Sukupuolitaudit raskauden aikana ja muuta ajankohtaista = Mycoplasma genitalium infektiot. Anna Alanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sukupuolitaudit raskauden aikana ja muuta ajankohtaista = Mycoplasma genitalium infektiot. Anna Alanen"

Transkriptio

1 Sukupuolitaudit raskauden aikana ja muuta ajankohtaista = Mycoplasma genitalium infektiot Anna Alanen

2 Kuppa Ensimmäinen (?) sairaus, jolloin ymmärrettiin että äidin sairaus saattaa vaikuttaa syntyvään lapseen Synnynnäinen eli kongenitaalinen kuppa tunnettiin jo luvulla, mm. Paracelsus kirjoitti siitä Synnynnäistä kuppaa kutsuttiin hereditääriseksi ja sen ajateltiin siirtyvän sairaan ihmisen sukusolujen välityksellä, eli myös siittiö saattoi infektoida sikiön ilman että äiti sairastui, tämä käsitys säilyi 1800-luvun loppupuolelle asti (mm. Sir Arthur Conan Doyle), jolloin infektiotauteja alettiin ymmärtää.

3 Kuppaseulonta: Vasta-ainetesti, käytössä vuodesta 1952, kuppaseulontaan osallistuminen oli edellytys äitiysavustuksen saamiseksi Aikaisemmin käytettiin kardiolipiinivasta-ainetestiä, jolloin saatiin paljon ristireaktioita autoimmuunitautien esim. fosfolipidivasta-ainesyndrooman tai SLE:n kanssa Seulonta spesifisellä Treponemapallidumvasta-ainetestillä ( Trpa-va) vuodesta 2004, jolla ei ole risrireaktioita autoimmuunitautien kanssa Laboratorio varmistaa positiivisen seulonta tuloksen toisella testillä, yleensä TPHA testillä, joten positiivinen tulos tarkoittaa aina kuppaa Positiivisista näytteistä tutkitaan myös kardiolipiinivasta-aineet, joiden avulla seurataan kupan hoitovastetta eli korkeat kardiolipiinivasta-aineetviittaavat hoitamattomaan kuppaan Kardiolipiinivasta-aineiden pitäisi laskea vähintään neljäsosaan lähtöarvosta

4 Positiivinen kuppaserologia: Aikaisemmin sairastetusta ja hoidetusta kupasta jää serologinen arpi eli positiiviset vasta-aineet Selvitettävä, onko kyseessä aiemmin sairastettu kuppa ja onko hoito ollut riittävä Jos raskaana oleva nainen on muualta Suomeen tullut, ei hoidosta välttämättä ole dokumentaatiota, eikä naisella ole aina käsitystä hoidosta tai hoidon seurannasta Kuppa hoidetaan esim. Venäjällä usein bentsatiinipenisilliini kerta-annoksella Mikäli täyttä varmuutta hoidon riittävyydestä ei ole, etenkin jos kardiolipiinivastaaineet ovat positiiviset, on syytä harkita varmuuden vuoksi hoitoa Kupan hoito ja hoidon seuranta kuuluu aina erikoissairaanhoitoon,positiivisesta kuppaserologiasta on hyvä joka tapauksessa konsultoida erikoissairaanhoitoa.

5 Positiivinen kuppaserologia: Byrokratia (tartuntatautilaki ja asetus) Kuppa luokitellaan yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi Tartuntatauti-ilmoitus THL:lle, jonka tekee hoitava lääkäri 7 vrk:n kuluessa Hoito yleensä sukupuolitautien poliklinikalla Ilmoitus kunkin kunnan/terveyskeskuspiirin infektioista vastaavalle lääkärille Tartunnanjäljitys: sairastuneiden ja mahdollisesti tartunnan saaneiden henkilöiden saattamisesta tutkimuksiin ja hoitoon vastaa ensisijaisesti potilasta hoitava lääkäri, poliisin virka-apua voidaan käyttää tarvittaessa Hoito on potilaille ilmaista

6 Kupan esiintyminen Suomessa Vuosi Näytteitä Syfilis kardiolipiini

7 Raskaudenaikaisten infektioseulontojen tarkoitus on vähentää / estää sikiön ja vastasyntyneen tartuntaa raskaana olevan naisen hoitamaton kuppa tarttuu lähes 100%:sti sikiöön, jolloin seurauksena on synnynnäinen eli kongenitaalinen kuppa Suomessa ei tiettävästi ole syntynyt kongenitaalistakuppaa sairastavaa lasta useaan kymmeneen vuoteen

8 Synnynnäinen kuppa Primaari- ja sekundaarivaiheessa vaiheessa tartuttaa sikiön lähes aina ( %), tertiaarivaiheessakin 10 %:ssa Varhainen sikiön tartunta johtaa kohdunsisäiseen kuolemaan 40 %:ssa, kasvuretardaatio tavallista Iho- ja limakalvo-oireet, hepatosplenomegalia keltaisuus, nenästä valuva erite Osteokondriitti ( satulanenä ), Hutchinsonin hampaat Silmäoireet mm. Puolet elävistä syntyy oireettomina

9 Hoito raskauden aikana Prokaiinipenisilliini 1,2 milj IU lihakseen kerran päivässä vuorokauden ajan Bentsatiinipenisillini: 2,4 milj IU lihakseen 3 kertaa viikon välein. Kevyempi hoito, mutta raskauden aikaisesta hoidosta ei ehkä vielä tarpeeksi tietoa Allergiset: keftriaksoni 1 g x 1 im vrk Kalervo Palsa: Hutchinsonin hampaita 1987, Kiasman kokoelma

10 Rembrandtin maalaus: Gerard de Lairesse, maalari, jolla oli kongenitaalinen syfilis

11 Klamydia Suomessa klamydiaa esiintyy 2 3 %:lla raskaana olevista, n 70 % alle 24 vuotiaita ( Päijät-Häme -06, Kurkinen &al) Altistaa mahdollisesti ennenaikaiselle synnytykselle, klamydia rutiininäyte uhkaavassa ennenaikaisessa synnytyksessä Diagnostiikka kuten muilta Hoito: atsitromysiini 1 g kerta-annos tehokas, tetrasykliiniryhmän antibiootit kontraindisoituja

12 Klamydia: vastasyntynyt Mikäli äidillä on synnytyksen aikaan klamydiatulehdus, vastasyntynyt saattaa saada tartunnan synnytyskanavasta Voi aiheuttaa konjunktiviitintai pneumonian, usein vasta joidenkin viikkojen kuluttua syntymästä

13 Tippuri Lisää selvästi ennenaikaisen synnytyksen riskiä (inflamatoriset sytokiinit kohdunkaulassa) Vastasyntynyt voi saada konjunktiviitin synnytyskanavasta Diagnostiikka ja hoito kuten muilla: Keftriaksoni 500 mg im. kerta-annos Fluorokinolonitkontraindisoituja, käyttöä ei muutenkaan suositella resistenssin takia

14 Genitaaliherpes Herpes simplexvirus (HSV) voi infektoida vastasyntyneen, mikäli HSV virusta on synnytyskanavassa synnytyksen aikana, kohdunsisäiset tartunnat erittäin harvinaisia Neonataaliherpes: vastasyntyneen vakava tulehdus, jossa suuri kuolleisuus Äidin primaari-infektio: vastasyntyneen riski n 40%, suuri virusmäärä, äidin suojaavat vasta-aineet vielä puuttuvat sekundaarinen uusiutuminen: riski n 3 4 % Esiintyvyys 1 / synnytystä

15 Genitaaliherpes Primaari-infektioista suuri osa ( >50%) oireettomia tai hyvin vähäoireisia, jolloin herpestulehdus jää tunnistamatta Oireiset: hoito kuten muilla eli asikloviiri 200 mg x 5 viiden päivän ajan HSV uusiutumisepisodit yleisempiä raskauden aikana kuin samalla naisella muulloin Uusiutuva genitaaliherpes: hoito tarpeen mukaan Anamnestisestagenitaaliherpeksestä mielellään maininta äitiyskorttiin, tarvittaessa hyvä konsultoida synnytyssairaalaa, ainakin jos todennäköinen primaariherpes raskauden aikana Synnytyssairaala päättää synnytystavasta

16 Genitaaliherpes: estohoito Asikloviiri 400 mg x 2, aloitetaan n 2 3 viikoaennen oletettua synnytyshetkeä (komplisoitumassa raskaudessa esimraskausviikolta 37 alkaen) synnytykseen asti Pyritään siihen ettei synnytyskanavassa olisi virusta synnytyksen aikana Harkitaan aloitettavaksi,jos Herpes uusiutuu usein raskauden aikana. Anamnestinen genitaaliherpes tai 1 uusiutumisepisodi alkuraskaudessa: ei tarvetta estolääkitykselle Primaariherpes viimeisen raskauskolmanneksenaikana ( h 24 jälkeen), tällöin uusiutumisen tai HSV:noireeton erittymisen riski myöhemmin kohtalaisen suuri

17 potilastapaus: 19-vuotias ensisynnyttäjä, normaali raskaus lapsivedenmeno h 39+5, synnytys käynnistyi nopeasti: tyttö 3190 g, alkuun hyväkuntoinen, mutta hengitys muuttui työlääksi ja siirrettiin lastenosastolle äidillä synnytyksen jälkeen kuumeilua CRP nousi ad 93 lapsi menehtyi 4.pnä, äiti lähti kotiin 6 pnä äiti päivystyksenä virtsavaivojen takia: kipua virtsatessa ja ulkosynnyttimissä, jossa ei rakkuloita 2 pväämyöhemmin ulkosynnyttimiin puhkesi rakkuloita, tällöin jo lapsen kuolinsyy tiedossa: disseminoitunut HSV-1 äidin vasta-aineet: S-HSV- IgM posit, IgG 16 IU HSV-viljely ja PCR cervixistä, rakkuloista ja uretrasta positiivinen

18 Mycoplasma genitalium Pienin tunnettu bakteeri, kuuluu mollicute-sukuun yhdessä muiden mycoplasmojen ja ureaplasmojen kanssa Näiltä bakteereilta puuttuu soluseinä, joten ne ovat resistenttejä esim. penisilliini ja kefalosporiiniryhmän antibiooteille Löydettiin 1980-luvulla: miesten NGU ( non-gonococcal urethritis) Erittäin vaikea viljellä, joten vasta kun geenimonistustekniikat kehittyivät, pystyttiin havaitsemaan luotettavammin

19 Kaupallinen Nho testi tullut markkinoille Ensivirtsanäyte: löytää M. Genitaliumin huonommin kuin tikkunäyte cervixistä Tikkunäyte: 86 % Ensivirtsanäyte 67% kaikista Medix: MyGeNho Tikkunäytteestä Maksaa n e MyGeHe: M. Genitaliumin atsitromysiiniherkkyys

20 Miesten uretriitti Norjalainen tutkimus: 8468 potilasta, joko uretriitin oireita tai mahdollinen STD kontakti (Gc negatiivinen) Ensivirtsanäyte, josta klamydia ja M. genitalium: % klamydia % mycoplasma + Miehet, joilla uretriitin oireita: - 22% klamydia % mycoplasma

21 M. genitaliumnaisilla Yleisyys vaihtelee 1 20 %, tutkittu lähinnä sukupuolitauti-poliklinikkojen asiakkailta. Norjalainen tutkimus: 4.5 %, ruotsalainen tutkimus: 2,1% Harvinaisempi kuin klamydia, mutta yleisempi kuin tippuri Positiivinen korrelaatio: Uretriitinoireisiin: dysuria, erityisesti jos leukosyyttejä sivelyvalmisteessa servisiitin oireisiin: valkovuotoa, alavatsakipua, yhdyntäkipua.

22 M. genitalium ja syvemmät genitaali-infektiot Löydettu endometriumilta PID potilailla 16% / 2% kontrolleilla ( afrikkalainen tutkimus, HIV 33 %:lla) PEACH-tutkimus(PID evaluation and clinical health) : 8 %:lla näyte endometriumilta positiivinen Yhteys PID:hinilmeisesti on, PID potilailla enemmän mycoplasmaa, pidetään itsenäisenä riskitekijänä. M. Genitalium ilmeisesti voi adheroitua siittiöihin ja sitä kautta päästä kohtuun ja adnekseihin M. genitalium ja infertiliteetti Serologinen tutkimus: tuuba-infertiliteettipotilailla vasta-aineita 22%:lla, kontrolleilla ( muu syy) 6.3 %:lla Serologiset tutkimukset ovat kuitenkin aina epäsuora osoitus

23 Ruotsalainen tutkimus (Bjartling&al 2010): 2079 raskaudenkeskeytystä: mycoplasma positiivisilla 6 kertainen riski keskeytyksen jälkeiseen PID:hin. Sekä lääkkeellisiä keskeytyksiä että kaavintoja Lääkkeellisten ryhmässä vähemmän tulehduksia, mutta suhde mycoplasmapositiivisten ja negatiivisten välillä sama Bjatling&al 2012 (AJOG epub) : 5519 naistentautien poliklinikan asiakasta Mycoplasma positiivisia 2,1 %( klamydia pos 2,8 %) Korrelaatio servisiittiin: OR 3.8 ( 95%CI ). 22,3 %:lla positiivisista oli servisiitti PID: OR 9.00 (95%CI ), 4,9 %:lla oli PID Klamydia: 33,4%:lla servisiitti, 18,3 %:lla PID

24

25 Hoito Atsitromysiini 1 g kerta-annos yleensä tehokas Doksisykliini selvästi huonompi 5 10 %:lla atsitromysiinitehoton, pidempi kuuri ei auta. Moksifloksasilliini yleensä tehokas näissä tapauksissa ( 400 mg x 1 x 7), ei tulisi käyttää turhaan, koska resistenssiä on jo alkanut esiintyä Mahdollinen kohderyhmä: dysuria, miktiossamahdollisesti leukosyyttejä, ei bakteerikasvua, klamydia negatiivinen Näyte? Empiirinen hoito???

26 Kiitos, hyvää kevättä!

Klamydia ja muut kamaluudet - Nuorten seksitaudit ja niiden ehkäisy

Klamydia ja muut kamaluudet - Nuorten seksitaudit ja niiden ehkäisy Klamydia ja muut kamaluudet - Nuorten seksitaudit ja niiden ehkäisy 15.3.2019 Terveydenhoitajapäivät Gynekologi Katja Hämeenoja Lapin keskussairaala, Rovaniemi Klamydia Chlamydia trachomatis on pieni solunsisäinen

Lisätiedot

Tietopaketti seksitaudeista

Tietopaketti seksitaudeista Tietopaketti seksitaudeista Tietopaketti seksitaudeista Seksitaudit tarttuvat nimensä mukaan seksin välityksellä, kun kahden ihmisen limakalvot (tai niiden viereinen iho) ovat kosketuksissa keskenään.

Lisätiedot

Valkovuoto ja kutina nuorilla naisilla

Valkovuoto ja kutina nuorilla naisilla Valkovuoto ja kutina nuorilla naisilla Sirpa Vilska YTHS Suomen koulu- ja nuorisolääketieteen yhdistys Turku 25.10.2007 Sisältö Fysiologiaa Kutinan ja valkovuodon syyt Dianostiikka Hoito Fysiologiaa vaginan

Lisätiedot

Sukupuolitautien Käypä hoito - suositus. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP

Sukupuolitautien Käypä hoito - suositus. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Sukupuolitautien Käypä hoito - suositus Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP 3.11.2009 Tavoitteet (1) Tavoitteena on vähentää sukupuoliteitse tarttuvien tautien esiintymistä yhdenmukaistamalla niiden diagnostiikkaa

Lisätiedot

Labqualitypäivät 04.02.10 Riitta Karttunen. HUSLAB, kl. Mikrobiologia Virologian ja immunologian osasto

Labqualitypäivät 04.02.10 Riitta Karttunen. HUSLAB, kl. Mikrobiologia Virologian ja immunologian osasto Syfiliksen laboratoriodiagnostiikka ato od ag ost a Labqualitypäivät 04.02.10 Riitta Karttunen HUSLAB, kl. Mikrobiologia Virologian ja immunologian osasto Aiheet suora bakteerin osoitus tai nukleiinihappotestiosoitus

Lisätiedot

Tietoa hivistä Hiv tarttuu heikosti. Hiv ei leviä ilman tai kosketuksen välityksellä, eikä missään arkipäivän tilanteissa.

Tietoa hivistä Hiv tarttuu heikosti. Hiv ei leviä ilman tai kosketuksen välityksellä, eikä missään arkipäivän tilanteissa. Hiv ja raskaus 1. Lukijalle Esite on suunnattu hiv-tartunnan saaneille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan huomioimista raskautta

Lisätiedot

Seksitaudit Naistentautien alueellinen koulutuspäivä

Seksitaudit Naistentautien alueellinen koulutuspäivä Seksitaudit Naistentautien alueellinen koulutuspäivä 9.11.2018 El Riku Renko Epidemilogiaa Sisältö Tartunnan jäljitys ja ilmoitusvelvollisuus Seksitaudit Klamydia ja Lymphogranuloma venereum (LGV) Tippuri

Lisätiedot

SEKSITAUDIT Hiv-säätiö / Aids-tukikeskus Vaihde 0207 465 700 (ma - pe 9-16) Neuvonta ja ajanvaraus 0207 465 705 (ma - pe 10-15.30) www.aidstukikeskus.fi SEKSUAALITERVEYS Rakkaus, seksuaalisuus ja seksi

Lisätiedot

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka HIV-potilaan raskauden seuranta Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka Naistenklinikan HIVpoliklinikka raskauden seuranta tapahtuu keskitetysti NKL:n äitiyspoliklinikalla erikoislääkäri Marja Kaijomaa

Lisätiedot

Eeva Sundström Terveyskeskuslääkäri, ohjaajalääkäri Tikkurilan terveysasema, HY

Eeva Sundström Terveyskeskuslääkäri, ohjaajalääkäri Tikkurilan terveysasema, HY Eeva Sundström Terveyskeskuslääkäri, ohjaajalääkäri Tikkurilan terveysasema, HY Seulotaan (kuppa, HIV, HBV, U-bakt.vi ) Poissuljetaan Diagnosoidaan Hoidetaan Rauhoitetaan Ennaltaehkäistään Konsultoidaan

Lisätiedot

HIV ja hepatiitit HIV

HIV ja hepatiitit HIV HIV ja hepatiitit Alueellinen tartuntatautipäivä 3.5.16 Keski Suomen keskussairaala Infektiolääk. Jaana Leppäaho Lakka HIV 1 HIV maailmalla HIV Suomessa Suomessa 2014 loppuun mennessä todettu 3396 tartuntaa,

Lisätiedot

Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio

Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio Vanhusten virtsatieinfektio 1 Perustieto Termit Oireeton bakteriuria Vti pitkäaikaishoidossa Oireet ja määritelmä Diagnoosi Haasteet Syventävä tieto Hoito TPA: virtsatieinfektio 2 Bakteriuria eli bakteerikasvu

Lisätiedot

Testataanko samalla hiv? Terveysalan ammattilaisille

Testataanko samalla hiv? Terveysalan ammattilaisille Testataanko samalla hiv? Terveysalan ammattilaisille Hiv voi tarttua: emätin- tai anaaliyhdynnässä ilman kondomia suuseksissä ilman kondomia jaettujen huumeruiskujen välityksellä hiv-positiiviselta äidiltä

Lisätiedot

HIV- ja hepatiitti-äitien lapset mitä tutkimuksia tarvitaan ja milloin?

HIV- ja hepatiitti-äitien lapset mitä tutkimuksia tarvitaan ja milloin? HIV- ja hepatiitti-äitien lapset mitä tutkimuksia tarvitaan ja milloin? Maija Rummukainen Infektioylilääkäri 29.9.2016 Virus HAV HBV HCV HDV HEV Suku Pikorna Hepdna Flavi Deltaviridae Hepeviridae Tyyppi

Lisätiedot

Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan

Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan HIV ja raskaus 1 Lukijalle Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan huomioimista raskautta suunniteltaessa

Lisätiedot

Lukijalle. HUS:in Naistenklinikan ja Hiv-säätiön yhteistyönä.

Lukijalle. HUS:in Naistenklinikan ja Hiv-säätiön yhteistyönä. HIV ja raskaus Lukijalle Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan huomioimista raskautta suunniteltaessa

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Sukupuolitaudit

Käypä hoito -suositus. Sukupuolitaudit Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Sukupuolitautien Vastustamisyhdistys ry:n asettama työryhmä Sukupuolitaudit Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon,

Lisätiedot

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi!

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Käyttöohje Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Palvelun käyttämiseen tarvitset internetyhteyden esimerkiksi matkapuhelimesta ja keinon tunnis tautua sähköisesti pankkitunnuksilla tai

Lisätiedot

Infektiot ja raskaus. Tytti Raudaskoski OYS, Lapset ja Naiset -tulosalue

Infektiot ja raskaus. Tytti Raudaskoski OYS, Lapset ja Naiset -tulosalue Infektiot ja raskaus Tytti Raudaskoski OYS, Lapset ja Naiset -tulosalue Infektioiden riskit raskauden aikana 1. Sikiön/vastasyntyneen infektoituminen Osa teratogeenisia: kuppa, toksoplasma, vesirokko Osa

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 16/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Hallintokeskus Kuopion aluelaboratorio 9.10.

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 16/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Hallintokeskus Kuopion aluelaboratorio 9.10. Kuopion aluelaboratorio 9.10.2008 1(6) UUSI TUTKIMUS SYFILISDIAGNOSTIIKKAAN Otamme 15.10.2008 alkaen käyttöön uuden tutkimuksen syfilisdiagnostiikkaan: Tutkimus: S -Treponema pallidum, vasta-aineet Lyhenne:

Lisätiedot

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi!

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Käyttöohje Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Palvelun käyttämiseen tarvitset internetyhteyden esimerkiksi matkapuhelimesta ja keinon tunnis tautua sähköisesti pankkitunnuksilla tai

Lisätiedot

Terveyskeskuslääkäri ja tarttuvat taudit

Terveyskeskuslääkäri ja tarttuvat taudit Ylilääkäri Ilkka Käsmä, Jyte Tartuntataudit terveyskeskuksessa Laaja kirjo ja ennalta arvaamattomuus Paljon samoja oireita ja samoja yleislaboratoriolöydöksiä Crp, lasko, leukosytoosi Tautimäärät ovat

Lisätiedot

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus Hiv tutuksi Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Batulo Essak HIV-tukikeskus 1 Täyttä elämää hivin kanssa www.tuberkuloosi.fi/materiaali/animaatiot/ 2 Näitte juuri hivistä kertovan

Lisätiedot

RhD-negatiivisten äitien suojaus raskauden aikana

RhD-negatiivisten äitien suojaus raskauden aikana RhD-negatiivisten äitien suojaus raskauden aikana Valtakunnalliset Neuvolapäivät 9.10.2013 Susanna Sainio SPR Veripalvelu 1 1 1 1 1 Raskausimmunisaation syntymekanismi fetomaternaalivuoto FMH: 1. trim.

Lisätiedot

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus

Lisätiedot

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulan syöpä Ihmisen papillomavirus- eli HPV-infektio

Lisätiedot

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan

Lisätiedot

Lihatarkastustulosten hyödyntäminen M. bovis -tartunnan vastustuksessa

Lihatarkastustulosten hyödyntäminen M. bovis -tartunnan vastustuksessa Lihatarkastustulosten hyödyntäminen M. bovis -tartunnan vastustuksessa Nettiversio 5.2.2018: Joitain dioja / tietoja poistettu ja muutettu M. bovis -hankkeen päätösseminaari Valio 17.1.2018 ELL Vera Haapala,

Lisätiedot

Kohtuval)moembolisaa)on myöhäisvaikutukset. Ka) Tihtonen, LT TAYS

Kohtuval)moembolisaa)on myöhäisvaikutukset. Ka) Tihtonen, LT TAYS Kohtuval)moembolisaa)on myöhäisvaikutukset Ka) Tihtonen, LT TAYS embolisaa)oita PPH:n hoidossa 1979 alkaen Brown et al. 1979 pitkäaikaistutkimuksia julkaistu 2000- luvulta alkaen tutkimuskohor)t 1995-2006

Lisätiedot

Voidaanko ennenaikaisuutta ehkäistä?

Voidaanko ennenaikaisuutta ehkäistä? Voidaanko ennenaikaisuutta ehkäistä? Ryhmä F: Kokkonen T, Luukkonen J, Mikkonen H, Mäentausta M, Mäkelä M, Nauha M, Niinimäki P, Peltokangas T, Poteri H. Määritelmiä WHO:n mukaan yli kolme viikkoa ennen

Lisätiedot

Maahanmuuttajan seulottavat infektiot

Maahanmuuttajan seulottavat infektiot Maahanmuuttajan seulottavat infektiot Alueellinen tartuntatautipäivä 2.2.2016 Infektiolääkäri Kirsi Valve Kihniö Virrat Noin 2500 turvapaikanhakijaa Pirkanmaalla 12/15 Parkano Mänttä-Vilppula Ruovesi Jämsä

Lisätiedot

Tuberkuloosi äitiysneuvolan näkökulmasta Jane Marttila, LT, EL Ylilääkäri, tartuntataudeista vastaava lääkäri, Turun kaupunki Ei sidonnaisuuksia

Tuberkuloosi äitiysneuvolan näkökulmasta Jane Marttila, LT, EL Ylilääkäri, tartuntataudeista vastaava lääkäri, Turun kaupunki Ei sidonnaisuuksia Tuberkuloosi äitiysneuvolan näkökulmasta Jane Marttila, LT, EL Ylilääkäri, tartuntataudeista vastaava lääkäri, Turun kaupunki Ei sidonnaisuuksia 27.4.2015 Marttila Jane 1 27.4.2015 Marttila Jane 2 27.4.2015

Lisätiedot

Rokkotaudit ja raskaus. Tammikuun kihlaus 29.1.2016 Minttu Lahtinen Erikoistuva lääkäri, K-SKS Naistentaudit ja synnytykset

Rokkotaudit ja raskaus. Tammikuun kihlaus 29.1.2016 Minttu Lahtinen Erikoistuva lääkäri, K-SKS Naistentaudit ja synnytykset Rkktaudit ja raskaus Tammikuun kihlaus 29.1.2016 Minttu Lahtinen Erikistuva lääkäri, K-SKS Naistentaudit ja synnytykset Vesirkk Vihurirkk Parvrkk Tuhkarkk Vauvarkk Enterrkk Rkktaudit Rkktaudit Tarttuvia

Lisätiedot

VERIRYHMÄT JA VERIRYHMÄVASTA-AINEET

VERIRYHMÄT JA VERIRYHMÄVASTA-AINEET VERIRYHMÄT JA VERIRYHMÄVASTA-AINEET Raskaudenaikaiset veriryhmäimmunisaatiot 2018 Kati Sulin Biokemisti 12.4.2018 Sisältö Veriryhmät ABO Rh-veriryhmäjärjestelmä Sikiön veriryhmämääritykset äidin verinäytteestä

Lisätiedot

Tieto lisää nautintoa

Tieto lisää nautintoa Seksitaudit Tieto lisää nautintoa Seksi Seksi on ihmisille luonnollista. Jokaisella on oikeus seksuaalisen suuntautumisensa mukaiseen tyydyttävään seksuaalisuuteen ja seksielämään. Hyvällä seksillä tarkoitetaan

Lisätiedot

Akuutti maha- Syynä gynekologinen infektio

Akuutti maha- Syynä gynekologinen infektio Akuutti maha- Syynä gynekologinen infektio Päivi Pakarinen Erikoislääkäri HYKS NKL PID Sisäsynnyttimien tulehdusten laaja kirjo Kombinaatio eri elinten tulehduksista endometriitti, salpingiitti, tubo-ovariaali

Lisätiedot

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen hyväksytyt sanoitukset, PhVWP

Lisätiedot

Veren välityksellä tarttuvat taudit. Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola

Veren välityksellä tarttuvat taudit. Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola Veren välityksellä tarttuvat taudit Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola Veren välityksellä tarttuvat taudit merkittävä tartunnanvaara taudeissa, joissa mikrobia

Lisätiedot

Myoomien embolisaatiohoito. Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle

Myoomien embolisaatiohoito. Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle Myoomien embolisaatiohoito Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle 1 Opas toteutettu kätilötyön opinnäytetyönä Nella Tiihonen & Tanja Toivari Savonia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Nuoren naisen VIRTSATIETULEHDUS

Nuoren naisen VIRTSATIETULEHDUS Nuoren naisen VIRTSATIETULEHDUS Terveyden edistämisen keskus ry:n arvioima. Julkaisija:Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö Töölönkatu 37 A 00260 Helsinki Tilaukset: julkaisutilaukset@yths.fi Kirjoittanut:

Lisätiedot

Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy

Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy 14.4.2016 Susanna Sainio SPR Veripalvelu 1 1 1 1 1 Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy anti-d-suojaus synnytyksen jälkeinen suojaus 1969 riskiperusteinen suojaus

Lisätiedot

Turvapaikanhakijan infektiot

Turvapaikanhakijan infektiot Turvapaikanhakijan infektiot 7.2.2017 Alueellinen tartuntatautipäivä Infektiolääkäri Kirsi Valve Vokit ja alaikäisten ryhmäkodit Pshp:n alueella Kihniö Virrat Parkano Mänttä-Vilppula Ruovesi Jämsä Ikaalinen

Lisätiedot

Äitiyskuolleisuus Suomessa tilastojen valossa. Veli-Matti Ulander, LT va. osastonylilääkäri Kätilöopiston sairaala HUS

Äitiyskuolleisuus Suomessa tilastojen valossa. Veli-Matti Ulander, LT va. osastonylilääkäri Kätilöopiston sairaala HUS Äitiyskuolleisuus Suomessa tilastojen valossa Veli-Matti Ulander, LT va. osastonylilääkäri Kätilöopiston sairaala HUS Sidonnaisuudet Päätoimi: HUS Sivutoiminen yksityislääkäri (Diacor, Aava) koulutusmatka

Lisätiedot

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava? Tarja Pohjanvirta, Eläintautibakteriologia, Kuopio

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava? Tarja Pohjanvirta, Eläintautibakteriologia, Kuopio Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava? Tarja Pohjanvirta, Eläintautibakteriologia, Kuopio Mycoplasma bovis kuuluu luokkaan Mollicutes ( pehmeäihoiset ) mollikuuteilta puuttuu soluseinä, tilalla kolmikerroksinen

Lisätiedot

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Uusimisriski Esiasteriippuvainen 6 v aikana uuden CIN 2/3:n ilmaantuvuus:

Lisätiedot

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Esityksen tavoitteet Ymmärrät mistä tässä on kyse Seulontoja on erilaisia Näyte otetaan vauvasta Ketään ei

Lisätiedot

Alkuraskauden keskenmeno ja sen hoito

Alkuraskauden keskenmeno ja sen hoito Alkuraskauden keskenmeno ja sen hoito kesto? verinen vuoto, hyytymät, kudoskappaleet o myös raskaushormonien paksuntama decidua voi muistuttaa raskausmateriaalia (PAD!) alavatsakipu Diagnostiikka Raskauden

Lisätiedot

Naisen intiimioireet

Naisen intiimioireet Naisen intiimioireet Suomen Apteekkariliitto 2010 Lukijalle Tästä esitteestä löydät tietoa naisen intiimioireista. Emättimen hiivatulehdus on yleisin oireiden aiheuttaja, mutta mahdollisuuksia on muitakin.

Lisätiedot

Alaikäisten turvapaikanhakijoiden terveydenhoito

Alaikäisten turvapaikanhakijoiden terveydenhoito Alaikäisten turvapaikanhakijoiden terveydenhoito Merja Äijänen, Terveyden-sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Ryhmäkoti Redi Oy Suolahden ryhmäkoti ja tukiasumisyksikkö 27.4.2016 Merja Äijänen 1 Ryhmäkoti

Lisätiedot

SUOJAA ITSESI SEKSITAUDEILTA! Tietoa seksitaudeista selkokielellä

SUOJAA ITSESI SEKSITAUDEILTA! Tietoa seksitaudeista selkokielellä SUOJAA ITSESI SEKSITAUDEILTA! Tietoa seksitaudeista selkokielellä Lukijalle Tästä esitteestä saat tietoa seksitaudeista ja seksitautien hoidosta. 2 Seksitauti voi tarttua, jos harrastaa suojaamatonta seksiä.

Lisätiedot

n potilailla, joilla on hypokalemia. Hoidon ep onnistuminen johtaa oireiden pitkittymiseen. M. genitalium ei kuulu ilmoitettaviin sukupuolitauteihin,

n potilailla, joilla on hypokalemia. Hoidon ep onnistuminen johtaa oireiden pitkittymiseen. M. genitalium ei kuulu ilmoitettaviin sukupuolitauteihin, Tieteessä NIInA HIETA C K # _ f k X l k \ e a X X c c \ i ^ f c f ^ X e \ i b f j c b i K l i l e p c f g j k f # _ f $ a X j l b l g l f c k X l k f g g K P B J # _ f b c e b b X EIJA HILTUnEn-BACK C

Lisätiedot

SYNNYTTÄJIEN SEULONTA: Vastasyntyneiden varhaisen GBS-taudin ehkäisy

SYNNYTTÄJIEN SEULONTA: Vastasyntyneiden varhaisen GBS-taudin ehkäisy INTO-Infektioiden torjuntapäivät 7.11.2018 SYNNYTTÄJIEN SEULONTA: Vastasyntyneiden varhaisen GBS-taudin ehkäisy Verna Björklund Lastentautien ja lasten infektiosairauksien erikoislääkäri, HYKS lasten ja

Lisätiedot

RMP section VI.2 Elements for Public Summary

RMP section VI.2 Elements for Public Summary RMP section VI.2 Elements for Public Summary Product: RMP: Atosiban Stragen, 6,75mg/0,9ml solution for injection Atosiban Stragen, 37,5mg/5ml concentrate for solution for infusion RMP-PID-ATO-v03 DLP:

Lisätiedot

Synnytyksen käynnistäminen

Synnytyksen käynnistäminen Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja

Lisätiedot

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYKSEN VAIHEET 1. Avautumisvaihe Pisin vaihe Alkaa säännöllisistä ja kohdunsuuta avaavista supistuksista Voit olla kotona niin kauan kuin pärjäät supistuskivun

Lisätiedot

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis Soluseinätön bakteeri Beetalaktaamiantibiootit (mm. penisilliini) eivät tehoa Herkkiä

Lisätiedot

Tapausesimerkki: Listeria- tapauksen selvittäminen pitkäaikaishoitolaitoksessa

Tapausesimerkki: Listeria- tapauksen selvittäminen pitkäaikaishoitolaitoksessa Tapausesimerkki: Listeria- tapauksen selvittäminen pitkäaikaishoitolaitoksessa Merja Laaksonen hygieniahoitaja VSSHP/Tyks Sairaalahygienia ja infektiontorjunta SHYG 2016 Mikä on listeria ja listerioosi?

Lisätiedot

Kontaktiselvitysohjeen päivitys mikä muuttuu?

Kontaktiselvitysohjeen päivitys mikä muuttuu? Kontaktiselvitysohjeen päivitys mikä muuttuu? Dos. Hanna Soini THL, Tartuntatautiseurannan ja torjunnan osasto 1 TB maailmassa 1/3 maailman väestöstä on infektoitunut M. tuberculosis - bakteerilla 9,6

Lisätiedot

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYKSEN VAIHEET 1. Avautumisvaihe Pisin vaihe Alkaa säännöllisistä ja kohdunsuuta avaavista supistuksista Voit olla kotona niin kauan kuin pärjäät supistuskivun

Lisätiedot

RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV)

RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) Infektioiden torjuntapäivät 8.11.2018 Espoo, Dipoli 8.11.2018 Respiratory syncytial virus/ Niina Ikonen 1 RS-VIRUS Virus eristettiin 1956 Aiheuttaa vuosittaisia epidemioita

Lisätiedot

Uusi tartuntatautilaki

Uusi tartuntatautilaki Uusi tartuntatautilaki Suomessa! 14.3.2017 Sairaalahygieniapäivät Anni Virolainen-Julkunen www.finlex.fi http://www.finlex.fi/fi/laki/kokoelma/ 1227/2016 Tartuntatautilaki 146/2017 Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP

Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Mikrobin ja ihmisen suhde Hyödylliset mikrobit, henkilön oma mikrobisto (ns. normaalifloora) Käsitteellä infektiotauti

Lisätiedot

Kymsote Perhevalmennus 2019

Kymsote Perhevalmennus 2019 Kymsote Perhevalmennus 2019 Sairaalassa liikkuminen Arkipäivinä klo 7-15 synnytyssaliin saapuminen äitiyspoliklinikan kautta. Äitiyspoliklinikalle 1.kerroksen kautta röntgenin ja laboratorion välistä,

Lisätiedot

PD-hoidon komplikaatiot

PD-hoidon komplikaatiot Sisäinen ohje 1 (5) PD-hoidon komplikaatiot Peritoniitti eli vatsakalvon tulehdus: Peritoniitin yleisin aiheuttaja on staphylococcus aureus. Staphylococcus epidermiksen osuus on pienempi. Harvinaisempia

Lisätiedot

Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon.

Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon. Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon. C-vitamiini 250 mg, 6 emätinpuikkoa. Apteekista ilman reseptiä. Emättimen bakteeritasapainon häiriö Emättimen bakteeritasapainon häiriö

Lisätiedot

Raskaana olevien ja vastasyntyneiden verensiirto ja seulonta käytäntö. Uusi Verensiirto-opas

Raskaana olevien ja vastasyntyneiden verensiirto ja seulonta käytäntö. Uusi Verensiirto-opas Raskaana olevien ja vastasyntyneiden verensiirto ja seulonta käytäntö Uusi Verensiirto-opas Tomi Koski 11.5.2017 1 Raskaana olevien veriryhmä ja seulonta käytäntö 2 periaatteellista estettä ei ole raskauden

Lisätiedot

Opiskelijoiden virtsatieinfektioiden diagnostiikka ja hoitolinjat. 25.10.2007 Kristina Kunttu, LT, yhteisöterveyden ylilääkäri

Opiskelijoiden virtsatieinfektioiden diagnostiikka ja hoitolinjat. 25.10.2007 Kristina Kunttu, LT, yhteisöterveyden ylilääkäri Opiskelijoiden virtsatieinfektioiden diagnostiikka ja hoitolinjat 25.10.2007 Kristina Kunttu, LT, yhteisöterveyden ylilääkäri VIRTSATIEINFEKTIOT NUORILLA NAISILLA Yleisyys Jopa puolet naisista sairastaa

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 17/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ. Kliininen mikrobiologia (5)

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 17/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ. Kliininen mikrobiologia (5) Kliininen mikrobiologia 20.10.2008 1(5) MUUTOKSIA PUUMALAVIRUSVASTA-AINETUTKIMUKSISSA JA KÄYTTÖÖN OTETAAN UUSI RIPULIEPIDEMIATUTKIMUS NOROVIRUSANTIGEENIN OSOITTAMISEKSI Puumalapikatesti käyttöön Kuopion

Lisätiedot

SAV? Milloin CT riittää?

SAV? Milloin CT riittää? SAV? Milloin CT riittää? Evl Akuuttilääketiede To Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia 1 Potilastapaus 28- vuotias nainen vastaanotolla klo 12 Hypotyreoosi, hyvässä hoitotasapainossa Lääkityksenä Thyroxin

Lisätiedot

Genitaaliherpes kuuluu Suomessa kolmen

Genitaaliherpes kuuluu Suomessa kolmen Näin hoidan Genitaaliherpeksen hoito Eija Hiltunen-Back Genitaaliherpes on yleinen herpes simplex -virusten (tyypit 1 ja 2) aiheuttama krooninen, sukupuoliteitse leviävä infektio. Sen oireet voivat olla

Lisätiedot

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS SYNNYTYSPELKO Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS Pelko on eräs ihmisen perustunteista, liittyy ihmisen puolustusmekanismeihin Synnytyspelosta kärsii Suomessa

Lisätiedot

5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE

5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE 5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE RO-GNE: RASKAUDEN ILMOITUSLOMAKE ILMOITTAJAN TIEDOT Ensimmäinen Seuranta Ilmoittajan nimi: Tyyppi: Lääkäri (erikoisala) Farmaseutti/proviisori Kuluttaja Muu (mikä) Yhteydenotto-osoite:

Lisätiedot

Essote. Salmonella uudistunut ohje, muutokset toimintaan

Essote. Salmonella uudistunut ohje, muutokset toimintaan Essote Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Ylilääkäri, kansanterveystyön vastaava lääkäri Hans Gärdström, Salmonella uudistunut ohje, muutokset toimintaan Salmonellat ovat yleisiä eläimen

Lisätiedot

LOPPUTENTTI

LOPPUTENTTI Mikrobiologian ja immunologian kurssi 2012-2013 LOPPUTENTTI 22.2.2013 Tehtävä 1. Vastaa lyhyesti alla oleviin kysymyksiin. 1. Luettele vasta-aineiden tehtäviä (4kpl) immuunipuolustuksessa. (2p) 2. HLA

Lisätiedot

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3. C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2 3 4 10 12 14 Tiesitkö tämän? Naisille Miehille Vanhemmille SIVU 2 4 Tiesitkö tämän? 5 Mikä on ihmisen papilloomavirus? Ihmisen papilloomavirus (HPV) on sukupuoliteitse leviävä virusinfektion aiheuttaja,

Lisätiedot

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian

Lisätiedot

Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan

Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan Tuija Leino, ylilääkäri Rokotusohjelmayksikkö 5.5.2017 Ei sidonnaisuuksia lääketeollisuuteen, THL: ssä vuodesta 1997 27.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

Laskeumakirurgia ja raskaus. LL Kirsi Rinne GKS 25.9.08

Laskeumakirurgia ja raskaus. LL Kirsi Rinne GKS 25.9.08 Laskeumakirurgia ja raskaus LL Kirsi Rinne GKS 25.9.08 Laskeumat ja raskaus raskaus ja synnytys tärkeimmät syyt gynekologiseen laskeumaan pudendalishermovaurio, lihaksen vai faskian kompressio, venyttyminen

Lisätiedot

Maailman aids-päivä Veera Leppänen suunnittelija, terveydenhoitaja Hiv-tukikeskus

Maailman aids-päivä Veera Leppänen suunnittelija, terveydenhoitaja Hiv-tukikeskus Maailman aids-päivä 1.12.2015 Veera Leppänen suunnittelija, terveydenhoitaja Hiv-tukikeskus Maailman aids-päivä Maailman Terveysjärjestö WHO julisti vuonna 1988 Maailman aidspäivän 1. joulukuuta vietettäväksi

Lisätiedot

Ajankohtaista fertiliteetti- ja graviditeetti-kysymyksistä. Inka Aho Infektiolääkäri 13.2.2013

Ajankohtaista fertiliteetti- ja graviditeetti-kysymyksistä. Inka Aho Infektiolääkäri 13.2.2013 Ajankohtaista fertiliteetti- ja graviditeetti-kysymyksistä Inka Aho Infektiolääkäri 13.2.2013 n Mitä uutta raskauden hoidon rintamalla n Mitä uutta raskauden alkuun saattamiseksi Raskauden aikana diagnosoitu

Lisätiedot

Tuberkuloosi ja raskaus. Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015

Tuberkuloosi ja raskaus. Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015 Tuberkuloosi ja raskaus Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015 Tuberkuloosi Suomessa 500 450 400 350 Tapauksia 300 250 200 Keuhkotbc Muu tbc 150 100 50

Lisätiedot

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.

Lisätiedot

TIETOA HUULIHERPEKSESTÄ

TIETOA HUULIHERPEKSESTÄ TIETOA HUULIHERPEKSESTÄ MEDIVIR LEHDISTÖMATERIAALI Lisätietoja: Tuovi Kukkola, Cocomms Oy, puh. 050 346 2019, tuovi.kukkola@cocomms.com Lehdistökuvia voi ladata osoitteesta www.mynewsdesk.com/se/pressroom/medivir

Lisätiedot

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 kohtusyöpä munasarjasyöpä kohdunkaulasyöpä ulkosynnyttimien syöpä gynekologisten syöpien hoito on HUS-alueella keskitetty NKL:lle KOHTUSYÖPÄ naisten 3. yleisin syöpä; 800-900

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Tutkimus vuotiaille

Tutkimus vuotiaille Tutkimus 18 40-vuotiaille odottaville äideille. Hyvä odottava äiti! RS-virus (respiratory syncytial virus) on yleisin vaikeiden alahengitystieinfektioiden aiheuttaja imeväisikäisillä lapsilla. Äidin rokottaminen

Lisätiedot

Testataanko samalla hiv

Testataanko samalla hiv Testataanko samalla hiv? Terveysalan ammattilaisille 1 Hiv voi tarttua: emätin- tai anaaliyhdynnässä ilman kondomia suuseksissä ilman kondomia jaettujen huumeruiskujen välityksellä hiv-positiiviselta äidiltä

Lisätiedot

Oriasemia koskevat vaatimukset. Hippos, Tampere 10.3.2015

Oriasemia koskevat vaatimukset. Hippos, Tampere 10.3.2015 Oriasemia koskevat vaatimukset Hippos, Tampere Ylitarkastaja Virva Valle EVIRA/Eläinten terveys ja hyvinvointi - yksikkö Oriasema kotimaan kauppa ja sisämarkkinakauppa Lainsäädäntö Eläintautilaki 441/2013

Lisätiedot

Sukupuolitautipotilas terveyskeskusvastaanotolla. Pauli Kuosmanen

Sukupuolitautipotilas terveyskeskusvastaanotolla. Pauli Kuosmanen Sukupuolitaudit Sukupuolitautipotilas terveyskeskusvastaanotolla Pauli Kuosmanen Sukupuolitautien ehkäisy ja hoito on suuri haaste perusterveydenhuollolle. Tehdystä valistustyöstä huolimatta tautitapausten

Lisätiedot

Tutkimus odottaville äideille.

Tutkimus odottaville äideille. Tutkimus odottaville äideille. Hyvä odottava äiti! Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskus toteuttaa paikkakunnallasi tutkimuksen, jolla selvitetään kuinka tehokkaasti yleisesti käytössä olevan dtap-

Lisätiedot

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan

Lisätiedot

Virtsatieinfektiot. ivä 12.11.2012. Infektioyhdyshenkilöiden iden koulutuspäiv. Teija Puhto Infektiolää

Virtsatieinfektiot. ivä 12.11.2012. Infektioyhdyshenkilöiden iden koulutuspäiv. Teija Puhto Infektiolää Virtsatieinfektiot Infektioyhdyshenkilöiden iden koulutuspäiv ivä 12.11.2012 Teija Puhto Infektiolää ääkäri Yleistä Virtsatieinfektiot ovat toiseksi yleisin infektio yleislää ääkärin vastaanotolla Suomessa

Lisätiedot

Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa

Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa - mikä suoja suomalaisilla? Tartuntatautikurssi 15.4.2015 15.4.2015 Virusinfektiot-yksikkö/ Mia Kontio 1 Tuhkarokko: epäíly ja varmistus Oireet 7-21 vrk tartunnasta:

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot