Ryhmäperhekoti Nappulat ei tulkintamme mukaan vastaa kaikilta osin nykyisen lainsäädännön vaatimuksia.
|
|
- Kalevi Nieminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 a'l :'CV å ol (, Nakkilan kunta Porintie Nakkila Kuntalaisaloite (Kuntalaki 28 ) Kuluneen kahden ja puolen vuoden aikana on lasten, etenkin pienten, alle 3 -vuotiaiden lasten hoidon tarve ja vuorohoidon tarve kasvanut kunnassamme. Ja samalla ryhmiksen ryhmäkoko on kasvanut tasaisesti. Ryhmäperhekoti Nappulat ei tulkintamme mukaan vastaa kaikilta osin nykyisen lainsäädännön vaatimuksia. Ryhmäperhekotihoito on yksi varhaiskasvatuksen hoitomuoto, joka tasapainoilee perhepäivähoidon ja päiväkotihoidon välimaastossa. Ryhmäperhekotihoidolla on virallinen asema, voimassa olevan päivähoitoasetuksen 8 määrittelee niin, että perhepäiväkodissa kaksi hoitajaa voi hoitaa kahdeksaa lasta sekä kahta esiopetuksessa olevaa tai koulunkäynnin aloittanutta lasta osapäiväisesti. Erityistapauksissa voi kolme hoitajaa hoitaa kahtatoista lasta ja tällöin täytyy ainakin yhdellä hoitajalla olla soveruva alan koulutus. (Asetus lasten päivähoidosta 490/1990.) Nappuloissa on tällä hetke llä maaliskuussa 2D16 kirjoilla n. 30 lasta, joista n.14 alle kolmevuotiaita ja n. 16 yli kolme vuotiaita. Vuorohoidosta johtue n kaikki lapset eivät ole samaan aikaan paikalla, ryhmäkoko v aihtele e päivittäin ja suurin sallittu määrä, 12 lasta ylittyy päivittäin. Välillä jopa kaksinkertaisesti. Eikä ryhmässä ole lain vaatimaa, soveltuvaa koulutusta omaavaa henkilöä. Asetus lasten päivähoidosta 6 määrittää päiväkotiosaston koon niin, että yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea hoito- ja kasvatustehtävissä olevaa henkilöä vastaava määrä lapsia. Kokopäivähoidossa olevien alle kolmevuotiaitten ryhmässä voi olla enintään 12 lasta ja kolme vuotta täyttäneiden ryhmässä 21 lasta. Tämä tarkoittaa, että suunniteltu muutos ryhmäperhekotihoidon muuttamisesta päiväkotiosastoksi ei riitä ratkaisemaan ylisuuren ryhmäkoon ongelmaa nykyisellä lapsimäärällä.
2 Käytännössä lasten suuri määrä ja ikäero estää lapsen ikätasoisen huomioimisen ja taiminnan järje stämisen. Alle kolmivuotiaat todennäköisesti hyötyisivät merkittäv ästi omasta ryhmästään. jolloin Heille voitaisiin tarjota ikään sopivaa toimintaa, samoin kuin yli kolme vuotiaalle oman aistaan toimintaa. Suuren ryhmän haitat lapselle ovat monitahoisia ja vaikutukset ulottuvat välittömistä koko elämän mittaisiin vaikutuksiin. Suuressa ryhmässä oppimis-ja keskittymisvaikeudet lisääntyvät, sosiaaliset taidot ovat heikompia, melun lisääntyessä kuulovaurion ja kielenkehdyksen viiveen riski kasvaa, stressitaso kohoaa sekä infektioiden leviäminen ja sairastelu ja näinollen vanhempien poissaolot töistä lisääntyvät. Hoitohenkilökunnan kannalta isa lapsiryhmä merkitsee paljon lapsia, paljon vuorovaikutuskontakteja. Myös aikuisten on sopeuduttava isoon ryhmään. Melun katsotaan nostavan stressitasoaja väsyttävän fyysisesti. Melu häiritsee lasten lisäksi myös työtään tekeviä aikuisia. Varhaiskasvatuslaissa säädetään ensimmäistä kertaa ryhmäkoon lisäksi myös tilojen koosta niiden käytön suunnittelusta. Lain mukaan varhaiskasvatusryhmä tulee muodostaa ja tilan käyttö suunnitella ja järjestää siten, että varhaiskasvatukselle astetetut saadökset ja tavoitteet voidaan saavuttaa. Sijoitettaessa ryhmiä eri tiloihin on arvioitava onko tila riittävän suuri otettaessa huomioon lasten altistuminen melulle, stressife, väsymykselle ja suurelle määrälle vuorovaikutussuhteita. Ja mahdollistavatko tilat lapsen tarpeita vastaavan yksillöllisen kasvatuksen, opetuksen ja hoidon. Tilaa arvioitaessa on käytävä läpi muun muassa ilmastoinnin riittävyys. Päiväkotien suunniteluusa RT- ohje (RT ) päiväkotirakennukselle asetetaan tavoitteeksi ja suunnittelun ja mittoituksen lähtökohtia, ja mm tuodaan esille tilamitoitustarpeen olevan vähintään 7m2 lasten toimitilaa (kotileikit, kotipesä, pienryhmä ja yhteistilaa) yhtä tilapaikkaa kohden. Nakkilan nykyinen tapa hoitaa varhaiskasvatusta, päivähoitoa, perustuu pitkälti perhepäivähoidon käyttöön. Myöskään kunnan omat varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteet eiv ät kaikilta osin pääse nykytilante essa toteutumaan. Perhepäivähoidon kautta järjestettynä lapse t jääv ät käytännössä paitsi laste ntarhanopettajan pedagogisista taidosta. Suunnite lmallisesta varhaiskasvatuksesta olisi lapsen kehitykselle merkittävää hyötyä.
3 Nykytilanteessa Nappuloissa ei pystytä tarjoamaan lapsille Nakkilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelmassa luvattuja osioita: Liikkuminen, taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen, tutkiminen, kieli ja vuorovaikutus, matematiikka, eettinen kasvatus, ympäristö ja luonnontieto, taide ja kulttuuri. Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmassa määritellään, millaisia seudullisia, alueellisia ja yksikkökohtaisia suunnitelmia kunnassa tehdään ja miten ne vahvistetaan sekä tarkistetaan säännöllisesti. Kuntien tehtävänä on arvioida varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden pohjalta kuntansa varhaiskasvatuksen palvelujen toteutumista. Suunnitelmassa konkretisoidaan varhaiskasvatuksen sisällöt ja toimintatavat eri toimintamuodoissa kunnan omien linjausten, strategioiden ja tavoitteiden pohjalta Eduskunnan joulukuussa 2015 hyväksymä laki kauppojen aukiolon vapauttamisesta je monien muiden palvelujen kysyntä ja tarjonta vaativat entistä enemmän työtä myös iltaisin ja viikononloppuisin, joten vuorohoidon tarve tulee vielä jatkossakin kavamaan. Varhaiskasvatussuunnitelmissa on mainittu vuorohoidon seutukunnalhstaminen. Jonka toteuttamista on esitetty vanhempainillassa, siten että vuorohoitosiirtyisi kuntaorganisaation tarpeesta viikonloppuisin pois Nakkilasta. Hoitopaikan vaihtaminen toiseen kesken hoitoviikon on lapsen kannalta kaikkea muuta kuin perusteltua; vuorovaikutussuhteiden määrä ja jatkuva sopeutuminen vaihtuviin oloihin, uudet hoitajat, uudet ryhmän lapset ja uusi ympäristö rasittavat lasta, eivätkä tue varhaikasvatuksen tavoitteena olevaa turvallisuutta jasäännöllisyyttä. Tämän aloitteen tarkoitukse na on muistuttaa Nakkilan kuntaa valvontav elv ollisuude sta varhaiskasvatukse n toteuttamisesta lain ja asetusten mukaise sti. Ammattitaitoise n hoito -ja kasv atushe nkilöstön määrä, ryhmien oikea koko ja tilojen toimivuus ov at perusedellytyksiä lasten turvallisuuden takaamiseksi ja varhaiskasvatuslain tavoitteiden toteuttamiseksi. Liitteet: Ihmeiden tekijät: Päivähoidon ryhmäkokoselvitys, Eva Siitonen, Tehy
4 Kuntalaisaloite (Kuntalaki 28 ) Nakkilassa ("(Cr. iiju i)ldca. r ( -f ju/r r?g-, )fui"!hc\ /3q)Mtti øi 4 I KUN
5 Nakkilan kunta Perinne Nakkila Kuntalaisaloite (Kuntalaki 28 ) Vastuuhenkilön yhteystiedot Terhi Männistö Hormistontie NAKKILA terhi mann um6u s.fi
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA
Opetuslautakunta 7 26.01.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.2016 7
Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson, anna.karlsson@salo.fi,
OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa alkaen
1 (5) OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe tulee voimaan 1.8.2015. Laissa on vahvistettu varhaiskasvatuksen tavoitteita ja muita
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016
sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen
ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET
ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon
OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen
Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut. Jyväskylän vuorohoito
Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut Jyväskylän vuorohoito Jyväskylän kaupungin vuorohoito 1.1.2011 Myllytuvan päiväkoti ma-pe klo 5.30-22.00 Tikkakosken päiväkoti ma - la 4.50-22.45 Kuokkalan
VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE
Varhaiskasvatus VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde vahvistuvat parhaiten, kun perhe viettää aikaa yhdessä. Pienelle lapselle riittävät kotona saadut
Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014
Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014 Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksen asiakaskysely toteutettiin maaliskuussa 2014. Sähköiseen kyselyyn vastasivat päiväkotien, perhepäivähoidon ja kerhotoiminnan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen
VASU2017 KOONTI KYSELYSTÄ HUOLTAJILLE VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetushallitus valmistelee parhaillaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, ja niiden mukaan laadittava
Espoon kaupunki Pöytäkirja 159
12.06.2013 Sivu 1 / 1 2710/05.10.01/2013 159 Oikaisuvaatimus Huurrepolun ryhmäperhepäiväkodin lakkauttamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09) 816 83685 Maria Rauman, puh. (09)
27.5.2015. OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen
1 (5) OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe tulee voimaan 1.8.2015. Tämä linjaus on voimassa 1.8 alkaen siihen asti kunnes uuden
Peruskoulujen tasa-arvo hanke
Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,
Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2012 (versio/05.09.2013)
Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu (versio/05.09.2013) Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12. Kuusikon kunnissa sekä muutos vuodesta 2011 Alle 3-
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 / 11 Lapsen nimi: JOENSUUN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.
Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=419. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,62. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.
1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2015 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2015. Kyselyyn vastasi 419 vanhempaa, mikä on sata vastausta enemmän kuin viime vuonna.
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
Feelback Oy Sisällys
Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2 Sisällys Sisällys 2 Mittari 3 Vastausmäärät Yhteensä Päiväkoti Perhepäivähoito Ryhmäperhepäivähoito 2 Kunnallinen 2 Ostopalvelu 3 Yksityinen 3 Kunnallinen
Hallilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Hallilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TÄHÄN PK:N KUVA TOIMINTA-AJATUS Hallilan päiväkodissa eletään arkea alueen koulun ja neuvolan kanssa samassa pihapiirissä. Toimimme kolmessa kiinteistössä
Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2016 KH ja ltk iltakoulu 21.3.2016. Pekka Kares
Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2016 KH ja ltk iltakoulu 21.3.2016 Pekka Kares Periaatekysymykset Onko jokaisessa entisessä kuntakeskuksessa ainakin yksi alakoulu? Aluerakenne, paikallinen palvelutaso
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät
Työpaikka/työ- tai päivätoimintapaikka:
KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN Palvelusuunnitelma 1 (5) Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on asiakkaan tai asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa yhteistyössä tehty yhteenveto hänen elämänsä tämänhetkisestä
Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa
Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 23 16.03.2016 VARHAISKASVATUKSEN LAKIMUUTOKSET 44/00.01.01.00/2016
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 23 16.03.2016 VARHAISKASVATUKSEN LAKIMUUTOKSET 44/00.01.01.00/2016 KASKO 23 Varhaiskasvatuslain 1.8.2016 keskeiset muutokset koskevat ryh mäko koa ja subjektiivista päivähoito-oikeutta.
Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN
Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.
Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)
PALVELUSUUNNITELMA Päiväys: Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto Edunvalvoja Sukunimi
Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL
Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Näkökulmina Miten varhaiskasvatus toteuttaa arjen kuntoutusta palvelujärjestelmänä? Miten eri tahot yhdessä toteuttavat kuntoutusta?
Hyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
Nakkilan kunnan. Varhaiskasvatussuunnitelma
Nakkilan kunnan Varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO Varhaiskasvatussuunnitelma 2 Mitä on varhaiskasvatus? 3 Nakkilan kunta tarjoaa päivähoitoa 3 Toiminta-ajatus 4 Perhepäivähoito 4 Päiväkoti
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema
Pallopuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Pallopuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Pallopuiston päiväkoti on perustettu vuonna 1975. Päiväkoti kuuluu Tampereen kaupungin Keskisen palvelualueen Hervannan tulostiimiin. Päiväkodissa on
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen
LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA
LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä,
Tehostetun tuen luokat. Malli inkluusion toteuttamisesta Leikarissa
Tehostetun tuen luokat Malli inkluusion toteuttamisesta Leikarissa Päivitetty 19.11.2013 Leikarin pienryhmä (1-2) yhdistetään kahteen yleisopetuksen luokkaan: : Luokanopettajien työpanos Erityisluokanopettajan
HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä
HE 5/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain muuttamisesta Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös,
LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN
i Hyvinvointipalvelut Päivähoito ja perusopetus 30.8.2013 Huoltaja vastaa siitä, että lapsen/nuoren lääkehoidon tarve ja lääkehoidon kannalta kaikki tarvittava tieto on käytettävissä. Huoltaja vastaa myös
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille
LIITTOKOKOUSVAALIT 2016
1(5) VAALIOHJEET LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14 varsinaista jäsentä
Kurikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana
1 Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Ediva ) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma
YLIVIESKAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 6/2016 1. Asia Otsikko Sivu 40 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
YLIVIESKAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 6/2016 1 AIKA 19.04.2016 17:00 PAIKKA KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 40 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden 3 toteaminen 41 Pöytäkirjan tarkastajat 4
KELJONKANKAAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011
KELJONKANKAAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 www.jyvaskyla.fi SISÄLLYS 1. KELJONKANKAAN ALUEEN PÄIVÄHOITOPALVELUT 3 2. PÄIVÄKODIN ARVOT, TULEVAISUUDEN VISIO, TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN PUNAINEN
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20
HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön
Iisalmen. varhaiskasvatuksen. kulttuuriohjelma
Iisalmen varhaiskasvatuksen kulttuuriohjelma 2 Kulttuurikasvatusohjelman tavoite Kulttuurikasvatusohjelman tavoitteena on tarjota kaikille päivähoitoikäisille laadukkaita ja monipuolisia kokemuksia ja
Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:
Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma
Liikuntapalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyt 2015 Espoo, Turku ja Vantaa. 10.1.2016 FCG Finnish Consulting Group Oy
Liikuntapalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyt 201 Espoo, Turku ja Vantaa 10.1.2016 Finnish Consulting Group Oy Liikuntapalvelujen asiakastyytyväisyys 201 Sisältö 1 Johdanto 1.1 Yleistä 1.2 LiikuntaVertti
Varhaiskasvatuksen VII johtajuusfoorumi 2013 Tampereen yliopisto 17.-18.4.2013. Johtajuus ja työhyvinvointi
Varhaiskasvatuksen VII johtajuusfoorumi 2013 Tampereen yliopisto 17.-18.4.2013 Johtajuus ja työhyvinvointi Eeva Hujala ja Elina Fonsén Johtamistyö Mukaillen Nivala 2010 Arvot Strategia, Vasu ja toiminnalliset
Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet
Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma
E S I O P E T U S U U S I K A A R L E P Y Y. e s ik o u lu
E S I O P E T U S U U S I K A A R L E P Y Y e s ik o u lu ESIKOULU Esikoulu on pakollinen 1.8.2015 alkaen. Sivistystoimen ruotsinkielinen jaosto vastaa ruotsinkielisestä ja suomenkielinen suomenkielisestä
Opintopolku opastaa korkeakouluhakuihin
Opintopolku opastaa korkeakouluhakuihin 4.12.2012 Erityisasiantuntija Joni Penkari, OPH Mikä on opintopolku? Mitä uusi korkeakouluhaku tarkoittaa hakijalle? Miten opintopolku vie korkeakouluopiskelijaksi?
SUOMALAISEN TYÖNTEKIJÄN HYVINVOINTI -SELVITYS
SUOMALAISEN TYÖNTEKIJÄN HYVINVOINTI -SELVITYS Riikka Mattila, asiantuntijalääkäri, Odum Oy 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tutkimuksen aineisto ja toteutus Aineiston koko Sukupuolijakauma Työkykyennusteen muutos Työkykyriskiin
Vuorohoito varhaiskasvatuksen toimintaympäristönä. Kaisu Peltoperä KM, lto, väitöskirjatutkija
Vuorohoito varhaiskasvatuksen toimintaympäristönä Kaisu Peltoperä KM, lto, väitöskirjatutkija Videoluennolla pohdimme Mitä on vuorohoito ja kuka sitä käyttää? Vuorohoidon erityispiirteitä Lapsikäsitystä
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 74/2004 vp Sairausvakuutuslaki Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tämä lakialoite on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 50/2004 vp. Lakialoitteessa ehdotan, että erityishoitorahan
SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN
SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa
Marjaana Sorokin 17.11.2015
Marjaana Sorokin 17.11.2015 2005 2008 2011 2014 Elatusapusopimukset 34 559 35 693 44 385 52 173 Sopimukset lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta, joissa sovittu: 40 124 42 792 44 933 47 614
Oulun kaupungin päivähoidon. http://www.ouka.fi/sote/paivahoito/kotisivut/alakooki/
Oulun kaupungin päivähoidon ALAKÖÖKI 2004- http://www.ouka.fi/sote/paivahoito/kotisivut/alakooki/ H.Makkonen Alaköökin tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa elämyksellistä toimintaa päivähoitoyksiköille
Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015
Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta
Lapsi- ja nuorisolautakunta. Säännöt Esikoulu ja Koulupäivähoito 1.7.2007
Lapsi- ja nuorisolautakunta Säännöt Esikoulu ja Koulupäivähoito 1.7.2007 2 S I S Ä L T Ö s. HAAPARANNAN KAUPUNGIN ESIKOULUTOIMINTA JA KOULUPÄIVÄHOITO 3 OIKEUS PAIKKAAN 4 Ansiotöissä olevien ja opiskelijoiden
Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio
Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa
Vammaispalvelujen asiakasmaksut 2014 / Vertailutaulukko esityksestä - Kehitysvammalain mukaiset palvelut
N Pitkäaikainen laitoshoito Pitkäaikainen perhehoito Tulojen mukainen kuukausimaksu (85 % nettotuloista), käyttövara 15 %, vähintään 105 euroa/kk Lapselle kohdentuvat etuudet hoidon korvauksena. Tulojen
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista
Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015
Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015 Vuoden 2017 eläkeuudistus: Taustalla julkisen talouden kestävyysvaje ja keskimääräisen
Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen
Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä
Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto
Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 2.4.2014 Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto TYÖELÄMÄN JATKUVA MUUTOS HAASTAA KEHITTÄMÄÄN (Launis,
HE 181/2005 vp. ja aluelaitoksiin poistetaan. Työterveyslaitos muodostuu jatkossa organisatorisesti
HE 181/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työterveyslaitoksen
KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:
OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015
OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 1 Omavalvonta Palveluntuottaja vastaa siitä, että palvelu täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvonnalla tarkoitetaan
KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella
KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Koulumme on yksi 2260:sta suomalaiskoulusta,
Niemenkulman vanha koulu. Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää
Niemenkulman vanha koulu Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää Niemenkulman koulu yi Koulun käyttötarkoitus muotoutunut vuosien saatossa tilanteiden mukaan o Rakennettu kansakouluksi
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana
1 F:\koti\_Varhaiskasvatus\Vasu\Lapsen-vasulomake-2015.doc Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat:
NALLELAN TÄRKEIMMÄT ARVOT
Nallelan ryhmäperhepäiväkoti on perustettu Nurmoon syksyllä 2003. Nallelan ryhmä koostuu kahdesta perhepäivähoitajasta ja vastaavasta hoitajasta. Lapsia voi ryhmässä olla 12 jotka iältään ovat 1v-6v. Lapset
LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA
LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia
KOSKEN TL KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.5.2015 - Kvalt 20.4.2015 / 18 ja 19
KOSKEN TL KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.5.2015 - Kvalt 20.4.2015 / 18 ja 19 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Kosken Tl kunnan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Kosken Tl kunnanvaltuuston kokouksessa 20
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan
HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS
KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN: HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS - TYÖNTEKIJÄ KIRJAA TAPAHTUMAT, MITEN, MILLOIN JA MILLAISTA KIUSAAMISTA ESIINTYY (VALMIIT LOMAKKEET) - KESKUSTELLAAN LAPSEN KIUSAAMISKOKEMUKSESTA
Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE
Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien
ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA. Kettukallion päiväkoti
ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Työsuunnitelma 2014 2015 hyväksytty:. 2014 Marianna Kokko Päiväkodin johtaja Jere Lindroos Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman
Valvottu TB - hoito. HUS-piirin koulutusseminaari 28.4.08 Ilmi Rönnemaa osastonhoitaja
Valvottu TB - hoito HUS-piirin koulutusseminaari 28.4.08 Ilmi Rönnemaa osastonhoitaja Tuberkuloosi paranee JOS lääkäri määrää tehokkaan lääkeyhdistelmän hoitoaika on riittävä JOS potilas ottaa lääkkeet
Varhaiskasvatuksen johdon päivä, Oulu15.5.2014. Hanna-Mari Sarlin Opetustoimen ylitarkastaja, Pohjois-Suomen AVI
Varhaiskasvatuksen johdon päivä, Oulu15.5.2014 Hanna-Mari Sarlin Opetustoimen ylitarkastaja, Pohjois-Suomen AVI Tohtorintutkinto Lisensiaattitutkinto Päivähoito osana kasvatus- ja koulutusjärjestelmää
Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 18.1.2013 Katariina Männikkö
Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset 18.1.2013 Katariina Männikkö Uusi lainsäädäntö 1047/2012: VnA ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annetun
Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015
Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden
MATALAN KYNNYKSEN TOIMINTAA NUORILLE YHTEISTYÖNÄ
MATALAN KYNNYKSEN TOIMINTAA NUORILLE YHTEISTYÖNÄ Nuorten syrjäytyminen ja palveluiden ulkopuolelle jääminen on kestoteema. Syrjäytymisen inhimillinen puoli ja sen pitkäaikaisvaikutukset ja nuorten syrjäytymisen
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
Vammaispalvelujen asiakasmaksut 2014 / Vertailutaulukko esityksestä Vammaispalvelut/Taloushallinto - VpL- ShL- ja OhL-palvelut
N VpLpalveluasuminen Vuokra ja käyttökustannukset Asuntoon liittyvät keskitetyt hankinnat ja yhteiskäyttö vuokran lisäksi normaalit käyttökustannukset kuten sähkön ja veden. Vuokrasopimus voidaan tehdä
Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä
Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä SANNA LAINE SOSIAALITYÖNTEKIJÄ (YTM) KOULUTETTU KOKEMUSASIANTUNTIJA MUOTIALAN ASUIN- JA TOIMINTAKESKUS RY Missä ja miten pilotti toteutettiin A-Klinikkasäätiön
Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:
Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.
/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,76 0,42 2,18 Jätevesi 1,88 0,45 2,33
1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2013. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat
Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa
Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-
Savonlinnan kaupunki ILTAPÄIVÄTOIMINNAN 1(7) 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT...2. 1.1 Lainsäädäntö...2. 1.2 Yleistä...
Savonlinnan kaupunki ILTAPÄIVÄTOIMINNAN 1(7) 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT...2 1.1 Lainsäädäntö...2 1.2 Yleistä...2 1.3 Toimintaan hakeminen ja valintaperusteet...2 1.4 Toiminta-aika...3
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta