SYDÄNINFARKTI OHJEITA ARKIPÄIVÄÄN

Transkriptio

1 SYDÄNINFARKTI OHJEITA ARKIPÄIVÄÄN Johanna Järvikylä Anu Latvala Opinnäytetyö Kevät 2003 Diak Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Johanna Järvikylä ja Anu Latvala. Sydäninfarkti, ohjeita arkipäivään. Pieksämäki, kevät 2003, 43 s. 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, Diakoninen sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma, hoitotyö, sairaanhoitaja AMK. Opinnäytetyön tarkoituksena oli luoda mahdollisimman kattava potilasohje Pieksämäen sairaalan osasto kolmelle, osaston toivomuksesta. Ohje on tarkoitettu sydäninfarktin saaneille potilaille. Se tukee potilaiden selviytymistä arkipäivässä, infarktin jälkeen. Ohje on tehty potilaan näkökulmasta ja se on työstetty potilaalle mahdollisimman ymmärrettävään muotoon. Teoria muodostettiin erilaisista tutkimuksista ja muista lähdemateriaaleista, jotka liittyvät sydäninfarktiin. Potilasohje luotiin teorian pohjalta. Ohjeessa kerrotaan, miten sydäninfarkti syntyy ja mitkä asiat vaikuttavat sen syntymiseen sekä miten voidaan toimia ennaltaehkäisevästi sydäninfarktin välttämiseksi. Ohjeessa käsitellään mm. ravitsemusta infarktia ennaltaehkäisevänä tekijänä. Arkipäivän asioita mihin tulee sydäninfarktin jälkeen kiinnittää huomiota, ovat mm. matkustaminen, saunominen ja rakkauselämä. Ohjeen selkeyttä ja asianmukaisuutta testattiin antamalla ohje luettavaksi osasto kolmen sydäninfarktipotilaille ja hoitajille sekä henkilölle, joka on käynyt läpi pallolaajennuksen sekä ohitusleikkauksen. Palaute kerättiin erillisellä palautelomakkeella. Kohderyhmän potilaista, palautetta saatiin yhdeltä henkilöltä. Hoitajista palautetta antoi seitsemän henkilöä. Palaute oli kuitenkin kattavaa ja monipuolista. Ohjetta pidettiin selkeänä ja ymmärrettävänä ja siinä oli kotona selviytymisen kannalta tärkeitä asioita. Näin ollen ohje vastaa kohderyhmän tarpeita. Asiasanat: Sydäninfarkti, angina pectoris, potilasneuvonta Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikön kirjasto

3 ABSTRACT Johanna Järvikylä and Anu Latvala, Infarct of the Heart. Guide for Daily Living. Pieksämäki, Spring Language: Finnish, 43 pages, 1 appendix. Diaconia Polytechnic, Pieksämäki unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare and Health Care and Education. Aim of the study was to create as good patient s guide as possible to Pieksämäki hospital s department three. That kind of instruction was the department`s wish. The guide is meant to patients who have had infarct of the heart. It supports patients to survive at home in daily life, after heart failure. The guide is made as easy to understand as possible. Its purpose is that patients feel safe at home. Theory includes different kind of researches and other material, which are connected with heart failure. Patient guide is based on theory part. In the instruction, we tell how cardiac infarct develops and what kind of things affect the origin of infarct of the heart and also how to avoid it. For example nutrition and physical exercise are things that can prevent cardiac infarct. Love life, sauna and travelling are among things, which for example should be paid more attention to after heart failure. We tested the reliability of patient guide by letting the department nurses and patients and one acquaintance check it. We got answers from seven nurses and one patient. Instruction was clear and easy to understand and there were all the things that nurses and patient wanted there to be. So the guide answers to the object group s needs. Key words: cardiac infarct, angina pectoris, patient instructions. Deposited at: DIAK/ Pieksämäki unit library.

4 SISÄLLYS 1. JOHDANTO SEPELVALTIMOTAUTI Angina pectoris Sydämen toiminta ja sydäninfarkti Lääkitys Sydänperäisen rintakivun ensiapu SYDÄNINFARKTIA ENNALTAEHKÄISEVIÄ TEKIJÖITÄ Ravinto Kolesteroli Verenpaine Ylipaino terveyshaittana Liikunta SYDÄN JA NAUTINTOAINEET Tupakointi Alkoholi TULEHDUKSET JA HYGIENIA ELÄMÄ ARJESSA SYDÄNINFARKTIN JÄLKEEN Matkustaminen Saunominen Rakkauselämä Työhönpaluu PSYYKKISET KOKEMUKSET POTILASOHJAUS MILLAINEN ON HYVÄ POTILASOHJE? OPINNÄYTETYÖN KEHITTÄMISPROSESSI Teoriaosa Potilasohje POHDINTA LÄHTEET LIITE 1 PALAUTELOMAKE

5 1. JOHDANTO Noin suomalaista saa sairaalahoitoa vaativan sydänkohtauksen. Näistä on sydäninfarkteja, joista johtaa kuolemaan. Loput luokitellaan angina pectoriskohtauksiksi. Tauti saa syntynsä sepelvaltimoiden ahtautumisesta eli sepelvaltimotaudista, joka on merkittävin kansantautimme. (Tolonen 2002, 1.) Ohjaava opettaja ehdotti yhteistyötä Pieksämäen aluesairaalan sisätautiosasto kolmosen kanssa. Osasto kolmoselta oli tullut toivomus sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauskansioista. Aihe vaikutti mielenkiintoiselta, joten otimme yhteyttä osastolle. Selvisi, että osaston tarve oli muuttunut sydäninfarkti- ja angina pectoris-potilasohjeeksi. Tämä vaikutti myös mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä aiheelta, joten päätimme alkaa työstämään sitä. Opinnäytetyön aihetta valitessamme, halusimme tehdä tuotoksen, joka olisi ammatillisesti käytännönläheinen. Tartuimme tähän aiheeseen, koska toivomuksena oli, että siitä olisi käytännön hyötyä jollekin tietylle potilasryhmälle ja työyhteisölle. Tällaisen tuotoksen tekeminen hyödyttää yhteistyötahoa enemmän kuin tutkimus. Tutkimus voi jäädä jonnekin pölyttymään, mutta ohje elää aina, vaikka sitä joudutaankin määräajoin tarkentamaan ja päivittämään. Sairauden yleisyydestä johtuen, aiheesta on hyötyä meille nyt ja tulevaisuudessa, toimimmepa missä tahansa terveydenhuollon yksikössä. Tuotoksen kokoaminen on haasteellista, sen työelämäsidonnaisuuden takia. Teoriaosassa määritellään, mitä ovat sepelvaltimotauti, angina pectoris ja sydäninfarkti sekä kerrotaan niistä laajemmin. Teoriaosassa kerrotaan kuinka liikunta, ravinto, työnteko, lääkehoito, ensiapu, verenpaine, tupakka, alkoholi, matkustaminen, sauna, rakkauselämä sekä tulehdukset liittyvät angina pectorikseen sekä infarktiin tai molempiin. Työssä käsitellään asioita, joilla voi ehkäistä infarktia ennalta. Kerromme ohjauksesta ja potilasohjeen sekä teorian prosessin eri vaiheista. Teoria toimi pohjana potilasohjeen luomiselle. Potilasohjeessa kerrotaan samoista asioista kuin teoriassa, mutta se referoidaan potilaille tiiviiseen muotoon. Angina pectoris jätetään pois osaston toiveesta, koska ohje on suun

6 6 nattu vain sydäninfarktin saaneille potilaille. Ohjeessa annetaan neuvoja sydäninfarktin jälkeiseen elämään. Asiat pyritään kertomaan mahdollisimman selkeästi niin, että potilaan on helppo ne ymmärtää. Siksi ohjeessa vältetään ammattisanastoa. Potilaat eivät muista kaikkea osastolla kerrottuja asioita, koska voivat olla vielä sokissa. He saattavat myös jännittää ohjaustilanteita, joten eivät välttämättä muista kysyä kaikkia mieltä askarruttavia kysymyksiä. Eikä kysymyksiä ole välttämättä ohjaustilanteessa vielä mielessäkään. Siksi ohjauslehtinen on pakollinen asia suullisen ohjauksen tueksi. Mieli ei pysty sisäistämään kaikkea kerralla. Sydäninfarktipotilaan ohjauksen merkitys korostuu koko ajan lisää tulevaisuudessa, yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten takia. Palvelujen käyttäjät lisääntyvät koko ajan ja sitä kautta myös heidän halunsa vaikuttaa päätöksentekoon lisääntyy. Vastaavasti hoitoajat lyhentyvät ja painotus siirtyy avohoitoon. Tätä kautta tarvitaan entistä tiivistetympiä ja selkeämpiä potilasohjeita. (Hämeenniemi, Kukkonen & Tirkkonen 2000, 2.)

7 7 2. SEPELVALTIMOTAUTI Valtimot ovat verisuonia, jotka kuljettavat verta pois sydämestä. Sepelvaltimot huolehtivat sydänlihaksen veren- ja hapensaannista. Kun sepelvaltimot ahtautuvat, veren- ja ravinnonkulku sydänlihakseen vaikeutuu. Sairauden vaikeusaste ja eteneminen vaihtelee eri henkilöillä. Sitä ei yleensä voi parantaa kokonaan, mutta sen kulkuun voi vaikuttaa ja oireita vähentää. (Suomen sydänliitto 2000, 3, 9.) Sepelvaltimotaudissa kipu alkaa yleensä rasituksessa ja lisääntyy parin minuutin kuluessa selvästi (Rasku, Sopanen & Toivola 1999, 139). Sepelvaltimotaudin pääsyy on valtimoiden kovettuminen. Valtimoihin kertyy rasvaa, joka kovettuu verisuonten pinnalle estäen veren virtauksen. Kertynyt rasva on enimmäkseen kolesterolia, joka pienentää hiljalleen verisuonen läpimitan kokonaan. Veren virtauksen estyminen verisuonissa voi johtaa sydäninfarktiin (Lääketietokeskus 2002, 11). Toinen tapa tukoksen syntyyn on kovettuneen plakin repeäminen irti suonen seinämästä ja repeämän aiheuttama verenvuoto. Trombosyytit tulevat paikkaamaan vuotoa ja vuodon hyytyessä suoneen syntyy tukos. (Kokko 1997.) Tukoksen lopulliseen kokoon vaikuttaa plakin lisäksi myös veren hyytymistaipumus ja verihiutaleiden ominaisuudet (Duodecimin käypä hoito -suositus 2003, 78). Sairauden eteneminen riippuu vaaratekijöistä ja henkilön yksilöllisistä ominaisuuksista. Tekijöitä joihin henkilö voi itse vaikuttaa, ovat esimerkiksi tupakointi, kohonnut kolesteroli, verenpaine, vähäinen liikunta, ylipaino, diabetes, alkoholi ja stressi. Sukupuoli, ikä ja perimä ovat yhteydessä myös sepelvaltimotautiin, tosin niihin ei voi henkilö itse vaikuttaa. Sepelvaltimotaudin ilmenemismuotoja ovat mm. sydänperäinen rintakipu eli angina pectoris ja sydäninfarkti eli sepelvaltimoiden tukkeutumisesta johtuva sydänlihaksen vaurio ja arpeutuminen. (Suomen sydänliitto 2000, 10, 13.) Sairaanhoitajapäivillä vuonna 2002 puhunut dosentti, asiantuntijalääkäri, Hannu Vanhanen Suomen sydänliitosta, on kertonut, että sepelvaltimotauti ilmenee yhtä suurella todennäköisyydellä sekä miehillä että naisilla. Naisista sydäninfarktiin kuolee joka kolmas ja heillä on verenpaine useammin koholla kuin miehillä. Vaihdevuosien jälkeen joka toisella naisella ilmenee sepelvaltimotauti. Naisten sydänvaivat ilmenevät siis

8 8 yleensä vasta yli 65-vuoden iässä eli noin kymmenen vuotta myöhemmin kuin miehillä. Syynä on munasarjojen tuottama estrogeeni, jota erittyy vaihdevuosiin saakka. Estrogeenillä on sydäntä suojaava vaikutus. Vaihdevuosien jälkeen mahdollisesti annettavalla hormonikorvaushoidolla ei ole kuitenkaan samanlaista suojaavaa vaikutusta. (Saarinen 2002, 37.) Naisilla taudinkuva on hyvin epämääräinen. Heiltä puuttuu rasitusrintakipu, mikä on tyypillinen oire miehillä. Naisten sepelvaltimotaudin oireisiin kuuluu epämääräistä huonoa oloa, pahoinvointia, väsymystä sekä hengenahdistusta. Heillä saattaa olla rasituskokeessa myös vääriä tuloksia, joten lopullinen tieto saadaan vasta varjoainekuvauksella. (Saarinen 2002, 37.) 2.1. Angina pectoris Angina pectoriksella tarkoitetaan sydänperäistä rintakipua, joka on yksi sepelvaltimotaudin oire. Se ilmaantuu yleensä fyysisessä tai psyykkisessä rasituksessa ja toistuu helposti uudelleen tilanteissa, joissa sitä on esiintynyt aikaisemminkin. Kipu menee ohi 3-10 minuutissa rasituksen loputtua. Erityisen herkästi se ilmaantuu aamuisin henkilön lähtiessä liikkeelle, kylmällä ilmalla sekä aterioinnin jälkeen. (Rasku ym.1999, 139.) Sydäninfarktin oire on rintakipu eli angina pectoris. Kipu saattaa säteillä vasempaan käsivarteen, lapaluiden väliin, kaulaan tai ylävatsalle. (Suomen sydänliitto 2000, 10.) Se saattaa tuntua puristavalta, ahdistavalta, polttavalta, kouristavalta tai tukahduttavalta (Suomen sydäntautiliitto 1994, 9). Kipu ei milloinkaan tunnu pistävältä, vihlovalta tai tuikkivalta, eikä ole paikallistettavissa (Toivonen 1992, 44-46, 56). Muita oireita ovat pahoinvointi, tuskaisuus ja kylmä hiki (Suomen sydänliitto 2000, 12). Angina pectoris voi esiintyä myös kivuttomana, mutta silti sydänlihas saattaa kärsiä hapenpuutteesta. Kivuttomana angina pectorista voi esiintyä vanhuksilla ja diabeetikoilla (Phalen 2001, ) Kipu saattaa tuntua rasituksessa vaimeana esimerkiksi hengenahdistuksena tai väsymyksenä. Angina pectoriksen luonteen muuttuessa pahempaan suuntaan, kipua saattaa herkemmin esiintyä myös levossa. Tällöin glyseryylinitraatti ei auta kipuun. (Suomen sydänliitto 2000, 11.)

9 9 Stabiilista eli vakaasta angina pectoriksesta puhutaan, kun potilaalla on rintakipuja rasituksen eri vaiheissa. Kivut loppuvat rasitusta hellittämällä tai nitrolla. Vakaana pysyvää angina pectorista henkilö oppii, hoitamaan itse. Hän tuntee oman suorituskykynsä. Henkilö tietää tutulla lenkkipolulla, koska tulee pysähtyä tai hiljentää vauhtia. Hän oppii myös tuntemaan sään vaihteluiden vaikutukset sairautensa kulkuun. Kasvoihin kohdistuva kylmä tuuli hidastaa sydämen sykettä ja nostaa verenpainetta. Näin sydämen työmäärä kasvaa ja hapentarve lisääntyy. Tämän takia, angina pectoris- potilas saa usein rintakipuja heti pakkaseen mentyään. (Suomen sydäntautiliitto 1994, 6, 9; Toivonen 1992, 52, ) Epästabiilista angina pectoriksesta puhutaan, kun suoni tukkeutuu vain osittain tai tukos liukenee nopeasti. Tällöin solutuholta saatetaan välttyä. (Duodecimin käypä hoito - suositus 2003, 78.) Epästabiilissa eli epävakaassa angina pectoriksessa kipua saattaa esiintyä sekä levossa että vähäisessä rasituksessa ja kipu ei hellitä glyseryylinitraatilla. Tällöin sydänlihaksessa vallitsee jatkuva hapenpuute. Henkilöllä on rintakipua ja tila on henkeä uhkaava. Tämä johtaa yleensä hoitamattomana infarktiin. (Suomen sydäntautiliitto 1994, 9.) 2.2. Sydämen toiminta ja sydäninfarkti Sydämen toiminnassa vuorottelevat supistumisvaihe eli systole ja veltostumisvaihe eli diastole. Nämä saavat aikaan sydämen toimintakierron eli syklin. Sydän toimii sähköisten impulssien tahdittamana. Impulssi saa alkunsa sinussolmukkeesta, joka sijaitsee oikean eteisen seinämässä. Sieltä se leviää johtoratoja pitkin koko sydänlihakseen. Impulsseja syntyy lepotilassa kertaa minuutissa. Impulssi saa aikaan eteisten supistumisen eli eteissystolen. Siinä verta työntyy eteisistä eteis-kammioläppien kautta kammioihin. Seuraavaksi impulssi kulkee eteis-kammiosolmukkeeseen ja siitä eteiskammiokimppua pitkin kammioiden lihasseinämiin. Tämä saa aikaan kammioiden supistumisen. Kammiosystolen jälkeen eteis-kammioläpät sulkeutuvat ja estävät verta palaamasta eteisiin. Kammiovaltimo-läpät avautuvat ja veri työntyy kammioista valtimoihin. (Nienstedt & Kallio 1998, 83, 85.)

10 10 Kun kammiodiastole alkaa, kammiovaltimoläpät sulkeutuvat. Näin valtimoiden verenpaine pysyy korkeana. Valtimoiden verenpaine ja seinämien kimmoisuus pitävät yllä veren virtausta myös sydänkammioiden veltostumisvaiheen aikana. Samalla eteiset täyttyvät uudelleen ja verta alkaa virrata kammioihin ennen kuin eteiset supistuvat. (Nienstedt & Kallio 1998, 83, 85.) Veren punasolut kuljettavat mukanaan happea keuhkoihin sekä hiilidioksidia pois keuhkoista. Jos sydän ei pysty pitämään elimistön verenkiertoa yllä, niin siitä seuraa hapenpuute. Tällöin punasolut eivät pysty viemään happea elimistön eri osiin. Sydäninfarkti tarkoittaa sydänlihaksen vauriota, joka on seurausta alueen hapenpuutteesta. Hapenpuute johtuu verisuonen tukkeutumisesta. (Suomen sydänliitto 2000, 10.) Sydäninfarktissa tukos on niin suuri, että osa sydänlihaksen solukkoa tuhoutuu. Uuden sydäninfarktin vaara on suurin ensimmäisten päivien aikana kohtauksesta sekä kotiutusta seuraavien viikkojen aikana. (Duodecimin käypä hoito -suositus 2003, ) Raja angina pectoriksen ja sydäninfarktin välillä on kuitenkin liukuva, sillä sydäninfarktin aiheuttama kipu on samankaltaista kuin angina pectoriksen. Angina pectoriskipu kestää tavallisesti yli 20 minuuttia. Kipu on ankarampaa kuin sydäninfarktissa. Se ulottuu laajalle alalle rintalastan taakse, eikä helpota levossa. Kipu voi säteillä vasempaan hartiaan, käteen tai kaulan ja kurkun alueelle sekä tuntua leukaperissä. Sitä voi esiintyä myös selässä ja vatsan yläosassa. Glyseryylinitraatti ei auta sydäninfarktin aiheuttamaan kipuun. Oireena voi esiintyä myös heikotusta, huonovointisuutta ja hikoilua. Iho voi olla kalpea ja kylmänhikinen. Verenpaine voi olla alhainen ja pulssi heikko, myös hengenahdistusta voi esiintyä. (Rasku ym. 1999, 139, 142.) Kipu on jossakin ruumiinosassa tuntuvaa särkyä, tuskaa, kirvelyä, kivistystä, pakotusta, polttoa tai jopa sielullista tuskaa. Potilas on oman kipunsa paras asiantuntija. Toissijaisia kivun asiantuntijoita ovat lääkärit, hoitajat, ystävät sekä perhe. Kipua pidetään luonnollisena osana sairautta. Se on viesti, joka vaatii tulkintaa ja ymmärrystä. Kipu on viesti vaarasta, joka on tutkittava ja hoidettava. Jos kipua ei saada poistettua, se saattaa jäädä pysyväksi ja kroonistua. Kaikkien potilaiden hoitoon tulisi kuulua kivun ja sen vaikutusten arviointi samalla tavalla kuin pulssin, verenpaineen ja lämmön seuranta. (Qvick & Sailo 2000, )

11 11 Jos EKG-nauhassa tai laboratoriokokeissa potilaalla on selvät merkit sydänlihasvauriosta, silloin puhutaan sydäninfarktista (Rasku ym. 1999, 139). EKG eli elektrokardiografia on menetelmä, joka mittaa iholle asetettujen elektrodien avulla sydämen sähköistä toimintaa. EKG-käyrä antaa tietoa mm. rytmihäiriöistä ja sydänlihaksen hapenpuutteesta. (Nienstedt & Kallio 1998, 85.) Sydäninfarktiin liittyy vakavien rytmihäiriöiden vaara. Rytmihäiriöt vaihtelevat lisälyönneistä vaarallisempiin häiriöihin. Tavallisimpia rytmihäiriöitä ovat eteisvärinä, yksittäiset lisälyönnit sekä tiheä- ja harvalyöntisyys. Vakavimpia häiriöitä ovat kammiovärinä ja sydämenpysähdys, jolloin pumppaustoiminta keskeytyy kokonaan. (Sydänklinikka i.a.) 2.3. Lääkitys Sydänkohtausten estohoidossa käytetään pitkävaikutteisia nitraattijohdoksia säännöllisesti. Nitraatit lamaavat sileää lihasta ja laajentavat verisuonia. Kun laskimot laajenevat, sydämeen palaava verimäärä vähenee. Näin sydänlihaksen työmäärä ja hapen tarve pienenee. Nitraattien laajentaessa sepelvaltimoita sydämen hapensaanti paranee. Angina pectoris-lääkityksellä pyritään lievittämään rintakipukohtauksia tai ehkäisemään niitä ennalta. Tablettien sijasta on mahdollista käyttää myös nitrolaastareita tai -voiteita. Kerran vuorokaudessa täytyy pitää neljän tunnin laastariton tauko, ettei laastarin teho heikkene eli synny nitraattitoleranssia. (Suomen sydänliitto 2000, 47-48; Järviluoma & Nurminen 1994, 91.) Pitkävaikutteisten nitraattien pitkäaikaisesta käytöstä kehittyvä nitraattitoleranssi on nitraattien käytön hankalin ominaisuus. Tällöin lääkkeen teho heikkenee ja annosten suurentaminen ei paranna tehoa. Toleranssia esiintyy lähinnä suurten annosten säännöllisen käytön yhteydessä. Toleranssin estämiseksi vuorokaudessa olisi oltava useita tunteja kestävä nitroton aika esimerkiksi yöllä, jolloin oireita on yleensä vähiten. (Järviluoma & Nurminen 1994, 91.) Akuuttivaiheen hoidossa tavoitteena on potilaan vitaalielintoimintojen ylläpitäminen ja sydänlihasvaurion rajoittaminen mahdollisimman pieneksi sekä uuden infarktin estämi

12 12 nen sydänlihasta suojaavalla lääkityksellä. (Rasku ym. 1999, ) Kohtausten hoidossa käytetään glyseryylinitraattia. Tästä esimerkkinä on tablettina otettava nitro. Hoitona voidaan käyttää myös isosorbidinitraattia suusumutteena. Tästä esimerkkinä on Dinit. Nitro imeytyy kielen alle laitettuna suun limakalvolta nopeasti ja lievittää rintakipua noin viidessä minuutissa. Nitron vaikutus kestää muutamasta minuutista puoleen tuntiin. (Järviluoma & Nurminen 1994, 90.) Sillä hillitään rintakipua ja sydämen hapenpuutetta (Duodecimin käypä hoito- suositus 2003, 78). Haittavaikutuksena nitraattihoidon alussa saattaa esiintyä ohimenevää päänsärkyä, sillä nitraatit laajentavat päänalueen verisuonia. Nitro voi aiheuttaa myös kirvelevää tai polttavaa tunnetta (Suomen sydänliitto 2000, 47-48). Ensimmäiset kielenalustabletit tulisikin ottaa istuallaan, sillä potilas saattaa pyörtyä nitron mahdollisesti aiheuttaman huimauksen takia. (Järviluoma & Nurminen 1994, 91.) Sepelvaltimotautia sairastavilla, sydäninfarktin saaneilla tai ohitusleikatuilla on asetyylisalisyylihapon (ASA) käytöstä hyötyä säännöllisesti otettuina pieninä annoksina. ASA:n kerta-annos on yleensä 250 mg. Asetyylisalisyylihaposta esimerkkejä ovat Aspirin, Disperin ja Primaspan. Asetyylisalisyylihappo estää verihyytymien syntymistä sepelvaltimoihin. Se vähentää myös sepelvaltimoiden uudelleen tukkeutumisen vaaraa liuotushoidon jälkeen. Sitä ei tule antaa potilaille, jotka ovat ASA:lle tai sen sukulaisvalmisteille yliherkkiä, koska se saattaa aiheuttaa anafylaktisen reaktion. Asetyylisalisyylihapon tyypillisenä sivuvaikutuksena saattaa esiintyä mahaärsytystä. (Rasku ym. 1999, 140, 146; Suomen sydäntautiliitto 1994, 17.) Beetasalpaajat ovat tehokkaita rasitusperäisten rintakipujen ehkäisyssä. Ne vähentävät sydänlihaksen hapentarvetta alentamalla sydämen sykettä ja hidastamalla sydänlihaksen supistusvireyttä. Beetasalpaajilla saattaa olla sivuvaikutuksina väsymystä, raajojen palelemista tai verenpaineesta aiheutuvaa huimausta (Suomen sydänliitto 2000, 49; Järviluoma & Nurminen 1994, 92.) Kalsiuminestäjät laajentavat verisuonia vähentäen sydämen kuormitusta. Ne sopivat ensisijaislääkkeeksi rintakipujen estohoitoon. Kalsiuminestäjien sivuvaikutukset ovat harvinaisia. Joillakin potilailla saattaa kuitenkin esiintyä huimausta, ihon kuumotusta,

13 13 alaraajojen turvotusta tai ummetusta. (Suomen sydänliitto 2000, 49; Järviluoma & Nurminen 1994, 92.) 2.4. Sydänperäisen rintakivun ensiapu Rintakivun sattuessa tulee levätä, mutta ei asettua makuulle, koska makuuasennossa veri kertyy rintaonteloon ja lisää näin sydämen työmäärää. Puoli-istuva asento on paras rintakivuista kärsivälle potilaalle. Rintakivuista kärsivän tulee ottaa nitrotabletti kielen alle ja antaa sulaa suussa tai ottaa 2-3 suihketta kielen päälle. Jos kipu ei helpota, tulee ottaa uusi tabletti tai suihke. Jos potilas ei ole allerginen asperiinivalmisteille, tulee ottaa asperinitabletti 250 mg pureskeltavaksi tai veteen liuotettuna (Suomen punainen risti 2002). Jos kipu ei helpota 15 minuutissa tai se alkaa uudelleen, tulee soittaa numeroon 112. Sydänsairasta potilasta ei tule koskaan jättää yksin. (Suomen sydänliitto 2000, 47-48; Sydäninfarktin jälkeenkin on elämää 1997, 39.) Rintakivuista kärsivän ei kannata lähteä sairaalaan omalla autolla, koska sydäninfarktiin liittyy vakavien rytmihäiriöiden vaara. Nitroja voi ottaa päivän mittaan niin paljon kuin tarvitsee, mutta yhtä kohtausta kohden vain 2-5 kappaletta (A. Kröger, henkilökohtainen tiedonanto ). Jos päivittäinen nitrojen tarve kasvaa selvästi, tulee kääntyä lääkärin puoleen. Nitroja kannattaa ottaa ennaltaehkäisevästi niissä tilanteissa, joissa arvelee kipuja esiintyvän, esimerkiksi rappusia noustessa. (Suomen sydänliitto 2000, 47-48; Sydäninfarktin jälkeenkin on elämää 1997, 39.)

14 14 3. SYDÄNINFARKTIA ENNALTAEHKÄISEVIÄ TEKIJÖITÄ 3.1 Ravinto Rasvat jaetaan koviin ja pehmeisiin rasvoihin. Kovien rasvojen korvaaminen pehmeillä vähentää veren kolesterolipitoisuutta. Kovia rasvoja saa pääosin eläinkunnan tuotteista kuten rasvaisista maidoista, juustoista ja kermoista sekä lihasta, makkarasta, kahvileivistä ja voista. Pehmeisiin rasvoihin eli kasvikunnan tuotteisiin kuuluvat esimerkiksi kasviöljy, kasvimargariini sekä kala. Joistakin ruoista ja elintarvikkeista voi tulla piilorasvaa, joka yleensä on kovaa rasvaa. Piilorasvaa tulee huomaamatta esimerkiksi ruoan laittamisen yhteydessä. (Suomen sydänliitto 2000, 19.) Esimerkiksi juustot, lähes kaikki ruoat, makkarat, kakut, keksit, pasteijat ja piiraat sisältävät piilorasvaa (Painonvartijat 2003). Runsaskuituinen ja vähärasvainen ruokavalio vähentää veren kolesterolimäärää. Kuituja on esimerkiksi viljavalmisteissa, kasviksissa, marjoissa sekä hedelmissä. Vesiliukoinen ravintokuitu muodostaa suolessa massaa, joka sitoo kolesterolia itseensä ja kuljettaa sen pois elimistöstä. Liukenematon kuitu täyttää, mutta on kuitenkin vähäenergistä, joten se ei lisää painoa. (Suomen sydänliitto 2000, 21.) Suolan saanti olisi hyvä rajoittaa alle viiteen grammaan vuorokaudessa eli teelusikalliseen. Suolaa on paljon esimerkiksi ketsupissa, liemikuutioissa, tonnikalassa, sillissä, oliiveissa, aromisuolassa, suolakurkuissa, kinkkupizzassa sekä grillimakkarassa. Suolaa ei ole lainkaan kasviksissa, hedelmissä, lihassa, jauhoissa, maidossa eikä öljyssä. Jokapäiväisistä elintarvikkeista kannattaa valita vähäsuolaiset vaihtoehdot kuten leivistä, juustoista, makkaroista sekä leivänpäällisistä. Liiallinen suolan saanti kerää nestettä elimistöön ja kuormittaa samalla sydämen toimintaa. Suolan käyttö voi suurentaa myös vasemman kammion kokoa. (Haglund, Hakala-Lahtinen, Huupponen & Ventola 1998, 67; Kansanen 2002, )

15 Kolesteroli Kolesteroli kuuluu laajasti katsottuna rasvoihin. Sitä elimistö tarvitsee sukupuolihormonien, B-vitamiinien ja sappihappojen muodostamisessa. Myös solukalvot ja lipoproteiini sisältävät kolesterolia. Maksassa muodostuu kolesterolia moninkertainen määrä ravinnosta saatuun verrattuna. Geeliytyvä kuitu ja kasvisteroli vähentävät kolesterolin imeytymistä suolistossa. (Kylliäinen & Lintunen 2001, 30.) Veren kokonaiskolesterolipitoisuus ilmaistaan millimooleina. Suositeltava kokonaiskolesteroliarvo on alle 5,0 mmol/l. Tästä hyvän eli HDL-kolesterolin suhde on miehillä alle 4,6 mmol/l ja naisilla alle 4,0 mmol/l. HDL eli high-density lipoprotei, irrottaa kolesterolia sepelvaltimoista ja kuljettaa sitä pois. Voidaan sanoa, että mitä korkeampi HDL-arvo on, sitä paremmin henkilö on suojassa sepelvaltimotaudilta. Naisilla HDL:n tavoitearvo on yli 1,2 mmol/l ja miehillä yli 1,0 mmol/l. (Cooper & Cooper 2000, 26.) LDL:ää eli low-density lipoproteinia, kutsutaan huonoksi kolesteroliksi. Se kiinnittyy sepelvaltimoiden seinämiin aiheuttaen plakin kertymisen suoniin. Plakki ahtauttaa suonet. Sitä suurempi on sepelvaltimotaudin riski, mitä korkeampi LDL-arvo. LDL:n tulisi olla aikuisilla alle 3,5 mmol/l. (Cooper & Cooper 2000, 26.) Verisuonten kalkkeutumisen eli ahtautumisen todennäköisyys laskee kun kalkkeutumiselta suojaavan hyvän kolesterolin eli HDL:n määrä lisääntyy ja kalkkeutumista edistävien LDL:n ja triglyseridien määrä vähenee (Rehunen 1997, 25.) VLDL eli very-low density lipoprotein on maksan tuottama kolesterolityyppi, joka kuljettaa erilaisia rasvoja ympäri kehoa. Näihin rasvoihin kuuluvat mm. triglyseridit, jotka varastoituvat kehon rasvakudoksiin. Mitä enemmän elimistössä on VLDL:ää, sitä enemmän maksa tuottaa LDL:ää. VLDL vaikuttaa rasvan kuljetukseen ja varastoitumiseen sekä pahan kolesterolin tuotantoon. (Cooper & Cooper 2000, 26.) 3.3 Verenpaine Verenpaine on seurausta sydämen pumppaustyöstä. Paine on suurin sydämestä lähtevissä suurissa valtimoissa, keuhkovaltimorungossa ja aortassa. Paine pitää yllä verenkier

16 16 toa koko elimistön alueella. Ääreisvastus syntyy veren hankauksesta suonen seinämiin. Vastus on suurin, kun ihminen ei liiku eikä tee lihastyötä. Tällöin pienet valtimot ovat supistuneina, jolloin lihakset ja luiden hiussuonet saavat vain vähän verta. Liikunnan aikana ihon ja lihasten verisuonet laajenevat. (Nienstedt & Kallio 1998, 89.) Nuorella ihmisellä suonet joustavat sydämen pumppaaman verimäärän mukaan, jolloin paine tasoittuu. Vanhemmiten suonten seinämät kuitenkin paksuuntuvat eivätkä jousta enää samalla tavalla. Liiallinen verenpaine jäykistää myös suonia ja nostaa verenpainetta entisestään. Tästä voi seurata valtimonkovettumistauti, joka lisää sepelvaltimotaudin vaaraa. (Ekholm 2002, 20.) Korkea verenpaine vaurioittaa verisuonten seinämiä ja lisää kovettumien syntyä. Verenpainetta kohottavia tekijöitä ovat runsas suolan saanti, lihavuus ja ruokavalion kovat rasvat. (Rehunen 1997, 337.) Verenpaineen noustessa äkillisesti ihminen saattaa tuntea väsymystä ja päänsärkyä. Kun verenpaine kohoaa, sydän joutuu tekemään enemmän töitä. Sydämen vasen kammio kasvaa ja sydänlihas vaatii enemmän happea. (Ekholm 2002, 20.) Suola on suurin verenpaineen kohottaja. Liika suola kuormittaa munuaisia, joten munuaiset joutuvat tekemään enemmän töitä suodattaakseen natriumin virtsaan. Joutuessaan tekemään enemmän töitä munuaiset tarvitsevat myös enemmän happea. Happea saadaan lisää verenpainetta kohottamalla. (Ekholm 2002, 21.) Jos elämäntapamuutokset eivät riitä verenpaineen laskemiseen, tarvitaan lääkehoitoa. Beetasalpaajat hidastavat sydämen sykettä ja parantavat sydänlihaksen hapenottokykyä. Ne sopivat erityisen hyvin sydäninfarktista toipuville, sillä ne estävät verenpainetta ja pulssia nousemasta rasituksessa. Diureetit poistavat suolaa ja kalsiuminestäjät laajentavat verisuonia. ACE:n estäjät ja angiotensiinireseptorin salpaajat estävät verisuonia supistumasta. (Ekholm 2002, )

17 Ylipaino terveyshaittana Paino laskee, kun henkilö kuluttaa enemmän kuin syö. Rasvan vähentäminen tuottaa tehokkaimmin tuloksia. Sopiva laihdutusnopeus on puolesta kilosta kiloon viikossa. Laihduttajan päivittäinen kalorimäärä on kilokaloria kulutuksesta riippuen. (Sydäntautiliitto 1998, 7.) Runsas ylipaino ei sinänsä ole sairaus, mutta siihen liittyy vakavia terveyshaittoja, jotka heikentävät elämänlaatua. Se voi aiheuttaa myös työkyvyttömyyttä. Ylipaino kohottaa verenpainetta, lisää kolesterolia ja vaikuttaa haitallisesti elimistön sokeriaineenvaihduntaan. Korkeat rasva-arvot ja ylipaino edistävät aikuistyypin diabeteksen puhkeamista, mikä puolestaan on sepelvaltimotaudin vaaratekijä. (Suomen sydänliitto 2000, ) New England Journal of Medicine- lehden tekemän tutkimuksen mukaan miehillä korkea painoindeksi ennakoi sydän- tai verisuonitautikuolemia. Tutkimuksessa selvitettiin lihavuuden ja kuolleisuuden välistä yhteyttä yli miljoonalta amerikkalaiselta. Terveiltä tupakoimattomilta selvitettiin, miten ylipainon ja kuolleisuuden suhde vaihteli iän, rodun tai kuolinsyyn mukaan. (Ylipaino elämän riskitekijä 1999.) Lihavuuden ja kuolleisuuden välinen yhteys on erityisen selvä tupakoimattomien ihmisten kohdalla, joilla ei esiinny lisäksi mitään sairauksia. Terveistä tupakoimattomista ihmisistä suurin kuolemanriski on lihavilla miehillä. Vähiten painolla on vaikutusta kuolleisuuteen naisilla, joiden painoindeksi on Miehillä vähiten painolla on vaikutusta, jos painoindeksi on Vanhemmilla ihmisillä lihavuus lisäsi kuolemanriskiä enemmän kuin nuoremmilla. Toisaalta myös hyvin laihoilla on suuri riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. (Ylipaino elämän riskitekijä 1999.) Laihduttamisessa ratkaisevinta on kokonaisenergian kulutus; liikunnan rasittavuus ja yhtäjaksoisuus eivät vaikuta suoranaisesti painonhallintaan. Painonhallinnassa jokainen liike ja askel ovat liikuntaa. Energiaa kuluu suunnilleen yhtä paljon tunnin yhtäjaksoisessa kävelylenkissä kuin neljässä erillisessä 15 minuutin lenkissä. Tärkeää on siis liikkua usein ja helposti toteutettavalla tavalla, että liikunnasta tulisi mahdollisimman säännöllistä. Ilman ruokavaliomuutoksia liikunta on aika tehotonta, mutta kuitenkin hyvä apuväline painonhallintaan. Pysyvässä painonhallinnassa on tärkeää, että uudet elämäntavat kuten ruokailu ja liikunta sopeutuvat pysyvästi uutta perusenergiankulutusta

18 18 vastaaviksi. Lihaskuntoharjoittelu auttaa myös painonhallinnassa, sillä näin lihaskudoksen eli rasvattoman kudoksen osuus voi suurentua ja rasvakudoksen osuus pienentyä. (Alapappila 2003, 7-8.) 3.5 Liikunta Muutaman viikon monipuolinen ja riittävän maltillinen liikunta parantaa verenkiertoelimistön ja lihaksiston toimintakykyä merkittävästi (Rehunen 1997, 12). Verenkiertoelimistön keskeiset tehtävät ovat viedä soluihin ja lihaksiin ravinteita sekä happea. Verenkiertoelimistö kuljettaa myös lihaksista aineenvaihdunnan lopputuotteet pois. Liikunnan aikana tapahtuva lihastyö lisää hapen ja lihassolujen ravinteiden tarvetta sekä asettaa lisävaatimuksia sydän- ja verenkiertoelimistölle. (Rehunen 1997, 19.) Pitkäkestoinen säännöllinen liikunta saa aikaan sydämessä sekä rakenteellisia että toiminnallisia muutoksia. Muutaman viikon kestävyysliikunta parantaa iskutilavuutta ja vasemman kammion supistumisvoimakkuutta. Iskutilavuuden kasvu parantaa hapen kuljetuskykyä. (Rehunen 1997, 24.) Kova rasitus lisää sydän- ja verisuonitautien vaaraa, silti liikunnan kokonaisvaikutukset ovat positiivisia. Kestävyysliikunta lisää hyvän kolesterolin määrää ja estää ylipainon syntyä. Se on myös usein kimmokkeena vähärasvaisen ruokavalion aloittamiselle. (Rehunen 1997, 338.) Henkilön, joka liikkuu vähän, riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin on lähes kaksinkertainen verrattuna runsaasti liikkuvaan (Rehunen 1997, 349). Liikunta vähentää uusien sydänkohtausten vaaraa. Liikunnan ansiosta jaksaa paremmin ja sydämen rasituksen sieto paranee. Myös verisuonten tukkeutumisen vaara vähenee, koska verisuonet laajenevat. (Suomen sydänliitto 2000, ) Ruumiillisen voiman ohella liikunta kehittää myös henkistä kestävyyttä ja parantaa itseluottamusta. Se rentouttaa ja ehkäisee masennusta. (Suomen sydäntautiliitto 1994, 24.) Terveillä henkilöillä ei ole liikunnan suhteen rajoituksia. Jos sydänsairaus on vakiintunut määrätylle tasolle, niin henkilölle on turvallisinta kohtalaisen rasittava liikunta. Henkilöillä, jotka ovat saaneet useita infarkteja ja kärsivät rytmihäiriöistä, liikunnan

19 19 tulee olla hyvin suunniteltua ja harkittua. Sairauden ollessa epävakaa, liikunta ei sovi lainkaan.(rehunen 1997, 350.) Liikunnan vaikutuksesta paino laskee, luusto vahvistuu ja lihashallinta paranee. Henkilön, jolla on sydän- ja verisuonisairaus, on tunnettava oman liikkumisensa rajat. Turvallisinta on rauhallinen liikunta hyvissä olosuhteissa ilman lisärasitusta. Rasitusta lisäävät esimerkiksi kilpailu ja voimakkaat tunnetilat. Liikunnan äkillinen aloittaminen, lisääminen ja lopettaminen lisäävät sydämen rasitusta. Liikkua ei pidä väsyneenä tai sairaana. Liikunnan laatu riippuu paljolti olosuhteista ja henkilökohtaisista mieltymyksistä. Sydänsairaille hyviä liikuntamuotoja ovat esimerkiksi kävely ja pyöräily. (Rehunen 1997, 349, 351.) 4. SYDÄN JA NAUTINTOAINEET 4.1 Tupakointi Pitkäaikainen tupakointi, voi olla yksi sydäninfarktin aiheuttaja. Tupakointi voi lisätä angina pectoris-kipuja. Jokainen tupakointikerta altistaa sydäntä entistä kovempaan työhön ja sitä kautta rasittaa sydäntä entistä enemmän. Tupakasta saatava nikotiini nostaa verenpainetta tilapäisesti ja lisää sepelvaltimotaudin vaaraa, varsinkin niillä joilla on korkea verenpaine. Hiilimonoksidi sitoutuu hemoglobiiniin. Hemoglobiinin tehtävänä on hapen kuljettaminen. Tupakoitsijalla happea kulkeutuu vähemmän sydämeen, koska häkä sitoutuu hemoglobiiniin herkimmin. Tupakan sisältämä hiilimonoksidi eli häkä heikentää hapen kulkua sydämeen. Jos sydän ei saa tarpeeksi happea rasituksessa, syntyy rintakipu eli angina pectoris. (Suomen Sydänliitto 2000, 36; Kokko 1997.) Tupakointi vähentää veren hyvän kolesterolin määrää. Suuri veren kolesterolin määrä altistaa tupakoitsijaa sepelvaltimotaudille. Tupakointi lisää verisuonen tukkeutumisen vaaraa, koska se mm. kiihdyttää veren hyytymistä ja verihiutaleiden takertumista toisiinsa. Se kovettaa myös sepelvaltimoita. Näin tupakoitsijalla on suurempi todennäköisyys saada sydäninfarkti kuin tupakoimattomalla. Päivittäin tupakoivilla vaara on 2-5 -

20 20 kertainen niihin verrattuna, jotka eivät ole koskaan tupakoineet. Infarktin uusimisen vaara on erittäin todennäköinen, jos henkilö jatkaa tupakointia. Tupakoinnin jatkaminen lisää rytmihäiriöiden ja kammiovärinän alttiutta. (Kokko 1997.) 4.2 Alkoholi Veren alkoholipitoisuuden kasvaessa syke kiihtyy ja verisuonet laajenevat. Verisuonten laajetessa verenpaine laskee. Verenpaine saattaa kuitenkin aluksi nousta, mutta laskee juomisen jälkeen lähtötasoa matalammaksi. Sydämen pumppaama verimäärä kasvaa minuutissa prosenttia, kun alkoholipituisuuden määrä alkaa lähestyä yhtä promillea. Alkoholi heikentää sydänlihaksen supistumisvireyttä. Alkoholi lisää kuitenkin sydämen supistumista voimistavien katekoliamiinien: esimerkiksi adrenaliinin pitoisuutta veressä. Terveen sydämen supistumiskyky heikkenee alkoholipitoisuuden saavuttaessa kaksi promillea. Sairas sydän on herkempi alkoholin sydäntä lamaavalle vaikutukselle. Toisaalta sydänvikaiselle on hyödyksi, jos verenkierron vastus pienenee eli laskimot laajenevat ja virtsaneritys lisääntyy. Kohtuullinen annos alkoholia ei heikennä sydämen pumppauskykyä. Sydänpotilaat voivat siis nauttia pieniä alkoholimääriä siinä missä terveetkin. (Kupari & Suokas 1991, 102.) Pohjois-Karjalassa tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että päivittäin alkoholia kohtuullisesti nauttivilla ei ole niin paljon sepelvaltimoahtaumia kuin täysin raittiilla tai vähän alkoholia nauttivilla. Näyttää siltä, että 1-2 ravintola-annosta alkoholia vuorokaudessa ei ole haitaksi, vaan se saattaa ehkäistä tai hidastaa sepelvaltimotaudin syntyä. (Kupari & Suokas 1991, 107.) Akuutti sydäninfarkti on harvinainen alkoholin käytön yhteydessä, mutta rajun juopottelun vakava komplikaatio. Suurin osa juopottelun jälkeen sydäninfarktin saaneista potilaista on ollut kroonisia alkoholisteja. Joskus kuitenkin täysin terve henkilökin on saanut infarktin, ylettömän juomisen jälkeen. Kyse ei ole ollut tällöin sepelvaltimotaudista. Sepelvaltimot näyttävät varjoainekuvauksessa ja ruumiinavauksessa täysin normaaleilta eli todennäköisin syy infarktiin on ollut äkillinen sepelvaltimon supistuminen ja sen aiheuttama paikallinen verihyytymä, joka liukenee pois myöhemmin. ( Kupari & Suokas 1991, 107.)