Valokuituverkon suunnitteluilta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valokuituverkon suunnitteluilta"

Transkriptio

1 Valokuituverkon suunnitteluilta ke , klo 18:00 Ristijärven Yhteispalvelupiste, Ahontie 25

2 Valokuituverkon suunnitteluilta Laajakaista kaikille hanke ja sen eteneminen Kainuussa - Paula Karppinen, Kainuun maakunta, Sadan megan Itä- ja Pohjois-Suomi Kaista Kainuuseen hanke Kunnan edustajan puheenvuoro Vuonna 2013 rakennettavat alueet ja Kaisanet Oy hankkeiden toteuttajana - Matti Ruuskanen, Kaisanet Oy Kysymyksiä, keskustelua ja paikallista tietoa verkon suunnitteluun

3 Laajakaista kaikille hankkeen tausta Suomi takaisin tietoyhteiskuntakehityksen kärkeen Julkiset palvelut verkon kautta kaikkien saataville ja käytettäviksi Sähköisen asiointi yleistyy ja uusia, yhä kehittyviä palveluja, otetaan käyttöön Palvelut kotiin tai kotoa aikaan katsomatta Hyvät tietoliikenneyhteydet luovat edellytykset tasa-arvoiselle kehitykselle ja pysyvälle asutukselle (+ loma-asutukselle) Hyvät tietoliikenneyhteydet ovat maaseudun ja kylien elinvoimaisuuden yksi merkittävä tekijä!

4 Laajakaista kaikille ja Laajakaista 2015 Valtioneuvoston päätös Yleispalveluvelvoite: 1 Mbit/s yhteys kaikille 2015 mennessä lähes kaikki vakituiset taloudet, yritykset ja julkishallinnon toimipaikat tehokkaiden tietoliikenneyhteyksien piiriin Rakennetaan tuetusti ja nimenomaan hajaasutusalueilla, viimeinen max 2 km jää asiakkaan kustannettavaksi Kauaskantoinen uudistus Mahdollistaa aivan uusien palvelujen ja sisältöjen välittämisen sekä tuotannon Pitkien tilaajayhteyksien kustannusten jakaminen Maakunnalliset laajakaistarakentamisen ohjelmat Kainuun alustava suunnitelma:

5 Laajakaista 2015 rahoitus Kokonaiskustannusarvio hankkeille 200 milj. euroa, maakuntien suunnitelmien mukaan 495 milj. euroa Valtion tukea varattu 66 milj. euroa EU:n tukea 25 milj. euroa Kunnat jaettu kantokykynsä ja asukastiheytensä mukaan osallistumaan hankkeisiinsa, osuus 8%, 22% tai 33 %; Kainuussa 8%, paitsi Paltamolla 22% ja Kajaanilla 33% Operaattorin/operaattoriksi ryhtyvän osuus 34% (esim. teleyritys, osuuskunta) Valtion tuki 58% (tai 42%, 33%)

6 Laajakaista 2015 HAJA-ASUTUSALUE (viimeisen 5 % väestöpeitto) TAAJAMA KAUPALLINEN LAAJENTUMISALUE Julkisen tuen piirissä olevia valokuituhankkeita Lähde: LVM

7 Julkisesti tuettava verkon osuus TAAJAMA Lähin liityntäpiste HAJA-ASUTUSALUE Kotitalous Olemassa oleva verkko Kaupallinen laajentumisalue Osa julkisesti tuettavaa valokuituhanketta (valtion, kuntien ja EU:n rahoitusosuus yhteensä enintään 2/3) Enintään 2 km

8 Valokuituverkon edut Edistyksellinen tiedonsiirtoväylä Pitkäikäinen sijoitus, vähintään 50 vuotta Yhtä tiedonsiirtoväylää pitkin voidaan hoitaa koko kodin tietoliikenne Tarjoaa lähes rajattoman siirtokapasiteetin Nopea, häiriötön, luotettava, symmetrinen, toimintavarma yhteys, kapasiteettia helposti lisättävissä Pitkäikäinen, ei johda sähköä, ei säteile ulospäin Yhteysnopeudet valittavissa tarpeen ja kukkaron mukaan Nostaa kiinteistön arvoa

9 Hankkeen eteneminen Kainuussa Hankealueiden toteutuksen kilpailutuksessa rakentajaksi Kaisanet Oy kuuden kunnan osalta Kuntakohtaisina hankkeina edetään Puolanka, Sotkamo, Suomussalmi ja Vaala aloittivat 2011 Hyrynsalmi ja Ristijärvi aloittaneet 2012

10 Asiakashinnat laajakaistahankkeissa 7 000, , , , , , ,00 Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta, (määräaikainen sop) Telekarelia Oy (Lieksa-Nurmes pilotti) Telekarelia Oy (2010 haetut hankkeet) Bothnia Broadband Oy 0,00 100m 150m 300m Suupohjan Seutuverkko Oy (Karvian pilotti) Kaisanet Oy (150 m sis perushintaan) Telekarelia Oy (2011 haetut hankkeet) Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy Verkko-osuuskunta Kuuskaista (Kinnula pilotti) TeliaSonera Finland Oyj (Utsjoki) MPY Palvelut Oy Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy (Ikaalisten Kilvakkala-Jylli) PHP Oy (Virtain Liedenpohja-Sulkava) Jakobstadsnejdens telefon Ab Verkko-osuuskunta Kuuskaista (Alavus) Savon Kuituverkko Oy (300 m sis perushintaan) Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy (Parkano - Yliskylä) TeliaSonera Finland Oyj (Simo) Elisa Oyj Anvia Oyj DNA Oy (Sysmä, Hartola) Suupohjan Seutuverkko Oy TeliaSonera Finland Oyj (Salla) Ab Närpes Dynamo Net Närpiö Oy Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Osuuskunta Kymijoen kyläkuitu TeliaSonera Finland Oyj (Miehikkälä pilotti) PHP Oy (Virtain Liedenpohja-Ikkala-Soininkylä) PHP Oy (Ylöjärven liityntäpisteet 1, Länsi-Teisko) Optostart r.f Osuuskunta EmsaloNet

11 Valokuituverkkoa on rakennettu Kainuussa Laajakaista hankkeen puitteissa yhteensä 1238 km

12 Ja pihan yli talon nurkalle

13 Linkkejä

14 Yhteystiedot: Laajakaista kaikille 2015 hanke ( ) sekä Sadan megan Itä- ja Pohjois-Suomi Kaista Kainuuseen hanke ( ) Kainuun maakunta, aluekehitys Paula Karppinen, suunnittelija Puh Projektisuunnittelija vuoden 2013 alusta töihin!

Valokuituverkon rakentaminen Kainuussa kuinka yhdessä rakennamme kattavan Kuitu kotiin -verkon mahdollisimman monelle sitä tarvitsevalle?

Valokuituverkon rakentaminen Kainuussa kuinka yhdessä rakennamme kattavan Kuitu kotiin -verkon mahdollisimman monelle sitä tarvitsevalle? Valokuituverkon rakentaminen Kainuussa kuinka yhdessä rakennamme kattavan Kuitu kotiin -verkon mahdollisimman monelle sitä tarvitsevalle? Kajaanin kaupunginkirjaston Kalevala Sali ke 25.1.2012, klo 10-15

Lisätiedot

Laajakaistahankkeen väliarviointi

Laajakaistahankkeen väliarviointi Laajakaistahankkeen väliarviointi Juha Parantainen liikenne- ja viestintäministeriö 100 megan laajakaistahanke Valtioneuvoston periaatepäätös 12/2008: Kaikki (yli 99 % väestöstä) vakinaiset asunnot sekä

Lisätiedot

Väliarvioinnin aineisto

Väliarvioinnin aineisto Väliarvioinnin aineisto Hankkeiden lkm Hakumenettelyt maakunnittain 60 50 40 30 20 8 49 14 8 Maakuntaliitot kilpailuttaneet 226 hanketta, joista noin puoleen hanke-ehdotuksia (117 hanketta) 43 Hankkeita,

Lisätiedot

Laajakaistainfo Kajaanissa 21.6.2011. Kuva: Nestor Cables Kuva: Nestor Cables Oy

Laajakaistainfo Kajaanissa 21.6.2011. Kuva: Nestor Cables Kuva: Nestor Cables Oy Laajakaistainfo Kajaanissa 21.6.2011 Kuva: Nestor Cables Kuva: Nestor Cables Oy LAAJAKAISTA KAIKILLE ITÄ- JA POHJOIS-SUOMESSA HANKE MAAKUNTALIITOT: LAPIN LIITT0 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ POHJOIS-KARJALAN

Lisätiedot

Kuituverkkojen toteuttamismahdollisuudet Pernajan saaristoverkot ry:n hankealueella. Isnäs 25.9.2011 Sadan megan maakunta hanke Erkki Rope

Kuituverkkojen toteuttamismahdollisuudet Pernajan saaristoverkot ry:n hankealueella. Isnäs 25.9.2011 Sadan megan maakunta hanke Erkki Rope Kuituverkkojen toteuttamismahdollisuudet Pernajan saaristoverkot ry:n hankealueella Isnäs 25.9.2011 Sadan megan maakunta hanke Erkki Rope Viestintäviraston määrittelemät kaupallisesti toteutuvat alueet

Lisätiedot

Laajakaista 2015 -hanke

Laajakaista 2015 -hanke Laajakaista 2015 -hanke Paula Karppinen, suunnittelija Kainuun maakunta, suunnittelu ja kehittäminen, Aluekehitysyksikkö Sote jory 9.11.2010 Nopeiden laajakaistayhteyksien kehittämisen tavoitteet ja miten

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1 Laajakaista kaikille Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Haja-asutusalueiden 200 milj. laajakaistahankkeen työllistävyys Vaikutukset työllisyyteen Nopeat laajakaistayhteydet kaikkien ulottuvilla

Lisätiedot

ekarja Oy Valokaapelitiedotustilaisuudet 03-04.2014

ekarja Oy Valokaapelitiedotustilaisuudet 03-04.2014 ekarja Oy Valokaapelitiedotustilaisuudet 03-04.2014 Tilaisuuden avaus - maaseutuasiamies Jari Lantta, Etelä-Karjalan liitto Valokuituverkot meillä ja muualla maaseutuasiamies Jari Lantta, Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Esityksen tietolähde: Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 8.5.2009 1

Laajakaista kaikille. Esityksen tietolähde: Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 8.5.2009 1 Laajakaista kaikille Esityksen tietolähde: Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Nopeiden laajakaistayhteyksien kehittämisen tavoitteet 1 Mbit/s vuoteen 2010 mennessä Jokaisessa vakinaisessa

Lisätiedot

Onnistumisia yhdessä 14.6.2011

Onnistumisia yhdessä 14.6.2011 Onnistumisia yhdessä 14.6.2011 KAISANET - LAAJAKAISTAHANKKEET 2011 LAAJAKAISTA 2015 Hankkeiden toteutus 2011 14.6.2011 KAISANET - LAAJAKAISTAHANKKEET 2011 Kaisanet on jättänyt hanke-ehdotukset kaikkiin

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 26.5.2011 LAAJAKAISTAHANKKEEN VÄLIARVIOINTI; KESKUSTELUMUISTIO. Yhteenveto

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 26.5.2011 LAAJAKAISTAHANKKEEN VÄLIARVIOINTI; KESKUSTELUMUISTIO. Yhteenveto LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 26.5.2011 LAAJAKAISTAHANKKEEN VÄLIARVIOINTI; KESKUSTELUMUISTIO Yhteenveto Pääministeri Mari Kiviniemen hallitus päätti loppuvuonna 2010, että laajakaistahankkeen väliarviointia

Lisätiedot

Laajakaista kaikille hankkeen infotilaisuus

Laajakaista kaikille hankkeen infotilaisuus Laajakaista kaikille hankkeen infotilaisuus Kajaani 24.6.2009 Paula Karppinen, suunnittelija Kainuun maakunta, suunnittelu ja kehittäminen, aluekehitysyksikkö Laajakaista kaikille hankkeen toteutus Kainuussa

Lisätiedot

Viestintäviraston puheenvuoro

Viestintäviraston puheenvuoro Viestintäviraston puheenvuoro Maaseudun laajakaistat -seminaari Päivi Peltola-Ojala 3.2.2011 Laajakaistan edistäminen Viestintäviraston toiminnan painopistealue Viestintävirasto huolehtii siitä, että yhteiskunnan,

Lisätiedot

KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009

KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009 1 / 5 KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009 Aika: tiistai klo 13.10 14.45 Paikka: Läsnä: Kauppakatu 1, 2.kerroksen kokoushuone Juhana Juntunen, Kuhmon kaupunki Erkki Kemppainen, Kajaanin

Lisätiedot

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maatalousosasto, Maaseudun kehittämisyksikkö

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maatalousosasto, Maaseudun kehittämisyksikkö LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maatalousosasto, Maaseudun kehittämisyksikkö Sivu 1 25.1.2011 Laajakaista kaikille 2015: Lähtökohdat Valtioneuvoston teki 4.12.2008

Lisätiedot

Kansallinen laajakaista kaikille -hanke

Kansallinen laajakaista kaikille -hanke Kansallinen laajakaista kaikille -hanke Ristijärven kylien ja järjestöjen ilta 24.2.2010 Paula Karppinen, suunnittelija Kainuun maakunta, suunnittelu ja kehittäminen, aluekehitysyksikkö Lait, asetukset

Lisätiedot

Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko

Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko PYHÄNET OY Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko Hanne Nivala 31.1.2014 Tässä raportissa on kuvattu Haapajärven kaupungin tietoliikenneinfrastruktuurin tilannetta ja esitetty arvioita koko

Lisätiedot

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 LIITE 1a A. Hankkeen nimi LAAJAKAISTA KAIKILLE B. Maakunta, jonka alueella laajakaistaverkkohanke sijaitsee: KESKI-SUOMI C. Kunta/kunnat, joiden alueella

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu -seminaari 3.6.2009 Maakuntasuunnittelija Eeva Polvi Etelä-Savon maakuntaliitto Valtioneuvoston kaksiosainen periaatepäätös

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -hankkeen eteneminen vuonna 2010

Laajakaista kaikille -hankkeen eteneminen vuonna 2010 1 Kirje kunnille Laajakaista kaikille -hanke 16.4.2010 Jakelu: - Etelä-Savon kaupunkien ja kuntien hallitukset - Laajakaista kaikille -hankkeen Etelä-Savon kuntien yhteyshenkilöt Laajakaista kaikille -hankkeen

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1780/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

VERKKOYHTIÖ JA OSUUSKUNTA KUITUVERKON VETURINA

VERKKOYHTIÖ JA OSUUSKUNTA KUITUVERKON VETURINA VERKKOYHTIÖ JA OSUUSKUNTA KUITUVERKON VETURINA 1 Ratkaisuna osakeyhtiö Osakkeenomistajista koostuva erillinen oikeushenkilö, joka syntyy rekisteröimisellä. Osakkeenomistajat eivät vastaa yhtiön velvoitteista

Lisätiedot

Mitä kuuluu laajakaistalle! Miljardi-investoinnit sähköverkkoon -seminaari Verkosto, verkkoliiketoiminnan ammattimessut Tampere 28.1.

Mitä kuuluu laajakaistalle! Miljardi-investoinnit sähköverkkoon -seminaari Verkosto, verkkoliiketoiminnan ammattimessut Tampere 28.1. Mitä kuuluu laajakaistalle! Miljardi-investoinnit sähköverkkoon -seminaari Verkosto, verkkoliiketoiminnan ammattimessut Tampere 28.1.2015 Pauli Pullinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ajankohtaista

Lisätiedot

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009 Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Ålands Telefonandelslag Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Finström -

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä 2 Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2009 Kainuu 82 634 henkilöä

Lisätiedot

KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2009

KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2009 1 / 6 KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2009 Aika: Keskiviikko 12.8.2009 klo 13.00-16.02 Paikka: Kauppakatu 1, 2.kerroksen kokoushuone Läsnä: Juhana Juntunen, Kuhmon kaupunki (Kaarina

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1749/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 43 (Outokumpu) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Sadan megan Suomi. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö

Sadan megan Suomi. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö Sadan megan Suomi Juha Parantainen liikenne- ja viestintäministeriö 2 Tietoliikenneyhteyksien valtatekniikoiden kehitys korkeammille nopeuksille on aina syntynyt palveluja Mbit/s kaapeli-tv valokuitu 25-100

Lisätiedot

Laajakaistaseminaari Pertunmaa 15.4.2011 PERTUN KUITU

Laajakaistaseminaari Pertunmaa 15.4.2011 PERTUN KUITU Laajakaistaseminaari Pertunmaa 15.4.2011 PERTUN KUITU Juha Putkonen 4.2.2010 Luottamuksellinen 1 Concept.10 esittely Tuoreella asenteella 2 Luotettava kumppani Concept.10 on yhteinen kattobrändi sen taustalla

Lisätiedot

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08. Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.2013 OSALLISTUMINEN KESKI-SUOMEN LAAJAKAISTAHANKKEESEEN Joutsan

Lisätiedot

ELY- Laajakaista- hankkeet

ELY- Laajakaista- hankkeet ELY- Laajakaista- hankkeet 15.5.2013 Antero Kauppinen, laajakaista-asiantuntija Pohjois-Savon ELY- keskus maaseutu 15.5.2013 Tavoite Laajakaistatukilain mukainen EU tuki n. 24,6 milj. euroa saatava myönnettyä

Lisätiedot

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Kajaani 26.11.2013 22.11.13 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Reijo Inget Kainuun rintamalisän saajat 2007-2013 2500 2000 1500 1000 500 2007

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1748/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 42 (Nurmes) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1732/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan liiton

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGIN TOIMET LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEESEEN LIITTYVISSÄ VALINNOISSA JA RATKAISUISSA SELONTEKO SISÄLLYS

KUHMON KAUPUNGIN TOIMET LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEESEEN LIITTYVISSÄ VALINNOISSA JA RATKAISUISSA SELONTEKO SISÄLLYS KUHMON KAUPUNGIN TOIMET LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEESEEN LIITTYVISSÄ VALINNOISSA JA RATKAISUISSA SELONTEKO SISÄLLYS 1 1. Hankkeen tausta 3 1.1. Julkinen tuki 4 2. Hankeen valmistelu Kuhmossa 5 2.1

Lisätiedot

ELY- Laajakaistahankkeet

ELY- Laajakaistahankkeet Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin ELY- Laajakaistahankkeet 30.01.2014 8.9.2014 Kahdentasoisia laajakaistahankkeita EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat

Lisätiedot

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla Päätösluonnos 1 (5) Dnro: 25.1.2013 829/9411/2012 Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla 1. Teleyritykset, joita päätösluonnos

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA Lausuntopyyntö 1 (5) Dnro: 5.11.2014 1236-1317/940/2014 Teleyritykset LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA Seuraavat maakuntaliitot käynnistävät laajakaistarakentamisen

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -valmisteluhanke Etelä-Savossa

Laajakaista kaikille -valmisteluhanke Etelä-Savossa ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO Kirje kunnille Laajakaista kaikille -hanke 22.5.2009 Jakelu: - Etelä-Savon kaupunkien ja kuntien hallitukset - Laajakaista kaikille -hankkeen Etelä-Savon kuntien yhteyshenkilöt

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTALIITON LAAJAKAISTARAKENTAMISEN HANKEOHJELMA

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTALIITON LAAJAKAISTARAKENTAMISEN HANKEOHJELMA ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTALIITON LAAJAKAISTARAKENTAMISEN HANKEOHJELMA X.X.2009 Diaarinumero Sisällys 1. Viestintäverkon kehittämistarpeet ja nopeiden laajakaistayhteyksien kysyntä 3 2. Maakunnan alueelle esitettävät

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1766/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

Pohjois-Savoon tulossa kaikkien aikojen kuitukesä!

Pohjois-Savoon tulossa kaikkien aikojen kuitukesä! Pohjois-Savoon tulossa kaikkien aikojen kuitukesä! Kesästä 2013 on tulossa valokuiturakentamisen ennätysvuosi maakunnassamme. Laajakaista kaikille -rakentamista toteutetaan yli kymmenessä Pohjois-Savon

Lisätiedot

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen Laajakaistaverkot kaikille Juha Parantainen Liittymät Laajakaistaliittymät Suomessa 4 000 000 3 000 000 2 000 000 Mobiili (3G / 4G) Langaton (@450, WiMax) Kaapelimodeemi Kiinteistöliittymä DSL Valokuitu

Lisätiedot

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle seminaari Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja, Kainuun Nuotta ry Yleistä 1. Nopeat

Lisätiedot

@450-laajakaista kylien tietoliikenneratkaisuna Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu seminaari 23.4.2009 Pori. Anne Suomi, Digita Oy

@450-laajakaista kylien tietoliikenneratkaisuna Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu seminaari 23.4.2009 Pori. Anne Suomi, Digita Oy @450-laajakaista kylien tietoliikenneratkaisuna Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu seminaari 23.4.2009 Pori Anne Suomi, Digita Oy Agenda 1. Laajakaista mobiiliksi 2. Kylien laajakaistayhteydet valtioneuvoston

Lisätiedot

TIETOA KUNTAPÄÄTTÄJILLE

TIETOA KUNTAPÄÄTTÄJILLE TIETOA KUNTAPÄÄTTÄJILLE 1 Sisällys Huippunopea tietoverkko on kunnalle lähes elinehto Valtiolta tukea huippunopeiden verkkojen rakentamiseen Kunnalla keskeinen rooli Ruotsissa kunnat hyötyvät nopeasta

Lisätiedot

Keski-Suomi 3.10.2011

Keski-Suomi 3.10.2011 Keski-Suomi Keski-Suomi, miksi Kuuskaista tarjosi? Samanlainen tilanne kuin Kuusiokunnissa 2000-luvun alussa => 10 vuoden kokemus Suuri kokonaisuus säästää kustannuksia Yhteisrakentaminen Suurempi asiakasmassa

Lisätiedot

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009 Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa Kongressikeskus Fellmanni, Lahti ke 1.4.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 1.12.2015 1355/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNNAN VALOKAAPELIVERKKO. Nek Saimaa Oy 13.4.2015. Tuomo Puhakainen Kari Kotirinta

SAVITAIPALEEN KUNNAN VALOKAAPELIVERKKO. Nek Saimaa Oy 13.4.2015. Tuomo Puhakainen Kari Kotirinta SAVITAIPALEEN KUNNAN VALOKAAPELIVERKKO 13.4.2015 Tuomo Puhakainen Kari Kotirinta Nek Saimaa Oy Televerkkojen historiaa Etelä-Karjalassa ja Savitaipaleella Pietari-Lappeenranta-Helsinki lennätinlinja valmistuminen

Lisätiedot

- VALOKUIDULLA ELINVOIMAA MAASEUDULLE - Anne-Mari Leppinen Hanna-Leena Pihlajaniemi 1.9.2011

- VALOKUIDULLA ELINVOIMAA MAASEUDULLE - Anne-Mari Leppinen Hanna-Leena Pihlajaniemi 1.9.2011 - VALOKUIDULLA ELINVOIMAA MAASEUDULLE - Anne-Mari Leppinen Hanna-Leena Pihlajaniemi 1.9.2011 Lukuja Verkon alueen koko: 5000 km2 Asukasmäärä: 44 000 Alueella on 7 kuntakeskusta sekä noin 55 kylää, joissa

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Analyysi 27.2.2015 Dnro: 1202/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN

Lisätiedot

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI 1 SOPIMUS SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI Sopijapuolet Tilaaja Suonenjoen kaupunki Keskuskatu 3, PL 13 77601 Suonenjoki

Lisätiedot

ICT- infrastruktuuri osana Salon tulevaisuuden kilpailukykyä

ICT- infrastruktuuri osana Salon tulevaisuuden kilpailukykyä ICT- infrastruktuuri osana Salon tulevaisuuden kilpailukykyä Kaupungin mahdollisuudet vaikuttaa 24.5.2011 Esko Miikkulainen SSP Yhtiöt Oy Miksi tietoliikenne kuuluu liikenneseminaariin Liikenteen merkitys

Lisätiedot

Kuuskaista lukuina. Jäseniä 1698

Kuuskaista lukuina. Jäseniä 1698 Kyläverkkoja Jäseniä 1698 Kuuskaista lukuina Toiminta-alue; Kuusiokunnat, Seinäjoki, Fionets FTTx liittymiä aktiivikäytössä 1414, saatavuus 2039 Satoja TV-palveluasiakkaita 6net kuntien runkoverkko 200km,

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) 1213/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Viljolahti-Hevonlahti

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) 1211/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Härmäniemi-Joutsenlahti

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 14.12.2012 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1771/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1314/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Pieksämäki 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö Laajakaista kaikille Juha Parantainen liikenne- ja viestintäministeriö 2 Tietoliikenneyhteyksien valtatekniikoiden kehitys korkeammille nopeuksille on aina syntynyt palveluja Mbit/s kaapeli-tv valokuitu

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Valokuiturakentaminen Pohjois-Savossa

Laajakaista kaikille. Valokuiturakentaminen Pohjois-Savossa Laajakaista kaikille Valokuiturakentaminen Pohjois-Savossa Laajakaista on sijoitus tulevaisuuteen! Tilaamalla valokuituliittymän vaikutat omaan ja lähialueesi tulevaisuuteen! Valtioneuvosto on asettanut

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Sopijapuolet Tilaaja Y-tunnus 0169321-6 Lieksan kaupunki (Tuen myöntäjä) Rantalantie 6 81720 Lieksa Toimittaja Y-tunnus 2462309-3 Pielisen

Lisätiedot

OHJE 1/2009: SUUNNITELMA LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN AIKATAULUTUKSESTA JA TARJONTAKARTOITUKSEN LAADINNASTA

OHJE 1/2009: SUUNNITELMA LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN AIKATAULUTUKSESTA JA TARJONTAKARTOITUKSEN LAADINNASTA 257/9521/2009 1 (6) Viestintämarkkinat ja -palvelut Yleispalvelun valvonta-yksikkö OHJE 1/2009: SUUNNITELMA LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN AIKATAULUTUKSESTA JA TARJONTAKARTOITUKSEN LAADINNASTA 1. LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 2.2.2015 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto hyväksynyt 5.10.2015

KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto hyväksynyt 5.10.2015 1 KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA 2 Sisältö 1. MANUN TOIMINNAN TAUSTA... 3 2. MANUN YHTEISTYÖORGANISAATIOT... 4 3. MANUN JÄSENTEN NIMEÄMINEN... 6 4. MANUN TOIMINTAMUODOT...

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1258/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kainuun joukkoliikenteen palvelutaso- ja liikennesuunnitelma

Kainuun joukkoliikenteen palvelutaso- ja liikennesuunnitelma Kainuun joukkoliikenteen palvelutaso- ja liikennesuunnitelma Muutokset suunnitelmaan, jos Sotkamo ja Kajaani eivät osallistu yhteishankintaan 4.12.2015 Palvelutaso, johon kunnat ovat sitoutuneet Tarvelähtöinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hakija/palvelujen tuottaja: Palveluja tuottava toimipaikka:

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hakija/palvelujen tuottaja: Palveluja tuottava toimipaikka: Hallitus 127 17.06.2015 Ilmoitusasiat H 127 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: 1) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, Valviran päätös 29.5.2015

Lisätiedot

HALLITUKSEN TIETOYHTEISKUNTA- OHJELMA. -tavoitteet - sisältö - toteutus

HALLITUKSEN TIETOYHTEISKUNTA- OHJELMA. -tavoitteet - sisältö - toteutus HALLITUKSEN TIETOYHTEISKUNTA- OHJELMA -tavoitteet - sisältö - toteutus Avausseminaari 25.11.2003 Katrina Harjuhahto-Madetoja ohjelmajohtaja SUOMI TIETOYHTEISKUNTANA MILLAINEN ON TIETOYHTEISKUNTA? tieto

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1 Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen Eija Tolonen 7.12.2010 1 Ivalo 625 km Kainuun väkiluku v. 2009 Kainuu 83160 henkilöä Oulu 181 km SUOMUSSALMI PUOLANKA 9435 3183 HYRYNSALMI

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1266/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2013. 695/2013 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2013. 695/2013 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2013 695/2013 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2013 maksettavasta lihan ja vuodelta 2012 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä eräiden

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke Sopijapuolet Tuen myöntäjä Mallikunta 1 (Tilaaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuen saaja Teleyritys X (Toimittaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuettavan

Lisätiedot

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEEN TOTEUTUS KUHMON KAUPUNGIN ALUEELLA

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEEN TOTEUTUS KUHMON KAUPUNGIN ALUEELLA Kaupunginhallitus 243 26.06.2012 Kaupunginhallitus 163 09.04.2013 LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEEN TOTEUTUS KUHMON KAUPUNGIN ALUEELLA // KHALL 243 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh.

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus vuodelta 2015 maksettavasta lihan ja vuodelta 2014 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä eräiden kotieläintalouden palvelujen tuesta vuodelta 2015 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1707/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja. Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2016 Koti-Kajaani Koti-Kajaanin avulla tavoitat tehokkaasti! Koti-Kajaani tavoittaa 67 % Kainuun markkina-alueen asukkaista. Lukijoita

Lisätiedot

Tuettavan hankkeen perustiedot 2(9) Sopimus kunnan myöntämästä tuesta

Tuettavan hankkeen perustiedot 2(9) Sopimus kunnan myöntämästä tuesta 1(9) Sopimus kunnan maksamasta tuesta (Luonnos) Laajakaista kaikille 2015: Emäsalon hanke Sopijapuolet Tilaaja Porvoon kaupunki (alla Tilaaja ) (Tuen myöntäjä) Raatihuoneenkatu 9 06101 Porvoo Y-tunnus

Lisätiedot

TERVETULOA VALOKAISTALLE!

TERVETULOA VALOKAISTALLE! TERVETULOA VALOKAISTALLE! SSPNET TÄNÄÄN VALOKUITUTEKNIIKAN EDELLÄKÄVIJÄ Olemme tietoliikenneyhteyksien ja internetpalveluiden luotettava asiantuntija. Tarjoamme jatkuvasti uusia tuotteita ja palveluja.

Lisätiedot

Komperon vesiosuuskunta Liperin kunnassa

Komperon vesiosuuskunta Liperin kunnassa Putkeen menee! hanke ALOITUSSEMINAARI 16.3.2012 P-K:n aikuisopisto Viemärin ja laajakaistan yhteisrakentaminen -case Kompero -Kuituverkon hyödyntäminen vesi- ja viemäriverkon valvonnassa Verkonvalvonta

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

Pertun -kuitu. Etelä-Savon maakunnan laajakaistapilottihanke

Pertun -kuitu. Etelä-Savon maakunnan laajakaistapilottihanke Pertun -kuitu Etelä-Savon maakunnan laajakaistapilottihanke 4.2.2010 2 Luottamuksellinen Verkkoa rakennettiin Rakennettua kaapelireittiä Runkoreittiä 165 km Tilaajareittiä 68 km Asennettua kaapelia Runkokaapelia

Lisätiedot

Kun koko kunnan tai maakunnan kattavan valokuituverkon rakentamisesta vastaa OSUUSKUNTA. Kajaani 25.1.2012 Tuija Riukulehto

Kun koko kunnan tai maakunnan kattavan valokuituverkon rakentamisesta vastaa OSUUSKUNTA. Kajaani 25.1.2012 Tuija Riukulehto Kun koko kunnan tai maakunnan kattavan valokuituverkon rakentamisesta vastaa OSUUSKUNTA Kajaani 25.1.2012 Tuija Riukulehto Oma verkkotaustani 1999-2001 Etelä-Pohjanmaan tietoyhteiskunta ohjelman koordinaattori:

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen Kainuussa

Osaamisen kehittäminen Kainuussa Osaamisen kehittäminen Kainuussa Sokos Hotel Vuokatti ke 3.9.2008 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Koulutustoimiala 2008 toisen asteen koulutus Opiskelijoita noin

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 7,8 prosenttia

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 4.3.2015 860/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

Savon Kuituverkko Oy - Kuntaomisteisen teleoperaattorin toiminta. 30.11.2014 Hyvän valokuituprojektin käytännöt, Kajaani

Savon Kuituverkko Oy - Kuntaomisteisen teleoperaattorin toiminta. 30.11.2014 Hyvän valokuituprojektin käytännöt, Kajaani Savon Kuituverkko Oy - Kuntaomisteisen teleoperaattorin toiminta 30.11.2014 Hyvän valokuituprojektin käytännöt, Kajaani Yhtiön perustamisprosessi 2010 Savon Kuituverkko Oy Yhtiö perustettiin 26.10.2010

Lisätiedot

Utsjokelaisilta kysytään uudelleen haluavatko he tilata laajakaistapalvelut liittymällä valokuituverkkoon

Utsjokelaisilta kysytään uudelleen haluavatko he tilata laajakaistapalvelut liittymällä valokuituverkkoon Utsjokelaisilta kysytään uudelleen haluavatko he tilata laajakaistapalvelut liittymällä valokuituverkkoon Nopeita laajakaistayhteyksiä rakennetaan kaupallisesti vain sinne, missä niille on kysyntää. Utsjoelle

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kainuussa. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kainuussa. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kainuussa Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2009 Ivalo 625 km Kainuu 82 634 henkilöä Oulu 181 km Helsinki 568 km SUOMUSSALMI PUOLANKA

Lisätiedot

Laajakaistan tilanne Suomessa

Laajakaistan tilanne Suomessa Laajakaistan tilanne Suomessa Suomen Seutuverkot ry:n kevätseminaari 23.4.2015 Pauli Pullinen, liikenne- ja viestintäministeriö 2 Valtion rooli ICT-sektorilla Keskeinen rooli viestintäpolitiikan suunnannäyttäjänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI

SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI jf\net SOPIMUS 1 (9) SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI 1 Sopijapuolet Tilaaja Hyrynsalmen kunta (Tuen myöntäjä) Laskutie 1 89400 HYRYNSALMI Toimittaja

Lisätiedot

Rahoitusmalli 2013 2.12.2009. asta.tolonen@kainuu.fi

Rahoitusmalli 2013 2.12.2009. asta.tolonen@kainuu.fi Rahoitusmalli 2013 2.12.2009 asta.tolonen@kainuu.fi 2010 2012 Kunnan rahoitusosuus Kainuun maakunnalle: Kuntien rahoitusosuudet maakuntahallinnolle määritellään prosenttiosuutena kuntiin kertyvästä laskennallisesta

Lisätiedot

1(5) Kainuun strategiaryhmä

1(5) Kainuun strategiaryhmä 1(5) Kainuun strategiaryhmä Muistio Aika: maanantai 16.5.2011 klo 13.00 16.30 Paikka: Kajaani, Kauppakatu 35, Kajaanin kaupunginkirjasto, sali Elias Läsnä: osallistujat ovat liitteessä 1. 1. Kokouksen

Lisätiedot

Laajakaista kaikille VALOKUITURAKENTAMINEN POHJOIS-SAVOSSA 2014

Laajakaista kaikille VALOKUITURAKENTAMINEN POHJOIS-SAVOSSA 2014 Laajakaista kaikille VALOKUITURAKENTAMINEN POHJOIS-SAVOSSA 2014 Sinä päätät, rakennetaanko valokuituverkkoa kotikuntaasi Valokuituverkko rakentuu kysynnän mukaan: EU, valtio ja kunnat tukevat huippunopeiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014 Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014 Kyyjärven kunnan pääomasijoitus Keski-Suomen Verkkoholding Oy:ssä sekä takaus ja välillinen osallistuminen määräysvaltaan Keski-Suomen Valokuituverkot

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNNAN LAAJAKAISTA- RAKENTAMISEN HANKEOHJELMA 30.10.2009

KAINUUN MAAKUNNAN LAAJAKAISTA- RAKENTAMISEN HANKEOHJELMA 30.10.2009 KAINUUN MAAKUNNAN LAAJAKAISTA- RAKENTAMISEN HANKEOHJELMA 30.10.2009 Diaarinumero (Viestintävirasto): 1075/9521/2009 SISÄLLYS 1. Viestintäverkon kehittämistarpeet ja nopeiden laajakaistayhteyksien kysyntä

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telekopio

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telekopio 2.2.2010 LVM 968/08/2009 Jakelussa mainitut Viite Asia LAUSUNTOPYYNTÖ Laajakaistarakentamisen tukea haja-asutusalueilla koskeva laki (1186/2009) tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010. Laki sisältää säännökset

Lisätiedot

Kainuun bioenergiaohjelma 2006-2010 KAIBIO. Timo Karjalainen Joensuu 12.12.2006

Kainuun bioenergiaohjelma 2006-2010 KAIBIO. Timo Karjalainen Joensuu 12.12.2006 KAIBIO Timo Karjalainen Joensuu 12.12.2006 Bioenergiaohjelman lähtötilanne Kainuun puuenergiaohjelma 1999-2006 Ohjelmatyön toteutus Kainuun Etu Oy (hallinnoija) Ohjelman laatija Kajaanin yliopistokeskus

Lisätiedot

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 / Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma. Marianne Selkäinaho / MMM

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 / Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma. Marianne Selkäinaho / MMM LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 / Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Marianne Selkäinaho / MMM Sivu 1 17.5.2010 Laajakaista kaikille 2015 Valtioneuvoston teki 4.12.2008 periaatepäätöksen valtakunnallisesta

Lisätiedot

Leppälammi-Taipaleen kotiseutuyhdistyksen ja Sävin Pyrkijät ry:n avustusanomus valokuituverkon rakentamiseksi

Leppälammi-Taipaleen kotiseutuyhdistyksen ja Sävin Pyrkijät ry:n avustusanomus valokuituverkon rakentamiseksi Kaupunginhallitus 388 02.12.2013 Leppälammi-Taipaleen kotiseutuyhdistyksen ja Sävin Pyrkijät ry:n avustusanomus valokuituverkon rakentamiseksi 908/02.05.01/2013 KHALL 388 Leppälammi-Taipaleen kotiseutuyhdistyksen

Lisätiedot