Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos"

Transkriptio

1 Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös OAS-vaiheen nähtävilläolo Luonnosvaiheen nähtävilläolo Ehdotusvaiheen nähtävilläolo xx.xx.-xx.xx.2013 Hyväksymispäätös ei mittakaavassa päivitetty

2 Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Rauhaniemi-Matintuomion rantapuisto sijaitsee Tammelan kirkonkylässä. Suunnittelualue kattaa aluerajauksen alan (ks. kuva rajauksesta) eli kokonaan kiinteistön RN:o 2:170 (Haapala) alueen. Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa tiealueeseen (Forssantie), etelässä Pyhäjärveen ja lännessä sekä idässä pientaloasutukseen. aloitti omistamalleen maaalueelle asemakaavan laatimisen XX.XX Suunnittelu lähtee venevalkaman sijoittamisesta rantapuiston alueelle tarvittavine pysäköinti- ja kunnallistekniikka-alueineen. Aluerajauksen määrittelemä alue on tällä hetkellä suurelta osin rakentamatonta metsäaluetta. Lännessä alueen ulkopuolella on Forssantien laitaan sijoittuvaa nauhamaista asuinrakentamista, joka kuitenkin rajautuu tiestä kasvuston avulla. Tien eteläpuolella on Rauhaniemen kesäteatterin alue, jonka ympäristöön alue tiiviisti liittyy ja joka on huomioitava kaavaa laadittaessa. Alueelle on voimassa maakuntakaava, joka on vahvistettu Aluerajauksen alueelle ei ole maakuntakaavassa kohdistettu käyttötarkoitusta. Ympäröivät alueet on merkitty suurimmaksi osaksi asuntovaltaiseksi alueeksi, joka täydentää olemassa olevaa asutusrakennetta. Alueella on voimassa oikeusvaikutteinen Syrjäharjun, Kydön, Häiviän ja Similänkulman osayleiskaava, joka on vahvistettu Rantapuiston alue on merkitty lähivirkistysalueeksi (VL) ilman suojelumerkintöjä. Alueen ympäristö on suurimmaksi osaksi pientalovaltaista asuinaluetta (AP). Ote maakuntakaavasta Kaavan lähtökohdat Kaavoitustilanne Osayleiskaava Asemakaava Maanomistus tilanne Vaikutusalue Osalla alueesta on voimassa asemakaava, joka on vahvistettu Alue on merkitty pääosin lähivirkistysalueeksi (VL). Forssantien varteen on merkitty pieni energiahuollon alue (EN). Alue rajautuu lännessä ja idässä asuinpientalojen korttelialueisiin (AP). Suojelumerkintöjä ei kaavassa ole. Alue on kunnan omistuksessa. Kaavan vaikutusalue on pääosin aluerajauksen alue, mutta taajaman reuna-alueen liittyminen keskustaajaman rakennuskantaan ja venevalkaman liittyminen ympäristöön on ratkaistava kyläkuvallisesti järkevällä tavalla. Rauhaniemen ke- Ote osayleiskaavasta

3 säteatterin alue liittyy myös tiiviisti kaavan alueeseen. Tutkittavia vaikutuksia ovat: - vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen - vaikutukset liikenteeseen - vaikutukset ihmisten elinoloihin ja asumisympäristöön - vaikutukset maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön - vaikutukset luontoon ja luonnonvaroihin - vaikutukset yhdyskunta- ja energiatalouteen Tehdyt selvitykset Maakunnan rakennuskantaa on inventoitu ja inventoinnit koottu kirjaksi Rakennettu Häme, julkaisija Hämeen liitto. Arkeologisen kulttuuriperinnön täydentävät selvitykset Hämeessä -hanke. Selvityksessä aluerajauksen itäpuolelta on tehty löydökset Rauhaniemen historiallisen tiiliruukin jäänteistä ja Rauhanimennokan kivikautisesta asutuksesta. Kulttuurimaisema- ja rakennuskantaselvitys on alueelta tehty yleiskaavoitusta varten. Kirkonkylän lähialue, Kytö-Syrjäharju, Pappilan alue ja Häiviä-Similänkulma, Kivatekno Oy. Kulttuurimaisema- ja rakennusinventointi on tehty Tammelan taajaman asemakaavan muutosta ja laajennusta varten, Kaavatalo. Forssan seudun pohjavesialueiden suojelusuunnitelma on tehty vuonna 2006, Insinööritoimisto Paavo Ristola /. Alueelta on tehty karttatarkastelu, laatijana Miika Tuki, : Kuninkaankartastossa vuosilta alueen läheisyydessä Pyhäjärven rannassa on maininta Tegelbruk tiiliruukin mukaan. Senaatinkartassa noin vuodelta 1880 suurin osa alueesta on ollut metsäaluetta kukkulan etelärinteellä. Vanha tielinjaus on edelleen havaittavissa nykyisen tien vierellä. Ote asemakaavasta Kuninkaankartasto Senaatinkartta

4 Tehtävät selvitykset Osalliset - tarvittaessa laaditaan meluselvitys Forssantien aiheuttamasta melusta - kulttuuriympäristöselvitys - maisemaselvitys - pohjavesiselvitykset Osallisia tiedotetaan yleisötilaisuuksista, osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, kaavaluonnoksesta ja kaavaehdotuksesta Forssan lehdessä, kunnan kotisivuilla ja ilmoitustaululla sekä ulkopaikkakuntalaisille kirjeitse. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaluonnokset ja kaavaehdotukset selostuksineen asetetaan nähtäville OAS:n mukaan kunnantalolle ja kunnan kotisivuille internetissä. Osallisia ovat kaikki, joiden toimintaan kaava vaikuttaa: Yksityiset / yritykset - maanomistajat - asukkaat - alueen yrittäjät - muut alueella toimivat yritykset (sähköyhtiöt, puhelinyhtiöt, jätehuoltoyhtiöt) - alueella tai siihen liittyen toimivat yhdistykset - naapurit - kuntalaiset - ympäristölautakunta - tekninen lautakunta Viranomaiset - Hämeen liitto - Hämeen ELY-keskus (ympäristö) - Uudenmaan ELY-keskus (liikenne) - Museovirasto - Kanta-Hämeen aluepelastuslaitos - Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymä Käsittelyaikataulu Valmistelija Päiväys ja allekirjoitus 2013, kaavoittaja Tammelassa , arkkitehti

5 Palaute Mielipiteet voi toimittaa osoitteeseen: Kunnanhallitus Hakkapeliitantie Tammela Yhteyshenkilö: Kaavoittaja Tammela puh miika.tuki@tammela.fi

6 Tavoitteellinen aikataulu kesäkuu 2013 elokuu 2013 joulukuu 2013 helmikuu 2014 Kaavaprosessin eteneminen 1. Kaavoituspäätös 3. Kaavaluonnos 4. Kaavaehdotus KH Osallistumisja arviointisuunnitelma nähtävillä 30 vrk mielipide kaavaan Osallistumismahdollisuudet Osalliset Kunta tiedottaa vireille tulosta, tavoitteista keskusteleminen nähtävillä 30 vrk mielipide kaavaan Tilaisuus mielipiteen vapaamuotoisempaan esittämiseen kaavaa valmisteltaessa nähtävillä 30 vrk virallinen muistutus kunnan vastine muistutukseen Mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus kunta antaa virallisen vastineen 5. Kunnanvaltuuston hyväksymispäätös valitusmahdollisuus hallinto-oikeudelle 30 vrk kevät Voimaantulo Ilmoitus muistuttajille / kirjallisesti kuulutus pyytäneille valitusoikeus hallintooikeuteen oikaisukehoitusmahd. tiedoksi kirje Hämeen ELYkeskus lausunnolle Uudenmaan lausunnolle ELY-keskus Museovirasto lausunnolle lausunnolle/neuvottelle/neuvottelu lausunnol- tiedoksi Hämeen liitto lausunnolle lausunnolle/neuvottelle/neuvottelu lausunnol- Kunnan viranomaistahot Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto asettaa nähtäville asettaa nähtäville asettaa nähtäville hyväksyminen Tekninen lautakunta lausunnolle/ lausunnolle/ kokous lausunnolle/kokous tiedoksi tiedoksi kokous Ympäristölautakunta lausunnolle/ lausunnolle/ kokous lausunnolle/kokous tiedoksi kokous Aluepelastuslaitos tiedoksi kirje / lausunnolle lausunnolle SSP Yhtiöt Oy Vattenfall Oy Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymä Kaavoituksen etenemisestä ilmoittaminen Kuntalaiset ja yhteisöt Omistajat, vuokran-haltijat Naapurit Muut kuntalaiset / kirje / kirje kirje / neuvottelu / kirje kirje / neuvottelu / kirje / kirje Valitusoikeus hallinto-oikeudelle 30 vrk Toteutunut aikataulu Päivämäärä Kuulutus Nähtävillä päivitetty, Päivämäärä Kuulutus Nähtävillä Päivämäärä Kuulutus Nähtävillä xx.x.-xx.x.2013

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös XX.XX.XXXX OAS korjattu OAS-vaiheen nähtävilläolo ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 20.8.2012 204 OAS-vaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 luonnosvaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 ehdotusvaiheen

Lisätiedot

Rauhaniemen asemakaava / asemakaavamuutos

Rauhaniemen asemakaava / asemakaavamuutos Rauhaniemen asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 22.9.2008 OAS korjattu 12.11.2008, 4.3.2009, 4.2.2010, 20.4.2011 OAS-vaiheen nähtävilläolo 8.2.-9.3.2010 ei mittakaavassa Kohde

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.11.2014 251 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 7.12.-20.12.2015 ja 11.1.-24.1.2016 päivitetty 25.2.2016 ei mittakaavassa Kohde

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 8.12.2014 268 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 12.2.-22.2. ja 2.3.-23.3.2015

Lisätiedot

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 8.12.2014 x OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo xx.xx.-xx.xx.2015 aloitusvaiheen

Lisätiedot

Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502

Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502 Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502 Aluerajaus kunnanhallituksen päätös xx.x.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Meijerin alue käsittää korttelin 502 ja sen tontit 1-5. Alue sijoittuu

Lisätiedot

Korttelin 255 tontin 3 asemakaavamuutos (Dimen Oy)

Korttelin 255 tontin 3 asemakaavamuutos (Dimen Oy) Korttelin 255 tontin 3 asemakaavamuutos (Dimen Oy) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 2.9.2013 x OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo xx.xx.-xx.xx.2013 aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu xx.xx.2013 päivitetty

Lisätiedot

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 16.6.2017 x OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo x-x.x.2017 Ehdotusvaiheen

Lisätiedot

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos

Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 16.6.2017 195 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 28.8.-11.9.2017 Ehdotusvaiheen nähtävilläolo 23.10.-22.11.2017 päivitetty

Lisätiedot

Korttelin 165B tonttien 1 ja 2 asemakaavamuutos (Hämeenmaa Kiinteistöt Oy)

Korttelin 165B tonttien 1 ja 2 asemakaavamuutos (Hämeenmaa Kiinteistöt Oy) Korttelin 165B tonttien 1 ja 2 asemakaavamuutos (Hämeenmaa Kiinteistöt Oy) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 5.9.2011 204 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 19.9.-18.10.2011 aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu

Lisätiedot

Niemi-Eskolan asemakaava / asemakaavamuutos

Niemi-Eskolan asemakaava / asemakaavamuutos Niemi-Eskolan asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös xx.x.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Kaavan lähtökohdat Kaavoitustilanne

Lisätiedot

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta)

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta) Kirkkopellon asemakaavamuutos ( ja Tammelan seurakunta) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Korttelin 153 tonttien 15 ja 16 asemakaavamuutos

Korttelin 153 tonttien 15 ja 16 asemakaavamuutos Korttelin 153 tonttien 15 ja 16 asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös OAS-vaiheen nähtävilläolo aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Killintien ja Norrintien asemakaavamuutos

Killintien ja Norrintien asemakaavamuutos Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Killintien ja Norrintien asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 27.4.2015 138 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo xxx päivitetty xxx ei mittakaavassa

Lisätiedot

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta)

Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta) Kirkkopellon asemakaavamuutos (Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 15.8.2012 205 OAS-vaiheen nähtävilläolo 17.9.-16.10.2012 luonnosvaiheen nähtävilläolo 29.5.-28.6.2013

Lisätiedot

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos

Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta,,, puh 03 41201 Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.11.2014 251 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 7.12.-20.12.2015

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 102

Lisätiedot

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos

Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 8.12.2014 268 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 12.2.-22.2. ja 2.3.-23.3.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 96

Lisätiedot

Juuriniemen osayleiskaava

Juuriniemen osayleiskaava Juuriniemen osayleiskaava Aluerajaus kunnanhallituksen päätös x.x.2015 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2015 päivitetty ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen

Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen Kaukjärven ranta-alueen yleiskaava Kaukjärven osayleiskaavan ja Syrjänharjun-, Kydön-, Häiviän ja Simikänkulman alueen osayleiskaavan päivittäminen Aluerajaus aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu kunnanhallituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Pyhäjärven läntisen ranta-alueen osayleiskaava SYRJÄNHARJUN-, KYDÖN-, HÄIVIÄN JA SIMILÄNKULMAN ALUEEN osayleiskaavan päivittäminen (ranta-alue Pappilanlahdelta Kuhasuonlahdelle) Aluerajaus aloitusvaiheen

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO Kohde ja suunnittelualue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO Kohde ja suunnittelua lue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA Kohde ja suunnittelualue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien varteen kasvaneen

Lisätiedot

Kaukjärven teollisuusalueen asemakaava

Kaukjärven teollisuusalueen asemakaava Aluerajaus kunnanhallitus 25.8.2008 täydennetty 12.1.2009 (luonnos) täydenntty 30.11.2009 (ehdotus) Tammelan kunnan kaavoitus Tekninen osasto 30.11.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija

Lisätiedot

Kaukjärven teollisuusalueen asemakaava

Kaukjärven teollisuusalueen asemakaava Aluerajaus kunnanhallitus 25.8.2008 täydennetty 12.1.2009 Tammelan kunnan kaavoitus Tekninen osasto 12.1.2009 ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Hakkapeliitantie 2, 31300 Tammela,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSULAN KUNTA 22.8.2018 Upokaskujan asemakaavan muutos nro 3581 UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kelatien työpaikka-alueella, Upokaskujalla, muutetaan pieni

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS 1(5) VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS TYÖ NRO 267 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 C Maanmittauslaitos SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 1 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:

Lisätiedot

Rantapuiston 2:170 asemakaavamuutos

Rantapuiston 2:170 asemakaavamuutos Rauhaniemi-Matintuomio kaava-alueen asemakaava Rantapuiston 2:170 asemakaavamuutos Kaavaselostus 4.11.2013 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1501 SAUVON KUNTA NUMMENPAKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 116 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Suunnittelualue

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava

Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava Hykkilä-Lunkaan osayleiskaava Aluerajaus aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu x.x.2013 kunnanhallituksen päätös x.x.2013 OAS nähtävänä x.x.-x.x.2013, yleisötilaisuus x.x.2013 päivitetty ei mittakaavassa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014 3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 28.8.2017 Liite 34 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 715

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 715 Kydön asemakaavamuutos, kortteli 715 Kaavaselostus 14.10.2009 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

päivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/

päivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/ OAS A-2657 1 (7) A-2657 N089 Asemakaavan muutos 8.8.2017 päivitetty 31.8.2017 Pappila, Nastola Lahti.fi OAS A-2657 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.12.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Roikola, Asemakatu-Vitikantie asemakaavamuutos Asemakaavan muutos koskee Roikolan kaupunginosan kortteleita 25, 56-60 ja 93. Kaavoitettava

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot