Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä"

Transkriptio

1 Palkitut vuonna 2012 Vuonna 2012 palkittiin kaksi hakijaa laatupalkinnolla ja yksi hakija kunniamaininnalla. Alla ovat palkintotoimikunnan perustelut. LAATUPALKINTO Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä (PKKY) on maakunnallinen 14 kunnan omistama koulutus- ja kehittämisorganisaatio. Vuonna 2011 opiskelijamäärä oli noin opiskelijaa, joista valtaosa oli ammatillisen koulutuksen tutkintotavoitteisessa koulutuksessa. Perustehtävänä koulutuskuntayhtymällä on valmentaa opiskelijoista vastuullisia osaajia ja kehittämällä työelämää edistää hyvinvointia ja alueen menestystä. Visiona on olla erinomaisista oppimistuloksista ja osaamisesta tunnettu kansallinen ja kansainvälinen menestyjä. Koulutuskuntayhtymä on onnistuneesti kehittänyt vision suuntaisesti toimintaansa maakunnallisena, laadukkaana ja tuloksellisuuden parantamiseen sitoutuneena oppivana organisaationa. Koulutuskuntayhtymä on tehnyt pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti laatutyötä, mikä näkyy mm. yhteisesti sovittuina koko koulutuskuntayhtymää koskevina toimintatapoina, systemaattisena strategisten ja operatiivisten tavoitteiden asetteluna sekä niiden seurantana, arviointina ja tulosten pohjalta tapahtuvana kehittämistoimintana. Tavoitteiden asettelussa otetaan hyvin huomioon saavutetut tulokset ja ennakoidaan aktiivisesti myös toimintaympäristön muutoksia ja sidosryhmien tarpeita. Avoimesta ja osallistavasta suunnittelusta ja toteutuksesta hyvänä esimerkkinä on Pohjois- Karjalan koulutuskuntayhtymän aloituspaikkaprosessi, jossa aloituspaikkojen kohdentaminen tapahtuu. Johtaminen on määrätietoista ja tulevaisuuteen orientoitunutta. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä toimi pitkäjänteisesti valitun strategiansa mukaisesti. Vastuullisuus arvona näkyy selkeästi sekä läpi suunnitteluprosessin että toiminnan. Merkittävänä alueellisena ja maakunnallisena toimijana Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ottaa erinomaisesti huomioon työelämän ja sidosryhmien tarpeet oman toiminnan suunnittelussa. Strategisessa suunnittelussa on verkostoiduttu aktiivisesti muiden maakunnan keskeisten toimijoiden kanssa. Koulutuskuntayhtymä on vahva alueellinen, maakunnallinen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka toimii aktiivisesti erilaisissa hankkeissa ja ohjausryhmissä. Hanketoiminta tukee hyvin strategisten tavoitteiden saavuttamista. Isona, maakunnan eri osissa toimivana kouluttajana, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä toimii hyvin yhteisten toimintatapojen ja ohjeiden mukaisesti. Ohjeiden kattavuus ja vastuullinen toiminta sekä esimiestyö varmistavat toiminnan laadukkuuden. Esimiesten ja muun henkilöstön tarkoituksenmukainen koulutus tukee toiminnan pysymistä tavoitteiden mukaisena. Hyvin toteutettu ja kattavasti toimiva opiskelijahallintojärjestelmä tukee vahvasti perustehtävän toteutumista. Opetushallitus Hakaniemenranta 6, PL 380, Helsinki, puhelin , etunimi.sukunimi@oph.fi, Utbildningsstyrelsen Hagnäskajen 6, PB 380, Helsingfors, telefon , förnamn.efternamn@oph.fi,

2 2 Nopea reagointi, henkilöstön osallistuminen esim. aloituspaikkaprosessiin ja arvon vastuullisuus näkyminen käytännön toiminnassa ovat esimerkkejä hyvistä toimivista käytännöistä. Koulutuskuntayhtymä valmistautuu tulevaisuuden haasteisiin ennakoiden, tästä esimerkkinä dialogisen johtamisen kehittäminen. Työvaltaisia ja toiminnallisia opetusmenetelmiä on kehitetty ja toimintaa on kehitetty sekä erityistukea tarvitsevien että edistyneiden opiskelijoiden tarpeisiin vastaamiseksi. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymällä on kattava ja toiminnan kannalta asianmukainen mittaristo. Toimintatapojen suunnittelussa, toimeenpanossa sekä arvioinnissa tasapainotettu mittaristo ohjaa selkeästi toimintaa. Valitut mittariston näkökulmat on sovellettu tarkoituksenmukaisesti koulutuskuntayhtymän tarpeisiin. Tulokset ovat pääsääntöisesti hyviä ja kehittyneet hyvin, lisäksi tulostavoitteet on saavutettu. Tuloksia arvioidaan vertailuryhmään ja koulutuskuntayhtymä pärjää hyvin vertailuissa. Tavoitteet asetetaan jatkuvan parantamisen mallin mukaisesti, systemaattinen tavoite on parantaa esim. asiakastuloksia 0,2 yksikköä vuosittain. Erityisteeman toteutuminen Opiskelijoiden hyvinvointiin on panostettu ja palvelua on tarjolla riittävästi, erityisesti aikuisopiskelijoiden tuki näyttäytyy esimerkillisenä. Kilpailutoiminnassa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä on pärjännyt hyvin. Kilpailutoiminnalle asetetut syvällisemmät tavoitteet, kuin pelkässä kilpailutoiminnassa pärjääminen, tukevat opetuksen kehittämistä merkittävästi ja lisäävät opiskelijoiden motivaatioita. Kilpailutoiminta sitouttaa valtaosan opettajista hyvin perustyöhön ja jatkuvaan parantamiseen. Henkilöstön hyvinvointiin ja työ- ja toimintakyvyn edistämiseen panostetaan suunnitelmallisesti. Henkilöstöstrategiaa ja työhyvinvointiohjelman tavoitteita on viety käytäntöön. Esimiestyön kehittämiseen panostetaan mm. kouluttamalla esimiehiä. Koulutuskuntayhtymässä seurataan työoloja tekemällä vuosittain kysely, jonka tulokset ovat olleet hyvällä tasolla ja kehittyneet positiiviseen suuntaan. Kyselyn tulosten käsittelyyn on organisaatiossa yhtenevä malli. Myönteistä on myös kehittämistoimenpiteiden systemaattinen seuranta. Henkilöstöllä on monia mahdollisuuksia osallistua toiminnan kehittämiseen ja oman osaamisensa päivittämiseen, esim. jokaisella opettajalla on mahdollisuus ja velvollisuus käydä työelämäjaksolla strategiakauden aikana. Henkilöstöä kannustetaan kehittämään toimintaa esim. Arjen hyvät käytännöt ja innovaatiot kilpailun avulla. Positiivista kilpailussa on mm. kannustaminen yhteistyöhön, opiskelijoiden osallistumismahdollisuus ja järjestelmällisesti mietitty tapa tunnistettujen innovaatioiden levittämiseen. Yhteisen tekemisen kulttuuria on vahvistettu myös tiimitoiminnalla. Yksikköjen välistä vuoropuhelua on tärkeää kuitenkin edelleen lisätä. Oppimisympäristöjä kehitetään yhdessä työelämän kanssa mm. ottamalla käyttöön uutta teknologiaa. Kestävän kehityksen huomioon ottaminen toiminnassa on yksi painopistealue, jota on linjattu kestävän kehityksen toimintaohjelmassa. Kaksi yksikköä on tähän mennessä saanut OKKA-säätiön kestävän kehityksen sertifikaatin. Opiskelun tukena on ammatillisia ohjaajia, ja opiskelijoille tarjotaan erilaisia opiskelijahuoltopalveluja tasalaatuisesti.

3 3 LAATUPALKINTO Turun kristillinen opisto (Turun kristillisen opiston säätiö) Turun kristillinen opisto on yksityinen, Turun kristillisen opiston säätiön ylläpitämä kansanopisto, jonka toiminnan lähtökohtana on tukea opiskelijoiden elämänhallintaa ja omatoimisuutta kokonaisvaltaisen oppimisen ja internaattipedagogiikan avulla. Opiskelijoille on tarjolla yksilöllisesti suunnattuja tukipalveluja, jotka on integroitu saumattomasti opetukseen ja oppimisen tukemiseen. Välittävän ohjauksen kulttuuri ulottuu esimerkillisesti työelämään asti. Turun kristillinen opisto on vahvasti profiloitunut arvopohjansa suuntaisesti. Opiston erikoistumisalana on humanistinen ja kasvatusalan ammatillinen koulutus. Opiston järjestämiä perustutkintoja ovat lapsi- ja perhetyön ja viittomakielisen ohjauksen perustutkinto. Ammattitutkintoja ovat koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen, suntion ja audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto. Opisto toimii myös oppisopimustoiminnan yhteistyökumppanina. Ammatillisen perustutkinnon opiskelijoita oli lukuvuonna ja ammatillisessa lisäkoulutuksessa oli noin 63 opiskelijatyövuotta. Säätiön tiloissa toimii oppimisvaikeuksiin liittyviä kartoitus-, kuntoutus- ja materiaalipalveluja tuottava Luki-Tuki-Keskus sekä kokous- ja hotellipalveluja tuottava yksikkö. Palvelut tukevat hyvin oppilaitoksen valitsemaa strategiaa. Opiston johto ja henkilöstö on aidosti sitoutunut laatutyöhön, mikä näyttäytyy jokapäiväisessä toiminnassa mm. opiskelijoiden kohtaamisessa ja opetuksessa yhtenäisinä opiskelijoiden tarpeet huomioon ottavina toimintatapoina. Laatutyö on onnistuttu esimerkillisesti tuomaan osaksi käytännön toimintaa. Mission mukaisesti Turun kristillisen opiston tavoitteena on olla juureva ja moderni, avoin ja rohkea, monipuolinen ja jatkuvasti kehittyvä kansanopisto. Opisto ottaa vastaan erilaisista taustoista tulevat, eri-ikäiset ihmiset sellaisina kun he ovat ja kannustaa jokaista kasvamaan persoonana, opiskelijana ja ammattilaisena. Toiminta ja tulokset osoittavat, että opisto on onnistunut näissä tavoitteissa erinomaisesti. Opisto hyödyntää myös järjestelmällisesti palautetta, arvioinnin tuloksia ja muuta tulostietoa kehittämistoiminnan suuntaamisessa. Turun kristillinen opisto toimii valitun arvopohjan mukaisesti rakennetun strategian suuntaisesti. Strategista suunnittelua on tehty johdon, henkilöstön, opiskelijoiden sekä olennaisiksi valittujen sidosryhmien ja työelämän kanssa. Opiston tulokset osoittavat valitun strategian onnistumisen. Tulokset ovat erinomaisella tasolla ja osoittavat erinomaista kehityssuuntaa (läpäisyaste, työllistyminen). Opisto osoittaa toiminnassaan arvopohjan mukaisten tekojen johtavan myös hyviin taloudellisiin tuloksiin. Kun opiskelijat valmistuvat ja työllistyvät, oppilaitoksen toiminta on kannattavaa. Strategia palvelee arvoperustaa, joka on kristillisen lähimmäisen rakkauden mukainen. Arvoperustalla taas on suora yhteys harjoitettavaan ohjaustoimin-

4 4 taan. Välittävään ohjaukseen on saatu sidottua paitsi opiston henkilöstö ja opiskelijat, myös työpaikkojen ihmiset. Työelämän kehittämistehtävä toteutuu myös tällä tavalla. Toimintatavat seuraavat arvoperustaa ja toteuttavat valittua strategiaa. Läsnä oleva kohtaaminen ja lähimmäisen rakkaus korostuvat sekä henkilöstön, opiskelijoiden, työpaikkojen ja muiden sidosryhmien edustajien palautteissa. Valittuja toimintatapoja toteutetaan laajasti koko opiston toiminnassa. Tavoitteiden ja toimintatapojen suunnittelemisen, toimeenpanemisen ja onnistumisten arvioinnin keskeinen sisäinen ohjaamisen työkalu on tasapainoinen tuloskortti (BSC). BSC:n käyttö on viety hyvin osaksi koko organisaation toimintaa. Opistolla on järjestelmä jatkuvan palautteen hankkimiseen ja käyttöön. Yksi tapa toteuttaa sitä, ovat tiimien kokoukset, joiden asialistojen ensimmäisenä asiana on aina saadun palautteen käsitteleminen. Palautetta taas kerätään jatkuvasti sekä opiskelija- että työelämäasiakkailta. Kehittämisen sykli on tiivis ja nopea. Ulkoiset ja sisäiset auditoinnit tukevat kehittämistoimintaa. Myös johtaminen on jatkuvan kehittämisen kohteena. Oppilaitoksen johto on sitoutunut toimintansa tutkimiseen ja kehittämiseen. Erityisteeman toteutuminen Turun kristillisen opiston toiminnassa viestittyy vahvasti yhteisöllisyys, yksilönä kohtaaminen ja lähimmäisen rakkaus, jotka edistävät onnistuneesti hyvinvoivan oppimisympäristöä syntymistä ja ylläpitämistä. Pedagogiseen toimintaan on onnistuneesti integroitu opiskelijoiden tukipalvelut, mikä näkyy hyvin erilaisten opiskelijoiden tarpeisiin vastaamisena kokonaisvaltaisesti ja heijastuu opiskelijoiden tyytyväisyytenä. Opistossa kasvatetaan hyvään työkulttuuriin painottamalla työyhteisötaitoja ja valmiuksia ja ammatti-identiteettiin kasvamista. Opistossa on järjestelmällisesti suunniteltu ohjauksen prosessi, joka siirtää yhteisvastuun myös opiskelijoiden keskinäiseen toimintaan. Opiskelijoiden osallisuutta ja kuuluvuutta oppimis- ja työyhteisöön vahvistetaan mm. mahdollisuudella osallistua kehittämistoimintaan, yhteisöllisyys- ja vapaaehtoistyöpasseilla, yhteisillä tapahtumilla ja opistoneuvoston toiminnalla. Tilat ja laitteet on suunniteltu oppimista edistäviksi, ja niitä kehitetään ajantasaisuuden varmistamiseksi. Asuntolatoiminta ja vapaa-ajantoiminta lisäävät yhteisöllisyyttä. KUNNIAMAININTA Ammattiopisto Luovi (Hengitysliitto ry) Vuoden 2012 laatupalkintokilpailun erityisteema oli hyvinvoiva oppimisympäristö. Laatupalkintotoimikunta ehdottaa kunniamaininnan myöntämistä Ammattiopisto Luoville erityisteemaan liittyvistä ansioista. Hengitysliitto ry:n omistama Ammattiopisto Luovi on Suomen suurin erityisoppilaitos, jolla on toimintaa 24 paikkakunnalla. Ammatillisen peruskou-

5 5 lutuksen opiskelijapaikkamäärä on Lisäkoulutuksessa toteutui vuonna ja oppisopimuskoulutuksessa 120 opiskelijatyövuotta. Hyvinvoivaa oppimisympäristöä edistetään Ammattiopisto Luovissa monin eri tavoin. Hyvinvoivaa oppimisympäristöä tukevat toimet ovat strategisia valintoja. Strategian pohjana ovat Luovin arvot, jotka on sidottu tiukasti oppilaitoksen erityistehtävään. Arvot, osaaminen, välittäminen, ilo, uudistajuus ja luovuus ja niiden mukaan toimiminen edistää osaltaan hyvinvoivaa oppimisympäristöä sekä henkilöstön että opiskelijoiden kannalta tarkasteltuna. Oppilaitoksen toimintatapoja ohjaavat strategiset valinnat ja Luovin matkaopas. Luovin henkilöstö ja sidosryhmät ovat sitoutuneita strategisten valintojen toteuttamiseksi vahvan luovilaisuuden ansiosta. Johdon ja esimiesten osaamista kehitetään jatkuvasti ja päämäärätietoisesti. Kaikki Luovin esimiehet osallistuvat Luovin reitti esimiesosaamisen kehittämisohjelmaan. Työhyvinvointia kehitetään Hyvinvoiva luovilainen työhyvinvointimallin avulla, joka on linkitetty osaksi johtamisjärjestelmää. Varhaisen välittämisen mallia hyödynnetään henkilöstön hyvinvoinnin edistämisessä. Henkilöstön osaamisen kehittäminen perustuu Luovin strategiaan ja henkilöstölle tehdyn Luovin ydinosaamiskyselyn pohjalta laadittuun Luovin osaamiskarttaan. Henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua toiminnan kehittämiseen. Henkilöstön näkemys työhyvinvoinnista on kehittynyt positiivisesti viimeisen kolmen vuoden aikana ja tavoitteet on saavutettu. Opiskelijalähtöisyys korostuu henkilöstön, opiskelijoiden ja sidosryhmien palautteessa, mikä viestii hyvinvoivasta oppimisympäristöstä opiskelijoiden kannalta tarkasteltuna. Opiskelijan tuki läpi opiskelun ja sen jälkeen on esimerkillisesti järjestetty. Esimerkiksi opiskelijoiden on mahdollisuus saada sijoittumiseen liittyviä ohjauspalveluja vielä puoli vuotta opintojen päättymisen jälkeen. Opiskelijoille laaditaan kattavasti ja ohjeistuksen mukaisesti HOJKS ja HEKSU -suunnitelmat ja niitä seurataan ja arvioidaan säännöllisesti. Opetusmenetelmät ja tuotettu oppimateriaali ovat käytännönlähtöisiä, toiminnallisia ja opiskelijalähtöisiä. Opetuksessa käytetään opiskelijalähtöisiä oppimisympäristöjä esim. harjoitusyritykset, kahvilat ja myymälät. Opiskelijoiden hyvinvointia edistetään myös erilaisella yhteisellä toiminnalla. Opiskelija asiakkaiden näkemyksiä mitataan monipuolisesti ja tulokset ovat hyvällä tasolla. Tavoitteet on saavutettu keskeisissä opiskelijatyytyväisyyttä ja elämän laatua kuvaavissa mittareissa. Opiskelija-asiakkaiden näkemys opetuksen laadusta on erinomaisella tasolla. Opiskelijat kokevat oppimisympäristön turvalliseksi ja erilaisuutta kunnioittavaksi. Luovi pystyy toteuttamaan merkittävällä tavalla omaa vaativaa tehtäväänsä kansallisella tasolla syrjäytymisen ehkäisyssä, tukemaan erityistä tukea tarvitsevia nuoria ja aikuisia sekä osaltaan olemaan yhteiskuntatakuun toteuttajana. Erinomaiset tulokset Luovi saavutti myös Kansallisen Arviointineuvoston teema-arvioinnissa Opiskelijahuolto vuonna 2009 ja yhteenvetoarvioinnissa vuonna Sähköisiä järjestelmiä hyödynnetään tehokkaasti ja ympäristöä säästävästi esim. kokousten järjestämisessä.

Ammattiopisto Luovin hyvinvoiva oppimisympäristö

Ammattiopisto Luovin hyvinvoiva oppimisympäristö Ammattiopisto Luovin hyvinvoiva oppimisympäristö - Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun tiedotustilaisuus 8.2.2013 Ammattiopisto Luovi Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos, osa Hengitysliittoa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit 1. LAATUKULTTUURI JA LAADUNHALLINNAN KOKONAISUUS Laadunhallinta osana koulutuksen järjestäjän johtamisjärjestelmää toiminnan ohjausta ja toimintaa 1.1 Laadunhallinta ei kytkeydy johtamisjärjestelmään.

Lisätiedot

Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari

Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari 26.8.2013 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 21.8.2013 Mitkä asiat ovat olennaisia?

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014

Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014 Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014 2 Koulutuspaikkakunnat Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu, palvelut Joensuu, tekniikka ja kulttuuri Kitee Lieksa Niittylahti Nurmes Outokumpu

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

Kansilehti. Strategia 2025. Laatinut: Strategiaprosessi 3.4. 3.6.2014

Kansilehti. Strategia 2025. Laatinut: Strategiaprosessi 3.4. 3.6.2014 Kansilehti Strategia 2025 Laatinut: Strategiaprosessi 3.4. 3.6.2014 Päivämäärä: 3.6.2014 Versio: Hyväksytty, Hallitus 12.6.2014 ja Valtuusto 4.8.2014 Srategia 2025 Yllä olevan kaavion tekstit löytyvät

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012 Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012 Euroopan laatupalkinto (EFQM) ja ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon arviointiperusteet ja erityisteema Tiedotustilaisuus 3.2.2012 Opetusneuvos www.oph.fi

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän toiminnan laadun varmistaminen. 27.10.2014 Hanna Rajala, suunnittelupäällikkö Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Koulutuksen järjestäjän toiminnan laadun varmistaminen. 27.10.2014 Hanna Rajala, suunnittelupäällikkö Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Koulutuksen järjestäjän toiminnan laadun varmistaminen 27.10.2014 Hanna Rajala, suunnittelupäällikkö koulutuskuntayhtymä koulutuskuntayhtymän oppilaitokset aikuisopisto ammattiopisto Jämsän ammattiopisto

Lisätiedot

++(1) +(2) -(4) (0) ++(1) +(1) -(5) --(0) ++(2) +(2) -(3) --(0) ++(1) +(2) -(2) --(0)

++(1) +(2) -(4) (0) ++(1) +(1) -(5) --(0) ++(2) +(2) -(3) --(0) ++(1) +(2) -(2) --(0) Arviointialue 6: Vaikuttavuus Indikaattorit Esimerkkejä arviointikriteereistä Arviointi: ++ erittäin hyvä + hyvä - kehitettävää -- vaatii pikaisesti toimenpiteitä Tietolähteitä Tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Informaatiotilaisuus 5.3.2018, OPH Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Leena Koski Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi Laatupalkinnon tavoitteet

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Hanketoiminta koulutusorganisaation strategisen ja pedagogisen osaamisen kehittämisen tukena. Aino Rikkinen 25.3.2010

Hanketoiminta koulutusorganisaation strategisen ja pedagogisen osaamisen kehittämisen tukena. Aino Rikkinen 25.3.2010 Hanketoiminta koulutusorganisaation strategisen ja pedagogisen osaamisen kehittämisen tukena Aino Rikkinen 25.3.2010 Toimipisteet kartalla Pohjois-Karjalan Aikuisopiston Kiinteät toimipisteet sijaitsevat

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

Laatutyö nousuun Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä. PL 119 37601 Valkeakoski

Laatutyö nousuun Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä. PL 119 37601 Valkeakoski 1 (7) Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä n yhteystiedot Juuso Hyvärinen juuso.hyvarinen@vsky.fi puh. 044 906 0320 PL 119 37601 Valkeakoski Toiminnan vakiintuneisuus, esim. vuosikello. Laadunhallinnan

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä

Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä KansainväliSYYSpäivät 6.11.2013 Rea Tuominen, Jyväskylän ammattiopisto S12012 Kehittämisen strategia Megatrendit (globalisaatio, tietotekniikka, verkostot

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA LAADUN HALLINTAAN. Anu Räisänen

NÄKÖKULMIA LAADUN HALLINTAAN. Anu Räisänen NÄKÖKULMIA LAADUN HALLINTAAN Anu Räisänen LAADUNHALLINNAN AVAINKÄSITTEITÄ Kansallinen alueellinen paikallinen- institutionaalinen LAADUNHALLINTA: laatupolitiikka ja sen konkretisointi laadunohjauksessa

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ETOK Osaaminen ja kulttuuri

Lisätiedot

Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain

Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain Free and Focus co-energy. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain 4.4.2016 Innotiimi / Anssi Juutilainen www.innotiimi-icg.com

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018. Tiivistelmä

Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018. Tiivistelmä Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kirkkonummen tietohallintostrategian tiivistelmä ja koskee strategiakautta 2015-2018. Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategian

Lisätiedot

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN PALLIATIIVISEN HOIDON TÄYDENNYSKOULUTUSMALLI

MAAKUNNALLINEN PALLIATIIVISEN HOIDON TÄYDENNYSKOULUTUSMALLI TAUSTA: Terveydenhuollon henkilöstön ammattitaidon ylläpitämistä, kehittämistä ja syventämistä korostaa STM:n (2004) täydennyskoulutussuositus. Taustalla myös lakeja: laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013 Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013 Euroopan laatupalkinto (EFQM) ja ammatillisen koulutuksen laatupalkinnossa hakemuksen laatiminen ja kokemuksia aiempien hakukierrosten prosessista ja arvioinnista

Lisätiedot

Kunta-alan strategisen hyvinvoinnin kehittämisohjelma

Kunta-alan strategisen hyvinvoinnin kehittämisohjelma Hankeraportti - Hyvinkään kaupunki Kunta-alan strategisen hyvinvoinnin kehittämisohjelma Hyvinkään kaupunki Kunta-alan strategisen hyvinvoinnin kehittämisohjelma on Työsuojelurahaston tukema neljän kaupungin

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävä kehitys on koulun yhteinen asia Kuvat: Keke koulussa -esite/seppo Leinonen Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Koulutustoimen strategia 2009 2015 Joensuussa kaikilla on ilo oppia ja opettaa

Koulutustoimen strategia 2009 2015 Joensuussa kaikilla on ilo oppia ja opettaa Koulutustoimen strategia 2009 2015 Joensuussa kaikilla on ilo oppia ja opettaa Sisällys Toimintaympäristö muuttuu SWOT analyysin johtopäätökset Johtamisen arvot Tasapainotetun strategian kokonaisuus Koulutustoimen

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiöihin. Kehittyvä Pansio-Perno. Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala. Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.

Elinvoimaa lähiöihin. Kehittyvä Pansio-Perno. Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala. Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3. Elinvoimaa lähiöihin Kehittyvä Pansio-Perno Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.2016 Turun kaupungin visio Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi

Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi 1 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Kalajoki Alavieska Oulainen Haapavesi Siikalatva Ylivieska Pyhäntä Nivala Kärsämäki Sievi Haapajärvi

Lisätiedot

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 27.2.2014 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaalihuollon kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Kotiväen ja tukijoukkojen kanssa yhteistyö nuorten hyväksi tulisi vahvistaa, luoda mahdollisuus

Kotiväen ja tukijoukkojen kanssa yhteistyö nuorten hyväksi tulisi vahvistaa, luoda mahdollisuus Yhteistyöverkostot KOTIVÄKI JA TUKIJOUKOT Kotiväen ja tukijoukkojen kanssa yhteistyö nuorten hyväksi tulisi vahvistaa, luoda mahdollisuus OPPILAITOSYHTEISTYÖ: ERI PERUSTUTKINTOJEN VÄLINEN, OMAN KOULUTUSALAN

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen

Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen Ajankohtaista kunta-alalta Taija Hämäläinen 2010 Kuntakenttä myllerryksessä 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 1. Kuntarakennelaki 478/2013 Kuntien selvitykset 2. Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2017 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2017 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Informaatiotilaisuus 1.3.2017, OPH Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2017 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Leena Koski Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi Laatupalkinnon tavoitteet

Lisätiedot

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO?

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO? OAJ NYT ESITYKSIÄ Työryhmän kuultavana 27.1.2012 Pääpaino oltava varhaisessa puuttumisessa ja järjestelmässä, joka estää ettei lapsesi koe seuraavaa: ei suorita peruskoulua ei jatka peruskoulun jälkeen

Lisätiedot

1 Hankkeen tausta ja tavoitteet:

1 Hankkeen tausta ja tavoitteet: Ammattiopisto Luovi Tarja Heikkinen Ahaa Vision Oy Anne Lahtinen TYÖNILOA RAKENTAMASSA KOKONAISVALTAINEN TYÖHYVINVOINTIMALLI 1.3.2011 28.2.2012 1 Hankkeen tausta ja tavoitteet: Hanke keskittyi Ammattiopisto

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Tutkimuksen lähtökohtana toimintaympäristön muutos o o o o o Ammattikorkeakoulut käyvät läpi rakenteellista muutosta -> strategisen ja tavoitteellisem

Tutkimuksen lähtökohtana toimintaympäristön muutos o o o o o Ammattikorkeakoulut käyvät läpi rakenteellista muutosta -> strategisen ja tavoitteellisem Strategiapohjainen osaamisen johtaminen 3.5.2016 Heidi Ahokallio-Leppälä Tutkimuksen lähtökohtana toimintaympäristön muutos o o o o o Ammattikorkeakoulut käyvät läpi rakenteellista muutosta -> strategisen

Lisätiedot

Tutkittua tietoa OPI-hankevaiheesta

Tutkittua tietoa OPI-hankevaiheesta Tutkittua tietoa OPI-hankevaiheesta Kela Suuntaviivoja OPI-kurssien toteutukseen 17.11.2015 Kaija Miettinen Bovallius-ammattiopisto OPI-hankkeen arviointitutkimus opetuksen näkökulmasta Arviointitutkimuksen

Lisätiedot

LARK5-seminaari Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta

LARK5-seminaari Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta LARK5-seminaari 22.9.2016 Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta Perho Liiketalousopisto Oy:n tavoite Perho Liiketalousopisto

Lisätiedot

Työssäoppiminen - talous- etiikka

Työssäoppiminen - talous- etiikka Työssäoppiminen - talous- etiikka! Soili Nevala Asiantuntija SuPer ry SuPerin eettinen työryhmä Työssäoppiminen Osa perustutkinnon vaatimasta ammattitaidosta opitaan oppilaitoksen ulkopuolella työpaikoilla

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 EFQM-malli ja ammatillisen koulutuksen laatupalkinto - hakemuksen laatiminen, kokemuksia aiempien hakukierrosten prosessista ja arvioinnista Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Visio Lohjan kaupunginkirjasto on näkyvä tiedon ja kulttuurin välittäjä ja kaikkien alueen asukkaiden käytössä Toiminta-ajatus Lohjan kaupunginkirjaston

Lisätiedot

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman

Lisätiedot

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen

Lisätiedot

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta Palosuojelurahasto 2025 Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta 1 1. Toimintaympäristön muutokset, joihin rahaston strategialla pyritään osaltaan vastaamaan

Lisätiedot

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Toteutusaika 1.9.2009 30.8.2011 http://cds.diak.fi 14 ammattikorkeakoulun verkosto Päätoteuttaja Diakonia AMK Henkilötyön volyymi yhteensä n. 24

Lisätiedot

Kohti inklusiivisempaa ammatillista oppilaitosta ja opetusta

Kohti inklusiivisempaa ammatillista oppilaitosta ja opetusta Kohti inklusiivisempaa ammatillista oppilaitosta ja opetusta Kaija Peuna Jyväskylän ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu kaija.peuna@jamk.fi STEPS FOR INCLUSION Segregation Integration Inclusion

Lisätiedot

Toimijaverkostot. Anne Kuvaja Kehittämispäällikkö Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö Itä-Suomen aluehallintovirasto 26.10.

Toimijaverkostot. Anne Kuvaja Kehittämispäällikkö Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö Itä-Suomen aluehallintovirasto 26.10. Toimijaverkostot aluehallinnon myllerryksessä Anne Kuvaja Kehittämispäällikkö Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö Itä-Suomen aluehallintovirasto lli i t 26.10.2011 Mitä aluehallinnon a muutoksessa

Lisätiedot

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen

Lisätiedot

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu Hallitusohjelma 2015 OPS 2016 Paikallinen opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013. Erityisteema: Yrittäjyys. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013. Erityisteema: Yrittäjyys. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013 Erityisteema: Yrittäjyys Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Laatupalkinnon tavoitteena on kannustaa ammatillisen

Lisätiedot

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittämistä tukevien palveluiden tarjonta selvitys erityisesti eteläpohjalaisille yrityksille suunnatusta palvelutarjonnasta Alustavia tuloksia selvityksestä, toukokuu 2015

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.5. 1 JOHDANTO Henkilöstöohjelmalla tuetaan Kokkolan kaupunkistrategian toteuttamista. Henkilöstöohjelmalla tuodaan näkyväksi kaupunkistrategian

Lisätiedot

Kestävä kehitys osana koulutuksen järjestäjän laadunhallintaa - Johdantopuheenvuoro, itsearvioinnin tulokset Opetusneuvos Leena Koski.

Kestävä kehitys osana koulutuksen järjestäjän laadunhallintaa - Johdantopuheenvuoro, itsearvioinnin tulokset Opetusneuvos Leena Koski. Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen 1-2015, 4.11. Saimaan ammattiopisto Sampo Kestävä kehitys osana koulutuksen järjestäjän laadunhallintaa - Johdantopuheenvuoro, itsearvioinnin tulokset

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PRAKSIS

LASTENSUOJELUN PRAKSIS LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Satu Ågren 16.3.2016

Kommenttipuheenvuoro. Satu Ågren 16.3.2016 Kommenttipuheenvuoro Satu Ågren 16.3.2016 EK:n jäsenyrityksissä tehdyt rekrytoinnit koulutusasteen mukaan 2013 Teollisuus 40% 31% 25% 4% Ammatillinen koulutus Ammattikorkeakoulu Rakentaminen 91% 7% 2%

Lisätiedot

1-vuosi. 2-vuosi. 3-vuosi. 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA

1-vuosi. 2-vuosi. 3-vuosi. 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso 1-vuosi 2-vuosi 3-vuosi AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA ATTO-OPINNOT INTEGROITUNA AMMATILLISEEN TYÖSSÄOPPIMISEEN

Lisätiedot

OPINTOKESKUS SIVIKSEN KOULUTUKSEN LAATUMÄÄRITTELY - KOULUTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN

OPINTOKESKUS SIVIKSEN KOULUTUKSEN LAATUMÄÄRITTELY - KOULUTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN OPINTOKESKUS SIVIKSEN KOULUTUKSEN LAATUMÄÄRITTELY - KOULUTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN LAATUKRITEERIT LAATUTEKIJÄ PUUTTUVA LAATU ALKAVA LAATU KEHITTYVÄ LAATU EDISTYNYT LAATU 1. Järjestön koulutuksen kokonaissuunnittelu

Lisätiedot

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 Mitkä ovat kuntanne suurimmat haasteet liikuntaan liittyvissä asioissa tulevaisuudessa? Talous - Harrastamisen kustannusten nousu - Liikuntapaikkaverkoston

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2016 ja kevät 2017 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Keskustelu ja kuulemistilaisuus:

Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen

Lisätiedot

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 1 JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 Long-range planning does not deal with the future decisions, but with

Lisätiedot

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään 1.1.2013 31.12.2014 (24 kk) Toteuttaja: Rahoitus: Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos Itä-Suomen ohjelmaosio, ESR TL 4, Kainuun ELY-keskus

Lisätiedot

NOSTE perintöä taantumavaiheeseen 9.2.2009

NOSTE perintöä taantumavaiheeseen 9.2.2009 NOSTE perintöä taantumavaiheeseen 9.2.2009 Marja Pakaste Projektipäällikkö www.noste-ohjelma.fi NOSTE-OHJELMAN TAVOITTEET Parantaa enintään perusasteen tutkinnon suorittaneiden aikuisten työelämässä pysymistä

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Tavoitteena on, Edistää työssäoppimisen

Lisätiedot

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen

Lisätiedot

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Ammattireitti Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Oulun seudun ammattiopisto OSAO on mukana Opetushallituksen rahoittamassa

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus

ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn strategia 2010 2014 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn visio, toiminta-ajatus ja strategia VISIO SUOMALAISESTA AMMATTIKORKEAKOULUTUKSESTA Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen ja

Lisätiedot

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 8.4.2016 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen

Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos OHTY / TAO Alustus TAO-seminaarissa 29.4.2011 Tutkimuskohteena opiskelijoiden

Lisätiedot

KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo

KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo Espoo on osaavien ihmisten kunta, joka tunnetaan oikeudenmukaisena, asukas- ja asiakaslähtöisenä sekä vastuullisena edelläkävijänä nyt ja tulevaisuudessa.

Lisätiedot