Luontolähtöinen toiminta lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukena

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luontolähtöinen toiminta lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukena"

Transkriptio

1 Luontolähtöinen toiminta lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukena

2

3

4 Luukin ulkoilualue, Espoo Toimintapäivään osallistui noin 70 henkilöä. Järjestäjiä 12kpl. Perheet kokoontuivat 9.30 Luukin ulkoilualueen grillikatokselle, joka oli toiminnan keskipiste koko päivän ajan. Grillikatoksella lämmintä juotavaa tarjolla koko ajan sekä lopuksi makkaranpaistoa. Lounas syötiin omakustanne hintaan Luukin kartanon ravintolassa. Toiminnallisia rasteja Luukin lähiympäristössä: Pilkkiminen, hevosajelu, jousiammunta, halikoirat, risutyöt (sisätiloissa) ja kevätseurantarastit. Päivä oli oikein onnistunut ja kauniskin vaikka lunta ei ollutkaan. Palaute kerättiin paperisille lomakkeille. Pulkkamäki ja rekiajelua olivat ensisijaiset suunnitelmat, mutta onneksi oli varasuunnitelmia sään varalle. Päivä päättyi noin klo. 15.

5

6 Luukin ulkoilualue, Espoo Toimintapäivään osallistui noin 60 osallistujaa. Järjestäjiä 10kpl. Perheet kokoontuivat 9.30 Luukin ulkoilualueen grillikatokselle, joka oli toiminnan keskipiste koko päivän ajan. Grillikatoksella juotavaa tarjolla koko ajan sekä lopuksi makkaranpaistoa. Lounas syötiin omakustannehintaan Luukin kartanon ravintolassa. Toiminnallisia rasteja Luukin lähiympäristössä. Frisbeegolf, taimien istutusta, kivien maalausta, eläinvierailijoita: alpakka & mikropossu (aamupäivä) poniratsastusta (iltapäivä) sekä satuhenkinen luontopolku. Päivä päättyi n. klo 15. Palaute kerättiin aikuisilta sähköisesti tapahtuman jälkeen. Lapsilla oli mahdollisuus antaa palautetta piirtämällä/kirjoittamalla ajatuksia suureen valkoiseen paperiin.

7

8

9 Luontokotoutus maahanmuuttajaperheille Backman Heidi Luontokotouttamisopas - Green Care-aktiviteettien hyödyntäminen maahanmuuttajien luontokotouttamisessa. Pilotointi perhekuntoutusyksikössä Gråsten Tanja & Iina Hokkanen Green Care - Nature Assisting Integration of Aging Somali Women.

10 Vapaaehtoisten luontokummien kouluttaminen Yhteistyössä Pelastakaa lapset ry:n ja Pienperheyhdistyksen kanssa Koulutuspäivien aiheina: Nuotioruoat, voimaannuttava valokuvaus, kalastus-ja erätoiminta Luontoon liittyvät kädentaidot Eläinavusteinen toiminta Puutarha ja ympäristötaide Eläinavusteisen toiminnan päivässämme tutustuimme Vesalan koulun luontotoimintaa, sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan, Fallkullan tilan tarjontaan ja koiran käyttöön lapsen kasvun tukena. Kuvassa yksi koulun matelijoista kohtaa kurssilaisia.

11 Mahdollisuus toiminnallisuuteen, leikkiin, kiintymyksen osoittamiseen, uuden oppimiseen, elämyksiin ja onnistumisiin. onnistumiseen

12 Eläimet oppimisen tukena lastensuojelussa ja erityisopetuksessa A 4-year trial of Animal assisted therapy with Public School Special Education Student (, Katcher, Teumer 2005) Erityisoppilaiden vieraillessa maatilalla kerran viikossa: Yliaktiivisuus, aggressiivisuus ja tarkkaavaisuus häiriöt vähenevät huomattavasti Sosiaaliset taidot paranivat merkittävästi Hyvä vaikutus näkyi vahvasti oppilaiden ollessa maatilalla ja vaikutus näkyi myös koulukäyttäytymisessä pitkällä aikavälillä. )

13 Tutkimuksissa todettuja eläinten kohtaamiseen liittyviä vaikutuksia Rentoutuminen, stressireaktioiden väheneminen ( Dzikowski 1998) Lohdutuksen ja tuen kokemus ( Kindwater 1999) Luottamuksen vahvistuminen kiintymyssuhteissa ( Golin, Walsh 1994) Kommunikaation paraneminen terapiatilanteissa ( Dew 2000) Oppiminen ja uusien taitojen saavuttaminen ( Golin&Walsh 1994) Laitosympäristöjen normalisoituminen ( Burke 1992) Toipumiseen liittyvän motivaation paraneminen ( Connor, Miller 2000)

14 Käyttäjäryhmät Norjan Green Care -maatiloilla Type of service Number of cases Education 301 Training for people with illness or disability ( mental and physical) 261 Suppportive child care 184 Others 56 Lähde: Meistad ja Fjeldavli Yhdellä maatilalla voi olla useampia asiakasryhmiä.

15 Green Care farmien asiakasryhmät Hollannissa Client groups data 2005 (Haubenhofer et al., 2008) Nr of farms Nr of clients Total Other Burn-out Elderly with dementia Long-term unemployed Substance abuse Childcare Physically challenged Special education Adolescents Elderly Autism Psychiatric patients Learning disabilities *farms can have clients in various client

16 Palautetta - Palautetta on kerätty jokaisesta toimintapäivästä. - Kokeiltu erilaisia menetelmiä: paperista versiota, sähköistä palautteen antoa, piirtämistä, hymynaamoja aikuisten kohdalla parhaiten on toiminut paperin kyselylomake päivän päätteeksi. Hienoa, että tällaisia järjestetään. Luonnossa liikkuminen on kivaa! Grillikatoksella oli mukavaa ilman toimintaakin, kaunis sää. Kalastus oli lapsille uusi kokemus. Kiitos päivän järjestäjille! Tällaisia ulkotilaisuuksia enemmän. Kivasti järjestetty! Ihanaa kun järjestetään tällaisia tapahtumia. Onnistunut päivä, hyvin järjestetty. Pääsi kokeilemaan uutta lajia Varsinkin pilkkireikien kairaaminen oli kivaa. Hevosajelusta tykkäsivät kaikenikäiset lapset. Jousiammunta isoille kivaa ja erilaista. Kalastus oli elämys!.

17

Maatila ja luonto ympäristöjen hyödyntäminen sekä. Eläinavusteiset toiminnat. Terapeuttinen puutarhanhoito. Eläinavusteiset aktiviteetit

Maatila ja luonto ympäristöjen hyödyntäminen sekä. Eläinavusteiset toiminnat. Terapeuttinen puutarhanhoito. Eläinavusteiset aktiviteetit Green Care tarkoittaa luontoelementtien käyttöä kuntoutumisen ja oppimisen tukena. Se on ammatillista, tavoitteellista ja pitkäjänteistä. Green Care - menetelmien keskeistä sisältöä ovat Maatila ja luonto

Lisätiedot

Miten lastensuojelussa voidaan hyödyntää luontoa ja eläimiä. Tuomo Salovuori, Sininauhaliitto, Vihreä veräjä

Miten lastensuojelussa voidaan hyödyntää luontoa ja eläimiä. Tuomo Salovuori, Sininauhaliitto, Vihreä veräjä Miten lastensuojelussa voidaan hyödyntää luontoa ja eläimiä. Tuomo Salovuori, Sininauhaliitto, Vihreä veräjä SOS lapsikylät Pienperheyhdistys; Mummila ja Mieskaveritoiminta Perhekuntoutuspaikat Mamu- perheet

Lisätiedot

Voimaantuminen Green Care puutarhatoiminnassa

Voimaantuminen Green Care puutarhatoiminnassa Voimaantuminen Green Care puutarhatoiminnassa Green Care tarkoittaa luontoelementtien käyttöä hoidon tukena. Se on ammatillista, tavoitteellista ja pitkäjänteistä. Green Care menetelmien keskeistä sisältöä

Lisätiedot

Tuomo Salovuori, GCF ry Vihreä veräjä projekti Sininauhaliitto

Tuomo Salovuori, GCF ry Vihreä veräjä projekti Sininauhaliitto Tuomo Salovuori, GCF ry Vihreä veräjä projekti Sininauhaliitto Sininauhaliiton Vihreä veräjä on ollut sotejärjestöjen Green Care toiminnan kehittämisen tukena 2011-2016: Lastensuojelussa; Pela, SOS-lapsikylät,

Lisätiedot

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena Terveydenhoitajat opettajien työn tukena Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos Pihla Markkanen, TtM, TtT-opiskelija Terveydenhoitajapäivät 6.2.2015 Esityksen sisältö Taustaa Tutkimuksen (pro gradu työn)

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Ristinkantajat ry:n Green Care -toiminta ja toiminnan vaikutusten arviointi vuonna 2015

Ristinkantajat ry:n Green Care -toiminta ja toiminnan vaikutusten arviointi vuonna 2015 Ristinkantajat ry:n Green Care -toiminta ja toiminnan vaikutusten arviointi vuonna 2015 Sisällys Toiminnan kuvaus... 1 Palautekysely... 2 Kyselyn tulokset... 3 1 Toiminnan kuvaus Ristinkantajat ry:n vuosi

Lisätiedot

Green care. Hyvinvointia luonnosta. Jami Green care / Heli Hämäläinen

Green care. Hyvinvointia luonnosta. Jami Green care / Heli Hämäläinen Green care Hyvinvointia luonnosta Jami Green care / Heli Hämäläinen 5.5.2017 Mitä on green care? Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää ammatillista toimintaa, jolla edistetään ihmisten

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Matti Taajamo Ammatillisen koulutuksen tutkimusseminaari 21.1.2016 Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä (kansallinen tutkimus- ja kehittämishanke)

Lisätiedot

Toimintakyvyn mittaaminen Hoivafarmi hankkeessa Leena Uosukainen ja Johanna Hirvonen yliopettajat Mikkelin ammattikorkeakoulu 3.6.

Toimintakyvyn mittaaminen Hoivafarmi hankkeessa Leena Uosukainen ja Johanna Hirvonen yliopettajat Mikkelin ammattikorkeakoulu 3.6. Toimintakyvyn mittaaminen Hoivafarmi hankkeessa Leena Uosukainen ja Johanna Hirvonen yliopettajat Mikkelin ammattikorkeakoulu 3.6.2015 Tampere Hieman GC historiaa Etelä-Savosta Luontolähtöisen toiminnan

Lisätiedot

Structure of Service Production in Central Finland

Structure of Service Production in Central Finland Structure of Service Production in Central Finland Martti Ahokas Regional Council of Central Finland Introduction Traditionally services in Finland produced by over 400 municipalities The service production

Lisätiedot

LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care

LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care Ohjausryhmä Pekka Stenfors Luonnollisesti töissä -hanke lyhyesti Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja toimintaa hallinnoi Porin kaupungin työllisyysyksikkö.

Lisätiedot

Green Care vihreän hoivan mahdollisuudet Anja Yli-Viikari, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Kuva: Hannele Siltala

Green Care vihreän hoivan mahdollisuudet Anja Yli-Viikari, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Kuva: Hannele Siltala Green Care vihreän hoivan mahdollisuudet Anja Yli-Viikari, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Kuva: Hannele Siltala GREEN CARE - luonnon ja maaseutuympäristön (kasvit, eläimet, maisema, arkirutiinit,

Lisätiedot

Mitä on Green Care- Vihreä Hoiva? Green Care toimintamalleja Norjassa ja Ruotsissa

Mitä on Green Care- Vihreä Hoiva? Green Care toimintamalleja Norjassa ja Ruotsissa Mitä on Green Care- Vihreä Hoiva? Green Care toimintamalleja Norjassa ja Ruotsissa Green Care Vihreä Hoiva maaseudulla, VIVA Sammatti 30.5.2012 Irene Roos, TTS 1 Green Care Vihreä Hoiva Green Care on palvelumuoto

Lisätiedot

33 Lähiulkoilukerta Aluetyyppi, etäisyys Visit closetohome Type of area, distance distance 0,5 h > 0,5 h % ulkoilukerroista / of visits Ulkoiluharrastus / Outdoor activity Kuntokävely, kävelylenkkeily

Lisätiedot

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Toimialan ja yritysten uudistuminen Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne

Lisätiedot

Green Care - sosiaali- ja kasvatuspalveluita maatilaympäristössä. Anja Yli-Viikari

Green Care - sosiaali- ja kasvatuspalveluita maatilaympäristössä. Anja Yli-Viikari Green Care - sosiaali- ja kasvatuspalveluita maatilaympäristössä Anja Yli-Viikari Alankomaat Hoeve Klein Mariëndaal Päivätoiminta-, koulutus- ja virkistyspalvelut sekä maataloustuotanto (oma käyttö, kahvila,

Lisätiedot

27 Suunnistus Orienteering Kalliokiipeily Rock, mountain climbing Maastoratsastus Crosscountry horseback riding Osallis. Harrastuskertoja vuodessa Osallis. Harrastuskertoja vuodessa Osallis. Harrastuskertoja

Lisätiedot

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille.

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille. Jyvälle palvelumuotoilusta - tapahtuma 27.11.2014 Haluatko kehittää omaa liiketoimintaasi? Hyödynnätkö maaseudun kallisarvoisinta resurssia - luontoa - palveluliiketoiminnassa? Haluatko löytää liikekumppaneita

Lisätiedot

Green Care mahdollisuudet Suomessa

Green Care mahdollisuudet Suomessa Green Care mahdollisuudet Suomessa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Kuva: Hannele Siltala GREEN CARE - luonnon ja maaseutuympäristön (kasvit, eläimet, maisema, arkirutiinit, yhteisöllisyys, hiljaisuus

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY on alueellinen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja erityisoppilaat - Miten Suomessa on onnistuttu ja mitä taloudellisia vaikutuksia tuloksilla voi olla

Maahanmuuttajat ja erityisoppilaat - Miten Suomessa on onnistuttu ja mitä taloudellisia vaikutuksia tuloksilla voi olla Maahanmuuttajat ja erityisoppilaat - Miten Suomessa on onnistuttu ja mitä taloudellisia vaikutuksia tuloksilla voi olla Tanja Kirjavainen 14.4.2016 Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen talousfoorumi 2016,

Lisätiedot

1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ:

1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: PALOTARUS SUURLEIRI 2010 / PADASJOKI MINILUENNOT /Taru Laurén / 5.-9.7.2010 1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: A = ATTENTION = HUOMIO

Lisätiedot

GRÖN OMSORG I ÖSTERBOTTEN- PROJEKTET (GREEN CARE POHJANMAALLA- HANKE) Centria AMK Kokkola-Pietarsaaren yksikkö

GRÖN OMSORG I ÖSTERBOTTEN- PROJEKTET (GREEN CARE POHJANMAALLA- HANKE) Centria AMK Kokkola-Pietarsaaren yksikkö GRÖN OMSORG I ÖSTERBOTTEN- PROJEKTET (GREEN CARE POHJANMAALLA- HANKE) 1.8.2013 31.12.2014 Centria AMK Kokkola-Pietarsaaren yksikkö Toiminta-alue Pietarsaari-Vaasan alue -Luoto, Kruunupyy, Pietarsaari,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnasta oppiminen korkeakoulussa: KAMU-hankkeessa kehitetty vapaaehtoistoiminnasta oppimisen malli

Vapaaehtoistoiminnasta oppiminen korkeakoulussa: KAMU-hankkeessa kehitetty vapaaehtoistoiminnasta oppimisen malli Vapaaehtoistoiminnasta oppiminen korkeakoulussa: KAMU-hankkeessa kehitetty vapaaehtoistoiminnasta oppimisen malli Mai Salmenkangas, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu KANTU-päivät 13.2.2015 Vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio

Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kehittämiskumppanuuksin & Verkostotyöllä tavoitellaan - alueen nuorten parempaa elämänhallintaa - varhaista puuttumista tilanteisiin - nuorille asiakaslähtöisempiä

Lisätiedot

Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015

Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015 Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015 GREEN CARE - ammatillisuutta, vastuullisuutta ja tavoitteellisuutta Green Careen liittyviä tavoitteita Psykologisia tavoitteita: Mielialan kohentaminen

Lisätiedot

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Opintomatka Espanjan Fuengirolaan 22. 29.9.2011

MATKARAPORTTI. Opintomatka Espanjan Fuengirolaan 22. 29.9.2011 MATKARAPORTTI Opintomatka Espanjan Fuengirolaan 22. 29.9.2011 KOS09 ja ryhmänohjaaja Pia Lambacka Tehnyt: Satu Harjula & Elisa Malmi Torstai 22.9.2011 Reissumme starttasi 21.9.2011 klo. 22.30 Kärsämäeltä,

Lisätiedot

Jyväskylä 27.11.2013 Inkluusion askelmerkit

Jyväskylä 27.11.2013 Inkluusion askelmerkit Jyväskylä 27.11.2013 Inkluusion askelmerkit Aija Saari Tutkimuspäällikkö, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry aija.saari@vammaisurheilu.fi VAMMAISUUDEN KAKSI MALLIA/ FILOSOFIAA Medikaalinen ja sosiaalinen

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

GREEN CARE KÄSITTEET. Arja Jääskeläinen Green Care koulutuspäivä PoLut -hanke AJ 2017

GREEN CARE KÄSITTEET. Arja Jääskeläinen Green Care koulutuspäivä PoLut -hanke AJ 2017 GREEN CARE KÄSITTEET Arja Jääskeläinen 16.11.2017 Green Care koulutuspäivä PoLut -hanke LUONTOA ELÄMÄÄN HANKE (ESR) (1.1.2015-31.12.2017) Toimintakykyä ja osallisuutta luontolähtöisillä menetelmillä ja

Lisätiedot

Koulutusta vai kasvatusta? Seikkailu- ja ryhmätoiminnan mahdollisuudet lasten ja nuorten kasvun tukena

Koulutusta vai kasvatusta? Seikkailu- ja ryhmätoiminnan mahdollisuudet lasten ja nuorten kasvun tukena Koulutusta vai kasvatusta? Seikkailu- ja ryhmätoiminnan mahdollisuudet lasten ja nuorten kasvun tukena SOOL ry ympäristökasvatuksen teemaseminaari 16.10.2015 Rauma Paavo Heinonen Mitä? Missä? Milloin?

Lisätiedot

Suomi 2014 - Eläinten käyttö tieteellisiin tai opetustarkoituksiin - kasvatus ja/tai ylläpito ja lopetus ilman toimenpiteitä. Total.

Suomi 2014 - Eläinten käyttö tieteellisiin tai opetustarkoituksiin - kasvatus ja/tai ylläpito ja lopetus ilman toimenpiteitä. Total. SUOMI 2014 - Eläinten käyttö tieteellisiin tai opetustarkoituksiintoimenpiteissä käytetyt Hiiret Mice 2413 38131 15245 5199 60988 Rotat Rats 735 10352 4608 1960 17655 Marsut Guinea-Pigs 15 9 9 33 Kultahamsterit

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MITÄ ON? Perheoppimisella tarkoitetaan eri sukupolveen kuuluvien ihmisten yhteistä usein informaalia oppimista,

Lisätiedot

ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA

ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA Seinäjoki 2005 ja 2009 kuntaliitosten jälkeen Pinta-ala kasvoi yli kymmenkertaiseksi ja on nyt 1469 km2 Asukkaita tällä hetkellä lähes 60000 ja väkiluku kasvaa

Lisätiedot

56 Ulkoilun useus Koko vuosi Tammi maaliskuu Kesä elokuu Syys joulukuu ja ajankäyttö Year around January March June-August September December viikossa Weekly frequency and time use Ka / Mean Koko väestö

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen autuus ja julmuus

Elinikäisen ohjauksen autuus ja julmuus Elinikäisen ohjauksen autuus ja julmuus Sakari Saukkonen Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Elinkäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia,

Lisätiedot

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa 31.10.2007 Oulun yliopisto Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Millaista oppimista tarvitaan? Epäselvien, muuttuvien ja avoimien ongelmien ratkaisu Oman ja muiden

Lisätiedot

Kuntien tuottavuusvertailu

Kuntien tuottavuusvertailu Kuntien tuottavuusvertailu INFO Perusopetus Lukiokoulutus Päiväkotihoito Perhepäivähoito Tuotos = laskennallinen oppilas- tai opiskelijamäärä Perusopetus: kustannuspainokertoimet eri suoriteryhmille: maahanmuuttajien

Lisätiedot

Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä

Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 19.9.2012 Aino-Marja Kairamo Tekijöitä, jotka pahentavat syrjäytymisriskiä

Lisätiedot

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa

Lisätiedot

Viherympäristön psykososiaaliset palvelut eri kohderyhmille. Monimuotoisesta luonnosta terveyttä ja hyvinvointia 29.4.2014 Dos.

Viherympäristön psykososiaaliset palvelut eri kohderyhmille. Monimuotoisesta luonnosta terveyttä ja hyvinvointia 29.4.2014 Dos. Viherympäristön psykososiaaliset palvelut eri kohderyhmille Monimuotoisesta luonnosta terveyttä ja hyvinvointia 29.4.2014 Dos. Erja Rappe HY Psykososiaalinen Käsitteen avulla yhdistetään ihmisen olemassa

Lisätiedot

Sosioekonominen asema / Socioeconomic status Maatalousyrittäjä Farmer Muu yrittäjä Entrepreneur Ylempi toimihenkilö Upperlevel employee Alempi toimihe

Sosioekonominen asema / Socioeconomic status Maatalousyrittäjä Farmer Muu yrittäjä Entrepreneur Ylempi toimihenkilö Upperlevel employee Alempi toimihe 2 Kävely Retkeily, erävaellus Backpacking Patikointi Hiking Kuntokävely, kävelylenkkeily Walking for pleasure Walking Osallis. Harrastuskertoja vuodessa Osallis. Harrastuskertoja vuodessa Osallis. Harrastuskertoja

Lisätiedot

Jaana Ruoho, 16.10.2014

Jaana Ruoho, 16.10.2014 Jaana Ruoho, 16.10.2014 Green Care -esiselvitys- ja tiedotushanke 1.9.2013-30.10.2014 Green Care -toiminnan kartoittaminen Satakunnassa Tiedottaminen Toteuttaja on SAMK, matkailun tiimi Rahoittaja on Satakunnan

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

POTILASSIMULAATIOMENETELMÄ JA OPPIMISTULOKSET LÄÄKEHOIDON KOULUTUKSESSA

POTILASSIMULAATIOMENETELMÄ JA OPPIMISTULOKSET LÄÄKEHOIDON KOULUTUKSESSA POTILASSIMULAATIOMENETELMÄ JA OPPIMISTULOKSET LÄÄKEHOIDON KOULUTUKSESSA INTEGROITU KIRJALLISUUSKATSAUS SimPro 25.8. 2015 Aura, Suvi; / Itä-Suomen Yliopisto, Kuopion Yliopistollinen Sairaala Sormunen, Marjorita/

Lisätiedot

ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin

ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin Forssan seudun Green Care klusterihankkeen II työpaja Anun Arkissa 17.5.2016 Satu Valkas, koulupsykologi / FSHKY ADHD Aktiivisuuden

Lisätiedot

Green Care opintomatka Ruotsiin 6.-8.6.2012. Matkaraportti Työtehoseura, TTS

Green Care opintomatka Ruotsiin 6.-8.6.2012. Matkaraportti Työtehoseura, TTS Green Care opintomatka Ruotsiin 6.-8.6.2012 Matkaraportti Työtehoseura, TTS 1 Matkan päätavoitteet Tutustua erilaisiin tapoihin toteuttaa Green Carea ja siihen, miten yrittäjät ovat kehittäneet palveluitaan.

Lisätiedot

AINEENOPETTAJIEN ERITYISOPETUS RYHMÄKERTA 3

AINEENOPETTAJIEN ERITYISOPETUS RYHMÄKERTA 3 AINEENOPETTAJIEN ERITYISOPETUS RYHMÄKERTA 3 http://blogs.helsinki.fi/lmuusita 1 POHDI Mitä teet, jos oppilaasi ei opi muiden tahdissa? 2 NYT VOIMASSA OLEVA, 2011 VANHA Käyttäytymis- ja sopeutumisvaikeuksisten

Lisätiedot

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, jossa tehdään töitä lapsen

Lisätiedot

Tehostetun tuen luokat. Malli inkluusion toteuttamisesta Leikarissa

Tehostetun tuen luokat. Malli inkluusion toteuttamisesta Leikarissa Tehostetun tuen luokat Malli inkluusion toteuttamisesta Leikarissa Päivitetty 19.11.2013 Leikarin pienryhmä (1-2) yhdistetään kahteen yleisopetuksen luokkaan: : Luokanopettajien työpanos Erityisluokanopettajan

Lisätiedot

Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla

Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla MMM Maria Suomela, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Green Care-toiminnasta terveyttä, hyvinvointia

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö. 12.6.2015 Teija Horsma

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö. 12.6.2015 Teija Horsma Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö 12.6.2015 Teija Horsma 1 Omavalvonta Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvonnassa korostetaan palveluntuottajien omaa vastuuta toiminnan

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNASTA VOIMIA ARKEEN - PSYKOMOTORISESTA LÄHESTYMISTAVASTA VARHAISKASVATUKSESSA ANITA AHLSTRAND JA MARI JAAKKOLA

YHTEISTOIMINNASTA VOIMIA ARKEEN - PSYKOMOTORISESTA LÄHESTYMISTAVASTA VARHAISKASVATUKSESSA ANITA AHLSTRAND JA MARI JAAKKOLA YHTEISTOIMINNASTA VOIMIA ARKEEN - PSYKOMOTORISESTA LÄHESTYMISTAVASTA VARHAISKASVATUKSESSA ANITA AHLSTRAND JA MARI JAAKKOLA PSYKOMOTORINEN LÄHESTYMISTAPA Juuret Keski-Euroopassa Suomeen vaikutteita eniten

Lisätiedot

Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa

Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa Motivaatio ja oppiminen: Eskarista kouluun siirryttäessä Jari-Erik Nurmi & Kaisa Aunola, Ulla Leppänen, Katja Natale,, Jaana Viljaranta, Marja Kristiina Lerkkanen,, Pekka

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat LEIKKIKOONTI Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat 21.5.2014 ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Leikin filosofisia lähtökohtia 2. Leikki ja oppiminen 3. Leikki ja didaktiikka 4. Leikki ja pedagogiikka 5. Leikin

Lisätiedot

VILLITARHA. - tunteita ja toimintaa

VILLITARHA. - tunteita ja toimintaa VILLITARHA - tunteita ja toimintaa Tilaa toimia Pieni tunnelmallinen alpakkatila, jossa järjestetään ihmisten ja eläinten hyvinvointiin sekä kädentaitoihin liittyviä kursseja. Lisäksi palvelutarjotaan

Lisätiedot

Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen Etelä-Suomen vakuutusalueen vakuutuspiireissä v. 2014

Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen Etelä-Suomen vakuutusalueen vakuutuspiireissä v. 2014 Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen Etelä-Suomen vakuutusalueen vakuutuspiireissä v. 2014 Infotilaisuudet palveluntuottajille Infotilaisuuden ohjelma Avaus Vaikeavammaisten avoterapioiden

Lisätiedot

Korkeakoulujen S2-opetuksen idea- ja materiaalipankki KOTIKIMARA

Korkeakoulujen S2-opetuksen idea- ja materiaalipankki KOTIKIMARA Korkeakoulujen S2-opetuksen idea- ja materiaalipankki KOTIKIMARA Tuula Jäppinen HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu ja Helsinki Education and Research Area HERA Taustaa 1(2) Vuonna 2008 korkeakouluissa oli

Lisätiedot

Green care. Kuva: Hannele Siltala

Green care. Kuva: Hannele Siltala Green care Kuva: Hannele Siltala Ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus - Perinteinen elämäntapa: luonnonläheisyys, riippuvuus luonnon antimista - Teknistyminen: elämäntavan irtaantuminen luonnosta - Ympäristöongelmat

Lisätiedot

EP senioripoliisit. Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014

EP senioripoliisit. Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014 EP senioripoliisit Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014 Lokakuun tapaamispaikka oli Seinäjoella Kirjastotalo Apila, pari vuotta sitten käyttöön otettu uusi, loistava kirjasto. Senioreita kulttuuriympäristö

Lisätiedot

Green Care ja eläinten hyvinvointi

Green Care ja eläinten hyvinvointi SENNI seminaari 26.1.2012, Kuopio Green Care ja eläinten hyvinvointi Itä-Suomen yliopisto, Biologian laitos (Kuopio) & Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus (Maaninka)

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Kun aika ei hoida! Finlandia-talo

Kun aika ei hoida! Finlandia-talo Kun aika ei hoida! Finlandia-talo Masennuksen merkitys Veli-Pekka Valkonen, ylilääkäri 6.5.2015 Oikeus hyvinvointiin Mistä syistä eläköidytään? Päivitetty: 30.4.2015 - Anna palautetta tai kysy Seuraava

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

SULAKO hanke & Case: Projektinhallinta 4 op

SULAKO hanke & Case: Projektinhallinta 4 op SULAKO hanke & Case: Projektinhallinta 4 op SULOP 2015 ESITYS 5.3.2015 KENNETH NORRGÅRD & KIRSI SALOMAA VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU 9.3.2015 1 Esityksen rakenne 0 SULAKO hanke Taustateoria VAMK:n toimintaprosessista

Lisätiedot

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Matkaan lähdimme maanantaina 15.4 jännittynein, mutta iloisin mielin. Tiistai-aamuna lensimme Kööpenhaminan kautta Malagaan. Malagassa oli lämmintä ja jännityksestä

Lisätiedot

Research in Chemistry Education

Research in Chemistry Education Research in Chemistry Education The Unit of Chemistry Teacher Education, Department of Chemistry, University of Helsinki Chemistry Education Centre Kemma, National LUMA Centre, University of Helsinki Prof.

Lisätiedot

Maahanmuuttajanuorten terveystutkimus ja kotoutumisen indikaattorit

Maahanmuuttajanuorten terveystutkimus ja kotoutumisen indikaattorit Maahanmuuttajanuorten terveystutkimus ja kotoutumisen indikaattorit Tutkimusprofessori Tiina Laatikainen 21.5.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Maahanmuuttajat Suomessa Vuonna 2011 Suomessa n. 183 000 ulkomaan

Lisätiedot

Verkkotehtäviin pohjautuva arviointi matematiikan opetuksessa

Verkkotehtäviin pohjautuva arviointi matematiikan opetuksessa Verkkotehtäviin pohjautuva arviointi matematiikan opetuksessa Linda Blåfield, Helle Majander, Antti Rasila & Pekka Alestalo Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu Oppimisen arviointi Käytännössä: Tarkastellaan

Lisätiedot

Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu. Aikuiskoulutuksen asiakirjat 24.1.2013 Helsingin Messukeskus Sari Ellonen

Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu. Aikuiskoulutuksen asiakirjat 24.1.2013 Helsingin Messukeskus Sari Ellonen Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu Aikuiskoulutuksen asiakirjat 24.1.2013 Helsingin Messukeskus Sari Ellonen SADe-ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelut (OKM) Oppijan keskitetyt

Lisätiedot

Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015

Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015 Erasmus Charter for Higher Education (ECHE) Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015 Pohjoismainen ECHE-hanke ECHE-dokumenttien tarkastelu ja vertailu

Lisätiedot

Welcome to. Finland Lahti Wellamo Community College. 11 December 2007

Welcome to. Finland Lahti Wellamo Community College. 11 December 2007 Welcome to Finland Lahti Wellamo Community College 11 December 2007 We operate in the premises of Lahti Adult Education Centre The building was inaugurated exactly 20 year ago and was built to serve university

Lisätiedot

Green care - kasvattajina

Green care - kasvattajina Green care - Suomenlehmä terapeutteina ja kasvattajina Katriina Soini Erikoistutkija, FT Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos katriina.soini@mtt.fi

Lisätiedot

Sosioekonomiset erot lasten ja nuorten tapaturmakuolleisuudessa Suomessa

Sosioekonomiset erot lasten ja nuorten tapaturmakuolleisuudessa Suomessa Sosioekonomiset erot lasten ja nuorten tapaturmakuolleisuudessa Suomessa Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi 13.9.2012 Hanna Remes Sosiaalitieteiden laitos, sosiologia, väestöntutkimuksen yksikkö

Lisätiedot

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Green Care vihreä hoiva maaseudulla, VIVA Anjala 6.10.2011 Anne Korhonen, TTS Esityksen sisältö Kyselyt Maaseutuyrittäjät Hoivayrittäjät Kunnat Kolmas sektori Haastattelut

Lisätiedot

Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja 30.3.2016 Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus?

Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja 30.3.2016 Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus? Biodiversiteetti ja rakentaminen kompensaatiot Seminaari & työpaja Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus? Pekka Vuorinen Ympäristö- ja energiajohtaja Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Sulautuva sosiaalityö

Sulautuva sosiaalityö Sulautuva sosiaalityö Sosiaalityön tutkimuksen päivät Sosiaalityön yliopiston lehtori, VTT Camilla Granholm camilla.granholm@helsinki.fi Twitter:@cgranhol Taustaa Väittelin huhtikuussa 2016 Väitöskirjani

Lisätiedot

Alueellinen koulutuspäivä 22.4.2016. Hyvinkään sairaala Lastenpsykiatrian yksikkö Ylilääkäri Eeva Huikko

Alueellinen koulutuspäivä 22.4.2016. Hyvinkään sairaala Lastenpsykiatrian yksikkö Ylilääkäri Eeva Huikko Alueellinen koulutuspäivä 22.4.2016 Hyvinkään sairaala Lastenpsykiatrian yksikkö Ylilääkäri Eeva Huikko Ohjelma 12.00-12.05 Avaus ylilääkäri Eeva Huikko 12.05-13.35 Vittu sä oot lehmä"- koulun keinot koetuksella

Lisätiedot

Ennakoi, kehitä, jalosta kehittämis- ja hanketoiminnan johtaminen ammatillisessa koulutuksessa

Ennakoi, kehitä, jalosta kehittämis- ja hanketoiminnan johtaminen ammatillisessa koulutuksessa Ennakoi, kehitä, jalosta kehittämis- ja hanketoiminnan johtaminen ammatillisessa koulutuksessa Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu) MYÖTÄTUULESSA toimintaa ja tuloksia ammatilliseen

Lisätiedot

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Maaseutumatkailu Perinteisesti maaseutumatkailuun on yhdistetty maatilatalous, mutta maaseudun rakennemuutoksen myötä matkailu on elinkeinona ohittanut

Lisätiedot

Laitos vs. pienkoti. K-S VammaisKaste Kari Räty

Laitos vs. pienkoti. K-S VammaisKaste Kari Räty Laitos vs. pienkoti K-S VammaisKaste Historiaa Goffman, Erving ( 1961 ): Asylums: Essays on the social situation of mental patients and other inmates, suom. Auli Tarkka & Riitta Suominen. Minuuden riistäjät.

Lisätiedot

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen VASU2017 KOONTI KYSELYSTÄ HUOLTAJILLE VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetushallitus valmistelee parhaillaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, ja niiden mukaan laadittava

Lisätiedot

Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu ohjelman kehittämisen tukena 2010 2015 Tampere 17.3.2015. Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu ohjelman kehittämisen tukena 2010 2015 Tampere 17.3.2015. Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu ohjelman kehittämisen tukena 2010 2015 Tampere 17.3.2015 Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Sisältö Tausta ja tavoitteet Tuloksia Mitä nyt tiedetään

Lisätiedot

PIKAOPAS MUISTISAIRAAN OMAISELLE HIERONNAN JA SUOSIKKIMUSIIKIN KÄYTTÖÖN AHDISTUKSEN JA LEVOTTOMUUDEN VÄHENTÄMISEKSI

PIKAOPAS MUISTISAIRAAN OMAISELLE HIERONNAN JA SUOSIKKIMUSIIKIN KÄYTTÖÖN AHDISTUKSEN JA LEVOTTOMUUDEN VÄHENTÄMISEKSI PIKAOPAS MUISTISAIRAAN OMAISELLE HIERONNAN JA SUOSIKKIMUSIIKIN KÄYTTÖÖN AHDISTUKSEN JA LEVOTTOMUUDEN VÄHENTÄMISEKSI Heidi Lönnqvist & Gareth Stowers Toukokuu 2016 Tutkimustiedon mukaan hieronta ja suosikkimusiikki

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Liikunta, liikkuminen ja motoriset taidot n osaamista verrataan laadittuihin opiskelijan keskusteluissa, oppimistehtävillä, portfolioilla tai projekteilla. vertais n itsearviointi

Lisätiedot

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 1 SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 Sähköinen liiketoiminta on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosesseissa.

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa

Lisätiedot

Sosioekonominen asema / Socioeconomic status Maatalousyrittäjä 18,4 8,2 12,2 2,6 19,1 76,0 8 Farmer Muu yrittäjä 46,8 23,8 29,3 2,3 2 2,4 7 7 Entrepre

Sosioekonominen asema / Socioeconomic status Maatalousyrittäjä 18,4 8,2 12,2 2,6 19,1 76,0 8 Farmer Muu yrittäjä 46,8 23,8 29,3 2,3 2 2,4 7 7 Entrepre 174 53 Kuntien, valtion ja yksityisten alueet Municipal, state and private areas Koko väestö Total population Sukupuoli / Sex Nainen Female Mies Male Ikä / Age 15 24 25 44 45 64 65 74 * Kunnan alue Municipal

Lisätiedot

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010 Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu 1991 Tehtävänä

Lisätiedot

Time spent reading magazines NRS 2011

Time spent reading magazines NRS 2011 Time spent reading magazines NRS 2011 Time spent reading magazines Time spent reading magazines Researched in NRS Consumer 2011 survey through an internet questionnaire A customised form: only the magazines

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PRAKSIS

LASTENSUOJELUN PRAKSIS LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula

Lisätiedot

PISA JA TULEVAISUUS. Jouni Välijärvi, professori. Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto

PISA JA TULEVAISUUS. Jouni Välijärvi, professori. Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA JA TULEVAISUUS Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Koulutusmessut Yhtheen tulhaan ja etheenpäin menhään! Rovaniemi 20.9.2014 19.9.2014 PISA 2012 Programme for

Lisätiedot

Uutta tietoa Green caresta

Uutta tietoa Green caresta Uutta tietoa Green caresta Green care verkostotyöpaja, Sitra 30.3.2011 Katriina Soini Erikoistutkija, FT Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto katriina.soini@mtt.fi GC toiminta

Lisätiedot

Siika ja Harri Blue care kalastusprojekti lapsille

Siika ja Harri Blue care kalastusprojekti lapsille Siika ja Harri Blue care kalastusprojekti lapsille Marja Rantanen, Saara Tuohimetsä Freshabit Life IP Freshabit-hankkeen (2016 2022) tavoitteena on parantaa Natura 2000 -vesistöalueiden ekologista tilaa

Lisätiedot