Kasvuikäisen selkäongelmien kirurginen hoito

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasvuikäisen selkäongelmien kirurginen hoito"

Transkriptio

1 KATSAUS Ilkka Helenius Kasvuikäisen selkäongelmien kirurginen hoito Yleisimmät selän kirurgista hoitoa vaativat ongelmat kasvuiässä ovat eri syistä aiheutuva skolioosi ja spondylolisteesi. Lapsilla esiintyy harvoin selkärangan kasvaimia ja bakteerin aiheuttamia nikamien tai välilevyjen tulehduksia. Selkärangan tapaturman vuoksi leikkaushoitoa tarvitsee noin 20 lasta hoidossa vuosittain. Kaularangan instabiliteetin mahdollisuus tulee huomioida erityisesti anestesiatoimenpiteiden yhteydessä Down-lapsilla ja luuston kehityshäiriöistä kärsivillä lapsilla Lapsen selkä on suora ja kivuton (King 2001). Olsenin ym. (1992) mukaan selkäkipu on harvinainen syy alle 10-vuotiaiden lääkärissäkäyntiin mutta vuotiaista jo kolmanneksella esiintyy ajoittaista selkäkipua. Vain pieni osa selkäkipuisista nuorista hakeutuu lääkärin vastaanotolle. Alle kymmenenvuotiaan kovan selkäkivun taustalta voi paljastua neoplasia, selkärangan bakteeritulehdus tai yleissairaus, kuten leukemia (King 2001). Lannerangan välilevydegeneraatiota esiintyy 15-vuotiaista selkäkipuisista nuorista kolmanneksella (Tertti ym. 1991). Tämänikäisillä esiintyy myös lannerangan välilevypullistumia, joiden taipumus parantua itsestään näyttää olevan huonompi kuin aikuispotilailla (Poussa ym. 1997). Toinen tavallinen selkäkivun syy urheilevilla yli kymmenvuotiailla on nikaman takakaaren höltymä eli spondylolyysi (Micheli ja Wood 1995). Tavallisin selän virhe asennon aiheuttaja lapsilla on idiopaattinen skolioosi. Hoitoa edellyttävän skolioosin esiintyvyys on maassamme noin 0,2 % (Nissinen ym. 1993). Lasten murtumat ovat tavallisia, mutta vain 1 2 % murtumista on selkärangan alueella (Warner ja Hedeqvist 2006). Lasten selkäydinvammojen esiintyvyys on Ruotsissa tehdyn tutkimuksen perusteella vuosittain 2,4 tapausta miljoonaa lasta kohti (Augutis ja Levi 2003). Selän virheasennot Selän virheasennot jaotellaan morfologiansa mukaisesti skolioosiin, kyfoosiin, lordoosin ja näiden yhdistelmiin (Weinstein 2001). Skolioosi on yleisin ja sen diagnoosi perustuu aina selän röntgenkuvaan. Määritelmän mukaisesti skolioosi tarkoittaa selän vinoutumista sivusuuntaan yli 10 astetta Cobbin menetelmällä mitattuna. Skolioosi voi olla sekundaarinen, seuraus alaraajojen pituuserosta tai selkä kivusta. Rakenteellinen skolioosi jaotellaan alaryhmiin, jotka ovat idiopaattinen, synnynnäisiin nikamaepämuodostumiin liittyvä ja muihin sairauksiin tai tapaturmiin liittyvä. Synnynnäisten nikamaepämuodostumien (Helenius ja Rintala 2008) ja varhaislapsuuden skolioosin hoidosta (Helenius ja Parkkila 2008) on julkaistu äskettäin suomenkielinen katsaus, ja siksi se jää tämän kirjoituksen ulkopuolelle. Skolioosin diagnostiikka ja hoito Skolioosin seulonta perustuu kliiniseen tutkimukseen ja erityisesti siinä suoritettavaan selän eteentaivutustestiin. Yli kuuden asteen kylkikohouman taustalta löytyy useimmiten Duodecim 2009;125:

2 selän röntgenkuvissa skolioosi, kun ala raajojen pituusero on tasattu. Systemaattinen kliininen tutkimus suoritetaan kaikille. Iholta haetaan merkkejä maitokahviluomista (neurofibromatoosi), selän keskilinjan karvoittuneita alueita (selkäytimen rakennepoikkeavuudet) ja mustelmia (tapaturmat). Selkäranka palpoidaan ja arvioidaan rintakehän liike ja muoto. Kliinisessä neurologisessa tutkimuksessa huomioidaan alaraajojen heijasteet ja se, onko lapsi saavuttanut iänmukaisen motorisen kehitystason. Osalla potilaista on neurologisen kehityksen viivästymä tai epilepsia. Skolioosin röntgenkuvaus seisten (röntgensäteiden suunta takaa eteen rintojen sädeannoksen minimoimiseksi) on aiheellista silloin, kun mahdollinen alaraajojen pituusero on tasattu ja kylkikohouma ylittää kahdeksan astetta skoliometrilla mitattuna. Röntgenkuvaus voidaan suorittaa koululääkärin tai muun avoterveydenhuollon lääkärin lähetteellä, mutta kuvaus tulee suorittaa yksiköissä, joissa on kokemusta lasten ja nuorten radiologisista tutkimuksista. Kasvavalla lapsella asteen skolioosia pidetään aiheena korsettihoitoon (Nachemsson ja Peterson 1995). Aiheesta on olemassa yksi prospektiivinen tutkimus (Nachemsson ja Peterson 1995), jonka perusteella Bostonmallinen kovamuovikorsetti estää tehokkaasti skolioosin pahenemista. Korsettihoidon kokonaisvaikutukseksi selän virheasennon luonnolliseen kulkuun on arvioitu noin 10 astetta. Kliinisen kokemuksen mukaan korsettihoito voi kuitenkin olla psyykkisesti kuormittavaa kasvavalle lapselle. Lisäksi se kohdistuu sairauden esiasteeseen, joka useimmiten on oireeton. Korsettihoidon asemasta käydään erittäin vilkasta keskustelua ja meneillään on satunnaistettu tutkimus korsettihoidon eduista ja haitoista (Dolan ja Weinstein 2007). Yli 50 asteen idiopaattisen skolioosin hoito on kasvavalla lapsella selän virheasennon korjausleikkaus, jolloin myös instrumentoitu alue aina luudutetaan. Indikaatiorajan määritys perustuu siihen, että yli 50 asteen skolioosi pyrkii edelleen kasvun päätyttyä hitaasti etenemään (Weinstein ym. 1981), ja lisäksi laajassa yli 600 lapsen tutkimuksessa yli 60 asteen rinta rangan skolioosiin liittyi keuhkotilavuuden merkitsevä pienenemä (Newton ym. 2005). Hoitamattomaan yli 70 asteen skolioosiin liittyy merkitsevästi lisääntynyt kuolleisuus (Pehrsson ym. 1992). Leikkaus on ainoa skolioosin hoitomuoto, jolla dokumentoidusti voidaan korjata jo aiheutunut selän virheasento. Etenevää skolioosia koskevat satunnaistetut tutkimukset, jotka sisältävät pelkän seurannan vertailun leikkaushoidon tuloksiin, ovat eettisesti arveluttavia. Satunnaistettuja eteneviä tutkimuksia eri leikkausmenetelmien paremmuudesta skolioosin hoidossa ei ole käytettävissä. Keuhkojen toimintakyvyn kannalta paras käytettävissä oleva skolioosinkorjausmenetelmä on selän kautta suoritettava korjaus nk. pedikkeliruuvijärjestelmällä. Se on myös ainoa posteriorinen menetelmä korjaamaan kylkikohouma ilman kylkiluihin kajoavaa toimenpidettä (Kim ym. 2006) (kuva 1). Pedikkeliruuvijärjestelmällä voidaan aiempaa tehokkaammin hoitaa erittäin vaikeita yli 100 asteen skoliooseja ilman etukautta tehtäviä toimenpiteitä (Watanabe ym. 2008). Selän toimintakyky on pitkässäkin seurannassa hyvä teknisesti asianmukaisella tavalla suoritetun skolioosileikkauksen jälkeen (Helenius ym. 2008a). Neurologisiin tai lihassairauksiin liittyvän skolioosin (neuromuskulaarinen skolioosi) (Merikanto ym. 1992) leikkaushoidon aiheet on rajattu selkeästi tiukemmin, koska leik kauk seen liittyy perussairauden vuoksi merkittävästi suurempia riskejä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rintarangan yli 60 asteen virheasennot hoidetaan leikkauksella, jotta keuhkojen toimintakyky turvataan. Lanne rangan virheasentojen hoito on selvästi pidättyvämpää. Spondylolyysi ja spondylolisteesi Spondylolisteesi tarkoittaa nikaman siirtymistä eteenpäin suhteessa alempaan nikamaan tai ristiluuhun. Klassinen etiologia jaetaan kahteen pääryhmään: dysplastiseen muotoon, jossa fasettinivelten puutteellinen muoto sallii nikaman liukumisen eteenpäin, ja istmiseen muotoon, jossa takakaaren puutteel Kasvuikäisen selkäongelmien kirurginen hoito

3 KATSAUS A B C D Kuva 1. Idiopaattisen skolioosin virheasennon korjaus käyttäen pedikkeliruuvijärjestelmää, joka mahdollistaa myös skolioosiin liittyvän kylkikohouman korjaamisen. Seisten otettu röntgenkuva ennen leikkausta (A) ja vuoden kuluttua leikkauksesta (B). Valokuva leikkaussalissa ennen leikkausta (C) ja sen jälkeen (D) I. Helenius

4 A B Kuva vuotiaan pojan suuri siirtymä (A) hoidettiin operatiivisesti edestä ja takaa tehtävällä luudutuksella (Sairaala Orton). Kuusitoista vuotta myöhemmin luudutus oli tukeva (B) ja potilas oireeton (Helenius ym. 2008b). linen toiminta syntyy rasitusmurtuman, pars interarticulariksen elongoitumisen tai akuutin murtuman pohjalta (Wiltse ym. 1975). Dysplastinen muoto on varsin harvinainen, ja tavallisin muoto spondylolisteesissä on rasitusmurtuman pohjalta syntyvä istminen spondylolisteesi. Vastasyntyneellä ei ole todettu spondylolisteesiä, mutta varhaisella aikuisiällä sen esiintyvyys on noin 6 % (Fredricksson ym. 1984). Selän takarakenteiden toistuvia mikrotraumoja on pidetty spondylolyysin tavallisimpana aiheuttajana, ja tätä tukee suuri esiintyvyys voimistelijoilla ja painonnostajilla (Hu ja Bradford 2001). Spondylolyysi on tavallisimpia lapsen selkäkivun aiheuttajia (King 2001). Jos spondylolyysi jää paranematta, kasvavalla lapsella on taipumus saada myös kyseisen nikaman siirtymä eli spondylolisteesi (kuva 2). Valtaosa spondylolyysi- ja spondylolisteesipotilaista voidaan hoitaa konservatiivisesti (Seitsalo 1990). Kirjallisuus suosittaa tuoreessa spondylolyysissä 3 6 kuukauden korsettihoitoa. Tuore rasitusmurtuma voi parantua korsettihoidolla, jos aiheuttaja poistetaan eli liikuntarajoitus aloitetaan pian selkäkipujen alkamisen jälkeen (Steiner ja Micheli 1985). Yli 50 %:n siirtymä tai hankala selän tai alaraajojen kipu on aihe selän luudutusleik kaukseen lapsella (Seitsalo 1990). Suuren siirtymän (yli 50 %) leikkaushoidossa lannerangan luuduttaminen edestä ja takaa tuottaa luotettavan ja hyvän pitkäaikaistuloksen (kuva 2) (Helenius ym ja 2008b). Se on parempi menetelmä kuin nikamien instrumentoitu reduktio lähemmäs alkuperäistä anatomista sijaintia (Poussa ym. 2006). Scheuermannin tauti Scheuermannin taudilla tarkoitetaan nikamien kasvuhäiriötä, jossa todetaan vähintään kolme kiilamaista nikamaa ja nikamien päätelevyissä tyypilliset muutokset. Sitä esiintyy tyypillisesti rintarangan alaosassa, rinta- ja lannerangan rajalla tai lannerangassa (Ascani ym. 2001). Rintarangan normaali kyfoosi on alle 40 astetta. Scheuermannin tauti tulee esille korostuneena selän kyfoosina ja lannerangan lordoosina. Eteentaivutuksessa kyfoosi korostuu 1171 Kasvuikäisen selkäongelmien kirurginen hoito

5 KATSAUS 1172 YDINASIAT 88Idiopaattisen skolioosin korsettihoidon asemaa arvioidaan uudelleen. 88Uusintaleikkausten tulokset eivät vastaa hyvän primaarileikkauksen tulosta. 88Lasten murtumista 1 2 % on selkärangan alueella ja ne hoidetaan sairaalassa komplikaatioiden välttämiseksi. 88Lapsen täydelliseltäkin vaikuttavaa selkäydinvammaa on aina hoidettava aktiivisesti. 88Luustonkehityshäiriötä sairastavilla ja Downpotilailla kaularangan instabiliteetti on tavallista. ( pyöreä selkä ). Sairaus on pojilla yleisempi. Sen pitkäaikaisennuste on varsin hyvä, joskin vaikeaan (yli 100 asteen) kyfoosiin on kuvattu liittyvän selkäytimen toimintahäiriön riski. On epäselvää, voidaanko kyfoosin etenemistä kasvun aikana hidastaa nk. ekstensiotukiliivillä tai selän ojennusharjoituksilla. Korsettihoidon aiheena pidetään yli 60 asteen kyfoosia kasvavalla lapsella (Ascani ym. 2001). Sachs ym. (1987) ovat raportoineet Scheuermannin taudin ekstensiokorsettihoidon viisivuotistulokset 132 potilaalla, joilla kyfoosi ylitti 60 astetta. Kyfoosi korjaantui keskimäärin 50 %, mutta seurannassa virheasentoa palautui noin 20 astetta (lopullinen kyfoosi keskimäärin 50 astetta). Leikkaushoidon aiheiden rajaus vaihtelee, koska lievästi korostunut kyfoosi on lähinnä kosmeettinen haitta. HYKS:n lasten ja nuorten sairaalassa leikkaushoidon aiheena on yli 90 asteen Scheurmannin tauti. Selkärangan kasvaimet ja tulehdukset Lapsen selkäkivun taustalta paljastuu harvoin kasvain tai bakteerin aiheuttama tulehdus (Dormans ja Moroz 2007). Selän intraduraalisen kasvaimen tyypillinen oire on alaraajoihin säteilevä selkäkipu. Lapsi voi myös nojata pysty asennossa eteenpäin ja tukeutua käsin molempiin etureisiin. Lasten selkärangan tavallisimmat kasvaimet ovat osteoidi osteooma ja eosinofiilinen granulooma (vertebra plana eli Calvén tauti). Molemmat ovat hyvänlaatuisia. Eosinofiilinen granulooma on useimmiten itsestään rajoittuva nikaman kokoonpainumisen aiheuttava prosessi (Garg ym. 2004). Kudosnäyte tarvitaan erotusdiagnostiikan vuoksi. Neurologisia puutosoireita kehittyy harvoin (10 %:lle). Näissä tapauksissa saatetaan tarvita kirurgista hoitoa. Tyypillisiä oireita ovat selän kipu ja kävelyvaikeudet. Nikama saattaa muotoutua uudelleen (remodelling) kasvun myötä hämmästyttävän hyvin (Garg ym. 2004). Osteoidi osteooma on hitaasti kasvava luun muutos yleensä selkärangan takarakenteissa. Tyypillinen oire on illalla nukkumaan mennessä ilmenevä selkäkipu, johon tulehduskipu lääke auttaa poikkeuksellisen hyvin. Lievä skolioosi on yleinen. Selkärangan osteoidin osteeoman hoito on kokonaispoisto (en bloc resektio). Usein selkäranka joudutaan instrumentoimaan myöhempien ongelmien välttämiseksi. Selkärangan primaarit pahanlaatuiset kasvaimet ovat erittäin harvinaisia; HYKS:n lasten ja nuorten sairaalassa leikkausta vaativia tapauksia on hoidettu neljä viimeisten viiden vuoden aikana. Yleisin näistä kasvaimista on Ewingin sarkooma (Helenius ym. 2008c). Yöllä lapsen herättävä selkäkipu on aina erittäin hälyttävä oire, johon tulee reagoida nopeasti jatkotutkimuksin. Lastenhematologilla on aina keskeinen rooli luun pahanlaatuisten kasvainten hoidossa. Selkärangan infektion oireena voi selkäkivun lisäksi pienellä lapsella olla kävelemättömyys tai ontuminen, eikä kaikilla potilailla esiinny korkeaa kuumetta (Dormans ja Moroz, 2007). Neurologista puutosoiretta ei yleensä ehdi kehittyä. Bakteerietiologian toteaminen perustuu useimmiten veriviljelyvastaukseen sekä välilevyn (diskiitti) että nikamien (spondyliitti) infektioissa. Aspiraationäytteet jäävät usein negatiivisiksi. Yleisin taudinaiheuttaja on Staphylococcus aureus. Hoito aloitetaan aina laskimonsisäisellä antibioottilääkityksellä (Dormans ja Moroz 2007). I. Helenius

6 A B Kuva 3. Kaularangan C1/C2-instabiliteetti nelivuotiaalla tytöllä, joka sairastaa spondyloepifyseaalista dysplasiaa. Taivutusmagneettikuvassa (A) selkäydin puristuu voimakkaasti C1-nikaman takakaaren ja C2-nikaman rungon väliin. C1/C2-fuusio tehtiin yhdellä transartikulaariruuvilla ja Brooks Jenkinsin tapaan asetetuilla vaijereilla (B). Halovest-immobilisaation jälkeen luutuminen edistyi hyvin. Kaularangan instabiliteetti Kaularangan C1/C2-instabiliteetti on tavallisin leikkaushoitoa vaativa lasten kaularangan sairaus. Se liittyy tyyppillisesti Downin oireyhtymään tai luuston kehityshäiriöön, kuten spondyloepifyseaaliseen oireyhtymään (Rahimi ym. 2003) (kuva 3). C1/C2-instabiliteetti on pitkälle oireeton, mutta koska siihen liittyy merkittävä korkean selkäydinvaurion ja jopa äkkikuoleman riski (Rahimi ym. 2003), todettu merkittävä kaularangan instabiliteetti on aina absoluuttinen leikkauksen aihe. Kuva 4. 2-vuotiaan dens-murtuma on reponoitu ja tuettu halovest-liivillä. Koska valtaosa instabiliteeteista on oireettomia, tulee erityisesti Down-lapsilta tai spondylo epifyseaalista dysplasiaa sairastavilta lapsilta arvioida aina kaularangan instabiliteetin mahdollisuus kaularangan taivutuskuvin ennen yleisanestesiaa edellyttäviä elektiivisiä toimenpiteitä. Leikkaushoidossa atlas (C1) luudutetaan aksikseen (C2) joko vaijerein tai nk. transartikulaariruuvein (kuva 3). Selkärangan murtumat ja selkäydinvammat Noin 1 2 % lasten murtumista esiintyy selkärangan alueella. Hoitoilmoitusrekisterin (HILMO) perusteella on arvioitu, että Suomessa lasten selkärankamurtumien vuotuinen ilmaantuvuus olisi noin 72 murtumaa sataatuhatta lasta kohti ja että vuosittain noin 21 murtumaa vaatii leikkaushoitoa. Selkäydinvammojen ilmaantuvuus lapsilla on noin 2 3/ /v (Augutis ja Levi 2003). Lapsen selkäydinvamman ennuste on nopeiden ja oikein suunnattujen hoitotoimenpiteiden jälkeen selkeästi parempi kuin aikuisilla, ja siitä syystä hoidon tulee olla alkuvaiheessa mahdollisimman aktiivista ja hoidossa on pyrittävä palauttamaan nopeasti tila ahtautuneeseen selkäydinkanavaan (Yang ym. 2004). Alle kahdeksanvuotiailla valtaosa selkärangan murtumista esiintyy kaularangan alueella, kun taas vanhemmilla lapsilla murtumat 1173 Kasvuikäisen selkäongelmien kirurginen hoito

7 KATSAUS Lopuksi Lasten selkäsairauksien leikkaushoito on Suomessa keskitetty yliopistosairaaloihin ja lisäksi Sairaala Ortonissa tehdään lasten selkäleikkauksia. Lapsen selkäleikkaus on aina teknisesti vaativa, ja uusintaleikkausten tulokset eivät vastaa hyvän primaarileikkauksen tuloksia. Hoidon keskittämistä tukee merkittävien komplikaatioiden mahdollisuus. Lasten selkäydinvammojen ennuste on selkeästi parempi kuin aikuisten, ja tästä syystä hoidon tulee olla vamman lähtötilanteesta huolimatta mahdollisimman aktiivista, nopeaa ja teknisesti hyvin suoritettua. * * * Lastentautien tutkimussäätiö on tukenut artikkelin kirjoittamista. ILKKA HELENIUS, dosentti, osastonylilääkäri, lastenortopedian ja traumatologian erityispätevyys TYKS:n lastenklinikka, lastenkirurgian yksikkö Kiinamyllynkatu Turku HYKS:n lasten ja nuorten sairaala Kuva 5. Selkäytimen vaurio ilman luisten rakenteiden näkyvää vauriota (SCIWORA). Kolmivuotiaan tytön selkäydin katkesi liikenneonnettomuudessa yhdennentoista rintanikaman korkeudelta. Selkärangan luisten rakenteiden tai välilevyjen alueella ei näy mitään traumamuutoksia edes magneettikuvassa, joka on otettu neljä viikkoa vamman jälkeen paikantuvat yleisimmin rinta- ja lannerangan alueel le. Alle kymmenenvuotiaan lapsen selän rakenteelliset tekijät altistavat kaularangan alueella kiertonikaman hampaan murtumille (kasvulinja densin tyvessä) (kuva 4) ja kaularangan luksaatioille (kaularangan fasettinive let horisontaalisemmat kuin aikuisella). Lapsilla voi myös esiintyä selkäytimen vaurio ilman luisten rakenteiden näkyvää vauriota (SCIWORA) (kuva 5) (Pang ja Wilberger 1982). Sidonnaisuudet ILKKA HELENIUS: Ulkomaan kongressimatka terveydenhuollon ja/tai lääkealan yritysten rahoittamana (Medtronic, Synthes ja Depuy Spine) Saanut apurahan terveydenhuollon ja/tai lääkealan yrityksen rahastosta (Depuy Spine, Medtronic) Toiminut yrityksen asiantuntijana (Medtronic). I. Helenius

8 Kirjallisuutta Augutis M, Levi R. Pediatric spinal cord injury in Sweden: incidence, etiology, and outcome. Spinal Cord 2003;41: Ascani E, La Rosa G, Ascani C. Scheuermann kyphosis. Kirjassa: Weinstein SL, toim. Pediatric Spine. Philadelphia: Lippincot Williams & Wilkins 2001, s Dolan LA, Weinstein SL. Surgical rates after observation and bracing for adolescent idiopathic scoliosis. An evidence-based review. Spine 2007;32 Suppl:S Dormans JP, Moroz L. Infection and tumors of the spine in children. J Bone Joint Surg Am 2007;89-A: Fredriksson BE, Baker D, McHolik WJ, ym. The natural history of spondylolysis and spondylolisthesis. J Bone Joint Surg Am 1984;66: Garg S, Mehta S, Dormans JP. Langerhans Cell Histiocytosis of the spine in children. J Bone Joint Surg Am 2004;86- A; Helenius I, Lamberg T, Österman K, ym. Posterolateral, anterior, or circumferential fusion in situ for high-grade spondylolisthesis in young patients: a long-term evaluation using the Scoliosis Research Society questionnaire. Spine 2006;31: Helenius I, Remes V, Lamberg T, Schlenzka D, Poussa M. Long-term health related quality of life after surgery for adolescent idiopathic scoliosis and spondylolisthesis. J Bone Joint Surg Am 2008(a);90: Helenius I, Remes V, Poussa M. Uninstrumented in situ fusion for high-grade childhood and adolescent isthmic spondylolisthesis: Surgical technique. J Bone Joint Surg Am 2008(b);90 Suppl 2: Helenius I, Rintala R. Synnynnäisten nikamaepämuodostumien hoito. Duodecim 2008;124: Helenius I, Parkkila T. Varhaislapsuuden skolioosin vanhat ja uudet hoitomenetelmät. Duodecim 2008;124: Helenius I, Salminen J, Kallio P. Patti teinin selässä. Duodecim 2008(c);124:2021. Hu S, Bradford D. Spondylolysis and spondylolisthesis. Kirjassa: Weinstein SL, toim. Pediatric Spine. Philadelphia: Lippincot Williams & Wilkins 2001, s Kim YJ, Lenke LG, Kim J, ym. Comparative analysis of pedicle screw versus hybrid instrumentation in posterior spinal fusion of adolescent idiopathic scoliosis. Spine 2006;31: King HA. Back pain in children. Kirjassa: Weinstein S, toim. Pediatric spine Philadelphia: Lippincott Williams & Wilkins. 2001, s Merikanto J, Poussa M, Wirtavuori K. Neuromuskulaarinen skolioosi. Duodecim 1992;108: Micheli LJ, Wood R. Back pain in the young athlete: significant differences from adults. Causes and patterns. Arch Pediatr Adolesc Med 1995;149:15 8. Nachemsson AL, Peterson LE. Effectiveness of treatment with a brace in girls who have adolescent idiopathic scoliosis. J Bone Joint Surg Am 1995;77: Newton PO, Faro FD, Gollogly S, Betz RR, Lenke LG, Lowe TG. Results of preoperative pulmonary function testing of adolescents with idiopathic scoliosis. J Bone Joint Surg Am 2005;87: Nissinen M, Heliövaara M, Ylikoski M, Poussa M. Trunk asymmetry and screening for scoliosis: a longitudinal cohort study of pubertal schoolchildren. Acta Pediatr 1993;82: Olsen TL, Anderson RL, Dearwater SR. The epidemiology of low back pain in the adolescent population. Am J Public Health 1992;82: Pang D, Wilberger JG Jr. Spinal cord injury without radiographic abnormalities in children. J Neurosurg 1982;57: Pehrsson K, Larsson S, Oden A. Longterm follow-up of patients with untreated scoliosis: a study of mortality, causes of death, and symptoms. Spine 1992;17: Poussa M, Schlenzka D, Mäenpää S, Merikanto J, Kinnunen P. Disc herniation in the lumbar spine during growth: longterm results of operative treatment in 18 patients. Eur Spine J 1997;6: Poussa M, Remes V, Lamberg T, ym. Treatment of severe spondylolisthesis in adolescence with reduction or fusion in situ: long term clinical, radiographic, and functional outcome. Spine 2006;31: Rahimi SY, Stevens EA, Yeh DJ, Flannery AM, Choudri HF, Lee MR. Treatment of atlantoaxial instability in pediatric patients. Neurosurg Focus 2003;15:ECP1. Sachs B, Bradford D, Winter R, ym. Scheuermann kyphosis. Follow-up of Milwaukee-brace treatment. J Bone Joint Surg Am 1987;69:50 7. Seitsalo S. Operative and conservative treatment of moderate spondylolisthesis in young patients. J Bone Joint Surg Br 1990;72: Steiner ME, Micheli LJ. Treatment of symptomatic spondylolysis and spondylolisthesis with the modified Boston brace. Spine 1985;10: Tertti MO, Salminen JJ, Paajanen HE. Low back pain and disc degeneration in children: a control MR imaging study. Radiology 1991;180: Warner WC, Hedeqvist DJ. Cervical spine injuries in children. Kirjassa: Wilkins K, toim. Fractures in children. Philadelphia: Lippincott, s Watanabe L, Lenke LG, Bridwell K, ym. Comparison of radiographic outcomes for the treatment of scoliotic curves greater than 100 degrees. Spine 2008;33: Weinstein SL, Zavala DC, Ponseti IV. Idiopathic scoliosis: long-term follow-up and prognosis in untreated patients. J Bone Joint Surg Am 1981;63: Weinstein SL. The pediatric spine. Principles and practice. Toinen painos. Philadelphia: Lippincott Williams & Wilkins Wiltse LL, Widell EH, Jackson DW. Fatigue fracture. The basic lesion in isthmic spondylolisthesis. J Bone Joint Surg Am 1975;57: Yang MY, Hoh DJ, Leary SP, Griffith P, McComb JG. High rates of neurological improvement following severe traumatic pediatric spinal cord injury. Spine 2004;29: Summary Surgical treatment of back problems of a growing child During the years when a child is developing, the most common problems requiring surgical treatment of the back are scoliosis and spondylolisthesis of various causes. Spinal tumors and bacterial inflammations of the vertebrae or intervertebral disks occur rarely in children. Due to spinal injury, approximately 20 children require surgical treatment annually. The possibility of instability of the cervical spine should be taken into account especially in connection with anesthesia procedures in children with Down s syndrome and those suffering from disturbances of skeletal development Kasvuikäisen selkäongelmien kirurginen hoito

Vaikean lasten ja nuorten skolioosin leikkaushoidon tulokset

Vaikean lasten ja nuorten skolioosin leikkaushoidon tulokset Vaikean lasten ja nuorten skolioosin leikkaushoidon tulokset Ilkka Helenius,,2 Mikko Mattila 2 ja Timo Parkkila 2 TYKS, Lastenklinikka, Lastenkirurgian yksikkö, Turku 2 HYKS, Lasten ja nuorten sairaala,

Lisätiedot

Varhaislapsuuden skolioosin vanhat ja uudet hoitomenetelmät

Varhaislapsuuden skolioosin vanhat ja uudet hoitomenetelmät Ilkka Helenius ja Timo Parkkila KATSAUS Varhaislapsuuden skolioosin vanhat ja uudet hoitomenetelmät Ennen viiden vuoden ikää todetun skolioosin etiologia on monitekijäinen: idiopaattinen (infantiili/juveniili),

Lisätiedot

Lasten idiopaattisen skolioosin leikkaushoidon tulokset pedikkeliruuvijärjestelmällä

Lasten idiopaattisen skolioosin leikkaushoidon tulokset pedikkeliruuvijärjestelmällä Lasten idiopaattisen skolioosin leikkaushoidon tulokset pedikkeliruuvijärjestelmällä Ilkka Helenius, Mikko Mattila ja Olli Pajulo TYKS, Lastenklinikka, Lastenkirurgian yksikkö, Turku HYKS, Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kasvuikäisen selän spondylolisteesin diagnoosi ja konservatiivinen hoito

Kasvuikäisen selän spondylolisteesin diagnoosi ja konservatiivinen hoito Kasvuikäisen selän spondylolisteesin diagnoosi ja konservatiivinen hoito Juha Pesälä, Pirkka Mäkelä, OYS Spondylolisthesis is an easily recognized deformity, yet its course and need for treatment varies

Lisätiedot

Harvinaisen synnynnäisen skolioosin varhainen

Harvinaisen synnynnäisen skolioosin varhainen Selkävaivat Selkäsairauksien tutkimus ja hoito kasvuikäisillä Dietrich Schlenzka Artikkelissa kuvataan selän yleisimmät lapsuus- ja nuoruusiän epämuodostumat: skolioosi, spondylolisteesi ja Scheuermannin

Lisätiedot

Skolioosin kuvantaminen

Skolioosin kuvantaminen Katsaus LIISA KERTTULA, DIETRICH SCHLENZKA JA KAJ TALLROTH Skolioosi on tavallisimpia lapsuus- ja nuoruusiässä ilmeneviä selkärangan epämuodostumia. Se kehittyy usein huomaamattomasti aiheuttamatta nuorelle

Lisätiedot

Spondylolyysin ja spondylolisteesin leikkaushoidon indikaatiot, tekniikat

Spondylolyysin ja spondylolisteesin leikkaushoidon indikaatiot, tekniikat Spondylolyysin ja spondylolisteesin leikkaushoidon indikaatiot, tekniikat Olli Pajulo Lastenkirurgian, ortopedian,traumatologian erik.kääk. LT, Dos. Lastenkirurgia/ Lastenklinikka TYKS Operatiivisen hoidon

Lisätiedot

Mortality in the presence of a vertebral fracture, scoliosis, or Scheuermann s kyphosis in the thoracic spine

Mortality in the presence of a vertebral fracture, scoliosis, or Scheuermann s kyphosis in the thoracic spine Mortality in the presence of a vertebral fracture, scoliosis, or Scheuermann s kyphosis in the thoracic spine Ville Puisto 1, 2, Harri Rissanen 1, Markku Heliövaara 1, Paul Knekt 1, Ilkka Helenius 2 1.

Lisätiedot

Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016. Spondylodiskiitti. Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS.

Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016. Spondylodiskiitti. Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS. Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016 Spondylodiskiitti Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS Ortopediset selkäsairaudet Degeneratiiviset prolapsi stenoosi

Lisätiedot

Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa?

Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa? Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa? EL Johanna Syvänen, TYKS 22.1.2015 Kouluterveydenhuolto Tavoite

Lisätiedot

Synnynnäisten nikamaepämuodostumien hoito

Synnynnäisten nikamaepämuodostumien hoito Katsaus Ilkka Helenius ja Risto Rintala Synnynnäisten nikamaepämuodostumien hoito Synnynnäiset nikamaepämuodostumat ovat heterogeeninen ryhmä selkärangan poikkeavuuksia, joiden ennuste vaihtelee hyvänlaatuisesta

Lisätiedot

Hoitamattoman Scheuermannin taudin pitkäaikaisseuranta Best paper award voittaja Spine Society of Europe 2011

Hoitamattoman Scheuermannin taudin pitkäaikaisseuranta Best paper award voittaja Spine Society of Europe 2011 Hoitamattoman Scheuermannin taudin pitkäaikaisseuranta Best paper award voittaja Spine Society of Europe 2011 L Ristolainen, JA Kettunen, M Heliövaara, UM Kujala, A Heinonen, D Schlenzka Tieteellinen tutkimus

Lisätiedot

KASVUIKÄISEN SELKÄSAIRAUDET JA TYYPILLISIMMÄT ALARAAJAONGELMAT. OUTI J NYBERG JA LIISA RÄISÄNEN Kemi 7.5.2010

KASVUIKÄISEN SELKÄSAIRAUDET JA TYYPILLISIMMÄT ALARAAJAONGELMAT. OUTI J NYBERG JA LIISA RÄISÄNEN Kemi 7.5.2010 KASVUIKÄISEN SELKÄSAIRAUDET JA TYYPILLISIMMÄT ALARAAJAONGELMAT OUTI J NYBERG JA LIISA RÄISÄNEN Kemi 7.5.2010 Esityksessä käsitellään: selkä ryhtiasiat; skolioosi, kyfoosi, alaraajojen pituusero spondylolyysi

Lisätiedot

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco tiedottaa 20/2015 17.8.2015 Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco hyväksyjä: Roberto Blanco pvm: 17.8.2015 Ohje tilaajille ja kuvausyksiköille Selkärangan

Lisätiedot

Idiopaattisen skolioosin luokittelu ja erikoissairaanhoidon tutkimukset. Anne Salonen TAYS

Idiopaattisen skolioosin luokittelu ja erikoissairaanhoidon tutkimukset. Anne Salonen TAYS Idiopaattisen skolioosin luokittelu ja erikoissairaanhoidon tutkimukset Anne Salonen TAYS Idiopaattisen skolioosin luokittelu Ikä Primaarikäyryys Luokitusjärjestelmät Luokittelu iän perusteella I Infantiili

Lisätiedot

Selkäkirurgian vaikuttavuus

Selkäkirurgian vaikuttavuus Näyttöön perustuva ortopedia HEIKKI ÖSTERMAN, TEIJA LUND, KALEVI ÖSTERMAN JA JYRKI KANKARE Selkäkirurgian vaikuttavuus Selkäkirurgiaa voidaan pitää näyttöön perustuvan ortopedian edelläkävijäalueena. Suuri

Lisätiedot

Pannaanko selkä kerralla kuntoon? Uusintaleikkausriski lanneselän luudutusleikkauksen jälkeen

Pannaanko selkä kerralla kuntoon? Uusintaleikkausriski lanneselän luudutusleikkauksen jälkeen Pannaanko selkä kerralla kuntoon? Uusintaleikkausriski lanneselän luudutusleikkauksen jälkeen Seppo Seitsalo, Reijo Sund, Heikki Österman, Antti Malmivaara, Ilmo Keskimäki Sairaala ORTON, Finohta/Stakes,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 117 LAUSUNTO KORVATULEHDUSTEN HOITOA KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-575 Esityslistan asia TJA/8 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Ilkka Helenius. Lääketieteellinen tiedekunta. Lasten ortopedia ja traumatologia

PROFESSORILUENTO. Professori Ilkka Helenius. Lääketieteellinen tiedekunta. Lasten ortopedia ja traumatologia PROFESSORILUENTO Professori Ilkka Helenius Lasten ortopedia ja traumatologia Lääketieteellinen tiedekunta 28.9.2016 Professori Ilkka Helenius pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa

Lisätiedot

Appendisiitin diagnostiikka

Appendisiitin diagnostiikka Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen

Lisätiedot

Leikkaushoidon vaikuttavuus keskivaikeassa spinaalistenoosissa. Satunnaistettu kontrolloitu hoitotutkimus

Leikkaushoidon vaikuttavuus keskivaikeassa spinaalistenoosissa. Satunnaistettu kontrolloitu hoitotutkimus SOT 4/2004 VOL 27 265 Leikkaushoidon vaikuttavuus keskivaikeassa spinaalistenoosissa. Satunnaistettu kontrolloitu hoitotutkimus Pär Slätis, Antti Malmivaara, Markku Heliövaara, Päivi Sainio, Heikki Kinnunen,

Lisätiedot

Selän virheasentojen hoito diastrofista dysplasiaa sairastavilla potilailla

Selän virheasentojen hoito diastrofista dysplasiaa sairastavilla potilailla Selän virheasentojen hoito diastrofista dysplasiaa sairastavilla potilailla - Pitkäaikainen, väestöpohjainen seurantatutkimus Tuomas Jalanko 1, Ville Remes 2, Jari Peltonen 1, Mikko Poussa 3, Ilkka Helenius

Lisätiedot

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Komplisoitumaton Komplisoitunut diver tikuliitti = akuutti diver tikuliitti, johon liittyy absessi, fistelöinti, suolitukos tai vapaa puhkeama. Prevalenssi

Lisätiedot

Lastenortopediset kaularankaongelmat

Lastenortopediset kaularankaongelmat Ilkka Helenius Lastenortopediset kaularankaongelmat Hoitoa vaativat lapsen kaularangan sairaudet ovat harvinaisia. Tavallisimpia lääkärin arviota ja hoitoa vaativia tilanteita ovat äkillinen kierokaula

Lisätiedot

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut

Lisätiedot

SEP vai TEP reisiluun kaulan murtumaan. Valtakunnalliset tekonivelpäivät el Elina Ekman

SEP vai TEP reisiluun kaulan murtumaan. Valtakunnalliset tekonivelpäivät el Elina Ekman SEP vai TEP reisiluun kaulan murtumaan Valtakunnalliset tekonivelpäivät el Elina Ekman Sisältö Johdanto Reisiluun kaulan murtuma potilas Mitä RCT:t kertoo Rekisteri tilastoja Yhteenveto Johdanto Yleinen

Lisätiedot

Skolioosi lapsena tehdyn elinsiirron jälkeen

Skolioosi lapsena tehdyn elinsiirron jälkeen Skolioosi lapsena tehdyn elinsiirron jälkeen Ilkka Helenius, Hannu Jalanko, Ville Remes, Christer Holmberg, Jari Peltonen HYKS, Lasten ja nuorten sairaala The occurrence of scoliosis in children after

Lisätiedot

Ranneluumurtumat. Tero Kotkansalo Käsikirurgi TYKS, TULES klinikka

Ranneluumurtumat. Tero Kotkansalo Käsikirurgi TYKS, TULES klinikka Ranneluumurtumat Tero Kotkansalo Käsikirurgi TYKS, TULES klinikka Esityksen sisältö Yleistä Triquetrum Trapezium Capitatum Lunatum Pisiforme Hamatum Veneluu Yleistä Jaetaan: Perilunaarisiin Aksiaalisiin

Lisätiedot

Mihin perustuvat leikkauspäätöksemme selkäkirurgiassa?

Mihin perustuvat leikkauspäätöksemme selkäkirurgiassa? SOT 4/2004 VOL 27 Mihin perustuvat leikkauspäätöksemme selkäkirurgiassa? Seppo Seitsalo Sairaala ORTON Kansainvälisen selkätutkimusseuran (International Society for Study of the Lumbar Spine) viime kesän

Lisätiedot

Sakrumin pahanlaatuisten luukasvainten kirurginen hoito

Sakrumin pahanlaatuisten luukasvainten kirurginen hoito Sakrumin pahanlaatuisten luukasvainten kirurginen hoito Toni-Karri Pakarinen 1, Piia Suomalainen 1, Hannu Kuokkanen 2, Minna Laitinen 1 1 Sarkoomayksikkö, Tuki- ja liikuntaelinsairauksien vastuualue, TAYS

Lisätiedot

Suomen Ortopediyhdistys XIX Ortopedian ja traumatologian kurssi Levi Summit, Kittilä

Suomen Ortopediyhdistys XIX Ortopedian ja traumatologian kurssi Levi Summit, Kittilä Suomen Ortopediyhdistys XIX Ortopedian ja traumatologian kurssi Levi Summit, Kittilä 11.4.-16.4. 2010 Traumakurssi 11.4.-13.4.2010 Su 11.4.-10 13-18 Ilmoittautuminen, kurssireppujen jako 18-19 Avajaiset

Lisätiedot

Hyvät kokemukset pankkiluun käytöstä posteriorisessa spondylodeesissa: 206 peräkkäisen deformiteettileikkauksen retrospektiivinen analyysi

Hyvät kokemukset pankkiluun käytöstä posteriorisessa spondylodeesissa: 206 peräkkäisen deformiteettileikkauksen retrospektiivinen analyysi Hyvät kokemukset pankkiluun käytöstä posteriorisessa spondylodeesissa: 206 peräkkäisen deformiteettileikkauksen retrospektiivinen analyysi Dietrich Schlenzka, Timo Yrjönen, Timo Laine, Teija Lund, Heikki

Lisätiedot

Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito. Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa

Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito. Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa Vuonna 2015 n 5000 poliklinikkakäyntiä degeneratiivisten selkäsairauksien vuoksi Näistä viidennes

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Luutuumorit IAP Turku Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY

Luutuumorit IAP Turku Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY Luutuumorit IAP Turku 7.5.2010 Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY Luutuumori tiimi älä tee diagnoosia yksin Ortopedi Radiologi Onkologi Geneetikko ja Patologi -kliiniset tiedot/löydökset -natiivi-rtg,

Lisätiedot

Lumbaalinen Spinaalistenoosi (LSS) Yleislääkäripäivät 26.11.2015 Jyrki Salmenkivi, ortopedi HYKS, Jorvin sairaala

Lumbaalinen Spinaalistenoosi (LSS) Yleislääkäripäivät 26.11.2015 Jyrki Salmenkivi, ortopedi HYKS, Jorvin sairaala Lumbaalinen Spinaalistenoosi (LSS) Yleislääkäripäivät 26.11.2015 Jyrki Salmenkivi, ortopedi HYKS, Jorvin sairaala Määritelmä =selkäydinkanavan tai juurikanavan ahtaus Kliininen LSS (ICD-10:M47.1, M47.2,

Lisätiedot

BM = bending moment = Vääntövoimat sagittaalitasossa (flexio-extensio). = Vääntövomat frontaalitasossa (sivutaivutus).

BM = bending moment = Vääntövoimat sagittaalitasossa (flexio-extensio). = Vääntövomat frontaalitasossa (sivutaivutus). 1 2 C = compression = puristava kuormitus, jonka suuntautuu välilevyyn kohtisuoraan Aiheutuu pääosin vartalonlihasten jännityksestä ja ylävartalon painosta (+ ulkoisesta kuormasta). Selkärangan heikko

Lisätiedot

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunipuutokset Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunijärjestelm rjestelmän n toiminta Synnynnäinen immuniteetti (innate) Välitön n vaste (tunneissa)

Lisätiedot

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan

Lisätiedot

Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito. Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2.

Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito. Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2. Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2.2010 Osteoporoosin lääkehoito Mitä pitempi kokemus, sitä skeptisempi suhtautuminen

Lisätiedot

Lanneselän rasitusosteopatian oireet, diagnostiikka ja hoito kasvuikäisellä

Lanneselän rasitusosteopatian oireet, diagnostiikka ja hoito kasvuikäisellä Lanneselän rasitusosteopatian oireet, diagnostiikka ja hoito kasvuikäisellä Juha-Jaakko Sinikumpu erikoislääkäri, LT Lastenkirurgian ja ortopedian osastoryhmä OYS Nuorten - vaan ei lapsen - alaselkäkipu

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN KULJETTAJIEN TERVEYSRISKIT ONNETTOMUUKSIEN TAUSTALLA

IKÄÄNTYNEIDEN KULJETTAJIEN TERVEYSRISKIT ONNETTOMUUKSIEN TAUSTALLA IKÄÄNTYNEIDEN KULJETTAJIEN TERVEYSRISKIT ONNETTOMUUKSIEN TAUSTALLA Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 1.6.2016 Juhani Kalsi, Silmätautien erikoistuva lääkäri, KYS Pohjois-Savon liikenneonnettomuuksien

Lisätiedot

Koska nuoren henkilön selkäkivun syynä voi

Koska nuoren henkilön selkäkivun syynä voi Selkävaivat Nuoren selkävaivojen yleisyys ja taustat Jouko J. Salminen ja Urho Kujala Eri tutkimusten mukaan jopa puolet nuorista ilmoittaa kokeneensa selkäkipua. Osuus kasvaa iän mukana. Suomalaista nuorista

Lisätiedot

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS- Milloin potilas tulisi leikata? Potilas tulisi leikata silloin kun hänelle on leikkauksesta enemmän hyötyä kuin haittaa

Lisätiedot

Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset

Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset Haikonen Kari, Lillsunde Pirjo 27.8.2013, Hanasaaren kulttuurikeskus, Espoo 27.8.2013 Kari Haikonen 1 Tutkimuksen lähtökohdat Tutkimus

Lisätiedot

NUORUUSIÄN IDIOPAATTI- NEN SKOLIOOSI: FYSIOTE- RAPIA LEIKKAUSHOIDON YHTEYDESSÄ

NUORUUSIÄN IDIOPAATTI- NEN SKOLIOOSI: FYSIOTE- RAPIA LEIKKAUSHOIDON YHTEYDESSÄ OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA NUORUUSIÄN IDIOPAATTI- NEN SKOLIOOSI: FYSIOTE- RAPIA LEIKKAUSHOIDON YHTEYDESSÄ Kyselytutkimus fysioterapeuteille T E K I J

Lisätiedot

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN)

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) Prospektiivinen kohorttitutkimus tulehduksellisia reumasairauksia sairastavista potilaista Suomen reumatologisen yhdistyksen (SRY) vuonna 1999 perustama Tiedonkeruu

Lisätiedot

Varsirevisiot. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgiankurssi Turku Jarmo Kangas MD Tekonivelsairaala Coxa

Varsirevisiot. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgiankurssi Turku Jarmo Kangas MD Tekonivelsairaala Coxa Varsirevisiot IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgiankurssi 24. 26.4.2019 Turku Jarmo Kangas MD Tekonivelsairaala Coxa SIDONNAISUUDET TEKONIVELSAIRAALA COXA VASTAANOTTO LÄÄKÄRIKESKUS MEHILÄINEN KOULUTUSMATKOJA

Lisätiedot

Lumbaalinen lordoosi: etiologinen tekijä istmisessä spondylolisteesissä?

Lumbaalinen lordoosi: etiologinen tekijä istmisessä spondylolisteesissä? Lumbaalinen lordoosi: etiologinen tekijä istmisessä spondylolisteesissä? Radiologinen tutkimus 1667 nuorelle selkäpotilaalle. Dietrich Schlenzka, Mauno Ylikoski, Timo Yrjönen, Leena Ristolainen, Jyrki

Lisätiedot

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille

Lisätiedot

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 kohtusyöpä munasarjasyöpä kohdunkaulasyöpä ulkosynnyttimien syöpä gynekologisten syöpien hoito on HUS-alueella keskitetty NKL:lle KOHTUSYÖPÄ naisten 3. yleisin syöpä; 800-900

Lisätiedot

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP Esitiedot Yli 70 v. mies. PSA normaali 1.4. Nopeasti alkaneet virtsavaivat ja kystoskopiassa koko prostaattinen uretra ahtautunut tuumorinomaisesti.

Lisätiedot

Varjoaineet ja munuaisfunktio. Lastenradiologian kurssi , Kuopio Laura Martelius

Varjoaineet ja munuaisfunktio. Lastenradiologian kurssi , Kuopio Laura Martelius Varjoaineet ja munuaisfunktio Lastenradiologian kurssi 6.-7.5.2015, Kuopio Laura Martelius S-Krea CIN AKI Contrast Induced Nephropathy Acute Kidney Injury Useimmiten munuaisfunktion huononeminen on lievää

Lisätiedot

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015 Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa

Lisätiedot

ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset

ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset POTILASOHJE 1 (8) S ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset POTILASOHJE 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Mitä kehityshäiriöiden seulonta tarkoittaa? 3 Ultraääniseulontatutkimukset 4 Varhainen ultraääniseulonta Toisen

Lisätiedot

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi)

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 27.6.2014, versio 1.0 VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1

Lisätiedot

ORTOPEDIA JA TRAUMATOLOGIA

ORTOPEDIA JA TRAUMATOLOGIA 2009-2011 ORTOPEDIA JA TRAUMATOLOGIA Vastuuhenkilö: Prof. Ilkka Kiviranta Töölön sairaala, Topeliuksenkatu 5, PL 266, 00029 HUS Puh. (09) 4711, ilkka.kiviranta@hus.fi Tavoitteet Koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Rinta-ja lannerangan murtumien hoito posteriorisilla tekniikoilla

Rinta-ja lannerangan murtumien hoito posteriorisilla tekniikoilla Rinta-ja lannerangan murtumien hoito posteriorisilla tekniikoilla Kati Kyrölä Keski-Suomen Keskussairaala Optimal management of thoracolumbar fracture prevents or limits neurological deficit, restores

Lisätiedot

MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA

MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA . MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA ERITYISRYHMIEN MUISTIONGELMAT Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen

Lisätiedot

Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus

Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus Markku Vuorinen, Kaisa Huotari, Ville Remes Lääketieteellinen tiedekunta,

Lisätiedot

HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI

HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI TMD Purentaelimistön toimintahäiriöt (temporomandibular disorders, TMD) on yhteisnimitys leukanivelten, puremalihasten,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat

Lisätiedot

TIETOA REUMATAUDEISTA. Selkärankareuma

TIETOA REUMATAUDEISTA. Selkärankareuma TIETOA REUMATAUDEISTA 1 Selkärankareuma Selkärankareuma (muita nimiä Bechterewin tauti, spondyloarthritis ankylopoetica) on reumasairaus joka nimensä mukaisesti aiheuttaa oireita ja tulehdusta selkärangassa.

Lisätiedot

Aikuisiällä alkavan astman ennuste. Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala

Aikuisiällä alkavan astman ennuste. Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala Aikuisiällä alkavan astman ennuste Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala Astman ennusteen mittareita Paraneeko astma kehittyykö remissio? Tarvitaanko jatkuvaa lääkehoitoa?

Lisätiedot

Kuppirevisiot. Tyks/FAR Mikko Karvonen, Tyks VTK 2019

Kuppirevisiot. Tyks/FAR Mikko Karvonen, Tyks VTK 2019 Kuppirevisiot Tyks/FAR 2018 Mikko Karvonen, Tyks VTK 2019 Kuppirevisiot Tyks 2018, acetabulum-komponentti peräisen syyn mukaan jaoteltuna Uusintaleikkauksen syy Lukumäärä Aseptinen irtoaminen, acetabulum

Lisätiedot

Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen

Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen 20.5.2002 2845/4/00 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen LEIKKAUKSEN ODOTUSAJAN PITUUS, VOIMAVAROJEN VARAAMINEN PÄIVYSTYS- LEIKKAUKSIA

Lisätiedot

Istmisen spondylolisteesin operatiivinen hoito lapsuudessa

Istmisen spondylolisteesin operatiivinen hoito lapsuudessa Istmisen spondylolisteesin operatiivinen hoito lapsuudessa Tuomas Jalanko, Ilkka Helenius, Ville Remes, Tommi Lamberg, Pekka Tervahartiala, Timo Yrjönen, Mikko Poussa, Dietrich Schlenzka Sairaala ORTON

Lisätiedot

VÄLILEVYPROTEESI VS. ETUKAUTTA TEHTÄVÄ KAULARANGAN LUUDUTUSLEIKKAUS KAULARANKAKIRURGIASSA Syventävä tutkielma

VÄLILEVYPROTEESI VS. ETUKAUTTA TEHTÄVÄ KAULARANGAN LUUDUTUSLEIKKAUS KAULARANKAKIRURGIASSA Syventävä tutkielma VÄLILEVYPROTEESI VS. ETUKAUTTA TEHTÄVÄ KAULARANGAN LUUDUTUSLEIKKAUS KAULARANKAKIRURGIASSA Syventävä tutkielma LK Jänkälä Miro Välilevyproteesi vs. etukautta tehtävä kaularangan luudutusleikkaus kaularankakirurgiassa

Lisätiedot

Noona osana potilaan syövän hoitoa

Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän

Lisätiedot

HIV ja tuberkuloosi Hoidon erityiskysymykset. Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka

HIV ja tuberkuloosi Hoidon erityiskysymykset. Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka HIV ja tuberkuloosi Hoidon erityiskysymykset Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka Tuberkuloosi HIV-potilaiden kuolinsyynä Afrikassa: obduktiotutkimus Obduktio 108 HIV-potilaasta Botswanassa

Lisätiedot

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy

Lisätiedot

Palveluskelpoisuus, kirurgiset sairaudet Jari Autti Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri

Palveluskelpoisuus, kirurgiset sairaudet Jari Autti Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Palveluskelpoisuus, kirurgiset sairaudet Jari Autti Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Yleistä Mitään sairautta EI tule jättää hoidettavaksi varusmiespalveluksen aikana Leikkaushoitoja ei pääsääntöisesti

Lisätiedot

Suomen Ortopediyhdistys XVIII Ortopedian ja traumatologian kurssi Hotelli Levitunturi, Kittilä 6.4.-11.4.2008

Suomen Ortopediyhdistys XVIII Ortopedian ja traumatologian kurssi Hotelli Levitunturi, Kittilä 6.4.-11.4.2008 Suomen Ortopediyhdistys XVIII Ortopedian ja traumatologian kurssi Hotelli Levitunturi, Kittilä 6.4.-11.4.2008 Traumakurssi 6.4.-8.4.2008 Su 6.4.08 13-18 Ilmoittautuminen, kurssireppujen jako 18-19 Avajaiset

Lisätiedot

Neuropsykologian erikoispsykologikoulutus

Neuropsykologian erikoispsykologikoulutus Neuropsykologian erikoispsykologikoulutus Laura Hokkanen Professori Helsingin yliopisto Psykologia 2012 Turku 23.8.2012 Neuropsykologia psykologian erikoisala, jonka kiinnostuksenkohteina ovat aivojen

Lisätiedot

Lastenreuman uveiitti ja kaihi - esto ja leikkaukset lapsipotillailla. Sanna Leinonen, silmät.el Kanta-Hämeen keskussairaala HYKS

Lastenreuman uveiitti ja kaihi - esto ja leikkaukset lapsipotillailla. Sanna Leinonen, silmät.el Kanta-Hämeen keskussairaala HYKS Lastenreuman uveiitti ja kaihi - esto ja leikkaukset lapsipotillailla Sanna Leinonen, silmät.el Kanta-Hämeen keskussairaala HYKS Kaihin kehittyminen 38-64%:lla kaihi (HYKS 2014 ja Kump et al) 51-54% leikattu

Lisätiedot

Valkovuoto ja kutina nuorilla naisilla

Valkovuoto ja kutina nuorilla naisilla Valkovuoto ja kutina nuorilla naisilla Sirpa Vilska YTHS Suomen koulu- ja nuorisolääketieteen yhdistys Turku 25.10.2007 Sisältö Fysiologiaa Kutinan ja valkovuodon syyt Dianostiikka Hoito Fysiologiaa vaginan

Lisätiedot

Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet

Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet Kaija Puustjärvi-Sunabacka LT, dos HYKS, Fysiatrian klinikka 30.3.2012 kompastuskiviä... Selkäkipu on yleinen - 80% yli 30 v suomalaisista potee jossakin elämänsä

Lisätiedot

Leikkaushoito lanneselän välilevytyrässä. Satunnaistettu vertailututkimus.

Leikkaushoito lanneselän välilevytyrässä. Satunnaistettu vertailututkimus. SOT 2/2002 VOL 25 237 Leikkaushoito lanneselän välilevytyrässä. Satunnaistettu vertailututkimus. Heikki Österman, Seppo Seitsalo, Antti Malmivaara HUS Jorvin sairaala, Espoo, Sairaala ORTON, Helsinki,

Lisätiedot

Harvinaissairauksien hoito Suomessa. Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö

Harvinaissairauksien hoito Suomessa. Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö Harvinaissairauksien hoito Suomessa Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö Mitä ovat harvinaiset sairaudet? Määritelmä vaihtelee maittain, EU:n virallisen määritelmän

Lisätiedot

Aikuisen uveiittipotilaan valmistautuminen kaihileikkaukseen. Mira Siiskonen, el OYS SSLY Levillä

Aikuisen uveiittipotilaan valmistautuminen kaihileikkaukseen. Mira Siiskonen, el OYS SSLY Levillä Aikuisen uveiittipotilaan valmistautuminen kaihileikkaukseen Mira Siiskonen, el OYS SSLY Levillä 23.3.2017 Luentopalkkioita Santen Konsulttipalkkioita Bayer Abbvie Kongressimatkoja Bayer Abbvie Allergan

Lisätiedot

Nuoren niska-hartiakipu

Nuoren niska-hartiakipu Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun

Lisätiedot

Korva-, nenä- ja kurkkutautien osaamistavoitteet lääketieteen perusopetuksessa:

Korva-, nenä- ja kurkkutautien osaamistavoitteet lääketieteen perusopetuksessa: Korva-, nenä- ja kurkkutautien osaamistavoitteet lääketieteen perusopetuksessa: Ryhmittely 1) Ymmärrettävä, hallittava ja osattava käyttää tai soveltaa 2) Tiedettävä, tunnistettava 3) Erityisosaamista

Lisätiedot

Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms

Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta Taustaa EDS potilasyhdistys ja yksittäinen potilas ovat lähestyneet HYKS harvinaissairauksien yksikköä ja pyytäneet lausuntoa, minkälainen sairaus Ehlers-Danlos

Lisätiedot

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset

Lisätiedot

KAATUMISET JA HUIMAUS. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus

KAATUMISET JA HUIMAUS. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus KAATUMISET JA HUIMAUS Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus KAATUMISET JA HUIMAUS Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus Sidonnaisuudet: Mundipharma,

Lisätiedot

Hip-Spine syndrooma ja EOS

Hip-Spine syndrooma ja EOS Hip-Spine syndrooma ja EOS eli selkä-lantio-linjauksen kuvantaminen Tekonivelpäivät 25.4.2019, Turku LT Katri Pernaa, Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Vastuualuejohtaja, TYKS ORTO Selkäkeskus

Lisätiedot

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin

Lisätiedot

Suomen Ortopediyhdistys XVII Ortopedian ja traumatologian kurssi Hotelli Rukahovi, Kuusamo 2.-7.4.2006

Suomen Ortopediyhdistys XVII Ortopedian ja traumatologian kurssi Hotelli Rukahovi, Kuusamo 2.-7.4.2006 Suomen Ortopediyhdistys XVII Ortopedian ja traumatologian kurssi Hotelli Rukahovi, Kuusamo 2.-7.4.2006 Traumakurssi 2.4.-4.4.2006 Su 2.4.06 13-18 Ilmoittautuminen, kurssireppujen jako Rukahovin aula 18-19

Lisätiedot

Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja. metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden

Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja. metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden Lehdistötiedote 10.6.2004 (julkaistavissa kello 11.15) Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden Kansainvälisen TEMPO- nivelreumatutkimuksen toisen vuoden

Lisätiedot

Spinaalistenoosileikkaukset ORTONissa 2000 2010

Spinaalistenoosileikkaukset ORTONissa 2000 2010 Spinaalistenoosileikkaukset ORTONissa 2000 2010 Christa Pyy 1,2, Timo Laine 1, Teija Lund 1, Heikki Österman 1, Dietrich Schlenzka 1, Timo Yrjönen 1, Timo Nyyssönen 2 ja Heikki Kröger 2 1)Sairaala Orton,

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,

Lisätiedot

lääketieteen koulutuksessa nykytila ja haasteet

lääketieteen koulutuksessa nykytila ja haasteet Saattohoidon opetus lääketieteen koulutuksessa nykytila ja haasteet Leila Niemi-Murola dosentti, kliininen opettaja Anestesiologian ja tehohoidon klinikka HY/HYKS Esityksen sisältö Työelämässä olevat,

Lisätiedot

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn

Lisätiedot

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Tavoitteet Seurannassa pyritään rintasyövän mahdollisen paikallisen uusiutumisen ja vastakkaisen rinnan uuden syövän varhaiseen toteamiseen. Oireettomalle potilaalle

Lisätiedot

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.

Lisätiedot

Sari Pihlajamäki Annukka Ruuska. Mutkat suoriksi. Selvitystyö lapsuus- ja nuoruusiän idiopaattisen skolioosin hoitokäytänteistä Suomessa

Sari Pihlajamäki Annukka Ruuska. Mutkat suoriksi. Selvitystyö lapsuus- ja nuoruusiän idiopaattisen skolioosin hoitokäytänteistä Suomessa Sari Pihlajamäki Annukka Ruuska Mutkat suoriksi Selvitystyö lapsuus- ja nuoruusiän idiopaattisen skolioosin hoitokäytänteistä Suomessa Metropolia Ammattikorkeakoulu Apuvälineteknikko Apuvälinetekniikan

Lisätiedot

LANNESELÄN LIIKEKONTROLLITESTIT. Nikolai Kähkönen ft OMT Ruoholahden Fysioterapia

LANNESELÄN LIIKEKONTROLLITESTIT. Nikolai Kähkönen ft OMT Ruoholahden Fysioterapia LANNESELÄN LIIKEKONTROLLITESTIT Nikolai Kähkönen ft OMT Ruoholahden Fysioterapia MEDIASTA POIMITTUA Yleistä selkäkipua hoidettu vuosia väärin suomalainen tutkija kehitti menetelmän, joka voi mullistaa

Lisätiedot