Ei rakennettu yhdessä yössä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ei rakennettu yhdessä yössä"

Transkriptio

1 1

2 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön perhetiimi perhesosiaalityöksi ja lisäämällä sinne yhden sosiaalityöntekijän resurssi lastensuojelusta sosiaalihuoltolain koulutukset eri ammattiryhmiin jatkuva arviointi resurssien kohdentamisen osalta (tieto asiakkaiden tarpeista) Käytännössä tarkoitus siis on, että asiakkaan avuntarve osataan huomata riittävän ajoissa siellä missä hänet tavataan ja hänet joko ohjataan tai saatetaan palvelutarpeen arvioon. Ajatuksena on, että palvelut kokoontuvat asiakkaan ympärille ja hänen tilannettaan tarkastellaan asiakkaan rinnalla (osallisuus) kokonaisvaltaisesti, eikä niin, että asiakas kulkee yksiköstä toiseen palveluiden perässä. 2

3 Monialainen yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa Organisaation toimintakulttuuri vahvuutena systeeminen ajattelu läpi organisaation yhteisesti pohditut arvot, lupaukset asiakkaille kunnioitus, läsnäolo, osallisuus, arvostus perheiden palaute arvokasta 3

4 Hackney => WAIT 1 Konsultoiva sosiaalityöntekijä 4 lastensuojelun sosiaalityöntekijä 1 Johtava psykologi 1 Perheterapeutti 1 Johtava päihde- ja mielenterveystyöntekijä Prosessi, matka Tiimin yhteiset arvot Yhteisvastuullisuus Osaamisen vahvistaminen Innostus Voimavaroja vahvistava ajattelu Jatkuva arviointi ja kehittäminen 4

5 Edellytys mm. Esimiehet sitoutuneet Resurssit kunnossa (koulutus, työnohjaus ) Yhteinen visio Työilmapiiri ok Työntekijöiden sitoutuneisuus muutokseen, oma innostus (Jaksaa, jaksaa ) 5

6 Monialainen arviointi yhteydenotot/lastensuojeluilmoitukset tulevat sosiaalipalvelupäällikkölle arviointi tarvittaessa yhdessä osastonhoitajan, johtavan psykologin, johtavan päihde- ja mielenterveystyöntekijän kanssa asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen työparius, yhteistoiminta, yhteinen toiminta perheen kanssa, yhteisvastuu perheen työntekijöitä 6

7 Mustijoen (Mäntsälä, Pornainen) verkostoitunut perhekeskusmalli toimintamalli rakentuu nykyisen hyvinvointineuvolan ympärille, jossa toimii moniammatillinen tiimi => jatkossa perhetuentiimi perhekeskus sisältää sosiaali- ja terveyssektorien integroidut palvelut, esim. aikuisten psykososiaaliset palvelut, aikuissosiaalityö ja työhön kuntoutuksen palvelut vahvuutena on perhekeskukseen sisältyvien tiimien moniosaavainen, innostunut henkilökunta rakenteellinen sosiaalityö perhelähtöisyys, perheisiin liittyvät olennaiset palvelut ovat lähipalveluna työskentelyote on kokonaisvaltainen vahva lähijohtajuus, jossa korostuu asiakkuuksien johtaminen (yhtenäinen koordinointi ja vastuu, yhteinen visio) kokonaisvaltainen palvelukartta esillä monialainen palvelutarpeen arviointi (Fast Unit) Eri ammattiryhmien työparityöskentely tai yksin työskentely joustavuus, muutoskyky, ennakointitaito järjestöjen kohtaamispaikkana hyvinvointineuvola digitaaliset palvelut maakuntatasoisena (vrt. mielenterveystalo) Erityisen tason (erikoissairaanhoidon) JALKAUTUVAT PALVELUT, KONSULTAATIOT moniammatillisen perhetuen tiimin käyttöön!

8 MUSTIJOEN VERKOSTOITUNUT HYVINVOINTINEUVOLAAN POHJAUTUVA PERHEKESKUS Fast unit - Yhteydenotot/lastensuojeluilmoitukset: moniammatillinen palvelutarpeen arviointi Hyvinvointineuvola Kotipalvelu Ennalta ehkäisevä perhetyö (ml perheterapia) Lapsipsykologipalvelut Lasten, nuorten ja perheiden lääkäripalvelut moniammatillinen perhetuen tiimi, jossa perhe halutessaan läsnä Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Perhesosiaalityö, palvelutarpeen arviointi (sosiaaliohjaus, sosiaalityö, perhetyö, perheterapia) Lastensuojelu, avohuolto, lastensuojelutarpeen arviointi Puheterapiapalvelut Toimintaterapiapalvelut Järjestöjen, seurakuntien toiminta ja palvelut KOHTAAMISPAIKKA Kasvatus- ja perheneuvonta (ml perhetyö) Eropalvelut, lastenvalvoja Nuorten tukipiste (ml. perhetyö) YHDYSPINNAT: TOIMIVA YHTEISTYÖ - Sivistystoimi: varhaiskasvatus, koulut, oppilaitokset, nuorisotoimi, opiskeluhuolto, ohjaamo Aikuisten psykososiaalinen yksikkö

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Kooste hankkeissa tehdystä työstä. Ehdotus kokonaisuuden jäsentämiseksi Keskeisiä tuloksia kehittämistyöstä 2017-2018 (raportit ja kyselyt) Koonneet:

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli

Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli Millaisia ehdotuksia eri tahojen monitoimijaisesta työskentelystä lasten ja perheiden kanssa on tehty perhekeskustoiminnassa? Perhekeskus ja lastensuojelu lapsen

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Keskeiset LAPE-periaatteet Osallisuus Tärkeänä

Lisätiedot

Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta

Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta Valtakunnalliset neuvolapäivät 7.11.2017 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta

Lisätiedot

VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA Perhekeskustiimit

VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA Perhekeskustiimit VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA Perhekeskustiimit Kokkola 14.5 Perhonjokilaakso 20.5 Lestijokilaakso 21.5 Perhekeskuskoordinaattori Suvi Pokela PERHEKESKUKSEN PALVELUVERKOSTO 2 20.5.2019 > Lisää

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko 10.11.2017 1 Haastatteluiden yhteenveto / Hanko: Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Hangossa

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

Hyvinvointiaseman ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden. Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia

Hyvinvointiaseman ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden. Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia n ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia Muodostettava yhteinen ymmärrys tulevasta palvelukokonaisuudesta Miten mahdollistetaan asukkaan näkökulmasta

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN. - Perhekeskuskortti

MAAKUNNALLINEN PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN. - Perhekeskuskortti MAAKUNNALLINEN PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN - Perhekeskuskortti Etelä-Pohjanmaan lasten ja perheiden palveluiden kehittämishanke 2017 2018 SISÄLTÖ: ALUEEN TAUSTATIEDOT Perhekeskuksen taustatiedot

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja 3.11.2017 1 Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Matalan kynnyksen toimintaa: Liikuntaseteli

Lisätiedot

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Perhe- ja sosiaalipalvelut Esiselvitys Perhe- ja sosiaalipalvelut Perhe- ja sosiaalipalveluiden johtoryhmän jäsenet ovat perhe- ja sosiaalipalveluiden asiantuntijoita, jotka edustavat Etelä-Pohjanmaan eri alueita, järjestöjä ja

Lisätiedot

Lastensuojelun systeeminen toimintamalli. Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky.

Lastensuojelun systeeminen toimintamalli. Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky. Lastensuojelun systeeminen toimintamalli Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky. Lastensuojelu tarvitsee muutosta.. Kokonaisvaltaisen toimintakulttuurin uudistamisen tarve Keskeisimmät lastensuojelun sosiaalityön

Lisätiedot

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja Hallinto Perusturva Sivistys Tekniset Tulosalueet Tulosalueet Tulosalueet Tulosalueet Yleishallinto Elinkeinotoimi Käyttöomaisuuden myynnit Maaseututoimi Maankäyttötoimi Johto

Lisätiedot

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja Hallinto Perusturva Sivistys Tekniset Tulosalueet Tulosalueet Tulosalueet Tulosalueet Yleishallinto Elinkeinotoimi Käyttöomaisuuden myynnit Maaseututoimi Maankäyttötoimi Johto

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 1 Yksilökohtainen opiskeluhuolto (HE 113/2013) Yksilökohtainen opiskeluhuolto kuuluu kaikille oppilaitosyhteisössä työskenteleville sekä opiskeluhuoltopalveluista

Lisätiedot

Kasvatus- ja perheneuvonnan palvelukuvaus. Kasvatus- ja perheneuvonnan päivät Sirkku Rahikkala Virve Hongisto

Kasvatus- ja perheneuvonnan palvelukuvaus. Kasvatus- ja perheneuvonnan päivät Sirkku Rahikkala Virve Hongisto Kasvatus- ja perheneuvonnan palvelukuvaus Kasvatus- ja perheneuvonnan päivät 30.-31.10.2018 Sirkku Rahikkala Virve Hongisto Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/urn:isbn:978-952-343-126-3 Työn lähtökohta

Lisätiedot

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Timo Väisänen Palvelujohtaja A-klinikkasäätiö / Järvenpään sosiaalisairaala Rakenne Taustaa Päihteiden käytön nykytilanne Kouvolassa Kouvolan päihdepalvelut Päihdestrategian

Lisätiedot

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Kehittämistyöryhmän tapaaminen 19.9.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien terveysasema, luentosali 1 Susanna Raivio Tänään 1. Tervetuloa, kahvia

Lisätiedot

Omaishoidon maakuntapäivä Lapsi, perhe ja omaishoitajuus lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen näkökulma

Omaishoidon maakuntapäivä Lapsi, perhe ja omaishoitajuus lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen näkökulma Omaishoidon maakuntapäivä 16.4.2019 Lapsi, perhe ja omaishoitajuus lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen näkökulma https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1271139/lapsi-ja-perhepalveluiden-muutoksen-suunta-on-oikea

Lisätiedot

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma LAPE-startti 17.5.2017 YHDESSÄ! -ohjelma Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hankepäällikkö Marika Pentikäinen Kuvat: Pixabay Muutosohjelmaa ohjaavat periaatteet Lapsen oikeudet

Lisätiedot

SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät

SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät 5.6.2019 7.6.2019 SyTy-hanke/Nanna Miettunen 1 SYSTEEMISYYS LASTEN JA PERHEIDEN KANSSA TEHTÄVÄSSÄ

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET

KAINUUN PERHEKESKUKSET KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS

erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS Anita Puustjärvi 31.10.2018 1 tutkimusprosessi lastenpsykiatrialla lähetteen käsittely

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen Hallituksen kärkihanke LAPE Lapsi- ja perhepalvelut uudistetaan vuosina 2016-2018 siten, että ne vastaavat nykyistä

Lisätiedot

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen

Lisätiedot

Pirkanmaan perhekeskustoimintamalli Ohjeita pilotointiin

Pirkanmaan perhekeskustoimintamalli Ohjeita pilotointiin Pirkanmaan perhekeskustoimintamalli Ohjeita pilotointiin Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 Perhekeskustoimintamallin valtakunnalliset suuntaviivat 2 Perhekeskuksen toimijaverkosto Erityispalvelujen tuki, konsultaatiot

Lisätiedot

VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA

VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA Perhekeskuskoordinaattori Suvi Pokela VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS Perhekeskus sisältää palveluverkoston kaikki palvelut ja huolehtii tarpeenmukaisten ja lakisääteisten

Lisätiedot

Perhekeskuksen palvelut ja toimintaperiaatteet. Elina Palojärvi ja Inkeri Pöllänen

Perhekeskuksen palvelut ja toimintaperiaatteet. Elina Palojärvi ja Inkeri Pöllänen Perhekeskuksen palvelut ja toimintaperiaatteet Elina Palojärvi ja Inkeri Pöllänen 28.9.2018 Esityksen runko Palvelukuvaustyö Palvelut Yhteistyö ja rajapinnat Ehdotukset Lanupelle Perhekeskuksen toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Salon kaupunki Sosiaalipalveluiden organisaatio 2017 Aikuis- ja vammaissosiaalityö Väestöpohja: Noin 53 000 Vammaissosiaalityö Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja

Lisätiedot

1. Mihin kehittämistyöryhmään kuulut?

1. Mihin kehittämistyöryhmään kuulut? . Mihin kehittämistyöryhmään kuulut? Maahanmuuttajapalvelut Lape muutosagentti Maakunnallinen Kohtaamispaikka työryhmä Perhekeskustoimintamallin kunnallinen Lape-ohjausryhmä Eropalvelut Erityis- ja vaativan

Lisätiedot

Maakuntavaltuuston seminaari SOTEn uudistuvat palvelut/lasten, nuorten ja perheiden palvelut Mari Antikainen, perusturvajohtaja

Maakuntavaltuuston seminaari SOTEn uudistuvat palvelut/lasten, nuorten ja perheiden palvelut Mari Antikainen, perusturvajohtaja Maakuntavaltuuston seminaari 24.2.2017 SOTEn uudistuvat palvelut/lasten, nuorten ja perheiden palvelut Mari Antikainen, perusturvajohtaja LAPEa ohjaava rakenne Pohjois-Savossa Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä

Lisätiedot

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Lapsen paras yhdessä enemmän pähkinänkuoressa VARHAISKASVATUS, KOULU JA OPPILAITOKSET SISÄLLÖLLINEN KEHITTÄMINEN Yhteisöllisten

Lisätiedot

Integratiivisen työn osa-alueet

Integratiivisen työn osa-alueet Integratiivisen työn osa-alueet - Malli kehitettiin osana pääkaupunkiseudun LAPE-hanketta (lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma) 2017-2018 - Integratiivisen työn mallinnusta on käytetty LAPE-hankkeessa

Lisätiedot

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut/ Integraatio- ja palveluverkkotyöryhmä. STJ Valkeakoski Sanna Rautalammi

Sosiaalipalvelut/ Integraatio- ja palveluverkkotyöryhmä. STJ Valkeakoski Sanna Rautalammi Sosiaalipalvelut/ Integraatio- ja palveluverkkotyöryhmä STJ Valkeakoski Sanna Rautalammi Tunnuslukuja taustaksi Sosiaalitoimen nettokustannukset asukasta kohti Pirkanmaalla (2014) 1366 /asukas. Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa Olli Humalamäki Erityisen- ja vaativamman tason koordinaattori LAPE Etelä-Savo Mitä haetaan? Selkeämpi

Lisätiedot

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty

Lisätiedot

Perhekeskus työpajan tuotokset työskentelystä. Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö

Perhekeskus työpajan tuotokset työskentelystä. Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Perhekeskus työpajan tuotokset 20.9.2016 työskentelystä Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Mitkä perhekeskuksen* palveluista ja toiminnoista tulee tuottaa lähipalveluina

Lisätiedot

Yhteensovitettu johtaminen Perheiden palvelut toimialueella

Yhteensovitettu johtaminen Perheiden palvelut toimialueella Yhteensovitettu johtaminen Perheiden palvelut toimialueella Andreas Blanco Sequeiros toimialuejohtaja, ylilääkäri Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Perheiden palvelut? Perheiden

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Uudenmaan perhekeskus 2018 Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma (LAPE)

Uudenmaan perhekeskus 2018 Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma (LAPE) Uudenmaan perhekeskus 2018 Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma (LAPE) LAPE pääkaupunkiseutu ja muu Uusimaa, Perhekeskus Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma LAPE Lähtökohdat Valtion talouden säästöt 3 Mrd

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 14.12.2017 KLO 8.30-11.00 Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Teemana nuorisoikäisten palvelut ja osallisuus perhekeskustoimintamallissa

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin mallinnustyöryhmä klo Pappilanniemen kurssikeskus Pirkanmaan perheiden palveluiden uudistaminen -

Perhekeskustoimintamallin mallinnustyöryhmä klo Pappilanniemen kurssikeskus Pirkanmaan perheiden palveluiden uudistaminen - Perhekeskustoimintamallin mallinnustyöryhmä 23.10.2017 klo 13-15.30 Pappilanniemen kurssikeskus Pirkanmaan perheiden palveluiden uudistaminen - Pippuri Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1

Lisätiedot

Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne

Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne Yleistä Perhekeskustoiminnasta Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma +Soiten palvelukuvaukset Jalkautuvat palvelut. Kohtaamispaikkojen perustaminen?

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta

Ajankohtaista soteuudistuksesta Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-

Lisätiedot

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

Mikä on perhekeskustoimintamalli?

Mikä on perhekeskustoimintamalli? Mikä on perhekeskustoimintamalli? Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Minna Tihinen, muutospäällikkö, YHDESSÄ! ohjelma, Pohjois-Savon liitto Minna Rytkönen, LAPE-muutosagentti,

Lisätiedot

Lastensuojelun systeemisen mallin pilotointi

Lastensuojelun systeemisen mallin pilotointi Lastensuojelun systeemisen mallin pilotointi 4.9.2018 Lastensuojelun systeeminen malli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on ollut tuomassa mallia Suomeen. Osana Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Hyvinvointiareena

Hyvinvointiareena Hyvinvointiareena 17.-18.9.2019 Hyvinvointiareena on koulutustapahtuma, joka tarjoaa yhteisen oppimisfoorumin esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkea-asteella

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva

Lisätiedot

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi Näin me teimme sen Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä 2006-2009 Teija Karvonen terveydenhoitaja Rovaniemi 1 Esityksen rakenne Taustaa Perheiden palvelujen rakenne ja sisältö Kehittämisen haasteet

Lisätiedot

Johtaminen ja toimintakulttuurin muutos lapsiperheiden palveluissa ja perhekeskuksissa

Johtaminen ja toimintakulttuurin muutos lapsiperheiden palveluissa ja perhekeskuksissa Johtaminen ja toimintakulttuurin muutos lapsiperheiden palveluissa ja perhekeskuksissa LAPE Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan Perhekeskus työpaja 19.1.2018 1 19.1.2018 Marjo van Dijken, Vantaan perheneuvolatoiminnan

Lisätiedot

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Esimerkkejä hankkeissa tehdystä työstä. Ehdotus kokonaisuutta jäsentäväksi malliksi Keskeisiä tuloksia kehittämistyöstä 2017-2018 (raportit ja

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote

Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote Lasten-, nuorten- ja perheiden palvelut Perheiden sosiaalityö sisältää virka-aikaisen lastensuojelun päivystyksen ja sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoitusten vastaanoton

Lisätiedot

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 PALMIKKO-hanke TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 sosiaali- ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen, koulu- ja vapaa-aikatoimen, seurakuntien ja kolmannen sektorin

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Tutkijatapaaminen 30.11.2017 Lapsiystävällinen maakunta Lapsiystävällinen maakuntastrategia, lapsibudjetointi

Lisätiedot

Monitoimijaisen asiakastyön johtaminen perhekeskus- ja erityispalveluiden tasolla

Monitoimijaisen asiakastyön johtaminen perhekeskus- ja erityispalveluiden tasolla Monitoimijaisen asiakastyön johtaminen perhekeskus- ja erityispalveluiden tasolla 29.5.2018 Projektikoordinaattorit Sari Miettinen, Maria Antikainen ja Nanna Miettunen Johtajuuden ja rakenteiden ydintehtävä

Lisätiedot

Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia. Seinäjoki Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL

Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia. Seinäjoki Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Seinäjoki 3.11.2017 Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Lähtötilanteesta Rakentuu vaiheittain Mikä on maakunnallisen

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut

Lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut 9.8.2018 Miksi Perhekeskuksen palveluverkostoon on koottu kaikki lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut, joilla pystytään parhaiten varmistamaan kaikkien

Lisätiedot

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Tamperelainen hyvinvointineuvolan toimintamalli reipas (noin) 10-vuotias Lähtölaukauksena Pirkanmaan mielenterveyshankkeen

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo 23.4.2018 LAPE Etelä-Savo muutosohjelma / sisältöjä soteen Lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuus Ikäihmiset Maakunnallinen perhekeskustoimint Etelä-Savossa

Lisätiedot

Systeeminen lastensuojelun toimintamalli

Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Systeeminen lastensuojelun toimintamalli mallinnuksen esittely Yhteiskehittämispäivä 28.9.2017 1 Päivi Petrelius Terveisiä eilen päättyneiltä lastensuojelupäiviltä! 2 3.10.2017 Etunimi Sukunimi Yhteiskehittämispäivät

Lisätiedot

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä

Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma: Vahvistetaan kunnissa varhaiskasvatusta lasten hyvinvoinnin tukena ja huolehditaan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Ehdottaja Pilotti/kehittämistehtävä Toimijat Muuta, kysymyksiä Next step Sosiaalipäivystys/ Sirpa Määttä

Ehdottaja Pilotti/kehittämistehtävä Toimijat Muuta, kysymyksiä Next step Sosiaalipäivystys/ Sirpa Määttä Ehdottaja Pilotti/kehittämistehtävä Toimijat Muuta, kysymyksiä Next step Sosiaalipäivystys/ Sirpa Määttä Risu Rikoksista irti suuntaamalla uudelleen RISU -Rikoksista irti suuntaamalla uudelleen moniammatillinen

Lisätiedot

Perhekeskus mukana elämässä - mikä on perhekeskus?

Perhekeskus mukana elämässä - mikä on perhekeskus? Perhekeskus mukana elämässä - mikä on perhekeskus? 23.5.2018 Espoo Marjaana Pelkonen, erityisasiantuntija, Lape, STM Perhekeskus mukana elämässä - mikä on perhekeskus? Kehittämisen vaiheet Miksi kehitetään

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani TUKEVA Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina

Lisätiedot

3. Ketterää kehittämistyön johtamista

3. Ketterää kehittämistyön johtamista 3. Ketterää kehittämistyön johtamista PUHEENJOHTAJA: PIA KALKKINEN JA SIRPA LITMANEN, MÄNTSÄLÄ KIRJAAJAT: JENNY PAKALA, RIIKKA AAPALAHTI Miten hyvin mallinnuksessa on tunnistettu teemaan liittyvät keskeiset

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamalli Kehittämistyöryhmän tapaaminen Ti klo Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE Pippuri

Perhekeskustoimintamalli Kehittämistyöryhmän tapaaminen Ti klo Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE Pippuri Perhekeskustoimintamalli Kehittämistyöryhmän tapaaminen Ti 15.8.2017 klo 13-16 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 15.8.2017 Päivi Viitanen-Marchegiano, Jaana Koivisto, Maria Antikainen

Lisätiedot

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 1. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA Lapset puheeksi keskustelusta neuvonpitoon Lapset puheeksi keskustelu tarjotaan koulutuksen käyneen ammattilaisen pitämänä joko

Lisätiedot

Pohjois-Suomen lasten KASTE

Pohjois-Suomen lasten KASTE Pohjois-Suomen lasten KASTE Oikea-aikaista apua lapsiperheille osallisuus ennakointi monialaisuus Laadukkaammat ja vaikuttavammat palvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet Sivistys ja kulttuuri Lapset, nuoret

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Työryhmien seminaari 29.4.2016 Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma lopullinen hankeohjelma julkaistu 14.4. 2016 Maakuntakohtaiset

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 Liite 2. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2015 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 15.3.2016 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM 1 Minna Rytkönen LAPEn tehtävä Valmistella lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 3. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot