Kauppapoliittinen katsaus 2013

Transkriptio

1 Kauppapoliittinen katsaus 2013

2

3 Sisältö 1 TALOUDELLISET ULKOSUHTEET JA TEAM FINLAND MONENKESKINEN KAUPPAPOLITIIKKA... 5 WTO... 5 Liittyminen WTO:hon... 8 Riitojenratkaisu... 9 Tavarakauppa Palvelukauppa Tekniset kaupanesteet Kaupan menettelyjen helpottaminen Julkiset hankinnat Kauppa ja investoinnit Kauppa ja ympäristö Kauppa ja kehitys Henkisen omaisuuden suoja EU:N KAUPPAPOLITIIKKA Keskeiset EU:n kahdenväliset kauppaneuvottelukumppanit USA Kanada Japani Intia Etelä-Korea Euroopan maat ja Välimeren alue Eurovälimeri yhteistyö Egypti, Libya, Algeria ja Tunisia Turkki Länsi-Balkan Venäjä Itä-Eurooppa, Etelä-Kaukasia ja Keski-Aasia Keski-Amerikka Meksiko Keski-Amerikan maat Etelä-Amerikka Mercosur -talousalue Chile Brasilia Monenkeskinen kauppasopimus EU:n, Kolumbian ja Perun välillä Aasia Kiina Indonesia Thaimaa

4 Vietnam Australia Iran Irak GCC-maat AKT-maat Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maat Nigeria Ghana Tansania Etelä-Afrikka Namibia OECD, TALOUDELLISEN YHTEISTYÖN JA KEHITYKSEN JÄRJESTÖ VIENNIN JA KANSAINVÄLISTYMISEN EDISTÄMINEN (VKE) Team Finland verkosto Vienninedistämismatkat EU:n markkinoillepääsystrategia Tuontipolitiikka ja kehitysmaatuonnin helpottaminen KAUPPAPOLIITTISET INSTRUMENTIT Polkumyynti- ja tasoitustullit Alkuperäsäännöt SEKTORIKOHTAISET KYSYMYKSET Tietoyhteiskunta Ilmasto, energia ja ympäristö Teräs Kemia Tekstiili- ja vaatetustuotteet INVESTOINTISUOJASOPIMUKSET VIENTIVALVONTA TEOLLISUUDEN PALVELUKSESSA LIITTEET LIITE 1; WTO-JÄSENYYSNEUVOTTELUT LIITE 2; WTO:N PALVELUKAUPPAA KOSKEVA GATS-SOPIMUS LIITE 3; AJANKOHTAISTA EU:N RIIDOISTA WTO:SSA LIITE 4; KANSAINVÄLISET VIENTIVALVONTAJÄRJESTELYT

5 TALOUDELLISET ULKOSUHTEET JA TEAM FINLAND Ulkoasiainministeriön kauppapoliittisen osaston nimi muuttui 1. tammikuuta 2013 taloudellisten ulkosuhteiden osastoksi. Osaston nimi päivitettiin vastaamaan paremmin sen tehtäviä. Suomen ulkoiset taloussuhteet eivät ole enää vain pelkkää vientiä ja tuontia. Perinteinen kauppapolitiikka on edelleen tärkeää, mutta sen ohella ulkoministeriön vastuulle kuuluu koko joukko muita Suomen taloussuhteisiin liittyviä asioita. Taustalla on myös toukokuussa 2012 hyväksytty hallinnonalojen rajat ylittävä taloudellisten ulkosuhteiden toimintaohjelma. Sen toimeenpanolla tuetaan työllisyyskehitystä Suomessa sekä erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymistä. Tavoitteena on yhteinen strateginen ja pitkäjänteinen ohjaus viennin ja kansainvälistymisen edistämiseen pääministerin alaisuudessa toimivan strategisen ohjausryhmän ja sihteeristön avulla. Lisäksi vakiinnutetaan nykyistä parempaan yhteistoimintaan pystyvä verkostomainen Team Finland - toimintatapa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Valtioneuvoston periaatepäätöksenä hyväksymä Team Finland -strategia määrittää toiminnan painopisteet seuraavalle vuodelle. Strategia tullaan päivittämään vuosittain. Team Finland -verkoston toiminta käynnistyi virallisesti ulkomailla Eri maihin on muodostettu 73 tiimiä, jotka kokoavat yhteen alueella toimivat Suomen viranomaiset, julkisrahoitteiset organisaatiot sekä muut keskeiset Suomi-toimijat. Tiimeille on määritelty työohjelmat sekä koordinaattorit, joilla on tiedot verkoston paikallisesta toiminnasta ja palveluista. Team Finland toiminnan tavoitteena on myös tehostaa kauppapoliittista edunvalvontaa, kehittää viennin ja kansainvälistymisen edistämisen sisältöä sekä kohdentaa viennin ja kansainvälistymisen rahoitusta entistä tehokkaammin pk-yritysten tukemiseen, jotta varmistetaan suomalaisyritysten tasavertaiset toimintaedellytykset suhteessa kilpailijamaihin. Suomi-promootiota ja siihen liittyvää viestintäverkostoa kehitetään, Suomeen suuntautuvien investointien edistämistä tehostetaan sekä lisätään suunnitelmallisuutta Suomen etujen valvonnassa EU:n taloudellisissa ulkosuhteissa. Team Finland toiminta on läpileikkaavana teemana mukana hyvin laajasti taloudellisten ulkosuhteiden osaston tehtäväkentässä. Perinteisen vienninedistämisen lisäksi se kattaa temaattisia kauppapoliittisia painopisteitä kuten alueelliset kauppaneuvottelut, palvelukauppa, kaupan esteet, IPR -asiat, julkiset hankinnat sekä teknisten määräysten lähentäminen. Alueellisten kauppaneuvottelujen kärkihankkeena on luonnollisesti EU:n ja Yhdysvaltojen välisten neuvottelujen tukeminen. Tämän lisäksi Venäjän WTO- velvoitteiden toimeenpano sekä EU- Venäjäperussopimuksen neuvottelut ovat keskeisiä vaikuttamiskohteita. Monenkeskisessä kauppapolitiikassa painoa siirretään Dohan kierroksen seurannasta sektorikohtaisiin ja useammanvälisiin sopimuksiin. Tärkeitä ovat erityisesti palvelukauppaa koskeva sopimus (erityisesti liike-elämän, tekniset, ICT-, T&K, ympäristö- ja energiapalvelut) sekä ympäristötuotteiden tullittomuutta koskeva sopimus. 3

6 Team Finlandin verkkosivu ( tarjoaa kootusti tietoa Suomen taloudellisten ulkosuhteiden toiminnasta ja tapahtumista, yhteystiedot verkostoon sekä väylän eri organisaatioiden tarjoamiin palveluihin. 4

7 MONENKESKINEN KAUPPAPOLITIIKKA WTO WTO:n tehtävät Maailman kauppajärjestö WTO (World Trade Organization) perustettiin Sen piirissä tapahtuva yhteistyö sekä järjestön normijärjestelmä muodostavat EU:n ja samalla Suomen monenvälisen kauppapolitiikan perustan. WTO:n ensisijaisena tavoitteena on kaupan vapauttaminen ja sääntöjen kehittäminen monenkeskisesti. Kauppaa vapautetaan poistamalla valtioiden ja yksityisten toimijoiden asettamia esteitä kansainvälisen kaupan tieltä. Yhteisillä säännöillä tavoitellaan puolestaan kaupan ennustettavuutta ja kauppaa ohjaavien kansallisten normien läpinäkyvyyttä. Sen lisäksi, että WTO toimii monenvälisten kauppasopimusneuvottelujen foorumina, se valvoo, että kauppasopimusten määräyksiä noudatetaan. Riitojenratkaisusta ja -sovittelusta on tullut yksi WTO:n ydinosaamisalueista. WTO:n tehtäviin on kuulunut myös G20-maiden kauppaa vääristävien toimien monitorointi vuodesta 2009 alkaen. WTO tuottaa pari kertaa vuodessa katsauksen kansainväliseen kauppaan sekä arvioi G20-maiden kauppatoimia. G20-maiden WTO:lle antama mandaatti on voimassa vuoden 2013 loppuun. Dohan neuvottelukierros WTO:n toimintaa ja julkisuuskuvaa on hallinnut vuonna 2001 käynnistetty Dohan neuvottelukierros (DDA), mutta WTO ei ole sama asia kuin DDA. Dohan mandaatti on laaja kattaen kaupan vapauttamisen ja sääntöjärjestelmän kehittämisen lähes kaikilla WTO:n toiminta-alueilla: teollisuus- ja maataloustuotteiden sekä palveluiden kauppa, suojatoimet, valtiontuet ja henkisen omaisuuden suoja. Kehityskysymykset ovat olleet eri neuvottelualueilla keskeisesti esillä, minkä vuoksi neuvotteluagendaa kutsutaan Dohan kehitysagendaksi (DDA, Doha Development Agenda). Dohan neuvottelut eivät ole edenneet sitten heinäkuun 2008, jolloin järjestettiin epävirallinen miniministerikokous ( ). Tavoitteena oli neuvotteluryhmien puheenjohtajien laatimien esitysten pohjalta sopia maatalouden markkinoillepääsyä, kotimaista tukea ja vientikilpailua sekä teollisuustuotteiden (NAMA) tullikohtelua koskevista laskentakaavoista. Viikon mittaiseksi suunniteltu ministeritapaaminen venähti yhdeksänpäiväiseksi ja päättyi katkeraan epäonnistumiseen. Kokous on koko neuvotteluhistorian vakavin yritys saavuttaa läpimurtoa keskeisissä neuvottelukysymyksissä. Neuvottelut kaatuivat ensikädessä Yhdysvaltojen ja Intian väliseen erimielisyyteen kehitysmaita koskevan maatalouden erityissuojalausekkeen käytöstä, mutta muitakin poliittisesti herkkiä kysymyksiä, kuten puuvilla, jäi ratkaisematta. Palveluneuvottelujen jatkon kannalta keskeinen ministeritason signalointikokous järjestettiin ministeritapaamisen aikana Genevessä. Kokouksessa saatiin hyödyllisiä indikaatioita neuvotteluosapuolten tulevista tarjouksista. Geneven ministeritapaamiseen osallistui yli 60 ministeriä. 5

8 WTO-maiden enemmistö oli valmis jatkamaan neuvotteluja, mutta edistys jäi kuitenkin syksyllä 2008 vaatimattomaksi. Finanssikriisi ja sitä seurannut kansainvälisen taloustilanteen heikkeneminen siirsivät useimpien WTO -jäsenten huomion omaan talouteensa monenkeskisten neuvottelujen sijaan. Dohan neuvotteluissa avautui vielä pieni mahdollisuuksien ikkuna vuonna 2011, mutta neuvottelut kariutuivat Yhdysvaltojen ja nousevien talouksien (erityisesti Kiinan) välisiin näkemyseroihin kunnianhimon tasosta eli siitä, kuinka paljon viimeksi mainittujen tuli myöntää lisämarkkinoillepääsyä teollisuusmaille NAMA -sektorineuvotteluissa. WTO:n 7. ja 8. sääntömääräinen ministerikokous pidettiin Genevessä ja Vuoden 2009 kokouksen tärkein merkitys oli se, että kokous ylipäätään pidettiin ja näin palattiin WTO:n sääntöjen mukaiseen käytäntöön (ministerikokous tulee järjestää joka toinen vuosi, edellinen oli järjestetty Hongkongissa joulukuussa 2005). Molemmissa ministerikokouksissa Dohan kierros oli esillä ministereiden kannanotoissa, mutta siitä ei neuvoteltu. Kokouksissa keskusteltiin WTO:n toiminnasta ja monenkeskisen kauppajärjestelmän haasteista. Vuoden 2011 ministerikokouksessa uutta oli, että ministerit tunnustivat DDA-neuvottelujen pattitilanteen samalla, kun vahvistivat tukensa neuvottelumandaatille. Kokouksessa ei sovittu erillisestä DDA-työohjelmasta. Ministerikokouksessa hyväksytyssä puheenjohtajan yhteenvedossa todetaan kuitenkin valmius tutkia sellaisia neuvottelualueita, joissa on mahdollista edetä osaratkaisuihin (early harvest) ennen kuin kokonaispaketista olisi päästy yhteisymmärrykseen. Dohan kierrosta yritetään pelastaa minipaketilla Vuosi 2012 oli DDA-kysymysten osalta välivuosi muun muassa Yhdysvaltojen presidentin vaalien vuoksi. Alustavia keskusteluja käytiin siitä, missä kysymyksissä neuvottelut voitaisiin käynnistää osaratkaisujen saavuttamiseksi ennen seuraavaa ministerikokousta, joka järjestää Indonesiassa Keskusteluissa on vuoden 2013 aikana päästy siihen vaiheeseen, että WTO-jäsenet ovat yleisellä tasolla jokseenkin yksimielisiä minipaketin peruselementeistä, joita olisivat kaupan helpottamista koskeva sopimus sekä joitakin maatalous- ja kehitys/vähiten kehittyneitä maita koskevia kysymyksiä. Muita mahdollisia ministerikokoustuloksia voisivat olla Informaatioteknologiasopimuksen uudistus (ITA II), Kazakstanin liittyminen WTO:hon, WTO:n julkisten hankintojen sopimusta koskevat liittymiset ja Aid for Trade -tarkastelun tulokset. Keskustelua käydään arvattavasti myös siitä, mitä lopuille DDAkysymyksille tulisi tehdä (ns. post-bali agenda). Ministerikokouksessa ei kuitenkaan ole odotettavissa päätöstä Dohan neuvottelukierroksen lopullisesta kohtalosta. Minipaketin sisältövalmistelut ovat kuitenkin edistyneet hitaasti jäsenten eriävien kantojen vuoksi. Vaarana on, että aika loppuu kesken ja kokous päättyy epäonnistumiseen. WTO:n ja monenvälisen kauppajärjestelmän uskottavuuden säilyttämiseksi ja sen estämiseksi, että WTO:n merkitys kansainvälisen kaupan etuja ajavana järjestönä marginalisoituu, olisi toivottavaa, että DDA:sta saataisiin jonkinlainen ratkaisu ottaen huomioon, että neuvotteluja on käyty jo yli kymmenen vuotta. 6

9 Ministerikokouksen ohella vuosi 2013 tullaan muistamaan siitä, että ensimmäisen kerran WTO:n pääjohtajaksi valittiin nousevan talouden edustaja, Brasilian nykyinen pysyvä edustaja Roberto Azevedo. Hän aloittaa nelivuotisen toimikauden Monenkeskisen kauppajärjestelmän tulevaisuuden haasteista WTO:ssa vallitsee poliittisen johtajuuden vaje. GATTin aika ja WTO:n alkuaikoina USA ja EU päättivät keskeisistä kysymyksistä. Nyt kentällä on kolme muuta avaintoimijaa, joiden taloudellinen painoarvo ja vaikutusvalta ovat kansainvälisessä kaupassa vahvistuneet ja joiden näkemyksiä ei voi ohittaa. Kysymys poliittisesta johtajuudesta kohdistuu ennen kaikkea Kiinaan maailman suurimpana vientimaana ja merkittävänä luotottajana. Kiinan rooli WTO:ssa on tähän asti ollut kauppapoliittista ja taloudellista painoarvoa pienempi. Sillä, milloin Kiinalla on halua ja kykyä ottaa vastaan johtava ja rakentava vastuunkantajan rooli monenkeskisen kauppajärjestelmän kehittämisessä (ownership), on ratkaiseva merkitys WTO:n tulevaisuuden kannalta. WTO kärsii myös legitimiteetti-ongelmasta. Riitojenratkaisu toimii tehokkaasti ja on eittämättä tuonut WTO:lle sen kaipaamaa uskottavuutta sääntöjen valvojana. Konsensuksella aikoinaan sorvatut säännöt ovat kuitenkin monin paikoin tulkinnalliset, ja samaan aikaan valituselin on omaksunut vahvan roolin sääntöjen tulkitsijana. Erityisesti USA on kritisoinut valituselimen päätöksiä, jotka sen mielestä rikkovat jäsenvaltioiden suvereniteettia. Saadakseen takaisin osittain menettämänsä vaikutusvallan WTO tarvitsee olemassa olevien sääntöjen päivittämistä ja uusista säännöistä sopimista. WTOsääntöjärjestelmän kehittämisen ei tule tapahtua yksinomaan riitojenratkaisuelimen päätösten pohjalta. WTO:lla ei ole ollut aikaa paneutua kuluvan vuosituhannen haasteisiin. WTO:n toiminta on keskittynyt protektionismin patoamiseen tarkkailijana ( watchdog ) ja käräjöintiin. Uusista säännöistä ei ole Dohan kierroksen umpikujan vuoksi sovittu. Tullien merkitys on marginalisoitunut samanaikaisesti kun rajantakaisten esteiden merkitys on korostunut. Huomiotta ovat jääneet globaalit kysymykset, joihin liittyy kauppapoliittisia ulottuvuuksia, kuten investoinnit, kilpailupolitiikka, energia, ruokaturva, ympäristö ja ilmastonmuutos ja valuuttakurssit. Dohan neuvottelukierroksen pitkittyminen ja tuloksettomuus ovat johtaneet siihen, että vapaakauppasopimusten määrä on räjähdysmäisesti kasvanut ja keskustelut useankeskisistä sopimusaloitteista ovat virinneet. EU käy laajalla rintamalla FTA-neuvotteluja useiden maiden kanssa. EU:n lähtökohta on, että multilateraalista järjestelmää ja alueellisia järjestelyjä ei voi pitää toistensa vaihtoehtoina, vaan ne täydentävät toisiaan. EU:n kauppastrategian mukaisesti unioni pitää WTOjärjestelmää edelleen peruskivenä, jonka pohjalta kauppaa vapautetaan samoin kuin se toimii suojakilpenä protektionistisia pyrkimyksiä vastaan. Enenevässä määrin käydään kuitenkin akateemista keskustelua alueellisten kauppasopimusten vaikutuksista monenkeskiseen järjestelmään. Palvelukaupan vapauttamisesta kiinnostuneet maat neuvottelevat WTO-sopimusjärjestelmän ulkopuolella olevasta palvelukauppaa koskevasta useankeskisestä sopimuksesta (plurilateraalisopimus). Hyvin alustavat keskustelut ovat käynnissä myös ympäristötuotteita ja - palveluja koskevasta useankeskisestä sopimuksesta. Lisätiedot: Kaupallinen neuvos Mary-Anne Nojonen puh WTO:n Internet-sivut, yleistä WTO:sta: 7

10 Liittyminen WTO:hon WTO:hon liittyminen on monivaiheinen prosessi, jonka päätteeksi nykyiset WTO-jäsenet ja liittymässä oleva valtio/tullialue sopivat liittymisehdoista. Prosessin ensi vaiheessa jäsenyyttä hakevan valtion tai tullialueen on toimitettava sitä varten perustettavalle liittymistyöryhmälle tiedot kaikista liittymiseen vaikuttavista kauppa- ja talouspolitiikoistaan. Seuraavaksi hakija neuvottelee tavaroiden ja palvelujen markkinoillepääsystä kahdenvälisesti kiinnostuneiden WTO-jäsenten kanssa. Vaikka neuvottelut käydään kahdenvälisesti, niiden tuloksena sovitut markkinoillepääsyehdot ulotetaan WTO:n suosituimmuusperiaatteen mukaisesti kaikkiin järjestön jäseniin. Rinnakkain kahdenvälisten neuvottelujen kanssa liittymistyöryhmä tutkii hakijan lainsäädäntöä, joka on saatettava WTO-velvoitteiden mukaiseksi. Kun kahden- ja monenväliset neuvottelut on saatu päätökseen, niiden tulokset kirjataan liittymispöytäkirjaan ja liittymistyöryhmän raporttiin sekä markkinoillepääsyä koskeviin sidontalistoihin. Jäseneksi hyväksyminen tapahtuu WTO:n ministerikokouksessa tai yleisneuvostossa. Periaatteena on, että liittyessään uusi jäsen kykenee soveltamaan WTO:n sääntöjä. Tietyissä tapauksissa voidaan kuitenkin sopia esimerkiksi siirtymäajoista. Lupautuessaan noudattamaan WTO:n sääntöjä ja tehdessään markkinoidensa avaamista koskevia sitoumuksia WTO:hon liittyvä valtio tai tullialue on vastapainoksi oikeutettu nauttimaan muiden jäsenten tarjoamista eduista (esim. markkinoillepääsyssä) samoin kuin kauppajärjestelmän sääntöjen tuomasta varmuudesta (esim. mahdollisuusturvautua kauppakiistoissa WTO:n riitojenratkaisujärjestelmään). WTO:n jäsenmäärä on sen perustamisvuoden 1995 jälkeen kasvanut nopeassa tahdissa. Järjestössä on tällä hetkellä 159 jäsentä. Vuosi 2012 oli liittymisosastolla kiireinen, sillä Venäjä, Montenegro ja Samoa ja Vanuatu liittyivät WTO:n jäseniksi. Tadzhikistan hyväksyttiin WTO:n jäseneksi joulukuun 2012 yleisneuvostossa ja Laos hyväksyttiin lokakuun yleisneuvostossa. Maiden WTO-jäsenyys astuu voimaan 30 päivän kuluttua siitä, kun maat ovat tallettaneet ratifiointiasiakirjansa WTO:hon. Vuonna kesäkuussa 2012 hyväksyttiin myös vähiten kehittyneiden maiden liittymisohjeen päivitys tarkoituksena toiminnallistaa ja virtaviivaistaa suuntaviivoja: 03jul12_e.htm. YK:n listauksen mukaisista 28 vähiten kehittyneestä maasta 32 on WTO:n jäseniä. Jäsenyydestä neuvottelee tällä hetkellä 24 hakijaa, jotka ovat nyt tarkkailijajäseniä. Kauppapoliittinen osasto kartoitti etujärjestöjen kanssa viimeksi keväällä 2009 kansallisia prioriteettejamme WTO-liittymisprosessissa olevien hakijoiden joukosta. Selvityksessä seuraavat hakijamaat nousivat esiin prioriteetteina, joiden liittymistä WTO:hon pidettiin Suomen kannalta tärkeänä: Venäjän ja Kazakstanin ohella muut IVY-maat kuten Valko-Venäjä, Azerbaidzhan, Uzbekistan ja Tadzhikistan. Eteläisen Välimeren ja Lähi-idän maista keskeisiä hakijamaita ovat Algeria, Iran, Irak, Libanon ja Libya. WTO-jäsenten lukumäärä kasvanee 2013 aikana enintään neljällä uudella jäsenellä. Jäsenyysneuvotteluista pitkällä ovat Jemen, Kazakstan ja Balkanin maista Serbia sekä Bosnia ja Hertsegovina. Ajankohtaisia liittymisprosesseja kuvataan tarkemmin liitteessä 1. 8

11 Lisätiedot: Yksikön päällikkö Jukka Pesola, puh Yksikön päällikön sijainen Mary-Anne Nojonen puh Kaupallinen sihteeri Niina Blomberg, puh (WTO-liittymisneuvottelut palvelujen kaupan osalta) Riitojenratkaisu WTO:n internet-sivut liittymisistä: WTO:n jäsenkuntaa sitovaa riitojenratkaisujärjestelmää pidetään monenkeskisen kauppajärjestelmän yhtenä kulmakivenä. Riitojenratkaisu täydentää yhteisesti sovittuihin sääntöihin perustuvan kauppajärjestelmän sitovuutta, ennakoitavuutta ja laillisuutta. Tavoitteena on valvoa velvoitteiden noudattamista ratkomalla jäsenten välisiä WTO-sopimuksiin liittyviä erimielisyyksiä kauppasääntöjen tulkinnasta ja soveltamisesta. Riitojenratkaisusopimuksessa on otettu huomioon myös vähiten kehittyneiden maiden (LDC-maat) erityistilanne sallimalla niille oikeus nopeutettuun menettelyyn, pidempiin määräaikoihin ja oikeudelliseen apuun. Kauppakiistojen sovittelu sisältyi jo vanhaan GATT-sopimukseen, mutta päätösten täytäntöönpano ei vastannut sille asetettuja tavoitteita, koska paneeliraportit voitiin hyväksyä vain konsensuksella. Paneeliraporttien ja valituselinten päätösten automaattisen hyväksymisen ohella Uruguayn kierroksella ( ) neuvoteltu uusi mekanismi asetti kiistan ratkaisun eri vaiheille tarkat käsittelymääräajat. Samalla kun tapausten käsittely on uusien sääntöjen ja määräaikojen ansiosta tehostunut, on kynnys riitojenratkaisuun turvautumisesta kahdenvälisen diplomatian sijasta huomattavasti madaltunut GATT-ajoista. Vuosina GATT:issa käsiteltiin 229 valitusta, joista 98 johti paneeliraporttiin. Riitojenratkaisusopimuksen voimaantulon jälkeen WTO on toukokuuhun 2013 saanut käsiteltäväksi 458 valitusta. Konsultaatiovaiheessa on edelleen 144 riitaa. Näissä konsultaatiot on aloitettu, mutta asia ei ole edennyt paneeliin eri syistä. Muut on sovittu osapuolten kesken, riihin on saatu ratkaisu tai niissä on täytäntöönpano kesken tms. Riitojenratkaisumenettelyn lisääntyneeseen suosioon ovat edellä mainittujen uusien menettelytapojen ohella vaikuttaneet paitsi WTO:n kasvanut jäsenkunta myös riitojenratkaisun piiriin 1990-luvun puolessa välissä tullut kokonaan uudet sopimukset kuten SPS ja TRIPs. Riitojenratkaisuprosessi koostuu neljästä eri vaiheesta: konsultaatiot, paneeli, valituselin ja täytäntöönpano. Vaikka riitojenratkaisulle asetetut määräajat ovat tiukat, käytäntö on osoittanut, että sopimus myös joustaa tarvittaessa. Riitaprosessi kestää valituksineen lyhyimmillään vuoden ja 3 kk, mutta todellisuudessa riitatapausten käsittely täytäntöönpanovaiheineen kestää useita vuosia. Riitojenratkaisusopimuksen toimeenpanosta ja seurannasta vastaa WTO:n jäsenmaiden edustajista koostuva riitojenratkaisuelin (Dispute Settlement Body, DSB). Se asettaa paneelin käsittelemään yksittäistä tapausta, hyväksyy tai yksimielisesti hylkää paneeliraportin ja valituselimen päätöksen. Se valvoo päätösten täytäntöönpanoa ja voi määrätä myönnytysten väliaikaisesta peruuttamisesta 9

12 (vastatoimenpiteistä), mikäli riidan hävinnyt osapuoli ei pane täytäntöön paneelin tai valituselimen päätöksiä. Neuvottelut eli konsultaatiot Tyypillisessä riidassa yksi tai useampi WTO:n jäsen katsoo, että joku toinen WTO-sopimuspuoli on joko toiminut WTO-sääntöjen vastaisesti tai ei ole täyttänyt sille asetettuja sopimusvelvoitteita. Euroopan unionin jäsenmaiden puolesta riidoista vastaa EU-komissio EU:n yhteisestä kauppapolitiikasta vastaavana toimielimenä. Vaikka prosessi menettelytavoiltaan muistuttaa oikeuskäsittelyä, riitojenratkaisusopimuksen perimmäisenä tavoitteena on ratkaista riita osapuolten keskinäisissä neuvotteluissa eli konsultaatioissa. Tästä syystä sopimuksessa on määräykset pakollisesta konsultaatiovaiheesta, joka kestää 60 päivää ja se on mahdollista aloittaa uudelleen missä tahansa käsittelyn vaiheessa. Osapuolet voivat pyytää myös WTO:n pääjohtajaa välittäjäksi riidassa. Paneeli Mikäli osapuolten välisissä neuvotteluissa ei saavuteta ratkaisua, kantaja voi pyytää DSB:ltä paneelin perustamista. Vastaaja voi estää paneelin perustamisen DSB:n kokouksessa kerran, mutta seuraavassa kokouksessa päätös paneelin perustamisesta tehdään kantajan näin halutessa, sillä vastaaja ei voi vastustaa pyyntöä. Paneeli koostuu vähintään kolmesta henkilöstä. Mikäli riidan osapuolet eivät pääse yksimielisyyteen panelistiehdokkaista, voivat he pyytää WTO:n pääjohtajaa nimeämään panelistit. WTO:n sihteeristö ylläpitää panelisteista rekisteriä. Panelistit eivät saa edustaa kummankaan riidan osapuolen kansalaisuutta. Paneelin tarkoituksena on WTO-sopimuksen mukaan auttaa DSB:tä tekemään päätöksiä ja suosituksia, mutta käytännössä paneelin ratkaisut ovat lopullisia. Lopullinen raportti tulisi jakaa riidan osapuolille vähintään kuuden tai enintään yhdeksän kuukauden kuluessa (pilaantuvien tuotteiden kohdalla kolmen kuukauden sisällä) panelistien nimittämisestä, mutta keskimäärin paneeliraportin valmistuminen kestää noin 12 kuukautta. Koko jäsenistölle raportti jaetaan kolme viikkoa sen jälkeen kun riidan osapuolet ovat sen saaneet. Paneeli käsittelee osapuolten toimittaman kirjallisen materiaalin, suullisten kuulemisten perusteella saadut tiedot ja käyttää tarvittaessa asiantuntijalausuntoja ratkaisunsa pohjana. Myös ns. kolmansien osapuolten - maat, jotka ovat ilmoittaneet intressistään asiassa - kannat otetaan huomioon. Paneeli laatii osapuolten kommentoivaksi ensimmäisen raporttiluonnoksen. Se ei sisällä johtopäätöksiä tai suosituksia. Tämän jälkeen julkaistaan osapuolille väliaikainen raportti, jossa on johtopäätökset ja suositukset. Seuraavaksi raportti jaetaan osapuolille ja kolmen viikon kuluttua tästä se jaetaan kaikille WTO:n jäsenille. Mikäli DSB ei yksimielisesti hylkää raporttia, on se hyväksyttävänä 60 päivän kuluessa siitä, kun se on jaettu jäsenille. Molemmat osapuolet voivat valittaa raportista valituselimeen, jolloin lopullinen ratkaisu asiaan saadaan vasta valituselimen annettua päätöksensä. Sekä paneeliraportti että valituselimen päätös hyväksytään DSB:n kokouksessa. 10

13 Valituselin Kummallakin riidan osapuolella on ainoastaan oikeudellisin perustein oikeus valittaa paneeliraportista valituselimeen. Valituselin perustettiin vetoomusinstanssiksi Uruguayn kierroksella. Valitus ei voi perustua uuteen aineistoon, eikä olemassa olevan aineiston uudelleentulkintaan. Valituselin voi toisin sanoen ainoastaan ylläpitää, muuttaa tai hylätä paneelin johtopäätökset. Valitusmenettelyn kesto on sopimuksen mukaan vähintään 60 päivää ja enintään 90 päivää, mutta todellisuudessa valituselimenkäsittely kestää keskimäärin 86 päivää. Valituselimen raportti hyväksytään 30 päivän kuluttua sen valmistumisesta, ja se voidaan hylätä vain yksimielisesti. Valituselimen seitsemästä jäsenestä kolme henkilöä käsittelee kutakin tapausta kerrallaan. DSB nimittää henkilöt neljän vuoden toimikaudeksi. Heidän on oltava arvostettuja kansainvälisen oikeuden ja kauppapolitiikan asiantuntijoita, joilla ei saa olla kytkentöjä minkään maan hallitukseen. Täytäntöönpano Vastaajan tulisi panna paneelin/valituselimen päätös täytäntöön eli poistettava sääntöjen vastaisiksi todetut toimet tai korjattava lainsäädäntönsä WTO-velvoitteiden mukaiseksi mahdollisimman pian sen jälkeen kun raportti ja/tai valituselimen päätös on hyväksytty DSB:n kokouksessa. Vastaajan on ilmoitettava suullisesti aikomuksestaan noudattaa paneelin/valituselimen päätöstä kuukauden sisällä sen hyväksymisestä. Mikäli päätöksen noudattaminen ei ole mahdollista heti sen antamisen jälkeen, osapuolet voivat neuvotella täytäntöönpanon kohtuullisesta määräajasta. Tarvittaessa voidaan myös pyytää välimiestä määräämään kohtuullinen aika. Vaikka kohtuullinen määräaika ei saa ylittää 15 kuukautta, toimeenpanoajat venyvät käytännössä. Mikäli maa ei pane täytäntöön paneelin/valituselimen päätöstä sille annetussa ajassa, vastaaja voi aloittaa kantajan kanssa neuvottelut sopivista korvauksista. Ellei molempia osapuolia tyydyttävästä hyvityksestä ole sovittu 20 päivän kuluessa, kantaja voi pyytää DSB:ltä oikeutusta WTO-sopimuksiin perustuvien myönnytysten peruuttamiseen. Jos osapuolten välillä ei synny yhteisymmärrystä myönnytysten peruuttamisen eli vastatoimenpiteiden tasosta, asia siirtyy välimiesmenettelyyn, jossa viime kädessä päätetään vastatoimien tasosta. Pääperiaatteena on, että vastatoimet kohdistetaan riidan kohteina olleisiin tuotteisiin ja palveluihin, mutta vastatoimenpiteitä voidaan soveltaa poikkeustapauksissa myös muihin tuotteisiin ja palveluihin. WTO-velvoitteiden peruuttamisen tason on oltava yhtä suuri mitätöimisen tai loukkauksen tason kanssa. DSB valvoo päätösten täytäntöönpanoa. Se pitää kaikki ratkaisemattomat kiistat asialistallaan, kunnes ne saadaan päätökseen. Mikäli riidan osapuolilla on erimielisyyttä täytäntöönpanotoimen olemassaolosta tai sen WTOmukaisuudesta, kantaja voi pyytää DSB:ltä täytäntöönpanopaneelin (compliance panel) perustamista, johon osallistuvat samat panelistit kuin alkuperäiseen paneeliin. Paneelin perustamista edeltää pakollinen konsultaatiovaihe. Riitojenratkaisusopimuksen uudistaminen 11

14 Marrakeshissa huhtikuussa 1994 pidetty ministerikokous edellytti riitojenratkaisusopimuksen tarkastelun loppuunsaattamista mennessä, mutta tarkastelun tuloksista ei koskaan päästy jäsenten kesken yhteisymmärrykseen, vaikka määräaikaa jatkettiin heinäkuun 1999 loppuun asti. Marraskuussa 2001 pidetyssä WTO:n Dohan ministerikokouksessa päätettiin uudistaa riitojenratkaisujärjestelmää yksinkertaistamalla ja selkeyttämällä sitä koskevia sääntöjä. Tiiviistä neuvotteluista huolimatta neuvottelutilanne jatkuu, sillä neuvotteluita ei saatu päätökseen niille asetettujen määräaikojen puitteissa. Riitojenratkaisusopimusta koskevat neuvottelut käydään DSB:n erityisistunnoissa. Vuosien kuluessa erityisistunto on kokoontunut useita kertoja, mutta konkreettista uutta ehdotusta ei saatu aikaan. EY jätti sisällöllisesti muuttumattoman ehdotuksensa keväällä Esitykseen on tehty ainoastaan teknisiä muutoksia. Viimeisin ns. pj-teksti on vuodelta Uudistaminen on edelleen vireillä ja eri jäsenmaita on konsultoitu epävirallisten tapaamisten yhteydessä. Edistymistä on tapahtunut, mutta edelleenkään järjestelmän kokonaisuudistamisessa ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Uutta pj-tekstiä odotetaan kesällä Teksti on kompilaatioteksti jäsenten laatimista aloitteista. Tekstin sisältö sisältää paljon aiheita, joista ei ole helppo löytää sovintoa jäsenmaiden kesken. Neuvotteluissa on siirrytty aihekohtaisesta keskustelusta erillisten artiklaehdotusten käsittelyyn. Jäsenet ovat toimittaneet yhteensä yli 40 ehdotusta, joissa esitetään muutoksia lähestulkoon kaikkiin artikloihin. Riitojenratkaisuelinten päätösten täytäntöönpanon tehostamisen (vaihtoehtoina kompensaatiot ja kollektiiviset vastatoimet) lisäksi jäsenet ehdottavat muun muassa kolmansien osapuolten oikeuksien ja kehitysmaiden kohtelun vahvistamista, vaiheistamisen (artiklojen 21.5 ja 22.6 välinen marssijärjestys eli täytäntöönpanotoimen WTO-vastaisuuden toteaminen ja vastatoimiin ryhtyminen) selkeyttämistä, panelistien valintamenettelyjen parantamista sekä riitamenettelyjen nopeuttamista. Erimielisyydet jäsenten välillä ovat edelleen huomattavat, eikä neuvotteluagendasta ole päästy yksimielisyyteen. Jäsenkunta jakaantuu karkeasti ottaen kahteen koulukuntaan, josta toinen haluaa keskittyä vain tiettyihin kysymyksiin ja toinen ei halua sulkea mitään aihetta neuvottelujen ulkopuolelle. EY:lle tärkeitä neuvottelukysymyksiä ovat panelistien valinta, päätösten toimeenpano, kompensaatiot, vaiheistaminen ja kehitysmaiden osallistumisen parantaminen riitojenratkaisuun. Uudistusprosessin hitauteen on varmasti monia syitä, mutta yksi syy on epäilemättä ollut se, että suurin osa WTO-jäsenistä on ollut tyytyväisiä sopimukseen, vaikka maat tunnustavatkin muutostarpeet. Puutteista huolimatta järjestelmä toimii hyvin. Suurimpana ongelmana nähdään se, että kehitysmaiden (erityisesti vähiten kehittyneiden maiden) sitouttamisessa riitojenratkaisujärjestelmään ei ole onnistuttu toivotulla tavalla, vaikka sopimukseen sisältyy määräyksiä kehitysmaiden erityis- ja erilliskohtelusta. WTO:n yli kymmenvuotisen historian aikana noin 60 prosenttia kanteista on teollisuusmaiden ja noin 40 prosenttia kehitysmaiden nostamia. Viimeksi mainittujen pyrkimyksestä turvautua riitojenratkaisumekanismiin lisääntyvässä määrin on toisaalta nähtävissä selviä merkkejä. Toinen sekä teollisuus- että kehitysmaita koskettava kysymys, jossa parannukset WTO:n uskottavuuden kannalta olisivat toivottavia, on paneelien ja valituselimen ratkaisujen täytäntöönpano (ns. non-compliance-kysymys). Kehitysmaat mainitsevatkin pääasialliseksi syyksi 12

15 riitojenratkaisumekanismin vähäiseen käyttöön päätösten täytäntöönpanon hitauden ja niiden täytäntöön panematta jättämisen. Riitojenratkaisusopimuksen säännöt mahdollistavat täytäntöönpanon venyttämisen peräti kolmeen vuoteen ilman pelkoa myönnytysten peruuttamisesta. EU:n riidoista WTO:ssa Vuodesta 1995 lähtien, jolloin riitojenratkaisujärjestelmä otettiin käyttöön, WTO:ssa on käynnistetty kaiken kaikkiaan 458 riitatapausta (toukokuu 2013). EY/EU on ollut osallisena 160 riidassa, kantajana 87 kertaa, vastaajana 73 kertaa ja lisäksi kolmantena osapuolena 132 kertaa. (Lisäksi yksittäiset jäsenmaat ovat olleet osallisena 30 riidassa, tässä on huomioitu uusien EU-jäsenmaiden ennen jäsenyyttä olleet riidat). Yhdysvallat on puolestaan ollut osapuolena 224 riidassa vuodesta 1995 lähtien (kantajana 105 kertaa ja vastaajana 119 kertaa). Yhdysvaltojen ja EU:n ohella Brasilia, Intia, Kanada, Australia, Meksiko ja Argentiina ovat järjestelmän aktiivisimpia käyttäjiä. EU:lla on tällä hetkellä (toukokuu 2013) vireillä 38 riitaa 12 eri kauppakumppaninsa kanssa. EU:lla on ollut 51 riitaa Yhdysvaltojen kanssa. Niistä kantajana EU on ollut tai on 32 riidassa ja vastaajana 19 riidassa. Ne muodostavat sekä taloudellisesti että poliittisesti merkittävimmän kokonaisuuden. Suurimmassa osassa riitoja kyse on Yhdysvaltojen WTO-sopimusten vastaisten kauppapoliittisten suojamekanismien käytöstä, kuten suojalausekkeisiin ja polkumyyntiin liittyvistä toimenpiteistä. Toisen merkittävän ryhmän muodostavat sopimusten vastaisten valtiontukien käyttö muun muassa maataloudessa. Kiinan kauppaan liittyvien tapausten määrä on nousussa. Ajankohtaista EU:n kannalta merkittävimmät vireillä olevat riidat käsitellään lyhyesti liitteessä 3. Lisätiedot: Kaupallinen neuvos Heli Honkapää puh WTO:n kotisivu: Tavarakauppa Yleistä tavarakaupan sääntelystä Globaali tavarakaupan kasvu on pitkällä tähtäimellä tarkasteltuna selkeästi globaalin tuotannon kasvua suurempaa. Ilmiön taustalla on viime vuosikymmenien aikana tapahtunut tuotannon hajautuminen kansainvälisiin arvoketjuihin. Tämän seurauksena valtaosa kansainvälisestä tavarakaupasta on tänä päivänä erilaisten välituotteiden, kuten raaka-aineiden ja tuotantokomponenttien kauppaa. Maat sääntelevät tavarakauppaa rajoilla perittävillä tulleilla ja muilla maksuilla sekä erilaisilla tuotekohtaisilla lupamenettelyillä sekä laatu- ja turvallisuusvaatimuksilla. Rajat ylittävän kaupan sujuvuuteen vaikuttavat suuresti myös menettelyt, joilla tulli- ja muut viranomaiset toimeenpanevat näitä säädöksiä. Tuontitavaroiden todellisen markkinoillepääsyn kannalta merkittäviä ovat lisäksi maiden harjoittamat elinkeinopoliittiset toimet, kuten esimerkiksi kotimaisen tuotannon tukiaiset. 13

16 Globaalissa tavarakaupassa tullien suhteellinen merkitys on pitkällä aikavälillä tarkasteltuna asteittain vähentynyt. Kansainväliset kauppaneuvottelut ovat vuosien varrella onnistuneesti madaltaneet erityisesti teollisuustuotteiden tulleja. Myös maataloustuotteiden tulleja on kauppaneuvotteluissa laskettu, mutta näihin tuotteisiin sovelletaan edelleen säännönmukaisesti teollisuustuotteita korkeampia tullitasoja. Muiden kauppaan vaikuttavien säädösten merkitys on korostumassa. Monivaiheisen, kansainvälisesti hajautuneen tuotannon osalta on huomattava, että sääntelyn vaikutus tuotantokustannuksiin kumuloituu jokaisella rajan ylityksellä. Tavarakaupan sääntely ja vapauttaminen WTO:ssa Maailman kauppajärjestö WTO:n jäsenet ovat sitoutuneet noudattamaan tavarakaupan sääntelyssään ns. suosituimmuuskohtelua (Most Favoured Nation, MFN, Treatment). Tämä tarkoittaa sitä, että maan tulee kohdella eri maista lähtöisin olevia tuotteita samalla tavoin. Esimerkiksi jos EU perii tietyn suuruista tullia amerikkalaistuotteilta, tulee samaa tullia periä myös samoista, mutta Intiassa tuotetuista tuotteista. Poikkeuksen suosituimmuuskohteluun muodostavat vapaakauppasopimukset ja alueet, joiden osapuolten sallitaan antaa toisilleen parempia etuja, joita ei tarvitse ulottaa muihin WTO-jäseniin. Esimerkiksi EU on vapaakauppa-alue, jossa jäsenmaiden välillä ei ole lainkaan tullimaksuja, rajamuodollisuuksia eikä muitakaan tavaran liikkumista rajoittavia säännöksiä. Tavarakaupan vapauttaminen on yksi Suomen kauppapolitiikan yleisiä tavoitteita. Pyrimme lisäksi siihen, että kansainvälisen kaupan sääntely on kilpailuun kannustavaa, syrjimätöntä ja mahdollisimman vähän taloudellista toimintaa haittaavaa. Monenkeskiset kauppaneuvottelut ovat Suomen kaltaisen pienen ja avoimen, globaaleihin arvoketjuihin tiiviisti integroituneen talouden kannalta kaikista tehokkain tapa vapauttaa kauppaa. Dohan kierroksen puitteissa käytävien monenkeskisten neuvotteluiden ollessa jäissä kohdistuu huomio WTO:n puitteissa työstettäviin sektorikohtaisiin useammanvälisiin sopimuksiin. Samalla kahdenvälisiä vapaakauppasopimuksia pyritään rakentamaan mahdollisimman avoimiksi ja rakenteeltaan sellaisiksi, että ne mahdollistavat tulostensa multilateralisoinnin. WTO:n informaatioteknologiasopimus Suomelle keskeinen ajankohtainen neuvotteluprosessi sektorikohtaisten sopimusten saralla koskee informaatioteknologiasopimusta (Information Technology Agreement, ITA). ITA on WTO:n puitteissa vuonna 1996 solmittu IT-alan tuotteiden nollatullisopimus, jonka etuudet ulottuvat WTO:n suosituimmuusperiaatteen mukaisesti kaikille WTO-jäsenmaille. Vapaamatkustamisen estämiseksi neuvotteluja ajaneet EY, Japani ja Yhdysvallat asettivat sopimuksen voimaantulon ehdoksi sen, että kriittinen massa eli min. 90 prosenttia IT-alan tuotteiden maailmankaupasta vastaava määrä maita saatiin osapuoliksi sopimukseen. Kriittisen massan nollatullisopimuksen hyödyt korostuvat pitkien arvoketjujen IT-alalla, jossa tullit rajojen yli kulkeville raaka-aineille, komponenteille, valmistuslaitteille ja lopputuotteille kumuloituvat ketjussa edettäessä. Alalla matalatkin yksittäiset tullit muodostavat monivaiheisen valmistuksen jälkeen yhdessä merkittävän lisän lopputuotteen hintaan. 14

17 Informaatioteknologiasopimuksen jäseninä oli alkuperin 28 maata. Kuluneen 16 vuoden aikana informaatioteknologia-alan maailmankauppa on kolminkertaistunut ja nousevien talouksien, erityisesti Kiinan, osuus kaupasta on kasvanut räjähdysmäisesti. Samalla uusia maita on liittynyt sopimukseen tuoden sen jäsenten nykyisen lukumäärän 76 maahan. Nämä maat kattavat tänä päivänä arviolta 97 prosenttia sopimuksen tuotekatteen maailmankaupasta. Merkittävimpiä informaatioteknologia-alan tuottajamaita sopimuksen ulkopuolella ovat Meksiko ja Brasilia. Informaatioteknologiasopimuksen tuotekate on neuvotteluteitse muodostunut 144 tuotteen lista. Tuotteet ovat tietokoneita ja niiden oheislaitteita, telekommunikaatiolaitteita, puolijohteita sekä niiden valmistukseen käytettäviä laitteita, tietokoneohjelmistoja ja tieteellisiä laitteita. Tuotekatteessa ei ole kuitenkaan jätetty riittävää joustovaraa alan nopean kehityksen varalle. Tuotekehitys on tuonut mukanaan maiden väliset tulkintaerot uusien tuotteiden tulliluokittelusta. Tämä on johtanut erilliseen sopimukseen monisirupiirien tullittomasta kohtelusta, mutta toisaalta myös useampia käyttötarkoituksia omaavia uusia tuotteita (monitoimitulostimia, nestekidenäyttöjä ja multimediasovittimia) koskeviin riitatapauksiin WTO:ssa. Konsultaatiot WTO:n informaatioteknologiasopimuksen tuotekatteen laajentamiseksi Toukokuussa 2012 Euroopan unionin, Yhdysvaltojen ja Japanin johdolla aloitettiin epäviralliset konsultaatiot, joiden tavoitteena on informaatioteknologiasopimuksen tuotekatteen laajentaminen kuluneen 16 vuoden aikana toteutuneen teknologiakehityksen valossa. Konsultaatioissa on pyritty muodostamaan yhteisymmärrystä tuotekatteen laajuudesta osapuolten kesken sekä samalla houkuttelemaan uusia osapuolia mukaan harjoitukseen. Konsultaatiot saivat tuulta purjeisiin syksyn 2012 kuluessa uusien kiinnostuneiden osapuolten liittyessä harjoitukseen. Konsultaatioita käydään parhaillaan 22 osapuolen kesken. Osapuolet ovat laatineet yhdessä listan tuotteista harkittavaksi sisällytettäväksi uuteen tuotekatteeseen. Yhteisymmärrys listalle soveltuvista tuotteista on alkanut rakentumaan alkuvuoden 2013 neuvottelukierrosten kuluessa. Konsultoivat osapuolet kattavat yli 90 prosenttia käsillä olevan tuotelistan maailmankaupasta, täyttäen siten vaatimuksen kriittisestä massasta. Osapuolten tavoitteena on aikaan saada konsensus uudesta tuotekatteesta joulukuussa 2013 pidettävään WTO:n ministerikokoukseen mennessä. Voimassa olevan informaatioteknologiasopimuksen 3 Artikla mahdollistaa tuotekatteen laajentamista koskevat neuvottelut. Keskeinen avoin kysymys koskee meneillään olevien epävirallisten konsultaatioiden ulkopuolelle toistaiseksi jättäytyneiden sopimusosapuolten osallistumista uudistukseen. Näistä Intia on ilmaissut varauksellisen suhtautumisensa uudistukseen. Palvelukauppa Palvelujen kauppa on yksi maailmantalouden nopeimmin kasvavista sektoreista. Palvelukaupan on arvioitu vastaavan jopa 60 prosenttia maailman tuotannosta, vähintään 30 prosenttia maailman työllisyydestä ja 20 prosenttia maailman kaupasta. Suomalaisyritysten palveluvienti sekä - tuonti on ja luvuilla ollut nousujohteista, mutta talouskriisin jälkimainingeissa kauppa on vähentynyt eikä huippuvuoden 2008 tasoa ole vielä saavutettu. Palveluja vietiin vuonna 2011 noin 15 15

18 miljardin euron ja tuotiin noin 11 miljardin euron arvosta (Lähde: Tilastokeskus Luvut eivät sisällä kuljetuksen, matkailun, eikä vakuutus- tai rahoituspalvelujen tietoja). Valtaosa Suomen palveluviennistä suuntautuu EU-maihin, EU:n ulkopuolisista maista Suomen tärkeimmät kauppakumppanit olivat viennissä Yhdysvallat, Intia, Kiina ja Venäjä, ja tuonnissa Yhdysvallat. Suomi vie etenkin tietotekniikkapalveluja ja tuonnissa merkittävin yksittäinen ryhmä on tutkimus- ja kehityspalvelut. Huomioitavaa on, että palveluiden kaupan tilastointi on haasteellisempaa tavarakauppaan verrattuna. Tilastoilla ei muun muassa pystytä täysimääräisesti vangitsemaan rajat ylittäviä palveluja (esimerkiksi sähköisesti toimitetut palvelut), ulkomailla sijaitsevien tytäryhtiöiden toiminnasta syntyviä tuloja tai yrityksen lähettämän työntekijän tarjoaman palvelun arvoa. Palveluilla on merkitystä sellaisenaan (mm. terveys- ja hyvinvointipalvelut tai koulutus), mutta osin ne ovat myös eri tuotantoalojen panoksia. Yritykset käyttävät yleisesti toisten yritysten tuottamia palveluja, kuten esimerkiksi rahoitus-, tilintarkastus-, kuljetus- tai erilaisia asiantuntija- tai konsultointipalveluja. Palvelujen merkitys myös teollisuusyritysten toiminnassa on kasvussa paitsi tuotantopanoksina myös osana yritysten tarjoamaa tuotevalikoimaa. Suomen suurimpiin palveluviejiin lukeutuukin monia teollisuusyrityksiä, jotka tarjoavat esimerkiksi tuotteisiin liittyviä tutkimus- ja kehityspalveluja, suunnittelua, insinööripalveluja, asennus-, huolto- ja korjauspalveluja, koulutusta, konsultointia tai tietoteknisiä palveluja, ja suurissa projektitoimituksissa palvelut muodostavat usein merkittävän osan kaupan arvosta. Palveluna voidaan pitää myös toiselle yritykselle alihankintana tehtyä teollisuustuotantoa. Nämä ovatkin syitä, miksi tavara- ja palvelukaupan erottaminen toisistaan ei nykyisin ole enää yksiselitteistä. Palvelukaupan lisääntyminen loi tarpeen luoda palvelujen kauppaa koskevia sääntöjä, minkä tuloksena syntyi Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamisen yhteydessä Palvelukaupan yleissopimus (General Agreement on Trade in Services, GATS). GATS-sopimusta selostetaan yksityiskohtaisemmin liitteessä 2. GATS on ensimmäinen ja ainoa palvelujen maailmankauppaa säätelevä monenvälinen ja oikeudellisesti sitova sopimus, ja sopimus on WTO:n riitojenratkaisun alainen. GATS-sopimus tuli voimaan vuoden 1995 alussa osana WTO:n perustamissopimusta. GATS on vielä tavarakauppasopimuksiin verrattuna suhteellisen uusi sopimus, minkä vuoksi WTO:n puitteissa neuvotellaan palvelukaupan asteittaisen vapauttamisen lisäksi myös puuttuvista säännöistä, jotka koskisivat esimerkiksi valtiontukia tai viranomaistoimintaa yleisemmin. GATS-sopimuksen ohella kansainvälistä palvelukauppaa sääntelevät lukuiset vapaakauppasopimukset, joiden määrä on viime vuosina ollut kasvussa. EU:kin on neuvotellut tai neuvottelee parhaillaan useita kahdenvälisiä tai alueellisia vapaakauppasopimuksia, joissa pyritään vapauttamaan palvelukauppaa GATS-sopimuksen velvoitteita enemmän ja luomaan myös uusia sääntöjä palvelukaupalle. Palvelujen kauppaa koskevissa neuvotteluissa pyritään määrällisten rajoitusten ja ulkomaisia toimijoita syrjivien toimien poistamiseen sekä toimintaympäristön ennakoitavuuden parantamiseen. Esimerkkejä määrällisistä rajoituksista tai syrjivistä vaatimuksista ovat muun muassa ulkomaalaisomistuksen rajoitukset, palveluntarjoajiin sovellettavat kansalaisuus- tai 16

19 asuinpaikkavaatimukset, tai ulkomaisille toimijoille myönnettävien lupien määrän rajoittaminen. Sopimuksissa tehtävistä sitoumuksista huolimatta osapuolilla säilyy kuitenkin aina oikeus palvelujen sääntelyyn ja myös ulkomaisten palvelujen tarjoajien on noudatettava kohdemaassa voimassa olevaa lainsäädäntöä. Tämä on tärkeää muun muassa henkilökunnan pätevyyteen tai palvelun tasoon ja laatuun liittyvissä kysymyksissä. WTO:n palvelukauppaneuvottelut WTO:n puitteissa käytävät kansainvälisen palvelukaupan sääntöjä ja vapauttamista koskevat GATSneuvottelut ovat olleet käynnissä vuoden 2000 alusta asti, sillä neuvotteluiden aloittamisesta sovittiin jo WTO:n perustamisen yhteydessä vuonna 1995 ja tämä kirjattiin GATS-sopimukseen. Sittemmin GATS-neuvottelut yhdistettiin Dohan ministerikokouksen (2001) päätökseen perustuvaan laajempaan kauppaneuvottelukierrokseen (Doha Development Agenda, DDA). Palveluneuvottelut eroavat maatalous- ja NAMA-neuvotteluista siinä, ettei palveluiden osalta ole mahdollista käyttää formulaa, jolla varmistettaisiin sitoumusten tietty taso, vaan neuvotteluja käydään pyyntö-tarjous-menettelyn pohjalta. Myös sitoumusten tason arvioiminen on tavarakauppaa haasteellisempaa. Pyyntöjä on tähän mennessä esitetty niin kahdenvälisesti, yksittäisten jäsenten välillä näiden intressialoilla, kuin myös useanvälisesti, jossa ryhmä samanmielisiä maita on esittänyt yhteisen, tiettyä palvelualaa tai toimitusmuotoa koskevan pyynnön muille jäsenille. EU on toimittanut pyyntöjä reilulle sadalle WTO-jäsenelle ja osallistunut lisäksi useisiin ryhmäpyyntöihin ja näitä koskeviin neuvotteluihin. Alustavat tarjoukset, joissa jäsenet pyrkivät vastaamaan kauppakumppaneiden esittämiin pyyntöihin, toimitettiin vuonna 2003 ja parannetut tarjoukset vuonna WTO:n jäsenistä lähes sata (EU mukaan luettuna) pöytäsi tarjouksia. Tämän jälkeen neuvottelutilanne ei ole sallinut määräaikojen asettamista uusille tarjouksille, vaan neuvotteluja on käyty niin virallisissa kuin epävirallisissakin kokoonpanoissa. Tietoja noin 30 keskeisen jäsenen tulevista sitoumuksista vaihdettiin kesällä 2008 nk. signalointikokouksessa, jonka perusteella jo pöydättyihin tarjouksiin olisi ollut luvassa osin kiinnostaviakin parannuksia Suomenkin intressialoilla (esimerkiksi tietokone-, arkkitehti-, insinööri- ja ympäristöpalvelut). Yleisesti tarjousten taso ei kuitenkaan ole vielä ollut riittävä. Sittemmin neuvotteluissa ei ole nähty merkittävää etenemistä ja vuonna 2012 ryhdyttiin pohtimaan vaihtoehtoisia tapoja palvelukaupan vapauttamiseksi. Markkinoillepääsyn ohella WTO:ssa neuvotellaan palveluiden kaupan osalta vielä puuttuvista säännöistä. Tältä osin neuvottelut ovat edenneet parhaiten nk. kotimaisen sääntelyn sääntöjen osalta. Kotimaisen sääntelyn säännöt käsittelevät periaatteita, joilla pyritään varmistamaan, etteivät muun muassa pätevyysvaatimukset tai -menettelyt, lupavaatimukset ja -menettelyt tai tekniset standardit muodosta tarpeettomia kaupan esteitä palveluiden kaupalle. Tavoitteena on toisin sanoen sopia viranomaistoimintaa koskevista velvoitteista, kuten lakien ja säädösten tai toimilupaa tai asiantuntijan pätevyyttä koskevien vaatimusten tiedottamisesta tai lupamenettelyiden soveltamisesta syrjimättömällä tavalla. Neuvotteluissa ollaan melko pitkällä, mutta säännöllisistä keskusteluista huolimatta eteneminen viimeisten avointen kysymysten osalta on ollut haasteellista. Lisäksi neuvoteltavana ovat valtiontukia, hätätilan suojalauseketta ja julkisia hankintoja koskevat säännöt, mutta näiden aiheiden osalta neuvottelut ovat edenneet hitaammin. 17

20 Neuvotteluja käydään myös vähiten kehittyneiden maiden kohtelusta. Merkittävä saavutus tältä osin oli joulukuun 2011 ministerikokouksessa hyväksytty poikkeuslupa suosituimmuuskohteluun, joka mahdollistaa paremman kohtelun myöntämisen vähiten kehittyneille maille kuin muille WTOjäsenille. Poikkeuslupa ei itsessään vielä luo tätä parempaa kohtelua tai määrittele sen sisältöä, vaan jäsenet voivat toimeenpanna poikkeusluvan parhaaksi katsomallaan tavalla. Keskustelut siitä, miten EU mahdollisesti toimeenpanee poikkeusluvan, ovat vielä alkumetreillä. Palvelukaupalla voi olla huomattavaakin merkitystä kehityksen kannalta johtuen mm. infrastruktuurin rakentamisen vaikutuksista ja palveluiden työllistävästä vaikutuksesta. Esimerkiksi rahoitus-, telekommunikaatio- ja kuljetuspalvelujen merkitys niin palvelu- kuin teollisuustuotantoalojenkin kehittymiseen ja kilpailukykyyn on ilmeinen. GATS-sopimuksen joustavuus sallii maiden erilaisen kehitystason huomioimisen sitoumuksissa, mutta myös erilliset toimet kehitysmaiden saamiseksi mukaan neuvotteluihin ovat tärkeitä. EU:n kahdenväliset vapaakauppaneuvottelut palveluiden kaupan osalta Kun WTO-neuvotteluissa eteneminen on osoittautunut haasteelliseksi, on palveluiden kaupan vapauttamista koskevan työn pääpaino kohdistunut viime vuosina kahdenvälisiin vapaakauppaneuvotteluihin, joita EU:llakin on käynnissä useita. Vapaakauppasopimusten sisällön tulee GATS-sopimuksen mukaan olla monenkeskisiä sitoumuksia pidemmälle menevä, ja EU onkin pyrkinyt neuvotteluissa saavuttamaan pidemmälle meneviä velvoitteita sekä markkinoillepääsyn että sääntöaiheiden osalta. EU:n neuvottelemiin sopimuksiin on esimerkiksi sisällytetty tarkempia velvoitteita kotimaisen sääntelyn osalta sekä sääntelyperiaatteita tietyillä palvelusektoreilla, kuten televiestintäpalveluissa ja rahoituspalveluissa. Palvelukaupan vapauttaminen monenkeskisten neuvotteluiden kautta säilyy kuitenkin edelleen prioriteettina neuvotteluiden laajan maantieteellisen katteen vuoksi. Ajankohtaista Kuluvana vuonna WTO:n palvelukauppaneuvotteluissa ei ole odotettavissa merkittävää edistystä. Sen sijaan maaliskuussa 2013 käynnistyivät neuvottelut useanvälisestä palvelukauppasopimuksesta (Trade in Services Agreement, TiSA), joka ei kuulu DDA-kierroksen mandaattiin. Neuvotteluihin osallistuu tällä hetkellä 22 kiinnostunutta WTO-jäsentä (Australia, Chile, Costa Rica, Etelä-Korea, EU, Hong Kong, Islanti, Israel, Japani, Kanada, Kolumbia, Meksiko, Norja, Pakistan, Panama, Paraguay, Peru, Sveitsi, Taiwan, Turkki, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat). Tavoitteena on neuvotella GATS-sopimuksen rakenteeseen pohjautuva sopimus, joka sisältäisi osapuolten WTO:ssa tekemiä sitoumuksia pidemmälle meneviä markkinoillepääsysitoumuksia sekä vahvistaisi palvelukaupan sääntöjä eri alueilla. Neuvotteluihin osallistuvat maat kattavat noin % maailman palvelukaupasta. Neuvottelut ovat avoinna kaikille määrätyt tavoitteet jakaville maille. Näiden neuvottelujen ohella vaihtoehtoisia ehdotuksia palvelukauppaneuvottelujen jatkamiseksi on esitetty vähän. Aiemmin on ollut esillä mahdollisuus sektorisopimuksista, jotka käsittelisivät esimerkiksi vain informaatio- ja viestintäteknologiapalveluja, mutta aihe ei ole noussut esiin viimeisimmissä keskusteluissa. Lisätiedot: Kaupallinen sihteeri Niina Blomberg, puh