Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus
|
|
- Lotta Tikkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus
2 Yleinen verovelvollisuus Jos olet Suomen kansalainen ja muutat ulkomaille pysyvästi, sinua pidetään pääsääntöisesti Suomessa yleisesti verovelvollisena muuttovuotena + kolmena seuraavana vuonna (ns. kolmen vuoden sääntö). Maksat Suomeen veroa sekä Suomesta että ulkomailta saamistasi tuloista. Muuttovuoden + kolmen seuraavan vuoden ajan verotuksesi Suomessa on kuten asuisit Suomessa. Tulojen määrä ja vähennykset, esim. eläketulo- ja invalidivähennys, vaikuttavat veroprosenttiisi. Kuitenkin verosopimus voi vaikuttaa mm. eläkkeesi verotukseen. 2
3 Rajoitetusti verovelvollinen Rajoitetusti verovelvollisia ovat kaikki ne, jotka eivät ole yleisesti verovelvollisia. Olet Suomen kansalainen ja ulkomaille muutostasi on jo kulunut muuttovuosi ja kolme seuraavaa vuotta. Olet ulkomailla pysyvästi asuva ja oleskelet Suomessa enintään kuusi kuukautta. Rajoitetusti verovelvollisena olet verovelvollinen Suomeen vain Suomesta saaduista tuloistasi, esim. Suomesta maksettavista eläkkeistä. Eläkkeestäsi peritään progressiivista veroa (v asti lähdevero 35 %). Progressiivinen valtion tulovero, keskimääräinen kunnallisvero ja mahdollinen sairaanhoitomaksu. 3
4 Rajoitetusti verovelvollinen Voit vaatia rajoitettua verovelvollisuutta jo ennen kuin ulkomaille muutostasi on kulunut muuttovuosi + kolme vuotta. Edellytyksenä on, että ulkomaille muuttosi on todellinen ja pysyvä. Sinun tulee osoittaa, että Suomeen ei ole jäänyt olennaisia siteitä. Yksikin alla olevista muodostaa Suomeen olennaisen siteen muuttovuoden ja kolmen seuraavan vuoden aikana: Sinulla jää Suomeen puoliso, asunto tai muu kiinteistö kuin kesähuvila, kuulut Suomen sosiaaliturvaan, harjoitat liiketoimintaa Suomessa tai työskentelet Suomessa. Verohallinto tekee ratkaisun verovelvollisuuden lajista Suomen lainsäädännön ja kokonaisharkinnan perusteella. 4
5 Verosopimus Suomella on verosopimus yli 70 valtion kanssa. EU-valtioilla on oikeus kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi jakaa verotusoikeutta keskenään verosopimuksilla. Verotusoikeuden jakaminen jäsenvaltioiden kesken ei ole kiellettyä, vaikka toisen sopimusvaltion verotus olisi ankarampaa kuin toisen. EU:n perustussopimusten vastaista ei ole pelkästään se, että verovelvollinen joutuu verosopimusmääräysten perusteella sen verosopimusvaltion piiriin, jossa verotus on ankarampaa. 5
6 Verosopimus Pääsääntöisesti Suomi saa verottaa ulkomaille maksettavia eläkkeitäsi myös verosopimuksen perusteella. Ulkomaille muuttosi ei aiheuta muutoksia eläkkeesi verotukseen. On kuitenkin joitakin verosopimuksia, joiden mukaan Suomi tietyin edellytyksin luopuu esim. yksityissektorin eläkkeen verotuksesta; esim. Espanja, Portugali, Ranska. Julkisyhteisön palvelukseen perustuvaa eläkettäsi verotetaan pääsääntöisesti Suomessa Eläkkeen verotukseen voi vaikuttaa kansalaisuutesi tai se, että eläkkeesi on ansaittu julkisyhteisön liiketoiminnan yhteydessä. 6
7 Verosopimus Suomessa yleisesti verovelvollinen voi olla maailmanlaajuisista tuloistaan verovelvollinen myös uudessa asuinvaltiossaan. Ns. kaksoisasuja. Verosopimuksen mukaisen asuinvaltion määrittely verosopimuksen perusteella: 1. Missä vakituinen asuntosi on. 2. Mihin valtioon sinun henkilökohtaiset ja taloudelliset siteet ovat kiinteämmät (elinetujen keskus). 3. Missä valtiossa oleskelet pysyvästi. 4. Minkä valtion kansalainen olet. 5. Jos olet kummankin valtion kansalainen/et ole kummankaan valtion kansalainen, asia on ratkaistava sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisin sopimuksin (harvoin käytetty menettely). 7
8 Voit hakea rajoitettua verovelvollisuutta ja/tai verosopimuksen mukaista asumista 1) Esittämällä vaatimuksen esitäytetyllä veroilmoituksellasi. Päätös verovelvollisuusasemasta ja/tai verosopimuksen mukaisesta asumisestasi tehdään verotuksen toimittamisen yhteydessä. 2) Hakemalla muutosverokorttia, jos sinulla on ennakonpidätyksen alaisia tuloja, joita verotetaan verosopimuksen mukaan vain asuinvaltiossasi TAI hakemalla rajoitetusti verovelvollisen lähdeverokorttia Suomesta maksettavia tuloja varten. Lomake 6207a; Lähdeverokortti tai verokortti - ulkomaille muuttava tai siellä asuva henkilö Lähdeverokortti tai muutosverokortti ei ole päätös rajoitetusta verovelvollisuudesta ja/tai verosopimuksen mukaisesta asumisesta, vaan lopullinen päätös tehdään verotuksen toimittamisen yhteydessä. Esitä vaatimus rajoitetusta verovelvollisuudesta ja/tai verosopimuksen mukaisesta asumisesta uudelleen veroilmoituksellasi. 8
9 Voit hakea rajoitettua verovelvollisuutta ja/tai verosopimuksen mukaista asumista 3) Pyytämällä asiasta lopullista verotusta koskevan sitovan ennakkoratkaisun (maksullinen, 385 e vuonna 2016). Esitä vaatimus rajoitetusta verovelvollisuudesta ja/tai verosopimuksen mukaisesta asumisesta uudelleen veroilmoituksellasi. Todellisten olosuhteiden tulee vastata hakemuksessa esitettyä tilannetta. Lisätietoa ennakkoratkaisusta: Ennakkoratkaisu- ja poikkeuslupahakemuksen tekeminen ja siihen annettava päätös 4) Oikaisuvaatimuksella Voit esittää vaatimuksesi verotuksen päätyttyä verotuksen oikaisulautakunnalle tehtävällä oikaisuvaatimuksella. Lisätietoa muutoksenhausta: Muutoksenhaku 9
10 Hakemuksessasi sinun tulee selvittää mm.: Ulkomaille muuttosi pysyvyys. Selvitys ulkomailla olevasta asunnostasi. Esim. kopio vuokrasopimuksesta tai kauppakirjasta. Selvitys Suomen kodistasi luopumisesta. Esim. kopio kauppakirjasta, todistus vuokrasopimuksesi irtisanomisesta, selvitys omistusasuntosi vuokralle annosta Minkä verran olet oleskellut Suomessa muuton jälkeen, missä perheesi asuu Minkälaisia tuloja saat Suomesta, harjoitatko elinkeinotoimintaa Suomessa ulkomaille muuton jälkeen. Toimita toisen valtion veroviranomaisen todistus maailmanlaajuisesta verovelvollisuudesta tähän toiseen valtioon, ns. asuinpaikkatodistus. Voit käyttää lomaketta 6132f: Asuinpaikkatodistus 10
11 Sairaanhoitomaksu Muuttovuoden + kolme seuraavaa vuotta eläkkeestäsi peritään Suomeen vakuutetun sairaanhoitomaksua. Et maksa Suomeen sairaanhoitomaksua, jos sinulla on Kelan todistus, jonka mukaan et ole Suomessa vakuutettu eikä Suomi EU:n sosiaaliturva-asetuksen 883/2004 mukaan vastaa sinun sairaanhoitokustannusten korvaamisesta uudelle asuinvaltiollesi, kun asut EU/ETA-alueella tai Sveitsissä. Muuttovuoden ja kolmen seuraavan vuoden jälkeen maksat Suomeen sairaanhoitomaksua, jos asut ETA/Sveitsi -alueella ja Suomi vastaa sinun sairaanhoidon kustannuksistasi. Jos asut ETA/Sveitsi -alueen ulkopuolella, sairaanhoitomaksua ei määrätä. 11
12 Espanjassa verosopimuksen mukaan asuva eläkkeensaaja/tämän hetkinen verosopimus Suomi ei verota yksityiseen työsuhteeseen perustuvaa eläkettäsi eikä vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen perustuvaa eläkettäsi (sinun itsesi tai työnantajan ottama eläke) Suomessa olevasta osakehuoneistosta saamaasi vuokratuloa tai luovutusvoittoa Kiinteistöstä saamasi vastaavat tulot Suomi verottaa Suomi verottaa Suomalaisen julkisyhteisön palveluksessa ansaitsemaasi eläkettä (ei liiketoiminnan palveluksessa ansaittu). Eläkettäsi verotetaan vain Espanjassa, jos olet Espanjan kansalainen. 12
13 Esimerkki Sirkka ja Sakari muuttavat Espanjaan. Sirkka saa julkisen sektorin ja Sakari yksityissektorin TEL -eläkettä. Suomen vakituinen asunto on myyty, Heinävedelle jää kesämökki. Espanjasta on vuokrattu asunto jatkuvalla vuokrasopimuksella, pysyvä muuttoilmoitus on tehty. Espanjan verottajalta on saatu todistus, että heitä pidetään verotuksellisesti Espanjassa asuvina. Suomi vastaa Sirkan ja Sakarin sairaanhoidon kustannuksista. Sakarin TEL-eläke verotetaan vain Espanjassa, eläkkeestä peritään kuitenkin Suomeen sairaanhoitomaksu. Sirkan eläke verotetaan Suomessa. Myös Espanja saattaa verottaa Sirkan eläkettä, mutta Espanja asuinvaltiona poistaa kaksinkertaisen verotuksen. 13
14 Portugalissa verosopimuksen mukaan asuva eläkkeensaaja/tämän hetkinen verosopimus Suomi ei verota Yksityiseen työsuhteeseen perustuvaa eläkettäsi eikä työnantajan ottamaa vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen perustuvaa eläkettäsi. Suomessa olevasta osakehuoneistosta saamaasi vuokratuloa tai luovutusvoittoa. Kiinteistöstä saamasi vastaavat tulot Suomi verottaa. Suomi verottaa Kansaneläkkeeseen, itse otettuun vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen, Yrittäjäin eläkelakiin (YEL), Maatalousyrittäjäneläkelakiin (MYEL) ja liikennevakuutukseen perustuvia eläkkeitäsi, mikäli tulo ei ole veronalaista Portugalissa. Suomalaisen julkisyhteisön palveluksessa ansaitsemaasi eläkettä (ei liiketoiminnan palveluksessa ansaittu). Kansalaisuudellasi ei ole vaikutusta. 14
15 Ranskassa verosopimuksen mukaan asuva eläkkeensaaja/tämän hetkinen verosopimus Suomi ei verota yksityiseen työsuhteeseen perustuvaa eläkettäsi, vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen perustuvaa eläkettäsi. Suomi verottaa Suomalaisen julkisyhteisön palveluksessa ansaitsemaasi eläkettä (ei liiketoiminnan yhteydessä ansaittu). Poikkeus: mikäli eläkkeesi ei ole julkisen tehtävän hoitamisesta saatu eläke, verotusoikeus on Ranskalla. Käsite julkista tehtävää hoidettaessa on laaja, esim. lääkäri. 15
16 Verosopimusmuutoksia/Espanja Suomi ja Espanja ovat neuvotelleet uuden verosopimuksen. Suomessa annettiin hallituksen esitys uudesta verosopimuksesta (HE 5/2016), joka saatettiin voimaan lailla 232/2016. Kun Suomi ja Espanja ovat molemmat saattaneet sopimuksen voimaan lailla, annetaan Suomessa vielä asetus, jossa säädetään tarkemmin sopimuksen voimaan tulemisesta. Jotta uusi sopimus tulisi voimaan , myös Espanjan on saatettava sopimus kansallisesti voimaan mennessä. 16
17 Verosopimusmuutoksia/Espanja Uuden sopimuksen myötä Suomessa voidaan verottaa lähes kaikki Espanjassa asuvalle henkilölle Suomesta maksettavat eläkkeet. Yksityiseen palvelukseen perustuvan eläkkeen kaksinkertaisen verotuksen poistaa poikkeuksellisesti Suomi (ns. käänteinen hyvitys), eli Espanjassa asuvalle henkilölle Suomesta maksettavan yksityisen eläkkeen Suomessa menevästä verosta vähennetään samasta eläkkeestä Espanjassa maksettu vero. Liikennevakuutukseen tai vastaavaan muuhun riskivakuutukseen perustuvia eläkkeitä verotetaan kuitenkin edelleen vain henkilön asuinvaltiossa. Uusi verosopimus ei vaikuta julkisyhteisön palveluksessa ansaitun (ei liiketoiminnassa ansaittu) eläkkeen verotukseen. 17
18 Verosopimusmuutoksia/Espanja Uudessa Espanjan sopimuksessa on sovittu 3 vuoden siirtymäajasta yksityissektorin eläkkeiden verotuksessa. Siirtymäaikana noudatetaan nykyisen sopimuksen eläkeartiklan määräyksiä yksityiseen palvelukseen perustuvan eläkkeen verotuksessa. Edellytyksenä on, että eläke on Espanjassa veronalaista. Jos eläke on Espanjassa verovapaata tuloa, uutta sopimusta aletaan soveltaa heti. Siirtymäsäännöstä ei sovelleta eläkkeisiin, jotka eivät perustu aikaisempaan palvelukseen, esim. YEL-, MyEL eläke ja vapaaehtoinen eläkevakuutus. Uuden sopimuksen myötä Suomessa verotetaan Suomessa olevasta osakehuoneistosta saatua vuokratuloa tai luovutusvoittoa. 18
19 Verosopimusmuutoksia/Portugali Portugalin kanssa on neuvoteltu uusi verosopimus. Uuden sopimuksen sisältö ei ole julkinen, koska sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu. Uusi sopimus muuttaa mahdollisesti ainakin Suomesta maksettavien eläkkeiden verotusta. Ajankohtaista tietoa verosopimustilanteesta valtiovarainministeriö; vm.fi 19
20 Muistilista ulkomaille muuttavalle eläkkeensaajalle Tee muuttoilmoitus ulkomaan osoitteesta maistraattiin. Verohallinto saa maistraatilta tiedon pysyvästä muuttoilmoituksesta. Sinun on tehtävä maistraattiin tehdystä tilapäisestä muuttoilmoituksesta lisäksi erillinen ilmoitus Verohallinnolle. Jos ulkomaan osoitteesi muuttuu ulkomailla oleskelun aikana, sinun tulee tehdä siitä ilmoitus maistraattiin ja Verohallinnolle. Selvitä Kelasta, kuulutko Suomen sosiaaliturvan piiriin ja se, vastaako Suomi sairaanhoidon kustannuksistasi. Selvitä verotusasiat myös asuinvaltiossasi. 20
21 Muistilista ulkomaille muuttavalle eläkkeensaajalle Veroilmoitus Suomessa Sinulle lähetetään keväällä esitäytetty veroilmoitus, jonka mukana on alustava verotuspäätös. Palauta esitäytetty veroilmoitus, jos siinä on korjattavaa. Täydennykset ja korjaukset voit tehdä vaivattomasti verkossa: vero.fi/veroilmoitus. Mikäli korjaat esitäytettyä veroilmoitusta tai Verohallinto saa korjattuja tietoja muualta, saat syksyllä uuden korjatun verotuspäätöksen. Saat vuodenvaihteessa selvityksen seuraavan vuoden ennakonpidätysperusteista. Tarkista selvityksessä olevat tiedot. 21
22 Ulkomailta Suomeen muuttava eläkkeensaaja Jos muutat ulkomailta takaisin Suomeen, on tärkeää, että otat heti yhteyttä Verohallintoon ja selvität muuttosi vaikutuksen eläkkeittesi tai muiden tulojesi verotukseen. Suomeen muutettuasi olet velvollinen maksamaan Suomeen veroa maailmanlaajuisista tuloistasi, esim. ulkomailta maksettavat eläkkeet ja pääomatulot. Selvitä myös muuttosi vaikutus verotukseesi entisessä asuinvaltiossasi. 22
23 Ohjeita ja lomakkeita sivuilla Ohjeita: Etusivu > Syventävät vero-ohjeet > Kansainväliset tilanteet > Eläkkeensaajat Eläketulojen verotus kansainvälisissä tilanteissa Pysyvästi Espanjaan muuttavat eläkkeensaajat Ulkomaille muuttava eläkkeensaaja Espanjaan muuttava eläkeläinen usein kysyttyä Verohallinnon kannanotto uuteen Espanjan verosopimukseen ; kirjoita vero.fi sivujen hakukenttään: Espanjassa asuvan Suomesta saaman eläkkeen verotus Lomakkeita Hakemus lähdeverokortin tai verokortin saamiseksi - ulkomaille muuttava tai siellä asuva henkilö Asuinpaikkatodistus (6132f) 23
24 Yhteystiedot Pääkaupunkiseudun verotoimisto/kansainvälinen henkilöverotus Postiosoite: PL 400, VERO Käyntiosoite: Rajatorpantie 8 A, Vantaa (Myyrmäki) Puhelin (kansainvälinen henkilöverotus):
Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan
Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus 29.8.2018 Yleinen verovelvollisuus Pääsääntöisesti Suomen kansalainen säilyy Suomessa yleisesti verovelvollisena muuttovuoden ja kolme seuraavaa kalenterivuotta
Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus. 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto
Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto Ulkomaille muuttava eläkkeensaaja 1. Ulkomaille muutosta huolimatta Suomesta saatu eläke verotetaan
Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.
Ulkomaisen vuokratyövoiman verotusta koskeva uudistus 2007: tyypillisiä kysymyksiä vastauksineen Sisällysluettelo 1. Yleiset kysymykset 2. Enintään kuusi kuukautta Suomessa olevat 3. Yli kuusi kuukautta
Suomen verotus selkeästi
Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:
Apurahojen verotus. Fulbright Center 17.5.2016
Apurahojen verotus Fulbright Center 17.5.2016 Apurahojen verotus - yleistä Seuraavat apurahat ovat tuloverolain mukaan verovapaita: Valtiolta, kunnalta, muulta julkisyhteisöltä tai Pohjoismaiden neuvostolta
Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta
26.1.2018 Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta Suomesta ulkomaille lähtevän työntekijän verotus TVL 9 :n mukaan luonnollinen henkilö on Suomessa yleisesti verovelvollinen,
Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun
Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen
Pohjoismainen verosopimus
Pohjoismainen verosopimus Palkan ja eläkkeen verotus 24.3.2009 Iisa Väänänen veroasiantuntija Pääkaupunkiseudun verotoimisto Iisa Väänänen Pääkaupunkiseudun verotoimisto 1 Sisältö 1. Verosopimukset 2.
Marjanpoimijoiden verotus. Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto
Marjanpoimijoiden verotus Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto Luonnon marjojen poimimisen verotus Tuloverolain (TVL) 89 :n mukaan luonnonvaraisten
Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014
Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä
Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus
Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen
Työnantajan velvollisuudet. Merja Hartikka Simula
Työnantajan velvollisuudet Merja Hartikka Simula Yleishyödyllisen yhteisön velvollisuudet vaikka yhteisö olisi toiminnastaan verovapaa, sillä on työnantajavelvollisuudet ennakonpidätyksen toimittaminen
Suomen verotus selkokielellä
Suomen verotus selkokielellä Mitä sanat tarkoittavat? Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle
Apurahojen verotus. Fulbright Center 12.5.2015
Apurahojen verotus Fulbright Center 12.5.2015 Apurahojen verotus - yleistä Seuraavat apurahat ovat tuloverolain mukaan verovapaita: Valtiolta, kunnalta muulta julkisyhteisöltä tai Pohjoismaiden neuvostolta
Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus. Robert Kääriäinen Verosihteeri Verohallinto
Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus Robert Kääriäinen Verosihteeri Verohallinto Käsiteltävät asiat Töihin Suomeen Yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen? Yleisesti verovelvollisen verotus
Ulkomaantyön verotus Kuuden kuukauden sääntö. Marja Nummela veroasiantuntija Verohallinto 27.8.2014
Ulkomaantyön verotus Kuuden kuukauden sääntö Marja Nummela veroasiantuntija Verohallinto Käsiteltävät asiat Yleistä ulkomaantyön verotuksesta Kuuden kuukauden sääntö (TVL 77 ) Soveltumisen edellytykset
Kansainvälinen verotus -Henkilöverotus. Itä-Suomen yliopisto 3.-5.11.2014 Mariia Suominen
Kansainvälinen verotus -Henkilöverotus Itä-Suomen yliopisto 3.-5.11.2014 Mariia Suominen Sisällys 1 Yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus 1.1 Yleisesti verovelvollinen 1.2 Rajoitetusti verovelvollinen
Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi
Skatteverket SKV 442, 5.painos Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Finska Ulkomailla asuvia
Suomen ja Espanjan välinen tuloverosopimus. Tanja Kiuru
Suomen ja Espanjan välinen tuloverosopimus Tanja Kiuru Opinnäytetyö Johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelma 2016 Tiivistelmä Päiväys 16.5.2016 Tekijä(t) Tanja Kiuru Koulutusohjelma Johdon assistenttityön
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä
Viisi vinkkiä ulkomailta tulevan
Viisi vinkkiä ulkomailta tulevan kausityöntekijän verotuksesta Henri Harvima, Itä-Suomen verotoimisto 10.4.2017 Suonenjoki Viisi vinkkiä marjanpoimijan verotuksesta 1 Rajoitetusti verovelvollisen progressiivinen
Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6
Veroilmoituksen täyttöopas 6 YHTEISETUUS verovuosi 2013 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN TIEDOISSA
Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013
Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Lakiperusta Kansallinen lainsäädäntö Laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta (1573/1993)= soveltamisalalaki
HENKILÖASIAKKAAT. Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas ILMOITA VERKOSSA. vero.fi/veroilmoitus. verovuosi
ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2012 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA
Ulkomaantyön verotus. Kelan kesätilaisuus
Ulkomaantyön verotus Kelan kesätilaisuus 28.8.2018 Käsiteltävät asiat Yleistä ulkomaantyön verotuksesta Kuuden kuukauden sääntö Jos kuuden kuukauden sääntö ei sovellu Eräät ulkomailla työskentelyyn liittyvät
Ulkomaan työskentelyn verotus
Ulkomaan työskentelyn verotus Tiedote työntekijälle www.vero.fi sivu 1 / 5 Auton maahantuontikysymyksiin vastaa Tullilaitos. PÄÄASIAT LYHYESTI Ulkomaille työskentelemään lähteneen on normaaliin tapaan
Kausiveroilmoitusten ja arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten korjausmenettelyn muutos. Ennakkotietoa
Kausiveroilmoitusten ja arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten korjausmenettelyn muutos Ennakkotietoa Yleistä Uudistusta on valmisteltu Verohallinnossa HE tekeillä, ehdotuksen mukaan: Tiedot annettaisiin
Ennakollinen toiminta ja kaksinkertaisen verotuksen poistaminen
Ennakollinen toiminta ja kaksinkertaisen verotuksen poistaminen Konserniverokeskuksen siirtohinnoittelun asiakasinfo 8.5.2019 Kristina Juth, ylitarkastaja Ennakollinen keskustelu 3 Ennakollinen keskustelu
Töihin ja työnhakuun ulkomaille
Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen
Työsuhdeoptio. Ulkomaantyöskentelyn kertymäajan veromuutos. Aikajakoperiaate: grant - vesting. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 2013:93
Työsuhdeoptio Ulkomaantyöskentelyn kertymäajan veromuutos Aikajakoperiaate: grant - vesting Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 2013:93 Työsuhdeoptioiden verotus muuttuu. Muutos koskee sinua, jos optioiden
Suomen verotus selkeästi
Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:
Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013
Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Sisältö Vuoden 2013 veroilmoituksesta Lakimuutokset vuodelle 2014 esim. osinkojen
Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT
ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA
Vuokranantajan veroinfo. Verohallinto
Vuokranantajan veroinfo Verohallinto 1 Vuokratulojen verotuksesta 1. Veronalainen tulo ja vero 2. Vähennykset 3. Vastikkeet 4. Korjausmenot 5. Poistot 6. Loma-asunnon vuokraus 7. Satunnainen vuokraus ja
IN TO FINLAND -Coming to work in Finland
IN TO FINLAND -Coming to work in Finland 10.9.2012 1 In To In To on Kelan ja Verohallinnon yhteinen palvelupiste Suomeen tuleville ja Suomesta lähteville työntekijöille. Työntekijöiden lisäksi In To palvelee
Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä
Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset
Kansainvälinen henkilö- ja yritysverotus. Matti Myrsky Esko Linnakangas
Kansainvälinen henkilö- ja yritysverotus Matti Myrsky Esko Linnakangas TALENTUM Helsinki 2009 Toinen, uudistettu painos 2005 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Lauri Karmila ISBN 978-952-14-1358-2
HE-luonnos 16.2.2016/M.O.
HE-luonnos 16.2.2016/M.O. Hallituksen esitys eduskunnalle Portugalin kanssa tulon ja omaisuuden kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi tehdyn sopimuksen irtisanomisesta ja laiksi sopimuksen eräiden määräysten
Verohallinto LUKIJALLE 1
LUKIJALLE Verohallinnon kansainvälisen verotuksen käsikirja julkaistaan voimassa olevan verolainsäädännön, oikeuskäytännön ja kansainvälisten sopimusten mukaisena. Käsikirjassa käydään läpi yleistä ja
JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS
Veroilmoituksen täyttöopas 6 JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto 13.04.2015 Apulaisosastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Asukasvalintaperusteista poikkeaminen; Hoas, Pohjoinen Rautatiekatu 29 HEL 2015-004257 T 10 07 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti antaa Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle
TUKIPAKETIN VEROTUS JA
TUKIPAKETIN VEROTUS JA TULONTASAUS Verohallinto Sisällys Tukipaketin verotus Tukipaketin verotus Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa (Verohallinnon ohje 7.9.2015) Verokortin hakeminen Vero.fi-sivuston
Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka
VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2018
VEROHALLINTO 2.1.2018 A112/200/2017 1.0 VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1 Varsinainen vuosi-ilmoitus
Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero
Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito siirtyy OmaVeroon 2018-2019 vero.fi/omavero Palvelumme siirtyy vahvasti digitaalisiin kanaviin PAPERIPOSTI PAPERIPOSTI KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA
Kansainvälisen verotuksen säännöksistä
Kansainvälisen verotuksen säännöksistä 1 Kansainvälisen verotuksen säännöksistä Eurooppaoikeus Verosopimukset Suomen kansallinen lainsäädäntö TVL Laki ulkomailta tulevan palkansaajan verotuksesta EVL LähdeVL
KANSAINVÄLISEN VEROTUKSEN KÄSIKIRJA 2013 VEROVUODET 2011 JA 2012
KANSAINVÄLISEN VEROTUKSEN KÄSIKIRJA 2013 VEROVUODET 2011 JA 2012 V E R O H A L L I N N O N J U L K A I S U 2 8 4. 1 3 LUKIJALLE Verohallinnon kansainvälisen verotuksen käsikirja julkaistaan voimassa olevan
Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä
Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän
HE 31/2015. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg
HE 31/2015 Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 6.10.2015 Sisältö Vuoden 2016 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys Työtulovähennys Ulkomailta
Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014
Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Tässä esityksessä tarkastellaan maatilan sukupolvenvaihdosta verotuksen näkökulmasta. Kohteena on ne tilanteet,
Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013
Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja
VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2019
VEROHALLINTO 23.1.2019 VH/2710/00.01.00/2018 1.0 VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1 Varsinainen
Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot
Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion
KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille
KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille sisällysluettelo Milloin korvausta voidaan suorittaa valtion varoista? 2 Mitä korvataan? > Henkilövahinko 3 > Esinevahinko ja muu omaisuusvahinko
KANSAINVÄLISEN VEROTUKSEN KÄSIKIRJA 2015 VEROVUODET 2013 JA 2014
KANSAINVÄLISEN VEROTUKSEN KÄSIKIRJA 2015 VEROVUODET 2013 JA 2014 V E R O H A L L I N N O N J U L K A I S U 2 8 4. 1 5 LUKIJALLE Verohallinnon kansainvälisen verotuksen käsikirja julkaistaan voimassa olevan
Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT
ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA
Eläkkeensaajana Espanjassa
Eläkkeensaajana Espanjassa Filippa Nikkinen Helmikuu 2010 Kelan Ulkomaan yksikkö Asiakkaitamme ovat: Ulkomailla asuvat eläkkeenhakijat ja saajat Ulkomaille muuttavat / ulkomailla asuvat vakuutetut lähetetyt
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa
Autoveron vientipalautuskäytännöt muuttuvat miten uutta lakia sovelletaan? Auto 2016 /
Autoveron vientipalautuskäytännöt muuttuvat miten uutta lakia sovelletaan? Auto 2016 / 17.11.2016 Autoverolain muutos 1.1.2017 Laki autoverolain muuttamisesta (561/2016) Vientipalautus (säännösmuutos)
ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA
ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen
Vuosi-ilmoitukset 2016. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto
Vuosi-ilmoitukset 2016 Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto Sisältö Vuosi-ilmoitusten palautuspäivät Tietovälineellä ilmoittaminen Lain muutoksista aiheutuvat muutokset 2016 tietuekuvauksissa Uudet
Verohallinto LUKIJALLE 1
LUKIJALLE Verohallinnon kansainvälisen verotuksen käsikirja julkaistaan voimassa olevan verolainsäädännön, oikeuskäytännön ja kansainvälisten sopimusten mukaisena. Käsikirjassa käydään läpi yleistä ja
Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen. 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki
Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki Kansaneläke Terveydenhoito Perheetuudet KELA Kunnat Työttömyys Sairaus ja äitiysetuudet (rahaetuudet) Työttömyyskassat Työtapaturma ja
VERO-OHJE. Välimiehen palkkioon ja kuluihin liittyvät verokysymykset sekä välimiehen palkkion ja kulujen maksaminen kuluennakosta 15.3.
VERO-OHJE Välimiehen palkkioon ja kuluihin liittyvät verokysymykset sekä välimiehen palkkion ja kulujen maksaminen kuluennakosta 15.3.2019 2 (13) SISÄLLYS 1. Yleistä... 3 2. Välimiehen palkkion ja kulujen
ennakkoveroa/muutosta ennakkoveroon
VEROKORTTIHAKEMUS JA ENNAKKOVEROHAKEMUS 2016 Henkilöasiakas, liikkeen- tai ammatinharjoittaja, maatalouden harjoittaja ja yhtymän osakas hakee verokorttia ja/tai ennakkoveroa tällä lomakkeella. Rajoitetusti
Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015
Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015 Vuoden 2017 eläkeuudistus: Taustalla julkisen talouden kestävyysvaje ja keskimääräisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 20 Metron vaihteiden ja vaihteiden osien hankinta HEL 2016-003445 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Salomar Oy:ltä metron vaihteet ja vaihteiden
Seksityö ja maahanmuutto Suomessa. Elani Nassif
Seksityö ja maahanmuutto Suomessa Elani Nassif Tutkimuksen tavoite Ymmärtää miksi ja miten seksityöntekijät ja erityisesti maahanmuuttajat /ulkomaalaiset seksityöntekijät jäävät systeemin ulkopuolelle
SUOMI - SATUNNAISTEN VUOKRATULOJEN VEROTUS
Tämän oppaan on laatinut itsenäinen kolmannen osapuolen tilitoimisto Joulukuu 2018 SUOMI - SATUNNAISTEN VUOKRATULOJEN VEROTUS Alla oleva informaatio on tarkoitettu avustamaan sinua tutustumaan eräisiin
Ennakkoperintälaki käytännössä. Tomi Peltomäki
Ennakkoperintälaki käytännössä Tomi Peltomäki TALENTUM Helsinki 2015 2., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila
Ulkomailta tulevien marjanpoimijoiden verotus 2016. Veikko Ronkanen Itä-Suomen verotoimisto 21.4.2016 Suonenjoki
Ulkomailta tulevien marjanpoimijoiden verotus 2016 Veikko Ronkanen Itä-Suomen verotoimisto 21.4.2016 Suonenjoki Yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen Ero vaikuttaa työnantajan menettelyihinkin Yleisesti
Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero
Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692
SISÄLLYS. Esipuhe 5. Lyhenteet 15
SISÄLLYS Esipuhe 5 1 Ennakkoperintä 2 Ennakonpidätyksen Lyhenteet 15 osana verojärjestelmää 17 1.1 Ennakkoperinnän tarkoitus............................ 17 1.2 Yleisiä periaatteita....................................
HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI
Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet ja pyydetyt, asianmukaiset ja kriteerit täyttävät liitteet
RAJOITETUSTI VEROVELVOLLISTEN ELÄKKEENSAAJIEN ENNAKONPIDÄTYSTIETOJEN SUORASIIRTO. Tietuekuvaus ennakkoperintävuodelle 2017
VEROHALLINTO 15.8.2016 Henkilöverotuksen ohjausja kehittämisyksikkö A103/200/2016 versio 1.0 RAJOITETUSTI VEROVELVOLLISTEN ELÄKKEENSAAJIEN ENNAKONPIDÄTYSTIETOJEN SUORASIIRTO Tietuekuvaus ennakkoperintävuodelle
Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta
Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat
Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE
HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE Asiakas saa Verohallinnolta: veroprosentin esitäytetyn veroilmoituksen TARKASTA TIEDOT Tiedot ovat ok Asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään Asiakas
Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 21.5.2015
Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 21.5.2015 Päivän ohjelma 8.30-9.30 Ajankohtaista Kelasta, Päivi Hyvärinen 9.30-10.00 Aamukahvi, ilmoittautuminen ja tilaisuuden avaus, Tarja Rautio 10.00-11.10
EU-kansalaisiin verrattavia ovat ETA-maiden ja Sveitsin kansalaiset. ETA-maita ovat Islanti, Norja ja Liechtenstein.
1 EU-kansalaisen tulo Vantaalle SYKSY 2013 EU maita ovat Suomen lisäksi Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg,
Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto
Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen
Sveitsin liittoneuvosto ja Suomen tasavallan hallitus
PÖYTÄKIRJA SVEITSIN VALALIITON JA SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ HELSINGISSÄ 16 PÄIVÄNÄ JOULUKUUTA 1991 TEHDYN JA HELSINGISSÄ 19 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2006 TEHDYLLÄ PÖYTÄKIRJALLA MUUTETUN, TULO- JA VARALLISUUSVEROJA
Työntekijän eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaanpanolaki
Työntekijän eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaanpanolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Voimaantulo Työntekijän eläkelain muuttamisesta annettu laki ( / ) tulee voimaan 1 päivänä
Sijoittajan verotuksen perusteet
Sijoittajan verotuksen perusteet Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun yksityiskohtaisempaan dokumentaatioon.
Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A36/7101/2014
VEROHALLINTO Ennakonpidätystiedot v. 2015 Oikeusyksikkö/Tietopalvelu 00052 VERO 8.8.2014 Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A36/7101/2014
Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014
Rajat ylittävä sosiaaliturva Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet
Näin täytät sähköisen hakemuksen
Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä,
yrittäjän avuksi palkanlaskentaan Anna-Maija Lahti
yrittäjän avuksi palkanlaskentaan Anna-Maija Lahti ylitarkastaja Verohallinto Palkka.fi on maksuton palvelu yrityksille ja kotitalouksille, jotka maksavat palkkaa. Palvelu laskee palkan sivukuluineen,
Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016
Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Esityksen sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa? Mihin
VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017
VEROHALLINTO 1.1.2017 A150/200/2016 1.0 VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1 Varsinainen vuosi-ilmoitus
Siviilipalvelusvelvollinen ja verot. Verohallinto vero.fi
Siviilipalvelusvelvollinen ja verot Verohallinto vero.fi 2017 Verovaroilla kustannetaan Esimerkkejä käyttökohteista: terveydenhoito eli sairaalat, terveysasemat ja palvelutalot koulutus, opettajien palkat,
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 TOIMISTOTILAN VUOKRAAMINEN LIIKUNTAMYLLYSTÄ HELSINKI TRIATHLON RY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099 Helsingin
Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito
Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 17.2.2010 18.2.2010 Muutto Suomesta Onko kyse tilapäisestä vai vakituisesta muutosta? Kela saa maistraatilta tiedon vakituisen
Kansainvälinen henkilöverotus - Ulkomaan työskentelyn verotus. Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén
Kansainvälinen henkilöverotus - Ulkomaan työskentelyn verotus Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén Ulkomailla työskentelevän suomalaisen verotuksesta Yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus
Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkeläisen sairaanhoito
Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkeläisen sairaanhoito Sanna Kuorikoski 31.8.2010 Muutto Suomesta Onko kyse tilapäisestä vai vakituisesta muutosta? Ilmoitus vakituisen asuinpaikan muutoksesta maistraattiin.
VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU
Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään
Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa
1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista
Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille
TULOVEROTUS 1 Ongelma Ennakonpidätys Kesällä 2012 Satu on kesätöissä. Hän on työnantajansa kanssa sopinut kuukausipalkakseen 1600 euroa. Palkanmaksupäivänä hänen tililleen on maksettu 1159,00 euroa. Satu
LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT
Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/5 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUS JA LIITELOMAKKEET
Ulkomaisen työvoiman käyttö metsätöissä. Opas metsä-, metsäkone- ja taimitarha-alalla toimivalle yrittäjälle
Ulkomaisen työvoiman käyttö metsätöissä Opas metsä-, metsäkone- ja taimitarha-alalla toimivalle yrittäjälle Ulkomaisen työvoiman käyttö metsätöissä Julkaisija: Työturvallisuuskeskus TTK Teksti: Aki Jouhiaho,