OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu"

Transkriptio

1 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2012 Aika: klo 14:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa Manninen Veera Adolfsen Janne Hakkarainen este Jonne Kettunen Laura Pistemaa Henna Rannanpää Sampo Rissanen este Matti Särkelä Lisäksi: EPJ Heikkinen PS Nisula (sihteeri) OYLPT Koivuniemi 5-8 KS Tikkinen SS Lintula 5-8 KVS Saarela VS Meskus JHS Vatjus-Anttila Kokouksen avaus HPJ Manninen avasi kokouksen kello Laillisuus ja päätösvaltaisuus Hallituksen johtosäännön 2 mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajansa kutsusta ja kokouksesta on ilmoitettava jokaiselle jäsenelle ja ylioppilaskunnan puheenjohtajalle viimeistään kokousta edeltävänä päivänä. Kokouksesta, jossa käsitellään taloudellisia asioita, tulee ilmoittaa myös pääsihteerille. Kiireellisessä tapauksessa kokous voidaan pitää lyhyemmälläkin varoitusajalla. Ylioppilaskunnan sääntöjen 23 mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun puolet jäsenistä on saapuvilla (5). Päätösesitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi HJ Adolfsen ja HJ Kettunen. 4 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Päätösesitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Lisättiin kohtaan 11 seuraavat kutsut: 11.3 Korkeakoulujen KV-kevätpäivät Lahdessa SYL:n PJ-PS tapaaminen Periferiatapaaminen Lappeenrannassa Päätös: Hyväksyttiin esityslista tehtyjen lisäysten kanssa. 5 Ilmoitusasiat KS Tikkinen hallinnon opiskelijaedustajien hakujärjestelmän ohjausryhmän Skypekokouksessa KS Tikkinen Opiskelijoiden hyvinvointi -työryhmän kokouksessa KS Tikkinen tapasi luonnontieteellisen tiedekunnan hallinnon opiskelijaedustajia KS Tikkinen tapasi kasvatustieteiden tiedekunnan hallinnon opiskelijaedustajia KS Tikkinen tapasi teknillisen tiedekunnan hallinnon opiskelijaedustajia HJ Rissanen vierailulla Oulun kauppakamarissa. (Pohjois-Suomen tulevaisuus, nuorisotyöttömyys) HJ Kettunen, HJ Manninen ja KS Tikkinen SYL:n kopotapaamisessa Vuorilahdessa HJ Kettunen, HJ Manninen ja KS Tikkinen vierailivat opetus- ja kulttuuriministeriössä (korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen, yliopistojen rahoitus ja ohjaus, ajankohtaiset koulutuspoliittiset asiat) HJ Hakkarainen, HJ Rissanen ja SS Lintula tapasivat Uniresta Oy:n pj Leppämäen OYYH, PS Nisula ja SS Lintula tapasivat SYL SS Impiön HPJ Manninen Ylioppilasapu ry:n kevätkokouksessa HPJ Manninen Uniresta oy:n yhtiökokouksessa HPJ Manninen Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston vuosikokouksessa KS Tikkinen Suomen kesäyliopistojen kevätkokouspäivillä KS Tikkinen tapasi lääketieteellisen tiedekunnan hallinnon opiskelijaedustajia SS Lintula Kelan opintotukilautakuntien koulutuspäivillä Rovaniemellä HVPJ Manninen ja HJ Rannanpää KVK:n oktr:n kokouksessa HJ Hakkarainen ja HJ Rannanpää KTK:n PRO-koulutuksessa OYYE 2/2012

3 30.3. KS Tikkinen tapasi humanistisen tiedekunnan hallinnon opiskelijaedustajia HJ Rissanen Tuhatkunnan talvikorkeakoulussa Turussa. (Korkeakoulupolitiikan tulevaisuus, kunnallisvaalit) 2.4. HVPJ Manninen ja HJ Rissanen LuTK:n kummitapaamisessa OYYH viskistäytyi 3.4. HJ Pistemaa ja HJ Rannanpää TaTk:n PRO-koulutuksessa 3.4. HJ Hakkarainen ja SS Lintula Yliopiston tasa-arvotoimikunnan kokouksessa 3.4. Kopovaliokunta 3/2012 (mm. linjapaperi) 3.4. HPJ Manninen, HJ Adolfsen ja VS Meskus palkitsivat kalenterin kansikuvakilpailun voittajat 4.4. OYYH ja sihteeristö tapasivat Unirestan tj Kaija-Liisa Silvennoisen ja hpj Wille Leppämäen 4.4. HJ Hakkarainen, HJ Rissanen ja SS Lintula tapasivat PSOAS tj Aitamurron ja palvelupäällikkö Simosen 4.4. EPJ Heikkinen ja OYYH tapasivat yhdessä osakolaisten kanssa AKAVAn Elina Havun ja Veikka Kuusiston (ajankohtaiset ja yhteiset asiat edunvalvonnassa) 4.4. PS Nisula tapasi Tapiolan Lasse Laaksosen (sijoitusmarkkinat) EPJ Heikkinen, HPJ Manninen, PS Nisula ja KS Tikkinen eduskunnan sivistysvaliokunnan vierailulla yliopistolla (ajankohtaiset, opettajankoulutus) Päätösesitys: Merkitään ilmoitusasiat tiedoksi 6 Hyvinvointityöryhmän opiskelijajäsenten täydentäminen Ylioppilaskunnan hallituksen johtosäännön 9 2. momentin mukaan hallituksen hallinto- ja toimeenpanovaltaan kuuluvat OYY:n sääntöjen mukaiset tehtävät. Lisäksi hallitus -- 4) valitsee muut luottamushenkilöt kuin OYY:n säännöissä edustajiston valittavaksi määrätyt; -- Opiskelijoiden hyvinvointityöryhmän tarkoituksena on edistää opiskelijoiden hyvinvointia sekä opiskelijoiden huomioon ottamista yliopistoyhteisön jäseninä yksiköiden toiminnassa. Työryhmässä käsitellään laajasti opiskelijoiden hyvinvointiin, kuten toimeentuloon, asumiseen, opintojen ohjaukseen, ja opiskeluun yleensä liittyviä asioita. Viime aikoina ryhmä on toiminut opiskelijoiden hyvinvointiselvityshankkeen ohjausryhmänä sekä vastannut yliopiston syksyllä julkaistavan hyvinvointisivuston suunnittelusta. Lisäksi esimerkiksi yliopiston kriisinhallinta ja siihen liittyvät tarvittavat toimenpiteet ovat keskusteluttaneet työryhmää. Kuluvalla kaudella hyvinvointityöryhmä laatii yliopistolle opiskelijoiden hyvinvointiohjelman ja edistää suunnitelmallista ja tuottavaa hyvinvointityötä. Kokouksessaan 1/11 OYY:n hallitus nimennyt Hyvinvointityöryhmän opiskelijajäseniksi kaudelle LK Anssi Tuohinon (varalla HuK Tapani Lintula) ja kasvat. yo Johanna Sovan (varalla Tek.yo Hanna Lyytinen) sekä SS Leppämäen (varalla HJ Palomaa) ja KS Tikkisen (varalla HJ Rantala). Kokouksessaan 29/11 OYYH vapautti SS Leppämäen työryhmän jäsenyydestä ja nimesi SS Lintulan hänen tilalleen. Kokouksessaan 5/12 OYYH nimesi SS Lintulan varajäseneksi HJ Rissasen ja KS Tikkisen varajäseneksi HJ Kettusen Palomaan ja Rantalan erottua varajäsenyyksistään

4 Johanna Sova ja Hanna Lyytinen ovat esittäneet eronpyynnön työryhmän jäsenyydestä. Työryhmästä vapautunut varsinainen opiskelijaedustajan paikka ja kaksi varapaikkaa ovat olleet avoimessa haussa Hakemuksen määräaikaan mennessä jätti Anssi Tossavainen. Päätösesitys: Päätetään kokouksessa Esitteli: SS Lintula HPJ Manninen esitti, että valitaan hyvinvointityöryhmän opiskelijajäseneksi Anssi Tossavainen ja hänen varajäsenekseen Veera Adolfsen sekä Anssi Tuohinon varajäseneksi Henna Rannanpää. Päätös: Valittiin hyvinvointityöryhmän jäseneksi Anssi Tossavainen ja hänen varajäsenekseen Veera Adolfsen sekä Anssi Tuohinon varajäseneksi Henna Rannanpää. Liite: Tossavaisen hakemus. 7 Wesibussi OYY:n käyttöön Ylioppilaskunnan sääntöjen 5. luvun 60 ja hallituksen johtosäännön 3. luvun 9 mukaan OYYH mm. käyttää hallinto- ja toimeenpanovaltaa; päättää niistä asioista, jotka ylioppilaskunnan sääntöjen perusteella eivät kuulu edustajiston päätösvaltaan. Esitteli: HPJ Manninen Päätösesitys: Päätetään ottaa Wesibussi OYY:n käyttöön kello hintaan 250 euroa. Vastuuhenkilö: HJ Särkelä 8 Puhelinedut Ylioppilaskunnan talous- ja matkustusohjesäännön 10 mukaan ylioppilaskunnan hallitus päättää talousarvion puitteissa henkilökunnan luontoiseduista --. Vuoden 2012 aikana puhelinetua ei ole käytetty. Esittelee: PS Nisula Päätösesitys: Todetaan, että henkilökunnan jäsenillä tai luottamustoimessa olevilla ei ole puhelinetua käytössään ja että ylioppilaskunnan liittymät ovat tarkoitettu vain toimen tai luottamustehtävän hoitoon liittyvien asioiden hoitamiseen.

5 9 Ylioppilaskunnan linjapaperi Ylioppilaskunnan sääntöjen 41 mukaan edustajiston tehtävänä on 1) kehittää ja ohjata ylioppilaskunnan toimintaa;. Ylioppilaskunnan sääntöjen 60 mukaan hallituksen tehtävänä on - 2) valmistella edustajiston käsiteltävät asiat, 5) valvoa ylioppilaskunnan etua ja ryhtyä niihin toimenpiteisiin, joita ylioppilaskunnan etu vaatii. OYYE on kokouksessaan 8/2010 hyväksynyt ylioppilaskunnan strategian, jossa kehittämiskohteina mainitaan laadimme linjapaperin, jossa määrittelemme kantamme keskeisiin opiskelijan sosiaaliseen asemaan ja opiskeluun liittyviin kysymyksiin. Määrittelemme, miten näitä kantoja ajetaan. OYYE:n kokouksessaan 9/2010 hyväksymän ylioppilaskunnan toimintasuunnitelman ja OYYE:n kokouksessaan 1/2011 hyväksymän OYYH 2011 hallitusohjelman mukaisesti ylioppilaskunnan strategia otetaan kiinteäksi osaksi toimintaa ja laaditaan siihen pohjautuva linjapaperi. Strategia määrittää ylioppilaskunnan tärkeimmät tavoitteet ja on kiinteä osa toimintaa. Linjapaperi tukee tavoitteiden saavuttamista ja tuo esiin ylioppilaskunnan kannan toimintaan merkittävästi vaikuttaviin asioihin. Linjapaperin avulla ylioppilaskunnan suunta pidetään samana toimijoiden vaihtuvuudesta huolimatta. Edustajiston työjärjestyksen 3. luvun 12 mukaan käsittelyn pohjana on hallituksen esitys tai edustajiston asettaman toimikunnan esitys. Jos hallitus on muuttanut esitystään ennen kuin puheenjohtaja on päättänyt asiasta keskustelun, käsittelyn pohjana on muutettu esitys. OYYH on valmistellut linjapaperia kevään aikana avoimissa linjapaperitilaisuuksissa (koulutus- ja sosiaalipolitiikka) ja (kansainväliset asiat). OYYE on käsitellyt asiaa kokouksessaan 3/2011 ja päättänyt merkitä tiedoksi linjapaperista käydyn lähetekeskustelun. OYYE on kokouksessaan 8/2011 hyväksynyt ylioppilaskunnan toimintasuunnitelman vuodelle 2012: -- Laadimme ylioppilaskunnalle kevään aikana linjapaperin, joka määrittelee ylioppilaskunnan kannat keskeisiin opiskelijan sosiaaliseen asemaan ja opiskeluun liittyviin kysymyksiin. Määrittelemme, miten näitä kantoja ajetaan. OYYE on kokouksessaan 2/2012 käsitellyt asiaa ja päättänyt merkitä tiedoksi käydyn keskustelun linjapaperista. Linjapaperia on käsitelty sosiaalipoliittisessa valiokunnassa ja koulutuspoliittisessa valiokunnassa 3.4. Hallitus on valmistellut linjapaperia yhdessä sihteeristön kanssa. Esittelee: HPJ Manninen

6 Päätösesitys: Hyväksytään liitteen mukainen linjapaperi hallituksen esitykseksi edustajistolle ylioppilaskunnan linjapaperiksi. HPJ Manninen julisti kokoustauon klo HPJ Manninen jatkoi kokousta klo HPJ Manninen julisti kokoustauon klo HPJ Manninen jatkoi kokousta klo Päätös: Hyväksyttiin liitteen mukainen hallituksen esitys edustajistolle ylioppilaskunnan poliittiseksi linjapaperiksi vuosille Kirkkovenesoudut 2012 Perinteiset kirkkovenesoudut järjestetään alkaen n. klo Osallistumismaksu on 50 /joukkue. Esittelee: HVPJ Manninen Päätösesitys: Osallistutaan kirkkovenesoutuihin ylioppilaskunnan joukkueella. 11 Kutsut 11.1 Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKOn 15- vuotisjuhlat 5.5. klo 18 Päätösesitys: Päätetään kokouksessa. Päätös: Päätettiin lähettää edustus Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vanhojen sihteerien klubin (OYYSHIT) vuosijuhlat Päätösesitys: Päätetään takautuvasti korvata HVPJ Manniselle illalliskortti 70 OYYSHIT:n vuosijuhliin Korkeakoulujen KV-kevätpäivät Lahdessa Päätös: Päätettiin lähettää HJ Rannanpää ja KVS Saarela.

7 11.4. SYL:n PJ-PS tapaaminen Päätös: Päätettiin lähettää HPJ Manninen ja PS Nisula Periferiatapaaminen Lappeenrannassa Päätös: Päätettiin lähtettää ylioppilaskunnan hallitus. 12 Muut esille tulevat asiat HJ Kettunen nosti keskusteluun periferiayhteistyön tilan. Pihalta on löytynyt pyörän avain. Ylioppilaskuntaa on kannustettu kertomaan järjestöille Yammer-palvelusta Lauri Tenhusen toimesta. TeeKu avaa ääntään OTY tarvitsee lakkien säilytystilaa wappuviikolla. 13 Kokouksen päättäminen HPJ Manninen päätti kokouksen kello Pöytäkirjan vakuudeksi Oulussa Oulussa Eero Manninen Hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula Pääsihteeri, kokouksen sihteeri Tarkistimme pöytäkirjan ja totesimme sen kokouksen kulkua vastaavaksi Oulussa Oulussa Veera Adolfsen Pöytäkirjantarkastaja Jonne Kettunen Pöytäkirjantarkastaja

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 1.2.2012 klo 13:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Lisäksi: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2.

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012 Aika: 4.10.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2. Krs 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ)

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: 22.2.2012 klo 11:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012. Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012. Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012 Aika: 7.11.2012 klo 12.00 Paikka: Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012 Aika: 4.12.2012 klo 16.00 Paikka: Oulun yliopisto, sali TA105 Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen Veera Adolfsen Janne Hakkarainen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012 Aika: 10.5.2012 klo 12:00 Paikka: Luentosali KO148, Oulun yliopiston, Linnanmaa Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012 Aika: 17.8.2012 klo 09:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012 Aika: 13.11.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 23/2012 Aika: 30.8.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012 Aika: 17.4.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012 Aika: 24.5.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 10.1.2012 klo 9:00 Paikka: Jäsenet: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1, 90130 Oulu Eero Manninen (PJ) Veera Adolfsen 1 à 18 Janne Hakkarainen Jonne

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012 Aika: 8.8.2012 klo 16:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2013 Aika: 28.2.2013 klo 10.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen Laura Pistemaa Jaana Isohätälä Juuli Juntura Jaakko Mäki-Petäjä Tuija Patana Ville

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012 Aika: 31.5.2012 klo 13:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 19/2013 Aika: 23.5.2013 klo 10.15 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2012 Aika: 1.3.2012 klo 12:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012 Aika: 13.9.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: 22.11.2012 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012 Aika: 27.9.2012 klo 08:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012 Aika: 27.11.2012 klo 17.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012 Aika: 26.4.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012 Aika: 4.12.2012 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

O f i f K1JNTA. o A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014. Aika: 12.11.2014 klo 10.00. Paikka:

O f i f K1JNTA. o A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014. Aika: 12.11.2014 klo 10.00. Paikka: o A\v OULUN O f i f K1JNTA Hallituksen kokouksepn02 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014 Aika: 12.11.2014 klo 10.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2013 Aika: 22.3.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl 11 O k\v/a\vii OULUN Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 44/2013 Aika: 19.12.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto,

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 19.1.2012 klo 13:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) à 15.49 10 Veera Adolfsen Janne Hakkarainen

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 7/2013 Aika: 8.2.2013 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 Aika: 13.12.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2012 Aika: 15.3.2012 klo 12:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi HJ Pistemaa ja HJ Särkelä

Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi HJ Pistemaa ja HJ Särkelä OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: 29.3.2012 klo 12:00 Paikka: Oulun yliopisto, Linnanmaa, Telluksen ryhmätyötila 2. Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2.

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2012 Aika: 26.10.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2013 Aika: 4.4.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu.

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, 90220 Oulu. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 5/2013 Aika: 24.01.2013 klo 8.30 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Valle Uimonen

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 11/2013 Aika: 14.3.2013 klo 13.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen Laura Pistemaa Jaana Isohätälä Juuli Juntura Jaakko Mäki-Petäjä Tuija Patana Ville

Lisätiedot

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 03/2013 Aika: Keskiviikkona 7. elokuuta 2013 klo 17.00 Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570

Lisätiedot

o \\V/A\VII OULUN fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja

o \\V/A\VII OULUN fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja o \\V/A\VII OULUN Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2013 Aika: 21.8.2013 klo 14.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja O OULUN (, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 26/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2013 Aika: 2 9.7.2013 klo 12.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen

Lisätiedot

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu.

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2017 Aika: Torstai 2.3.2017 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), 90570 Oulu.

Lisätiedot

o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja

o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja ((»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 37/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 37/2013 Aika: 7.11.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.2.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017 AIKA: 14.2.2017, klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 24.3.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016 AIKA: 30.3.2016, klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 21. elokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2013 Aika: 25.4.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 36/2017 Aika: 2. marraskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja (poistui kohdassa

Lisätiedot

O \\V/A\Vh OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014. W W YLIOPISTON Päytäkirja

O \\V/A\Vh OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014. W W YLIOPISTON Päytäkirja O \\V/A\Vh OULUN W W YLIOPISTON Päytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 38/2014 Aika: 20.11.2014 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2017 Aika: 18. toukokuuta 2017 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2015 Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2012 AIKA: 10.05.2012 KLO 17:00 PAIKKA: Luentosali L10, Linnanmaa, oulu Osallistujat: Antti Heikkinen, edustajiston puheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Eero Manninen, hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013. Aika: klo 12:00

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013. Aika: klo 12:00 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 Aika: 11.1.2013 klo 12:00 Paikka: Jäsenet: Lisäksi: Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Valle Uimonen (PJ) Laura

Lisätiedot

OYY:n toimisto, keskitila Olkkari. Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs (2nd floor) Oulu

OYY:n toimisto, keskitila Olkkari. Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs (2nd floor) Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2015 Aika: Keskiviikko 14.10.2015 klo 17.00 Paikka: OYY:n toimisto, keskitila Olkkari. Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs (2nd floor) 90570

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016 Aika: Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu,

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 9/

KOKOUSKUTSU 9/ 15.10.2015 Sivu 1(6) KOKOUSKUTSU 9/2015 15.10.2015 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 20.10.2015, klo 19.00 PAIKKA: 1381 ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen. 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TF ( fil ASKUNTA OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 11/2014. Aika: klo 12.00

TF ( fil ASKUNTA OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 11/2014. Aika: klo 12.00 o OULUN TF ( fil ASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 11/2014 HalLituksen kokouksen Aika: 20.3.2014 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 7/2015 Aika: Torstai 10.12.2015 klo 16.30 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 18.1.2016, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/5 Pöytäkirja Aika: 6. helmikuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2014. PJ Siht Pkt Pkt

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2014. PJ Siht Pkt Pkt 0 O f A\v OULUN j( SNKUNTA kokoukse.a4 Hallituksen OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2014 Aika: 31.3.2014 klo 9.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sivu 1/5 Pöytäkirja 1/2017 Aika: 15. joulukuuta 2016 klo 10.45 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Ali Benkherouf Inari Harjuniemi

Lisätiedot

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu)

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu) OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 8/2017 Aika: Tiistaina 5.12.2017 klo 17.00 Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, 90570 Oulu) 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

O1f ( LKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2016

O1f ( LKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2016 O1f ( LKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2016 Hattitu ksen kokouks.6 Aika: 1.9.2016 klo 9.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä Sivu 1/5 Pöytäkirja 32/2015 Aika: 22. lokakuuta 2015 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 13.1.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017 AIKA: 17.1.2017, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 23/2017 Aika: 8. kesäkuuta 2017 klo 8.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

ESITYSLISTA / KOKOUSKUTSU LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016

ESITYSLISTA / KOKOUSKUTSU LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016 ESITYSLISTA / KOKOUSKUTSU 2016 LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016 AIKA: 2.2.2016, klo 16.00 PAIKKA: Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8 JAKELU: varsinaiset jäsenet: varajäsenet:

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 17.4.2018 klo 16:30 Paikka Oamk, Teuvo Pakkalan kampus Luokka A106 Teuvo Pakkalan katu 19, 90130 OULU Paikalla Essi Lassila Ville Nikupeteri

Lisätiedot

fli III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 31/2013

fli III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 31/2013 8 0 OULUN Yli Wi YLIOPISTON Pöytäkirja fli III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 31/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2013 Aika: 12.9.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto,

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 26.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 28.1.2016, klo 10:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014. Aika: 27.1.2014 klo 9.00. Paikka:

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014. Aika: 27.1.2014 klo 9.00. Paikka: 1 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Hallituksen kokouksen 4/2014 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014 Aika: Paikka: 27.1.2014 klo 9.00 Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00 0 O Y ( KUNTA Hallituksen kokouks. YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016 Aika: 3.3.2016 klo 8.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan

Lisätiedot

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys:

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys: Aihe Aika Paikka YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2012 Perjantai 14.12.2012 kello 13.00 Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 6 Yliopistokollegion kokouskäytäntöjä

Lisätiedot

o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013

o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013 18.1 12 o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2013 Aika: 3.10.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä Sivu 1/5 Pöytäkirja 18/2015 Aika: 21. toukokuuta 2015 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 11.9.2014 klo 17:00 Paikka Oamkin sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Paasi, luokka D1191 Kiviharjuntie 8, Oulu Paikalla Noora Nousiainen

Lisätiedot

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu o O Y( T( KUNTA Hallituksen kokouks2. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2014 Aika: 23.1.2014 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8/ estynyt, varalla Niko Strömberg

PÖYTÄKIRJA 8/ estynyt, varalla Niko Strömberg 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 8/2013 21.11.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 20.11.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 29.9.2014 klo 16.30 Paikka OSAKOn toimisto, Kajaanintie 32 D 61 Paikalla Matti Haarala Tuomas Tikkala Saana Annala Eemeli Kyröläinen

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa L10 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti R-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa L10 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti R-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 5/2015 Aika: Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L10 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan

Lisätiedot

Toni Hyvönen Eero Räsänen Patricia Virsinger Valtteri Törmänen

Toni Hyvönen Eero Räsänen Patricia Virsinger Valtteri Törmänen OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN SYYSKOKOUS Aika 30.11.2016 kello 16:30 Paikka Oamk, Teuvo Pakkalan kadun kampus, A214 Teuvo Pakkalan katu 19, 90130 OULU Paikalla Sami Heinonen Essi Lassila Emma

Lisätiedot

LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017

LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017 27.2.2017 1/6 Pöytäkirja 3/2017 27.2.2017 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017 AIKA: 23.2.2017, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Piiparinen Sini (SIUN), estynyt, varalla Mauno Mika (SIUN),

Lisätiedot

Paikka: Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kampus, luentosali 101A, Aapistie 5 A, 90220 Oulu.

Paikka: Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kampus, luentosali 101A, Aapistie 5 A, 90220 Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 2/2015 Aika: tiistai 21.4.2015 klo 17.00 Paikka: Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kampus, luentosali 101A, Aapistie 5 A, 90220 Oulu.

Lisätiedot

O Y( T( KUNTA. A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 2/2014. Aika: 17.1.2014 klo 10.00

O Y( T( KUNTA. A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 2/2014. Aika: 17.1.2014 klo 10.00 0 O Y( A\v OULUN T( KUNTA Hallituksen kokouks2 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 2/2014 Aika: 17.1.2014 klo 10.00 Paikka: Koortilan toimintakeskus, Koortilantie 30, Muhos Jäsenet: Viii

Lisätiedot

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 02/2013 Aika: Keskiviikkona 10. huhtikuuta 2013 klo 16.00 Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 09/2013 Aika: 21.2.2013 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/5 Pöytäkirja 39/2014 Aika: 20. marraskuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 3/2013 8.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 3.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm Joonas

Lisätiedot

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2010 Aika Perjantai 17.12.2010 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä Sivu 1/5 Pöytäkirja 24/2015 Aika: 03. syyskuuta 2015 klo 10.15. Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 31.1.2015 klo 15:00 Paikka Hietasaaren leirikeskus, Oulu Hietasaarentie 19, 90500 Oulu Edaattorit Matthew O Loughlin Kirsi Kärkkäinen

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/7 Pöytäkirja 30/2017 Aika: 14. syyskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

Turun suunnistajien seuramaja Alppila, Rauvolantie 230, Kaarina

Turun suunnistajien seuramaja Alppila, Rauvolantie 230, Kaarina Sivu 1/5 Pöytäkirja 25/2017 Aika: 10. elokuuta 2017 klo 15.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turun suunnistajien seuramaja Alppila, Rauvolantie 230, Kaarina Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/5 Pöytäkirja Aika: 20. helmikuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu)

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu) OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 7/2017 Aika: Keskiviikko 22.11.2017 klo 17.00 Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, 90570 Oulu) 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2012 Aika: 26.01.2012 klo 16:00 Paikka: Luentosali TA105, Oulun yliopisto, Linnanmaa, Oulu Osallistujat: Antti Heikkinen, ylioppilaskunnan puheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Aino-Kaisa Manninen, ylioppilaskunnan

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika 4.12.2017 klo 16:30 Paikka Oamk, Kontinkankaan kampus, A2082 Kiviharjuntie 8, 90220 OULU Paikalla Emma Salminen Essi Lassila

Lisätiedot