Äänenkuljettaja 12/ SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Äänenkuljettaja 12/2002-03 15.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja"

Transkriptio

1 Äänenkuljettaja 12/ SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1

2 Sisältö Äänenkuljettaja 12/ Pääkirjoitus 3 Keskustelua 3 Meillä ja muualla 4 Konsertteja 7 Ylioppilaskunta/The Student s Union 8 Ruokalista 9 Menu 10 Silppuja 11 Äänenkuljettaja on perjantaisin ilmestyvä Sibelius-Akatemian sisäinen tiedotuslehti. Materiaali toimittajalle viimeistään maanantaina. Toimitusneuvosto: Pekka Vapaavuori, Tuula Linsiö, Matti Perttula ja Jussi Kainulainen Toimitus ja taitto: Tuulikki Väänänen Piirrokset: Lassi Rajamaa lassirajamaa@hotmail.com ISSN Äänenkuljettaja

3 Pääkirjoitus Minkälainen työyhteisö Sibelius-Akatemia on? Tätä kysymystä ja muitakin pyritään kartoittamaan lähikuukausina tehtävillä haastatteluilla. Ne tehdään ulkopuolisten konsulttien voimin, ja kohderyhmänä tulee olemaan osa akatemian opettajista ja hallintohenkilökunnasta. Haastateltavien valinnasta ja haastattelumetodista keskustellaan ensi viikolla henkilöstöryhmien edustajien kanssa. Haastattelujen järjestämisellä pyritään vastaamaan lehtoriyhdistyksen viimekeväisessä ns. tuuletuskirjeessä esitettyyn haasteeseen. Siinähän lehtorikunta toivoi monelta osin parannusta työoloihinsa, koskipa asia sitten palkkausta, johtamista tai muita työhön vaikuttavia tekijöitä. Lomakkeilla opettajilta ei olla ainakaan toistaiseksi saatu palautetta työilmapiiristä; pari vuotta sitten tehdyn kyselyn vastausprosenttihan oli kokonaista neljä. Osasyynä oli ilmeisesti kysymysten vaikea muotoilu. Haastatteluissa tullaan kartoittamaan mm. henkilöstön tavoitteita ja arvoja suhteessa johdon arvioihin ja eri henkilöstöryhmien keskinäisiä näkemyksiä. Tavoittavatko ne toisiaan, vai onko yliopistomme sisällä monta eri maailmaa, jotka hädin tuskin keskustelevat keskenään? Ja jos näin olisi, mitä asialle pitäisi tehdä? Minkälaista johtamista ja yleisemmin vastuunottoa yliopistomme kaipaa? Keskustelu asiasta jatkuu opettajien päivillä, jotka pidetään jossain Helsingin ulkopuolella. Alustava ajankohta on perjantai ja lauantai Päivien aikana keskusteltaneen muun ohessa haastattelujen johtopäätöksistä ja niissä esilletulleista ehdotuksista ja työstetään yhdessä parempaa Sibelius-Akatemiaa. Päivien sisältöä valmistellaan työryhmässä, jossa on sekä professorien että lehtorien edustus. Toivon, että kaikki opettajat merkitsevät alustavan ajankohdan allakkaansa! Päiville mahtunee noin 50 ensiksi ilmoittautunutta opettajaa osastonjohtajien ja akatemian johdon lisäksi. Ilmoittautumisen alkamisesta tiedotetaan erikseen. Seppo Suihko Keskustelua Jatkokoulutuksen toimintaympäristön moninaisuus Olen suorastaan herkeämättömällä mielenkiinnolla seurannut Äänenkuljettajassa käytyä keskustelua ns. taiteellisesta tutkimuksesta. Kun keskustellaan taiteen tekemisen ja tutkimuksen suhteesta, keskustellaan musiikkiyliopiston toiminnan ydinkysymyksistä. Aihe liittyy erityisesti tällä hetkellä kiinteästi jatkokoulutuksen kehittämiseen. Eri osapuolet ovat keskustelussa esittäneet painavia argumentteja. Itse en aio tässä ottaa kantaa kysymykseen taiteellisesta tutkimuksesta sinänsä, mutta haluan esittää näkökulman keskusteluun yhteisömme ja toimintaympäristömme kehittämisen kannalta. Käydystä keskustelusta käy selvästi ilmi, että Sibelius-Akatemiassa on useita erilaisia varteenotettavia näkemyksiä jatkokoulutuksen ja siihen liittyvän tutkimustoiminnan kehittämisestä. Eri näkemykset ovat aika voimakkaita, ja niillä on omista lähtökohdistaan katsottuna vankat perustelunsa, jotka pohjaavat eri henkilöitten pitkään kokemukseen toiminnasta. Tilanne on siis varsin hedelmällinen järjestelmän kehittämisen kannalta; emme ole lainkaan näköalattomassa tilanteessa, vaan voidaan jopa sanoa, että on keskenään kilpailevia näkemyksiä, joiden kesken voidaan tehdä vertailuja järjestelmää kehitettäessä. Sibelius-Akatemiassa ei pidä asettaa mitään yhtä näkemystä esimerkiksi talossa harjoitettavasta tutkimuksesta etusijalle, muiden edelle. Pikemminkin järjestelmää pitäisi kehittää siten, että meillä on laadukas toimintaympäristö erilaisille aktiiviteeteille. Ei siis kannata liikaa vääntää kättä siitä, kuka on enemmän oikeassa tutkimustoiminnan harjoittamisesta. Väittely on hyödyllistä siinä mielessä, että siinä näkökannat terävöityvät ja asiat nousevat esiin, mutta tällaisessa väittelyssä ei ratkaista sitä, mikä on Sibelius-Akatemian virallinen linja. Kulunutta metaforaa käyttääkseni olen sitä mieltä, että annetaan kaikkien kukkien kukkia. Jos jokin periaate tulee asettaa asemaan ylitse muiden, niin se on moninaisuus. Ideaali olisi tilanne, jossa eri lähestymistavoilla ja käytännöillä olisi oma tonttinsa, tilansa hengittää, mutta mahdollisuus Äänenkuljettaja 3

4 vuorovaikutukseen ja rajojen ylitykseen olisi aina ja varauksetta olemassa. Onko se, tai missä määrin, tällä hetkellä mahdollista? Samaan hengenvetoon lisään vielä ajatuksen jatkokoulutuksen toimintaympäristön kehittämisestä hallintopalvelujen järjestämisen kannalta. Pidän todennäköisenä, että Sibelius-Akatemian jatkokoulutuksen hallinnoinnissa on tällä hetkellä liikaa klappia. Tarkoitan sitä, että eri osastoilla tehdään liikaa samoja asioita esimerkiksi tukipalvelujen järjestämisessä, ja henkilöstön aikaa ja energiaa menee hukkaan. Toisaalta joillakin osastoilla on selvä vaje henkilöstöresursseissa ja asioitten sujuva hoito vaarantuu. Korostan, että olen havainnut tämän asiaintilan jatkokoulutuksen hallinnoinnissa. Muihin toiminnan sektoreihin en ota kantaa. Yhdyn siihen palveluyksikössä esitettyyn ajatukseen, että hallintopalveluja voitaisiin järjestää toisin keskittämällä tiettyjen toimintojen organisointi oikeille henkilöille, jotka ovat kyseisten toimintojen erikoisosaajia. Jatkokoulutuksen hallintopalvelut muodostavat oman erityisalueensa, jossa toimintoja tulee keskittää ja toiminnasta vastaavaa henkilöstöä kehittää. Jyrki Lähteenmäki Meillä ja muualla Pedipäivä pedagogiikkaopettajille maanantaina klo R-talon kamarimusiikkisalissa Tule keskustelemaan ja kertomaan oma näkökulmasi pedagogiikkatoiminnan kehityssuunnitteluun! Kahvitarjoilu Ilmoittaudu numeroon Docmus-yksikkö tiedottaa DocMus-yksikkö julistaa jatkoopiskelijoilleen haettavaksi MOPprojektitutkijan (musiikkioppilaitosprojekti) pl A 19 päätoimisen jatkokoulutuspaikan ajalle Projektitutkijan paikkaa haetaan vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemukseen tulee liittää seuraavat tiedot: i)tutkimussuunitelma ii) selvitys tähänastisista opinnoista, haetulla rahoituksella toteutettavaa hanketta koskeva työsuunnitelma aikatauluineen sekä maininta arvioidusta valmistumisajankohdasta iii) ansioluettelo. Kyseessä on päätoimi, jonka hoitaminen edellyttää sitoutumista aktiiviseen jatko-opiskeluun, joka johtaa tohtorintutkinnon suorittamiseen Sibelius-Akatemiassa, sekä osallistumista Mop-projektin kehittämiseen ja DocMus-yksikön toimintaan. Kirjalliset hakemukset toimitetaan Sibelius-Akatemian kirjaamoon viimeistään perjantaina 29. marraskuuta 2002 klo 15 osoitteella:docmus-yksikkö/ projektitutkija, PL 86, Helsinki.Kirjaamon käyntiosoite on Töölönkatu 28, 2 krs. Tiedusteluihin vastaa professori Kari Kurkela, puh JOO-opinnot Helsingin kauppakorkeakoulussa HKKK:ssa on nyt meneillään JOOn täydennyshaku kevätlukukauden 2003 opintoihin. Hakuaika päättyy pe Tarkempaa tietoa haettavissa olevista opinnoista löytää osoitteesta venue/venue_index.asp?level1=774 Mahdollisiin tiedusteluihin vastaa: Veli-Pekka Heiskanen Suunnittelija tel sähköposti: vpheiska@hkkk.fi The Sibelius Festival 2003 Hancock, Michigan, USA Esiintymistilaisuus Sibelius-Akatemian opiskelijoille! Hancockissa sijaitseva Finlandia University (ent. Suomi College) järjestää viidennen Sibelius Festivaalin heinäkuussa Tarkoituksena on järjestää kolme klassisen musiikin konserttia, joista ensimmäinen Lisäksi joitakin esiintyjiä kutsutaan konsertoimaan Milwaukeessa (Wisconsin) ja Chicagossa (Illinois) varsinaisen festivaalin jälkeen. Kaikkiaan matkaan kuluu noin kaksi viikkoa ja siihen sisältyy runsaasti vapaa-aikaa sekä mahdollisesti koululaiskonsertteja ja/tai esiintymisiä vanhainkodissa. Finlandia University maksaa opiskelijoiden lentoliput, majoitusja ruokailukulut sekä esiintymispalkkion. 4 Äänenkuljettaja

5 Kiinnostuneita kokoonpanoja (1-5 hlöä) pyydetään toimittamaan hakemus Leena Veijonsuolle (T-talo, 2. krs) perjantaihin mennessä. Ehdokasvalinnoista päätetään joulukuun aikana. Valittujen hakijoiden tulee tämän jälkeen tuoda CV ja äänite toimitettavaksi edelleen USAan. Lisätietoja ja hakulomakkeita: Viestintä/Leena Veijonsuo, puh , ma klo Liput 24 euroa kaksi yhden hinnalla Äitien ja tyttärien kantaesitys oli Kalevalan juhlavuonna Se osoitti, että kansalliseepoksen myyttisiä hahmoja voidaan käsitellä aina uusin tavoin ja löytää kosketuskohtia nykyajan ihmiseen. Paavo Haavikon runollisen moniselitteinen libretto tarjosi uuden, naiskeskeisen näkökulman Lemminkäisen tarinaan. Erik Söderblomin ohjaus ja Pirjo Liiri-Majavan lavastus ja puvustus toivat Lemminkäisen monimutkai-sine ihmissuhteineen tuoreesti tähän päivään. Nykyaika ja kalevalainen perinne kohtaavat myös Tapio Tuomelan vivahteik-kaassa musiikissa. Se käyttää aineksinaan kansanmusiikkia, mutta on silti nykyaikaista oopperaa. Pääosissa laulavat Jaakko Kortekangas, Pia Freund, sekä oopperamaailman legendat Ritva Auvinen ja Taru Valjakka. Voit varata lippusi suoraan Oopperan myyntipalvelusta puh tai Joulukuun opiskelijamatineoissa vielä tilaa: Goethe instituutti klo Kampin palvelukeskus klo Keravan taidemuseo klo Lassi Rajamaan näyttelyn avajaiset Musiikin vierestä (taiteellisia tutkimuksia) Näyttely T-talon kolmannen kerroksen aulassa. Avajaiset ti klo 11. Näyttelyn piirrokset koostuvat pääosin Musiikin vierestä (toim. Anneli Arho, Päivi Järviö ja Marja vuori) -kirjan julkaistuista ja julkaisemattomista kuvista. Tiedustelut Matti Leisma p , Edullisia lippuja oopperaan sibeliusakatemialaisille Tule näkemään ooppera Äidit ja tyttäret. Tarjoamme teille edullisia lipuja esitykseen Äänenkuljettaja 5

6 6 Äänenkuljettaja

7 Glögijuhla Akatemian akavalainen pääluottamusmies Erkki Pullinen kutsuu kaikki Sibelius-Akatemian palkansaajat viettämään perinteistä GLÖGIJUHLAA KE alkaen klo 16 T-talon suuressa kokoushuoneessa Juhla päättyy 17.30, ellei glögi lopu jo aikaisemmin. Tervetuloa! *** The Higher School of Music of Catalonia (Barcelona / Catalonia / Spain) offers, for the academic year : Vacancies for teachers of - Diverse instruments (classical and contemporary music, ancient music, - jazz, popular music, flamenco), - Musicology - Pedagogy, - Sonology - Promotion and Management - Theory and Composition - Computer Science. We offer: Weekly or fortnightly courses according to the subjects. A travel allowance between home and Barcelona. Non exclusive working contract (possible compatibility with other jobs). Further information on specific positions and selection process from 4th November 2002 at < (The widest diffusion of this information is requested) Konsertteja ma klo Konserttisali Erik T. Tawaststjernan piano-oppilaita. Esiintyjinä Matilda Kärkkäinen ja Dmitri Pavlov. Ohjelmassa mm. Rahmaninovin ja Prokfjevin konserttoja. Vapaa pääsy ma klo Jumo Jazz Club Jarmo Savolainen Trio Times like these -levynjulkaisukeikka Jarmo Savolainen, piano Uffe Krokfors, basso Markku Ounaskari, rummut Liput 10/5 euroa ti klo Konserttisali Seria classica Sibeliuksen lauluja lll Mari Palo, sopraano Riikka Rantanen, mezzosopraano Petteri Salomaa, baritoni Ilmo Ranta, piano Sibeliuksen lauluja esittelevä sarja jatkuu. Sarjan kuluessa kuullaan ensimmäistä kertaa Sibeliuksen laulutuotanto kokonaisuudessaan. Vuorossa opukset 50, 60, 72, 86, 88, lauluja näytelmistä sekä duettoja. Liput:10/7 euroa ke klo Kallio-Kuninkala, Leonora-sali Ristinummentie 6, Järvenpää Keidas - opiskelijakonsertti Viulumusiikkia: Ysaÿe, Tsaikovski, Paganini, Englund, Rautavaara Viulistit: Ville Koponen, Helmi Kuusi, Elina Lehto, Aino Eskola, Kirsi-Maria Alanen to klo Konserttisali Lajos Garamin oppilaiden matinea Äänenkuljettaja 7

8 Vapaa pääsy to klo Temppeliaukion kirkko Keidas - opiskelijakonsertti Jutta Seppinen, laulu, Perttu Haapanen, piano Tapio von Boehm, piano Vapaa pääsy to klo Konserttisali Johan v. Schantz Syksyn konserttiesitteen tiedoista poiketen: Konsertti on PERUUNTUNUT. la klo Kamarimusiikkisali Idiot-yhtye Mikko Innanen, saksofoni Jarkko Hakala, trumpetti Markku Ounaskari, rummut Liudas Mockunas (Liettua), saksofoni Liput 7/4 euroa su klo Urho Kekkosen museo Tamminiemi, Seurasaarentie 15 Keidas - opiskelijakonsertti Marion Melnik, laulu, Pertti Eerola, piano Ohjelmassa mm. Mozart, Wolf, Faure, Gounod, Barber, Petterson- Berger ja musikaalisävelmiä Museon pääsymaksu su klo Villa Kokkonen Tuulimyllyntie 5, Järvenpää Keidas - opiskelijakonsertti Viulumusiikkia: Ysaÿe, Ravel, Paganini Viulistit: Ville Koponen, Helmi Kuusi, Aino Eerola, Linda Bärlund, Kirsi-Maria Alanen Museon pääsymaksu su klo Taidekoti Kirpilä Lied-konsertti Raisa Vaarna, sopraano Marko Puustinen, baritoni Tuula Hällström, piano Wolf: Italienisches Liederbuch Liput 8 euroa (sis. ohjelman) Ylioppilaskunta/The Student s Union Ti ja To klo 9 Ti ja To (tiistai ja torstai) ovat ne päivät, jolloin voit purkaat paineet heti aamulla. Sählyvarusteet kassiin ja Ruskeasuon bussivarikolle KLO YHDEKSÄN (kello 9). Urheilu on kivaa. Nyt tarjolla on paljon kivaa halvalla (2 euroa). Siis Ruskeasuon bussivarikon vieressä Ärrä-centerissä. Tarkempia tietoja saat liikuntasähköpostilistalta, johon voit liittyä lähettämällä viestin osoitteeseen vkoivura@siba.fi Tiina Hokkanen ehdolla SYL:n hallitukseen SAY:n tämänhetkinen puheenjohtaja Tiina Hokkanen on ehdolla Suomen Ylioppilaskuntien Liiton hallitukseen. Tiina edustaa tällä hetkellä opiskelijoita myös Sibelius-Akatemian hallituksessa, musiikkikasvatuksen osastoneuvostossa ja Sibelius-Akatemian koulutuskeskuksen johtokunnassa. Lisäksi hän edustaa SAY:ta HOAS:n ja YTHS:n valtuuskunnissa. SYL:n hallitus valitaan liittokokouksessa Keikkoja ja PA-kamoja Ylioppilaskunta välittää keikkoja SAY:n jäsenille. Tule täyttämään lomake toimistolle. Jos olet jo keikkavälitystietokannassa, päivitä tietosi. Halutessasi voit myös vuokrata ylioppilaskunnan PA-laitteita, SAY:n jäsenille vuokrahinta on 45 euroa. Hallitus - Tuoreimman kokouksen asiat eivät ehtineet tähän älkkäriin. Tiedonjanoiset käykää yo-kuntahuoneen ilmoitustaululla. Hierontaa Hierontapalvelu Tuija Ojala tarjoaa hierontaa P-talolla. Hinta 1/2 tuntia 14 euroa, minuuttia 22 euroa (1. käynti) ja seuraava käynti 20 euroa. Ajanvaraukset numerosta HUOM! Jos olet varannut ajan, mutta sairastut/jotain muuta odottamatonta sattuu, PERUuta aikasi mahd. pian, ja teet hierojan onnelliseksi. Toimisto/The Student s Union office T-Talolla, 4.krs. Avoinna Ma/Mon - to/thu 10-15, pe/fri Toimiston p tai (405 4)773 Pääsihteeri Jonna Hurskainen p (say-ps@siba.fi) Puheenjohtaja Tiina Hokkanen p (say-pj@siba.fi) Siviilipalvelusmies Ivan Dubov, p tahi (405 4)773 Tiina Hokkanen, Chairperson of Student Union, tel (say-pj@siba.fi). 8 Äänenkuljettaja

9 Ruokalista P-talo Ma Porsasstroganoffia ja keitettyjä perunoita Uunikalaa intialaisittain ja couscous-lisäkettä Itämaista soija-papupataa ja couscous-lisäkettä Moniviljapuuroa, salaatit ja leipäannos Aprikoosikiisseli Ti Jauheliha-makaronilaatikkoa Oskarinleike, lohkoperunoita ja pikkuporkkanoita Pinaattiohukaisia ja puolukkahilloa Limetinmakuista kasviskeittoa ja leipäannos Ruusunmarjarahka Ke Kasslerpaistia, sinappikastiketta ja perunasosetta Kana-avocadokeittoa Punajuuri-aurajuustokastiketta ja pastaa Bataattisosekeittoa ja leipäannos Köyhät ritarit, hilloa ja kermavaahtoa To Keitetyt nakit ja ranskalaiset Broileri-kasviswokkia ja jasminriisiä Kasvislasagnea Hirssipuuroa, lisäkesalaatit ja leipäannos Hunajaomena ja vaniljakastiketta Pe Kalkkunabolognaisea ja spagettia Rukiiset silakat ja keitetyt perunat Kasvis-borssikeittoa ja smetanaa Kasvisenchilladat R-talo La Carbonarakastiketta ja pastaa Punajuurikroketit ja piparjuurikermaviiliä Ma Broilerikeitto Spagetti, jauhelihakastike Punajuurikrogetit, rakuunaperunat, kermaviili Juusto-ananasleike Ti Lihakeitto Rapea kalapala, tartarkastike, peruna Kasviskiusaus Grillipihvi, maustevoi Ke Merellinen kastike, pastaa Pyttipannu, paistettu muna Herkkusieni-kasvispiirakka Pariloitua possua To Hernekeitto, köyhät ritarit Jauhemaksapihvit, muusi, puolukkahillo Grepsit riisi-kasvistäytteellä Porsaanleike, currymajoneesi Pe Nakkikeitto Broilerileike, sitruunakastike, riisi Yrttipihvit, juustoperunat Pippuripihvit T-talo Ma Porsasstroganoff, riisi (L) Soija-kasvisnuudelit (L) Broileria Kievin tapaan riisi, sitruunamajoneesi Ruusunmarjavaahtoa Ti Jauheliha-makaronilaatikko (myös VL) Punajuuri-aurajuustokastike, pastaa (VL) Kirjolohikeitto (VL) Mandariinikiisseli, kermavaahtoa Ke Purjo-paprikaseitä, peruna (myös VL) Bataattisosekeitto, leipäannos (L) Härkää makeassa chilikastikkeessa, riisi (L) Päärynöitä kinuskikastikkeessa To Makkarakastike, perunasose (myös VL) Kiinankaali-kasvispataa (L) Kinkku-ananaspannupizzaa Puolukkarahka Pe Kalkkunabolognesea, spagetti (L) Itämaista soija-papupataa, spagetti (L) Täytetty lohileike, keltainen viipaleperuna, tartarkastike La Kalamurekepihvi, pinaattikastike, peruna (VL) Kuorrutettua parsakaalia (VL) Äänenkuljettaja 9

10 P-house MON Pork Stroganoff and potatoes Oven-baked fish Indien style and Couscous Oriental bean and soya stew and Couscous Four grain porridge, salad and bread Apricot fool TUE Minced meat and macaroni casserole Oscar s Schnitzel, wedge potatoes and baby carrots Spinach pancakes and lingonberry jam Vegetable soup with lime Rosehip fromage blanc cream WED Roast neck of pork, mushroom sauce and mashed potatoes Chicken and avocado soup Beetroot and blue cheese sauce for spaghetti Sweet potato soup and bread portion French toast, jam and cream THU Boiled frankfurters and chips Chicken and vegetable wok with jasmine rice Vegetable wok and rice Millet porridge, salad and bread Honey apple and whipped cream FRI Turkey Bolognaise and spaghetti Rye fried Baltic herrrings and potatoes T-house Mon Pork stroganoff, rice Soy and vegetable noodles Chicken kiev, rice, lemon mayonnaise Tue Minced meat and pasta casserole Beet root and blue cheese sauce, pasta Rainbow trout soup Wed Saithe with leek and sweet peppers, potatoes Sweet potato soup, bread Beef in sweet chili sauce, rice Thu Sausage sauce, mashed potatoes Chinese gabbage and vegetable stew Ham and pine apple pan pizza Fri Turkey bolognaise, spagetti Oriental soy and bean stew, spagetti Cutlet of salmon,yellow potato casserole, tartar sauce Sat Fish loaf, spinach sauce, potatoes Broccoli au gratin Vegetable bortsch and sour cream Vegetarian Enchillas SAT Sauce Carbonara and spaghetti Beetroot kroquettes, horseradish sour cream 10 Äänenkuljettaja

11 Silppuja Pianopedagogiikan opiskelijat huomio! COLOUR KEYS FLEXIBLE ENSEMBLE Su klo 17 konserttisalissa isot ja pienet pianistit soittavat uutta pianon yhteissoittoohjelmistoa lapsille ja nuorille. Säveltäjinä Lászlo Rossa, Harri Wessman ja Engin Özköseoglu, esiintyjät pianomusiikin osastolta, Docmus-yksiköstä ja pedagogiikkaluokilta. Tervetuloa! Sibelius-Akatemian perinteiset pikkujoulubileet Bottalla klo Luvassa loistavaa ohjelmaa, sekä tietenkin ääretöntä kemuttamista. Liput ennakkoon 4 euroa ja ovelta 5. Tarkkaile ilmoitustauluja ennakkomyyntipäivistä. Tule ja tuo kaverisi. Järj. muka 1 Vuokraan kalustetun ja täysin varustetun asuntoni 58,5 m2 Etelä- Haagasta luotettavalle henkilölle. Jos olet kiinnostunut, ota yhteytta puhelimitse: Marja-Leena. Etsin klarinetinsoiton alkeiden opettajaa 16-vuotiaalle Hanna- Maarialle. Ota yhteyttä numeroon / Kari tai sähköpostilla osoitteeseen kari.sivula@lohjarudus.fi. Olen 23-vuotias kitaristi (sähkökitara). Osaan soittaa kohtuullisesti, mutta haluaisin oppia lisää. Olen kiinnostunut jazzista, bluesista, rockista ja popista... Esimerkiksi erilaisten skaalojen käyttöä olisi kiva oppia. Soittele klo jälkeen arkisin puh tai kirjoita: juhani.katajamaki@edu.hel.fi Äänenkuljettaja 11

12 Sibelius-Akatemian hallitus päätti kokouksessaan : - merkitä tiedoksi, että Elina Rantamäki on valittu Tiina Hokkasen henkilökohtaiseksi varajäseneksi hallitukseen - hyväksyä uuden taloussäännön - hyväksyä toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman sekä siihen liittyvän ohjeen menettelytavasta sukupuolisen häirinnän ehkäisemiseksi ja käsittelemiseksi sekä - muuttaa tutkintosääntöä. Tämä tutkintosäännön muutos mahdollistaa ns. tuplamaisteritutkinnon suorittami- sen. Asiasta tarkemmin seuraavassa Äänenkuljettajassa alkaen Sibelius-Akatemian uusi tulopankkitilinumero on: NORDEA Äänenkuljettaja

Lounas/Lunch. Jauhelihapihvit, kermainen sipulikastike ja keitetyt perunat

Lounas/Lunch. Jauhelihapihvit, kermainen sipulikastike ja keitetyt perunat ounas/unch Maanantai / Monday 8.6.2015 Jauhelihapihvit, kermainen sipulikastike ja keitetyt perunat Minced meat patties, creamy onion sauce and boiled potatoes, (kysy gluteiiniton pihvi) Sitruuna-persilja

Lisätiedot

Lounas/Lunch. Maanantai / Monday 3.8.2015 9,80. Jauheliha- makaronipata. Kasviskevätkääryleet 9,80. Street Food: Kylmäsavukirjolohi wok 9,80 L, G

Lounas/Lunch. Maanantai / Monday 3.8.2015 9,80. Jauheliha- makaronipata. Kasviskevätkääryleet 9,80. Street Food: Kylmäsavukirjolohi wok 9,80 L, G ounas/unch Maanantai / Monday 3.8.2015 Jauheliha- makaronipata Minced meat & macaroni casserole Kasviskevätkääryleet Vegetable spring rolls Street Food: Kylmäsavukirjolohi wok Street Food: Cold-smoked

Lisätiedot

Lounas/Lunch. Lohi täytteinen kampelarulla pestokastikkeessa ja basmati riisi

Lounas/Lunch. Lohi täytteinen kampelarulla pestokastikkeessa ja basmati riisi ounas/unch Maanantai / Monday 4.5.2015 ihapullia kermakastikkeessa ja perunasosetta Meatballs with cream sauce and mashed potatoes ohi täytteinen kampelarulla pestokastikkeessa ja basmati riisi Salmon

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 6/2002-03 4.10.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 6/2002-03 4.10.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja 1 SIBELIUS-AKATEMIA 6/2002-03 4.10.2002 Sisältö 4/2002-03 Sibelius-Akatemian visio 3 Keskustelua 4 Opintoasioita 5 Meillä ja muualla 7 Konsertteja 9 Ylioppilaskunta/The Student s Union 10 Ruokalista 11

Lisätiedot

Lounas/Lunch. Lisäkevaihtoehdot: lohkoperunat, caesarsalaatti. Kastikevaihtoehdot: Bbq-kastike, bearnaisekastike

Lounas/Lunch. Lisäkevaihtoehdot: lohkoperunat, caesarsalaatti. Kastikevaihtoehdot: Bbq-kastike, bearnaisekastike Maanantai / Monday 18.5.2015 Ylikypsää porsaan kasleria, sinappikastiketta ja juureksia Over cooked pork kassler, mustard sauce and root vegetables, G Juurespihvejä, oliiveja, tomaattia, riisiä ja minttujogurttikastiketta

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 4/2002-2003 20.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 4/2002-2003 20.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 4/2002-2003 20.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 4/2002-03 Pääkirjoitus 3 Keskustelua 3 Opintoasioita 4 Meillä ja muualla 6 Konsertteja 13 Ylioppilaskunta/The

Lisätiedot

ETURUOAT STARTERS. 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup. 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup. 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup

ETURUOAT STARTERS. 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup. 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup. 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup ETURUOAT STARTERS 1. PEKINGIN KEITTO Peking soup (strong) 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup 5. VIHANNESKEITTO Vegetables

Lisätiedot

Kauden salaatteja, oranssimelonia,persikkaa, tuorekurkkua, tomaattia, vuohenjuustoa, vadelmavinegrettiä, hunajaa, sämpylä

Kauden salaatteja, oranssimelonia,persikkaa, tuorekurkkua, tomaattia, vuohenjuustoa, vadelmavinegrettiä, hunajaa, sämpylä Salaatit & Keitot Pääruoat Lämpimät leivät Burgerit Lapsille Jälkiruokia PIENI/ISO SMALL/LARGE Kauden salaatteja, oranssimelonia,persikkaa, tuorekurkkua, tomaattia, vuohenjuustoa, vadelmavinegrettiä, hunajaa,

Lisätiedot

Tervetuloa Manhattaniin!

Tervetuloa Manhattaniin! MENU Suomi LISUKEVAIHTOEHDOT. KASTIKEVAIHTOEHDOT. Tervetuloa Manhattaniin! Onnistunut ravintolailta ei synny pelkästään hyvästä ruoasta ja juomasta. Se vaatii lisäksi iloista ja asiantuntevaa palvelua,

Lisätiedot

Menu. Tervetuloa. Kiem. CHINESE - PUB - PIZZERIA www.kiem.fi. Ravintola

Menu. Tervetuloa. Kiem. CHINESE - PUB - PIZZERIA www.kiem.fi. Ravintola Menu Tervetuloa Ravintola Päivän Tarjous 1: Paistettua härkää chilikastikkeessa *** Fried beef with chili sauce 2: Paistettua härkää talontapaankastikkeessa * Fried beef in our style sauce 3: Paistettua

Lisätiedot

Lounas/Lunch. Maanantai / Monday

Lounas/Lunch. Maanantai / Monday Maanantai / Monday 1.6.2015 Pasta carbonara ja parmesanjuustoa Pasta carbonara and parmesan cheese Haudutettua puna-ahventa, valkoviinikastiketta ja tilliperunaa Braised red fish, white vine sauce and

Lisätiedot

Ruokalista. Nybo Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Nybo Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Viikko 53 1. 3.1. Perjantai Lounas Porsaanfilee, rosépippurikastike, lohkoperunat Jälkiruoka Marenkiherkku Kasv. Kasvisleike, rosépippurikastike, lohkoperunat Lauantai Lounas Porsaankyljykset uunissa,

Lisätiedot

S O R S A N P E S Ä S E I N Ä J O K I

S O R S A N P E S Ä S E I N Ä J O K I S O R S A N P E S Ä S E I N Ä J O K I WELCOME tervetuloa Skagentoast Pulled pork Chili Chocolate Frost SPECIAL Alkuruoat / Starters Skagentoast (L,*G) Shredded Chicken Salad (M,G) Talon paahtoleipää, katkarapucremeä

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 5/2002-2003 27.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 5/2002-2003 27.9.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 5/2002-2003 27.9.2002 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja

Lisätiedot

MENU. Voissa paistettua siikaa Butter Fried Whitefish

MENU. Voissa paistettua siikaa Butter Fried Whitefish MENU Voissa paistettua siikaa Butter Fried Whitefish PPULOUNAS VL = vähälaktoosinen / Low lactose L = laktoositon / Lactose free M = maidoton / Milk free G = gluteeniton / Gluten free G* = saatavana myös

Lisätiedot

nro 32 7.5.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004

nro 32 7.5.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004 nro 32 7.5.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004 Sisältö Äänenkuljettaja nro 32/2004-2005 3 Pääkirjoitus 4 Uusia osastonjohtajia 6 Hallituksen päätöksiä 7 Uutisia 10 Tapahtumia 11 Ilmoitustaulu 14 Ruokalista

Lisätiedot

KRÕBEDAD SEAKÕRVAD TILLI-HAPUKOORE KASTMEGA 7.90. Crunchy pork ears with sour cream and dill sauce Rapeat siankorvat tillismetanakastikkeella

KRÕBEDAD SEAKÕRVAD TILLI-HAPUKOORE KASTMEGA 7.90. Crunchy pork ears with sour cream and dill sauce Rapeat siankorvat tillismetanakastikkeella Starter KRÕBEDAD SEAKÕRVAD TILLI-HAPUKOORE KASTMEGA 7.90 Crunchy pork ears with sour cream and dill sauce Rapeat siankorvat tillismetanakastikkeella BAIERI KELDRI KÜÜSLAUGULEIVAD TILLI-HAPUKOORE KASTMEGA

Lisätiedot

AMERICAN & ITALIAN BISTRO

AMERICAN & ITALIAN BISTRO AMERICAN & ITALIAN BISTRO ALKURUOKIA STARTERS LEIPÄKORI L BREAD 1-4 hengelle/persons 3.50 BISTRON VIHERSALAATTI L, G Raikasta salaattisekoitusta, kirsikkatomaattia, punasipulia ja balsamicoa GREEN SALAD

Lisätiedot

ONERVAN RUOKALISTA 2015-2016

ONERVAN RUOKALISTA 2015-2016 Viikko 1 Lounas Maanantai Kalapala L Kermaviilikastike L, G Broilerikastike L, G Tiistai Stroganoff M Pinaattikeitto L Kananmuna Rukiinen riisipiirakka Keskiviikko Lasagne L Kalakeitto L, G Torstai Siskonmakkarakeitto

Lisätiedot

Ruokalista. Koltrasten Stolpvreten Malmen ruokasali Kontakten Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Koltrasten Stolpvreten Malmen ruokasali Kontakten Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Viikko 53 1. 3.1. Perjantai Lounas Porsaanfilee, rosépippurikastike, lohkoperunat Kasvisleike, rosépippurikastike, lohkoperunat Lauantai Lounas Porsaankyljykset uunissa, perunat Papu-linssipata, perunat

Lisätiedot

Ylläs Saaga Bistro Menu

Ylläs Saaga Bistro Menu Ylläs Saaga Bistro Menu Ruokailun aluksi Maalaissalaatti M,(G) 6,90 Tomaattia, oliivia, marinoitua punasipulia, krutonkeja Savusellerikeitto L, G 7,90 Juureslastuja, kananmunaa osakashinta 7 Savumuikkuja

Lisätiedot

ETURUOAT STARTERS. 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup. 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup. 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup

ETURUOAT STARTERS. 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup. 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup. 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup ETURUOAT STARTERS 1. PEKINGIN KEITTO Peking soup (strong) 2. KANA-PARSAKEITTO Chicken-aspargus soup 3. KOLMEN MAUN KEITTO Three-ingredience soup 4. MAISSIKEITTO Sweet corn soup 5. VIHANNESKEITTO Vegetables

Lisätiedot

Little Dragon Kaijonharjun ravintola

Little Dragon Kaijonharjun ravintola Little Dragon Kaijonharjun ravintola Sammonkatu 12, 90570 Oulu Puh: 08 55 68 065 SISÄLLYSLUETTELO Kahdelle hengelle... 2 Kolmelle hengelle... 3 Eturuoat... 4 Rapuja/Ankaa... 5 Kalaa/Mustekalaa... 6 Härkää...

Lisätiedot

18 29.04.2013 30.04.2013 01.05.2013 02.05.2013 03.05.2013 torstai-perjantai 2.5-3.5 ruo kalistat toimipisteissä

18 29.04.2013 30.04.2013 01.05.2013 02.05.2013 03.05.2013 torstai-perjantai 2.5-3.5 ruo kalistat toimipisteissä Keittiöt pidättävät oikeuden ruokalista muutoksiin L=laktoositon M=maidoton G=gluteeniton VL=vähälaktoosinen Vko Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai 18 29.04.2013 30.04.2013 01.05.2013 02.05.2013

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 13/2002-03 22.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 13/2002-03 22.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 13/2002-03 22.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 13/2002-03 Pääkirjoitus 3 Kolumni 4 Keskustelua 5 Meillä ja muualla 6 Konsertteja 7 Ylioppilaskunta/The

Lisätiedot

Kreikkalainen salaatti / Greek salad

Kreikkalainen salaatti / Greek salad Kreikkalainen salaatti / Greek salad Grillipihvi / Grilled steak Alkuruoat / Starters 1 Raikas vihreä salaatti / Fresh green salad (m,g) Kurkkua, tomaattia, salaattia ja balsamico-kastiketta Cucumber,

Lisätiedot

Päiväkotien ruokalista Anne Hertz 040-7131 932 Ruokalista 16.11.2015-1.1.2015

Päiväkotien ruokalista Anne Hertz 040-7131 932 Ruokalista 16.11.2015-1.1.2015 Anne Hertz 040-7131 932 Ruokalista 16.11.2015-1.1.2015 vko 47 Aamupala Lounas Välipala kaurapuuro jauhelihakastike grahamlihapiirakka Ma 16.11. perunat porkkanatikut marraskuun salaatti ruispuuro Rapea

Lisätiedot

ENSIN FIRST GREEN SALAD OF THE HOUSE WITH HERBY OIL AND BALSAMICO RAIKAS SMOOTHIE TUOREISTA KASVIKSISTA M, G

ENSIN FIRST GREEN SALAD OF THE HOUSE WITH HERBY OIL AND BALSAMICO RAIKAS SMOOTHIE TUOREISTA KASVIKSISTA M, G ENSIN FIRST 334 TALON VIHERSALAATTI 5,90 YRTTIÖLJYÄ JA BALSAMICOA L, G GREEN SALAD OF THE HOUSE WITH HERBY OIL AND BALSAMICO 337 / 325 PÄIVÄN KEITTO 8,90 / 13,90 TALON LEIPÄÄ VL, G SOUP OF THE DAY, CRISPY

Lisätiedot

JING CHENG-CAPITAL RESTAURANT

JING CHENG-CAPITAL RESTAURANT KEITTOJA SOUPS 1. HAINEVÄ-KANAKEITTO... 7,10 Shark fin soup with chicken 2. ÄYRIÄISKEITTO...4,10 Sea-food soup 3. TZA-TZAI-PORSAANLIHAKEITTO...3,90 Tza-tzai soup with pork 4. WON-TON KEITTO... 4,40 Won-ton

Lisätiedot

äänenkuljettaja 24 28.2.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja

äänenkuljettaja 24 28.2.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja äänenkuljettaja 24 28.2.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 24/2002-03 Pääkirjoitus 3 Opintoasioita 4 Meillä ja muualla 5 Konsertteja 8 Ylioppilaskunta 9 Ruokalista

Lisätiedot

1. Vihreä salaatti 4.90

1. Vihreä salaatti 4.90 Alkuruokia Starters 1. Vihreä salaatti 4.90 Salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, yrtti-vinegrette, patonkia Green salad, tomato, cucumber, red bell pepper, herb vinegar and baguette 2. Punajuuri-vuohenjuustoleipä

Lisätiedot

Little Dragon Kaijonharjun ravintola

Little Dragon Kaijonharjun ravintola Little Dragon Kaijonharjun ravintola Sammonkatu 12, 90570 Oulu Puh: 08 55 68 065 SISÄLLYSLUETTELO Kahdelle hengelle... 2 Kolmelle hengelle... 3 Eturuoat... 4 Rapuja/Ankaa... 5 Kalaa/Mustekalaa... 6 Härkää...

Lisätiedot

äänenkuljettaja 20 31.1.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja

äänenkuljettaja 20 31.1.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja äänenkuljettaja 20 31.1.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 20/2002-03 Keskustelua 3 Kolumni 4 Opintoasioita 5 Meillä ja muualla 7 Konsertteja 14 Ylioppilaskunta/The

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 14/2002-03 29.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 14/2002-03 29.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 14/2002-03 29.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 14/2002-03 Pääkirjoitus 3 Kolumni 5 Jälkiviisauksia 6 Meillä ja muualla 7 Konsertteja 11 Ylioppilaskunta/The

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 16/2002-03 13.12.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 16/2002-03 13.12.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 16/2002-03 13.12.2002 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 16/2002-03 Pääkirjoitus 3 Terveisiä Otiumista 4 Kolumni 5 Tapahtuu meillä 5 Opintoasioita 9 Silppuja 10

Lisätiedot

Ruokalista. Solliden - Malmenin asunnot - Mitt Hjärta Bergslagssjukhuset Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Solliden - Malmenin asunnot - Mitt Hjärta Bergslagssjukhuset Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Viikko 6 8. 14.2. Maanantai Lounas Paprikainen curry-kanapata, riisi, perunat Kasv. Persikantuoksuinen pata, riisi, perunat Jälkiruoka Hedelmäkeitto Päivällinen Silli, kananmuna, kermaviili, perunat Tiistai

Lisätiedot

A L K U U N S T A R T E R S

A L K U U N S T A R T E R S A L K U U N S T A R T E R S VIHERSALAATTI PIKKELÖIDYILLÄ KASVIKSILLA(M,G) GREEN SALAD WITH PICKLED VEGETABLES 7,20 /11,40 PÄIVÄN KEITTO & RUISTIKKUJA (L) SOUP OF THE DAY WITH ROASTED RYE BREAD 8,90 ETANAT

Lisätiedot

ALKURUOAT / FÖRRÄTTER / APPETIZERS

ALKURUOAT / FÖRRÄTTER / APPETIZERS ALKURUOAT / FÖRRÄTTER / APPETIZERS Valkosipulietanat ( L) Etanoita valkosipulivoissa sekä paahdettu leipä Vitlökssniglar Sniglar i vitlökssmör samt rostad bröd Garlic snails Snails in garlic butter with

Lisätiedot

ALKURUOKIA Starters TOAST SKAGEN 9,80

ALKURUOKIA Starters TOAST SKAGEN 9,80 ALKURUOKIA Starters TOAST SKAGEN 9,80 Klassinen rapuherkku, jonka loi Tukholman Oopperakellarin keittiömestari 1965. Piparkakkutalossa tämä herkku valmistetaan omalla reseptillä, jossa paahtoleivän päällä

Lisätiedot

[ MENU BRO ] [ MENU HAKANIEMI ]... 50

[ MENU BRO ] [ MENU HAKANIEMI ]... 50 [ MENU BRO ]... 46 LAVARET + DILL L sokerisuolattu ja hiillostettu siika, siian mäti, tillipesto, mummonkurkku sweet salted and charred lavaret, lavaret roe, dill pesto, pickled cucumber REINDEER + RED

Lisätiedot

Ruokalista. Tukiasunnot Stolpvretenin LSS ja psyk. Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Tukiasunnot Stolpvretenin LSS ja psyk. Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Viikko 53 1. 3.1. Perjantai Lounas Porsaanfilee, rosépippurikastike, lohkoperunat Kasv. Kasvisleike, rosépippurikastike, lohkoperunat Päivällinen Janssoninkiusaus Lauantai Lounas Porsaankyljykset uunissa,

Lisätiedot

Sibelius-Akatemia 23/2001-02 22.2.2002. Äänenkuljettaja

Sibelius-Akatemia 23/2001-02 22.2.2002. Äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia 23/2001-02 22.2.2002 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 23/2001-02 Pekka Vapaavuori: Pääkirjoitus 3 Sapattivuosiapuraha lukuvuodeksi 2002-03 3 Seppo Suihko: Lisää arvoista 4 Osastoilta

Lisätiedot

Taste our menu according to the favourite flavours of Jean Sibelius!

Taste our menu according to the favourite flavours of Jean Sibelius! Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi meillä Ravintola Piparkakkutalossa on saatavilla Jean Sibeliuksen makuja myötäilevä ja suosikkiruuista koottu, kausittain vaihtuva menu. Taste our menu according to the

Lisätiedot

ALKURUOKIA: STARTERS:

ALKURUOKIA: STARTERS: ALKURUOKIA: STARTERS: Lämmintä valkosipuli-juustoleipää ja tomaattisalaattia (L) Warm garlic and cheese bread with tomato salad (LF) 6,50 Chilillä maustettua kurpitsakeittoa (L,G,V) Chili flavored pumpkin

Lisätiedot

Alkuruokia / Starters

Alkuruokia / Starters Alkuruokia / Starters Bistron Salaatti / Bistro Salad Pieni / small 7,00, Iso / large 12,50 Salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, oliiveja ja marinoitua sipulia / Salad, cucumber, tomatoes, sweet peppers,

Lisätiedot

7 10.02.2014 11.02.2014 12.02.2014 13.02.2014 14.02.2014

7 10.02.2014 11.02.2014 12.02.2014 13.02.2014 14.02.2014 7 10.02.2014 11.02.2014 12.02.2014 13.02.2014 14.02.2014 Stroganov L Uunimakkara L,M,G Silakkapihvit L Broilerikeitto L,M,G Jauheliha-perunaviipalelaatikko M,L,G Perunat Perunasose L, G Peruna Lämmin kasvis

Lisätiedot

A L K U U N S T A R T E R S

A L K U U N S T A R T E R S A L K U U N S T A R T E R S VIHERSALAATTIA YRTTIÖLJYLLÄ (M,G) GREEN SALAD WITH HER B OIL 7,80 /12,40 PÄIVÄN KEITTO & RUISTIKKUJA (L) SOUP OF THE DAY WITH ROASTED RYE BREAD 8,90 /12,90 ETANAT SINIHOMEJUUSTON

Lisätiedot

TON KHAOW RESTAURANT MA - PE BUFFE + SUSHI KLO ,90. Take away Tarjous. Ota 2 annosta mukaan saat kevätkääryleet kaupanpäälle

TON KHAOW RESTAURANT MA - PE BUFFE + SUSHI KLO ,90. Take away Tarjous. Ota 2 annosta mukaan saat kevätkääryleet kaupanpäälle RESTAURANT MA - PE BUFFE + SUSHI KLO10.30-15.00 9,90 Take away Tarjous Ota 2 annosta mukaan saat kevätkääryleet kaupanpäälle Myös joka 10 Buffe + Annosta ilmaiseksi HELSINGINKATU 4, HELSINKI 1. Spring

Lisätiedot

nro 19 30.1.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004

nro 19 30.1.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004 nro 19 30.1.2004 Sibelius-Akatemia 2003 2004 Sisältö Äänenkuljettaja nro 19/2003-2004 3 Pääkirjoitus 4 Keskustelua 6 Opintoasioita 8 Apurahoja, Konsertteja 9 Ilmoitustaulu 14 Ylioppilaskunta 15 Ruokalista

Lisätiedot

Korillinen valkosipulilla maustettua ruisleipää, ruohosipuli-tuorejuustoa. Hyvä alkupala 2-4 hengelle.

Korillinen valkosipulilla maustettua ruisleipää, ruohosipuli-tuorejuustoa. Hyvä alkupala 2-4 hengelle. MENU Salaatit & Keitot Pääruoat Lämpimät leivät Burger-ateriat Lapsille Jälkiruokia Korillinen valkosipulilla maustettua ruisleipää, ruohosipuli-tuorejuustoa. Hyvä alkupala 2-4 hengelle. A basket of garlic

Lisätiedot

Ruokalista, Lystilän päiväkoti Viikko 6

Ruokalista, Lystilän päiväkoti Viikko 6 Viikko 6 Maanantai Aamupala Luomukaurapuuroa L M, hedelmäsosetta 8.2.2016 Lounas Jauhelihakastiketta L M, perunoita G L M, salaattia Riisipiirakkaa, tuorepala Päivällinen Kahden kalan keittoa G L, leipää,

Lisätiedot

Ravintola Saaga Chefs Menu 60 /henkilö

Ravintola Saaga Chefs Menu 60 /henkilö Ravintola Saaga Chefs Menu 60 /henkilö Porocarpaccio Reindeer Carpaccio Kylmäsavulohta & siikaa Cold smoked salmon and white fish Rautua ja punajuurta Artic char and beetroot Poronvasan paahtopaistia ja

Lisätiedot

BURGERIT. M=maidoton L=laktoositon G=gluteiiniton VL=vähälaktoosine

BURGERIT. M=maidoton L=laktoositon G=gluteiiniton VL=vähälaktoosine CANTINAN MENU PIZZAT 1. BOLOGNESE (L) Jauheliha 8,90 Ground beef sauce 2. TROPICANA(L) Kinkku, ananas 8,90 Ham, pineapple 3. AMERICANO Kinkku, ananas, aurajuusto 9,40 Ham, pineapple, blue cheese 4. VEGETARIANA

Lisätiedot

Taste our menu according to the favourite flavors of Jean Sibelius!

Taste our menu according to the favourite flavors of Jean Sibelius! Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi meillä Ravintola Piparkakkutalossa on saatavilla Jean Sibeliuksen makuja myötäilevä ja suosikkiruuista koottu, kausittain vaihtuva menu. Taste our menu according to the

Lisätiedot

ENSIN FIRST 334 VIHERSALAATTI 6,90/ 9,50 UUNITOMAATTIA, MOZZARELLAA JA MARINOITUA PUNASIPULIA GREEN SALAD OF THE HOUSE WITH MOZZARELLA AND OWN TOMATO

ENSIN FIRST 334 VIHERSALAATTI 6,90/ 9,50 UUNITOMAATTIA, MOZZARELLAA JA MARINOITUA PUNASIPULIA GREEN SALAD OF THE HOUSE WITH MOZZARELLA AND OWN TOMATO ENSIN FIRST 334 VIHERSAAATTI 6,90/ 9,50 UUNITOMAATTIA, MOZZAREAA JA MARINOITUA PUNASIPUIA GREEN SAAD OF THE HOUSE WITH MOZZAREA AND OWN TOMATO 335 KUNKUN BRUSCHETTA 6,90 KING`S BRUSCHETTA 327 VAKOSIPUIETANAT

Lisätiedot

Ruokalista. Solliden - Malmenin asunnot Mitt hjärta Bergslagssjukhuset Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Solliden - Malmenin asunnot Mitt hjärta Bergslagssjukhuset Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Mitt hjärta Bergslagssjukhuset Viikko 53 1. 3.1. Porsaanfilee, rosépippurikastike, lohkoperunat Marenkiherkku Kasvisleike, rosépippurikastike, lohkoperunat Janssoninkiusaus Porsaankyljykset uunissa, perunat

Lisätiedot

Blini, suolakurkkua, smetanaa ja hunajaa 9,90 VL Blini with pickled cucumbers, sour cream and honey

Blini, suolakurkkua, smetanaa ja hunajaa 9,90 VL Blini with pickled cucumbers, sour cream and honey BLINIT - Blinis Blini, suolakurkkua, smetanaa ja hunajaa 9,90 VL Blini with pickled cucumbers, sour cream and honey Blini ja sillikaviaaria 12,20 VL Blini with herring caviar, sour cream and red onion

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 7/2002-03 11.10.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 7/2002-03 11.10.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 7/2002-03 11.10.2002 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 7/2002-03 Pääkirjoitus 3 Opintoasioita 4 Meillä ja muualla 5 Konsertteja 9 Ylioppilaskunta/The Student s

Lisätiedot

KARKKILAN RUOKAPALVELUT RUOKALISTA 2015 1 5, 11, 17 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

KARKKILAN RUOKAPALVELUT RUOKALISTA 2015 1 5, 11, 17 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI KARKKILAN RUOKAPALVELUT RUOKALISTA 2015 lista 1 Kalenteriviikot: 5, 11, 17 Bolognesekastike Uunimakkara L,M,G Lihakeitto L,M,G Kirjolohikiusaus L,G Broileripyörykkä L,M L,M perunasose L,G currykastike

Lisätiedot

Sibelius-Akatemia. Kuva: Maarit Kytöharju 3/2001-02 14.9.2001. Äänenkuljettaja

Sibelius-Akatemia. Kuva: Maarit Kytöharju 3/2001-02 14.9.2001. Äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia Kuva: Maarit Kytöharju 3/2001-02 14.9.2001 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 3/2001-02 Ohjausta ja kannustusta 3 Tohtorin tutkinnon tarkastustilaisuus 3 Kiitokset Storyvillen

Lisätiedot

Henkilöstöravintola Meri. Makkarakastike (M), Perunasose, Lämmin kasvis, Salaatti, Mustaherukkakiisseli

Henkilöstöravintola Meri. Makkarakastike (M), Perunasose, Lämmin kasvis, Salaatti, Mustaherukkakiisseli Maanantai 12.10.2015 Henkilöstöravintola Meri Makkarakastike (M), Perunasose, Lämmin kasvis, Salaatti, Mustaherukkakiisseli (G,L) Kukkakaali-parsakaalikeitto (G,L), Merisuola Krutonki, Salaatti, Kahvi

Lisätiedot

Restaurant RukaTonttu. Ála carte. Tonttu toivottaa tervetulleeksi!

Restaurant RukaTonttu. Ála carte. Tonttu toivottaa tervetulleeksi! Restaurant RukaTonttu Ála carte Tonttu toivottaa tervetulleeksi! Alkuun - Starters 1. Viherpiiperrys Green Salad 5,90 2. Peruna-Purjokeitto Potato-Leekpuree Soup 7,50 3. Savujuustokeitto Smoked Cheese

Lisätiedot

ALKURUOKIA TAI PIENEMPÄÄN NÄLKÄÄN: STARTERS AND SMALLER DISHES:

ALKURUOKIA TAI PIENEMPÄÄN NÄLKÄÄN: STARTERS AND SMALLER DISHES: ALKURUOKIA TAI PIENEMPÄÄN NÄLKÄÄN: STARTERS AND SMALLER DISHES: Marinoituja kalamataoliiveja (L,G) Marinated Kalamata olives (LF,GF) 4,00 Talon leipää ja voita (L) House bread and butter (LF) 4,00 Tzatzikia

Lisätiedot

Ruokalista 3 Naula,PTK,Kinno

Ruokalista 3 Naula,PTK,Kinno 2 Ateriapäivä: 17.8.2015-27.9.2015 Sivu: 1 Maanantai 17.8.2015 Tiistai 18.8.2015 Keskiviikko 19.8.2015 Torstai 20.8.2015 Perjantai 21.8.2015 Lauantai 22.8.2015 Sunnuntai 23.8.2015 Nakkikastike Broiler-riisivuoka

Lisätiedot

Porvoon kaupungin vanhushoidon yhteinen ruokalista. Viikko 1.

Porvoon kaupungin vanhushoidon yhteinen ruokalista. Viikko 1. Viikko 1. Aamupala Kaurapuuro / 4-viljan puuro Kaurapuuro Vehnähiutale Ohrahiutalepuuro Kaurapuuro Ruishiutalepuuro leipä, leipä, leipä,, muna leipä, leipä, leipä, leipä,, mehu / mehu / mehu / mehu / mehu

Lisätiedot

Äänenkuljettaja 10/2002-03 1.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja

Äänenkuljettaja 10/2002-03 1.11.2002 SIBELIUS-AKATEMIA. Äänenkuljettaja Äänenkuljettaja 10/2002-03 1.11.2002 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 890123456789 SIBELIUS-AKATEMIA Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja

Lisätiedot

Taste our menu according to the favourite flavours of Jean Sibelius!

Taste our menu according to the favourite flavours of Jean Sibelius! Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi meillä Ravintola Piparkakkutalossa on saatavilla Jean Sibeliuksen makuja myötäilevä ja suosikkiruuista koottu, kausittain vaihtuva menu. Taste our menu according to the

Lisätiedot

À la Carte Menu. Alkuruoat

À la Carte Menu. Alkuruoat À la Carte Menu Alkuruoat Napue Gin graavattua lohta L, G, keitetty peruna, paahdettu saaristolaisleipä Slightly salted salmon with Napue Gin, cooked potato, home style bread Pariloitua vuohenjuustoa ja

Lisätiedot

ENSIN FIRST 334 VIHERSALAATTI 6,90 382 JOKIRAPULEIPÄ 11,90 CRAYFISH BREAD 327 VALKOSIPULIETANAT 12,90 !!!! LAPSILLE FOR KIDS

ENSIN FIRST 334 VIHERSALAATTI 6,90 382 JOKIRAPULEIPÄ 11,90 CRAYFISH BREAD 327 VALKOSIPULIETANAT 12,90 !!!! LAPSILLE FOR KIDS ENSIN FIRST 334 VIHERSAAATTI 6,90 SAAD M, (G) 383 KUNKUN VAKOSIPUIEIVÄT 6,90 GARIC BREADS OF THE HOUSE 382 JOKIRAPUEIPÄ 11,90 CRAYFISH BREAD 327 VAKOSIPUIETANAT 12,90 TAON EIPÄÄ, (G) ESCARGOTS POACHED

Lisätiedot

Kopteri World 2016, Jukka Mykkänen

Kopteri World 2016, Jukka Mykkänen MENU HUMMUS APPETIZERS PIMIENTOS DE PADRON M, G... 7 Grillattuja minipaprikoita Grilled Padron peppers HUMMUS M, (G)... 10 Kasviksia, marjoja, pinjansiemeniä ja leipää Vegetables, berries, pine nuts and

Lisätiedot

Alkuruoat / Förrätter / Appetizers

Alkuruoat / Förrätter / Appetizers Alkuruoat / Förrätter / Appetizers Raikasta marjaista salaattia, pariloitua halloumijuustoa L,G Fräsch bärig sallad, grillad halloumiost L,G Fresh berry salad, grilled halloumi cheese L,G Tortilla chipsejä,

Lisätiedot

ENSIN FIRST 334 TALON VIHERSALAATTI 6,90 YRTTIÖLJYÄ JA BALSAMICOA GREEN SALAD OF THE HOUSE WITH HERBY OIL AND BALSAMICO 337 OMENA-SELLERIKEITTO 9,50

ENSIN FIRST 334 TALON VIHERSALAATTI 6,90 YRTTIÖLJYÄ JA BALSAMICOA GREEN SALAD OF THE HOUSE WITH HERBY OIL AND BALSAMICO 337 OMENA-SELLERIKEITTO 9,50 ENSIN FIRST 334 TALON VIHERSALAATTI 6,90 YRTTIÖLJYÄ JA BALSAMICOA L, G GREEN SALAD OF THE HOUSE WITH HERBY OIL AND BALSAMICO 337 OMENA-SELLERIKEITTO 9,50 RAPEAA POSSUA JA MARINOITUA OMENAA APPLE AND CELERY

Lisätiedot

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa!

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa! TIEDOTE 04/2015 Huhtikuun tiedotteet Oppilaat viettävät koulussa pääsiäisjuhlaa kiirastorstaina 2.4.2015. Koulu alkaa työjärjestyksen mukaisesti ja päättyy kaikilla luokilla ruokailuun. Kevään vanhempainiltoja:

Lisätiedot

ENSIN FIRST 334 VIHERSALAATTI 6,90 383 KUNKUN VALKOSIPULILEIVÄT 6,90 GARLIC BREADS OF THE HOUSE SAARISTOLAISLEIVÄLLÄ JOKIRAPUJA

ENSIN FIRST 334 VIHERSALAATTI 6,90 383 KUNKUN VALKOSIPULILEIVÄT 6,90 GARLIC BREADS OF THE HOUSE SAARISTOLAISLEIVÄLLÄ JOKIRAPUJA ENSIN FIRST 334 VIHERSAAATTI 6,90 SAAD M, G 383 KUNKUN VAKOSIPUIEIVÄT 6,90 GARIC BREADS OF THE HOUSE 327 SKAGEN 12,90 SAARISTOAISEIVÄÄ JOKIRAPUJA M ESCARGOTS POACHED IN GARIC CONSOMMÈ, CRISPY BREAD 327

Lisätiedot

Alkuruoat Förrätter Starters

Alkuruoat Förrätter Starters Tervetuloa Hyvän Olon makumaailmaan! Alkuruoat Förrätter Starters Mozzarella-tomaatti bruschetta L Mozzarella-tomat bruschetta Mozzarella and tomato bruschetta 7,00 Leipäjuusto-pekonisalaatti L, G Bondost-baconsallad

Lisätiedot

Sibelius-Akatemia 21/2001-02 8.2.2002. Äänenkuljettaja

Sibelius-Akatemia 21/2001-02 8.2.2002. Äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia 21/2001-02 8.2.2002 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 20/2001-02 Seppo Suihko: Keskustelukulttuurista Irmeli Koskimies: Kirjasto tienhaarassa Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta

Lisätiedot

nro 9 / 29.10.2004 Sibelius-Akatemia 2004 2005

nro 9 / 29.10.2004 Sibelius-Akatemia 2004 2005 nro 9 / 29.10.2004 Sibelius-Akatemia 2004 2005 Sisältö Äänenkuljettaja nro 9/2004-2005 3 Pääkirjoitus 4 Terveisiä Caribialta 5 Uutisia 10 Opintoasioita Äänenkuljettaja on perjantaisin ilmestyvä Sibelius-Akatemian

Lisätiedot

2. Riimihärkä 11,80. 5. Nachot 8,80

2. Riimihärkä 11,80. 5. Nachot 8,80 Àla Carte Alkuruokia Starters 1. Salaatti 5,20 Salaattisekoitus, tomaatti, kurkku, viinirypäle, paprika, yrtti-vinegrette, patonki Green salad, tomato, cucumber, grape, red bell pepper, herb vinegar and

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN LOUNAS- JA KASVISRUOKALISTA AJALLE 16.9.2013.-3.11.2013

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN LOUNAS- JA KASVISRUOKALISTA AJALLE 16.9.2013.-3.11.2013 Viikko 38 Ma 16.9. Lounas Nakkikastike MA Rapea kesäkurpitsa-persikkasalaatti *Soijanakkikastike Ti 17.9. Lounas Kirjolohimureke LA kastike GL,LA,sis.MUNA Vihreäsalaatti Punajuurikuutiot *Kasvis-papukroketit

Lisätiedot

7 10.02.2014 11.02.2014 12.02.2014 13.02.2014 14.02.2014

7 10.02.2014 11.02.2014 12.02.2014 13.02.2014 14.02.2014 7 10.02.2014 11.02.2014 12.02.2014 13.02.2014 14.02.2014 Stroganov L Uunimakkara L;M;G Silakkapihvit L Broilerikeitto L,M,G Jauheliha-perunaviipalelaatikko M,L,G Perunat Perunasose L,G Peruna Lämmin kasvis

Lisätiedot

Àla Carte 1. PARMESAANIJUUSTOLLA GRATINOITUJA 12,20 VALKOSIPULIETANOITA. Paahdettua leipää Parmesan gratinated garlic esgargots with toasted bread

Àla Carte 1. PARMESAANIJUUSTOLLA GRATINOITUJA 12,20 VALKOSIPULIETANOITA. Paahdettua leipää Parmesan gratinated garlic esgargots with toasted bread Àla Carte Alkuun Starters 1. PARMESAANIJUUSTOLLA GRATINOITUJA 12,20 VALKOSIPULIETANOITA Paahdettua leipää Parmesan gratinated garlic esgargots with toasted bread 2. FRITEERATTUJA GOUDA-TIKKUJA 5,50 Talon

Lisätiedot

Ruokalista. Tukiasunnot Stolpvretenin LSS ja psyk. Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Tukiasunnot Stolpvretenin LSS ja psyk. Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Viikko 6 8. 14.2. Maanantai Lounas Paprikainen curry-kanapata, riisi, perunat Kasv. Persikantuoksuinen pata, riisi, perunat Päivällinen Silli, kananmuna, kermaviili, perunat Tiistai Lounas Faluninmakkara,

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 HEINOLAN KAUPUNK I PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 VIIKKO 46 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Kaurapuuro Tuoremarjahillo 3-viljan puuro Ruishiutalevelli Possukastike Uunikala Perunasose

Lisätiedot

Helsingin kaupunki RUOKALISTA KEVÄT 2014 OPETUSVIRASTO Stadin ammattiopisto P/K

Helsingin kaupunki RUOKALISTA KEVÄT 2014 OPETUSVIRASTO Stadin ammattiopisto P/K Viikko 1 Kalenteriviikoilla 2, 8, 14, 20 ma Nakkikastiketta (M L K) Naudanlihapataa (L G S K) Soijasuikalekastiketta (L G K), tummaa riisiä ti Kasvis-pestolasagnettea (VL K) Kasvis-kikhernekiusausta (L

Lisätiedot

nro 10 7.11.2003 Sibelius-Akatemia 2003 2004

nro 10 7.11.2003 Sibelius-Akatemia 2003 2004 nro 10 7.11.2003 Sibelius-Akatemia 2003 2004 Sisältö Äänenkuljettaja nro 10/2003-2004 3 Talokahveilla sana on vapaa 4 Uutisia 5 Keskustelua 8 Talon väkeä Äänenkuljettaja on perjantaisin ilmestyvä Sibelius-Akatemian

Lisätiedot

äänenkuljettaja 22 14.2.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja

äänenkuljettaja 22 14.2.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja äänenkuljettaja 22 14.2.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 22/2002-03 Pääkirjoitus 3 Vaalitiedote 4 Keskustelua 6 Opintoasioita 8 Meillä ja muualla 10 Konsertteja

Lisätiedot

2. Snailed (LL) 7,90. 4. Green & White salad (G,L) 4,50

2. Snailed (LL) 7,90. 4. Green & White salad (G,L) 4,50 ALKUUN & KYLKEEN/ STARTERS & SIDES 2. Snailed (LL) 7,90 Valkosipuli-etanapaistos, talon leipää Fried garlic and snails, houses bread 4. Green & White salad (G,L) 4,50 Jäävuorisalaatti, tomaattia, kurkkua,

Lisätiedot

AMERICAN & ITALIAN BISTRO

AMERICAN & ITALIAN BISTRO AMERICAN & ITALIAN BISTRO ALKURUOKIA STARTERS LEIPÄKORI L BREAD 1-4 hengelle/persons 4.50 BISTRON VIHERSALAATTI L, G Raikasta salaattisekoitusta, kirsikkatomaattia, punasipulia ja balsamicoa GREEN SALAD

Lisätiedot

A L K U U N S T A R T E R S

A L K U U N S T A R T E R S A L K U U N S T A R T E R S RAIKAS VIHERSALAATTI (M,G) FRESH GREEN SALAD 7,20 /11,40 VALKOSIPULIETANAT (L) ESCARGOT WITH PARMESAN & GARLIC 9,60 /14,60 PÄIVÄN KEITTO & RUISTIKKUJA (L) THE SOUP OF THE DAY

Lisätiedot

Keittiöt pidättävät oikeuden ruokalista muutoksiin

Keittiöt pidättävät oikeuden ruokalista muutoksiin 7 10.02.2014 11.02.2014 12.02.2014 13.13.2014 14.02.2014 Ystävänpäivä Stroganov L Uunimakkara L,M,G Silakkapihvit L Broilerikeitto L,M,G Jauheliha-perunaviipalelaatikko M,L,G Perunasose L, G Peruna Lämmin

Lisätiedot

ENSIN FIRST 334 VIHERSALAATTI 6,90 ILMAKUIVATTU KINKKU, PUOLIKUIVATTU AURINKOKUIVATTU TOMAATTI, PARMESAN JUUSTO, RUCOLA

ENSIN FIRST 334 VIHERSALAATTI 6,90 ILMAKUIVATTU KINKKU, PUOLIKUIVATTU AURINKOKUIVATTU TOMAATTI, PARMESAN JUUSTO, RUCOLA ENSIN FIRST 334 VIHERSAAATTI 6,90 SAAD M, G 383 KUNKUN VAKOSIPUIEIVÄT 6,90 GARIC BREAD 327 TAPENADE EIVÄT 12,90 IMAKUIVATTU KINKKU, PUOIKUIVATTU AURINKOKUIVATTU TOMAATTI, PARMESAN JUUSTO, RUCOA V TAPENADE

Lisätiedot

A L K U U N S T A R T E R S

A L K U U N S T A R T E R S A L K U U N S T A R T E R S RAIKAS VIHERSALAATTI (M,G) FRESH GREEN SALAD 7,20 /11,40 ETANAT SINIHOMEJUUSTON JA VALKOSIPULIN KERA(L) ESCARGOT WITH BLUE CHEESE & GARLIC 9,60 /14,60 PÄIVÄN KEITTO & RUISTIKKUJA

Lisätiedot

Kermaista metsäsienikeittoa ja paahdettua focacciaa L,(G) 12,00 Wild mushroom cream soup served with roasted focaccia

Kermaista metsäsienikeittoa ja paahdettua focacciaa L,(G) 12,00 Wild mushroom cream soup served with roasted focaccia Alkuruokia Starters Kermaista metsäsienikeittoa ja paahdettua focacciaa L,(G) 12,00 Wild mushroom cream soup served with roasted focaccia Escargot provencale (G) 11,00 Valkosipulietanoita, parmesaania

Lisätiedot

Since Juttutuvan Pääsiäinen Graniittilinnassa. Juttutuvan juuret ovat syvällä suomalaisessa graniitissa

Since Juttutuvan Pääsiäinen Graniittilinnassa. Juttutuvan juuret ovat syvällä suomalaisessa graniitissa Since 1908 Juttutuvan Pääsiäinen Graniittilinnassa Juttutuvan juuret ovat syvällä suomalaisessa graniitissa PÄÄSIÄISMENU EASTER MENU Juttutuvan talon salaatti Salad a la Juttutupa L,G Pitkään haudutettua

Lisätiedot

Sibelius-Akatemia 11/2001-02 9.11.2001. Äänenkuljettaja

Sibelius-Akatemia 11/2001-02 9.11.2001. Äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia 11/2001-02 9.11.2001 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 10/2001-02 Pääkirjoitus 3 Henkinen hyvinvointi 3 Hallituksen päätöksiä 4 Opintoasioita 4 Meillä ja muualla 6 Konsertteja

Lisätiedot

Perjantai 26.2. kello 14:00 18:00 Lauantai 27.2. kello 14:00 18:30 Sunnuntai 28.2. kello 12:30 18:30*

Perjantai 26.2. kello 14:00 18:00 Lauantai 27.2. kello 14:00 18:30 Sunnuntai 28.2. kello 12:30 18:30* MENU 26.-28.2.2016 Ravintola Mario s avoinna RG World Cupissa - seuraa kilpailuita omasta ravintolapöydästäsi! Aukioloajat: Perjantai 26.2. kello 14:00 18:00 Lauantai 27.2. kello 14:00 18:30 Sunnuntai

Lisätiedot

äänenkuljettaja 27 21.3.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja

äänenkuljettaja 27 21.3.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja äänenkuljettaja 27 21.3.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 27/2002-03 Pääkirjoitus 3 Kolumni 4 Keskustelua 4 Opintoasioita 5 Meillä ja muualla 6 Konsertteja 13 Ylioppilaskunta

Lisätiedot

Ruokalista L = Laktoositon, M= Maidoton VL = Vähälakt., G = Gluteeniton, (G) = Saatavilla myös gluteenittomana

Ruokalista L = Laktoositon, M= Maidoton VL = Vähälakt., G = Gluteeniton, (G) = Saatavilla myös gluteenittomana Ruokalista L = Laktoositon, M= Maidoton VL = Vähälakt., G = Gluteeniton, (G) = Saatavilla myös gluteenittomana Menu L= lactose free, M= No milk products, VL = Low lactose, G = Gluten free, (G) = Available

Lisätiedot

Ruokalista 2016 Hyvää ruokahalua! Tarulantupa

Ruokalista 2016 Hyvää ruokahalua! Tarulantupa Viikot: 4, 10, 16, 22 Ma 25.1 7.3 18.4 30.5 Ti 26.1 8.3 19.4 31.5 Ke 27.1 9.3 20.1. 1.6 To 28.1 10.3 21.4 2.6 Pe 29.1 11.3 22.4 3.6 La 30.1 12.3 23.4 4.6 Su 31.1 13.3 24.4 5.6 tuorepala 4-viljanpuuro Mannavelli

Lisätiedot

Makkarakastike (M), Peruna, Lämmin kasvis, Salaattipöytä, Vadelmakiisseli (G,L,M)

Makkarakastike (M), Peruna, Lämmin kasvis, Salaattipöytä, Vadelmakiisseli (G,L,M) Maanantai 22.8.2016 Henkilöstöravintola Meri versio 1.0 Makkarakastike (M), Peruna, Lämmin kasvis, Salaattipöytä, Vadelmakiisseli Jauhelihakeitto (G,M,L), Salaattipöytä, Kahvi Tiistai 23.8.2016 Koskenlaskijan

Lisätiedot