40 vuotta uhanalaisten lajien suojelua Suomessa. Pertti Rassi, ympäristöministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "40 vuotta uhanalaisten lajien suojelua Suomessa. Pertti Rassi, ympäristöministeriö"

Transkriptio

1 40 vuotta uhanalaisten lajien suojelua Suomessa Pertti Rassi, ympäristöministeriö

2 Uhanalaisten lajien suojelussa tuloksia jo ennen 1970-lukua Laulujoutsen kuva P. Rassi

3 Vuonna 1970 lajiensuojelusta vastasi valtion luonnonsuojeluvalvojan toimisto Luonnonsuojeluvalvojan lisäksi henkilökuntaan kuului apulaisluonnonsuojeluvalvoja ja pari virkamiestä sekä sihteeri.

4 Syksyllä 1973 tilanne muuttui Luonnonsuojeluvalvojan toimisto siirtyi maa- ja metsätalousministeriöön ja sen nimeksi tuli luonnonvarainhoitotoimisto. Se sai pari uutta virkaa. Keskeisimpänä tehtävänä oli luonnonsuojelualueverkon kehittäminen. Uhanalaisten lajien täsmäsuojeluun ei kovin paljon voimavaroja liiennyt. Osa uhanalaisista lajeista, riistalajit ja kalat kuuluivat ministeriössä toiselle osastolle.

5 Mies ja ilves kuva Matti Mela

6 Karhu kuva P. Rassi

7 Ahma kuva P. Rassi

8 Luonnonsuojelujärjestöillä merkittävä rooli uhanalaisten lajien suojelussa Suomen Luonnonsuojeluliitto oli organisoinut mm. kotkan pesien tarkastustoiminnan jo vuodesta 1958 lähtien. Vuodesta 1970 tätä tarkastustoimintaa ohjasi luonnonsuojeluvalvojan toimisto. Vuonna 1972 perustetun Maailman Luonnonsäätiön Suomen Rahaston myötä uhanalaisten lajien suojelu tehostui merkittävästi. Rahastolla on ollut lukuisia projekteja uhanalaisten lajien suojelemiseksi.

9 Maailman Luonnonsäätiön WWF Suomen rahaston projekteja:. Merikotka 1973-> luokka 2010 VU Metsäpeura 1973-> NT Muuttohaukka 1974-> VU Valkoselkätikka 1978-> EN Jokihelmisimpukka 1978-> EN Saimaannorppa > CR Liito-orava 1984-> VU Kiljuhanhi > CR Putkilokasvityöryhmä 1990-> Kovakuoriaistyöryhmä 1991->

10 Yhteispohjoismainen uhanalaisten lajien arviointityö alkoi 1970-luvulla Pohjoismaiden ministerineuvoston yhteistyöelimen ympäristöasioiden virkamieskomitean alaisuudessa toimi luonnonsuojelutyöryhmä vuodesta 1974 lähtien. Suositusten mukaisesti se valmisteli Pohjolan yhteisen uhanalaisten lajien luettelon Arviointi tapahtui Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton (IUCN) kriteereiden mukaisesti.

11 Pohjolan vuoden 1978 uhanalaisten lajien arviointi Arvioinnin kohteena oli 90 eläin- ja 190 kasvilajia. Niistä arvioitiin kahdeksan eläinlajin hävinneen (Suomesta yksi, tammihiiri) ja 23 eläinlajia erittäin uhanalaiseksi (Suomessa esiintyviä 11) sekä 31 lajia vaarantuneeksi ja 18 harvinaiseksi. Kasvilajeista hävinneitä oli kuusi (Suomesta vain vesipähkinä), erittäin uhanalaisia 24 lajia (Suomessa esiintyviä viisi) sekä vaarantuneita 60. Luokkaa harvinaiset ei käytetty.

12 Pohjolan uusi arviointi julkaistiin vuonna 1982 Arviointi perustui vuoden 1981 tilanteeseen. Muutokset edelliseen arviointiin olivat vähäisiä. Suomesta hävinneissä eläinlajeissa uudelleen löytynyt tammihiiri oli korvautunut vesikolla. Työryhmä päätyi ehdottamaan, että luetteloa korjattaisiin seuraavan kerran kolmen vuoden sijasta viiden vuoden päästä Seuraava yhteispohjoismainen tarkastelu ilmestyi kuitenkin vasta 1995.

13 Pohjolan kansalliset arvioinnit luvulla Pohjolan yhteiset luettelot perustuivat 1970-luvun puolivälissä laadittuihin kunkin maan alustaviin lajiluetteloihin. Niitä ilmestyi Norjassa 1974, Tanskassa 1977 ja Ruotsissa 1977 lähtien

14 Suomen ensimmäinen uhanalaisten lajien luettelo 1975 Suomessakin julkaistiin ensimmäinen luettelo vuonna Luettelon laatijana oli Kalevi K. Malmström Suomen WWF:stä. Luettelo sai osakseen ankaraa kritiikkiä. Lähinnä luokan harvinaiset katsottiin sisältävän paljon lajeja, joihin ei tuonaikaisten vaatimusten mukaisesti kohdistunut suoraa ihmisen aiheuttamaa uhkaa.

15 Luonnonvarainneuvoston ehdotus uhanalaisten lajien selvittämisestä 1982 Maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa toimiva parlamentaarinen luonnonvarainneuvoston esitti laajaa uhanalaisten lajien selvittämistä vuonna 1982.

16 Maa-a ja metsätalousministeriö asetti toimikunnan 1983 Sen tehtävänä oli: - selvittää Suomen ja sen eri osa-alueiden uhanalaiset kasvi- ja eläinlajit, - pyrkiä selvittämään uhanalaisten lajien vähentymiseen vaikuttavat tekijät, - tehdä ehdotukset uhanalaisten lajien suojelun ja hoidon tavoitteiksi ja - suunnitella uhanalaisten lajien seurantajärjestelmä

17 Laaja toimikunta Toimikunnassa oli puheenjohtajan ohella 16 jäsentä ja neljä sihteeriä. Valmisteleva työ tehtiin kolmessa kolmessa osassa: kasvi-, selkärankais- ja selkärangattomien eläinten jaostoissa. Työryhmä piti jaostot mukaan lukien 175 kokousta. Työtä auttoivat 255 asiantuntijaa.

18 Toimikunnan kokoonpano

19 Työ valmistui syyskuussa 1985 Toimikunta arvioi 35% Suomen tuolloin tunnetuista n eliölajista. Vain selkärankaisista, putkilokasveista, perhosista ja nilviäisistä arvioitiin kaikki lajit Uhanalaisiksi katsottiin 1051 lajia (7 %), joista 83 arvioitiin hävinneiksi. Kaikkien luokiteltujen lajien elinympäristöt ja uhanalaisuuden syyt ilmaistiin lyhentein.

20 Suomi kiipesi kansallisten arviointien kansainväliseen kärkeen Mietinnön liiteosissa oli kuvaukset esiintymistietoineen kaikista uhanalaisista lajeista. Yleinen osa käännettiin englanniksi. Työ sai paljon myös kansainvälistäkin kiitosta. Sitä myös arvosteltiin ankarasti etenkin biologien toimesta. Elinympäristöjen suojelu nousi viiveellä keskustelun aiheeksi.

21 Miten arviointi onnistui?, esimerkkinä kovakuoriaiset Tunnetuista kuoriaislajista arvioitiin %. Niistä uhanalaisia oli 141 (6%). Tarkastin hävinneiksi (17 lajia), erittäin uhanalaisiksi (22) ja vaarantuneiksi (24) arvioitujen lajien uusimman arvioinnin mukaiset luokat.

22 Miten arviointi onnistui?, esimerkkinä kovakuoriaiset RE CR EN VU NT DD LC POIST H (17) % E (22) % V (24)

23 Toimikunta teki 89 ehdotusta suojelun ja seurannan järjestämisestä Se ehdotti mm. uuden arvioinnin valmistelemista viiden vuoden välein. Seuraava arviointi ilmestyikin vuonna 1991.

24 Arviointien väliksi 10 vuotta Viisi vuotta osoittautui liian lyhyeksi arviointiväliksi Suomessa. Jatkossa arvioinnit laaditaan 10 vuoden välein. Seuraavat arvioinnit valmistuivat vuosina 2000 ja Arviointien kattavuus kasvoi hitaasti.

25 Lainsäädäntö parani Vuodelta 1923 peräisin olevaa luonnonsuojelulakia korjattiin 1987 ja uudelleen Lakiin uhanalaisten ja erityisesti suojeltavien lajien käsite. Erityisesti suojeltujen lajien suojelusuunnitelmat. Suomi liittyi Euroopan yhteisöön Lintu- ja luontodirektiivit. LIFE-NATURE-hankkeet Lopulta joulukuussa 1996 uusi luonnonsuojelulaki.

26 Suojelusuunnitelmat Tarkoitus oli, että kaikille erityisesti suojeltaville lajeille laaditaan suojelusuunnitelmat (1996:n lain mukaan ohjelmat). Valmisteluvauhti alkuun ripeää 1990-luvulla lähes 150 suunnitelmaa luvulla vauhti hiipui.

27 Uhanalaisten lajien suojelu ja hoito -momentti Merkittävin uhanalaisten lajien suojeluun ja hoitoon käytettävissä oleva määräraha on YM:n yleismenojen yksi momentti. Sen suuruus oli 1990-luvulla n euroa luvulla määrä nousi runsaaseen euroon. Määrärahaa jaettiin alueellisille ympäristökeskuksille uhanalaisten lajien inventointiin ja esiintymien hoitoon Kasvava käyttötarkoitus oli eliötyöryhmien toiminnan edistäminen.

28 Eliötyöryhmät Eliötyöryhmät syntyivät WWF:n työryhmätoiminnan jatkeena ja ne toimivat aluksi WWF:n siipien alla. Vähitellen YM rahoitusosuus kasvoi ja lopulta YM vastasi rahoituksesta kokonaan. Tällä hetkellä toiminnassa 13 ryhmää. Niiden merkitys asiantuntemuksen välittämisessä on hyvin suuri.

29 Jokainen laji on uhanalainen, kunnes toisin todistetaan. Uhanalaisten lajien etsintä on yhä selkeämmin muuttunut jokaisen lajin statuksen arvioimiseksi. Uhanalaiset lajit toimivat luonnonsuojelun tehokkuuden parhaimpana mittarina. Uhanalaiset lajit myös ilmentävät ympäristössämme tapahtuvia, ehkä hyvinkin haitallisia muutoksia. Lajien kantojen suuret muutokset pitäisi aina selvittää, esimerkkinä varpunen.

30 Varpuskannan kehitys Kangasalla päätutkimuskohteessa PESIVIÄ YKSILÖITÄ 100 KUOLLEISUUS %

31 Kiitos mielenkiinnostanne!

32 So Long, and Thanks for All the Fish

Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015

Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015 Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015 Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Riistapäivät 20.1.2015, Oulu Uhanalaisuusarvioinnit Suomessa Suomessa on tehty neljä lajien uhanalaisuusarviointia: 1985, 1991,

Lisätiedot

Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä

Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Aino Juslén Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto Diat Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö ja

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta

Lisätiedot

Uhanalaisuusluokat. Lajien uhanalaisuusarviointi Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.

Uhanalaisuusluokat. Lajien uhanalaisuusarviointi Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2. Uhanalaisuusluokat Lajien uhanalaisuusarviointi 2019 Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.2017 IUCN:n uhanalaisuusluokitus Uhanalaisuusarvioinnissa ja luokittelussa

Lisätiedot

ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA. Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta Matti Osara, Ympäristöministeriö

ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA. Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta Matti Osara, Ympäristöministeriö ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta 11.10.2012 Matti Osara, Ympäristöministeriö Ympäristöministeriön näkökulma suurpetoihin Suurpetoja koskevat eräät luonnonsuojelulain

Lisätiedot

Uhanalaisuusindeksi Red List Index. Valokuvat Pekka Malinen/Luomus

Uhanalaisuusindeksi Red List Index. Valokuvat Pekka Malinen/Luomus Uhanalaisuusindeksi Red List Index Valokuvat Pekka Malinen/Luomus 15.11.2017 1 15.11.2017 2 Uhanalaisuusarvioinnin luokille annetaan uhanalaisuusindeksin laskennassa painoarvot LC (Least concern) = 0 NT

Lisätiedot

Lajien uhanalaisuusindeksi elinympäristöjen muutoksen kuvaajana. Valokuvat Pekka Malinen/Luomus

Lajien uhanalaisuusindeksi elinympäristöjen muutoksen kuvaajana. Valokuvat Pekka Malinen/Luomus Lajien uhanalaisuusindeksi elinympäristöjen muutoksen kuvaajana Valokuvat Pekka Malinen/Luomus www.luomus.fi 31.1.2017 1 www.luomus.fi 31.1.2017 2 Uhanalaisuusarvioinnin luokille annetaan uhanalaisuusindeksin

Lisätiedot

Arvioinnin dokumentointi

Arvioinnin dokumentointi Arvioinnin dokumentointi Lajien uhanalaisuusarviointi 2019 Ulla-Maija Liukko, SYKE Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.2017 Arviointityökalu (IUCN-editori) Arvioinnin dokumentointi

Lisätiedot

Uhanalaisuusarvioinnin toteutus ja kattavuus

Uhanalaisuusarvioinnin toteutus ja kattavuus Uhanalaisuusarvioinnin toteutus ja kattavuus Esko Hyvärinen, ympäristöministeriö Suomen lajien uhanalaisuus 2019 8.3.2019 Säätytalo, Helsinki Arvioinnissa noudatettiin IUCN:n luokittelua, kriteerejä ja

Lisätiedot

Vaellussiian (kesä- ja syyssiika) hoito, viljely- ja hoitotarpeet

Vaellussiian (kesä- ja syyssiika) hoito, viljely- ja hoitotarpeet Vaellussiian (kesä- ja syyssiika) hoito, viljely- ja hoitotarpeet Luonnonvarakeskus Vihreä teknologia Vesiviljelytuotanto Ryhmäpäällikkö Petri Heinimaa Ii 5.2.2016 Tutkimusteemat Tavoitteet Pohjoinen vihreä

Lisätiedot

Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010

Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010 Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010 Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys - 24.2.2011 Ilpo Mannerkoski Suomen ympäristökeskus Uhanalaisuuden arviointi Arvioidaan lajien todennäköisyyttä hävitä

Lisätiedot

Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä

Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä Annika Uddström Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin 2019 julkistus 8.3.2019 Säätytalo, Helsinki Uhanalaiset lajit eri elinympäristöissä Uhanalaisten lajien

Lisätiedot

MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Viitasaaren kaupunki MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Luonto- ja maisemaselvitys 0703-D4235 1.11.2009 FCG Finnish Consulting Group Oy Luonto- ja maisemaselvitys I 1.11.2009

Lisätiedot

VALTATIEN 7 (E18) PARANTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA: Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman täydentäminen

VALTATIEN 7 (E18) PARANTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA: Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman täydentäminen VALTATIEN 7 (E18) PARANTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA: Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman täydentäminen Luontoselvitykset 2009 Marko Vauhkonen 28.10.2009 1 JOHDANTO Valtatien 7

Lisätiedot

TUUSULAN KAAVA-ALUEIDEN LIITO-ORAVASELVITYS 2009

TUUSULAN KAAVA-ALUEIDEN LIITO-ORAVASELVITYS 2009 TUUSULAN KAAVA-ALUEIDEN LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Jouhisarantie, Gustavelund, Anttilanranta, Ridasjärventie, Halkivaha III Sirkka-Liisa Helminen Kirsi Jokinen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 2009 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Biologisten kokoelmien merkitys lajien uhanalaisuuden arvioinnissa

Biologisten kokoelmien merkitys lajien uhanalaisuuden arvioinnissa Biologisten kokoelmien merkitys lajien uhanalaisuuden arvioinnissa Uhanalaisuusarvioinnin tulosten julkistamisseminaari 1.12.2010, Säätytalo, Helsinki Esityksen rakenne 1. Mitä biologiset kokoelmat ovat?

Lisätiedot

RAKKAUDESTA MEREEN. Tulkaa mukaan! WWF:n Päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta 2015-2016 2015-2016 PÄIVÄTYÖKERÄYS

RAKKAUDESTA MEREEN. Tulkaa mukaan! WWF:n Päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta 2015-2016 2015-2016 PÄIVÄTYÖKERÄYS CAT HOLLOWAY / WWF-CANON TROY MAYNE Tulkaa mukaan! LUNAZUL SURF SCHOOL CHRISTOFFER BOSTRÖM / WWF TERICA / FLICKR RAKKAUDESTA MEREEN WWF:n Päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta Meret huutavat

Lisätiedot

Suomen lajisto jatkaa uhanalaistumista SUOMEN UHANALAISET LAJIT TARVITSEVAT SUOJELUA

Suomen lajisto jatkaa uhanalaistumista SUOMEN UHANALAISET LAJIT TARVITSEVAT SUOJELUA Suomen lajisto jatkaa uhanalaistumista SUOMEN UHANALAISET LAJIT TARVITSEVAT SUOJELUA Uhanalaisten lajien määrä kasvanut Maamme lajiston uhanalaistuminen jatkuu edelleen. Sekä vuonna 2010 että 2019 arvioiduista

Lisätiedot

Kiireellisesti ja erityisesti suojeltavat lajit. - turvaamistoimia ja rajauspäätökset

Kiireellisesti ja erityisesti suojeltavat lajit. - turvaamistoimia ja rajauspäätökset Kiireellisesti ja erityisesti suojeltavat lajit - turvaamistoimia ja rajauspäätökset Luonnonsuojeluosasto ylitarkastaja Iiro Ikonen 15.12.2016 22.12.2016 Kiireellisesti suojeltavien lajien neuvottelut

Lisätiedot

Sanginjoen ulkometsän metsien ja ympäristönhoidon kehittäminen

Sanginjoen ulkometsän metsien ja ympäristönhoidon kehittäminen Sanginjoen ulkometsän metsien ja ympäristönhoidon kehittäminen Sanginjoen ulkometsän metsien ja ympäristönhoidon kehittäminen Tehdyt selvitykset Linnustoselvitys Kääväkässelvitys Jäkäläselvitys Pukilokasviselvitys

Lisätiedot

Rauhoitettujen lintujen aiheuttamat vahingot. Mika Pirinen

Rauhoitettujen lintujen aiheuttamat vahingot. Mika Pirinen Rauhoitettujen lintujen aiheuttamat vahingot Mika Pirinen Luonnonsuojelulailla rauhoitetuista linnuista vahinkoa viljelyksille ja muulle toiminnalle ovat aiheuttaneet varpunen, naakka, korppi, kurki, hanhet

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua tieteen ja taiteen keinoin Esite 2015. Painettu 1000 kpl kierrätyspaperille. Tekstit: Tarja Ketola. Taitto: Milla Aalto. Kuvat:

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS Vastaanottaja Pohjanmaan Tuuli Oy Asiakijatyyppi Ra portti Päivämäärä 24.1.2015 0 ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS c RAM B&L ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHANKE PETOLINTUJEN

Lisätiedot

Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon. Juha Siitonen, Harri Lappalainen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö

Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon. Juha Siitonen, Harri Lappalainen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon Juha Siitonen, Harri Lappalainen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lahopuusto, aineisto ja menetelmät Lahopuut 1 cm mitattiin

Lisätiedot

Kuva: Seppo Tuominen

Kuva: Seppo Tuominen Kuva: Seppo Tuominen ! Valtionmaiden soiden säilytyssuunnitelmat 1966 ja 1969 ja Metsähallituksen tekemät rauhoituspäätökset Kansallis- ja luonnonpuistoverkon kehittäminen (VNp:t 1978 alkaen) Valtakunnallinen

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

UHANALAISTEN LINTULAJIEN MAASTOLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET

UHANALAISTEN LINTULAJIEN MAASTOLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET UHANALAISTEN LINTULAJIEN MAASTOLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Lomakkeella kootaan tietoja ensisijaisesti kaikista valtakunnallisesti uhanalaisiksi ja silmälläpidettäviksi luokitelluista lintulajeista, mutta sillä

Lisätiedot

Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita

Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimipaikka Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

Aloite Juhannuskukkulan kallioketojen suojelusta

Aloite Juhannuskukkulan kallioketojen suojelusta Turun luonnonsuojeluyhdistys ry 7.12.2014 Martinkatu 5, 20810 TURKU Pj. Riikka Armanto Puh. 050-5265399 Email: riikka.armanto@gmail.com http://www.sll.fi/varsinais-suomi/turku Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Suomen huonosti tunnetut ja uhanalaiset sienet

Suomen huonosti tunnetut ja uhanalaiset sienet Suomen huonosti tunnetut ja uhanalaiset sienet Sienet Sienten lajimäärä on paljon aiemmin ajateltua suurempi Lajit tunnettava, jotta sienten todellisen monimuotoisuuden, uhanalaisuuden ja suojelutarpeiden

Lisätiedot

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen Lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo aleksi.lehikoinen@helsinki.fi @AksuLehikoinen Seuranta-aineisto mm. Maalinnusto 1975- Sisävesien linnusto 1986- Saaristolinnusto

Lisätiedot

Onko suurpetopolitiikka Suomen vai EU:n käsissä?

Onko suurpetopolitiikka Suomen vai EU:n käsissä? Onko suurpetopolitiikka Suomen vai EU:n käsissä? Neuvotteleva virkamies Sami Niemi Luontodirektiivi Suurpedot ovat tiukasti suojeltuja lajeja (12 artikla) Lajien yksilöiden tappaminen on kiellettävä Suojelusta

Lisätiedot

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO

Lisätiedot

Tuntureiden uhanalaiset pistiäiset

Tuntureiden uhanalaiset pistiäiset Kuva: Jan Ove Gjershaug Tuntureiden uhanalaiset pistiäiset Juho Paukkunen Pistiäistyöryhmä Tunturiympäristöt ja uhanalaiset lajit -seminaari 11.4.2019 Tuntureiden pistiäiset tunnetaan huonosti Lajeja yht.

Lisätiedot

Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot?

Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Teemu Lehtiniemi Kuva: Margus Ellermaa Linnut Suomen parhaiten seurattu lajiryhmä Pitkät aikasarjat Hyviä muun luonnon monimuotoisuuden ilmentäjiä

Lisätiedot

Luontotyyppi vai laji, kumpi voittaa luontotyyppien uhanalaisuus

Luontotyyppi vai laji, kumpi voittaa luontotyyppien uhanalaisuus Aulikki Alanen Anna Schulman Carl-Adam Hæggström Ari-Pekka Huhta Juha Jantunen Hannele Kekäläinen Leena Lehtomaa Juha Pykälä Maarit vainio Luontotyyppi vai laji, kumpi voittaa luontotyyppien uhanalaisuus

Lisätiedot

Lehtojen uhanalaisuus Marja Hokkanen

Lehtojen uhanalaisuus Marja Hokkanen Lehtojen uhanalaisuus 2018 Marja Hokkanen 10.1.2019 Arviointimenetelmä 2014 RLE-kriteerit hyväksyttiin IUCN:ssä maailmanlaajuiseksi standardiksi; kehitys ja ohjeistus jatkuvat edelleen IUCN (2015). Guidelines

Lisätiedot

Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Hattelmalanjärvellä 2016

Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Hattelmalanjärvellä 2016 VANAJAVESIKESKUS Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Hattelmalanjärvellä 2016 Reima Hyytiäinen 25/09/2016 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Sudenkorennot...

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2005

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2005 1 Riistantutkimuksen tiedote 208:1-5. Helsinki 1.8.2006 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2005 Ilpo Kojola, Elisa Määttä ja Harri Hiltunen Suomessa eleli vuoden 2005 lopussa arviolta 810 860

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Lintu- ja luontodirektiivin huomioiminen maatalousympäristössä

Täydentävät ehdot Lintu- ja luontodirektiivin huomioiminen maatalousympäristössä Täydentävät ehdot Lintu- ja luontodirektiivin huomioiminen maatalousympäristössä Maatalouden ympäristöneuvojakoulutus 6.3.2013 Ahlman-instituutti 11.3.2013 http://www.mavi.fi/attachments/mavi/julkaisut/5ndber1sg/

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS

KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS 9.1.2013 REIMA VÄLIVAARA KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS Soidensuojelutyöryhmän kokous 3/2012 1 KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS 3. vaihemaakuntakaavan (turvetuotanto, suoluonto, tuulivoima) taustaselvitys; Turva-hanke

Lisätiedot

Soidensuojelutyöryhmän ehdotuksen luonnontieteellinen edustavuus

Soidensuojelutyöryhmän ehdotuksen luonnontieteellinen edustavuus Soidensuojelutyöryhmän ehdotuksen luonnontieteellinen edustavuus Kaisu Aapala, SYKE Suoluonnon suojelu Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari Helsinki, 17.12. 2015 Soidensuojelun täydennysehdotuksen kattavuus

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

Niemenkulman vanha koulu. Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää

Niemenkulman vanha koulu. Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää Niemenkulman vanha koulu Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää Niemenkulman koulu yi Koulun käyttötarkoitus muotoutunut vuosien saatossa tilanteiden mukaan o Rakennettu kansakouluksi

Lisätiedot

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen

Lisätiedot

Arvioinnin yleisperiaatteet

Arvioinnin yleisperiaatteet Arvioinnin yleisperiaatteet Lajien uhanalaisuusarviointi 2019 Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.2017 Kuva: Ulla-M. Liukko Sisältö Ohjeet Ohjaus Arviointiprosessi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2014 COM(2014) 267 final 2014/0139 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero

Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Suomi on saari (pois lukien Venäjän vienti) -> 90 % Suomen viennistä kulkee satamien kautta Yritysten sijaintipaikkaan ja toimintaedellytyksiin vaikuttavat

Lisätiedot

Kokemuksia uusien biopankkien eettisestä arvioinnista

Kokemuksia uusien biopankkien eettisestä arvioinnista Kokemuksia uusien biopankkien eettisestä arvioinnista HUS-piirin valtakunnallinen tutkimuseettisten toimikuntien koulutus- ja neuvottelupäivä 20.5.2014 Pääsihteeri Outi Konttinen TUKIJA 19.5.2014 Pääsihteeri

Lisätiedot

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys Niiralan luonto- ja linnustoselvitys ympäristöalan asiantuntija Elokuu 2014 www.osuuskuntatoimi.fi Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Luontoselvitys... 2 2.1 Menetelmät... 2 2.2 Selvitysalue... 3 2.3

Lisätiedot

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80

Lisätiedot

Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava aineistokokeen kysymyksiin

Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava aineistokokeen kysymyksiin TAMPEREEN YLIOPISTO Sukunimi SOSIAALIPOLITIIKKA Valintakoekirjan koodinumero 9 Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee) Anttonen Sipilä, Suomalaista sosiaalipolitiikkaa (2000) Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien

Lisätiedot

BIODIVERSITEETTI JA VALTION KIINTESITÖLIIKETOIMINTA

BIODIVERSITEETTI JA VALTION KIINTESITÖLIIKETOIMINTA YLLÄTTÄVÄT YRITYSVASTUUT POLITIIKKADIALOGI 2017 CASE SENAATTI-KIINTEISTÖT: BIODIVERSITEETTI JA VALTION KIINTESITÖLIIKETOIMINTA JUHA LEMSTRÖM 15.6.2017 SENAATTI-KIINTEISTÖT VALTION LIIKELAITOS Tehtävänä

Lisätiedot

Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus. Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013

Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus. Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013 Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013 Petri Parkko 31.8.2013 1. Taustoja Kaakkois-Suomen ELY-keskus pyysi päivittämään tietoja

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset

Lisätiedot

VELMU tiedolla edistetään meremme monimuotoisuuden suojelua ja kestävä käyttöä

VELMU tiedolla edistetään meremme monimuotoisuuden suojelua ja kestävä käyttöä VELMU tiedolla edistetään meremme monimuotoisuuden suojelua ja kestävä käyttöä Penina Blankett Vaikuta vesiin päivät 27-28.8.2019 Kuva: Selkämeri, Pori, Myriophyllum, 2017, Metsähallitus, Joonas Hoikkala

Lisätiedot

Metsäluontotyyppien. uhanalaisuus. Kaisa Junninen Metsähallitus, Luontopalvelut. Metsäbiologian kerhon seminaari Tieteiden talo 24.1.

Metsäluontotyyppien. uhanalaisuus. Kaisa Junninen Metsähallitus, Luontopalvelut. Metsäbiologian kerhon seminaari Tieteiden talo 24.1. Metsäluontotyyppien uhanalaisuus Kaisa Junninen Metsähallitus, Luontopalvelut Metsäbiologian kerhon seminaari Tieteiden talo 24.1.2019 Luontotyyppien punainen kirja 2018 Yli 1 000 sivun tietopaketti Suomen

Lisätiedot

Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus

Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä 15.3.2012 Nakkila Kuuluu alkuperäiseen lajistoomme Koko maa on luontaista

Lisätiedot

Yliopiston puistoalueet

Yliopiston puistoalueet Yliopiston puistoalueet Kasvitieteellinen puutarha Tanja Koskela, intendentti tanja.koskela@jyu.fi Jyväskylän yliopiston museo, luonnontieteellinen osasto www.jyu.fi/erillis/museo/ Kuvat: Tapani Kahila

Lisätiedot

Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa

Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Ismo Uusi-Uola Opinnäytetyö, 2013 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Liikunnan- ja vapaa-ajan koulutusohjelma Drop out Urheiluharrastuksen äkillinen lopettaminen

Lisätiedot

KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä

KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä Tuomo Laitila Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Jyväskylä 15.6.2015 1 KARVI on lain (1295/2013) mukaan koulutuksen

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Työryhmän tehtävä Tehtävänä selvittää yleinen avoimen julkaisemisen tilannekuva, EU-tason toimenpiteet, sekä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2016 - suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt

Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2016 - suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt Tuki ja prosessi 25.1.2016 Sofia Gullberg 08-590 974 79 Dnro Faksi 08-590 733 40 KS/2015:448 sofia.gullberg@upplandsvasby.se Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2016 - suomen kielen hallintoalue ja

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2012 ja aikaisemmin tehdyistä kaupunginvaltuuston toimivaltaan kuuluvista kuntalaisaloitteista

Luettelo vuonna 2012 ja aikaisemmin tehdyistä kaupunginvaltuuston toimivaltaan kuuluvista kuntalaisaloitteista Kuntalaisaloite lisämäärärahan hakemiseksi sivistystoimeen oppilassiirtojen välttämiseksi lukuvuotena 2012-2013 " Tämän aloitteen tavoitteena on saada kaupunginhallitukselta lisämäärärahaa, jotta perusopetus

Lisätiedot

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys 18.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Maastotarkastuksen tulokset

Lisätiedot

Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna 2006. Artemisia campestris L. ssp. bottnica Lundstr. ex Kindb.

Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna 2006. Artemisia campestris L. ssp. bottnica Lundstr. ex Kindb. tietolomake lajit Päivi Virnes, Heikki Eeronheimo & Jari Ilmonen Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna 2006 Perämerenmaruna Artemisia campestris L. ssp. bottnica Lundstr. ex Kindb. Luonnonsuojeluasetus:

Lisätiedot

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Tämä tiivistelmä perustuu yksityiskohtaiseen raporttiin Tuusulan Hyrylän varuskunta-alueella kesinä 2006 ja 2007 tehdyistä luontoselvityksistä.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

TAIPALSAARI. ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

TAIPALSAARI. ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari TAIPALSAARI ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 YLEISKUVAUS 4 TULOKSET... 4 1. Myhkiö. 4 2. Ilkonsaaret (itäinen)..

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto

Lisätiedot

SÄÄTIÖLAIN UUDISTAMISTYÖRYHMÄ 26.1.2012

SÄÄTIÖLAIN UUDISTAMISTYÖRYHMÄ 26.1.2012 1 SÄÄTIÖLAIN UUDISTAMISTYÖRYHMÄ 26.1.2012 HANKESUUNNITELMA Oikeusministeri on 5.1.2012 asettanut säätiölain uudistamistyöryhmän, jonka tehtävänä on valmistella ehdotus uudeksi säätiölaiksi. Työryhmän toimikausi

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Rauhoitusalue... 5 3. LÄHTEET... 5 4. LIITTEET...

Lisätiedot

Kuva Pohjaveden aleneman epäsuoran vaikutuksen alue kaivoksen elinaikana hankevaihtoehdossa 4 (HIA2, SRK 1/2013).

Kuva Pohjaveden aleneman epäsuoran vaikutuksen alue kaivoksen elinaikana hankevaihtoehdossa 4 (HIA2, SRK 1/2013). 532 Kuva 11-10-2. Pohjaveden aleneman epäsuoran vaikutuksen alue kaivoksen elinaikana hankevaihtoehdossa 4 (HIA2, SRK 1/2013). 11.10.3 Käytetyt arviointimenetelmät ja aineistot Luontovaikutusten arviointi

Lisätiedot

ELYt ja merialueiden suunnittelu

ELYt ja merialueiden suunnittelu ELYt ja merialueiden suunnittelu Varsinais-Suomen EL- keskus, Outi Vesakoski, Luonnonsuojelu 15.4.2010 1 2 ELYt ja luonnon monimuotoisuus Tehtävät Valvoo suotuisan suojeluntason toteutumista lajeilla ja

Lisätiedot

Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015

Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015 Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015 Vuoden 2017 eläkeuudistus: Taustalla julkisen talouden kestävyysvaje ja keskimääräisen

Lisätiedot

METSO-seuranta: suojeluun tulevien kohteiden inventoinnit

METSO-seuranta: suojeluun tulevien kohteiden inventoinnit METSO-seuranta: suojeluun tulevien kohteiden inventoinnit Juha Siitonen, Reijo Penttilä Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö 15.11.010 1 Taustaa Metlan 009 alkanut, MMM:n rahoittama hanke tavoitteena

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Suomen kasvien uhanalaisuus - mikä uhkaa metsänemää, vuorimunkkia ja horkkakatkeroa?

Suomen kasvien uhanalaisuus - mikä uhkaa metsänemää, vuorimunkkia ja horkkakatkeroa? Suomen uhanalaiset Kaisaniemen Kasvitieteellinen puutarha Suomen kasvien uhanalaisuus - mikä uhkaa metsänemää, vuorimunkkia ja horkkakatkeroa? ja Mika Kalliovirta, Suomen ympäristökeskus SYKE Raino Lampinen,

Lisätiedot

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto.

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto. Kunniavaltuuskunta TEHTÄVÄT Kunniavaltuuskunnan tehtävänä on auttaa ylioppilaskuntaa edistämään jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Anna-Maija Koivusalo 24.2.13 Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Kivun arviointi projekti toteutettiin seitsemännen kerran syksyllä 2012 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon kuin

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

2. Naali äärimmäisen uhanalaiseksi 6-12 aikuista yksilöä sinikettu napakettu

2. Naali äärimmäisen uhanalaiseksi 6-12 aikuista yksilöä sinikettu napakettu 1. Saimaannorppa Norpan alalaji, joka on sopeutunut elämään Saimaan järvialtaassa. Laji on luokiteltu äärimäisen uhanalaiseksi Se on sopeutunut täysin makeaan veteen ja elää 65-80% elämästään vedessä Syö

Lisätiedot

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Astu esiin! Koulutus ja varustamistapahtuma Tampereella 7.-8.2008 Reijo Telaranta 1. Seurakunnan haasteet Haaste on jotain, joka kutsuu toimintaan, tekemää

Lisätiedot

Rakennus Oy LIELAHDEN-NIEMEN -OSAYLEISKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

Rakennus Oy LIELAHDEN-NIEMEN -OSAYLEISKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Rakennus Oy LIELAHDEN-NIEMEN -OSAYLEISKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Kansikuva: Niemen sahan vierellä etelärinteessä sijaitseva lehto. Kuva: Kari Korte (2005) Sisällys 1 Lähtökohta 1 1.1 Suunnittelualue 1

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys

Mitä on kestävä kehitys Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät

Lisätiedot

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 1 TUURIN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE OSAA KORTTELISTA 13 SEKÄ TIEALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavamuutosalueen pinta-ala

Lisätiedot

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

Yhteisvaikutusten arviointi ja sen kehittäminen

Yhteisvaikutusten arviointi ja sen kehittäminen Yhteisvaikutusten arviointi ja sen kehittäminen Ilpo Huolman Uudenmaan ELY-keskus Natura-arviointi hankkeen päätösseminaari 1.12.2015 Yhteisvaikutusten arviointi Jos hanke tai suunnitelma joko yksistään

Lisätiedot

ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008

ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 LO M ATO I M I S TO N K E V ÄT K Ä R P Ä N E N ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 TYÖTE RV

Lisätiedot

1. Saimaannorppa. Eläminen. Pesiminen ja uhanalaisuus

1. Saimaannorppa. Eläminen. Pesiminen ja uhanalaisuus 1. Saimaannorppa Eläminen Pesiminen ja uhanalaisuus Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs Elää makeissa vesissä ja sitä esiintyy ainoastaan Suomessa Saimaan vesistöissä Viettää jopa 80% elämästään vedessä

Lisätiedot

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 OSA-ALUEET... 4 1. Osa-alue 1. 4 2. Osa-alue 2. 5 3. Osa-alue 3. 5 4. Osa-alue 4. 6 5. Osa-alue

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

ELY-keskuksen näkökulma pohjavedenoton luontovaikutusten arviointiin

ELY-keskuksen näkökulma pohjavedenoton luontovaikutusten arviointiin ELY-keskuksen näkökulma pohjavedenoton luontovaikutusten arviointiin Ilpo Huolman Uudenmaan ELY-keskus Vedenottolupaseminaari 3.11.2016 Pohjavesiin liittyvät luonnonarvot Pohjavesistä suoraan riippuvaisia

Lisätiedot

Luonnonympäristön suojelu arktisella alueella

Luonnonympäristön suojelu arktisella alueella Luonnonympäristön suojelu arktisella alueella Hannele Pokka Ympäristöministeriö 19.1.2015 LEVI, Kestävä kaivannaisteollisuus arktisilla alueilla Kes Luonnonsuojelusta luonnon monimuotoisuuden suojeluun

Lisätiedot

Luontotyyppien uhanalaisuuden arviointi. Tytti Kontula Suomen ympäristökeskus Riistakonsernin strategiaseminaari , Gustavelund, Tuusula

Luontotyyppien uhanalaisuuden arviointi. Tytti Kontula Suomen ympäristökeskus Riistakonsernin strategiaseminaari , Gustavelund, Tuusula Luontotyyppien uhanalaisuuden arviointi Tytti Kontula Suomen ympäristökeskus Riistakonsernin strategiaseminaari 9.-10.4.2019, Gustavelund, Tuusula Mikä on luontotyyppi? Luontotyyppi määrittelee rajattavissa

Lisätiedot