Etäpalveluteknologian
|
|
- Heli Hänninen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Interaktiivinen Etäpalvelu Kioski Etäpalveluteknologian vaikutukset asiakaspalvelualan toimintaan Käytännön kokemuksia ja tutkimustietoa Tutkimusprojekti, yhteistyössä Lappian, Luulajan- ja Oulun Yliopiston kanssa Technopolis, ESPOO Vesa Sihvola,Tohtori opiskelija, Järjestelmätieteen osasto, Luulajan Teknillinen Yliopisto
2 Ihminen vai Kone Technopolis, ESPOO
3 Tausta Tutkimusalue Kasvava tarve kehittää kustannustehokkuutta myös asiakaspalvelualalla Henkilöstösidonnaisen toiminnan, kulujen karsimisen rajallisuus, pohjoismaissa Palvelujen- ja Erikoistaitojen turvaaminen suurten asumiskeskittymien ulkopuolella tulevaisuudessa Yleisesti katsoen asiakaspalvelujen toivottu kehitys on saada palvelua läheltä siellä missä liikutaan muutenkin ja asiakkaalle parhaiten sopivana ajankohtana16/7, kehitys ollut henkilökohtaisessa asiakaspalvelussa todellisuudessa päinvastainen7/5, jopa 3/5 Konsepti yhdistää nykyisen IT-teknikan kehityksen ja asiakaspalvelujen automaatisointi tarpeen kysynnän.
4 Tuote ja sen toiminnat AVIS Palvelutiski on apuväline jolla voidaan palvella asiakasta etäältä. Sen avulla Avis asiakaspalvelija voi vuokrata auton asiakkaalle eri kohteissa, omasta sijainnistaan riippumatta. Tämä tapahtuu tietokoneen, ohjelmien ja Internetin avulla. AVIS Palvelutiskiin on sisäänrakennettu useita toimintoja joita tarvitaan jotta autonvuokraus voidaan suorittaa, kuten esimerkiksi: Audio visuaalinen kommunikointi eri sijaintien välillä Kuvan ottaminen ajokortista Varausjärjestelmän käyttö ihan kuin omalla työpisteellä Luottokortin ja kanta-asiakas kortin luku Vuokrasopimuksen tulostus asiakkaalle, palvelutiskin pöydälle Vuokrasopimuksen skannaus (kopiointi) palvelutiskin pöydältä, sen jälkeen kun asiakas on allakirjoitanut sen. Auton avaimen luovutus asiakkaalle palvelutiskin lokerikosta Kaikki toiminta perustuu siihen että asiakaspalvelija aktivoi eri toimintoja etäpisteessä sijaitsevassa AVIS Palvelutiskissä ja asiakas kokee nuo aktivoidut toiminnot tapahtumiksi luonansa. Asiakkaan ei tarvitse tehdä juuri muuta kuin puhua ja tulla palveltavaksi.
5 Tuotekuvaus
6 Toimintakuvaus
7 Mihin voi käyttää Esimerkkejä käyttötapauksista Palvelu yritykset; Vakuutus yhtiöt, Pankit, Turismi Ajanvaraus toimijat; Terveyskeskukset, Elokuva/Teatteri, Hotelli & kaikenlaiset vuokraamot ja varauskeskukset. Tuote esittelyt; Markkinointi/tuote-esittelyt, messut, kaupat Vastaanotto asemat; Autokorjaamot, säilytys asemat, hakemukset, anomukset, näyte-labrat ym. Kulun valvonta; Poliisi, Tulli, tilojen ja rakennuksien osalta. Turva/suoja Info/tuki toiminta; Info tiskit, Keskusvaramot, apteekit, julkiset ja kunnaliset organisaatiot kuten Verovirastot, Kela, Työvoimatoimisto jne.
8 Miksi ASIAKASHYÖDYT Kustannus säästöt Tehokkaampi asiantuntemuksen hyödyntäminen Parempi alueellinen hajoitus palveluille Toiminnan laajentaminen kustannustehokkaasti Kustannustehokkuutta 24x7 toiminnoissa Mobiilisuus säädettävissä suhdanteen ja kysyntähuippujen mukaisesti Palvelujen laajentaminen yhteistyö strateegisten kumppanien kanssa
9 Kenelle Asiakkaan asiakkaat, hyödyt Parempi palvelujen saatavuus paikallisesti Paremmat aukioloajat Helppo käyttää Teknillisiä apuvälineitä joita ohjataan puolestasi Laajempi palvelu-tarjonta Halvemmat hinnat Koetaan enemmän asiakaspalveluksi
10 Tutkimus Esittely Mistä on kyse? Kyseisen konseptin käyttöönottoon ja käyttöön liittyy monia tekijöitä, jotka vaikuttavat sekä organisaation kehitykseen ja palveltavien asiakkaiden toimintaan. Tässä seminaari tilaisuudessa avaan hieman niitä tekijöitä ja vaikutuksia, jotka liittyvät asiakaspalvelualan toiminnan vaikutuksiin kun kyseisiä järjestelmiä otetaan käyttöön. Aloitan esittämällä minkälaisten kysymyksien ja ratkaisujen eteen johto törmää aluksi. Tämän jälkeen esittelen kokemuksiani siitä, miten organisaatio muuttuu ko. konseptin käyttöönoton myötä. Seuraavaksi esittelen johdon, asikaspalvelijoiden ja asiakkaiden kokemuksia kyseisestä konseptista. Lopuksi esittelen konseptin vaikutuksia organisaatioiden toimintastrategioihin. Keventäväksi loppuajatelmaksi heitän kysymyksen tulevaisuudesta: Kauhuskenaario vai uusi aikakausi - laatu kasvaa vai katoaa.
11 Tutkimus Esittely Päätös prosessi Hankintavaihe Suunnitteluvaihe/valmistelu Käyttöönottovaihe Käyttövaihe Jälkianalyysi käytöstä, organisaation näkökulmasta Käyttöönotto prosessi Implementaation suunnittelu ja esivalmistelu Käyttökoulutus Käyttöönottotuki Käyttökokemuksia Yhtensopivuus palvelukäsitteen kanssa Vertaus perinteiseen asiakaspalveluun Soveltuvuus eri palvelutilanteisiin (käytettävät apuvälineet) Tutkittu Interaktiivisuus Sosialinen yhteys/henki Eri palvelutarpeet Työnantajan vaikutukset Koetut hyödyt/haitat Asiakkaat Asiakaspalvelijat
12 Tutkimus Esittely Valintoja & Päätöksiä -Pioneerina vai jälkivastaajana -Onko asiakkaat ja asiakaspalvelijat valmiita muutokseen -Kannattavuus ja kustannukset -Mikä teknologia valita -Aikataulu ja toteutuksen nopeus Jonkinlaisen kokeilun kautta edetään Seurauksia toimintaprosesseissa -Liikkuminen ja odottaminen vähenee -Työnjako selvenee työntekijöiden kesken, erikoistuminen -Palvelemisesta tulee enemmän Teknologiapainotteinen ja vähemmän fyysistä läsnä olemista -IT-taidot kehittyvät -Kamera esiintymistaidot ja artikulointi kehittyvät -Muutosvastarinta vs helppous & saatavuus
13 Tutkimus Esittely Kokemuksia -Läsnä vai ei, ihminen vai kone? -Palvelun toimivuus -ensi Kokemuksia & loppujen lopuksi suhtautuminen -Palveleminen, kuka on etäasiakaspalvelija -Johdon näkemyksiä -Erikoisia ilmiöitä -Vielä kehittämistä, kielteiset kokemukset Tulevaisuuden toimintastrategiat -Hankintapäätökset siirtyvät johtokunnan päätettäväksi -Suoraan vaikutuksia strategisiin linjauksiin -Omaa versiota ja kokonaisuutta selvitellään pitkään -Vakuuttuneita toimivuudesta ja hyödyistä -Kannattavuuden arviointi vaikeaa monivaikutteinen -Painopisteet kustannustehokkuus, laajennus, lisämyynti, uudet ansaintamallit -Haasteena henkilökunnan ja asiakkaiden mahdollinen muutosvastarinta
14 Mikä? Etäpalvelutekniikka EPT Oy on Suomen ensim-mäinen interaktiivisia asiakaspalveluita reaaliai-kaisella kuvayhteydellä tarjoava palveluyritys. Tuotamme ja kehitämme asiakasyrityksillemme palveluita etäpalveluteknologialla, jonka ydin on etäkioski/sähköinen palvelutiski: Miksi? On todettu, että tulevaisuudessa menestyminen edellyttää kustannustehokkaita ratkaisuja, keskitettyä palvelutuotantoa ja yhä innovatiivisempia palvelukokonaisuuksia. Tavoitettavuuden parantuminen ja palveluiden sähköistäminen ovat uutta palvelukulttuuria ja globaalistikin vahvassa kasvussa. Etäpalvelutekniikka EPT Oy on perustettu vastaa-maan teknologian kehittymisen mukana muodostuneeseen palvelukysyntään, yritysten vaatimuksiin liiketoiminnan kannattavuuden parantamiseksi ja muun lisäarvon tuottamiseksi. Etäpalvelutekniikka EPT Oy Gummeruksenkatu 8, Jyväskylä
15 Esittäjä Kiitos ajastanne! Yhteystiedot: Vesa Sihvola puh Mail:
Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta
Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen seminaari 15.3.2016
Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.
Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke
Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko?
Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko? Ville Valovirta Miten liiketoimintaa sosiaalisista innovaatioista? -seminaari 23.1.2013 2 1. Miten
Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä
Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Hanna-Riina Vuontisjärvi Projektipäällikkö/ Palvelumuotoilija Lapin yliopisto, Taiteiden Tiedekunta hanna-riina.vuontisjarvi@ulapland.fi Mitä palvelumuotoilija
Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville?
Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville? Videoesitys etäpalvelupilotista ja etenemissuunnitelmia Säätytalo, 9.6.2010 Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari
Jalostaminen ja kehittäminen Yhdisteleminen (osaamisten, näkökulmien ja ideoiden)
TAVOITE TÄNÄÄN Jalostaminen ja kehittäminen Yhdisteleminen (osaamisten, näkökulmien ja ideoiden) Jalostamista tukevan tutkimuksen suunnittelua Pohdimme esillä olevien terveysliikuntakonseptien kautta tutkimuskentältä
2.12.2011 Anne Heikkilä
Kotkan kotihoito Kotkassa asukkaita n. 57 000 Kotihoidon tiimejä alueella yhteensä 9 Lisäksi Kotiutustiimi, Kotisairaala, Omaishoidon tiimi ja Vammaispalvelun tiimi Henkilökuntaa kotihoidon palveluksessa
Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely
Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,
Tuotteet ja palvelut Ari Hartikainen. Copyright Hartikaari Oy, www.hartikaari.fi info@hartikaari.fi
Tuotteet ja palvelut Ari Hartikainen Nettiautomaatti mahdollistaa käyttäjälle edullisen ja yksinkertaisen tavan käyttää Internetiä ja sen tarjoamia palveluita Nettiautomaatti ei tarvitse käyttöpaikassaan
Sähköisiä palveluita - asiakkaiden, insinöörien vai hallintobyrokraattien ehdoilla?
Terveydenhuollon atk päivä Turku 28. Tulokulma KANSALAINEN Sessio 6 Tasa-arvoista palvelua tietojärjestelmien tuella Sähköisiä palveluita - asiakkaiden, insinöörien vai hallintobyrokraattien ehdoilla?
Käytännön laatua matkailuyrityksiin. Petkeljärvi 1.10.2009
Käytännön laatua matkailuyrityksiin Petkeljärvi 1.10.2009 Mitä laatu on? Kokonaisvaltainen johtamismalli, joka kattaa kaikki yrityksen toiminnot strategisesta suunnittelusta asiakaspalveluun. 80 % systematiikkaa
Matkailuilta Karjaa 24.3.2011
Matkailuilta Karjaa 24.3.2011 Mitä laatu on? Kokonaisvaltainen johtamismalli, joka kattaa kaikki yrityksen toiminnot strategisesta suunnittelusta asiakaspalveluun. 80 % systematiikkaa 20 % palveluasennetta
Juha Suutala 6.9.2007
Juha Suutala 6.9.2007 iiketoiminnan ja IT:n yhteistyö -case Tapiola Sisältö Toimintaympäristön kuvaus IT:n rooli yhtiöryhmässä IT:n ja liiketoiminnan yhteistyö Liiketoimintastrategiasta IT-strategiaan
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
Helsingin kaupungin hankinnat seminaari
Helsingin kaupungin hankinnat seminaari 13.9.2011 Hotel Arthur Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty 13.9.2011 Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty Lakisääteisen järjestämisvastuun piiri Arvoverkko - käyttömenot
Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry
Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Laadullinen eli kvalitatiiivinen analyysi Yrityksen tutkimista ei-numeerisin perustein, esim. yrityksen johdon osaamisen, toimialan kilpailutilanteen
Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet. Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11.
Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11.2015 Saariston liikennepalvelujen kehittäminen missä mennään? Selvitetty
KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto
KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto Kotisairaanhoito Harmonia Oy Pienestä suureksi v.2001-2010 Tuotteet: Kotihoidon palvelut Kaikki palvelut samasta osoitteesta.
KYLIEN TARINAT EUROIKSI! 2.11.2012. www.matkailukonsultit.fi
KYLIEN TARINAT EUROIKSI! 2.11.2012 www.matkailukonsultit.fi Suomen Matkailukonsultit Oy Mäntyharjunkatu 4, 70820 Kuopio puh. 050-9178 688 info@matkailukonsultit.fi www.matkailukonsultit.fi Jouni Ortju
Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet
VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva
PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT. Timo Aro 2012
PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT Hankemaailman paradokseja Jos ei ole tuotetta, ei ole mitään tuotteistettavaa Mutta jos tuote on Tuotteistaminen tarkoittaa sitä työtä, jonka tuloksena
Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015
Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota
Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet
Väestön ikääntyminen, palvelut ja tarvittavat investoinnit Kansalainen, kuntalainen, asiakas Vanhusten määrä lisääntyy räjähdysmäisesti, eräissä kunnissa yli 64 vuotiaiden määrä kasvaa vuoden 2015 loppuun
Rajapintojen hyödyntäminen aineistojen myynti- ja jakelupalveluissa
Rajapintojen hyödyntäminen aineistojen myynti- ja jakelupalveluissa Mikko Ristikangas 15.9.2011 Kuntamarkkinat Aineistojen myynti- ja jakelupalvelut Kuntien aineistojen myynti- ja jakelu Miksi sähköisiä
Joukkoliikenteen markkinoiden toiminnan parantamisen kolme tärkeintä kohtaa suurilla kaupunkiseuduilla
Joukkoliikenteen markkinoiden toiminnan parantamisen kolme tärkeintä kohtaa suurilla kaupunkiseuduilla Case pääkaupunkiseutu PLL ry:n vuosikokous 22.3.2012 Markku Tinnilä ja Jukka Kallio Perusteesi Joukkoliikenteen
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 25.3.2013 Sisältö Tieto lyhyesti Markkinat Vuosi 2012 Strategian toteutus 2012 2016 Vuosi 2013 2 2 Olemme sitoutuneet
EKSOTE Sähköisen asioinnin seminaari 14.10.2014
EKSOTE Sähköisen asioinnin seminaari 14.10.2014 Sähköisen asioinnin mahdollisuudet tulevaisuudessa Sami Säisä Mitä on sähköinen asiointi? Sähköinen Internetissä toimivaa palvelua? Itsepalveluna toteutettavaa
Sosiaali- ja terveysalan toimialamalli tiedolla johtamisen avuksi
KOKONAISARKKITEHTUURI HYVINVOINTIPALVELUISSA - SEMINAARI 4.12.2012, KUOPIO Sosiaali- ja terveysalan toimialamalli tiedolla johtamisen avuksi Jaana Sinipuro, Senior Advisor, SAS Nordic CoE for Healthcare
Yhteiskehittämisen menetelmät osana sairaalan arkea 24.10.2013. Marika Järvinen asiakaspalvelun kehittämispäällikkö Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Yhteiskehittämisen menetelmät osana sairaalan arkea 24.10.2013 Marika Järvinen asiakaspalvelun kehittämispäällikkö Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Lähtökohtia Monien potilaiden ulottuvilla on rajattomasti
Asiakasmarkkinoinnin määritelmä
Asiakasmarkkinoinnin määritelmä Markkinointi on asiakaslähtöinen ajattelu- ja toimintatapa, jonka avulla luodaan yrityksille kilpailuetua, tuodaan hyödykkeet markkinoille ostohalua synnyttäen ja rakennetaan
NETPLAZA. Hybrid Open Access turvaa verkkoyhtiöiden tulevaisuuden. Suomen Seutuverkot ry syysseminaari. Tommi Linna
NETPLAZA Hybrid Open Access turvaa verkkoyhtiöiden tulevaisuuden Suomen Seutuverkot ry syysseminaari Tommi Linna Netplaza Oy Perustettu 1996 Työntekijöiden omistama, yli 20 työntekijää Liikevaihto 2014:
Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä!
Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä! 1 SAARISELKÄ 21.4.2011 Toimistoverkko 2011 Inari, Muonio, Kolari, Pello, Ylitornio, Tornio, Kemi, Tervola, Rovaniemi, Saarenkylä, Sodankylä, Kittilä, Salla,
MIKSI SÄHKÖISIÄ KOKOUKSIA JA PÄÄTÖKSENTEKOA?
MIKSI SÄHKÖISIÄ KOKOUKSIA JA PÄÄTÖKSENTEKOA? 22.5.2017 SÄHKÖISTEN PALVELUJEN ERI MUODOT 1. Etäpalvelut. Uusien palvelumallien avulla asiakas voi saada palvelua etänä, esim. kotoaan, kun erilaisia asiantuntijapalveluita
www.sunnycarcenter.fi
www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi Sunny Car Center Oy Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna Tel +358 (0)10 322 3344 Fax +358 (0)10 322 3345 www.sunnycarcenter.fi Katariina Muukka Project Coordinator
energiaviisaiden elämäntapojen portinvartija
HR energiaviisaiden elämäntapojen portinvartija 2 Työ on tärkein osa ihmisen elämän sisältöä yli 65 v. 46-55 v 26-35 v Lyhyt ammattikoulutus Opistotaso Akateeminen 0 25 50 75 100 Täysin samaa mieltä Jokseenkin
Omenan tuotannon eri liiketoimintamallit miten tuottaa lisäarvoa omalle tuotteelle?
Omenan tuotannon eri liiketoimintamallit miten tuottaa lisäarvoa omalle tuotteelle? Susann Rännäri, puutarhatuotannon kehittämispäällikkö ProAgria SLF Puh: 0438248705, S-posti: susann.rannari@slf.fi Viime
Yhteispalvelu Kiimingissä. Talousjohtaja (Kiiminki) ja rahoituspäällikkö (Oulu) Veli-Matti Keloneva
Yhteispalvelu Kiimingissä Talousjohtaja (Kiiminki) ja rahoituspäällikkö (Oulu) Veli-Matti Keloneva KIIMINGIN KUNTA Oulusta 20 km asukasluku 13 253 as (31.12.2011) keski-ikä 32,6 v uusi Oulu 1.1.2013-
Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi
Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Miksi asiakkuusstrategia? Asiakkuusstrategian lähtökohtina ovat hallitusohjelmassa esitetyt linjaukset sekä Hallintopolitiikan suuntaviivat
HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy
HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy Virvo Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Miksi mittaaminen on tärkeää? HR-mittareiden
Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä
Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä Toimiala Online kevätseminaari 12.4.2011 Ami- säätiö, Amiedu Taina Virtanen Suomen suurin ammatillinen aikuiskouluttaja Vahva vaikuttaja jo yli 30
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden
Maintpartner Group. Yritysesittely Toukokuu 2017
Maintpartner Group Yritysesittely Toukokuu 2017 Maintpartner on Pohjois-Euroopan johtava teollisuuden käyttö- ja kunnossapitoyritys. Olemme alan asiantuntijoita ja yhdessä asiakkaidemme kanssa pyrimme
Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT
Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan
ERP auttaa kustannustehokkuuteen 2009
ERP auttaa kustannustehokkuuteen 2009 18.3.2009 Martti From TIEKE TIEKEn visio, strategia ja strategiset tavoitteet Suomi kilpailukykyiseksi ja ihmisläheiseksi tietoyhteiskunnaksi Missio Kansalaiset Strategia
LAADUKAS MATKAILUTUOTE
LAATUJÄRJESTELMÄT JA LAADUKAS MATKAILUTUOTE Kajaani 9.2.2010 2010 Mitä laatu on? Kokonaisvaltainen johtamismalli, joka kattaa kaikki yrityksen toiminnot strategisesta suunnittelusta asiakaspalveluun. 80
Maakuntaliiton kokemuksia / hyviä käytäntöjä etäpalvelun edistämisestä. 17.9.2014 Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto
Maakuntaliiton kokemuksia / hyviä käytäntöjä etäpalvelun edistämisestä 17.9.2014 Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto Esityksen keskeinen sisältö - Etelä-Pohjanmaa maakuntana - Etelä-Pohjanmaan etäpalvelupilotti
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.
Ruotsinkielisen sähköisen palvelun kehittäminen pääkaupunkiseudulla
Ruotsinkielisen sähköisen palvelun kehittäminen pääkaupunkiseudulla Visio ruotsinkieliselle palvelulle pääkaupunkiseudulla Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit toimivat aktiivisesti, niin
ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan. Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014
ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014 Henkilökohtainen Sähköinen palvelu Käyntiasiointi Asiakaspalvelupisteet Asiakaspalvelut Asiantuntijapalvelu etäpalveluna
LIITE 2: Jyväskylän Kankaan alueen palveluiden hallinta- ja toimintamallit
1/7 LIITE 2: Jyväskylän Kankaan alueen palveluiden hallinta- ja toimintamallit 2/7 Sisällysluettelo Palveluiden hallinta- ja toimintamallit Aluepalveluyhtiö Jatkuva elinkaaren hallinta ja kehittäminen
Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?
Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.
Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015. Nina Kukkurainen viestintäjohtaja
Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015 Nina Kukkurainen viestintäjohtaja Ilmatieteen laitos - talo täynnä tarinoita Aihealueemme ihmislähtöisiä, siis jatkuvasti mediaa kiinnostavia
Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita
Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä
JUHTA Riikka Pellikka
JUHTA 4.4.2017 Riikka Pellikka Suomidigin missio: Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla. Tilanne kevät 2016 o Digitalisoinnin periaatteet
ETÄPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYDENHOIDOSSA NYT JA TULEVAISUUDESSA HARVAAN ASUTUN MAASEUDUN MAHDOLLISUUTENA
ETÄPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYDENHOIDOSSA NYT JA TULEVAISUUDESSA HARVAAN ASUTUN MAASEUDUN MAHDOLLISUUTENA 14.9.2010 Kuntayhtymän johtaja, TtL Kirsti Ylitalo 2010 Case: Oulunkaari Kuntien väkiluku 31.12.2009
1 Jyväskylän Energia -yhtiöt
Käyttöönotto helmikuussa 2016 Käyttöönottopäivänä 100 uutta rekisteröitymistä Rekisteröityneitä käyttäjiä yhteensä n. 12 700 Asiakaspalveluun tulleiden online-palvelua koskevien asiakasyhteydenottojen
Lean johtaminen ja työkalut. Työpaja 16.3.2016
Lean johtaminen ja työkalut Työpaja 16.3.2016 Lean ja Lean Construction Teoriainformoidut käytännön ihmiset MITÄ ON LEAN? LEAN on johtamisfilosofia joka on koko organisaatiota koskeva laaja-alainen muutosprosessi,
Liikelaitokset + konserni perehdyttämistilaisuus
Liikelaitokset + konserni perehdyttämistilaisuus 2.10.2017 Tilapalvelu-liikelaitoksen yleisesittely Esko Eriksson, kiinteistöjohtaja Jyväskylän kaupunki Tilapalvelu-liikelaitoksen toimintaorganisaatio
Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen
Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä
Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut
Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 Yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 - Asiakaskysely toteutettiin Palokan, Säynätsalon, Tikkakosken ja Vaajakosken yhteispalvelupisteissä
Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2.
Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Strategia ja johtaminen kilpailijoita paremmaksi Pk-koulutusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden
Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi
Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi Espoo Kouvola Oulu Tampere Turku Kuntien Tiera Oy Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1 Hyvinvointipalvelujen
!"#$%&'%"()*+,,+-./0,'%,*12&1%($%,32. 3**$+4(%((0
!"#$%&'%"()*+,,+-./0,'%,*12&1%($%,32. 3**$+4(%((0!"##$%&'()*"##"+,-(.-/+0'-0-'1-#%2"'0)+ 3$2$#%/2')4'+0) :"##$7.'()*"##"+;)$2$7
Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin. Lukitusjärjestelmät
Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin Lukitusjärjestelmät dormakaba Lukitusjärjestelmät Ensimmäinen askel kohti turvallisempaa ympäristöä dormakaban lukitusjärjestelmiä on saatavana eri konsepteina, jotka
Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna
Löydä nautittavat ratkaisut Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna 18.11.2010 Kuka puhuu? Elinar Oy Ltd Sisällönhallinta- ja kollaboraatioratkaisut Monipuolinen osaaminen:
09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous
09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous Hallituksen täydentäminen Hallitus ehdottaa, että hallitusta täydennetään uudella jäsenellä ja että uudeksi hallituksen jäseneksi valitaan KTM, CEFA Saga Forss (s. 1969).
Markkinatutkimus tilasuunnittelupalveluiden potentiaalisille asiakkaille
Markkinatutkimus tilasuunnittelupalveluiden potentiaalisille asiakkaille Tausta ja menetelmät Toteutimme markkinatutkimuksen tilasuunnittelupalveluiden potentiaalisille asiakkaille maaliskuussa 2013 Kyselyn
Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1
Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden
Terveydenhuollon työntekijöiden valinnanvapausasenteet
Terveydenhuollon työntekijöiden valinnanvapausasenteet Valinnanvapaus terveydenhuollossa onko sitä ja toimiiko käytännössä? seminaari TYKS 17.9.2015 17.9.2015 Laura Hietapakka, tutkija, THL 1 Kyselytutkimuksen
VIRTUAALISAIRAALAT & TERVEYSKYLÄ.FI
VIRTUAALISAIRAALAT & TERVEYSKYLÄ.FI 25.5.2016 ATK- päivät Sessio: Kansalaisen aktiivinen rooli Sote-palvelukentässä Sirpa Arvonen projektinjohtaja Virtuaalisairaala- hanke HUS Tietohallinto kehittämisen
11.10.2013 Tekijän nimi
11.10.2013 Tekijän nimi Arkkitehtuuri kehittämisen välineenä Kokonaisarkkitehtuuri hallitun muutoksen avaimena Etelä-Savon maakuntaliitto 10.10.2013 Markku Nenonen Tutkijayliopettaja Mikkelin ammattikorkeakoulu
Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)
Liite nro 1 (1/9) Toimiala: Kasvu ja oppiminen Vetovoimainen, uudistuva ja kehittyvä Äänekoski Asiakas Toimialojen asiakastyytyväisyyskysely 3,7 3,7 3,9 3,9 3,9 4 Keskeisiä toimenpiteitä n saavuttamiseksi:
ja jälkeen opiskelun Teemu Tokola Oulun Yliopisto Sähkö- ja tietotekniikan osasto
Opiskelijoiden tvt-taidot ennen ja jälkeen opiskelun Teemu Tokola Oulun Yliopisto Sähkö- ja tietotekniikan osasto TVT Tieto- ja viestintäteknologian tät i käyttö muuttunut t rajusti viimeisinä vuosikymmeninä
Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä. 19.9.2015 Turku
Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä 19.9.2015 Turku Kilpailukyky? On usean tekijän summa Kustannustehokkuus Innovatiivisuus Toimitusketjun hallinta Koulutetun työvoiman saatavuus
Onnistumisen eväät muutoksessa -keskitetyn työvuorosuunnittelun rakentaminen yhteistyössä
Onnistumisen eväät muutoksessa -keskitetyn työvuorosuunnittelun rakentaminen yhteistyössä Esityksen sisältö 1 Oral tänään 2 Työvuorosuunnittelu mikä muuttui? 3 Työvuorosuunnitteluprojektin eteneminen 4
1. Digitalmikkeli. 2. Digitaalisuus kuntatalouden pelastajana. Mari Kivinen, Miktech Oy. Matti Muukkonen, MPY Oyj
1. Digitalmikkeli Mari Kivinen, Miktech Oy 2. Digitaalisuus kuntatalouden pelastajana Matti Muukkonen, MPY Oyj x x Digitalmikkeli on verkosto joka edistää digitoinnin, arkistoinnin sekä sähköisen tiedonhallinnan
Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan?
Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan? Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Risto Mäkikyrö Teknologia-asiantuntija 1/18 Esityksen sisältö Hakemuksen kokonaisuus (kalvot 2-5) NABC (kalvot 7-11) Projektin
Mobiili. MULLISTAA MYYNTITYÖN Technopolis Business Breakfast, 12.9.2014
Mobiili MULLISTAA MYYNTITYÖN Technopolis Business Breakfast, 12.9.2014 AIHEITA Taustaa Keskeiset muutoksen tekijät Pilvipalvelut ja sovelluskauppa Mahdollisuudet myyntityössä Miksi myyntiaineistot ja asiakastapaamiset?
Hyödynnä DPS- ja SA-setelit Azure hybridipilvi-palveluiden suunnittelussa ja testauksessa!
Hyödynnä DPS- ja SA-setelit Azure hybridipilvi-palveluiden suunnittelussa ja testauksessa! Onregon DPS-työpajat ovat Microsoft Enterprise Agreement asiakkaille sopivia työpajoja, joiden maksamiseen voi
QL Excellence -käsikirja
QL Excellence -käsikirja QL Laatutoiminta Oy:n laadunhallinta 2010 Sisällysluettelo: QL Excellence -käsikirja...3 Yleiskuvaus... 3 Laatupolitiikka...3 Laatukäsikirja...3 Laadunhallintajärjestelmän kuvaus...
verkkolasku.fi 2.1.2011
palveluna Notebeat Entrepreneur -ohjelmalla hoidat kaikki yrityksesi myynti- ja ostolaskut sähköisesti selainkäyttöliittymässä, sekä siirrät ne kätevästi tilitoimistoon. Säästät heti käyttöönotosta alkaen
Prosessien hallinta. Lean-näkökulma laboratorion prosessien kehittämiseen ja hallintaan
Prosessien hallinta Lean-näkökulma laboratorion prosessien kehittämiseen ja hallintaan Tommi Jokiniemi Kehittämispäällikkö Viitekehykset Luennoitsija: Biofysiikan ja lääketieteellisen tekniikan DI 15v
MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA?
MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA? Toimitusjohtaja Petri Luukkonen, BusinessVercco Oy Taustaa BusinessVERCCO
Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen
Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-
Palveluyritysten yhteistyöstä verkostomaiseen liiketoimintaan. Lahden Tiedepäivä Kirsi Kallioniemi Lahden ammattikorkeakoulu
Palveluyritysten yhteistyöstä verkostomaiseen liiketoimintaan Lahden Tiedepäivä 10.11.2015 Kirsi Kallioniemi Lahden ammattikorkeakoulu Tausta puheenvuorolle Käsitteet Verkostoitumisen tavoitteita, hyötyjä
TALPOL linjaukset 26.11.2012. TORI-toimenpiteet 19.12.2012
TALPOL linjaukset 26.11.2012 TORI-toimenpiteet 19.12.2012 ICT-laitetilojen (konesalien) määrää vähennetään tavoitteena energiatehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden parantaminen. Otetaan osaksi TORI-suunnittelua
Elisan palveluilla lisää aikaa hoitotyölle
Elisan palvelut esillä osastolla nro 40. Tervetuloa! Keskity terveydenhuoltoon älä teknologian hoitoon Elisan palveluilla lisää aikaa hoitotyölle Kalevi Westerlund Myyntijohtaja, julkishallinto Yritysasiakkaat,
Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.
Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.2014 Sirpa Alitalo & Jaana Lappi, TEM Yritys-Suomen visio
Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta
Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta eluvat, alueellinen työseminaari III 12.6.2015 Oulu, Scandic Oulu Ylitarkastaja Tarja Koskimäki Toiminta-ajatus Opetusministeriön hallinnonalan
Sosiaalitoimi tekee lakisääteisen, mutta lähinnä hipaisemalla. 6.11.2012 http://www.kukakuunteleekoyhaa.fi
Sosiaalitoimi tekee lakisääteisen, mutta lähinnä hipaisemalla. Sosiaalityöntekijät eivät ehdi tehdä työtänsä. Palvelut ovat pirstaloituneita ja säästetään. Ammattilaisia turhauttaa. Sosiaalityöntekijän
TIEMERKINTÄPÄIVÄT Radisson Blu, Oulu (Hallituskatu 1) Torstai
TIEMERKINTÄPÄIVÄT 7-8.2.2013 Radisson Blu, Oulu (Hallituskatu 1) Torstai 14:00 14:30 Tiemerkinnät ELY:n näkökulmasta Markku Tervo / POP-ELY 1 PUHEENVUORON TEEMAT 1. Tiemerkintöjen tilanne ELYn näkökulmasta
Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio
Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä
Kuinka yhdessä voimme olla enemmän?
Kuinka yhdessä voimme olla enemmän? Timo Ovaskainen, Asuntamo Oy HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N VUOSIKOKOUSSEMINAARI 2019 Oulu 9. 10. huhtikuuta 2019 10.4.2019 16.4.2019 Asuntamo Oy - 2019 1 Tulevaisuus edellyttää
Internetpalvelut. matkalla. 03.05.2012 Mikko Sairanen
Internetpalvelut matkalla 03.05.2012 Mikko Sairanen Täyden palvelun mobiilitoimisto Suunnittelu Toteutus Tuki & ylläpito Jatkokehitys 2 Palvelut Mobiilisivustot ja sovellukset Tabletsovellukset Smart-TV
KYLÄPALVELUT.FI WEB-PORTAALI. [Aidosti Kainuulainen Web-portaali]
KYLÄPALVELUT.FI WEB-PORTAALI [Aidosti Kainuulainen Web-portaali] TAUSTA Kainuu harvaanasuttuna maakuntana on suurten haasteiden edessä: palvelujen järjestämisessä yritysten toimintaedellytysten parantamisessa
Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä
Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen
Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT
Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?
Rakennusvalvonnan vuorovaikutusalusta Oulun rakennusvalvonnan digikokeilu. Verkostotapaaminen Tapio Matinmikko
Rakennusvalvonnan vuorovaikutusalusta Oulun rakennusvalvonnan digikokeilu Verkostotapaaminen 26.10.2017 Tapio Matinmikko Tausta Rakennusvalvonnan asiakkaat ovat siirtyneet asioimaan verkkoon Usein asiakas
YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.
YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset
Turvallista viestintää puheentunnistuksella. Helmo Peuranen, Enfo
Turvallista viestintää puheentunnistuksella Helmo Peuranen, Enfo Taustatietoja puheentunnistuksesta MIKSI EI KÄYTÖSSÄ: - Vähän tarjontaa (markkina-alueen koko) - Markkinointi- / yritysjohto kammonnut IVR