Alzheimerin tautia sairastavien viittomakielisten henkilöiden suoriutuminen objektien ja toimintojen nimeämistehtävissä. Pitkittäistutkimus.
|
|
- Aimo Palo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Alzheimerin tautia sairastavien viittomakielisten henkilöiden suoriutuminen objektien ja toimintojen nimeämistehtävissä. Pitkittäistutkimus. Jertta Kangas-Lumme Pro gradu tutkielma Logopedia Syyskuu 2014 Käyttäytymistieteiden laitos Helsingin yliopisto Ohjaaja FT, dos. Seija Pekkala
2 Kiitokset Haluan kiittää kaikkia työni teossa tukeneita tahoja ja henkilöitä. Tutkimukseen osallistuneet tutkittavat henkilöt, heidän läheisensä sekä verrokkihenkilöt. Ilman teitä työtäni ei olisi. Kuurojen Palvelusäätiö ja säätiön työntekijät. Erityisesti haluan kiittää niitä työntekijöitä, jotka osallistuivat tutkimukseni tekoon aktiivisesti ja tukivat työni kaikissa vaiheissa, mutta joita en yksityisyyssyistä voi mainita nimeltä. Työni ohjaaja Seija Pekkala. Ohjasit minut tärkeän aiheen äärelle, tuit työskentelyäni koko pitkän prosessin ajan ja annoit rakentavaa ja kannustavaa palautetta aina kun sitä tarvitsin. Kiitos, että uskoit kykyihin tehdä jotain, mitä ei ole tehty aikaisemmin. Helsingin Kuurojen Yhdistys, seniorikerhon vetäjä Ansa Mielty ja seniorikerhon jäsenet Helsingin Yliopisto, Humanistisen ja yhteiskuntatieteiden rahasto Kuurojen Liitto, seniorityön koordinaattori Maija Pulkkinen Mari Lahti, viittomakielen tulkki (YAMK) Markus Aro, viittomakielen tulkki (AMK) Päivi Korhonen ja Kristiina Wallenius-Penttilä sekä muut kuurojen diakoniatyöntekijät Päivi Rainò, Yliopettaja, FT, Humanistinen ammattikorkeakoulu Riikka Karppinen, FM, viittomakielen tulkki (AMK) Tulke Oy, esimieheni ja kollegani Puolisoni Janne, perheeni ja ystäväni. Ilman teitä ei olisi mitään. Kiitos. Helsingissä syyskuussa 2014 Jertta Kangas-Lumme
3 HELSINGIN YLIOPISTO - HELSINGFORS UNIVERSITET - UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta - Fakultet - Faculty Laitos - Institution Department Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Käyttäytymistieteiden laitos Tekijä - Författare - Author Jertta Maarit Kangas-Lumme Työn nimi - Arbetets titel - Title Alzheimerin tautia sairastavien viittomakielisten henkilöiden suoriutuminen objektien ja toimintojen nimeämistehtävissä. Pitkittäistutkimus. Oppiaine - Läroämne - Subject Logopedia Työn laji ja ohjaaja(t) - Arbetets art och handledare Level and instructor Pro gradu tutkielma Seija Pekkala Aika - Datum Month and year Syksy 2014 Sivumäärä - Sidoantal Number of pages 95 s. + liitteet 14 s. Tiivistelmä - Referat - Abstract Muistisairauksien, kuten Alzheimerin taudin (AT), vaikutuksista syntymästään kuurojen viittomakielisten henkilöiden kielellisiin toimintoihin on tehty hyvin vähän tutkimusta. Puhuttujen kielten käyttäjillä AT:n vaikutukset havaitaan usein ensimmäisenä semantiikan ja pragmatiikan osa-alueilla. Nimeämistaitojen heikkeneminen on usein AT:n varhainen oire. Taudin edetessä kielelliset toiminnot häiriintyvät laaja-alaisesti ja vuorovaikutus ympäristön kanssa vaikeutuu. Viittomakielisiä henkilöitä tutkittaessa on havaittu, että AT:in sairastuneilla henkilöillä ilmenee vastaavia tuoton ja ymmärtämisen ongelmia viittomakielessä kuin muistisairailla puhuttujen kielten käyttäjillä puhuttujen kielten tuotossa ja ymmärtämisessä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten kaksi AT:a sairastavaa viittomakielistä henkilöä suoriutuu objektien ja toimintojen nimeämistehtävissä. Tutkittaville tehtiin Bostonin nimentätesti (BNT) ja toimintanimeämistesti (TNT) kahtena perättäisenä vuonna. Suorituksista kirjattiin kokonaispistemäärä, välittömien vastausten määrä, suoritusaika ja vastauksen antotapa. Nimeämisvirheille tehtiin virheanalyysi. Tutkimuksen tuloksena todettiin, että viittomakielisillä henkilöillä sekä objektien- että toimintojen nimeämistaito heikkeni muistisairauden edetessä. Toimintojen nimeämistaito säilyi parempana kuin objektien nimeämistaito. Tutkittavat tekivät enemmän virheitä ja vähemmän välittömiä nimeämisiä BNT:ssä kuin TNT:ssä. Viittomakielisten muistisairaiden henkilöiden vastauksissa ilmeni paljon variaatiota sekä viittomatasolla että vastauksen antotavassa: vastauksia annettiin erilaisilla viittomilla, pelkästään puheella tai molemmilla samanaikaisesti, ja henkilöt loivat viittomia spontaanisti testaustilanteessa. Virheistä suurin osa oli muita virheitä, etenkin en tiedä vastauksia molemmissa tehtävissä. Viittomakielelle käännetyille arviointivälineille on tarvetta, sillä olemassa olevat tehtävät eivät välttämättä sovellu viittomakielisten henkilöiden testaamiseen ilman kulttuuripiirteet huomioivan käännöksen tekoa. Tämä tutkimus on ensimmäinen viittomakielisten muistisairaiden henkilöiden arviointia ja kielellisiä muutoksia käsittelevä pitkittäistutkimus Suomessa ja myös kansainvälisesti ensimmäisiä aihetta käsitteleviä tutkimuksia. Avainsanat Nyckelord - Keywords Alzheimerin tauti; viittomakieli; kuuro; nimeäminen; arviointi Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited Helsingin yliopiston kirjasto, keskustakampuksen kirjasto, käyttäytymistieteet / Minerva Muita tietoja - Övriga uppgifter - Additional information
4 HELSINGIN YLIOPISTO - HELSINGFORS UNIVERSITET - UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta - Fakultet - Faculty Laitos - Institution Department Faculty of Behavioural Sciences Institute of Behavioural Sciences Tekijä - Författare - Author Jertta Maarit Kangas-Lumme Työn nimi - Arbetets titel - Title Sign Language Users with Alzheimer s disease and their performance in object and action naming tests Oppiaine - Läroämne - Subject Logopedics Työn laji ja ohjaaja(t) - Arbetets art och handledare Level and instructor Master s thesis Seija Pekkala Aika - Datum - Month and year September 2014 Sivumäärä - Sidoantal - Number of pages 95 pp. + appendices 14 pp. Tiivistelmä - Referat Abstract There is very little research on the effects of memory illnesses such as Alzheimer s disease (AD) on the linguistic performance of congenitally deaf sign language users. With spoken language users the effects of AD are often first found in semantics and pragmatics. Deteriorated naming skills are often an early symptom of AD. As the disease progresses the linguistic skills are widely affected and communicating becomes difficult. When studying sign language users results have shown that people with AD have corresponding difficulties of comprehending and producing signed language as spoken language users with Dementia have with spoken language. The aim of this research was to study how two Finnish Sign Language (FSL) users with AD perform in object and action naming tests. The participants were evaluated with the Boston Naming Test (BNT) and the Action Naming Test (ANT) in two consecutive years. Of each performance, the researcher recorded the total score, the number of immediate answers, the time the participant spent on the task and how the answers were given. An analysis of naming errors was made. As a result it was noted that both object and action naming skills of the participants deteriorated as Dementia progressed. Action naming skill were less affected than object naming skill. The participants made more errors and gave less immediate responses in the BNT than in the ANT. Both the signed responses and the method of answering varied with the FSL users with a memory illness: the answers were given either in varying signs, by speaking only or by both speaking and signing simultaneously, or with signs created spontaneously in test situation. Most of the errors were Other errors, especially I don t know answers in both tests. As a result of this study it is clear that there is a need for assessment tests which have been translated into sign language, since the existing naming tests are not necessarily suitable for testing signed language users without a culturallysensitive translation. This study is the first longitudinal study in Finland focusing on evaluating Finnish Sign Language users with Dementia and the changes in their linguistic skills. It is also one of the first studies internationally on the linguistic changes of sign language users with a memory illness. Avainsanat Nyckelord - Keywords Alzheimer s disease; sign language; deaf; naming; assessment Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited Helsinki University Library, City Center Campus Library, Behavioural Sciences / Minerva Muita tietoja - Övriga uppgifter - Additional information
5 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto Alzheimerin tauti Alzheimerin taudin aiheuttamat kognitiiviset- ja kielelliset muutokset Semanttisen muistin heikkeneminen ja sanahaun vaikeudet Alzheimerin taudissa. 7 3 Viittomakieli Viittomakielen käyttäjät Viittomakielen variaatio Viittoman haku muistista Viittomakielen käytön aivoperusta Muistisairaan viittomakielisen henkilön kielelliset ja kognitiiviset taidot ja niiden arviointi Muistisairauden aiheuttamat kielelliset vaikeudet viittomakielisellä henkilöllä Muistisairaan viittomakielisen henkilön arviointi Viittomakielisen arviointitilanteen erityispiirteet Arviointivälineiden kääntäminen viittomakielelle Nimeämistehtävien käyttö viittomakielisen henkilön muistisairauden arvioinnissa Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen eettiset kysymykset Tutkittavat henkilöt Verrokkihenkilöt Tutkimusmenetelmän kuvaus Tutkimuksen suorittaminen Aineisto ja aineiston analysointi Virheanalyysi Kulttuurisidonnaisten kuvien luokittelu Reliabiliteettianalyysi Tulokset Suoriutuminen Bostonin nimentätestissä... 37
6 7.1.1 Virheanalyysi Nimeämistavat ja viittomavariaatiot Bostonin nimentätestissä Bostonin nimentätestiin kulunut aika Suoriutuminen toimintanimeämistestissä Virheanalyysi Nimeämistavat ja viittomavariaatiot toimintanimeämistestissä Toimintanimeämistestiin kulunut aika Bostonin nimentätestissä suoriutuminen verrattuna toimintanimeämistestissä suoriutumiseen Kulttuurisidonnaisten ja luonnontieteellisten kuvien nimeäminen Pohdinta Suoriutuminen nimentätesteissä ja suoriutumisen muutos Kielen ja kulttuurin vaikutus nimeämistehtävissä suoriutumiseen Kulttuurisidonnaisten kuvien nimeäminen Luonnontieteisiin liittyvien kuvien nimeäminen Viittomakielen vaikutus nimeämistehtävän vaikeustasoon Nimeämistehtävissä käytetyt vastaustavat Puhutun kielen vaikutus vastauksiin Viittomavariaatiot Kuvailu Virheanalyysi Kategorianimi ja kategoriajäsen En tiedä vastaukset Piirrekuvaus ja osa tai yksityiskohta Menetelmän pohdintaa Tapaustutkimuksen rajoitukset Tutkittavat ja verrokit Tutkimustilanteen pohdinta Tutkimusmenetelmän pohdinta Reliabiliteettianalyysi Kliinisiä sovelluksia ja jatkotutkimusehdotuksia LÄHTEET LIITTEET
7 Tässä työssä käytetään lukemisen helpottamiseksi merkitsemistapaa, jossa viittaukset viittomakielen viittomiin on merkitty suuraakkosin, esimerkiksi KUKKA. Mikäli viittoma on kuvattu Viittomakielen kuvasanakirjassa vuodelta 1973 (viitataan jatkossa lyhenteellä VK) on sen artikkelinumero, eli sivunumero ja monentenako kyseinen viittoma on sivulla, merkitty viitatessa viittomaan ensimmäisen kerran, esimerkiksi KUKKA 131:7, joka on sivun 131 seitsemäs kuva. Mikäli viittoma on kuvattu Suomalaisen viittomakielen perussanakirjassa vuodelta 1998 (viitataan jatkossa lyhenteellä SVP), käytetään artikkelinumeron edessä lisäksi lyhennettä S, esimerkiksi TIETOKONE S4:1. Osa viittomista löytyy molemmista kirjoista. Näissä tapauksissa on merkitty kuitenkin vain yksi artikkelinumero. Viittomakielisiä lauseita kuvatessa on mukailtu Juha Paunun 1980-luvulla kehittämää viittomakielen muistiinmerkitsemistapaa (Paunu, 1987).
8 1 Johdanto Muistisairauksien, kuten Alzheimerin taudin (AT), on todettu heikentävän kognitiivisia taitoja ja kielellistä prosessointikykyä (Pekkala, 2004). Ensimmäiset kielelliset vaikeudet havaitaan usein semantiikan ja pragmatiikan osa-alueilla. Nimeämistaitojen heikentyminen saattaa olla ensimmäinen havaittava oire alkavasta AT:sta (Bowles, Obler & Albert, 1987). Taudin edetessä kielelliset toiminnot häiriintyvät laaja-alaisesti vaikeuttaen kommunikointia ympäristön kanssa. Muistisairauksien aiheuttamista kielellisistä vaikeuksista kuuroilla viittomakielisillä henkilöillä on tehty hyvin vähän tutkimusta. Kirjatut tapaukset ovat kuitenkin osoittaneet, että AT:in sairastuneiden viittomakielisten henkilöiden kielelliset vaikeudet viittomakielen tuotossa ja ymmärtämisessä ovat vastaavia kuin puhutun kielen käyttäjillä puhutuissa kielissä (esim. Pekkala, Kangas-Lumme & Rainò, 2013a; Falchook, Mayberry, Poizner, Burtis, Doty & Heilman, 2012; Parker, Young & Rogers, 2010; Hake & Farlow, 2006). AT:n aiheuttamia kielellisiä muutoksia voidaan tutkia mm. nimeämistehtävissä suoriutumisen perusteella. Tutkittaessa kuuroja viittomakielisiä henkilöitä on huomioitava, että erilaiset testit on yleensä suunniteltu puhutun kielen käyttäjille, eivätkä toimi viittomakielessä ilman hyvän käännöksen tekoa (Dean, Feldman, Morere & Morton, 2009). Paras vaihtoehto olisi käyttää arviointivälineitä, jotka on alun perin suunniteltu viittomakielisille henkilöille (Denmark, Atkinson, Woll & Mashall, 2012), mutta toistaiseksi vain muutamia testejä ja kyselyitä on normitettu viittomakielisille henkilöille (Austen, 2004). Jotkut arviointivälineet ovat melko samankaltaisia kielimodaliteetista riippumatta (Marshall, Atkinson, Thacker & Woll, 2004), joten niiden käyttö saattaa soveltua viittomakielisille henkilöille. Ikääntyneet, syntymästään viittomakieliset henkilöt jäävät tutkimuksissa ja kirjallisuudessa usein vähälle huomiolle (Austen, 2004). Viittomakielisten henkilöiden muistisairauksien tutkimisen ja viittomakielisten arviointivälineiden kehittämisen tärkeys on kuitenkin huomattu (Dean, 2008) ja ensimmäiset viittomakielisille suunnatut kognitiiviset arviointivälineet on julkaistu (Atkinson ym., 2011). Tutkittaessa viittomakielisiä kuuroja muistisairaita henkilöitä kyse on hyvin pienen vähemmistön tutkimisesta: yli 65 vuotiaita viittomakielisiä kuuroja on Suomessa noin 800, joista muistisairaita on vain pieni osa 3
9 (Pekkala ym., 2013a; Rainò, 2009, 2010). Viittomakielisen henkilön kielellisten oikeuksien toteutumisen onkin koettu olevan uhattuna erityisesti silloin, kun henkilö on muistisairas (Kuurojen Liitto & Kotimaisten kielten keskus, 2010) ja ikääntyneet viittomakieliset henkilöt toivovatkin omalla äidinkielellään annetuista palveluista eniten juuri muistisairauden hoidon erityispalveluita (68,8%) (Feldman & Kearns, 2007). Kiinnostus viittomakielisten muistisairaiden henkilöiden tutkimiseen ja kuntoutukseen on lisääntynyt myös Suomessa (ks. esim. Pekkala ym., 2013a; Kangas, 2012; Rainò, 2010). Lisäksi viittomakielisten vanhus- ja terveyspalveluiden saavutettavuuden parantaminen on yksi Kuurojen Liiton seniorityön tavoitteista (Kuurojen Liitto, 2012a) ja viittomakielisten muistisairaiden henkilöiden tukeminen ja ohjaaminen osa Kuurojen Palvelusäätiön (2013) Memo-ohjelmaa. Bostonin nimentätesti (BNT) on nimeämis- ja mieleenpalautustehtävissä käytetty testi, joka sisältää 60 mustavalkopiirrosta, joista kussakin on kuvattuna jokin objekti (Kaplan, Goodglass & Weintraub, 1983). Testistä on tehty suomenkielinen versio (Laine, Koivuselkä-Sallinen, Hänninen & Niemi, 1997). Toimintojen nimeämistä voidaan mitata esimerkiksi Action Naming Testin (ANT) avulla, jonka 55 mustavalkopiirroksessa on kussakin kuvattuna jokin toiminto (Obler & Albert, 1982). Suomessa toimintojen nimeämisen arvioinnissa on käytetty mm. 126 kuvan toimintanimeämistestiä (TNT) (Laine & Neitola, tutkimusversio 2004) ja 60 kuvan toimintanimeämistestiä (Laine & Neitola, tulossa). Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata kahden muistisairaan viittomakielisen henkilön suoriutumista objektien ja toimintojen nimeämistehtävissä vuoden seuranta-aikana. Tutkimus on ensimmäinen, jossa kuvataan muistisairauden aiheuttamia muutoksia suomalaisen viittomakielen käyttäjien nimeämistaitoihin. Vastaavaa tutkimusta ei tiettävästi ole tehty muuallakaan maailmassa. Työ on jatkoa kandidaatintutkielmalle Kuvaus neljän muistisairaan viittomakielisen henkilön suoriutumisesta Bostonin nimentätestissä (Kangas, 2012). 4
10 2 Alzheimerin tauti Muistisairaus on yleisnimi kognitiivisen toimintakyvyn etenevää heikkenemistä aiheuttaville aivosairauksille (Kuikka, Pulliainen & Hänninen, 2001). Muistisairaudet aiheuttavat kognitiivisia vaikeuksia, kuten oppimisen, aloitekyvyn ja tarkkaavaisuuden heikkenemistä, sekä toiminnanohjauksen ongelmia (Erkinjuntti, Rinne, Alhainen & Soininen, 2006; Pirttilä & Erkinjuntti, 2006). AT on yleisin muistisairautta aiheuttavista aivosairauksista, sillä se aiheuttaa noin % keskivaikeista ja vaikeista muistisairauksista (Erkinjuntti ym., 2006). AT on tyypillisin vaihein etenevä sairaus, joka voidaan luokitella lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan muotoon. AT jakautuu yleisempään sporadiseen myöhäisiän muotoon ja harvinaisempiin varhain alkaviin perinnöllisiin muotoihin (Pirttilä & Erkinjuntti, 2006). AT diagnosoidaan yleensä noin 65 vuoden iässä, mutta sairastumisikä vaihtelee. Alzheimerin taudissa aivoissa havaitaan hermokudoskatoa, neurofibrillikimppuja, synapsikatoa sekä amyloidikertymiä (Erkinjuntti ym., 2006). Hermovälittäjäaineiden järjestelmien muutoksissa mm. asetyylikoliini-välittäjäaine vähenee merkittävästi. AT:n varhaisvaiheissa laaja-alaista hermosolukatoa ilmenee aivojen sisemmässä ohimolohkossa, joka on keskeistä aluetta muistitoimintojen kannalta. Taudin edetessä ohimolohkojen sisäosat tuhoutuvat lähes täysin ja hermosolukato aivokuorella on merkittävää. Taudin syytä ei tiedetä, mutta perimän on todettu lisäävän alttiutta sairastua AT:in (Pirttilä & Erkinjuntti, 2006). Noin kolmanneksella AT:a sairastavista henkilöistä on todettu muistisairaus lähisuvussa (Erkinjuntti ym., 2006). Muita riskitekijöitä sairastua ovat mm. korkea ikä, geenimutaatiot ja Downin oireyhtymä. 2.1 Alzheimerin taudin aiheuttamat kognitiiviset- ja kielelliset muutokset Alzheimerin taudin aiheuttamista oireista keskeisimpiä ovat muistihäiriöt (Kuikka ym., 2001), joiden ohella voi ilmetä muita kognitiivisia oireita (Erkinjuntti ym., 2006) ja kielellisten toimintojen heikkenemistä (Bayles, 2003; Vuorinen, Laine & Rinne, 2000; Kempler, 1995; Obler & Albert, 1981). AT:n ensimmäisenä havaittavia oireita saattavat olla sananlöytämisen vaikeudet (Vuorinen ym., 2000) ja nimeämistaitojen heikentyminen (Obler & Pekkala, 2008; Bayles, 2003; Kempler, 1995; Bowles ym., 1987). 5
11 Sananlöytämisvaikeudet ilmenevät aluksi henkilön nimetessä esineitä ja toimintoja (Nicholas, Obler, Au & Albert, 1996; Pekkala 2006). Taudin edetessä kielelliset vaikeudet ovat usein semanttisia ja pragmaattisia, eli liittyvät käsitteiden merkitysten ymmärtämiseen ja muistamiseen (Pekkala, 2004) sekä kielen käyttöön (Pekkala, 2004; Kempler, 1995). AT:in liittyvien kielellisten muutosten aiheuttajia ovat mm. työmuistin, semanttisen muistin, toiminnanohjauksen ja visuo-spatiaalisen prosessoinnin häiriöt (Pekkala, 2010). Lievässä AT:ssa muistivaikeudet lisääntyvät, mutta sairastunut henkilö hyötyy edelleen muistivihjeistä ja yrittää käyttää muististrategioita (Erkinjuntti ym., 2006). Sairastuneella henkilöllä saattaa ilmetä mielialan muutoksia, uupumusta, sairaudentunnon vähenemistä, arkitoiminnoissa selviytymisen ongelmia, keskittymisvaikeuksia, monimutkaisten asioiden ymmärtämisen vaikeutta sekä uuden oppimisen ja nimien muistamisen ongelmia. Lievässä AT:n vaiheessa sairastunut henkilö käyttää kiertoilmaisuja ja eleitä kompensoimaan kielellisiä vaikeuksiaan (Pekkala, 2006). Keskustelutaidot ovat yleensä vielä melko hyvät, mutta aloitteiden tekeminen ja keskustelun ylläpitäminen voivat vaikeutua. Monimutkaisen keskustelun seuraaminen voi olla haastavaa (Kempler, 1995) ja henkilö saattaa vastata kysymyksiin epätarkasti tai yleisen tiedon pohjalta (Obler & Albert, 1981). Keskivaikeassa AT:ssa ilmenee selviä muistivaikeuksia, orientaation epävarmuutta ja toiminnanohjauksen hidastumista (Erkinjuntti ym., 2006). Henkilön omatoimisuus heikkenee ja hahmottamisen vaikeudet lisääntyvät, ja sairastunut henkilö tarvitseekin usein apua jokapäiväisissä toimissaan. Myös puheen tuotossa ja ymmärtämisessä ilmenee selkeitä muutoksia: sananlöytämisvaikeudet lisääntyvät (Pekkala, 2006; Kempler, 1995), nimeämiskyky huononee (Bayles & Tomoeda, 1983), merkityksettömien sanojen käyttö lisääntyy (Obler & Albert, 1981), kiertoilmausten käyttö lisääntyy, sanavarasto supistuu ja keskusteluun osallistuminen vaikeutuu (Pekkala, 2006). Sairastunut henkilö saattaa lisäksi vastata väärin esitettyihin kyllä ei-kysymyksiin (Obler & Albert, 1981). Henkilö itse ei välttämättä huomaa tekemiään kielellisiä virheitä (Pekkala, 2010) tai kommunikaatiovaikeuksiaan (Kempler, 1995). Vaikeassa AT:ssa valtaosa opituista asioista on unohtunut (Erkinjuntti ym., 2006). Sairastunut henkilö ei usein hahmota aikaa tai paikkaa, ei välttämättä tunne puolisoaan tai läheisiään ja tarvitsee apua arjen perustoiminnoissa. Vaikeassa AT:ssa sairastunut henkilö ei kykene enää kommunikoimaan kielellisesti ympäristön kanssa, sillä vaikeudet ymmärtää 6
12 ja tuottaa puhetta ovat suuria (Kempler, 1995). Jopa kyky toistaa sanoja voi olla täysin hävinnyt. Vaikeaa AT:a sairastavan henkilön puhe saattaa olla täysin merkityksetöntä tai henkilö voi olla jopa puhumaton (Kempler, 1995; Obler & Albert, 1981). 2.2 Semanttisen muistin heikkeneminen ja sanahaun vaikeudet Alzheimerin taudissa Semanttinen muisti on pitkäkestoisen muistin osa, jonne on tallennettuna konkreettiset ja abstraktit käsitteet, sanat ja symbolit sekä niiden merkitykset ja linkittyminen toisiinsa (Tulving, 1972). Semanttinen muisti on välttämätön kielenkäytölle, sillä sen avulla ihminen voi tallentaa, hakea ja palauttaa mieleen tietoa kielellisistä ilmauksista ja niiden merkityksistä. Semanttista muistia tarvitaan kuvien tunnistamisessa ja nimeämisessä (Grossman, 2008; Hodges & Patterson, 1995). Neurologisiin sairauksiin, kuten AT:in, liittyy usein semanttisen muistin vaurioituminen (Grossman, 2008; Laatu, Revonsuo & Luokkakallio, 2006). Tutkimukset ovat osoittaneet, että AT:ia sairastavien henkilöiden kyky käsitellä semanttista informaatiota on huonontunut (Pekkala, 2004) ja semanttisen muistin toiminnot, kuten tiedonhaku muistista, ovat heikentyneet (Henry, Crawford, Phillips, 2004; Hodges & Patterson, 1995). Chertkow ja Bub (1990) havaitsivat, että sanoja ja niiden semanttista informaatiota tallentava muisti vaurioituu AT:ssa, mikä vaikeuttaa sanojen hakua muistista. Burke ja Shafto (2004) havaitsivat sananlöytämisvaikeuksien olevan yleisiä myös normaalisti ikääntyvillä henkilöillä, mutta totesivat, että sanojen merkitysten muistaminen ja kielen ymmärtäminen säilyvät suhteellisen hyvinä. Heidän mukaansa sananlöytämisvaikeuden taustalla voi olla vaikeus yhdistää semanttinen tieto oikeaan fonologiseen muotoon. 3 Viittomakieli Suomalainen viittomakieli on gesturaalis-visuaalinen kieli, jota tuotetaan eleillä ja ilmeillä ja vastaanotetaan näköaistin avulla (Rissanen, 1985). Viittomakieli on syntynyt spontaanisti ihmisten kommunikaatiotarpeen tuloksena ja se täyttää luonnollisen kielen rakenteelliset ja käytön kriteerit (Malm & Östman, 2000). Viittomakieli on produktiivinen 7
13 kieli, jolla voidaan tuottaa loputtomasti uusia ilmauksia. Viittomakielen käyttäjiä arvioidaan olevan Suomessa noin , joista kuuroja tai huonokuuloisia on noin (Kuurojen Liitto, 2012b). Viittomakieleen syntyy ja vakiintuu uusia viittomia koko ajan ihmisten vuorovaikutuksen ja ympäristön muutosten seurauksena (Malm & Östman, 2000). Viittomakieleen voidaan myös luoda viittomia spontaanisti tai keinotekoisesti silloin kun niitä tarvitaan (Rissanen, 1985). Mikäli viittojalla ei ole jollekin tarkoitteelle viittomaa, hän voi ns. näytellä viestinsä tai kuvailla tavoittelemansa asian muotoa tai toimintaa. Henkilö voi myös luoda keinotekoisen viittoman tekemällä ns. lähikäännöksen, jossa viitotaan suomenkielen sanoja vastaavat viittomat, esim. mustekala viittomin MUSTA 193:7 ja KALA 94:1 (Rainò, 2010). Osa käännöslainoista on vakiintunut Suomalaiseen viittomakieleen, kuten yhdysviittoma TIETOKONE, joka perustuu alun perin suomenkieliseen yhdyssanaan ja viitotaan yhdistämällä viittomat TIETÄÄ 321:2 ja KONE 124:7 (Jantunen, 2003). Näiden tapojen lisäksi sanat, joille ei ole viittomavastinetta, voidaan sormittaa eli esittää sanan kirjaimet sormiaakkosin. Uudet viittomat syntyvät pääosin kielen omien rakenneosien avulla, mutta mm. erikoisalojen termejä on lainattu muiden maiden viittomakielistä (Malm & Östman, 2000). Kaikki keinotekoisesti luodut tai lainatut viittomat eivät vakiinnu yleiseen käyttöön. 3.1 Viittomakielen käyttäjät Termiä kuulovammainen käytetään harvoin viittomakielisessä yhteisössä, sillä sana korostaa vammaa ja puutetta, vaikka henkilö itse kokisi olevansa täysin terve (Malm & Östman, 2000). Suomessa yleisesti hyväksytyt ja käyttöön vakiintuneet termit ihmisiin viitatessa ovat viittomakielinen ja kuuro, sillä ne eivät määrittele vamman astetta, vaan kuvaavat neutraalisti henkilön kuulumista vähemmistöön. Viittomakielinen on kuuro, kuuleva tai huonokuuloinen henkilö, jonka äidinkieli tai ensikieli on suomalainen viittomakieli (Jokinen, 2000). Viittomakieliset ihmiset muodostavat kulttuuri- ja kielivähemmistön, jonka jäsenillä on yhteisiä elämänkokemuksia ja yhteinen historia. Kuurojen yhteisö on kokonaisuus, joka käsittää kielen, kulttuurin, elämänkokemukset, historian ja yhteisön muotoutumiseen vaikuttaneet organisaatiot. 8
14 3.2 Viittomakielen variaatio Viittomakielessä esiintyy runsaasti variaatiota eri käyttäjien välillä (Austen, 2004; Rissanen, 1985). Alueellisten, etnisten tai sosiaalisten ryhmien murre-erojen lisäksi yksilöiden idiolektit eli henkilökohtaiset yksilömurteet voivat erota toisistaan hyvinkin paljon, sillä mm. ikä, koulutus ja perhetausta vaikuttavat viittomakielisen henkilön käyttämään viittomistoon (vrt. puhutun kielen leksikko). Viittomakielisten ihmisten kielelliset taustat ovat usein hyvin erilaisia keskenään (Jokinen, 2000). Viittomakielinen henkilö voi muuttaa käyttämäänsä kielen rekisteriä tilanteen, keskustelukumppanin tai keskusteluaiheen mukaan (Rissanen, 1985). Esimerkiksi kuurojen ikääntyneiden henkilöiden kanssa keskusteltaessa on yleistä, että kansainvälisten sormiaakkosten sijaan käytetään ruotsalaisia sormiaakkosia (ns. vanhat sormiaakkoset), jotka olivat käytössä ennen nykyisten sormiaakkosten leviämistä. Jotkut ikääntyneet viittomakieliset henkilöt saattavat käyttää uusia ja vanhoja sormiaakkosia sekaisin (Ojala, 2006). Jotkut viittomakieliset henkilöt hallitsevat puhekieltä ja on mahdollista, että kommunikaatiotilanteessa henkilö käyttää viittomakielen ohella puhetta (Rainò, 2010). Osa ikääntyneistä henkilöistä on tottunut käyttämään puhetta erityisesti silloin, kun keskustelukumppani on kuuleva (Ojala, 2006), sillä he ovat eläneet aikana, jolloin tulkkipalvelua ei ollut saatavilla (Perttula, 2013). Kielipoliittiset päätökset eri aikoina ovat muokanneet viittomakielisten henkilöiden käyttämää kieltä ja niiden vaikutukset näkyvät ikääntyneiden henkilöiden käyttämässä viittomakielessä (Austen, 2004). Suomessa, kuten eri puolilla maailmaa, oli 1970-luvulle asti vallalla nk. oralistinen kausi, jolloin kouluopetus korosti puhekielen oppimista, ja viittomakielen käyttö oli kiellettyä jopa rangaistuksen uhalla (Malm & Östman, 2000). Oralistisella kaudella kuurojen lasten vanhempia kehotettiin välttämään lapsilleen viittomista, sillä viittomisen ajateltiin hidastavan puhekielen oppimista (Austen, 2004). Kielto aiheutti viittomakielisille ihmisille häpeää heidän käyttämästään kielestä ja tunteen, että viittominen täytyi tehdä salassa. Vähäisistä kielellisistä virikkeistä johtuen monilla kuuroilla lapsilla oli erittäin heikot kielelliset taidot ennen koulun aloitusta ja viittomakieli opittiin vasta kuurojen koulussa. Näin oli myös Suomessa (Ojala, 2006). Kielitaidon lisäksi identiteetti viittomakielisenä henkilönä vahvistui usein vasta kuurojen koulussa (Austen, 2004). 9
15 Oralismin ajan kokemukset heijastuvat vielä nykypäivänäkin viittomakielisten henkilöiden kielenkäyttöön ja jotkut ikääntyneet henkilöt kokevat edelleen epävarmuutta viittoa julkisesti (Austen, 2004). Ikääntyneet henkilöt saattavat käyttää osittain suomen kielen sanajärjestyksen mukaista viittomista, sillä ovat kommunikoineet suomeksi suuren osan elämästään (Ojala, 2006). Kielellisestä taustasta johtuen nuorten ja ikääntyneiden henkilöiden käyttämä viittomakieli on joiltain piirteiltään erilaista, ja jotkut nuoret ovatkin kertoneet, etteivät aina täysin ymmärrä vanhempien henkilöiden käyttämää viittomakieltä (Austen, 2004). Joidenkin ikääntyneiden henkilöiden taas on vaikea ymmärtää vieraiden ihmisten viittomista (Ojala, 2006). Kommunikaatiohaasteet ovat siis hyvin moninaisia. Henkilön koulutustausta on yksi henkilön käyttämään kieleen vaikuttavista tekijöistä (Rissanen, 1985). Monet viittomakieliset henkilöt ovat joutuneet taistelemaan oikeudestaan kouluttautua äidinkielellään (Allan, Stapleton & McLean, 2005b) ja vielä nykyäänkin viittomakielisillä henkilöillä voi olla vaikeuksia päästä joidenkin alojen koulutuksiin ja ammatteihin (Martin & Mounty, 2005). Aina kouluttautuminen ei ole ollut lainkaan mahdollista (Allan ym., 2005b). Viittomakielisten ihmisten kouluopetus perustui pitkään puhetaidon kehittämiseen, minkä seurauksena kuurojen oppilaiden tietotaso ja sanaston hallinta eri oppiaineissa jäivät usein heikommiksi kuin kuulevilla ikätovereilla (Rainò, 2010; Allan ym., 2005b). Saatu koulutus ei valitettavasti ole aina vertailukelpoinen kuulevien saaman koulutuksen kanssa (Austen, 2004). Viittomakieltä on käytetty Suomessa koulutuksessa ja tiedonvälityksessä laajemmin vasta 1980-luvulta alkaen. 3.3 Viittoman haku muistista Sanahaku on kognitiivinen prosessi, jossa eri aivoalueet käsittelevät samanaikaisesti eri tietoja, kuten äänteitä, kielioppia ja merkityksiä, ja yhdistävät tiedot sanaksi (Brown & Hagoort, 2000). Sanan hakeminen muistista on yksi kuvan nimeämisen vaiheista (Laine, 1995, 1993). Puhuttujen kielten prosessoinnista ja sanahausta on kehitetty erilaisia teorioita ja malleja, joista merkittäviä ovat mm. leksikaalisen haun teoria (Levelt, 1983; Levelt, Roelofs & Meyer, 1999) ja interaktiivisen aktivaation malli (Dell & O Seaghdha, 1992). Viittoman hausta muistista ei ole kehitetty puhuttujen kielten sanahaun teorioita vastaavia malleja eikä viittomahaun prosesseista ole tehty paljoakaan tutkimuksia (Carreiras, 10
16 Gutiérrez-Sigut, Baquero & Corina, 2008; Corina, 1998b). Puhuttujen kielten tutkimustietoa ja -tapoja soveltamalla on havaittu, että viittomien haku on pääosin samankaltainen prosessi kuin puhuttujen kielten sanahaku (Carreiras ym., 2008; Thompson, Emmorey & Gollan, 2005). Viittomahaun virheitä tutkimalla on havaittu, että viittomien haku muistista noudattaa sanahaun kaksivaiheisen teorian periaatteita (ks. esim. Dell & O Seaghdha, 1992), sillä viittoman semanttinen ja fonologinen tieto noudetaan muistista vaiheittain (Thompson ym., 2005). Fonologisen tiedon noutaminen muistista vaikuttaisi kuitenkin tapahtuvan viittomakielessä simultaanisemmin kuin puhutuissa kielissä. Teorioita soveltaessa tulee huomioida viittomakielen rakenne ja modaliteetti, eli visuaalis-gesturaalisuus, sekä niiden vaikutus teorian toimivuuteen (Carreiras ym., 2008). 3.4 Viittomakielen käytön aivoperusta Puhuttujen ja viitottujen kielten käsittelyssä aivoissa ei nähdä olevan suuria eroja (Rodda & Grove, 1987, 287). Tutkimukset ovat osoittaneet, että viitottujen kielten käsittely aktivoi samoja aivoalueita kuin puhuttujen kielten käsittely, ja että vasemman aivopuoliskon rakenteiden toimivuudella on suuri merkitys viittomakielen tuotolle, aivan kuten puhuttujen kielten tuotollekin (esim. Hu ym., 2011; Corina & Knapp, 2006; Marshall, Atkinson, Woll & Thacker, 2005; Kassubek, Hickok & Erhard, 2004; Marshall ym., 2004; Braun, Guillemin, Hosey & Varga, 2001; Levänen, Uutela, Salenius & Hari, 2001; Corina, 1998b; Hickok, Bellugi & Klima, 1996; Rodda & Grove, 1987). Kielenkäsittelyyn erikoistuneiden aivoalueiden, kuten Brocan alueen, premotorisen korteksin, anteriorisen insulan ja superiorisen temporaalikorteksin posterioristen osien lisäksi viittomakielen käyttö aktivoi pikkuaivoja, alempaa frontaali-aivopoimua ja oksipitaali-temporalisia alueita (Kassubek ym., 2004). Viittomakielen käytön on havaittu aktivoivan laajempia, hajanaisempia ja yksilöllisempiä aivoalueita kuin puhuttujen kielten käytön (Kassubek ym., 2004; Corina, 1998b). Pikkuaivojen laajempi aktivaatio on todennäköisesti seurausta viittomakielen motorisesta luonteesta (Kassubek ym., 2004; Hickok, Klima, Kritchevsky & Bellugi, 1995). Kuvan nimeäminen viittomalla tai sormiaakkosin aiheuttaa pääosin samanlaista hermostollista aktivaatiota kuin kuvan nimeäminen puheella (Emmorey, Grabowski, 11
17 McCullough, Damasio, Ponto, Hichwa & Bellugi, 2003a). Jopa viittoman ollessa pantomiimin kaltainen ele, kuten työkalun käsittelyä kuvaava liike, hermostollinen aktivaatio on samankaltainen kuin henkilön nimetessä vastaavaa toimintoa puheella (Emmorey ym., 2003a; Emmorey, Grabowski, McCullough, Damasio, Ponto, Hichwa & Bellugi, 2003b). Sillä, onko kyseessä auditiivis-oraalinen vai visuaalis-manuaalinen kieli, ei siis näyttäisi olevan suurta merkitystä sille, miten kieltä prosessoidaan eri aivoalueilla. Hickok ym. (1995) kuitenkin havaitsivat, että kieltä käsittelevien aivoalueiden neuraalinen rakenne on hieman erilainen, todennäköisesti viittomakielen rakenteesta johtuen. 4 Muistisairaan viittomakielisen henkilön kielelliset ja kognitiiviset taidot ja niiden arviointi Aikaisemmin ajateltiin, että kuurojen henkilöiden yleinen älykkyystaso ja kognitiiviset kyvyt olisivat heikommat kuin kuulevilla ihmisillä (ks. esim. Blennerhasset, 1990). Kyky ajatella liitettiin kykyyn puhua, mistä johtuen kuuroja ihmisiä pidettiin ajatteluun kykenemättöminä (Austen, 2004). Nykyään tiedetään, että terveiden kuurojen viittomakielisten henkilöiden kognitiiviset taidot ovat lähtökohtaisesti täysin normaalit, ja ettei kuurous itsessään aiheuta älyllistä heikkoutta (Rodda & Grove, 1987, 183, 224). Ensimmäisten kielellisten virikkeiden saamisen ajankohta vaikuttaa aivojen rakenteelliseen kehitykseen ja tämän kautta ratkaisevasti kielellisiin kykyihin ja myöhempään kielenoppimisen (Mayberry, Lock & Kazmi, 2002). Sillä, ovatko virikkeet puhe- vai viittomakielisiä, ei ole havaittu olevan ratkaisevaa merkitystä, eikä viittomakielisen henkilön kielellinen kapasiteetti ole vähäisempi kuin puhekieltä käyttävän henkilön. Mayberryn ym. (2002) tutkimuksessa viittomakieliset aikuiset suoriutuivat kielellisistä tehtävistä samantasoisesti kuin puhuttua kieltä käyttävät henkilöt, ja sitä paremmin, mitä aikaisemmin henkilö oli oppinut joko viitotun tai puhutun ensikielen. Viittomakielisillä henkilöillä ensikielen oppimisikä vaikuttaa myös viittomistapaan, sormitustaitoon ja kirjoitetun kielen taitoon (Falchook ym., 2012). 12
18 4.1 Muistisairauden aiheuttamat kielelliset vaikeudet viittomakielisellä henkilöllä Muistisairauksien aiheuttamista kielellisistä vaikeuksista viittomakielisillä henkilöillä on tehty vain muutamia tutkimuksia, mutta tehdyt havainnot ovat keskenään samankaltaisia. Muistisairailla viittomakielisillä henkilöillä on havaittu vaikeuksia ymmärtää ja tuottaa sekä viittomakieltä että kirjoitettua kieltä (Falchook ym., 2012; Parker ym., 2010; Hake & Farlow, 2006). Muistisairauden edetessä aikaisemmin laaja ja monipuolinen viittomisto muuttuu niukemmaksi ja yksinkertaisemmaksi (Parker ym., 2010) ja esimerkiksi aikamuotoja ilmaisevien viittomien käyttäminen vaikeutuu (Allan, McLean & Gibson, 2005a). Sairastunut henkilö saattaa unohtaa myöhemmällä iällä opitut viittomat ja käyttää vain varhain oppimiaan viittomia. Lauseisiin sopivien viittomien löytäminen vaikeutuu, ja sairastunut henkilö käyttää asiaan liittymättömiä viittomia (Pekkala ym., 2013a; Hake & Farlow, 2006). Myös foneemitasolla tapahtuu muutoksia: viittomistila kaventuu, viittomat muuttuvat epätarkoiksi ja käsimuodot voivat olla virheellisiä (Allan ym., 2005a). Ymmärtämisvaikeuksien lisääntyessä henkilön kyky seurata keskustelua heikkenee (Parker ym., 2010). Vaikeudet näkyvät esimerkiksi henkilön taipumuksessa vastata kysymyksiin epäsopivalla tavalla (Pekkala ym., 2013a). Sairastuneilla viittomakielisillä henkilöillä on havaittu lisäksi toiminnanohjauksen ongelmia, sormitustaidon sekä luku- ja kirjoitustaidon heikkenemistä, liiallisen toiston käyttöä, tarinankerronnan vaikeutta ja ohjeiden ymmärtämisen vaikeutta (Falchook ym., 2012). Muistisairaiden viittomakielisten henkilöiden on havaittu käyttävän epäsopivia tai keksittyjä viittomia pyydettäessä nimeämään asioita (Pekkala ym., 2013a; Falchook ym., 2012; Kangas, 2012; Parker ym., 2010; Hake & Farlow, 2006). Henkilöt saattavat nimetä eri asioita viittomalla TAVARA (viittoma ITEM amerikkalaisessa viittomakielessä) (Hake & Farlow, 2006) tai toisella saman semanttisen kategorian viittomalla (Falchook ym., 2012; Kangas, 2012), esimerkiksi majavan viittomalla ROTTA 270:2 (Kangas, 2012). Jotkut viittomakieliset muistisairaat henkilöt tunnistavat kuvatun asian, mutta eivät tiedä tai muista sitä vastaavaa viittomaa (Kangas, 2012; Falchook ym., 2012). Näissä tapauksissa henkilö voi nimetä kuvan matkimalla kohteen liikkumistapaa, esimerkiksi pingviinin vaappuvaa kävelytapaa. Tällaiset vaikeudet viittaavat enemmän anomiaan kuin agnosiaan, sillä henkilö tunnistaa kuvat, muttei kykene nimeämään niitä (ks. esim. Laine, 2006). 13
19 Alzheimerin tautia sairastavien viittomakielisten henkilöiden kielelliset muutokset viittomakielessä vaikuttavat siis olevan samankaltaisia kuin AT:a sairastavilla puhutun kielen käyttäjillä puhekielessä (ks. luku 2.1). Vartiaisen (2010) palveluasumista käsittelevän tutkimuksen yhteydessä tehtyjen alustavien havaintojen mukaan viittomakielisten muistisairaiden henkilöiden kommunikaatio- ja vuorovaikutustaidot ovat hyvin yksilöllisiä ja muuttuvat nopeasti sairauden edetessä. Joillain sairastuneilla viittomakielentaito on hyvä, toisilla viittominen on vähentynyt huomattavasti. Sairauden edetessä viittominen saattaa muuttua niin paljon, etteivät muut ihmiset ymmärrä sairastuneen henkilön viittomista (Falchook ym., 2012; Vartiainen, 2010). Vaikeimmissa tilanteissa viittominen on hävinnyt kokonaan ja kommunikaatio rajoittuu ilmeisiin ja eleisiin, joita kenties vain lähiympäristö kykenee tulkitsemaan (Vartiainen, 2010). Kielelliset vaikeudet rajoittavat viittomakielisen henkilön mahdollisuuksia osallistua ja toimia yhteiskunnassa, sillä tulkkauspalvelun käyttö ei ole mahdollista, mikäli henkilön tuottama viittomakieli on vaikeasti ymmärrettävää, tai jos henkilön on vaikea ymmärtää tulkin käyttämää viittomakieltä (Perttula, 2013). Muistisairaiden viittomakielisten asiakkaiden kanssa toimivilta viittomakielen tulkeilta vaaditaan kulttuurintuntemusta, tietoa ikääntyneiden viittomakielisten henkilöiden käyttämän kielen erityispiirteistä sekä erittäin hyvää kielitaitoa, jotta hän ymmärtää asiakkaan muuttuneita kielellisiä ilmauksia (Kuurojen Liitto & Kotimaisten kielten keskus, 2010, 43, 52). Ojalan (2006) tutkimus osoitti, että jopa normaalisti ikääntyneet kuurot henkilöt käyttävät tulkkipalvelua hyvin vähän. Viittomakielisiä ikääntyneitä henkilöitä, niin terveitä kuin muistisairaitakin, tulee rohkaista tulkin käyttöön, jotta tiedonsaanti ja osallistuminen yhteiskuntaan voitaisiin turvata (Kuurojen Liitto, 2012a). 4.2 Muistisairaan viittomakielisen henkilön arviointi Muistisairaus ja Alzheimerin tauti voivat olla käsitteinä tuttuja viittomakielisille ikääntyneille henkilöille, mutta muistisairauksien oireista ja ilmenemisestä heillä ei välttämättä ole tarkempaa tietoa, sillä tiedonsaanti viittomakielellä on toisinaan vaikeaa (Feldman & Kearns, 2007). Tiedonpuutteesta johtuen muistisairauden havaitseminen läheisellä voi viivästyä. Vasta henkilön yleisen terveydentilan heikentyminen tai 14
20 ikääntymisen aiheuttamat muutokset saattavat herättää epäilyn degeneratiivisesta sairaudesta ja kognitiivisten taitojen arviointi tulee ajankohtaiseksi (Braden, 2002). Yleensä arviointia tehdessä kiinnostuksen kohteena ovat henkilön kognitiivisten valmiuksien muutokset (Braden, 2002). Arvioinnista saadut tiedot ovat hyödyllisiä muistisairauden kuntoutuksen suunnittelussa (Paist & Martin (1996) teoksessa Braden, 2002). Neuropsykologisia ja kielellisiä testejä on harvoin tehty viittomakieliselle henkilölle ennen sairastumista, joten sairauden aiheuttamia muutoksia on erityisen vaikea arvioida (Falchook ym., 2012; Braden, 2002). Kaikissa kulttuuriryhmissä samalla tavoin toimivan testipatteriston luominen on erittäin vaikeaa, sillä taustatekijät vaikuttavat aina testissä suoriutumiseen (Whitfield ym., 2000). Testejä, joita ei ole suunniteltu ja normitettu testattavalle kohderyhmälle, tulee käyttää harkiten (Paul, 2009). Muistisairaiden viittomakielisten henkilöiden arvioinnissa paras vaihtoehto on käyttää testejä, jotka on suunniteltu viittomakielisille käyttäjille (Denmark ym., 2012). Tällaisia testejä on toistaiseksi hyvin vähän (ks. esim. Falchook ym., 2012; Atkinson, ym., 2011; Paul, 2009; Austen, 2004), mutta tarve normittaa eri testejä viittomakielisille henkilöille soveltuviksi on tiedostettu, ja työ on aloitettu (Dean, 2008). Arvioinnissa suoriutumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. tutkittavan kieli- ja kulttuuritausta, kuulovamman aste (Falchook ym., 2012; Braden, 2002), koulutustaso ja kirjoitetun kielen ymmärtämisen taidot (Dean, 2008). Viittomakielisten henkilöiden kuuroutumisen ajankohta, viittomakielen oppimisikä, kirjoitetun ja puhutun kielen taidot sekä kognitiiviset valmiudet ovat yksilöllisiä, joten viittomakielisen henkilöiden heterogeenisyys on luultavasti suurempaa kuin puhekielisten henkilöiden (Falchook ym., 2012). Joillakin henkilöillä kielellisten vaikeuksien taustalla ovat kielellisten virikkeiden puute ja vähäinen kokemus kielistä (Braden, 2002). Erilaisten taustojen sekä kieli- ja kulttuurierojen vuoksi viittomakielisen henkilön testitulosten vertaamista testissä ilmoitettuihin normitason tuloksiin on kyseenalaistettu (Austen, 2004; Clark, 1991), mutta samoista syistä viittomakielisten henkilöiden keskimääräistä suoritustasoa on vaikea määrittää (Austen, 2004). Toisaalta muihin viittomakielisiin henkilöihin vertaaminen on nähty ongelmallisena juuri yksilöllisten erojen vuoksi. Kuntouttavat henkilöt joutuvatkin usein pohtimaan, millainen tilanne on mahdollisesti ollut ennen sairastumista, ja arvioimaan suoriutumista taustatietojen ja kulttuuritietämyksen pohjalta (Braden, 2002). 15
21 Kielellisessä arvioinnissa on tärkeää testata kielen osa-alueita eri testeillä, sillä yhden testin ei voida olettaa antavan tietoa koko kielellisestä kyvykkyydestä (Paul, 2009). Arvioinnissa kannattaa käyttää monia eri menetelmiä (havainnointi, haastattelu ja testit) ja tehdä menetelmien tuloksia yhdistelemällä kokonaisarvio henkilön kyvyistä (Paul, 2009; Braden, 2002). Kokonaisarvio antaa lisätietoa kuntoutuksen suunnitteluun ja sen myötä parempaa hoitoa muistisairaalle henkilölle. Viittomakielisiä henkilöitä arvioitaessa on valittava tai kehitettävä menetelmiä, joilla voidaan arvioida henkilön todellista kykyä ja suoritustasoa (Clark, 1991). Joillakin viittomakielisillä henkilöillä on vaikeuksia ymmärtää kirjoitettua kieltä (Ojala, 2006) ja jopa kielellisesti lahjakkaiden viittomakielisten henkilöiden luku- ja kirjoitustaidoissa saattaa olla puutteita (Vernon & Andrews, 1990). Tästä johtuen viittomakielisille henkilöille onkin alettu käyttää testejä, joissa kirjoitettujen ohjeistusten käyttö on minimoitu (Braden, 2002). Lisäksi viittomakielisiä henkilöitä arvioitaessa on huomioitava, miten tuttu tehtävän muoto on heille (Clark, 1991). Viittomakielelle suunnitelluissa kognitiivisissa arviointivälineissä on käytetty mm. kuvasta kerrontaa ja kuvan nimeämistä (Atkinson, ym., 2011). Yksittäisen käsitteen ymmärtämisen ja nimeämisen kuvasta on todettu toimivan hyvin eri kielissä (Marshall ym., 2004). Suomessa monet ikääntyneet viittomakieliset henkilöt ovat käyneet koulun oralistisella kaudella, jolloin kouluopetuksessa painotettiin puhekielen oppimista muiden asioiden kustannuksella (Jalbert & Primeau, 1999; Allan ym., 2005b; Rainò, 2010). Ikääntyneet henkilöt käyttävätkin usein viittomakielen ohella puhuttua suomea tai ruotsia, ja pyrkivät selviämään tilanteissa itse puhumalla (Rainò, 2010). Joillakin viittomakielisillä ikääntyneillä henkilöillä suomen kielen taidot ovat puutteelliset, mikä vaikeuttaa testaustilanteessa suoriutumista. Muutamat kuulevilla henkilöillä kognitiivisiin vaikeuksiin viittaavista piirteistä ovat viittomakielisille henkilöille täysin normaaleja piirteitä, kuten epäselvä puhe, rajallinen sanavarasto ja reagoimattomuus ympäristön äänille (Braden, 2002). Nämä kommunikaation erityispiirteet yhdistettynä yleiseen tietämättömyyteen viittomakielestä, viittomakielisestä kulttuurista ja kuuroudesta lisäävät virhediagnosoinnin riskiä (esim. Allan ym., 2005b; Austen, Gray & Carney, 2007; Vartiainen 2010). Diagnosointia tukevaa tutkimustietoa on saatavilla erittäin vähän (Austen, 2004), joten arvioinnin tekijältä vaaditaan erittäin hyvää kulttuurintuntemusta, jotta hän kykenee erottamaan, johtuuko arvioinnissa havaittu piirre kuuroudesta, viittomakielisyydestä, 16
22 kulttuuritaustasta, kielellisistä taidoista tai koulutustasosta, vai onko kyseessä muistisairauden aiheuttama muutos (Braden, 2002). 4.3 Viittomakielisen arviointitilanteen erityispiirteet Testattaessa ja arvioitaessa henkilöitä, joilla on erityistarpeita, on perusteltua mukauttaa arviointitilannetta (Thurlow, Ysseldyke & Silverstein, 1995). Mukauttamista voi olla esimerkiksi lisäajan antaminen, taukojen pitäminen ja tehtävien teon jakaminen kahdelle päivälle. Braden (2002, 26) mainitsee mukauttamisena myös ylimääräisten esimerkkien antamisen, non-verbaalien vihjeiden minimoimisen, aikarajoitusten poistamisen, harjoitustehtävien teon ennen virallista suoritusta sekä instruktioden antamisen viittomakielellä, mikäli instruktiosta on tehty validi käännös. Arvioinnin tekijän tulee ymmärtää kuurojen kulttuuria ja hahmottaa kuurouden psykologiset piirteet (Braden, 2002, 31) sekä olla äidinkieleltään viittomakielinen tai erittäin sujuva viittomakielen käyttäjä, jotta esimerkiksi kielen murre-erot on mahdollista havaita (Marshall ym., 2004; Austen, 2004). Testaustilanteen ja testien muokkaaminen (esim. vain tiettyjen osioiden käyttäminen testipatteristosta) edellyttävät testin tekijältä taustatietoa testattavasta kohderyhmästä (Paul, 2009). Viittomakielisten henkilöiden kielellisen arvioinnin tekijän on hyvä olla puheterapeutti, joka on erikoistunut kuulovamma-alaan (Vernon & Andrews, 1990). Suomessa kuulovammaisten henkilöiden kuntoutukseen keskittyneen erikoispuheterapeuttikurssin on suorittanut 12 puheterapeuttia (Lonka, 2010). Tämän lisäksi yliopistollisissa sairaaloissa, yksityissektorilla ja järjestöissä työskentelee puheterapeutteja, jotka ovat työnsä kautta erikoistuneet kuulovammaisten henkilöiden arviointiin ja puheterapeuttiseen kuntoutukseen. 4.4 Arviointivälineiden kääntäminen viittomakielelle Eri kielille käännettyjen arviointivälineiden tarve kasvaa koko ajan (Dean ym., 2009). Englanninkielellä tehdyt testit eivät ole suoraan käännettävissä viitotuille kielille kieliopillisten ja rakenteellisten erojen vuoksi. Kirjoittamalla tai tulkin välityksellä tehty testaus taas sisältää riskin väärinymmärrykselle henkilöiden kieli- ja koulutustaustojen erilaisuuden vuoksi (Atkinson, ym., 2011). Lisäksi tulkattu tilanne voi olla muistisairaalle 17
23 viittomakieliselle henkilölle hämmentävä, sillä taito toimia tulkin välityksellä voi olla heikentynyt (Parker ym., 2010). Muistisairas henkilö ei välttämättä ymmärrä, kuka esittää kysymykset, kun ne tulevat tulkin välityksellä. Viittomakieliset muistisairaat henkilöt ovat kuitenkin hyvin pieni vähemmistö, joten on epätodennäköistä, että laajoja testikokonaisuuksia käännettäisiin kokonaisuudessaan viittomakielelle (Pekkala ym., 2013a; Rainò, 2010). Vieraalla kielellä tehdyn testin tuloksilla ei voida suoraan arvioida viittomakielisen henkilön kognitiivisia valmiuksia (Dean ym., 2009). Falchookin ym. (2012) kuvaamassa tapauksessa läheinen kertoi muistisairaan viittomakielisen henkilön kielellisten taitojen heikentyneen merkittävästi ja heikkenemisen etenevän koko ajan, vaikka kielelliset testit osoittivat tilanteen pysyvän vakaana. Monimutkaisia kieliopillisia rakenteita testattaessa tulee testi kääntää testattavan henkilön äidinkielelle soveltuvaksi, jotta virhetulkintoja voidaan välttää (Marshall ym., 2004). Kun testistä on tehty lähtökielistä versiota vastaava kohdekielinen käännös, saatuja tuloksia voidaan käyttää muistisairauden diagnosoinnissa ja sairauden vaikeusasteen määrittelyssä kohdekielisillä henkilöillä (Demers, Robillard, Laflèche, Nash, Heyman & Fillenbaum, 1994). Käännettäessä arviointivälineitä kieleltä toiselle on varmistettava, ettei käännös sisällä enempää tai vähempää informaatiota kuin alkuperäinen versio (Demers ym., 1994). Sanojen ja yksiköiden tulee sisältää yhtenevät asia- ja tunnesisällöt molemmissa kielissä, mutta sanatarkka kääntäminen on harvoin mielekästä. Testistä saattaa hävitä ratkaisevia ominaisuuksia, mikäli se käännetään viittomakielelle ilman huolellista käännöstyötä (Falchook, 2012). Käännöksessä joudutaan tekemään kompromisseja, sillä kaikille lähdekielen sanoille, lauseille ja idiomaattisille ilmauksille ei aina ole vastaavaa ilmausta kohdekielessä (Demers ym., 1994). Käännettäessä aineistoa viittomakielelle on huomioitava, että sanojen ja niitä vastaavien viittomien esiintymisfrekvenssit eivät ole täysin vastaavat (Marshall ym. 2004). Mikäli sanalle ei ole viittomaa, jolle se voidaan kääntää, käytetään esimerkiksi sormiaakkosia (Falchook ym., 2012). Sormiaakkosin ilmaistun käsitteen ymmärtäminen on kuitenkin riippuvaisempi kirjoitetun kielen kuin viittomakielen ymmärtämiskyvystä. Jotkut kielen piirteet, kuten ikonisuus, ovat merkittäviä viitotuissa kielissä, mutta eivät samassa määrin puhutuissa kielissä (Marshall ym. 2004). Näitä ja muita kielellisten testien muuttujia, kuten sanan esiintymisen frekvenssiä ja sanan oppimisikä, tulee kontrolloida käännöstyön aikana. 18
KUN LUKEMINEN ON HANKALAA. Helena Sorsa
KUN LUKEMINEN ON HANKALAA Helena Sorsa Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet Lukivaikeus dysleksia fonologinen häiriö: henkilö ei kykene muuttamaan lukemaansa puheeksi näkee sanat, mutta ei löydä äänneasua
Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet
Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet Hyvinkään sairaala 19.11.2015 Neuropsykologian erikoispsykologi Laila Luoma laila.luoma@hus.fi 1 Neuropsykologian kohteena on aivojen ja käyttäytymisen
Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä?
Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus ja neurotoimialue, TYKS ja Turun yliopisto MITÄ MUISTI ON? Osatoiminnoista koostuva kyky
AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon. Kirsi Vainio 24.3.2011
AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon Kirsi Vainio 24.3.2011 1 Kommunikointi Tarkoittaa niitä keinoja joilla ihminen on yhteydessä toisiin Merkittävä tekijä ihmisen persoonallisuuden muodostumisessa
Lapsen kaksikielisyyden tukeminen. Marjatta Takala erityispedagogiikan professori 2018
Lapsen kaksikielisyyden tukeminen Marjatta Takala erityispedagogiikan professori 2018 Kaksikielisyyden määrittely VÄLJÄ: Henkilö on kaksikielinen, jos hän osaa kommunikoida sujuvasti molemmilla kielillä.
Klaara-työpaja. Miten selkokieltä puhutaan? Sari Karjalainen
Klaara-työpaja Miten selkokieltä puhutaan? 5. 4. 2019 Sari Karjalainen Pilkahduksia puheen ja kielen häiriöiden tutkimuksen kentiltä Logopediassa liikutaan monilla selkokieleen liittyvillä alueilla, mutta
Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta. Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014
Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014 Kielellinen erityisvaikeus (SLI) Häiriö, jossa lapsen kielellinen toimintakyky ei kehity iän
- MUISTISTA - NORMAALI IKÄÄNTYMINEN - MUISTIN JA TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN
Ulla Vuori Terveydenhoitaja, muistikoordinaattori 04.03.2014 - MUISTISTA - NORMAALI IKÄÄNTYMINEN - MUISTIN JA TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN Muisti on ihmiselle välttämätön: Identiteetti ja kokemus omasta
Muistihäiriöt, muistisairaudet, dementia.
ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 3.osa Muistihäiriöt, muistisairaudet, dementia. Muisti on monimutkainen älyllinen toiminto, joka perustuu aivojen hermoverkkojen laajaalaiseen yhteistoimintaan.
arvostelija OSDA ja UDDI palveluhakemistoina.
Hyväksymispäivä Arvosana arvostelija OSDA ja UDDI palveluhakemistoina. HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty/Section Laitos Institution
Psyykkinen toimintakyky
Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia
!"#$%&'$("#)*+,!!,"*--.$*#,&--#"*/".,,%0 1&'23456789::94752;&27455<:4;2;&,9:=>23?277<&8=@74;9&ABBCDABBE
!"#$%&'$("#)*+,!!,"*--.$*#,&--#"*/".,,%0 1&'23456789::94752;&2745523?27747544H9;&IG@&JG9?=&15=5H42>:9 '28
Koht dialogia? Organisaation toimintaympäristön teemojen hallinta dynaamisessa julkisuudessa tarkastelussa toiminta sosiaalisessa mediassa
Kohtdialogia? Organisaationtoimintaympäristönteemojenhallinta dynaamisessajulkisuudessatarkastelussatoiminta sosiaalisessamediassa SatuMariaPusa Helsinginyliopisto Valtiotieteellinentiedekunta Sosiaalitieteidenlaitos
Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätäntävaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA Kotimaisten kielten keskuksen viittomakielen lautakunnan 49. kokouksesta 11.3.2013. Pöytäkirjan käänsi suomalaiselle viittomakielelle ja viittoi Pia Taalas. Kotimaisten kielten keskus Kielenhuolto-osasto
Aika/Datum Month and year Kesäkuu 2012
Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Laitos/Institution Department Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Humanistinen tiedekunta Tekijä/Författare Author Veera Lahtinen
Kuurojen kulttuuri. 9.11.2011 Elina Pokki Kulttuurituottaja Kuurojen Liitto ry
Kuurojen kulttuuri 9.11.2011 Elina Pokki Kulttuurituottaja Kuurojen Liitto ry Kuka on viittomakielinen, entä kuuro? Kuuroutta voidaan määritellä monesta eri näkökulmasta. Kuurot pitävät itseään ensisijaisesti
Muistisairaan ihmisen kohtaaminen Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen
Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 22.5.2017 Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen Muistisairaudet Suomessa Lähes 193 000 muistisairasta ihmistä 14 500 uutta sairastunutta vuosittain 7 000
LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan
LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden
Mitä mieltä olette viittomakieltä käyttävän määritelmästä?
Kysymyksiä: Mitä mieltä olette viittomakieltä käyttävän määritelmästä? (KLVL ry) on tyytyväinen siihen, että lakiin ei ole sisällytetty kuulovammaan perustuvaa lääketieteellistä määrittelyä ja näin ollen
Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen
Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Kemi 4.9.2015 Marja Koivusalo, lastenneurologian erikoislääkäri, Kolpeneen palvelukeskus Lasten ja nuorten normaali kehitys Normaalin
3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ
Puhe ja kieli, 27:4, 141 147 (2007) 3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ Soile Loukusa, Oulun yliopisto, suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos & University
K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N LASTEN VAALITEESIT YHDENVERTAISUUS
K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N OIKEUS APUVÄLINEISIIN Kuulovammaisen lapsen ja nuoren yksilöllisiin apuvälineisiin panostaminen on investointi sujuvaan opiskelupolkuun ja tulevaisuuden työhön.
Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä
Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä 15.3.2018 Kaisa Lohvansuu, FT JYU. Since 1863. 1 -Kieli ja aivot -Aivotutkimus: Mitä tutkitaan ja miksi? -Mitä hyötyä aivotutkimuksesta on? JYU. Since 1863. 2 Aivotutkimuksen
Muistisairaudet saamelaisväestössä
Muistisairaudet saamelaisväestössä Anne Remes Professori, ylilääkäri Kliininen laitos, neurologia Itä-Suomen yliopisto, KYS Esityksen sisältö Muistisairauksista yleensä esiintyvyys tutkiminen tärkeimmät
Psyykkisten rakenteiden kehitys
Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta
Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä
Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä 27.9.2018 Muistisairaudet Kognitiivisia kykyjä heikentäviä aivosairauksia Yleensä eteneviä Periaatteessa tunnetaan myös korjaantuvia tiloja ja
301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen
301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin
MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT
MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:
MMSE Mini Mental State Examinationnumeroista. teoiksi. Äänekosken Arjen Tuki Testipatteristokoulutus Syksy 2015
MMSE Mini Mental State Examinationnumeroista teoiksi Äänekosken Arjen Tuki Testipatteristokoulutus Syksy 2015 MMSE:n tekeminen MMSE-testin tekijältä ei edellytetä erityistä koulutusta. Pelkkää MMSE:n tekemistä
Maailman muutosta tallentamassa Marko Vuokolan The Seventh Wave -valokuvasarja avauksena taidevalokuvan aikaan
Maailman muutosta tallentamassa Marko Vuokolan The Seventh Wave -valokuvasarja avauksena taidevalokuvan aikaan Pro gradu -tutkielma 31.1.2012 Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Filosofian, historian,
Muistisairaudet 23.10.13
Muistisairaudet 23.10.13 Muistaminen on aivojen tärkeimpiä tehtäviä Kaikki älyllinen toiminta perustuu tavalla tai toisella muistiin Muisti muodostaa identiteetin ja elämänhistorian Muistin avulla tunnistamme
Ostoskassit pullollaan miten kehittää
Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän
Luonnontieteiden popularisointi ja sen ideologia
Luonnontieteiden popularisointi ja sen ideologia Tapauksina Reino Tuokko ja Helsingin Sanomat 1960-luvulla Ahto Apajalahti Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Suomen ja Pohjoismaiden historia Pro
KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS
KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS Psykologi Nina Näyhä Osastonhoitaja Marja Nordling Psykiatrinen kuntoutumisosasto T9 Seinäjoen keskussairaala EPSHP 3.10.2007 Kuntoutusfoorumi OSASTO T9 18 kuntoutuspaikkaa selkeästi
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen
sosiaalisesta tuesta läheiselle: Miehen tuki ystävälle ja omaishoitajan tuki muistisairaalle puolisolle
Tuen antajien kokemuksia sosiaalisesta tuesta läheiselle: Miehen tuki ystävälle ja omaishoitajan tuki muistisairaalle puolisolle Ira Virtanen ab, Seija Pekkala b ja Saila Poutiainen b a Viestinnän, median
Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa
Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa Akatemiatutkija Minna Torppa (minna.p.torppa@jyu.fi) Luetaan yhdessä lapsen kanssa Koulutuspäivä, Aluehallintovirasto Joensuu 4.5.2018 JYU. Since 1863. 3.5.2018
MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA
Elina Arola MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Tutkimuskohteena Mikkelin museot Opinnäytetyö Kulttuuripalvelujen koulutusohjelma Marraskuu 2005 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 25.11.2005 Tekijä(t) Elina
RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla
TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua
MIKSI TUKIVIITTOMAT?
MITKÄ TUKIVIITTOMAT? Tukiviittomilla tarkoitetaan viittomamerkkien käyttämistä puhutun kielen rinnalla, siten että lauseen avainsanat viitotaan. Tukiviittomien tarkoituksena on tukea ja edistää puhutun
Selainpelien pelimoottorit
Selainpelien pelimoottorit Teemu Salminen Helsinki 28.10.2017 Seminaaritutkielma Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytiede ! 1 HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta
Muistisairauksien käytösoireista. Pia Nurminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Seminaariesitys 12.12.2013
Muistisairauksien käytösoireista Pia Nurminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Seminaariesitys 12.12.2013 Mitä ovat käytösoireet? Kun muistisairaus etenee, edellytykset hallita ja työstää omia tunteita heikkenevät,
Aika keskiviikko 1.4.2009, klo 10.00 15.00 Paikka Valkea talo, 3 krs., Kuurojen Liiton pieni neuvotteluhuone A3.43
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Vähemmistökielten osasto PÖYTÄKIRJA Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen viittomakielen lautakunnan 38. kokouksesta 1.4.2009. Pöytäkirjan käänsi viittomakielelle ja
KYSELY MUISTIHÄIRIÖPOTILAAN LÄHEISELLE
KYSELY MUISTIHÄIRIÖPOTILAAN LÄHEISELLE Suomen Alzheimer-tutkimusseura ja muistitutkimusyksiköiden asiantuntijaryhmä Kustantaja: Novartis Oy otilaan ja omaisen huolellinen haastattelu on tärkeä osa muistihäiriöpotilaan
Monikielisessä viittovassa perheessä kielet täydentävät toisiaan
Monikielisessä viittovassa perheessä kielet täydentävät toisiaan Mari Lindholm & Maritta Tarvonen-Jarva Suomessa viittomakieli on noin 5000 kuuron äidinkieli. Lisäksi on monia kuulevia lapsia, joiden vanhemmista
Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet
VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen ja tuki sekä oppimisen arviointi koskevat myös
Johdanto. Viittomakieli. Tiedon tuottaminen viittomakielellä. Kääntäminen ja materiaalit. Video kriteerejä ja ratkaisuja. Tilaaminen ja neuvonta
SISÄLLYS Johdanto Viittomakieli Tiedon tuottaminen viittomakielellä Kääntäminen ja materiaalit Video kriteerejä ja ratkaisuja Tilaaminen ja neuvonta Johdanto Tämän käsikirjan tarkoituksena on opastaa,
Selkokeskus 2014. Selkoa selkokielestä Kuka sitä tarvitsee? Mitä se on?
Selkoa selkokielestä Kuka sitä tarvitsee? Mitä se on? Copyright: Selkokeskus 2014 Onko tämä selkokieltä? Kuntayhtymän kotihoitokeskuksen hoitohenkilökunta tukee monella tavalla kotiaskareissa sekä antaa
Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus
Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus
Kommunikaatio ja vuorovaikutus
Kommunikaatio ja vuorovaikutus Vuorovaikutus Vuorovaikutusta on olla kontaktissa ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Vuorovaikutus on tiedostettua tai tiedostamatonta. Kommunikaatio eli viestintä Kommunikaatio
Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. Tiina Siiskonen KT, erityisopettaja
Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa Tiina Siiskonen KT, erityisopettaja Miten kielenkehityksen vaikeudet ilmenevät? Kielenkehityksen vaikeudet näkyvät kielen ymmärtämisessä ja tuottamisessa eri
Vinkkejä valmennukseen
Vinkkejä valmennukseen Seuraaville sivuille on koottu erilaisia valmennuksen vinkkejä, joita voi hyödyntää havainnointilomakkeita käytettäessä. Vinkkilista ei ole täydellinen, mutta toivomme, että sen
Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen
Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Marja-Kaisa Pihko, Virpi Bursiewicz Varhennettua kielenopetusta, kielisuihkuttelua, CLIL-opetusta Alakoulun luokkien 1 6 vieraiden
Kielelliset vaikeudet ja niiden. Irma Kakkuri, lehtori Erityispedagogiikka, Jy
Kielelliset vaikeudet ja niiden kohtaaminen lukiossa Irma Kakkuri, lehtori Erityispedagogiikka, Jy Mitä lukemis ja kirjoittamisvaikeudella tarkoitetaan? Erillinen, merkittävä lukutaidon kehittymisen puute,
Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä
Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Opinnollinen kuntoutus Aija Lund 2007 Ryhmän teemat: Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (Jukka Nevala ja Marjukka Peltonen) Tekstinymmärtäminen ja sen
Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012
Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa
Lapsen tyypillinen kehitys. -kommunikaatio -kielellinen kehitys
Lapsen tyypillinen kehitys -kommunikaatio -kielellinen kehitys Kielellinen kehitys Vauvalla on synnynnäinen kyky vastaanottaa kieltä ja tarve olla vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa Kielellinen kehitys
Pro gradu -tutkielma Meteorologia SUOMESSA ESIINTYVIEN LÄMPÖTILAN ÄÄRIARVOJEN MALLINTAMINEN YKSIDIMENSIOISILLA ILMAKEHÄMALLEILLA. Karoliina Ljungberg
Pro gradu -tutkielma Meteorologia SUOMESSA ESIINTYVIEN LÄMPÖTILAN ÄÄRIARVOJEN MALLINTAMINEN YKSIDIMENSIOISILLA ILMAKEHÄMALLEILLA Karoliina Ljungberg 16.04.2009 Ohjaajat: Ari Venäläinen, Jouni Räisänen
Kieli merkitys ja logiikka. Johdanto. Kurssin sisältö. Luento 1: Johdanto. Kirjasta. Kieli, merkitys ja logiikka, HY, kevät Saara Huhmarniemi 1
Kurssin sisältö Kieli merkitys ja logiikka Johdanto Biolingvistiikka: universaalikieliopin näkökulma kieleen ja kielen omaksumiseen Pauli Brattico, Biolingvistiikka. Luvut 1-6 ja luvusta 10 ja 11 osia.
Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä. Neuropsykologia tutkii aivojen ja mielen suhdetta MITEN AIVOT TOIMIVAT?
SISÄLLYS I IHMINEN KÄSITTELEE JATKUVASTI TIETOA 10 1 Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä 12 Ympäristöön sopeudutaan kognitiivisten toimintojen avulla Kaikki asiat eivät tule tietoisuuteen
Valmistautuminen ja strategiat: tulkkaukseen valmistautuminen ja tulkkausstrategioiden suunnittelu. Osallistava tulkkaus.
1 2 3 Valmistautuminen ja strategiat: tulkkaukseen valmistautuminen ja tulkkausstrategioiden suunnittelu. Osallistava tulkkaus. Tulkit osana organisaatiota: tulkit yliopiston henkilökuntaa, motivaatio
Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104) Helena Kurkela, KM helena.kurkela@aalto.fi
Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104), KM helena.kurkela@aalto.fi 2. Luento ma 7.9. klo 14.00 15.30 (Otaniemi) ke 7.10. klo 15.00 16.30 (Arabia) * Opiskelukyky * Ajankäytön suunnittelu * Oppimisvaikeudet
9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet
9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman
SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio
Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2017-01-D-38-fi-3 Orig.: EN SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Language III attainment descriptors
Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson
1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen
1. TOM-PERUSVALMENNUS
1. TOM-PERUSVALMENNUS Muisti ja muistisairaudet Aivot jakautuvat oikeaan ja vasempaan puoliskoon, jotka ovat aivokurkiaisen välityksellä yhteydessä toisiinsa. 2 1 3 1. Isoilla aivoilla on tärkeä rooli
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus
Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus Tiedote 13/2015 www.oph.fi valtionavustusta enintään
KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE
KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE luokka-asteille 1-6 Oppilaan nimi: Luokka: Koulun yhteystiedot: Osoite Puhelin Luokanopettaja/luokanvalvoja: Nimi: Puhelin: Sähköposti: Kuinka kauan olet
Viittomakielisen ohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus
Viittomakielisen ohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015
Matti Räsänen ja tulkit olivat paikalla pykälien 1 5 ja osittain myös pykälän 6 käsittelyn aikana.
PÖYTÄKIRJA Kotimaisten kielten keskuksen viittomakielen lautakunnan 48. kokouksesta 20.11.2012. Pöytäkirjan käänsi suomalaiselle viittomakielelle ja viittoi Päivi Mäntylä. Kotimaisten kielten keskus Kielenhuolto-osasto
MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA
. MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA ERITYISRYHMIEN MUISTIONGELMAT Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!
MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN
MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN Alzheimerin tauti Lewyn kappale tauti Otsa-ohimolohkorappeuma Verisuoniperäinen muistisairaus Hitaasti etenevä aivosairaus, perimmäistä syytä ei tunneta. Varhainen
Viittomakielen ohjaaja yhteistyössä kuntoutusohjaajan
Sisältö 1 2 3 VIITTOMAKIELI- JA KOMMUNIKAATIOALA 14 Viittomakielen ohjaaja ammattilaisena 14 Mitä tarkoitetaan viittomakieli- ja kommunikaatioalalla? 14 Mitä viittomakielen ohjaaja osaa ja tekee? 14 Millaisia
Haastavat nuoret haastavat meidät toimimaan. Jokainen edistysaskel on monta kertaa suurempi, kuin miltä se aluksi näyttää (Kauppila 2003).
ERILAISET OPPIJAT Haastavat nuoret haastavat meidät toimimaan Jokainen edistysaskel on monta kertaa suurempi, kuin miltä se aluksi näyttää (Kauppila 2003). Perustana aito kohtaaminen Nuoren tulee kokea
Ilmaisun monet muodot
Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään
KUULON HARJOITTELU DYSFASIALAPSELLA, HOIDON SEURANTA HERÄTEVASTETUTKIMUKSIN
KUULON HARJOITTELU DYSFASIALAPSELLA, HOIDON SEURANTA HERÄTEVASTETUTKIMUKSIN Suur-Helsingin Sensomotorinen Keskus Puh: 09-484644 2 TUTKIMUS Esittelemme seuraavassa yhteenvedon tutkimuksesta, joka on tehty
Fenomenografia. Hypermedian jatko-opintoseminaari Päivi Mikkonen
Fenomenografia Hypermedian jatko-opintoseminaari 12.12.2008 Päivi Mikkonen Mitä on fenomenografia? Historiaa Saksalainen filosofi Ulrich Sonnemann oli ensimmäinen joka käytti sanaa fenomenografia vuonna
Muistisairaana kotona kauemmin
Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.
Koulutuksen saatavuus omalla kielellä viittomakielisen yhteisön näkökulma
Koulutuksen saatavuus omalla kielellä viittomakielisen yhteisön näkökulma Kieliparlamentti 27.3.2013 Vähemmistöjen kielikoulutus Tieteiden talo, Helsinki Markku Jokinen Toiminnanjohtaja Kuurojen Liitto
SUOMALAISEN VIITTOMAKIELEN LAUTAKUNNAN TOINEN KOKOUS 18.8.1997
1 PÖYTÄKIRJA SUOMALAISEN VIITTOMAKIELEN LAUTAKUNNAN TOINEN KOKOUS 18.8.1997 Aika maanantai 18.8.1997 kello 15.00 18.10 Paikka Kuurojen Liiton suuri neuvotteluhuone A3.44 Läsnä Petri Engman Markku Jokinen,
Selkokeskus 2012. Mitä on selkokieli?
Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2012 Selkokielen määritelmä Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi.
Lapsen arki arvoon! Salla Sipari
Lapsen arki arvoon! Salla Sipari 13.3.2013 Tulokulmia dialogiin Lapsen oppiminen Kasvatusta ja kuntoutusta yhdessä Kuntouttava arki arki kuntouttavaksi Kehittäjäkumppanuus 13.3.2013 Salla Sipari 2 Miksi
Kuinka hoidan aivoterveyttäni?
Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti Kemijärvi 28.11.2012 Kaavakuva eri muistijärjestelmistä Terveetkin aivot unohtelevat 83 % unohtaa ihmisten nimiä 60 % unohtaa esineiden
Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.
Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja
! #! %! & #!!!!! ()) +
! #! %! & #!!!!! ()) + Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Humanistinen tiedekunta Laitos Institution Department Taiteiden tutkimuksen laitos Tekijä Författare Author Matti Pesonen Työn nimi Arbetets
Lyhyesti Oskusta - Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa (ESR) projekti 2011-2013
Lyhyesti Oskusta - Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa (ESR) projekti 2011-2013 OSKU -projektissa kehitetään uusia ja jo olemassa olevia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä ja ammattilaisten
OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS
OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat
Työn laji Arbetets art Level Aika Datum Month and year Sivumäärä Sidoantal Number of pages
Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Laitos Institution Department Tekijä Författare Author Työn nimi Arbetets titel Title Oppiaine Läroämne Subject Työn laji Arbetets art Level Aika Datum Month
KUNTOUTUS ETENEVISSÄ MUISTISAIRAUKSISSA
KUNTOUTUS ETENEVISSÄ MUISTISAIRAUKSISSA Sirpa Granö Kehittämisjohtaja Alzheimer-keskusliitto Verkostoitumispäivä toimintaterapeuttiliitossa 7.11.2008 ETENEVÄT MUISTISAIRAUDET yleisimmät: Alzheimerin tauti
Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi
Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi Sini Siltanen TtM, väitöskirjatutkija JYU. Since 1863. 27.11.2018 1 Minä olen - TtM, terveyskasvatus, 01/2017 - Tohtorikoulutettava, gerontologia, GEREC, 1.3.2017
Kieli merkitys ja logiikka. 2: Helpot ja monimutkaiset. Luento 2. Monimutkaiset ongelmat. Monimutkaiset ongelmat
Luento 2. Kieli merkitys ja logiikka 2: Helpot ja monimutkaiset Helpot ja monimutkaiset ongelmat Tehtävä: etsi säkillinen rahaa talosta, jossa on monta huonetta. Ratkaisu: täydellinen haku käy huoneet
Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi
Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii
26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
Varhaista kieltenopetusta kaikille kuntatason selvitys
Varhaista kieltenopetusta kaikille kuntatason selvitys Hanketapaaminen, OPH 30.1.2019 Kristiina Skinnari JYU. Since 1863. 30.1.2019 1 Julkaistu 15.7.2018 Jyväskylän yliopisto: Soveltavan kielentutkimuksen
Aikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Muistikysely MUUT LOMAKKEET
Muistikysely MUUT LOMAKKEET MMSE MMSE (på svenska) Muistikysely läheiselle Minnesformulär till närstående Muistikysely Minnesformulär ADCS-ADL ADCS-ADL (på svenska) CDR ja GDS-Fast CDR och GDS-Fast (på