Fysiikan historia. Kevät 2013 Jukka Maalampi Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Fysiikan historia. Kevät 2013 Jukka Maalampi Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto"

Transkriptio

1 Fysiikan historia Kevät 2013 Jukka Maalampi Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto

2 Fysiikan historia Luento 1 Rafael: Ateenan koulu

3 Milloin fysiikka alkoi? Ensimmäiset järjestäytyneet yhteiskunnat syntyivät suuriin jokilaaksoihin: Egypti (Niili), Mesopotamia (Eufrat ja Tigris), Indus ja Punainen joki. Egyptissä kehittyi käytännön tarpeisiin matematiikkaa (rakentaminen, kauppa, verotus, ) ja astronomiaa (vuodenaikojen seuraaminen, tulvan tulon ennustaminen, ). Kymmenjärjestelmä. HieroglyHikirjoitus. Mesopotamiassa sumerilaiset (4000 eaa) keksivät kirjoitustaidon ja he ja heidän seuraajansa babylonialiset ottivat käyttöön seksagesimaalisen lukujärjestelmän (60- järjestelmän). Matematiikka kehittyneempää kuin Egyptissä. Keksivät nollan n. 300 eaa. Nuolenpääkirjoitus. Luonto selitettiin mytologian ja uskonnon muodossa, taikuus oli oleellista elämässä pärjäämiselle. Kreikkalaiset astuivat tieteen näyttämölle noin 600 eaa. Tapahtui siirtyminen yliluonnollisesta luonnolliseen fysikaalisen maailman selittämiseen. Kreikkalainen ihme.

4 Katkaistun pyramidin tilavuuden laskeminen. Egyptiläinen hieroglyfi. " Example of calculating a truncated pyramid. If you are told: a truncated pyramid of 6 for the vertical height by 4 on the base by 2 on top: You are to square this 4; result 16. You are to double 4; result 8. You are to square this 2; result 4. You are to add the 16 and the 8 and the 4; result 28. You are to take 1/3 of 6; result 2. You are to take 28 twice; result 56. See it is of 56. You will find (it) right." V = h 3 (a2 + ab + b 2 )

5 Antiikin ajan fysiikka Aika ennen Sokratesta ( eaa) Luonnon%iloso%it hylkäsivät jumalat luonnonilmiöiden (maanjäristykset, ukkonen jne.) syinä. Korvasivat ne luonnollisilla syillä. Heille ei riittänyt luonnonilmiöiden säännöllisyyden tunnistaminen vaan he halusivat löytää esimerkiksi taivaankappaleiden liikkeiden rationaaliset syyt. Kreikkalaisen tieteen kehto oli Jooniassa, joka oli karavaanireittien solmukohta ja Välimeren kaupan suuri keskus.

6 Merkittäviä luonnonfilosofeja Thales (n eaa) Matkusti laajasti esim. Egyptissä. Tunsi hyvin geometrian (arvioi rakennuksin korkeuksia ja laivojen etäisyyksiä). Ensimmäinen joka oivalsi yleisten periaatteiden suuren merkityksen yksittäisten probleemojen ratkaisemisille. Ensimmäinen, joka mietti aineen mikrorakennetta. Tunsi staattisen sähkön vaikutuksen (meripihkan hankaaminen). Oli monisti eli pyrki selittämään luonnon yhden ainemuodon avulla. Hänelle vesi kaiken alku ja juuri, kaikki aine on peräisin siitä. Veden perimmäinen ominaisuus virtaaminen. Veden virtaus kaiken liikkeen perimmäinen syy. Aine ja voima muodostavat kokonaisuuden.

7 Anaksimandros ( eaa) Thalesin oppilas Maailmankaikkeus syntyi alkukaaoksesta tai alkumassasta apeironista, jossa vastakohtaisuudet (kuiva- märkä, kylmä- kuuma,...) aiheuttivat luonnossa havaittavat muutokset, ohjasivat tapahtumia. Kaaos toi kappaleille muodot ja monimuotoisuuden. Apeiron muistuttaa nykyistä käsitystä tyhjästä, vakuumista. Rajaton avaruudessa ja ajassa. Voima ja aine muodostavat kokonaisuuden Eläimet kehittyivät mutaatiolla, ihminenkin eläimestä. Varhainen evolutionisti, vaikka ei puhunutkaan luonnonvalinnasta. Rakensi aurinkokellon ja piirsi ensimmäisen maailmankartan. Katso: Rafael: Ateenan koulu

8 Anaksimenes ( eaa) Anaksimandroksen oppilas Kaikki olevainen on ilmaa vaihtelevalla tiheydellä, myös jumalat. Kylmyys ja kuumuus saa ilman muodostamaan muotoja. Maa on ilmassa leijuva, tihentyneestä ilmasta muodostunut levy. Samoin ovat muodostuneet Aurinko ja tähdet. Thales, Anaksimandros ja Anaksimenes muodostivat miletolaisen koulukunnan. Heitä kutsutaan monisteiksi: he pyrkivät selittämään kaiken yhden peruselementin tai aineksen avulla. Tämä perusaines sinänsä on pysyvää ja muuttumatonta. *** Samaan aikaan Kiinassa vaikutti Kongfutse ( ), moraalihilosohi. Hänen aikanaan luonnontiede oli heikoilla. Tilanne muuttui vasta kun taoismi pääsi muutama sata vuotta myöhemmin vallalle. Vasta silloin Kiinassa päästiin miletolaisten tasolle. Intiassa Gautama Buddha ( ) perusti taikauskon vastaisen ja järkeilyyn ja totuuteen perustuvan HilosoHisen suuntauksen. Tämä HilosoHia olisi tarjonnut hyvän pohjan luonnontieteelle, mutta valitettavasti Buddhalta itseltään puuttui täydellisesti kiinnostus maallisista asioista.

9 Herakleitos ( eaa) Ensimmäinen kokonainen HilosoHinen järjestelmä Uskoi sattuman voimaan. "Aika on lapsi, joka siirtää pelimerkkejä; kuninkaallinen voima on lapsen". Vastakohtaisuudet oleellisia. "Vastakohta tuo sopusointua. Epäsovusta tulee puhtain harmonia". Piti maailmaa ikuisena, sen osat vain muuttuvat toisikseen. Eräänlainen aineen säilymislaki. Muutoksen symbolina käytti tulta. Piti lämpöä aineena. Sama ajatus pulpahti pintaan uudelleen luvulla. - Lisänimi Hämärä, ajatukset vaikeaselkoisia: Samaan virtaan astumme emmekä astu, me emmekä me. "Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan. - Hänkin oli monisti: muutos on kaiken takana. Hendrick ter Brugghen, Herakleitos

10 Parmenides (s. 510 eaa., Elea, E- Italia) oppilaansa Zenonin (n eaa) kanssa haastoi muutos- ajatuksen. Heidän mukaansa muutos on aistien aiheuttama harha. Aistit korvattava järkeilyllä. Muutos on looginen mahdottomuus, samoin liike. Zenonin paradoksit esimerkkejä liikkeen absurdiudesta: esim. dikotomia (matkaanlähdön mahdottomuus, Akilles ja kilpikonna, lentävä nuoli.) Monisteja äärimmäisiä sellaisia kieltäessään muutoksen ja liikkeen: pysyväisyys ( oleminen ) kaiken takana. Olemassa oleva on pysyvää, koska muuten sen olisi pitänyt syntyä ei- olemassa- olevasta ja hävitä muuttumalla ei- olevaksi, mikä on mahdotonta. Koska Akilles ei saa kiinni kilpikonnaa, liike kaiken kaikkiaan on mahdotonta. zeno/ Parmenides Rafaelin maalauksessa Ateenan koulu.

11 Parmenideksin ja Zenonin kritiikin takia monismi korvattiin pluralismilla. Luonnon ajateltiin rakentuvan useista peruselementeistä. Empedokles ( eaa), Sisilia Kaikki aine koostuu neljästä elementistä (juuresta): tuli,vesi, maa, ilma Elementit eivät muutu toisikseen Kaksi perusvoimaa: rakkaus (keskihakuinen) ja riita (keskipakoinen). Ne liittävät elementtejä yhteen ja erottavat niitä toisistaan. Neljän elementin teoria säilyi renesanssiin ( jaa) asti. Valolla on äärellinen nopeus (osoitettiin 2000 vuotta myöhemmin). Henkilönä jossain määrin ylimielinen. Hyppäsi Etnan kraateriin todistaakseen jumalallisuutensa ja kuolemattomuutensa (tarina). Empedokle- sin kirjoitusta

12 Anaksagoras ( eaa) Anaksimenesin oppilas. Toi Hilosofoinnin helleenisen maailman reuna- alueelta Jooniasta Ateenaan, jonne muutti ja asui 30 vuotta. Kuten Empedokles, uskoi että elementit voivat liittyä yhteen ja myös erota toisistaan. Uskoi, että jokainen kappale koostuu omanlaisistaan hiukkasista, ytimistä, mutta se sisältää tiettyinä osuuksina myös kaikkia muita hiukkasia. Kun lehmä syö vehnää, se syö samalla myös siinä olevia nahkahiukkasia, luuhiukkasia ja verihiukkasia jne. Kosmologinen malli, jossa luominen tapahtui äärettömästä alkumassasta ja luojana oli Järki. Kappaleet olivat alkumassassa olemassa jonkinlaisina hiukkasmaisina miniatyyreinä. Korosti kehityksen kaaoksesta järjestykseen tapahtuneen mekaanisesti, jonkinlaisen pyörimisen seurauksena. Yritti löytää järjellisen selityksen taivaankappaleiden liikkeille ja meteoreille. Joutui hankauksiin horjuttaessaan näin uskomuksia.

13 Leukippos (400- l. eaa) Atomismin isä Kaikki maailmassa koostuu katoamattomista, jakamattomista elementeistä, atomeista. Kaikkeus koostuu tyhjyydestä ja siellä liikkuvista atomeista ja niiden muodostamista kappaleista. Hiukkaset kieppuvat ja törmäilevät avaruudessa. Kaikilla tapahtumilla on jokin syy, ja ne tapahtuvat välttämättömyyden pakosta. Tähän me uskomme yhä. Jäänyt oppilaansa Demokritoksen varjoon; D. jalosti ja systematisoi Leukippoksen ajatuksia. Demokritos (n eaa, Abdera) Merkittävin antiikinajan Hilosofeista, joka tutki mikrokosmosta. Atomeilla vain muutamia ominaisuuksia: koko, muoto ja massa. Muodot selittivät mm aineen maun. Kovassa aineessa atomit tiheämmässä kuin pehmeässä aineessa. Aineiden poikkeavat ominaisuudet johtuvat atomien erilaisista liikkeistä ja erilaisista järjestyksistä. Vakuumi = ei mitään Kaikkeus koostuu useista maailmoista, joista osa asuttuja

14 Leukippoksen ja Demokritoksen atomioppia veivät eteenpäin Epikuros ( eaa) ja Lukretius (95-55 eaa). Atomistit olivat aikaansa edellä. On kuitenkin muistettava, että heidän ajatuksensa perustuivat puhtaaseen päättelyyn ja olivat täysin vailla kokeellisia tai havaintotodisteita. Atomistien ajatukset jäivät taka- alalle, kun Aristoteleen %iloso%ia sai yliotteen. Keskiajalla fysiikka kehittyi kirkon hallitsemassa Euroopassa vain vähän. Viestiä antiikista keskiajalle veivät paljolti islamilaisen maailman tiedemiehet. Kreikkalaisten ja arabialaisten kirjoitusten kääntäminen latinaksi luvulta lähtien elvyttivät tutkimusta Euroopassa.

15

16 Aristoteles ( eaa) Atomistit oli ns. esisokratelaisia Hilosofeja. Sokrates (n eaa.) aloitti uuden kauden, jossa siirryttiin luonnonhilosohiasta moraalin ja politiikan aiheisiin. FilosoHian isä. Platon ( eaa.) oli Sokrateen merkittävin oppilas, dokumentoi Sokrateen opit. Aristoteles oli Platonin oppilas. Kotoisin Makedoniasta.LuonnonHilosoHi ja empiristi.

17 Aristoteleen elämä Opiskeli Platonin Akatemiassa Ateenassa. Oli siellä lähes 20 vuotta, Platonin kuolemaan saakka. Makedoniassa Aleksanteri Suuren opettajana useita vuosia. Oppi ei kantanut hyvää hedelmää. Palasi Ateenaan ja perusti Lyseon (peripateettisen koulun). Opetti siellä 12 vuotta ja kirjoitti tärkeimmät työnsä. Valtava tuotanto. Osallistui kaikkien sen aikaisten tieteenalojen tutkimukseen anatomiasta tähtitieteeseen ja politiikasta fysiikkaan. Hän käsitteli myös kirjallisuutta, kasvatusta ja ulkomaisia tapoja. Makedonian vastainen ilmapiiri sai hänet jättämään Ateenan vuotta ennen kuolemaansa. En anna heidän tehdä toista rikosta HilosoHiaa vastaan. Aristoteles ja Aleksanteri Suuri

18 Aristoteleen teoksia kaikkiaan n. 200, joista 30 pidetään varmasti hänen tekeminään. Toimitettiin nykyiseen muotoon n. vuonna 70. Fysiikan teokset: Fysiikka (Physica) Taivaasta (De caelo) Syntymisestä ja häviämisestä (De generatione et corruptione) Meteorologia (Meteorologica) Maailmankaikkeudesta (De mundo) * Väreistä (De coloribus) * Kuulemisesta (De audibilibus) Mekaniikan ongelmat (Mechanica) * Ongelmat (Problemata) * Jakamattomista viivoista (De lineis insecabilibus) * Tuulten sijainneista ja nimistä (Ventorum situs et cognomina) * Aristoteleen Lyseon rauniot

19 Aristoteleen ajattelun periaatteet Tiedon perusta ovat aistihavainnot Tieteellinen tieto vaatii yleisen tason väittämiä Nämä yhdessä käytettynä luovat tieteellisen tiedon A. ei tehnyt kokeita, ajatteli niiden häiritsevän ja vääristävän tapahtumia. Biologia oli poikkeus. Luonto toimii syiden kautta, syyt aiheuttavat liikkeen ja muutokset. Aineellinen eli materiaalinen syy, eli aine josta asiat on tehty. Muodollinen eli formaalinen syy, eli muoto tai olemus, joka on malli sille, millainen asian tulisi olla. Aiheuttava syy eli aiheuttaja, se josta muutos sai alkunsa. Tämä vastaa nykyistä käsitystä kausaalisesta syystä. Päämääräsyy eli tarkoitus tai loppu, johon on tarkoitus päästä.

20 Aristoteleen luonto Kuunalinen maailma: maa, vesi,tuli, ilma Kuunylinen maailma (tähdet ja planeetat): eetteri eli kvintessenssi. Aine pyrkii kohti luonnollista paikkaansa: kivi on maata, tipahtaa alas; savu on tulta, pyrkii ylös ilmaan. Paikoillaan oleminen on kappaleiden luonnollinen olotila, johon ne pyrkivät. Maa, vesi ja ilma pyrkivät kohti Maan keskustaa, tuli jonnekin ylös. Tämän luonnollisen liikkeen lisäksi on olemassa aiheutettua liikettä, esim. ammuttu nuoli ilmassa. Liike tarvitsee voimaa. Kun voima lakkaa vaikuttamasta, liike pysähtyy. Ilma aiheuttaa nuoleen voiman, joka pitää nuolen lentämässä. Aristoteleen käsitykset liikkeestä näkyvät myös nykyihmisen ajattelussa. Inertian käsite eli se, että voimaa tarvitaan vain liikkeen muuttamiseen, ei sen ylläpitämiseen, ei ole ilmeinen arkikokemuksen perusteella (esim kitkailmiöiden takia).

21 Aristoteleen liikekäsitykseen perustuva kuva tykinkuulan lentoradasta. Alun vino osa on aiheutettua liikettä, kaareva radan osa on ympyrän kehää ja loppu pystysuora luonnollista liikettä.

22 Aristoteleen kosmologia Maailma ei syntynyt yhdessä pisteessä tiettynä hetkenä vaan on ollut olemassa ikuisesti muuttumattomana. Pallo on kaikista muodoista täydellisin. Aurinko, Kuu ja planeetat ovat täydellisiä palloja, ja ne ovat ikuisia. (Alun perin Eudoksoksen ( ) idea.) Maailmankaikkeus koostuu sisäkkäisistä, liikkuvista palloista tai kehistä, joiden keskipiste on Maan keskellä. Sisimpänä on Kuuta liikuttava kehä, uloimpana kiintotähtien kehä. Aristoteleen mallissa oli lopulta 55 eri kehää. Ei pitänyt kehiä konkreettisina rakennelmina, myöhemmin alettiin pitää. Kutakin kehää liikuttaa lähin sen ulkopuolella oleva kehä. Ulointa, kiintotähtien kehää liikuttaa ylin liikuttaja. Monimutkaisuudestaan huolimatta tai sen ansiosta malli selitti ja ennusti useimmat tähtien ja planeettojen liikkeet.

23 Klaudius Ptolemaios (90-168) eli Egyptin Aleksandriassa Rooman valtakunnan aikaan. Kehitti Aristoteleen tähtitiedettä edelleen ottaen huomioon etenkin Babyloniassa vuosisatojen aikana tehdyt tarkat havaintotiedot. Hänen kirjansa Almagest laaja kokoomaesitys antiikin tähtitieteestä, ainoa sellainen, joka tunnetaan. Islamilaiset tähtitieteilijät täydensivät ja tarkensivat sitä vuosisatojen aikana. Kirjan taulukkojen avulla voitiin määrittää planeettojen radat, ja kirjassa oli myös kattava luettelo tähdistä. Aristoteleen ja Ptolemaioksen maakeskinen malli säilyi vallitsevana maailmakaikkeuden mallina luvulle saakka.

24 Ptolemaioksen malli Deferentti Episykli

25 Hellenistinen maailma

Fysiikan historia. Kevät 2011 Jukka Maalampi Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto

Fysiikan historia. Kevät 2011 Jukka Maalampi Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto Fysiikan historia Kevät 2011 Jukka Maalampi Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto Fysiikan historia Luento 1 Rafael: Ateenan koulu Antiikin ajan fysiikka Aika ennen Sokratesta Luonnonfilosofit hylkäsivät

Lisätiedot

Aineen olemuksesta. Jukka Maalampi Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto

Aineen olemuksesta. Jukka Maalampi Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto Aineen olemuksesta Jukka Maalampi Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto Miten käsitys aineen perimmäisestä rakenteesta on kehittynyt aikojen kuluessa? Mitä ajattelemme siitä nyt? Atomistit Loogisen päättelyn

Lisätiedot

Fysiikan historia Luento 2

Fysiikan historia Luento 2 Fysiikan historia Luento 2 Ibn al- Haytham (Alhazen), ensimmäinen tiedemies Keskiajan tiede Kiinnostus =iloso=iaa ja luonnontiedettä kohtaan alkoi laantua Rooman vallan kasvaessa Osa vanhasta tiedosta

Lisätiedot

Fysiikan historia Luento 3

Fysiikan historia Luento 3 Fysiikan historia Luento 3 2011 Oresmen piirros keskimääräisestä nopeudesta Fysiikkaa keskiajalla Liikkeen ymmärtämisen historiaa Antiikin käsitys liikkeestä perustui atomioppiin ja Aristoteleen näkemyksiin.

Lisätiedot

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980 Tiede ja usko Jokaisen kristityn samoin kuin jokaisen tiedemiehenkin velvollisuus on katsoa totuuteen ja pysyä siinä, julistaa professori Kaarle Kurki-Suonio. Tieteen ja uskon rajankäynti on ollut kahden

Lisätiedot

Tiede ja usko kaksi kieltä, yksi todellisuus?

Tiede ja usko kaksi kieltä, yksi todellisuus? Tiede ja usko kaksi kieltä, yksi todellisuus? Uskon ja tieteen vuorovaikutusmallit Neljä vuorovaikutusmallia eli tapaa ymmärtää uskon ja tieteen suhde 1. Konflikti 2. Erillisyys 3. Dialogi 4. Yhteneväisyys

Lisätiedot

1.1 Mitä tiede on? Tieteenfilosofia. Tieteiden luokittelu 1. Tieteiden luokittelu 3. Tieteiden luokittelu 2. Kolme näkökulmaa tieteeseen

1.1 Mitä tiede on? Tieteenfilosofia. Tieteiden luokittelu 1. Tieteiden luokittelu 3. Tieteiden luokittelu 2. Kolme näkökulmaa tieteeseen 1.1 Mitä tiede on? Tieteenfilosofia 1 Tieteen synty ja tuntomerkit 2009 Ilpo Halonen, Tieteellä tarkoitetaan yhteiskunnallisesti institutionalisoitunutta, järjestelmällistä ja kriittistä, luontoa, ihmistä

Lisätiedot

Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN

Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN Oppilaiden ennakkokäsityksiä avaruuteen liittyen Aurinko kiertää Maata Vuodenaikojen vaihtelu johtuu siitä,

Lisätiedot

Meteoritutkimuksen historia ja nykyhetki. Esitelmä Cygnuksella 2012 Meteorijaosto Markku Nissinen

Meteoritutkimuksen historia ja nykyhetki. Esitelmä Cygnuksella 2012 Meteorijaosto Markku Nissinen Meteoritutkimuksen historia ja nykyhetki Esitelmä Cygnuksella 2012 Meteorijaosto Markku Nissinen Esitelmän runko Muinaiset uskomukset Kreikkalaisten selitysmalli Leonidien meteorimyrsky Havainnot meteoriparvista

Lisätiedot

Teoreetikon kuva. maailmankaikkeudesta

Teoreetikon kuva. maailmankaikkeudesta Teoreetikon kuva Teoreetikon kuva hiukkasten hiukkasten maailmasta maailmasta ja ja maailmankaikkeudesta maailmankaikkeudesta Jukka Maalampi Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto Lapua 5. 5. 2012 Miten

Lisätiedot

Atomimallit. Tapio Hansson

Atomimallit. Tapio Hansson Atomimallit Tapio Hansson Atomin käsite Atomin käsite on peräisin antiikin Kreikasta. Filosofi Demokritos päätteli (n. 400 eaa.), että äärellisen maailman tulee koostua äärellisistä, jakamattomista hiukkasista

Lisätiedot

Platonin kappaleet. Avainsanat: geometria, matematiikan historia. Luokkataso: 6-9, lukio. Välineet: Polydron-rakennussarja, kynä, paperia.

Platonin kappaleet. Avainsanat: geometria, matematiikan historia. Luokkataso: 6-9, lukio. Välineet: Polydron-rakennussarja, kynä, paperia. Tero Suokas OuLUMA, sivu 1 Platonin kappaleet Avainsanat: geometria, matematiikan historia Luokkataso: 6-9, lukio Välineet: Polydron-rakennussarja, kynä, paperia Tavoitteet: Tehtävässä tutustutaan matematiikan

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

Kurssitiedot. Ontologia ja tietoteoria. Filosofian kysymykset. Luentorunko Ontologian ja tietoteorian status. Filosofian erityisalat

Kurssitiedot. Ontologia ja tietoteoria. Filosofian kysymykset. Luentorunko Ontologian ja tietoteorian status. Filosofian erityisalat Ontologia ja tietoteoria FILP340 (6 op/4 ov) luennot + oheismateriaali 31.10.-4.12.2007 (18 h) Pessi Lyyra Ontologia ja tietoteoria Yksilöoliot ja ominaisuudet Mieli ruumis-ongelma Persoonuuden/substanssin

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan

juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan 3 Copyright 2019 Kirjoittaja & Gaudeamus Kansi: Jukka Aalto Gaudeamus Oy www.gaudeamus.fi KL 11.3 UDK 17, 11/12 ISBN 978-952-345-017-2 Painopaikka: Tallinna Raamatutrükikoja

Lisätiedot

Aine ja maailmankaikkeus. Kari Enqvist Helsingin yliopisto ja Fysiikan tutkimuslaitos

Aine ja maailmankaikkeus. Kari Enqvist Helsingin yliopisto ja Fysiikan tutkimuslaitos Aine ja maailmankaikkeus Kari Enqvist Helsingin yliopisto ja Fysiikan tutkimuslaitos Lahden yliopistokeskus 29.9.2011 1900-luku tiedon uskomaton vuosisata -mikä on aineen olemus -miksi on erilaisia aineita

Lisätiedot

Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä?

Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä? Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä? Tätä kirjoittaessani nousi mieleeni eräs tuntemani insinööri T. Palosaari. Hän oli aikansa lahjakkuus. Hän oli todellinen nörtti. Hän teki heti tietokoneiden tultua

Lisätiedot

Kurssitiedot. Ontologia ja tietoteoria. Suoritusmuodot. Kurssin tavoitteet. Filosofian kysymykset. Luentorunko

Kurssitiedot. Ontologia ja tietoteoria. Suoritusmuodot. Kurssin tavoitteet. Filosofian kysymykset. Luentorunko Ontologia ja tietoteoria FILP340 (4 op) luennot + oheismateriaali 18.3.-29.4.2009 (18 h) Pessi Lyyra Ontologia ja tietoteoria Yksilöoliot ja ominaisuudet Mieli ruumis-ongelma Persoonuuden/substanssin ongelma

Lisätiedot

1. Filosofian luonne. FILOSOFIA 1 KURSSIRUNKO FILOSOFIAN PERUSKURSSI/Kama CC-BY-SA Kaisa-Mari Majamäki (lupa käyttää tekijän nimellä varustettuna)

1. Filosofian luonne. FILOSOFIA 1 KURSSIRUNKO FILOSOFIAN PERUSKURSSI/Kama CC-BY-SA Kaisa-Mari Majamäki (lupa käyttää tekijän nimellä varustettuna) FILOSOFIA 1 KURSSIRUNKO FILOSOFIAN PERUSKURSSI/Kama CC-BY-SA Kaisa-Mari Majamäki (lupa käyttää tekijän nimellä varustettuna) 1. Filosofian luonne MITÄ FILOSOFIA ON? - Filosofia = viisauden rakkaus Ensimmäinen

Lisätiedot

Kant Arvostelmia. Informaatioajan Filosofian kurssin essee. Otto Opiskelija 65041E

Kant Arvostelmia. Informaatioajan Filosofian kurssin essee. Otto Opiskelija 65041E Kant Arvostelmia Informaatioajan Filosofian kurssin essee Otto Opiskelija 65041E David Humen radikaalit näkemykset kausaaliudesta ja siitä johdetut ajatukset metafysiikan olemuksesta (tai pikemminkin olemattomuudesta)

Lisätiedot

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Elämänkatsomustieto Satu Honkala, Antti Tukonen ja Ritva Tuominen Sisällys Opettajalle...4 Oppilaalle...5 Työtavoista...6 Elämänkatsomustieto oppiaineena...6 1. HYVÄ ELÄMÄ...8

Lisätiedot

METAFYSIIKAN MIETISKELYJÄ

METAFYSIIKAN MIETISKELYJÄ METAFYSIIKAN MIETISKELYJÄ Onko Aku Ankka olemassa? Asterix? Spiderman? Matrixin Neo? Miten ne ovat olemassa? miten ihminen on olemassa? Miten ihminen määritellään? Pilkkokaa ihminen mielessänne ominaisuuksiin

Lisätiedot

Thales ensimmäinen filosofi

Thales ensimmäinen filosofi Thales ensimmäinen filosofi perusopetuksen 8. 9. vuosiluokkien elämänkatsomustiedon opetuksen virikemateriaali Roolijako: : Esko Salminen Thales: Heikki Nousiainen Nainen: Pirjo Määttä Mies: Olli Ikonen

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

Filosofian synty antiikin Kreikassa, aineistoa 1.2.2012. Alla ensin tekstikatkelma, jossa kuvataan yleisesti filosofian syntyä ja sitten sitaatteja

Filosofian synty antiikin Kreikassa, aineistoa 1.2.2012. Alla ensin tekstikatkelma, jossa kuvataan yleisesti filosofian syntyä ja sitten sitaatteja Filosofian synty antiikin Kreikassa, aineistoa 1.2.2012 Alla ensin tekstikatkelma, jossa kuvataan yleisesti filosofian syntyä ja sitten sitaatteja varhaisimmilta ajattelijoilta Katkelma teoksesta Delius

Lisätiedot

Atomimallit. Tapio Hansson

Atomimallit. Tapio Hansson Atomimallit Tapio Hansson Atomin käsite Atomin käsite on peräisin antiikin Kreikasta. Filosofi Demokritos päätteli (n. 400 eaa.), että äärellisen maailman tulee koostua äärellisistä, jakamattomista hiukkasista

Lisätiedot

Teoreettisen fysiikan tulevaisuuden näkymiä

Teoreettisen fysiikan tulevaisuuden näkymiä Teoreettisen fysiikan tulevaisuuden näkymiä Tämä on teoreettisen fysiikan professori Erkki Thunebergin virkaanastujaisesitelmä, jonka hän piti Oulun yliopistossa 8.11.2001. Esitys on omistettu professori

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Jatulintarhat, labyrintit ja mandalat

Jatulintarhat, labyrintit ja mandalat Jatulintarhat, labyrintit ja mandalat Nauvon ja Pyhtään Mustaviirin jatulintarhat Vanhimmat säilyneet kivikehät tai labyrintit löytyvät Intiasta. Ne lienevät jopa 5000 vuoden ikäisiä. Perinteinen kivirakennelma

Lisätiedot

PAINOPISTE JA MASSAKESKIPISTE

PAINOPISTE JA MASSAKESKIPISTE PAINOPISTE JA MASSAKESKIPISTE Kappaleen painopiste on piste, jonka kautta kappaleeseen kohdistuvan painovoiman vaikutussuora aina kulkee, olipa kappale missä asennossa tahansa. Jos ajatellaan kappaleen

Lisätiedot

ATOMI JA ELEKTRONI HYPOTEETTISINA JA TODENNETTUINA HIUKKASINA

ATOMI JA ELEKTRONI HYPOTEETTISINA JA TODENNETTUINA HIUKKASINA ATOMI JA ELEKTRONI HYPOTEETTISINA JA TODENNETTUINA HIUKKASINA Fysiikan täydennyskoulutuskurssi H. Saarikko 6.6.2011 1 Antiikin Kreikan atomihypoteesi Reilu 2000 vuotta sitten filosofi Platon esitteli teoksessaan

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka) Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 3 pistettä 1. Missä kuviossa mustia kenguruita on enemmän kuin valkoisia kenguruita? Kuvassa D on 5 mustaa kengurua ja 4 valkoista. 2. Nelli haluaa rakentaa samanlaisen

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010 Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010 Filosofia ja systeemiajattelu (3 op, L) Mat-2.1197/TU-53.1150 3.2. Noste 17.2. Mindset 24.2. Kasvu. Vieraana

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Steven Kelly & Mia+Janne

Steven Kelly & Mia+Janne Luomisoppi evoluutio Steven Kelly & Mia+Janne Tämä ei ole väittely! Pidetään kiinni yhteisestä uskosta: Alussa Jumala loi Se, että on Luoja, ratkaisee paljon: käytetään sitä rohkeasti apologiassa Eri mielipiteitä

Lisätiedot

Lataa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat - Kari Enqvist. Lataa

Lataa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat - Kari Enqvist. Lataa Lataa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat - Kari Enqvist Lataa Kirjailija: Kari Enqvist ISBN: 9789510354438 Sivumäärä: 205 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.04 Mb Kosmologi Kari Enqvist on popularisoinut

Lisätiedot

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308)

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 57 Elämä Skotlannista fransiskaani, opiskeli Oxfordissa ja Pariisissa opetti pari vuotta Pariisissa ja vähän aikaa Kölnissä doctor subtilis (terävä/hienosyinen opettaja)

Lisätiedot

Jorma Joutsenlahti / 2008

Jorma Joutsenlahti / 2008 Jorma Joutsenlahti opettajankoulutuslaitos, Hämeenlinna Latinan communicare tehdä yleiseksi, jakaa Käsitteiden merkitysten rakentaminen ei ole luokassa kunkin oppilaan yksityinen oma prosessi, vaan luokan

Lisätiedot

Maailmankaikkeuden kriittinen tiheys

Maailmankaikkeuden kriittinen tiheys Maailmankaikkeuden kriittinen tiheys Tarkastellaan maailmankaikkeuden pientä pallomaista laajenevaa osaa, joka sisältää laajenemisliikkeessä olevia galakseja. Olkoon pallon säde R, massa M ja maailmankaikkeuden

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus

Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta (www.historianet.fi). Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

Biologia. Maantieto Maantiede

Biologia. Maantieto Maantiede Ympäristö- ja luonnontieto Biologia Maantieto Maantiede Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmän kokous 29.10.2009 Lea Houtsonen Opetushallitus lea.houtsonen@oph.fi Ympäristö-

Lisätiedot

PARADIGMOJEN VERTAILUPERUSTEET. Avril Styrman Luonnonfilosofian seura

PARADIGMOJEN VERTAILUPERUSTEET. Avril Styrman Luonnonfilosofian seura PARADIGMOJEN VERTAILUPERUSTEET Avril Styrman Luonnonfilosofian seura 17.2.2015 KokonaisHede Koostuu paradigmoista Tieteen edistystä voidaan siten tarkastella prosessina missä paradigmat kehinyvät ja vaihtuvat

Lisätiedot

Fysiikan perusteet. SI-järjestelmä. Antti Haarto 21.05.2012. www.turkuamk.fi

Fysiikan perusteet. SI-järjestelmä. Antti Haarto 21.05.2012. www.turkuamk.fi Fysiikan perusteet SI-järjestelmä Antti Haarto 21.05.2012 Fysiikka ja muut luonnontieteet Ihminen on aina pyrkinyt selittämään havaitsemansa ilmiöt Kreikkalaiset filosofit pyrkivät selvittämään ilmiöt

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

MEKANISTINEN FILOSOFIA. 2. Natura -- ars. 3. Kello metafoora Aristoteelinen fysiikka ja sen kritiikki

MEKANISTINEN FILOSOFIA. 2. Natura -- ars. 3. Kello metafoora Aristoteelinen fysiikka ja sen kritiikki MEKANISTINEN FILOSOFIA 1. Aristoteleen fysiikka ja sen kritiikki 2. Natura ars 3. Kello metafoora 4. Mekanistinen filosofia ja renessanssin naturalismi 5. Mekanistinen filosofia: aine & liike 6. Materian

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN FILOSOFIA JOHDATUS METAFYSIIKKAAN

ENSIMMÄINEN FILOSOFIA JOHDATUS METAFYSIIKKAAN Seppo Sajama ja Maija Aalto-Heinilä ENSIMMÄINEN FILOSOFIA JOHDATUS METAFYSIIKKAAN Sisältö Esipuhe... 2 1 Metafysiikan luonne... 3 2 Parmenides... 7 3 Aristoteles... 17 4 Tuomas Akvinolainen... 26 5 Hume...

Lisätiedot

Paha ihminen. Miten ihmisestä tulee paha?

Paha ihminen. Miten ihmisestä tulee paha? Paha ihminen Miten ihmisestä tulee paha? Luennoitsijasta Veijo Fiskaali VTM: Käytännöllinen filosofia FM: Uskontotiede Tohtoriopiskelija Tietokirjailija: Itsetuhoinen uskonto, Huomioita uskonnollisesta

Lisätiedot

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto 2. Teologia ja tiede akateeminen ja kirkollinen teologia perinteinen teologia esim. Augustinus, Luther yliopistot kristillisten hallitsijoiden palveluksessa 13 Tiede ja uskonto uskonto tieteen näkökulmasta

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Sokrates. Sokrates. 469 399 eaa. 469 399 ekr

Sokrates. Sokrates. 469 399 eaa. 469 399 ekr Sokrates 469 399 eaa Sokrates 469 399 ekr tunnetaan ennen kaikkea Platonin dialogeista; muut lähteet: Xenefonin kirjoitukset, eräät Aristoteleen lausumat, Aristofanesin farssi Pilvet Sokrates vastusti:

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Lataa Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa - Stephen Hawking. Lataa

Lataa Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa - Stephen Hawking. Lataa Lataa Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa - Stephen Hawking Lataa Kirjailija: Stephen Hawking ISBN: 9789510284001 Sivumäärä: 215 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.67 Mb Stephen Hawkingin menestysteos Ajan

Lisätiedot

FI3 Tiedon ja todellisuuden filosofia LOGIIKKA. 1.1 Logiikan ymmärtämiseksi on tärkeää osata erottaa muoto ja sisältö toisistaan:

FI3 Tiedon ja todellisuuden filosofia LOGIIKKA. 1.1 Logiikan ymmärtämiseksi on tärkeää osata erottaa muoto ja sisältö toisistaan: LOGIIKKA 1 Mitä logiikka on? päättelyn tiede o oppi muodollisesti pätevästä päättelystä 1.1 Logiikan ymmärtämiseksi on tärkeää osata erottaa muoto ja sisältö toisistaan: sisältö, merkitys: onko jokin premissi

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

Fysikaalisen maailmankuvan kehitys. Reijo Rasinkangas

Fysikaalisen maailmankuvan kehitys. Reijo Rasinkangas Fysikaalisen maailmankuvan kehitys Reijo Rasinkangas 2. huhtikuuta 2007 ii Kirjoittaja varaa tekijänoikeudet tekstiin ja kuviin itselleen; muuten työ on kenen tahansa vapaasti käytettävissä sekä opiskelussa

Lisätiedot

3. Dominikaaniteologia: Albert Suuri (k. 1280)

3. Dominikaaniteologia: Albert Suuri (k. 1280) 3. Dominikaaniteologia: (k. 1280) 39 Elämä syntynyt Schwabenissa, Saksassa opetti dominikaanina teologiaa Pariisissa ja Kölnissä Regensburgin piispa luennoi laajasti Aristotelesta ) kommentaarit doctor

Lisätiedot

Avaruuden muoto. Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa erilaisilla pinnoilla.

Avaruuden muoto. Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa erilaisilla pinnoilla. Avaruuden muoto Avainsanat: torus, Kleinin pullo, topologia Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Välineet: kyniä, pelilaudat (liitteenä) Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla ASKELEITA LUOVUUTEEN - Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuoden 2009 päätösseminaari Anni Lampinen konsultoiva opettaja, Espoon Matikkamaa www.espoonmatikkamaa.fi

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Atomien rakenteesta. Tapio Hansson

Atomien rakenteesta. Tapio Hansson Atomien rakenteesta Tapio Hansson Ykköskurssista jo muistamme... Atomin käsite on peräisin antiikin Kreikasta. Demokritos päätteli alunperin, että jatkuva aine ei voi koostua äärettömän pienistä alkeisosasista

Lisätiedot

UrSalo. Laajaa paikallista yhteistyötä

UrSalo. Laajaa paikallista yhteistyötä UrSalo Laajaa paikallista yhteistyötä Ursalon ja Turun Ursan yhteistyö Tähtipäivät 2011 ja Cygnus 2012 Kevolan observatorio Tähtitieteen kurssit Yhteistyössä Salon kansalaisopiston ja Tuorlan tutkijoiden

Lisätiedot

TÄHTITIETEEN PERUSTEET (8OP)

TÄHTITIETEEN PERUSTEET (8OP) TÄHTITIETEEN PERUSTEET (8OP) HEIKKI SALO, KEVÄT 2013 (heikki.salo@oulu.fi) Kurssin sisältö/alustava aikataulu: (Luennot pe 12-14 salissa FY 1103) PE 18.1 1. Historiaa/pallotähtitiedettä I to 24.1 Kollokvio

Lisätiedot

Farmaseuttinen etiikka

Farmaseuttinen etiikka Farmaseuttinen etiikka Etiikka, tiede ja arvot Luento 5. Farmasian tdk. 14.11. Markus Neuvonen markus.neuvonen@helsinki.fi Reduktionistisen ohjelman pyramidi: Humanistiset Yhteiskuntatieteet Psykologia

Lisätiedot

Pekka Ervastin esitelmä 3/

Pekka Ervastin esitelmä 3/ Totuus vaiko rakkaus? Pekka Ervastin esitelmä 3/10 1915 Kristinuskossa puhutaan rakkaudesta Jumalaan, ja Jumalan rakkaudesta maailmaa ja meitä ihmisiä kohtaan. Vaikka muissakin uskonnoissa puhutaan Jumalan

Lisätiedot

Työ 5: Putoamiskiihtyvyys

Työ 5: Putoamiskiihtyvyys Työ 5: Putoamiskiihtyvyys Työryhmä: Tehty (pvm): Hyväksytty (pvm): Hyväksyjä: 1. Tavoitteet Työssä määritetään putoamiskiihtyvyys kolmella eri tavalla. Ennakko-oletuksena mietitään, pitäisikö jollain tavoista

Lisätiedot

Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento

Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento Filosofian kurssi 2008 Tavoitteet Havaita filosofian läsnäolo arjessa Haastaa nykyinen maailmankuva Saada

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

Elementeistä Aristoteleen valossa

Elementeistä Aristoteleen valossa Elementeistä Aristoteleen valossa Taneli Kukkonen Ajatus elementeistä tai alkuaineista (kreik. stoikheia) luonnontieteellisen selittämisen perustana on vaikutusvaltaisimpia antiikin kreikkalaisen tieteen

Lisätiedot

FI1 Johdatus filosofiseen ajatteluun

FI1 Johdatus filosofiseen ajatteluun FI1 Johdatus filosofiseen ajatteluun 1. Mitä filosofia on? 2. Metafysiikka 3. Tietoteoria 4. Etiikka 5. Mitä muuta filosofia on? * Filosofian tutkielma 1. MITÄ FILOSOFIA ON? Filosofia (kr.) = viisauden

Lisätiedot

1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS

1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS Tietoteoria klassinen tiedonmääritelmä tietoa on 1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS esim. väitteeni Ulkona sataa on tietoa joss: 1. Minulla on perusteluja sille (Olen katsonut ulos) 2. Se on tosi (Ulkona

Lisätiedot

Tieteellisiä havaintoja kännykällä

Tieteellisiä havaintoja kännykällä Tieteellisiä havaintoja kännykällä Havainto Arkipäivässäkin voi tehdä tieteellisiä havaintoja erilaisista luonnonilmiöistä. Tieteellisiin havaintoihin kuuluu havainnon dokumentointi ja erilaisten mittausten

Lisätiedot

Havaitsevan tähtitieteen peruskurssi I

Havaitsevan tähtitieteen peruskurssi I 2. Ilmakehän vaikutus havaintoihin Lauri Jetsu Fysiikan laitos Helsingin yliopisto Ilmakehän vaikutus havaintoihin Ilmakehän häiriöt (kuva: @www.en.wikipedia.org) Sää: pilvet, sumu, sade, turbulenssi,

Lisätiedot

Maailmankaikkeuden syntynäkemys (nykykäsitys 2016)

Maailmankaikkeuden syntynäkemys (nykykäsitys 2016) Maailmankaikkeuden syntynäkemys (nykykäsitys 2016) Kvanttimeri - Kvanttimaailma väreilee (= kvanttifluktuaatiot eli kvanttiheilahtelut) sattumalta suuri energia (tyhjiöenergia)

Lisätiedot

KEMIA. Kemia on tiede joka tutkii aineen koostumuksia, ominaisuuksia ja muuttumista.

KEMIA. Kemia on tiede joka tutkii aineen koostumuksia, ominaisuuksia ja muuttumista. KEMIA Kemia on tiede joka tutkii aineen koostumuksia, ominaisuuksia ja muuttumista. Kemian työturvallisuudesta -Kemian tunneilla tutustutaan aineiden ominaisuuksiin Jotkin aineet syttyvät palamaan reagoidessaan

Lisätiedot

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030 kevät 2014 Talousmatematiikan perusteet Matti Laaksonen, (Matemaattiset tieteet / Vaasan yliopisto) Vastaanotto to 11-12 huone D110/Tervahovi Sähköposti: matti.laaksonen@uva.fi Opettajan kotisivu: http://lipas.uwasa.fi/

Lisätiedot

LUOMINEN JA EVOLUUTIO

LUOMINEN JA EVOLUUTIO LUOMINEN JA EVOLUUTIO Maailman syntyminen on uskon asia Evoluutioteoria Luominen Teoria, ei totuus Lähtökohta: selittää miten elollinen maailma olisi voinut syntyä, jos mitään yliluonnollista ei ole Ei

Lisätiedot

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030 orms.1030 Vaasan avoin yliopisto / kevät 2013 1 Talousmatematiikan perusteet Matti Laaksonen Matemaattiset tieteet Vaasan yliopisto Vastaanotto to 11-12 huone D110/Tervahovi Sähköposti: matti.laaksonen@uva.fi

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio Lukion opetussuunnitelman perusteet 2016 Teemaopinnot Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio 1 5.22 Teemaopinnot "Teemaopinnot ovat eri tiedonaloja yhdistäviä opintoja.

Lisätiedot

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE Tavoite: Tarkkaillaan auringon vaikutusta valon lähteenä ja sen vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Oppilaat voivat tutustua myös aurinkoenergian käsitteeseen.

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030 s16 Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030 Matti Laaksonen, (Matemaattiset tieteet / Vaasan yliopisto) Sähköposti: matti.laaksonen@uva.fi Opettajan kotisivu: http://lipas.uwasa.fi/ mla/ puh. 044 344 2757

Lisätiedot

Lataa Kelpoisimman synty - Andreas Wagner. Lataa

Lataa Kelpoisimman synty - Andreas Wagner. Lataa Lataa Kelpoisimman synty - Andreas Wagner Lataa Kirjailija: Andreas Wagner ISBN: 9789525697735 Sivumäärä: 266 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.08 Mb Darwinin luonnonvalinnan voima on kiistaton ja se selittää,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Ajan osasia, päivien palasia

Ajan osasia, päivien palasia Ajan osasia, päivien palasia Ajan mittaamiseen tarvitaan liikettä. Elleivät taivaankappaleet olisi määrätyssä liikkeessä keskenään, ajan mittausta ei välttämättä olisi syntynyt. Säännöllinen, yhtäjaksoinen

Lisätiedot

RATKAISUT: 16. Peilit ja linssit

RATKAISUT: 16. Peilit ja linssit Physica 9 1 painos 1(6) : 161 a) Kupera linssi on linssi, jonka on keskeltä paksumpi kuin reunoilta b) Kupera peili on peili, jossa heijastava pinta on kaarevan pinnan ulkopinnalla c) Polttopiste on piste,

Lisätiedot

Ilpo Halonen Aristoteleesta uuteen retoriikkaan LISÄÄ KIRJALLISUUTTA. Retoriikan synty (1/4): LISÄÄ KIRJALLISUUTTA. Retoriikan synty (3/4):

Ilpo Halonen Aristoteleesta uuteen retoriikkaan LISÄÄ KIRJALLISUUTTA. Retoriikan synty (1/4): LISÄÄ KIRJALLISUUTTA. Retoriikan synty (3/4): 6. Aristoteleesta uuteen retoriikkaan KIRJALLISUUTTA: Aristoteles, Retoriikka. Runousoppi. Teokset IX, Gaudeamus, Helsinki 1997. Kakkuri-Knuuttila, Marja-Liisa, Puhetaito, Helsingin Kauppakorkeakoulun

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

Lataa Kosmoksen hahmo - Kari Enqvist. Lataa

Lataa Kosmoksen hahmo - Kari Enqvist. Lataa Lataa Kosmoksen hahmo - Kari Enqvist Lataa Kirjailija: Kari Enqvist ISBN: 9789510366660 Sivumäärä: 227 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.01 Mb Kosmologia on tieteenala, jonka tutkimusalue on laajin

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMALOMAKE

OPETUSSUUNNITELMALOMAKE OPETUSSUUNNITELMALOMAKE v0.90 Tällä lomakkeella dokumentoit opintojaksoasi koskevaa opetussuunnitelmatyötä. Lomake on suunniteltu niin, että se palvelisi myös Oodia varten tehtävää tiedonkeruuta. Voit

Lisätiedot

Lataa Maailmanviiva - Jukka Maalampi. Lataa

Lataa Maailmanviiva - Jukka Maalampi. Lataa Lataa Maailmanviiva - Jukka Maalampi Lataa Kirjailija: Jukka Maalampi ISBN: 9789525329513 Sivumäärä: 221 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.94 Mb Sata vuotta sitten Albert Einstein ilmestyi kuin tyhjästä

Lisätiedot

Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä. Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi

Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä. Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi Dynaamisessa liiketoimintaympäristössä on valtavasti informaatiota mutta vähän tietoa. Koska suurin osa yrityksistä ja ihmisistä

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot