Jätteiden käsittelyyn liittyvien toimintojen kuvaus
|
|
- Tuulikki Hänninen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIITTEET
2 LIITE 1 1/6 Ekokem-Palvelu Oy Peräkorven teollisuusjätteen käsittelykeskus Jätteiden käsittelyyn liittyvien toimintojen kuvaus Seuraavassa jätteenkäsittelykeskuksen toiminnot on kuvattu niiden logistisessa järjestyksessä; vastaanotto, välivarastointi, käsittely, loppusijoitus ja muodostuvien päästöjen hallinta. 1 JÄTTEIDEN VASTAANOTTOMENETTELY Vastaanotettavien jätteiden vastaanottomahdollisuuksien selvittäminen ja käsittelymenetelmään valinta etenee seuraavissa vaiheissa: 1. Asiakkaalta (teollisuusyritys tai yhteisö) saatujen esitietojen perusteella arvioidaan jätteen vastaanottomahdollisuudet. 2. Tarvittaessa pyydetään lisätietoja jätteen koostumuksesta tai muista ominaisuuksista. 3. Soveltuvuus käsittelyyn tai kaatopaikalle selvitetään tarvittaessa kokeellisesti. 4. Tehdään päätös jätteen vastaanottokelpoisuudesta. 5. Lopullisen käsittelymenetelmän valinta ja tarvittaessa tehdään ennakkokokeet käsittelymenetelmän selvittämiseksi. 6. Tarjous vastaanotosta tai luokittelu hinnaston mukaan. 7. Tilaus. 8. Vastaanotto, laadun tarkistus ja punnitus. 9. Tarvittaessa välivarastointi. 10. Käsittely. 11. Sijoitus Peräkorven alueella hyötykäyttöön, vienti muualle loppusijoitukseen tai hyötykäyttöön tai loppusijoitus Peräkorven kaatopaikan läjitysalueelle. 2 JÄTTEEN VASTAANOTTOKENTTÄ Jätteiden vastaanotto tapahtuu jätteenkäsittelykeskuksen sisääntulotien varteen rakennetulla vastaanottokentällä, josta ne punnituksen, asiakirjojen ja kuorman tarkastuksen sekä kirjaamisen jälkeen ohjataan edelleen: - pienerien ja ongelmajätteen lajittelupisteeseen - pilaantuneiden maiden vastaanottokentälle/tai halliin - tuhkan käsittelyalueelle - kuivattavien lietteiden vastaanottopisteeseen - hyötyjätekentille - loppusijoitusalueelle - ylijäämämaiden vastaanottokentälle Vastaanottokentällä on vaaka ja toimistorakennus, joka toimii henkilökunnan tauko- ja sosiaalitilana. Vastaanottoaluetta kehitetään tarpeiden mukaisesti. Hyötykäyttöalueen kenttärakenteissa käytetään mahdollisuuksien mukaan pilaantuneita stabiloituja massoja sekä lievästi pilaantuneita muita maamassoja ja ylijäämämaita 3 JÄTTEEN PIENERIEN VASTAANOTTO Alueelle voi tuoda jätteitä vain ennakkotilausten perusteella. Vakiojätteentoimittajien kanssa tehdään sopimukset. Pieneriä otetaan alueelle vastaan vain kun paikalla on vastaanottavaa henkilökuntaa.
3 LIITE 1 2/6 4 ONGELMAJÄTTEIDEN VASTAANOTTO JA VÄLIVARASTOINTI Ongelmajätteen pienerät varastoidaan laatunsa ja ominaisuuksiensa mukaan erilleen lajiteltuina varastossa niille varatuissa astioissa. Ongelmajätteet toimitetaan laatunsa perusteella joko erissä käsiteltäviksi luvan saaneelle ongelmajätelaitokselle tai loppusijoitukseen kaatopaikka-alueelle. 5 TEOLLISUUSJÄTTEEN VASTAANOTTO Teollisuusjäte otetaan vastaan hyötykäyttöalueelle, jossa siitä erotellaan hyötykäytettävät ja loppusijoitettavat jakeet. Teollisuusjätteen palavasta osasta valmistetaan kierrätyspolttoainetta toimitettavaksi kaasutukseen, rinnakkaispolttoon tai polttoon erilliselle jätteenpolttokattilalle. Käsittelyssä syntyvät rejektit, esimerkiksi orgaanista ainetta sisältävä seula-alite, käsitellään direktiivien ja määräysten mukaisesti ottamalla huomioon materiaalien hyödynnettävyys. Mekaanisessa käsittelyprosessissa sekalainen teollisuusjäte murskataan ja siitä erotetaan palamattomat aineosat kuten metalli, lasi, posliini, suuret kovat kappaleet sekä ei-rautametallit. Prosessissa käytetään kulloinkin soveltuvimpia erottimia laatuvaatimusten saavuttamiseksi. Hyvälaatuinen osa materiaalista voidaan ohjata murskauksen jälkeen suoraan loppukäyttöön. 6 HYÖDYNNETTÄVÄN RAKENNUSJÄTTEEN VASTAANOTTO JA KÄSITTELY Rakennusjätekuormat tyhjennetään varastokentille, joista ne toimitetaan suuremmissa erissä jatkokäsittelyyn. Betoni- ja tiilijäte murskataan ja murske käytetään hyödyksi käsittelyalueen kenttärakenteissa. Samoin puujäte murskataan ja siitä valmistetaan kierrätyspolttoainetta tai se toimitetaan muuhun hyötykäyttöön. 7 LÄJITYSALUEELLE SIJOITETTAVIEN JÄTTEIDEN LOPPUSIJOITUSPERIAATTEET Läjitysalueelle voidaan sijoittaa jätteitä, jotka voidaan EU-direktiivin 1999/31/EY 16 artiklan ja II liitteen mukaisin perustein sijoittaa vaarallisten jätteiden kaatopaikalle. Direktiivissä on myös ohjeistettu jätteen testausmenettely. Direktiivi astuu voimaan ja EU:n jäsenvaltioiden on sovellettava sen liitteen II mukaisia perusteita viimeistään alkaen. 8 TAVANOMAISEN JÄTTEEN LOPPUSIJOITUS Tavanomaiseksi jätteeksi luokitellut ja hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet sijoitetaan läjitysalueelle. Täyttöalueelle ohjatut jätekuormat tyhjennetään jätepenkereen päälle, jossa ne kaatopaikkajyrällä murskataan ja tiivistetään täyttöön. Jätetäyttöä peitetään ylijäämämailla täytön etenemisen mukaan. 9 ERITYISJÄTTEEN JA ONGELMAJÄTTEEN KÄSITTELY JA LOPPUSIJOITUS Asbesti Jäteasemalle tuodulle asbestijätteelle on varattu täyttöalueelta oma, muusta täyttötoiminnasta erillään oleva sijoitusalue. Asbestijäte sijoitetaan kaivantoihin, jotka peitetään välittömästi. Sijoitusalueet merkitään karttaan alueen myöhäisempää käyttöä silmälläpitäen.
4 LIITE 1 3/6 Voimalaitostuhka Hiiltä-, turvetta- tai puuta polttavien voimalaitosten tuhkat ohjataan ensisijaisesti hyötykäyttöön ja toissijaisesti tuhka sijoitetaan muusta täyttötoiminnasta erillään olevalle täyttöalueelle. Jätteen- ja ongelmajätteen poltossa tai pyrolyysissä muodostuvat savukaasujen puhdistusjätteet, tuhkat ja kuonat Jätteenpolttolaitoksista tuotava kuona pyritään hyödyntämään kaatopaikan pohja- ja pintaeristyksen kuivatuskerroksessa sekä pintaeristyksen kaasunkeräyskerroksessa. Hyötykäyttökelpoisuus varmistetaan ympäristökelpoisuuskokein. Hyötykäyttöön kelpaamattomat kuonat sijoitetaan kaatopaikan läjitysalueelle. Suolapitoiset tuhkat ja savukaasujen puhdistusjäte sijoitetaan kaatopaikan jätetäyttöön. Tuhkien kaatopaikkakelpoisuus varmistetaan stabiloimalla ne epäorgaanisilla sideaineilla. Haitallisten aineiden liukoisuus tuhkasta testataan diffuusiokokeella NEN LIETTEIDEN JA PILAANTUNEIDEN SEDIMENTTIEN KÄSITTELY Lietteet ja pilaantuneet pohjasedimentit varastoidaan tiiviissä altaissa. Esikäsittelyssä lietteiden vesipitoisuutta vähennetään muun muassa mekaanisesti puristamalla, saostamalla tai suodattamalla. Lietteistä erottuva vesi käsitellään ennen vesien poisjohtamista. Esikäsittelyn ja välivarastoinnin jälkeen sedimentit voidaan stabiloida pilaantuneen maan kanssa tai toimittaa muuhun soveltuvaan käsittelyyn, joka minimoi mahdollisista haitta-aineista aiheutuvat haitat. Sedimenttien esikäsittely toteutetaan soveltuvaa vedenpoisto- tai saostustekniikkaa käyttäen. 11 PUHTAIDEN YLIJÄÄMÄMAIDEN SIJOITUS Käsittelyalueelle otetaan vastaan ylijäämämaita. Puhtaat maa-ainekset käytetään hyödyksi jätealueen esipeitossa ja kaatopaikan pintarakenteissa kaatopaikkaa suljettaessa. Maat varastoidaan tyhjillä kenttäalueilla lähellä kulloinkin suljettavaa jätetäytön osaa. 12 LIEVÄSTI PILAANTUNEIDEN MAIDEN SIJOITUS Käsittelyalueelle otetaan vastaan lievästi pilaantuneita maita, jotka käytetään hyödyksi jätealueen väli- ja esipeitossa. Maat varastoidaan tyhjillä kenttäalueilla lähellä kulloinkin käytettävää jätetäytön osaa. 13 PILAANTUNEIDEN MAIDEN VASTAANOTTO, KÄSITTELY JA LOPPUSIJOITUS Pilaantuneet maat vastaanotetaan päällystetyille kentille. Mikäli massoista ei ole olemassa sijoituskelpoisuuslausuntoa otetaan massasta näytteet kelpoisuuden varmistamiseksi. Tämän jälkeen massat aumataan ja aumat peitetään. 14 ONGELMAJÄTTEEKSI LUOKITELTAVAT MAA-AINEKSET Ongelmajätteeksi luokiteltavat maa-ainekset joko sijoitetaan ongelmajätteen kaatopaikalle tai käsitellään vaarattomiksi. Kaatopaikalle sijoitetaan vain kaatopaikkakelpoisia maa-aineksia. Epäorgaanisilla haitta-aineilla pilaantuneet maa-ainekset käsitellään joko pesemällä tai kiinteytetään stabiloimalla haitta-aineiden sitomiseksi haitattomaan muotoon jolloin massa voidaan sijoittaa tavanomaisen jätteen kaatopaikalle. Haihtuvilla orgaanisilla yhdisteillä pilaantuneet maa-ainekset käsitellään jätekeskuksen alueelle rakennettavassa kevytrakenteissa hallissa tai alipaineistetuissa ja peitetyissä aumoissa.
5 LIITE 1 4/6 Alueelle tehtäviä halleja käytetään alipainekäsittelyn lisäksi muilla menetelmillä puhdistettavien maiden välivarastointiin. Osa alueelle vastaanotettavista massoista voidaan toimittaa muualla tapahtuvaan käsittelyyn. Tällöin Peräkorven alueella tapahtuu vain massojen esikäsittelyä ja välivarastointia. 15 MUUT KUIN ONGELMAJÄTTEEKSI LUOKITELTAVAT EPÄORGAANISILLA HAITTA- AINEILLA PILAANTUNEET MAAT Muut kuin ongelmajätteeksi luokiteltavat, epäorgaanisilla haitta-aineilla pilaantuneet maa-ainekset käsitellään joko sijoittamalla ne sijoituskelpoisuutensa perusteella pysyvän tai tavanomaisen jätteen kaatopaikalle tai stabiloimalla ne fysikaalis-kemiallisesti haitattomaan muotoon. Stabiloinnissa voidaan käyttää eri tekniikoita kuten sementti- tai bitumistabilointi. Stabilointitekniikkaa voidaan soveltaa myös orgaanisilla yhdisteillä pilaantuneille maa-aineksille. Aina käytettäessä stabilointitekniikkaa käsittelymenetelmänä tehdään massasta ennen käsittelyä esikokeet. Peräkorven alueella käsiteltäviä epäorgaanisilla yhdisteillä pilaantuneita maita ovat raskasmetalleilla, suoloilla ja arseenilla pilaantuneet maa-ainekset. Stabiloitavan maamassan määrää voidaan pienentää seulonnalla tai pesulla. Stabiloidusta massasta tehdään hyötykenttä, joka päällystetään vesitiiviillä asfaltilla (tyhjätila alle 3 %) ja luiskat tiiviillä moreenilla tai bentoniittimatolla. Routarajan yläpuolelle sijoitettavat massat tehdään pakkasenkestäviksi. Stabiloidun massan haitta-aineiden liukoisuus alittaa (NEN-7345) sijoituspaikkaryhmän 1 B ohjearvon. Stabiloitavat massat, joita ei voida hyödyntää alueen rakenteissa, sijoitetaan alueelle rakennettavaan loppusijoituskenttään tai toimitetaan hyödynnettäviksi muualla tarvittavissa kenttärakenteissa. Peräkorven alueella välivarastoidaan syanidilla pilaantuneita maa-aineksia. Näiden massojen käsittely tapahtuu Ekokem Oy Ab:n Riihimäen laitoksen termisessä käsittelyssä, jolloin syanidi hajoaa vaarattomiksi. 16 MUUT KUIN ONGELMAJÄTTEEKSI LUOKITELTAVAT ORGAANISILLA HAITTA- AINEILLA PILAANTUNEET MAAT Muut kuin ongelmajätteeksi luokiteltavat, orgaanisilla haitta-aineilla pilaantuneet maa-ainekset käsitellään joko sijoittamalla ne sijoituskelpoisuutensa perusteella tavanomaisen jätteen kaatopaikalle tai käsittelemällä ne alueella. Haihtuvat yhdisteet poistetaan maamassoista alipainekäsittelyssä ja biologisesti hajotettavat yhdisteet kompostointikäsittelyssä. Haihtuvia yhdisteitä ovat mm. liuotinaineet ja polttonesteet. Kompostoitavia ovat mm. osa öljy-yhdisteillä (kuten kevyellä polttoöljyllä pilaantuneet maat) pilaantuneista maista ja lievästi PAH-yhdisteillä pilaantuneet maat. Alueella välivarastoidaan ja esikäsitellään huonosti biohajoavilla yhdisteillä pilaantuneita maamassoja. Näiden massojen käsittely tapahtuu Ekokem Oy Ab:n Riihimäen laitoksen termisessä käsittelyssä. 17 MUUT KUIN ONGELMAJÄTTEEKSI LUOKITELTAVAT SEKÄ EPÄORGAANISILLA ETTÄ ORGAANISILLA HAITTA-AINEILLA PILAANTUNEET MAAT Pelkillä orgaanisilla tai epäorgaanisilla yhdisteillä pilaantuneiden maa-ainesten lisäksi käsiteltävät maamassat voivat sisältää molempia yhdistetyyppejä. Näiden massojen käsittelyyn voidaan soveltaa eri menetelmien yhdistelmiä mikäli massoja ei pystytä tai ole taloudellista käsitellä vain yhdellä menetelmällä.
6 LIITE 1 5/6 18 PILAANTUNEEN MAA-AINEKSEN KÄSITTELYJEN KUVAUKSET Massojen vastaanotto Pilaantuneita maamassoja otetaan vastaan ainoastaan ennakkotilauksen perusteella. Tilaajan on ennen pilaantuneiden maamassojen toimittamista selvitettävä, että ne eivät sisällä sellaisia haitallisia aineita, jotka eivät sovellu käsittelyyn. Tarvittaessa maamassojen laatu varmistetaan kemiallisten analyysien avulla. Pölyämisen ja haihtumisen minimoimiseksi pilaantuneet maamassat kuljetetaan aina peitettyinä. Vastaanottavista pilaantuneista maamassoista on oltava valtioneuvoston päätöksen (659/1996) mukainen siirtoasiakirja. Muutoin noudatetaan samaa menettelyä kuin mitä oli esitetty jätteiden vastaanotosta. Tulevat ja lähtevät kuormat punnitaan. Punnituksen yhteydessä massamäärät kirjataan tietojärjestelmään. Kuormat puretaan alueen välivarastokentälle, aumataan ja peitetään muovikalvolla tai kuormat puretaan suoraan käsittelyhalliin. Muovikalvo estää sade- ja pintavesien pääsyn kosketuksiin pilaantuneen maa-aineksen kanssa. Punnituksen yhteydessä tarkastetaan kuormat ja niitä koskevat asiakirjat, minkä jälkeen kuorma opastetaan oikealle purkupaikalle. Massoja otetaan vastaan arkisin (ma-pe) 7:00 17:00 ja satunnaisesti myös viikonloppuina. Massojen esikäsittelyt ja välivarastointi Alueella välivarastoidaan pilaantuneita massoja, jotka ominaisuuksiensa perusteella soveltuvat käsiteltäviksi joko käsittelyalueella tai muussa paikassa, jolla on käsittelyyn asianmukainen lupa. Massoja esikäsitellään seulomalla ja homogenisoimalla. Seulomalla poistetaan maamassasta ylisuuret kivet ja muut kappaleet. Massoista seulomalla tai muuten lajittelemalla erotetut kivet ja muut kappaleet välivarastoidaan alueella. Seulaylitettä voidaan hyödyntää alueen kenttärakenteissa tai se toimitetaan paikkaan, jolla on voimassa oleva lupa massojen vastaanottoon. Massoissa mahdollisesti olevat kierrätyskelpoiset materiaalit kuten rakennus- ja metallijäte toimitetaan kierrätykseen. Pilaantuneiden maiden stabilointi Raskasmetalleilla pilaantuneet maamassat stabiloidaan siirrettävällä tähän tarkoitukseen suunnitellulla sekoitusasemalla. Stabiloinnissa pilaantuneeseen maamassaan sekoitetaan side- ja lisäaineita, jotka pienentävät haitta-aineiden liukoisuutta, massan vedenläpäisevyyttä ja jotka kiinteyttävät massan monoliittiseksi rakenteeksi. Ennen käsittelyä maamassoista poistetaan seulomalla yli 40 mm:n kivet ja muut kappaleet. Maamassoihin voidaan esikäsittelyn yhteydessä lisätä aineita, jotka pienentävät haitta-aineiden liukoisuutta ja massan vedenläpäisevyyttä. Maamassat välivarastoidaan alueelle aumassa muovilla peitettynä. Pölyämisen estämiseksi maamassoja kastellaan tarvittaessa. Välivarastoinnin aikana maamassoille tehdään laboratoriotutkimuksia, joilla selvitetään stabilointiin sopivat side- ja lisäaineet. Tutkimustulosten perusteella valitulla reseptillä valmistetaan koekappaleita, joista määritetään puristuslujuus betoninormien mukaisella testillä, vedenläpäisevyys ja pakkasenkestävyys minkä jälkeen kappaleille tehdään hollantilainen diffuusiotesti NEN Stabiloinnissa käytetään reseptiä, jolla saavutetaan ASTM D :ssa tai vastaavassa pakkaskestävyystestissä alle 10 % painohäviö. Stabiloidun massan laatu varmistetaan tekemällä massasta otetuille näytteille vastaavat tutkimukset kuin ennakkokappaleille. Laadunvarmennusnäytteet otetaan 2000 t stabiloitua massaa kohti tai 1000 m 3 käsiteltyä maata kohti. Massat tiivistetään siten, että rakenteiden kuivatilavuuspaino on vähintään 90 % laboratoriossa määritetystä Proctor-kokeen tuloksesta, vedenläpäisevyys K <10-8 m/s ja puristuslujuus >1 MN/m 2. Stabiloimalla voidaan käsitellä myös muita jätejakeita ja teollisuuden sivutuotteita, jotka ominaisuuksiensa perusteella siihen soveltuvat. Pilaantuneiden maiden alipainekäsittely Alipainekäsittelyllä puhdistetaan maamassoja, jotka ovat pilaantuneet helposti haihtuvilla orgaanisilla yhdisteillä. Menetelmää voidaan käyttää myös useilla erityyppisillä yhdisteillä pilaantuneiden maa-ainesten yhtenä käsittelyvaiheena. Käsittely toteutetaan tiivispohjaisissa halleissa. Käsittelyssä VOC-yhdisteet haihdutetaan maamassoista alipaineella. Höyrystyneet VOC-yhdisteet kerätään aktiivihiileen, johdetaan katalyyttiseen polttimeen tai käsitellään muulla tavoin siten, että haitallisia
7 LIITE 1 6/6 päästöjä ilmaan tai muuhun ympäristöön ei pääse syntymään. Käsittelyn aikana VOC-pitoisuuksia seurataan säännöllisin mittauksin sekä käsiteltävästä maamassasta että sen kanssa kosketuksiin joutuneesta ilmasta. Vastaanoton ja käsittelyn aikana pumpattavat ilmamäärät ja käsittely mitoitetaan siten, että ympäristössä ei ole HTP-arvoja ylittäviä pitoisuuksia eikä räjähdysherkkiä kaasuseoksia pääse muodostumaan. Katalyyttisen polttimen ja aktiivihiilisuodatuksen reduktiot ovat 95% ja 96 99%. Alipainekäsittelyä jatketaan kunnes VOC-yhdisteiden pitoisuudet alittavat SAMASE raja-arvon. Käsittelytulos varmennetaan jokaista 200 m 3 kohden otettavan kokoomanäytteen laboratorioanalyysillä. Käsittelyn jälkeen maamassat toimitetaan kaatopaikalle peittomassoiksi tai muuhun hyötykäyttöön. Mikäli käsitellyt massat sisältävät heikosti haihtuvia orgaanisia yhdisteitä yli SAM- ASE raja-arvon, käsittelyä jatketaan jälkikompostoinnilla tai ne toimitetaan laitokseen, jolla on lupa niiden käsittelyyn. Pilaantuneiden maiden pesu Pesussa maahiukkasten pinnalle kiinnittyneet haitta-aineet irrotetaan pesunesteiden avulla. Haitta-aineet siirtyvät liuokseen tai rikastuvat hienoainekseen. Massat pestään siirrettävällä pesulaitteistolla, jossa on vesikierto. Prosessista saatava karkea aines (sora, hiekka) on yleensä puhdasta ja sitä voidaan käyttää normaalisti maanrakennustöissä sen jälkeen kun niiden puhtaus on varmistettu. Hienoaines ja muut fraktiot, joihin osa haitta-aineista rikastuu, stabiloidaan tai käsitellään muulla sopivalla menetelmällä. Hienoaines varastoidaan alueella vesitiiviillä lavoilla tai niitä varten rakennetaan myöhemmin tiivispohjainen varastoallas. Pesunesteeseen liuenneet haitta-aineet poistetaan saostamalla, flokkaamalla, biologisilla menetelmillä tai suodattamalla aktiivihiilen läpi. Puhdistettu vesi palautetaan kiertoon. Mikäli pesussa muodostuu vesiä tai maa-aineksia, joita ei voida käsitellä edellä mainituilla menetelmillä, ne toimitetaan käsiteltäväksi laitokseen, jolla on siihen asianmukaiset luvat. Pesemällä voidaan käsitellä muun muassa raskasmetalli-, PAH-, kloorifenoli- ja mineraaliöljypitoisia maamassoja, jotka täyttävät menetelmän asettamat tekniset vaatimukset. Pesutekniikan soveltuvuus selvitetään etukäteen tehtävin laboratoriomittakaavan pesukokeissa. Pilaantuneiden maiden biologinen käsittely Kompostoimalla käsitellään massoja, jotka ovat pilaantuneet biologisesti hajoavilla haitta-aineilla. Kompostointi toteutetaan aumakäsittelynä joko käsittelykentällä tai hallissa. Kompostointia käytetään myös alipainekäsittelyn jatkopuhdistuksena heikommin haihtuville yhdisteille. Ennen aumaamista maamassat esikäsitellään seulomalla. Isot kivet, kannot ym. poistetaan, jotta aumoja voidaan käsitellä koneellisesti. Esikäsittelyn jälkeen massaan lisätään tukiaineeksi kuoriketta tai puuhaketta. Tukiainelisäyksen yhteydessä massat homogenisoidaan ja rakennetaan kompostiaumat. Sekoitusvaiheessa lisätään myös tarvittavat ravinteet. Massojen ph mitataan ja säädetään optimaaliseksi. Kompostoinnin aikana aumoja sekoitetaan säännöllisesti. Tarvittaessa maamassoja kastellaan. Puhdistumisen edistymistä seurataan näytteenoton ja analysoinnin avulla. Kompostointikäsittelyä jatketaan kunnes kompostoitavien haitta-aineiden pitoisuudet alittavat SAM- ASE raja-arvon. Käsittelytulos varmennetaan jokaista 200 m 3 kohden otettavan kokoomanäytteen laboratorioanalyysillä. Käsittelyn jälkeen maamassat toimitetaan kaatopaikalle peittomassoiksi tai muuhun hyötykäyttöön. Mikäli käsitellyt massat sisältävät käsittelyn jälkeen yhdisteitä yli SAMASE raja-arvon, ne toimitetaan laitokseen, jolla on lupa niiden käsittelyyn Ekokem-Palvelu Oy Ville Yrjänä projektipäällikkö
KOKOEKO seminaari, Kuopio, 11.2.2014. Palvelun tuottajan näkökulma Jaakko Soini, Ekokem
KOKOEKO seminaari, Kuopio, 11.2.2014 Palvelun tuottajan näkökulma Jaakko Soini, Ekokem Säästämme luonnonvaroja Säästämme luonnonvaroja parantamalla asiakkaiden materiaali- ja energiatehokkuutta. 2 Liikevaihto
JA MUITA MENETELMIÄ PILAANTUNEIDEN SEDIMENTTIEN KÄSITTELYYN. Päivi Seppänen, Golder Associates Oy
GEOTEKSTIILIALLAS JA MUITA MENETELMIÄ PILAANTUNEIDEN SEDIMENTTIEN KÄSITTELYYN Päivi Seppänen, Golder Associates Oy Käsittelymenetelmät ESITYKSEN RAKENNE Vedenpoistomenetelmät Puhdistusmenetelmät Sijoitusmenetelmät
Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa. KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015
Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 17.2.2015 1 Tavanomaisen jätteen kaatopaikka VNA kaatopaikoista
PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA
PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA Koonti tarjouspyynnön mukaisista osatarjouksista Taulukko 1. Vaakamaksu Vaakamaksu Yksikköhinta ( /kuorma)
Ekokem-Palvelu Oy. Kellahden jätteenkäsittelyalue. Ympäristövaikutusten arviointi Arviointiohjelma
Kellahden jätteenkäsittelyalue Ympäristövaikutusten arviointi Arviointiohjelma 3.6.2003 2 EKOKEM-PALVELU OY:N PORIN KELLAHDEN JÄTTEENKÄSITTELYALUEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI 1.0 JOHDANTO 4 1.1 Taustaa...4
Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA
HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Pohjolan
LAITOS JA SEN SIJAINTI
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 12/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/116/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Storkohmon
2120 Pilaantuneet maat ja rakenteet
1 2120 Pilaantuneet maat ja rakenteet 2120.1 Pilaantuneet maat ja materiaalit, puhdistustarve Puhdistustarve esitetään suunnitelma-asiakirjoissa. Ympäristöhallinnon Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen
Laadittu: 22.12.2014. Mömossenin jäteaseman seuranta- ja tarkkailusuunnitelma
Laadittu: 22.12.2014 Mömossenin jäteaseman seuranta- ja tarkkailusuunnitelma Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Käsiteltäviksi hyväksyttävät jätteet... 2 3 Vastaanotettavien jätteiden laadun tarkastaminen...
HELSINGIN PILAANTUNEIDEN KAIVUMAIDEN KÄSITTELY VUONNA 2010
MUISTIO 1 (16) HELSINGIN PILAANTUNEIDEN KAIVUMAIDEN KÄSITTELY VUONNA 2010 Johdanto Helsingin kaupungin ympäristökeskus kokoaa vuosittain tilastotietoa Helsingissä suoritetuista maaperän kunnostuksista.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. Ympäristölautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1 4010/11.01.00/2011 4 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös, joka koskee Ämmässuon jätteidenkäsittelykeskuksen toimintojen ympäristölupaa Valmistelijat / lisätiedot:
Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu,
HAKIJA Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut Kolmen Airon katu 3 39500 IKAALINEN KIINTEISTÖ Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, Ikaalinen VIREILLETULOPERUSTE
Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen
Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen PORIN KIERRÄTYSKESKUKSEN JÄTEMAKSUT: Jätemaksu sis. alv 24 % Keräysmetalli maksutta
Rakentamisen maa-ainesjätteiden hyödyntäminen - MASA-asetus ja -taustaselvitys. Jussi Reinikainen / SYKE
Rakentamisen maa-ainesjätteiden hyödyntäminen - MASA-asetus ja -taustaselvitys Jussi Reinikainen / SYKE Esityksen sisältö MASA-asetuksen lähtökohdat MASA-taustaselvitys Yhteenveto 2 MASA-asetuksen lähtökohdat
YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 1 momentin kohdat 12a ja 12c.
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(41) Nro A 1116 Dnro KAS 2006 Y 181 111 Annettu julkipanon jälkeen 16.11.2006 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta. Päätös anomuksesta aloittaa
Teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen laajennus Kuuloja. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma
Teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen laajennus Kuuloja Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 2.12.2008 82122247 Ekokem-Palvelu Oy Teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen laajennus,
Pilaantuneiden maa-ainesten määrä ja käsittely. Satu Jaakkonen Suomen ympäristökeskus
Pilaantuneiden maa-ainesten määrä ja käsittely Lamminpäivät 2.10.2008 Satu Jaakkonen Suomen ympäristökeskus Taustaa 1/2 Suomessa kunnostetaan vuosittain kolmisensataa pilaantunutta maa-aluetta Yhteensä
Kaatopaikkakelpoisuus valvovan viranomaisen näkökulmasta: Case valimo
Kaatopaikkakelpoisuus valvovan viranomaisen näkökulmasta: Case valimo Tuomo Eskelinen Ylitarkastaja 1 Valimon jätteet Ympäristöluvassa kaatopaikalle sijoitettavia jätteitä: hiekka 11,6 t ja sekajäte 83
7.2.2014. Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78.2 :n mukaisen ilmoituksen johdosta
Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö PÄÄTÖS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro HAMELY/551/07.00/2013 YMP/103/2014 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2014 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän
YLIJÄÄMÄMAA-AINESTEN SYNNYN EHKÄISEMINEN
YLIJÄÄMÄMAA-AINESTEN SYNNYN EHKÄISEMINEN MAAPANKKI / MATERIAALIPANKKI = SÄÄSTÖÄ / INS. YAMK JUKKA HUPPUNEN NYKYTILANNE, HYÖDYNNETTÄVÄT MATERIAALIT Pirkanmaalla: puhtaat maat / YLIJÄÄMÄMAAT 2 000 000 m
Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa
Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa Valtakunnalliset jätehuoltopäivät, Tampere, 7.10.2015 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 7.10.2015 1 Tavanomaisen jätteen kaatopaikka
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE
HAKIJA VVO Kodit Oy PL 40 00301 HELSINKI KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Helsingin kaupunki Esityslista 19/2011 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/5 15.12.2011
Helsingin kaupunki Esityslista 19/2011 1 (6) 5 Pilaantuneiden maiden sekä muiden materiaalien vastaanotto ja loppusijoitus vuonna 2012, puitesopimus HEL 2011-003643 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättänee
Ekokem-Palvelu Oy PL 181, RIIHIMÄKI. Ekokem-Palvelu Oy:n Peräkorven teollisuusjätteen käsittelykeskus ja kaatopaikka
1(61) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 35 YLO LOS-2004-Y-124-111 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2005 ASIA LUVAN HAKIJA LAITOS Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Ekokem-Palvelu
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu
HAKIJA Akaan kaupunki PL 34 37801 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu 14, 37830 AKAA Kiinteistön omistaa Viialan VPK VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula
HAKIJA Metsäliitto Osuuskunta Metsä Wood Vilppulan saha Sahatie 35700 Vilppula KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa
KOONINKEITAAN JÄTEASEMA JÄTTEENKÄSITTELYN SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA
Pohjois-Satakunnan Jätteidenkäsittely Oy Kooninkeitaan jäteasema Ruusilantie 79 38700 Kankaanpää KOONINKEITAAN JÄTEASEMA JÄTTEENKÄSITTELYN SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA 15.12.2014 Kooninkeidas 1/5
KEHÄVALU OY Mattilanmäki 24 TAMPERE
PENTTI PAUKKONEN VALUHIEKAN HAITTA-AINETUTKIMUS KEHÄVALU OY Mattilanmäki 24 TAMPERE Työ nro 82102448 23.10.2002 VALUHIEKAN HAITTA-AINETUTKIMUS Kehävalu Oy 1 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2 2. TUTKIMUSKOHDE 2 2.1
28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013
HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia
KAATOPAIKAN VASTAANOTTAJAN NÄKÖKULMA
KAATOPAIKAN VASTAANOTTAJAN NÄKÖKULMA Mutku-päivät, Hämeenlinna 11.-12.3.2009 Käyttöpäällikkö Jyri Metsänranta Rouskis Oy 1 Rouskis Oy on kuntien omistama jätehuoltoyhtiö OMISTAJAKUNTIEN OSAKKEET v. 2009
Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Ympäristölautakunta 23.04.2015 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 23.04.2015 Sivu 1 / 1 120/11.01.00/2015 33 Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen toiminta 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Lea Salonpää, puh. 043 826 5223 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
Häme Ympäristö ja luonnonvarat PÄÄTÖS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro HAMELY/962/07.00/2010 YLO/222/2010 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2010 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista
Metsäteollisuuden sivuvirrat Hyödyntämisen haasteet ja mahdollisuudet
Metsäteollisuuden sivuvirrat Hyödyntämisen haasteet ja mahdollisuudet GES-verkostotapaaminen Kukkuroinmäen jätekeskus 24.02.2016 Apila Group Oy Ab Mervi Matilainen Apila Group Kiertotalouden koordinaattori
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA
HAKIJA Rakennusliike Lapti Mannerheimintie 107 00280 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere
HAKIJA Asunto Oy Tampereen Kalevan Elias Aleksis Kivenkatu 26 33200 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere Kiinteistön
1 ASIA Ympäristölupa pilaantuneiden maa-ainesten käsittelyyn ja hyödyntämiseen.
1(15) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Dnro PSA-2004-Y-283-111 Annettu julkipanon jälkeen 21.7.2005 1 ASIA Ympäristölupa pilaantuneiden maa-ainesten käsittelyyn ja hyödyntämiseen. 2 HAKIJA Atro Oyj PL 1024 70101 Kuopio
Lääkeainejäämät biokaasulaitosten lopputuotteissa. Marja Lehto, MTT
Kestävästi Kiertoon - seminaari Lääkeainejäämät biokaasulaitosten lopputuotteissa Marja Lehto, MTT Orgaaniset haitta-aineet aineet Termillä tarkoitetaan erityyppisiä orgaanisia aineita, joilla on jokin
Kuopion teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa,
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 24/2012/1 Dnro ISAVI/246/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.3.2012 ASIA Kuopion teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Kuopio,
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista. koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Ratapihankatu
Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 1 10822-2013 (231) Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Ratapihankatu 12. Asia
Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta
1(8) PÄÄTÖS Dnro KASELY/131/07.00/2014 Kaakkois-Suomi 13.6.2014 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta
ROVANIEMEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET...
Rovaniemen kaupungin yleiset jätehuoltomääräykset 31.03.2006 Sivu 0/10 ROVANIEMEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET... 1 YLEISET, JÄTELAIN 17 NOJALLA ANNETUT JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET... 1 1 Sen lisäksi,
Turun Seudun Jätehuolto Oy - Vastaanotettavat jätejakeet ja hyödyntäjätahot
Turun Seudun Jätehuolto Oy - Vastaanotettavat jätejakeet ja hyödyntäjätahot 19.8.2014 Patrik Jalonen 1 TSJ Kuntien omistama osakeyhtiö - hoitaa kuntien puolesta lakisääteiset jätehuollon suunnittelu- ja
Vuosaaren sataman melumäki, Pilaantuneen maan. MUTKU Jukka Tengvall
Vuosaaren sataman melumäki, Pilaantuneen maan hyötykäyttö MUTKU 12.3.2009 Jukka Tengvall MELUMÄKI MELUMÄEN SIJAINTI 2 Vuosaaren sataman melumäki J. Tengvall 12.3.2009 3 Taustaa Vuosaaren satama-alueen
Kaivetut PIMAt mitä, missä ja miten
Kaivetut PIMAt mitä, missä ja miten Satu Jaakkonen, SYKE MUTKU-päivät 11.-12.3.2009 Hämeenlinna Taustaa Suomessa kunnostetaan nykyisin vuosittain kolmisensataa pilaantunutta maa-aluetta Yhteensä pilaantuneita
HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010
HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT
JÄTEJAKEIDEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS MAARAKENTAMISESSA. RAMBOLL FINLAND OY 28.1.2016 marjo.ronkainen@ramboll.fi
JÄTEJAKEIDEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS MAARAKENTAMISESSA RAMBOLL FINLAND OY 28.1.2016 marjo.ronkainen@ramboll.fi UUSIOMATERIAALIT MAANRAKENNUKSESSA UUMA2-OHJELMA 2013-2017 Tavoite Tavoitteena on saada uusiomateriaalit
Vinsanvuoren jätteenkäsittelykeskus
Vinsanvuoren jätteenkäsittelykeskus Taustaa Tamperelainen jätteenkäsittelytoimintaan sekä purku urakointiin erikoistunut Toivonen Yhtiöt Oy suunnittelee jätteenkäsittelykeskusta Ruoveden Vinsanvuoreen
KIMMO JÄRVINEN HYÖTYKÄYTTÖ- ESIMERKKINÄ JÄTKÄSAARI HELSINGISSÄ
KIMMO JÄRVINEN HYÖTYKÄYTTÖ- ESIMERKKINÄ JÄTKÄSAARI HELSINGISSÄ Mutku-päivät 25.3.2015, Lahti SISÄLTÖ Jätkäsaaren historiaa Hyötykäytettäviä materiaaleja Pilaantuneet maat Haitta-ainepitoiset sedimenti
Saastuneiden maiden puhdistaminen siirrettävällä laitteistolla sekä toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan tarkistaminen, Rantasalmi
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 68/2014/1 Dnro ISAVI/139/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2014 ASIA Saastuneiden maiden puhdistaminen siirrettävällä laitteistolla sekä toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan
Öljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA
HAKIJA KIINTEISTÖ Öljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-516-1-60 osoitteessa
Ranuan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset 1.12.2008 lähtien
Ranuan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset 1.12.2008 lähtien Yleiset, jätelain 17 nojalla annetut jätehuoltomääräykset 1 Sen lisäksi, mitä on jätehuollon järjestämisestä säädetty tai määrätty, on jätteen
Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula
HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
KALKKIA MAAN STABILOINTIIN
KALKKIA MAAN STABILOINTIIN Vakaasta kallioperästä vakaaseen maaperään SMA Mineral on Pohjoismaiden suurimpia kalkkituotteiden valmistajia. Meillä on pitkä kokemus kalkista ja kalkin käsittelystä. Luonnontuotteena
KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen
1/5 KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen Aukioloajat ma pe klo 7 20 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Asiakaspalvelu puh. 010 841 1818 Fax vastaanotto 05 413
Päätös Nro 136/2013/1 Dnro ESAVI/338/04.08/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2013
Etelä-Suomi Päätös Nro 136/2013/1 Dnro ESAVI/338/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2013 ASIA Päätös Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisesta lupahakemuksesta,
Jätteen kaatopaikkakelpoisuus ja kuormien tarkastus Munkkaalla. Jäteklubi 27.5.2008 Saara Sipilä
Jätteen kaatopaikkakelpoisuus ja kuormien tarkastus Munkkaalla Jäteklubi 27.5.2008 Saara Sipilä Kaatopaikkakelpoisuus Jätelainsäädäntö VNa 202/2006: mm. prosessinkulku, raja-arvot suolojen liukoisuuksille..
PIUHA Pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönottohanke MUTKU 22.-23.3.2010. Teija Tohmo
PIUHA Pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönottohanke MUTKU 22.-23.3.2010 Teija Tohmo PIUHA-hanke PIUHA-hanke ( Vanhojen pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönotto hanke) on
Arseeniriskin hallinta kiviainesliiketoiminnassa. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet
Arseeniriskin hallinta kiviainesliiketoiminnassa Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Sisältö Faktat Arseenin esiintyminen kallioperässä ja pohjavedessä Mitä pitää mitata ja milloin? Arseenipitoisuuden
Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 1
Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 1 10875-2014 (231) Ympäristönsuojelulain 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Gränsbackankuja, Turku
Voimalaitoksen vesikemian yleiset tavoitteet ja peruskäsitteitä
Voimalaitoksen vesikemian yleiset tavoitteet ja peruskäsitteitä Susanna Vähäsarja ÅF-Consult 4.2.2016 1 Sisältö Vedenkäsittelyn vaatimukset Mitä voimalaitoksen vesikemialla tarkoitetaan? Voimalaitosten
MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN JA PUHDISTUSTARPEEN ARVIOINTI jäteosioita koskeva päivitysluonnos 11.5.2012
1 Ympäristöministeriön ohje 2/2007 MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN JA PUHDISTUSTARPEEN ARVIOINTI jäteosioita koskeva päivitysluonnos 11.5.2012 Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2007 ohjeen maaperän pilaantuneisuuden
Eija Miettinen aika :32:40
Eija Miettinen aika 05.06.2017 11:32:40 Vastaanottaja: "vaasa.hao@oikeus.fi" , Kopio: "pekka.kontio@etappi.com" , Mirva Hautala
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista. koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Liinahaankatu
Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 1 5577-2013 (231) Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Liinahaankatu 28, Turku
213213 Komposiittistabilointi (KOST)
InfraRYL, TK242/TR4, Päivitys 19.3.2015/KM 1 213213 Komposiittistabilointi (KOST) Infra 2015 Määrämittausohje 2132. 213213.1 Komposiittistabiloinnin materiaalit 213213.1.1 Komposiittistabiloinnin materiaalit,
Lahden seudun kierrätyspuisto
Lahden seudun kierrätyspuisto Kujalan jätekeskus? Hajut, haittaeläimet? Vaarallinen jäte? Asukastilaisuudet 3. ja 4.6.2019 Heinsuon koulu, Hollola / Erkko-lukio, Orimattila Mielipiteissä ja kommenteissa
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/80/07.00/2012 Numero 3 YS/S Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen alueen maaperän puhdistamisesta.
LIUKOISUUDET RAKENTEISSA NOORA LINDROOS, RAMBOLL FINLAND OY
LIUKOISUUDET RAKENTEISSA NOORA LINDROOS, RAMBOLL FINLAND OY TULOKSIA TUHKIEN YMPÄRISTÖ- KELPOISUUDEN MUUTTUMISESTA ERI KÄSITTELYISSÄ JA SOVELLUTUKSISSA Massiivituhkarakenteet Tuhkan vanhentamisen/varastoinnin
Tullin antamat ennakkoratkaisut jäteverosta v. 2002-2015 (helmikuu)
Tullin antamat ennakkoratkaisut jäteverosta v. 2002-2015 (helmikuu) Ennakkoratkaisut 2015 Välivarastointiin käytettävän alueen erottaminen kaatopaikasta Jätettä välivarastoidaan alueella, joka sijaitsee
Esimerkkejä kierrätysmateriaalien käytöstä maisemoinnissa. CircVol-hanke, OAMK, Sandra van der Veen, MEng
Esimerkkejä kierrätysmateriaalien käytöstä maisemoinnissa CircVol-hanke, OAMK, 14.2.2019 Sandra van der Veen, MEng 2/13 Esityksen sisältö: Jätehierarkia ja siihen liittyvät tutkimuspalvelut Kaatopaikkakelpoisuus
Kaatopaikka-asetuksen vaikutukset ja valvonta. KokoEko-seminaari, Kuopio, 11.2.2014
Kaatopaikka-asetuksen vaikutukset ja valvonta KokoEko-seminaari, Kuopio, 11.2.2014 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 12.2.2014 1 Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista 331/2013 Voimassa 1.6.2013
Uuma-rakentaminen Oulun seudulla. Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto
Uuma-rakentaminen Oulun seudulla Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto Alansa edelläkävijä, joka tarjoaa monipuolista täyden palvelun jätteenkäsittelyä
ENERGIA- JA METSÄTEOLLISUUDEN TUHKIEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS
ENERGIA- JA METSÄTEOLLISUUDEN TUHKIEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS NOORA LINDROOS, RAMBOLL FINLAND OY noora.lindroos@ramboll.fi TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Ohjausryhmä: Ympäristöministeriö Metsäteollisuus
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE
HAKIJA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy PL 310 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-18-324-12 osoitteessa Ratapihankatu 55 33100 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Ympäristönsuojelulain 28 :n 2 momentin kohta 4. Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 d ja f.
Etelä-Suomi Päätös Nro 164/2014/1 Dnro ESAVI/336/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2014 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n Kukkuroinmäen aluejätekeskuksen
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista. koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Kaasukellonaukio
Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 1 7461-2014 (231) Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Kaasukellonaukio 6, Turku
Välimaan pilaantuneiden maiden käsittelykeskus
Välimaan pilaantuneiden maiden käsittelykeskus Ympäristövaikutusten arviointiselostus 14.1.2005 3 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 9 2 Hankkeen tausta... 9 2.1 Hankkeesta vastaava... 9 2.1.1 Niska & Nyyssönen
Nro 53/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 29 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2006
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 53/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 29 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi Suomen ympäristölupaviraston Vuosaaren satama alueen pilaantuneiden
3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat:
Etelä-suomen aluehallintovirasto Yrnpaistölupavaskaiakie Yinpäistaililarkastaja Kai Ratilainen SigerJaarfn katu 15 13100 Hätneenfma Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna 3 0, 05. 2013 DNRO ESAVI/
KOOSTE MULLAN VALMISTUKSEN OMAVALVONTASUUNNITELMASTA (KARANOJA)
1 (5) KOOSTE MULLAN VALMISTUKSEN OMAVALVONTASUUNNITELMASTA (KARANOJA) Omavalvontasuunnitelman tarkoituksena on varmistaa laadukkaan multatuotteen valmistus. Se on tehty työohjeen muotoon. Ohjeessa kuvataan
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista. koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Linnankatu 31,
Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 1 8446-2013 (231) Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Linnankatu 31, Turku Asia
Rakennusjätteiden lajittelu hyötykäyttöä varten
Rakennusjätteiden lajittelu hyötykäyttöä varten Rakennusjätteistä kohti kierrätysmateriaaleja Käyttöpäällikkö Pekka Hyvärinen Vuokra-alue 140 ha. Käytössä 30 ha Jätteitä 180 000 t Ympäristölupa n. 50 ha
Kaatopaikalle sijoittaminen
Ekokemin ohje 2/06 Kaatopaikalle sijoittaminen Harkitusti, turvallisesti, pysyvästi Hyvä jätehuolto on terveellisen ja viihtyisän ympäristön edellytys. Jätteiden hyötykäyttö aineena ja energiana sekä turvallinen
Nämä jätehuoltomääräykset korvaavat 1.6.2000 annetut jätehuoltomääräykset.
PADASJOEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET annettu jätelain 17 :n nojalla Nämä jätehuoltomääräykset korvaavat 1.6.2000 annetut jätehuoltomääräykset. 1 LUKU Soveltamismääräykset 1 Määräysten pääsisältö
Ylijäämämaiden ja uusiomaaainesten
Ylijäämämaiden ja uusiomaaainesten hyötykäyttö Circwaste: Edelläkävijäkuntien verkostopäivä: Rakennusjäte-teematilaisuus Antti Leiskallio Kehityspäällikkö 13.2.2019 Mitä on tehty ja koettu vuodet 1994-2000
55 12.05.2015. Lausunto: Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta/taipalsaaren harjoitus- ja ampuma-alueen ampumaratojen ympäristölupahakemus
Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta 55 12.05.2015 Lausunto: Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta/taipalsaaren harjoitus- ja ampuma-alueen ampumaratojen ympäristölupahakemus 154/11.01.00.01/2015
Kaivetut maa-ainekset - jäteluonne ja käsittely
Kaivetut maa-ainekset - jäteluonne ja käsittely Lähde: Ympäristöministeriön muistio 3.7.2015 14.11.2016 Maa-ainesten jäteluonteen arvioinnin yleiset periaatteet Kaivetun maa-aineksen jäteluonnetta arvioitaessa
SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET
SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon
Ympäristölautakunta 76 11.11.2014
Ympäristölautakunta 76 11.11.2014 Lausunto Metsä Fibre Oy:n hakemuksesta Äänekosken tehdasintegraatin käytössä olevan jätteenkäsittelyalueen ympäristöluvan tarkistamisesta, toiminnan olennaisesta muuttamisesta
MASA - valtioneuvoston asetus maaainesjätteen. hyödyntämisestä maarakentamisessa. Asetusluonnoksen esittelytilaisuus , Ympäristöministeriö
MASA - valtioneuvoston asetus maaainesjätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa Asetusluonnoksen esittelytilaisuus 14.12.2018, Ympäristöministeriö Jussi Reinikainen jussi.reinikainen@ymparisto.fi MASA-asetus
SUEZin kyydissä lajittele jätteet oikein
63454_SUEZ_kyydissa_esite_287x200.indd 1 11.12.2015 14.39 KESKUSTELU- Miettikää, mitä kaikkea voi laittaa biojätteeseen? Biojäte RUSKEAKANTINEN ASTIA Voit pakata erillisastiaan kerättävän biojätteen sanomalehtipaperiin
PÄÄTÖS. Vantaan kaupunki Vanha Nurmijärventie 137. RN:ot 92-23-39-1, 92-23-38-1 ja 92-406-3-25: As Oy Vantaan Leivonsiipi
PÄÄTÖS UUDELY/1386/07.00/2010 3.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain
Pilaantuneet maa-alueet maankäytön suunnittelussa
Pilaantuneet maa-alueet maankäytön suunnittelussa Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Anttila Tarja, Ylitarkastaja, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 6.2.2018 Pilaantuneiden maiden historiaa Suomessa
PÄÄTÖS Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistaja Asian vireilletulo Toiminta kunnostusalueella Maksu
PÄÄTÖS UUDELY/1652/07.00/2010 14.4.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistaja Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu
HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE
Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 1
Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 1 3096-2015 (231) Ympäristönsuojelulain 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Itäinen Pitkäkatu 64,
JÄTTEIDEN KAATOPAIKKAKELPOISUUDEN OSOITTAMINEN. Jutta Laine Ylijoki ja Margareta Wahlström VTT
JÄTTEIDEN KAATOPAIKKAKELPOISUUDEN OSOITTAMINEN Jutta Laine Ylijoki ja Margareta Wahlström VTT KOKOEKO Jätteiden kaatopaikkakelpoisuus, Kuopio 03.10.2007 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lainsäädännöllistä taustaa Kelpoisuuden
ROMUNKÄSITTELYLAITOS. Raahen Romu Oy SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA
ROMUNKÄSITTELYLAITOS Raahen Romu Oy SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA 28.4.2015 Raahen Romu Oy / Seuranta ja tarkkailusuunnitelma 28.4.2014 1/4 1. Laitokselle käsiteltäviksi hyväksyttävät materiaalit Raahen
PÄÄTÖS YSL 61 :n mukaisesta ilmoituksesta KOELUONTEISESTA TOIMINNASTA
PÄÄTÖS YSL 61 :n mukaisesta ilmoituksesta KOELUONTEISESTA TOIMINNASTA Annettu julkipanon jälkeen 11.8.2005 Diaarinumero ESA-2005-Y-148-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 64 :n mukainen päätös, joka koskee pilaantuneiden
Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta
Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta Isännöitsijöiden koulutustilaisuus Kierrätys tehostuu, hyötykäyttö paranee, Lasi, Metalli ja Kartonki Lasin, metallin ja kartongin kierrätys tehostuu Uudet jätehuolto
HINNASTO 2016 3.3.2016
HINNASTO 2016 3.3.2016 Kujalan jätekeskus Jäteasemat: Asikkala Heinola Hollola Lahti Orimattila Padasjoki Sysmä Maan- ja lumenkaatopaikat SISÄLLYSLUETTELO Jätteiden vastaanottopaikat ja yhteystiedot 3