Lieksan maahanmuuttajataustaisten kuntalaisten palvelutarpeet -selvitys
|
|
- Mauno Auvinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lieksan maahanmuuttajataustaisten kuntalaisten palvelutarpeet -selvitys Tiina Sotkasiira, Itä-Suomen yliopisto Yhteistyössä Leijat-hankkeen kanssa (ESR) 1 JOHDANTO Lieksan maahanmuuttajataustaisen väestön määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Tilastokeskuksen mukaan Lieksassa asui vuonna ulkomaalaistaustaista eli Suomen rajojen ulkopuolella syntynyttä henkilöä. Vuonna 2013 ulkomaalaistaustaisten lieksalaisten määrä oli 517 henkilöä, mikä tarkoittaa 4,2 prosenttia Lieksan väestöstä. Lieksan asukasluku Ulkomaalaistaustainen väestö Taulukko 1: Lieksan asukasluku ja ulkomaalaistaustainen väestö, Suurin osa Itä-Suomen maahanmuuttajista (noin 80 %) tulee Euroopasta. Kaikkiaan Itä-Suomen alueella asuu noin 130:n eri maan kansalaisia (Kuusela 2014). Lieksassa vakituisesti asuvien kuntalaisten joukossa suurimmat maahanmuuttajaryhmät tulevat Somaliasta, Venäjältä, Thaimaasta, Puolasta ja Filippiineiltä. Lisäksi paikkakunnalle on vuonna 2015 tullut turvapaikanhakijoita erityisesti Irakista ja Afganistanista. Maahanmuuttajien määrän kasvu lisää tarvetta arvioida tarjolla olevia kunnallisia ja muita palveluita maahanmuuttajataustaisten kuntalaisten näkökulmasta. Toisaalta laki velvoittaa kunnat yhdessä TEtoimistojen kanssa huolehtimaan maahanmuuttajataustaisten kuntalaisten palveluista ja kotouttamisesta. Selvitys pohjautuu Lieksassa vuosina toimivan Leijat-hankkeen koordinoimaan maahanmuuttajille suunnattuun kyselyyn, joka toteutettiin heinäkuussa Selvityksen tavoitteena on tutkija, miten tyytyväisiä Lieksan maahanmuuttajataustaiset kuntalaiset ovat tarjolla oleviin palveluihin sekä tuottaa tietoa hankkeista ja palveluista, joita Leijat-hanke voisi viedä eteenpäin. Kyse on käytännön tarpeisiin tuotetusta selvityksestä, joka tarjoaa Lieksan kaupungille ja kansalaistoimijoille tietoa toiminnan suunnittelun pohjaksi. Raporttia on hyvä lukea rinnakkain Petri Uusikylän ym. (2010) tekemän Maahanmuuttajat kuntalaisina -selvityksen kanssa. Siinä käydään laajemmin läpi maahanmuuttajapalveluiden tilaa Itä-Suomessa. 1
2 2 KYSELYN TOTEUTUS Kysely toteutettiin Lieksassa heinäkuussa Sen toteuttamisesta vastasi ESR-rahoitteinen Leijathanke yhdessä Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksen tutkijatohtori Tiina Sotkasiiran kanssa. Kyselyn suunnitteluun osallistui Lieksan Somaliperheyhdistyksen aktiiveja sekä yksi maahanmuuttajien koulutuksesta vastaavan tahon edustaja, joka tuntee erityisen hyvin venäläistaustaisten maahanmuuttajien tilanteen Lieksassa. Kyselystä tehtiin suomen ja venäjänkieliset versiot ja sitä testattiin ennen kentälle menoa. Suomenkielinen kyselylomake löytyy liitteestä 1. Kysely toteutettiin niin, että Leijat-hankkeen työntekijät haastattelivat vastaajia ja kirjasivat heidän vastauksensa ylös. Haastattelut pyrittiin tekemään haastateltavan omalla äidinkielellä, mutta jos yhteistä kieltä ei ollut, käytettiin suomea tai englantia. Haastattelijat olivat Leijat-hankkeen suomea, somalia ja venäjää puhuvia työntekijöitä tai työharjoittelijoita. Haastattelujen kesto vaihteli, ja pisimmillään ne kestivät kaksi tuntia. Niiden aikana käytiin läpi suomalaista kunnallista palvelujärjestelmää ja keskusteltiin maahanmuuttajien kokemuksista Lieksassa. Jotkut osallistujat suhtautuivat aluksi epäillen kyselyyn osallistumiseen, mutta ymmärrettyään, mistä haastattelussa oli kyse, he ilmaisivat tyytyväisyytensä siitä, että saivat tuoda näkemyksensä esille tällä tavoin. Analysoituja lomakkeita oli kaiken kaikkiaan 60 vastaajalta. Vastaajien joukossa oli 34 (57 %) naista ja 26 (43 %) miestä. Heistä 40 (66 %) ilmoitti puhuvansa somaliaa. Muita vastaajien käyttämiä kieliä olivat venäjä (12 %), arabia, thai, kurdi sekä entisellä Jugoslavian alueella puhutut kielet. 68 prosenttia vastaajista ilmoitti puhuvansa myös suomea. Vastaajista 12 oli iältään alle 25-vuotiasta. Joukossa oli myös kuusi yli 65-vuotiasta henkilöä. Pääosin vastaajat olivat siis iältään vuotiaita. Kyselyssä vastaajia ei pyydetty kertomaan koulutus- tai ammatillista taustaansa. Aineiston analyysista ja tämän raportin tuottamisesta vastasi Tiina Sotkasiira, joka myös keskusteli haastattelijoiden kanssa heidän kokemuksistaan haastattelutilanteessa. Tavoitteena oli näin selvittää mahdollisesti lomakkeessa kysymättä jääneitä asioita, jotka kuitenkin olivat vastaajille tärkeitä. Mitään erityisiä kyselylomakkeen ulkopuolelle jääneitä huolenaiheita ei näissä keskusteluissa kuitenkaan tullut esille, vaan haastattelijoiden mukaan kyselyaineiston tulokset vastasivat haastatteluissa suullisesti esille tulleita näkökohtia. 3 MAAHANMUUTTAJAT KUNNALLISTEN PALVELUJEN KÄYTTÄJÄNÄ Suomen sosiaaliturvajärjestelmä jakautuu asumisperusteiseen sekä työskentelyyn perustuvaan sosiaaliturvaan. Työskentelyyn perustuvaa sosiaaliturvaa edustavat Suomessa työeläkejärjestelmä, tapaturmavakuutus sekä työttömyysturvalain mukainen työttömyysturva. Asumisperusteiseen sosiaaliturvaan kuuluvat Kelan toimeenpanemien tukien lisäksi kuntien järjestämä julkinen terveydenhuolto ja sosiaalihuolto. (Kiuru 2014.) Näiden lisäksi kunnat tarjoavat asukkailleen muun muassa sivistys- ja vapaa-ajan palveluja sekä teknisiä palveluja. Valtio taas vastaa muun muassa työllistymis- ja poliisipalveluista. Asumisperusteiseen sosiaaliturvaan ovat oikeutettuja Suomessa tosiasiallisesti asuvat tai asuvaksi katsottavat henkilöt, joita lieksalaiset maahanmuuttajataustaiset ihmiset pääosin ovat. Osa heistä on 2
3 myös Suomen kansalaisia. Sosiaaliturvaan oikeuttava asuminen määritellään eri laeissa eri tavoin ja asumista koskevia ratkaisuja tekevät useat eri viranomaiset. Kiintiöpakolaisille Suomen sosiaaliturva kuuluu heti saapumisesta lähtien. Samoin henkilö, joka on tullut Suomeen turvapaikanhakijana ja saanut täältä turvapaikan tai oleskeluluvan toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella, on oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan, mikäli hänen tarkoituksenaan on jäädä vakinaisesti Suomeen asumaan. Sen sijaan tilapäisen suojelun tarpeen tai muun vastaavan syyn takia oleskeluluvan saanutta ei pidetä maahan vakinaisesti muuttavana, eikä hän näin ollen kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin. (Kela 2015) Laittomasti tai tilapäisesti maassa oleskelevilla ole vastaavaa lainsäädäntöön perustuvaa oikeutta sosiaaliturvaan, julkiseen terveydenhuoltoon eikä vakuutuksiin. Heidän tilanteeseensa liittyvää keskustelua ei ole Lieksassa vielä käyty. Kysymys terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä ns. paperittomille on noussut esiin Joensuussa, jonne perustettiin vapaaehtoisten työpanoksen turvin klinikka, joka antaa terveydenhuollon palveluja ilman oleskelulupaa Suomessa eläville ihmisille (Väinämö 2014). 3.1 PALVELUJEN TUNNETTUUS Kyselyssä tutkittiin palvelujen tunnettavuutta kahdella tavalla: ensinnäkin jokaisen palvelun kohdalla vastaajien oli mahdollista kertoa, olivatko he käyttäneet palvelua ja kuinka tyytyväisiä he siihen olivat. Vastausvaihtoehdoksi annettiin myös mahdollisuus ilmoittaa, ettei ole käyttänyt palvelua tai ettei tiedä, mikä kyseinen palvelu on. Lisäksi kaikilta vastaajilta kysyttiin näkemystä väittämään Tiedän, millaisia palveluja minulle on tarjolla. Tähän kysymykseen 48 prosenttia vastaajista antoi myönteisen vastauksen. Toisin sanoen alle puolet vastaajista arveli tuntevansa suomalaiset palvelujärjestelmän. Naisista 52 prosenttia ja miehistä 43 prosenttia arveli tuntevansa palvelut hyvin. Yksittäisistä palveluista huonoimmin tunnettiin päihdepalvelut, mielenterveyspalvelut, terveyskeskuksen vuodeosasto, vammaispalvelut, vanhusten kotipalvelu- ja laitoshoito, kotisairaanhoito, velkaneuvonta, kotouttamissuunnitelma sekä ikäihmisten kuljetuspalvelut. Näiden palvelujen osalta yli 10 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei tuntenut kyseisiä palveluja. Erinomaisesti taas tunnettiin terveyspalveluista muun muassa terveyskeskuksen lääkärivastaanotto, hammashoito sekä neuvola. Näiden kohdalla yksikään vastaaja ei ilmoittanut, ettei olisi tuntenut palvelua, mikä koski myös kirjastoa ja liikuntapalveluja. Myös koulutuspalvelut tunnettiin hyvin. Kaikille vastaajille tuttuja olivat päivähoito, peruskoulu, lukio ja ammatillinen koulutus sekä aamu- tai iltapäivätoiminta, oppilaiden koulukuljetukset sekä oman uskonnon opetus ja äidinkielen opetus. TE-toimiston palveluista tunnettiin parhaiten suomen kielen koulutus ja erilaiset ammattiin valmistavat kurssit. Sen sijaan kotouttamissuunnitelman tunnisti vain 88 prosenttia vastaajista. Suunnitelma oli tehty noin puolelle vastaajista (49 %). Myös julkisen liikenteen ja taksipalvelut tunnettiin koko vastaajajoukossa, kuten myös mahdollisuus vuokra-asunnon saamiseen. Valtion tarjoamista palveluista kaikkien tuntemia olivat maistraatin, poliisin ja poliisin lupakanslian tarjoamat palvelut sekä postipalvelut Tulkkausmahdollisuuden olemassaolo tunnettiin, mutta vastaajille oli epäselvää, millaisissa tilanteissa he olivat oikeutettuja tulkkipalveluihin ja millaisissa eivät. Asiaa koskevaa lainsäädäntöä ja käytäntöjä olisi syytä selvittää Lieksassa tarkemmin, koska nyt vastaajien parissa esiintyi käsitys, jonka mukaan tulkkipalveluiden saatavuus riippui yksittäisten viranomaisten halukkuudesta tulkkauksen järjestämiseen. 3
4 3.2 TYYTYVÄISYYS PALVELUIHIN Kyselyssä kartoitettiin myös sitä, kuinka tyytyväisiä vastaajat ovat käyttämiinsä palveluihin. Raporttiin on sisällytetty palvelut, joita vastaajista ilmoitti käyttäneensä vähintään puolet eli 30 henkilöä. Niiden palveluiden osalta, joiden käyttäjämäärät ovat hyvin pieniä, tuloksia ei voida luotettavasti mitata, koska tällöin yksittäisten ihmisten myönteiset tai kielteiset arviot saavat suhteettoman suuren painoarvon. Palveluihin tyytyväisten osuus, % (n>30) Kirjasto Poliisi Liikunta- ja muut vapaa-ajan palvelut Sairaala (Joensuu) Suomen kielen kurssit Postipalvelut Maistraatti Poliisin lupakanslia Linja-autot ja junat Joensuuhun Sähkösopimus Neuvola Sosiaalipalvelujen tulkkaus Kouluterveydenhuolto Hammashoito Taksit Terveyspalvelujen tulkkaus Maahanmuuttovirasto Terveyskeskuksen lääkärivastaanotto Työllistyminen Te-toimiston tulkkaus Toimeentulotuki Koto-toimisto Vuokra-asunto Oman kielen opetus Oman uskonnon opetus Kuvio 1: Palvelutyytyväisyys Kuvassa 1 on kuvattu tyytyväisyyttä niihin palveluihin, joita oli käyttänyt vähintään 30 vastaajaa. Kaikkein tyytyväisimpiä vastaajat ilmoittivat olevansa kirjaston (tyytyväisiä 100 %), poliisin (98 %) sekä Joensuun keskussairaalan (98 %) toimintaan. 98 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa tyytyväisiä paikallisiin liikunta- ja vapaa-ajan palveluihin. Yli 90 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa tyytyväinen myös suomenkielen kursseihin (96 %), poliisin lupakanslian (96 %), maistraatin (96 %) ja neuvolan (95 %) toimintaan sekä kouluterveydenhuollon palveluihin (94 %). Myös sähkösopimuksen tekeminen koettiin pääosin vaivattomaksi (95 %). 4
5 Suurinta tyytymättömyyttä ilmaistiin siihen, miten oman kielen ja uskonnon opetus on Lieksassa järjestetty. Vain 10 prosenttia vastaajista oli tyytyväisiä oman kielen ja 8 prosenttia oman uskonnon opetukseen. Avovastauksista kävi ilmi, että kyse ei ollut pelkästään koulussa lapsille tarjotusta opetuksesta, vaan osa vastaajista toivoi myös aikuisille suunnattua oman kielen- ja uskonnon opetusta. Myös vuokra-asuntoihin ja erityisesti siihen, että vuokrarästit annetaan välittömästi perintätoimiston perittäviksi, oltiin tyytymättömiä. Myös Koto-toimiston palveluihin ja erityisesti toimeentulotukiasioiden käsittelyä kohtaan esiintyi laajaa tyytymättömyyttä. TE-toimistosta työllistymiseen saatua tukea piti hyvänä 59 prosenttia vastaajista. Yrittäjyyteen oli koulutusta saanut 9 vastaajaa. Heistä 5 oli tyytyväisiä palveluun. Tyytyväisyys tulkkaukseen vaihteli eri palvelujen välillä. Sosiaalipalvelujen tulkkaukseen tyytyväisiä oli 94 prosenttia vastaajista, kun taas TE-toimiston käyttämään tulkkaukseen oli tyytyväisiä vain 56 prosenttia vastaajista. Terveyspalvelujen tulkkaukseen oli tyytyväisiä 84 prosenttia vastaajista. Kouluissa tulkkausta oli käyttänyt 16 vastaajaa, joista 81 prosenttia ilmoitti olevansa tyytyväinen saamaansa palveluun. Avovastauksissa kritiikki ei kohdistunut niinkään tulkkauksen laatuun, vaan tyytymättömyyttä perusteltiin palvelun puutteella. 4 MAAHANMUUTTAJIEN HYVINVOINTI LIEKSASSA Palveluiden käyttöä ja niihin tyytyväisyyttä koskevien kysymysten lisäksi kysely sisälsi väitteitä, jotka koskivat turvallisuutta ja osallisuutta. Tulokset on tässä luokiteltu kolmeen osa-alueeseen: turvallisuus, ystävät ja osallistuminen. 4.1 TURVALLISUUS Maahanmuuttajataustaisista vastaajista merkittävä osa on kokenut joko fyysistä tai sanallista uhkailua Lieksassa. Kaikista vastaajista 27 prosenttia ilmoitti, että heidän omaisuuttaan on tuhottu Lieksassa asumisen aikana. Somalin kieltä puhuvien joukossa näin vastasi 36 prosenttia. Fyysistä väkivaltaa oli kokenut 8 prosenttia kaikista ja 13 prosenttia somalin kieltä puhuvista vastaajista. Sanallisesta väkivallasta ilmoitti 10 prosenttia kaikista vastaajista ja 8 prosenttia somalinkielisistä. Eisomalinkielisistä vastaajista 15 prosenttia ilmoitti kohdanneensa sanallista väkivaltaa. Ottaen huomioon maahanmuuttoa koskevan keskustelun luonteen on mahdollista, että kaikki sanalliset uhkailut ja kyseenalaistukset eivät välity maahanmuuttajataustaisten vastaajien tietoon. Somalia puhuvista vastaajista 76 prosenttia ilmoitti tuntevansa olonsa turvalliseksi Lieksassa. Eisomalinkielisten joukossa yksikään ei ilmoittanut tuntevansa oloaan turvattomaksi. Vaikuttaa siltä, että etnisen tausta lisäksi myös sukupuoli on yhteydessä siihen, kuinka todennäköisesti maahanmuuttajataustainen henkilö kohtaa väkivaltaa Lieksassa. Siinä missä miehistä 32 prosenttia ilmoitti, että heitä oli uhattu fyysisesti ja 17 prosenttia ilmoitti kokeneensa fyysistä väkivaltaa, naisista 15 prosenttia ilmoitti kokeneensa fyysisen väkivallan uhkaa ja 3 prosenttia ilmoitti olleensa väkivallan uhreja. Merkittävää on sekin, että siinä missä 91 prosenttia naisista ilmoitti tuntevansa olonsa turvalliseksi Lieksassa, miesten vastaava luku on 71 prosenttia. 5
6 Turvallisuus, kieliryhmät % kaikista vastanneista % kaikista somalin kieltä puhuvista vastanneista % muista kuin somalia puhuvista Lieksassa omaisuuttani (auto tms.) on tuhottu Lieksassa minua on uhattu vahingoittaa fyysisesti. Lieksassa minua on vahingoitettu fyysisesti Lieksassa minua on vahingoitettu sanallisesti Tunnen oloni turvalliseksi Lieksassa. Kuvio 2: Turvallisuus kieliryhmittäin Turvallisuus, sukupuoli % naisista % miehistä Lieksassa omaisuuttani (auto tms.) on tuhottu Lieksassa minua on uhattu vahingoittaa fyysisesti. Lieksassa minua Lieksassa minua on vahingoitettu on vahingoitettu fyysisesti sanallisesti Tunnen oloni turvalliseksi Lieksassa. Kuvio 3: Turvallisuus miesten ja naisten kokemana 4.2 YSTÄVÄT Somalia puhuvat vastaajat olivat yleisimmin vailla läheistä ystävää. Kuitenkin heistäkin 69 prosenttia ilmoitti omaavansa ystävän ja ei-somalinkielisistä lähes kaikilla (95 %) oli Lieksassa yksi tai useampi läheinen ystävä. Toisaalta kaikista vastaajista noin 80 prosenttia ilmoitti haluavansa lisää ystäviä. 6
7 Ystävyyssuhteet, % Kaikki vastaajat Somalia puhuvat Ei-somalinkieliset Miehet Naiset Minulla on Lieksassa läheinen ystävä. Haluaisin lisää ystäviä. Kuvio 4: Ystävyyssuhteiden merkitys 4.3 OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN Vastaajista 61 prosenttia katsoi voivansa vaikuttaa kotikaupunkinsa asioihin, ja 36 prosenttia heistä oli kiinnostunut osallistumaan Lieksan poliittiseen päätöksentekoon. Noin 60 prosenttia vastaajista myös kertoi ymmärtävänsä hyvin, miten suomalainen yhteiskunta toimii. Lähes 80 prosenttia ilmoitti tuntevansa omat oikeutensa ja velvollisuutensa. Tästä huolimatta yli 80 prosenttia vastaajista toivoi saavansa enemmän tietoa erilaisista vaikutusmahdollisuuksista. Järjestöjen ja yhdistyksen toiminnasta oli kiinnostunut 80 prosenttia vastaajista. Somalinkieliset ilmoittivat muita vastaajia useammin viranomaisten rohkaisevan heitä kertomaan mielipiteensä ja huomioivan heidän näkemyksiään, kun heidän asioitaan käsitellään. Samoin naiset ilmoittivat miehiä useammin saavansa näkemyksensä esille viranomaisten kanssa toimittaessa. Toisaalta on huomionarvoista, että vain noin puolet vastaajista koki viranomaisten rohkaisevan heitä mielipiteidensä esiintuomiseen ja arveli, että heidän näkemyksensä otetaan huomioon viranomaisten taholta. 7
8 Osallistuminen, % Kyllä Ei Voin vaikuttaa kotikaupunkini asioihin. Ymmärrän hyvin, miten suomalainen yhteiskunta toimii. Haluaisin enemmän tietoa siitä, kuinka voin vaikuttaa omiin asioihini. Haluaisin osallistua Lieksan poliittiseen päätöksen tekoon. Haluaisin osallistua järjestöjen tai yhdistysten toimintaan. Tunnen omat oikeuteni ja velvollisuuteni. Kuvio 5: Osallistuminen ja vaikuttaminen Viranomaissuhteet, % 47 Kaikki vastaajat Somalia puhuvat Ei-somalinkieliset Miehet Naiset Viranomaisten rohkaisevat minua kertomaan oman mielipiteeni. Viranomaiset ottavat näkemykseni huomioon, kun asioistani päätetään. Kuvio 6: Kuulluksi tuleminen viranomaisten taholta 8
9 5 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Kuten Uusikylän ym. (2010) selvityksestä käy ilmi, maahanmuuttajat ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä suomalaisiin julkisiin palveluihin, koska puutteistaan huolimatta ne ovat kattavampia kuin valtaosassa maailman maita. Myös maahanmuuttajataustaiset lieksalaiset ovat verraten tyytyväisiä tarjolla oleviin palveluihin, vaikka ottivat kyselyyn vastatessaan esille ongelmia esimerkiksi tiedon- ja vastaanottoaikojen saamisessa. Esittelen lopuksi lyhyesti näitä aineistosta esille nousseita kehittämistarpeita. Ystävyyttä, järjestöjä ja yhdessäoloa! Vaikka valtaosalla vastaajissa oli Lieksassa ystävä, silti 80 prosenttia heistä toivoi saavansa uusia ystäviä. Keskusteluissa on myös tullut esiin, että monilla maahanmuuttajilla ei ole lainkaan suomalaisia ystäviä. Toisaalta lähes yhtä moni vastaaja oli kiinnostunut osallistumaan yhdistystoimintaan. Poliittisesta toiminnasta oli kiinnostunut noin kolmasosa vastaajista. Tämä on voimakas viesti paikallisille kansalais- ja poliittisille toimijoille. Niiden aktiivien tulisi miettiä keinoja, joilla maahanmuuttajataustaiset kuntalaiset löytävät tiensä uusien harrastusten pariin. Lisäksi on hyvä luoda ja tukea jo olemassa olevia ympäristöjä ja tiloja, joissa ihmiset voivat kohdata toisiaan turvalliseksi koetussa ilmapiirissä myös epävirallisesti. Velkaantuminen ja toimeentulo Yksittäinen huolestuttava seikka, jonka tutkimus toi esiin, oli Lieksan Vuokratalot Oy:n käytäntö olla neuvottelematta vuokralaskujen maksuajasta ja antaa laskut välittömästi niiden eräännyttyä perintötoimiston hoidettavaksi. Tämä on johtanut joidenkin asukkaiden kohdalla kohtuuttomiksi koettuihin vaikeuksiin. Monilla muilla paikkakunnilla vuokrataloyhtiöt käyttävät esimerkiksi asuntoneuvojia neuvotteluun maksuajoista. Keskusteluissa maahanmuuttajien kanssa tuli ilmi, että vuokralaskuihin liittyi heidän kannaltaan muitakin epäselvyyksiä, jotka saattavat johtua siitä, että tiedonkulku ja vuorovaikutus asiakkaiden ja sosiaalitoimen välillä eivät kaikissa tilanteissa toimi. Rasismi ja turvallisuuden tunne Lieksassa somalien kohtaama väkivalta oli merkittävästi yleisempää ja heidän turvallisuuden tunteensa vähäisempi kuin muita kieltä puhuvien. Tämä viittaa siihen, että väkivallan uhka on yhteydessä rasismiin ja ennakkoluuloihin. Huolimatta siitä, että varsinkin somalinkieliset ja miehet kohtaavat Lieksassa sekä fyysistä että sanallista väkivaltaa, kyselyyn osallistujista 84 prosenttia vastasi tuntevansa olonsa siellä turvalliseksi. Tulos on kohtuullinen ottaen huomioon, miten paljon Lieksan maahanmuuttoon liittetyt ongelmat ovat olleet esillä julkisuudessa. Toisaalta turvallisuuden tunteeseen vaikuttavat monet muutkin seikat kuin väkivaltakokemukset. Kuitenkin, kun on kyse rasismista, väkivallasta ja turvattomuudesta, tavoitteena on, että jokainen tuntee olonsa turvalliseksi. Merkille pantavaa on, että lähes kaikki vastaajat olivat tyytyväisiä Lieksan poliisin toimintaan. Tätä voi pitää saavutuksena kaupungissa, jossa joka kolmannen somalia puhuvan vastaajan omaisuutta on tuhottu ja lähes joka kolmatta on uhattu vahingoittaa fyysisesti. Oman kielen ja uskonnon opetus Äidinkielen ja oman uskonnon opetukseen kouluissa ei ole helppo löytää ratkaisuja paikallistasolla, koska koulujen opetussuunnitelmien tavoitteet asetetaan valtakunnallisesti. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että kunnissa sivutetaan toive oman uskonnon ja äidinkielen opetuksesta. Asiasta on hyvä keskustella sekä maahanmuuttajien kesken että yhdessä viranomaisten ja kolmannen sektorin 9
10 toimijoiden kanssa. Näin voisi löytyä ratkaisu tilanteessa, jossa oman kielen ja uskonnon opetuksen puute koetaan akuutiksi ongelmaksi. Toimeentulo ja työllistyminen Työllistymispalveluista vastaajat olivat tyytyväisimpiä suomen kielen kursseihin. Muilta osin tyytyväisyyttä TE-toimiston palveluihin olisi syytä selvittää tarkemmin esimerkiksi haastattelujen avulla, koska työllistyminen on noussut keskeiseksi kysymykseksi varsinkin pitempään Lieksassa asuneiden maahanmuuttajien kohdalla. On pohdittava, mistä johtuu, että alle puolet vastaajista ilmoitti, että hänelle oli tehty kotouttamissuunnitelma, ja että 44 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa tyytymättömiä TE-toimistosta saamaansa työllistymisen tukeen. Myös TE-toimiston tulkkaukseen oltiin verraten tyytymättömiä. Lieksan kaltaisilla paikkakunnilla työllistyminen on haastavaa, mutta sitäkin tärkeämpää on, että asiakkaat kykenevät vaikuttamaan itseään koskeviin päätöksiin ja ymmärtämään niiden seuraukset. Palveluiden siirtyminen nettiin ei palvele asiakkaita, joilla on vaikeuksia suomen kielen kanssa tai joille palvelujärjestelmä ei ole lähtökohtaisesti tuttu. Työvoimaviranomaiset tekevät maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta ratkaisevia päätöksiä ja on tärkeää, että asiakkaat ymmärtävät tehdyt ratkaisut ja sitoutuvat niihin. Korkean työttömyyden vaivaamilla paikkakunnilla maahanmuuttajien työllistymiseen ja yrittäjyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota ja löydettävä uusia tapoja toimia yhdessä asiakkaiden kanssa. Tietoa ja vuorovaikutusta Ongelmia ilmenee erityisesti niissä tilanteissa, joissa maahanmuuttajataustaiset kokevat, etteivät he saa riittävästi tietoa tai ettei heihin suhtauduta kunnioittavasti viranomaisten taholta. Sen sijaan vaikuttaa siltä, että vaikeista asioista (esimerkiksi somalien autojen rikkomiset) huolimatta, luottamusta on mahdollista rakentaa, jos tahtoa tähän löytyy. Maahanmuuttajat eivät useinkaan koe tarvitsevansa sen enempää tai erityisempiä palvelua kuin mitä kantaväestölle on tarjolla, mutta he toivovat tulevansa asiallisesti kohdelluiksi palvelujen käyttäjinä. Osa heidän kohtaamistaan vaikeuksista on selkeästi rakenteellisia, kuten korkea työttömyys, mutta moniin ongelmiin on mahdollista löytää ratkaisuja, mikäli halukkuutta vuorovaikutukseen on. Tämä asettaa varsinkin johtavissa asemissa olevien työhön uusia haasteita, kun vuorovaikutuksen muotoja ja vaikeaksi koettuja asioita tuodaan käsittelyyn tilanteessa, jossa osapuolet kokevat muutokset vastentahtoisiksi. Kyselyn tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että tämän suhteen Lieksassa on paljon saavutettavissa. 10
11 6 KIRJALLISUUS Kela (2015) Muissa elämäntilanteissa. Kiuru, Berit (2014) Maahanmuuttajien oikeus sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon: politiikat ja käytäntö Suomessa. Euroopan muuttoliikeverkoston julkaisuja. Kuusela, Annika (2014) Tilastoselvitys maahanmuutosta Itä-Suomessa. Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala. Ely-keskus. keskus.fi/documents/10191/57952/tilastoselvitys+maahanmuutosta+it%c3%a4-suomessa/efbb0ca5-8b0d-49e9-891f-9f61b54f1ea9 Uusikylä, Petri, Puurtinen, Sari, Terävä, Eeva & Kinnunen, Katri (2010) Maahanmuuttajat kuntalaisina. Selvitys maahanmuuttajien elämäntilanteesta ja palveluista Itä-Suomessa Väinämö, Jouki (2014) Joensuussa aloittaa klinikka paperittomille ihmisille. Yle Uutiset. 11
Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö
Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman
ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta
ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta Tulosten vertailu: 0,, 2.. Kko Kunnan palvelujen hoito koettu hyväksi Parantumista verrattuna 0/ Sairaan-/terveydenhoitajan vastaanotto Kouluterveydenhuolto Joukkoliikennepalvelut
Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta
Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta ARTTU-Kuntalaiskyselyt syksyllä 2008 ja 2011 Marianne Pekola-Sjöblom, Kuntaliitto Kunnallisten palvelujen käyttö kyselyyn vastanneiden kuntalaisten
Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus
Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus Anita Salonen Hämeen ELY-keskus Hämeen ELY-keskus 20.4.2016 1 Maahanmuutto Maahantulosyiden perusteella: Työperusteiset muuttajat Perheperusteiset muuttajat
Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009
Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3
Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista
Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:
Oululaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin. ARTTU2 kuntalaiskyselyn tuloksia
Oululaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin ARTTU2 kuntalaiskyselyn tuloksia Kirjasto- ja kulttuuripalvelut, äitiys- ja lastenneuvolat sekä jätehuolto ja kierrätystoiminta parhaiten hoidettuja kuntapalveluita
Maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen. Pakolaiskoordinaattori Anja Sarasoja Ohjaaja Guure Huubow
Maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen Pakolaiskoordinaattori Anja Sarasoja Ohjaaja Guure Huubow Lieksalaiset asukkaat Lieksassa asukkaita n. 12 200 henkilöä Ulkomaalaistaustaisia kuntalaisia yli 500henkilöä
VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016
YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 49 vastaanottokeskuksessa
Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor
Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor MAAHANMUUTTAJAT UUDESSA OULUSSA 2011 Vieraskieliset - suomalaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame 5 013 henkilöä Ulkomaalaiset henkilöt, joilla
Vaikeavammaisten päivätoiminta
Vaikeavammaisten päivätoiminta Kysely vaikeavammaisten päivätoiminnasta toteutettiin helmikuussa 08. Sosiaalityöntekijät valitsivat asiakkaistaan henkilöt, joille kyselyt postitettiin. Kyselyjä postitettiin
Monikulttuurinen Lieksa Projekti. Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulu Saara Hiltunen
Monikulttuurinen Lieksa Projekti Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulu Saara Hiltunen Toimijat ja rahoittajat Lieksan vetovoimaisuus Lieksa ikääntyy Lieksa on nopeiten ikääntyvä kaupunki Euroopassa Väestökato
Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut. Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012
Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012 Maahanmuuton tilannekuva (1) Ennätysmäärä kansainvälistä suojelua hakevia; 32 400 saapui 2015 Valtaosa Irakista
Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM
8.4.213 HM Sisällys Johdanto 1 Torit ja torikauppa 42 1. Kokonaisarvosana 2 Urheilu ja pelikentät 43 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Sisäliikuntatilat 44 3. Tyytyväisyys asuinkuntaan:
Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015 Tulosjakaumia ARTTU2- tutkimuskunnista 2015
Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015 Tulosjakaumia ARTTU2- tutkimuskunnista 2015 *Arviot palvelujen hoidosta (palvelutyytyväisyys) *Arviot palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Marianne
Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi
Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.
Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.
Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.2016 Turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset (Laki kotoutumisen edistämisestä,
Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 TURVAA JA SUOJAA
Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 Termistö Siirtolainen/maahanmuuttaja Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan paremman elämän toiveen, työn, opiskelun tai ihmissuhteen perusteella Turvapaikan
Aikuiskoulutustutkimus 2006
Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui
Kuntapalvelut Tuusulassa vuonna 2011 8.11.2011
.. Sisällys Johdanto 1 Urheilu ja pelikentät 2 1. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Sisäliikuntatilat 3 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Palveluryhmäkohtaiset indeksit Uimahallit 3. Palvelutyytyväisyys
Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA
Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA 1. Johdanto Marraskuussa 2002 julkistetussa tutkimuksessa Arvon mekin ansaitsemme yhtenä tutkimuskohteena
Sipoo. Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä. Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 2011
Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 2011 Suomen Kuntaliitto: Marianne Pekola-Sjöblom Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä Sipoo Kunta 2011 Kaikki kunnat
Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.
Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.
Kielibarometri mittaa kuinka hyvin kielivähemmistö saa palveluita omalla kielellään kotikunnassaan. Tutkimus kattaa kaikki kaksikieliset kunnat.
Kielibarometri 14.. Yhteenveto Kielibarometri tuloksista Kielibarometri mittaa kuinka hyvin kielivähemmistö saa palveluita omalla kielellään kotikunnassaan. Tutkimus kattaa kaikki kaksikieliset kunnat.
Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa
Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa Anne Ågren Suomen kielen hallintoalueen kehittäjä Heinäkuu 2014 Sisällysluettelo Tausta, tarkoitus ja toteutus Vastausprosentti Toiminnat
Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset
Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa
Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä
RAPORTTI 1/6 Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä Vanhempainyhdistyksissä tehdään monenlaista vaikuttamistyötä lasten koulu- ja päiväkotiympäristön ja ilmapiirin parantamiseksi. Oman koulun lisäksi
Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK
Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten
Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö
Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosyhteenveto Tulosten käyttö Julkisen esiintymisen määrä ja kanavat Millä tavoin olet itse esiintynyt julkisuudessa asiantuntijaroolissa?
Haluan itse päättää asioista niin pitkälle kuin se on mahdollista - Vammaisten lasten kokemuksia ja ideoita osallisuudesta
Haluan itse päättää asioista niin pitkälle kuin se on mahdollista - Vammaisten lasten kokemuksia ja ideoita osallisuudesta Projektisuunnittelija Heli Ronimus, Espoon kaupunki Osallisuuden varmistaminen
VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO
YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.
TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet
TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Yleistä Toteutettiin vuosien 2013-2015
Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä
Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus
ALPO-HANKKEIDEN NEUVONTA MAAHANMUUTTAJILLE. Kooste ALPO-rekisteristä vuosilta 2011, 2012 ja 2013 Koonnut Minna Hallikainen, Pointti-hanke 21.5.
ALPO-HANKKEIDEN NEUVONTA MAAHANMUUTTAJILLE Kooste ALPO-rekisteristä vuosilta 2011, 2012 ja 2013 Koonnut Minna Hallikainen, Pointti-hanke 21.5.2014 ALPO-rekisterin käyttäjät 2011 yhteensä 10 hanketta (ALIPI,
Kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Ensin huudetaan ja sitten halataan! Pasi Laukka, 17.12.2015
Kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Ensin huudetaan ja sitten halataan! Pasi Laukka, 17.12.2015 Kotouttaminen Alkaa jo vastaanottokeskuksissa -infot, alkukartoitus, osaamisenkartoitus Työvoimapoliittiset
Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua?
Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? STTK:N TULEVAISUUSLUOTAIN Tavoitteena on hakea tuoreita näkemyksiä vuoden 2012 kunnallisvaalien ohjelmatyötä varten sekä omaan edunvalvontaan. Luotaus oli avoinna
Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa?
Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa? VAIKO-projekti, Lapin ELY-keskus Mirva Petäjämaa MAKO-verkostojen kokoukset 12. - 13.9.2012 Strategian rakenneluonnos Esipuhe NYKYTILA *Lappi maahanmuuton
Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015
Liite Kuntaliiton tiedotteeseen 19.11.2015 Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015 Postikyselyn toteutusajankohta: maalis-toukokuu 2015. Kyselyn kohdekunnat: 40 (+2) kuntaa. Kyselyn
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.
ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET
ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET Itäuusmaalaiset kunnat, Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitos järjestivät turvallisuuskyselyn maaliskuussa 2016.
Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta
Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta
Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA
Pakolaiset tarvitsevat kodin. Termistö Siirtolainen Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan työn, opiskelun, ihmissuhteen tms. perusteella tavoitteena parempi elämä, uudet kokemukset, avioliitto
Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy
Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa
Osatuloksia ARTTU2 -tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015
Osatuloksia ARTTU2 -tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015 Postikyselyn toteutusajankohta: maalis-toukokuu 2015. Kyselyn kohdekunnat: 40 (+2) kuntaa. Kyselyn kohdejoukko: 31 50 kuntalaista (1v täyttäneet,
EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT
EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...
OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT
OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT Valtakunnallinen maahanmuuttotyön koordinaatiotapaaminen Oulussa 18-19.03.2010 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki 2 Oulun kaupungin rooli maahanmuuttopolitiikassa
HYVÄT VÄESTÖSUHTEET. Liite 2. Pilottikuntiin suunnatun kyselyn laajemmat tulokset
Liite 2. Pilottikuntiin suunnatun kyselyn laajemmat tulokset Sisällys Johdanto: 3 Vastaajien taustatiedot: 5 Näkemys omasta naapurustosta: 14 Vastaajien mahdollisia huolenaiheita: 22 Itse koettu syrjintä:
Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu
Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu Maahanmuuttaja on yksilö! lähtömaa etninen ryhmä perhetausta, perhetilanne ikä (Suomeen tultaessa, nyt) maaseutu
Ikäihmisten palvelusuunnitelma
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman
Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut. Annukka Muuri 18.11.2014
Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut Annukka Muuri 18.11.2014 Maahanmuuttajataustaiset oppilaat Maahanmuuttajaoppilaiden määrä on kasvanut seitsemässä vuodessa noin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 44 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto paperittomien siirtolaisten terveyspalveluja koskevasta ponnesta HEL 2012-013915 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle
Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm % , ,4. ARTTU-Tutkimuskunnat. Siilinjärvi.
Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 20 Suomen Kuntaliitto: Marianne Pekola-Sjöblom Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä Äänekoski Kunta 20 Kaikki kunnat
Kuntakohtaisia tulosjakaumia 2015 sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelutyytyväisyydestä ja saatavuudesta ja saavutettavuudesta
Kuntakohtaisia tulosjakaumia 2015 sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelutyytyväisyydestä ja saatavuudesta ja saavutettavuudesta ARTTU2-tutkimusohjelman Kuntalaistutkimus 2015 Terveyspalvelujen summamuuttuja
Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto
Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Kyselytutkimuksen tausta Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ
ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ 17.10.2012 Eeva Kostiainen Kaupunkitutkimus TA Oy Liikkuvuus asunnottomuuden ja asuntokannan välillä Tutkimuksen lähtökohtia Kattava kvantitatiivinen rekisteritutkimus
Helsingin kaupungin palveluita maahanmuuttajavanhemmille. Maija Melo Projektisuunnittelija maija.melo@hel.fi 040 705 4329
Helsingin kaupungin palveluita maahanmuuttajavanhemmille Maija Melo Projektisuunnittelija maija.melo@hel.fi 040 705 4329 KYKY-hanke (1.9.2015-31.10.2017) Opetusviraston ESR-rahoitteinen projekti, joka
MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ
MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...
Miten vaikuttaa maahanmuuttajien terveyteen ja hyvinvointiin? SOTERKOn tutkimuspäivä: Vaikuttavuus: Yksilöön vai yhteisöön?
Miten vaikuttaa maahanmuuttajien terveyteen ja hyvinvointiin? SOTERKOn tutkimuspäivä: Vaikuttavuus: Yksilöön vai yhteisöön? 5.2.2016 Päivikki Koponen 1 Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus
Kysely sähköisten palveluiden käytöstä Pudasjärvellä
Raportti 1 (13) Kysely sähköisten palveluiden käytöstä Pudasjärvellä Vastaajien perustiedot Kyselyn tarkoituksena oli selvittää, miten pudasjärveläiset käyttävät sähköisiä palveluita ja mitä palveluita
VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset
VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...
KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen
KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.
PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA
PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti
Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta
Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä
KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012 Asukastyytyväisyystulokset Forssa FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM
KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 212 Asukastyytyväisyystulokset 1212 FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM KAPA Kaupunki ja kuntapalvelut 212 ssa Taustaa Kaupunki ja kuntapalvelut tutkimuksen eli KAPAn
Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.
Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta
Minun arkeni. - tehtäväkirja
Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi
Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL
Sosiaalinen hyvinvointi Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi: Osallistuminen: Järjestö- ja yhdistystoimintaan osallistuminen Suomen ja lähtömaan tapahtumien seuraaminen Äänestäminen
Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma
Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Eveliina Rautava Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...
Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella
Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus 14.1.215 Villiina Kazi Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat keskittyvät
Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012
Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk) 2009-2012 1. Pientyöpaikkojen työkyvyn tukemisen ja työterveyshuoltoyhteistyön
CADDIES asukaskyselyn tulokset
CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 7/2002 15.3.2002 Pakolaisten asuttaminen Suomessa 1994-2001 Kuntien pakolaisille osoittamat asunnot 1994-2001 700 600 500 Aravavuokra-as.
Terveyspalvelujen tulevaisuus
Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen
Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto
Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen
Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, 2010 2010 Monikulttuurinen työ
Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010 Monikulttuurinen työ Setlementti Louhela ry 7 jakautuu Päätavoite 1. Osatavoite: MONIKULTTUURISUUS ON OSA SETLEMENTTI LOUHELAN KANSALAISTOIMINNAN
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan
Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi
Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...
Työpaikkaväkivallan yleisyys kyselytutkimusten valossa
Työpaikkaväkivallan yleisyys kyselytutkimusten valossa Väkivalta työpaikalla - entä sen jälkeen? 20.11.2013 Reino Sirén Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Tietolähteitä väkivallan kokemisesta, myös työpaikkaväkivallasta:
KUNTAPALVELUT ASUKKAIDEN ARVIOIMINA ESPOOSSA VUONNA 2006. Tutkimuksia 283/2006 Heikki Miettinen
KUNTAPALVELUT ASUKKAIDEN ARVIOIMINA ESPOOSSA VUONNA 2006 Tutkimuksia 283/2006 Heikki Miettinen Sisällys Johdanto 1 1. Yeinen kehitys, indeksit 3 2. Palvelutyytyväisyys palveluryhmittäin vuonna 2006 5 3.
PALVELUITA JA PIENYRITTÄJYYTTÄ KYLILLE Palvelutarpeen kartoitus
PALVELUITA JA PIENYRITTÄJYYTTÄ KYLILLE Palvelutarpeen kartoitus Palveluita ja pienyrittäjyyttä kylille -hankkeen aikana Posiolla on toteutettu laaja palvelutarpeen kartoitus. Palvelutarpeen arviointi toteutettiin
PERUSTIETOLOMAKE Tuo täytetty lomake mukanasi haastatteluun
1 Alla on työhön, koulutukseen, omiin suunnitelmiisi ja elämäntilanteeseesi liittyviä kysymyksiä. Pohdi kysymyksiä etukäteen vaikka et niihin kaikkiin vastaisikaan. Etukäteen mietityt asiat helpottavat
Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta
Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mikä on ETNO? Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama,
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tieto- ja viestintätekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja
JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tieto- ja viestintätekniikan ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Amanda Nygård Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...
Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa
Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen
HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?
HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.
Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta
Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen seminaari 15.3.2016
LAATUKÄSIKIRJA. www.tulkkauspalvelut.fi
LAATUKÄSIKIRJA 2015 www.tulkkauspalvelut.fi SISÄLLYSLUETTELO Tulkkauspalvelun esittely 2 Toiminnan kuvaus 3 Tulkkimme & kielet 4 Laatu ja laadun mittaaminen 5 Yhteystiedot 6 TULKKAUSPALVELUN ESITTELY Oulan
Tutkimus 2: Informaatiota ja palveluita suomeksi
Tutkimus 2: Informaatiota ja palveluita suomeksi Österåkerin kunta kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen ensimmäisestä tammikuuta 2010. Silloin tehtiin tarvekartoitus joka on ollut pohjana suomenkieliseen
Kaupunki- ja kuntapalvelut Lahdessa 2017 (N=745)
Kaupunki- ja kuntapalvelut Lahdessa 2017 (N=745) Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tarkoitus: selvittää asukkaiden mielipiteitä kuntapalvelujen toteuttamisesta. Osa yhdistymisen arviointia. Kyselyaineisto
Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)
Seinäjoen opetustoimi Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, koulu työyhteisönä Koulu työyhteisönä 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten yhteistyö koulussanne toimii opetushenkilöstön
Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma
Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma Ari Antikainen & Hanne Laukkanen Joensuun yliopisto email: ari.antikainen(at)joensuu.fi
KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat. Tiedotustilaisuus Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta
KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat Tiedotustilaisuus 21.3.2017 Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TAVOITE Kytkeytyy osaksi sisäisen
Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.
Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016 Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh:0503256450 4.3.2016 Maahanmuutto on siirtymä Valtava sosiokulttuurinen muutos,
Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön
Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön 3.5.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen
Lasten ja Nuorten ohjelma
Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten
Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund
Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014
Monikulttuurinen kirjasto - kirjasto muutosagenttina naisten elämässä. Marjut Pohjalainen Pori 1.3.2016
Monikulttuurinen kirjasto - kirjasto muutosagenttina naisten elämässä Marjut Pohjalainen Pori 1.3.2016 Lukuja Tampereen asukasluku n. 225 000 (2016) Hervannan (1973) Tampereen tytärkaupungin asukasluku
VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan?
VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? Erilaisia maahanmuuttajia Työperäinen maahanmuutto sekundäärimaahanmuuttajat Pakolaiset Turvapaikanhakijat