Kohti vaikuttavampia ja tuottavampia koulutuspalveluja Kirsi Kangaspunta Johtaja
|
|
- Katariina Heino
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kohti vaikuttavampia ja tuottavampia koulutuspalveluja Kirsi Kangaspunta Johtaja
2 Koulutuksen vaikuttavuuden ja tuottavuuden mittaaminen yhä tärkeämpää Koulutuksen tuloksellisuuden vaatimukset kasvaneet valtion ja kuntien taloustilanne ikäluokkakehitys työvoiman saatavuuskysymykset Tavoitteena järjestelmä, joka tuottaa hyviä tuloksia mahdollisimman kustannustehokkaasti (kansainvälinen vertailu!) Tuottavuuden ja tuloksellisuuden mittaamiseen hallinnonalalla panostettu
3 Koulutuksellinen tasa-arvo Koulutuspalvelujen tasa-arvoinen saatavuus on hyvinvointiyhteiskunnan perusta Perustuslain mukainen opetuksellisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien turvaaminen: Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.
4 Koulutusta koskeva päätöksenteko (Government regulation) OPS kansall. kokeet kansall. arv. hlöstön kelp. luokkakoko tai hlöstö Perusopetus Itävalta on ei ei on on Englanti on on on on on Suomi on a on on ei Ranska on ei on on ei Saksa on ei on on on Irlanti on ei ei on on Ruotsi on ei on on ei Government regulation of schools, 2008 (EURYDICE 2009)
5 Koulutusta koskeva päätöksenteko (Government regulation) OPS kansall. kokeet kansall. arv. hlöstön kelp. luokkakoko tai hlöstö Lukio ja ammatillinen koulutus Itävalta on ei ei on on Englanti on ei ei on ei Suomi on a on on ei Ranska on on on on ei Saksa on on on on on Irlanti on on ei on on Ruotsi on ei on on ei
6 Figure B19: Location of decision-making powers to determine the overall amount of public expenditure earmarked for schools providing compulsory education, public sector or equivalent, 2006/07 Figure B19a: Teaching staff Local Central/Top level Source: Eurydice.
7 Figure B19: Location of decision-making powers to determine the overall amount of public expenditure earmarked for schools providing compulsory education, public sector or equivalent, 2006/07 Figure B19b: Non-teaching staff, operational resources and movables Local Central/Top level Source: Eurydice.
8 ... koulutuksellinen tasa-arvo Päätöksenteon delegoinnin aste suuri Tulokset ovat varsin hyviä, lievää eriytymiskehitystä havaittavissa Seuranta tarpeen: tilastot, oppimistulosten arvioinnit (kansalliset ja kansainväliset), koulutuksen järjestelmäarviointi, tutkimukset
9 Korkea koulutus- ja osaamistaso Koulutustaso noussut Kv-vertailussa keskitasoa Perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneiden osuus 87%, ei juuri muutosta, korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus 37% v 2009 (30-34-v) Tavoitteena, että 95 %:lla perusasteen jälkeinen tutkinto ja 42%:lla korkeakoulututkinto vuonna 2020 Naisten ja miesten erot huolestuttavia (naisista 45% suorittanut kktutkinnon, miehistä 30%) Maahanmuuttajataustaisten ja kantaväestön erot huolestuttavia
10 Työurat Tutkintojen suorittamisikä korkea (mediaani amk 25,1 v, yo 28,6 v) Nivelkohdat eivät toimi, erityisesti ylioppilastutkinnon jälkeen viivettä (3/4 hakee heti, heistä vain 40% sijoittuu) Tutkinnon suorittamisajat pitkiä
11 Laatua ja vaikuttavuutta koskevia indikaattoreita PISA-tulokset Opetusryhmäkoot Opettajien kelpoisuus Korkeakoulujen opiskelija(fte) opettajasuhde Korkeakouluopiskelijoiden liikkuvuus Perusopetuksen suorittaneiden välitön sijoittuminen koulutukseen Tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja jatko-opintoihin sijoittuminen Korkeakoulututkinnon suorittaneiden keski-ikä Koulutuksen läpäisy
12 Kuntia, kuntayhtymiä ja muita järjestäjiä koskevat tuottavuustavoitteet: tuottavuuden kolme kehää opetustoimessa Koulutuksen laatu ja vaikuttavuus Käyttökustannukset / opiskelija sektoreittain Resurssit / opiskelijat koko järjestelmän tasolla
13 Esimerkkejä kehysindikaattoreista Perusopetus Uusimmat tiedot Keskimääräinen ryhmäkoko 20,2 (vl 1-6) 17,4 (vl 7-9) Opettajien pätevyys 88,9 % Jatko-opintoihin siirtyneet 91,4% (tutk.tav. koul) Lukio Opettajien pätevyys 93,1 % Jatko-opintoihin siirtyneet 63,2 % Koulutuksen läpäisy 87,2 % Amm. peruskoulutus Opettajien pätevyys 78,3 % Koulutuksen läpäisy 71,3 % Tutk.suoritt. työllistyminen 65,0 %
14 Eräitä sekä vaikuttavuutta että tuottavuutta parantavia toimenpiteitä Korkeakoulujen opiskelijavalintajärjestelmien kehittäminen SADE-ohjelma, oppijan verkkopalvelukokonaisuus Verkko-opetus Koulutustarjonnan kohdentaminen pitkäjänteisesti Ohjauksen varmistaminen koulutus- ja työuran eri vaiheissa Yksilöllisten koulutuspolkujen rakentaminen Rahoituksen kannustavuuden lisääminen
Kuntasektorin valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden toteutuminen Hannele Savioja
Kuntasektorin valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden toteutuminen 12.6.2014 Hannele Savioja Valtakunnallisten tavoitteiden asettaminen 20 suurimman kaupungin työ: kuntien, ministeriöiden, THL:n, VATT,
KOULULAISET, OPISKELIJAT JA TUTKINNOT
KOULULAISET, OPISKELIJAT JA TUTKINNOT Peruskoulun oppilaat 2018 Lukio-opiskelijat ja ylioppilastutkinnot Peruskoulun päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin Valmistumisvuosi
Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,
Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila 2018 Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, 15.3.2018 90% 80% 70% Varhaiskasvatukseen osallistuminen kasvussa Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ja yksityisen hoidon
Peruspalvelujen tila kunnissa Kuntamarkkinat Neuvotteleva virkamies Hannele Savioja
Peruspalvelujen tila kunnissa 2012 Kuntamarkkinat 13.9.2012 Neuvotteleva virkamies Hannele Savioja Kunta- ja aluehallinto-osasto 3.10.2012 2 Peruspalvelujen tila -raportti Tavoitteena on antaa yleiskuva
Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja
Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%
Opetusministeriön ja Opetushallituksen vuosia 2007-2009 koskevan tulossopimuksen liite 2
Arvio Tavoite Tavoite Tavoite YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUS 2002 2006 2007 2008 2009 Koulutustakuu: perusopetuksen suorittaneiden välitön sijoittuminen koulutukseen Ammatilliseen peruskoulutukseen sijoittuneet
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa Opetusneuvos Tarja Riihimäki KESU:n koulutuspoliittisia lähtökohtia Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 nuorista aikuisista runsaalla kolmanneksella
Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet. neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011
Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011 Valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden valmistelu Tuottavuusohjelman koordinaatio- ja seurantatyöryhmän
Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari
Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen
Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!
Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä
Toisen asteen sekä vapaan sivistystyön rakenteiden ja rahoituksen uudistukset. Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät
Toisen asteen sekä vapaan sivistystyön rakenteiden ja rahoituksen uudistukset Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.-3.10.2014 Muutama poiminta suuntaviivoista Lukio- ja ammatillisen koulutuksen
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016 Tapio Kosunen Valtiosihteeri 30-vuotiaiden koulutustaso sukupuolen mukaan, 2009 Hallitusohjelman painopistealueet Köyhyyden,
Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen
Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Taustaa Hallitusohjelma: Sukupuolten välisiä eroja osaamistuloksissa, koulutukseen osallistumisessa ja koulutuksen suorittamisessa
Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa
Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa Mika Tuononen Suomalaisten koulutustaso on korkea vai onko näin sittenkään? Korkeakoulutuksen laajuudesta ja mahdollisesta ylimitoituksesta on keskusteltu
Kuntien rooli tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuripalveluissa
Kuntien rooli tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuripalveluissa Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Vetovoimainen kunta Innostavassa ja suvaitsevaisessa kunnassa into ja suvaitsevaisuus toteuttavat itse
Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju
Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla Kirsi Kaunisharju Kulttuuri perusoikeutena 1/2 Suomessa perustuslain 16 :n 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään,
TUNNUSLUKUJEN SEURANNASTA ARVIOINTIIN Mitä tunnuslukuja? Seurannan ja arvioinnin ero? Miten arvioidaan? Anu Räisänen 2014
TUNNUSLUKUJEN SEURANNASTA ARVIOINTIIN Mitä tunnuslukuja? Seurannan ja arvioinnin ero? Miten arvioidaan? Anu Räisänen 2014 LAATUYMPYRÄ JA Päämäärä ja suunnitelma MENETELMÄT Suunnittelu LAATUYMPYRÄ Prosessit,
KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016
KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä
Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.
Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.2010 Ammattikoulutuksen kriittiset tehtävät Muuttuvassa työelämässä
Aalto-yliopiston selvitys eduskunnan oikeusasiamiehen kanslialle on annettu 8.4.2013.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 12.11.2013 Dnro OKV/727/1/2013 1/5 ASIA Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opetus- ja tutkintokieli KANTELU Kantelija on 16.2.2013 eduskunnan oikeusasiamiehelle osoittamassaan kirjoituksessa
Ulkomaalaistaustaisuus vaikutti erityisesti toisen asteen läpäisyyn
Koulutus 2018 Opintojen kulku 2016 Ulkomaalaistaustaisuus vaikutti erityisesti toisen asteen läpäisyyn Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan suomalaistaustaiset opiskelijat läpäisevät lukiokoulutuksen
Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset. Kirsi Kangaspunta johtaja
Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset Kirsi Kangaspunta johtaja Hallitusohjelman tavoite: maailman osaavimmaksi kansaksi Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto
Kuntatilastot valtiovarainministeriön hallinnonalalla
Kuntatilastot valtiovarainministeriön hallinnonalalla Kuntatieto-ohjelman käynnistystilaisuus Tieteiden talo 8.5.2013 Ylijohtaja Päivi Laajala Kuntatilastoilla keskeinen rooli 1) Kuntapolitiikan valmistelu
Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä
Koulutus 2010 Opintojen kulku 2008 Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä Tilastokeskuksen mukaan yliopistotutkinnon läpäisi viidessä ja puolessa vuodessa 44 prosenttia, kun viime
Opintojen kulku Tutkinnon suorittaminen nopeutui
Koulutus 2013 Opintojen kulku 2011 Tutkinnon suorittaminen nopeutui Tilastokeskuksen mukaan yliopistokoulutuksen suoritti viidessä ja puolessa vuodessa 49 prosenttia, ylemmän korkeakoulututkinnon 21 ja
Opintojen kulku Ammatillisen koulutuksen läpäisy parantunut
Koulutus 2011 Opintojen kulku 2009 Ammatillisen koulutuksen läpäisy parantunut Tilastokeskuksen mukaan nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen suoritti kolmen ja puolen vuoden aikana 63 prosenttia.
Koulutukseen hakeutuminen 2014
Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2014 Uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin yhä vaikeaa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan uusia ylioppilaita oli vuonna 2014 noin 32 100. Heistä
Julkiset hyvinvointimenot
Julkiset hyvinvointimenot Talouden Rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kotitalouksien tulonsiirrot ja hyvinvointipalvelut 199 9, miljardia euroa vuoden 9 hinnoin Mrd. euroa 7 Tulonsiirrot
Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa
Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto
Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!
Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky
YKSITYINEN OPETUSALA (YOL)
YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) 1.9.2009 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) I kalleusluokka 3 290,50-3 917,38 II kalleusluokka 3 199,88-3 809,47 011065 Lukion
Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa
Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa 18.1.2012 Yleistä tutkintojen tunnustamisesta Koulutus, tutkinnot ja ammattien sääntely vahvasti kansallisia Tunnustaminen jaetaan
Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet
Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen
Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus
Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin
Liite. Tehtävien ja velvoitteiden säätely opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla
Liite. Tehtävien ja velvoitteiden säätely opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla Koulutusta ja kulttuuria koskeva lainsäädäntö perustuu asianomaista koulutusmuotoa koskevaan toimintalainsäädäntöön,
Raportti etsivästä nuorisotyöstä
VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Raportti etsivästä nuorisotyöstä Raportti etsivästä nuorisotyöstä Häggman Erik 2012 1 Sisältö 1 Johdanto... 5 2 Kyselyn toteutus ja raportti... 5 2.1... 5 3 Etsivän nuorisotyön
Koulut, opiskelijat ja opinnot
Koulut, opiskelijat ja opinnot 15-vuotiaiden osaaminen lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä - OECD Lähde: OECD, PISA 2015 15-vuotiaiden osaamisen kehitys kirjallisuudessa, matematiikassa ja
Laatustrategian vaikutukset ammatillisen oppilaitoksen arkeen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Laatustrategian vaikutukset ammatillisen oppilaitoksen arkeen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan keskeisiä periaatteita:
Rakenneuudistus toinen aste Helsinki
Rakenneuudistus toinen aste Helsinki 25.9.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien
Tulosrahoitusmittaristo ennen ja nyt mittariston ominaisuudet
Tulosrahoitusmittaristo ennen ja nyt mittariston ominaisuudet Ammatillisen peruskoulutuksen tulosrahoitusseminaari 2010 17.9.2010 Hanna Virtanen & Mika Maliranta Mittariston kehittämishankkeet Mittariston
Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta
Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Aleksi Kalenius 2.4.2014 Perusopetuksen varassa olevat ja perusopetuksen varaan jääminen 2 Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta 1970-2012 3 Vailla
Opintojen kulku Tutkinnon suorittaminen nopeutui
Koulutus 2017 Opintojen kulku 2015 Tutkinnon suorittaminen nopeutui Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistokoulutuksen suorittaminen nopeutui. Kaikkiaan viidessä ja puolessa vuodessa yliopistokoulutuksen
Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat
Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta
KESU Kehityspäällikkö Marko Koskinen
KESU -2016 13.6.2012 Kehityspäällikkö Marko Koskinen Mitoituksen periaatteita/ KT2016 Nuorisoikäluokan ennakoitu kehitys yhteiskunta- ja nuorisotakuun toteuttamisessa Toiselle asteelle siirtyvän keskimääräisen
Siirtymien vaikutus koulutuspolun eheyteen ohjauksen keinot keskeyttämisen ja eroamisen ehkäisyyn
Siirtymien vaikutus koulutuspolun eheyteen ohjauksen keinot keskeyttämisen ja eroamisen ehkäisyyn Jouni Järvinen ja Sanna Pensonen Zoomi-seminaari 3.5.2018 Ohjausvelvoite opiskelijaksi ottamisen jälkeen
Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi
Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi 18.5.2018 Lauri Pakkanen Miksi osaamisstrategia? Haasteet: VÄESTÖ ALAN VETOVOIMA VAATIMUKSET Ratkaisut:
Lausunto, Hannu Karhunen, Jyväskylän yliopisto ja Tilastokeskus
Lausunto, 24.5.2016 Hannu Karhunen, Jyväskylän yliopisto ja Tilastokeskus Lausunto Eduskunnan Työelämä-ja tasa-arvovaliokunnalle työikäisen väestön koulutustason kehityksestä ja työllistymisestä ilman
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen
Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon
Koulutukseen hakeutuminen 2015
Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2015 Uusista ylioppilaista lähes 70 prosenttia jäi koulutuksen ulkopuolelle Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuoden 2015 uusista ylioppilaista 32 prosenttia
Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta: laatustrategian lähtökohtia Edistetään korkealaatuista
Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui
Koulutus 2015 Opintojen kulku 2013 Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui Tilastokeskuksen koulutustilastojen vuoden 2013 tietojen mukaan lukiolaisista 80 prosenttia suoritti tutkinnon enintään
Kuopion kaupunki / Kasvun ja oppimisen palvelualue / Lukiokoulutus
Kuopion kaupunki / Kasvun ja oppimisen palvelualue / Lukiokoulutus Tilastotietoja lukioista lukuvuonna 2012-2013 Sisällys Kuopion lukioiden opiskelijavalinta 2012... 3 Kuopion lukioiden opiskelijat 20.9.2012...
Läpäisyaste 2014 (%) Opiskeluaika (vuotta)
Koulutus 2016 Opintojen kulku 2014 Tutkinnon suorittaminen nopeutui kaikissa koulutussektoreissa Tilastokeskuksen koulutustilastojen vuoden 2014 tietojen mukaan 81 prosenttia lukiolaisista ja 66 prosenttia
Vipusen uutiskirje. Tervetuloa lukemaan vuoden 2016 ensimmäistä uutiskirjettä!
1.2.2016 Vipusen uutiskirje Tässä numerossa 1 Vipusen uutiskirje 2 Esittelyssä Koulutuksen yhteiset tilastot 4 Raportit 6 Katsaus tulevaan 6 Tärkeitä päivämääriä Huoltokatkot Tapahtumat Tervetuloa lukemaan
OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen
OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen
20. (29.60) Ammatillinen koulutus
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä
Koulutukseen hakeutuminen 2013
Koulutus 2015 Koulutukseen hakeutuminen 2013 Joka kymmenes korkeakoulujen uusi opiskelija suorittanut aiemmin korkeakoulututkinnon Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan lähes 12 prosenttia alemman
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja
15-vuotiaiden osaaminen lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä - OECD
KOULUTUS 15-vuotiaiden osaaminen lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä - OECD Lähde: OECD, PISA 2015 15-vuotiaiden osaamisen kehitys kirjallisuudessa, matematiikassa ja luonnontieteissä - Suomi
ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN. Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus
ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus ESITYKSEN SISÄLTÖ Tunnustamisen tarkoitus ja toimivalta Akateeminen ja
TAUSTATIEDOT. Tilastoissa on
TAUSTATIEDOT Tilastot taustatiedoista sisältävät väestön määrän ja väestön koulutusrakenteen, oppivelvollisten määrät sekä koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten ja opetuspisteiden määrät ja luettelot
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen
Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas
Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 2.12.2014 Anne-Marie Välikangas KUNTIEN TUOTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN VAIKUTTAVIA
Tradenomit työelämässä ajankohtaisterveiset Tradenomiliitosta
Tradenomit työelämässä ajankohtaisterveiset Tradenomiliitosta Valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusalan kehittämispäivät 10.11.2010 Kouvolassa Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-
Valtioneuvoston asetus
16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen
Koulutukseen hakeutuminen 2016
Koulutus 2017 Koulutukseen hakeutuminen 2016 Vain kolmannes uusista ylioppilaista sijoittui välittömästi jatko-opintoihin, peruskoulun päättäneistä opintoja jatkoivat lähes kaikki Tilastokeskuksen koulutustilastojen
LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS
AMMATTIKOULUTUKSEN OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI
AMMATTIKOULUTUKSEN OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI Opetusneuvos 14.2.2011 OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen päätöksenteon ja koulutuksen
Naisvankien opiskelumahdollisuudet Naisvankiseminaari 8.3.2016 Kati Sunimento Rise/Keskushallintoyksikkö
Naisvankien opiskelumahdollisuudet Naisvankiseminaari 8.3.2016 Kati Sunimento Rise/Keskushallintoyksikkö VL: Rikosseuraamusalue tai vankila sopii vankilassa toteutettavasta tutkintoon johtavasta tai muusta
Lapin Kuntapäivä 22.9.2010 Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi
Lapin Kuntapäivä 22.9.2010 Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi Rovaniemi Erityisasiantuntija Maarit Kallio-Savela, Suomen Kuntaliitto Jatkumo esiopetuksesta perusopetuksen kautta toiselle asteelle nuoruus
Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020
Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 Ammatillisen koulutuksen johdon seminaari Tampere 2.10.2013 Opetusneuvos Seija Rasku KOPO/AM seija.rasku@minedu.fi Kataisen hallitusohjelma ja KESU 2011-2016
Opintopolku hakeutujan palvelut. Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina -seminaari Satu Meriluoto / OPH
Opintopolku hakeutujan palvelut Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina -seminaari 17.02.2012 Satu Meriluoto / OPH SADe-ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelut (OKM) Oppijan keskitetyt palvelut OPH Oppijan
antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2018 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 779,88-4 499,99 3 675,79-4 376,03 011065 Lukion rehtori 3 940,06-4 941,76 3
Tilastokeskuksen opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut. Anna Loukkola Korkeakoulujen KOTA seminaari
Tilastokeskuksen opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut Anna Loukkola Korkeakoulujen KOTA seminaari 23.8.2017 Koulutustilastojen tarvitsemat tiedot korkeakouluilta Syksy 2016 Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijat
Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui
Koulutus 2014 Opintojen kulku 2012 Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui Tilastokeskuksen koulutustilastojen vuoden 2012 tietojen mukaan lukiolaisista 80 prosenttia suoritti tutkinnon enintään
Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2019 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 821,46-4 549,49 3 716,22-4 424,17 011065 Lukion rehtori 3 983,40-4 996,12 3
Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa
Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa - nuorten määrä - koulutus ja opiskelu - työttömyys, työnhaku ja työvoimapalvelut - työpajat ja etsivä nuorisotyö Tietoja vuositasolla Pohjois-Savon ELY-keskus
Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012
Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja
Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään
Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta
Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään
Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma seminaari Paasitorni 2.8.213 Erityisasiantuntija Riku Honkasalo Opetushallitus Esityksen sisältö Ammatillisen koulutuksen
Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen
Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 11.10.2016 OKM reformin seurantaryhmässä: - Järjestämislupa voidaan myöntää hakemuksesta kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle. - Kuntien
- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.
- 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
Opettajankoulutus Suomessa
Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus
Kasvua ja hyvinvointia vahvasta osaamisesta EK-Elinkeinopäivä, Tampere 2.10.2007
Kasvua ja hyvinvointia vahvasta osaamisesta EK-Elinkeinopäivä, Tampere 2.10.2007 Leif Fagernäs Elinkeinoelämän keskusliitto EK Osaamiseen panostaminen on välttämätöntä koska 1(2) Suomi tarvitsee menestyäkseen
Maahanmuuttajien koulutuksen nykytilanne ja kehittämistarpeet Suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta
Maahanmuuttajien koulutuksen nykytilanne ja kehittämistarpeet Suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta 28.3.2019 Maahanmuuttajien koulutuspolut ja integrointi Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma
LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu
Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan. Jukka Ohtonen, sosiologi Puh
Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan Jukka Ohtonen, sosiologi Puh. 045 8722 118 @-posti: juohtonen@gmail.com Työpajat valmentavat, kouluttavat ja kuntouttavat Menetelminä käytetään mm. yksilövalmennusta,
Korkeakoulujen KOTA-seminaari, Jyväskylä
Tilastokeskuksen tiedonkeruut korkeakouluilta Opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut Korkeakoulujen, Jyväskylä Anna Loukkola Koulutustilastojen tarvitsemat tiedot korkeakouluilta Syksy 2014: Tutkintoon johtavan
Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info
Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta
Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli
Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli Segregaation lieventäminen kouluissa ja oppilaitoksissa keskustelutilaisuus 21.1.2010 Heli Kuusi Esityksen kuviot perustuvat Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo
Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko
Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Aluekirjastopäällikkö Päivi Rasinkangas Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kohti uutta
Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki
Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki 6.11.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan
Hankkeiden vaikuttavuuden osoittaminen. Projektipäällikkö Matti Mäkelä Huippu-hanke Turun kaupungin sivistystoimiala
Hankkeiden vaikuttavuuden osoittaminen Projektipäällikkö Matti Mäkelä Huippu-hanke Turun kaupungin sivistystoimiala M.O.T. Hyvän käytännön / toimintamallin juurruttaminen on helpompaa, jos pystyy osoittamaan
Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos
Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus
PERUSOPETUS PAREMMAKSI Oppilaanohjauksen kehittäminen. Juhani Pirttiniemi. Opetushallitus Helsinki
PERUSOPETUS PAREMMAKSI Oppilaanohjauksen kehittäminen Juhani Pirttiniemi Opetushallitus 15.3.2010 Helsinki Oppilaanohjauksen painopistealueita Kasvatuksellinen ohjaus Oppimiseen ja opiskeluun ohjaus Uranvalinnanohjaus
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA Amkesu Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö - Rahoitustaso ja sen muutokset - Uudet rahoitusperusteet - Kehittämishaasteita/keskustelun
AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014
AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 lisätietoja antavat - laatu- ja suunnittelujohtaja Marjo-Riitta Järvinen, Lahden ammattikorkeakoulu - kehittämispäällikkö Sari Mikkola,
Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén
Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden