CONSUMER PAYMENT REPORT 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "CONSUMER PAYMENT REPORT 2015"

Transkriptio

1 SUOMI CONSUMER PAYMENT REPORT 1 Intrum Justitia on kerännyt tutkimusaineistoa kuluttajalta 1 Euroopan maassa muodostaakseen kuvan Euroopan kuluttajien jokapäiväisestä elämästä; heidän kulutuskäyttäytymisestään ja kyvystään hoitaa henkilökohtaista talouttaan. Tutkimuksen tulokset esitellään Kuluttajien maksutaparaportissa 1 (European Consumer Payment Report). Syvällisemmän kuvan saamiseksi kunkin maan tutkimustuloksista on tuotettu myös maakohtaiset raportit. Tämä raportti on koottu Suomen tuloksista.

2 CONSUMER PAYMENT REPORT 1 SUOMI PÄÄTULOKSET 1 prosenttia suomalaisista vastaajista kertoo joutuneensa lainaamaan rahaa maksaakseen laskujaan kuluneen puolen vuoden aikana. Yleisimmin rahaa lainataan perheeltä ( prosenttia) ja ystäviltä ( prosenttia). Tämä on linjassa muun Euroopan kanssa. Kolmanneksi yleisin paikka ottaa lainaa on pikalainayhtiö. Vain Virossa lainataan pikalainayhtiöiltä useammin kuin Suomessa, ja sielläkin lainaajien määrä on huomattavasti suomalaisia pienempi (koska selvästi harvempi ottaa siellä ylipäätään lainaa laskujen maksuun). Suomalaiset ovat melko pessimistisiä taloustilanteensa suhteen. Vain 1 prosenttia sanoo olevansa paremmassa taloudellisessa tilanteessa kuin keskimääräinen eurooppalainen, mikä on samalla tasolla espanjalaisten kanssa. Vain prosenttia uskoo maan taloudellisen tilanteen muuttuvan parempaan suuntaan. Ainoastaan kreikkalaisilla usko tulevaan on tätä heikompi. TALOUDEN KEHITYS Suomi keskimäärin EU:ssa BKT per henkilö euroissa 4 BKT:n prosentuaalinen kasvu,1 1, Inflaatio 1,, Työttömyysaste, 1, Lähde: Eurostat MAKSUKÄYTTÄYTYMINEN (kuluttajat) Kuluttajille myönnetty maksuehto keskimäärin päivää 1 Todellinen maksuaika keskimäärin päivää Lähde: Eurostat MAKSUKÄYTTÄYTYMINEN Eri laskutyypit Maksatko seuraavat laskut maksuajan puitteissa vai vasta eräpäivän jälkeen, vai vaihteleeko se tilanteen mukaan? Vastaajat kertoivat, miten maksavat kunkin listatun tyypin laskut. [ Eräpäivään mennessä [ Eräpäivän jälkeen [ Vaihtelevasti Vuokra Sähkö, vesi, kaasu TV-maksut Mobiiliverkon (puhelin) maksut Asuntolaina Internet- tai (kiinnitys) laajakaistakulut Kiinteän verkon (puhelin) maksut Vakuutusmaksut Verot Liikennesakot Lääkäri-, hammaslääkäri- ja terveydenhuoltomaksut Maksamattomien velkojen lyhentäminen Luottokorttilaskut Lainanlyhennykset Koulutuskustannukset Lastenhoitomaksut Verkkokauppa- tai postimyyntiostokset 1 % 4 Tilausmaksut tai kuukausisopimukset (lehtitilaukset, urheilumaksut),,,4,,

3 CONSUMER PAYMENT REPORT 1 SUOMI Oletko maksanut laskuja myöhässä kuluneen kuukauden aikana? (%) Laitatko rahaa kuukausittain säästöön? (%) vuotta - vuotta -49 vuotta + vuotta [ En [ Kyllä, yhden kerran [ Kyllä, -4 kertaa [ Kyllä, kertaa tai useammin [ En tiedä SYY LASKUN/LASKUJEN MYÖHÄSTYMISEEN (%) vuotta - vuotta -49 vuotta + vuotta [ Kyllä [ En Keskimääräinen summa, jonka suomalaiset säästävät kuukausittain (mediaani) EUR 1 Mitä varten laitat kuukausittain rahaa säästöön? (%) vuotta - vuotta -49 vuotta + vuotta [ Huolimattomuus [ Kykenemättömyys [ Tahto [ Muu, mikä [ En tiedä Ottanut lainaa laskujen maksuun kuluneen puolen vuoden aikana (ei asuntolaina) 1 1 (%) 4 9 Yllättäviin menoihin [ - vuotta [ - vuotta [ -49 vuotta [ + vuotta Matkustukseen Kuluttamiseen 41 Ostaakseni asunnon 1 Eläkepäiviä varten - vuotta - vuotta -49 vuotta + vuotta [ Kyllä [ En [ En tiedä MISTÄ LAINA LASKUJEN MAKSUUN OTETTIIN (%) Lapsia / lastenlapsia varten Koulutukseen Työttömäksi jäämisen varalta Joku muu syy Ei mikään näistä Oma pankki Pikavippi/ verkkoluotto Perhe Panttilainaamo Esimies / työpaikka Joku toinen pankki Luottokortin limiitin ylitys Ystävät Rahanlainaaja / koronkiskuri En tiedä

4 4 CONSUMER PAYMENT REPORT 1 SUOMI KYKY MAKSAA YLLÄTTÄVIÄ KULUJA LAINAAMATTA RAHAA (%) Olisiko sinulla varaa odottamattomaan 1 euron hankintaan ilman että ottaisit siihen lainaa? Summa on noin puolet keskimääräisestä kuukausitulosta Suomessa vuotta - vuotta -49 vuotta + vuotta [ Kyllä [ Ei [ En tiedä MINKÄLAINEN ON HENKILÖKOHTAISEN TALOUTESI TILA? (%) [ Erittäin hyvä [ Melko hyvä [ Ei hyvä eikä huono [ Melko huono [ Erittäin huono [ En halua vastata Uskotko, että sinulla on kohtuullinen mahdollisuus parantaa omaa taloustilannettasi? (%) - vuotta - vuotta -49 vuotta + vuotta vuotta - vuotta -49 vuotta + vuotta [ Kyllä [ En [ En tiedä MAHDOLLISET SYYT IHMISTEN TALOUDELLISIIN ONGELMIIN SUOMESSA (%) Vastaajilta pyydettiin mielipidettä siitä, missä määrin oheiset syyt ovat taloudellisten ongelmien taustalla Suomessa. Avioero Verotus Matkapuhelimen ja internetin kulut Lasten koulutusmaksut Lomat Päivittäistarvikkeet Terveydenhuoltomaksut Vakuutusmaksut Energiakulut Polttoainekulut [ Erittäin paljon [ Paljon [ Vähän [ Erittäin vähän [ Ei ollenkaan

5 CONSUMER PAYMENT REPORT 1 SUOMI VÄITTÄMÄT Samaa vai eri mieltä (%) 1 - vuotta - vuotta -49 vuotta 4 + vuotta [ Olen samaa mieltä [ En ole samaa enkä eri mieltä [ Olen eri mieltä 1 Toisinaan en saa tarpeeksi rahaa 1 Pyrin opettamaan lapsilleni vastuullista rahankäyttöä 1 Mielestäni on tärkeää maksaa laskut ajoissa 1 Joskus laskuni jäävät lojumaan avaamattomina 1 Joskus pelottaa avata postilaatikko lisälaskujen takia Olen huolissani, ettei minulle jää tarpeeksi rahaa jäljelle laskujen maksun jälkeen 1 4 Tiedän joka kuukausi mitä laskuja odottaa 1 4 Taloudellinen tilanteeni on parempi kuin eurooppalailla keskimäärin. 1 4 Tällä hetkellä minulla ei ole tarpeeksi rahaa ihmisarvoiseen elämään 1 4 Harkitsen muuttavani toiseen maahan oman maani taloustilanteen vuoksi 1 4 Yleisesti ottaen taloustilanteeni ei ole hallinnassa 1 4 Lapsille pitäisi opettaa enemmän henkilökohtaisen talouden hallinnasta koulussa 1 4 Taloustilanteeni on tai tulee olemaan parempi kuin vanhemmillani 1 4 Lasteni taloustilanne tulee olemaan huonompi kuin minulla 1 4 Kulutan säännöllisesti rahaa verkossa 1 4 Maani taloustilanne on muuttumassa parempaan suuntaan 1 4 Henkilökohtainen taloustilanteeni on muuttumassa parempaan suuntaan 1 4 Vanhempani opettivat minulle rahankäyttöä 1 4 Pystyn elättämään itse itseni 1 4 Mielestäni on sopivaa lainata rahaa kulutustavaroiden ostamista varten (esimerkiksi TV tai tietokone) 1 Mielestäni on sopivaa lainata rahaa lomamatkaa varten 1 Taloudellinen tilanteeni vaikuttaa siihen, että en lopeta suhdettani 4 4

6 CONSUMER PAYMENT REPORT 1 ÖSTERREICH 1 VINKKIÄ HENKILÖKOHTAISEN TALOUDEN HALLINTAAN 1. Kuluta maksukykysi mukaisesti. Muodosta kuva taloutesi menoista listaamalla kuukausittaiset tulosi ja menosi, jotta et kuluttaisi rahoja, joita sinulla ei ole.. Mieti kahdesti ennen kuin ostat jotain. Tarvitsetko sitä todella?. Laita rahaa sivuun laskuille, jotka tiedät saavasi lähitulevaisuudessa (autovakuutus tms.). 4. Älä allekirjoita sopimuksia ennen kuin olet lukenut ja ymmärtänyt sopimusehdot.. Vältä ylimääräiset kulut maksamalla laskut eräpäivään mennessä.. Jos et pysty maksamaan laskuasi, ota viivyttelemättä yhteyttä tahoon, jolle olet velkaa sopiaksesi maksusuunnitelmasta tai eräpäivän siirrosta.. Jos et pysty maksamaan velkaasi, sinuun saatetaan olla yhteydessä perintätoimistosta. Kerro heille mikä taloudellinen tilanteesi on, jotta vältyt turhilta kuluilta ja harmilta, ja jotta löytäisitte juuri sinulle parhaan mahdollisen ratkaisun tilanteeseen.. Velkaongelmasi voi ratketa, kun puhut avoimesti tilanteestasi ja pyrit aktiivisesti löytämään ratkaisuja. 9. Mikäli olet tehnyt maksusuunnitelman, pidä sopimuksesta kiinni. Jos tämä ei onnistu, on tärkeää kertoa siitä välittömästi perintätoimistolle. Hyvämaineiset ja luotettavat perintätoimistot kuten Intrum Justitia pyrkivät aina auttamaan sinua velkojesi kanssa. 1. Älä välttele rahaongelmiesi kohtaamista, jos sinulla sellaisia on. Pyydä apua mahdollisimman nopeasti ja panosta todella siihen, että saat taloutesi jälleen hallintaan.

EUROPEAN CONSUMER PAYMENT REPORT. Suomi

EUROPEAN CONSUMER PAYMENT REPORT. Suomi EUROPEAN CONSUMER PAYMENT REPORT Suomi 216 1 Intrum Justitia on kerännyt tutkimusaineistoa 21 317 kuluttajalta 21 Euroopan maasta muodostaakseen kuvan Euroopan kuluttajien jokapäiväisestä elämästä; heidän

Lisätiedot

European Consumer Payment Report Suomi

European Consumer Payment Report Suomi European Consumer Payment Report 17 FI Suomi Intrum on kerännyt tutkimustietoa 1 kuluttajalta Euroopan maasta muodostaakseen kuvan Euroopan kuluttajien jokapäiväisestä elämästä; heidän kuukausittaisesta

Lisätiedot

OP-Pohjola Kotitalouksien barometri 2012. Lehdistömateriaali / Länsi-Suomen Osuuspankki Julkaisuvapaa 8.10.2012 kello 9:00

OP-Pohjola Kotitalouksien barometri 2012. Lehdistömateriaali / Länsi-Suomen Osuuspankki Julkaisuvapaa 8.10.2012 kello 9:00 OP-Pohjola Kotitalouksien barometri 2012 Lehdistömateriaali / Länsi-Suomen Osuuspankki Julkaisuvapaa 8.10.2012 kello :00 Tutkimme kotitalouksien arjen arvoja ja asenteita taloudenpidossa Kotitalouksien

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

ZA4727. Flash Eurobarometer 194 (Urban Audit Perception Survey) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4727. Flash Eurobarometer 194 (Urban Audit Perception Survey) Country Specific Questionnaire Finland ZA4727 Flash Eurobarometer 194 (Urban Audit Perception Survey) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 194 URBAN AUDIT IN PREDEFINED COUNTRIES, ASK Q0: Q1 Voisitteko kertoa, oletteko yleisesti ottaen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

COUNTRY PAYMENT REPORT. Suomi

COUNTRY PAYMENT REPORT. Suomi COUNTRY PAYMENT REPORT 16 Suomi Country Payment Report 16: SUOMI Maksutaparaportti on Intrum Justitian tuottama. Intrum Justitia kerää tietoa tuhansista yrityksistä Euroopassa muodostaakseen kokonaisvaltaisen

Lisätiedot

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Kaikki vastaajat (N=644) Oletko Poika 45 % Tyttö 55 % Ikä 12 v. tai alle 10 % 13 v. 18 % 14 v. 23 % 15 v. 22 % 16 v. 9 % 17 v. 10 % 18 v. 4 %

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 TOIMISTOTILAN VUOKRAAMINEN LIIKUNTAMYLLYSTÄ HELSINKI TRIATHLON RY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099 Helsingin

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

NUORTEN PÄRJÄÄMINEN ARJESSA

NUORTEN PÄRJÄÄMINEN ARJESSA NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008

ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 LO M ATO I M I S TO N K E V ÄT K Ä R P Ä N E N ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 TYÖTE RV

Lisätiedot

Rohkean brändääjän ABC

Rohkean brändääjän ABC Rohkean brändääjän ABC Tässä omiin kokemuksiini perustuva ohjeistus kohta kohdalta, jota olen seurannut omissa brändäys-projekteissani. Mielestäni brändi, riippumatta sen koosta, on aina kasvutarina. Brändi

Lisätiedot

JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE. Tulosryhmät ja valmennusryhmät

JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE. Tulosryhmät ja valmennusryhmät JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE Tulosryhmät ja valmennusryhmät Jalkautuva talousohjaus-hanke, Jussi Sorsimo TULOSRYHMÄT AKUUTIN KRIISIN RATKAISEMINEN VELKOJEN HOITAMISEN EDELLYTYKSET KUNTOON VELKOJEN HOITAMINEN

Lisätiedot

Pk-yritys hyvä työnantaja 2009

Pk-yritys hyvä työnantaja 2009 Pk-yritys hyvä työnantaja 2009 Suomen Yrittäjät 8.7.2009 6.7.2009 1 Yritysten määrä kokoluokittain 2007 Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä) 2 396; 0,9 % Pienyritykset (10-49 hlöä) 14 578; 5,8 % Suuryritykset

Lisätiedot

Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014

Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014 Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014 Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Yhdysvallat: Vahvasti eteenpäin Euroalue: Pehmeät mittarit yllättävän vahvoja Iso-Britannia: Vahva

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

Q3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii. Pasi Sorjonen 20.10.2014

Q3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii. Pasi Sorjonen 20.10.2014 Q3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii Pasi Sorjonen 20.10.2014 Q3 BKT-kausi alkaa ostopäällikköindeksien kompuroidessa Tulevaa Ostopäällikköindeksit painuvat alas Kiina ja Britit avaavat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/13 02.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/13 02.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (5) 416 Vanhusten palveluasumisen palvelusetelin arvon korottaminen HEL 2014-012928 T 05 04 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

EUROPEAN PAYMENT REPORT 2017

EUROPEAN PAYMENT REPORT 2017 EUROPEAN PAYMENT REPORT 17 Suomi Maksutaparaportti perustuu kyselytutkimukseen, joka toteutettiin 29 Euroopan maassa helmi-maaliskuussa 17. Raportin tarkoituksena on muodostaa kokonaisvaltainen näkemys

Lisätiedot

Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit

Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit Isännän Ääni- Seuraseminaari Kokkola 12.2.2016 SJK - juniorit Kokemuksia Talentvalmentajan toiminnasta 2014-2015 Päätavoitteet Selkeyttää pelaajien käsitystä siitä, mitä on ja mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Suomalaisten HIV+ elämänlaatu. Nuno Nobre, Sh, DQI, TtM

Suomalaisten HIV+ elämänlaatu. Nuno Nobre, Sh, DQI, TtM Suomalaisten HIV+ elämänlaatu Nuno Nobre, Sh, DQI, TtM Tämän session tavoite Raportoida suomalaisten HIV+ elämänlaadusta Meidän tutkimus- Quality of Life of People living with HIV/AIDS in Finland WHOQoLHIV-BREF

Lisätiedot

Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja

Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016 Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Työllisyys- ja työttömyysaste (15-64-v.) Etelä-Savon maakunnassa 1998-2015, % Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus

Lisätiedot

Jenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja. Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014

Jenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja. Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014 Jenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014 Jenkkitalous kulkee ylämäkeen Tulevaa Yhdysvallat: Työmarkkinat vetävät EKP odottaa, samoin BoE Suomi: Painuiko vienti lisää?

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014

Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014 Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014 Kovat ajat vaativat kovat keinot Pienikin oppositio tukahdutetaan Ankara sananvapauden rajoittaminen Venäjällä on jäänyt pienelle huomiolle

Lisätiedot

Oman talouden hallinta. Henri Hölttä, Takuu-Säätiö 03.05.2016

Oman talouden hallinta. Henri Hölttä, Takuu-Säätiö 03.05.2016 Oman talouden hallinta Henri Hölttä, Takuu-Säätiö 03.05.2016 Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä velka- ja talousongelmien ratkaisemisessa Neuvomme

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2011 Rinnakkaislääketeollisuus Ry

Rinnakkaislääketutkimus 2011 Rinnakkaislääketeollisuus Ry Rinnakkaislääketutkimus 0 Rinnakkaislääketeollisuus Ry Research Insight Finland Oy RIF-07 Syyskuu 0 Elina Iivarinen Jorma Hakanen Slide Master Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Rinnakkaislääketeollisuus

Lisätiedot

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,

Lisätiedot

Joukkolainat sijoituskohteena. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Joukkolainat sijoituskohteena. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Korkosijoituksiin luokitellaan mm. pankkitalletukset, rahamarkkinasijoitukset, yrityslainat ja valtioiden joukkolainat. Korkosijoitukset ovat

Lisätiedot

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA YLEISTÄ Nuoruudessaan ihminen käy läpi enemmän muutoksia kuin missään muussa elämän vaiheessa. Suomen lainsäädännön mukaan 18 v. on täysi-ikäinen - vastaa itse varoistaan

Lisätiedot

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake NOSACQ-50- Finnish Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella

Lisätiedot

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille KLUN RVOSNT Oleellinen arviointityökalu klubeille KLUN RVOSNT Oleellinen arviointityökalu klubeille 1. Klubin nimi tai numero: VPTOSKTVTTN TÄRKYS 2. Mitä tulee vapaaehtoistyöhön, miten tärkeitä seuraavat

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi Tiedätkö, kuinka paljon sinulla on rahaa käytössäsi? Tämän Penno-vihkon avulla saat käsityksen tuloistasi ja menoistasi. Lisäksi voit laskea, paljonko sinulla on rahaa käytettävissä

Lisätiedot

Mitä mieltä rinnakkaistallentamisesta?

Mitä mieltä rinnakkaistallentamisesta? Mitä mieltä rinnakkaistallentamisesta? Jyväskylän yliopistossa keväällä 2012 toteutetun Open Access kyselyn tuloksia Marja Leena Harjuniemi Julkaisuarkistoseminaari, 14.6.2012, Hki Esityksen sisältö Kyselyn

Lisätiedot

COUNTRY PAYMENT REPORT 2015

COUNTRY PAYMENT REPORT 2015 COUNTRY PAYMENT REPORT 15 Maksutaparaportin on tuottanut Intrum Justitia. Intrum Justitia kerää tietoa tuhansilta yrityksiltä Euroopassa muodostaakseen kokonaisvaltaisen näkemyksen eurooppalaisten yritysten

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

TIETOISKU 15.12.2014 TUOTANTO LASKI VARSINAIS-SUOMESSA VUONNA 2012

TIETOISKU 15.12.2014 TUOTANTO LASKI VARSINAIS-SUOMESSA VUONNA 2012 BKT asukasta kohden vuonna 2012 ( ) 50 000 TUOTANTO LASKI VARSINAIS-SUOMESSA VUONNA 2012 40 000 47 957 Bruttokansantuote laski vuonna 2012 huomattavasti Varsinais-Suomessa, kuten muissakin Etelä- Suomen

Lisätiedot

Tutkimus järjestäytymisestä

Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustaa: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen ammatilliseen järjestäytymiseen liittyen Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko Tämä vihko on tarkoitettu tuoreen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurannan avuksi. Seurantavihko tukee omaa oppimistasi sairauden alkuvaiheessa. Tämän avulla sinä ja hoitajasi pystytte tarkkailemaan ohjattujen

Lisätiedot

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI)

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) 01. Ohjaajan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1 Arinna Oy 2 Avire-Kuntoutus Oy 3 KK-Kunto Oy, Lappeenrannan

Lisätiedot

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut

Lisätiedot

FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto

FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Testataanko samalla hiv

Testataanko samalla hiv Testataanko samalla hiv? Terveysalan ammattilaisille 1 Hiv voi tarttua: emätin- tai anaaliyhdynnässä ilman kondomia suuseksissä ilman kondomia jaettujen huumeruiskujen välityksellä hiv-positiiviselta äidiltä

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Digimuutoksen 10 haastetta. DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma

Digimuutoksen 10 haastetta. DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma Digimuutoksen 10 haastetta DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma Tieto- ja viestintäteknologia (ICT) on merkittävin Suomen talouskasvuun 15 viime vuoden aikana vaikuttanut yksittäinen tekijä. Se on luonut

Lisätiedot

Kandikysely 2012. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012

Kandikysely 2012. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012 Kandikysely 2012 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Toteutettiin Lääkäriliiton ja Medisiinariliiton yhteistyönä Tiedot kerättiin

Lisätiedot

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu?

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? 1 Mistä asuntopalvelumme koostuu? Olitpa sitten hankkimassa ensimmäistä omaa kotia tai vaihtamassa nykyistä, saat meiltä juuri sinulle sopivan asuntolainan. Hoidamme

Lisätiedot

Tulokset. Kysely 819158. Pikatilastot Kysely 819158 'Kysely Museokortin käyttäjille'

Tulokset. Kysely 819158. Pikatilastot Kysely 819158 'Kysely Museokortin käyttäjille' Tulokset Kysely 819158 Tallenteita kyselyssä: 6970 Tallenteita kyselyssä yhteensä: 6970 Prosenttiosuus kaikista: 100.00% sivu 1 / 31 Kenttäyhteenveto q7(sq001):lle Kuinka samaa tai eri mieltä olet seuraavien

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen ajankohtaisia asioita. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen ajankohtaisia asioita. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen ajankohtaisia asioita Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutusta koskeva selvitystyö Oppisopimuskoulutusjärjestelmän laatu,

Lisätiedot

Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo

Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo Opetusministeriö Ulla Hämäläinen 29.10.2007 Taustaa Hämäläinen, U. Juutilainen, V-P. ja Hellsten, K.

Lisätiedot

Helsingin OP Pankki Oyj. Vesa Väätänen

Helsingin OP Pankki Oyj. Vesa Väätänen Helsingin OP Pankki Oyj Vesa Väätänen OP-bonuksia keskittämisestä Palkitsemme asiakkaitamme keskittämisestä markkinoiden parhailla keskittämiseduilla. Viime vuonna asiakkaillemme kertyi OP-bonuksia 195

Lisätiedot

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11. P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa

Lisätiedot

FSD1219 Väestöryhmien väliset hyvinvointierot ja hyvinvointiongelmien paikantuminen

FSD1219 Väestöryhmien väliset hyvinvointierot ja hyvinvointiongelmien paikantuminen KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1219 Väestöryhmien väliset hyvinvointierot ja hyvinvointiongelmien paikantuminen 1995 Kyselylomaketta

Lisätiedot

Kotkan johtamisen ja toiminnan arviointi kysely-yhteenveto. Anssi Hietaharju, FCG

Kotkan johtamisen ja toiminnan arviointi kysely-yhteenveto. Anssi Hietaharju, FCG Kotkan johtamisen ja toiminnan arviointi kysely-yhteenveto Anssi Hietaharju, FCG Vastaajan tausta 2 viranhaltija 6 1 luottamushenkilö 32 0 5 10 15 20 25 30 35 Kyselyyn vastasi yhteensä 38 / 57 henkilöä

Lisätiedot

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,

Lisätiedot

Vastaajien sukupuoli Vastaajien luokka-aste. Vastaajan koulu. Sukupuoli Tyttö 827 Poika 804 Yhteensä 1631

Vastaajien sukupuoli Vastaajien luokka-aste. Vastaajan koulu. Sukupuoli Tyttö 827 Poika 804 Yhteensä 1631 Vastaajien sukupuoli Vastaajien luokka-aste Sukupuoli Tyttö 827 Poika 804 Yhteensä 1631 Valitse oma luokka-asteesi 3. luokkalainen 571 5. luokkalainen 566 8. luokkalainen 505 Yhteensä 1624 Vastaajan koulu

Lisätiedot

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35 Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20 Sukupuoli Nainen 8 Mies 1 Ikä 18-25 26-35 3 36-45 3 46-55 3 56-65 65- Koulutustausta Peruskoulu kansakoulu lukio oppikoulu ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

Keskeisimmät syyt korvausvastuun tason nostamiseen

Keskeisimmät syyt korvausvastuun tason nostamiseen Keskeisimmät syyt korvausvastuun tason nostamiseen Potilasvakuutuskeskus 15.1.2015 Mika Sirviö Aiheet Potilasvakuutuksen korvausvastuun arviointi Kustannukset vammaispalvelulain mukaisista palveluista

Lisätiedot

Kaupassakäyntitutkimus

Kaupassakäyntitutkimus Tutkija: Ossi Taavitsainen Kaupassakäyntitutkimus Koillis-Savo, kevät 2015 Yleistä Tutkimusalue: Juankoski, Kaavi, Nilsiä, Rautavaara, Tuusniemi Otannan koko: 1940 kotitaloutta Vastaajien määrä: 692 Vastausprosentti:

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Yleiskaavatyö 2013 2016 Yleiskaavaluonnos 2014 Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Nettikysely 13.11. 15.12.2014 vastaajia 1 339 Palvelut Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa Lahden kaupungin maankäyttö toteutti

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2840 TAMPEREEN YLIOPISTON OPEN ACCESS -KYSELY 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2840 THE UNIVERSITY OF TAMPERE OPEN ACCESS -SURVEY 2012

KYSELYLOMAKE: FSD2840 TAMPEREEN YLIOPISTON OPEN ACCESS -KYSELY 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2840 THE UNIVERSITY OF TAMPERE OPEN ACCESS -SURVEY 2012 KYSELYLOMAKE: FSD2840 TAMPEREEN YLIOPISTON OPEN ACCESS -KYSELY 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2840 THE UNIVERSITY OF TAMPERE OPEN ACCESS -SURVEY 2012 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen

Lisätiedot

Mielipiteet sote-uudistuksesta

Mielipiteet sote-uudistuksesta Mielipiteet sote-uudistuksesta Kansa ei usko sote-uudistuksen onnistumiseen Hallituksen esitys uudeksi sote-järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle joulukuun alussa. Eduskunta päättää asiasta ennen kevään

Lisätiedot

Markkinointi-investointien vaikutus Suomen kasvuun ja menestykseen

Markkinointi-investointien vaikutus Suomen kasvuun ja menestykseen Markkinointi-investointien vaikutus Suomen kasvuun ja menestykseen I Love Data 25.5.2016 Anne Korkiakoski Meillä on tehtävä, jotta suomalaiset yritykset lisäisivät panostuksia markkinointiin, koska silloin

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016

Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016 Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Kysely viranhaltijoille Tarkoituksena kartoittaa lastensuojelun edunvalvonnan tilannetta Lapin ja Länsi-Pohjan

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Suomen Oikeudellinen Perintä

Suomen Oikeudellinen Perintä Toimeksiantajan tiedot Nimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Y-tunnus / syntymäaika (Henkilötunnuksen loppuosa tarvitaan viimeistään silloin, jos asia etenee ulosottoon) Puhelinnumero Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

Pankissa. Oikeesti aikuisten 1 tekstejä ja harjoituksia suomen kielen opetukseen

Pankissa. Oikeesti aikuisten 1 tekstejä ja harjoituksia suomen kielen opetukseen Pankissa Veera menee ensimmäistä kertaa yksin pankkiin. Hän haluaa avata oman tilin ja hankkia pankkikortin. Kun hän avaa pankin oven, hän huomaa, että pankissa on todella pitkä jono. Hän ottaa itselleen

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Ostaja Myrskyläntien Palvelukodit Kiinteistö Oy

Lisätiedot

KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille

KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille sisällysluettelo Milloin korvausta voidaan suorittaa valtion varoista? 2 Mitä korvataan? > Henkilövahinko 3 > Esinevahinko ja muu omaisuusvahinko

Lisätiedot

RAKENNUSKONEALAN ENNAKOINTI & RAKENTAMISEN SUHDANTEET

RAKENNUSKONEALAN ENNAKOINTI & RAKENTAMISEN SUHDANTEET RAKENNUSKONEALAN ENNAKOINTI & RAKENTAMISEN SUHDANTEET 30.5.2016 Pekka Pajakkala & Markku Riihimäki 30.5.2016 Rakennustuotannon arvo Suomessa 2015 yhteensä 28,9 mrd., volyymikasvu 0 % vuodesta 2014 4 Suomen

Lisätiedot

Luomupihvikarjaa 1.5.2013 alkaen.

Luomupihvikarjaa 1.5.2013 alkaen. Luomupihvikarjaa 1.5.2013 alkaen. Spv tehty vuonna 2008, jolloin tuotantosuunta vaihtui viljatilasta emolehmätilaksi. Rotuina puhtaita herefordeja ja anguksia sekä näiden risteytyksiä. Vuodesta 2011 eteenpäin

Lisätiedot

Ongelma sellutehtaalla

Ongelma sellutehtaalla Olette luokkanne kanssa yritysvierailulla sellutehtaalla ja tutustumiskierroksella törmäätte tehtaalla ilmenevään ongelmaan. Sellunvalmistusprosessi on jouduttu keskeyttämään putkistoa tukkivien ligniinisaostumien

Lisätiedot

Mikä on OTAVA-malli. OTAVA= Oman talouden valtias. Sosiaaliohjauksen työväline alkuvaiheen pakolaisten kanssa työskenteleville

Mikä on OTAVA-malli. OTAVA= Oman talouden valtias. Sosiaaliohjauksen työväline alkuvaiheen pakolaisten kanssa työskenteleville Mikä on OTAVA-malli OTAVA= Oman talouden valtias Sosiaaliohjauksen työväline alkuvaiheen pakolaisten kanssa työskenteleville OTAVA koostuu seitsemästä eri talouden hallintaan liittyvästä osaamistavoitteesta

Lisätiedot

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua.

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. 1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. Valitsin henkilöksi. Valitsin juuri hänet, koska 2. Tee kuvin ja sanoin ajatuskartta lukemasi

Lisätiedot

Aika: 3.5.2013 klo 16.30-19.00. Paikka: Helsinki Arena Center Myllypuro, Alakiventie 2

Aika: 3.5.2013 klo 16.30-19.00. Paikka: Helsinki Arena Center Myllypuro, Alakiventie 2 Kausipalaveri PÖYTÄKIRJA Aika: 3.5.2013 klo 16.30-19.00 Paikka: Helsinki Arena Center Myllypuro, Alakiventie 2 Osallistujat: Sanna Kalmari, lajijaoston edustaja+ maajoukkue Pyry Niemelä, lajijaoston edustaja

Lisätiedot

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu Tapio Koski Kotiseutuihminen - maailmankansalainen Aulis Aarnion haastattelu Tänään on 23. päivä huhtikuuta 2007. Istun nokitusten emeritusprofessori Aulis Aarnion kanssa Tampereen Siilinkarin kahvilassa

Lisätiedot

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut

Lisätiedot

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE. (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE. (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä! 1 (5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) Lomakkeen täyttöpäivämäärä..20 I TAUSTATIETOJA LAPSESTA

Lisätiedot

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö Harkittu rahankäyttö Omasta taloudellisesta tilanteesta on tärkeää olla tietoinen. On hyvä arvioida tulot ja menot. Pienillä tuloilla selviää, kun suunnittelee

Lisätiedot

Consti yhtiöt. kaikki korjausrakentamisen constit

Consti yhtiöt. kaikki korjausrakentamisen constit Consti yhtiöt kaikki korjausrakentamisen constit CONSTIN HUOLTO- JA YLLÄPITOPALVELUT Talotekniset huolto-, korjaus- ja asennuspalvelut Putki- ja lämpöjohtotyöt Ilmanvaihdon huolto, säätö ja nuohous Jäähdytys

Lisätiedot

Tarkoitus Tällä toimenpiteellä luodaan matkalasku ilman matkapyyntöä. Edellytykset

Tarkoitus Tällä toimenpiteellä luodaan matkalasku ilman matkapyyntöä. Edellytykset Tarkoitus Tällä toimenpiteellä luodaan matkalasku ilman matkapyyntöä. Edellytykset Jyväskylän yliopistoon työsuhteessa oleva henkilö jolla on SA Travelin käyttöoikeus Tapahtumakoodi Luo uusi lasku Ohje

Lisätiedot

Tuoreimmat tiedot kotitalouksien toimeentulosta. Hannele Sauli Tilastokeskuksen asiakaspäivä 25.1.2012

Tuoreimmat tiedot kotitalouksien toimeentulosta. Hannele Sauli Tilastokeskuksen asiakaspäivä 25.1.2012 Tuoreimmat tiedot kotitalouksien toimeentulosta Hannele Sauli Tilastokeskuksen asiakaspäivä 25.1.2012 Esityksen teemat Kotitalouksien toimeentulon kehitys tulonjakotilastojen valossa: Tulotason nousu Tuloerojen

Lisätiedot

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Kehittämistyö Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Aina Aina ajatellaan, ajatellaan että se on joku muu muu, joka juo. juo Itse asiassa alkoholin suurkuluttajat ovat meillä mukana työelämässä,

Lisätiedot

Lainat, vipit ja rahapelit

Lainat, vipit ja rahapelit Lainat, vipit ja rahapelit 21.9.2012 1 1. Mikä on rahapelaamisen ikäraja? 2. Minkä ikäisenä saa itse avata pankkitilin ja käyttää sitä? 3. Minkä ikäisenä saa ottaa pikavipin? 21.9.2012 2 15-vuotiaan oikeudet

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14

Lisätiedot