Kainuun jätevesi - hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kainuun jätevesi - hanke"

Transkriptio

1 Kainuun jätevesi - hanke Hajajätevesineuvontaa koko Kainuussa

2 JOHDANTO Valtioneuvosto hyväksyi jätevesiasetuksen, jossa määritellään uudet vähimmäisvaatimukset haja-asutusalueen talousjätevesien puhdistustasolle. Jätevesien puhdistukseen liittyvä ympäristönsuojelulain muutos tuli voimaan Uusi asetus (209/2011) tuli voimaan ja se kumosi aikaisemman valtioneuvoston asetuksen (542/2003) talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla, joka tuli voimaan Asetuksen siirtymäaika päättyy Jätevesiasetuksen tarkoituksena on vähentää talousjätevesien päästöjä ja näin ehkäistä ympäristön pilaantumista. Uudet vähimmäisvaatimukset vastaavat aiemman jätevesiasetuksen lievempää vaatimustasoa. Puhdistustasovaatimukset on määritelty orgaaniselle aineelle, fosforille ja typelle. Asetuksen mukaan talousjätevedet on puhdistettava siten, että ympäristöön aiheutuva kuormitus vähenee orgaanisen aineen osalta vähintään 80 %, kokonaisfosforin osalta vähintään 70 % ja kokonaistypen osalta vähintään 30 % verrattuna haja-asutuksen kuormitusluvun avulla määritettyyn käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen. Herkästi pilaantuvilla alueilla kuten rannoilla ja pohjavesialueilla, kunta voi ympäristön-suojelumääräyksissään edellyttää ohjeellisia arvoja korkeampaa puhdistustasoa. Asetuksen vaatimukset ovat koskeneet uudisrakentamista vuoden 2004 alusta alkaen. Ennen vuotta 2004 rakennettujen kiinteistöjen on täytettävä asetuksen puhdistusvaatimukset siirtymäajan päättymisen mennessä. Säädösmuutoksilla kohtuullistettiin jätevesien käsittelyn tehostamiseksi tarvittavia investointeja ja lisäksi pyrittiin varmistamaan iäkkäiden ja vaikeassa elämäntilanteessa olevien mahdollisuus saada vapautus vaatimuksista. Jätevesien puhdistustasoa koskevien vaatimusten noudattamisesta vapautuvat kiinteistönomistajat, jotka asuvat kiinteistöllä vakituisesti ja ovat täyttäneet 68 vuotta ennen Myös erityisen vaikeassa elämäntilanteessa olevat, esimerkiksi työttömät ja pitkäaikaissairaat, voivat saada hakemuksesta vapautuksen puhdistusvaatimusten noudattamisesta. Vapautusta haetaan kunnalta ja se voidaan myöntää viideksi vuodeksi kerrallaan. Ympäristöministeriö on todennut, että sopivan jäteveden käsittelyjärjestelmän valinta edellyttää aina kiinteistökohtaista arviointia. Kiinteistönomistajan kannalta tärkeää on ehkäistä lähiympäristön, kuten pohja- tai kaivoveden, pilaantumista ja muita asuinympäristön hygieenisyyshaittoja. Erityisesti rannoilla ja pohjavesialueilla kiinteistökohtainen jätevesien puhdistus voi olla haasteellista.

3 Sisällys JOHDANTO... Tiivistelmä toimintavuodesta KAINUUN JÄTEVESI -HANKE Kainuun Nuotta ry Hankkeen rahoitus ja kulut Yhteistyö kuntien kanssa Ohjausryhmä Muut yhteistyötahot HANKKEEN JÄTEVESINEUVOJAT JA MUUT TYÖNTEKIJÄT Toimialueet, tehtävät ja työajankäyttö Neuvojien taustat ja koulutus TIEDOTUS JA MARKKINOINTI YLEISNEUVONTA Puhelin- ja nettineuvonta Yleisneuvonta ja tilaisuudet KIINTEISTÖKOHTAINEN NEUVONTA Neuvonnan toteuttaminen Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien taso Kiinteistökäyntien yhteydessä annetut neuvot Johtopäätöksen kiinteistökäyntien pohjalta PALAUTE TULOKSET Liite 1. Kiinteistökäynnillä täytettävä kaavake

4 1 Kainuun jätevesi -hanke Tiivistelmä toimintavuodesta Hajajätevesineuvontaa tehtiin koko Kainuun alueella. Puolangan kuntaa lukuun ottamatta kaikissa muissa kunnissa järjestettiin yleisneuvontatilaisuuksia ja tehtiin kiinteistökohtaisia neuvontakäyntejä. Neuvontatyönrahoittamiseen osallistuivat Kainuun ELY-keskuksen lisäksi kunnista ja kaupungeista: Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Ristijärvi, Paltamo, Sotkamo, Suomussalmi ja Vaala. Kainuun ELYkeskuksen osuus oli ja kuntien osuus Varatusta rahoituksesta jää arviolta käyttämättä noin Hankkeessa työskenteli päätoiminen projektipäällikkö ja osa-aikainen projektisihteeri. Lisäksi kesällä 2014 hankkeeseen palkattiin 2 kuukaudeksi kesätyöntekijä Jarkko Väisänen ja osa kiinteistökohtaisista neuvontakäynneistä hankittiin ostopalveluna 3 henkilöltä, jotka olivat Risto Manninen, Antti Vääräniemi ja Timo Piirainen. YLEISNEUVONTA - neuvontapisteet tapahtuminen yhteydessä 7 kpl, (yksilöllinen neuvonta) asiakkaita yleisneuvonta ja muut tilaisuudet 7 kpl, osallistujia neuvonta puhelimitse tai sähköpostitse 47 kpl MARKKINOINTI JA TIEDOTTAMINEN - lehtikirjoitukset 6 kpl - lehti-ilmoitukset 13 kpl - sähköinen mainonta: maksullisia mainoksia 1 kpl ja lisäksi tiedottamista hankkeen internet sivuilla ja facebookissa - radiomainonta: haastattelu (2 kpl) ja jätevesiviikon ohjelmasta tiedottaminen useana päivänä - tiedotekirjeet kiinteistöille 167 kpl ja lisäksi hajajätevesineuvonnasta on tiedotettu ja tiedotetaan Ekokympin asiakkailleen lähettämässä sakokaivorekisteriä koskevassa tiedotteessa (n kpl) - neuvonnan markkinointiin ovat osallistuneet myös kyläyhdistystoimijat ja kunnat (YLE Kainuu, Ylä-Kainuu, Kainuun Sanomat, Kuhmolainen, Sotkamo-lehti, KotiKajaani, Tervareitti, Maaseutulehdet ja Väylä) KIINTEISTÖKOHTAINEN NEUVONTA Kiinteistökohtaisia neuvontakäyntejä tehtiin 154 kpl. Neuvonnan kohteena oli 126 vakituisesti asuttua kiinteistöä ja 28 vapaa-ajankiinteistöä. Neuvontakäyntien perusteella voitiin arvioida, että suurin osa jätevesijärjestelmistä kostuu 2 sakokaivosta, joista vesi johdetaan joko kivipesään tai suoraan ojaan. Nämä ratkaisut eivät enää täytä jätevesiasetuksessa määriteltyjä jätevedenpuhdistusvaatimuksia. Kiinteistökäynnit 154 kpl, arvio jätevesijärjestelmien uusimistarpeesta 65 % 2 % 12 % 21 %

5 2 2 KAINUUN JÄTEVESI -HANKE 2.1 Kainuun Nuotta ry Kainuun Nuotta ry on Kainuun alueella toimivien maaseudun kyläyhteisöjen ja taajamien asukasyhdistysten sekä niiden tukijärjestöjen perustama yhdistys. Kylätoiminnan kattojärjestönä Kainuun Nuotta ry. tukee ja kehittää Kainuun alueella toimivien maaseutujen kyläyhdistyksiä ja taajamien asukasyhdistyksiä. Toiminta-alueeseen kuuluu noin 150 Kainuulaista kylä- tai asukasyhdistystä. Hankkeen tavoitteet Neuvoa ja opastaa puolueettomasti, parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuen viemäröinnin ulkopuolella sijaitsevia haja-asutusalueen kiinteistöjä jätevesijärjestelmien parantamistarpeissa Tiedottaa käyttökelpoisista hajajätevesien käsittelymahdollisuuksista asetuksen tavoitteet huomioiden Auttaa yhdenmukaistamaan hankealueen kuntien määräyksiä hajajätevesien käsittelyvaatimusten osalta Tuottaa yhdenmukaista ja rekisteröitävää tietoa hankealueen kiinteistöjen jätevesijärjestelmistä Auttaa alueellisten haja-asutusalueiden vesienhuollon kehittämissuunnitelmien toteuttamisessa 2.2 Hankkeen rahoitus ja kulut Kainuun jätevesihankkeen rahoitus ( ) koostui Ympäristöministeriön Kainuun ELY-keskukselle kohdentamasta avustuksesta ja kuntien rahoituksesta. Kainuun ELY-keskuksen Kainuun Nuotta ry:lle myöntämän avustuksen suuruus oli ja kuntien rahoitus yhteensä Kainuun kunnat, Puolankaa lukuun ottamatta, osallistuvat neuvontatyön rahoittamiseen. Taulukossa 1 on esitetty hankkeen kustannusarvio ja toteutuneet kustannukset. Ostopalveluiden osalta toteutuneet kustannukset olivat pienemmät, koska

6 3 kiinteistökohtaisen neuvonnan kysyntä vähentyi syksyllä oleellisesti. Neuvonnan kysynnän heikkenemiseen vaikutti merkittävästi, kun ympäristöministeri esitti, että jätevesiasetukseen olisi tarpeen tehdä muutoksia. Matkakustannuksia kertyi arvioitua vähemmän, mutta henkilöstökustannukset ylittyivät jonkin verran. TAULUKKO 1. Hankkeen rahoitus Kustannusarvio Toteutuneet kustannukset Henkilöstökustannukset Palvelujenosto Toimistokulut Tiedotus ja viestintä Matkakulut YHTEENSÄ Yhteistyö kuntien kanssa Kuhmossa, Suomussalmella ja Kajaanissa valittiin yhdessä rakennus- ja ympäristövalvonnan viranhaltijoiden kanssa kohdennetun neuvonnan alueita. Keväällä 2014 valtakunnallisen jätevesiviikon aikaan järjestettiin yleisneuvontatilaisuuksia ja tapahtumia Hyrynsalmella, Kuhmossa, Paltamossa, Ristijärvellä, Sotkamossa ja Suomussalmella. Vaalassa jätevesitapahtuma järjestettiin kesäkuun puolella. Yleisneuvontatilaisuuksiin ja tapahtumiin osallistui myös kuntien viranhaltijoita, esim. rakennustarkastaja kertoi yleisneuvontatilaisuudessa lupamenettelystä ja ympäristönsuojelusihteeri ympäristönsuojelumääräyksien päivittämisestä. Sotkamon kunnan kotisivuilla oli kesänaikana ilmoitus hajajätevesineuvonnasta ja neuvojan yhteystiedot. Myös muut kunnat osallistuivat jossain määrin neuvontapalvelusta tiedottamiseen. Kesän aikana yhteydenpito puolin ja toisin on ollut tarvekohtaista. Haasteellisissa neuvontakohteissa on käännytty kunnan rakennus- ja ympäristövalvonnan puoleen. Kokemuksia on vaihdettu ja keskusteltu mm. kunnan mahdollisuudesta myöntää poikkeus jätevesien käsittelyvaatimuksista. Kajaanin lähialueilla on yhteistyötä tehty viemäröintihankkeiden käynnistymisen edistämiseksi. Mahdollisten viemäröintialueiden asukkaille on järjestetty neuvontaa ja suunniteltu esim. kyselyjä viemäröintihankkeeseen liittymisestä.

7 4 2.4 Ohjausryhmä Hankkeen ohjausryhmään kuului kuntien viranomaisia, rahoituksen valvojan edustaja Kainuun ELY-keskuksesta, Kainuun Nuotta ry:n johtoryhmän edustaja, joka toimi kokouksissa puheenjohtajana. Ohjausryhmä kokoontui varsinaisesti vain kerran syksyllä Keväälle 2015 suunniteltu kokous jouduttiin perumaan, koska useilla jäsenillä oli päällekkäisiä menoja. Kokouksen sijaan ohjausryhmälle toimitettiin kommentoitavaksi Jätevesi-hankkeen loppuraportti, tiivistelmä hankkeen toiminnasta, alustava suunnitelma neuvonnan toteuttamisesta 2015 ja hankkeen kustannukset toimintaajalta. Ohjausryhmän jäsenistä suurin osa on myös työnsä puolesta tekemisissä hajajätevesiasioiden kanssa. Sen myötä he kuuluvat oleellisena osana neuvonnallista toimintaverkostoa ja ovat hyvin tietoisia hankkeen toiminnasta, vaikka varsinainen ohjausryhmän kokous jäi pitämättä. Ohjausryhmän jäsenet: Jukka Korhonen, Suomussalmen kunta Risto Saarinen, Kuhmon kaupunki Paula Malinen, Kajaanin kaupunki Harri Helenius, Ristijärven kunta Risto Rojo, Kainuun ELY-keskus Veli-Matti Karppinen, Kainuun Nuotta ry Esa Jaakkola, Kainuun Nuotta ry Niina Kinnunen, Kainuun Nuotta ry 2.5 Muut yhteistyötahot Hajajätevesineuvonnan toteuttamiseksi tehtiin yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa. Keskeisenä yhteistyökumppani oli Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Ekokymppi, jonka kanssa järjestettiin mm. yhteistilaisuuksia, tiedotteita sekä suunnittelupäivä viranomaisille. Kainuun energiatoimiston kanssa tehtiin yhteismarkkinointia esim. kansalaisopistoille maksuttomia luentoja. Kainuun sote-kuntayhtymän kanssa yhteinen rajapinta löytyi talousvesiasioiden puolelta. Valtakunnallisen jätevesiviikon tapahtumiin liittyen yhteistyötä tehtiin seuraavien laitevalmistajien ja yrityksien kanssa: Kuhmo Putkityö Oy, JPS-kuljetus, Suomussalmen Vesi- ja Lämpö Oy, Insinööritoimisto Intova, Mikko Kilpeläinen Oy, Vaalan Rautia, LVI Urakointi Pyykkönen, Wavin-Labko, Uponor, Vestelli, Jita Oy ja PipeLife Oy

8 5 3 HANKKEEN JÄTEVESINEUVOJAT JA MUUT TYÖNTEKIJÄT 3.1 Toimialueet, tehtävät ja työajankäyttö Projektipäällikkö hankkeen hallinto sekä osatoimintojen koordinointi toimenpiteiden suunnittelu ja toteuttaminen yhteistyöverkoston luominen ja ostopalvelujen kilpailuttaminen raportointi rahoittajalle ja ohjausryhmälle tiedottaminen ja viestintä yleis- ja kiinteistökohtainen neuvonta rahoituksen hakeminen ja maksatushakemuksien valmistelu Jätevesineuvojat (ostopalvelut ja kesätyöntekijä ) kiinteistökohtaisen neuvonnan suunnittelu ja toteuttaminen kiinteistökohtainen ja yleisneuvonta sopimuksen mukaan tuloksien raportointi hankkeen ja neuvonnan kehittäminen yhdessä projektipäällikön kanssa Projektisihteeri (osa-aikainen) hankkeen kirjanpito ja toimistotyöt sopimuksien ja rekisterin ylläpitäminen kohdennetun ja yleisneuvontakirjeiden valmistelu sekä postitus 3.2 Neuvojien taustat ja koulutus Jätevesineuvontaa hankkeessa tekivät projektipäällikkö Niina Kinnusen lisäksi Antti Vääräniemi, Timo Piirainen ja Risto Manninen. Neuvojista kolmella on insinöörikoulutus ja yhdellä rakennusalan tutkinto. Lisäksi jokaisella on taustalla vesihuollon suunnittelijakoulutus ja kokemusta jätevesijärjestelmien suunnittelusta. Taulukossa 2 on esitetty minkä kuntien alueille kukin neuvoja teki kiinteistökäyntejä. Hankkeeseen palkattiin 2 kuukaudeksi insinööriopiskelija Jarkko Väisänen, joka teki kohdennettuja neuvontakäyntejä ennalta valituilla alueilla.

9 6 TAULUKKO 2. Neuvojien kiinteistökäynnit kuntakohtaisesti Niina Antti Timo Risto Jarkko Yhteensä Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi Sotkamo Suomussalmi Vaala YHTEENSÄ TIEDOTUS JA MARKKINOINTI Hajajätevesiasioista ja neuvontahankkeen toiminnasta pyrittiin markkinointi toteuttamaan niin, että se tavoittaisi mahdollisimman suuren osan viemäröintiverkostojen ulkopuolisilla alueilla olevien kiinteistöjen omistajista. Jätevesiviikon tapahtumat ja niistä markkinointi tavoittivat suuren osan Kainuulaista. YLE Kainuu teki mm. radiohaastattelun ja viikon mittaan ilmoitteli, että missä järjestetään seuraava yleisneuvontatilaisuus. Kuntien ohella myös paikalliset kyläyhdistystoimijat halusivat, että heidän alueella olevat kiinteistöjenomistajat saavat tietoa jätevesineuvontapalvelusta. Kyläyhdistyksille ja kuntiin on toimitettu hankkeen esitteitä. Lisäksi osa kunnista laittoi omille internet sivuille tiedotteen maksuttomasta ja puolueettomasta neuvonnasta. Lisäksi tiedottamista ja markkinointi tehtiin kirjeitse (167 kpl), sähköpostitse ja facebookin kautta.

10 7 YLE Kainuun radio - Radiohaastattelut ja Jätevesiviikon tapahtumista tiedottaminen radiossa - Internetsivuilla tietoa jätevesiasioista Kainuun Sanomat - Lehti-ilmoitus jätevesiviikon tapahtumista 5/ Lehti-ilmoitus: neuvontapiste Seppälän maalaismarkkinoilla ja Etelä-Kajaanin kylät ry:n kanssa järjestettävä jätevesi-ilta 8/2014 Ylä-Kainuun lehti - Eko-päivä liitteessä projektipäällikön kirjoittama kirjoitus jätevesiasioista ja ilmoitus jätevesiviikon tapahtumista 5/2014 Kuhmolainen lehti - Lehdessä kirjoitus tulevasta jätevesitapahtumasta 5/ Lehti-ilmoitus jätevesitapahtumasta - Lehden internet sivuilla mainoskaruselli Lehdessä kirjoitus jätevesitapahtumasta 5/ Lehti-ilmoitus neuvontapalvelusta 8/2014 Sotkamo lehti - Lehti-ilmoitus jätevesiviikon yleisneuvontatilaisuudesta 5/ Lehdessä kirjoitus yleisneuvontatilaisuudesta 5/ Lehti-ilmoitus 8/2014 KotiKajaani lehti - Lehti-ilmoitus jätevesineuvonnasta 10/2014 Tervareitti lehti - Lehti-ilmoitus jätevesitapahtumasta 6/ Lehdessä kirjoitus jätevesitapahtumasta 7/ Lehti-ilmoitus jätevesineuvonnasta 8/ Lehti-ilmoitus jätevesineuvonnasta 10/2014 Kuhmolainen, Ylä-Kainuu ja Sotkamo lehti - Lehti-ilmoitukset jätevesineuvonnasta teemanumeroissa (26.8., ja ) Maaseutulehdet - Lehti-ilmoitus jätevesineuvonnasta 11/2014 Väylä lehti - Lehdessä kirjoitus Paltamossa pidetystä yleisneuvontatilaisuudesta 6/2014

11 8 5 YLEISNEUVONTA 5.1 Puhelin- ja nettineuvonta Puhelimitse ja sähköpostitse neuvontaa annettiin 47 kiinteistön-omistajalle. Puhelimitse annettu neuvonta ja jätevesiin liittyvät kysymykset hajautuivat aiheellisesti laajalle alueelle. Yleisimpiä kysymyksiä oli mitä tehdä kantovesille tai onko tarpeen tehdä mitään, jos kiinteistö on vain vähän aikaa vuodessa käytössä. Myös kunnan mahdollisesti myöntämä lykkäys jätevesien käsittelyvelvoitteesta herätti kysymyksiä Puhelimitse tai sähköpostitse neuvotut kohteet

12 9 5.2 Yleisneuvonta ja tilaisuudet Neuvontapisteillä eri tapahtumien yhteydessä vieraili 66 henkilöä. Taulukossa 3 on hankkeen toimesta järjestetyt neuvontapisteet ja niissä asioineiden henkilöiden määrä. Useat tapahtumat on järjestetty yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa. Esimerkiksi Kuhmon Putkityö Oy:n piha-alueella ja sisätiloissa pidetyn tapahtuman toteutukseen osallistui tilat tarjonneen yrittäjän lisäksi mm. Uponor ja Kuhmon kaupunki. Tapahtumien yhteydessä olleiden neuvonta-pisteiden lisäksi yksilöllistä neuvontaa on annettu 5 henkilölle. Edellä mainituissa tilanteissa kävi usein niin, että varsinaisessa neuvontakohteessa kiinteistön omistajan lisäksi ollut vieras halusi myös tietää mitä heidän kiinteistöllä tulisi tehdä. TAULUKKO 3. Neuvontapisteet tapahtumien yhteydessä 2014 asiakkaita tapahtumaan osallistuneita Eko-päivä Suomussalmella JPS-Kuljetuksen pihalla Jätevesitapahtuma Kuhmossa Kuhmon Putkityö Oy:n pihalla Kajaani, Mahdollisuuksien tori tapahtuma 2 n Kajaani, LVI-liike Pyykkösen 3 15 avoimet ovet tilaisuus (*) Vaala, Rautia Mikko Kilpeläinen Oy Kajaani, Seppälän maalaismarkkinat 20 n Vaala, Kylien energiaomavaraisuus 3 28 seminaari YHTEENSÄ 66 (*) Tilaisuuden kesto 9-16, neuvoja paikalla Aamupäivällä oli käynyt enemmän väkeä.

13 10 Yleisneuvonta ja muihin tilaisuuksiin osallistui henkilöitä vaihtelevasti. Taulukossa 4 on esitetty yleisneuvonta ja muut tilaisuudet, joissa hanke on ollut järjestäjänä tai vierailijana. TAULUKKO 4. Yleisneuvonta ja muut tilaisuudet 2014 Paikka Osallistujia Hyrynsalmi, jätevesitilaisuus kunnantalolla Ristijärvi, jätevesitilaisuus kunnantalolla Paltamo, jätevesitilaisuus kunnantalolla Sotkamo, jätevesitilaisuus kunnantalolla Kajaani, jätevesitilaisuus Murtomäellä Kajaani, viranomaistapaaminen jätevesiasioihin liittyen Kajaani, Ekokymppi, jätehuollon puhelinvaihteen ja muun henkilöstön koulutus YHTEENSÄ KIINTEISTÖKOHTAINEN NEUVONTA 6.1 Neuvonnan toteuttaminen Kiinteistökohtaisen neuvonnan järjestelyssä oli käytössä useita toimintatapoja. Osa neuvontakohteista tavoitettiin postittamalla tietyille alueelle yleiskirjeet, joissa kerrottiin jätevesiasetuksesta sekä maksuttomasta ja puolueettomasta neuvontatyöstä. Edellä mainitulla tavalla kirjeitä postitettiin 167 kpl. Kohdennetun kiinteistökohtaisen neuvonnan alueet valittiin yhteistyössä alueen viranomaisten kanssa. Taulukossa 5 on esitetty kuntakohtaisesti kiinteistöille jaetut kirjeet.

14 11 Kohdennetussa neuvonnassa kiinteistölle lähetettiin kirje, jossa ehdotettiin kiinteistön omistajalle neuvonta-ajankohtaa. Kiinteistön omistajalla oli mahdollisuus perua aika ja ehdottaa siihen muutosta. Kohdennetun neuvonnan elikkä Nuohooja mallin keinoin tavoitettiin kirjeitse lähestytyistä kiinteistönomistajista noin puolet. Edellisenä kesänä toteutetun kohdennetun neuvonnat tavoittavuus oli samaa luokkaa. Ehdotetun neuvontakäynnin perumisen syinä oli muun muassa, että kiinteistön jätevesijärjestelmä oli jo uusittu tai koettiin, etteivät jätevesiasiat koske heitä tällä hetkellä. TAULUKKO 5. Kirjeet ja toteutuneet neuvontakäynnit 2014 kirje kiinteistön yleiskirje Neuvontakäynnit omistajalle alueella Putkimies Nuohooja Kunta Hyrynsalmi 10 Kajaani Kuhmo Paltamo 11 Puolanka Ristijärvi 3 10 Sotkamo 22 Suomussalmi Vaala 25 3 yhteensä Nuohooja -malli Kiinteistönomistajalle lähetettiin kirje, jossa ehdotettiin neuvonta-aikaa ja pyydettiin ottamaan yhteyttä, mikäli ehdotettu ajankohta ei sovi tai muutoin haluaa perua kiinteistökohtaisen neuvontakäynnin. Kohdealue lähdettiin kartoittamaan suunnitelmallisesti yhdellä kertaa. Putkimies -malli Yleisneuvontatilaisuuksien ja muun tiedottamisen kautta pyrittiin löytämään ne kiinteistöt, jotka tarvitsevat ja haluavat neuvoja sekä ohjeita jätevesien käsittelyyn. Kiinteistönomistaja otti neuvojaan yhteyttä, jolloin neuvonta-ajankohta sovittiin. Putkimies-mallin toimintaa voitiin tehostaa esimerkiksi jakamalla tiedotuskirjeitä jätevesineuvonnasta paikallisesti kiinteistönomistajien postilaatikkoihin. Tiedotuskirjeessä muun muassa kerrottiin millä viikoilla jätevesineuvoja on alueella liikenteessä.

15 12 "Nuohooja" -malli "Putkimies" -malli Myönteiset puolet: - matkakustannuksia säästyy - kiinteistönomistajia voidaan helpommin kannustaa yhteishankintoihin - ajankäyttö paremmin hallittavissa - paikallisesti jätevesienkäsittelyyn liittyvät asiat nousevat hvyin esille - neuvontatyössä tarvittavav alueellinen pohjatieto on tehokkaammin käytettävissä (mm. pohjavesialueet, kunnan rakennusjärjestys, ympäristönsuojelumääräykset, vesihuollon kehittämissuunnitelma) Muonteiset puolet: - neuvonta kohdentuu niille kiinteistöjenomistajille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat - neuvontaan ja ohjeistukseen suhtaudutaan myönteisemmin kuin "Nuohooja" käynnillä - neuvontakäynti johtaa todennäköisesti käytännön toimenpiteisiin - neuvonta hajautuu tasapuolisesti ympäri Kainuuta Huonot puolet: - kaikki alueella asuvat kiinteistöjenomistajat eivät tarvitse neuvontaa - turhia kiinteistökäyntejä ei voida välttää, koska vain osa kiinteistöjenomistajista on paikalla (usein ei ilmoitetava, vaikka tiedetään, että ei olla tavattavissa ehdotettuna ajankohtana) Huonot puolet: - matkakustannukset nousevat, koska käytännössä neuvontakäyntien kokoaminen alueittai tietylle päivälle ei ole aina mahdollista - neuvontakäyntien valmisteluaika kasvaa 6.2 Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien taso Kiinteistökohtaisia neuvontakäyntejä tehtiin 154 kpl. Vakituisesti asutuista neuvonnan kohteena olleista kiinteistöistä suurin osa oli rakennettu 1980-luvulla. Kaaviosta 1. käy esille, että useiden vakituisesti asuttujen kiinteistöjen jätevesijärjestelmään on jo vuosien saatossa tehty muutoksia. Eniten muutoksia tai järjestelmän rakentamisia on tehty 1980-luvulla. Monet tuolloin rakennetut jätevesijärjestelmät ovat jo kuitenkin uusimisen tarpeessa, eivätkä täytä nykyisiä jätevesien-puhdistusvaatimuksia. Neuvonnan kohteena olleista vapaa-ajan kiinteistöistä suurin osa oli rakennettu 1950-luvulla tai ennen sitä. Aluksi nämä kiinteistöt olivat olleet varustelutasolta

16 13 hyvin yksinkertaisi. Myöhemmin niin oli asennettu mm. vesijohdot ja sen myötä oli rakennuttu jätevesijärjestelmä (kaavio 2.). Vakituisesti asutut kiinteistöt 126 kpl: rakennusvuosi ja jätevesijärjestelmän rakennusvuosi jätevesijärjestelmän rakentamisvuosi vakituisesti asutut kiinteistöt, rakentamisvuosi Kaavio 1. Vakituisesti asutut kiinteistöt: rakentamisvuosi ja jätevesijärjestelmän rakentamisvuosi Vapaa-ajan kiinteistöt 28 kpl: rakennusvuosi ja jätevesijärjestelmän rakennusvuosi vapaa-ajan kiinteistöt, rakentamisvuosi jätevesijärjestelmän rakentamisvuosi Kaavio 2. Vapaa-ajan kiinteistöt: rakentamisvuosi ja jätevesijärjestelmän rakentamisvuosi

17 14 Kiinteistöjen jätevesijärjestelmät arvioitiin neliportaisesti: vähäinen jätevesimäärä, järjestelmä kunnossa, pieniä toimenpiteitä tai toimivuuden tehokkaampi seuranta ja jätevesijärjestelmä ei täytä vaatimuksia. Vähäinen jätevesimäärä, puhdistusvaatimus ei koske tätä kohdetta, siten järjestelmä kunnossa Kiinteistön jätevesijärjestelmä täyttää asetuksen vaatimukset Jätevesijärjestelmän toimivuutta seurattava tai pieniä muutoksia tehtävä (esim. umpisäiliöstä puuttuu hälytin tai maaperäkäsittely mahdollisesti uusittava lähitulevaisuudessa) Jätevesijärjestelmä ei täytä asetuksen vaatimuksia, järjestelmä uusittava tai korjattava mennessä Vakituisesti asuttujen kiinteistöjen jätevesijärjestelmistä hieman alle 70 % on korjauksen tarpeessa ja vapaa-ajankiinteistöjen osalta vastaavasti hieman alle 50 %. Vapaa-ajankiinteistöt 28 kpl, arvio jätevesijärjestelmän uusimistarpeesta % 11 % 11 % 32 % jätevesimäärä vähäinen nykyisellään, ei vaadi toimenpiteitä järjestelmä kunnossa, ei vaadi toimenpiteitä järjestelmä vaatii seurantaa ja kunnostustoimia tulevaisuudessa, tai pieniä parannuksia heti järjestelmä ei täytä vaatimuksia 1 % Vakituisesti asutut kiinteistöt 126 kpl, arvio jätevesijärjestelmän uusimistarpeesta % 11 % 19 % jätevesimäärä vähäinen nykyisellään, ei vaadi toimenpiteitä järjestelmä kunnossa, ei vaadi toimenpiteitä järjestelmä vaatii seurantaa ja kunnostustoimia tulevaisuudessa, tai pieniä parannuksia heti järjestelmä ei täytä vaatimuksia

18 15 Taulukossa 6. on jaoteltu 2014 neuvonnan kohteena olleiden kiinteistöjen jätevesijärjestelmien toimivuus sen mukaisesti, käsitelläänkö kaikki jätevedet samassa järjestelmässä vain onko kyseessä ns. 2-putki järjestelmä. TAULUKKO 6. Yhteenveto kiinteistökäynneistä 1) Järjestelmä, jossa kaikki jätevedet käsitellään yhdessä (sis. vesi-wc) Vakituinen asutus Vapaa-ajan asutus Kpl % Kpl % Saostussäiliö (1, 2 tai 3-osastoinen), joiden jälkeen ei muuta käsittelyä Muu (järjestelmä joka ei ole riittävä) Järjestelmä riittämätön - yhteensä 85 55,2 13 8,4 Vanha maaperäkäsittely 6 5 Muu (pieniä toimia vaativa tai vanheneva ratkaisu) 1 Pieniä toimia vaativa tai vanheneva ratkaisu yht. 7 4,5 5 3,2 Toimiva ja riittävä maaperäkäsittely 5 1 Toimiva ja riittävä laitepuhdistamo 3 Kaikki jätevedet umpisäiliöön 1 Muu (järjestelmä kunnossa) Järjestelmä kunnossa - yhteensä 9 5,8 1 0,6 Yhteensä , ,3 2) Järjestelmä, jossa wc-vedet ja muut jätevedet käsitellään erikseen tai wc-vesiä ei ole Vakituinen asutus Vapaa-ajan asutus Kpl % Kpl % Järjestelmä riittämätön - yhteensä 1 0,6 Pieniä toimia vaativa tai vanheneva ratkaisu yht ,4 4 2,6 Umpisäiliö + toimiva ja riittävä maaperäkäsittely ,3 Umpisäiliö + toimiva ja riittävä laitepuhdistamo (harmaavesisuodatin) Umpisäiliö + muu riittävä käsittely Kuivakäymä + toimiva ja riittävä maaperäkäsittely 1 0,6 Kuivakäymä + toimiva ja riittävä laitepuhdistamo (harmaavesisuodatin) Kuivakäymälä + muu riittävä käsittely Muu (järjestelmä kunnossa) Järjestelmä kunnossa - yhteensä 5 3,2 2 1,3 Jäteveden määrä vähäinen - yhteensä 1 0,6 3 1,9 Yhteensä 25 16,3 9 5,8

19 16 Kiinteistökohtaisen neuvonnan kohteena olleista jätevesijärjestelmistä suurin osa oli sellaisia, että kaikki jätevedet käsitellään yhdessä. Yleisin vakituisesti asuttujen kiinteistöjen jätevesijärjestelmä koostuu kahdesta saostuskaivosta, joiden perässä on kivipesä tai vedet johdetaan suoraan ojaan. Vakituisesti asutuista kiinteistöistä noin joka kahdeksas (12 %) kuului automaattisen ikävapautuksen piiriin. Näiden kiinteistöjen osalta ei tällä hetkellä ole tarpeen ryhtyä toimenpiteisiin. Ohjeita tarvittavista toimista annettiin tulevaisuutta ajatellen, jolloin esimerkiksi kiinteistön omistajuus on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle. Vakituisestiasutut kiinteistöt 126 kpl 12% 62% 1% 10% 15% Viime kesänä neuvonnankohteena olleista kiinteistöistä noin kolmannes kuului vesijohtoverkoston piiriin. Kaaviossa 3. on esitetty kiinteistöjen talousvedenhankinta kunnan verkosto porakaivo rengaskaivo järvi yhteinen kaivo kantovesi 13 Kaavio 3. Kiinteistöjen vedenhankinta

20 Kiinteistökäyntien yhteydessä annetut neuvot Neuvontakäynti aloitettiin selvittämällä lähtötiedot, joilla on merkitystä siihen, miten jätevedet tulisi käsitellä, jotta jätevesiasetuksen ja kuntien määräykset sekä velvoitteet täytetään. Sen jälkeen kartoitettiin yhdessä kiinteistönomistajan tai joissain tapauksissa vuokralaisen kanssa kiinteistön nykyinen jätevesien käsittelyjärjestelmä. Jätevesineuvoja täytti kiinteistöllä taustatietokaavake, johon kirjattiin mm. seuraavia asioita (liite 1): - kiinteistön omistaja ja yhteystiedot - kiinteistön sijainti (haja-asutusalue, taajama, pohjavesialue, ranta-alue) - vedenhankinta ja arvio kulutuksesta (porakaivo, rengaskaivon, joku muu) - varustelutaso (wc, tiskikone, suihku, sauna) - nykyinen jätevesijärjestelmä (kaivot, purkupaikka, huolto ja korjaus) Laki edellyttää, että jokaisella kiinteistöllä tulisi olla laadittuna selvitys jätevesienkäsittelystä, sekä huolto- ja käyttöohjeet. Kiinteistökäyntien yhteydessä tuli selkeästi esille, että vain muutamilla kiinteistöillä oli laadittuna edellä mainittu selvitys. Kiinteistökäynnillä täytettiin kaavake, joka on liitteessä 1. Alkuperäinen (tarvittavilta osin täytetty) kaavake jäi kiinteistölle ja neuvojalle jäi siitä jäljennös raportointia varten. Viime kesänä tehtyjen neuvontakäyntien myötä kiinteistöille jäi ainakin selvitys kiinteistön jätevesienkäsittelystä. Kiinteistökäynnin yhteydessä kerrottiin lainsäädännön vaatimuksista ja konkretisoitiin mitä ne merkitsevät kyseessä olleen kiinteistön osalta. Neuvontatyön tuloksena kiinteistönomistaja oli selvillä oman jätevesijärjestelmänsä nykytilasta. Mikäli todettiin, että jätevesienkäsittelyä tulee tehostaa, annettiin kiinteistönomistajalle ohjeita miten asiassa tulee edetä. Kaaviossa 1 on esitetty kiinteistökäynneillä ehdotetut toimenpiteet. Tapauskohtaisesti kiinteistölle jätettiin mm. seuraavaa aineistoa: - selvityskaavake jätevesienkäsittelystä sekä käyttö- ja huolto-ohjeet - Hyvä jätevesien käsittely esite - Haja-asutuksen jätevesiasiat kuntoon askel askeleelta esite - kuntien viranomaisten ja jätevesisuunnittelijoiden yhteystietoja - sakokaivolietteen käsittely ohje - kuivakäymälä ABC

21 18 Neuvontakäyntien yhteydessä annetut ohjeet, eivät poissulje muita vaihtoehtoja. Joidenkin kiinteistöjen osalta neuvonnan yhteydessä on voitu antaa laaja kirjo eri vaihtoehtoja, joita kiinteistönomistaja on jäänyt harkitsemaan (kaavio 4.). Esimerkiksi kiinteistönomistajan harkintaan on jäänyt, onko hän valmis luopumaan vesikäymälästä. Kyseisessä tilanteessa lähes kaikki vaihtoehdot ovat vielä käytettävissä. Ehdotetut toimet Kaavio 4. Kiinteistökäynnillä ehdotetut toimenpiteet 1. wc:n vaihto kuivakäymäläksi tai kuivakäymälä lisäksi 2. koko jätevesien käsittelyjärjestelmän uusiminen 3. wc:n uusinta vähävetiseksi huutelukäymäläksi 4. saostussäiliöiden kunnostus 5. saostussäiliöiden lisäys (esim. osasto lisää) 6. umpisäiliö 7. hälyttimen lisäys umpisäiliöön 8. maapuhdistamo, jonka tyypin suunnittelija valitsee 9. imeytyskentän rakentaminen 10. maasuodattamon rakentaminen 11. fosforinpoiston lisääminen 12. harmaavesisuodatin 13. laitepuhdistamo 14. yhteisratkaisu naapureiden kanssa kannattaisi selvittää 15. muu, mikä?

22 Johtopäätöksen kiinteistökäyntien pohjalta Hajajätevesineuvonta hankkeen toiminta-alueena oli koko Kainuu. Hankkeen pääpaino oli kiinteistökohtaisessa neuvonnassa, jonka lisäksi neuvontaa tarjottiin mm. puhelimitse ja eripuolilla Kainuuta järjestetyissä tilaisuuksissa ja tapahtuminen yhteydessä. Vakituisesti asuttujen kiinteistöjen jätevesijärjestelmien saneeraustarve vaihteli kunnittain. Kohdennetun neuvonnan yhteydessä annettujen arvioiden sekä tarjottujen neuvonta-aikojen perumisen syiden perusteilla voidaan karkeasti arvioida, että ei täytä vaatimuksia järjestelmiä on %.(kaavio 1.) Kajaanin alueella vähäisemmän korjaustarpeen taustalta löytyy ohjaus kaksoisviemäröintijärjestelmien rakentamiseen, jota on suosittu jo 80-luvulta lähtien. Kuhmo ja Suomussalmi ovat puolestaan hyvin samankaltaisen korjaustarpeen edessä. (kaavio 5.) Arvio vakituisesti asuttujen kiinteistöjen jätevesijärjestelmän uusimistarpeesta (n=150) 64,4 % 68,4 % 44,8 % 31,5 % 26,3 % 20,7 % 34,5 % 4,1 % 5,3 % JÄRJESTELMÄ KUNNOSSA VAATII SEURANTAA EI TÄYTÄ VAATIMUKSIA Kuhmo Kajaani Suomussalmi Kaavio 5. Jätevesijärjestelmien arvioitu saneeraustarve Kaikkiaan vanhojen järjestelmien korjaustarve on valtava ja neuvontaa tullaan tarvitsemaan myös tulevana kesänä. Kaaviossa 2. on esitetty arvio vakituisesti sekä vapaa-ajankäytössä olevien kiinteistöjen jätevesijärjestelmistä.

23 20 7 PALAUTE Jätevesineuvontaan on pääasiallisesti suhtauduttu myönteisesti, vaikka paikoin kiinteistönomistajat eivät näe aiheellisena tehostaa jätevesijärjestelmän toimivuutta siirtymäaikana. Neuvontakäynneistä ei ole kerätty erikseen palautetta kiinteistöjen omistajilta, mutta useat heistä ovat kertoneet, että on todella hyvä asia, kun jätevesineuvojalla on mahdollisuus tulla kiinteistölle kertomaan vaihtoehdoista ja käytännöntoimista, kuten lupien hankinnasta. Positiivinen palaute Muutamalla kiinteistöllä mainittu, että tämän kaltainen kiinteistökohtainen neuvonta on mainio tapa viedä tietoa ihmisille Muutamat vapaa-ajan kiinteistöjen asukkaat/omistajat arvostivat sitä, että tullaan käymään tilauksesta, kun ovat kiinteistöllään. Tunnuttiin arvostavan myös sitä, ettei tietoja luovuteta eteenpäin ja että annetaan neuvontaa puolueettomasti. Jotkut järjestelmän uusintaa jo valmiiksi suunnitelleet ja toteuttaneet ovat tykänneet, kun voi käyttää vielä tällaisen neuvontamahdollisuuden hyödyksi ennen laajempaa suunnittelutyötä tai järjestelmän kehittämistä. Negatiivinen palaute Monia ei edelleenkään kiinnosta jätevesiasiat lainkaan, jonka vuoksi tuli joitain perumisia. Monet pitävät jätevesiasetusta järjettömänä ja jotkut myös rahastuskeinona. Jotkut ovat jääneet empimään ja seuraamaan tilannetta jätevesiasioissa liikkuneiden juttujen ja mediassa esitettyjen asioiden vuoksi. Muutamilla käynneillä syytettiin maataloutta yhtenä pahana vesistöjen ja luonnon saastuttajana ja ettei vähäisten ihmisten jätökset vaikuta (lannanlevitys pelloille ja ojitukset pääasiassa). Jätevesilainsäädäntöä pitäisi järkeistää. Muutamassa tapauksessa mainittiin myös, että muut ihmisten aiheuttamat asiat saastuttavat enemmän kuin jätevedet. Jotkut ovat epäuskoisia uusien laitteiden ja järjestelmien toimivuudesta käytännössä. Joistain käytössä olevista uusista järjestelmistä annettiin negatiivista palautetta. (epäiltiin puhdistustehoa, oli ollut ongelmia esim. sulana pysymisessä ym.) Heräsi ihmettelyä, että mitä vikaa betonirenkaisissa kaivoissa on, kun ei riitä käsittelyyn.

24 21 8 TULOKSET Suomen Ympäristökeskus kerää tietoja eri puolella Suomea toimivista neuvontahankkeista. Yhtenä seurattava ja vertailussa mukana olevana indikaattorina on hankkeen kustannuksien suhteuttaminen neuvonnan toteutumiseen (taulukko 7.). Vertailuluku vaihtelee eri neuvontahankkeiden välillä, eikä se yksiselitteisesti kuvaa neuvonnan tehokkuutta tai laadukkuutta. Pääsääntöisesti vertailuluku on niiden hankkeiden osalta pienempi, jotka toteuttavat neuvontaa Nuohooja-mallin mukaisesti. Pohjois-Suomessa toimivien hankkeiden vertailuluku oli suurempi, joka osin johtuu pidemmistä välimatkoista ja Putkimies-mallin käyttämisestä kiinteistökohtaisen neuvonnan lähtökohtana. TAULUKKO 7. Hankkeen kokonaiskulut (ARVIO)= (ajalle ) Yleisneuvonta (puhelin, netti, yleisötilaisuudet) kerroin 10 yht. 174 kpl henkilöitä Yksilöllinen neuvonta kerroin 40 yht. 71 kpl talouksia Kiinteistökohtainen neuvonta kerroin 100 yht. 154 kpl talouksia =,, = 466,75 Kiinteistökohtaisien neuvontakäyntien ja yleisneuvontatilaisuuksien lisäksi neuvontahanke on edistänyt viemäröintiosuuskuntien suunnittelua ja käytännön toimenpiteiden aloittamista. Kuluneen vuoden aikana Kajaanin lähialueelle on perustettu uusi viemäriosuuskunta ja toisen olemassa olevan osuuskunnan laajentamisesta on tehty alueen asukkaille kysely yhteistyössä paikallisen kyläyhdistyksen kanssa. Kiinteistökohtaisia neuvontakäyntejä tehtiin eniten Kuhmossa, Kajaanissa ja Suomussalmella. Näiden kuntien alueella tehtiin kesän 2014 aikana neuvontakäyntejä kohdennetusti ennalta valituilla alueilla (kaavio 6.).

25 Puhelinneuvonta Kiinteistökäynnit Tilaisuuksiin osallistuneet Neuvontapisteet Kaavio 6. Hajajätevesineuvonnan jakautuminen kuntakohtaisesti taulukossa 7. käytettyjen painotuksien mukaisesti Taulukossa 9 on esitetty kuntakohtaisesti jätevesijärjestelmien saneeraukseen haetut toimenpideluvat ja rakennusluvan mukaisten hankkeiden yhteydessä saneeratut järjestelmät. Joidenkin kuntien osalta ei ollut tarkkoja tietoja käytettävissä, että kuinka monta jätevesijärjestelmää on rakennettu muun korjausrakentamisen yhteydessä. Sotkamon ja Suomussalmen kunnissa luvitettavasta jätevesisuunnitelmasta lausunnon antaa myös ympäristönsuojelusihteeri, jolloin sitä kautta saneerauksen kohteeksi tulleet järjestelmät on helpommin löydettävissä. Kolmen kunnan osalta ei ole tullut tietoja rakennetuista tai saneeratuista jätevesijärjestelmistä.

26 23 TAULUKKO 9. Jätevesijärjestelmien saneeraukseen haetut luvat vuosina jätevesijärjestelmä uusittu 2. muun rakentamisen yht. arvio on (sulkeissa) jätevesijärjestelmä uusittu 2. muun rakentamisen yht. arvio on (sulkeissa) jätevesijärjestelmä uusittu 2. muun rakentamisen yht. arvio on (sulkeissa) yhteensä Hyrynsalmi 6 0 (2) (2) Kajaani 13 6 (4) 3 (4) 16 + (12) Kuhmo (4) 5 (4) 17 +(8) Paltamo 4 (8) (8) Puolanka 2 (2) 1 (2) 1 + (6) Ristijärvi 3 1 (1) 2 (2) 6 + (3) Sotkamo Suomussalm (4) 35 + (4) Vaala Yhteensä (27) = (16) = (43) Näyttää sille, että jätevesijärjestelmien uudistaminen ei ole vilkastunut merkittävästi viimeisten kolmen vuoden aikana. Kainuussa jätevesijärjestelmien uusiminen oli vilkkainta vuosina , jolloin esimerkiksi Sotkamossa saneerauksen kohteena oli ollut noin 50 järjestelmää vuodessa. Arvion mukaan jätevesisuunnitelmia kuitenkin laadittiin viime vuonna jo enemmän kuin edellisenä vuotena. Kiinteistöjen omistajat eivät välttämättä hae toimenpidelupaa välittömästi suunnitelman saatuaan. Viime kesänä kiinteistökohtaisten neuvontakäyntien yhteydessä tuli vastaan hieman alle 10 jätevesisuunnitelmaa, jotka oli jo teetetty aikaisempina vuosina, mutta lupaa ei vielä ollut haettu. Kahden neuvontakäynnin perimmäisenä tarkoituksena olikin, että kävisimme vielä yhdessä jätevesisuunnitelman läpi, ennen toimenpideluvan hakemista.

27 LIITE 1 1/5 TIETOJEN KERÄYS Neuvojan nimi ja puhelinnumero Päivämäärä Neuvontaan osallistunut henkilö / asema (esim. vuokralainen) Olen osallistunut neuvontaan vapaaehtoisesti ja allekirjoituksellani varmistan, että neuvonta on tapahtunut mainittuna ajankohtana TAUSTATIEDOT Kiinteistön omistaja / asukas: Puhelinnumero ja sähköpostiosoite Kunta Kiinteistön osoite Postinumero ja postitoimipaikka KIINTEISTÖN TIEDOT Rakennusvuosi Pinta-ala Rakennuksen käyttö ympärivuotinen asuminen vapaa-ajan asuminen, käyttö pv/vuosi Tila ja RN:o Tontin koko, m 2 Asukkaita, kpl Jätevesijärjestelmästä on: selvitys/suunnitelma käyttö- ja huolto-ohjeet ikäperusteisen vapautuksen edellytys on olemassa Kiinteistöllä sijaitsevat rakennukset, joista voi aiheutua jätevesipäästöjä KIINTEISTÖN SIJAINTI normaali haja-asutusalue taajaan rakennettu alue pohjavesialue, lk. ranta-alue, etäisyys vesistöön metriä VEDEN HANKINTA (juomavesi ja pesuvesi) vesihuoltolaitos (kunta/vesiosuuskunta), nimi porakaivo rengaskaivo järvi yhteinen kaivo muu, mikä? Arvioitu etäisyys talousvesikaivolta nykyiseen jätevesien käsittelyjärjestelmään metriä TALOUSVEDEN JOHTAMINEN RAKENNUKSEEN painevetenä (vesijohtoverkosto, pumppu) kantovesi (tai tilapäinen vesiletku) vesimittari käytössä, arvioitu vedenkulutus/ vuosi

28 LIITE 1 2/5 VARUSTELU WC tiskikone pyykkikone suihku sauna Onko tiedossa olevia muutoksia varustelussa/vedenhankinnassa ei kyllä, mitä ja milloin? kuivakäymälä kompostoiva erotteleva muu, mikä? VIEMÄRÖINTI 1 putkiviemäröinti 2 putkiviemäröinti Onko WC:n erillisviemäröinti mahdollista kyllä ei NYKYINEN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄ KIINTEISTÖLLÄ Järjestelmän rakennusvuosi: Tehdyt muutokset: JÄTEVESIEN KÄSITTELY Vesikäymälävedet johdetaan umpisäiliöön yhteiskäsittelyyn muiden jätevesien kanssa muualle, minne? Muiden jätevesien käsittely umpisäiliö saostussäiliö/saostuskaivo, josta ne johdetaan maasuodattamoon maahanimeyttämöön kivipesään tai imeytyskaivoon avo-ojaan muualla, minne? pienpuhdistamo yksinkertainen maaperäkäsittely kivipesä tai imeytyskaivo muu, mikä UMPISÄILIÖ tilavuus m 3 säiliön ikä vuotta materiaali muovi betoni muu, mikä? onko säiliössä täyttymishälytin? kyllä ei onko säiliö tiivis? kyllä ei säiliön valmistaja ja malli Umpisäiliölietteen käsittely: Kuinka usein umpisäiliö tyhjennetään? kertaa/vuosi Kuka tyhjentää umpisäiliön? Mihin lietteet toimitetaan? Tarkastus 5 vuoden välein

29 LIITE 1 3/5 SAOSTUSSÄILIÖ/SAOSTUSKAIVO 1-osainen 2-osainen 3-osainen 1-osan vesitilavuus m 3 2-osan vesitilavuus m 3 3-osan vesitilavuus m 3 yhteistilavuus m 3 arvio tilavuudesta materiaali muovi betoni muu, mikä? onko kaivojen poistoputkissa T-haarat kyllä ei saostuskaivojen ikä vuotta Saostussäiliölietteen käsittely: Kuinka usein säiliöt tyhjennetään? kertaa/vuosi Kuka tyhjentää saostussäiliöt? Mihin lietteet toimitetaan? Tarkastus 5 vuoden välein VESIEN JOHTAMINEN SAOSTUSSÄILIÖSTÄ maasuodattamoon kentän pinta-ala m 3, imeytysputket kpl, tuuletusputket kpl tehostettu fosforinpoisto maahanimeyttämöön kentän pinta-ala m 3, imeytysputket kpl, tuuletusputket kpl kivipesään tai imeytyskaivoon (alleviivaa), tilavuus m3 avo-ojaan muualla, minne? ei tietoa PIENPUHDISTAMO Valmistaja Malli Prosessi aktiiviliete biosuodin bioroottori Toiminta jatkuvatoiminen panos Ylijäämälietteen tyhjennys krt/vuosi Minne liete toimitetaan Rakenteen ja toiminnan tarkastus 10 vuoden välein Purkujärjestelyt avo-ojaan suoraan järveen/jokeen maaperään

30 LIITE 1 4/5 AIKATAULU JA ARVIO JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN UUSIMISTARPEESTA Jätevesimäärä vähäinen nykyisellään, ei vaadi toimenpiteitä ei järeitä laitteita, vesien hallittu maahan johtaminen Järjestelmä kunnossa, ei vaadi toimenpiteitä asianmukainen käyttö ja huolto järjestelmä on uusi huolto- ja käyttöohjeiden teko Järjestelmä vaatii seurantaa ja kunnostustoimia tulevaisuudessa, tai pieniä parannuksia heti selvityksen teko ja päivittäminen tuuletusputket T-haarat tiivistykset umpisäiliön täyttymishälytin muut, mikä? Järjestelmä ei täytä vaatimuksia ei minkäänlaista puhdistusjärjestelmää kaikille vesille vain 1-2 saostussäiliötä saostussäiliöt tai umpisäiliö ovat vanhoja saostussäiliöissä ei ole pohjaa jätevedet johdetaan maastoon käsittelemättömänä toimintahäiriöt muu, mikä? EHDOTETUT TOIMENPITEET JA VAIHTOEHDOT Jätevesijärjestelmän dokumentointi ja aikataulu laaditaan selvitys laaditaan suunnitelma jätevesien käsittelyn tehostaminen/uusiminen yleiset käyttö- ja huolto-ohjeet jätetty kiinteistölle jätevesien käsittelyjärjestelmä on kokonaisuudessaan uusimisen tarpeessa Jätevesijärjestelmän kunnostaminen / kuormituksen vähentäminen wc:n vaihto kuivakäymäläksi tai kuivakäymälä lisäksi saostussäiliöiden kunnostus hälyttimen lisäys umpisäiliöön Jätevesien käsittelyjärjestelmän uudistaminen maapuhdistamo, jonka tyypin suunnittelija valitsee umpisäiliö harmaavesisuodatin laitepuhdistamo saostussäiliöiden uusiminen wc:n uusinta vähävetiseksi huuhtelukäymäläksi saostussäiliöiden lisäys (esim. osaston lisäys) fosforinpoiston lisääminen kunnalliseen viemäröintiin liittyminen imeytyskentän rakentaminen maasuodattamon rakentaminen yhteisratkaisu naapureiden kanssa kannattaisi selvittää muu, mikä?

31 LIITE 1 5/5 ASEMAPIIRUSTUS: Jos kiinteistöllä on asemapiirustus (kartta kiinteistöstä), jossa käy ilmi jätevesijärjestelmän sijainti kiinteistöllä, niin laitetaan siitä kopio selvityksen liitteeksi. Jos asemapiirustusta ei ole, tai siihen ei ole merkitty jätevesijärjestelmän sijaintia, niin kiinteistön tilanteesta voi itse laatia piirroksen. Piirroksessa on tarpeen esittää kiinteistöllä olevat rakennukset, salaojat, talousvesikaivot (omat ja lähellä olevat naapurin kaivot), jätevesien käsittelyjärjestelmä, jätevesien purkupaikka, kiinteistön rajat, vesistöt ym.

Jätevesiklinikat. Liite 1.2.

Jätevesiklinikat. Liite 1.2. Jätevesiklinikat Liite 1.2. Osallistujien Tilaisuuden Kuvaus tilaisuuden ohjelmasta ja analyysi onnistumisesta (mm. tilaisuudessa tehtyjen yhteydenottojen Tilaisuuden järjestäjä Päivämäärä määrä kustannukset

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Selvitys haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta 2015. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus 5.10.2015

Selvitys haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta 2015. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus 5.10.2015 Selvitys haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta 2015 Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus 5.10.2015 Sisällys 1. Tausta ja toimeksianto... 3 1.1 Aiemmin tehtyjä selvityksiä...

Lisätiedot

Rakennuksen haltijan nimi ja yhteystiedot (jos eri kuin omistaja): Tilan nimi ja Rn:o / Kortteli ja tontin nro: henkilöä

Rakennuksen haltijan nimi ja yhteystiedot (jos eri kuin omistaja): Tilan nimi ja Rn:o / Kortteli ja tontin nro: henkilöä Säilytettävä kiinteistöllä, esitetään viranoaiselle tarvittaessa RAKENNUKSEN OMISTAJA Nii: Osoite: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYS Puhelin koti/työ: Rakennuksen haltijan nii ja yhteystiedot (jos eri kuin

Lisätiedot

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke Hankkeen sisältö ja toteutus Hanketta hallinnoi Kymijoen vesi ja ympäristö ry Hankkeessa toimii projektipäällikkö ja neljä jätevesineuvojaa, toimipisteet ovat Kouvolassa,

Lisätiedot

KIINTEISTÖN HALTIJA Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ Kiinteistön osoite Kiinteistön rek.n:o Kiinteistön valmistumisvuosi Peruskorjausvuodet

Lisätiedot

Selvitys jätevesien johtamisesta

Selvitys jätevesien johtamisesta Selvitys jätevesien johtaisesta 1. Kiinteistönhaltija Nii jakeluosoite, postinuero ja -toiipaikka Selvitys on säilytettävä kiinteistöllä ja tarvittaessa esitettävä valvontaviranoaiselle OSYT 2015 puhelinnuero

Lisätiedot

Diaarinumero (Viranomainen täyttää) VAPAUTUSHAKEMUS VESIJOHTOON JÄTEVESIVIEMÄRIIN SADEVESIVIEMÄRIIN LIITTYMISESTÄ OHJEITA: Täyttäkää kaikki kohdat huolellisesti. Jokaisesta vesipisteitä tai viemärin sisältävästä

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o Jalasjärven kunta Tekninen osasto Ympäristötoimi Kirkkotie 4, PL 12 61601 Jalasjärvi SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 1. KIINTEISTÖN OMISTAJAN/HALTIJAN TIEDOT : : virka-aikana: Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYSLOMAKE Asikkalan kunta Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan Rakennusvalvonta rakennusvalvontaan Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE Kiinteistönhaltija Nimi Osoite Puhelinnumero ja sähköpostiosoite Tiedot kiinteistöstä omistus vuokra Kiinteistön osoite Kylä ja RN:o Käyttötarkoitus

Lisätiedot

Kainuun jätevesi -hanke

Kainuun jätevesi -hanke Kainuun jätevesi -hanke 1.4.2013 31.3.2014 JOHDANTO Valtioneuvosto hyväksyi 10.3.2011 jätevesiasetuksen, jossa määritellään uudet vähimmäisvaatimukset haja-asutusalueen talousjätevesien puhdistustasolle.

Lisätiedot

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 2007 1. KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: 2. RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista?

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? Haja-asutusalueiden jätevesien vaikutus kohdistuu pääosin lähiympäristöön. Maahan johdetut jätevedet voivat

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011)

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Huom. Kiinteistöllä säilytettävä TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Yhteenveto jätevesijärjestelmän suunnitelmasta Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

Kylä: Tilan nimi ja RN:o: Tilan pinta-ala m 2 :

Kylä: Tilan nimi ja RN:o: Tilan pinta-ala m 2 : YHTEENVETO JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SUUNNITELMASTA Toiitetaan suunnitelan yhteydessä kunnan rakennusvalvontaan Saapunut / pvä: Uusi jätevesijärjestelä Vanhan jätevesijärjestelän uusiinen Rakennuslupanuero:

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Lähtötilanne 2011

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Lähtötilanne 2011 HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Lähtötilanne 2011 Minttu Peuraniemi Karolina Örnmark Lohja 2010 Sisältö Termien selityksiä... 3 1. Johdanto... 4 2. Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla... 5 3. Vaatimusten

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2012. Loppuraportti 15.11.2013 Nina Pimiä

Haja-asutusalueen jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2012. Loppuraportti 15.11.2013 Nina Pimiä Raportti Tekninen korjaus kaavioon 7.2.2014 Haja-asutusalueen jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2012 Loppuraportti Nina Pimiä Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK University of Applied Sciences Postiosoite/

Lisätiedot

TALOUSVESIEN KÄSITTELY

TALOUSVESIEN KÄSITTELY Antti Lammi 18.3.2010 TALOUSVESIEN KÄSITTELY ASETUS ASTUI VOIMAAN 1.1.2004 VUODEN 2005 LOPPUUN MENNESSÄ JOKAISEN PITI TEHDÄ KIINTEISTÖLLE SELVITYS NYKYISESTÄ JÄRJESTELMÄSTÄ JA LAATIA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Hämeenkyrön kunta, Ympäristönsuojelu Hollitie 7, 39100 HÄMEENKYRÖ Saapumispäivä Käsittely 1(6) SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Selvitys säilytetään kiinteistöllä ja esitetään

Lisätiedot

Lisäksi tähän koulutusohjelmaan on koottu mallipohjia neuvontahankkeen raportointia varten.

Lisäksi tähän koulutusohjelmaan on koottu mallipohjia neuvontahankkeen raportointia varten. HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMISEN KOULUTUSOHJELMA 2015 A) YLEISTÄ Tausta Valtion avustukset jaetaan valtakunnallisen jätevesineuvonnan toteuttamiseksi vuodelle 2015. Neuvonnassa noudatetaan

Lisätiedot

Maaliskuussa 2011 muutettiin ympäristönsuojelulakia sekä kumottiin vanha jätevesiasetus ja annettiin uusi jätevesiasetus.

Maaliskuussa 2011 muutettiin ympäristönsuojelulakia sekä kumottiin vanha jätevesiasetus ja annettiin uusi jätevesiasetus. Maaliskuussa 2011 muutettiin ympäristönsuojelulakia sekä kumottiin vanha jätevesiasetus ja annettiin uusi jätevesiasetus. -> Tavoitteena selkeyttää ja kohtuullistaa puhdistusvaatimuksia sekä ottaa kiinteistökohtaiset

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Satu Heino 1 Kuva: Satu Heino Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 4

Lisätiedot

Hakkapeliitantie Tammela

Hakkapeliitantie Tammela Uusi jätevesijärjestelmä Vanhan järjestelmän uusiminen Saapunut/Dnro: 1. Nimi KIINTEISTÖN OMISTAJA/ Osoite HALTIJA Sähköposti Puhelin virka-aikana Yhteyshenkilö, jos muu kuin hakija Yhteyshenkilön puhelin

Lisätiedot

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus, 22.5.2015 Aiheita Vesihuoltolaki Viemäristä vapautukset,

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

Kainuun jätevesi-hanke Loppuraportti 1.4.2012 31.3.2013

Kainuun jätevesi-hanke Loppuraportti 1.4.2012 31.3.2013 Kainuun jätevesi-hanke Loppuraportti 1.4.2012 31.3.2013 Sisällys 1 JOHDANTO... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kainuun tilanne... 2 2 YHTEENVETO... 4 3 KAINUUN JÄTEVESI-HANKE... 5 3.1 Hankkeen rahoitus... 5 3.2

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän suunnitelma

Jätevesijärjestelmän suunnitelma 1 Jätevesijärjestelmän suunnitelma Liite rakennus - tai toimenpidelupahakemukseen Suunnitelma koskee: sekä: uuden rakennuksen uutta jätevesijärjestelmää olemassa olevan jätevesijärjestelmän tehostusta

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla LINKKI-hankkeen tulokset 2016 Virve Ståhl, LUVY ry Jätevesiseminaari 29.3.2017 Neuvottuja kiinteistöjä Neuvottuja kohteita Kartoitus- ja neuvontakäynnit 2009-2015

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ

VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ Länsirannikon ympäristöyksikkö Vesihuoltolain (119/2001) 11. :n mukainen hakemus 1. Hakijan yhteystiedot 2. Kiinteistön tiedot Nimi Osoite Postitoimipaikka

Lisätiedot

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. NAANTALIN KAUPUNKI SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä?

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä? SELVITYS SELVITYS NYKYISESTÄ JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Säilytetään kiinteistöllä! KIINTEISTÖN- OMISTAJAN YHTEYSTIEDOT Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero KIINTEISTÖ Kaupunginosa/kylä

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri VÖYRIN KUNTA Jätevesijärjestelmä Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, 66600 Vöyri selvitys olemassa olevasta järjestelmästä jätevesijärjestelmän uusiminen uusi jätevesijärjestelmä rakennusluvan

Lisätiedot

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Jätevesineuvonnassa huomioitavaa Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 17.5.2018 Neuvontaan liittyvällä kiinteistökäynnillä tehtävä jätevesijärjestelmän arviointi Jätevesijärjestelmän

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Liite 1A KV hyväksynyt 17.5.2004 25 Ohjeet jätevesijärjestelmän valintaan, rakentamiseen ja hoitoon Kokemäen kaupungin viemärilaitoksen viemäriverkon ulkopuolisilla

Lisätiedot

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Jätevesien käsittelyn järjestäminen....on varmasti talouden yksi suurimmista hankinnoista..ei ole mikään heräteostos..kannattaa

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

Jäteveden käsittelyn tilanne Länsi-Uudellamaalla

Jäteveden käsittelyn tilanne Länsi-Uudellamaalla Jäteveden käsittelyn tilanne Länsi-Uudellamaalla LINKKI-hankkeen alustavat tulokset 2017 Karolina Örnmark, LUVY ry Loppuseminaari 27.3.2018 Kartoitus- ja neuvontakäynnit Neuvottuja kiinteistöjä Neuvottuja

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Marttila 7.12.2011 Jonna Hostikka Lainsäädäntöä Vesihuoltolaki (119/2001) Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön on liityttävä laitoksen viemäriverkostoon

Lisätiedot

Kainuun jätevesihankkeen loppuraportti

Kainuun jätevesihankkeen loppuraportti Kainuun jätevesihankkeen loppuraportti 1.4.2015 31.3.2016 Kainuun Nuotta ry JOHDANTO Hajakuormitus on yksi vesistöjen tilaa heikentävä tekijä Suomessa ja jätevesijärjestelmien muutoksilla niin kotitalouksissa

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä

Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä Jätevesien käsittely kuntoon Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä Ympäristötarkastaja Sirpa Viholainen 28.5.2011 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia Virve Ståhl Juhlaseminaari

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia Virve Ståhl Juhlaseminaari Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia 2009-2018 Virve Ståhl Juhlaseminaari 27.3.2019 Kiinteistökohtaisia kartoitus- ja neuvontakäynnit Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke 2009-2010: Erityisalueiden

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Harri Mattila 1 Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 3 Asetus talousjätevesien

Lisätiedot

Huoneistoala. m 2. vesikäymälä kuivakäymälä (liitteeksi selvitys) Erotuskaivot öljynerotuskaivo (liitteeksi selvitys)

Huoneistoala. m 2. vesikäymälä kuivakäymälä (liitteeksi selvitys) Erotuskaivot öljynerotuskaivo (liitteeksi selvitys) Suunnitela jätevesien käsittelystä 04600 Mäntsälä Saapunut Rakennusluvan nuero (liite rakennus tai toienpidelupahakeukseen) Rakennus- tai toienpideluvan hakija Jätevesijärjestelän suunnittelija Nii Osoite

Lisätiedot

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto 11.10.2011 Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn suunnittelu- ja neuvontahanke 2010-2011 Hannu Mattila Projektineuvoja

Lisätiedot

Vapautusta haetaan: Vesijohtoon liittymisestä Jätevesiviemäriin liittymisestä Hulevesiviemäriin liittymisestä

Vapautusta haetaan: Vesijohtoon liittymisestä Jätevesiviemäriin liittymisestä Hulevesiviemäriin liittymisestä KOILLIS-LAPIN Vapautushakemus vesihuoltolaitoksen YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO vesijohtoon ja viemäriin liittämisvelvollisuudesta YMPÄRISTÖNSUOJELU (Laki vesihuoltolain muuttamisesta 681/2014 11 ) KEMIJÄRVI

Lisätiedot

Rautjärven Veden toimintaalueiden

Rautjärven Veden toimintaalueiden Rautjärven Veden toimintaalueiden vesihuolto Infotilaisuus 27.2.2019 Ympäristötoimi Noudatettava lainsäädäntö Vesihuoltolaki Ympäristönsuojelulaki Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen

Lisätiedot

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

Sivu 1. MRL-lupa nro:

Sivu 1. MRL-lupa nro: Sivu 1 Mikkelin seudun 2012 Selvitys ypäristöpalvelut jätevesijärjestelästä PL 167 50101 Mikkeli Käsittelytiedot: JV-kanta nro: LIMS-kohde nro: Täyttöohjeet takasivulla MRL-lupa nro: 1. RAKENNUS- Kunta

Lisätiedot

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 www.luvy.fi Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa

Lisätiedot

Valokuituverkon suunnitteluilta

Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta ke 7.11.2012, klo 18:00 Ristijärven Yhteispalvelupiste, Ahontie 25 Valokuituverkon suunnitteluilta Laajakaista kaikille hanke ja sen eteneminen Kainuussa - Paula Karppinen,

Lisätiedot

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU 2015-hankkeen loppuraportti

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU 2015-hankkeen loppuraportti HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA HAKKU 2015-hankkeen loppuraportti Hanna Sarkki 2016 Sisällys 1. Yleistä neuvontahankkeesta... 3 2. Hankkeen suunnittelu ja hallinnointi... 3 3. Hankkeen työntekijät...

Lisätiedot

Tervetuloa! 14.1.2016

Tervetuloa! 14.1.2016 Tervetuloa! 14.1.2016 Viranomaisvalvonta rakentamisessa Maankäyttö- ja rakennuslaki 124 Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia,

Lisätiedot

NEUVO4 HANKE LOPPURAPORTTI

NEUVO4 HANKE LOPPURAPORTTI NEUVO4 HANKE LOPPURAPORTTI Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 297/2015 SISÄLLYS 1 HANKKEEN TOTEUTTAJA 1 2 HANKKEEN NIMI 1 3 YHTEENVETO HANKKEESTA 1 4 YKSITYISKOHTAINEN KUVAUS HANKKEESTA

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8)

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET Liite (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET 2010-2020 Vedenhankinta ja -jakelu Vesijohtoverkoston saneeraus Kustannusarvio n vesijohtoverkoston automatiikka ja kaukovalvonta Särkänsalmi-Taattinen-

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Pohjois-Espoon asukasfoorumi Ruskatalon auditorio, Kalajärvi, 28.10.2010 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Haja-asutusalueen jätevesien

Lisätiedot

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus -PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus Sisältö 1. HANKKEEN YHTEYSTIEDOT...3 2. HALLINNOIJA, TOTEUTUSORGANISAATIO JA RAHOITTAJAT...3 3. HANKKEEN AIKATAULU...5 4. TAUSTA JA KEHITTÄMISTARPEEN

Lisätiedot

JÄTEVESIEN AJANKOHTAISKATSAUS

JÄTEVESIEN AJANKOHTAISKATSAUS JÄTEVESIEN AJANKOHTAISKATSAUS Jätevesiblues Minttu Peuraniemi Jätevesiseminaari 14.3.2013 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

JÄTEVESITIEDOTE. Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava?

JÄTEVESITIEDOTE. Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava? Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava? JÄTEVESITIEDOTE Tämä jätevesitiedote on tarkoitettu Sinulle, joka haluat saada puolueetonta ja

Lisätiedot

Yli-Olli Heikki kuntayhtymän johtaja

Yli-Olli Heikki kuntayhtymän johtaja Opetushallitus, PL 380, 00531 Helsinki OPH Selvityslomake erityisavustus Hankeryhmä > selvitys valtionavustuksen käytöstä Koulutustaso * Ammatillinen koulutus Hakuryhmä * Ammattikoulutuksen kansainvälistyminen

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Hyvät vesihuoltopalvelut

Hyvät vesihuoltopalvelut Lounais-Suomen vesihuollon kehittämisohjelma 2014 2020 Hyvät vesihuoltopalvelut VISIO 2020 Asukkaat ja elinkeinojen harjoittajat ovat tyytyväisiä vesihuoltopalveluihin Lounais-Suomessa Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

SELVITYS & SUUNNITELMA

SELVITYS & SUUNNITELMA CW Solutions Oy 29.06.2005 1(12) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Maasuodattamo pumppukaivolla kumpuna Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Espoossa 2014

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Espoossa 2014 Haja-asutuksen jätevesineuvonta Espoossa 2014 Siikajärven uimaranta Sanna Laakso 13.11.2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Neuvontakäynti... 2 3. Neuvonnan toteutuminen... 2 4. Kohdealueet... 3 5.

Lisätiedot

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 Asetus 209/2011 talousjätevesien käsittelystä Tavoite: haja-asutusalueen kiinteistöjen

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 1 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Vesien- ja ympäristönsuojelu, ympäristöterveys Vesi- ja elintarvikelaboratorio Tutkimus, neuvonta, julkaisutoiminta Jäsenet vesien

Lisätiedot

Kainuun jätevesihankkeen loppuraportti

Kainuun jätevesihankkeen loppuraportti Kainuun jätevesihankkeen loppuraportti 1.4.2016 31.3.2017 Kainuun Nuotta ry JOHDANTO Hajakuormitus on yksi vesistöjen tilaa heikentävä tekijä Suomessa ja jätevesijärjestelmien muutoksilla kotitalouksissa

Lisätiedot

CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN

JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN Vesihuoltolaki 9.2.2001/119 - Kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma 1.4.2004 mennessä määritellään mm., mille alueilla viemäriverkosto

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2016 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen

Lisätiedot

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä 1 Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä järjestelmä vesikäymälällä järjestelmä ainoastaan pesuvesille, ns. harmaavesille järjestelmä muulle jätevedelle (esim. öljypitoiselle vedelle) Omistaja

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Tilannekatsaus 2014

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Tilannekatsaus 2014 Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Tilannekatsaus 2014 Karolina Örnmark Virve Ståhl Sisältö 1. Johdanto... 4 2. Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla... 4 3. Vaatimusten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE. Väliraportti II 28.2.2014 (1.3.2013-28.2.2014)

KUOPION KAUPUNGIN HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE. Väliraportti II 28.2.2014 (1.3.2013-28.2.2014) KUOPION KAUPUNGIN HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE Väliraportti II 28.2.2014 (1.3.2013-28.2.2014) Sisällysluettelo 1. Yleistä neuvontahankkeesta... 3 1.1 Hankkeen rahoitus... 3 2. Hankkeen organisaatio,

Lisätiedot

Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa

Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa 6.6.2008 Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa Haja-asutusalueen jätevesienkäsittelyä ohjaavat ympäristönsuojelulaki (86/2000), valtioneuvostonasetus talousjätevesien

Lisätiedot

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Helsinki 22.5.2015 Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Mitä järjestelmiä kiinteistöiltä

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti Katja Helenius Satafood Kehittämisyhdistys ry JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA - JÄNES Rahoitus:

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla LINKKI-hankkeen tulokset 2014 Karolina Örnmark ja Virve Ståhl Jätevesiseminaari 23.3.2015 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun

Lisätiedot

Ympäristösi suojelu on helppoa

Ympäristösi suojelu on helppoa 10 VUODEN TOIMINTATAKUU Ympäristösi suojelu on helppoa - uusi jätevesijärjestelmäsi Me autamme sinua Luet tätä koska haluat puhdistaa jätevetesi. Joko kunta vaatii sitä asetuksen ja lain nojalla tai haluat

Lisätiedot

SELVITYS & SUUNNITELMA

SELVITYS & SUUNNITELMA CW Solutions Oy 05.05.2005 VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla

Lisätiedot

Marttojen haja-asutusalueiden jätevesineuvonta Etelä-Karjalassa vuonna 2015

Marttojen haja-asutusalueiden jätevesineuvonta Etelä-Karjalassa vuonna 2015 HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2015 Marttojen haja-asutusalueiden jätevesineuvonta Etelä-Karjalassa vuonna 2015 1.1. - 31.12.2015 LOPPURAPORTTI Etelä-Karjalan Martat ry 2 www.martat.fi/etela-karjala

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) Kehittämistoimenpiteet

AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) Kehittämistoimenpiteet AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vedenhankinta- ja vesijohtoverkosto

Lisätiedot

Valokuituverkon suunnitteluilta

Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta Kahvit Tilaisuuden avaus; kunnan edustaja Laajakaista kaikille 2015 hanke ja sen eteneminen Kainuussa; Kainuun maakunta Näköpuhelimesta hyvinvointia

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 17.10.2012 nro 5/2012

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 17.10.2012 nro 5/2012 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) KOKOUSAIKA Keskiviikko 17.10.2012 kello 14.00 15.55 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Espoossa

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Espoossa Haja-asutuksen jätevesineuvonta Espoossa - Vuoden 2015 neuvonta ja kooste vuosien 2012 2015 tuloksista Vanhempi hajajätevesineuvoja Sanna Laakso 29.10.2015 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 Neuvonta vuonna

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KUNTA

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KUNTA K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun kunnat SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KUNTA Selvitys tulee tehdä 1.1.2006 mennessä (kiinteistöt joissa ei ole vesikäymälää 1.1.2008 mennessä)

Lisätiedot