Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu"

Transkriptio

1 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2013 Aika: klo Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu Jäsenet: Valle Uimonen Laura Pistemaa Jaana Isohätälä Juuli Juntura Jaakko Mäki-Petäjä Tuija Patana Ville Tyrväinen Ukko-Pekka Yliranta Lisäksi: EVPJ Hakkarainen PS Nisula OYLPT Koivuniemi KS Karjalainen SS Kantomaa KVS Saarela VS Rannanpää JHS Manninen (puheenjohtaja) (sihteeri) 1 Kokouksen avaus HPJ Uimonen avasi kokouksen kello Laillisuus ja päätösvaltaisuus Hallituksen johtosäännön 2 mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajansa kutsusta ja kokouksesta on ilmoitettava jokaiselle jäsenelle ja ylioppilaskunnan puheenjohtajalle viimeistään kokousta edeltävänä päivänä. Kokouksesta, jossa käsitellään taloudellisia asioita, tulee ilmoittaa myös pääsihteerille. Kiireellisessä tapauksessa kokous voidaan pitää lyhyemmälläkin varoitusajalla. Ylioppilaskunnan sääntöjen 23 mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun puolet jäsenistä on saapuvilla. Päätösesitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Ville Tyrväinen ja Tuija Patana. Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Ville Tyrväinen ja Jaakko Mäki-Petäjä. 4 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Päätösesitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 1

2 Lisättiin kohdaksi 13 Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi lisäyksineen. 5 Ilmoitusasiat Päätösesitys: Merkitään tiedoksi seuraavat ilmoitusasiat SS Kantomaa ja KS Saarela haastattelussa Oulun kaupungin työllisyysohjelmaan liittyen 2.4. SS Kantomaa YTHS:n perheelliset opiskelijat -työryhmässä 6.5. HJ Pistemaa, SS Kantomaa ja KS Saarela tapasivat Anne Ollikaisen liityen työelämäasioihin 7.5. SS Kantomaa ja KS Karjalainen tapasivat opintopsykologi Päivi Rädyn 7.5. Kesätoimeentuloinfo opiskelijoilel OYY:n toimiston keskitilassa Häirintäyhdyshenkilötapaaminen 5.6. PS Nisula Opiskelijakeskuksen ohjausryhmän kokouksessa Päätös: Esityksen mukaan. EVPJ Hakkarainen saapui kokoukseen. 6 Kannanotto pyöräilystä Oulun keskustassa Ylioppilaskunnan sääntöjen 58 :n mukaan hallituksen tehtävänä on 8) tuoda julki ylioppilaskunnan kanta ja laatia kannanottoja, ellei edustajisto sitä tee. Oulussa vietetään juhlavuoden kunniaksi pyöräilyviikkoa OYYH ottaa kantaa aiheeseen liittyen, pureutumalla erityisesti polkupyörien ongelmalliseen säilytystilanteeseen keskustan alueella. Esittelee: SS Kantomaa Päätösesitys: Hyväksytään liitteen mukainen kannanotto joka julkaistaan viikolla 24 (Oulun pyöräilyviikko). Päätös: Vastuuhenkilö: SS Kantomaa 7 Lausunto Oulun hallinto-oikeudelle Kari Salmisen valituksesta Ylioppilaskunnan sääntöjen 58 :n mukaan hallituksen tehtävänä on 7) kantaa ja vastata ylioppilaskunnan puolesta tuomioistuimissa ja tehdä ylioppilaskunnan puolesta sopimukset ja muut oikeustoimet. Kari Salminen on jättänyt valituksen Oulun hallinto-oikeudelle julkioikeudellisen yhteisön Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen päätöksestä projektiavustusten jaosta 1/2013 sekä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen vastauksesta sille esitettyyn tutkintapyyntöön tutkia Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksen 8/2012 päätöstä erityistoiminta-avustusten jakamisesta. Oulun hallinto-oikeus pyytää lausuntoa valituksen johdosta. Lausuntopyyntö on saapunut ylioppilaskuntaan Lausunto on liitteineen palautettava mennessä. Hallitus on käsitellyt asiaa kokouksessaan 18/2013 ja päättänyt merkitä tiedoksi käydyn keskustelun ja valmistella ylioppilaskunnan hallituksen lausunto hallinto-oikeudelle. 2

3 Esittelee: HPJ Uimonen Päätösesitys: Hyväksytään liitteen mukainen lausunto Oulun hallinto-oikeudelle Kari Salmisen valituksesta. Päätös: Esityksen mukaan. Todetaan lisäksi, että PS Nisula ei ole esteellinen käsittelemään valituksen alaisia asioita. Vastuuhenkilö: PS Nisula Kokoustauko Yliopiston hallintovaalien aikataulu ja opiskelijajäsenten nimeäminen 2014 alkaville toimikausille Oulun yliopistossa on tehty rakenteellista kehittämistä ja uusi tiedekuntarakenne tulee voimaan Uudessa tiedekuntarakenteessa tiedekuntaneuvostot korvataan tiedekuntahallituksilla (9kpl), joissa on 1 3 opiskelijajäsentä ja heidän varajäsenensä. Oulun yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut uuden yliopiston johtosäännön. Oulun yliopiston hallintovaalit järjestetään yliopiston uuden johtosäännön mukaisesti Ylioppilaskunnalle on esitetty toive, että tiedekuntahallituksien opiskelijajäsenet valittaisiin viimeistään Edustajiston nimittämä sääntötyöryhmä on käynyt keskusteluja hallintovaalijohtosäännön päivittämisen tarpeesta yliopiston johtosäännön uudistumisen myötä. (Nykyisessä hallintovaalijohtosäännössä säädetään tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenten nimeämisestä). Ylioppilaskunnan sääntöjen 43 :n mukaan edustajisto kokoontuu, kun se määräaikana käsiteltäväksi määrättyjen asioiden takia on tarpeen tai kun ylioppilaskunnan puheenjohtajan mielestä kokoontumiseen on tarve. Edustajisto kokoontuu silloin, kun hallitus, viisi edustajiston jäsentä tai varajäsentä tai sata ylioppilaskunnan jäsentä on ilmoittamansa asian käsittelemistä varten sitä kirjallisesti ylioppilaskunnan puheenjohtajalle esittänyt. Kokous on pidettävä viimeistään 14. päivänä pyynnön esittämisestä tai viimeistään 35. päivänä, jos kokous sattuisi pidettäväksi kesä-, heinä- tai elokuussa. Edustajiston työjärjestyksen 7 :n mukaan kun edustajisto kutsutaan koolle kesä-, heinä- tai elokuuksi, on kutsu lähetettävä tai vietävä viimeistään 21. päivänä ennen kokousta. Esittelee: PS Nisula / KS Karjalainen Päätösesitys: Keskustellaan ylioppilaskunnan hallintovaalijohtosäännön päivittämisestä ja tiedekuntahallitusten opiskelijajäsenten nimeämisestä sekä tarvittavista toimenpiteistä asian suhteen. Päätös: Merkitään tiedoksi käyty keskustelu ja viedään hallintovaalijohtosäännön päivittäminen sääntötyöryhmän valmisteluun ja edustajiston käsittelyyn. Vastuuhenkilö: HPJ Uimonen Kokoustauko Koulutuspoliittisen sihteerin työt kesällä 2013 Ylioppilaskunnassa ei ole töissä olevaa koulutuspoliittista sihteeriä Koulutuspoliittisen sihteerin sijainen Juho Karjalaisen työsopimus päättyy

4 Ylioppilaskunnan toimintasuunnitelman mukaan yliopiston rakenteellinen kehittäminen on ylioppilaskunnan kärkihanke. Oulun yliopiston koulutusneuvoston kokous on elokuussa ja hallituksen kokous Yliopiston koulutuksen johtosääntö hyväksytään elokuussa. Esittelee: PS Nisula Päätösesitys: Päätetään kokouksessa. KS Karjalainen poistui kokouksesta. Kokoustauko Päätös: Valtuutetaan PS Nisula neuvottelemaan lisätyöstä ylioppilaskunnan henkilöstön kanssa välisenä aikana 20h/vko. Vastuuhenkilö: PS Nisula 10 ESN-jaoston toiminta Ylioppilaskunnan sääntöjen 6 :n mukaan ylioppilaskunnan päätösvaltaa käyttää edustajisto ja hallitus, siten kuin näissä säännöissä määrätään. Ylioppilaskunnan hallinto- ja toimeenpanovaltaa käyttää edustajiston asettama hallitus ja hallituksen valvonnan alaisena valiokunnat, jaostot ja toimihenkilöt siten kuin näissä säännöissä ja johtosäännöissä määrätään. ESN-jaoston toiminnan kehittämisestä on keskusteltu kevään 2013 aikana laajalti. OYYH on kokouksessaan 20/2013 nimennyt Laura Riuttasen ESN-jaoston puheenjohtajaksi. Esittelee: PS Nisula Päätösesitys: Merkitään tiedoksi käyty keskustelu Päätös: Esityksen mukaan. 11 Universitas-ohjausryhmän sihteerin valinta Oulun yliopisto on myöntänyt ylioppilaskunnan rahoituksen Universitas-hankkeeseen vuodelle OYYH on kokouksessaan 9/2013 päättänyt nimetä Universitas-hankkelle ohjausryhmä vuodelle 2013, jonka puheenjohtajana toimii Jaana Isohätälä, jäseninä Ville Tyrväinen, Juuli Juntura, JHS Vatjus-Anttila (sihteeri), sekä asiantuntijajäsenenä koulutuspoliittinen sihteeri. Valtuutetaan ohjausryhmä valitsemaan hankkeeseen otettavat projektit ja tekemään rahoituspäätökset sekä tarvittavat sopimukset. Valtuutetaan lisäksi pääsihteeri solmimaan tarvittavat työsopimukset projektien osalta. Ohjausryhmä voi kutsua työryhmään muita asiantuntijajäseniä. JHS Vatjus-Anttila on irtisanoutunut tehtävistään ylioppilaskunnan järjestö- ja hallintosihteerinä OYYH on 4.6. kokouksessaan 20/2013 valinnut uudeksi järjestö- ja hallintosihteeriksi Eero Mannisen. Päätösesitys: Päätetään kokouksessa. HPJ Uimonen esitti, että nimetään JHS Manninen Universitas-ohjausryhmän sihteeriksi. 4

5 Päätös: Nimettiin JHS Manninen Universitas-ohjausryhmän sihteeriksi. 12 Pahki ry:n lainahakemus PAHKI ry hakee OYY:ltä 4000 lainaa tukemaan PAHKI ry:n toimintaa kaudelle Lainahakemus saapui Ylioppilaskunnan talous- ja matkustusohjesäännön 4 :n mukaan hallitus voi tilikauden aikana ottaa, myöntää ja taata lainoja yhteensä enintään 5% viimeisimmän vahvistetun tilinpäätöksen jäsenmaksutuoton määrästä. Esittelee: HPJ Uimonen Liite: PAHKI ry:n lainahakemus Päätösesitys: Päätetään kokouksessa. HJ Mäki-Petäjä esitti, että ei myönnetä Pahki ry:lle lainaa heidän esittämillään taustatiedoilla. HJ Tyrväinen kannatti esitystä. Päätös: Päätettiin, ettei myönnetä Pahki ry:lle lainaa heidän esittämillään taustatiedoilla. Vastuuhenkilö: HPJ Uimonen 13 Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Ylioppilaskunnan sääntöjen 41 :n mukaan, jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja valitaan hallitukseen tai toimihenkilöksi, hänen toimensa puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana päättyy toimen alkaessa. Edustajiston on tällöin kokoonnuttava valitsemaan uusi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Ylioppilaskunnan sääntöjen 43 :n mukaan edustajisto kokoontuu, kun se määräaikana käsiteltäväksi määrättyjen asioiden takia on tarpeen tai kun ylioppilaskunnan puheenjohtajan mielestä kokoontumiseen on tarve. Edustajisto kokoontuu silloin, kun hallitus, viisi edustajiston jäsentä tai varajäsentä tai sata ylioppilaskunnan jäsentä on ilmoittamansa asian käsittelemistä varten sitä kirjallisesti ylioppilaskunnan puheenjohtajalle esittänyt. Kokous on pidettävä viimeistään 14. päivänä pyynnön esittämisestä tai viimeistään 35. päivänä, jos kokous sattuisi pidettäväksi kesä-, heinä- tai elokuussa. Edustajiston työjärjestyksen 7 :n mukaan kun edustajisto kutsutaan koolle kesä-, heinä- tai elokuuksi, on kutsu lähetettävä tai vietävä viimeistään 21. päivänä ennen kokousta. Eero Manninen aloitti ylioppilaskunnan järjestö- ja hallintosihteerinä ja hänen toimensa ylioppilaskunnan puheenjohtajana päättyi. Esittelee: PS Nisula Päätösesitys: Päätetään kokouksessa. Päätös: Todettiin, että Eero Mannisen toimi ylioppilaskunnan puheenjohtajana on päättynyt alkaen ja että ylioppilaskunnan puheenjohtajan tehtäviä hoitaa ylioppilaskunnan varapuheenjohtaja Janne Hakkarainen kunnes edustajisto on valinnut uuden puheenjohtajan. 5

6 14 Muut esille tulevat asiat Kesä! 15 Kokouksen päättäminen HPJ Uimonen päätti kokouksen kello Pöytäkirjan vakuudeksi Oulussa Oulussa Valle Uimonen Hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula Pääsihteeri Tarkistimme pöytäkirjan ja totesimme sen kokouksen kulkua vastaavaksi Oulussa Oulussa Ville Tyrväinen Pöytäkirjantarkastaja Jaakko Mäki-Petäjä Pöytäkirjantarkastaja Liitteet: Liite 1 Kannanotto pyöräilystä Oulun keskustassa Liite 2 Lausunto Oulun hallinto-oikeudelle Kari Salmisen valituksesta 6

7 Liite 1 Kannanotto pyöräilystä Oulun keskustassa KANNANOTTO Julkaisuvapaa OYY: Oulun keskustaan lisää pyöräparkkeja! Kesän tullen pyöräilijöiden määrä lisääntyy hurjasti Oulun katukuvassa. Myös ympäri vuoden pyöräileviä kaupunkilaisia on yhä enemmän. Hyvillä kevyen liikenteen väylillä on helppo kulkea, mutta keskustassa pyöräilijä törmää ongelmaan etsiessään pyörälleen pysäköintipaikkaa. Oulun seudun liikennetieto -sivuston mukaan kaupungin ydinkeskustan alueella on tällä hetkellä neljä parkkihallia, joissa on yhteensä 642 parkkipaikkaa. Kallioparkin myötä autojen katetut parkkipaikat tuplaantuvat. Polkupyörien säilytyspaikkoja keskustassa on noin 800. Määrä on todella pieni asukaslukuun nähden. Säilyttääkseen maineensa hyvänä pyöräilykaupunkina Oulun tulisi panostaa pyöräilyyn ja parantaa pyörien pysäköintimahdollisuuksia. Pyörille on tarjottava tilavat ja turvalliset säilytyspaikat ympäri vuoden. Ei ole kenenkään etu, että huonojen säilytysmahdollisuuksien vuoksi pyöräilijät jättävät kulkupelinsä vääriin paikkoihin. Myös pyörille tarvittaisiin omia katettuja pyöräparkkeja tai vaikka oma parkkihalli. Tämä auttaisi etenkin talvipyöräilijöitä, visioi OYY:n hallituksen pyöräilevä puheenjohtaja Valle Uimonen. Hyviä pyöräteitä voisi Uimosen mukaan hyödyntää paremminkin. Oulun olisi ehdottomasti tarjottava kesäpyöriä, jotka olisivat halvalla ja helposti vuokrattavissa lyhyeksi ajaksi. Näin kaupunkilaiset ja turistit pääsisivät vaivatta ihastelemaan kesäistä Oulua!, Uimonen visioi. Oulun kaupungin tavoite on pyrkiä vähentämään yksityisautoilua tarjoamalla vaihtoehtoisia liikkumismuotoja. Pyöräily on halpa liikkumismuoto niin kaupungille kuin kaupunkilaiselle. OYY toivoo, että kaupunki panostaa myös pyöräilijöihin ja kehittää ympäristöystävällistä pyöräilykulttuuria. Yksi innovatiivinen esimerkki toimivasta pyöräparkista löytyy Japanista: https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=pczsu40rbrg Valle Uimonen Hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula Pääsihteeri Oulun yliopiston ylioppilaskunta 7

8 Lisätietoja: Valle Uimonen, hallituksen puheenjohtaja tai ) Laura Kantomaa, sosiaalipoliittinen sihteeri tai ) 8

9 Liite 2 Lausunto Oulun hallinto-oikeudelle Kari Salmisen valituksesta LAUSUNTO Oulun yliopiston ylioppilaskunta PL Oulun yliopisto Puh: Oulun hallinto-oikeus Isokatu 4, PL 189, Oulu Lausunto Kari Salmisen valitukseen (373/13/1305) liittyen Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus lausuu Oulun hallinto-oikeudelle Kari Salmisen valituksesta (373/13/1305) seuraavaa: Vallitsevan oikeuskäytännön mukaan ylioppilaskuntien maksamat avustukset eivät ole ylioppilaskuntien julkinen hallintotehtävä, sillä avustuksen maksaminen ei perustu lakiin tai suoraan siitä annettuun toimeksiantoon. [1] ja [2] Täten vallitsevan oikeuskäytännön mukaan avustuksia myönnettäessä ei tarvitse noudattaa hallintolakia, eikä asianosaisilla ole valitusoikeutta syntyneeseen päätökseen hallintolainkäyttölain perusteella. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus katsoo, että Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sääntöjen 60 :n mukainen velvollisuus olla panematta täytäntöön edustajiston päätöksiä tietyillä perusteilla ja palauttaa asia edustajiston päätettäväksi ei perustu lakiin taikka siitä suoraan annettuun toimeksiantoon. Mikäli ylioppilaskuntien maksamat avustukset olisivat julkinen hallintotehtävä, ylioppilaskunnan sääntöjen 60 :n mukainen päätös rinnastuisi lähinnä hallintolain 8. luvun säädöksiin päätöksessä olevan virheen korjaamisesta. Hallintolain 53 :n mukaan päätökseen, jolla viranomainen on hylännyt virheen korjaamista koskevan vaatimuksen, ei saa hakea muutosta valittamalla. Näillä perustein Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen mielestä sen tekemä päätös edustajiston päätöksen täytäntöönpanosta [4] ei ole hallintolainkäyttölain mukaan valituskelpoinen päätös. Lisäksi hallitus toteaa, ettei valitusta ole tehty tästä päätöksestä 30 päivän valitusajan sisällä siitä, kun hallitus päätti jättää asian viemättä edustajistolle uuteen käsittelyyn ja tiedotti asianosaiselle asiasta. Edelleen Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus kokee, että hallituksen projektiavustuksia koskeva päätös [5] ei ole ylioppilaskuntien julkinen hallintotehtävä eikä 9

10 asianosaisella siten ole hallintolainkäyttölain mukaista valitusoikeutta ylioppilaskunnan tekemään päätökseen. Yliopistolain 86 :n 1. momentissa annetaan ylimääräinen valitusoikeus ylioppilaskunnan jäsenelle. Ylioppilaskunnan jäsen saa hakea muutosta ylioppilaskunnan toimielimen päätökseen sillä perusteella, että päätös on syntynyt laista, asetuksesta tai ylioppilaskuntaa koskevista määräyksistä poikkeavassa järjestyksessä tai on muuten lain, asetuksen taikka ylioppilaskuntaa koskevien määräysten vastainen. Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus ei katso, että kumpikaan hallituksen tekemä päätös rikkoisi mitään lakia, asetusta tai ylioppilaskuntaa koskevaa määräystä muodollisesti taikka sisällöllisesti. Kari Salminen vaatii Oulun hallinto-oikeudelta, että hänen esittämänsä tutkintapyyntö käsiteltäisiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen kokouksessa uudestaan. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on keskustellut lausuntoa annettaessa kokouksissaan 9/2013 ja 11/2013 tekemistään päätöksistä ja haluaa lausua niistä seuraavaa: 1) Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen kokouksen 9/2013 päätös Salmisen tutkintapyyntöön vastaamisesta on sisällöllisesti virheetön. 2) Valituksessa sanotaan, että yhdistys on aiemmin omilla rahoillaan lähettänyt kahtena edellisenä vuotena jäseniään futsalin SM-kisoihin. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus katsoo, että Oulun hallinto-oikeuden toimivaltaan ei kuulu uudelleenmäärittää itsehallinnollisen ylioppilaskunnan tulkintaa siitä, mikä projekti on ylioppilaskunnan mielestä tarpeeksi uusi ja ainutlaatuinen projekti. 3) Avustusten jakaminen ei ole vallitsevan oikeuskäytännön mukaan julkinen hallintotehtävä. Tulkinnan muuttaminen romuttaisi luultavasti avustusjärjestelmän, sillä käytännössä jokaisesta jakokriteeristä voi esiintyä toisistaan eroavia mielipiteitä. Mielipide-erojen ratkaiseminen valitusviranomaisessa täydessä mittakaavassa lisäisi avustuksen maksuaikaa kohtuuttomasti avustuksen saajien kannalta. Lopuksi Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus haluaa lausua, että Kari Salmisen tutkintapyyntö käsiteltiin ylioppilaskunnan hallituksen kokouksessa (9/2013) ja hallitus päätti vastata pyyntöön sekä valtuutti hallituksen puheenjohtajan ja pääsihteerin vastaamaan Salmiselle päätöksen ja keskustelujen pohjalta. Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja vastasi siitä, että kirjeen sisältö edustaa hallituksen kantaa. Ylioppilaskunnan sääntöjen 8 :n mukaan ylioppilaskunnan nimen kirjoittavat ylioppilaskunnan puheenjohtaja, pääsihteeri ja hallituksen puheenjohtaja kaksi aina yhdessä taikka joku heistä yhdessä henkilön kanssa, jolle edustajisto on myöntänyt 10

11 nimenkirjoitusoikeuden. Selvitys siitä, miten ja milloin valituksenalainen päätös on annettu tiedoksi valittajalle Ylioppilaskunnan hallituksen kokouksessa 9/2013 ( ) annettu päätös on annettu tiedoksi Kari Salmiselle päivätyllä kirjeellä sähköpostitse klo [7] Ylioppilaskunnan hallituksen kokouksessa 11/2013 ( ) annettu päätös on annettu tiedoksi Kari Salmiselle päivätyllä projektiavustuspäätöksellä sähköpostitse klo Tähän Kari Salminen esitti sähköpostilla korjauskehotuksen [8] Liiteluettelo: [1] [2] [3] Oulun yliopiston ylioppilaskunnan säännöt alkaen [4] Pöytäkirjanote ylioppilaskunnan hallituksen kokouksesta 9/2013 [5] Pöytäkirjanote ylioppilaskunnan hallituksen kokouksesta 11/2013 [6] Oulun yliopiston ylioppilaskunnan projektiavustuskriteeristö 2013 [7] Sähköposti ja liitteenä oleva kirje Kari Salmiselle [8] Sähköposti ja liitteenä oleva päätös projektiavustuksista Kari Salmiselle Oulussa 6. kesäkuuta 2013 Valle Uimonen Hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula Pääsihteeri Oulun yliopiston ylioppilaskunta 11

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 19/2013 Aika: 23.5.2013 klo 10.15 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 1.2.2012 klo 13:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Lisäksi: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012 Aika: 13.11.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: 22.2.2012 klo 11:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 7/2013 Aika: 8.2.2013 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2013 Aika: 25.4.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012 Aika: 13.9.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

O 6k\VIA\VII OULUN Pöytäkirja (((J))W( y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 23/2013

O 6k\VIA\VII OULUN Pöytäkirja (((J))W( y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 23/2013 O 6k\VIA\VII OULUN Pöytäkirja (((J))W( y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 23/2013 YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 23/2013 Aika: 13.6.2013 klo 13.00 Paikka: YUoppilaskunnan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 Aika: 13.12.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu.

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, 90220 Oulu. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu.

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2017 Aika: Torstai 2.3.2017 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), 90570 Oulu.

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012 Aika: 27.11.2012 klo 17.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012 Aika: 4.12.2012 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 03/2013 Aika: Keskiviikkona 7. elokuuta 2013 klo 17.00 Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 3/2013 8.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 3.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm Joonas

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00 0 O Y ( KUNTA Hallituksen kokouks. YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016 Aika: 3.3.2016 klo 8.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2016 Aika: 2. kesäkuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen,

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 21. elokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 29.9.2014 klo 16.30 Paikka OSAKOn toimisto, Kajaanintie 32 D 61 Paikalla Matti Haarala Tuomas Tikkala Saana Annala Eemeli Kyröläinen

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä Sivu 1/5 Pöytäkirja 32/2015 Aika: 22. lokakuuta 2015 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 24.3.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016 AIKA: 30.3.2016, klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 1 AIKA 7.9.2016 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 39

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8/ estynyt, varalla Niko Strömberg

PÖYTÄKIRJA 8/ estynyt, varalla Niko Strömberg 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 8/2013 21.11.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 20.11.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm

Lisätiedot

Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 6/2012

Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 6/2012 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 6/2012 Aika: 15.10.2012 klo 14.30 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013. Aika: klo 12:00

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013. Aika: klo 12:00 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 Aika: 11.1.2013 klo 12:00 Paikka: Jäsenet: Lisäksi: Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Valle Uimonen (PJ) Laura

Lisätiedot

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2016 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1/7

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2016 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1/7 Sivu 1/7 Aika Tiistai 14.06.2016 klo 19.00 19.41 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4 Läsnä Kostamo Merja puheenjohtaja Tuhkanen Pauli varapuheenjohtaja Hirvonen Kirsi Hämäläinen Maarit Kankkunen

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.21 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 1 Ainali

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7) Seurakuntaneuvosto 7.9.2016 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 7/2016 Asialista: 99 Kokouksen avaus 100 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 101 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 102 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 8.4.2016 kello 16.00 17.45 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ

MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ 1/6 Pääsihteeri Kimmo Kääriä KY MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Taustaa Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta on valmistelemassa mahdollista omaisuutensa

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 (5) AIKA 14.05.2014 klo 17.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016 8.4.2016 Aika: 15.4.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Kunnonpaikka: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 18.1.2016, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144

YLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144 YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011 Aika Tiistai 13.12.2011 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Yliopistokollegion

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1 AIKA 1.6.2016 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse AIKA 16.09.2014 klo 18:00 19.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/35 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

o \\V/A\Vll OULUN III III YLIOPPILASKUNTA Yli Yli OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2015 Aika: 14.9.2015 klo 8.

o \\V/A\Vll OULUN III III YLIOPPILASKUNTA Yli Yli OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2015 Aika: 14.9.2015 klo 8. o \\V/A\Vll OULUN Yli Yli YLIOPISTON III III YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2015 Poytakirja Hallituksen kokouksen 22/2015 Aika: 14.9.2015 klo 8.30 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Lahela-Seuran säännöt

Lahela-Seuran säännöt Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen

Lisätiedot

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina klo 18.00 Hämeenlinnan kirkossa, Kirkkorinne, 13100 Hämeenlinna. Kokouksen tarkastettu

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 7/2016

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 7/2016 PÖYTÄKIRJA 1.12.2016 LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 7/2016 AIKA: 8.12.2016, klo 15.00 PAIKKA: Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, LS2 JAKELU: varsinaiset jäsenet: varajäsenet: 1. Amanda

Lisätiedot

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius KOKOUSKÄYTÄNNÖT Kokous kokouksissa keskustellaan yhteisistä asioista ja tehdään niistä päätöksiä päätökset pannaan toimeen kokouksen jälkeen ja päätösten toimeenpanoa seurataan vapaus kokoontua, yhdistymisvapaus

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

Hallitus. Aika: Kello: Hämeenkatu 3 b 2. krs, Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja

Hallitus. Aika: Kello: Hämeenkatu 3 b 2. krs, Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja Aika: 22.5.2011 Kello: 10.12-12.57 Paikka: Hämeenkatu 3 b 2. krs, 33100 Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja Anna-Kaisa Välilä Anna Kantola Miia Pietilä Tino Svart Varapuheenjohtaja Jäsen Jäsen

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 2/2017 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 2/2017 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 15. päivä helmikuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 19 Kokouksen avaus 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 7/2016 Aika: 18. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b krs., Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu

NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b krs., Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 2/2014 1 Työsuojelutoimikunta 18.06.2014 Aika 18.06.2014 klo 12:15-13:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b krs., Kiviharjuntie

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi. Pirita Nenonen Jorma Särkelä

Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi. Pirita Nenonen Jorma Särkelä Aika Tiistai 8.11.2016 klo 9.15 11.10 Paikka Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen,

Lisätiedot

aika torstaina kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23

aika torstaina kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23 ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 20.01.2017 aika torstaina 26.01.2017 kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23 ASIALISTA 2 / 2017

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2016 1 / 12 Tarkastuslautakunta 15.12.2016 Aika 15.12.2016 klo 15:00-17:09 Paikka Toivakkatalo neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 83 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 14.1.2016 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 20.1. klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 5

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 5 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 24.8.2016 klo 18 18.55 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2013 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2013 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2013 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 22.2.2013 klo 9.00 11.01 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Esa Martikkala

Lisätiedot

Kokousaika Maanantaina klo 18:00-19:40 Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta

Kokousaika Maanantaina klo 18:00-19:40 Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta ENONTEKIÖN KEHITYS OY HALLITUKSEN KOKOUS 015 Kokousaika Maanantaina 23.2.2015 klo 18:00-19:40 Kokouspaikka Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta Paikalla olleet kutsutut jäsenet Paikalla

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen järjestäytymiskokous 1/2017

Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen järjestäytymiskokous 1/2017 Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen järjestäytymiskokous 1/2017 Aika: Perjantai 16.12.2016 klo 12.10 12.27 Paikka: KY-talo, Pieni puoli Läsnä: Jyri Heimo Hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Ti klo 18.30 20.20 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen Marjut

Lisätiedot

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5 1/5 Aika 9.6.2013 klo 17:00 Paikka Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi kokoukseen. 2

Lisätiedot

K O K O U S K U T S U

K O K O U S K U T S U ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA K O K O U S K U T S U Kirkkovaltuuston kokous pidetään 2.6.2016 klo 18.00 seurakuntakodilla, Askolantie 23 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 11.5.2015 klo 17.30-18.07. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Pöytäkirja 4 /

Pöytäkirja 4 / 19.10.2016 Sivu 1(6) Pöytäkirja 4 / 2016 28.2.2016 LTKY:N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2016 AIKA: 22.2.2016, klo 15.00 PAIKKA: LTKY:n toimisto LÄSNÄ: Rissanen Ville-Matti, puheenjohtaja Tynys Hanna Kekäläinen

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/5 Pöytäkirja Aika: 6. helmikuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 16.11.2011 klo 17.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Lindström Sari, puheenjohtaja Ahlfors Sirpa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87.

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87. 107 Aika: 15.10.2015 klo 18.15-19.25 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne Sorva Valto

Lisätiedot

o \\V/A\Vll OULUN II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 t/py wi wi YLIOPISTON Poytäkirja

o \\V/A\Vll OULUN II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 t/py wi wi YLIOPISTON Poytäkirja o \\V/A\Vll OULUN wi wi YLIOPISTON Poytäkirja II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITU KSEN KOKOUS 27/2013 Aika: 15.8.2013 klo 14.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

O f. T( KUNTA Hallituksen kokouks2

O f. T( KUNTA Hallituksen kokouks2 O O f T( KUNTA Hallituksen kokouks2 YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika: 8.1.2016 klo 12.00 Paikka: Jäsenet: Kati Hannita Veera Alahuhta Terje Juutilainen Joonas Kivioja Maria Ronkainen

Lisätiedot

Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra

Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra Aika: Torstai 13.10.2016 klo 18.00, Kahvi klo 17.30 Paikka: Seurakuntakodin kerhohuone Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra Lea Honkanen Anita Kamppi Leena Koivula Tellervo Kuusiranta,varapuheenjohtaja

Lisätiedot

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016 Sivu 1 / 5 AIKA To 26.5.2016 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/24 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013

o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013 18.1 12 o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2013 Aika: 3.10.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 91900 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016 KOKOUSAIKA: 29.11.2016 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 19.52 KOKOUSPAIKKA: seurakuntatalo Heiskari Helli

Lisätiedot