AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN ARVIOINTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN ARVIOINTI"

Transkriptio

1 PALAUTERAPORTTI Rovaniemen koulutuskuntayhtymä AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN ARVIOINTI Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa linjataan, että kaikilla ammatillisen koulutuksen järjestäjillä on vuoteen 2015 mennessä toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä. Tavoitteen saavuttamiseksi kaikki koulutuksen järjestäjät tekivät laadunhallintajärjestelmänsä itsearvioinnin opetus- ja kulttuuriministeriön laatutyöryhmässä valmistellun ja keväällä 2014 testatun kriteeristön mukaan. Arviointiasteikko oli neliportainen, minkä lisäksi järjestäjät esittivät sanallisen arvioinnin kustakin arviointikohteesta sekä osoittivat ko. kohdetta koskevan näytön. Laadunhallintajärjestelmän ulkoinen arviointi perustuu koulutuksen järjestäjien itsearviointiin. Ulkoisesta arvioinnista vastaa. Ulkoista arviointia koskeva kansallinen raportti toimitetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle Itsearvioinnin luotettavuus varmistettiin otantaperusteisella ulkoisella arvioinnilla keväällä Tähän arviointiin valittiin ositetun systemaattisen otannan perusteella 35 koulutuksen järjestäjää. Kunkin järjestäjän laadunhallintajärjestelmän arvioi arviointiryhmä, joka koostui 4-6 arvioijasta. Arviointi perustui itsearviointiraporttiin ja järjestäjän arviointiryhmälle tuottamaan muuhun aineistoon sekä arviointikäyntiin. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä valittiin yhdeksi arviointikohteeksi. Tämä arviointiraportti kuvaa siten Rovaniemen koulutuskuntayhtymän laadunhallintajärjestelmän tilaa. Raportin alussa kuvataan laadunhallinnan kokonaistilaa koulutuksen järjestäjän itsensä arvioimana. Samassa yhteydessä arviointiryhmä esittää oman tulkintansa itsearvioinnin luotettavuudesta. Tämän jälkeen arviointiryhmä esittää keskeiset vahvuudet ja parantamisalueet arviointikohdittain. ARVIOINTIRYHMÄ Laatupäällikkö Marjut Huttunen, pääarvioija Laatukoordinaattori Sauli Alaruikka Koulutusjohtaja Satu Hautanen Vararehtori Heli Huotari Erikoissuunnittelija Kati Isoaho Koulutusjohtaja Helmi Sirkiä

2 2 YLEISKUVA LAADUNHALLINNAN TASON VASTAAVUUDESTA KRITEERISTÖÖN Alla olevassa kaaviossa on Rovaniemen koulutuskuntayhtymän itsearvioinnin tulos (pistemäärä) ja myös kansallinen tavoitetaso (kriteeriarvo) arviointikohdittain. Itsearvioinnin mukaan Rovaniemen koulutuskuntayhtymän laadunhallinnan taso vaihtelee arviointikohdittain jonkin verran. Laadunhallinnan taso ylittyy arviointikohdissa laatukulttuuri ja laadunhallinnan kokonaisuus, strateginen johtaminen ja toiminnan ohjaus, perustehtävien kokonaisuus, näyttötutkintojen järjestäminen, oppisopimuskoulutus, arviointi-, palaute ja tulostieto sekä parantaminen ja alittuu jonkin verran arviointikohdassa henkilöstö ja muut toimijat, oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus, muu koulutus, maksullinen palvelutoiminta ja opiskelijoille tarjottavat tukipalvelut. Itsearvioinnin mukaan laatutaso ylittyy 81 %:ssa kuntayhtymän arvioimista kohdista (arviointikohdat/-kriteerit). Arviointiryhmän arvio on, että Rovaniemen koulutuskuntayhtymän itsearviointi ja arviointiryhmän tekemä ulkoinen arviointi vastaavat toisiaan kaikkien muiden arviointikohtien paitsi arviointikohdassa muu koulutus, jossa kuntayhtymä on arvioinut mm. ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavat koulutukset ja erityisopetus erityisenä koulutustehtävänä koulutukset. Tämän arviointikohdan laadunhallinnan taso on vielä alkava, joskin lähellä kehittyvää. Rovaniemen koulutuskuntayhtymän laadunhallintaa täyttää kansallisesti asetetun laatutason arviointiryhmän tulkinnan mukaan.

3 3 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä oli itsearvioinut myös arviointikohdan ammatillisen erityisopetuksen kehittämis-, ohjaus- ja palvelutehtävät, joka oli tarkoitettu erityisopetuksen kehittämistehtävän omaaville koulutuksen järjestäjille. Tämä arviointikohta ei ole mukana yllä olevassa itsearvioinnin tuloksia kuvaavassa kaaviossa eikä sitä arvioitu ulkoisessa arvioinnissa, koska kuntayhtymällä ei ole tätä tehtävää. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä oli itsearvioinnissaan tunnistanut ja tuonut hyvin esiin keskeisiä parantamisalueitaan. Myös laadunhallinnan vahvuuksia olisi voinut tuoda laajemm LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN ARVIOINTI Arviointikohta 1: Laatukulttuuri ja laadunhallinnan kokonaisuus Laadunhallinta on selvästi osa Rovaniemen koulutuskuntayhtymän johtamisjärjestelmää ja kattaa melko hyvin kaikki kuntayhtymän perustehtävät ja toiminnan laajan kokonaisuuden. Laadunhallinta ja varmistus sekä laatuympyrän mukainen toiminta nähdään keskeisinä toiminnan laatuun ja laadun jatkuvaan parantumiseen vaikuttavina asioina. Toimintajärjestelmään ja sen kehittämiseen liittyvät vastuut on määritetty. Kehittämisessä otetaan huomioon sidosryhmien, erityisesti opiskelijoiden ja tutkinnon suorittajien näkemykset, kun on esimerkiksi luotu toimivat menettelytavat kyselyjen tulosten käsittelyyn ja palautevastaavat toimipisteissä varmistavat omalta osaltaan, että laatuympyrä toimii käytännössä. Toimintajärjestelmään ja sen kehittämiseen liittyvä viestintä on avointa ja ajantasaista. Viestinnässä on otettu huomioon henkilöstön lisäksi opiskelijat, työelämä ja muut yhteistyökumppanit. Heitä varten on esimerkiksi laadittu omat kuvaukset toimintajärjestelmään ja kuvaukset ovat saatavilla Rovaniemen koulutuskuntayhtymän www-sivuilla. Järjestelmään liittyvää dokumentaatiota on kuntayhtymän www-sivujen lisäksi ROKKIintrassa. Toimintakäsikirja kuvaa myös järjestelmän sisällön. Toimintatapojen yhtenäisyydessä on vielä toimipisteiden välistä vaihtelua. Entiset rakenteet vaikuttavat osin taustalla, joskin toimintatavat ovat yhtenäistyneet ja yhdessä tekemisestä on hyviä esimerkkejä, kuten meneillään oleva opetussuunnitelmatyö (TUTKE2). Toimintatapojen yhtenäisyyden kohdalla voisi pohtia toiminnan vaihteluvälin määrittämistä, ts. miten yhtenäistä toiminnan tulee olla. Toimintajärjestelmän dokumentaation selkeyttä voi vielä lisätä ja varmistaa dokumentaation ajantasaisuus. Esimerkiksi ROKKI-intrassa on runsaasti materiaalia ja materiaalia

4 4 on lisäksi myös verkko-asemilla. Henkilöstöllä on osin vaikeuksia kokonaisuuden hahmottamisessa ja myös ajan tasalla olevan tiedon löytämisessä. Toimintajärjestelmässä on runsaasti toiminnan suunnitteluun liittyvää dokumentaatiota. Jatkossa voisi pohtia, onko toimintaa ohjaavia ohjeita ja dokumentaatiota riittävästi. On hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten henkilöstö ymmärtää toimintajärjestelmän tarkoituksen ja mitä laadunhallinta ja toimintajärjestelmä kunkin työntekijän kohdalla käytännössä ja omassa työssä tarkoittaa. Tähän liittyy myös toimintakäsikirjassa määritetyn laatulupaukseen sisältyvien asioiden konkretisointi. Kumppanuudet ja kumppanuuksien hallinta kuntayhtymätasolla sekä kumppanuuksiin liittyvät menettelytavat ja tavoitteet laadunhallinnan näkökulmasta ei kovin hyvin näy toimintajärjestelmässä. Näiden määrittäminen edistäisi yhtenäisen näkemyksen muodostumista ja yhdenmukaisten menettelytapojen toteutumista. Arviointikohta 2: Strateginen johtaminen ja toiminnan ohjaus Rovaniemen koulutuskuntayhtymän johto on sitoutunut laadunhallintaan ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Sitoutuminen näkyy muun muassa strategiatyön suunnitelmallisuutena, suunnittelutyön kattavana dokumentointina ja järjestämisedellytysten varmistamiseen liittyvinä ennakoivina toimenpiteinä, kuten uusi hallinto- ja johtamisjärjestelmä, henkilöstömäärän sopeuttaminen, pedagogiset kehittämishankkeet ja kiinteistöstrategian laatiminen. Toiminnan keskeiset tavoitteet on kytketty strategiaan ja niiden toteutumista seurataan tilinpäätösten yhteydessä hallitus- ja valtuustotasolla. Seurantaa on kehitetty kuukausitasolle ja mittarit antavat tietoa päätösten tekemiseen. Strategiaa on uudistettu osallistavalla strategiaprosessilla siten, että eri henkilöstöryhmät ja kaikki toimipisteet ovat voineet osallistua strategiatyöhön. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä on aktiivinen vaikuttaja ja toimija Lapin alueen osaamistarpeiden ennakointityössä. Tällä on ollut omalta osaltaan vaikutusta siihen, että kuntayhtymällä on hyvä imago sen kumppaneiden ja muiden sidosryhmien keskuudessa. Koulutustarjonnan suunnittelu perustuu alueelliseen ennakointiin, toimintaympäristön analysointiin ja oman toiminnan tuloksellisuuden arviointiin. Suunnittelussa käytetään palaute- ja tulostietoja. Kestävä kehitys ja turvallisuus on nostettu Rovaniemen koulutuskuntayhtymän laatulupaukseen, joskin kestävän kehityksen kokonaisuuden esiin tuominen ja mitä se tarkoittaa kuntayhtymässä on hyvä avata.

5 5 Uusi osallistava strategiaprosessi on vasta käyttöönottovaiheessa ja sen viemisessä tiimija yksilötasolle ei ole vielä systemaattista menettelytapaa. Henkilöstöjohtamisen organisointi ei tällä hetkellä vielä tue riittävästi ja varmista strategiaan kirjattujen tavoitteiden viemistä tiimi- ja yksilötasolle. Organisointi heijastuu myös kehityskeskusteluihin, joita ei muutosvaiheessa ole kattavasti pidetty. Tasapainoisen ja moniulotteisen BSC viitekehikon yhteys ohjaus- ja johtamisjärjestelmään sekä perustaksi yhteisesti sovituille toimintatavoille ei vielä näyttäydy kovin hyvin. Arviointikohta 3: Henkilöstö ja muut koulutuksen toimijat Rovaniemen koulutuskuntayhtymän henkilöstö pääosin tuntee hyvin kuntayhtymän perustehtävät ja myös tilanteen. Henkilöstö on sitoutunut tekemään työnsä laadukkaasti ja toimimaan opiskelija- ja asiakaslähtöisesti. Henkilöstöä koskevat suunnitelmat, esimerkiksi henkilöstösuunnitelma sekä osaamis- ja kehittämissuunnitelma on laadittu pääsääntöisesti koko koulutuskuntayhtymän tasolla. Henkilöstön osaaminen kehittämistä on integroitu myös osaksi opetussuunnitelmien uudistamista (TUTKE2). Työpaikkaohjaajien ja kouluttajien perehdyttämiseen ja koulutukseen on määritetty menettelytavat. Rovaniemen koulutuskuntayhtymän haasteena on kehittää edelleen menettelyitä strategian tunnettuuden lisäämiseksi henkilöstön parissa. Organisaatiomuutosten edellyttämässä kehittämisessä olisi hyvä ottaa huomioon henkilöstöjohtaminen, esimerkiksi esimiehinä toimivien tehtävänkuvaukset ja menettelytavat siten, että lähijohtamiselle on riittävät edellytykset kaikilla tulosalueilla ja kaikissa toimipisteissä. Kehityskeskustelujen käymisessä ja niihin palaamisessa henkilöstön kanssa on vielä vaihtelua. Työpaikkaohjaajien perehdytyksessä ja koulutuksessa on vaihtelua koulutusalojen välillä, vaikka kuntayhtymätason linjauksia ja menettelytapoja on määritetty ja käytössä.

6 6 Arviointikohta 4: Perustehtävien ja niitä tukevien toimintojen laadunhallinta Rovaniemen kuntayhtymällä on näyttöä opiskelija- ja asiakaslähtöisyyden toteutumisesta perustehtäviensä mukaisessa toiminnassaan. Opiskelijoiden ja muiden asiakkaiden tarpeita ja odotuksia kuullaan ja toimintaa on kehitetty joustavasti tarpeiden pohjalta. Opiskelijoiden ja tutkinnon suorittajien yksilölliset lähtökohdat otetaan huomioon koulutusten suunnittelussa ja toteutuksessa. Opiskelijoiden, tutkinnon suorittajien ja henkilökunnan mielestä kuntayhtymän koulutuspalvelut ja opiskelijoille tarjottavat tukipalvelut myös pääasiassa vastaavat asiakkaiden tarpeisiin. Rovaniemen koulutuskuntayhtymän strategia ja siihen kirjatut arvot, kuntayhtymätasoinen pedagoginen ohjelma sekä yhteinen opetussuunnitelman osa ja alakohtaiset opetussuunnitelmat luovat hyvän pohjan koulutusten suunnittelulle ja toteutukselle sekä yhdensuuntaistavat toimintaa. Toiminta on hyvin ohjeistettu ja Rokki-intrassa on henkilöstön saatavilla toimintajärjestelmään liittyvät ajantasaiset menettelyohjeet, kuten eri perustehtävin liittyvät prosessikuvaukset ja näitä täydentävät ohjeet. Rovaniemen koulutuskuntayhtymällä on kohtuullisen selkeä prosessikartta ja prosessit on kuvattu kuntayhtymän yhteisten palveluiden koordinoimana pääosin kattavasti, myös yhteisten palveluiden osalta. Prosessikartta ja prosessikuvauksia omalta osaltaan yhtenäistävät ja edistävät eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Ydinprosessit, ammattikoulutuspalvelut ja aluevaikuttavuus -prosessit ovat opiskelija-, työelämä- ja yhteiskuntalähtöisiä sekä niille on asetettu mitattavissa olevat tavoitteet. Rovaniemen koulutuskuntayhtymällä on näyttöä henkilöstön, opiskelijoiden ja muiden keskeisten sidosryhmien osallistumisesta perustehtäviä koskevien toimintojen suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja toiminnan parantamiseen ja edelleen kehittämiseen. Kehittäminen toteutuu jatkuvan parantamisen periaatteella. Keskeisten kumppaneiden kanssa on käytössä toimivia yhteistyökäytänteitä. Kumppanuus-, muu sidosryhmä- ja verkostoyhteistyö on pääosin tavoitteellista ja siinä otetaan huomioon eri perustehtävät ja lisäksi esimerkiksi aluekehitystyö ja toimintaympäristön muutosten ennakointi. Käytänteitä ylläpidetään, parannetaan ja kehitetään yhteistyössä eri osapuolia hyödyttäen. Hanketoiminta ja projektit perustuvat koulutuksen järjestäjän strategisiin tavoitteisiin ja tukevat niiden saavuttamista sekä edistävät siten organisaation osaamisen kehittymistä. Hanketoiminta on tavoitteellisesta myös muiden koulutuksen järjestäjien kanssa eri verkostoissa. Projektien avulla on edistetty tavoitteiden saavuttamista. Perustehtävien laadunvarmistus on pääsääntöisesti jalkautunut vastuullisille esimiehille. Seurannasta saatu tieto on toiminnan tukena, prosessien arviointiin on käytössä systemaattiset alku- väli- ja päättökyselyt, mittarit ovat vakiintuneet ja niitä on päivitetty, tietoja myös verrataan kumppanuusverkostossa. Tulosten käsittelyyn on toimintamalli, ja

7 7 sen mukaisesti on pääosin toimittu. Arvioinnista saatua tietoa hyödynnetään toiminnan kehittämisessä. Tutkintojen ja myös muiden koulutusten opetussuunnitelmatyössä on käytössä suunnitelmien laatua varmistavat tarkastuslomakkeet ja ristiintarkastusmenetelmät. Tarkastuslomakkeiden käyttö on vakiintumassa, koska niitä käytettiin jo TUTKE1 -uudistuksen mukaisessa opetussuunnitelmatyössä. Oppimisympäristöjen kehittäminen on ollut myös kuntayhtymätasoinen painopiste. Oppimisympäristöjä, tiloja ja opetukseen liittyviä koneita ja laitteita on ajanmukaistettu vastamaan uusien tutkintojen perusteiden tarpeita. Näyttötutkintojen järjestäminen ja niihin valmistava koulutus on asiakaslähtöistä ja näissä on joustavuutta lisääviä menettelytapoja. Hakeutumisvaiheessa tehdään kaikille alkukartoitukset ja lukitestit. Opetushenkilöstön osaaminen on hyvällä tasolla ja osaamista päivitetään aktiivisesti esimerkiksi täydennyskoulutuksella ja hyvällä yhteistyöllä tutkintotoimikuntien kanssa. Oppisopimuskoulutuksessa on vakiintunut toiminta ja toimintamallit. Koulutus järjestetään viranomaistehtävien osalta asianmukaisesti ja oppisopimuskeskuksella on menettelytavat, joilla valvotaan koulutuksen toteutumista suunnitelman mukaisesti (Sopimus- Pro). Suunnitelmia päivitetään tarvittaessa. Työelämä on tyytyväinen oppisopimuskeskuksen toimintaan ja menettelytapoihin. Koulutus viedään sinne, missä on tarvetta. Kuntayhtymän sisällä on tehty linjauksia, mm. koulutus ostetaan pääosin Rovaniemen koulutuskuntayhtymästä, jos käytettävissä on tarvittavaa asiantuntemusta ja resursseja. Maksullinen palvelutoiminta on asiakaslähtöistä ja joustavaa toimintaa. Toimintaa tukevat hyvät työelämäsuhteet. Maksullisen palvelutoiminnan tarjousten laatimisen prosessien onnistumista kuvaa se, että tarjoukset tulevat usein hyväksytyksi. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä tarjoaa opiskelijoilleen ja tutkinnon suorittajille opintojen ohjaukseen ja tukemiseen liittyviä palveluita tarkoituksenmukaisella tavalla. Palveluista kerätään palautetta osana laajempia opiskelijoille suunnattuja kyselyitä. Perustehtäviin liittyvien innovatiivisten ratkaisujen ja käytänteiden levittäminen niin omassa organisaatiossa kuin kansallisestikin voisi olla laajempaa ja systemaattisempaa. ROKKI-intran käyttöä voisi tehostaa tukemaan perustehtävien laadunhallintaa ja yhdenmukaista toimintaa. Sidosryhmien, kumppaneiden ja työelämäasiakkaiden näkemykset muodostuvat pääasiassa erilaisista vapaamuotoisista palautteista ja mielikuvista, eikä niitä dokumentoida sys-

8 8 temaattisesti. Sidosryhmien ja verkostojen kanssa tehtävän yhteistyön arviointi sekä tulosten ja mittarien hyödyntäminen ja analysointi siten, että niistä saadaan tietoa alakohtaisesti enemmän (mittariston kattavuus eri koulutusmuotojen osalta mm. näyttötutkinnot ja valmentava koulutus). Perustutkintokoulutukseen liittyvät prosessit on kuvattu ja niihin liittyvät vastuut on määritelty osana Rovaniemen koulutuskuntayhtymän toimintajärjestelmää. Koska toimintajärjestelmän jalkauttaminen on vasta aluillaan, kovin kattavaa näyttöä ei vielä ole toimintaperiaatteiden ja strategian toteuttamisesta keskeisten prosessien avulla. Prosessikuvausten auki purkaminen yhdessä henkilöstön kanssa varmistaisi yhdensuuntaisuutta toimintatavoissa. Prosessiajattelu ei ole vielä vakiintunut käytännön toiminnan tasolle. Prosesseille on määritelty suorituskykymittarit ja tulostavoitteet, mutta palautteita saadaan systemaattisesti ainoastaan opiskelijoilta. Opiskelijaraadin toiminta on innovatiivista, mutta sen toimintaa tulee jatkossa tehostaa, sillä opiskelijaraadin tunnettuus on osittain melko vähäinen tai sitä ei tunneta lainkaan. Opetuksessa on käytössä myös jaksopalautteita ja yksittäisiä palautetietoja ja yksittäisiin palautetietoihin reagointia. Näiden palautteiden käyttö toiminnan parantamisessa ja kehittämisessä jää usein toimipaikkatasolle tai tiimille. Palautteiden saantia eri asiakasryhmiltä on tärkeää tehostaa. Palautteen kytkeytyminen kehittämiseen ei siten toteudu systemaattisesti. Myös palautteiden analysointia voidaan tehostaa siten, että siinä otetaan huomioon eri koulutusalat ja muodot, esimerkiksi myös valmentava ja valmistava koulutus. Näyttötutkintojen järjestämisen ja niihin valmistavan koulutuksen esiin nostaminen omana perustehtävänä ja koulutuskokonaisuutena on kehittämisen kohde. Tämä on tunnistettu ja lähdetty toteuttamaan kehittämistoimia. Myös kuntayhtymän pedagogisessa ohjelmassa tulisi ottaa huomioon ammatillinen aikuiskoulutus nykyistä näkyvämmin. Näyttötutkintojen järjestämisessä ja niihin valmistavassa koulutuksessa on hyvä varmistaa prosessikuvausten ajantasaisuus ja niiden käyttö työtä ohjaavina ohjeina sekä sisäisten auditointien perustana. Myös työelämäpalautteen vakiinnuttamisessa osaksi jatkuvaa parantamista on tehostamista. Oppisopimuskoulutuksessa on kehitettävää sekä Rovaniemen koulutuskuntayhtymän sisäisessä että ulkoisessa tiedottamisessa työelämän suuntaan oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksista, etenkin opetushenkilöstö ei tiedä riittävästi oppisopimuskoulutuksen koulutus- ja tukimalleista. Tietopuolisen opetuksen resursoinnissa sekä näyttöpaikkojen laadunvarmistuksessa on koulutusaloilla erilaisia käytänteitä.

9 9 Muun koulutuksen asemointi osana Rovaniemen koulutuskuntayhtymän koulutuksia, esimerkiksi valmentavat koulutukset, tulisi määrittää nykyistä selkeämmin. Tämä edistäisi muun koulutuksen näkymistä myös ammattikoulutuspalvelut prosessissa ja selkiyttäisi johtajuutta ja päävastuuta koulutusten toteutuksesta ja edelleen kehittämisestä. Myös maksullisen palvelutoiminnan nostaminen vahvemmin esille koulutuskuntayhtymän toiminnassa on hyvä ottaa huomioon. Rovaniemen koulutuskuntayhtymän haasteena on kehittää opiskelijapalveluita edelleen siten, kuin uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa ja SORA-laissa edellytetään. Arviointikohta 5: Arviointi-, palaute- ja tulostieto Rovaniemen koulutuskuntayhtymällä on toimiva palautejärjestelmä, esimerkiksi vakiintuneet opiskelijakyselyt, yhteisten palveluiden kyselyt sekä palaute-, aloite- ja reklamaatiokäytännöt. Koulutustoimintaan liittyvien tavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan erilaisten palautteiden avulla, mikä kattaa osin myös tukipalvelut. Palaute- ja arviointitietoa käsitellään yhdessä henkilöstön kanssa erilaisissa kokouksissa ja kehityskeskusteluissa. Asiakaslähtöisyys ja kumppanuuksien hyödyntäminen tukevat oppimisprosessin toteuttamista. Kuntayhtymällä on käytettävissä trenditietoa ja myös vertailutietoa useamman vuoden ajalta. Myös arviointitietoa on käytettävissä sekä itsearvioinneista että kansallisista arvioinneista. Opiskelijakyselyjen tulokset käsitellään pääsääntöisesti opiskelijoiden ja tutkinnon suorittajien kanssa ja tulokset ovat saatavilla ROKKi-intrassa opiskelijasivuilla. Palaute- ja tulostietojen segmentaation lisääminen opiskelijoita ja tutkinnon suorittajia koskevien tietoja osalta lisäisi tietojen hyödynnettävyyttä ja edistäisi tietojen kohdennettavuutta parantamisessa ja kehittämisessä. Vertailutiedon (kuntayhtymän sisäiset vertailut ja vertailut muihin) käyttöä ja näkyvyyttä voisi tehostaa. Opiskelijaraadin roolia arviointi-, palaute- ja tulostiedon käsittelyssä ja myös tietojen viestimisessä opiskelijoille voisi tehostaa.

10 10 Arviointikohta 6: Parantaminen Arviointi-, palaute ja tulostietoa käytetään toiminnan parantamisessa sekä kuntayhtymätasoisesti että tiimeissä ja toimipisteissä. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä on määrittänyt toimintamallin parantamistoimenpiteiden toteutukselle. Kuntayhtymässä on vahva jatkuvan parantamisen kulttuuri ja yhdistymisten jälkeen tämä toiminta on jatkunut ja on kehittymässä hyvään suuntaan. Toimintajärjestelmän kehittämiseen panostetaan ja sen kehittäminen on suunnitelmallista, esimerkiksi vuonna 2014 tehdyn toimintajärjestelmän pika-itsearvioinnin perusteella päätettyjen kehittämistoimien toteutus. Kuntayhtymän kehittämistoiminnan kokonaisuutta ja kehittämistoiminnan vaikuttavuuden arviointia (esimerkiksi menettelytavat tässä) ja myös vaikuttavuutta voisi tuoda enemmän esiin. Tämä edistäisi täsmällisemmän tiedon saatavuutta kehittämistoiminnasta ja sen vaikutuksista. Toisilta oppimisen ja hyvien käytänteiden jakamisen toimintamallin kuvaaminen Rovaniemen koulutuskuntayhtymän tapana toimia edistäisi toisilta oppimista ja hyvien käytänteiden käyttöönottoa. Toteutuneista kehittämis- ja parantamistoimenpiteistä ja siitä, miten näissä on otettu huomion käytettävissä oleva arviointi-, palaute- ja tulostieto voisi viestiä enemmän, jotta kehittämistoimenpiteiden yhteys tiedon käyttöön olisi laajasti tiedossa ja paremmin ymmärrettävissä. Myös sen viestinnässä, että jotain asiaa ei oteta kehittämisen kohteeksi, viestinnässä on kehitettävää. Muutoksista, esimerkiksi muutosten aikataulujen ja muutosten kohdentumisen tiedottaminen koko henkilöstölle tarkoituksenmukaisilla tavoilla on hyvä varmistaa. Toimintajärjestelmän edelleen kehittämisessä on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että kokonaisuus pysyy hallittavana ja riittävän selkeänä. Toimintajärjestelmää voisi vielä tehdä näkyvämmäksi henkilöstölle, asiakkaille ja sidosryhmille eri menettelytavoin ja varmistaa toimintajärjestelmän kehittämissuunnitelman ( ) toimenpiteiden toteuttaminen.

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit 1. LAATUKULTTUURI JA LAADUNHALLINNAN KOKONAISUUS Laadunhallinta osana koulutuksen järjestäjän johtamisjärjestelmää toiminnan ohjausta ja toimintaa 1.1 Laadunhallinta ei kytkeydy johtamisjärjestelmään.

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

Keskustelu ja kuulemistilaisuus:

Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kriteeristön esittely

Kriteeristön esittely Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin aikataulu ja käytännön järjestelyt Kriteeristön esittely Sari Mikkola Koulutuskeskus Salpaus Laadunhallintajärjestelmien itsearviointi 2015 Lähtökohta Itsearviointi

Lisätiedot

Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus

Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus Perehdytystilaisuus -toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukevan järjestelmän itsearviointi Vaasa 31.10.2014 Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

OKM:n laaturyhmän linjaukset Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin toteutus ja kriteerien esittely

OKM:n laaturyhmän linjaukset Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin toteutus ja kriteerien esittely Työseminaari Vaasassa - Laadunhallintajärjestelmien itsearviointiosaaminen Vaasa 15.1.2015 klo 9.15-10.45 OKM:n laaturyhmän linjaukset Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin toteutus ja kriteerien

Lisätiedot

29.10.2014/Marjut Huttunen

29.10.2014/Marjut Huttunen Toimivaa laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukevan järjestelmän itsearviointi Luovissa kevään 2014 pilotissa - Alueellinen perehdytystilaisuus 29.10.2014 Oulu Toimivaa laadunhallintaa ja

Lisätiedot

Opetusneuvos Leena Koski, Opetushallitus, pääarvioija Kehitysjohtaja Jatta Herranen Kehittämiskoordinaattori Tuike Kankare Laatujohtaja Kirsti Nopanen

Opetusneuvos Leena Koski, Opetushallitus, pääarvioija Kehitysjohtaja Jatta Herranen Kehittämiskoordinaattori Tuike Kankare Laatujohtaja Kirsti Nopanen PALAUTERAPORTTI 30.6.2015 Jyväskylän Talouskouluyhdistys r.y./ Jyväskylän kotitalousoppilaitos AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMIEN ARVIOINTI YLEISTÄ Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatujärjestelmien arviointi Sivu 1 / 39

Ammatillisen koulutuksen laatujärjestelmien arviointi Sivu 1 / 39 Ammatillisen koulutuksen laatujärjestelmien arviointi Sivu 1 / 39 1. LAATUKULTTUURI JA LAADUNHALLINNAN KOKONAISUUS Laadunhallinta osana koulutuksen järjestäjän johtamisjärjestelmää, toiminnan ohjausta

Lisätiedot

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Pilotoinnin perehdyttämispäivä 17.12.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatujärjestelmien arviointi Sivu 1 / 38

Ammatillisen koulutuksen laatujärjestelmien arviointi Sivu 1 / 38 Ammatillisen koulutuksen laatujärjestelmien arviointi Sivu 1 / 38 1. LAATUKULTTUURI JA LAADUNHALLINNAN KOKONAISUUS Laadunhallinta osana koulutuksen järjestäjän johtamisjärjestelmää, toiminnan ohjausta

Lisätiedot

Ei näyttöä tai puheen tasolla

Ei näyttöä tai puheen tasolla Jyväskylän yliopisto 1(5) Dokumenteilla tarkoitetaan suuntaa ohjaavia asiakirjoja, strategioita ja linjauksia. Keskeisiä ovat vain ko. auditointikohdetta koskevat ja ohjaavat dokumentit. Dokumentit voivat

Lisätiedot

OPINTOKESKUS SIVIKSEN KOULUTUKSEN LAATUMÄÄRITTELY - KOULUTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN

OPINTOKESKUS SIVIKSEN KOULUTUKSEN LAATUMÄÄRITTELY - KOULUTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN OPINTOKESKUS SIVIKSEN KOULUTUKSEN LAATUMÄÄRITTELY - KOULUTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN LAATUKRITEERIT LAATUTEKIJÄ PUUTTUVA LAATU ALKAVA LAATU KEHITTYVÄ LAATU EDISTYNYT LAATU 1. Järjestön koulutuksen kokonaissuunnittelu

Lisätiedot

Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa

Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa 31.10.2014 Esa Oikarinen Koulutuspäällikkö Kainuun ammattiopisto Kainuun ammattiopisto (KAO) Osa Kajaanin kaupungin

Lisätiedot

Pop & Jazz Konservatorion laadunhallintajärjestelmä. Janne Murto

Pop & Jazz Konservatorion laadunhallintajärjestelmä. Janne Murto Pop & Jazz Konservatorion laadunhallintajärjestelmä Janne Murto 19.9.2017 1. Viranomaisten vaatimukset Koulutuksen järjestäjillä on oltava toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMIEN ARVIOINTI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMIEN ARVIOINTI PALAUTERAPORTTI 30.6.2015 Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMIEN ARVIOINTI YLEISTÄ ARVIOINTIRYHMÄ Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMIEN ITSEARVIOINNIN KRITEERIT

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMIEN ITSEARVIOINNIN KRITEERIT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMIEN ITSEARVIOINNIN KRITEERIT Action Grant 2016 Support to the European Quality Assurance in Vocational Education and Training National Reference Points

Lisätiedot

Itsearvioinnin toteutus pilotoinnissa

Itsearvioinnin toteutus pilotoinnissa Itsearvioinnin toteutus pilotoinnissa Valmisteluvaihe ja tausta Tiedotus Osallistaminen Pilotointiprosessin toteutus Itsearviointi-istunnot Tietojen koonti ja syöttö Mitä maksoi? Hyödyt: Organisaatiolle

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

Hevosopiston LAATUJÄRJESTELMÄN ULKOINEN AUDITOINTI, kooste vahvuuksista ja parantamiskohteista

Hevosopiston LAATUJÄRJESTELMÄN ULKOINEN AUDITOINTI, kooste vahvuuksista ja parantamiskohteista Hevosopiston LAATUJÄRJESTELMÄN ULKOINEN AUDITOINTI, kooste vahvuuksista ja parantamiskohteista 1. Laatukulttuuri ja laadunhallinnan kokonaisuus Hevosopiston johto on sitoutunut laadunhallinnan kehittämiseen.

Lisätiedot

VUODEN 2014 ULKOISEEN

VUODEN 2014 ULKOISEEN VUODEN 2014 ULKOISEEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Koulutusneuvosto 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Ulkoinen auditointi Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit 1. LAATUKULTTUURI JA LAADUNHALLINNAN KOKONAISUUS Laadunhallinta osana koulutuksen järjestäjän johtamisjärjestelmää toiminnan ohjausta ja toimintaa 1.1 Laadunhallinta ei kytkeydy johtamisjärjestelmään.

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus

Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen johtamisen kehittämishanke vuosina 2011 2012. Hellevi Lassila, koulutusjohtaja, vararehtori Koulutuskeskus

Lisätiedot

Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen Johdanto iltapäivän työskentelyyn Työskentelyn taustamateriaalia

Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen Johdanto iltapäivän työskentelyyn Työskentelyn taustamateriaalia Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen Johdanto iltapäivän työskentelyyn Työskentelyn taustamateriaalia Opetusneuvos Leena Koski Työseminaariin osallistuvat organisaatiot ABB Oy Ammatillinen erikoisoppilaitos

Lisätiedot

puuttuva alkava kehittyvä edistynyt 1. Laatukulttuuri ja laadunhallinnan kokonaisuus Laadunhallinta osana koulutuksen

puuttuva alkava kehittyvä edistynyt 1. Laatukulttuuri ja laadunhallinnan kokonaisuus Laadunhallinta osana koulutuksen Taulukon otsikko 1. Laatukulttuuri ja laadunhallinnan kokonaisuus Laadunhallinta osana koulutuksen järjestäjän johtamisjärjestelmää, toiminnan ohjausta ja toimintaa Koulutuksen järjestäjällä on käytössä

Lisätiedot

Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO

Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO 30.1.2013 yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus Sisältö Tutkinnon perusteiden toimeenpano ammatillisena peruskoulutuksena

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 EFQM-malli ja ammatillisen koulutuksen laatupalkinto - hakemuksen laatiminen, kokemuksia aiempien hakukierrosten prosessista ja arvioinnista Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Kestävä kehitys osana koulutuksen järjestäjän laadunhallintaa - Johdantopuheenvuoro, itsearvioinnin tulokset Opetusneuvos Leena Koski.

Kestävä kehitys osana koulutuksen järjestäjän laadunhallintaa - Johdantopuheenvuoro, itsearvioinnin tulokset Opetusneuvos Leena Koski. Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen 1-2015, 4.11. Saimaan ammattiopisto Sampo Kestävä kehitys osana koulutuksen järjestäjän laadunhallintaa - Johdantopuheenvuoro, itsearvioinnin tulokset

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta: laatustrategian lähtökohtia Edistetään korkealaatuista

Lisätiedot

Laatua ja vaikuttavuutta yhdessä kehittäen ja tehden! - Ammatillisen erityisopetuksen laadun ja vaikuttavuuden arviointi

Laatua ja vaikuttavuutta yhdessä kehittäen ja tehden! - Ammatillisen erityisopetuksen laadun ja vaikuttavuuden arviointi Laatua ja vaikuttavuutta yhdessä kehittäen ja tehden! - Ammatillisen erityisopetuksen laadun ja vaikuttavuuden arviointi Marjut Huttunen Erityisopetuksen kehittämispäivät 23.-24.4.2014, Rinnakkaisseminaari

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Laadunhallintajärjestelmien kehittäminen arviointitulosten pohjalta

Laadunhallintajärjestelmien kehittäminen arviointitulosten pohjalta Työseminaari arvioinnista kehittämiseen Laadunhallintajärjestelmien kehittäminen arviointitulosten pohjalta Opetusneuvos Leena Koski www.oph.fi leena.koski@oph.fi Perustietoja Työseminaari arvioinnista

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Alueellinen seminaaripäivä -Työelämä, henkilöstö ja opiskelijat mukaan ammatillisen koulutuksen laadun kehittämiseen 9.11.2018 Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Leena Koski Opetusneuvos

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja

Lisätiedot

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa?

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Laadunhallinta ja tuloksellisuus lukiokoulutuksessa Lukioseminaari 11.4.2012, Kuntatalo Juha Karvonen, kehittämispäällikkö Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Lukioseminaari 11.4.2012 Lukion

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi Kymenlaakson ammattikorkeakoulu opiskelijoita 4500 henkilöstöä 300 2 kampusta 4 koulutusalaa 18 tiimiä Kyamkin laatupolitiikka Laadusta viestitään ymmärrettävästi Vastuu laadusta ja kehittämisestä on kaikilla

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Hakemuksen laatiminen. Tiedotustilaisuus Opetusneuvos Leena Koski

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Hakemuksen laatiminen. Tiedotustilaisuus Opetusneuvos Leena Koski Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2011 Hakemuksen laatiminen Tiedotustilaisuus 28.2.2011 Opetusneuvos www.oph.fi Hakemuksen laatimisen vaiheet Tehdään päätös hakemisesta ja keskustellaan omista tavoitteista.

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen toiminnan johtaminen

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen toiminnan johtaminen Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen toiminnan johtaminen Pedagogisen johtamisen hankkeen johtoryhmän jäsen Ritva Ylitervo ja AMKEn kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon

Lisätiedot

Järjestelmä kattaa vain. ja/tai yksiköistä/koulutusaloista. Menettelytapojen vaikuttavuudesta. Menettelytapojen vaikuttavuudesta toiminnan

Järjestelmä kattaa vain. ja/tai yksiköistä/koulutusaloista. Menettelytapojen vaikuttavuudesta. Menettelytapojen vaikuttavuudesta toiminnan KOHTEET Luonnos 17.5.2013 1. Laatukulttuuri ja laadunhallinnan kokonaisuus KRITEERIT Puuttuva Alkava Kehittyvä Edistynyt Laadunhallinta osana koulutuksen järjestäjän johtamisjärjestelmää, toiminnan ohjausta

Lisätiedot

Toimivaa laadunhallintaa ammatilliseen koulutukseen

Toimivaa laadunhallintaa ammatilliseen koulutukseen Toimivaa laadunhallintaa ammatilliseen koulutukseen Keskustelu- ja kuulemistilaisuus 11.2.2013 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen laatustrategian toteuttaminen Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Pilotoinnin toteutus ja palautteen hankinta

Pilotoinnin toteutus ja palautteen hankinta Pilotoinnin perehdyttämispäivä - kriteeristö ja arviointiprosessi - 17.12.2013 - Pilotoinnin toteutus ja palautteen hankinta Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Pilotointiin osallistuvien koulutuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen 1-2016, 18.4. Ahlmanin ammattija aikuisopisto Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski Opetusneuvos Leena Koski

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013 Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013 Euroopan laatupalkinto (EFQM) ja ammatillisen koulutuksen laatupalkinnossa hakemuksen laatiminen ja kokemuksia aiempien hakukierrosten prosessista ja arvioinnista

Lisätiedot

Laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukevan järjestelmän arviointi pilotoinnin kokemuksia Koulutuskeskus Salpauksessa

Laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukevan järjestelmän arviointi pilotoinnin kokemuksia Koulutuskeskus Salpauksessa Laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukevan järjestelmän arviointi pilotoinnin kokemuksia Koulutuskeskus Salpauksessa Kehittämispäällikkö Sari Mikkola LARK3-hankkeen workshop 7.4.2014 Valmistautuminen

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen TERVEYSALAN LAITOKSEN LAATUTYÖN KUVAUS 2012 Laatutyön tavoitteet Terveysalan laitoksen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Alueellinen seminaaripäivä (Etelä-Suomi) -Työelämä, henkilöstö ja opiskelijat mukaan ammatillisen koulutuksen laadun kehittämiseen 22.11.2018 Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Leena

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATURYHMÄN EDOTUS: LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERIT JA AR- VIOINTIPROSESSI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATURYHMÄN EDOTUS: LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERIT JA AR- VIOINTIPROSESSI 1 OKM 17.5.2013 LUONNOS AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATURYHMÄN EDOTUS: LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERIT JA AR- VIOINTIPROSESSI 1 Johdanto Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe Nämä kriteerit on tuotettu 2011-2012 Hyria koulutuksen koordinoimassa Aikuiskoulutuksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit (Aikuis-KEKE) -hankkeessa. Kriteerien suunnittelusta vastasi hankkeen kehittämisryhmä,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012 Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012 Euroopan laatupalkinto (EFQM) ja ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon arviointiperusteet ja erityisteema Tiedotustilaisuus 3.2.2012 Opetusneuvos www.oph.fi

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä hallitsee laatua? Case Koulutuskeskus Salpaus

Miten koulutuksen järjestäjä hallitsee laatua? Case Koulutuskeskus Salpaus Miten koulutuksen järjestäjä hallitsee laatua? Case Koulutuskeskus Salpaus Laatuykkönen teemana työelämätoimikunnat laadunvarmistajina 4.12.2018 Paasitorni Helsinki Seija Katajisto Salpauksen laadunhallinnan

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulu

Mikkelin ammattikorkeakoulu Mikkelin ammattikorkeakoulu Mamk lyhyesti Mikkelin ammattikorkeakoulu on elinikäisen oppimisen korkeakoulu, opiskelijan korkeakoulu, kansainvälinen korkeakoulu, yhteisöllinen korkeakoulu, vahva TKI-korkeakoulu

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen

Lisätiedot

++(1) +(2) -(4) (0) ++(1) +(1) -(5) --(0) ++(2) +(2) -(3) --(0) ++(1) +(2) -(2) --(0)

++(1) +(2) -(4) (0) ++(1) +(1) -(5) --(0) ++(2) +(2) -(3) --(0) ++(1) +(2) -(2) --(0) Arviointialue 6: Vaikuttavuus Indikaattorit Esimerkkejä arviointikriteereistä Arviointi: ++ erittäin hyvä + hyvä - kehitettävää -- vaatii pikaisesti toimenpiteitä Tietolähteitä Tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden

Lisätiedot

Laatujärjestelmien arviointikriteeristön pilotointi Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä keväällä 14

Laatujärjestelmien arviointikriteeristön pilotointi Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä keväällä 14 Laatujärjestelmien arviointikriteeristön pilotointi Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä keväällä 14 Hanna Rajala, suunnittelupäällikkö Jyväskylän koulutuskuntayhtymä hanna.rajala@jao.fi 040 341 6175 AMKE

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan teemapaja kooste ryhmätöistä

Ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan teemapaja kooste ryhmätöistä Ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan teemapaja kooste ryhmätöistä Miten kehittämishankkeiden vaikutuksia ja vaikuttavuutta voitaisiin parantaa? Miten kehittämishankkeiden vaikutuksia ja vaikuttavuutta

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden arviointi Elina Harjunen Pro Lukio ry 9.5. Arviointi pohjautuu OKM:n toimeksiantoon Karvi kartoittaa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Uudistettujen ammatillisen koulutuksen perusteiden toimeenpanon seuranta

Uudistettujen ammatillisen koulutuksen perusteiden toimeenpanon seuranta Uudistettujen ammatillisen koulutuksen perusteiden toimeenpanon seuranta Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutuspäivä 20.3.2013 yli-insinööri Kati Lounema Esityksen sisältö Perusteiden toimeenpanon

Lisätiedot

Arvioinnilla luottamusta

Arvioinnilla luottamusta Arvioinnilla luottamusta Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteet Elina Harjunen, Risto Hietala, Laura Lepola, Anu Räisänen ja Aila Korpi Pohjois-Suomen AVI-alueen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2016

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2016 Informaatiotilaisuus 8.4.2016, OPH Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2016 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Opetusneuvos Leena Koski Opetusneuvos Leena Koski www.oph.fi AMMATILLISEN

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana

Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana Koppihankkeen loppuseminaari Helsinki ma 21.4.2008 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ammattiosaamisen näytöt osana ammatillisen

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä. Laatuseminaari 7.12.2015

Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä. Laatuseminaari 7.12.2015 Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä Laatuseminaari 7.12.2015 Hankeverkosto Sammosta ammennetaan Hankkeen tavoitteet Kehittää toimintamalleja ja tietovarastoja, joilla vahvistetaan johdon roolia ja osallistumista

Lisätiedot

Laatutyö nousuun Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä. PL 119 37601 Valkeakoski

Laatutyö nousuun Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä. PL 119 37601 Valkeakoski 1 (7) Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä n yhteystiedot Juuso Hyvärinen juuso.hyvarinen@vsky.fi puh. 044 906 0320 PL 119 37601 Valkeakoski Toiminnan vakiintuneisuus, esim. vuosikello. Laadunhallinnan

Lisätiedot

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja oppisopimistoiminnan laatu

Näyttötutkintojen ja oppisopimistoiminnan laatu Näyttötutkintojen ja oppisopimistoiminnan laatu Kehityspäällikkö Heikki Mäkinen Laatuverkoston tapaamispäivä 31.10.2013 Laatutyön integrointi arkeen Laatu osa jokapäiväistä arjen toimintaa, joka edellyttää:

Lisätiedot

1. Kyselyn tausta ja tavoite. 2. Kyselyn rakenne ja vastaajaryhmät

1. Kyselyn tausta ja tavoite. 2. Kyselyn rakenne ja vastaajaryhmät Action Grant 2017 - Support to the European Quality Assurance in Vocational Education and Training National Reference Points (EQAVET NRP) Decision number - 2017-0842/001-001 Project Nr 586540-EPP-1-2017-1-FI-

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia 3.6.2015 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Käsiteltävät selvitykset: Selvitys nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpideohjelman tuloksellisuudesta

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN ARVIOINTI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN ARVIOINTI PALAUTERAPORTTI 30.6.2015 Päijät-Hämeen koulutuskonserni, Koulutuskeskus Salpaus AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN ARVIOINTI Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa linjataan,

Lisätiedot

10.12.2010 Ulla Keto & Marjo Nykänen

10.12.2010 Ulla Keto & Marjo Nykänen Itsearviointi, case MAMK Laatu- ja palvelujohtaja Marjo Nykänen Lehtori, laatuvastaava Ulla Keto Ohjelma Itsearviointi korkeakoulun laatutyökaluna Itsearviointi MAMKissa EFQM-itsearvioinnit (1998, 1999)

Lisätiedot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkinnoista. Markku Kokkonen Maaliskuu 2011

Ajankohtaista näyttötutkinnoista. Markku Kokkonen Maaliskuu 2011 Ajankohtaista näyttötutkinnoista Markku Kokkonen Maaliskuu 2011 www.oph.fi/nayttotutkinnot Tutkintotoimikunnat 1.8.2010-31.7.2013 toimikausi on käynnistynyt 152 tutkintotoimikuntaa (edellisellä kaudella

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmän itsearviointi

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmän itsearviointi 2015 Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmän itsearviointi Riittamaija Pulli Kanneljärven Opisto 13/05/2015 13 1 SISÄLLYS 1. JOHDANTO...2 2. KANNELJÄRVEN OPISTON LAADUNHALLINJÄRJESTELMÄN KUVAUS...2

Lisätiedot

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan?

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Raila Oksanen 1.9.2016 Page 1 Monikäyttöisyyden lähtökohta CAF on tarkoitettu helppokäyttöiseksi työkaluksi julkisen sektorin organisaatioiden

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN 1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Oppilaitos: Yhteyshenkilö: Päivämäärä: 1.1 YMPÄRISTÖASIOIDEN HOIDON TILA KRITEERI 1: Oppilaitoksella on käsitys omaan toimintaansa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Kansallisen laatuverkoston kokoontuminen, HAMK 2.11.2018 Leena Koski Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi Action Grant 2017 - Support to the European

Lisätiedot

- Jotta liikkuisimme enemmän - Latua3!- info. Laadunhallinnan toimeenpano urheiluopistojen arkeen

- Jotta liikkuisimme enemmän - Latua3!- info. Laadunhallinnan toimeenpano urheiluopistojen arkeen - Jotta liikkuisimme enemmän - Latua3!- info Laadunhallinnan toimeenpano urheiluopistojen arkeen 20.1.2017 Latua 3! pähkinän kuoressa Tiivistetyn hankekuvauksen pohjalta Tavoite1. Auditointiosaamisen jalkautus

Lisätiedot

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN LAADUNHALLINNAN KEHITTÄMINEN 2012 1. KORKEAKOULUN LAATUPOLITIIKKA t Laadunhallinnan jalkauttaminen laitoksille ja koulutusohjelmiin - EFQM-itsearvioinnin käytön kehittäminen - OPS- katselmusten kehittäminen,

Lisätiedot

Laatutyö nousuun Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä

Laatutyö nousuun Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä Tilannekatsaus 1 (6) Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä Partnerin (osahanke) toiminta ja Olemassa olevan laadunhallintajärjestelmän saattaminen sähköisen toimintajärjestelmän muotoon ottaen huomioon

Lisätiedot

Tavoitteet 1 (6) Versio Ammattikoulutus Y-tunnus:

Tavoitteet 1 (6) Versio Ammattikoulutus Y-tunnus: Tavoitteet 1 (6) LAMPPU2015-hanke Rovaniemen koulutuskuntayhtymän osahankkeen tavoitteet Koulutuksen järjestäjän tiedot Rovaniemen koulutuskuntayhtymä LAMPPU2015-hankkeen koordinaattoritehtävien lisäksi

Lisätiedot