Näsin Uistajat ry. Kalaruokakurssi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Näsin Uistajat ry. Kalaruokakurssi 17.3.2011"

Transkriptio

1 Näsin Uistajat ry Kalaruokakurssi Päivitetty Järjestäjät Riina Finnberg Teija Isokallio Nina Kuusela

2 Menu Suklaiset jättiravunpyrstöt Haukihelmet Ankkurinapit Tilliperunat Bouillabaisse Potkuripatonki Valkosipuli-parmesaanitahna Kalatacot Kalalasse Majakanvartijan punajuuret Rannikon vihreäsalaatti Merenneidon kastike Persikka-rahkatorttu Kahvi, haudutettu tee

3 Bouillabaisse = Ranskalainen kalakeitto 4 annosta - / 3 5 / / / / kg prk g tl tl rkl l l erilaisia kalafileitä ja äyriäisiä fenkoli lehtisellerin vartta salottisipulia porkkanoita valkosipulin kynttä kokonaisia säilöttyjä tomaatteja oliiviöljyä sahramia timjamia rosmariinia appelsiinin kuori appelsiinin mehu kalafondi valkoviiniä vettä suolaa ja pippuria sitruunanmehua Leikkaa fenkoli, lehtiselleri, salottisipulit ja porkkanat pieniksi paloiksi Murskaa valkosipulinkynnet Leikkaa purkkitomaatit pienemmiksi paloiksi Leikkaa valkoinen osa pois appelsiininkuoresta ja leikkaa kuori kolmeen osaan Nosta laakea kattila levylle ja kaada öljy kattilaan Kuullota kasvispaloja sahramissa, timjamissa ja rosmariinissa Lisää kattilaan tomaattipalat, appelsiinimehu ja -kuori, kalafondi, valkoviini ja vesi Anna kiehua hiljalleen minuuttia mausta suolalla, pippurilla ja sitruunanmehulla Jos käytät tuoreita simpukoita keittoon, lisää ne tässä vaiheessa ja keitä kunnes kuoret ovat auenneet Leikkaa kalafileet reiluiksi paloiksi ja lisää ne kuumaan keittoon 0 minuuttia ennen tarjoilua Älä keitä vaan anna seistä kannen alla, kunnes kalat ovat kypsyneet Tarjoile tuoreen leivän ja valkosipuli-parmesan tahnan kera Ei kehitettävää Reseptin seuraamisessa voi olla rennompi ja laittaa kauden vihanneksia joukkoon mitä kaapista tai kasvimaalta löytyy. Ali ja Lauri Lattunen, Jyrki ja Lauri Läärä Lähde: Tina Nordströmin kirjasta (Teija Vainiola)

4 Patonki l vettä 00 g hiivaa rkl suolaa noin kg vehnäjauhoja Sekoita kylmään veteen (taikina kohoaa hitaasti, noin 3-4 tuntia) suola ja hiiva Lisää vehnäjauhoja koko ajan vatkaten ja vaivaten, kunnes saat taikinasta kimmoisan Laita taikina kohoamaan liinan alle Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, jaa se kahdaksaan osaa (noin g) Kauli palat suorakaiteen muotoiseksi levyyiksi Kierrä levyt alakulmasta tiukalle rullalle Laita patongit pellille kohoamaan Anna kohota noin puoli tuntia Leivät voidellaan vedellä ennen uuniin laittoa rapean pinnan aikaansaamiseksi Leivän pituussuunnassa tehdään viiltoja terävällä veitsellä Patongit paistetaan 5 asteessa noin 0-0 minuuttia Jäähdytä patongit peittämättöminä Lähde: Teija Isokallio Valkosipuli-parmesaanitahna 00 g ranskankermaa valkosipulin kynttä 00 g raastettua parmesaania suolaa pippuria Sekoita murskatut valkosipulinkynnet, ranskankerma ja parmesan raaste yhteen. Mausta suolalla ja pippurilla. Lähde: Tina Nordströmin kirjasta (Teija Vainoila)

5 Rannikon vihreäsalaatti 4 rasia rasia jääsalaatti (pussissa) amerikansalaatti kerä verkkomeloni kurkkua tummia viinirypäleitä herneenversoja Huuhtele viileässä vedessä jääsalaatti, amerikansalaatti, kurkut ja rypäleet Jätä valumaan reikävuokaan Huuhtele verkkomeloni Paloittele verkkomeloni neljään osaan, kuori ja ota siemenet pois Leikkaa noin 0 x 0 x 0 mm kuutioita Leikkaa salaatit suikaleiksi Suikaloi kurkku Halkaise viinirypäleet Kokoa aineet salaattivatiin Koristele herneenveroilla Merenneidon kastike 6 / /4 /4 tl tl tl öljyä viinietikkaa ketsuppia sinappia hedelmämehua (ananas) suolaa valkopippuria valkosipulijauhetta kananmunan keltuinen Laita kaikki aineet kulhoon Sekoita sauvasekoittimella Kaada salaatinkastike kannuun tai pulloon Säilytä kastike jääkaapissa Lähde: Teija Isokallio

6 Perunat 3 kg puntti kuorittuja perunoita tilliä Suolapedilla paahdetut punajuuret,5 - kg kg punajuuria (30 ) merisuolaa Pese punajuuret hyvin Laita uunivuokaan karkeaa merisuolaa sen verran, että pohja juuri peittyy Laita pestyt punajuuret suolapedille ja kypsennä 00-asteisessa uunissa noin / - tuntia, kunnes punajuuret ovat kypsiä Anna jäähtyä hetki ennen kuorimista Punajuuret kypsyvät maukkaiksi suolapedillä Ne imevät itseensä sopivasti suolaa kypsymisen aikana Näitä voi syödä sellaisenaan ruuan lisukkeena tai sitten monilla tavoin jatkojalostaa Punajuuret voi vielä vaikkapa marinoida jossain yrtti-oliiviöljyseoksessa, tai tehdä seuraksi vuohenjuustosta tahnaa/moussea, käyttää punajuuria salaatteihin... Mahtava maku! Lähde:

7 Sillikaviaari noin 50 hengelle 300 g prk 45 g matjessillifilee kuohukermaa ( ) korppujauhoja 00 g 50 g kananmunaa (4 ) sipuli prk g g g g kuohukermaa etikkaa sinappia paprikajauhetta maustepippuria, jauhettuna sokeria Kuutio silli pieneksi kuutioksi Laita silli, kerma ja korppujauhot astiaan turpoamaan Keitä kananmunat Valkuaisen ja keltuaisen voi erottaa halutessaan Jätä /3 osaa koristeeksi Kuutio /3 osaa kananmunista pieneksi Leikkaa sipuli pieneksi kuutioksi ja lisää /3 sillin joukkoon Jätä /3 osaa sipuleista koristeeksi Vatkaa kerma ja lisää osa mausteista joukkoon Yhdistä varovasti sillimassaan Laita tarjoiluastiaan Koristele kuutioidulla sipulilla, paprikajauheella, maustepippurilla sekä kananmunan keltuaisilla ja valkuaisilla Ankkurinapit: Saaristolaisleipää ja päälle sillikaviaaria + tilliä Aion kokiella siten, että jätän etikkaa vähemmälle ja laitan tummaa rommia cl tilalle. viisi plus-merkkiä Esko Lehtimäki, Jouko Laitinen ja Juha Junno Lähde: Teija Isokallio

8 Kalatacot (annos 4 hengelle) 50 g pss 4-6 kuorta / prk ahvenfileitä noin 5-6 suikaleeksi leikattuna korppujauhetta tacomaustetta (35 g) kananmunaa loraus öljyä tacokuorta jäävuorisalaattia, suikaloituna crème fraichea (50 g) cheddarjuustoa, raastettuna Salsa: - 3 rkl / valkosipulin kynsi raastettuna punasipulia, silputtuna limetin mehu loraus öljyä sokerimaissia, tölkistä rs kirsikkatomaatteja, lohkottuna kidneypapuja, tölkistä suolaa sokeria nippu korianteria Teen ensiksi salsa Sekoita kulhossa valkosipuli, punasipuli, limetin mehu, öljy, sokerimaissi, kirsikkatomaatinlohkot ja kidneypavut Mausta salsa suolalla ja sokerilla ja koristele reilusti korianterin lehdillä Paneroi seuraavaksi ahvenfileesuikaleet. Sekoita kulhossa korppujauhe ja tacomauste Dippaa ahvenia kanamunassa ja sitten korppujauhoseoksessa Ruskista ahvenia paistinpannulla tilkassa öljyä noin minuuttia molemmin puolin Täytä lopuksi lämmitetyt tacot salaatilla ja ahvensuikaleilla Lisää joukkoon crème fraichea ja raastettua cheddarjuustoa Lisää viimeiseksi tomaattisalsaa ja tarjoile Lähde: á la Sara La Fountain

9 Lime-kalalasagne (kalalasse) Aineet: 6 täysjyvälasagnelevyjä 3 pinaattilasagnelevyjä Koska kalaa ei marinoitu, käytimme sit Juustokastike: ruuassa noin 0,7. / olisi ehkä hyvä. 50 g voita tai margariinia Sitruunanmehusta kysymys? / vehnäjauhoja 7 maitoa 00 g tuorejuustoa ( esim.italian yrtit) 9+ ruoka! Kaunis kuorrutus limen raastettu kuori puolikkaan limen mehu puristettuna tl suolaa Ilmari Ladau, Riitta Laudau ja Seppo Uskali / tl rouhittua mustapippuria Kalakastike: noin 400 g sitruuna marinoituja kirjolohisuikaleita ( joku muu kala ok) noin 00 g purjo keltainen paprika rkl öljyä kuullottamiseen puolen limen mehu / kuivaa valkoviiniä rkl kalafondia / tl suolaa /4 tl mustapippuria 0 tuoretta basilikanlehteä suikaloituna Vuoan voiteluun: öljyä Pinnalle: juustoraastetta Pese lime ja raasta sen kuori Valmista juustokastike: Sulata rasva kattilassa ja sekoita joukoon jauhot Anna kiehahtaa, mutta älä ruskista Lisää maito pienissä erissä koko ajan sekoittaen Anna hautua hetki Lisää kastikkeeseen tuorejuusto, raastettu limen kuori ja mehu sekä suola ja pippuri Hauduta vielä noin 5 minuuttia Valmista lohikastike: Halkaise, huuhdo ja suikaloi purjo Huuhdo ja halkaise paprika, poista siemenkota ja suikaloi paprika Kuumenna öljy paistokasarissa ja kuullota purjo Lisää paprikasuikaleet ja kääntele hetki Lisää lohisuikaleet ja anna niiden ruskistua. Lisää limen mehu, valkoviini ja kalafondi sekä suola ja pippuri Lisää lopuksi suikaloidut basilikalehdet ja hauduta miedolla lämmöllä vielä 5 minuuttia Voitele suorkaiteenmuotoinen uunivuoka Kaada vuoan pohjalle /4 osa juustokastiketta Lado päälle 3 täysjyvälasagnelevyä Levitä päälle /4 osa juustokastiketta ja sen päälle / kalakastiketta Lado päälle 3 pinaattilasagnelevyä ja levitä päälle jälleen /4 osa juustokastiketta ja loput kalakastikkeesta Lado päälle loput täysjyvälasagnelevyt ja levitä päälleloput juustokstikkeesta Ripottele päälle juustoraaste ja kypsennä 80 asteessa uunissa noin min Anna hetki vetäytyä ja tarjoile Lähde:

10 Persikka-rahkatorttu Pohja: pkt Pirkka murotaikinaa (400 g, pakaste) ( annosta) Täyte: tlk Pirkka maitorahkaa (50 g) tlk Pirkka vispikermaa ( ) 3 Pirkka Parhaat kananmunaa sitruunan raastettu kuori / sitruunanmehua 3/4 sokeria tlk Pirkka vaniliinisokeria Pinnalle: tlk Pirkka persikkaviipaleita (45 g) vettä / hyytelösokeria Painele sulatettu murotaikina piirakkavuoan (halkaisija 6 cm) pohjalle ja reunoille Pane vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi Sekoita rahkan joukkoon vispikerma, munat, sitruunan raastettu kuori ja mehu, sokeri sekä vanilliinisokeri Kaada täyte vuokaan ja paista torttua 00 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 5 minuuttia Anna tortun jäähtyä Valuta persikkaviipaleet hyvin ja asettele ne tortun pinnalle kauniisti Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen Kun liemi kiehahtaa uudelleen nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä pari minuuttia Lusikoi lientä persikoiden päälle ensin ohuelti sitten runsaammin Tarjoa torttu kylmänä Kehtiysideat: Nam! Lähde:

11 Kaupunkilaisen kalakukko Kuoritaikuina: 6 kylmää vettä tl suolaa vehnäjauhoja noin ruisjauhoja 00 g voita tai margariinia Täyte: - / kg perattua kalaa, mielellään pieniä ahvenia tai muikkuja 4 tl suolaa 50 g siansiivua viipaleina Varaa esille täytteen ainekset Valmista sitten kuoritaikina Sekoita veden joukkoon suola ja vehnäjauhot Alusta taikina tiukaksi ruisjauhoilla Lisää viimeisenä huoneenlämpöinen rasva Laita uuni kuumenemaan 75 asteeseen Kaaviloi taikina jauhotetulla pöydällä suureksi soikioksi niin, että taikinalevy on keskeltä reunoja lähes kaksi kertaa paksumpi Aseta kalat ja lihaqviipaleet suolan kanssa kerroksittain keoksi keskelle taikinalevyä Jätä sianlihaa päällimmäiseksi Nosta taikinalevyn sivut ja päät tiukaksi paketiksi täytteen päälle Liimaa saumat kiinni toisiinsa kylmää vettä ja veistä apuna käyttäen Kevyt rapsuttelu saa aikaan suorastaan saumattoman pulleuden Pistä kukko paistopussiin ja leikkaa pussiin sulkemisen jälkeen pieni höyryaukko Nosta kukko pusseineen uunipellille Paista kukkoa uunin keskiosassa 75 asteessa / tuntia ja sitten 00 asteessa noin 3 tuntia Anna kukon jäähtyä pussissa uunissa Pussikukkoa ei tarvitse paikata, vaikka se "laulaisi" (vuotaisi) kaiken aikaa Mehevää tulee kiekumisesta huolomatta! Tarjoa kukko mielellään lämpimänä voin ja piimän tai maidon kanssa Lähde: Suistomaa, T Kodin suuri keittiökirjasto. Osa 6. Amer-yhtymä Oy Weilin+Göösin. Espoon kirjapaino.

12 Haukihelmet 50 g haukea munan valkuaista kasvirasvaa / kermaa rkl basilikaa, tuore, silputtuna rkl ruohosipulia, tuore, siputtuna rkl timjamia, tuore, silputtuna tl mineraalisuolaa / tl sitruunapippuria, suolaton Kypsennykseen: l vettä / sitruunan mehua 3 tl suolaa Kastike: 4 vettä / kalaliemikuutio / sitruunan mehua munan keltuista voita rkl maissitärkkelystä 3 g sahramia noin 0 Jauha perattu ja fileoitu kala monitoimikoneessa teholeikkurilla Jauhettua kalaa tulee olla noin 3 Mökkioloissa voit silputa kalan hienoksi terävällä veitsellä ja sen jälkeen hieroa tahnamaiseksi Sekoita silputut yrtit jauhetun kalan joukkoon Mausta seos suolalla ja sitruunapippurilla Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja sekoita kalatahnaan Lisää kerma ja sekoita massa hyvin Pane hetkeksi kylmään Kiehauta sitruunamainen keitinliemi Tee mureketaikinasta kahden teelusikan avulla palleroita Pudota poreilevaan liemeen ja anna kiehua hiljalleen noin 0 minuuttia Kypsä pallero on vaalea ja kohoaa pintaan kepeänä Valuta pallerot ja pujota helmiksi nauhaan Nauhaksi käy huuhdottu saraheinä tai ruohosipuli Mittaa kattilaan kaikki kastikkeen aineet ja kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes kastike sakenee Tarkista maut Tarjoa kastike haaleana Pirskota palleroille juuri ennen tarjoilua hiukan öljyä ja sitruunamehua jos tarjoat pallerot kylminä, tai voisulaa, jos pallerot ovat kuumia Timjami pois Ei ole totta, että hauesta saa näin hyvää Lähde: Maku / 003

13 Jättiravunpyrstöjä ja suklaakastiketta (annos 4 hengelle) 30 g tummaa suklaata pilkottuna (vähintää 70 % kaakaota) 0 ml maitoa 3 rkl neitsytoliiviöljyä valkosipulinkynttä murskattuna 450 g katkarapuja, kuorittuna suolaa 40 ml valkoviiniä persiljaa, tuoretta, silputtuna Laita maito ja suklaa teräskulhoon Laita kattilaan vettä Kun vesi kiehuu hiljalleen, laita teräskulho kattilan päälle Sekoita, kunnes suklaa on sulanut Kuumenna öljy pannulla ja ruskista valkosipulit Lisää katkaravut Kypsennä, kunnes se on vaaleanpunaista ja läpikuultamatonta Lisää suola ja viini, keitä kokoon Lisää sitten persiljasilppu Laita lautaselle, valuta sulaa suklaata noroina päälle ja tarjoile Kumpikin erikseen En pitänyt yhdistelmästä Erikoinen yhdistelmä, mutta toimii! Ilmari Ladau, Riitta Ladau, Seppo Uskali Lähde:

14 Kommentit Yleisesti: Hieno rekvisiitta! Tuoreita raaka-aineita Sopivasti opastusta Erittäin hyvät reseptivalinnat "Tekemisen määrä oli säädetty juuri oikein ryhmän kokoon nähden." Kommentteja: Loistava tilaisuus Kattauksessa & silmän ruoassa tyyliä Hyvä menu ehdotus Hyvä, innostava henki Ennen tai jälkeen ruokailun kukin ryhmä olisi suullisesti voinut kommentoida, mitä ja miten sai aikaan aterian Onko valkoviinilasi suotavaa? Lämpimästi kiittäen luodessanne tilaan katseen ja ajatuksen vangitsevan ilmapiirin. Tunne on se mitä pitää meidän jokaisen tavoitella. Onnistuitte siinä. Yleisiä kommentteja kurssista: Hyvin järjestetty Hyvät raaka-aineet Hyvä tunnelma Mahtava kattaus Kivoja tätejä Homma oli hanskassa koko ajan Reseptikirja kuvilla hyvä idea Viisi plus-merkkiä Hyvät reseptit

Näsin Uistajat ry Kalaruokakurssi 17.03.2011

Näsin Uistajat ry Kalaruokakurssi 17.03.2011 Näsin Uistajat ry Kalaruokakurssi 17.03.2011 Järjestäjät: Riina Finnberg Teija Isokallio Nina Kuusela Tässä kohtaa ei vielä tiedetty, millainen ilta olisi edessä? Apujoukot olivat jo hiukan tehneet taustatyötä

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Ryssäystiimin kalanyytit

Ryssäystiimin kalanyytit Kalaryssäys reseptit 2006 Ryssäystiimin kalanyytit Lohta Tilliä Ruohosipulia Suolaa Sipulia Paprikaa Herkkusieniä Foliota ja leivinpaperia Mausta lohisuikaleet suolalla, ruohosipulilla, tillillä. Suikaloi

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

FINGER FOOD eli sampivartaat

FINGER FOOD eli sampivartaat Kalaryssäys reseptit 2008 Sampiruokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. ranskalainen Clos des Amandiers Pinot Gris 2004, saksalainen Kendermanns Pinot Noir sekä italialainen Chardonnay dei Sassi Cavi. FINGER

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Kalaryssäys reseptit 2007

Kalaryssäys reseptit 2007 Kalaryssäys reseptit 2007 Kuharuokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. itävaltalainen Gobelsburger Riesling, uusiseelantilainen Sileni Cellar Selection Pinot Gris ja ranskalainen La Sancive Muscadet Se`vre

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

Paistettukala Valmistusohje

Paistettukala Valmistusohje V u o s i k a l e n t e r i 2016 Kalamiehen pihvit 500g fileoitua haukea, kuhaa tai muuta kalaa 1 prk ranskankermaa 3/4 dl korppujauhoja 1 sipuli 1 rkl voita 2 munaa ½ tl suolaa 1 rkl sitruunamehua ripaus

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Keittiömestari kalalla

Keittiömestari kalalla Keittiömestari kalalla Jukka Kyllösen kalaruokareseptejä Kuha Lehtipinaatilla ja vihanneksilla täytetty kuhakääryle, kevätsipulikastiketta 600 g kuhafileetä n. 150 g kpl 100 g porkkanaa suikaloituna 50

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 1. Ruoanlaittopaperissa kypsennetty ratatouillesalaatti ja valkosipuli-mantelidippi 2. Ruoanlaittopaperilla haudutettu perunagulassi ruisleipälastujen kera 2 punaista

Lisätiedot

Lohipiiraset. & muita kalareseptejä. Nautitaan kalasta!

Lohipiiraset. & muita kalareseptejä. Nautitaan kalasta! Lohipiiraset & muita kalareseptejä Nautitaan kalasta! 1 kalavihkonen.indd 1 4.12.2012 13:18:39 Erämiehen muikkupata 500 g perattuja muikkuja 150 g pekonia 1 2 sipulia lohkoina tai silputtuna vähän suolaa

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren 1. Kirkas punajuuriliemi Barszcz czerwony 2. Sienitäytteiset korvanyytit Uszka z grzybami 3. Suolaheinäkeitto Zupa szczawiowa 4. Kuhaa

Lisätiedot

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa Huevos rancheros 2 annosta 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa 1 avokado hieman limetin mehua suolaa 2 tuoretta kananmunaa

Lisätiedot

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset. Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.fi Monestihan sitä syyvään kolomenlaesta kalloo, Kekrinajan

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa Maailman suurin kynttiläillallinen 2018 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä Chili con Härkistortillat Hedelmäsalaatti

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Leivonnaiset ja jälkiruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Korvapuustit Marjakiisseli Muikkukukko Muikkunyytit Muikkupiiraat Pullat Pääsiäistorttu Sämpylät Täytekakku Valkosipuli-basilikapatonki

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria Tarvitset: 2 ½ dl Dansukker Taloussokeria 2 ½ dl vehnäjauhoja

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia. RESEPTIKIRJA AAMIAISET KREIKKALAISET LEIVÄT Täysjyväleipää Oliiviöljyä Tomaattia Punasipulia ohuina viipaleina Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12)

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) SUOMI Jauhelihakeitto 10 hengelle 800 g jauhelihaa suolaa 2,5 l lihalientä 2 laakerinlehteä 10 maustepippuria 0,2 kg porkkanoita 0,2 kg purjoa 0,2 kg selleriä

Lisätiedot

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN LEIVONNAISIA Saskatoon-piirakka 175 g voita tai margariinia, nypi joukkoon vehnäjauhoja, lisää tilkka vettä tai kivennäisvettä, jotta taikinasta tulee tiivis. Haluttaessa

Lisätiedot

Siikaperunapannu. Uunisiika ja kasvikset. Kalaryssäys reseptit 2010

Siikaperunapannu. Uunisiika ja kasvikset. Kalaryssäys reseptit 2010 Kalaryssäys reseptit 2010 Siikaperunapannu 500 g pakastettua peruna-sipulisekoitusta 1 rkl voita tai öljyä 500 g siikafileetä tai muuta vaalealihaista kalaa pippurituorejuustoa 1 nippu tilliä 1 dl (ruoka)kermaa

Lisätiedot

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle)

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle) Punajuurikeitto (tämä ohje on 4:lle hengelle) 1 l kasvislientä runsas 1/2 l punajuuria (runsas 1/2 l perunoita) 1 palsternakka 1 sipuli (suolaa) 1 tl timjamia Kuori ja paloittele punajuuret, (perunat)

Lisätiedot

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Talvi 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Nautitaan pakkasista hyvän ruoan äärellä! TEHDÄÄN TALVESTA HELPPO JA HERKULLINEN Broilerpasta 5 Kermainen lohikeitto

Lisätiedot

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Kevät 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Mansikkasangria raikastaa kevätpäivän. KEVÄT SAAPUU KEITTIÖÖN Pinaattiletut 5 Kermainen kevätsipulikeitto 7 Kevätpuuro

Lisätiedot

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen.

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen. Hirvi tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka - 2 dl sokeria - 3 dl vettä - Punasipulia

Lisätiedot

LOKAKUU 2013. Mehevät lämpimäiset. Kaalia aterialle. 4 makua. jauhelihasta. Kokataan kanaa Linnapaisti. yhteishyvä.fi

LOKAKUU 2013. Mehevät lämpimäiset. Kaalia aterialle. 4 makua. jauhelihasta. Kokataan kanaa Linnapaisti. yhteishyvä.fi LOKAKUU 2013 Kaalia aterialle 4 makua jauhelihasta Mehevät lämpimäiset Kokataan kanaa Linnapaisti yhteishyvä.fi Kokataan kanaa Välimerellinen kanavuoka 4 broilerin fileepihviä 2 rkl öljyä 1 sitruunan raastettu

Lisätiedot

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA.

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA. MAIDOTON JA VILJATON RUOKAVIIKKO 4 Muutama yleisohje suositus ruoanlaittoon (eli ei ole pakollista mikään): Pyri suosimaan luomulaatuisia, kotimaisia ruoka-aineita tai ainakin lähellä tuotettua lähiruokaa,

Lisätiedot

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä?

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Kun aurinko paistaa kesällä, moni haluaa mieluummin viettää aikaa ulkona kuin keittiössä. Hellan ääressä kuluu vähemmän aikaa, kun ruoka tehdään helpoista raaka-aineista

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Salaatit Sisältö Kasvisten paloittelu Fetasalaatti Kurkku-melonisalaatti Perunasalaatti Porkkanaraaste ja kaaliraaste Pääsiäissalaatti Rosolli Vihreä salaatti Ranskalainen salaatinkastike

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot Suomen Vapaa-ajankalastajien Kalaruokakerho-ohjelma 1. KERHOKERTA Tavoitteena on tutustua kalankäsittelyyn sekä kalaruokien valmistamiseen tekemällä itse 2-4 kalaruokaa alusta loppuun. Ensimmäisellä kerhokerralla

Lisätiedot

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i Kalaherkkuja moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i kirjolohi kirjolohi-lehikäinen 6 kirjolohiviipaletta (yht. 350 g) 200 g voitaikinaa 100 g piparjuurituorejuustoa

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

1 800 kcal ruokavalio

1 800 kcal ruokavalio 1 800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1 800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 72-79 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 THAI-SALAATTI JA KATKARAPUVARTAAT 2 annosta, 30 minuuttia Ainekset 50g FITNESS Original -hiutaleita 1 pieni vihreä papaija 2 porkkanaa 1 kourallinen paahdettuja maapähkinöitä

Lisätiedot

Papua pataan, pöytään ja pakkaseen. Ota hyödylliset vinkit talteen!

Papua pataan, pöytään ja pakkaseen. Ota hyödylliset vinkit talteen! Papua pataan, pöytään ja pakkaseen Ota hyödylliset vinkit talteen! Papua pataan, pöytään ja pakkaseen Pensaspapu Suomessa yleisimmin viljeltyjä pensaspapuja ovat vihreät, pyöreäpalkoiset taitepapulajikkeet

Lisätiedot

KALARYSSÄYS KALARYSSÄYS. Mäti. Kalamarkkinat. Kuopiossa Satamatorilla

KALARYSSÄYS KALARYSSÄYS. Mäti. Kalamarkkinat. Kuopiossa Satamatorilla KALARYSSÄYS KALARYSSÄYS Kalamarkkinat 2012 Kuopiossa Satamatorilla 7. 9. syyskuuta Mäti ruokaohjeet Kalojen mädit Kalan mäti on kalan arvokkain osa, joka hyvin usein heitetään pois kalan perkausjätteiden

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET Suolaiset leivonnaiset Broileripiiras Kasvispiirakka Lohipiiras Poropiiraat Sadonkorjuupiiras Sämpylät Makeat leivonnaiset Crete Garbot Muunnos Mustikkaleivoksiksi

Lisätiedot

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v.

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. Nappaa mukaan! Helposti makua teidänkin perheen lempiruokiin. Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. MAANANTAI Nam! Perunasoseen kanssa tosi hyvää. Tällä lähtee viikko hyvin käyntiin! Pehmeä

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Paikoillanne, valmiina keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Pitsapannari t ä y t e : täy te 2: dl maitoa pala purjoa 2 dl aurinkokuivat kananmuna 75 g kinkkua tuja tomaatteja ½ tl suolaa ¼ paprikaa

Lisätiedot

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä RIISTARUOKAKURSSI 2016 RAUMALLA RESEPTIT: Peura tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka

Lisätiedot

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä TIKISreseptit Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä 1 2 KATKARAPUNUUDELI-WOK neljä annosta 4 kerää täysjyvänuudeleita 200 g pakastekatkarapuja 500 g wok-kasviksia (pakaste sopii myös) 2 rkl

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI iiviste IMPUKK ONDI Autenttista simpukan makua OSCAR Simpukkafondin maku on mieto, makea ja autenttinen kuin klassinen moules marinières. Helpompaa ja taloudellisempaa Fondia

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta 1 Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta Sunnuntaina 15.11.2009 Sampolassa kokeiltuja ohjeita Tarkoituksena on, että

Lisätiedot

Eksootisia makuja Broilerista. Maukas maalaismenu. Kevään aurinkoinen menu. Äideista parhain. Hyvää pääsiäista. Pähkinäista possua

Eksootisia makuja Broilerista. Maukas maalaismenu. Kevään aurinkoinen menu. Äideista parhain. Hyvää pääsiäista. Pähkinäista possua Hyvä hyvän ruuan ystävä! Atrialla on ilo olla mukana kevään aikana Nelosella nähtävässä uudessa ruokaohjelmassa Food Club, jossa ajatuksena on tarjota kotikokeille ideoita ja virikkeitä viikonlopun kiireettömiin

Lisätiedot

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ PCS-kuvasymbolien tekijänoikeudet omistaa Mayer- Johnson Inc., suomennokset Oy Comp-Aid Ltd. Kuvasymboleja ei saa kopioida tai käyttää muussa muodossa

Lisätiedot

Vaellus- ja karisiika

Vaellus- ja karisiika Vaellus- ja karisiika P erämerellä esiintyy kaksi eri siikamuotoa, virtavesiin kudulle nouseva vaellussiika sekä paikallisempia kantoja muodostava merikutuinen siika eli karisiika. Siikamuodot eroavat

Lisätiedot

JOULUKUU 2015 LEIVO SUOLAISTA JA MAKEAA 3 X JUHLAMENU KINKUN PAISTO-OHJE. Makujen joulu. yhteishyvä.fi YHTEISHYVÄ RUOKA JOULUKUU 2015 1

JOULUKUU 2015 LEIVO SUOLAISTA JA MAKEAA 3 X JUHLAMENU KINKUN PAISTO-OHJE. Makujen joulu. yhteishyvä.fi YHTEISHYVÄ RUOKA JOULUKUU 2015 1 JOULUKUU 2015 LEIVO SUOLAISTA JA MAKEAA 3 X JUHLAMENU KINKUN PAISTO-OHJE Makujen joulu yhteishyvä.fi YHTEISHYVÄ RUOKA JOULUKUU 2015 1 Aloita joulu leipoen Tee leipää ja piirakoita pakastimeen ja lahjaksi.

Lisätiedot

Makujen sinfoniaa kalakeitoissa

Makujen sinfoniaa kalakeitoissa Makujen sinfoniaa kalakeitoissa Pinaattikeittoa ja paistettuja ahvenia Juustoinen kylmäsavulohikeitto 1 l kevytmaitoa 200 g pinaattia, pakaste 1 tl suolaa 1 tl sokeria 1 tl jauhettua tai raastettua muskottipähkinää

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

Täysjyväpasta-juustosalaatti

Täysjyväpasta-juustosalaatti Täysjyväpasta-juustosalaatti Myllärin Luomu Täysjyväkierrepasta Herbamare Kasvisliemitiiviste 0,400kg 0,015kg Biotta Rypälemehu Sokeri Balsamico valkoinen Punasipuli Porkkana Päärynä Viinirypäle tumma

Lisätiedot

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Camelinaöljy on aito ja ekologisesti viljelty suomalainen luonnontuote, joka on omaisuuksiltaan ja laadultaan ainutlaatuinen ja jonka valmistamisessa on otettu

Lisätiedot

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi Meksikolainen keittiö houkuttelee lähtemään tutkimusmatkalle. Mitä eroa fajitalla ja burritolla oikeastaan on? Miten valmistetaan quesadilla, ja ennen kaikkea, miten se lausutaan? Tämän reseptikokoelman

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

PRO-IMMALANJÄRVI RUOANVALMISTUSKURSSI 30.8.2014

PRO-IMMALANJÄRVI RUOANVALMISTUSKURSSI 30.8.2014 PRO-IMMALANJÄRVI RUOANVALMISTUSKURSSI 30.8.2014 MENU Mustikka-avokadosalaatti Rantakalakeitto Immalan muikuista Metsäsienipannari / Metsäsienirieska Sienipikkelssi Yrttijuusto Täytetty siika tai ahven

Lisätiedot