Opiskelijoiden työssäkäynti 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelijoiden työssäkäynti 2010"

Transkriptio

1 Koulutus 2012 Opiskelijoiden työssäkäynti 2010 Opiskelijoiden työssäkäynti yleisempää vuonna 2010 kuin vuotta aiemmin Tilastokeskuksen tietojen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti oli yleisempää vuonna 2010 kuin vuotta aiemmin. Opiskelijoista kävi töissä opiskelun ohessa 56 prosenttia. Työssäkäyvien osuus kasvoi edellisestä vuodesta prosenttiyksikön. Työssäkäynti oli yleisintä yliopistoopintojen yhteydessä, 61 prosentilla yliopistoopiskelijoista oli opintojen ohessa työsuhde. Ammattikorkeakouluopintojen ohessa työssä käyvien osuus oli 59 prosenttia. Ainoastaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen ohessa työskentely pysyi edellisvuoden tasolla. Vähintään 18vuotiaiden työllisten opiskelijoiden osuudet kaikista opiskelijoista Naiset kävivät miehiä yleisemmin opintojen ohella työssä, naisista 59 prosentilla ja miehistä 53 prosentilla oli työsuhde opintojen ohessa. Naisten ja miesten työssäkäynnissä opintojen ohella oli suurin ero ylioppilastutkintoon ja ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävässä koulutuksessa. Työssäkäyvien naisten osuus oli 10 prosenttiyksikköä miesten osuutta korkeampi. Sen sijaan ylempään korkeakoulututkintoon, mm. maisterin tai diplomiinsinöörien tutkintoon johtavissa opinnoissa naisista alle 2 prosenttiyksikköä kävi miehiä yleisemmin opintojen ohella työssä. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 Työssäkäynti opintojen ohessa lisääntyi iän myötä. 18 vuotiaista opiskelijoista 24 prosentilla, 21 vuotiaista 46 prosentilla ja 24 vuotiaista 55 prosentilla oli työsuhde. Vähintään 25 vuotiaista opiskelijoista 70 prosenttia kävi opintojen ohella töissä. Työssäkäynnissä oli eroja koulutusaloittain. Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan opiskelijoista 68 prosentilla oli työsuhde vuoden 2010 lopussa. Suojelualan ja sosiaali, terveys ja liikuntaalan opiskelijoista työssäkäyviä oli 63 prosenttia ja matkailu, ravitsemis ja talousalan opiskelijoista 56 prosenttia. Työssäkäynti opintojen ohessa oli maan keskiarvoa yleisempää Uudenmaan, VarsinaisSuomen, KantaHämeen ja Pohjanmaan maakunnissa. Opiskelun etenemiseen liittyviä muita tietoja löytyy tilastoista Koulutuksen keskeyttäminen ja Opintojen kulku. 2

3 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Vähintään 18vuotiaiden opiskelijoiden työssäkäynti 2010 sekä työssäkäyvien opiskelijoiden osuus kaikista opiskelijoista Liitetaulukko 2. Vähintään 18vuotiaat opiskelijat ja työlliset opiskelijat koulutusasteen ja iän mukaan Laatuseloste: Opiskelijoiden työssäkäynti...5 3

4 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Vähintään 18vuotiaiden opiskelijoiden työssäkäynti 2010 sekä työssäkäyvien opiskelijoiden osuus kaikista opiskelijoista Koulutussektori Opiskelijoita yhteensä 2010 Työllisiä opiskelijoita Lukiokoulutus ,1 27,6 32,3 31,6 29,8 30,0 31,0 30,0 Toisen asteen ammatillinen koulutus ,3 56,6 62,0 62,1 58,6 56,2 54,4 45,6 Ammattikorkeakoulukoulutus ,9 56,8 59,5 58,5 55,8 53,6 52,7 50,8 Yliopistokoulutus ,2 59,6 61,4 60,9 59,1 57,5 56,9 55,7 Yhteensä ,1 55,2 58,7 58,3 55,6 53,6 52,5 48,8 Liitetaulukko 2. Vähintään 18vuotiaat opiskelijat ja työlliset opiskelijat koulutusasteen ja iän mukaan 2010 Koulutusaste Opiskelijoita Työllisiä yhteensä opiskelijoita 18v. 19v. 20v. 21v. 22v. 23v. 24v. 25v. Lukiokoulutus , Toisen asteen ammatillinen koulutus , Opistoasteen koulutus ,0 80 Ammattikorkeakoulukoulutus , Alempi korkeakoulukoulutus , Ylempi ammattikorkeakoulukoulutus , Ylempi korkeakoulukoulutus , Lääkärien erikoistumiskoulutus , Lisensiaatinkoulutus , Tohtorinkoulutus , Yhteensä , Prosenttia ikäluokasta 23,7 33,0 37,0 46,0 50,1 52,3 55,4 69,8 4

5 Laatuseloste: Opiskelijoiden työssäkäynti 1. Tilastotietojen relevanssi Tilastossa kuvataan syksyllä perusasteen jälkeisessä tutkintotavoitteisessa koulutuksessa opiskelleiden työssäkäyntiä vuoden lopussa. Vuodesta 2005 lähtien tilastoon ovat kuuluneet vain 18vuotiaat ja sitä vanhemmat opiskelijat. Vuosien tilastot sisältävät alle 18vuotiaiden opiskelijoiden työssäkäyntitiedot ellei toisin mainita. Tietoja käytetään mm. koulutuksen suunnittelussa, tutkimuksessa ja arvioinnissa. Opiskelutieto on tilanteen mukainen ja opiskelijat tilastoidaan työllisiksi mikäli heillä on ollut työsuhde vuoden viimeisellä viikolla. Myös lyhyet, alle kuukauden kestävät työsuhteet on laskettu mukaan. Tilastoaineistot sisältävät Tilastokeskuksen, opetushallinnon ja kansainväliset koulutusala ja asteluokitukset, oppilaitosta kuvaavat luokitukset sekä erilaiset alue ja demografiset luokitukset. Tiedot tuotetaan yhdistämällä Tilastokeskuksen henkilöpohjainen opiskelijaaineisto ja työssäkäyntitilaston tiedot. Tiedot opiskelijoista perustuvat Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämiin opiskelijatietoihin. Tiedot työssäkäynnistä perustuvat Tilastokeskuksen ennakollisen työssäkäyntitilaston tietoihin, jotka on tuotettu käyttämällä hyväksi olemassa olevia hallinnollisia mm. työeläke ja veroviranomaisten rekisteriaineistoja. Tämän tilaston laatimista varten ei ole suoritettu erillistä tiedonkeruuta. Tilastolain ( /280) mukaan valtion tilastotoimen tehtävänä on huolehtia yhteiskuntaolojen ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta yleistä käyttöä varten. Laki Tilastokeskuksesta ( /48) osoittaa tehtävän kuuluvan Tilastokeskukselle. Tilastokeskuksen työjärjestyksen mukaan Henkilötilastottulosyksikkö tuottaa kyseisiä tilastoja mm. koulutuksesta ja työssäkäynnistä. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Tilasto perustuu henkilöpohjaisiin opiskelijatietoihin, jotka Tilastokeskus on kerännyt sähköisesti oppilaitoksilta sekä rekisteripohjaisen ennakollisen työssäkäyntitilaston tietoihin. Aineistot ovat kokonaisaineistoja. Perusjoukko on perusasteen jälkeisen tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat Vuodesta 2005 lähtien tilaston perusjoukkoon ovat kuuluneet vain 18vuotiaat ja sitä vanhemmat opiskelijat. Vuosien tilastot sisältävät alle 18vuotiaiden opiskelijoiden työssäkäyntitiedot ellei toisin mainita. Tieto opiskelijan työllisyydestä on vuoden viimeiseltä viikolta. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tietojen käsittelyprosessin aikana tilaston perustana olevien opiskelija ja työssäkäyntitietojen korkea laatu varmistetaan useiden erilaisten tilastollisten tarkistusohjelmien avulla sekä vertailuilla aiempiin vastaaviin tilastoihin ja muihin tietolähteisiin. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikeaaikaisuus Tilasto opiskelijoiden työssäkäynnistä on lopullinen ja ilmestyy vuosittain. Tiedot ilmestyvät runsas vuosi viiteajankohdan jälkeen. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilastosta julkaistaan tietoja Tilastokeskuksen Internetsivuilla ja Oppilaitostilastotjulkaisuissa. Tarkempia tietoja voi kysellä myös suoraan Oppilaitostilastotvastuualueelta, jossa tilasto laaditaan. Aineistosta on mahdollista tehdä tilauksesta erityisselvityksiä. 5

6 Lisää tietoa tilastossa käytetyistä käsitteistä löytyy Tilastokeskuksen käsitetietokannasta ja Oppilaitostilastotjulkaisuista. Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen Internetsivuilta sekä painetuista luokituskäsikirjoista. 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Tilastoa on laadittu vuodesta 1995 alkaen. Jonkin verran eri vuosien vertailtavuuteen vaikuttavat koulutusjärjestelmässä, tilastoinnissa ja käytetyissä luokituksissa tapahtuneet muutokset sekä tilastoaineiston laadun paraneminen. Vuodesta 2005 lähtien tilastoon on laskettu mukaan vain 18vuotiaat ja sitä vanhemmat opiskelijat, koska tietoja 15 17vuotiaiden työssäkäynnistä ei enää saada työeläkerekisteriaineistoista. Vuosien tilastot sisältävät alle 18vuotiaiden opiskelijoiden työssäkäyntitiedot ellei toisin mainita. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tilastotiedot perustuvat samoihin tietolähteisiin ja ne on laadittu samoja periaatteita noudattaen kuin Tilastokeskuksen koulutussektoreittain laaditut tilastot. Näitä tilastoja voidaan hyvin käyttää rinnan, kunhan otetaan huomioon tilastojen erityispiirteet. Tietoja opiskelijoiden työssäkäynnistä tuotetaan myös Tilastokeskuksen otospohjaisesta työvoimatutkimuksesta. Siinä on haastateltavilta kysytty yhtäaikaista opiskelua ja työssäkäyntiä. Rekisteripohjaiset ja haastattelutiedot poikkeavat toisistaan tiedonkeruumenetelmän, ajankohdan ja myöskin tietojen osalta. Ks. työvoimatutkimus. 6

7 Koulutus 2012 Lisätietoja Ritva Kaukonen Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma Lähde: Koulutustilastot Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu, Tilastokeskus puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN X (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh

Opiskelijoiden työssäkäynti 2008

Opiskelijoiden työssäkäynti 2008 Koulutus 2010 Opiskelijoiden työssäkäynti 2008 Opiskelijoiden työssäkäynti oli vuonna 2008 yleisempää kuin vuotta aiemmin Opiskelijoiden työssäkäynti oli vuonna 2008 yleisempää kuin vuotta aiemmin. Opiskelijoista

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2013

Opiskelijoiden työssäkäynti 2013 Koulutus 2015 Opiskelijoiden työssäkäynti 2013 Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden osuus väheni vajaa kaksi prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Koulutus 2012 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Suurin osa vastavalmistuneista työllistyi edellisvuotta paremmin vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan suurin osa vastavalmistuneista työllistyi paremmin

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013 Koulutus 2015 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013 Vastavalmistuneiden työllistyminen jatkoi heikkenemistään Tilastokeskuksen mukaan vastavalmistuneiden työllisyys huonontui myös vuonna 2013. Lukuun

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2011

Ammatillinen koulutus 2011 Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012 Koulutus 2013 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä 1,23 miljoonaa Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,23 miljoonaa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2015

Ammattikorkeakoulukoulutus 2015 Koulutus 2016 Ammattikorkeakoulukoulutus 2015 Ammattikorkeakoulujen opiskelija- ja tutkintomäärät kasvussa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2015 ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa

Lisätiedot

Läpäisyaste 2014 (%) Opiskeluaika (vuotta)

Läpäisyaste 2014 (%) Opiskeluaika (vuotta) Koulutus 2016 Opintojen kulku 2014 Tutkinnon suorittaminen nopeutui kaikissa koulutussektoreissa Tilastokeskuksen koulutustilastojen vuoden 2014 tietojen mukaan 81 prosenttia lukiolaisista ja 66 prosenttia

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Näyttötutkintoon valmistavissa koulutuksissa 88 400 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakoulututkinnot Naiset suorittavat yli 60 prosenttia ammattikorkeakoulututkinnoista Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009 Koulutus 2010 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä ennallaan Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,25 miljoonaa vuonna

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2015

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2015 Koulutus 2017 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2015 Vastavalmistuneiden työllistyminen heikkeni edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vastavalmistuneiden työllisyys jatkoi heikkenemistään

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 55 600 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2010

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2010 Koulutus 211 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 21 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä yhä ennallaan Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,25 miljoonaa vuonna

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 2012 Yliopistokoulutus 2011 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2011 169 000

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2013 Lukiokoulutus 2012 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2012 yhteensä 107 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2015

Koulutukseen hakeutuminen 2015 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2015 Uusista ylioppilaista lähes 70 prosenttia jäi koulutuksen ulkopuolelle Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuoden 2015 uusista ylioppilaista 32 prosenttia

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Koulutus 2016 Lukiokoulutus 2015 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2015 104 100 opiskelijaa.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 139 900 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2015

Yliopistokoulutus 2015 Koulutus 26 Yliopistokoulutus 25 Yliopistotutkintojen määrät kasvoivat edellisvuodesta Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintojen määrät kasvoivat vuonna 25 edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Koulutus 216 Ainevalinnat 215 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 215 yleisimmin opiskeltu vieras

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui

Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui Koulutus 2014 Opintojen kulku 2012 Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui Tilastokeskuksen koulutustilastojen vuoden 2012 tietojen mukaan lukiolaisista 80 prosenttia suoritti tutkinnon enintään

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2010

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2010 Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2014

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2014 Koulutus 2016 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2014 Vastavalmistuneet työllistyivät edellistä taantumaa heikommin Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vastavalmistuneiden työllisyys jatkoi heikkenemistään

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2014

Koulutukseen hakeutuminen 2014 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2014 Uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin yhä vaikeaa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan uusia ylioppilaita oli vuonna 2014 noin 32 100. Heistä

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 212 Ainevalinnat 211 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 211 yleisimmin opiskeltu kieli

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2016

Esi- ja peruskouluopetus 2016 Koulutus 06 Esi- ja peruskouluopetus 06 Peruskouluissa 550 00 oppilasta vuonna 06 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 550 00 oppilasta vuonna 06. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2009

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2009 Koulutus 2011 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2009 Vastavalmistuneiden työllisyys heikkeni vuonna 2009 Vastavalmistuneiden työllisyys heikkeni vuonna 2009. Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli 68 prosenttia,

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015 Koulutus 2016 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015 Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen suosio jatkoi kasvuaan vuonna 2015 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan avoimen ammattikorkeakouluopetuksen antaminen

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2008

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2008 Koulutus 2010 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2008 Vastavalmistuneet työllistyivät lähes yhtä hyvin vuonna 2008 kuin vuotta aiemmin Vastavalmistuneet työllistyivät lähes yhtä hyvin vuonna 2008 kuin vuotta

Lisätiedot

Ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat

Ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Koulutus Ainevalinnat 9 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat 9 Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 9 yleisimmin opiskeltu kieli peruskoulun vuosiluokilla

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2010

Yliopistokoulutus 2010 Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistoissa 169 400 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2010 169 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2013

Yliopistokoulutus 2013 Koulutus 014 Yliopistokoulutus 013 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 167 00 opiskelijaa vuonna 013 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli 167 00

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2012 Koulutus 2014 Koulutukseen hakeutuminen 2012 Peruskoulun päättäneiden ja uusien ylioppilaiden välitön hakeutuminen Välitön pääsy jatko-opintoihin helpottui peruskoulun päättäneillä mutta vaikeutui uusilla

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2010

Yliopistokoulutus 2010 Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 29 100 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2010 yhteensä 29 100

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2009

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2009 Koulutus 2010 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2009 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,3 miljoonaa osallistujaa vuonna 2009 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa 16 500 opiskelijaa vuonna 2009 Korjattu 20.4.2010 klo 10. Korjattu luku on merkitty punaisella. Oli aiemmin 7 24. Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2012

Yliopistokoulutus 2012 Koulutus 203 Yliopistokoulutus 202 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 29 400 tutkintoa vuonna 202 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 202 yhteensä 29 400 tutkintoa.

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2011

Väestön koulutusrakenne 2011 Koulutus 2012 Väestön koulutusrakenne 2011 35 44-vuotiaat olivat parhaiten koulutettuja vuonna 2011 Vuoden 2011 loppuun mennessä 3 056 000 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut tutkinnon lukiokoulutuksessa,

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2015

Väestön koulutusrakenne 2015 Koulutus 2016 Väestön koulutusrakenne 2015 40 44vuotiaat korkeimmin koulutettuja vuonna 2015 Vuoden 2015 loppuun mennessä 3 245 724 henkeä eli 71 prosenttia 15 vuotta täyttäneestä väestöstä oli suorittanut

Lisätiedot

Koulutuksen talous 2008

Koulutuksen talous 2008 Koulutus 2010 Koulutuksen talous Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat vuonna Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna edelliseen vuoteen verrattuna 6,7 prosenttia. Koululaitoksen

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2010

Väestön koulutusrakenne 2010 Koulutus 2011 Väestön koulutusrakenne 2010 Tutkinnon suorittaneen väestön määrä moninkertaistunut 40 vuodessa Vuoden 2010 loppuun mennessä 3 005 000 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut tutkinnon

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2014

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2014 Koulutus 2015 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2014 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä ennallaan Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,27 miljoonaa vuonna

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2012 Lukiokoulutus 2011 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2011 yhteensä 109 000 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Koulutuksen keskeyttäminen 2010

Koulutuksen keskeyttäminen 2010 Koulutus 2012 Koulutuksen keskeyttäminen 2010 Keskeyttäminen lisääntyi ammatillisessa koulutuksessa Tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista 5,5 prosenttia keskeytti opinnot eikä jatkanut missään

Lisätiedot

Peruskoulun oppilaista 13 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea

Peruskoulun oppilaista 13 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea Koulutus 2013 Erityisopetus 2012 Peruskoulun oppilaista 13 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea Peruskoulun oppilaista 12,7 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea syksyllä 2012. on runsaan

Lisätiedot

Koulutuksen keskeyttäminen 2008

Koulutuksen keskeyttäminen 2008 Koulutus 2010 Koulutuksen keskeyttäminen 2008 Keskeyttäminen lisääntyi muussa paitsi ammatillisessa koulutuksessa Tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista 6 prosenttia keskeytti opinnot eikä jatkanut

Lisätiedot

Naiset valmistuivat korkeakouluista miehiä nopeammin

Naiset valmistuivat korkeakouluista miehiä nopeammin Koulutus 2012 Opintojen kulku 2010 Naiset valmistuivat korkeakouluista miehiä nopeammin Tilastokeskuksen mukaan yliopistotutkinnon suoritti noin viidessä ja puolessa vuodessa 47 prosenttia, naisista 58

Lisätiedot

Koulutuksen keskeyttäminen 2014

Koulutuksen keskeyttäminen 2014 Koulutus 2016 Koulutuksen keskeyttäminen 2014 Koulutuksen keskeyttäminen väheni Tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista 5,4 prosenttia keskeytti opinnot eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa

Lisätiedot

Velkajärjestelyt 2013

Velkajärjestelyt 2013 Oikeus 2014 Velkajärjestelyt 2013 Loppuun käsiteltyjen velkajärjestelyasioiden määrä kasvoi 6,0 prosenttia vuonna 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2013 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin

Lisätiedot

Koulutuksen keskeyttäminen 2015

Koulutuksen keskeyttäminen 2015 Koulutus 2017 Koulutuksen keskeyttäminen 2015 Koulutuksen keskeyttäminen väheni Tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista 5,1 prosenttia keskeytti opinnot eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2012

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2012 Oikeus 2012 Velkajärjestelyt 2012, 3. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2012 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi syyskuussa 2012 käräjäoikeuksiin

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Oikeus 2010 Velkajärjestelyt 2009, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Vuoden 2009 aikana jätettiin käräjäoikeuksiin 2 922 yksityishenkilöiden

Lisätiedot

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Julkinen talous 2013 Valtion takaukset 2013, 4 vuosineljännes Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Valtion takauskanta oli 33,2 miljardia euroa vuoden 2013 neljännen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa Julkinen talous 213 Valtion takaukset 212, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 3,6 miljardia joulukuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,6 miljardia euroa vuoden 212 lopussa. Takauskanta oli joulukuun

Lisätiedot

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Koulutus Konsultit 2HPO 1 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat 2 Peruskoulun päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin Valmistumisvuosi 2011 2010 2009 2008 2007 2006

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2015

Moottoriajoneuvokanta 2015 Liikenne ja matkailu 2016 Moottoriajoneuvokanta 2015 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2015 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2015 päättyessä 6 152 680 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 066 119 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa

Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa Energia 2012 Kivihiilen kulutus 2012, 3 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä edellisvuoden tasolla vuonna 2016

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä edellisvuoden tasolla vuonna 2016 Oikeus 2017 Velkajärjestelyt 2016, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä edellisvuoden tasolla vuonna 2016 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2016 käräjäoikeuksiin jätettiin

Lisätiedot

Vangit Vankimäärä säilyi lähes ennallaan vuonna 2008

Vangit Vankimäärä säilyi lähes ennallaan vuonna 2008 Oikeus 2009 Vangit 2008 Vankimäärä säilyi lähes ennallaan vuonna 2008 Vankien päivittäinen keskimäärä (keskivankiluku) oli 3 526 vuonna 2008, mikä oli lähes sama kuin vuotta aiemmin (3 551). Keskivankiluku

Lisätiedot

Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa

Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 44,7 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus kasvoi 60 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

Kivihiilen kulutus kasvoi 60 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Energia 2009 Kivihiilen kulutus Kivihiilen kulutus 2009, ensimmäinen neljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 60 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Kivihiiltä käytettiin vuoden 2009 tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010

Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Oikeus 2011 Konkurssit 2010, joulukuu Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Vuoden 2010 aikana pantiin vireille 2 864 konkurssia, mikä on 12,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2015

Tuottavuustutkimukset 2015 Kansantalous 2016 Tuottavuustutkimukset 2015 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2015 Arvonlisäyksen volyymin muutoksiin perustuvissa tuottavuustutkimuksissa on laskettu kansantalouden työn- ja kokonaistuottavuuden

Lisätiedot

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu Rakentaminen 2009 Rakennusluvat 2009, elokuu Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa Elokuussa 2009 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,3 miljoonalle kuutiometrille, mikä on runsaan neljänneksen

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus. Kivihiilen kulutus kasvoi 18 prosenttia vuonna , neljäs neljännes

Kivihiilen kulutus. Kivihiilen kulutus kasvoi 18 prosenttia vuonna , neljäs neljännes Energia 2010 Kivihiilen kulutus 2009, neljäs neljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 18 prosenttia vuonna 2009 Kivihiiltä käytettiin vuonna 2009 sähkön- ja lämmöntuotannon polttoaineena 4,7 miljoonaa tonnia

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2015 Rakennus- ja asuntotuotanto 2015, kesäkuu Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni edelleen toisella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 2,8 prosenttia vuodessa. 2016, 1. vuosineljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 2,8 prosenttia vuodessa. 2016, 1. vuosineljännes Asuminen 2016 Asuntojen vuokrat 2016, 1 vuosineljännes Vuokrat nousivat prosenttia vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä prosenttia Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,0 prosenttia vuodessa. 2015, 4. vuosineljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,0 prosenttia vuodessa. 2015, 4. vuosineljännes Asuminen 2016 Asuntojen vuokrat 2015, 4 vuosineljännes Vuokrat nousivat prosenttia vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2015 neljännellä neljänneksellä prosenttia Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,3 prosenttia vuodessa. 2015, 1. vuosineljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,3 prosenttia vuodessa. 2015, 1. vuosineljännes Asuminen 2015 Asuntojen vuokrat 2015, 1 vuosineljännes Vuokrat nousivat 3,3 prosenttia vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 3,3 prosenttia Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2011

Verot ja veronluonteiset maksut 2011 Julkinen talous 2012 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 43,4 prosenttia vuonna Veroaste oli 43,4 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa

Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa Energia 2014 Kivihiilen kulutus 2014, 2 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tämän vuoden

Lisätiedot

Yrityssaneeraukset 2009

Yrityssaneeraukset 2009 Oikeus 2010 Yrityssaneeraukset 2009 Vuoden 2009 aikana loppuun käsitellyt yrityssaneerausasiat Vuoden 2009 aikana käsiteltiin käräjäoikeuksissa loppuun 463 yrityssaneerausasiaa. Määrä on lähes kolmanneksen

Lisätiedot

Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu

Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu Rakentaminen 2010 Rakennusluvat 2009, marraskuu Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa Marraskuussa 2009 rakennusluvan sai runsaat 2 200 uutta asuntoa, mikä on yli 60 prosenttia enemmän kuin

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2016 Rakennus- ja asuntotuotanto 2016, huhtikuu Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi alkuvuonna Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2016 helmi-huhtikuussa 10,1

Lisätiedot

Ulosottoasiat. Ulosottovelan määrä kasvoi vuonna 2014

Ulosottoasiat. Ulosottovelan määrä kasvoi vuonna 2014 Oikeus 2015 Ulosottoasiat 2014 Ulosottovelan määrä kasvoi vuonna 2014 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2014 ulosottovelan määrä velallista kohden on kasvanut ja vastaavasti perinnässä olevien asioiden

Lisätiedot

Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa

Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Julkinen talous 2017 Valtion takaukset 2016, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 45,3 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja

Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja Energia 2012 Energian hinnat 2012, 1. neljännes Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja Energiaveron korotukset ja raakaöljyn korkeampi hinta nostivat liikennepolttoaineiden hintoja ensimmäisellä

Lisätiedot

Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa

Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 1. vuosineljännes Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 43,8 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

Energian hintojen lasku jatkui viimeisellä neljänneksellä

Energian hintojen lasku jatkui viimeisellä neljänneksellä Energia 2016 Energian hinnat 2015, 4. neljännes Energian hintojen lasku jatkui viimeisellä neljänneksellä Tilastokeskuksen tietojen mukaan energiatuotteiden hinnat laskivat vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Sähköisen viestinnän liikevaihto on kaksinkertaistunut vuosituhannen vaihteesta

Sähköisen viestinnän liikevaihto on kaksinkertaistunut vuosituhannen vaihteesta Kulttuuri ja viestintä 2012 Joukkoviestintä 2011 Joukkoviestintämarkkinat Sähköisen viestinnän liikevaihto on kaksinkertaistunut vuosituhannen vaihteesta Joukkoviestintämarkkinoiden kasvu on 2000-luvulla

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 2012

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 2012 Oikeus 213 Yrityssaneeraukset 212, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 212 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 212 vireillepantiin 515 yrityssaneerausta,

Lisätiedot

Suomen kansalaisuuden saamiset 2015

Suomen kansalaisuuden saamiset 2015 Väestö 2016 Suomen kansalaisuuden saamiset 2015 Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä väheni vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2015 aikana 7 921 Suomessa vakinaisesti

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneita yrityksiä eniten kaupan toimialalla vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 5 817 vuoden

Lisätiedot

Konkurssit 2009. Vuoden 2009 aikana loppuun käsitellyt konkurssihakemukset

Konkurssit 2009. Vuoden 2009 aikana loppuun käsitellyt konkurssihakemukset Oikeus 2010 Konkurssit 2009 Vuoden 2009 aikana loppuun käsitellyt konkurssihakemukset Vuoden 2009 aikana tuomioistuimet käsittelivät loppuun yhteensä 3 300 konkurssihakemusta. Määrä on lähes 600 hakemusta

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2015

Verot ja veronluonteiset maksut 2015 Julkinen talous 2016 Verot ja veronluonteiset maksut 2015 Verokertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2015 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2015. Kertymä oli

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 1. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 9,0 miljardia euroa tammi-maaliskuussa Vuoden tammi-maaliskuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 9,0

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2013 Energian hankinta ja kulutus 2012, 3. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 5 prosenttia tammi-syyskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yhteensä noin

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2012 Teollisuuden varastotilasto 2011, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden

Lisätiedot

Energian hinnat. Energian hintojen nousu jatkui. 2011, 4. neljännes

Energian hinnat. Energian hintojen nousu jatkui. 2011, 4. neljännes Energia 2012 Energian hinnat 2011, 4. neljännes Energian hintojen nousu jatkui Liikenteessä ja lämmityksessä käytettävät energian hinnat nousivat vuoden 2011 viimeisellä vuosineljänneksellä Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa

Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2011, 1 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2015

Verot ja veronluonteiset maksut 2015 Julkinen talous 2016 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 2,4 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,4 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 92,1

Lisätiedot

Kansantalouden materiaalivirrat 2015

Kansantalouden materiaalivirrat 2015 Ympäristö ja luonnonvarat 2016 Kansantalouden materiaalivirrat 2015 Materiantarve laskee hitaasti Suomen maaperästä ja kasvustosta irrotettiin materiaa vuonna 2015 kaikkiaan 277 miljoonaa tonnia. Tästä

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2011 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2011, 2. vuosineljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset kotimaan liikenteessä lisääntyivät huhti kesäkuussa 2011 Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä

Lisätiedot

Valtion takaukset. Valtion takauskanta 18,8 miljardia syyskuun 2009 lopussa. 2009, 3. vuosineljännes

Valtion takaukset. Valtion takauskanta 18,8 miljardia syyskuun 2009 lopussa. 2009, 3. vuosineljännes Julkinen talous 29 Valtion takaukset 29, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 18,8 miljardia syyskuun 29 lopussa Valtion takauskanta oli 18,8 miljardia euroa syyskuun 29 lopussa. Uusia valtion takauksia

Lisätiedot

Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia

Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia Asuminen 2012 Kiinteistöjen hinnat 2012, 3. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia Omakotitalojen hinnat laskivat vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä koko maassa

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2010, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 aikana sähkön- ja lämmöntuotannon

Lisätiedot

Asuinrakennusluvat pysyivät viime vuonna vuoden 2008 tasolla

Asuinrakennusluvat pysyivät viime vuonna vuoden 2008 tasolla Rakentaminen 2010 Rakennusluvat 2009, joulukuu Asuinrakennusluvat pysyivät viime vuonna vuoden 2008 tasolla Vuonna 2009 rakennusluvan sai kaikkiaan noin 27 000 uutta asuntoa, mikä on suunnilleen saman

Lisätiedot