Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä mennessä
|
|
- Elli Kapulainen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jätevesien käsittely kuntoon Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä mennessä Ympäristötarkastaja Sirpa Viholainen
2 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä oltava selvitys jätevesijärjestelmästä sekä käyttö- ja huolto-ohje. Puhdistusvaatimukset täytettävä mennessä. Uudisrakentamista vaatimukset koskevat jo nyt. Vaatimukset annettu valtioneuvoston asetuksessa talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (209/2011).
3 Keitä uudistus koskee? Vajaa miljoonan suomalaisen jätevedet käsitellään kiinteistökohtaisesti. Valtaosa käsittelylaitteista ei ole vaatimusten mukaisia. Kunnostustarve noin :ssa ympärivuotisesti asutussa kiinteistössä :ssa vapaa-ajan asunnossa voi olla tarpeen parantaa jätevesien puhdistustehoa.
4 Miksi? Puutteellisesti käsitellyt jätevedet pilaavat asuinympäristöä, lähivesiä ja kaivovettä. Fosfori ja typpi rehevöittävät vesiä ja lisäävät levien määrää Orgaaninen aines kuluttaa happea, mikä aiheuttaa mm. hajuhaittoja Ulostebakteerit ovat hygieeninen ongelma ja terveysriski
5 Miksi? Viemäriverkoston ulkopuolisen asukkaan jätevesikuorma keskimäärin yhtä suuri kuin 6 8 viemäriverkon piirissä asuvan. Haja-asutuksen jätevedet maatalouden jälkeen suurin vesistöjen fosforikuormittaja. Kiinteistön laatu ja arvo nousee, kun jäteveden käsittely on kunnossa.
6 Säädökset uudistuivat 2011 Haja-asutuksen jätevesien käsittelyä koskeva laki ja asetus muuttuivat maaliskuussa 2011 Uudistuksella varmistettiin tarvittavien investointien kohtuullisuus iäkkäiden ja vaikeassa elämäntilanteessa olevien mahdollisuus saada vapautus asetuksen vaatimuksista
7 Keskeiset muutokset Käsittelyvaatimuksia lievennettiin. Kunta voi herkästi pilaantuvilla alueilla edellyttää tiukempaa puhdistustasoa Siirtymäaikaa jatkettiin kahdella vuodella vuoteen 2016 asti ( ). Tarkennettiin ikäperuste ja ns. sosiaaliset perusteet, joiden perusteella voi saada vapautuksen asetuksen puhdistusvaatimusten noudattamisesta.
8 Poikkeukset puhdistusvaatimusten noudattamisesta Automaattisesti vaatimusten noudattamisesta vapautuvat: Kiinteistöllä vakituisesti asuvat kiinteistönomistajat, jotka ovat täyttäneet 68 vuotta ennen Hakemuksesta vapautuksen voi saada: vaikeassa elämäntilanteessa olevat, kuten työttömät ja pitkäaikaissairaat. jos kiinteistön jätevedet tullaan johtamaan viemäriverkostoon. Vapauksen voi saada kunnalta viideksi vuodeksi kerrallaan.
9 Kunta ja jätevedet Kunta voi ympäristönsuojelumääräyksissään säätää asetuksen peruspuhdistustasoa tiukemmat puhdistusvaatimukset. Suosituksena tällöin on, että kunta käyttää asetuksessa määriteltyä ankarampaa puhdistustasoa. Kunta voi tarvittaessa määritellä tiukemman puhdistustason myös itse. Tiukemmat käsittelyvaatimukset voidaan säätää esimerkiksi: herkästi pilaantuville alueille eli vesistöjen lähelle ja pohjavesialueille jos jätevesistä aiheutuva kuormitus on tavallista suurempi.
10 Hajajätevesiasetus Puhdistusvaatimus Koskee heti uudisrakennuksia. Koskee myös kiinteistöjä, joissa tehdään korjaus- ja muutostöitä. Vanhojen kiinteistöjen jätevesien käsittelyn oltava kunnossa Edellyttää, että jätevesistä ympäristöön joutuvaa kuormitusta on vähennettävä käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen verrattuna vähintään seuraavasti: Orgaaninen aines 80 % (90 %) Kokonaisfosfori 70 % (85 %) Kokonaistyppi 30 % (40 %)
11 Mitoitusvaatimus (asukasmäärä): Huoneistoala (m 2 ) jaetaan 30:llä, kuitenkin niin, että mitoituksen asukasluku on vähintään 5. Yhden talouden jätevesijärjestelmä mitoitetaan yleensä l/vrk. Selvilläolo-, huolto- ja seurantavaatimukset
12 Rimmilän II luokan pohjavesialue Rengon I luokan pohjavesialue
13 Kunta ja jätevedet Kunta voi myöntää hakemuksesta jatkoajan kunnostamiseen vuoden 2016 jälkeen jos vaatimusten noudattaminen on kiinteistön omistajalle kohtuutonta vaikean elämäntilanteen tai esimerkiksi toimenpiteiden kalleuden tai poikkeuksellisen teknisen vaativuuden vuoksi ja jätevesikuormitus ympäristöön on vähäinen.
14 Miten edetä? Olen selvillä nykyisestä jätevesijärjestelmästä, sen ominaisuuksista ja kunnosta. Selvitän kunnasta, voiko kiinteistön liittää vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon. Jos viemäriverkostoon ei voi liittyä, selvitän mahdollisuuden yhteiseen viemäröintiin naapurien kanssa.
15 Miten edetä? Jos päädyn kiinteistökohtaiseen ratkaisuun, hankin pätevän suunnittelijan laatimaan jätevesisuunnitelman. Edellytän suunnittelijalta, että hän esittelee useita jätevesien käsittelyvaihtoehtoja. Harkitsen kuivakäymälää, jolloin vähennän ja helpotan jätevesien puhdistustarvetta.
16 Miten edetä? Haen rakentamiseen tarvittavan luvan kunnasta. Kunnostan jätevesijärjestelmän hyvissä ajoin ennen vuotta Käytän ja huollan jätevesijärjestelmää niin, että se toimii hyvin. Mm. säästän vettä ja päästän viemäriin mahdollisimman vähän lika-aineita (fosfaattipesuaineita, ruoan tähteitä, kemikaaleja jne.), mikä vähentää puhdistustarvetta.
17 Miten edetä? Jos olen uudisrakentaja, mietin jätevesien käsittelyä ja kaivon paikkaa jo rakennusta suunniteltaessa.
18 Aina ei tarvitse toimia Jätevedenpuhdistamoa ei tarvitse rakentaa tai käsittelyä tehostaa, jos kiinteistön vähäiset jätevedet johdetaan maahan eivätkä ne aiheuta ympäristön pilaantumisen vaaraa kiinteistön jätevedet johdetaan lähivuosina vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon kaikki kiinteistöllä asuvat kiinteistönomistajat ovat täyttäneet 68 vuotta ennen kunta on myöntänyt lykkäystä vaatimusten noudattamisesta vaikean elämäntilanteen vuoksi.
19 Vähäinen jätevesimäärä Jätevesien määrä on vähäinen, kun vesikäymälättömissä asunnoissa veden käyttö on vähäistä asukasvuorokausina ja talousvesi kannetaan tai johdetaan tilapäisellä vesijohdolla kiinteistö on muutoin veden käytön kannalta varustelultaan vaatimaton.
20 Kiinteistökohtaisen jäteveden käsittelyn periaatteita ja vaihtoehtoja Jätevesien imeyttämisen mahdollisuus kannattaa tutkia ensin: Tontti riittävän suuri Maaperätutkimus, imeyttämiskoe Tärkeällä pohjavesialueella ei saa imeyttää jätevesiä Pinta- ja pohjavesiin oltava riittävät etäisyydet Etäisyys talousvesikaivoon metriä, pohjaveden pinnan korkeuteen 1 metri Etäisyys vesistöön 30 metriä, saunavedet 10 metriä Etäisyys naapurin rajaan, tiehen ja rakennuksiin 5 metriä
21 Puhdistusvaatimukset täyttyvät yleensä aina, jos kiinteistöllä on kompostoiva käymälä tai WC-vedet kerätään umpisäiliöön, ja vain harmaille jätevesille on maaperäkäsittely. Ennen maaperäkäsittelyä kiintoaineet laskeutetaan saostussäiliöissä (vähintään 3-osainen säiliö, jos WC-vedet imeytetään), josta jätevedet johdetaan imeytyskenttään tai maasuodattamoon. Maasuodattamo on suositeltava ratkaisu huonosti vettä läpäisevillä maalajeilla, tehoa ja käyttöikää voidaan pidentää fosforinpoistokaivolla Pienpuhdistamo sopii pienelle tontille, ei loma-asunnoille Puhdistetut jätevedet imeytetään ensisijaisesti omalla tontilla tai johdetaan ojaan, jos maanomistajan suostumus (mieluummin kirjallinen)
22
23 Kotitalousvähennys Jätevesijärjestelmät kuuluvat vähennyksen piiriin. Vähennys enintään 3000 euroa/henkilö/vuosi. Koskee jätevesijärjestelmien asennus- ja korjaustyötä. Työ ei saa olla uudisrakentamista. Edellyttää, ettei työhön ole saatu talousjätevesiavustusta. Kysy lisää verotoimistosta.
24 Talousjätevesiavustus Ympärivuotisesti asuttujen asuinrakennusten talousjätevesijärjestelmien parantamiseen vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden ulkopuolella. Voi hakea mm. viemärien ja kuivakäymälälaitteiden rakentamiseen ja vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella sijaitsevan kiinteistön liittämiseen jätevesiviemäriin.
25 Talousjätevesiavustus Avustusta myönnetään enintään 35 % hyväksyttävistä kustannuksista. Avustuksen myöntämiselle on tulorajat. Sosiaalinen ja taloudellinen tarveharkinta. Hae ja kysy lisää kunnasta.
26 Mistä lisää tietoa? Ympäristötarkastaja Reijo Hemilä, puh. (03) Ympäristötarkastaja Sirpa Viholainen, puh. (03) Rakennustarkastaja Juhani Nieminen, puh. (03) (Hämeenlinnan alue, rakennus- ja toimenpideluvat) (Ympäristöhallinto) (Suomen vesiensuojeluyhdistysten liitto ry) Hattulan kunta, rakennustarkastaja Jorma Immonen, puh (Hattulan alue, rakennus- ja toimenpideluvat)
27 Kiitos
Jätevesien käsittely kuntoon
Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä
Haja-asutusalueen jätevesi-ilta
Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Marttila 7.12.2011 Jonna Hostikka Lainsäädäntöä Vesihuoltolaki (119/2001) Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön on liityttävä laitoksen viemäriverkostoon
Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset
Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Pohjois-Espoon asukasfoorumi Ruskatalon auditorio, Kalajärvi, 28.10.2010 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Haja-asutusalueen jätevesien
Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset
Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain
Jätevesienkäsittely kuntoon
Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki
Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).
1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain
JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625
1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee
JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI
JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,
Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta
Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään
Rautjärven Veden toimintaalueiden
Rautjärven Veden toimintaalueiden vesihuolto Infotilaisuus 27.2.2019 Ympäristötoimi Noudatettava lainsäädäntö Vesihuoltolaki Ympäristönsuojelulaki Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen
Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla
Ympäristönsuojelulaki 16 luku Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 154 Talousjätevesien käsittelyyn liittyvät määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan: 1) talousjätevedellä
KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet
KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien
KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä?
SELVITYS SELVITYS NYKYISESTÄ JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Säilytetään kiinteistöllä! KIINTEISTÖN- OMISTAJAN YHTEYSTIEDOT Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero KIINTEISTÖ Kaupunginosa/kylä
JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti
JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti Katja Helenius Satafood Kehittämisyhdistys ry JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA - JÄNES Rahoitus:
TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1
TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.
TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA
TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Voimaan 1.1.2004 Sievin kunnan ympäristötoimi ja Sie 1 TALOUSJÄTEVESIASETUS
Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely
27.6.2016 TARVITTAESSA ALAOTSIKKO/ INGRESSI/LÄHTÖ TARVITTAESSA ALAOTSIKKO/ INGRESSI/LÄHTÖ Satu Heino Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kokemäenjoen vesistön
TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011)
Huom. Kiinteistöllä säilytettävä TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Yhteenveto jätevesijärjestelmän suunnitelmasta Uusi jätevesijärjestelmä
Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla Jatkorahoitusta on haettu
Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla 2015-16 1.6.2015-31.5.2016 Jatkorahoitusta on haettu Hankkeen palvelut Hanke tarjoaa järjestöille ja kerhoille yms. mahdollisuuden saada maksuton
SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN
SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:
Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen
Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Hakija Postiosoite Postinumero ja toimipaikka Kylä Tontin pinta-ala Tilan nimi ja RN:o Rakennuspaikan osoite Kaavatilanne: Asemakaava Yleiskaava kaavaa
Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa
6.6.2008 Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa Haja-asutusalueen jätevesienkäsittelyä ohjaavat ympäristönsuojelulaki (86/2000), valtioneuvostonasetus talousjätevesien
HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY
HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2016 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen
OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA.
Liite 1/1 OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. A. JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU,
Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia Virve Ståhl Juhlaseminaari
Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia 2009-2018 Virve Ståhl Juhlaseminaari 27.3.2019 Kiinteistökohtaisia kartoitus- ja neuvontakäynnit Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke 2009-2010: Erityisalueiden
haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino
Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Satu Heino 1 Kuva: Satu Heino Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 4
Ennen hajajätevesiasetusta
8.4.2011 Lauri Tarasti: Haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn uudistus Ennen hajajätevesiasetusta Vuonna 1961 annetussa vesilaissa (264/1981) saostuskaivokäsittely säädettiin haja-asutuksen jätevesien
Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:
JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYSLOMAKE Asikkalan kunta Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan Rakennusvalvonta rakennusvalvontaan Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: Uusi jätevesijärjestelmä
KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014
KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 Asetus 209/2011 talousjätevesien käsittelystä Tavoite: haja-asutusalueen kiinteistöjen
Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?
Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman
haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila
Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Harri Mattila 1 Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 3 Asetus talousjätevesien
HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus
HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 www.luvy.fi Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa
JÄTEVESITIEDOTE. Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava?
Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava? JÄTEVESITIEDOTE Tämä jätevesitiedote on tarkoitettu Sinulle, joka haluat saada puolueetonta ja
LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO
LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO 29.8.2019 * kaikki rakennuksessa vakituisesti kirjoilla olevat koskee vain vakituisia asuntoja * ** *** https://www.ymparisto.fi/fi-fi/rakentaminen/rakennushanke/talotekniset_jarjestelmat_lvi/kiinteiston_jatevesien_kasittely
Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009
HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LOHJALLA Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (Haja-asutuksen jätevesiasetus 542/2003)
KARKKILAN RAKENNUSVALVONTA MENOSSA MUKANA HAJAJÄTEVESIVIIKOLLA
KARKKILAN RAKENNUSVALVONTA MENOSSA MUKANA HAJAJÄTEVESIVIIKOLLA Valtakunnallista hajajätevesiviikkoa vietetään 24.-30.4. Kesäsesonki kutsuu, kevät ja kesä ovat rakentamisen aikaa. Hajajätevesiviikko kannustaa
Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa
Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä
Osuuskunnan perustamisessa huomioitavia asioita
Osuuskunnan perustamisessa huomioitavia asioita Katja Mäkinen Satafood Kehittämisyhdistys ry Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke
Näytteenotto ja tulosten analysointi
Haja-asutuksen jätevedet Näytteenotto ja tulosten analysointi Mirva Levomäki Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Näytteenoton tärkeys VN asetus 542/2003, hajajätevesiasetus kuormitusta vähennettävä
TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset
1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,
Jätevesijärjestelmän suunnitelma
1 Jätevesijärjestelmän suunnitelma Liite rakennus - tai toimenpidelupahakemukseen Suunnitelma koskee: sekä: uuden rakennuksen uutta jätevesijärjestelmää olemassa olevan jätevesijärjestelmän tehostusta
JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN
JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN Vesihuoltolaki 9.2.2001/119 - Kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma 1.4.2004 mennessä määritellään mm., mille alueilla viemäriverkosto
KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011
KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011 Risto Mansikkamäki ympäristökeskuksen johtaja Keski Uudenmaan ympäristökeskus Keski Uudenmaan ympäristökeskus Keski Uudenmaan ympäristökeskus on Järvenpään ja Keravan
SELVITYS & SUUNNITELMA
CW Solutions Oy 05.05.2005 VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla
CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN
CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla
jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009
Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Jätevesien käsittelyn järjestäminen....on varmasti talouden yksi suurimmista hankinnoista..ei ole mikään heräteostos..kannattaa
VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ
VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ Länsirannikon ympäristöyksikkö Vesihuoltolain (119/2001) 11. :n mukainen hakemus 1. Hakijan yhteystiedot 2. Kiinteistön tiedot Nimi Osoite Postitoimipaikka
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa
Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä
1 Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä järjestelmä vesikäymälällä järjestelmä ainoastaan pesuvesille, ns. harmaavesille järjestelmä muulle jätevedelle (esim. öljypitoiselle vedelle) Omistaja
Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla
Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla LINKKI-hankkeen tulokset 2014 Karolina Örnmark ja Virve Ståhl Jätevesiseminaari 23.3.2015 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun
Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri
VÖYRIN KUNTA Jätevesijärjestelmä Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, 66600 Vöyri selvitys olemassa olevasta järjestelmästä jätevesijärjestelmän uusiminen uusi jätevesijärjestelmä rakennusluvan
Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus
SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 2007 1. KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: 2. RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:
Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta?
Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Hajajätevesilainsäädännön uusimmat käänteet Lohja 15.11.2010 1 Voimassa oleva lainsäädäntö Ympäristönsuojelulain säännökset talousjätevesistä 18 :ssä (ja 11 :ssä)
SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o
Jalasjärven kunta Tekninen osasto Ympäristötoimi Kirkkotie 4, PL 12 61601 Jalasjärvi SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 1. KIINTEISTÖN OMISTAJAN/HALTIJAN TIEDOT : : virka-aikana: Sähköpostiosoite:
Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto
Vesihuolto taajamien ulkopuolella Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuoltolain 10 Vesihuoltolaki 10 (22.8.2014/681) [HE 218/2013] (Kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon) Vesihuoltolaitoksen
Ympäristönsuojelumääräykset apuna hajajätevesiasioissa. Tähän tarvittaessa otsikko. - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta
Ympäristönsuojelumääräykset apuna hajajätevesiasioissa Tähän tarvittaessa otsikko - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta Lammin päivät 3-4.10.2018 Kirkkonummen kunnan ympäristönsuojelumääräykset https://www.kirkkonummi.fi/library/files/59d1d04cc9105878f1000218/ysm_29.9.2017_uusi_pv_optimized.pdf
asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä
1.6.2018 Vantaa JÄTEVESILASKELMA BIOBOX M Kohdetiedot: Loma-asunto vesistön läheisyydessä (alle 100 m tai pidemmällä). Kohteen wc ratkaisuna on ympäristöwc, eli virtsaa tai jätevettä ei johdeta jätevesiin,
Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen
Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy 23.3.2010 Insinööritoimisto HYS Oy perustettu vuonna 2004 tähän mennessä tehty n. 700 jätevesisuunnitelmaa
TERVETULOA JÄTEVESISEMINAARIIN!
1 TERVETULOA JÄTEVESISEMINAARIIN! Muutamme uusiin tiloihin Lohjalla! Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen Toiminta
Hakkapeliitantie Tammela
Uusi jätevesijärjestelmä Vanhan järjestelmän uusiminen Saapunut/Dnro: 1. Nimi KIINTEISTÖN OMISTAJA/ Osoite HALTIJA Sähköposti Puhelin virka-aikana Yhteyshenkilö, jos muu kuin hakija Yhteyshenkilön puhelin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4201/11.01.03/2012 102 Haja-asutusalueen jätevesineuvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019
Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 AIHEET Kiinteistöä ei tarvitse liittää laitoksen jätevesiviemäriin,
YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT. JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti
YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti Jätevedet voidaan hoitaa usealla tavalla Kunnan tai yksityisen vesihuoltolaitoksen (osuuskunnan)
Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta
Ympäristölautakunta 172 03.12.2014 Ympäristölautakunta 5 04.02.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 280/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 172 Asia Kiinteistön omistaja
OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista?
JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? Haja-asutusalueiden jätevesien vaikutus kohdistuu pääosin lähiympäristöön. Maahan johdetut jätevedet voivat
Tornionjoen vesiparlamentti
Tornionjoen vesiparlamentti Pello 22.5.2008 Vesihuoltopäällikkö Arto Seppälä 1 ! Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla tuli voimaan 2004 Orgaaninen
VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN
VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla KIINTEISTÖTUNNUS : KAUPUNGINOSA
KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET
KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Liite 1A KV hyväksynyt 17.5.2004 25 Ohjeet jätevesijärjestelmän valintaan, rakentamiseen ja hoitoon Kokemäen kaupungin viemärilaitoksen viemäriverkon ulkopuolisilla
Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto
Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto 11.10.2011 Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn suunnittelu- ja neuvontahanke 2010-2011 Hannu Mattila Projektineuvoja
Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta
Ympäristölautakunta 80 01.07.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 431/11.01.05/2014 YMPLTK 80 Asia Kiinteistön omistaja hakee 13.11.2014 saapuneella hakemuksella
Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen
Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Johanna Kallio, SYKE / Kestävä vesihuolto Vesihuolto-pohjavesi - neuvottelupäivät, 4.-5.4.2017 Tampere Haja-asutusalueiden
Huoneistoala. m 2. vesikäymälä kuivakäymälä (liitteeksi selvitys) Erotuskaivot öljynerotuskaivo (liitteeksi selvitys)
Suunnitela jätevesien käsittelystä 04600 Mäntsälä Saapunut Rakennusluvan nuero (liite rakennus tai toienpidelupahakeukseen) Rakennus- tai toienpideluvan hakija Jätevesijärjestelän suunnittelija Nii Osoite
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa
TALOUSVESIEN KÄSITTELY
Antti Lammi 18.3.2010 TALOUSVESIEN KÄSITTELY ASETUS ASTUI VOIMAAN 1.1.2004 VUODEN 2005 LOPPUUN MENNESSÄ JOKAISEN PITI TEHDÄ KIINTEISTÖLLE SELVITYS NYKYISESTÄ JÄRJESTELMÄSTÄ JA LAATIA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE
Harmaan jäteveden käsittely. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus
Harmaan jäteveden käsittely Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 12.5.2017 Jätevesijakeiden erottelun periaate Jätevesijakeiden erottelu on useassa tapauksessa yksinkertaisin
Kesärannan ranta-asemakaavaalueen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...
Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2.
Hajajätevesiasetus Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011 Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 1 Hajajätevesiasetuksen soveltamisala Sovelletaan viemäriverkoston ulkopuolella Soveltamisala
NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke
NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke Hankkeen sisältö ja toteutus Hanketta hallinnoi Kymijoen vesi ja ympäristö ry Hankkeessa toimii projektipäällikkö ja neljä jätevesineuvojaa, toimipisteet ovat Kouvolassa,
JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SUUNNITELMA SIPOON KUNTA Tekniikka- ja ympäristölautakunta / Lupajaosto
JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SUUNNITELMA SIPOON KUNTA Tekniikka- ja ympäristölautakunta / Lupajaosto Saapunut PL 7 04131 SIPOO Lupanumero Hakija Nimi Puhelin kotiin / työhön Postiosoite Suunnittelija Nimi Puhelin
Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä
Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä Kiinteistöille, joita ei ole liitetty viemäriverkostoon, säädetään ympäristönsuojelulaissa (86/2000, sen muutoksessa 196/2011) yleisestä
Jäteveden käsittely. haja-asutusalueella. Piirros: Tiina Paju
Jäteveden käsittely haja-asutusalueella Piirros: Tiina Paju Johdanto Tästä esitteestä saavat tietoa niin jätevesijärjestelmiä suunnittelevat kuin eri vaihtoehtoja miettivät uudisrakentajat. Lisäksi esite
Maaliskuussa 2011 muutettiin ympäristönsuojelulakia sekä kumottiin vanha jätevesiasetus ja annettiin uusi jätevesiasetus.
Maaliskuussa 2011 muutettiin ympäristönsuojelulakia sekä kumottiin vanha jätevesiasetus ja annettiin uusi jätevesiasetus. -> Tavoitteena selkeyttää ja kohtuullistaa puhdistusvaatimuksia sekä ottaa kiinteistökohtaiset
jätevesien käsittely
Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely - vesihuollon toiminta-alueen ulkopuolella Jätevesi-info Höljäkän kesätoripäivä, Nurmes 20.7.2019 Pohjois-Karjalan Jässi-jätevesineuvontahanke Hanna-Riikka Ruokolainen
TUKIRAHOITUS JA MYÖNTÖKRITEERIT
TUKIRAHOITUS JA MYÖNTÖKRITEERIT Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Timo Virola Hämeen ELY-keskus Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue 1 Haja-asutus ja vesihuolto Hämeessä Suhteellisen paljon maaseutumaista
Voppe-jätevesikoulutus 19.10.2009 Eura. Tulkintaopas. Tero Forsman. tero.forsman@valonia.fi p.044 907 5990
Voppe-jätevesikoulutus 19.10.2009 Eura Tulkintaopas Tero Forsman tero.forsman@valonia.fi p.044 907 5990 Valonia, Vanha Suurtori 7 (Hjeltin talo), 20500 Turku www.valonia.fi/jatevesi, tero.forsman@valonia.fi
Vapautusta haetaan: Vesijohtoon liittymisestä Jätevesiviemäriin liittymisestä Hulevesiviemäriin liittymisestä
KOILLIS-LAPIN Vapautushakemus vesihuoltolaitoksen YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO vesijohtoon ja viemäriin liittämisvelvollisuudesta YMPÄRISTÖNSUOJELU (Laki vesihuoltolain muuttamisesta 681/2014 11 ) KEMIJÄRVI
SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl
Hämeenkyrön kunta, Ympäristönsuojelu Hollitie 7, 39100 HÄMEENKYRÖ Saapumispäivä Käsittely 1(6) SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Selvitys säilytetään kiinteistöllä ja esitetään
JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN RAKENTAMISEN LUVANVARAISUUS
JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN RAKENTAMISEN LUVANVARAISUUS Rakennusvalvontatoimisto yhteystiedot ja palveluajat Rakennusvalvonnan henkilöstö on muuttanut Lentokapteeniin, os. Kapteeninväylä 5, 70900 Toivala. Asiakaspalveluajat
JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN RAKENTAMINEN TAI MUUTTAMINEN VIEMÄRI- VERKOSTON ULKOPUOLISELLA ALUEELLA
1(4) Varkauden kaupunki RAKENNUSVALVONTA Pieksämäen kaupunki Keski-Savon yhtenäiset käytännöt Leppävirran kunta Joroisten kunta Heinäveden kunta 1.2.2016 v 1.0 Käytäntöä koskevat mahdolliset kuntakohtaiset
Sisältö KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS
1 KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS Sisältö 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Tavoite... 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta... 2 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin...
Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.
Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.2017 Erja Werdi/YM Ympäristönsuojelulaki ja uusi hajajätevesiasetus Uudistunut lainsäädäntö
CW Solutions Oy (7) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN
CW Solutions Oy 02.10.2004 1(7) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla
Voppe-jätevesikoulutus 13.11.2009 Kankaanpää. Tulkintaopas. Tero Forsman. tero.forsman@valonia.fi p.044 907 5990
Voppe-jätevesikoulutus 13.11.2009 Kankaanpää Tulkintaopas Tero Forsman tero.forsman@valonia.fi p.044 907 5990 Valonia, Vanha Suurtori 7 (Hjeltin talo), 20500 Turku www.valonia.fi/jatevesi, tero.forsman@valonia.fi
Harmaiden jätevesien käsittely ja kaksoisviemäröinti. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus
Harmaiden jätevesien käsittely ja kaksoisviemäröinti Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 17.5.2018 Jätevesijakeiden erottelun periaate Jätevesijakeiden erottelu on useassa
JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU- JA RAKENTAMISOHJE
JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU- JA RAKENTAMISOHJE Tero Hietala rakennustarkastaja Kuusamon kaupunki - Rakennusvalvonta Keskuskuja 6 PL 9, 93601 Kuusamo 040 860 8931 Vaihde: 040 860 8600 www.kuusamo.fi
Jäteveden käsittelyjärjestelmät koostuvat seuraavista menetelmistä ja laitteista:
2282 1. JÄTEVEDEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄT Liite I Jäteveden käsittelyjärjestelmät koostuvat seuraavista menetelmistä ja laitteista: 1) saostussäiliö (saostuskaivo), jolla tarkoitetaan jäteveden yksi- tai
JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA
JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA JOHDANTO Tämän haja-asutuksen jätevesien käsittelyä koskevan ohjeen tarkoituksena on antaa ohjeita talousjätevesien