VUOSIKATSAUS 2015 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKATSAUS 2015 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO"

Transkriptio

1 VUOSIKATSAUS 2015 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO

2 SISÄLLYSLUETTELO SALKUNHOITAJAN VUOSIKATSAUS 1 MARKKINAKATSAUS 1 TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT 1 TOIMINTAKERTOMUS 1 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY 2 ESTLANDER & PARTNERS DYNAMIC 5 ESTLANDER & PARTNERS FREEDOM 8 ESTLANDER & PARTNERS PRESTO 12 TIETOA RAHASTOISTA 15 SANASTO 16 PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUKSET 17 TILINTARKASTUSKERTOMUS 18

3 SALKUNHOITAJAN VUOSIKATSAUS Jokainen vuosi globaaleilla finanssimarkkinoilla on yhtä jännittävä ja vuosi 2015 ei ollut poikkeus sääntöön. Vuosi oli vasta alkamassa, kun Sveitsin keskuspankki varoittamatta päästi frangin kellumaan suhteessa euroon. Myöhemmin vuoden aikana huoli Kiinan tilanteesta kasvoi, ja raakaöljykin maksaa tänään ainoastaan kolmanneksen siitä mitä se oli noin puolitoista vuotta sitten. Tällaisten tapahtumien ennustaminen tai ajoittaminen on lievästi sanottuna vaikeaa, mutta systemaattisten kaupankäyntimallien avulla, tällaisten tapahtumien aiheuttamia markkinaliikkeitä voi kannattavasti hyödyntää. Voimmekin nyt vuoden päätyttyä todeta, että trendienseuraaja -strategiamme onnistuivat vuoden alkupuoliskolla hyötymään kasvaneesta volatiliteetista. Yhtä mielekästä eivät olleet kääntyilevät markkinat vuoden keski- ja loppuvaiheilla, jotka eivät perinteisesti ole hyödyksi meidän tyyppiselle varainhoitokonseptille. Näin käyttäytyneet markkinat antavat kuitenkin odottaa, että yhä suurempi osa sijoittajista valmistautuu mahdollisiin osakemarkkinoiden laskuvaiheisiin. Olemme vakuuttuneita sitä, että vuosi 2016 tarjoaa vähintään yhtä paljon ja yhtä suuria markkinayllätyksiä kuin vuosi 2015, erityisesti ajatellen yhä yliarvostettuja osakkeita, kasvavaa geo-poliittista levottomuutta ja suurentuvaa kuilua eri talousmahtien välillä. Vuoden 2015 aikana olemme Estlander & Partnersilla jatkaneet toimintaprosessiemme automatisoimista, jotta voimme todella keskittyä niihin asioihin, jotka merkitsevät meille ja asiakkaillemme - tutkimukseen, salkunhoitoon ja kaupankäyntiin. Joitakin tutkimus- ja kehitystyön parannuksia mainitaksemme, olemme esimerkiksi kehittäneet ja ottaneet käyttöön joitakin uusia automaattisen kaupankäynnin algoritmeja, jotka pyrkivät kaupankäyntikustannusten vähentämiseen. Olemme myös tutkineet paljon uusia kaupankäyntimarkkinoita ja vuosi 2016 tuokin strategioillemme uusia mahdollisuuksia käyttää sellaisia markkinatekijöitä joihin strategioillamme ei ole aikaisemmin ole ollut pääsyä. Keskisuurena varainhoitaja meille on mahdollista käydä kauppaa myös nopeammilla ja aikaisempaa vähemmän likvideillä markkinoilla - suurilla kaltaisillamme ei ole samaa mahdollisuutta koon tuomien rajoitusten vuoksi ja pienemmille kilpailijoillemme samanlainen toiminta on vaativaa infrastruktuurikustannusten takia. Jotta pystyisimme entistä paremmin tuomaan asiakkaillemme struktuurietua, olemme vuoden 2016 aikana vahvistaneet salkunhoitoryhmäämme kauppatieteiden tohtorilla, joka keskittää työnsä intra-day -mallien parantamiseen, joka tullee parantamaan strategoidemme reaktiivisuutta nopeissa markkinakäännöksissä. Olemme yhä erityisvahvuuksimme keskittyvä toimija, joka tuottaa pääsyn suomalaisiin vaihtoehtoisiin sijoitustuotteisiin ja pyrkii olemaan se merkitsevä tekijä asiakkaan salkussa sekä pienissä että isoissa asioissa. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Talouden tulevaisuuden maisemat näyttäytyvät osin sekaisina. Globaali talouskasvu, erot rahapolitiikoissa, high-yield lainat, raaka-ainehinnat ja kasvavat taloudet tullevat olemaan tärkeitä tekijöitä vuoden 2016 aikana. Nämä tekijät ovat ns. tunnettuja tuntemattomia. Todellinen epävarmuus tulee kuitenkin poliittiselta suunnalta. Vuoteen 2016 kuuluu vaalit Espanjaassa, Trump-mania yhdysvalloissa, Syyrian-konflikti, pakolaiskriisi sekä yleisesti yhä nopeammin kasvava nationalismi. Kaikki ainesosat täydellistä myrskyä varten ovat olemassa. Osakemarkkinat ovat päätyneet pisteeseen, jossa osakkeiden arvostus ei selviä pettymyksestä talouskasvuun tai yrityksen tulosjulkaisuhin, kuten ei myöskään vakavista poliittisista kriiseistä. Korkeammat osakekurssit vaativat kasvavaa positiivista momentumia ja jää nähtäväksi kuinka Kiinan talouden mataaminen vaikuttaa globaaliin talouteen. TOIMINTAKERTOMUS Erikoissijoitusrahastot Estlander & Partners Dynamic, Estlander & Partners Freedom, Estlander & Partners Presto ja Estlander & Partners Commodity ovat Estlander & Partners Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimia sijoitusrahastoja. Estlander & Partners Oy toimii rahastojen salkunhoitajana. Kaikki edellä mainitut rahastot ovat sijoitusrahastolain mukaisia erikoissijoitusrahastoja sekä lain vaihtoehtorahastojen hoitajista tarkoittamia vaihtoehtorahastoja. Vuoden aikana Estlander & Partners Dynamicin sääntöjä päivitettiin, kun rahaston sijoitusstrategiaa laajennettiin muihin omaisuusluokkiin. Muutoin sijoitusstrategioita ei ole muutettu vuoden aikana merkittävästi. Lainmuutosten vaatimia viranomaisraportointiin liittyviä asioita implementoitiin vuoden aikana suunnitellusti. Rahastoyhtiö on myös jatkanut operatiivisten riskienhallinnan kehittämistä sekä kehittänyt muita sisäisiä prosesseja. Rahastoyhtiön hallitukseen kuuluivat Martin Estlander (puheenjohtaja), Per-Johan West ja Hans Seppelin (rahasto-osuudenomistajien valitsema hallituksen jäsen). Toimitusjohtajana toimi Per-Johan West. Rahastoyhtiön yhtiökokouksessa valittiin tilintarkastajaksi KHT Kjell Berts Ernst & Young Oy:stä. KHT Kristian Berg valittiin tilintarkastajaksi rahasto-osuudenomistajien toimesta. Kuluneen vuoden aikana, KHT Kristina Sandin Ernst & Young Oy:sta korvasi Kjell Bertsin. Ernst & Young Oy toimii varatilintarkastajana Kristina Sandinille ja Kristian Bergille. MARKKINAKATSAUS Vuosi 2015 lopetettiin useimmissa omaisuusluokissa markkinakäännösten merkeissä. Sekä osake- ja korkomarkkinat että Yhdysvaltain dollari heikkenivät kohti vuoden loppua. Globaalisti katsottuna, vuodesta muodostui vuosi, jossa hyvin harvat markkinat pystyivät näyttämään positiivista kehitystä. Osakkeet, raaka-aineet ja valuutat päätyivät dollaritermein tappiolle. Pienet voitot valtionvelkakirjoissa jäivät suurin piirtein inflaation jalkoihin. Vaikka vahvoja kehityssuuntia nähtiin esimerkiksi Yhdysvaltain dollarissa, jamaikalaisissa osakkeissa, ukrainalaisissa obligaatioissa ja joillakin agrimarkkinoilla, kuten kaakaossa, eivät näiden markkinoiden kehitys ollut tarpeeksi vahvaa viemään fokusta pois sekaisesta markkinakuvasta. Vuosi alkoi kaiken kaikkiaan positiivisissa merkeissä, jonka jälkeen vuosi jatkui ylä- ja alamäissä ja lopetti koko vuoden sivuttaisliikkeeseen. Osakeralli maailmalla loppui pitkälti Kiinan talouden jarrutteluihin ja suurimpaan raaka-ainemarkkinoiden alastuloon sitten vuoden Samalla myös FED:in nollakorkopolitiikka loppui. Yhdysvaltojen tunnetuin osakeindeksi, S&P 500, päätti vuotensa negatiivisesti ja Dow Jones Indusrial Average -indeksillä oli huonoin vuosi sitten vuoden Stoxx Europe 600 romahti joulukuussa 5,1 prosenttia ja vähensi vuoden nousun 6,8 %:in. Kasvumarkkinat menettivät arvostaan vuoden aikana noin 17 %. Suurimmat markkinaliikkeet vuoden aikana nähtiin raaka-aineissa, jossa olivat myös yleisesti parhaat markkinaolosuhteet käytetyille sijoitusstrategioille. Bloombergin raaka-aine -indeksi upposi 25 %, joka sekin on suurin finanssikriisin jälkeinen putoaminen. WTI-öljy romahti 32 % joka tarkoittaa edellisvuoden kehityksen huomioon ottaen jo suurempaa romahdusta kuin Aasian kriisissä vuosina Valuuttapuolta kuvasi selvästi vain USD:n vahvistuminen. Bloomberg Spot Dollar Index, joka mittaa dollarin kehitystä suhteessa kymmeneen suurimpaan kaupankäyntivaluuttaan, nousi 8,9 % vuoden 2015 aikana. Dollarin arvon kehittyminen oli kuitenkin epätasaista monine nopeine muutoksineen vuoden varrella. Myös obligaatioihin sijoittaminen osoitti haasteellisuutensa. Bank of America Merill Lynchin laaja obligaatioindeksi päätti vuotensa muutumattona vaikka vuoden aikana hintakehitystä oli monenlaista. 1

4 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY SIJOITUSSTRATEGIA Estlander & Partners Commodity on kvantitatiivinen hyödykestrategia, jonka tavoitteena on antaa sijoittajalle pääsy hyödykesijoitusten tuomaan hajautushyötyyn, mutta samalla välttää kyseiselle omaisuusluokalle tyypilliset suuret arvonlaskut ja korkea volatiliteetti. Rahasto käyttää sijoituksissaan kolmea systemaattista sijoitusteemaa: tarjontashokkien hyödyntäminen, pidempien markkinatrendien hyödyntäminen ja ns. carry-teema. TULOSANALYYSI Estlander & Partners Commodityn ensimmäinen reilu vuosi ( ) kaupankäyntiä ajoittui erittäin haastavaan markkinaympäristöön. Hyödykkeiden hinnoissa koettiin yksi suurimpia alamäkiä, mitä hyödykeindeksien historiasta on löydettävissä. Öljyn ja energian sukellukseen vaikuttivat voimakkaasti uusi ylitarjonta maailman markkinoilla sekä perinteisten toimijoiden haluttomuus leikata tuotantoaan hinnan vakauttamiseksi. Öljyn hinnanlaskulla oli vaikutusta jopa muihinkin raaka-aineisiin, joiden hintojen laskua vauhdittivat lisäksi vahvistuva dollari ja hidastuva kasvu maailman suurimmalla raaka-aineiden tuojalla Kiinalla. Laaja hyödykeindeksi Bloomberg Commodity Index tuotti katsausajalla -32,9 %. Estlander & Partners Commodity (C-osuudet) tuotti samalla ajanjaksolla -10,52 %. Sijoitusteemoittain tarkasteltuna voidaan todeta, että vuosi oli hyvä pidempien trendien osalta. Tarjontashokkeja hyödyntävälle teemalle vuosi sen sijaan oli haastavampi: strategia onnistui hyödyntämään nopeita hinnannousuja sokerissa ja rapsissa kesällä ja syksyllä, mutta nämä tuotot eivät riittäneet kompensoimaan laajasta laskusta aiheutuneita tappioita. Carry-teema menestyi kolmesta sijoitusteemasta heikoiten. Suurin osa heikosta kehityksestä tuli loka-marraskuussa, jolloin Kiinan keskuspankin juan-devalvaatio romahdutti markkinoiden odotukset Kiinan tulevasta raaka-ainetuonnista. Strategian tuotto on linjassa vastaavilla historiallisilla periodeilla simuloitujen tuottojen kanssa. Tarkastelukauden markkinakehityksellä on erityisen monta samankaltaisuutta vuosien Aasian kriisin kanssa. Strategian simulaatio Aasian kriisin ajalta antaa hyvin identtiset tuotot sekä strategialle kokonaisuutena että yksittäisille sijoitusteemoille. Rahaston arvioitu riskitaso päivittäisen Value at Risk (95 %) -luvun mukaan Yhden päivän Value-at-Risk (95 %) Keskiarvo Minimi Maksimi VaR: / ,6 % 0,5 % 0,8 % VaR: 1-3 / ,6 % 0,3 % 0,8 % VaR: 4-6 / ,6 % 0,5 % 0,7 % VaR: 7-9 / ,7 % 0,5 % 0,9 % VaR: / ,6 % 0,5 % 0,8 % VaR: ,6 % VaR: 11/ /2015 0,6 % Katsauskauden aikana annualisoitu volatiliteetti oli 6,7 %. Rahaston riskialtistus on ollut linjassa rahastolle sallitun riskimandaatin kanssa. Rahaston VaR(95) ja sen jakautuminen eri markkinasektoreille VaR Salkku Energiat Viljat Tropical Softs Metallit Lihat Abs. 0,6 % 0,3 % 0,2 % 0,3 % 0,2 % 0,3 % Rel. 19,7 % 16,9 % 22,0 % 17,8 % 23,6 % Eri markkinasektoreiden yhteenlaskettu riskialtistus ei täysin vastaa salkun kokonaisriskiä eri markkinasektoreiden välisten korrelaatioiden vuoksi. Rahaston päivittäinen Value-at-Risk ja toteutuneet päivittäiset tuotot ,5 % 1,0 % 0,5 % 0,0 % -0,5 % -1,0 % -1,5 % marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Päivittäinen tuotto Value-at-Risk VaR-käyrän yllä olevien pisteiden määrä sijoittuu odotetun intervallin sisälle 95 %:n konfidenssilla. VaR-luku on siis ollut hyvä arvio rahaston päivittäisen riskille altistetulle arvolle. Myös toteutuneet tuotot ovat olleet linjassa rahastolle sallitun riskitason kanssa. Rahaston toteutunut ja säännelty vipuvaikutus Säännelty Keskiarvo Tavanomaisesti* Maksimi maksimi 1,2 1,1 1,5 1,7 5,0 *2/3 lasketusta ajasta näiden kahden arvon välissä Vuoden aikana ei ole tehty muutoksia säänneltyyn maksimitasoon. Rahaston odotettu volatiliteetti Position Energiat Viljat Tropical Softs Metallit Lihat Pitkä 3,62 % 1,53 % 3,15 % 2,79 % 3,06 % Lyhyt 2,46 % 2,59 % 2,00 % 3,14 % 1,57 % Rahaston tuotto B C 11/ ,23 % 12/2014-2,92 % 1/ ,31 % 2/2015 1,00 % -0,51 % 3/2015 0,40 % 0,58 % 4/2015-4,59 % -4,55 % 5/2015 0,81 % 0,85 % 6/2015 2,35 % 2,39 % 7/2015 0,00 % 0,04 % 8/2015-3,11 % -3,06 % 9/2015-3,74 % -3,70 % 10/2015-0,89 % -0,85 % 11/2015 1,62 % 1,66 % 12/2015-1,39 % -1,34 % 11/ /2015-7,53 % -10,52 % Rahaston ja rahasto-osuuksien arvo Rahaston arvo yhteensä EUR ,62 B-osuuksien arvo EUR 924,74 C-osuuksien arvo EUR 918,84 Hallinnoitavien varojen määrä on katsauskauden aikana ollut keskimäärin ,11. 2

5 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY Rahaston palkkiot ja kustannukset (EUR) Hallinnointipalkkio Tuottosidonnainen palkkio Säilytysyhteisö Muut kulut 11-12/ , , , ,63 1-3/ , , , ,20 4-6/ ,26 0, , ,03 7-9/ ,44 0, ,44 888, / ,59 0, ,00 960,94 Yhteensä , , , ,79 Rahasto on kauden aikana maksanut ,94 euron komissiot johdannaissopimusten kaupankäynnistä. Rahasto on myös maksanut ,91 euron koron rahaston varoille sekä kaupantekotoiminnan rahoittamiselle. Rahaston sijoitusten jakautuminen B-osuudet 0,63 % C-osuudet 99,37 % Rahastolla oli tilikauden lopussa 64 osuudenomistajaa (B ja C osuuksissa). Rahaston avainluvut Vuosittainen volatiliteetti 7,40 % Sharpe-luku (jaksolta) -1,1 (C-osuuksien osalta) Salkun kiertonopeus 0 kertaa Juoksevat kulut 2015 B-osuudet 2,00%* C-osuudet 1,56 % *Arvio Sharpe-luku lasketaan käyttämällä jakson keskimääräistä 3 kuukauden Euriborkorkoa vastaavaa riskitöntä korkoa (0,01 % jaksolta). Koska rahasto ainoastaan käy kauppaa johdannaissopimuksilla joita tavanomaisen käytännön mukaan ei huomioida salkun kiertonopeuden laskennassa, salkun kiertonopeus on nolla. Juoksevat kulut lasketaan yhtenäisen eurooppalaisen käytännön mukaisesti. Juoksevat kulut sisältävät kaikki kustannukset, jotka veloitetaan rahaston varoista, kuten kiinteän hallinnointipalkkion, säilytyspalkkion ja muut kulut (pankki- ja viranomaiskulut). Luvussa ei huomioida kaupankäyntikuluja eikä osuudenomistajan maksamia kuluja, kuten merkintä- ja lunastusmaksuja eikä tuottosidonnaista palkkiota. TULOSLASKELMA JA TASE TULOSLASKELMA (EUR) TUOTOT JA ARVONMUUTOKSET Johdannaissopimusten nettotuotot ,21 Johdannaissopimusten nettotuotot ,95 Valuuttatoiminnan nettotuotot ,26 Korkotuotot ,62 SIJOITUSTOIMINNAN TUOTOT ,59 KULUT Palkkiot Omaisuudenhoitajalle ,77 Rahastoyhtiölle ,01 Säilytysyhteisölle ,53 Korkokulut ,53 Muut kulut ,79 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO ,23 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 1. Johdannaissopimusten nettotuotot Realisoidut tuotot johdannaiskaupasta ,02 Realisoidut tappiot johdannaiskaupasta ,55 Realisoitumattomat tuotot/tappiot johdannaiskaupasta ,43 Yhteensä ,95 2. Korkotuotot Realisoidut korkotuotot 1 356,62 Realisoidut korkokulut ,53 Yhteensä ,91 3. Saamiset luottolaitoksista Societe Generale Newedge ,31* SEB ,22 Nordea Pankki ,74 Yhteensä ,27 TASE (EUR) VASTAAVAA Johdannaissopimusten arvonnousut ,64 Rahat ja pankkisaamiset ,27 SUMMA VASTAAVAT ,91 VASTATTAVAA RAHASTON ARVO Merkityt rahasto-osuudet ,85 Tilikauden voitto/tappio ,23 RAHASTON ARVO ,62 VIERAS PÄÄOMA Muut velat ,00 Johdannaissopimusten arvonalennukset ,07 Siirtovelat ,22 SUMMA VASTATTAVAA ,91 *Josta vakuutena ,98 4. Rahaston arvo 2015 Rahaston avaava tase ,00 Rahasto-osuuksien merkintä ,85 Rahasto-osuuksien lunastus ,00 Tilikauden voitto/tappio ,23 Rahaston lopputase ,62 Liikkeessä olevat rahasto-osuudet B-osuudet 119,87 C-osuudet ,51 Rahasto-osuuksien arvo B-osuudet 924,74 C-osuudet 918,84 3

6 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY 5. Rahaston sijoitukset Valuutta Määrä Markkina-arvo/ % rahaston arvonmuutos arvosta Futurit Soybean Oil USD ,85 0,03 % Corn USD ,25 0,25 % Cocoa ICE USD ,53-0,41 % WTI Crude Oil USD ,19-0,02 % Cotton USD 4 221,05 0,00 % Feeder Cattle USD ,07-0,09 % Gold USD ,31 0,06 % NY Harbor ULSD USD ,83 0,01 % Coffee ICE USD ,28-0,16 % Crude Palm Oil MYR ,43-0,03 % Live Cattle USD ,14 0,26 % Brent Crude Oil USD ,84 0,04 % Gas Oil USD ,04 0,01 % Lean Hogs USD ,79-0,22 % Aluminium LME USD ,46-0,36 % White Maize ZAR ,38 0,30 % Copper LME USD ,72 0,14 % Nickel LME USD ,58-0,01 % Lead LME USD ,76-0,03 % Tin LME USD ,50-0,11 % Zinc LME USD ,99-0,34 % Natural Gas USD ,06-0,29 % RBOB Petroleum USD ,91 0,21 % Rapeseed / Canola CAD ,51-0,03 % Soybeans USD ,93-0,06 % Sugar #11 USD ,55 0,11 % Silver USD ,24 0,02 % Soybean Meal USD ,30 0,08 % Wheat USD ,23 0,12 % Sijoitukset yhteensä ,43-0,54 % Kassa ja muut varat ,05 100,54 % Rahaston arvo ,62 100,00 % 4

7 ESTLANDER & PARTNERS DYNAMIC SIJOITUSSTRATEGIA Estlander & Partners Dynamic on aktiivisesti hoidettu sijoitusstrategia, joka tavoittelee vakaata ja vahvaa tuottoa. Strategia allokoi sijoituksia tuottohakuisten ja hajauttavien omaisuusluokkien kesken. Hajauttavia omaisuusluokkia ovat korot, valuutat ja hyödykkeet. TULOSANALYYSI Estlander & Partners Dynamicin toinen toimintavuosi oli haastava. Globaaleilla osakemarkkinoilla nähtiin suurta variaatiota tuottopotentiaalien kesken ja erityisesti eurooppalaisilla osakkeilla kehitys oli positiivista. Pohjoisamerikkalaisilla ja kehittyvien markkinoiden osakkeilla kehitys oli vaisua tai negatiivista. Kansainvälisten osakkeiden painotus yhdistettynä suhteellisen vaisuun kehitykseen erityisesti vuoden jälkimmäisellä puoliskolla johtivat osakekomponentin negatiiviseen tulokseen. Heinäkuussa hajauttavien omaisuusluokkien valikoimaa laajennettiin sisältämään myös hyödykkeitä ja valuuttoja, aiemmasta pelkästään korkosijoituksiin hajauttavasta kokonaisuudesta. Hajauttavien omaisuusluokkien korrelaatio osakkeisiin oli vuoden ajalta negatiivinen ja niillä oli lievä positiivinen tuotto. Kokonaisuutena salkun tuotto oli vuonna ,83 % (C-osuudet). Rahaston arvioitu riskitaso päivittäisen Value at Risk (95 %) -luvun mukaan Yhden päivän Value-at-Risk (95%) Keskiarvo Minimi Maksimi VaR: 1-3 / ,4 % 0,3 % 0,5 % VaR: 4-6 / ,5 % 0,3 % 0,7 % VaR: 7-9 / ,7 % 0,5 % 0,9 % VaR: / ,7 % 0,5 % 1,0 % VaR: ,6 % VaR: 1-12/2015 0,6 % Katsauskauden aikana annualisoitu volatiliteetti oli 5,7 %. Rahaston riskialtistus on ollut linjassa rahastolle sallitun riskimandaatin kanssa. Rahaston VaR(95) ja sen jakautuminen eri markkinasektoreille VaR Salkku Valuutat Korot Osakkeet Hyödykkeet Abs. 0,6 % 0,2 % 0,2 % 0,7 % 0,1 % Rel. 13,3 % 16,3 % 58,9 % 11,5 % Eri markkinasektoreiden yhteenlaskettu riskialtistus ei täysin vastaa salkun kokonaisriskiä eri markkinasektoreiden välisten korrelaatioiden vuoksi. Rahaston päivittäinen Value-at-Risk ja toteutuneet päivittäiset tuotot vuonna ,5 % 1,0 % 0,5 % 0,0 % -0,5 % -1,0 % -1,5 % -2,0 % -2,5 % tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Päivittäinen tuotto VaR-käyrän yllä olevien pisteiden määrä sijoittuu odotetun intervallin sisälle 95 %:n konfidenssilla. VaR-luku on siis ollut hyvä arvio rahaston päivittäisen riskille altistetulle arvolle. Myös toteutuneet tuotot ovat olleet linjassa rahastolle sallitun riskitason kanssa. Rahaston toteutunut ja säännelty vipuvaikutus Keskiarvo Tavanomaisesti* Maksimi Säännelty maksimi 1,2 0,9 1,5 1,8 5,0 *2/3 lasketusta ajasta näiden kahden arvon välissä Value-at-Risk Vuoden aikana ei ole tehty muutoksia säänneltyyn maksimitasoon. Salkun jakautuminen Osakesijoitukset 66 % Hajauttavat sijoitukset 34 % Osakesijoitusten jakautuminen Pohjoisamerikka 60 % Eurooppa 24 % Kehittyvät + muut 16 % Hajauttavien sijoitusten jakautuminen Korot 36 % Hyödykkeet 33 % Valuutat 32 % Rahaston tuotto A B C 1/2015 3,12 % 3,16 % 3,20 % 2/2015-0,83 % -0,79 % -0,75 % 3/2015-0,58 % -0,53 % -0,49 % 4/2015 0,74 % 0,78 % 0,83 % 5/2015-0,66 % -0,62 % -0,58 % 6/2015-1,83 % -1,78 % -1,74 % 7/2015-0,02 % 0,02 % 0,07 % 8/2015-5,49 % -5,45 % -5,41 % 9/2015-0,44 % -0,40 % -0,36 % 10/2015 0,25 % 0,29 % 0,34 % 11/2015 1,57 % 1,62 % 1,66 % 12/2015-1,55 % -1,51 % -1,47 % 1-12/2015-5,78 % -5,31 % -4,83 % Rahaston ja rahasto-osuuksien arvo Rahaston arvo yhteensä EUR , ,93 A-osuuksien arvo EUR 1 026, ,15 B-osuuksien arvo EUR 1 034, ,85 C-osuuksien arvo EUR 1 043, ,55 Hallinnoitavien varojen määrä on vuoden aikana ollut keskimäärin ,80. Rahaston palkkiot ja kustannukset (EUR) Hallinnointipalkkio Säilytysyhteisö Muut kulut 1-3/ , , ,86 4-6/ ,81 977, ,76 7-9/ , , , / , , ,11 Vuosi , , ,34 Rahasto on kauden aikana maksanut 7 661,86 euron komissiot johdannaissopimusten kaupankäynnistä. Rahasto on myös maksanut 2 501,09 euron koron rahaston varoille sekä kaupantekotoiminnan rahoittamiselle. 5

8 ESTLANDER & PARTNERS DYNAMIC Rahaston avainluvut Vuosittainen volatiliteetti 5,80 % Sharpe-luku Salkun kiertonopeus Juoksevat kulut ,8 (C-osuuksien osalta) 0 kertaa A-osuudet 2,05 % B-osuudet 1,55 % C-osuudet 1,05 % Sharpe-luku lasketaan vuosittain käyttämällä ko. vuoden keskimääräistä 3 kuukauden Euribor-korkoa vastaavaa riskitöntä korkoa (-0,02 % vuonna 2015). Koska rahasto ainoastaan käy kauppaa johdannaissopimuksilla joita tavanomaisen käytännön mukaan ei huomioida salkun kiertonopeuden laskennassa, salkun kiertonopeus on nolla. Juoksevat kulut lasketaan yhtenäisen eurooppalaisen käytännön mukaisesti. Juoksevat kulut sisältävät kaikki kustannukset, jotka veloitetaan rahaston varoista, kuten kiinteän hallinnointipalkkion, säilytyspalkkion ja muut kulut (pankki- ja viranomaiskulut). Luvussa ei huomioida kaupankäyntikuluja eikä osuudenomistajan maksamia kuluja, kuten merkintä- ja lunastusmaksuja. Rahaston sijoitusten jakautuminen A-osuudet 6,55 % B-osuudet 20,26 % C-osuudet 73,20 % Rahastolla oli tilikauden lopussa 80 osuudenomistajaa (A, B ja C osuuksissa). TULOSLASKELMA JA TASE TULOSLASKELMA (EUR) TUOTOT JA ARVONMUUTOKSET Johdannaissopimusten nettotuotot , ,87 Johdannaissopimusten nettotuotot , ,55 Valuutatoiminnan nettotuotot , ,32 Korkotuotot ,23 175,13 SIJOITUSTOIMINNAN TUOTOT , ,00 KULUT Palkkiot Omaisuudenhoitajalle , ,37 Rahastoyhtiölle , ,61 Säilytysyhteisölle , ,27 Korkokulut ,32-241,86 Muut kulut ,34-764,90 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO , ,99 TASE (EUR) VASTAAVAA Johdannaissopimusten arvonnousut , ,10 Rahat ja pankkisaamiset , ,37 SUMMA VASTAAVAT , ,47 VASTATTAVAA RAHASTON ARVO Merkityt rahasto-osuudet , ,94 Tilikauden voitto/tappio , ,99 Edellisten tilikausien voitto/tappio ,99 0,00 RAHASTON ARVO , ,93 VIERAS PÄÄOMA Muut velat 266, ,08 Johdannaissopimusten arvonalennukset , ,21 Siirtovelat , ,25 SUMMA VASTATTAVAA , ,47 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 1. Johdannaissopimusten nettotuotot Realisoidut tuotot johdannaiskaupasta , ,66 Realisoidut tappiot johdannaiskaupasta , ,00 Realisoitumattomat tuotot/tappiot johdannaiskaupasta , ,89 Yhteensä , ,55 2. Korkotuotot Realisoidut korkotuotot 139,23 175,13 Realisoidut korkokulut ,32-241,86 Yhteensä ,09-66,73 3. Saamiset luottolaitoksista Societe Generale Newedge ,21* ,34** SEB , ,25 Nordea Pankki , ,61 Danske Bank , ,63 Osuuspankki , ,20 Aktia Pankki , ,32 Handelsbanken , ,02 Yhteensä , ,37 *Josta vakuutena ,94 **Josta vakuutena ,62 4. Rahaston arvo Rahaston avaava tase ,93 0,00 Rahasto-osuuksien merkintä , ,33 Rahasto-osuuksien lunastus , ,39 Tilikauden voitto/tappio , ,99 Rahaston lopputase , ,93 Liikkeessä olevat rahasto-osuudet A-osuudet 564,09 494,05 B-osuudet 1 745, ,62 C-osuudet 6 307, ,68 Rahasto-osuuksien arvo A-osuudet 1 026, ,15 B-osuudet 1 034, ,85 C-osuudet 1 043, ,55 6

9 ESTLANDER & PARTNERS DYNAMIC 5. Rahaston sijoitukset Valuutta Määrä Markkina-arvo/ % rahaston arvonmuutos arvosta Futurit AUD/USD CME USD 1 64,47 0,00 % Soybean Oil USD ,91 0,01 % GBP/USD CME USD ,00 0,03 % Corn USD ,04 0,04 % Cocoa ICE USD ,97-0,01 % CAD/USD CME USD ,56 0,03 % Canadian 10y Bond CAD ,70 0,03 % WTI Crude Oil USD ,15 0,00 % Cotton USD 3-529,59-0,01 % US Dollar Index USD 2 313,15 0,00 % S&P 500 Index E-Mini USD ,32 0,20 % Feeder Cattle USD ,02-0,09 % DJ Euro STOXX 50 Index EUR ,00 0,02 % FT-SE 100 Index GBP ,78 0,03 % German 10y Bund EUR ,00-0,10 % German 5y Bobl EUR ,00-0,02 % German 2y Schatz EUR 1-240,00 0,00 % UK Long Gilt GBP ,25-0,02 % US 5y T-Note USD 3-906,63-0,01 % Gold USD ,81 0,01 % NY Harbor ULSD USD ,46 0,01 % Coffee ICE USD ,42-0,02 % EUR/NOK ICE NOK ,72 0,03 % Crude Palm Oil MYR 9 493,39 0,01 % CHF/JPY ICE JPY ,41 0,04 % Live Cattle USD ,10-0,02 % Cocoa Liffe GBP ,12 0,03 % Brent Crude Oil USD ,21 0,03 % Gas Oil USD ,20 0,00 % Lean Hogs USD ,75-0,01 % Aluminium LME USD ,18-0,02 % White Maize ZAR ,09 0,18 % Copper LME USD ,69-0,05 % IBEX-35 Stock Index EUR ,00-0,02 % Mini MSCI Emerging Markets Index USD ,29 0,12 % Nickel LME USD ,04 0,00 % MXN/USD CME USD ,44 0,01 % Lead LME USD ,66-0,07 % Tin LME USD ,89 0,01 % Zinc LME USD ,72-0,04 % NZD/USD CME USD 1 718,40 0,01 % Natural Gas USD ,10-0,07 % USD/NOK ICE NOK ,13 0,04 % OMX-S30 Index SEK 3-236,92 0,00 % RBOB Petroleum USD ,79-0,01 % EUR/GBP CME GBP ,60 0,02 % Rapeseed / Canola CAD ,50-0,01 % EUR/JPY CME JPY ,65 0,02 % Soybeans USD ,20 0,01 % Sugar #11 USD ,89 0,04 % CHF/USD CME USD ,12 0,01 % Silver USD ,31 0,01 % Soybean Meal USD ,89 0,09 % MSCI Singapore Stock Index SGD 1 129,97 0,00 % Nikkei 225 Stock Index JPY ,60-0,06 % S&P Canada 60 Index CAD 1 266,29 0,00 % GBP/JPY ICE JPY ,34 0,07 % US 2y T-Note USD 1-374,17 0,00 % US 10y T-Note USD ,86-0,02 % EUR/USD CME USD ,11 0,00 % US 30y T-Bond USD ,68-0,05 % Wheat USD ,91 0,03 % ASX SPI 200 Index AUD ,55 0,07 % USD/ZAR ICE ZAR ,30 0,03 % Forwardit USD/CZK CZK ,49-0,01 % USD/HUF HUF ,53 0,02 % USD/ILS ILS ,02 0,01 % USD/INR INR ,14 0,00 % USD/KRW KRW ,73-0,01 % USD/PLN PLN ,68-0,07 % USD/SGD SGD 0 48,74 0,00 % USD/TWD TWD ,67 0,00 % Sijoitukset yhteensä ,35 0,53 % Kassa ja muut varat ,69 99,47 % Rahaston arvo ,04 100,00 % 7

10 ESTLANDER & PARTNERS FREEDOM SIJOITUSSTRATEGIA Estlander & Partners Freedom hyödyntää markkinoilla esiintyviä hintatrendejä ja liikkeitä hyvin hajautetun salkun kautta. Freedom-strategia on yhdistelmä kahdesta kaupankäyntimallistamme Alpha Trend ja Global Markets, joilla on yli 20 vuoden tuottohistoria. Sijoituksia tehdään globaalisti kaikkiin tärkeimpiin omaisuusluokkiin. Näitä ovat valuutat, osakkeet, korot ja pörssinoteeratut hyödykkeet, kuten erilaiset raaka-aineet. Freedom-strategia on aktiivinen yli 125 markkinalla. Laaja hajautus antaa mahdollisuuden löytää hyviä kaupankäyntimahdollisuuksia kaikissa markkinatilanteissa. TULOSANALYYSI Vuosi alkoi vahvasti Estlander & Partners Freedomin kannalta, kun vuonna 2014 alkaneet markkinatrendit jatkuivat, mutta sen jälkeen markkinat jäivät sahaavaan liikkeeseen vuoden loppuun asti. Selvästi paras omaisuusluokka oli hyödykkeet, joissa erityisesti energian ja perusmetallien voimakkaat laskutrendit vaikuttivat positiivisesti vuoden tulokseen. Globaalien osakemarkkinoiden sahaus oli haastavaa rahastolle. Koko vuoden 2015 tulos oli -0,21 % (D-osuudet). Rahaston arvioitu riskitaso päivittäisen Value at Risk (95 %) luvun mukaan Yhden päivän Value-at-Risk (95%) Keskiarvo Minimi Maksimi VaR: 1-3 / ,6 % 0,4 % 0,9 % VaR: 4-6 / ,7 % 0,5 % 1,0 % VaR: 7-9 / ,9 % 0,6 % 1,3 % VaR: / ,8 % 0,5 % 1,1 % VaR: ,6 % VaR: 1-12/2015 0,7 % Katsauskauden aikana annualisoitu volatiliteetti oli 9,7 %. Rahaston riskialtistus on ollut linjassa rahastolle sallitun riskimandaatin kanssa. Rahaston VaR(95) ja sen jakautuminen eri markkinasektoreille Eri markkinasektoreiden yhteenlaskettu riskialtistus ei täysin vastaa salkun kokonaisriskiä eri markkinasektoreiden välisten korrelaatioiden vuoksi. Rahaston päivittäinen Value-at-Risk ja toteutuneet päivittäiset tuotot vuonna ,0% -2,0% -3,0% VaR Salkku Valuutat Korot Osakkeet Hyödykkeet Abs. 0,6 % 0,4 % 0,1 % 0,1 % 0,3 % Rel. 42,1 % 11,9 % 15,0 % 31,0 % 3,0% 2,0% 1,0% 0,0% -4,0% tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Päivittäinen tuotto VaR-käyrän yllä olevien pisteiden määrä sijoittuu odotetun intervallin sisälle 95 %:n konfidenssilla. VaR-luku on siis ollut hyvä arvio rahaston päivittäisen riskille altistetulle arvolle. Myös toteutuneet tuotot ovat olleet linjassa rahastolle sallitun riskitason kanssa. Rahaston toteutunut ja säännelty vipuvaikutus Säännelty Keskiarvo Tavanomaisesti* Maksimi maksimi 8,4 6,5 10,1 11,8 35,0 *2/3 lasketusta ajasta näiden kahden arvon välissä Value-at-Risk Vuoden aikana ei ole tehty muutoksia säänneltyyn maksimitasoon. Keskimääräinen riski markkinasektoreittain Valuutat Korot Osakkeet Hyödykkeet 24,2 % 27,0 % 21,4 % 27,3 % Rahaston tuotto A B C D E* 1/2015 6,34 % 6,38 % 6,44 % 6,47 % 6,43 % 2/2015 0,40 % 0,44 % 0,49 % 0,52 % 0,48 % 3/2015-0,08 % -0,04 % 0,03 % 0,05 % 0,01 % 4/2015-2,31 % -2,27 % -2,21 % -2,19 % -7,12 % 5/2015-1,88 % -1,84 % -1,79 % -1,77 % -1,80 % 6/2015-2,69 % -2,64 % -2,58 % -2,56 % -2,60 % 7/2015 1,69 % 1,74 % 1,80 % 1,82 % 1,78 % 8/2015-2,17 % -2,13 % -2,07 % -2,04 % -2,08 % 9/2015 1,45 % 1,49 % 1,55 % 1,58 % 1,53 % 10/2015-3,25 % -3,21 % -3,15 % -3,13 % -3,17 % 11/2015 3,53 % 3,57 % 3,63 % 3,66 % 3,61 % 12/2015-2,28 % -2,24 % -2,18 % -2,16 % -2,20 % 1-12/2015-1,69 % -1,20 % -0,51 % -0,21 % -5,67 % *E-osuudet ovat tuotto-osuuksia. Rahaston ja rahastoosuuksien arvo Rahaston arvo yhteensä EUR , , ,58 A-osuuksien arvo EUR 984, ,71 903,01 B-osuuksien arvo EUR 1 011, ,57 918,11 C-osuuksien arvo EUR 1 049, ,98 939,68 D-osuuksien arvo EUR 1 066, ,73 949,08 E-osuuksien arvo EUR 765,80 811,82 762,68 Hallinnoitavien varojen määrä on vuoden 2015 aikana ollut keskimäärin ,47. Rahaston palkkiot ja kustannukset (EUR) Hallinnointipalkkio Tuottosidonnainen palkkio Säilytysyhteisö Muut kulut 1-3/ ,91 0, , ,74 4-6/ ,39 0, , ,73 7-9/ ,46 0, , , / ,59 0, , ,54 Vuosi ,35 0, , ,48 Rahasto on kauden aikana maksanut ,53 euron komissiot johdannaissopimusten kaupankäynnistä. Rahasto on myös maksanut ,39 euron koron rahaston varoille sekä kaupantekotoiminnan rahoittamiselle. 8

11 ESTLANDER & PARTNERS FREEDOM Rahaston avainluvut Vuosittainen volatiliteetti Sharpe-luku Salkun kiertonopeus Juoksevat kulut 2015 Sharpe-luku lasketaan vuosittain käyttämällä ko. vuoden keskimääräistä 3 kuukauden Euribor-korkoa vastaavaa riskitöntä korkoa (-0,02 % vuonna 2015). Koska rahasto ainoastaan käy kauppaa johdannaissopimuksilla joita tavanomaisen käytännön mukaan ei huomioida salkun kiertonopeuden laskennassa, salkun kiertonopeus on nolla. Juoksevat kulut lasketaan ythenäisen eurooppalaisen käytännön mukaisesti. Juoksevat kulut sisältävät kaikki kustannukset, jotka veloitetaan rahaston varoista, kuten kiinteän hallinnointipalkkion, säilytyspalkkion ja muut kulut (pankki- ja viranomaiskulut). Luvussa ei huomioida kaupankäyntikuluja eikä osuudenomistajan maksamia kuluja, kuten merkintä- ja lunastusmaksuja eikä tuottosidonnaista palkkiota. TULOSLASKELMA JA TASE TULOSLASKELMA (EUR) TUOTOT JA ARVONMUUTOKSET Johdannaissopimusten nettotuotot , ,95 Johdannaissopimusten nettotuotot , ,38 Valuuttatoiminnan nettotuotot , ,43 Korkotuotot , ,14 SIJOITUSTOIMINNAN TUOTOT , ,09 KULUT Palkkiot Omaisuudenhoitajalle , ,95 Rahastoyhtiölle , ,68 Säilytysyhteisölle , ,63 Korkokulut , ,42 Muut kulut , ,12 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO , ,28 TASE (EUR) VASTAAVAA Johdannaissopimusten arvonnousut , ,41 Rahat ja pankkisaamiset , ,86 SUMMA VASTAAVAT , ,27 VASTATTAVAA 9,7 % (A-D-osuudet), 10,8 % (E-osuudet) 0,0 (D-osuuksien osalta) 0 kertaa A-osuudet 3,05 % B-osuudet 2,55 % C-osuudet 1,85 % D-osuudet 1,54 % E-osuudet 2,05 % Rahaston sijoitusten jakautuminen A-osuudet 11,27 % B-osuudet 10,85 % C-osuudet 10,53 % D-osuudet 52,04 % E-osuudet 15,30 % Rahastolla oli tilikauden lopussa 872 osuudenomistajaa (A, B, C, D ja E osuuksissa). TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 1. Johdannaissopimusten nettotuotot Realisoidut tuotot johdannaiskaupasta , ,65 Realisoidut tappiot johdannaiskaupasta , ,27 Realisoitumattomat tuotot/tappiot johdannaiskaupasta , ,00 Yhteensä , ,38 2. Korkotuotot Realisoidut korkotuotot 2 347, ,14 Realisoidut korkokulut , ,42 Yhteensä , ,28 3. Saamiset luottolaitoksista Societe Generale Newedge ,34* ,90** SEB , ,80 Nordea Pankki , ,30 Danske Bank , ,22 Osuuspankki , ,95 Aktia Pankki , ,69 Handelsbanken , ,00 Yhteensä , ,86 *Josta vakuutena ,09 **Josta vakuutena ,18 RAHASTON ARVO Merkityt rahasto-osuudet , ,89 Tilikauden voitto/tappio , ,28 Edellisten tilikausien voitto/tappio , ,69 RAHASTON ARVO , ,48 VIERAS PÄÄOMA Muut velat , ,76 Johdannaissopimusten arvonalennukset , ,79 Siirtovelat , ,24 SUMMA VASTATTAVAA , ,27 9

12 ESTLANDER & PARTNERS FREEDOM 4. Rahaston avaava tase Rahaston avaava tase , ,58 Rahasto-osuuksien merkintä , ,14 Rahasto-osuuksien lunastus , ,31 Tuotonjako (E-osuudet) , ,21 Tilikauden voitto/tappio , ,28 Rahaston lopputase , ,48 Liikkeessä olevat rahasto-osuudet A-osuudet 8 010, ,28 B-osuudet 7 713, ,90 C-osuudet 7 482, ,69 D-osuudet , ,10 E-osuudet* , ,03 Rahasto-osuuksien arvo A-osuudet 984, ,71 B-osuudet 1 011, ,57 C-osuudet 1 049, ,98 D-osuudet 1 066, ,73 E-osuudet* 765,80 811,82 *E-osuudet laskettiin liikkeelle alkaen. 5. Rahaston sijoitukset Futurit Valuutat Määrä Markkina-arvo/ arvonmuutos % rahaston arvosta AUD/USD CME USD ,29 0,02 % FTSE/JSE Top 40 Index ZAR 2-750,50 0,00 % Canadian 3m Bank Accept CAD ,83-0,01 % Soybean Oil USD ,28 0,06 % GBP/USD CME USD ,93 0,16 % Corn USD ,48 0,09 % Cocoa ICE USD ,80-0,10 % CAD/USD CME USD ,29 0,13 % Canadian 10y Bond CAD ,08 0,03 % WTI Crude Oil USD ,61 0,02 % Cotton USD ,13-0,02 % US Dollar Index USD ,55 0,00 % Eurodollar 3m USD ,47 0,01 % S&P 500 Index E-Mini USD ,34-0,04 % Feeder Cattle USD ,99-0,11 % CAC-40 Index EUR ,00-0,01 % DAX German Index EUR ,00-0,03 % Euribor 3m EUR ,00-0,02 % Euroswiss 3m CHF ,86 0,00 % DJ Euro STOXX 50 Index EUR ,00 0,01 % FT-SE 100 Index GBP ,79-0,09 % German 10y Bund EUR ,00-0,01 % German 5y Bobl EUR ,00-0,01 % German 2y Schatz EUR ,00 0,00 % German 30y Buxl EUR ,00-0,01 % UK Long Gilt GBP ,46-0,03 % Short Sterling 3m GBP ,15-0,01 % US 5y T-Note USD ,58 0,00 % Gold USD ,94 0,06 % Goldman Sachs Index USD ,43 0,03 % H-Shares Index HKD ,57 0,00 % Copper COMEX USD 8-264,79 0,00 % NY Harbor ULSD USD ,32 0,01 % Hang Seng Index HKD -1 0,00 0,00 % FTSE MIB Index EUR ,00-0,02 % Euroyen 3m JPY ,60 0,00 % Japanese 10y Bond JPY ,92 0,12 % JPY/USD CME USD ,86 0,06 % Coffee ICE USD ,03-0,05 % FTSE KLC Index MYR ,23 0,00 % EUR/NOK ICE NOK ,82 0,01 % Crude Palm Oil MYR ,18 0,00 % USD/SEK ICE SEK ,81 0,00 % CHF/JPY ICE JPY ,90 0,01 % Live Cattle USD ,96 0,01 % Cocoa Liffe GBP ,92 0,04 % Brent Crude Oil USD ,90 0,01 % Gas Oil USD ,33 0,01 % Lean Hogs USD ,59-0,04 % Coffee Liffe USD ,49 0,01 % Aluminium LME USD ,46-0,09 % 10

13 ESTLANDER & PARTNERS FREEDOM White Maize ZAR ,37 0,48 % Copper LME USD ,23-0,04 % S&P 400 MidCap Index E-Mini USD ,50-0,01 % IBEX-35 Stock Index EUR ,00 0,02 % Nickel LME USD ,96-0,01 % MXN/USD CME USD ,75 0,07 % Lead LME USD ,28-0,11 % Tin LME USD ,11-0,01 % Zinc LME USD ,68-0,09 % New Zealand 90d Bill NZD 8-979,04 0,00 % NZD/USD CME USD ,95 0,04 % Natural Gas USD ,69-0,11 % NASDAQ E-Mini USD ,17-0,04 % USD/NOK ICE NOK ,60 0,02 % Oats USD ,30 0,00 % OMX-S30 Index SEK 2 8,17 0,00 % Palladium USD ,59 0,00 % RBOB Petroleum USD ,78 0,00 % EUR/CHF CME CHF 2-11,49 0,00 % EUR/GBP CME GBP ,56 0,00 % Rapeseed / Canola CAD ,07 0,00 % EUR/JPY CME JPY -1-47,89 0,00 % Soybeans USD ,05 0,00 % Sugar #11 USD ,73 0,01 % CHF/USD CME USD ,67 0,09 % Silver USD ,21 0,02 % S&P CNX Nifty Index USD -5-59,87 0,00 % Soybean Meal USD ,33 0,17 % GBP/CHF ICE CHF 1 0,00 0,00 % MSCI Singapore Stock Index SGD ,40 0,00 % Nikkei 225 Stock Index JPY ,44 0,01 % MSCI Taiwan Stock Index USD ,99 0,00 % S&P Canada 60 Index CAD ,21-0,02 % Russell 2000 Mini Index USD ,62 0,00 % US 2y T-Note USD ,00 0,01 % US 10y T-Note USD ,63-0,02 % EUR/USD CME USD ,56 0,02 % US 30y T-Bond USD ,83 0,00 % Wheat USD ,94 0,08 % Volatility Index (VIX) USD ,21-0,09 % ASX SPI 200 Index AUD ,42 0,00 % Australian 90d Bill AUD ,97 0,08 % Australian 10y T-Bond AUD ,72-0,01 % Australian 3y Bond AUD ,30-0,01 % USD/ZAR ICE ZAR ,15 0,03 % Copper Forward USD ,97-0,04 % Nickel Forward USD ,86-0,01 % Lead Forward USD ,60-0,07 % Tin Forward USD ,47-0,01 % USD/KRW KRW ,38 0,00 % USD/PLN PLN ,53-0,05 % USD/RUB RUB ,99 0,02 % USD/SGD SGD ,26 0,01 % USD/TRY TRY ,46 0,00 % USD/TWD TWD ,68 0,00 % Sijoitukset yhteensä ,67 0,62 % Kassa ja muut varat ,59 99,38 % Rahaston arvo ,26 100,00 % Forwardit USD/BRL BRL ,77 0,00 % USD/CZK CZK ,98 0,02 % USD/HUF HUF ,98-0,01 % USD/ILS ILS ,70 0,00 % USD/INR INR ,00-0,02 % 11

14 ESTLANDER & PARTNERS PRESTO SIJOITUSSTRATEGIA Estlander & Partners Presto on nopeatempoinen kvantitatiivinen sijoitusohjelma, jonka tärkein tavoite on saavuttaa korkea riskikorjattu tuotto. Estlander & Partners Presto antaa sijoittajalle pääsyn lyhytkestoisiin trendeihin finanssi- ja hyödykemarkkinoilla hyvin hajautetun salkun kautta. Kvantitatiivisten mallien avulla ohjelma hyödyntää markkinoiden käyttäytymistä ja niissä esiintyviä epätäydellisyyksiä saavuttaakseen positiivisen riskikorjatun tuoton. Ohjelman vahvuus on sen korkealuokkainen akateeminen ja ekonometrinen tutkimustyö, jonka pohjalta ohjelmaa kehitetään jatkuvasti. TULOSANALYYSI Hyvin hajautettu salkku ei pelkästään omaisuusluokkien vaan myös kaupankäyntimallien osalta on ollut erittäin tärkeässä roolissa päättyneen vuoden (2015) aikana. Haastava vuosi lyhyille trendimalleille oli samaan aikaan hyvä vuosi kaupankäyntimalleille jotka hyödynsivät päivänsisäisiä hintaliikkeitä markkinoilla. Seurauksena yleisestä epävarmuudesta finanssimarkkinoilla nähtiin vuoden aikana useita isoja päivänsisäisiä liikkeitä niin kansainvälisessä osakeindekseissä kuin koroissakin. Päivänsisäisiä liikkeitä hyödyntävät mallit tekivät salkun parhaat tuotot vuoden aikana. Vuoden 2015 kokonaistuotto oli -6,58 % (F-osuudet). Rahaston arvioitu riskitaso päivittäisen Value at Risk (95 %) -luvun mukaan Yhden päivän Value-at-Risk (95%) Keskiarvo Minimi Maksimi VaR: 1-3 / ,1 % 0,5 % 1,8 % VaR: 4-6 / ,3 % 0,6 % 2,1 % VaR: 7-9 / ,2 % 0,5 % 2,6 % VaR: / ,3 % 0,7 % 2,7 % VaR: ,4 % VaR: 1-12/2015 1,2 % Katsauskauden aikana annualisoitu volatiliteetti oli 11,8 %. Rahaston riskialtistus on ollut linjassa rahastolle sallitun riskimandaatin kanssa. Rahaston VaR(95) ja sen jakautuminen eri markkinasektoreille VaR Salkku Valuutat Korot Osakkeet Hyödykkeet Abs. 1,4 % 0,4 % 0,2 % 1,1 % 0,6 % Rel. 18,9 % 7,7 % 46,3 % 27,1 % Eri markkinasektoreiden yhteenlaskettu riskialtistus ei täysin vastaa salkun kokonaisriskiä eri markkinasektoreiden välisten korrelaatioiden vuoksi. Rahaston päivittäinen Value-at-Risk ja toteutuneet päivittäiset tuotot vuonna ,0% 4,0% 3,0% 2,0% 1,0% 0,0% -1,0% -2,0% -3,0% -4,0% tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Päivittäinen tuotto Value-at-Risk VaR-käyrän yllä olevien pisteiden määrä sijoittuu odotetun intervallin sisälle 95 %:n konfidenssilla. VaR-luku on siis ollut hyvä arvio rahaston päivittäisen riskille altistetulle arvolle. Myös toteutuneet tuotot ovat olleet linjassa rahastolle sallitun riskitason kanssa. Rahaston toteutunut ja säännelty vipuvaikutus Säännelty Keskiarvo Tavanomaisesti* Maksimi maksimi 7,3 5,1 9,5 13,0 20,0 *2/3 lasketusta ajasta näiden kahden arvon välissä Vuoden aikana ei ole tehty muutoksia säänneltyyn maksimitasoon. Keskimääräinen riski markkinasegmentein Valuutat Korot Osakkeet Hyödykkeet 23,8 % 26,8 % 21,8 % 27,7 % Rahaston tuotto C D E F 1/2015 5,35 % 5,29 % 5,33 % 5,40 % 2/2015 0,69 % 0,63 % 0,67 % 0,73 % 3/2015 0,56 % 0,49 % 0,53 % 0,60 % 4/2015-1,19 % -1,25 % -1,21 % -1,14 % 5/2015-2,31 % -2,37 % -2,33 % -2,27 % 6/2015-1,39 % -1,46 % -1,42 % -1,35 % 7/2015-0,93 % -1,00 % -0,95 % -0,89 % 8/2015-8,05 % -8,10 % -8,06 % -8,01 % 9/2015-0,24 % -0,30 % -0,26 % -0,20 % 10/2015 3,81 % 3,74 % 3,78 % 3,85 % 11/2015 1,59 % 1,53 % 1,57 % 1,64 % 12/2015-4,49 % -4,55 % -4,51 % -4,45 % 1-12/2015-7,05 % -7,74 % -7,28 % -6,58 % Rahaston ja rahastoosuuksien arvo Rahaston arvo yhteensä EUR , , ,44 C-osuuksien arvo EUR 894,45 962, ,28 D-osuuksien arvo EUR 826,56 895,94 960,83 E-osuuksien arvo EUR 835,86 901,51 961,98 F-osuuksien arvo EUR 849,67 909,56 963,70 Hallinnoitavien varojen määrä on vuoden 2015 aikana ollut keskimäärin ,28. Rahaston palkkiot ja kustannukset (EUR) Hallinnointi palkkio Tuottosidonnainen palkkio Säilytys yhteisö Muut kulut 1-3/ ,44 0, , ,57 4-6/ ,78 0, , ,17 7-9/ ,43 0, , , / ,28 0, , ,29 Vuosi ,93 0, , ,40 Rahasto on kauden aikana maksanut ,65 euron komissiot johdannaissopimusten kaupankäynnistä. Rahasto on myös maksanut ,53 euron koron rahaston varoille sekä kaupantekotoiminnan rahoittamiselle. 12

15 ESTLANDER & PARTNERS PRESTO Rahaston avainluvut Vuosittainen volatiliteetti 11,70 % Sharpe-luku Salkun kiertonopeus Juoksevat kulut ,6 (C-osuuksien osalta) 0 kertaa C-osuudet 2,36 % D-osuudet 3,11 % E-osuudet 2,61 % F-osuudet 1,86 % Sharpe-luku lasketaan vuosittain käyttämällä ko. vuoden keskimääräistä 3 kuukauden Euribor-korkoa vastaavaa riskitöntä korkoa (-0,02 % vuonna 2015). Koska rahasto ainoastaan käy kauppaa johdannaissopimuksilla joita tavanomaisen käytännön mukaan ei huomioida salkun kiertonopeuden laskennassa, salkun kiertonopeus on nolla. Juoksevat kulut lasketaan ythenäisen eurooppalaisen käytännön mukaisesti. Juoksevat kulut sisältävät kaikki kustannukset, jotka veloitetaan rahaston varoista, kuten kiinteän hallinnointipalkkion, säilytyspalkkion ja muut kulut (pankki- ja viranomaiskulut). Luvussa ei huomioida kaupankäyntikuluja eikä osuudenomistajan maksamia kuluja, kuten merkintä- ja lunastusmaksuja eikä tuottosidonnaista palkkiota. Rahaston sijoitusten jakautuminen C-osuudet 33,02 % D-osuudet 16,13 % E-osuudet 15,44 % F-osuudet 35,41 % Rahastolla oli tilikauden lopussa 124 osuudenomistajaa (C, D, E ja F osuuksissa). TULOSLASKELMA JA TASE TULOSLASKELMA (EUR) TUOTOT JA ARVONMUUTOKSET Johdannaissopimusten nettotuotot , ,19 Johdannaissopimusten nettotuotot , ,41 Valuuttatoiminnan nettotuotot , ,78 Korkotuotot , ,27 SIJOITUSTOIMINNAN TUOTOT , ,92 KULUT Palkkiot Omaisuudenhoitajalle , ,24 Rahastoyhtiölle , ,36 Säilytysyhteisölle , ,84 Korkokulut , ,70 Muut kulut , ,39 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO , ,45 TASE (EUR) VASTAAVAA Johdannaissopimusten arvonnousut , ,59 Rahat ja pankkisaamiset , ,43 SUMMA VASTAAVAT , ,02 VASTATTAVAA RAHASTON ARVO Merkityt rahasto-osuudet , ,08 Tilikauden voitto/tappio , ,45 Edellisten tilikausien voitto/tappio , ,84 RAHASTON ARVO , ,47 VIERAS PÄÄOMA Muut velat 593, ,99 Johdannaissopimusten arvonalennukset , ,10 Siirtovelat 9 518, ,46 SUMMA VASTATTAVAA , ,02 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 1. Johdannaissopimusten nettotuotot Realisoidut tuotot johdannaiskaupasta , ,32 Realisoidut tappiot johdannaiskaupasta , ,53 Realisoitumattomat tuotot/tappiot , ,20 johdannaiskaupasta Yhteensä , ,41 2. Korkotuotot Realisoidut korkotuotot 132, ,27 Realisoidut korkokulut , ,70 Yhteensä , ,43 3. Saamiset luottolaitoksista Societe Generale Newedge ,32* ,24** SEB , ,82 Nordea Pankki , ,05 Danske Bank , ,60 Osuuspankki , ,77 Aktia Pankki , ,46 Handelsbanken , ,48 Yhteensä , ,43 *Josta vakuutena ,68 **Josta vakuutena ,28 4. Rahaston arvo Rahaston avaava tase , ,44 Rahasto-osuuksien merkintä , ,87 Rahasto-osuuksien lunastus , ,39 Tilikauden voitto/tappio , ,45 Rahaston lopputase , ,47 Liikkeessä olevat rahasto-osuudet C-osuudet 1 134, ,42 D-osuudet 599,88 900,01 E-osuudet 567, ,25 F-osuudet 1 280, ,15 Rahasto-osuuksien arvo C-osuudet 894,45 962,29 D-osuudet 826,56 895,94 E-osuudet 835,86 901,51 F-osuudet 849,67 909,56 13

16 ESTLANDER & PARTNERS PRESTO 5. Rahaston sijoitukset Futurit Valuutta Määrä Markkina-arvo/ arvonmuutos % rahaston arvo AUD/USD CME USD -1-36,84 0,00 % FTSE/JSE Top 40 Index ZAR ,57-0,08 % GBP/USD CME USD ,78 0,02 % Corn USD ,43 0,09 % Canadian 10y Bond CAD 6-718,98-0,02 % WTI Crude Oil USD ,15 0,01 % Cotton USD ,77 0,07 % Eurodollar 3m USD ,90 0,01 % S&P 500 Index E-Mini USD ,56-0,10 % Euribor 3m EUR ,00 0,01 % FT-SE 100 Index GBP ,89 0,06 % German 10y Bund EUR 1-280,00-0,01 % German 5y Bobl EUR ,00 0,01 % German 2y Schatz EUR ,00-0,01 % German 30y Buxl EUR ,00-0,10 % US 5y T-Note USD ,93 0,00 % Gold USD ,80 0,04 % H-Shares Index HKD ,80-0,04 % Copper COMEX USD 1 57,56 0,00 % Hang Seng Index HKD 1 154,47 0,01 % Japanese 10y Bond JPY ,50 0,15 % JPY/USD CME USD 1 731,06 0,02 % FTSE KLC Index MYR ,14-0,01 % Crude Palm Oil MYR ,77-0,01 % Live Cattle USD ,07 0,19 % Aluminium LME USD ,45-0,13 % Copper LME USD 3-326,96-0,01 % IBEX-35 Stock Index EUR ,00-0,08 % Nickel LME USD ,04-0,01 % Tin LME USD ,37-0,13 % Zinc LME USD ,87-0,10 % NZD/USD CME USD ,95 0,05 % NASDAQ E-Mini USD ,93-0,15 % OMX-S30 Index SEK ,92 0,05 % RBOB Petroleum USD 3 951,60 0,03 % Rapeseed / Canola CAD ,30 0,00 % Soybeans USD ,13 0,00 % Sugar #11 USD 1 123,79 0,00 % CHF/USD CME USD ,95 0,01 % Silver USD ,31 0,03 % S&P CNX Nifty Index USD ,07 0,01 % Soybean Meal USD ,57 0,12 % MSCI Singapore Stock Index SGD ,77 0,04 % MSCI Taiwan Stock Index USD ,81-0,04 % S&P Canada 60 Index CAD ,34-0,12 % US 10y T-Note USD ,73-0,01 % EUR/USD CME USD -1 80,59 0,00 % Wheat USD ,15 0,00 % ASX SPI 200 Index AUD ,51 0,17 % Australian 10y T-Bond AUD 3 600,87 0,02 % Australian 3y Bond AUD ,42 0,02 % Forwardit USD/HUF HUF ,70-0,34 % USD/INR INR ,39-0,24 % USD/KRW KRW ,72 0,20 % USD/PLN PLN ,04-0,25 % Sijoitukset yhteensä ,83-0,56 % Kassa ja muut varat ,00 100,56 % Rahaston arvo ,17 100,00 % 14

PUOLIVUOTISKATSAUS 2014 ESTLANDER & PARTNERS DYNAMIC, FREEDOM AND PRESTO

PUOLIVUOTISKATSAUS 2014 ESTLANDER & PARTNERS DYNAMIC, FREEDOM AND PRESTO PUOLIVUOTISKATSAUS 2014 ESTLANDER & PARTNERS DYNAMIC, FREEDOM AND PRESTO PUOLIVUOTISKATSAUS 2014 Estlander & Partners Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, 65100 Vaasa Y-tunnus 1830022-0 PUOLIVUOTISKATSAUS 2014

Lisätiedot

PUOLIVUOTISKATSAUS ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM, PRESTO, ALPHA TREND JA ALPHA TREND 3x

PUOLIVUOTISKATSAUS ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM, PRESTO, ALPHA TREND JA ALPHA TREND 3x PUOLIVUOTISKATSAUS 2017 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM, PRESTO, ALPHA TREND JA ALPHA TREND 3x PUOLIVUOTISKATSAUS 2017 Estlander & Partners Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, 65100 Vaasa Y-tunnus

Lisätiedot

Puolivuotiskatsaus 2019

Puolivuotiskatsaus 2019 Puolivuotiskatsaus 2019 Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners Freedom GRIT Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, 65100 Vaasa Y-tunnus 1830022-0 Puolivuotiskatsaus Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners

Lisätiedot

Puolivuotiskatsaus 2019

Puolivuotiskatsaus 2019 Puolivuotiskatsaus 2019 Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners Glacies GRIT Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, 65100 Vaasa Y-tunnus 1830022-0 Puolivuotiskatsaus Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners

Lisätiedot

PUOLIVUOTISKATSAUS 2016 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO

PUOLIVUOTISKATSAUS 2016 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO PUOLIVUOTISKATSAUS 2016 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO PUOLIVUOTISKATSAUS 2016 Estlander & Partners Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, 65100 Vaasa Y-tunnus 1830022-0 MARKKINAKATSAUS

Lisätiedot

VUOSI- KATSAUS 2016 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO

VUOSI- KATSAUS 2016 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO VUOSI- KATSAUS 2016 ESTLANDER & PARTNERS COMMODITY, DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO VUOSIKATSAUS 2016 Estlander & Partners Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, 65100 Vaasa Y-tunnus 1830022-0 SISÄLLYSLUETTELO SALKUNHOITAJAN

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS ESTLANDER & PARTNERS DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO

VUOSIKATSAUS ESTLANDER & PARTNERS DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO VUOSIKATSAUS 2014 ESTLANDER & PARTNERS DYNAMIC, FREEDOM JA PRESTO Sijoitusrahaston nimi Dynamic Freedom Presto Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners Dynamic Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS Salkunhoitajan vuosikatsaus 1 Estlander & Partners Alpha Trend. 2 Estlander & Partners Alpha Trend 3x

VUOSIKATSAUS Salkunhoitajan vuosikatsaus 1 Estlander & Partners Alpha Trend. 2 Estlander & Partners Alpha Trend 3x VUOSIKATSAUS 2017 Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners Alpha Trend, Alpha Trend 3x, Dynamic, Freedom ja Presto Sisällysluettelo Salkunhoitajan vuosikatsaus 1 Estlander & Partners Alpha Trend 2 Estlander

Lisätiedot

Vuosikatsaus Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners Freedom

Vuosikatsaus Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners Freedom Vuosikatsaus 2018 Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners Freedom Sisällysluettelo Toimintakertomus 1 Rahastokatsaus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Sijoitukset 5 Päiväys ja allekirjoitukset 9 Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL 100 Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 2011.12.27-2012.12.31 EPL 100 2012.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 D1 Rahastotyyppi Osakerahasto 1 kuukausi 2.83% 2.83% Toiminta alkanut 2011.12.27 3 kuukautta

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto Front Capital Parkki -sijoitusrahaston säännöt vahvistettiin Finanssivalvonnan toimesta 14.9.2009 ja rahasto aloitti sijoitustoiminnan 26.10.2009. Rahaston tavoitteena on matalalla riskillä sekä alhaisilla

Lisätiedot

HINNASTO DEGIRO BASIC/ACTIVE/TRADER

HINNASTO DEGIRO BASIC/ACTIVE/TRADER HINNASTO DEGIRO BASIC/ACTIVE/TRADER OSAKKEET, CFD:T, VIPUTUOTTEET JA WARRANTIT PÄÄPÖRSSIT Helsinki - OMXH 2,00 + 0,02 % - - Saksa XETRA 4,00 + 0,04 % 60,00 - Saksa Zertifikate-Börse Frankfurt 2,00 + 0,10

Lisätiedot

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto 2(8) TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto Sijoituspolitiikka ja hallinto Päättynyt

Lisätiedot

Head Top Picks Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus tilikaudelta 24.3.2010-31.12.2010

Head Top Picks Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus tilikaudelta 24.3.2010-31.12.2010 Head Top Picks Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus tilikaudelta 24.3.2010-31.12.2010 Head Top Picks 2010.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 A2 Rahastotyyppi Yhdistelmärahastot, maailma, aktiivinen 1

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Contango Hyödyke Beta

Erikoissijoitusrahasto Contango Hyödyke Beta TASEKIRJA 31/12/2010 TILINPÄÄTÖS 01.01.2010-31.12.2010 Sisällysluettelo sivu nro. Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot, tulos 4 Liitetiedot, tase 5 Sijoitukset lajeittain 6 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 214,50 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -16,41 %. 12 kuukauden tuotto oli elokuun lopussa -15,02 % ja kuuden

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI -INDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2007 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Vuosikatsaus Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito

Vuosikatsaus Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito Vuosikatsaus 2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito Sisällysluettelo Toimintakertomus 1 Rahastokatsaus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Sijoitukset 5 Päiväys ja allekirjoitukset 6 Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

FREEDOM - Tuottoa sekä nousevilla että laskevilla markkinoilla. Jesper Nyberg Salkunhoitaja, Partner

FREEDOM - Tuottoa sekä nousevilla että laskevilla markkinoilla. Jesper Nyberg Salkunhoitaja, Partner FREEDOM - Tuottoa sekä nousevilla että laskevilla markkinoilla Jesper Nyberg Salkunhoitaja, Partner Kokenut varainhoitaja Estlander & Partners on vuoteen 1991 asti juuret omaava yritys Erikoistunut systemaattisten

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Aasiassa kurssikehitys oli elokuussa hyvin epäyhtenäistä, kun Kaakkois-Aasian maiden pörssit jatkoivat kiihtyvällä vauhdilla laskujaan, eikä kyseisten maiden heikkenevät valuutat auttaneet tilannetta.

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Hinnat. Maa Osakkeet Minimi Esimerkki Optiot Futuurit USD 10

Hinnat. Maa Osakkeet Minimi Esimerkki Optiot Futuurit USD 10 Hinnat Maa Osakkeet Minimi Esimerkki Optiot Futuurit Yhdysvallat < 2000 osaketta: 0,01 USD per osake > 2000 osaketta : 0,005 USD per osake Enintään 1% tapahtuman arvosta USD 5,00 1.000 osaketta, joiden

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2017 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit DAX NOKIA SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit Ensimmäiset warrantit Suomen markkinoille Kaksi kohde-etuutta kilpailukykyisillä ehdoilla ; DAX ja NOKIA Hyvät spreadit

Lisätiedot

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Keitä olemme Miten pörssi toimii Miten voit hyötyä pörssinoteeratuista sijoitustuotteista Keitä

Lisätiedot

Vuosikatsaus Estlander & Partners Trend Index -sijoitusrahasto

Vuosikatsaus Estlander & Partners Trend Index -sijoitusrahasto Vuosikatsaus 2018 Estlander & Partners Trend Index -sijoitusrahasto Sisällysluettelo Toimintakertomus 1 Rahastokatsaus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Sijoitukset 5 SFT-asetus 6 Päiväys ja allekirjoitukset 8

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Puolivuotiskatsaus 2019

Puolivuotiskatsaus 2019 Puolivuotiskatsaus 2019 Erikoissijoitusrahasto JAM Systematic - World Sectors GRIT Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, 65100 Vaasa Y-tunnus 1830022-0 Markkinakatsaus Historiallisesti tarkasteltuna kesäkausi on

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

OBSIDO GLOBAL COVERED SIJOITUSRAHASTON PUOLIVUOSIKATSAUS. Obsido Global Covered Sijoitusrahasto

OBSIDO GLOBAL COVERED SIJOITUSRAHASTON PUOLIVUOSIKATSAUS. Obsido Global Covered Sijoitusrahasto Obsido Global Covered Sijoitusrahasto / 30.6.2019 OBSIDO GLOBAL COVERED SIJOITUSRAHASTON PUOLIVUOSIKATSAUS Obsido Global Covered Sijoitusrahasto Obsido Global Covered Sijoitusrahasto A2-osuussarjan tuotto

Lisätiedot

Vuosikatsaus Erikoissijoitusrahasto JAM Systematic - World Sectors

Vuosikatsaus Erikoissijoitusrahasto JAM Systematic - World Sectors Vuosikatsaus 2018 Erikoissijoitusrahasto JAM Systematic - World Sectors Sisällysluettelo Toimintakertomus 1 Rahastokatsaus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Sijoitukset 5 Päiväys ja allekirjoitukset 6 Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2017 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2008 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Vaihdettavat valuutat klo 15.30

Vaihdettavat valuutat klo 15.30 HAAGA-HELIA HARJOITUS 4/Ratkaisut s. / 6 Liike-elämän matematiikka Syksy 20 Käytä tehtävissä tarvittaessa alla olevia valuuttakursseja. Kurssit ilmaisevat yhden euron arvon kyseisessä valuuttayksikössä.

Lisätiedot

Globaalit näkymät vuonna 2008

Globaalit näkymät vuonna 2008 Globaalit näkymät vuonna 2008 TALOUS 2008 -seminaari Finlandia-talo 25.10.2007 Pentti Hakkarainen Johtokunnan jäsen Suomen Pankki SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Globaalit näkymät vuonna

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2016 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 280,67

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 280,67 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 280,67 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,84 %. Vuoden alusta tuottoa oli elokuun lopussa kertynyt +18,30 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015 Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015 Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Tammi kesäkuu 2015 Sijoitusympäristö muuttui hyvin haastavaksi osakekurssien

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2017 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2008 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on BRENT BLEND CRUDE OIL futuuri Päättymispäivänä automaattisesti

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 Erikoissijoitusrahasto UBGlobe toimintakertomus 2009 Erikoissijoitusrahasto UBGloben arvo nousi vuoden 2009 aikana 33,2 %, kun samaan aikaan MSCI World Small Cap -indeksi nousi noin 37,8 % ja OMX Helsinki

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015 Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2016 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014. 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014. 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus rahastoyhtiön, sijoitusrahaston ja vaihtoehtorahaston tilinpäätökseen sisältyvän tuloslaskelman

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A

LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A 31.12.2015 Lahden Seudun Ekonomit r.y. 2/ 15 Sisältö: Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2015 3, 4 Tase 31.12.2015 5, 6 Liitetiedot 7 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

REAALIAIKAISIT KURSSIT

REAALIAIKAISIT KURSSIT Euronext - Basics (Osakkeet (incl. Book), Optiot ja Futuurit) Ranska EUR 2 - Euronext - Total (Basics + Book Optiot ja Futuurit) Ranska EUR 39 - Euronext Cash Market- Level I Ranska - EUR 59 Euronext Cash

Lisätiedot

jälkeen Return on Knowledge Arvopaperin Rahapäivä, 16. syyskuuta 2009 Finlandia-talo Aku Leijala Sampo Rahastoyhtiö Oy

jälkeen Return on Knowledge Arvopaperin Rahapäivä, 16. syyskuuta 2009 Finlandia-talo Aku Leijala Sampo Rahastoyhtiö Oy Rahastojen tuottonäkymät finanssikriisin jälkeen Arvopaperin Rahapäivä, 16. syyskuuta 2009 Finlandia-talo Aku Leijala Sampo Rahastoyhtiö Oy Return on Knowledge Houkuttelevat vaihtoehdot eri markkinatilanteisiin.

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase

Lisätiedot

ESTLANDER & PARTNERS RAHASTOYHTIÖ OY. Erikoissijoitusrahastot Estlander & Partners Commodity, Dynamic, Dynamic Enhanced, Freedom ja Presto

ESTLANDER & PARTNERS RAHASTOYHTIÖ OY. Erikoissijoitusrahastot Estlander & Partners Commodity, Dynamic, Dynamic Enhanced, Freedom ja Presto RAHASTOESITE JA SÄÄNNÖT ESTLANDER & PARTNERS RAHASTOYHTIÖ OY Erikoissijoitusrahastot Estlander & Partners Commodity, Dynamic, Dynamic Enhanced, Freedom ja Presto Helmikuu 2016 1. Tärkeää tietoa... 3 1.1.

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2006

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2006 LEHDISTÖTIEDOTE 1/2007 1 (7) 7.3.2007 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2006 Vakuutuslaitosten vakavaraisuus kehittyi suotuisasti vuoden aikana. Vakavaraisuuslukuihin

Lisätiedot

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI.

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. Jos sijoittaja on epävarma tarvittavista toimenpiteistä, häntä kehotetaan ottamaan välittömästi yhteyttä pörssivälittäjään, pankkiin, asianajajaan,

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO USA -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO USA -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO USA -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 29.12.2006-31.12.2007 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO USA -INDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2015

Markkinakatsaus. Elokuu 2015 Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi

Lisätiedot

Tullausarvoa määritettäessä sovellettavat muuntokurssit 2005

Tullausarvoa määritettäessä sovellettavat muuntokurssit 2005 Tullausarvoa määritettäessä sovellettavat muuntokurssit 2005 joulukuu 2005 marraskuu 2005 lokakuu 2005 syyskuu 2005 elokuu 2005 heinäkuu 2005 (muutos 15.7.2005) kesäkuu 2005 (muutoksia 13.6.2005, 20.6.2005,

Lisätiedot

Makrokatsaus. Helmikuu 2017

Makrokatsaus. Helmikuu 2017 Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli huhtikuussa lopussa 279,70, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,38 %. 12 kuukauden tuotto oli huhtikuun lopussa +25,30 % ja kuuden kuukauden tuotto +14,73

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖ FUND MANAGEMENT. JOM Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen osuudenomistajien kokous

RAHASTOYHTIÖ FUND MANAGEMENT. JOM Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen osuudenomistajien kokous JOM Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen osuudenomistajien kokous 12.6.2018 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Pöytäkirjantarkastajien (2 kpl) ja ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO CORPORATE BOND -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO CORPORATE BOND -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO CORPORATE BOND -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2007 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO CORPORATE BOND -INDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2004

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2004 LEHDISTÖTIEDOTE 1 (7) 7.9.2004 7/2004 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2004 Vakuutuslaitosten yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui hieman alkuvuonna 2004. Vahinkovakuutusyhtiöiden

Lisätiedot

Markkinakatsaus Helmikuu 2018

Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti tammikuun katsauksessaan maailman talouskasvuennustetta vuosille 2018 ja 2019 tasolle 3,9 prosenttia (ennen 3,7 prosenttia).

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - joulukuu

JAM kuukausikatsaus - joulukuu Pvm: 31.12.2017 JAM kuukausikatsaus - joulukuu Joulukuu oli markkinoilla muutamaa viime vuotta rauhallisempi, eikä yhtä päivänsisäistä eur/usd -kurssipiikkiä lukuunottamatta merkittävissä indekseissä tai

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018 Makrokatsaus Heinäkuu 2018 Hyvä kesä myös osakemarkkinoilla 2 Heinäkuu oli hyvä kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, ja kauppasodan ja "Brexitin" aiheuttamista häiriöistä huolimatta pörssit

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2004

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2004 LEHDISTÖTIEDOTE 11/04 1 (5) 3.12.2004 VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2004 Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui kuluvan vuoden tammi- syyskuussa. Vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2017 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot