Kuva: Ulla Järvinen, Hallinsalmi Kaavoituskatsaus Multian kunta. Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti
|
|
- Julia Kivelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuva: Ulla Järvinen, Hallinsalmi Kaavoituskatsaus 2016 Multian kunta Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti
2
3 1 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset kunnan päätökset ja toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin ja tavoitteisiin sisältöön ja toteuttamiseen. (MRL 7 ). Kaavahankkeet on jaoteltu seuraavasti: Maakuntakaava, yleiskaava, asemakaava, ranta-asemakaava. 2. KAAVOITUSPROSESSI JA HYVÄKSYMINEN Suunnittelu, osallistuminen ja päätöksenteko kaavoitusprosessin eri vaiheissa on esitetty seuraavassa kaaviossa (Ympäristöhallinnon ohjeet 1/2007 ja mukaan). Sivu 1
4 3. MAAKUNTAKAAVA Maakuntakaava, MRL 27, sovittaa yhteen valtakunnalliset ja maakunnan omat tarpeet sekä useampaa kuntaa koskevat alueidenkäytön tavoitteet. Maakuntakaavalla varataan mm. asumisen, liikenteen, teknisen huollon, suojelun, virkistyksen, palveluiden ja yritystoiminnan kannalta tarpeelliset maa-alueet yleispiirteisesti. Ympäristöministeriö vahvisti Keski-Suomen maakuntakaavan ja se sai lainvoiman Maakuntakaavassa on mukana 11 vähittäiskaupan suuryksikön mahdollistavaa aluetta eri puolilla maakuntaa. Laajoille yhtenäisille työpaikka- ja teollisuusalueille on osoitettu 32 aluevarausta. VT 4 on kaavassa merkitty merkittävästi parannettavana tieksi, Toivakan Viisarinmäestä Äänekoskelle moottoritienä ja Vaajakosken kohdalla siltaratkaisuna. Päärata Jyväskylästä Jämsän kautta Tampereelle on kaavassa kaksoisraideratkaisuna. Maakuntakaavaan on merkitty mm. osa pohjavesialueista, maa-aineshuoltoon liittyviä aluevarauksia sekä puolustusvoimien aluetarpeet. Vahvistuksen saivat myös valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristön, suojelun ja virkistyksen kehittämisperiaatteet ja kohteet. 1. vaihemaakuntakaava: Jyväskylän seudun jätteenkäsittelykeskus Ensimmäisessä vaihemaakuntakaavassa varataan maa-alue Jyväskylän seudun uudelle jätteenkäsittelykeskukselle. Kaavassa jätteenkäsittelykeskuksen alueeksi osoitetaan Laukaan Lievestuoreen Mörkökorpi. Maakuntavaltuusto hyväksyi kaavan Ympäristöministeriö vahvisti kaavan Korkein hallinto-oikeus hylkäsi kaikki kaavasta tehdyt valitukset vaihemaakuntakaava: Maa-aineshuolto ja luontoarvot Toisen vaihekaavan tavoitteena on turvata Keski-Suomen maakunnassa laadukkaiden kiviainesten saanti yhdyskunta- ym. rakentamiseen sekä suojella samalla arvokkaita harju-, kallio- ja moreenialueita. Tavoitteena on myös hyvän ja turvallisen pohjaveden saanti yhdyskuntien vesihuoltoon. Kaavassa esitetään lisäksi raaka-ainehuollon kannalta potentiaaliset malmivyöhykkeet. Erityistä huomiota kiinnitetään vesi- ja maa-ainesvarojen kestävään käyttöön, maakunnan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin sekä maiseman ja luonnonarvojen vaalimiseen. Kaava täydentää merkittävällä tavalla Keski-Suomen maakuntakaavaa. Ympäristöministeriö vahvisti 2. vaihemaakuntakaavan maakuntavaltuuston hyväksymässä muodossa Kaava sai lainvoiman KHO:n hylättyä kaavasta tehdyn valituksen. 3. vaihemaakuntakaava: Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Kolmas vaihemaakuntakaava osoittaa alueita turvetuotannolle ja suojelee samalla arvokkaita suoluonnon kohteita. Kaavassa osoitetaan myös maakunnallisesti merkittävät tuulivoimapuistojen alueet. 3.vaihemaakuntakaava on vahvistunut Sivu 2
5 4. vaihemaakuntakaava: Kaupallinen palveluverkko ym. Neljäs vaihemaakuntakaava päivittää lainvoimaisen maakuntakaavan kaupallisen palveluverkon ja taajamatoiminnot sekä tarpeellisilta osin siihen liittyvää alue- ja yhdyskuntarakennetta. Kaava osoittaa melualueen Vuorisjärven räjäytyspaikan tarpeisiin sekä suojavyöhykkeet Kalettoman, Toivakan ja Hartolan varikoille. Kaavassa on mukana myös Joutsan ja Tikkakosken varalaskupaikkojen suoja-alueet. Kaavassa muutetaan Pirkanmaan maakuntakaavaa Längelmäen kunnasta Jämsän kaupunkiin siirtyneillä alueilla 4. vaihemaakuntakaavan teemojen osalta sekä tarkistetaan virkistystoimintojen alueita (kokonaisuudet, reitistöt). 4.vaihemaakuntakaava on saanut lainvoiman Pirkanmaan 1. maakuntakaava (Jämsän länkipohjan alue) Keski-Suomen maakuntahallitus on käynnistänyt Keski-Suomen maakuntakaavan tarkistuksen. Tarkistus koskee Keski-Suomen maakuntakaavaa, 1., 2., 3. ja 4. vaihemaakuntakaavaa sekä Pirkanmaan 1. maakuntakaavaa Jämsän Länkipohjan osalta. Kaavoitusprosessin yhteydessä arvioidaan voimassa olevia kaavoja. Tarkistus koskee kaikkia maakuntakaavan teemoja: asutusrakennetta, liikennettä, teknistä huoltoa, luonnonvaroja, erityistoimintoja, kulttuuriympäristöä, luonnonsuojelua ja virkistystä. tavoitteena on, että kaavaluonnos ja ehdotus ovat nähtävillä vuonna 2016 ja tarkoituksena on, että maakuntavaltuusto hyväksyy kaavan lisätietoja: 4. YLEISKAAVAT Kirkonkylän yleiskaava Multian kunnassa on voimassa kunnanvaltuuston v hyväksymä Kirkonkylän osayleiskaava. Osayleiskaava on joiltakin osin vanhentunut, jonka vuoksi on olemassa sen tarkistustarvetta. Tarkistettavaa on erityisesti teollisuusalueella ja asuntoalueilla. Tällä hetkellä ei ole päätöstä osayleiskaavan tarkistusprosessin käynnistämisestä. Osaa tästä uudistustarpeesta pyritään ratkomaan keskustan strategisella yleiskaavalla. Strateginen yleiskaava Strategisen osayleiskaava on hyväksytty Sen tavoitteena oli tuottaa keskustan rannoille suunnitelma, antaa suuntaviivoja kunnan maankäytölle ja kaavoitukselle. Yleiskaava on oikeusvaikutukseton 5. RANTAYLEISKAAVA Koko kunnan rantayleiskaava sai lain voiman kesällä Pengerjoen rantaosayleiskaava sai lainvoiman kesällä Sivu 3
6 6. ASEMAKAAVAT Multian kunnassa on voimassa vuosina tehdyt rakennuskaavat ja v valmistuneet asemakaavat. Koko keskustasta on tehty kaavojen yhdistelmä v. 1999, joka päivitettiin v ja jälleen Hallinsalmen asemakaava sai lainvoiman Lukkarivuoren asemakaava sai lainvoiman Teppolan ja Matopellon alueen kaavat saivat lainvoiman Metsäniemen tilan ranta-asemakaava on saanut lainvoiman Ahjomäen teollisuusalueen asemakaavan muutos sai lainvoiman Siltalamminpuron asemakaava on saanut lainvoiman Mustalammen ranta-asemakaava on saanut lainvoiman Kyöpelin asemakaava on saanut lainvoiman Karalanlahden ranta-asemakaavan muutos ja osittainen kumoaminen on saanut lainvoiman 2015 Lisätietoja: 7. VIREILLÄ OLEVAT KAAVAT VT 18 varren osayleiskaava NECL -hankkeen osana tehdään selvityksiä VT:n 18 rakentamattoman osuuden Multia Ähtäri sekä siihen kiinteästi liittyvän seututien 621 osalta. Tavoitteena on tutkia teknisiä, taloudellisia, sosioekonomisia ja ympäristöllisiä lähtökohtia sekä laatia niihin liittyviä selvityksiä. Lisäksi arvioidaan tiehankkeen vaikutuksia mm. alueen kuntien (Keuruu, Multia, Ähtäri) maankäytön suunnittelun ja ELY -keskusten väyläsuunnittelun tausta-aineistoksi. Em. tieyhteys on huomioitu sekä Keski-Suomen että Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntakaavoissa. Tämä VT:n 18 rakentamaton osuus, ns. Multian oikaisu, kulkee Ähtärin sekä kaakkoisosan Keuruun ja Multian pohjoisosien kautta. Työn yhteydessä laaditaan aluevaraussuunnitelma tien linjauksesta vaihtoehtoineen sekä kunkin kunnan alueelle oikeusvaikutteiset osayleiskaavat tarkoituksenmukaisella rajauksella. Suunnitelmaa ei kuitenkaan laadita maantielain mukaisena yleissuunnitelmana vaan laadittava aluevaraussuunnitelma palvelee juridisessa mielessä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten oikeusvaikutteisten osayleiskaavojen laatimista. Kunkin kunnan alueelle laaditaan oma osayleiskaava, joka rajataan vaikutusten arvioinnin kannalta riittävän laajoiksi. Osayleiskaavojen keskeinen tavoite on väylävarauksen osoittaminen juridisesti sitovana maankäyttövarauksena. Tiekäytävän ja samoin yleiskaavaalueen leveys pidetään hankkeen alussa mahdollisimman laajana siten, että se mahdollistaa tarpeen mukaan myös linjausvaihtoehtojen tutkimisen maakuntakaavaa tarkemmalla aluevaraussuunnitelmatasolla. VT 18 parantaminen välillä Ähtäri Multia ja MT 621 parantaminen välillä Liesjärvi Keuruu, aluevaraussuunnitelma on valmistunut 3 / Multian keskustan pohjoispuolella maakuntakaavassa oleva linjaus on siirretty pohjoisemmaksi. Syynä olivat vaikea maastollinen tilanne, useat arvokkaat luontokohteet, Sivu 4
7 liito-oravat, 6 km pituinen pohjavesialue ja meluhaitat. Suunnittelun jatkotyöstettäväksi valittiin 4:stä vaihtoehdosta VE 2. Tämä VE kulkee n. 1 km maakuntakaavalinjausta pohjoisempana ja on pituudeltaan vaihtoehdoista lyhyin sekä ympäristövaikutuksiltaan vähäisin. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä ja kaavan odotetaan saavan lainvoiman vuoden 2016 aikana. Hallinmäen asemakaava. Multian seurakunta yhdessä kunnan ja yksityisten maanomistajien kanssa on laatimassa asemakaavaa. Valmisteluvaiheen materiaali on ollut luonnoksena nähtävillä , kaavaehdotus on tulossa nähtäville vuoden 2016 aikana. Alueelle kaavoitetaan pääasiassa omakotitalotontteja, osasta niistä tulee omarantaisia. Kaavoituksella ratkaistaan maankäyttö kaavoittamattomalla alueella Multian keskustan läheisyydessä. Pappilan-alueen asemakaavamuutos. Multian seurakunta on tehnyt aloitteen Pappilan alueella YK alueen osittaisen muuttamisen AO tontiks. 9/ 2015 olivat vireilletulokuulutus ja OAS nähtävillä. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä Kaavaehdotus on tulossa nähtäville vuoden 2016 aikana. Keskustan rantojen asemakaavamuutos. Kaavoitus on käynnistynyt, koska kunta on myydessään ranta-alueet tonttien omistajille luvannut kaupan yhteydessä tehdä kaavamuutoksen, jossa ratkaistaan rantojen maankäyttö ja rakennusoikeudet. Syyskuussa 2015 olivat vireilletulokuulutus ja OAS nähtävillä, kaavaluonnos on tulossa nähtäville kesällä Lisätietoja: 8. VIREILLE TULEVAT KAAVAT Multian keskustan osayleiskaava käynnistetään. Sen tekeminen ajoittuu vuosille Alue käsittää Multian nykyisen keskustan alueen ja sen reuna-alueita. Kaava-alue tarkentuu kaavatyön alkaessa. Multian ajantasa-asemakaava päivitetään. Lisätietoja: 9. MUUTA Rakennusjärjestyksen uusiminen on käynnistynyt yhdessä Petäjäveden ja Uuraisten kuntien kanssa. Rakennusjärjestys on ollut luonnoksena nähtävillä keväällä 2016, sen odotetaan saavan lainvoiman loppuvuodesta 2016 Sivu 5
Kaavoituskatsaus Uuraisten kunta. Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti
12.5.2016 Kaavoituskatsaus 2016 Uuraisten kunta Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti 1 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja
KAAVOITUSKATSAUS 2017
KAAVOITUSKATSAUS 2017 Petäjäveden kunta Petäjäveden kunta Suutarintie 4 41900 Petäjävesi www.petajavesi.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 22.5.2017 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi
Uuraisten kunnan kaavoituskatsaus 2017
Uuraisten kunnan kaavoituskatsaus 2017 Ulla Järvinen, aluearkkitehti 18.8.2017 1 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina
17.9.2015 Kaavoituskatsaus 2015. Uuraisten kunta. Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti
17.9.2015 Kaavoituskatsaus 2015 Uuraisten kunta Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti 1 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja
25.8.2014 Kaavoituskatsaus 2014. Uuraisten kunta. Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti
25.8.2014 Kaavoituskatsaus 2014 Uuraisten kunta Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti 1 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja
31.5.2013 Kaavoituskatsaus 2013. Uuraisten kunta. Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti
31.5.2013 Kaavoituskatsaus 2013 Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti 1. YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille
Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2017
29.3.2017 1 (17) Tekninen ltk 06.04.2017 32 Toivakan kunta Kaavoituskatsaus 2017 Kuva: Sirpa Leinonen 29.3.2017 2 (17) Sisällys 1. Yleistä... 3 2. Kaavoitusprosessi... 4 3. Maakuntakaava... 5 4. Yleiskaavat...
KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.
KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin Jämsänkosken taajamassa sijaitsevaa kaupunginosaa 205 (Virtasalmi) Koskenväylä Suunnittelualaueen
1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.
2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee
SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.
2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
POHJOIS-SUONTEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.6.2015 Ote Joutsan rantaosayleiskaavasta 2005, kaavoitettavat rantaalueet rajattu punaisella 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TOIVAKAN KUNTA VIISARIMÄKI KIRKONKYLÄ OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 03.03.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet 3. Laaditut
Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018
Toivakan kunta Kuva: Sirpa Leinonen Tekninen ltk 22.2.2018 17 Kunnanhallitus 5.3.2018 36 Kunnanvaltuusto 23.4.2018 14 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi... 2 3. Maakuntakaava... 3 4. Yleiskaavat...
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.
KAAVOITUSKATSAUS 2015
Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa
KAAVOITUSKATSAUS. Kuhmoinen. Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa , 19
KAAVOITUSKATSAUS Kuhmoinen 2017 Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa 13.03.2017, 19 1 Sisällysluettelo Yleistä... 3 Maakuntakaavoitus... 3 Maakuntakaava... 3 Maakuntakaavan tarkistus... 5 Yleiskaavoitus...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA
KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA SEUTUKUNTAKIERROS OLLI RISTANIEMI WWW.KESKISUOMI.FI/2.VMK MAAKUNTAKAAVA OSANA SUOMEN KAAVAJÄRJESTELMÄÄ SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) Kunnan kaavatunnus: 217 Kaavan nimi: Särkijärvi III asemakaava MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Kaava-alueen sijainti Kaava-alue sijaitsee Jämsän
HALLINMÄEN ASEMAKAAVA
MULTIAN KUNTA HALLINMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.8.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015). Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
Paananen Susanna 17.2.2017 OSALLISTUMIS- JA 1 (9) Penttilän yhteismetsän ranta-asemakaavan KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA MIKÄ ON OSALLISTUMIS
KAAVOITUSKATSAUS 2016-2017
KAAVOITUSKATSAUS 2016-2017 KINNULAN KUNTA Keskustie 45, 43900 KINNULA Kunnanhallitus 16.5.2016 XX SISÄLLYSLUETTELO 1 KAAVOITUSKATSAUKSEN LAATIMISVELVOITE... 4 2 KAAVOITUSVIRANOMAINEN JA KUNNAN YHTEYSHENKILÖT...
MURSKETIEN ASEMAKAAVA
UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).
Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen
Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen Kaavoitusjärjestelmä Kaavat maaseudun maankäytön ohjaajana Itäsuomalainen kylä suunnittelualustana Janne Nulpponen Maakuntasuunnittelija Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytönsuunnittelujärjestelmä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 1. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 14 Kunnan kaavatunnus: 250 Kaavan nimi:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 3. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 106 Kunnan kaavatunnus: 247 Kaavan nimi:
VIITASAAREN KAUPUNKI. kh
kh. 18.04.2016 71 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS... 3 3. MAAKUNTAKAAVA... 3 3.1 1. Vaihemaakuntakaava... 4 3.2 2. Vaihemaakuntakaava... 4 3.3 3. Vaihemaakuntakaava...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (7) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 5. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELISTA 536 Kunnan kaavatunnus: 253 Kaavan
Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:
22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.
Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta
ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta
ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS 1 TOIVAKKA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 03.03.2014 SISÄLLYSLUETTELO 0. Yleistä 1. Sijainti ja nykytilanne
Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011
Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina
KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS
1 KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 2 Sisällysluettelo: JOHDANTO 3 KAAVOITUSTASOT.... 3 MAAKUNTAKAAVA.... 3 YLEISKAAVAT... 4 RANTAYLEISKAAVA... 4 ASEMAKAAVAT 4 KORSNÄSIN KUNNAN KAAVAT 2017 4 1 Moikipään
Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Laajaniemi 2:223 ja Leppäranta 2:195. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Keuruun kaupunki kaavoituspalvelut. Kaavoituskatsaus 2011
Keuruun kaupunki kaavoituspalvelut Kaavoituskatsaus 2011 1 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista
ASEMAKAAVASELOSTUS
JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 TONTTI 1 (AM) ALA-HULIKKALA 172-402-4-521 KAAVAN MUUTOS KOSKEE TONTTIALUEEN 321 / 1 KERROSLUVUN JA TEHOKKUUDEN TARKISTAMISTA ASEMAKAAVASELOSTUS 05.08.2014
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: KOULUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 202 kaupunginosan kortteleita
KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012
KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,
KAAVOITUSKATSAUS 2018
KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS 1 TOIVAKKA KIRKONKYLÄN KESKUSTAKORTTELIN 8 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 05.03.2014 / 09.03.2015 / 27.03.2015 SISÄLLYSLUETTELO 0. Yleistä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 1. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 24 (ent. Seppolan koulun tontti) Kunnan
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KAAVOITUSKATSAUS 2013
KAAVOITUSKATSAUS 2013 KANNONKOSKEN KUNTA Järvitie 1, Kunnanhallitus..2013 43300 KANNONKOSKI SISÄLLYSLUETTELO 1 KAAVOITUSKATSAUKSEN LAATIMISVELVOITE...3 2 KAAVOITUSVIRANOMAINEN JA KUNNAN YHTEYSHENKILÖT...3
KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA
KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.
KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA
KH 23.4.2019 78, Liite 1 Tekla 3.4.2019 23, liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA 1 LAPINLAHDEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1(10) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHMOISTEN SISÄJÄRVIEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN TILAA SELKÄRANTA (291-402-10-65) JA MÄÄRÄ-
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
KAAVOITUSKATSAUS. Kuhmoinen. Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa
KAAVOITUSKATSAUS Kuhmoinen 2018 Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa 14.5.2018 19 1 Sisällysluettelo Yleistä... 3 Maakuntakaavoitus... 3 Keski-Suomen tarkistettu maakuntakaava... 3 Yleiskaavoitus...
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVASKANKAAN-KOIVISTON OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVASKANGAS-KOIVISTON OSAYLEISKAAVAN MUUTOS (MRL 63 ) 20.9.2012/4.4.2017 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Hirvaskankaan-Koiviston osayleiskaavan alue n. 12 km Äänekosken keskustasta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN OSIA KORTTELEISTA 1106 JA 1108 SEKÄ NÄIHIN LIITTYVISTÄ
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
Paadentaipaleen kylän tilat 403:1:118 Marttila, 403:1:306 Mikkola ja 403:1:103 Rautatienalue (osa). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KIVILAHTI Kivilahden ranta-asemakaava Paadentaipaleen kylän tilat 403:1:118 Marttila, 403:1:306 Mikkola ja 403:1:103 Rautatienalue (osa). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
KAAVOITUSKATSAUS 2014
KAAVOITUSKATSAUS 2014 Kh 17.12.2014 332 Keuruun kaupunki Kaavoituspalvelut 1 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina
KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS
KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
KANNONKOSKEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS; LAHDENTAUKSEN ASEMAKAAVA
KANNONKOSKEN KIRKONKYLÄN N 9.5.2016/ 14.3.2017/ 18.8.2017/25.8.2017/ 30.8.2017 Saarijärven kaupunki/aluearkkitehtipalvelut Kunnanhallitus xx.xx.2017 xx KANNONKOSKEN KIRKONKYLÄN N SISÄLLYSLUETTELO 1 SUUNNITTELUALUEEN
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TYÖNUMERO: E28043 MULTIAN KUNTA KESKUSTAN RANTOJEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (POHJAKUVA MML 2015 ) SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta
PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
S. Paananen, T. Järvinen 28.2.2018 KIVIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA 1 (7) Penttilän yhteismetsän ranta-asemakaavan PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA MIKÄ
KAAVOITUSKATSAUS 2011
SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2011 Ilolan kartanopuistoa, foto: Suvi Nirkko SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus Kaavoitusviranomainen
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-
KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA
KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto on hyväksynyt xx.xx.2013, xx Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuva: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
KAAVOITUSKATSAUS 2012
KAAVOITUSKATSAUS 2012 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt x.x.2011 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 PL 29 85201
PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014
PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 2. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 83 Kunnan kaavatunnus: 252 Kaavan nimi:
KAAVOITUSKATSAUS 2015-2016
KAAVOITUSKATSAUS 2015-2016 KANNONKOSKEN KUNTA Järvitie 1, Kunnanhallitus..2015 43300 KANNONKOSKI SISÄLLYSLUETTELO 1 KAAVOITUSKATSAUKSEN LAATIMISVELVOITE... 3 2 KAAVOITUSVIRANOMAINEN JA KUNNAN YHTEYSHENKILÖT...
KAAVOITUSKATSAUS 2019 Keuruu. Kaupunginhallitus Keuruun kaupunki Kaavoituspalvelut
Liite 5/Kh 21.1.2019 12 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Keuruu Kaupunginhallitus..2019 Keuruun kaupunki Kaavoituspalvelut YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa
KINNULAN PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAMUUTOS
KINNULAN KUNTA KINNULAN Korttelin 36 alueen asemakaavamuutos 25.5.2015 3.9.2015 Kunnanhallitus 1.6.2015 183 SISÄLLYSLUETTELO 1 SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS... 3 2 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia
KAAVOITUSKATSAUS 2013
Khall 10.12.2012 Oheismateriaali 156 KAAVOITUSKATSAUS 2013 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.12..2012 52 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN
Viitasaaren kaupunki. Kaavoituskatsaus 2015
Viitasaaren kaupunki Kaavoituskatsaus 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1.1 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI 3 1.1.1 Yleiset säännökset.. 3 1.2 VALTAKUNNALLISET LÄHTÖKOHDAT... 4 1.2.1 Valtakunnalliset alueiden
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut SUOMUSSALMEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2014
SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut SUOMUSSALMEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSKATSAUS 2 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista
LIESVEDEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS
KONNEVESI LIESVEDEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS Ranta-asemakaavamuutos koskee osittain Liesveden länsirannalle vuonna 1992 laadittua Liesveden ranta-asemakaavaa 2.2.2015 Leväsentie 23 H 142 70780
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma
Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus
1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa
SUMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI SUMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29921 Paananen Susanna Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS...
KONNEVEDEN KUNTA KEITELEJÄRVEN JA KUNNAN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KEITELEJÄRVEN JA KUNNAN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
KAAVOITUSKATSAUS 2015
KAAVOITUSKATSAUS 2015 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto on hyväksynyt kaavoituskatsauksen..2015, 1 (10) S w e c o Y m p ä r i s t ö Oy Laatinut: Sweco Ympäristö Oy Kannen kuva: Sweco Ympäristö
SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019
SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille
KAAVOITUSKATSAUS 2016
Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus
Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.
KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden