Pilaantuneet maa-alueet maankäytön suunnittelussa
|
|
- Arto Laakso
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pilaantuneet maa-alueet maankäytön suunnittelussa Ympäristöterveys kaavoituksessa Anttila Tarja, Ylitarkastaja, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
2 Pilaantuneiden maiden historiaa Suomessa selvitys riskikaatopaikoista valtakunnallinen SAMASE-projekti jätelaki voimaan -luvun alussa saastuneiden maiden sijaan alettiin käyttämään pilaantuneet maa-alueet Maaperän tilan tietojärjestelmä (MATTI) vna maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) MATTI yleiseen käyttöön 2
3 Keskeiset käsitteet Maa-aines Maa-aineksella tarkoitetaan kallio- tai maaperän ainesta, joka on kaivettu (= irrotettu) rakentamisen tai muun vastaavan toiminnan yhteydessä. Maa-aines voi olla orgaanista tai epäorgaanista tai niiden seosta. Pilaantumaton maa-aines Pilaantumattoman maa-aineksen käsitteelle ei ole lainsäädännössä vahvistettua yleispätevää määritelmää. Ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten perusteella pilaantumattoman maa-aineksen voidaan katsoa tarkoittavan maaperästä kaivettua maa-ainesta, joka on luonnontilaista tai joka ei sisällä haitallisia aineita siten, että siitä voi aiheutua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. 3
4 Keskeiset käsitteet Pilaantunut maaperä Pilaantuneella maaperällä tarkoitetaan maaperästä kaivamatonta maaainesta, jossa ihmistoiminnasta maaperään joutuneet haitalliset aineet aiheuttavat haittaa tai merkityksellisen riskin ympäristölle tai terveydelle alueen nykyisessä ja/tai tulevassa käytössä (PIMA-ohje). Maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioidaan valtioneuvoston asetuksen (214/2007, PIMA-asetus) mukaisesti tapauskohtaisen riskinarvioinnin perusteella. Asetuksessa annetaan kullekin haitta-aineelle kolme pitoisuusarvoa: kynnysarvo, alempi ohjearvo ja ylempi ohjearvo - Maaperän katsotaan olevan pilaantumatonta, kun sen haittaainepitoisuudet alittavat kynnysarvon. Kynnysarvoa sovelletaan herkissä kohteissa, joita ovat mm. pohjavesialueet, ravintokasvien viljelyalueet 4
5 Keskeiset käsitteet Pilaantunut maaperä Asetuksessa annetaan kolme arvoa: kynnysarvo, alempi ohjearvo ja ylempi ohjearvo - Alempaa ohjearvoa sovelletaan mm. tavanomaisessa maankäytössä joita ovat mm. asuinkäyttö ja virkistysalueet - Ylempää ohjearvoa sovelletaan alueille, jotka ovat teollisuus-, varastotai liikennealueena taikka muuna vastaavana alueena. PIMA-asetuksen Liite 5
6 Haitta-aineita ja niiden lähteitä Toimiala Mahdolliset haitta-aineet Haitta-aineiden lähteet Polttoaineen jakelu Öljyhiilivedyt, Pb, MTBE, TAME polttoaineet ja niiden lisäaineet Korjaamot, maalaamot ja öljyhiilivedyt, metallit (mm. Pb,Cu) jäteöljyt, akut, kaapeleiden muovit romuttamot dioksiinit ja furaanit sekä PCB:t kondensaattorit ja muuntajat, liuottimet, maalit ja ruosteenestoaineet Sahat ja kyllästämöt kloorifenolit, dioksiinit ja furaanit, kyllästys- ja puunsuoja-aineet Metalliteollisuus PAH-yhdisteet, As, Cu, Cr (raskas)metallit, öljyhiilivedyt, liuottimet ja syanidit Ampumaradat Pb, Sb, As luodit ja haulit Kaatopaikat lähes mitä vain, esim. syanidit raskasmetallit tai hiilivety-yhdisteet Muut teollisuuden alat, esim. - Kemianteollisuus raskasmetallit ja liuottimet Muu toiminta, esim. - Kemialliset pesulat -perkloorietyleeni pesuaineet 6
7 Pilaantuneen maaperän huomioiminen kaavoituksessa Alueen pilaantuneisuus asettaa yleensä rajoitteita maankäytölle > huomioon myös kaavoittamisessa Lainsäädännössä ei suoraan kaavojen sisältövaatimuksia pilaantumiseen liittyen, mutta turvallisen, terveellisen ja viihtyisän elinympäristön luominen ovat yleis- ja asemakaavojen perusvaatimuksia Yleiskaavan laatimisen yhteydessä tulisi selvittää suurimmat ja maankäytön suunnittelua rajoittavimmat saastuneet kohteet > käsitys pilaantuneiden alueiden aiheuttamista vaikutuksista ja kustannuksista. 7
8 8 Kaavan perusselvitysvaiheessa on päätettävä, soveltuuko ko. alue lainkaan esim. asuinkäyttöön Toisaalta alueelle voidaan sijoittaa toimintoja, jotka eivät edellytä perusteellista puhdistamista. Rakentamisen edellytysten täyttyminen arvioidaan joko kaavoitus- tai rakennusluvan myöntämisvaiheessa - kaavassa voidaan edellyttää maaperän tutkimista ennen rakennusluvan myöntämistä ja puhdistettavaksi ennen rakentamisen aloittamista - kaavaa ei hyväksytä ennen alueen puhdistamista tai siihen tulee määräyksiä alueen puhdistamisesta (esim. Hollihaan puistoalue)
9 Kaavan kustannusvaikutukset Maaperän pilaantuneisuus voi aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia ja rajoittaa alueen rakentamismahdollisuuksia (esim. Lipporanta) Pilaantuneisuus huomioon ottavalla maankäytön suunnittelulla ja sen yhteydessä tapahtuvalla riskinhallintavaihtoehtojen vertailulla on usein mahdollista saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Kaavatyön aikana olisi hyvä selvittää myös pilaantuneen maaperän kunnostamiskustannukset > jonka jälkeen voidaan päättää, onko kaavaa järkevää toteuttaa 9
10 Pilaantuneiden maa-alueiden esiselvitys Tiedossa olevat pilaantuneet kohteet löytyvät ympäristökarttapalvelu Karpalosta Tietoja kohteista löytyy MATTI-järjestelmästä (kunnilla lukuoikeus). Tietojärjestelmät tulevat kuitenkin muuttumaan lähivuosina Tarkempia tietoja kohteista voi kysyä ELY-keskukselta Kaikkia kohteita ei ole MATTI-järjestelmässä, joten tarvittaessa alueen toimintahistoria ja mahdollinen maaperän pilaantuneisuus tulee selvittää Jos historiatietojen mukaan pilaantuminen alueella mahdollista, tulisi katsoa pilaantuneisuuden arviointitarve 10
11 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen PIMA-yhteyshenkilöt Ylitarkastaja Tarja Anttila, Ylitarkastaja Maria Säkkinen, MATTI-kohderaporttipyynnöt: Mika Kastell, 11
Pilaantunut maaperä ja sen kunnostustarve
Pilaantunut maaperä ja sen kunnostustarve Tuuli Aaltonen Projektijohtaja Ympäristön kunnostus ja riskienhallinta FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy puh. 044 7046 273, tuuli.aaltonen@fcg.fi 13.2.2017 Page
PIMA-OHJEEN JÄTELUKUJEN PÄIVITTÄMINEN KÄYNNISSÄ
PIMA-ohjeen uusiminen MAA-AINESJÄTTEET Anna-Maija Pajukallio 28.3.2012 MUTKU-päivät MUTKUN kannanotto + muut MUTKUN:n hyötykäyttö koskeva kannanotto 1.7.2011 Hyötykäyttökriteerien ja menettelytapojen laatiminen
MATTI-tietojärjestelmä ja PIMA-kunnostukset tilastokatsaus
MATTI-tietojärjestelmä ja PIMA-kunnostukset tilastokatsaus Mutku ry 21.3.2013 Outi Pyy, Suomen ympäristökeskus Käsiteltävät aiheet Maaperän tilan tietojärjestelmä Tietojärjestelmän kohteet Alueiden kunnostaminen
Maaperän pilaantuminen Suomessa toimialakatsaus lainsäädäntökatsaus. Erikoissuunnittelija Outi Pyy Suomen ympäristökeskus 20.9.
Maaperän pilaantuminen Suomessa toimialakatsaus lainsäädäntökatsaus Erikoissuunnittelija Outi Pyy Suomen ympäristökeskus 20.9.2012 Pilaantuneiden maiden kunnostus Suomessa Pilaantuneeksi epäiltyjä, todettuja
Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
Häme Ympäristö ja luonnonvarat PÄÄTÖS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro HAMELY/962/07.00/2010 YLO/222/2010 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2010 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista
Maaperän tilan tietojärjestelmän uudistaminen
Maaperän tilan tietojärjestelmän uudistaminen Pilaantuneiden maa-alueiden neuvottelupäivä 5.9.2018, Uudenmaan ELY-keskus Mikko Tuomikoski, Vesa Suominen 5.9.2018 YLVA YLVA (ympäristönsuojelun valvonnan
PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA
PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA Koonti tarjouspyynnön mukaisista osatarjouksista Taulukko 1. Vaakamaksu Vaakamaksu Yksikköhinta ( /kuorma)
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS
Pirkanmaa PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen 19.1.2010 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 HAKIJA Kangasalan kunta PL 50 36201 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus
Kari Pyötsiä LAMMIN PÄIVÄT 2005 P I R K A N M A A N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S
Kari Pyötsiä 4.10.2005 Pilaantuneet maa-alueet LAMMIN PÄIVÄT 2005 P I R K A N M A A N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Pilaantuneet maa-alueet SAMASE-projekti alkoi 1980-90 luvun taitteessa. Projektissa saastuneeksi
HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360
Vastaanottaja Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti ID 1 387 178 Päivämäärä 13.8.2015 HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360 PAIKOITUSALUEEN MAAPERÄN HAITTA-AINETUTKIMUS
Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie
HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE
Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta
1(8) Päätös KASELY/1432/2016 7.10.2016 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN
Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen
Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän
Roskaantunut/pilaantunut maaperä /vastuukysymykset
Roskaantunut/pilaantunut maaperä /vastuukysymykset Lainsäädäntö / pilaantunut maaperä / vastuukysymykset Saku Nurminen ympäristötarkastaja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus PIMA:t ja roskaantumiset Keski-Uudenmaan
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu
HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE
KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula
HAKIJA Metsäliitto Osuuskunta Metsä Wood Vilppulan saha Sahatie 35700 Vilppula KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa
Maaperän tilan tietojärjestelmä ja. Teija Haavisto / Suomen ympäristökeskus
Maaperän tilan tietojärjestelmä ja maaperän pilaantuminen Teija Haavisto / Suomen ympäristökeskus Kohteiden kartoittaminen Tietoja kartoitettu 1980-luvun lopusta lähtien Saastuneiden maa-alueiden selvitys-
Maaperän ja pohjaveden pilaantuminen
Maaperän ja pohjaveden pilaantuminen MATTI- tilastojen ja onnettomuusselvityksen valossa Outi Pyy, Suomen ympäristökeskus Suomen Vesiyhdistys ry, 10.4.2014 Maaperän tilan tietojärjestelmä - MATTI Tietoja
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, TAMPERE
HAKIJA Arto Yli-Heikkilä Veijanmäenkatu 16-20 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-015-4940-6 osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, 33560 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/1345/2019 27.2.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H
HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010
Pälkäneen Metsästyseura ry Ampumaradantie PÄLKÄNE
HAKIJA Pälkäneen Metsästyseura ry Ampumaradantie 5 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa Kuulialan kylässä kiinteistörekisteritunnus 635-415-1-78 (Kankaanlukon ampumarata) osoitteessa Ampumaradantie
YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI. Porin kaupunki, TPK/OM/rt. Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori
303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori 21.2.2011 303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt
ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Paula Puotiniemi, puh
Päätös EPOELY/779/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT St 1 Energy Oy Purotie
7.2.2014. Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78.2 :n mukaisen ilmoituksen johdosta
Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö PÄÄTÖS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro HAMELY/551/07.00/2013 YMP/103/2014 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2014 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän
MAAPERÄTUTKIMUS. RAPORTTI (Täydennetty ) Ristinummentie KYLMÄLÄ
MAAPERÄTUTKIMUS RAPORTTI 14.8.2014 (Täydennetty 24.10.2014) Ristinummentie 121 Ristinummentie 121 2 / 11 Sisällysluettelo 1 KOHTEEN PERUSTIEDOT... 3 1.1 Kohdetiedot ja tilaaja... 3 1.2 Toimeksiannon laatija...
TUTKIMUSSELOSTE, NUKKUMAJOEN SAHA-ALUE, INARI
POHJOIS-SUOMEN BETONI- 23.12.2015 JA MAALABORATORIO OY Nahkimontie 9 tel. 016-364 902 E-Mail etunimi.sukunimi@pbm.fi 1 INARIN KUNTA Arto Leppälä Piiskuntie 2 99800 IVALO TUTKIMUSSELOSTE, NUKKUMAJOEN SAHA-ALUE,
Pilaantuneiden kohteiden hallinnointi Turussa
Pilaantuneiden kohteiden hallinnointi Turussa Fredrik Klingstedt 29.3.2012 Toimivalta maaperän puhdistamisessa Pilaantuneen maaperän puhdistamisen viranomaistehtävistä Turussa vastaa Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10
HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI
HAKIJA Oy Shell Ab PL 16 01301 VANTAA KIINTEISTÖ Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 562-413-69-4 osoitteessa Aihtiantie 14, 35300 ORIVESI VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.
Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI
Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset M501 ja osoitteessa Tieteenkatu 1
HAKIJA Hervannan Vuokratontit Oy c/o Pöyry CM Oy Hämeenkatu 23 A, 4. krs. 33200 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset 837-65-7050-1-M501 ja 837-65-7050-1
Pima-opas seminaari Syke Muutama kommentti Satu Järvinen /Helsingin kiinteistövirasto
Pima-opas seminaari 20.9.2013 Syke Muutama kommentti Satu Järvinen /Helsingin kiinteistövirasto Yleisiä havaintoja Täytyy opetella uusi kieli tilaajan ja konsultin välillä, ainakin aluksi määrittelyvaikeus
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
KANSALLISEN PILAANTUNEIDEN MAA-ALUEIDEN RISKIENHALLINTAOHJELMAN ESITTELYTILAISUUS Olli-Pekka Mäki
KANSALLISEN PILAANTUNEIDEN MAA-ALUEIDEN RISKIENHALLINTAOHJELMAN ESITTELYTILAISUUS 17.6.2015 Olli-Pekka Mäki vt. ympäristönsuojelujohtaja / Turun kaupunki Toimivalta maaperän puhdistamisessa Pilaantuneen
Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Onkiniemenkatu SASTAMALA
HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-10-24 osoitteessa Onkiniemenkatu 38201 SASTAMALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pyynikintie 25, TAMPERE
HAKIJA NCC Rakennus Oy Åkerlundinkatu 11C 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-134-492-6 osoitteessa Pyynikintie 25, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Kaivetut maa-ainekset - jäteluonne ja käsittely
Kaivetut maa-ainekset - jäteluonne ja käsittely Lähde: Ympäristöministeriön muistio 3.7.2015 14.11.2016 Maa-ainesten jäteluonteen arvioinnin yleiset periaatteet Kaivetun maa-aineksen jäteluonnetta arvioitaessa
1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO
1(5) P I R K A N M A A N PÄÄTÖS Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S pilaantuneen alueen puhdistamisesta... Annetaan julkipanon jälkeen Ympäristönsuojeluosasto Päivämäärä Diaarinumero 27.8.2008 PIR-2008-Y-269-114
PIUHA Pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönottohanke MUTKU 22.-23.3.2010. Teija Tohmo
PIUHA Pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönottohanke MUTKU 22.-23.3.2010 Teija Tohmo PIUHA-hanke PIUHA-hanke ( Vanhojen pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönotto hanke) on
MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUSTUTKIMUS, ASEMAKAAVANMUU- TOSALUE, LUOLALA- TUPAVUORI
Vastaanottaja Naantalin kaupunki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 29.5.2012 MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUSTUTKIMUS, ASEMAKAAVANMUU- TOSALUE, LUOLALA- TUPAVUORI MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS,
PIMA-selvitys/raportti
PIMA-selvitys/raportti Hietakyläntie 171 Pyhäsalmi Kunta: Pyhäjärvi Kaupunginosa: 403 Kortteli/Tila: 25 Tontti/Rek.nro: 38 Sivu 2 / 4 PIMA-selvitys/raportti 1. KOHDE JA TUTKIMUKSET 1.1 Toimeksianto Raahen
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE
HAKIJA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy PL 310 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-18-324-12 osoitteessa Ratapihankatu 55 33100 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hämeentie
HAKIJA Memar Oy Hämeentie 99 37800 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-2-95-1 osoitteessa Hämeentie 99 37800 AKAA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN TARKISTUS
P843 PILAANTUNEISUUDEN TARKISTUS 16ILS0059 4.9.2012 Finnsementti Oy Purettu sementtiterminaali, Pitkänmöljäntie 23, Oulu MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN TARKISTUS 16ILS0059 4.9.2012 1(6) Copyright Pöyry Finland
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue)
HAKIJA Tampereen Vesi Liikelaitos Viinikankatu 42 33800 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-513-3 osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon
MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA
Vastaanottaja Rauman kaupunki Tekninen virasto Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 08.07.2014 MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA MAAPERÄTUTKIMUKSET Päivämäärä 08/07/2014 Laatija Tarkastaja
Kristiinankaupungin kaupunki
67070175.EW.slu 7.1.2008 Kristiinankaupungin kaupunki Entisen rautatiealueen maaperän pilaantuneisuuden tutkimusraportti (Korttelit 426, 427 ja 435) 1 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 2 2 TAUSTAA 2 3 NÄYTTEENOTTO 2 3.1
Laajasalon öljysatama (Neste voiteluainetehdas) ( )
Maaperän tilan tietojärjestelmä / Kohderaportti 28.7.2016 KOPIO MAANOMISTAJALLE Laajasalon öljysatama (Neste voiteluainetehdas) (10000351) Selite: Neste Alfa öljynjalostus ja voiteluaineiden valmistus
Jokirannankatu 1 C, Tampere Kiinteistörekisteritunnus
Päätös PIRELY/7212/2017 6.2.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN
MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSSELVITYS
GEOPALVELU OY TYÖ N:O 13043 22.03.2013 SKOL jäsen ATALAN KERROSTALOT 1 / 6838 / ATALA / TAMPERE Atanväylä 2 33580 TAMPERE Ristimäenkatu 2 33310 Tampere Puhelin (03) 2767 200 Faksi (03) 2767 222 Sähköposti
Pilaantuneet maat kaavoitusnäkökulmasta. Kaarina Laakso Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto MUTKU-päivät 11.3.2008
Pilaantuneet maat kaavoitusnäkökulmasta Kaarina Laakso Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto MUTKU-päivät 11.3.2008 Alueiden käytön suunnittelujärjestelmä (MRL 4 ) Kunnan alueiden käytön järjestämiseksi
Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula
HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) Asia tulisi käsitellä 9.6.2015 226 Vaasan hallinto-oikeuden päätös valitusasiassa, joka koskee AVI:n ympäristölupaa maaperän puhdistamisesta HEL 2014-006858 T
MASA-asetus. Maa-ainesjätteen hyödyntäminen maarakentamisessa. Erika Liesegang, Varsinais-Suomen ELY-keskus
MASA-asetus Maa-ainesjätteen hyödyntäminen maarakentamisessa Erika Liesegang, Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.11.2018 Asetuksen soveltamisala Maa-ainesjätteiden suunnitelmallinen ja ammattimainen hyödyntäminen
Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen
Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut 1.9.2014 alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntöjen muutokset ovat olleet vireillä tätä suojelusuunnitelmaa laadittaessa. Suojelusuunnitelmassa
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala
HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta
Päätös EPOELY/761/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Rudus Oy PL 2 28601 Pori
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Antti Kamppila, puh
Päätös EPOELY/645/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.7.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Alteams Oy Länsitie 61
Ehdotus VNA maa-ainesjätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa MASA-asetus
Ehdotus VNA maa-ainesjätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa MASA-asetus Esittely- ja keskustelutilaisuus 14.12.2018 Kaija Järvinen MASA-asetuksen tarkoitus Pääsääntö: maa-ainesjätteen ammattimainen
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere
HAKIJA Asunto Oy Tampereen Kalevan Elias Aleksis Kivenkatu 26 33200 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere Kiinteistön
Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL TAMPERE
HAKIJA Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL 69 33541 TAMPERE KIINTEISTÖ Juupajoen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 177-893-10-1 (Lylyn varikon alue) Alueen omistaa
Pilaantuneiden maiden (PIMA) suunnittelun käsikirja kaavoittajille
Pilaantuneiden maiden (PIMA) suunnittelun käsikirja kaavoittajille Tiivistelmä Tämä käsikirja on suunnattu kaavoittajille auttamaan pilaantuneita maita sisältävien vanhojen teollisuusalueiden uudelleenkäytön
PILAANTUNEIDEN MAA-AINESTEN PAIKALLINEN HYÖDYNTÄMINEN KESTÄVÄN KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TAVOITTELUSSA
PILAANTUNEIDEN MAA-AINESTEN PAIKALLINEN HYÖDYNTÄMINEN KESTÄVÄN KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TAVOITTELUSSA Oona Niiranen SISÄLTÖ 1. PIMA-hyödyntämisen periaatteet 2. Tutkimuskohteet 3. Ympäristövaikutukset 4. Kustannusvaikutukset
Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 1130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-225-9906-0 osoitteessa Myllypuronkatu 11 Kiinteistön omistaa
FCG Finnish Consulting Group Oy RAASEPORIN KAUPUNKI BILLNÄS - RUUKKIALUE. Pilaantuneiden maiden kartoitus P12684
FCG Finnish Consulting Group Oy RAASEPORIN KAUPUNKI BILLNÄS - RUUKKIALUE Pilaantuneiden maiden kartoitus P12684 20.3.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Pilaantuneiden maiden kartoitus 1 ( 1 ) PAL P12684
YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPE- RÄN PUHDISTAMISESTA, RATAPIHAN ALUEEN VAIHDETYÖT, IISALMI
Päätös annettu julkipanon jälkeen POSELY/159/07.00/2014 Pohjois-Savo 8.4.2014 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPE- RÄN PUHDISTAMISESTA, RATAPIHAN ALUEEN VAIHDETYÖT, IISALMI
Keski-Kurun Metsästysseura ry Sääksinnokantie 136 as KURU
HAKIJA Keski-Kurun Metsästysseura ry Sääksinnokantie 136 as 1 34300 KURU KIINTEISTÖ Ylöjärven kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 980-466-5-5 osoitteessa Anttilanperäntie 50, 34550 KURU. Tämä päätös
Tampereen Infra Yhdyskuntatekniikka
Tampereen Infra Yhdyskuntatekniikka Pilaantuneisuustarkastelu tontilla Ristinarkku-4940-6 Tampereen kaupunki tekee uutta asemakaavaa (nro 8224) tontille 4940-6 Tampereen Ristinarkussa. Tilaajan pyynnöstä
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Väkipyöränkatu TAMPERE
HAKIJA SARA Suomen Aluerakennuttajat Oy Teiskontie 61 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-065-7058-8 osoitteessa Väkipyöränkatu TAMPERE Kiinteistön omistaa Tampereen
MASA - valtioneuvoston asetus maaainesjätteen. hyödyntämisestä maarakentamisessa. Asetusluonnoksen esittelytilaisuus , Ympäristöministeriö
MASA - valtioneuvoston asetus maaainesjätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa Asetusluonnoksen esittelytilaisuus 14.12.2018, Ympäristöministeriö Jussi Reinikainen jussi.reinikainen@ymparisto.fi MASA-asetus
MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN PUHDISTUSTARPEEN ARVIOINTI. Jussi Reinikainen, SYKE
MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN PUHDISTUSTARPEEN ARVIOINTI Jussi Reinikainen, SYKE MITÄ MAAPERÄN PILAANTUMINEN ON? Kuva: Kimmo Järvinen, Ramboll Finland Oy PILAANTUMISEN MÄÄRITELMÄ Ympäristönsuojelulaki 7 :
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Isoniementie 76, SAHALAHTI
HAKIJA Saarioinen Oy Sari Riippi PL 108 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-484-1-187 osoitteessa Isoniementie 76, SAHALAHTI Kiinteistön omistaa Atria Suomi Oy, joka
KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS
Vastaanottaja Nokian kaupunki, Asko Riihimäki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 23.12.2013 KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS KOHMALAN OSAYLEISKAAVA-ALUE
Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE
PÄÄTÖS. ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 02.05.2014 Dnro POPELY/157/07.00/2014 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA
PIMAPO-ohjeluonnos muutoksen tausta ja tavoitteet. Anna-Maija Pajukallio Esittelytilaisuus
PIMAPO-ohjeluonnos muutoksen tausta ja tavoitteet Anna-Maija Pajukallio Esittelytilaisuus 20.9.2013 PIMAt lukuina (pilaantuneet alueet Suomessa - katsaus) 23 850 kohdetta maaperän tilan tietojärjestelmässä
Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Huhmarinmäentie
HAKIJA Aliko Oy Patamäenkatu 7 33900 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-409-32-0 osoitteessa Huhmarinmäentie 38, 31700 URJALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78
Muutoksia eri lupamenettelyissä. Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Muutoksia eri lupamenettelyissä Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Aurinkopaneelit 126 a Toimenpideluvanvaraiset toimenpiteet Maisematyölupa 128 Maisematyölupa Lomarakennuksen
Kuva 1. Ilmakuvassa esitetty massanvaihtoalue.
Pöyry Finland Oy PL 50 (Jaakonkatu 3) 01621 Vantaa Kotipaikka Vantaa Jukka Ikäheimo Puh. 040 504 3764 www.poyry.com HYVINKÄÄN KAUPUNKI Päivä 3.1.2017 SEURANTAOHJELMA HANGONSILLAN KAAVA-ALUEEN PILAANTUNEEN
Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Laukulantie 3, STORMI. Kohdenumero:
HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy, SOILI-ohjelma c/o Asiamies Johanna Routio, Pöyry Building Services Oy Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Riitta Karvinen, puh
Päätös EPOELY/559/07.00/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.7.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT WH 2005/NIAM III EAST
Jätehuoltotyöjärjestelmä käytännössä
SIDOSRYHMÄTILAISUUS VALTION JÄTEHUOLTOTYÖJÄRJESTELMÄN UUDISTAMISEN SÄÄDÖSHANKKEESSA Jätehuoltotyöjärjestelmä käytännössä Kommenttipuheenvuoro Kari Pyötsiä Projektipäällikkö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne-
28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013
HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE
HAKIJA VVO Kodit Oy PL 40 00301 HELSINKI KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/3492/2019 25.6.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista. koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Ratapihankatu
Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 1 10822-2013 (231) Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen tarkastamisesta osoitteessa Ratapihankatu 12. Asia
Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta
1(8) PÄÄTÖS Dnro KASELY/131/07.00/2014 Kaakkois-Suomi 13.6.2014 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta
Kaavoitus ja maaperän kestävä riskinhallinta
Kaavoitus ja maaperän kestävä riskinhallinta MUTKU-päivät Turku Helena Ylinen, kaavoitusarkkitehti SAFA YKS-305, Hämeenkyrön kunta Arto Itkonen, johtava asiantuntija, FT, Sitowise Oy Kestävyys 2 Lähde:
Pilaantuneen alueen riskinarviointi ja kestävä riskinhallinta
YMPÄRISTÖHALLINTO Pilaantuneen alueen riskinarviointi ja kestävä riskinhallinta OHJELUONNOS Ympäristöministeriö 10.9.2013 Sisällys 1 Johdanto... 4 2 Keskeiset käsitteet... 6 2.1 Pilaantunut alue... 6 2.2
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/99/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 19.4.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA. Liikennevirasto / Väylänpitotoimiala Juhan Tyrväinen PL Helsinki ASIAMIES
PÄÄTÖS POKELY/73/07.00 /2014 Annettu julkipanon jälkeen 2.4.2014 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Liikennevirasto / Väylänpitotoimiala Juhan Tyrväinen PL 33 00521 Helsinki ASIAMIES
Alueen maaperä-, pohja- ja pintavesiolosuhteet
Päätös UUDELY/6735/2019 18.6.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
16WWE1080 19.11.2013 STORA ENSO OYJ. PATENIEMEN SAHA-ALUE, OULU Nykytila
19.11.2013 STORA ENSO OYJ PATENIEMEN SAHA-ALUE, OULU Nykytila 1 Sisältö 1 YLEISKUVAUS TOIMINTAHISTORIASTA 1 2 TEHDYT TUTKIMUKSET 3 3 SAHA-ALUEEN PILAANTUNEISUUS 4 4 KUNNOSTUSTOIMENPITEET 5 5 KUNNOSTETTUJEN
Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu,
HAKIJA Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut Kolmen Airon katu 3 39500 IKAALINEN KIINTEISTÖ Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, Ikaalinen VIREILLETULOPERUSTE
Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö
Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Viitekehys YSL Ympäristön tilatavoitteet ja - vaatimukset Asetukset
Tutkimusraportti KUOPION ENERGIA OY Snellmaninkatu 25, KUOPIO Maaperän pilaantuneisuustutkimus
Tutkimusraportti 101005340-019 19.6.2017 KUOPION ENERGIA OY Snellmaninkatu 25, KUOPIO Maaperän pilaantuneisuustutkimus 1 Esipuhe Pöyry Finland Oy on Kuopion Energia Oy:n toimeksiannosta tehnyt maaperän
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta ilmoituksesta pilaantuneen maan puhdistamiseksi.
PÄÄTÖS KASELY/333/07.00/2010 1 (7) Kaakkois-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta ilmoituksesta pilaantuneen maan puhdistamiseksi. ILMOITUKSEN TEKIJÄT Lappeenrannan
MASA-asetuksen valmistelutilanne Jussi Reinikainen, Suomen ympäristökeskus (SYKE)
MASA-asetuksen valmistelutilanne Jussi Reinikainen, Suomen ympäristökeskus (SYKE) jussi.reinikainen@ymparisto.fi Kuva: Anna Niemelä Lähtökohdat Valmisteltu yhdessä MARAn kanssa Sama taustatyö/-selvitys