Työllisyyden kuntakokeilu Jyväskylä, Muurame, Jämsä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työllisyyden kuntakokeilu Jyväskylä, Muurame, Jämsä"

Transkriptio

1 Työllisyyden kuntakokeilu Jyväskylä, Muurame, Jämsä

2 KUNTAKOKEILU PÄHKINÄNKUORESSA Tarkoitus vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä ja kehittää kunnille oma työllisyydenhoidon malli Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton käynnistämä Jyväskylän, Jämsän ja Muuramen yhteishanke (koko maassa yhteensä 26 hanketta) Toiminta-aika Hallinnoijana Jyväskylän kaupunki Hankkeen kokonaisrahoitus n. 6,5 M ( ), josta kuntien osuus 1,625 M

3 KOHDERYHMÄ Henkilöt, jotka ovat saaneet 500 pv työttömyysetuutta työttömyyden perusteella Vähintään 12 kk työttömänä olleet henkilöt Työttömyyden kertymää koskeva edellytys tarkoittaa, että kohderyhmään voi kuulua henkilöitä, jotka ovat työnhakijoina (esim. välityömarkkinoilla palkkatuetussa työssä) työttöminä työnhakijoina työllistymistä edistävissä palveluissa (esim. työkokeilu) ainoastaan kunnan asiakkaina (toimeentulotukea saavat, jotka eivät ole ilmoittautuneet työnhakijoiksi)

4 Kuntakokeilu työllisyydenhoidon kentällä

5 Rakenne

6 TÖIHIN!-PALVELUN TOIMINTALINJAT Työllistymisen edistäminen Yrittäjyyden ja projektityön edistäminen Yritys- ja työnantajayhteistyö Vaikuttamis- ja kehittämistyö 6

7 TÖIHIN!-PALVELUN ORGANISAATIO Palveluvastaava Töihin!-palvelu Jyväskylä Työllistymisen edistäminen Yrittäjyyden edistäminen Yritysyhteistyön edistäminen Vaikuttamis- ja kehittämistyö Kuntakokeilu: 2 yrityskoordinaattoria 9 työhönvalmentajaa Tavoite: + 3 työntekijää Sovatek-säätiö: 2 työhönvalmentajaa Yrittäjyysvalmentaja Katulähetys: Työhönvalmentaja Jämsä Työllistymisen edistäminen Yritysyhteistyön edistäminen Vaikuttamis- ja kehittämistyö Kuntakokeilu: Yrityskoordinaattori 3 työhönvalmentajaa Töihin!-palvelu Muurame Työllistymisen edistäminen Yritysyhteistyön edistäminen Vaikuttamis- ja kehittämistyö Kuntakokeilu: Yrityskoordinaattori Työhönvalmentaja 7

8 TÖIHIN!-PALVELUN TOIMINTALINJAT Töihin!-palvelu Työllistymisen edistäminen Yrittäjyyden ja projektiosaamisen edistäminen Yritys- ja työnantajayhteis työ Vaikuttamis- ja kehittämistyö Ohjaus ja aktivointi, urasuunnittelu, vastuu Työllistyminen avoimille työmarkkinoille Työhönvalmennus, uuden työpaikan synnyttäminen Ammatillisen osaamisen vahvistaminen /Toppis Työnhaku-klubi ja vertaisryhmä Koulutukset ja lyhytkurssit Ohjaus ja aktivointi, valmiuksien kartoitus Ryhmävalmennus, lyhytkurssit Liikeidea ja markkinointi Projektiosaaminen ja hanketyövalmiudet Työosuuskuntatoiminta Yrityksen perustamisen esineuvonta Työllistämispalvelut Asiantuntijapalvelut Tuki byrokratian hoitamisessa Työvoimavuokraus Asiakkuushuolto Kumppanuuspalvelut Työ- ja elinkeinoelämän kehittäminen Asiakasohjauksen kehittäminen Tutkimus / gradut ja opinnäytetyöt Vaikuttaminen / eri työryhmät Koulutustarjonta, seminaarit Konsulttipalvelut 8

9 ASIAKASTYÖN LOHKOT JA ERITYISOSAAMINEN Alle 30 v. asiakkaat työkokemus, opiskelu- tai työpaikka Yli 30 v. asiakkaat työpaikka tai ammattivaihto kotoutuminen, opiskelu- tai työpaikka Ostopalveluorganisaatiot ohjautuminen välityömarkkinoille ja sieltä eteenpäin Yritystoiminta, hankeosaa minen yrittäjyys, osuuskuntatoiminta tai projektityö Maahanmuuttajaasiakkaat Työssäoppivat asiakkaat ammatillisen osaamisen vahvistaminen tai pätevöityminen Työnantaja-asiakkaat

10 TÖIHIN!-PALVELUN TAVOITTEELLISUUS Työllistyminen avoimille työmarkkinoille Valmennuksen keinoin uuden työpaikan synnyttäminen Yritystoiminnan tai projektityön aloittaminen Ammatillisen koulutuksen aloittaminen tai työssä oppiminen Ohjautuminen ostopalveluorganisaatioihin Ohjautuminen muihin palveluihin 10

11 ASIAKASTYÖN PROSESSI YRITYS- ja TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ Aktivoituminen ja työllistyminen avoimille Yritystoiminta tai projektityö Työnhakija Töihin!-palvelu Ohjaus ja aktivointi, kurssit ja koulutus, yksilö- ja ryhmävalmennus Ammatillinen koulutus ja opiskelu Valmennus yrityksessä ja uusi työpaikka Ostopalveluorganisaatiot Ohjaus- ja kuntoutustiimi, kuntouttava työtoiminta Arviointi, eläkeselvitykset, muut palvelut VERKOSTOYHTEISTYÖ

Olemme edelläkävijöitä työelämän ja työllisyyttä edistävän yritysyhteistyön kehittämisessä. Vaikuttamis- ja kehittämistyö on tärkeä osa toimintaamme.

Olemme edelläkävijöitä työelämän ja työllisyyttä edistävän yritysyhteistyön kehittämisessä. Vaikuttamis- ja kehittämistyö on tärkeä osa toimintaamme. Rakenne Töihin!-palvelu on työllisyyttä edistävä palvelukokonaisuus, jonka perustana on laaja ja tiivis yritysyhteistyö. Tarkoituksenamme on tukea työllistymistä valmentamalla asiakkaita työelämään ja

Lisätiedot

Työllisyyden Kuntakokeilu

Työllisyyden Kuntakokeilu Työllisyyden Kuntakokeilu Kuntakokeilu pähkinänkuoressa Työ-ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton käynnistämä Jyväskylän, Jämsän ja Muuramen yhteishanke (yhteensä 26 hanketta) Toiminta-aika 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 Työvalmennussäätiö Tekevä Matarankatu 4 40100 Jyväskylä Keski-Suomen TE-keskus Cygnaeuksenkatu 1 40101 Jyväskylä MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 JATKOHAKEMUS

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne TE- toimiston terveiset kuntien työllisyyden kehittämiselle Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 16.11.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Lisätiedot

Pekka Stenfors Yrityskoordinaattori

Pekka Stenfors Yrityskoordinaattori Pekka Stenfors Yrityskoordinaattori MIKÄ KUNTAKOKEILU ON? Kuntakokeilun (1.9.2012 31.12.2015) tarkoituksena on löytää uusia paikalliseen kumppanuuteen perustuvia työmarkkinoille soveltuvia malleja rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.2015 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) TYP-aluekierros

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

Rovaniemellä 25.1. 26.2.2016

Rovaniemellä 25.1. 26.2.2016 Yrittäjävalmennus 15 päivää Rovaniemellä 25.1. 26.2.2016 Kokonaiskuva ja valmiudet yrityksen perustamiseen liittyvistä asioista, liikeideasta liiketoimintasuunnitelmaksi sekä liiketoiminnan aloittamiseen.

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu

Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja toimintakyvyn arvioinnit ja eläkeselvittelyt osana pitkäaikaistyöttömien palveluprosesseja Leena-Kaisa Härkönen Työllisyyden kuntakokeilu Jyväskylä, Jämsä, Muurame Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011

Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011 Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011 SOVATEK-SÄÄTIÖ julkisen ja kolmannen sektorin yhteistoimintaorganisaationa Toimitusjohtaja Jussi Suojasalmi SOVATEK-SÄÄTIÖ S osiaalipalvelu O sallistaminen, ohjauspalvelu

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin

Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus Työpaikkojen määrän kehitys Pohjois- Karjalassa Pohjois-Karjalan teolliset työpaikat vähenivät noin 2000:lla Perloksen

Lisätiedot

Mikä ihmeen Opin ovi?

Mikä ihmeen Opin ovi? Neuvonta ja ohjaus minne menet? Itä-Uudenmaan Opin Ovi projektin päätösseminaari Nuorten ja aikuisten ohjaus tulevaisuudessa Itä-Uudellamaalla 1.11.2012 Porvoo Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen

Lisätiedot

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4 15.3.2013 1 Toimikausi 1.9.2012-31.12.2015 TEM hyväksynyt hankehakemukset (ks. www.pori.fi/kk) Rahoitus Satakunnan ELY myöntänyt työllisyyspoliittisen avustuksen TEMin päätöksen mukaisesti Suomessa 26

Lisätiedot

PM Club Jyväskylä. IPMA C tason projektipäällikkövalmennus & IPMA Level C sertifiointi. 25.11.2016 PM Club Jyväskylä joxi.kaaja@pry.

PM Club Jyväskylä. IPMA C tason projektipäällikkövalmennus & IPMA Level C sertifiointi. 25.11.2016 PM Club Jyväskylä joxi.kaaja@pry. PM Club Jyväskylä IPMA C tason projektipäällikkövalmennus & IPMA Level C sertifiointi 25.11.2016 PM Club Jyväskylä joxi.kaaja@pry.fi 2015 Projektiyhdistys ry PM Club Jyväskylä / IPMA C erikoispaketti,

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Kuntakokeilun keskiössä ihminen 24.4.2013 Jyväskylä, Hotelli Rantasipi Laajavuori

Kuntakokeilun keskiössä ihminen 24.4.2013 Jyväskylä, Hotelli Rantasipi Laajavuori Kuntakokeilun keskiössä ihminen 24.4.2013 Jyväskylä, Hotelli Rantasipi Laajavuori Seminaariyleisö otti kantaa erilaisiin työllistämistä koskeviin väitteisiin Ajatusten seinällä. Myös live-kommentointi

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet Luovin kehittämisen välineenä

Kansainväliset hankkeet Luovin kehittämisen välineenä Kansainväliset hankkeet Luovin kehittämisen välineenä Koulutuksen ja nuorison EU-ohjelmat uudistuvat Erasmus+ alkaa 2014, Oulu Anne Tornberg Lyhyesti Luovista Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

Kokkolan Työvoiman Palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Kokkolan Työvoiman Palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintasuunnitelma vuodelle 2011 1 Liite A 6 Kokkolan Työvoiman Palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Jessica Sundström, johtava sosiaalityöntekijä Juha Joki, vastaava työvoimaohjaaja Johdanto Työvoiman

Lisätiedot

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3. Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.2013 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) Työpaja-ammattilaisten

Lisätiedot

Lapin ammattiopistossa

Lapin ammattiopistossa VALMA JA TELMA Lapin ammattiopistossa Mitä on Valma? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) on yhdistetty neljä aiempaa eri kohderyhmille suunnattua valmistavaa, valmentavaa,

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI TE-palvelut aina saatavilla VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 Eija Sokero Palvelujohtaja Te-palvelut Lappi TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista

Lisätiedot

Taidolla tulosta. - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari. 24.9.2015 Keuruu

Taidolla tulosta. - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari. 24.9.2015 Keuruu Taidolla tulosta - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari 24.9.2015 Keuruu Työttömyyden pitkittymisellä on suuri vaikutus julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Yhden prosenttiyksikön työttömyyden alenema

Lisätiedot

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3.

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3. Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä seminaari, Rovaniemi Nykymuutokset haastavat - Kunnan työllistämisvastuu 2015 Työmarkkinatuen rahoitusvastuun

Lisätiedot

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan

Lisätiedot

Erilaiset oppijat teematyöryhmän tapaaminen. Erilaisen oppimisen keskuksessa 6.9.2011 airi valkama

Erilaiset oppijat teematyöryhmän tapaaminen. Erilaisen oppimisen keskuksessa 6.9.2011 airi valkama Erilaiset oppijat teematyöryhmän tapaaminen Erilaisen oppimisen keskuksessa 6.9.2011 airi valkama Erilaisten oppijoidenliitto ry www.erilaistenoppijoidenliitto.fi Valtakunnallinen oppimisvaikeuksisten

Lisätiedot

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella

Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella Rekry Täsmä Muutos 8.10.2014 1 RekryKoulutus Työnantaja tarvitsee uusia ammattitaitoisia työntekijöitä, eikä heitä ole tarjolla työnhakijoina tai lähiaikoina

Lisätiedot

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella

Lisätiedot

Ihan tavallisia asioista? Keinoja asiakkaiden osallisuuden lisäämiseksi

Ihan tavallisia asioista? Keinoja asiakkaiden osallisuuden lisäämiseksi Ihan tavallisia asioista? Keino asiakkaiden osallisuuden lisäämiseksi TYÖPAJA: Mukautetuista opinnoista mukautetuille työmarkkinoille? - Tulevaisuuden visiointia 27.11.2012 Työvoimaoha Kristiina Tuikkanen,

Lisätiedot

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179)

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAINUULAISET VÄLITÖMARKKINAT MURROKSESSA KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAIRA-HANKE Hallinnoija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kesto 2008 2010, optio vuoteen

Lisätiedot

Päivi Kipinoinen

Päivi Kipinoinen YRITYKSEN OMISTAJANVAIHDOSKOULUTUS 8.2.2016 Päivi Kipinoinen YRITYKSEN OMISTAJANVAIHDOSKOULUTUS Työvoimakoulutuksena toteutettava mestari-kisälli toimintamalliin perustuva koulutuskokeilu Toteutusaika

Lisätiedot

OSKU. Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa 1.4.2011 31.3.2013

OSKU. Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa 1.4.2011 31.3.2013 OSKU Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa projekti 1.4.2011 31.3.2013 OSKUssa khi kehitetään uusia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä ja osaamista ja moniasiantuntijuuteen perustuvaa

Lisätiedot

Turun työllisyyspalvelut Työllisyystoimikunta 24.2.2015

Turun työllisyyspalvelut Työllisyystoimikunta 24.2.2015 Turun työllisyyspalvelut Työllisyystoimikunta 24.2.2015 20.2.2015 Esittäjän nimi 1 Pitkäaikais- ja nuorisotyöttömät Turussa 1/2005-12/2014, henkeä Turun pitkäaikaistyöttömien määrä kääntyi nousuun vuoden

Lisätiedot

Palvelusetelillä ostettavat tuetun työllistämisen sosiaalipalvelut. Kuopio Maaninka Rautalampi Siilinjärvi Suonenjoki Tuusniemi

Palvelusetelillä ostettavat tuetun työllistämisen sosiaalipalvelut. Kuopio Maaninka Rautalampi Siilinjärvi Suonenjoki Tuusniemi Palvelusetelillä ostettavat tuetun työllistämisen sosiaalipalvelut Taustaa: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) mahdollistaa kunnille yhden vaihtoehtoisen tavan organisoida ja

Lisätiedot

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, jossa tehdään töitä lapsen

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

seminaari syrjään jätetyistä, sosiaalisesta vahvistamisesta ja osallisuuden lisäämisestä. Kajaani 19.9.2013

seminaari syrjään jätetyistä, sosiaalisesta vahvistamisesta ja osallisuuden lisäämisestä. Kajaani 19.9.2013 seminaari syrjään jätetyistä, sosiaalisesta vahvistamisesta ja osallisuuden lisäämisestä. Kajaani 19.9.2013 Työttömien huoltoa ja vuodesta 2011 VIRTAKuusamo PÄRNÄSEN KORJAAMO hankkeen tavoite on kehittää

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS

ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS Vastaa seuraaviin kysymyksiin valitsemalla itsellesi sopivin vaihtoehto. Avoimiin kysymyksiin voit vastata

Lisätiedot

KEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009

KEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009 KEVÄT- Keski-Suomen välityömarkkinoiden kehittämisohjelma Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009 Projektipäällikkö Hankeasiantuntija Hankearvioija janne.laitinen@jamk.fi taina.era@jamk.fi raija.laaperi@thl.fi

Lisätiedot

NASTOLA 27.8.2013. Alueellinen kehittämispäivä. Tuija Hämäläinen & Susanna Palo

NASTOLA 27.8.2013. Alueellinen kehittämispäivä. Tuija Hämäläinen & Susanna Palo NASTOLA 27.8.2013 Alueellinen kehittämispäivä Tuija Hämäläinen & Susanna Palo Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö OKM:n nimeämän nuorisotyön palvelu-

Lisätiedot

Dialoginen ohjaus Nuorten tuki hankkeessa

Dialoginen ohjaus Nuorten tuki hankkeessa Dialoginen ohjaus Nuorten tuki hankkeessa Avoin ammattiopisto ja Ohjaamo ovat Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Pohjois- Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahden hallinnoiman Nuorten tuki -hankkeen

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

Töihin!-palvelu. Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö. Anu Laasanen 19.5.2011

Töihin!-palvelu. Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö. Anu Laasanen 19.5.2011 Töihin!-palvelu Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö Anu Laasanen 19.5.2011 Töihin! palvelu on toimija työnantajan, asiakkaan ja työhallinnon välillä Perustehtävä Toiminnan tarkoituksena on yrityksissä,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013 Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Liisa Ojala 17.5.2013 Tietoa vakuutuspiiristä Suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan alue = sairaanhoitopiirin alue 20 kuntaa, 200 000 asukasta Viikottain n 3000 palvelukohtaamista,

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

HUMAKohjauskäytäntöjä. Pirkko Mikkonen 15.3.2005

HUMAKohjauskäytäntöjä. Pirkko Mikkonen 15.3.2005 HUMAKohjauskäytäntöjä Pirkko Mikkonen 15.3.2005 HUMAKIN TEHTÄVÄT koulutus korkeakoulutasolla tutkinnot ammatillinen jatko- ja täydennyskoulutus tutkimus- & kehittämis toiminta (HumaQ) opetuksen ja työelämän

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu AMK-OPINNOT Käytännönläheinen korkeakouluvaihtoehto, joka vastaa työelämän tarpeita Opiskelija saa sekä teoreettiset tiedot että käytännön ammattitaidon valitsemaltaan alalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma

Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma 2017-2021 Imetys 10 kunnassa Jyväskylä 16.3.2017 Vieraileva tutkija Kirsi Otronen 21.03.2017 Kirsi Otronen 1 WHO:n uusi suositus v.2025 mennessä 50% lapsista olisi

Lisätiedot

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kun alle 25-vuotias nuori on ollut

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI

TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI Liite G 28 Pohjanmaa TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI Raporttiaika: 1.5.2007-31.12.2010 (Työttömille suunnatut hankkeet) 1. Taustatiedot 1.1 Hankkeen nimi ALMA (Alkava

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen palvelu. Asiakas tarvitsee palvelutarvearvion ja palvelut monialaisesti

Työllistymistä edistävä monialainen palvelu. Asiakas tarvitsee palvelutarvearvion ja palvelut monialaisesti Työllistymistä edistävä monialainen palvelu Kriteeri: Työllistymistä edistävän monialaisen palvelun tarve + alle 25 v. 6 kk työttömyys, 25 vuotta täyttäneillä 12 kk ja 300 pv tmt työttömyyden perusteella

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. infopaketti

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. infopaketti Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke infopaketti Osallisuutta osuuskunnista ESR-hanke Euroopan sosiaalirahaston ja Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama hanke. 1.5.2015-30.4.2018 Hanketoimijat Kiipulasäätiö

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSOHJELMA VUOSILLE 2015 2017

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSOHJELMA VUOSILLE 2015 2017 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSOHJELMA VUOSILLE 2015 2017 (Kuva: Ulla Hintikka) 2 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSOHJELMA VUOSILLE 2015 2017 Sisältö 2 1. Johdanto 3 1.1 Työllisyysohjelma osana Saarijärven

Lisätiedot

Elinkeinopolitiikan ajankohtaiskatsaus työllisyyspalveluista 25.04.2016. hankejohtaja Anne Sandelin

Elinkeinopolitiikan ajankohtaiskatsaus työllisyyspalveluista 25.04.2016. hankejohtaja Anne Sandelin Elinkeinopolitiikan ajankohtaiskatsaus työllisyyspalveluista 25.04.2016 hankejohtaja Anne Sandelin TYÖELÄMÄN ULKOPUOLELLA Nuoret Nuoret alle 30v. työttöminä 3500 hlöä Nuoret yli 300 pvää työttöminä 734

Lisätiedot

22.10.2007 Tiina Leppäniemi Regina Salkovic

22.10.2007 Tiina Leppäniemi Regina Salkovic Työllisyyden nostotalkoot t t Keski-Suomessa 22.10.2007 Tiina Leppäniemi Regina Salkovic 1 Visiomme Menestyvän yrittäjyyden, laadukkaan koulutuksen, kehittyvän työelämän mahdollisuuksia tarjoava Lounais-Pirkanmaa

Lisätiedot

KJY tänään ammatilliseen malliin. 25.11.2009 Sampo Suihko, Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry.

KJY tänään ammatilliseen malliin. 25.11.2009 Sampo Suihko, Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry. KJY tänään ammatilliseen malliin 25.11.2009 Sampo Suihko, Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry. Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry. 2 Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry. 3 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI Kick off 27.3.2017 ELY Areena Yksikön päällikkö Maija Saari TYÖVOIMAKOULUTUS LUKUINA 1 (2) VUOSI TYÖVOIMAKOULUTUS/ HENKILÖT KOULUTUSPÄIVÄT 2013 3336 232 563 2014 3306 272 719

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 9.12.2013 OPPIJAN VERKKOPALVELUT SEMINAARI Sari Ellonen Palvelulupaus Oppijan palvelukokonaisuudessa rakennetaan Koulutuksen sähköistä sivistyskeskusta (), josta löytyvät

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu. Infokirje 3 2.4.2013. Verkostofoorumi Kuntatalolla 25.1.2013. kk Työllisyyden. kuntakokeilu

Työllisyyden kuntakokeilu. Infokirje 3 2.4.2013. Verkostofoorumi Kuntatalolla 25.1.2013. kk Työllisyyden. kuntakokeilu Työllisyyden kuntakokeilu Infokirje 3 2.4.2013 Verkostofoorumi Kuntatalolla 25.1.2013 kk Työllisyyden kuntakokeilu Terveisiä johtoryhmältä! Kuntakokeilu kiinnostaa myös yrityksiä Johtaja Rauno Vanhanen,

Lisätiedot

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)

Lisätiedot

Parempi diili, kuntoutuksesta arjen valintoihin

Parempi diili, kuntoutuksesta arjen valintoihin Parempi diili, kuntoutuksesta arjen valintoihin Mika Paasolainen 28.09.2011 Ketään ei voida pakottaa elämään ihmisarvoista elämää mutta hänet voidaan kohdata ihmisyyttä kunnioittavalla tavalla, joka tarjoaa

Lisätiedot

VOIMAA HOIVAAN II 2011-2013 MIESNÄKÖKULMAA SOTE-ALALLE

VOIMAA HOIVAAN II 2011-2013 MIESNÄKÖKULMAA SOTE-ALALLE VOIMAA HOIVAAN II 2011-2013 MIESNÄKÖKULMAA SOTE-ALALLE VOIMAA HOIVAAN II Voimaa Hoivaan II on osa Valtava -kehittämisohjelmaa, jota Työ-ja elinkeinoministeriö koordinoi Helsingin Diakoniaopisto(Hdo) toteuttajana

Lisätiedot

Miehiä tarvitaan (ja halutaan) enemmän sote-alalle

Miehiä tarvitaan (ja halutaan) enemmän sote-alalle Miehiä tarvitaan (ja halutaan) enemmän sote-alalle 89/11 28 / 3,7 7071 / 49 120 000 VOIMAA HOIVAAN II 2011-2013 MIESNÄKÖKULMAA SOTE-ALALLE Taustalla mm.: PROJEKTIN TAUSTAA Sote-alan segregaatio, miesten

Lisätiedot

Jyväskylän aikuisopisto on 10 000 opiskelijan ja satojen yhteisöjen osaamisen kehittäjä. Aikuisopisto on alueellisesti aktiivinen ja

Jyväskylän aikuisopisto on 10 000 opiskelijan ja satojen yhteisöjen osaamisen kehittäjä. Aikuisopisto on alueellisesti aktiivinen ja Jyväskylän aikuisopisto on 10 000 opiskelijan ja satojen yhteisöjen osaamisen kehittäjä. Aikuisopisto on alueellisesti aktiivinen ja valtakunnallisesti merkittävä toimija, jolla on vuosikymmenien kokemus

Lisätiedot

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Itä-Suomen Ammattitaito ry. Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus

Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus Peppi Saikku Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.-13.4.2011/ Helsinki Mitä tiedetään pitkäaikaistyöttömien kuntoutuksesta? Mitkä asiat selittävät nykyistä tilannetta? Millaisia

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Kaakkois-Suomen ELO seminaari 26.3.2015 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus uudistuu Kyamkissa Periaatteena

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto -

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorisotakuun toimet työpolitiikan saralla Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työttömäksi

Lisätiedot

2. Suoritettava tutkinto ja noudatettavat tutkinnon perusteet, mahdollinen osaamisala ja tutkinnon osat

2. Suoritettava tutkinto ja noudatettavat tutkinnon perusteet, mahdollinen osaamisala ja tutkinnon osat Henkilökohtaistamista koskeva asiakirja 2 ( 7 ) 1. Tutkinnon suorittajan nimi Perustiedot Sukunimi: Opiskelija AIKO Sähköposti: sahkoposti@sahkoposti.fi Etunimet: Taina Puhelin: 0401234567 Syntymäaika:

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on rajat ylittävä taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö. Se kehittää oppimisyhteisöjä kumppanuuden kautta. Kaksitoista

Lisätiedot

Valmentajuuden edistämistä. Valmentajien koulutukseen, osaamiseen ja. Edunvalvontaa

Valmentajuuden edistämistä. Valmentajien koulutukseen, osaamiseen ja. Edunvalvontaa Toiminta-ajatuksen mukaisesti Valmentajuuden edistämistä Valmentajien koulutukseen, osaamiseen ja hyvinvointiin liittyviä asiantuntijapalveluita Edunvalvontaa 2 Valmentajayhdistyksillä erilaiset tavoitteet

Lisätiedot

VÄLITYÖMARKKINOIDEN TYÖPAJA 3 Tutka ja hyvät käytännöt. 29.5.2015 Tampere Minna Palosaari ja Katja Heikkinen

VÄLITYÖMARKKINOIDEN TYÖPAJA 3 Tutka ja hyvät käytännöt. 29.5.2015 Tampere Minna Palosaari ja Katja Heikkinen VÄLITYÖMARKKINOIDEN TYÖPAJA 3 Tutka ja hyvät käytännöt 29.5.2015 Tampere Minna Palosaari ja Katja Heikkinen Missä valo-valmennusta? Vuodesta 2009 Rauman Seudun Katulähetys ry:ssä 2014-2016 RAY:n rahoittama

Lisätiedot

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Marja Perälä, toimistonjohtaja 1 Maahanmuuttajien palveluun sovellettavat lait ja ohjeet Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) - kotoutumislaki voimaan

Lisätiedot

Kotoutumiskoulutus tänään

Kotoutumiskoulutus tänään Kotoutumiskoulutus tänään AVI 12.4.2016 Paula Frantti-Niemelä Rovalan setlementti ry / Rovala-Opisto paula.frantti-niemela@rovala.fi Yleistä Rovala-Opistosta Rovala-Opisto on vuonna 1954 perustettu Rovalan

Lisätiedot

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ympäristötieto, -kasvatus ja -toiminta Ympäristöasioiden hallinta sekä materiaali- ja energiatehokkuus TOIMINTA-AJATUS Vanamo-hanke edistää ja tukee Päijät-

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI

OPISKELIJAN ARVIOINTI OPISKELIJAN ARVIOINTI 26.3.2013 Jyväskylä Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

Leila Mukkala projektipäällikkö

Leila Mukkala projektipäällikkö SenioriKaste-hanke Leila Mukkala projektipäällikkö p Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen Toimintalinja 3. Kuntouttavan

Lisätiedot

Hallinnonalojen välinen yhteistyö työelämän kehittämisessä 3.11.2010

Hallinnonalojen välinen yhteistyö työelämän kehittämisessä 3.11.2010 Hallinnonalojen välinen yhteistyö työelämän kehittämisessä 3.11.2010 TEM, Työmarkkinaneuvos Teija Felt Tulevaisuuskatsaus, TEM 2010 Kohotetaan työvoiman osaamista seuraavilla toimilla: Sisällytetään elinikäisen

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen

Lisätiedot

Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen

Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen Hankeaika 2013 2014 Kohderyhmänä ovat pienet kehityskykyiset, kasvuhaluiset, pirkanmaalaiset

Lisätiedot

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään.

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Tulosten levittäminen ja juurruttaminen Tuotekehitystyön kautta rakentuu Suunto projektin tuetun työvoimakoulutuksen malli Vahva alku tuen ja ohjauksen

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta. Raahe

Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta. Raahe Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta Raahe 31.5.2017 Asiakaslähtöisen yrityskehittämisen kokonaisuus Konsultit/yksityiset palveluntarjoajat Rahoittajat & kehitysinstrumentit Kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta ESR

Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta ESR Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta ESR Kaakkois-Suomen ELO-seminaari 26.3.2015 Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö Projektin tavoitteet Projektin tavoitteena on rakentaa Saimaan

Lisätiedot

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Nina Eskola,

Lisätiedot