Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2014) 664 final 2014/0307 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta Seychellien tasavallan liittymiseen Maailman kauppajärjestöön FI FI

2 PERUSTELUT I JOHDANTO Maailman kauppajärjestön WTO:n jäsenten ja Seychellien väliset neuvottelut Seychellien jäsenyyttä koskevista ehdoista ovat loppuvaiheessaan. Tätä ovat edeltäneet 19 vuotta kestäneet neuvottelut, jotka aloitettiin Seychellien jätettyä WTO:n jäsenyyshakemuksen vuonna Seychellien liittymishakemus on tutkittu ottaen huomioon kahdenväliset kauppasuhteet Seychellien kanssa AKT EU-kumppanuuden puitteissa sekä Seychellien sitoumus jatkaa kaupan vapauttamista täysimääräiseen talous- ja kumppanuussopimukseen tähdäten. On annettava SEUT-sopimuksen edellyttämä neuvoston päätös, jossa hyväksytään Seychellien WTO:hon liittymisen ehdot, ennen kuin EU voi virallisesti tukea tätä hyväksymistä WTO:ssa. Seuraavassa esitetään lyhyt kuvaus liittymisehdoista. II LYHYT KUVAUS SEYCHELLIEN WTO-JÄSENYYTTÄ KOSKEVISTA EHDOISTA ALOITTAIN Sitoumusten toteuttamisjärjestys Tavarat (yleisesti) Keskimääräinen lopullinen sidottu tulli (FBR) Seychellien liittymisohjelmassa on 16,1 prosenttia. 26,8 prosentin keskimääräinen lopullinen sidottu tulli maataloustuotteille on korkeampi kuin teollisuustuotteiden 10,5 prosentin vastaava tulli. Seychellit panee kaikki lopulliset sidotut tullit täytäntöön liittymispäivästä lähtien. Nämä tullien keskimääräiset tasot ovat kohtuullisia, kun otetaan huomioon Seychellien talouden pieni koko ja haavoittuvuus. EU:n käytäntönä on ollut hyväksyä vastaavankokoisten talouksien osalta tällaiset tullien tasot kohtuullisina. Teollisuustuotteet Muiden kuin maataloustuotteiden keskimääräinen lopullinen sidottu tulli on 10,5 prosenttia. Korkeimmat keskimääräiset tullit eli noin 25 prosenttia ovat todettavissa kalastus-, huonekalu- ja jalkinesektoreilla. Seychellit myöntää tullittoman kohtelun lääkkeille, lääketieteellisille laitteille ja informaatioteknologiatuotteille määrittämällä näille tuotteille 0 prosentin lopullisen sitovan tullin. Suurimmat enimmäistullit ovat 200 prosenttia uudelleen pinnoitetuille ulkorenkaille ja käytetyille vaatteille. Maataloustuotteet Maataloustuotteiden keskimääräinen lopullinen sidottu tulli on 26,8 prosenttia. Suurimmat enimmäistullit maataloudessa ovat muovipulloon pakatun oluen ja viskin (250 prosenttia) sekä tupakan (200 prosenttia) tullit. Palvelut Seychellit tekee markkinoille pääsyä ja kansallista kohtelua koskevia sitoumuksia useilla palvelusektoreilla, joihin kuuluvat asiantuntija-, tietokone- ja muut liike-elämän palvelut, viestintäpalvelut, rakennusalan palvelut, jakelupalvelut, koulutuspalvelut, ympäristöalan FI 2 FI

3 palvelut, rahoituspalvelut (vakuutukset ja pankkitoiminta), terveys- ja sosiaalipalvelut, matkailupalvelut sekä liikennealan palvelut (meriliikennepalvelut ja tukipalvelut). Pöytäkirjaan sisältyvät sitoumukset Jäsenyysvalmistelujen lopullisessa monenkeskisessä vaiheessa WTO:n jäsenet pyrkivät yhdessä varmistamaan kaupankäyntiin liittyvien Seychellien lakien ja instituutioiden periaatteellisen yhteensopivuuden WTO:n sääntöjen ja sopimusten kanssa sisällyttämällä ne liittymisestä tehtyyn pöytäkirjaan ja työryhmän raporttiin. Tätä taustaa vasten Seychellit on antanut tavanomaiset työryhmän raportin sitoumukset ja luopunut siirtymäkausista. Poikkeuksen muodostaa kuitenkin kaupan teknisiä esteitä koskeva WTO:n sopimus, joka pannaan kaikilta osin täytäntöön vasta joulukuusta 2015 lähtien. Seychellit on muun muassa sitoutunut poistamaan kaikki muut tullit ja maksut ja sitomaan ne 0 prosentin tasolle liittymisestä alkaen. Lisäksi Seychellit on sitoutunut lakkauttamaan eräisiin terveys- ja kasvinsuojelutoimien piiriin kuuluviin tuotteisiin (vuodat ja turkisnahat ja palmukasvit) sekä käytettyihin autoihin, vasemmalta ohjattaviin ajoneuvoihin, autonkoreihin ja maastopukuihin nykyisin sovelletun tuontikiellon ja siirtymään lupajärjestelmän käyttöön. III SUOSITUS Toimittaessaan Seychellien WTO:hon liittymistä koskevat ehdot neuvostolle hyväksyttäviksi komissio katsoo, että ehtoihin sisältyy tasapainoinen ja samalla kunnianhimoinen markkinoiden avaamiseen liittyvien sitoumusten kokonaisuus, joka hyödyttää merkittävästi sekä Seychellejä että sen kauppakumppaneita WTO:ssa. FI 3 FI

4 2014/0307 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta Seychellien tasavallan liittymiseen Maailman kauppajärjestöön EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 91 artiklan, 100 artiklan 2 kohdan sekä 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen sekä katsoo seuraavaa: (1) Seychellien tasavallan hallitus esitti 31 päivänä toukokuuta 1995 Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamisesta tehtyyn Marrakeshin sopimukseen liittymistä koskevan hakemuksen mainitun sopimuksen XII artiklan mukaisesti. (2) Seychellien tasavallan liittymistä käsittelevä työryhmä perustettiin 11 päivänä heinäkuuta 1995, jotta voitaisiin sopia liittymisehdoista, jotka sekä Seychellien tasavalta että kaikki WTO:n jäsenet voisivat hyväksyä. (3) Komissio on neuvotellut unionin puolesta kattavan kokonaisuuden Seychellien tasavallan tekemiä, markkinoiden avaamiseen liittyviä sitoumuksia, jotka ovat unionin pyyntöjen mukaisia, ottaen huomioon kahdenväliset kauppasuhteet Seychellien kanssa AKT EU-kumppanuuden puitteissa sekä Seychellien sitoumus jatkaa kaupan vapauttamista täysimääräiseen talous- ja kumppanuussopimukseen tähdäten. (4) Mainitut sitoumukset on nyt sisällytetty Seychellien tasavallan liittymisestä WTO:hon tehtyyn pöytäkirjaan. (5) Liittymisellä WTO:hon odotetaan olevan myönteinen ja kestävä vaikutus Seychellien tasavallan talousuudistukseen ja kestävään kehitykseen. (6) Liittymisestä tehty pöytäkirja olisi tämän vuoksi hyväksyttävä. (7) WTO:n perustamissopimuksen XII artiklassa määrätään, että liittymisehdoista sovitaan liittyvän jäsenen ja WTO:n kesken ja että WTO:n ministerikokous hyväksyy liittymisehdot WTO:n puolesta. WTO:n perustamissopimuksen IV artiklan 2 kohdassa määrätään, että ministerikokouksen istuntojen välisenä aikana yleisneuvosto huolehtii sen tehtävistä. (8) Sen vuoksi on tarpeen vahvistaa WTO:n yleisneuvostossa esitettävä unionin kanta Seychellien tasavallan liittymiseen WTO:hon, FI 4 FI

5 ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa esitettävänä Euroopan unionin kantana on, että Seychellien tasavallan liittyminen WTO:hon hyväksytään. 2 artikla Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 5 FI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2014 COM(2014) 223 final 2014/0125 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta Afganistanin islamilaisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2012 COM(2012) 646 final 2012/0308 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Tadžikistanin tasavallan liittymistä Maailman kauppajärjestöön koskevasta Euroopan unionin kannasta Maailman

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. huhtikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0062 (NLE) 7671/17 WTO 87 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestössä Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2016 COM(2016) 412 final 2016/0191 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta WTO:n poikkeuslupaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Maailman kauppajärjestön (WTO) yhdeksännessä ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Maailman kauppajärjestön (WTO) yhdeksännessä ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2013 COM(2013) 750 final 2013/0364 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön (WTO) yhdeksännessä ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 31.3.2006 KOM(2006) 147 lopullinen 2006/0051 (ACC) 2006/0052 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillisen tullialueen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2012 COM(2012) 641 final 2012/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona Euroopan unionin ja Kiinan kansantasavallan välillä vuoden 1994 tullitariffeja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0190 (NLE) 11916/15 WTO 185 PI 57 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.2.2015 COM(2015) 50 final 2015/0029 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin sopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan tekemisestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 86 final 2016/0052 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, ETA:n rahoitusjärjestelmää

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin liittymisestä puuvilla-alan kansainväliseen neuvoa-antavaan komiteaan (ICAC)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin liittymisestä puuvilla-alan kansainväliseen neuvoa-antavaan komiteaan (ICAC) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2016 COM(2016) 712 final 2016/0349 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin liittymisestä puuvilla-alan kansainväliseen neuvoa-antavaan komiteaan (ICAC) FI FI 1.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0040 (NLE) 6396/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: COEST 48 UD 33 WTO 40 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0328 (NLE) 5882/17 UD 17 SPG 8 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Sveitsin,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 25/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: KIRJEENVAIHTO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.9.2014 COM(2014) 539 final 2014/0249 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta unionin vastustuksen perumiseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.12.2012 COM(2012) 792 final 2012/0367 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0349 (NLE) 14548/16 EHDOTUS Lähettäjä: PROBA 20 RELEX 963 AGRI 620 WTO 331 DEVGEN 251 ACP 162 Euroopan komission

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta 2.9.2015 A8-0238/1 1 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti joulukuussa 2013 pidettyyn yhdeksänteen WTO:n ministerikokoukseen, jossa 160 WTO:n jäsentä kävi neuvotteluja kaupan helpottamista koskevasta sopimuksesta;

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.9.2013 COM(2013) 678 final 2013/0325 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yksipuolisten tullietuuksien myöntämisestä Moldovalle annetun neuvoston asetuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2014 COM(2014) 438 final 2014/0203 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta, joka koskee oliiviöljyä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 595 final 2014/0277 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 627 final 2014/0291 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriturvallisuuskomitean 94. istunnossa

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 2/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SOPIMUS EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille toimitetaan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 70 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0052(NLE) 7.6.2016 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.2.2016 COM(2016) 64 final 2016/0038 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Itä-Afrikan yhteisön kumppanuusvaltioiden sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen

Lisätiedot

LIITE. Oheisasiakirja. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. Oheisasiakirja. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2015 COM(2015) 24 final ANNEX 1 LIITE Oheisasiakirja asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.5.2016 COM(2016) 261 final 2016/0135 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Keski-Amerikka-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2012 COM(2012) 211 final 2012/0106 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta elintarvikeapukomiteassa omaksuttavasta kannasta elintarvikeapua koskevan vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 76 final 2016/0046 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) asianomaisissa komiteoissa Euroopan unionin puolesta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 6.11.2014 JOIN(2014) 37 final 2014/0323 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Syyrian tilanteen johdosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11316/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ACP 82 WTO 167 UD 184 DELACT 131 Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.1.2016 COM(2016) 9 final 2016/0004 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistyötä ja vastavuoroista hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 11. helmikuuta 2002 VÄLIAIKAINEN LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Lisätiedot

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0307(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0307(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0307(NLE) 20.02.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan välillä vuoden

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0307(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0307(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0307(NLE) 20.02.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan välillä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 1/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0092(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0092(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0092(NLE) 9.9.2016 *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian ja

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2013 COM(2013) 309 final 2013/0161 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta TRIPS-sopimuksen 66 artiklan

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0288 (NLE) 14521/1/14 REV 1 SC 163 ECON 944 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21017/17 LIMITE PUBLIC BXT 25 POLGEN 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS SEU 50 artiklan ad hoc -työryhmän,

Lisätiedot