Kehittämisehdotukset sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen tuotannon vakiinnuttamiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehittämisehdotukset sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen tuotannon vakiinnuttamiseksi"

Transkriptio

1 Euroopan unionin osarahoittama hanke Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen (TASURI) -hankkeen tilastotyöryhmä Kehittämisehdotukset sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen tuotannon vakiinnuttamiseksi 1 Johdanto Poliittisen päätöksenteon lisäksi naisten asema taloudellisessa päätöksenteossa ja erityisesti yritysten johtotehtävissä on noussut tärkeäksi tasa-arvopolitiikan kysymykseksi ja teemaa pidetään keskeisenä tasa-arvon mittarina niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Sukupuolen mukaan eritellylle säännölliselle tilastotuotannolle on kasvava tarve sekä kansallisella tasolla että kansainvälisesti. Tilastojen säännöllinen tuottaminen parantaa ajantasaisen ja luotettavan tilastotiedon saatavuutta naisten ja miesten edustuksesta yritysten johdossa. Sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen säännölliselle tuottamiselle on myös kansallisia perusteita ja velvoitteita. Suomessa tietoja naisten ja miesten osuuksista yritysten ylimmässä johdossa on tähän saakka tuotettu eri tahojen toimesta. Tietoja on tuotettu lähinnä naisten ja miesten osuudesta pörssiyhtiöiden hallituksissa ja toimivassa johdossa sekä valtioneuvoston kanslian omistajaohjauksessa olevien valtio-omisteisten yhtiöiden hallituksissa. Eri tahojen tuottamat tiedot ovat kuitenkin hajallaan, eikä varmuutta tilastojen säännöllisestä tuottamisesta ole. Hallituksen tasa-arvo-ohjelman kohdan 3.3. Naisten urakehityksen edistäminen ja sukupuolten tasapuolisen edustuksen lisääminen julkisen ja yksityisen sektorin päätöksenteossa toimenpide sisältää tavoitteen johtajuustilastojen kehittämisestä. Toimenpiteen edistämiseksi sosiaali- ja terveysministeriö perusti tasa-arvoyksikön toteuttaman Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen (TASURI) -hankkeen tilastotyöryhmän. Valtiovarainministeriön vetämän työryhmän työn tuloksena on laadittu TASURI-hankkeen kehittämisehdotukset, jotka luovat pohjaa kehittämistyön jatkamiselle ja sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen tuotannon vakiinnuttamiselle. Kehittämistyön tueksi TASURI-hankkeessa toteutettiin laaja tilastollinen selvitys Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa, jonka toteutti Tilastokeskus. Selvityksessä oli ensimmäistä kertaa tarkasteltavana pörssiyhtiöiden ja valtio-omisteisten yhtiöiden lisäksi suurimmat listaamattomat yhtiöt. Naisten ja miesten edustusta yritysten ylimmässä johdossa on ensi kertaa tarkasteltu näin monipuolisesti taustamuuttujien ja keskijohdon mukaan. Tilastotyöryhmä esittää seuraavat kehittämisehdotukset ja toimenpiteet sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen tuotannon vakiinnuttamiseksi: a) Sukupuolten tasa-arvon kehitystä yritysten johdossa seurataan ja tilastotietoja naisten ja miesten edustuksesta pörssiyhtiöiden ja valtio-omisteisten yhtiöiden ylimmässä johdossa (hallituksessa ja johtoryhmässä) tuotetaan säännöllisesti Sukupuolen mukaan eriteltyjä johtajuustilastoja tuotetaan säännöllisesti vuosittain sukupuolten tasa-arvon ja sen kehityksen seuraamiseksi eri yhtiötyyppien ylimmässä Meritullinkatu 8, Helsinki PL 33, VALTIONEUVOSTO Puhelin Telekopio kirjaamo@stm.fi etunimi.sukunimi@stm.fi

2 2(18) johdossa. Mahdollisuuksien mukaan tarkastelu laajennetaan myös naisten ja miesten edustukseen eri yhtiötyyppien keskijohdossa. Tilastokeskuksen kahden vuoden välein tuotettavassa Naiset ja miehet Suomessa - taskutilastossa laajennetaan johtajuustilastojen sisältöä monipuolisemmaksi. Seuraava taskutilasto julkaistaan vuonna Keskuskauppakamarin ja valtioneuvoston kanslian keväisin yritysten yhtiökokousten jälkeen julkaisemat tiedot naisten ja miesten osuuksista pörssiyhtiöiden ja valtioomisteisten yhtiöiden ylimmässä johdossa julkaistaan kootusti Tilastokeskuksen tasa-arvosivustolla 1. Huolehditaan, että selvitysten tiedot linkitetään myös Tasaarvotiedon keskus Minnan 2 sivustolle. Kaikki ministeriöt raportoivat naisten ja miesten osuudet kyseisen ministeriön omistajaohjauksessa olevien valtio-omisteisten yhtiöiden hallituksista ja johtoryhmistä vuosittain Suomen hallituksen vuosikertomuksessa keväästä 2016 lähtien. Pohditaan keinoja tuottaa jatkossa säännöllisesti tilastoja naisten ja miesten edustuksesta myös listaamattomien yhtiöiden ja kuntien omistamien yhtiöiden ylimmässä johdossa sekä kaikkien yhtiötyyppien keskijohdossa (ks. kehittämisehdotuskohta b). b) Kokonaiskuvan saaminen sukupuolten tasa-arvokehityksestä yritysten johdossa ja siinä tapahtuneissa muutoksissa edellyttää laajemman tilastoselvityksen tuottamista 2-4 vuoden välein Toteutetaan laajempi tilastoselvitys 2-4 vuoden välein naisten ja miesten edustuksesta eri yhtiötyyppien (pörssiyhtiöt, valtio-omisteiset yhtiöt, listaamattomat yhtiöt ja kuntayhtiöt) johdossa. Tarkastellaan naisten ja miesten osuutta yritysten ylimmän johdon lisäksi keskijohdossa. Tarkastellaan johdon sukupuolijakaumaa taustamuuttujien mukaan. Keskeisimpiä taustamuuttujia ovat johtajien koulutustausta (koulutusala ja -aste) ja ikä sekä yrityksen koko, toimiala ja yrityksen henkilöstön sukupuolijakauma. c) Johtajien tuloja tarkastellaan sukupuolen mukaan erillisenä selvityksenä Sukupuolen mukaan eritelty selvitys johtajien palkoista ja palkkioista toteutetaan. d) Johtajuustilastoja tuottavien tahojen välistä yhteistyötä ja tietojen vaihtoa jatketaan ja vahvistetaan Keskeisten johtajuustilastoja tuottavien tahojen yhteistyötä jatketaan TASURIhankkeen tilastotyöryhmän päättymisen jälkeen syksystä 2015 lähtien valtiovarainministeriön koordinoimassa verkostossa yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön kanssa. Johtajuustilastoja toteuttavien tahojen verkosto jatkaa sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen tuottamisen vakiinnuttamista. Sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen säännöllisemmästä tuotannosta keskustellaan ja siihen liittyviä kehittämistoimenpiteitä jatketaan Tilastokeskuksen

3 3(18) tasa-arvotilastojen asiantuntijaryhmässä ja Tilastokeskuksen sisäisessä tasaarvotilastojen verkostossa. Tilastokeskuksessa tuotetaan myös jatkossa sukupuolen mukaan eriteltyjä johtajuustilastoja, joita muut tahot voivat hyödyntää, ja joiden sisältöjä kehitetään taloudellisten resurssien antamissa puitteissa. Olemassa olevia tilastoaineistoja hyödynnetään monipuolisesti ja tietoa jaetaan aktiivisesti johtajuustilastoja tuottavien tahojen kesken. Johtajien tilastoinnin näkyvyyttä lisätään Tilastokeskuksen tasa-arvotilastojen teemasivuilla ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän Tasa-arvotiedon keskus Minnan sivustolla. Sukupuolen mukaan tarkasteltavat tilastolliset johtajaselvitykset kootaan Tilastokeskuksen tasa-arvosivustolle. Tilastoselvityksen toteuttaja huolehtii edellisen lisäksi selvityksen toimittamisesta myös Tasaarvotiedon keskus Minnan sivustolle. e) Tilastotuotannon lisäksi tehdään syvemmälle menevää tutkimusta johtajien työurien eri vaiheista ja muutoksista Säännölliseen, vuosittain ja 2-4 vuoden välein tuotettaviin sukupuolen mukaan eriteltyihin johtajien tasa-arvotilannetta ja työuraa koskeviin tilastoihin tulee varmistaa riittävät taloudelliset - ja henkilöresurssit. Tilastollisten selvitysten lisäksi tuotetaan johtajanaisten ja -miesten tasapuolisen urakehityksen edistämiseksi laadullista tutkimusta yliopistoissa ja muissa tutkimuslaitoksissa sekä hankkeissa ja ohjelmissa, kuten sosiaali- ja terveysministeriön samapalkkaisuusohjelmassa.

4 4(18) 2 Sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen tuotannon kehittämisen ja vakiinnuttamisen tarpeet Poliittisen päätöksenteon lisäksi naisten asema taloudellisessa päätöksenteossa ja erityisesti yritysten johtotehtävissä on noussut tärkeäksi tasa-arvopolitiikan kysymykseksi, ja teemaa pidetään keskeisenä tasa-arvon mittarina niin Suomessa kuin kansainvälisesti. EU:ssa aihetta on pidetty esillä erityisesti 2010-luvulta alkaen. Sukupuolen mukaan eritellyille johtajuustilastoille on havaittu olevan suuri tarve, ja tilastoinnin kehittämistoimia on toteutettu sekä Suomessa että EU:ssa. Aihe nousi esille 1990-luvun alkupuolella myös pohjoismaisessa ministerineuvostossa. Sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen tuotannon vakiinnuttamiseksi on Suomessa tehty pitkäjänteistä työtä, erityisesti hallituksen tasa-arvo-ohjelmasta lähtien. Eri tahot, kuten Tilastokeskus, Keskuskauppakamari, valtioneuvoston kanslia, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ovat tuottaneet tietoja naisten ja miesten osuuksista yritysten ylimmässä johdossa. Tietoja on tuotettu lähinnä naisten ja miesten osuudesta pörssiyhtiöiden hallituksissa ja toimivassa johdossa, ja valtio-omisteisten yhtiöiden osalta hallituksista. Eri tahojen tuottamat tiedot ovat kuitenkin hajallaan, eikä varmuutta tilastojen säännöllisestä tuottamisesta ole. Säännölliselle tilastotuotannolle on kasvava tarve ja kysyntää niin kansallisessa tasaarvopolitiikassa kuin kansainvälisesti, etenkin Euroopan tasolla. Tilastojen säännöllinen tuottaminen parantaa ajantasaisen ja luotettavan tilastotiedon saatavuutta naisten ja miesten edustuksesta yritysten johdossa. Hallituksen tasa-arvo-ohjelman toimenpiteenä kohdassa 3.3. (Naisten urakehityksen edistäminen ja sukupuolten tasapuolisen edustuksen lisääminen julkisen ja yksityisen sektorin päätöksenteossa) sisältyy tavoite johtajuustilastojen kehittämisestä. Toimenpiteen edistämiseksi sosiaali- ja terveysministeriö perusti tasa-arvoyksikön toteuttaman Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen (TASURI) -hankkeen 5 tilastotyöryhmän (ks. liite 1). Valtiovarainministeriön vetämän työryhmän tehtävänä on pohtia keinoja sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen tuotannon vakiinnuttamiseksi. Tilastotyöryhmän työn tulokset ja ehdotukset kehittämistoimenpiteiksi on laadittu TASURI-hankkeen toimesta tähän muistioon. Annetut toimenpide-ehdotukset luovat pohjaa kehittämistyön jatkolle ja sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen tuotannon vakiinnuttamiselle. Kehittämistyön tueksi TASURI-hanke tilasi laajan tilastollisen selvityksen Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa 6, jonka toteutti Tilastokeskus. Selvitys sisältää ehdotuksia selvitystyön aikana havaituista kehittämiskohteista johtajuustilastojen tuottamiseen säännöllisesti. Tilastokeskus on julkaissut kattavat naisten johtajuutta käsittelevät selvitykset vuosina 1994, 1996, 1999 ja Tilastokeskus julkaisee tietoja johtajien lukumäärästä vuosittain työssäkäyntitilastossa, palkkatilastoissa ja työvoimatutkimuksessa. Tämän lisäksi Tilastokeskus Pietiläinen, Marjut, Keski-Petäjä, Miina & Katainen, Antti (2015). Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2015:3. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. 7 Naiset huipulla (1994), Huipulla tuulee (1996), Onko huipulla tyyntynyt (1999), Tasa-arvo: Naiset johdossa (Hyvinvointikatsaus 4/2003)

5 5(18) julkaisee epäsäännöllisemmin johtajuustilastoja kahden vuoden välein tuotettavassa Naiset ja miehet Suomessa -taskutilastossa 8 ja työolotutkimuksessa tietoja esimiesasemassa toimivista. Keskuskauppakamari on julkaissut vuodesta 2011 alkaen selvityksiä naisten ja miesten edustuksesta pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä 9. Valtioneuvoston kanslia julkaisee vuosittain naisten ja miesten osuudet valtioneuvoston kanslian omistajaohjauksessa olevien valtio-omisteisten yhtiöiden hallitusten osalta. Valtioneuvoston kanslian ohjauksessa olevien valtio-omisteisten yhtiöiden tiedot raportoidaan hallituksen tasa-arvo-ohjelman väli- ja loppuraporteissa 10. Kansalliset ja kansainväliset perusteet ja velvoitteet säännölliselle johtajuustilastoinnille Säännöllisesti tuotetuilla sukupuolen huomioivilla johtajuustilastoilla on keskeinen rooli tasaarvopoliittisten toimien ja niiden vaikuttavuuden seurannan kannalta. Sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen säännölliselle tuottamiselle on kansallisia perusteita ja velvoitteita. Valtioneuvoston antama periaatepäätös sukupuolten tasapuolisen edustuksen toteutumisesta pörssiyhtiöiden hallituksissa 11 asettaa suurille ja keskisuurille pörssiyhtiöille tavoitteeksi, että naisia ja miehiä on vähintään 40 prosenttia hallituksen jäsenistä mennessä. Periaatepäätöksessä linjataan tavoitteita ja lisätoimenpiteitä kehityksen edistämiseksi. Hallitus seuraa aktiivisesti tavoitteiden toteuttamista ja arvioi lähivuosina mahdollisia lainsäädännöllisiä tarpeita. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa on asetettu vuodesta 2004 lähtien tavoitteet ja toimenpiteet naisten osuuden lisäämiseksi valtio-omisteisten yhtiöiden hallituksissa 12. Periaatepäätöksen mukaan valtio-omisteisia yhtiöitä koskevia tasa-arvotavoitteita jatketaan. Nykyisen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance) 13 mukaisesti listayhtiöt raportoivat hallitusten ja johtoryhmien kokoonpanot ja julkaisevat tiedot verkkosivuillaan. Hallinnointikoodia ollaan uudistamassa vuoden 2015 aikana. Yhtenä tavoitteena uudistamisessa on monipuolistaa ja yhdenmukaistaa pörssiyhtiöiden raportointia. Uusi hallinnointikoodi on määrä saattaa voimaan vuonna Listaamattomilla yhtiöillä ja kuntien omistamilla yhtiöillä ei ole vastaavantyyppistä raportointivelvollisuutta, mikä vaikuttaa tietojen saatavuuteen ja asettaa ehtoja niiden keräämiselle. 8 Ks. esim. Naiset ja miehet Suomessa taskutilasto: 9 Miehet johtavat pörssiyhtiöiden liiketoimintoja Naiset päätyvät tukitoimintoihin (2011), Lasikatto säröilee Itsesääntely päihittää kiintiöt (2012), Menestystä hallituksissa, haasteita johtoryhmissä (2013), Naiset ottavat vastuuta johtoryhmissä (2014), Corporate Governance selvitys: Toimiiko hyvä hallinnointi ja avoimuus pörssiyhtiöissä (2015) 10 Ks. esim n_hallitukset_tasa-arvo.pdf 12 Hallituksen tasa-arvo-ohjelman mukaan Valtio jatkaa ohjelmaa naisten osuuden lisäämiseksi valtioomisteisten yhtiöiden hallituksissa seuraavien tavoitteiden ja valtion omistajapolitiikkaa koskevan valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti: 1. Valtion kokonaan omistamien yhtiöiden hallituksissa on oltava naisia ja miehiä vähintään 40 prosenttia. 2. Yhtiöissä, joissa valtio on enemmistössä ja jotka eivät ole pörssiyhtiöitä, on 40 prosentin kiintiö hallituksissa samoin toteutettava, ellei muuhun ole nimenomaisia perusteita (yhtiöjärjestyssäännöksiä, osakassopimuksia tai muita sellaisia). 3. Yhtiöissä, joissa valtio on suoraan tai välillisesti vähemmistöomistajana, on valtion ja valtiota edustavien toimijoiden edistettävä tasa-arvoa siten, että ne nimeävät ehdokkaita hallituksen jäseniksi tasa-arvotavoitteita toteuttavalla tavalla. Pörssiyhtiöissä, joissa valtio on enemmistössä, tavoitteena on saavuttaa edellä mainitut 40 prosentin tasot. 13

6 6(18) Kansallisten edellytysten lisäksi yrityksillä on kansainvälisiä perusteita ja velvoitteita tuottaa tilastoja säännöllisesti yritysten johdosta. Naisten asema yritysten johdossa on keskeinen teema EU:n agendalla 14, muun muassa EU:n tasa-arvostrategiassa 15. Suomen kehityksestä ollaan kiinnostuneita EU:n taholta yhä enenevässä määrin. EU:ssa on hyväksytty vuonna 2014 tilinpäätösdirektiivin muutos, jonka säädösten tulee olla voimassa syksyllä Listayhtiöitä koskee velvoite julkistaa kuvaus hallitustaan koskevasta monimuotoisuuspolitiikasta ja ottaa kantaa muun muassa ikään, sukupuoleen, koulutus- ja ammattitaustaan. Lisäksi EU:ssa neuvotellaan listayhtiöiden hallitusten sukupuolijakauman tasapainottamista koskevasta direktiivistä, joka edellyttää seurantaa. Kansalliset ja kansainväliset perusteet ja velvoitteet saattavat parantaa tietojen saantia yrityksistä. Sukupuolten tasa-arvon edistäminen yritysten johdossa ja johtajien tasa-arvoisen urakehityksen seuranta Säännöllisesti tuotettua kattavaa tilastotietoa tarvitaan sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi yritysten johdossa, kokonaiskuvan saamiseksi naisten ja miesten osuudesta yritysten johtotehtävissä sekä johtajanaisten ja -miesten urakehityksen seuraamiseksi. Säännöllinen tilastotietojen kerääminen ja tuottaminen mahdollistaa johtajina toimivien naisten ja miesten työuran ja sen kehittymisen tarkemman tarkastelun. Säännönmukainen tilastointi tukee päätöksentekoa ja uusien kehittämistoimenpiteiden suunnittelua. Johtajuustilastojen käyttäjiä ovat muun muassa päätöksentekijät, ministeriöt ja muu julkinen hallinto, työmarkkinakeskusjärjestöt ja muut järjestöt, tutkimuslaitokset, yliopistot ja korkeakoulut, media, elinkeinoelämä ja yritykset, kansalaiset, johtamisen- ja hallitusammattilaisten verkostot sekä tasa-arvon ja työelämän kehittämisen asiantuntijat. Suomessa tuotettaville säännöllisille johtajuustilastoille on kysyntää myös kansainvälisesti, esimerkiksi Euroopan komission, Eurostatin ja EIGEn (European Institute for Gender Equality) sekä kansainvälisten järjestöjen taholta. Sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen säännöllisestä tuottamisen tarpeesta toteutettiin TASURI-hankkeessa kysely Kysely lähetettiin 121 keskeiselle johtajuustilastojen käyttäjälle. Kyselyyn vastasi määräajan puitteissa 40 henkilöä (vastausprosentti 33). Kyselyn vastauksia (ks. liite 2) on hyödynnetty kehittämisehdotusten laatimisessa. Johtajuustilastojen kehittämistarpeet Tällä hetkellä mikään taho Suomessa ei tuota vakiintuneesti tilastotietoa naisten ja miesten edustuksesta eri yhtiötyyppien ylimmässä ja keskijohdossa useiden eri taustamuuttujien mukaan tarkasteltuna, eikä tieto ole saatavissa kootusti yhdestä paikasta. Johtajuustilastot eivät myöskään ole Suomen virallisen tilastoinnin piirissä, joten niiden säännöllinen tuotanto ei ole vakiintunutta. On tärkeää, että sukupuolen mukaan eriteltyjä tilastoja tuotetaan säännöllisesti suurten, keskisuurten ja pienten pörssiyhtiöiden lisäksi kaikkien ministeriöiden omistajaohjauksessa olevien valtio-omisteisten yhtiöiden hallituksista ja johtoryhmistä n.htm

7 7(18) Tietoa tarvitaan myös listaamattomien yhtiöiden ja kuntayhtiöiden ylimmästä johdosta ja keskijohdosta, joista tietoa on saatavilla tällä hetkellä huonosti. Listaamattomia yhtiöitä ei koske samanlaiset avoimuussäännökset kuin pörssiyhtiöitä, joten listaamattomista yhtiöistä tietoa johdon sukupuolijakaumasta on saatavilla huonosti. Listaamattomat yhtiöt edustavat kuitenkin suurta, satojen tuhansien yritysten joukkoa suomalaisista yrityksistä verrattuna pörssiyhtiöihin, joita on reilu sata. Toisaalta tulee ottaa huomioon, että listaamattomissa yhtiöissä on paljon pieniä yhtiöitä, joissa ei välttämättä ole lainkaan hallitusta ja/tai johtoryhmää. Naisten ja miesten edustus listaamattomien yhtiöiden ylimmässä johdossa ja keskijohdossa oli ensimmäistä kertaa tarkastelun kohteena TASURI-hankkeen tilastoselvityksessä (Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa). Tehty selvitys osoitti, että sukupuolten edustusta listaamattomien yhtiöiden johdossa on tarpeen tarkastella jatkossakin, jotta saadaan laajempi kuva sukupuolen tasa-arvosta yritysjohdossa. Naisten ja miesten edustuksesta kuntayhtiöiden johdossa ollaan kiinnostuneita, koska kuntien tehtäviä on siirretty kuntaomisteisiin tai kuntien yhteisyrityksiin eli niiden yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys on kasvanut. Kuntien omistamia yhtiöitä tarkastelemalla niiden erityispiirteet, kuten nimityskäytännöt voidaan ottaa nykyistä paremmin huomioon. Kuntayhtiöiden johdosta ei myöskään ole saatavilla säännöllisesti tuotettuja tilastotietoja. Johtajien urakehityksen ja sukupuolten tasa-arvossa tapahtuvan kehityksen seuraamiseksi on tarpeen tuottaa säännöllisesti tietoa myös naisten ja miesten edustuksesta edellä mainittujen yhtiötyyppien keskijohdossa. Keskijohdon tilanteen tarkastelu antaa naisten ja miesten tasapuolisten urakehitysmahdollisuuksien lisäksi viitteitä siitä, onko keskijohdosta nousemassa tasapuolisesti (nuoria) naisia ja miehiä yritysten liiketoimintajohtoon ja hallitukseen. TASURI-hankkeen tilastoselvitys ja johtajuustilastojen käyttäjille tehty kysely osoittivat, että johtajien sukupuolijakauman mukaan tärkeitä tarkasteltavia taustamuuttujia ovat johtajien ikä ja koulutustausta (koulutusala ja -aste) sekä yritysten koko, toimiala ja yrityksen henkilöstön sukupuolijakauma. Koulutustaustan avulla voidaan tarkastella, millaisia ovat johtajien koulutustaustat, ja eroavatko johtajanaisten ja -miesten koulutustaustat toisistaan. Johtajien ikätarkastelu puolestaan antaa tietoa siitä, onko esimerkiksi keskijohdosta nousemassa tasapuolisesti nuorempia naisia ja miehiä yritysten toimivaan johtoon ja hallitukseen. Yrityksen koko ja toimiala antavat kiinnostavaa tietoa naisten urakehitysmahdollisuuksista erikokoisissa yrityksissä ja eri toimialoilla. Yrityksen henkilöstön sukupuolijakauma tuo puolestaan esille sen, minkälainen on johtajien sukupuolijakauma nais- ja miesenemmistöisissä yrityksissä. Toimialojen tai henkilöstön sukupuolijakauman vaikutus johdon sukupuolijakaumaan heijastelee ammattien eriytymistä sukupuolten mukaan. Lisäksi on tarvetta johtajien tulojen ja perhetaustan syvemmille tarkasteluille. Edellä mainitut taustamuuttujat on nähty tärkeiksi ylimmän ja keskijohdon tarkastelussa.

8 8(18) 3 Kehittämisehdotukset a) Sukupuolten tasa-arvon kehitystä yritysten johdossa seurataan ja tilastotietoja naisten ja miesten edustuksesta pörssiyhtiöiden ja valtio-omisteisten yhtiöiden ylimmässä johdossa (hallituksessa ja johtoryhmässä) tuotetaan säännöllisesti Säännöllisesti tuotetut tilastot parantavat ajantasaisen ja luotettavan tilastotiedon saatavuutta naisten ja miesten edustuksesta yritysten johdossa. Johtajuustilastot ovat keskeinen väline tasa-arvopolitiikan seurannassa ja vaikutusten arvioinnissa. Tällä hetkellä mikään taho ei tuota säännöllisesti ja kattavasti tietoja naisten ja miesten edustuksesta eri yritystyyppien johdossa, joten johtajuustilastojen säännölliselle tuottamiselle on tarvetta kokonaiskuvan saamiseksi. Sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen vuosittainen tuotanto auttaa näkemään tasa-arvokehityksen nykytilannetta ja kehityksen suuntaa. Säännöllisesti tuotettujen tilastojen avulla on mahdollista seurata johtajien työurien kehittymistä ja laajemmalti myös suomalaisen johtamisen tilaa. Muutosten havaitsemiseksi ja aikasarjojen vertaamiseksi tilastotietojen vuosittainen tuottaminen on välttämätöntä. Tilastojen säännöllistä, vuosittaista tuotantoa tukee myös TASURI-hankkeessa tehty kysely johtajuustilastojen käyttäjille. Vuosittainen tilastotuotanto takaa sen, että päättäjät ja organisaatiot sekä muut johtajuustilastojen käyttäjät saavat ajantasaista tietoa johtajanaisten ja -miesten sukupuolijakaumasta yrityksissä ja yhteiskunnan eri osa-alueilla. Työelämän nopea muuttuminen edellyttää ajan tasalla olevaa tietoa päätöksenteon tueksi. Myös akateemisessa tutkimustoiminnassa tarvitaan mahdollisimman säännöllistä ja ajankohtaista tilastotietoa naisten ja miesten edustuksesta eri yritystyyppien johdossa. Suomesta on lisäksi pystyttävä tarjoamaan kansainvälisesti vertailukelpoista tietoa sekä tietoa kansallisten ja kansainvälisten velvoitteiden edellyttämistä asioista. Kansalliset ja kansainväliset perusteet ja velvoitteet edellyttävät sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen säännöllistä tuottamista pörssiyhtiöistä ja valtio-omisteisista yhtiöistä. Tilastojen kattavuuden varmistamiseksi ja seurannan mahdollistamiseksi tietoja naisten ja miesten osuudesta yritysten ylimmässä johdossa on tarpeen tuottaa säännöllisesti laajemminkin. Ylimmällä johdolla tarkoitetaan hallituksia (puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet) ja johtoryhmiä (toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet). Tietojen kattavuuden varmistamiseksi tarkoituksenmukaista olisi täten tuottaa vuosittain tietoja naisten ja miesten osuudesta sekä pörssiyhtiöiden että kaikkien ministeriöiden omistajaohjauksessa olevien valtio-omisteisten yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä. Tällä hetkellä sukupuolen mukaan eriteltyjä tilastotietoja tuotetaan vuosittain pörssiyhtiöiden lisäksi valtioneuvoston kanslian omistajaohjauksessa olevien valtio-omisteisten yhtiöiden hallituksista. Valtioomisteisiin yhtiöihin sisältyy sekä pörssiyhtiöitä että listaamattomia yhtiöitä. Säännöllisen tarkastelun piiriin olisi hyvä saada myös listaamattomat yhtiöt ja kuntayhtiöt, jotta saadaan kattavampi kuva suomalaisten yritysten johdon tasa-arvon tilanteesta. Tilastotyöryhmän ehdotukset toimenpiteiksi: Sukupuolen mukaan eriteltyjä johtajuustilastoja tuotetaan säännöllisesti vuosittain sukupuolten tasa-arvon ja sen kehityksen seuraamiseksi eri yhtiötyyppien ylimmässä

9 9(18) johdossa. Mahdollisuuksien mukaan tarkastelu laajennetaan myös naisten ja miesten edustukseen eri yhtiötyyppien keskijohdossa. Tilastokeskuksen kahden vuoden välein tuotettavassa Naiset ja miehet Suomessa - taskutilastossa laajennetaan johtajuustilastojen sisältöä monipuolisemmaksi. Seuraava taskutilasto julkaistaan vuonna Keskuskauppakamarin ja valtioneuvoston kanslian keväisin yritysten yhtiökokousten jälkeen julkaisemat tiedot naisten ja miesten osuuksista pörssiyhtiöiden ja valtioomisteisten yhtiöiden ylimmässä johdossa linkitetään Tilastokeskuksen tasaarvosivustolle 16. Tilastoselvitysten tekijät huolehtivat, että selvitysten tiedot linkitetään myös Tasa-arvotiedon keskus Minnan sivustolle 17. Kaikki ministeriöt raportoivat naisten ja miesten osuudet kyseisen ministeriön omistajaohjauksessa olevien valtio-omisteisten yhtiöiden hallituksista ja johtoryhmistä vuosittain Suomen hallituksen vuosikertomuksessa keväästä 2016 lähtien. Pohditaan keinoja tuottaa jatkossa säännöllisesti tilastoja naisten ja miesten edustuksesta myös listaamattomien yhtiöiden ja kuntien omistamien yhtiöiden ylimmässä johdossa sekä kaikkien yhtiötyyppien keskijohdossa (ks. kehittämisehdotuskohta b). b) Kokonaiskuvan saaminen sukupuolten tasa-arvokehityksestä yritysten johdossa ja siinä tapahtuneissa muutoksissa edellyttää laajemman tilastoselvityksen tuottamista 2-4 vuoden välein TASURI-hankkeen tilastollisessa selvityksessä Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa tarkasteltiin naisten ja miesten edustusta pörssiyhtiöiden, suurimpien listaamattomien yhtiöiden ja valtio-omisteisten yhtiöiden ylimmässä johdossa ja keskijohdossa taustamuuttujien mukaan tarkasteltuna. Aiemmin näin kattavaa tilastoselvitystä ei ole tehty. Mikään taho Suomessa ei tällä hetkellä tuota johtajuustilastoja näin monipuolisesti eri yhtiötyypeistä ja useiden taustamuuttujien mukaan tarkasteltuna. Muutamat tahot tuottavat tilastotietoja joistakin yhtiötyypeistä, kuten Keskuskauppakamari pörssiyhtiöistä ja valtioneuvoston kanslia omistajaohjauksessaan olevista valtio-omisteisista yhtiöistä, mutta tiedot eivät ole löydettävissä yhdestä paikasta. TASURI-hankkeen tilastoselvitys osoitti, että jatkossa on tarpeen tuottaa säännöllisesti tehdyn tilastoselvityksen kaltainen laaja-alaisempi ja analyyttinen erillisselvitys yritysten ylimmän johdon ja keskijohdon sukupuolijakaumasta ja sukupuolten tasa-arvon toteutumisesta yritysten keski- ja ylimmässä johdossa. Tämä tarkoittaa, että pörssiyhtiöiden ja valtio-omisteisten yhtiöiden lisäksi tarkastelua on tarpeen tehdä naisten ja miesten edustuksesta listaamattomien yhtiöiden ja kuntayhtiöiden johdossa, koska näistä tietoja on saatavilla huonosti. Yritysten ylimmän johdon lisäksi on tarpeellista tarkastella naisten ja miesten osuutta keskijohdossa, jotta nähdään, miltä sukupuolijakauma näyttää keskijohdon osalta ja onko keskijohdosta nousemassa naisia liiketoimintajohtoon ja hallitukseen. Säännöllinen tilastotietojen kerääminen ja tuottaminen mahdollistaa johtajien työuran tarkemman tarkastelun. Laajempi, sukupuolen mukaan eritelty tilastoselvitys antaa kuvan

10 10(18) yritysten johdon tasa-arvon tilanteesta ja johtajien urapolkujen kehittymisestä, mahdollistaa sukupuolten tasa-arvossa tapahtuvien muutosten seuraamisen sekä ilmiöön vaikuttavien seikkojen tarkastelun. Laajempi selvitys tuo myös näkyväksi kehittämiskohteita. Laajemman tilastoselvityksen tuottaminen 2-4 vuoden välein on tarpeellista muutosten seuraamiseksi. Tilastotyöryhmän ehdotukset toimenpiteiksi: Toteutetaan laajempi tilastoselvitys 2-4 vuoden välein naisten ja miesten edustuksesta eri yhtiötyyppien (pörssiyhtiöt, valtio-omisteiset yhtiöt, listaamattomat yhtiöt ja kuntayhtiöt) johdossa. Tarkastellaan naisten ja miesten osuutta yritysten ylimmän johdon lisäksi keskijohdossa. Tarkastellaan johdon sukupuolijakaumaa taustamuuttujien mukaan. Keskeisimpiä taustamuuttujia ovat johtajien koulutustausta (koulutusala ja -aste) ja ikä sekä yrityksen koko, toimiala ja yrityksen henkilöstön sukupuolijakauma. Seuraavassa esitetään tarkempia perusteluja säännöllisesti vuosittain tehtävän tilastoseurannan lisäksi toteutettavan laajemman tilastoselvityksen sisällöistä ja niihin liittyvistä haasteista. Yhtiötyypit TASURI-hankkeen tilastoselvitys osoitti, että pörssiyhtiöiden, listaamattomien yhtiöiden ja valtio-omisteisten yhtiöiden lisäksi laajempaan tilastoselvitykseen on tarpeellista sisällyttää kuntien omistamien yhtiöiden ylimmän johdon (hallitukset ja johtoryhmät) ja keskijohdon tarkastelu. Listaamattomista yhtiöistä ja kuntayhtiöistä tietoja naisten ja miesten edustuksesta yhtiöiden ylimmässä johdossa ja keskijohdossa on saatavilla huonosti. Tehty tilastoselvitys osoitti myös, että liikevaihdon mukaan suurimpien listaamattomien yhtiöiden sijaan mielekkäämpää olisi poimia listaamattomista yhtiöistä kaikenkokoisia yhtiöitä edustava otos. Lisäksi listaamattomissa yhtiöissä henkilökunnan lukumäärä (yhtiön koko) kuvaisi liikevaihdon sijaan paremmin yhtiön toimintaympäristöä. Listaamattomien yhtiöiden tiedot löytyvät harvemmin yleisistä lähteistä, jolloin tiedot tulee koota erillisellä tiedonkeruulla. Kuntien omistamien yhtiöiden yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys on kasvanut, joten laajempaan tilastoselvitykseen on tarpeen sisällyttää myös naisten ja miesten edustus kuntayhtiöiden johdossa. TASURI-hankkeen tekemän kyselyn mukaan erityisen kiinnostavaa on sukupuolten tasa-arvon toteutuminen julkisella rahalla toimivien liikelaitosten johdossa, joita kuntayhtiöillä on runsaasti. Laajempaa tilastoselvitystä tehtäessä on tarpeen tehdä valintoja, mitkä yhtiötyypit otetaan mukaan tarkasteluun ja mitkä rajataan tarkastelun ulkopuolelle. Tästä on esimerkkinä tytäryhtiöt. Johtajuustilastojen käyttäjille tehdyn kyselyn mukaan tarvetta nähtiin tasaarvokehityksen seuraamiseksi kaikilla keskeisillä yhteiskunnan osa-alueilla, ei vain yrityssektorilla. Esimerkkeinä esitettiin säännöllistä tilastointia naisten ja miesten edustuksesta järjestöjen, työmarkkinajärjestöjen, yliopistojen, tutkimuslaitosten, kulttuurilaitosten ja median johdossa. Valtion työmarkkinalaitos seuraa valtionhallinnon

11 11(18) johtotehtävissä toimivien naisten ja miesten edustusta säännöllisesti. Seuranta koskee tasoa 1 eli ylimmän johdon (kansliapäälliköt, virastojen pääjohtajat, ministeriöiden osastopäälliköt) ja tason 2 eli (virastojen osastopäälliköt sekä ministeriöiden ja virastojen yksiköiden päälliköt) tilastointia naisten ja miesten osuuksista 18. Valtionhallinnon johtotehtävissä toimivien naisten ja miesten tarkastelun sisällyttämistä laajempaan tilastoselvitykseen on tarpeen pohtia jatkossa. Yritysten ylin johto ja keskijohto TASURI-hankkeen tilastoselvitys osoitti, että on hyödyllistä tarkastella laajemmin naisten ja miesten edustusta yritysten ylimmän johdon lisäksi yritysten keskijohdossa. Tätä näkemystä tukee johtajuustilastojen käyttäjille tehty kysely. Yritysten ylimmällä johdolla tarkoitetaan yrityksen hallitusta (puheenjohtaja ja jäsenet) ja johtoryhmää (toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet). Keskijohdon tilanteen säännöllinen tilastointi mahdollistaa naisten ja miesten urakehityksen seuraamisen. Jotta sukupuolten tasa-arvo toteutuisi ylimmässä johdossa, on tärkeää edistää naisten ja miesten tasapuolisia mahdollisuuksia työurien kaikissa vaiheissa. Hallitusten puheenjohtajien, hallitusten jäsenten ja toimitusjohtajien perustiedot on mahdollista hankkia säännölliseen tilastointiin. Sen sijaan johtoryhmien kokoonpanot on kerättävä esimerkiksi yritysten verkkosivuilta ja/tai suorilla yrityskyselyillä. Verkkosivuilta keräämällä esimerkiksi johtoryhmien jäsenille ei kuitenkaan saada henkilötunnusta, joka on keskeinen muuttuja taustatietojen liittämisen kannalta. Sukupuolijakauma- ja ikätilastot on kuitenkin mahdollista laatia vuosittain ilman henkilötunnuksellista aineistoa. Yksi vaihtoehto on kerätä tarvittavat tiedot yrityksistä säännöllisesti esimerkiksi kevyellä menetelmällä toteutettavien kyselyiden avulla, mutta tällöin on syytä muistaa, että yrityksiin tulevien tietopyyntöjen määrä on nykyisinkin suuri ja suhtautuminen kyselyihin on vaihtelevaa. TASURI-hankkeen tilastoselvityksessä käytettiin keskijohdon tarkastelussa Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston Johtajat-luokkaa (Ammattiluokitus 2010), joka kattaa kaikki johtajat. Jatkossa on tarpeen pohtia, miten keskijohto määritellään ja erotetaan yritysten ylimmästä johdosta. Lisäksi on tarpeellista selvittää, miten Tilastokeskuksen ammattiluokituksen mukaisessa tilastoinnissa johtajien ammatteja olisi mahdollista tilastoida sukupuolen mukaan ammattiluokituksen pääluokkaa tarkemmin, esimerkiksi siten, että henkilöstöjohtajat saadaan eroteltua talousjohtajista tai tutkimus- ja kehitysjohtajat hotellin johtajista 19. Taustamuuttujat Taustamuuttujat huomioon ottava tarkastelu on tarpeen, jotta nähdään, minkälainen johtajien urapolku on, ja ovatko johtajanaisten ja -miesten urapolut erilaisia sekä mitkä tekijät edistävät ja toisaalta hidastavat naisten ja miesten etenemistä yritysten johtoon. TASURI %A pdf/ df-48b1-ba3e-6e3a63701a ja

12 12(18) hankkeen tilastoselvitys ja johtajuustilastojen käyttäjille tehty kysely osoittivat, että tärkeimpiä laajemman tilastoselvityksen taustamuuttujia ovat johtajien sukupuolijakauman tarkastelu suhteessa johtajien koulutustaustaan (koulutusala ja -aste) ja ikään sekä yrityksen kokoon, toimialaan ja yrityksen henkilöstön sukupuolijakaumaan. Käyttäjäkyselyn vastaajat toivoivat, että käytettävissä olisi johtajista myös kansallisesti alueellisia tietoja. Lisäksi johtajien kansalaisuuden merkitys kasvanee tulevaisuudessa, kun yhtiöt kansainvälistyvät. Taustamuuttujia voi kuitenkin olla haastavaa yhdistää ja kaikki taustamuuttujat eivät välttämättä ole käytettävissä samaan aikaan. Tiedot ovat muiden käytettävissä vasta sen jälkeen, kun selvityksen tehnyt taho on julkaissut tilastot. Tilastokeskuksen tuottamien tilastojen tiedot tulee ensin julkaista virallisena tilastona Tilastokeskuksessa. Tilastokeskuksessa julkistusajankohdat vaihtelevat lähdeaineistoittain, esimerkiksi TASURI-hankkeen tilastoselvityksessä ensimmäiset taustatiedot olivat käytettävissä puoli vuotta tilastovuoden päättymisen jälkeen ja viimeiset vasta noin kahden vuoden päästä tilastovuoden päättymisestä. Haasteena eri yhtiötyyppien tarkastelussa on myös tietojen vertailtavuus, sillä esimerkiksi pörssiyhtiöissä ja valtio-omisteisissa yhtiöissä omistajatausta ja julkisuusstatus on erilainen, joten näitä yhtiötyyppejä ei voida vertailla keskenään. Lisäksi yhtiötyyppeihin sisältyy samoja yhtiöitä, esimerkiksi valtio-omisteisiin yhtiöihin sisältyy pörssi- ja listaamattomia yhtiöitä ja toisinpäin. Jatkossa on tarpeen pohtia mahdollisuutta kohdentaa tarkastelu esimerkiksi omistajapohjan (mm. valtio-omisteiset yhtiöt, kuntayhtiöt ja perheyritykset) ja julkisuusstatuksen (mm. pörssi- ja listaamattomat yhtiöt) mukaan. c) Johtajien tuloja tarkastellaan sukupuolen mukaan erillisenä selvityksenä Johtajien palkan- ja palkkionmuodostuksen tarkastelu sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta on merkittävää palkkatasa-arvon ja sen seurannan kannalta. Johtajuustilastojen käyttäjille tehty kysely osoitti, että vastaajat pitivät tärkeänä tarkasteltavana taustamuuttajana johtajien tuloja ja sen tarkastelua, onko naisten ja miesten palkitsemisessa eroa yritysten ylimmässä johdossa. Palkkarakennetilastosta ei saada tietoja yritysten ylimmän johtajien palkoista, joten johtajien tulonmuodostusta on tarpeellista analysoida ja seurata, jotta nähdään, miten johtajien tulot muodostuvat ja kehittyvät. Tulotarkasteluun tulee sisällyttää myös sukupuolten tasa-arvon näkökulma eli tarkastella johtajien tuloja sukupuolen mukaan eriteltynä. Johtajien tulojen tarkastelu edellyttää aiheen laajuuden vuoksi yksityiskohtaista aineistoanalyysia, joten se olisi mielekkäämpää tuottaa erillisenä tilastoselvityksenä. Selvityksessä on mahdollista keskittyä tarkemmin johtajien palkan- ja palkkionmuodostuksen problematiikkaan ja vertailtavuuteen. Johtajien tulonmuodostukseen vaikuttavat monet eri tekijät: kiinteän palkan lisäksi erilaiset muuttuvat palkkiot, kuten lyhyt- ja pitkäaikaiset kannustimet ja muut etuudet, kuten lisäeläkkeet sekä pääomatulot. Lisäksi tiedon keräämiseen liittyy haasteita, sillä esimerkiksi pörssiyhtiöiden ulkopuolelta ja yritysten hallitusten jäsenten osalta tulotiedot ovat vaikeammin saatavissa. Tilastotyöryhmän ehdotus toimenpiteeksi: Sukupuolen mukaan eritelty selvitys johtajien palkoista ja palkkioista toteutetaan.

13 13(18) d) Johtajuustilastoja tuottavien tahojen välistä yhteistyötä ja tietojen vaihtoa jatketaan ja vahvistetaan Sukupuolen mukaan eriteltyjä johtajuustilastoja tuottavat tällä hetkellä muun muassa Tilastokeskus, Keskuskauppakamari, valtioneuvoston kanslia ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Yhteistyö tilastoja tuottavien tahojen kanssa on saatu hyvin alkuun ja työtä on koordinoitu sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön toteuttamassa Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen (TASURI) -hankkeessa. TASURI-hankkeen tilastotyöryhmässä (ks. liite 1; toimikausi ) yhteistyön on todettu olleen hyvää, ja yhteistyön jatkamiselle ja vahvistamiselle on nähty selkeä tarve. Tilastoja omilta toimialueiltaan tuottavia tahoja on mahdollista hyödyntää muun muassa yksityiskohtaisemman tiedon keruussa. Jatkossa yhteistyöhön olisikin hyvä saada mukaan myös muita tahoja, kuten Kuntaliitto, Elinkeinoelämän valtuuskunta, Hay Group, Suomen Asiakastieto Oy ja Tasa-arvotiedon keskus Minna sekä median (esim. Kauppalehti ja Talouselämä) ja yliopiston tai tutkimuslaitoksen edustaja. Kansainvälisesti asian kannalta keskeisiä tahoja ovat muun muassa Euroopan komissio, Eurostat ja EIGE. Tilastotyöryhmän ehdotukset toimenpiteiksi: Keskeisten johtajuustilastoja tuottavien tahojen yhteistyötä jatketaan TASURIhankkeen tilastotyöryhmän päättymisen jälkeen syksystä 2015 lähtien valtiovarainministeriön koordinoimassa verkostossa yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön kanssa. Johtajuustilastoja toteuttavien tahojen verkosto jatkaa sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen tuottamisen vakiinnuttamista. Sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen säännöllisemmästä tuotannosta keskustellaan ja siihen liittyviä kehittämistoimenpiteitä jatketaan Tilastokeskuksen tasa-arvotilastojen asiantuntijaryhmässä ja Tilastokeskuksen sisäisessä tasaarvotilastojen verkostossa. Tilastokeskuksessa tuotetaan myös jatkossa sukupuolen mukaan eriteltyjä johtajuustilastoja, joita muut tahot voivat hyödyntää, ja joiden sisältöjä kehitetään taloudellisten resurssien antamissa puitteissa. Olemassa olevia tilastoaineistoja hyödynnetään monipuolisesti ja tietoa jaetaan aktiivisesti johtajuustilastoja tuottavien tahojen kesken. Johtajuustilastoinnin näkyvyyttä lisätään Tilastokeskuksen tasa-arvotilastojen teemasivuilla ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän Tasa-arvotiedon keskus Minnan sivustolla. Tilastolliset selvitykset kootaan Tilastokeskuksen tasaarvosivustolle. Selvityksen toteuttaja huolehtii selvityksen toimittamisesta Tilastokeskuksen tasa-arvosivuston lisäksi Tasa-arvotiedon keskus Minnan sivustolle. e) Tilastotuotannon lisäksi tehdään syvemmälle menevää tutkimusta johtajien työurien eri vaiheista ja muutoksista Tilastot mahdollistavat johtajien työuran tarkan tarkastelun pitkällä aikavälillä. Laajempi ja syvemmälle menevä tutkimus tuottaa sukupuolten tasa-arvon kannalta tarpeellista lisätietoa

14 14(18) johtajien uran eri vaiheista ja laajemmista muutoksista. Tilastot mahdollistavat henkilöittäin tehtävän johtajien työuran tarkastelun lisäksi pitkittäistutkimuksen, jonka avulla voidaan tarkastella esimerkiksi miten johtajina toimivien naisten ja -miesten urapolut ovat edenneet sekä miten ja missä kohdissa ne eroavat toisistaan. Kiinnostavaa on myös missä johtajina aiemmin toimineet ovat tällä hetkellä ja miten tämä heijastuu naisten ja miesten urakehitykseen yritysten keskijohdosta johtoryhmiin ja hallituksiin. Tilastokeskukselta on mahdollista tilata kerätty ja muokattu aineisto, joita muut tahot, kuten yliopistot, korkeakoulut ja muut tutkimuslaitokset sekä konsulttiyritykset voivat käyttää tilastollisten selvitysten ja tutkimuksen tekemiseen. Johtajien perhetilanteen tarkastelu ei sisältynyt aiheen laajuuden vuoksi TASURI-hankkeen tilastoselvitykseen. Tilastoselvitystyön aikana havaittiin, että johtajien perhetaustoja olisi mahdollista tutkia tarkemmin esimerkiksi työn ja perheen yhteensovittamisen näkökulmasta. Johtajien perhetaustojen tutkiminen vaatii kuitenkin aiheen laajuuden vuoksi erillisen selvityksen. Johtajien työuran eri vaiheiden tutkimiseksi tarvitaan tilastoinnin ja tilastollisten selvitysten rinnalle myös laadullista tutkimusta, joka tuottaa tietoa urapolun kehittymisen kriteereistä yrityksessä, kuten esimerkiksi yritysten keskijohdon ja ylimmän johdon rekrytointiprosessista ja verkostoista sekä naisten urakehityksen mahdollisuuksista ja esteistä. Tilastotyöryhmän ehdotukset toimenpiteiksi: Säännölliseen, vuosittain ja 2-4 vuoden välein tuotettaviin sukupuolen mukaan eriteltyihin johtajien tasa-arvotilannetta ja työuraa koskeviin tilastoihin tulee varmistaa riittävät taloudelliset - ja henkilöresurssit. Tilastollisten selvitysten lisäksi tuotetaan johtajanaisten ja -miesten tasapuolisen urakehityksen edistämiseksi laadullista tutkimusta yliopistoissa ja muissa tutkimuslaitoksissa sekä hankkeissa ja ohjelmissa, kuten sosiaali- ja terveysministeriön samapalkkaisuusohjelmassa.

15 15(18) Liite 1 Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen TASURI-hankkeen (Gender Equality in Top Management - Changing Practices in Economic Decision-Making) tilastotyöryhmä Toimikausi: Puheenjohtaja: lähtien: Minna Sneck, neuvotteleva virkamies, valtiovarainministeriö saakka: Mika Idman, erityisasiantuntija, valtiovarainministeriö/ lähtien Tilastokeskus Jäsenet: Maija Lyly-Yrjänäinen, erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö Mia Teräsaho, projektipäällikkö, sosiaali- ja terveysministeriö Antti Väisänen, erityisasiantuntija, sosiaali- ja terveysministeriö Jari Haapasalmi, tutkimuspäällikkö, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Antti Turunen, lakimies, Keskuskauppakamari Marjut Pietiläinen, erikoistutkija, Tilastokeskus Asiantuntijat: Petri Vihervuori, finanssineuvos, valtioneuvoston kanslia Antti Katainen, tilastopäällikkö, Tilastokeskus Sihteeri: Mari Kupiainen, projektisuunnittelija, sosiaali- ja terveysministeriö

16 16(18) Liite 2 Kooste johtajuustilastojen käyttäjille tehdystä kyselystä sukupuolen mukaan eriteltyjen johtajuustilastojen säännöllisestä tuottamisesta (n = 40, vastausprosentti 33) Taustaorganisaatio N Prosentti Työmarkkinakeskusjärjestö tai liitto 6 15 % Julkisen hallinnon organisaatio 13 32,5 % Yliopisto tai korkeakoulu 8 20 % Tutkimuslaitos 1 2,5 % Liike-elämän, tasa-arvo- tai muun alan asiantuntijaorganisaatio 7 17,5 % tai yritys Media 1 2,5 % Hallitusammattilaisten jäsenyhdistys tai verkosto 2 5 % Muu, mikä 2 5 % Sukupuolen mukaan eriteltyjä johtajuustilastoja tulisi mielestäni tuottaa säännöllisesti vuosittain suppeammalla tietosisällöllä 17 42,5 % harvemmin laajemmalla tietosisällöllä (esimerkiksi neljän vuoden välein hallituskausien vaihtuessa) muuna ajanjaksona vuotta 23 57,5 % 8 20 % Sukupuolen mukaan eriteltyjä johtajuustilastoja tulisi tuottaa säännöllisesti seuraavista yhtiötyypeistä (voit rastittaa useamman vaihtoehdon) pörssiyhtiöt % listaamattomat yhtiöt 27 67,5 % valtio-omisteiset yhtiöt 33 82,5 % kuntayhtiöt 27 67,5 % julkinen sektori 31 77,5 % muu - järjestöt - työmarkkinajärjestöt - yliopistot ja tutkimuslaitokset, kulttuurilaitokset, media - kaikki, mistä kiintiösäädös ja kansainväliset kyselyt velvoittavat - mediayhtiöt 7 17,5 %

17 17(18) Ylimmän johdon (yrityksen hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet sekä toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet) tilastojen lisäksi sukupuolen mukaan eriteltyjä tilastoja tulisi tuottaa säännöllisesti myös naisten ja miesten edustuksesta yritysten keskijohdossa Kyllä 35 87,5 % Ei 5 12,5 % Jos vastasit edelliseen kysymykseen kyllä, niin pitäisikö keskijohdon tilastoja tuottaa sukupuolen mukaan eriteltynä säännöllisesti vuosittain vai harvemmin osana laajempaa tilastoselvitystä vuosittain 11 31,43 % harvemmin, esimerkiksi neljän vuoden välein 17 48,57 % muuna ajanjaksona - 4v on pitkä aika vuotta 7 20 % Sukupuolen mukaan eriteltyjä johtajuustilastoja tulee tuottaa vuosittain ainakin seuraavista taustamuuttujista johtajien ikä 27 67,5 % johtajien koulutustausta (koulutusala ja -aste) 29 72,5 % johtajien kansalaisuus 13 32,5 % johtajien pääasiallinen toiminta (esimerkiksi työllinen, työtön, 8 20 % eläkeläinen tai opiskelija) yrityksen koko 29 72,5 % yrityksen toimiala % yrityksen henkilöstön sukupuolijakauma 21 52,5 % muu - johtajataso ja vastuu - tulot - liikevaihto - sosio-ekonominen asema - perhetausta - viennin osuus liikevaihdosta - johtajien tulotaso, nykyisen työsuhteen kesto vuosina, työhistoria (edellinen työtehtävä ja yritys) - yrityksen maantieteellinen sijainti (alueellista tietoa) %

18 18(18) Sukupuolen mukaan eriteltyjä johtajuustilastoja tulee tuottaa harvemmin laajemmalla tietosisällöllä ainakin seuraavista taustamuuttujista johtajien ikä % johtajien koulutustausta (koulutusala ja -aste) % johtajien kansalaisuus % johtajien sosioekonominen asema % johtajien pääasiallinen toiminta (esimerkiksi työllinen, työtön, % eläkeläinen tai opiskelija) johtajien tulot % johtajien perhetausta 23 57,5 % yrityksen koko 33 82,5 % yrityksen toimiala % yrityksen henkilöstön sukupuolijakauma % muu - johtajataso ja vastuu - asuinpaikka, lapsiluku, perhesuhteet, johtamiskokemus, työkokemus - päätoimipaikan sijainti/alue - perheellisyys - muut hallitusjäsenyydet - maantieteellinen sijainti - nykyisen työsuhteen kesto vuosina, työhistoria (edellinen työtehtävä ja yritys) - hyväksyttyjen ja valmisteilla olevien EU-direktiivien luokittelut 11 27,5 %

Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa

Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa Johtamisen huippua seminaari 10.6.2014, Kiasma Marjut Pietiläinen, Tilastokeskus TASURI Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen Hanke käynnistyi 1.11.2013

Lisätiedot

Johtajien urakehityksen tukeminen TASURI-hankkeessa

Johtajien urakehityksen tukeminen TASURI-hankkeessa Euroopan unionin osarahoittama hanke Johtajien urakehityksen tukeminen TASURI-hankkeessa Eurooppanaisten vierailu STM:n tasa-arvoyksikköön 22.1.2015 Projektipäällikkö Mia Teräsaho, STM TASURI-hanke (Gender

Lisätiedot

Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen

Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2015:15 Mia Teräsaho ja Mari Kupiainen Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen tuloksia TASURI-hankkeesta Tiivistelmä TASURI Euroopan unionin osarahoittama hanke

Lisätiedot

Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa

Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2015:8 Marjut Pietiläinen, Miina Keski-Petäjä ja Antti Katainen Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa Tiivistelmä TASURI Euroopan unionin osarahoittama

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin 3. naisjohtajaselvitys, Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa Lakimies Antti Turunen

Keskuskauppakamarin 3. naisjohtajaselvitys, Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa Lakimies Antti Turunen Keskuskauppakamarin 3. naisjohtajaselvitys, 2013 Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa Lakimies Antti Turunen Selvityksen kohde Kaikki pörssiyhtiöt päälistauspaikka Helsinki 118 yhtiötä Kaikki valtio-omisteiset

Lisätiedot

Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa - selvityksen tuloksia

Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa - selvityksen tuloksia Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa - selvityksen tuloksia Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, 19.3.2010 Linda Hart, MA, E.MA Projektitutkija/Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa Tutkija, Sosiaalitieteiden laitos,

Lisätiedot

SILMÄLASIT SILMÄLASIT

SILMÄLASIT SILMÄLASIT SUKUPUOLI- SILMÄLASIT KÄYTTÖÖN! Esitteitä 2008:2 Sukupuolisilmälasien käyttöohje Sukupuolisilmälaseilla näkee toiminnan ja toimintaympäristön sukupuolinäkökulmasta. Kartoita toimintamaasto Testikysymys

Lisätiedot

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40

Lisätiedot

SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ

SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ 23.10.2015 OM 5/69/2015 Jakelussa mainituille JÄSENEN NIMEÄMINEN KORRUPTIONVASTAISEEN YHTEISTYÖVERKOSTOON Oikeusministeriön asettamana on toiminut korruptionvastainen yhteistyö verkosto,

Lisätiedot

EU:n tasa-arvoinstituutti tasa-arvon edistäjänä

EU:n tasa-arvoinstituutti tasa-arvon edistäjänä EU:n tasa-arvoinstituutti tasa-arvon edistäjänä Eeva Raevaara, tasa-arvoyksikkö EU:n tasa-arvoinstituutti European Institute for Gender Equality (EIGE) 1990-luvun lopulla Ruotsi teki aloitteen instituutin

Lisätiedot

Naisten suuri osuus hallituksissa ei nosta naisten määrää johtoryhmissä

Naisten suuri osuus hallituksissa ei nosta naisten määrää johtoryhmissä Eron suuruusluokka prosenttiyksikköinä Keskuskauppakamarin selvitys 6.3.2014 Naisten suuri osuus hallituksissa ei nosta naisten määrää johtoryhmissä Keskuskauppakamari julkaisi viime marraskuussa selvityksensä

Lisätiedot

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Mitä on suvaaminen?, ylitarkastaja Tasa-arvoyksikkö 1 Esityksen rakenne Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki Peruskäsitteitä Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta

Lisätiedot

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen. Hanna Onwen-Huma

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen. Hanna Onwen-Huma Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen Hanna Onwen-Huma 7.6.2011 Ihmiset = naiset ja miehet Julkinen päätöksenteko vaikuttaa ihmisten elämään ja arkeen Ihmiset ovat naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507.

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 17.4.2013 PE510.492v01-00 TARKISTUKSET 1-22 Sharon Bowles (PE507.945v01-00) sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta rahoituspalvelualalla

Lisätiedot

Naisten osuus pörssiyh öiden hallituksissa

Naisten osuus pörssiyh öiden hallituksissa NAISET PÖRSSIYHTIÖIDEN HALLITUKSISSA 2019 Naisten osuus kaikista hallituspaikoista yhä viime vuoden ennätysluvussa Keväisin osakkeenomistajat päättävät yhtiökokouksissa pörssiyhtiöiden tulevat hallituskokoonpanot.

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2010

Ympäristöliiketoiminta 2010 Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Ympäristöliiketoiminta 2010 Metalliteollisuus suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja vuonna 2010 Vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto teollisuudessa

Lisätiedot

Samapalkkaisuusohjelma Pelastustoimen naisverkosto Outi Viitamaa-Tervonen, Sosiaali- ja terveysministeriö

Samapalkkaisuusohjelma Pelastustoimen naisverkosto Outi Viitamaa-Tervonen, Sosiaali- ja terveysministeriö Pelastustoimen naisverkosto 4.5.2016 Outi Viitamaa-Tervonen, Sosiaali- ja terveysministeriö Sukupuolten palkkatasa-arvo sitkeä ja keskeinen tasa-arvokysymys Naisten ja miesten syrjimätön ja tasa-arvoinen

Lisätiedot

Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille

Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille 21.9.2017 Ohjelma Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK esittelee lyhyesti TEAS-järjestelmän Opetusneuvos Matti

Lisätiedot

yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ

yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ Yhteenveto FIBSin Yritysvastuu 2018 -tutkimus on Suomen laajin suurten ja keskisuurten yritysten vastuullisuutta kartoittava kyselytutkimus. Tutkimus on tehty vuodesta 2013

Lisätiedot

AMMATILLISEN IMAGON KOHOTTAMINEN

AMMATILLISEN IMAGON KOHOTTAMINEN BMF SYYSSEMINAARI 14.11.2007 Satu Henttonen, asiamies Palkansaajajärjestö Pardia AMMATILLISEN IMAGON KOHOTTAMINEN 1 Sisältö Asiantuntijuus / ammatillisuus Kasvot imagolle Kirjaston palvelujen markkinointi

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus Palkkatutkimus 2005, osa I Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja ITviikko suorittivat maalis-huhtikuussa 2005 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Työssäkäyntitilaston ja yritysrekisterin. henkilöstötiedonkeruuseen. Korkeakoulujen KOTA-seminaari 21.8.2013 Aura Pasila, Jukka Pakola Tilastokeskus

Työssäkäyntitilaston ja yritysrekisterin. henkilöstötiedonkeruuseen. Korkeakoulujen KOTA-seminaari 21.8.2013 Aura Pasila, Jukka Pakola Tilastokeskus Työssäkäyntitilaston ja yritysrekisterin huomiot OKM:n toimipisteja henkilöstötiedonkeruuseen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 21.8.2013 Aura Pasila, Jukka Pakola Tilastokeskus OKM:n tiedonkeruu yliopistojen

Lisätiedot

DI - KATSAUS 2009. Toukokuu 2009. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL

DI - KATSAUS 2009. Toukokuu 2009. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL DI - KATSAUS 2009 Toukokuu 2009 Sivu 2 (15) YHTEENVETO Rakennus- ja kiinteistöala työllisti vuonna 2008 Tilastokeskuksen mukaan noin 250 000 henkilöä. Heistä rakennusalan diplomi-insinööri -tasoisen koulutuksen

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2009

Ympäristöliiketoiminta 2009 Ympäristö ja luonnonvarat 2010 Ympäristöliiketoiminta 2009 Lajiteltujen materiaalien kierrätys oli suurin ympäristöliiketoiminnan toimiala vuonna 2009 Ympäristöliiketoimintaan kuuluvien toimialojen yritysten

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevien osakeyhtiöiden hallinnointiohje (Corporate Governance -ohje) 1.1.

Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevien osakeyhtiöiden hallinnointiohje (Corporate Governance -ohje) 1.1. Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevien osakeyhtiöiden hallinnointiohje (Corporate Governance -ohje) 1.1.2012 Sisäisiä julkaisuja 6/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön visio Hyvinvointia

Lisätiedot

Listautumiskysely 2010

Listautumiskysely 2010 Listautumiskysely 2010 Listautumiset 2005-2009 Listautuneet yhtiöt, päämarkkina ja First North 60 50 40 0 Tukholma Helsinki Kööpenhamina 20 10 0 2005 2006 2007 2008 2009 Lähde: NASDAQ OMX Helsinki Oy 2

Lisätiedot

Tietopolitiikka, tietojohtaminen ja tilastot. Tulevaisuusvaliokunnan kokous Marjo Bruun, 7.11.

Tietopolitiikka, tietojohtaminen ja tilastot. Tulevaisuusvaliokunnan kokous Marjo Bruun, 7.11. Tietopolitiikka, tietojohtaminen ja tilastot Tulevaisuusvaliokunnan kokous 7.11.2018 Marjo Bruun, Tilastokeskus @mrsbruun 7.11.2018 Toimeksianto tietopoliittiselle selonteolle Tehtävä PM Sipilän hallitus

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 15.4.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Omistajaohjauksen periaatteet

Omistajaohjauksen periaatteet Omistajaohjauksen periaatteet 1 Varma omistajana Haluamme tukea ja kannustaa yhtiöitä menestymään, mikä turvaa ja parantaa sijoitustuottojamme pitkällä aikavälillä. Omistajaohjauksen periaatteissa kerromme

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN EDUSTUS YRITYSTEN YLIMMÄSSÄ JOHDOSSA

NAISTEN JA MIESTEN EDUSTUS YRITYSTEN YLIMMÄSSÄ JOHDOSSA Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2015:3 Marjut Pietiläinen, Miina Keski-Petäjä ja Antti Katainen NAISTEN JA MIESTEN EDUSTUS YRITYSTEN YLIMMÄSSÄ JOHDOSSA Helsinki 2015 TASURI Euroopan unionin

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti Maj ja Tor Nesslingin Säätiön toimeksiannosta kyselytutkimuksen,

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Kuntien tasa-arvofoorumi 27.-28.2011 Turku Sinikka Mikola

Kuntien tasa-arvofoorumi 27.-28.2011 Turku Sinikka Mikola Eurooppalainen paikallis- ja aluehallinnon tasa-arvon peruskirja kuntien toiminnallisen tasa-arvon systemaattisen edistämisen välineenä - TASE - projekti Kuntien tasa-arvofoorumi 27.-28.2011 Turku Sinikka

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2008

Opiskelijoiden työssäkäynti 2008 Koulutus 2010 Opiskelijoiden työssäkäynti 2008 Opiskelijoiden työssäkäynti oli vuonna 2008 yleisempää kuin vuotta aiemmin Opiskelijoiden työssäkäynti oli vuonna 2008 yleisempää kuin vuotta aiemmin. Opiskelijoista

Lisätiedot

Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 14.5.2019 EK:n perhevapaamalli: 7 + 6 / 18 Miksi? 25-45 -vuotiaiden naisten työllisyysaste on Suomessa huomattavasti

Lisätiedot

Board Professionals Parhaat henkilöt oikeille paikoille sukupuoleen katsomatta

Board Professionals Parhaat henkilöt oikeille paikoille sukupuoleen katsomatta Board Professionals Parhaat henkilöt oikeille paikoille sukupuoleen katsomatta Yhteenvetoraportti 23.10.2009 Anu Valtari Riitta Ahlholm Verkkohaastattelun tavoitteet ja toteutus Verkkohaastattelun tavoitteena

Lisätiedot

3.5.2012. VT Anne Horttanainen

3.5.2012. VT Anne Horttanainen Hyvä hallinnointi ja avoimuus pörssiyhtiöissä ö ssä 3.5.2012 Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa VT Anne Horttanainen Tutkimuksesta Otos 119 pörssiyhtiötä ö Tiedot Selvitykset hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Lisätiedot

Kehittämisen omistajuus

Kehittämisen omistajuus Kehittämisen omistajuus Kuntaliitto 18.4.2013 Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa hanke (KUNTAKEHTO) Pasi-Heikki Rannisto Kehityspäällikkö, HT Tampereen Palveluinnovaatiokeskus (TamSI) Kehittämistyön

Lisätiedot

Kuinka mitata sukupuolten tasa-arvoa? Miten Suomi pärjää eri osa-alueilla?

Kuinka mitata sukupuolten tasa-arvoa? Miten Suomi pärjää eri osa-alueilla? Kuinka mitata sukupuolten tasa-arvoa? Miten Suomi pärjää eri osa-alueilla? Keskustelua Suomen tuloksista EU:n tasa-arvoindeksissä (EIGE) Helsingissä 21. 22.4.2016 Sukupuolten tasa-arvon mittaamiseen ja

Lisätiedot

Marja Hanski, TEM Jyrki Jauhiainen, OM Eeva Raevaara, STM Marianna Uotinen, VM Jarmo Väisänen, VNK 23.6.2014

Marja Hanski, TEM Jyrki Jauhiainen, OM Eeva Raevaara, STM Marianna Uotinen, VM Jarmo Väisänen, VNK 23.6.2014 1(11) Marja Hanski, TEM Jyrki Jauhiainen, OM Eeva Raevaara, STM Marianna Uotinen, VM Jarmo Väisänen, VNK 23.6.2014 1. Arvioinnin tausta Hallituksen tasa-arvo-ohjelman (2012 2015) mukaan seurataan sukupuolten

Lisätiedot

Kuntien tiloja ja tilankäyttöä koskevan tietopohjan parantaminen

Kuntien tiloja ja tilankäyttöä koskevan tietopohjan parantaminen Kuntien tiloja ja tilankäyttöä koskevan tietopohjan parantaminen Finanssineuvos Tanja Rantanen Maakuntafoorumi: Sote-toimitilojen tulevaisuus 21.5.2019 Asukasmäärä Väestö keskittyy suuriin kaupunkeihin

Lisätiedot

Anna tutki: Naisen asema työelämässä

Anna tutki: Naisen asema työelämässä Anna tutki: Naisen asema työelämässä 2 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tavoitteena selvittää naisten asemaa työelämässä Tutkimuksen teettäjä Yhtyneet Kuvalehdet Oy / Anna-lehti, toteutus Iro Research Oy

Lisätiedot

1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti

1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti 1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti 15.6.2015 2(5) Sisällysluettelo JOHDANTO... 3 1. Muutosturvakysely... 3 2. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mahdollisia kehittämistarpeita...4 2.1. Periaatepäätöksen

Lisätiedot

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management 2008 IBM Corporation IBM Cognos: suorituskyvyn johtamisen asiantuntija IBM osti

Lisätiedot

Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin

Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin Maankäyttötieteiden laitos Geoinformatiikan tutkimusyhmä Julkisen tiedon avaaminen - tutkimustietoa avaamispäätöksen tueksi Tarve Paikkatietojen

Lisätiedot

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018 Kouluttautuminen ja työurat Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 1 Aineiston piirteet Akava selvitti akavalaisten näkemyksiä työuralla kouluttautumisesta ja tulevaisuuden työurista toukokuussa

Lisätiedot

Luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun tilastointi nykyaikaan I Tuija Sievänen Luonnonvarakeskus

Luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun tilastointi nykyaikaan I Tuija Sievänen Luonnonvarakeskus Luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun tilastointi nykyaikaan 19.1.2018 I Tuija Sievänen Luonnonvarakeskus Työpaketti 1: Luonnon virkistyskäytön ja luonto-matkailun tilastoinnin ja seurantojen arviointi

Lisätiedot

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 1 (5) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2011 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi Kunnanhallitus 142 19.06.2017 Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi 2017-2021 383/010/2017 Kunnanhallitus 19.06.2017 142 Juridinen tausta Hallintosäännön

Lisätiedot

TASA-ARVOA JA YHDENVERTAISUUTTA IHMISTEN KANSSA TYÖSKENTELYYN Mitä, miksi ja miten? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra

TASA-ARVOA JA YHDENVERTAISUUTTA IHMISTEN KANSSA TYÖSKENTELYYN Mitä, miksi ja miten? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra TASA-ARVOA JA YHDENVERTAISUUTTA IHMISTEN KANSSA TYÖSKENTELYYN Mitä, miksi ja miten? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra 2016 Video Gnestan koulusta Ruotsista: https://www.youtube.com/watch?v=kxiefues1dy

Lisätiedot

LIIKKEESSÄ! "Tutkimustoiminta liikkeessä!"

LIIKKEESSÄ! Tutkimustoiminta liikkeessä! MUISTIO 1 LIIKKEESSÄ! "Tutkimustoiminta liikkeessä!" --------------- ATK-sovellukset ja tutkimustieto - työryhmän 2. raportti puheenjohtaja Ari Myllyviita Kemia ari.myllyviita@kemianliitto.fi Maarit Fred

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2015

Opiskelijoiden työssäkäynti 2015 Koulutus 2017 Opiskelijoiden työssäkäynti 2015 Joka toinen opiskelija kävi opintojen ohella työssä Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden osuus väheni vajaan prosenttiyksikön

Lisätiedot

Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS

Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian ("Henki-Fennia") Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan

Lisätiedot

Talous, tulos ja tasa arvo globaalissa kilpailussa?

Talous, tulos ja tasa arvo globaalissa kilpailussa? Kuka johtaa? elinkeinoelämä ja tasa arvo Tasa arvoasiain neuvottelukunta 19.3.2010 Talous, tulos ja tasa arvo globaalissa kilpailussa? Minna Canth Akatemiaprofessori Anne Kovalainen Turun yliopisto, kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Marjut Putkinen

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Marjut Putkinen FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus

Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus Mia Teräsaho & Miina Keski-Petäjä Nuoret ja tulevaisuus satavuotiaassa Suomessa -seminaari 7.3.2017 Nuoret eivät tee valintoja tyhjiössä Sukupuoliroolit

Lisätiedot

Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille.

Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille. 2018 MDI toteutti marras-joulukuussa 2018 neljännen kerran valtakunnallisen kuntakyselyn, jolla kerättiin kuntien päättäjien ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä tulevaisuuden kunnasta. Kuntakysely

Lisätiedot

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista PoPSTer-hankkeen arviointikysely Kooste tuloksista 13.2.2018 PoPSTer-hankkeen arviointikysely Vastausprosentti Kysely toteutettiin 10. 15.1.2018 Se lähetettiin 370 hankkeessa mukana olleelle henkilölle,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen

Lisätiedot

Listayhtiöiden hallinnointikoodin noudattaminen

Listayhtiöiden hallinnointikoodin noudattaminen Linnainmaa & Turunen / CG-selvitys 2014 Listayhtiöiden hallinnointikoodin noudattaminen Comply or explain -periaate 76 ilmoitettua poikkeamaa suosituksista 0,6 / yhtiö Yleisin poikkeama sukupuolijakauma

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 5.5.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2014

Opiskelijoiden työssäkäynti 2014 Koulutus 206 Opiskelijoiden työssäkäynti 204 Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden osuus väheni vajaa kaksi prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset

EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset Työllistävien yrittäjien luottamus maamme hallitukseen Syyskuu 2019 Luottamus hallituksen kykyyn tehdä yrittäjyyttä edistäviä päätöksiä (1/2) SYKSY 2019: Luottamus Rinteen

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2009

Opiskelijoiden työssäkäynti 2009 Koulutus 2011 Opiskelijoiden työssäkäynti 2009 Opiskelijoiden työssäkäynti väheni hieman vuonna 2009 Tilastokeskuksen tietojen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti väheni hieman vuonna 2009 edellisestä vuodesta.

Lisätiedot

SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA

SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA SISÄLTÖ Hallituksen koko 3 Riippumattomuuden arviointi 3 Hallituksen kokoonpano 3 Nimitys- ja palkkiovaliokunnan tehtävät 4 2 SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN

Lisätiedot

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen KUNTIEN JA MAAKUNTIEN TASA-ARVO- JA 10.4.2019 YHDENVERTAISUUSVERKOSTON

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2011

Opiskelijoiden työssäkäynti 2011 Koulutus 013 Opiskelijoiden työssäkäynti 011 Yli puolet opiskelijoista kävi opintojen ohella töissä Tilastokeskuksen tietojen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti oli yleisempää vuonna 011 kuin vuotta aiemmin.

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015 1 AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN Heli Koski, ETLA 15.1.2015 2 Taustaa esitutkimuksesta Julkisen datan avaamisen potentiaaliset hyödyt on arvioitu ennakollisissa arvioinneissa

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta TNS 0 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin TNS Gallup Foruminternetpaneelissa. Yhteensä tehtiin

Lisätiedot

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien sekä valtakunnan tason päättäjien parissa selvityksen tuki- ja liikuntaelinterveyden edistämisestä

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2010

Opiskelijoiden työssäkäynti 2010 Koulutus 2012 Opiskelijoiden työssäkäynti 2010 Opiskelijoiden työssäkäynti yleisempää vuonna 2010 kuin vuotta aiemmin Tilastokeskuksen tietojen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti oli yleisempää vuonna

Lisätiedot

Lasikatto säröilee. Keskuskauppakamarin naisjohtajaselvitys Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa

Lasikatto säröilee. Keskuskauppakamarin naisjohtajaselvitys Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa Lasikatto säröilee Keskuskauppakamarin naisjohtajaselvitys 2012 Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa Lakimies Anne Horttanainen Keskuskauppakamarin selvitys 2011 Miehet johtavat pörssiyhtiöiden liiketoimintoja

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN

Lisätiedot

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Liite 1. Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Kouvolan kaupunki Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta 1 1. Miehet ja naiset Kouvolan kaupungin henkilöstöstä naisia on 83,9 % ja

Lisätiedot

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 2 2 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 2 2.1 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKITSEMINEN JA PALKITSEMISEN VALMISTELU... 2 2.2 TOIMITUSJOHTAJAN

Lisätiedot

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Tuija Koivunen & Satu Ojala Tampereen yliopisto Työsuojelurahaston projekti Työssä koettu syrjintä ja myöhempi työura (2015 2017) 1. Tutkimuksessa analysoidaan

Lisätiedot

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Tampere 25.10.2007 (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 29.10.2007 A 1 A) Budjettirahoitteinen liiketoiminnan

Lisätiedot

- Tilastoaineistoista vuodelle Satu Elho, Tilastopäällikkö

- Tilastoaineistoista vuodelle Satu Elho, Tilastopäällikkö - Tilastoaineistoista vuodelle 2019, Tilastopäällikkö palvelut.suhdanne@stat.fi Tietosisältö vuodelle 2019: I Toimialoittaisen yritystietopalvelun esittely a) Kunnittainen toimipaikkatilasto b) Alueelliset

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS 25.5.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö Avauspuheenvuoro Kansliapäällikkö Harri Skog 1 UUSI HALLITUS JA HALLITUSOHJELMA TALOUDEN

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2013

Opiskelijoiden työssäkäynti 2013 Koulutus 2015 Opiskelijoiden työssäkäynti 2013 Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden osuus väheni vajaa kaksi prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2012

Opiskelijoiden työssäkäynti 2012 Koulutus 2014 Opiskelijoiden työssäkäynti 2012 Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni 3 prosenttiyksikköä vuonna

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Aluekehitysvaliokunta. Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00)

Aluekehitysvaliokunta. Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 21.6.2013 2011/0276(COD) TARKISTUS 543 Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00) muutetusta ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Elinkeinoelämän toimet yritysjohdon sukupuolijakauman tasoittamiseksi

Elinkeinoelämän toimet yritysjohdon sukupuolijakauman tasoittamiseksi Elinkeinoelämän toimet yritysjohdon sukupuolijakauman tasoittamiseksi Kuka johtaa? elinkeinoelämä ja tasa-arvo Tiedotustilaisuus, Säätytalo 19.3.2010 Johtaja Jukka Ahtela Elinkeinoelämän keskusliitto Suomalaisnaiset

Lisätiedot

PK-hallitusbarometri 2015. Kysely PK-yritysten hallitustyöskentelystä ja hallinnoinnin kehittämisestä

PK-hallitusbarometri 2015. Kysely PK-yritysten hallitustyöskentelystä ja hallinnoinnin kehittämisestä PK-hallitusbarometri 2015 Kysely PK-yritysten hallitustyöskentelystä ja hallinnoinnin kehittämisestä PK-hallitusbarometri Kauppakamarien PK-hallitusbarometri on valtakunnallinen kyselytutkimus, johon vastasi

Lisätiedot

Tasa-arvon tilastoseuranta keskustasolla. Tilastokoulutus Tilastokeskus 8.10.2008 Mika Happonen, VTML

Tasa-arvon tilastoseuranta keskustasolla. Tilastokoulutus Tilastokeskus 8.10.2008 Mika Happonen, VTML Tasa-arvon tilastoseuranta keskustasolla Tilastokoulutus Tilastokeskus 8.10.2008 Mika Happonen, VTML Lähtökohdat Uudistettu tasa-arvolaki (2005) Taustalla EU:n samapalkkaisuus ja tasa-arvodirektiivit naisten

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2016

Opiskelijoiden työssäkäynti 2016 Koulutus 218 Opiskelijoiden työssäkäynti 216 Työssäkäyvien opiskelijoiden osuus kasvoi Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden osuus kasvoi prosenttiyksikön vuonna 216 edellisestä

Lisätiedot

Arvio muilla kuin koulutusalansa töissä työskentelevistä terveys- ja hyvinvointialan (sote) koulutuksen saaneista

Arvio muilla kuin koulutusalansa töissä työskentelevistä terveys- ja hyvinvointialan (sote) koulutuksen saaneista Arvio muilla kuin koulutusalansa töissä työskentelevistä terveys- ja hyvinvointialan (sote) koulutuksen saaneista Aineistokuvaukset Työssäkäyntitilasto: Työssäkäyntitilasto on kokonaisaineisto. Tilasto

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen auttaa näkemään tulevaisuuteen Laadukkaat palvelut edellyttävät palvelutarpeiden ennakoimista ja palveluresurssien oikeaa kohdentamista.

Lisätiedot

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Antti Eskola Kaupallinen neuvos Innovaatiopolitiikan ryhmä Työ- ja elinkeinoministeriö Data käyttöön mutta mikä data?

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto EU:n toimintasuunnitelmasta vuosiksi Sukupuolten palkkaeron kaventaminen

Asia Komission tiedonanto EU:n toimintasuunnitelmasta vuosiksi Sukupuolten palkkaeron kaventaminen Sosiaali ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM201700422 TTO Raevaara Eeva(STM), ViitamaaTervonen Outi(STM) 07.02.2018 JULKINEN Asia Komission tiedonanto EU:n toimintasuunnitelmasta vuosiksi 20172019 Sukupuolten

Lisätiedot