Tiivistelmä esityksestä seminaarissa Itämeren piirin finanssi-integraatio Turussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiivistelmä esityksestä seminaarissa Itämeren piirin finanssi-integraatio Turussa 16.8.2011"

Transkriptio

1 1 Antti Kuusterä Juha Tarkka SUOMEN PANKKI JA SUOMEN TALOUDEN KANSAINVÄLISTYMINEN Tiivistelmä esityksestä seminaarissa Itämeren piirin finanssi-integraatio Turussa Suomen Pankin historian alkuvuosikymmenet osoittavat, miten suuri merkitys vakailla rahaoloilla on talouden kehityksessä. Merkittävä askel tässä suhteessa otettiin vuonna 1840, kun hopearuplasta tuli Suomen ainoa rahayksikkö ja päästiin eroon liikkeessä olleesta vanhasta ruotsalaisesta rahasta. Tällöin, vasta kolme vuosikymmentä Ruotsista irtaantumisen jälkeen, Suomen talous kääntyi selvään nousuun. Samalla Suomen Pankki otti ensimmäiset askeleet kohti itsenäistä valuuttapolitiikkaa. Käytännön tuntumaa tarjosi ulkomaisten vekselien kaupan käynnistäminen vuonna Pankki alkoi näin palvella ulkomaista maksuliikettä. Tätä varten Suomen Pankki solmi suhteet ensimmäisten ulkomaisten kirjeenvaihtajapankkiensa kanssa Pietarissa, Tukholmassa, Hampurissa ja Riikassa. Erityisen merkittävä asema oli Hampurilla, joka tähän aikaan oli Itämeren alueen johtava finanssikeskus ja jonka pörssistä saatiin luotettavimmat noteeraukset tärkeimmistä valuutoista. Krimin sota 1850-luvulla katkaisi suotuisan kehityksen ja samalla käynnistyi asteittainen muutos, jonka lopullisena seurauksena oli Suomen siirtyminen kultakantaan vuonna Tätä edelsi oman rahayksikön markan saaminen vuonna 1860 sekä palaaminen takaisin hopeakantaan Paluu metallikantaan alkoi yhtä aikaa Venäjän kanssa, mutta toistuvat ulkopoliittiset selkkaukset romahduttivat Venäjän valtiontalouden ja estivät hankkeiden toteuttamisen. Finanssiautonomiansa vuoksi Suomi pysyi erossa näistä Venäjän sisäisistä ongelmista, ja siksi Suomessa paluu metallikantaan toteutui. Hopeakannan palauttaminen Suomessa ja myöhemmin siirtyminen kultakantaan merkitsivät Suomen irtaantumista Venäjän rahajärjestelmästä ja siten myös itsenäisen valuuttakurssipolitiikan alkua. Samalla ne liittivät Suomen Länsi-Euroopan 1870-luvulta alkaen kultakantaiseen rahajärjestelmään. Ensimmäistä maailmasotaa edeltäneen klassisen kultakannan vuosina Suomen talous kansainvälistyi merkittävästi. Keskuspankin kirjeenvaihtajapankkiverkosto levisi läpi läntisen Euroopan ulottuen myös Pohjois-Amerikkaan asti. Valuuttakurssit pysyivät hyvin vakaina ja yleisön luottamus rahajärjestelmän vakauteen oli rikkumaton. Suomen uskottavuus kansainvälisillä pääomamarkkinoilla oli hyvä, mikä mahdollisti edullisten luottojen saannin. Näihin vuosiin ajoittui samalla kansainvälisesti kilpailukykyisten suuryritysten ensimmäinen

2 2 todellinen perustamisvaihe. Niinpä viimeistään 1890-luvulla lähti vahvaan ja jatkuvaan taloudelliseen kasvuun. Ratkaisevana tekijänä tässä oli läntisten vientimarkkinoiden tarjoamien mahdollisuuksien määrätietoinen hyödyntäminen. Klassisen kultakanan aikaan Suomen kauppatase oli jatkuvasti alijäämäinen, mikä oli mahdollista vain lähes jatkuvan ulkomaisen lainanoton johdosta. Näissä olosuhteissa rahapolitiikka heijasteli voimakkaasti ulkomaisen luoton saatavuutta. Periodeina jolloin ulkomaisesta luotosta oli pulaa, keskuspankin valuuttavaranto supistui ja se nosti korkoaan. Rahapolitiikan riippuvuus maksutasetilanteesta oli kultakannan oloissa ilmeinen. Pääoman kansainvälinen liikkuvuus ei ollut niin kitkatonta, että se olisi johtanut korkotason yhtenäistymiseen eri maiden välillä. Kultakantaperiodin aikana Suomen korkopolitiikan riippuvuus ulkomaisista koroista kuitenkin kasvoi. Vuosina Suomen Pankin korkomuutosten korrelaatio ulkomaisten korkojen kanssa oli käytännössä merkityksetön, lukuun ottamatta Ruotsia. Kultakannan jälkipuoliskolla vuodesta 1896 lähtien Suomen korot olivat kuitenkin jo selvästi korreloituneet Länsi-Euroopan maiden korkojen kanssa. Mielenkiintoista on, että korrelaatiota Suomen ja Venäjän korkojen välillä ei voida havaita, vaikka kultakantaperiodin jälkipuoliskon aikana Venäjä olikin jo kultakannalla (vuodesta 1897). Maalimansotien välisenä aikana Suomen rahapolitiikka pyrki palaamaan vuotta 1914 edeltävään vanhaan hyvään aikaan. Ongelmana oli kuitenkin ulkomaihin verrattuna erittäin korkea korkotaso ja aluksi myös Suomen heikko luottokelpoisuus. Suomen Pankin ja sen pääjohtaja Risto Rytin tavoitteena oli lisätä ulkomaisen pääoman saantia Suomeen, jotta korot saataisiin normalisoitua. Ryti katsoi, että pääomantuonti oli välttämätöntä Suomen taloudellisen kasvupotentiaalin hyödyntämiseksi luvulla tehty yritys alentaa korkotasoa pääomantuontia suosimalla päättyi kuitenkin huonosti. Pääoman tuonti lisääntyi voimakkaasti Suomen päästyä uudelleen kultakannalle vuoden 1926 alusta (Britanniaa seuraten) ja korkoa laskettiin. Seurauksena oli kuitenkin talouden ylikuumeneminen, maksutasekriisi ja rahapolitiikan jyrkkä kiristäminen syksyllä Suomi kääntyi tällöin lamaan jo ennen Wall Streetin pörssiromahdusta. Kireän ja täysin maksutasetilanteen ehdoilla harjoitetun rahapolitiikan kausi kesti vuoden 1933 kevääseen saakka. jolloin maksutaseen käänne parempaan teki mahdolliseksi siirtyä uuteen vaiheeseen. Tästä aina toisen maailmansodan syttymiseen asti Suomen rahapolitiikka oli melkein täysin passiivista. Valuuttakurssi oli kiinnitetty Britannian puntaan ja korot olivat

3 3 melkein muuttumattomat. Tätä politiikkaa harjoitettiin selvästi ylijäämäisen vaihtotaseen oloissa, ja sen seurauksena oli Suomen ulkomaisten velkojen nopea lyhentäminen. Itsenäisen Suomen ensimmäisinä vuosikymmeninä Suomen Pankin strategisena tavoitteena voidaan sanoa olleen puitteiden luominen vientivetoiselle taloudelliselle kasvulle, missä myös suhteellisen hyvin onnistuttiin huolimatta 1930-luvun globaaleista ongelmista. Sekä paluu kultakantaan vuonna 1926 että irtaantuminen siitä vuonna 1933 tehtiin tavalla, joka otti huomioon vientiteollisuuden kilpailukyvyn kansainvälisillä markkinoilla. Globaalisti ongelmana 1930-luvun suuren laman vuosina oli deflaatio eli hintojen kääntyminen laskuun. Näin tapahtui myös Suomessa, mutta kansainvälisesti vertailtuna deflaatio jäi Suomessa lieväksi sekä kestoltaan lyhytaikaiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen tehdyistä integraatioratkaisuista ensimmäinen, mutta ei vähämerkityksellisin, oli Suomen liittyminen Kansainväliseen valuuttarahastoon (IMF) sekä sen hallinnoimaan Bretton Woodsin valuuttakurssijärjestelmään. Näin ainakin teoriassa jatkettiin kiinteiden valuuttakurssien oloissa, vaikka järjestelmä salli myös valuuttakurssien korjaamisen (devalvaation)perustavaa laatua olevan epätasapainottomuuden syntyessä. Eduskunta ratifioi Valuuttarahaston sopimusartiklat vuonna Markan pariarvo suhteessa dollariin vahvistettiin vuonna 1951 ja vapaasti vaihdettavaksi valuutaksi markka tuli vuonna Liittyminen Kansainväliseen valuuttarahastoon oli kauaskantoinen, eikä sen ajan oloissa millään muotoa itsestään selvä ratkaisu. Neuvostoliiton liittolaisten suhteet Valuuttarahastoon olivat juuri kiristymässä, ja vain vähän myöhemmin Suomen liittyminen järjestöön olisi ollut Suomen kannalta ulkopoliittisesti vaikeampi askel. Valuuttarahastoon liittymistä perusteltiin sen merkityksellä Suomen kansainvälisen uskottavuuden lisääjänä. Liittyminen helpotti Suomen pääsyä osalliseksi Maailmanpankki (World Bank) -ryhmän mittavista luotoista. Niitä tarvittiin sekä laajojen infrastruktuurihankkeiden että suurimpien vientiteollisuusyritysten suurinvestointien rahoittamiseen, jotta mahdollisuudet menestyä kansainvälisessä kilpailussa olisivat säilyneet. Suomen Pankin aktiivista roolia korosti tähän aikaan koko rahoitusjärjestelmän, mukaan lukien valuuttakaupan säännöstely, jossa keskuspankilla oli keskeinen rooli. Suomen pitkään voimassa ollut ja kattava valuutansäännöstely ei kuitenkaan pystynyt eristämään rahapolitiikkaa maksutaseen vaikutuksilta. Maksutaserajoitteen vaikutus alkoi tuntua rahapolitiikassa selvästi varsinkin sen jälkeen, kun tuontisäännöstely vuonna 1958 enimmäkseen purettiin luvulla Suomen krooninen vaihtotaseen vaje johti yhä kireämpään rahamarkkinatilanteeseen, jonka katsottiin hidastavan taloudellista kasvua.

4 4 Tilanne laukaistiin lopulta vuoden 1967 kasvupoliittisella suurdevalvaatiolla. Sitä seurannut keveämmän rahapolitiikan jakso jäi kuitenkin lyhyeksi. Suomen talouden vakava ylikuumeneminen johti maksutasekriisiin ja lopulta Suomen kääntymiseen Kansainvälisen valuuttarahaston puoleen tuen saamiseksi keväällä Valuuttarahaston kanssa vuosina sovittujen talouden tasapainotusohjelmien tavoitteena oli Suomen ulkomaisen maksutaseen tasapainottaminen. Maksutaseorientoitunut, kireä rahapolitiikka jatkui vuoteen 1977 asti, jolloin maksutaseen paraneminen, inflaation hidastuminen ja kaksi devalvaatiota johtivat rahapolitiikan uuteen, kasvua tukevaan vaiheeseen. Bretton Woods-järjestelmä oli hajonnut vuonna 1971 järjestelmän ytimenä olleen Yhdysvaltojen budjetti- ja maksutaseongelmien kärjistymiseen Vietnamin sodan seurauksena. Bretton Woods-järjestelmän hajoaminen merkitsi Yhdysvaltojen ja läntisen Euroopan maiden valuuttapolitiikan irtoamista toisistaan. Samalla Euroopan talousyhteisön piirissä käynnistyi yhteistyön tiivistyminen valuuttakurssipolitiikassa, joka vajaan kolmen vuosikymmenen aikana johti rahaliittoon. Suomi ei kuitenkaan liittynyt mukaan tähän yhteistyöhön ennen kuin 1990-luvulla EUjäsenyytensä myötä. Sen sijaan Suomessa siirryttiin 1973 järjestelmään, jossa keskuspankki ryhtyi ohjaamaan valuuttakursseja suhteessa valuuttaindeksiin (eri valuutoista muodostettuun koriin). Käytännössä tämä merkitsi sitä, että Suomen markan suhde ulkomaankauppaosuuksien perusteella valituista valuutoista koostuvaan valuuttakoriin pyrittiin pitämään vakaana. Rahalakiin valuuttaindeksi otettiin vuonna 1978 ja tämän järjestelmän puitteissa elettiin 1990-luvun alkuun asti luvun lopulla ja 1980-luvulla Suomen valuutta- ja rahapolitiikassa alkoi entistä selvemmin näkyä Pohjoismaiden keskinäinen riippuvuus. Ruotsin devalvaatiot vuonna 1977 ja 1982 johtivat Suomessa vastaaviin toimiin, ja myös Norjan devalvaatio vuonna 1986 vaikutti voimakkaasti Suomessa. Norjan devalvaation aiheuttama spekulaatio Suomen markkaa vastaan toimi herätteenä, jonka seurauksena Suomen Pankki vapautti merkittävän osan ulkomaisen pääomantuonnista vuosina , tilanteessa jossa suomalaiset rahamarkkinakorot olivat huomattavan korkeat. Pääomanliikkeiden vapauttaminen oli tullut ajankohtaiseksi muutenkin, mutta ajoitukseen vaikutti halu vahvistaa Suomen valuuttavarantoa ja päästä matalampiin korkoihin. Kuten 1920-luvulla, niin myös 1980-luvulla pääomantuonnin vapauttaminen johti vaihtotaseen vajeen kasvuun ja kansantalouden ylikuumenemiseen. Vuodesta 1989 lähtien Suomen Pankin politiikka kiristyi ja oli siitä alkaen vahvasti maksutaseorientoitunutta,

5 5 tähdäten kotimaisen kysynnän kasvun taittamiseen ja vaihtotaseen tasapainottamiseen. Suomen markan ja kansainvälisten päävaluuttojen välisen suuren korkoeron vuoksi merkittävä osa kotimaisesta luottoekspansiosta kääntyi tällöin valuuttamääräiseksi ja kasvatti suomalaisten yritysten valuuttariskejä. Vientiteollisuuden taloudellisia vaikeuksia lisäsi myös Neuvostoliiton kanssa käydyn bilateraalisen ulkomaankaupan romahdus vuonna Seurauksena oli lopulta maksutasekriisi, joka johti sekä vakavaan pankkikriisiin että Suomen kansantalouden syvään taantumaan luvun lama kesti kunnes vaihtotase oli jälleen tasapainottunut ja kääntynyt selvästi ylijäämäiseksi (vuodesta 1994 alkaen). Liittyminen Euroopan talous- ja rahaliittoon vuonna 1999 merkitsi Suomen rahapolitiikan kansainvälisen integraation siirtymistä aivan uudelle tasolle. Jäsenyyden vaikutukset rahapolitiikkaan näkyivät jo paljon ennen sen toteutumista, sitä mukaa kun odotukset Suomen liittymisestä vahvistuivat ja Suomen rahapolitiikka läheni eurooppalaisen valuuttakurssimekanismin ERMin ydinmaiden rahapolitiikkaa (korkojen osalta ja valuuttakurssien vakiintuessa). Liittyminen EMUun ei tämän jälkeen aiheuttanut Suomessa suuria sopeutumisongelmia, ja jäsenyyden ensimmäisen vuosikymmenen voidaan arvioida olleen Suomelle historiallisesti lähes ainoalaatuisen rahataloudellisen vakauden aikaa. Ero edeltäviin 1920-luvun ja 1980-luvun integraatiovaiheisiin on selvä ja mielenkiintoinen. Syitä siihen, että liittyminen rahaliittoon ei häirinnyt Suomen rahataloudellista vakautta, voidaan etsiä sekä liittymistä valmistelleesta rahapolitiikasta että Suomen kansantaloudessa tapahtuneista, rahoitustasapainoa parantaneista rakennemuutoksista. Lähentymisvaiheessa Suomen Pankki noudatti inflaatiotavoitteeseen perustuvaa rahapolitiikkaa, inflaatiotavoitteen vastatessa tulevaa Euroopan Keskuspankin rahapolitiikan hintavakausnormia. Näin itse liittyminen tapahtui vaiheessa, jossa korot ja inflaatio olivat jo asettuneet tulevan EMU:n politiikkaa suunnilleen vastaavalle tasolle, eikä korkoshokkia tapahtunut (esimerkiksi korkojen alenemisen muodossa kuten luvulla ja 1980-luvulla). Toinen selitys on Suomen kääntyminen pitkäksi aikaa vaihtotaseeltaan ylijäämäiseksi maaksi. Investointiaste aleni ja kansantalouden säästämisestä merkittävä osa kanavoitui ulkomaisiin kohteisiin. Tämä vähensi ylikuumenemisen riskiä Suomen taloudessa. Vaihtotaseylijäämän taustalla lienevät mm. demografiset tekijät. Myös rahaliitolla saattaa olla siihen oma osuutensa, koska EMU:n vaikutuksesta suomalaiset institutionaaliset sijoittajat (kuten eläkevakuutusyhtiöt) ovat voineet paljon entistä enemmän hajauttaa sijoituksiaan ulkomaisiin kohteisiin.

Valtion pääomantuonti ja kansainväliset rahoitusmarkkinat. Suomen Pankin historiaseminaari 16.8.2011 Turku Mika Arola/Valtiokonttori

Valtion pääomantuonti ja kansainväliset rahoitusmarkkinat. Suomen Pankin historiaseminaari 16.8.2011 Turku Mika Arola/Valtiokonttori Valtion pääomantuonti ja kansainväliset rahoitusmarkkinat Suomen Pankin historiaseminaari 16.8.2011 Turku Mika Arola/Valtiokonttori Valtionvelka (%/BKT) 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1860 1863 1866 1869 1872

Lisätiedot

Viisi näkökulmaa rahapolitiikkaan Pentti Hakkarainen

Viisi näkökulmaa rahapolitiikkaan Pentti Hakkarainen Viisi näkökulmaa rahapolitiikkaan Pentti Hakkarainen Risto Ryti -seura 17.2.2015 Viisi näkökulmaa rahapolitiikkaan 1. Rahapolitiikka kaupunkikuvassa 2. Risto Rytin aika Suomen Pankissa 3. Suuren laman

Lisätiedot

Luento Itä-Suomen Yliopistossa Rahapolitiikka eri aikoina ja vaikutukset taloustilanteeseen. Pentti Hakkarainen, Suomen Pankki

Luento Itä-Suomen Yliopistossa Rahapolitiikka eri aikoina ja vaikutukset taloustilanteeseen. Pentti Hakkarainen, Suomen Pankki Luento Itä-Suomen Yliopistossa - Rahapolitiikka eri aikoina ja vaikutukset taloustilanteeseen Pentti Hakkarainen, Suomen Pankki Rahapolitiikan tavoitteita 1. Rahapolitiikalla vakautta 2. Rahapolitiikalla

Lisätiedot

Rahapoliittisen ajattelun kehitys Juha Tarkka 23.11.2004

Rahapoliittisen ajattelun kehitys Juha Tarkka 23.11.2004 Rahapoliittisen ajattelun kehitys Juha Tarkka 23.11.2004 Katsaus keskuspankin rooliin ja tehtäviin Rahataloudellisten mullistusten vuosisata Rahapolitiikka keskeinen talouspolitiikan osa Rahapolitiikka

Lisätiedot

Tervetuloa keskustelemaan eurosta! #kaikkieurosta. @liberafi libera.fi

Tervetuloa keskustelemaan eurosta! #kaikkieurosta. @liberafi libera.fi Ajatuspaja Libera on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja itsenäinen ajatuspaja, joka tukee ja edistää yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa. Tervetuloa keskustelemaan

Lisätiedot

Makrotaloustiede 31C00200

Makrotaloustiede 31C00200 Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2017 Harjoitus 4 Arttu Kahelin arttu.kahelin@aalto.fi Tehtävä 1 a) Kokonaistarjonta esitetään AS-AD -kehikossa tuotantokuilun ja inflaation välisenä yhteytenä. Tämä saadaan

Lisätiedot

Kultakanta - unelma maailmanrahasta

Kultakanta - unelma maailmanrahasta Kultakanta - unelma maailmanrahasta Juha Tarkka Suomen Pankin rahamuseo 8.4.2008 Kultakannassa kulta = raha Kultakanta historiassa Ensimmäinen globaali rahajärjestelmä Luonnollinen rahajärjestelmä? Kolme

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011 Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Hanna Freystätter, VTL Ekonomisti Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html

Lisätiedot

Rahan evoluutio. JuhaTarkka Tieteiden yö Rahamuseossa 8.1.2008

Rahan evoluutio. JuhaTarkka Tieteiden yö Rahamuseossa 8.1.2008 Rahan evoluutio JuhaTarkka Tieteiden yö Rahamuseossa 8.1.2008 Evoluutio rahataloudessa Rahajärjestelmien ja maksuvälineiden kehitys on esimerkki taloudellisesta evoluutiosta Kehitys tapahtunut evoluutiovoimien

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9. Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014 Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.2015 Kun euroa ajatellaan, on ajateltava suuria Tarkastusvaliokunta (TrVM

Lisätiedot

Maailmantalouden vauhti kiihtyy?

Maailmantalouden vauhti kiihtyy? Maailmantalouden vauhti kiihtyy? Metsänomistajan talvipäivä, 30.1.2010 Timo Vesala, Rahoitusmarkkinaekonomisti timo.vesala@tapiola.fi, 09-4532458 3.2.2010 1 Agenda 1. Taloushistoria n.1980 2007 viidessä

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 3: Suomen pankkikriisi 1990-92 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: Ruuskanen, Osmo: Pankkikriisi

Lisätiedot

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa

Lisätiedot

Valtion lainanotto 1800-luvulta nykypäivään. Mika Arola 21.4.2015

Valtion lainanotto 1800-luvulta nykypäivään. Mika Arola 21.4.2015 Valtion lainanotto 1800-luvulta nykypäivään Mika Arola 21.4.2015 Valtionvelka 0 10 20 30 40 50 60 70 80 1860 1864 1868 1872 1876 1880 1884 1888 1892 1896 1900 1904 1908 1912 1916 1920 1924 1928 1932 1936

Lisätiedot

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut

Lisätiedot

J.V.Snellmanin rahapoliittisten näkemysten kehitys. Esitelmä Rahamuseossa 24.10.2006 Juha Tarkka

J.V.Snellmanin rahapoliittisten näkemysten kehitys. Esitelmä Rahamuseossa 24.10.2006 Juha Tarkka J.V.Snellmanin rahapoliittisten näkemysten kehitys Esitelmä Rahamuseossa 24.10.2006 Juha Tarkka Snellmanin ura syntyy 1806 fil. maisteri 1832, tohtori 1835 Ruotsissa ja Saksassa 1839-1842 yläalkeiskoulun

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 26.10.2010 Hanna Freystätter, VTL Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Luentorunko 10: Kv. pääomaliikkeet ja lyhyen aikavälin makrot

Luentorunko 10: Kv. pääomaliikkeet ja lyhyen aikavälin makrot Luentorunko 10: Kv. pääomaliikkeet ja lyhyen aikavälin makrotasapaino Niku, Aalto-yliopisto ja Etla Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018 Johdanto Kiinteä valuuttakurssi Edelleen lyhyen aikavälin makrotasapaino,

Lisätiedot

Antti Suvanto Miksi markasta ei tullut kovaa valuuttaa? Rahapolitiikka Suomessa 1945-1998

Antti Suvanto Miksi markasta ei tullut kovaa valuuttaa? Rahapolitiikka Suomessa 1945-1998 Antti Suvanto Miksi markasta ei tullut kovaa valuuttaa? Rahapolitiikka Suomessa 1945-1998 Studia Generalia Suomen Pankin rahamuseo 7.12.2004 Rahapolitiikka Suomessa 1945-1998 Kahlittu raha Inflaatio-devalvaatiosyklit

Lisätiedot

J. V. Snellmanin ja Henrik Borgström nuoremman. Rahapoliittinen kädenvääntö

J. V. Snellmanin ja Henrik Borgström nuoremman. Rahapoliittinen kädenvääntö J. V. Snellmanin ja Henrik Borgström nuoremman Rahapoliittinen kädenvääntö Borgström Snellman Borgström versus Snellman Henrik Borgström nuoremman ja J. V. Snellmanin rahapoliittinen kädenvääntö Suhteellisen

Lisätiedot

Talouden mahdollisuudet 2009

Talouden mahdollisuudet 2009 Talouden mahdollisuudet 2009 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Talous 2009 seminaari 23.10.2008 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden häiriötilat Suomen ja muiden pohjoismaiden rahoituskriisi 1990-luvulla

Lisätiedot

Suomen markan syntyvaiheet ja J.V. Snellman. Esitelmä Suomen Pankin Rahamuseossa 16.5.2006 Juha Tarkka

Suomen markan syntyvaiheet ja J.V. Snellman. Esitelmä Suomen Pankin Rahamuseossa 16.5.2006 Juha Tarkka Suomen markan syntyvaiheet ja J.V. Snellman Esitelmä Suomen Pankin Rahamuseossa 16.5.2006 Juha Tarkka Suomen rahaolot ennen omaa markkaa Suomessa rahana hopearupla ja siihen vaihdettavat setelit vuodesta

Lisätiedot

Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala

Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I Juha Tervala Raha Raha on varallisuusesine, joka on yleisesti hyväksytty maksuväline 1. Hyödykeraha Luonnollinen arvo Esim.: kulta, oravanahkat, savukkeet

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Ennustamisen vaikeus Maailma Eurooppa Suomi Talouden näkymät; 2008, 2009, 2010,

Lisätiedot

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja

Lisätiedot

Raha ja rahapolitiikka

Raha ja rahapolitiikka Raha ja rahapolitiikka Kurssi Helsingin yliopistossa 27.10. 3.12.2015 VTT Juha Tarkka Kurssin tentit ja luentojen slidet Ensimmäinen kuulustelu tiistaina 15.12. klo 8-10 Porthania P2 Uusintakuulustelu

Lisätiedot

Euro kansainvälisenä valuuttana

Euro kansainvälisenä valuuttana Euro kansainvälisenä valuuttana 2.4. 26 Tapio Korhonen neuvonantaja rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Euro on vakiinnuttanut asemansa dollarin jälkeen toiseksi tärkeimpänä valuuttana maailman valuuttamarkkinoilla.

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

Pääjohtaja Erkki Liikanen

Pääjohtaja Erkki Liikanen RAHAPOLITIIKAN PERUSTEET JA TOTEUTUS Talousvaliokunnan seminaari 6.9.2006 Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen Pankin neljä ydintoimintoa Rahapolitiikka Rahoitusvalvonta Pankkitoiminta Rahahuolto 2 Rahapolitiikka

Lisätiedot

Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009

Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009 Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009 Harjoitukset 7 (viikko 13) Tehtävä 1 a) Tapahtuu siirtymä pisteestä A pisteeseen B. Jos TR-käyrä on vaakasuora, niin IS-käyrän siirtyminen oikealle ei

Lisätiedot

1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys

1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys 1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys 1.1 Kansainvälinen talous Suomen metsäteollisuuden kasvunäkymät ovat tänäkin vuonna pysyneet heikkoina. Vuoden 2000 loppupuolella Yhdysvalloista alkanut suhdanteiden

Lisätiedot

Suomen Pankki. Suomen Pankki Snellmaninaukio PL 160, 00101 Helsinki Puhelin 010 8311 (keskus) Puhelin 010 195 701 (viestintä)

Suomen Pankki. Suomen Pankki Snellmaninaukio PL 160, 00101 Helsinki Puhelin 010 8311 (keskus) Puhelin 010 195 701 (viestintä) Suomen Pankki Snellmaninaukio PL 160, 00101 Helsinki Puhelin 010 8311 (keskus) Puhelin 010 195 701 (viestintä) www.suomenpankki.fi www.rahamuseo.fi www.euro.fi Suomen Pankki ISBN 978-952-462-534-0 (painettu)

Lisätiedot

Pohjoismaiden finanssikriisit 1990- luvulla

Pohjoismaiden finanssikriisit 1990- luvulla Pohjoismaiden finanssikriisit 1990- luvulla Tieteiden yö 10.1.2013 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Esitetyt näkemykset ovat omiani eivätkä ne välttämättä vastaa Suomen Pankin kantaa. 1 Esityksen rakenne

Lisätiedot

Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina

Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina 17.4.2013 Topias Leino Suomen Pankki Rahoitusmarkkina- ja tilasto-osasto Maksutasetoimisto Esityksen sisältö Mitä tarkoitetaan suorilla ulkomaisilla

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

Kansantalouden kuvioharjoitus

Kansantalouden kuvioharjoitus Kansantalouden kuvioharjoitus Huom: Tämän sarjan tehtävät liittyvät sovellustiivistelmässä annettuihin kansantalouden kuvioharjoituksiin. 1. Kuvioon nro 1 on piirretty BKT:n määrän muutoksia neljännesvuosittain

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Kirjakauppaliiton Toimialapäivä Heurekassa 24.5.2016 Evli Pankki Oyj Varainhoidon markkinastrategi Hildebrandt Tomas Suomen talouden näkymät Maailmantalouden näkymät Suomen talouden

Lisätiedot

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve

Lisätiedot

Venäjän talouden näkymät

Venäjän talouden näkymät Venäjän talouden näkymät Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta Journalistiseminaari Helsinki 9.1.1 Vesa Korhonen Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 1 1 Talous 1 16... Talouteen kasautunut rasitteita.

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät, Suomen talous ja työllisyys

Kansainvälisen talouden näkymät, Suomen talous ja työllisyys Kansainvälisen talouden näkymät, Suomen talous ja työllisyys Budjettiriihen avaus 17.9.2019 Olli Rehn Suomen Pankki Epävarmuus varjostaa maailmantalouden näkymiä Eurooppa - Brexit Lähi-itä - Saudi-Arabian

Lisätiedot

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Viron talousnäkymat Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Haavoittuvuudet: enimmäkseen täysmyytti tai sitten historiaa Kuinka haavoittuva on Viron talous? Olettehan kuulleet vielä viime aikoinakin

Lisätiedot

Pitääkö korkojen nousua pelätä?

Pitääkö korkojen nousua pelätä? Pitääkö korkojen nousua pelätä? 22.11.2018 Jari Vaine Erityisasiantuntija/rahoitusala, kuntatalous 12.11.2018 08:41 2 Korkoja liikuttavia tekijöitä, esimerkiksi Lyhyet korot Inflaatiotavoite ja odotukset

Lisätiedot

1992 vp - HE 186. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rahalain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 186. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rahalain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 186 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rahalain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi Suomen Pankin nykyistä oikeutta olla tilapäisesti

Lisätiedot

Makrokatsaus. Kesäkuu 2017

Makrokatsaus. Kesäkuu 2017 Makrokatsaus Kesäkuu 2017 Markkinoiden kehitys vaihtelevaa kesäkuussa Globaalit osakemarkkinat kehittyivät verrattain vaisusti kesäkuussa, joskin muutamia maantieteellisiä eroavaisuuksia esiintyi. Pörsseistä

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2010. 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen tilinpäätös 2010. 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen tilinpäätös 2010 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2010: Vahva tilausvirta ja ennätyksellinen liikevoitto Q4/2010 Q4/2009 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut

Lisätiedot

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien

Lisätiedot

Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä

Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä Euroopan komissio - lehdistötiedote Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä Bryssel, 05 toukokuu 2015 Euroopan unionin talouskasvu hyötyy tänä vuonna suotuisista talouden

Lisätiedot

Euroopan rahoitusmarkkinat talouskasvun edellytysten luojina Erkki Liikanen Pääjohtaja /Suomen Pankki Oikea suunta -seminaari. 30.3.2007 Säätytalo 1 Suomen Pankki 2 Pyrkimys vakaisiin rahaoloihin 1865

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 25 20 15 10 5 0-5 Inflaatio Suomessa Kuluttajahintaindeksin

Lisätiedot

Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki

Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki Niin, miksi? Pysäyttää inflaatio; inflaatio oli 1945 pahimmillaan 80 % vuodessa Saada harmaa talous

Lisätiedot

KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO?

KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO? KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO? Pentti Pikkarainen Pankkitoimintaosasto 12.4.2005 PANKKITOIMINTAOSASTO Pankkitoimintaosasto vastaa seuraavista

Lisätiedot

Rahapolitiikan tutkimus ja toimintatavat: Kuinka rahapolitiikan tutkimus vaikuttaa rahapolitiikkaan?

Rahapolitiikan tutkimus ja toimintatavat: Kuinka rahapolitiikan tutkimus vaikuttaa rahapolitiikkaan? Rahapolitiikan tutkimus ja toimintatavat: Kuinka rahapolitiikan tutkimus vaikuttaa rahapolitiikkaan? Pankinjohtaja, professori Seppo Honkapohja Studia monetaria 29.4.28 Esityksen rakenne Inflaatio, kasvu

Lisätiedot

Toistuuko 1990-luvun lama?

Toistuuko 1990-luvun lama? Toistuuko -luvun lama? Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos PALKANSAAJIEN TUTKIMUSLAITOS Mitä -luvun lamassa tapahtui? Lama rajoittui Suomeen ja Ruotsiin, muualla lievempi taantuma Syinä liberalisointi,

Lisätiedot

SUOMI VIRON TALOUDEN NÄKÖKULMASTA. Juha Vehviläinen Luento KA2:n kurssilla 30.10.2002

SUOMI VIRON TALOUDEN NÄKÖKULMASTA. Juha Vehviläinen Luento KA2:n kurssilla 30.10.2002 SUOMI VIRON TALOUDEN NÄKÖKULMASTA Juha Vehviläinen Luento KA2:n kurssilla 30.10.2002 Luentorunko 1. Stylized facts 2. Viron talouden ominaispiirteet 2.1. Currency Board valuuttakurssi- ja rahajärjestelmä

Lisätiedot

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia Generalia Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Ekonomisti, kansantalousosasto Suomen Pankki Rahan käsite mitä raha on? Rahan voi määritellä

Lisätiedot

Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä

Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä Esitys talousopettajille Tampereella 8.9.2011 Generation uro Students Award on kolmekierroksinen joukkuekilpailu. Kilpailun tavoite on tutustuttaa opiskelijat

Lisätiedot

Valtion velanhallinnasta

Valtion velanhallinnasta Valtiokonttori 1 (6) Valtion velanhallinnasta Aika klo 10.00 Paikka Eduskunta, Verojaosto 1 Yleistä Valtiokonttori vastaa valtion velanhallintaan liittyvistä käytännön toimista. Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kansainvälinen rahoitusselvitysliitto

Kansainvälinen rahoitusselvitysliitto Kansainvälinen rahoitusselvitysliitto Lauri Holappa Helsingin suomenkielinen työväenopisto 10.9. 8.10.2012 12.10.2012 1 Luennon sisältö 1. Työttömyys kapitalismin ongelmana 2. Työttömyys ja kysynnänsäätely

Lisätiedot

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat

Lisätiedot

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä?

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? 14.5.2009 Itämeri-foorumi Turku Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? Toimitusjohtaja Kari Jalas Keskuskauppakamari Talousnäkymät heikentyneet nopeasti Itämeren alueella BKT:n kasvu,% Maailma

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen Erkki Liikanen Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015 1 EKP:n neuvosto seuraa taloustilannetta ja on valmis toimimaan 2 Inflaatio hintavakaustavoitetta hitaampaa

Lisätiedot

Vaihtotaseet ja valuuttakurssit maailmantalouden ongelmana. Juha Vehviläinen TTT-kurssin luento 26.1.2012

Vaihtotaseet ja valuuttakurssit maailmantalouden ongelmana. Juha Vehviläinen TTT-kurssin luento 26.1.2012 Vaihtotaseet ja valuuttakurssit maailmantalouden ongelmana Juha Vehviläinen TTT-kurssin luento 26.1.2012 Luentorunko 1. Termejä 2. Maailmantalouden tilanne 3. USA:n ongelmia 4. Kiinan talouskasvu ja sen

Lisätiedot

Suomen IMF-kriisi 1970-luvulla

Suomen IMF-kriisi 1970-luvulla Suomen IMF-kriisi 1970-luvulla Juha Tarkka Tieteiden yö Rahamuseo, 10.01.2013 Suomi ja IMF IMF perustamisesta sovittiin Bretton Woodsissa 1944 Liittoutuneiden valtojen projekti (tosin NL jättäytyi lopulta

Lisätiedot

Kulta sijoituskohteena

Kulta sijoituskohteena Kulta sijoituskohteena Rahamuseo 28.10.2008 Eija Salavirta PT osasto SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Sisältö Kansainvälisen rahoitusjärjestelmän kultakronologia Kultamarkkinoiden kysyntä-tarjontarakenne

Lisätiedot

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Elvyttävä kansalaisosinko tilaisuus 6.2.2016 Esitetyt näkemykset ovat omiani.

Lisätiedot

Voidaanko fiskaalisella devalvaatiolla tai sisäisellä devalvaatiolla parantaa Suomen talouden kilpailukykyä?

Voidaanko fiskaalisella devalvaatiolla tai sisäisellä devalvaatiolla parantaa Suomen talouden kilpailukykyä? Juha Kilponen Suomen Pankki Voidaanko fiskaalisella devalvaatiolla tai sisäisellä devalvaatiolla parantaa Suomen talouden kilpailukykyä? Helsinki, Economicum 30.11.2015 Mielipiteet ovat kirjoittajan omia

Lisätiedot

Rahapolitiikan tutkimus ja toimintatavat: Kuinka rahapolitiikan tutkimus vaikuttaa rahapolitiikkaan?

Rahapolitiikan tutkimus ja toimintatavat: Kuinka rahapolitiikan tutkimus vaikuttaa rahapolitiikkaan? Rahapolitiikan tutkimus ja toimintatavat: Kuinka rahapolitiikan tutkimus vaikuttaa rahapolitiikkaan? Pankinjohtaja, professori Seppo Honkapohja Esityksen rakenne Inflaatio, kasvu ja rahapolitiikka 1970-luvulta

Lisätiedot

Ruplan sielunelämästä Mikä ruplaa liikuttaa?

Ruplan sielunelämästä Mikä ruplaa liikuttaa? Ruplan sielunelämästä Mikä ruplaa liikuttaa? Sanna Kurronen, Senior Analyst 27.09.2017 2 1.Öljy Nousu tukee ruplaa 150 125 100 75 50 25 0 00 02 04 06 08 10 12 14 16 18 Source: Nordea Markets and Macrobond

Lisätiedot

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Erkki Liikanen Suomen Pankki Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Kesäkuu 2015 Eduskunnan talousvaliokunta 30.6.2015 Julkinen 1 Sisällys Keveä rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä EU:n tuomioistuimen

Lisätiedot

8 RAHAN KYSYNTÄ JA TARJONTA

8 RAHAN KYSYNTÄ JA TARJONTA 8 RAHAN KYSYNTÄ JA TARJONTA RAHA JA SEN TEHTÄVÄT Rahavaranto: M 1 = suppea raha = yleisön hallussa olevat setelit ja kolikot + varat shekki-, käyttö- ja maksupalvelutileillä (demand deposits) M 2 = lavea

Lisätiedot

RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA. Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta

RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA. Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta välittää säästöjä luotoiksi (pankit) tarjoaa säästöille sijoituskohteita lisäksi pankit hoitavat maksuliikenteen Rahan

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Talouden tila. Markus Lahtinen

Talouden tila. Markus Lahtinen Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous

Lisätiedot

- Kasvu on yhä heikkoa Japanissa ja mm. eräissä euroalueen suurissa maissa.

- Kasvu on yhä heikkoa Japanissa ja mm. eräissä euroalueen suurissa maissa. Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Matti Louekoski Päättäjäpäivä-tapahtuma Helsinki 10.3.2005 KATSAUS GLOBAALIIN JA SUOMEN TALOUTEEN INSTITUTIONAALISEN SIJOITTAJAN NÄKÖKULMASTA Maailmantalous

Lisätiedot

Euroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen?

Euroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen? Olli Rehn Suomen Pankki Euroopan ja Suomen talouden näkymät Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen? Arvopaperilehden Rahapäivä 2017 Helsinki, 21.9.2017 21.9.2017 1 Rahapolitiikan

Lisätiedot

Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit

Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit Monisteen sisältö Rahamäärän ja inflaation yhteys pitkällä aikavälillä Nimelliset ja reaaliset valuuttakurssit Ostovoimapariteetti

Lisätiedot

Venäjän talouskehitys avaa mahdollisuuksia logistiikkayrityksille

Venäjän talouskehitys avaa mahdollisuuksia logistiikkayrityksille Venäjän talouskehitys avaa mahdollisuuksia logistiikkayrityksille Pekka Sutela 24.5.2010 Venäjä ja kriisi Venäjän BKT laski 2009 saman verran kuin Suomen, vajaat kuusi prosenttia, mutta maa putosi korkeammasta

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 8.11.2012

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 8.11.2012 Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 8.11.2012 Lauri Vilmi, KTT Ekonomisti Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Esityksen rakenne 1. Rahajärjestelmät

Lisätiedot

Keskuspankit finanssikriisin jälkeen

Keskuspankit finanssikriisin jälkeen Suomen Pankki Keskuspankit finanssikriisin jälkeen Talous tutuksi 1 Kansainvälinen finanssikriisi Vuonna 2007 kansainvälisessä rahoitusjärjestelmässä merkkejä vakavista ongelmista Syksyllä 2008 kriisi:

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki Mitä teen työkseni Suomen Pankin tehtävät

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja

Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Paavo Okko Kaarinan kaupungin strategiaseminaari II 20.4.2009 Miksi viaton Suomi kärsii näin pahasti muun maailman finanssikriisistä? Finanssikriisimaiden

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki Korot ja suhdanteet Pasi Kuoppamäki 24.4. 2018 Vahvaa talouskasvua 2017 Odotukset ja ennusteet korkealla alkuvuonna 2018 2 Tuoreimmat tilastot kertovat kasvun hidastumisesta euroalueella Yritysten luottamusta

Lisätiedot

Rahapolitiikan asteittainen normalisointi epävarmuuden oloissa

Rahapolitiikan asteittainen normalisointi epävarmuuden oloissa Olli Rehn Pääjohtaja, Suomen Pankki Rahapolitiikan asteittainen normalisointi epävarmuuden oloissa Euro & talous 4/2018 4.10.2018 1 Euroalueen bruttokansantuote 2007-2020 Euroalueen reaalinen BKT EKP:n

Lisätiedot

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito 3.9.2016 Sisältö Metsä sijoituskohteena: hyvät puolet ja riskit Eri sijoitusvaihtoehdot ja niiden pääpiirteet

Lisätiedot

RAHATALOUS MUUTOKSESSA SEITSEMÄN VUOTTA YHTEISTÄ RAHAPOLITIIKKAA

RAHATALOUS MUUTOKSESSA SEITSEMÄN VUOTTA YHTEISTÄ RAHAPOLITIIKKAA 1 (7) RAHATALOUS MUUTOKSESSA SEITSEMÄN VUOTTA YHTEISTÄ RAHAPOLITIIKKAA Pankinjohtaja Sinikka Salon esitelmä Rahatalous muutoksessa -seminaarissa, Kokkolassa 8.5.2006 J.V. Snellmanin syntymästä on tänä

Lisätiedot

Rahapolitiikan perusteet ja toteutus

Rahapolitiikan perusteet ja toteutus Pääjohtaja Erkki Liikanen Eduskunnan talousvaliokunnan talousseminaari 6. syyskuuta 2006 Rahapolitiikan perusteet ja toteutus KUVIOT 1., 2., 3., 4. SUOMEN PANKIN YDINTOIMINNOT Maailmantalous on käynyt

Lisätiedot

Mitkä ovat keskuspankkien toimet Euroopan velkakriisissä?

Mitkä ovat keskuspankkien toimet Euroopan velkakriisissä? Mitkä ovat keskuspankkien toimet Euroopan velkakriisissä? Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen Suomen Lainopillinen Yhdistys ry 8.3.2012 1 Työnjako hallitukset - keskuspankit Miksi poikkeuksellisiin

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 4 2014 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous PÄÄTTÄVÄISTEN TOIMIEN AIKA Finanssikriisi kärjistyi maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi syyskuussa kuusi vuotta sitten. Näiden vuosien aikana kehittyneiden

Lisätiedot

Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus

Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus XXXIV valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Lauri Kajanoja Esityksen sisältö 1. Suomen Pankki, rahapolitiikka ja asuntomarkkinat

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 10.11.2009

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 10.11.2009 Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 10.11.2009 Markus Haavio, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Esityksen

Lisätiedot