KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)"

Transkriptio

1 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä ja täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/724 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon unionin oikeuksien harjoittamisesta kansainvälisten kauppasääntöjen soveltamista ja täytäntöönpanoa varten 15 päivänä toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 654/2014 ( 1 ) ja erityisesti sen 4 artiklan 1 kohdan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2018/724 ( 2 ) komissiolle annettiin tehtäväksi antaa viimeistään 18 päivänä toukokuuta 2018 Maailman kauppajärjestön, jäljempänä WTO, tavarakauppaneuvostolle kirjallinen ilmoitus, jonka mukaan unioni keskeyttää GATT sopimuksen mukaisten tuontitullimyönnytysten soveltamisen Amerikan yhdysvaltojen, jäljempänä Yhdysvallat, kaupassa mainitun asetuksen liitteessä I ja II lueteltujen tuotteiden osalta, jotta tällaisten Yhdysvalloista peräisin olevien tuotteiden tuontiin voidaan soveltaa lisätulleja, jollei tavarakauppaneuvosto tätä vastusta. (2) Komissio antoi edellä tarkoitetun kirjallisen ilmoituksen 18 päivänä toukokuuta 2018 eikä WTO:n tavarakauppaneuvosto vastustanut sitä 30 päivän kuluessa. Näin ollen unioni keskeytti WTO:ssa GATT sopimuksen mukaisten tuontitullimyönnytysten soveltamisen Yhdysvaltojen kanssa käytävässä kaupassa näiden tuotteiden osalta. (3) Yhdysvallat otti 8 päivänä maaliskuuta 2018 käyttöön suojatoimenpiteitä tiettyjen teräs- ja alumiinituotteiden tuontiin sovellettavana tariffin korotuksena, joka tuli voimaan 23 päivänä maaliskuuta 2018 ja on kestoltaan rajaamaton. Kun tariffin korotuksen soveltamispäivää oli lykätty kahdesti Euroopan unionin osalta, tariffin korotus tuli voimaan Euroopan unionin osalta 1 päivänä kesäkuuta 2018 kestoltaan rajoittamattomana. (4) Tämän vuoksi, kun otetaan huomioon täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/724 2 artikla, komission olisi vahvistettava lisätullit liitteessä I ja II luetelluille tuotteille, kuten mainitun asetuksen johdanto-osan 6 ja kappaleessa esitetään, ja ottaen huomioon mainitun asetuksen johdanto-osan 7 ja kappaleessa vahvistetut edellytykset ja mainitun asetuksen johdanto-osan 5 kappaleessa esitettyjä aikavaatimuksia vastaten seuraavasti: a) Liitteessä I lueteltuihin tuotteisiin olisi sovellettava arvoon perustuvia 10 ja 25 prosentin lisätulleja tämän asetuksen voimaantulopäivästä alkaen ja siihen asti, kunnes Yhdysvallat lopettaa suojatoimenpiteiden soveltamisen unionista peräisin oleviin tuotteisiin. b) Liitteessä II lueteltujen tuotteiden tuontiin olisi sovellettava arvoon perustuvia 10, 25, 35 ja 50 prosentin lisätulleja 1 päivästä kesäkuuta 2021 tai siitä lähtien, kun WTO:n riitojenratkaisuelin on tehnyt päätöksen tai sille on ilmoitettu päätöksestä, jonka mukaan Yhdysvaltojen suojatoimenpiteet eivät ole WTO-sopimuksen asiaa koskevien määräysten mukaisia, jos tämä päivämäärä on aikaisempi, ja siihen asti kunnes Yhdysvallat lakkaa soveltamasta kyseisiä suojatoimenpiteitä unioniin. (5) Virheen vuoksi täytäntöönpanoasetusta (EU) 2018/724 olisi muutettava. Virhe koskee liitteessä I nimikkeen CN lisätullin enimmäismäärää, jonka pitäisi olla 10 prosenttia 25 prosentin sijaan. Mainitun asetuksen johdanto-osan 12 kappale, 2 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohta ja liite I olisi muutettava vastaavasti. Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/724, sellaisena kuin se on muutettuna, liitteissä I ja II luetellut tuotteet ja lisätullit ovat samat kuin tässä asetuksessa. (6) Tällä asetuksella ei oteta kantaa kysymykseen Yhdysvaltojen suojatoimenpiteiden yhdenmukaisuudesta WTO-sopimuksen asiaankuuluviin määräyksiin nähden. ( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 654/2014, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, unionin oikeuksien harjoittamisesta kansainvälisten kauppasääntöjen soveltamista ja täytäntöönpanoa varten ja yhteisön menettelyistä yhteisessä kauppapolitiikassa kansainvälisen kaupan säännöissä yhteisölle annettujen, erityisesti Maailman kauppajärjestössä (WTO) käyttöön otettujen oikeuksien käyttämisen varmistamiseksi annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 3286/94 muuttamisesta (EUVL L 189, , s. 50). ( 2 ) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2018/724, annettu 16 päivänä toukokuuta 2018, Yhdysvalloista peräisin olevia tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä (EUVL L 122, , s. 14).

2 L 158/ (7) Komissio voi muuttaa tätä asetusta, jos se katsoo sen tarpeelliseksi ottaakseen huomioon Yhdysvaltojen suojatoimenpiteisiin mahdollisesti tehtävät muutokset tai oikaisut, mukaan lukien tuotteen tai yrityksen sulkeminen toimenpiteiden ulkopuolelle. (8) Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/724 4 artiklassa säädetään, että mainitun asetuksen liitteissä lueteltuihin tuotteisiin, joille on ennen kyseisen asetuksen voimaantulopäivää myönnetty tuontilisenssi tullittomana tai alennetuin tullein, ei sovelleta ylimääräistä tullia. Asetuksessa säädetään myös, että sen liitteissä lueteltuihin tuotteisiin, joiden osalta tuojat voivat esittää näyttöä siitä, että ne on viety Yhdysvalloista unioniin ennen päivää, jona lisätullien soveltaminen alkaa kyseisen tuotteen osalta, ei saa soveltaa kyseistä lisätullia. (9) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2015/1843 ( 1 ) nojalla perustetun kaupan esteitä käsittelevän komitean lausunnon mukaiset, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Unioni soveltaa Amerikan yhdysvalloista peräisin olevassa unioniin suuntautuvassa tuonnissa lisätulleja tuotteisiin, jotka on lueteltu tämän asetuksen liitteissä I ja II. 2 artikla en soveltaminen näihin tuotteisiin tapahtuu seuraavasti: a) Ensimmäisessä vaiheessa sovelletaan liitteessä I lueteltuihin ja täsmennettyihin tuotteisiin enimmäistasoltaan 10 ja 25 prosentin arvoon perustuvia lisätulleja tämän asetuksen voimaantulopäivästä alkaen. b) Toisessa vaiheessa voidaan lisäksi soveltaa 10, tai 50 prosentin suuruista arvoon perustuvaa lisätullia liitteessä II lueteltujen ja täsmennettyjen tuotteiden tuontiin 1 päivästä kesäkuuta 2021 alkaen; tai viidentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona WTO:n riitojenratkaisuelin on tehnyt päätöksen tai sille on ilmoitettu päätöksestä, jonka mukaan Yhdysvaltojen suojatoimenpiteet eivät ole WTO-sopimuksen asiaa koskevien määräysten mukaisia, jos tämä päivämäärä on aikaisempi. Viimeksi mainitussa tapauksessa komissio julkaisee Euroopan unionin virallisessa lehdessä ilmoituksen päivästä, jona tällainen päätös tehdään tai siitä ilmoitetaan. 3 artikla Muutetaan täytäntöönpanoasetus (EU) 2018/724 seuraavasti: 1) Korvataan johdanto-osan 12 kappale seuraavasti: Edellä 5 kappaleessa kuvattuja ajoitusvaatimuksia kuvastaen lisätulleja olisi sovellettava, jos se on tarpeen tai siinä määrin kuin se on tarpeen, kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa enintään 10 ja 25 prosentin arvotullia voidaan soveltaa liitteessä I lueteltuihin tuotteisiin välittömästi ja siihen asti, kunnes Yhdysvallat lopettaa suojatoimenpiteiden soveltamisen unionista peräisin oleviin tuotteisiin. 2) Korvataan 2 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohta seuraavasti: Ensimmäisessä vaiheessa sovelletaan enintään 10 ja 25 prosentin suuruista arvoon perustuvaa lisätullia liitteessä I lueteltujen tuotteiden tuontiin 20 päivästä kesäkuuta ) Muutetaan liitteessä I nimikkeen CN lisätulli seuraavasti: korvataan ilmaisu 25 % ilmaisulla 10 %. ( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/1843, annettu 6 päivänä lokakuuta 2015, unionin menettelyistä yhteisessä kauppapolitiikassa kansainvälisen kaupan säännöissä unionille annettujen, erityisesti Maailman kauppajärjestössä (WTO) käyttöön otettujen oikeuksien käyttämisen varmistamiseksi (kodifiointi) (EUVL L 272, , s. 1).

3 L 158/7 4 artikla Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä 20 päivänä kesäkuuta Komission puolesta Puheenjohtaja Jean-Claude JUNCKER

4 L 158/ LIITE I Tuotteet, joihin sovelletaan lisätulleja ensimmäisessä vaiheessa % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % %

5 L 158/ % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % %

6 L 158/ % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % %

7 L 158/ % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % %

8 L 158/ % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % %

9 L 158/ % % % % % % % % % % % ( 1 ) Nimikkeistön koodit ovat yhdistetystä nimikkeistöstä, sellaisena kuin se on määriteltynä tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 1 artiklan 2 kohdassa (EYVL L 256, , s. 1) ja sen liitteessä I, jotka ovat voimassa tämän asetuksen julkaisuhetkellä, ja soveltuvin osin sellaisina kuin ne ovat muutettuina myöhemmällä lainsäädännöllä, mukaan lukien viimeisimpänä tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta 12 päivänä lokakuuta 2017 annettu komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/1925 (EUVL L 282, , s. 1).

10 L 158/ LIITE II Tuotteet, joihin sovelletaan lisätulleja toisessa vaiheessa % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % %

11 L 158/ % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % %

12 L 158/ % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % %

13 L 158/ % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % %

14 L 158/ % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % ( 1 ) Nimikkeistön koodit ovat yhdistetystä nimikkeistöstä, sellaisena kuin se on määriteltynä tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 1 artiklan 2 kohdassa (EYVL L 256, , s. 1) ja sen liitteessä I, jotka ovat voimassa tämän asetuksen julkaisuhetkellä, ja soveltuvin osin sellaisina kuin ne ovat muutettuina myöhemmällä lainsäädännöllä, mukaan lukien viimeisimpänä tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta 12 päivänä lokakuuta 2017 annettu komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/1925 (EUVL L 282, , s. 1).

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.2.2018 C(2018) 775 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 19.2.2018, ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 25.6.2018 L 160/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/895, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2018, Euroopan kemikaalivirastolle

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Oikeudellisten asioiden valiokunta. Esittelijä: Jiří Maštálka A8-0331/2017

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Oikeudellisten asioiden valiokunta. Esittelijä: Jiří Maštálka A8-0331/2017 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 6.12.2017 A8-0331/2017/err01 LISÄYS mietintöön muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11316/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ACP 82 WTO 167 UD 184 DELACT 131 Euroopan

Lisätiedot

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.7.2017 COM(2017) 361 final 2014/0175 (COD) Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista

Lisätiedot

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2016 COM(2016) 408 final 2014/0175 (COD) Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 22/16 FI Euroopan unionin virallinen lehti 26.1.2018 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/128, annettu 25 päivänä tammikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täytäntöön

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 C(2018) 1585 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 21.3.2018, sellaisia jäämien enimmäismääriä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, jotka on otettava

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 5.6.2015 L 139/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/864, annettu 4 päivänä kesäkuuta 2015, kemikaalien rekisteröinnistä,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) 11711/17 AGRI 434 AGRIORG 82 DELACT 143 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 21. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, 25.11.2016 L 319/3 ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/2054, annettu 22 päivänä marraskuuta 2016, asetuksista (EY) N:o 2305/2003, (EY) N:o 969/2006, (EY) N:o 1067/2008 ja täytäntöönpanoasetuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. tammikuuta 2017 (OR. en) 2016/0218 (COD) PE-CONS 56/16 COWEB 151 WTO 354 CODEC 1855 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset, 9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.7.2016 COM(2016) 460 final 2016/0218 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyistä Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Kosovon * välisen

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 26.4.2017 Euroopan unionin virallinen lehti L 109/9 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/717, annettu 10 päivänä huhtikuuta 2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1012 soveltamissäännöistä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.4.2017 C(2017) 2145 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 5.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 514/2014 soveltamissäännöistä vuotuista

Lisätiedot

(4) Oikeusvarmuuden vuoksi tätä asetusta olisi sovellettava samasta päivästä kuin asetusta (EU) 2016/2031.

(4) Oikeusvarmuuden vuoksi tätä asetusta olisi sovellettava samasta päivästä kuin asetusta (EU) 2016/2031. L 331/44 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/2313, annettu 13 päivänä joulukuuta 2017, unionin alueella tapahtuvia siirtoja varten käytettävän kasvipassin sekä suoja-alueelle tuontia ja suoja-alueella

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt

A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt 13.1.2017 A8-0361/ 001-003 TARKISTUKSET 001-003 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Adam Szejnfeld A8-0361/2016 EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2018 C(2018) 8876 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 18.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 31.3.2006 KOM(2006) 147 lopullinen 2006/0051 (ACC) 2006/0052 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillisen tullialueen

Lisätiedot

(kodifikaatio) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 2 kohdan,

(kodifikaatio) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 2 kohdan, L 160/62 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/939, annettu 9 päivänä kesäkuuta 2015, tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Albanian tasavallan välisen

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2017 C(2017) 2433 final KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu 20.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 763/2008 tarkoitettuja väestöja asuntolaskentoja

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) 6615/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. huhtikuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: ECON 145 UEM 51 STATIS 33 DELACT 37 Euroopan komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7686/17 DENLEG 25 AGRI 162 SAN 121 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 24. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049176/01

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2018 C(2018) 4349 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.7.2018, täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 543/2011 muuttamisesta hedelmä- ja vihannesalalla sovellettavien

Lisätiedot

11090/15 team/ma/vl SJ DIR 4

11090/15 team/ma/vl SJ DIR 4 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0175 (COD) 11090/15 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 17. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.11.2017 C(2017) 7684 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 17.11.2017, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11435/17 AGRILEG 141 DENLEG 57 VETER 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 2042/2003 lentokelpoisuuden ja ilmailutuotteiden, osien ja laitteiden

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049730/04.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049730/04. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. elokuuta 2017 (OR. en) 11730/17 AGRILEG 154 SAATE Saapunut: 21. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049730/04 Asia: Neuvoston pääsihteeristö KOMISSION

Lisätiedot

(5) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kauppaa käsittelevän komitean lausunnon mukaisia, 1 artikla

(5) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kauppaa käsittelevän komitean lausunnon mukaisia, 1 artikla 16.1.2015 L 10/19 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/57, annettu 15 päivänä tammikuuta 2015, täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 muuttamisesta luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2018 C(2018) 7910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 3.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 138/2004 muuttamisesta Euroopan kansantalouden

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) 26.1.2013 Euroopan unionin virallinen lehti L 26/11 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 73/2013, annettu 25 päivänä tammikuuta 2013, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 C(2017) 6214 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.9.2017, asetuksen (EY) N:o 589/2008 muuttamisesta ulkokanojen munien kaupan pitämisen vaatimusten osalta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2014 COM(2014) 51 final 2014/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevan tietynlaisen polyeteenitereftalaatin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä

Lisätiedot

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 661 final ANNEX 1 LIITE ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta asiakirjaan Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET L 146/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/879, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2016, yksityiskohtaisten järjestelyjen vahvistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

EUROOPAN PARLAMENTTI Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 22.4.2015 A8-0047/2015/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2018 C(2018) 1389 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 8.3.2018, väliaikaisesta poikkeamisesta delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/2446 vahvistetuista etuuskohteluun

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D050799/04.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D050799/04. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. elokuuta 2017 (OR. en) 11810/17 AGRILEG 163 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 29. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D050799/04 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2014 COM(2014) 343 final 2014/0175 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista peräisin

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 27.2.2019 L 59/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2019/330, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, vaarallisten kemikaalien viennistä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 27.11.2003 KOM(2003)730 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS lopullisten polkumyyntitullien käyttöönotosta tiettyjen Kiinan kansantasavallasta ja Thaimaasta peräisin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.3.2019 C(2019) 1839 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.3.2019, asetuksen (EU) N:o 389/2013 muuttamisesta Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden teknisen

Lisätiedot

Luettelo mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista

Luettelo mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista MMM /RO/ETU Luettelo 20.9.2018 mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista Asetukset muodostavat kolme kokonaisuutta: 1) perusasetus:

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti

Euroopan unionin virallinen lehti L 32/6 6.2.2018 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2018/172, annettu 28 päivänä marraskuuta 2017, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.1.2017 COM(2017) 13 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 764/2014, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 764/2014, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön 16.7.2014 L 209/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 764/2014, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 343/48 22.12.2017 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/2417, annettu 17 päivänä marraskuuta 2017, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 593 final 2014/0275 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

11609/12 HKE/phk DG C2

11609/12 HKE/phk DG C2 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 17. heinäkuuta 2012 (OR. en) 11609/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0157 (NLE) EEE 82 AGRILEG 94 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

(3) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EU, Euratom) N:o 1141/ artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,

(3) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EU, Euratom) N:o 1141/ artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset, L 318/28 4.12.2015 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/2246, annettu 3 päivänä joulukuuta 2015, Euroopan tason poliittisten puolueiden ja säätiöiden rekisteriin sovellettavaa rekisteröintinumerojärjestelmää

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11227/17 DENLEG 52 AGRI 396 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 11. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2017 C(2017) 6967 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.10.2017, tekstiilikuitujen nimityksistä ja niitä vastaavista tekstiilituotteiden kuitukoostumuksen

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 15.10.2014 L 297/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 1078/2014, annettu 7 päivänä elokuuta 2014, vaarallisten kemikaalien viennistä

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11300/17 PECHE 293 DELACT 130 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 13. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2015 C(2015) 6257 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 17.9.2015, maito- ja maitotuotealan tilapäisistä poikkeustoimenpiteistä voin ja rasvattoman maitojauheen

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot