Viiman Tila Oy:n sikalan laajentamista koskeva hakemus, Salo. Kurajoentie 18, Pertteli Y-tunnus:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viiman Tila Oy:n sikalan laajentamista koskeva hakemus, Salo. Kurajoentie 18, 25370 Pertteli Y-tunnus: 2162635-2"

Transkriptio

1 Etelä-Suomi Päätös Nro 57/2010/3 Dnro ESAVI/356/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA HAKEMUS Viiman Tila Oy:n sikalan laajentamista koskeva hakemus, Salo Viiman Tila Oy Kurajoentie 18, Pertteli Y-tunnus: Hakemus koskee lihasikalan laajentamista. Voimassa olevassa Perttelin kunnan myöntämässä ympäristöluvassa on eläinsuojaan myönnetty lupa sijoittaa 900 lihasikaa. Toiminnanharjoittaja hakee lupaa nykyisen sianlihantuotannon jatkamiseen ja toiminnan laajentamiseen. Laajentamisen jälkeen tilalla on tarkoitus pitää enintään lihasikaa. Laajennettu toiminta on suunniteltu aloitettavaksi vuoden 2014 loppuun mennessä. VIRANOMAISTA KOSKEVA MERKINTÄ Hakemus on tullut vireille Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa Alueelliset ympäristökeskukset on lakkautettu Valtion aluehallinnon uudistamista koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (903/2009) 4 :n 1 momentin mukaan ympäristölupavirastoissa ja alueellisissa ympäristökeskuksissa vireillä olevat asiat, jotka aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) nojalla kuuluvat aluehallintovirastoille, siirtyivät vastaavalle alueellisesti toimivaltaiselle aluehallintovirastolle. Ympäristönsuojelulain mukaisena valvontaviranomaisena toimii Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Viiman Tila Oy:n eläinsuoja on ympäristölupavelvollinen ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentin ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohdan 11 a) perusteella. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh fax kirjaamo.etela@avi.fi YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE Helsingin toimipaikka Asemapäällikönkatu 14, Helsinki PL 115, Helsinki fax ymparistoluvat.etela@avi.fi

2 Etelä-Suomen aluehallintovirasto on asiassa toimivaltainen lupaviranomainen ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 5 :n 1 momentin kohdan 11 a) perusteella ja YSL 31 :n 4 momentin perusteella. Eläinsuoja on laajennuksen jälkeen IPPC-kokoluokan sikala (enemmän kuin paikkaa tuotantosioille, IPPC direktiivi 2008/1/EY). TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA SOPIMUKSET ALUEEN KAAVOITUSTILANNE ELÄINSUOJAN SIJAINTIPAIKKA JA YMPÄRISTÖ Perttelin ympäristö- ja lupalautakunnan myöntämä ympäristölupa Tila on liittynyt ympäristötukijärjestelmään, voimassa oleva sopimuskausi on Sikalakiinteistö sijaitsee maatalousvaltaisella haja-asutusalueella. Alueella ei ole voimassa olevaa yleis- tai asemakaavaa. Salon seudun maakuntakaavassa kiinteistö on kaavoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (kaavamerkintä M). Maakuntakaava on vahvistettu Eläinsuoja sijaitsee Salon kaupungissa Tattulan kylässä tilalla Haapaniemi, kiinteistörekisteritunnus Alue kuuluu Uskelanjoen vesistöalueeseen (25) ja Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren (3) vesienhoitoalueeseen. Lähin vesiuoma Kurajoki kulkee 200 metrin päässä eläinsuojasta etelään. Eläinsuoja ei sijaitse tärkeäksi luokitellulla pohjavesialueella. Lähin I-luokan Tattulan pohjavesialue ( ) sijaitsee noin 2,6 kilometrin päässä eläinsuojasta etelään. Sikalan ympärillä on peltoa ja metsää. Lähimmät neljä asuinrakennusta sijaitsevat noin metrin etäisyydellä sikalarakennuksista. Lähin toinen sikatila sijaitsee noin 1 km:n päässä koillisessa. Pohjoiseen Kuusjoen taajamaan ja etelään Tattulan kylään on molempiin matkaa noin 3 km. Sikalarakennusten välittömässä läheisyydessä ei sijaitse häiriintyviä luontokohteita, luonnonsuojelualueita eikä erityisiä asumiseen ja elinkeinoihin liittyviä mahdollisesti häiriintyviä kohteita. Ilmatieteen laitoksen mukaan alueella vallitsevat tuuliolosuhteet ovat pääosin etelänpuoleisia. Haapaniemen tilan tilakeskukseen on suunniteltu rakennettavaksi biokaasulaitos. Lounais-Suomen ympäristökeskus on antamallaan päätöksellään nro YLO 84, dnro LOS-2009-Y myöntänyt ympäristöluvan Viiman Bioenergia Oy:n biokaasulaitoksen toiminnalle. 2

3 ELÄINSUOJAN TOIMINTA Lannan varastointi Lannan levitys Ympäristöluvan mukaan Viiman Bioenergia Oy saa vastaanottaa ja käsitellä biokaasulaitoksessa liete- ja kuivalantaa sekä vihermassaa yhteensä enintään tonnia vuodessa. Hakemuksen mukaan biokaasulaitos on tarkoitus toteuttaa kahdessa vaiheessa siten, että ensimmäisessä rakennusvaiheessa biokaasulaitoksen käsittelykapasiteetti olisi tonnia vuodessa. Tilakeskuksen vanhimmassa eläinsuojassa on tilaa noin 300 lihasialle. Sikala on peruskorjattu vuonna Toinen sikalarakennus on rakennettu vuonna 2000 ja siinä on kaksi 310 sian osastoa. Laajennuksen myötä olemassa olevien sikalarakennusten pohjoispuolelle rakennetaan uusi paikkainen eläinsuoja, joka osastoidaan noin 200 sian osastoihin. Uusi eläinsuoja varustetaan osaritiläkarsinoin ja se toimii lietelantaperiaatteella. Eläinten ruokinnassa tullaan käyttämään optimointiohjelmaa, jolla ehkäistään ylimääräisten ravinteiden käyttäminen ja joka vähentää ympäristökuormitusta. Sianlihan tuotanto tulee laajennuksen jälkeen olemaan vuodessa noin kg. Tällä hetkellä lietelanta varastoidaan kolmessa betonirakenteisessa lietesäiliössä, joiden yhteistilavuus on m 3. Lietekuilujen tilavuus on 126 m 3. Lietekuilut toimivat imulannanpoistolla. Vanhimmassa sikalassa on vapaasti virtaava lietekuilu. Lietesäiliöt täytetään päältäpäin. Eläinsuojien tuottaman lietelannan varastointiin toteutetaan yhteistilavuudeltaan m 3 :n lietelantavarastot. Uudet lietelantavarastot, vähintään m 3, rakennetaan sikaloista erikseen noin 300 metrin etäisyydelle ja tullaan kattamaan kelluvalla kevytkatteella. Vaihtoehtoisesti lanta voidaan toimittaa biokaasulaitokseen käsiteltäväksi ja varastoitavaksi. Tällöin lanta varastoidaan laitoksella, eikä sikalan nykyisten varastotilavuuksien lisäksi rakenneta uutta varastointikapasiteettia. Käsitelty lanta otetaan vastaan laitokselta suoraan peltoon levitettäväksi. Lanta tai biokaasuprosessin jälkeinen mädäte pyritään levittämään kokonaan keväisin ennen kevätkylvöjä. Mikäli tämä ei sääolosuhteiden tms. takia ole kokonaan mahdollista, niin levitys voi osittain tapahtua myös kasvukauden tai syksyn aikana ( välisenä aikana). Levityksessä käytetään joko letkulevitystä tai multaavaa sijoitustekniikkaa. Letkulevityksen jälkeen maa mullataan joko muokkaamalla, kyntämällä, kylvömuokkauksella tai vastaavalla tavalla välittömästi levityksen jälkeen. 3

4 Levitykseen käytettävissä oleva peltoala on 250 hehtaaria, josta omaa peltoa on 101 hehtaaria ja vuokrapeltoa 149 hehtaaria. Vuokrapellot sijaitsevat 3 km:n (40 ha), 10 km:n (82 ha) ja 20 km:n (17 ha) etäisyydellä eläinsuojista. Lantaa ei levitetä pohjavesialueille. Levitysmäärät ja lohkot joille levitetään määräytyvät ravinnemäärätarpeen, viljelysuunnitelman ja ympäristötukiehtojen mukaan. Toiminnanharjoittaja esittää laajennetulle toiminnalle tarvittavan levitysalan ennen toiminnan aloittamista. Öljysäiliöt ja kemikaalien varastointi Vedenhankinta Tilalla on kolme polttoainesäiliötä, joiden tilavuudet ovat 3 000, ja litraa. Säiliöt on varustettu lukituksella. Tilalla on muita öljytuotteita enintään 400 litraa, jotka säilytetään maatilan huoltorakennuksessa. Lisäksi tilalla säilytetään eläinsuojan pesuun ja puhdistukseen käytettäviä kemikaaleja lukittavissa sisätiloissa. Kemikaalien käyttö on alle 200 litraa vuodessa. Maatilan vesi hankitaan yhteiskäytössä olevasta porakaivosta, joka sijaitsee noin 100 metrin päässä sikalarakennuksista. Kaivoa käyttävät tilakeskuksen lisäksi kaksi naapuria. Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) Hajuhaittojen vähentäminen Kaikki vanhat ja rakennettavat eläinsuojat on varustettu tai varustetaan osaritiläkarsinoilla. Mahdolliset uudet lietesäiliöt sijoitetaan vallitsevien tuulien yläpuolelle poispäin asumuksesta. Lietesäiliöt katetaan kelluvalla kevytkatteella ja säilöt täytetään altapäin. Ruokinnan suunnitteluun käytetään optimointiohjelmaa, jolla ehkäistään ylimääräisten ravinteiden käyttäminen. Oikean valkuaisainemäärän antaminen rehussa vähentää haihtuvan ammoniakin määrää ja samalla hajuhaitat pienentyvät. Oikealla määrällä kivennäisainetta vähennetään lannan fosforipitoisuutta. Siten vähennetään fosforikuormitusta peltoon ja sen myötä kuormitus vesistöön vähenee. Ilmanvaihto uuteen eläinsuojaan tulee olemaan tietokoneohjattu ja automatisoitu, tavoitteena mahdollisimman tasaiset ympäristöolosuhteet. Tasaiset ja oikeat ympäristöolosuhteet pitävät kasvatusosastojen karsinat puhtaina. Tällä parannetaan eläinten hyvinvointia ja vähennetään sisäilmaan haihtuvan ammoniakin määrää. Poistoilma-aukot tullaan sijoittamaan suoraan ylöspäin keskeltä rakennusta. Tämän on todettu vähentävän hajupäästöjä. 4

5 5 Lannan varastointi, käsittely ja levitys Mahdollisesti rakennettavat lantasäiliöt sijoitetaan etäälle ja vallitsevien tuulten yläpuolelle. Lantasäiliöt täytetään altapäin ja säiliöt tullaan kattamaan kelluvalla kevytkatteella. Lanta pyritään levittämään kokonaan keväällä. Eläinsuojien läheisyyteen suunnitellaan biokaasulaitosta, joka toteutuessaan käsittelee kaiken lannan mädättämällä. Tässä järjestelyssä lietelanta siirretään mahdollisimman nopeasti biokaasuprosessiin ja käsittelyn jälkeen syntyvä mädäte varastoidaan laitoksella. Tällöin lietelantaa ei säilötä raakalietteenä. Käsitelty lanta tuottaa merkittävästi vähemmän hajukaasuja säilytyksessä ja levityksessä. Biokaasuprosessissa syntyvästä metaanista tuotetaan sähköä ja lämpöä, joilla korvataan nykyisen tilan ja eläinsuojien tarvitsema sähkö ja lämpö. Tällä vähennetään merkittävästi fossiilisten polttoaineiden tarvetta. Levityksessä käytetään letkulevitystä tai lietelannan sijoittamista. Pelkästään letkulevitystä käyttämällä saadaan ammoniakin haihtumista vähennettyä % verrattuna pintalevitykseen. Levityksen jälkeen pelto mullataan mahdollisimman nopeasti. Energiatehokkuus Eläinsuojan valaistukseen käytetään loisteputkivalaisimia, jotka säästävät merkittävästi sähköä verrattuna hehkulamppuihin. Ilmanvaihdon optimoidulla käytöllä säästetään puhaltimien käyttämää energiaa ja ilmanvaihdon ohjauskeskus ohjaa myös kasvatusosastojen lämmitystä, jolloin vältytään turhalta lämmitykseltä. Mikäli eläinsuojan läheisyyteen toteutetaan biokaasulaitos, kaikki tarvittava lämmitys- ja sähköenergia tullaan saamaan biokaasuprosessista saatavasta metaanista. Lisätekniikat a) Vesisumutusjärjestelmän käyttäminen on mahdollinen lisätekniikka, johon varaudutaan toteutuksen yhteydessä. Tällä voidaan parantaa sisäilman laatua erityisesti lämpiminä ajanjaksoina. Sumuttamalla vettä sisäilmaan saadaan laskettua sisäilman lämpötilaa ja parannettua eläinten hyvinvointia samalla vähentäen syntyvien ammoniakkipäästöjen määrää. b) Lannanjäähdytykseen varautuminen on yksi mahdollisuus energiatehokkuuden parantamiseksi sekä hajukaasujen määrän vähentämiseksi. Tällöin vapautunut lämpöenergia voidaan käyttää eläinsuojan lämmittämiseen. Tämän tekniikan käyttö ei ole mielekästä, jos lanta toimitetaan biokaasuprosessiin, jossa lanta lämmitetään uudelleen vähintään 37 C asteen prosessilämpötilaan. Lisäksi on tarkoituksenmukaista saada lanta biokaasuprosessiin mahdollisimman nopeasti ja tuoreena.

6 c) Ilmanvaihtojärjestelmän muuttaminen keskuspoistojärjestelmäksi, jossa poistoilmaa voitaisiin pestä vähemmän hajua tuottavaksi, on liian iso investointi saavutettuun hyötyyn verrattaessa. d) Käytettävän rehuviljan varastoinnissa voidaan käyttää tuorerehusäilöntää. Tällöin rehuvilja säilötään tuoreena ilman erillistä kuivausta. Tällä vähennetään rehuviljan kuljetuksen tarvetta sekä säästetään kuivaukseen tarvittavan energian määrää. BAT-julkaisut Kotieläintalouden BAT-tekniikoita on esitelty kahdessa Suomen kansallisessa parhaan käyttökelpoisen tekniikan asiakirjassa: AA ja BB (toim.) Kotieläintalouden ympäristökuormituksen vähentäminen. Toimenpiteiden kustannukset ja toimivuus. Suomen ympäristökeskus, Suomen ympäristö 708, ympäristönsuojelu. YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Päästöt ilmaan CC ym Paras käytettävissä oleva tekniikka kotieläintaloudessa. Suomen ympäristökeskus, Suomen ympäristö 564, ympäristönsuojelu. Hajuja ja päästöjä ilmaan aiheuttavat sikalan ilmanvaihto, lietteen varastointi ja lannan levitys. Päästöjä ehkäistään parhaan käyttökelpoisen tekniikan avulla (kuvattu edellä). Päästöt maaperään ja vesiin Melu ja liikenne Kaikki eläinsuojien jätevedet johdetaan lietesäiliöihin. Lietesäiliöiden kuormauspaikat ovat tiivistettyä soraa. Eläinten tai rehun kuljetusta on yhteensä noin 3 kertaa viikossa. Porsaita tuodaan tilalle keskimäärin joka toinen viikko, noin 300 porsasta kerrallaan. Sikoja noudetaan keskimäärin noin 150 kpl viikossa. Muu liikenne painottuu kylvöaikaiseen lannanlevitykseen toukokuussa. Tarvittaessa lantaa levitetään myös syyskuussa. Toiminta suunnitellaan niin, että kaikki tilalla käyvät ajoneuvot kuljettavat mahdollisimman täysiä kuormia liikenteen minimoimiseksi. Kaikkien sikaloiden ruokinta tapahtuu vilja-valkuaisrehu tiivisteseoksella. Valkuaisrehua ja tiivistettä tuodaan keskimäärin kerran viikossa. Tilan tuotettu vilja käytetään sikalassa ja lisäksi viljaa mahdollisesti ostetaan tarvittava määrä. 6

7 7 Jätteet sekä niiden käsittely ja hyödyntäminen TOIMINNAN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN Eläinjätettä muodostuu vuodessa noin 5 tonnia. Kuolleet eläimet toimitetaan raatojenkäsittelylaitokseen Honkajoelle. Mikäli lantaa viedään jalostettavaksi bioenergiaksi, on toimitettava lietteen määrä noin m 3 /a. Hakijan mukaan toiminnasta ei aiheudu merkittäviä vaikutuksia ympäristöön. POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINEN LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Merkittävimmät toimintaan liittyvät riskit ovat tulipalo ja lietesäiliön rikkoutuminen. Tulipaloriskiä pienennetään noudattamalla voimassa olevia paloturvallisuusmääräyksiä. Lietesäiliöitä on käytössä useita, ja mikäli yhden osalta havaitaan vuotoa, niin monissa tapauksissa liete voidaan siirtää toisiin säiliöihin suuremman vahingon ehkäisemiseksi. Lupahakemuksesta tiedottaminen Hakemuksesta on tiedotettu kuuluttamalla Etelä-Suomen aluehallintoviraston, Salon kaupungin ja Perttelin Kuusikon monipalvelupisteen ilmoitustauluilla ja uudelleen Kuulutuksen julkaisemisesta on ilmoitettu Salon Seudun Sanomissa Hakemus kuulutettiin uudelleen, koska lehti-ilmoitusta ei ollut julkaistu ensimmäisen kuulutuksen aikana. Hakemusasiakirjat ovat olleet kuulutuksien aikana nähtävillä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ja Salon kaupungin kirjaamoissa. Hakemuksesta on tiedotettu asianosaisille ja päivätyillä kirjeillä. Tarkastukset, neuvottelut ja katselmukset Lausunnot Hakemuksesta on neuvoteltu ja eläinsuojassa tehty tarkastus Neuvottelusta on laadittu muistio, joka on liitetty hakemusasiakirjoihin. Ympäristönsuojelulain 36 :n mukaisesti Etelä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt lausunnon lupahakemuksesta Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Salon kaupunginhallitukselta ja Salon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta.

8 Salon rakennus- ja ympäristölautakunnan saapunut lausunto Sikalatoimintaa harjoitetaan tavanomaisella maatalousalueella. Tilan läheisyydessä on asutusta, jolle sikalatoiminnan laajentuminen yli kolminkertaiseksi saattaa aiheuttaa nykyistä paljon tuntuvampaa haittaa. Parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltaminen helpottaa naapuruston tilannetta ja ympäristön kuormittumista. Lantasäiliöiden määräaikaisesta kuntotarkastuksesta on huolehdittava. Suunniteltu säiliöiden kattaminen on välttämätöntä. Lannan levittämiseen tarvittavan peltopinta-alan riittävyyteen tulee kiinnittää huomiota. Toiminnanharjoittajan tulee esittää lupa- ja valvontaviranomaiselle lannanlevityssuunnitelma. Toiminnan riskejä on arvioitu. Riskien tunnistaminen ja niihin varautuminen on laitoskoko huomioon ottaen toteutettava huolellisesti. Salon kaupunginhallituksen saapunut lausunto Kaupunginhallitus antaa hakemuksesta rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen mukaisen lausunnon. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksen johdosta on jätetty ensimmäisen kuuluttamisen aikana 1 muistutus ja kuulutusajan jälkeen lisäys muistutukseen. Uudelleen kuuluttamisen aikana on jätetty lisäksi 2 muistutusta. DD:n ja EE:n saapuneessa muistutuksessa todetaan muun muassa seuraavaa: Koko 2000-luvun ovat sikalat aiheuttaneet naapuruston yleiseen normaaliin elämiseen hajuhaitoillaan rajoitteita, joita ei voida pitää vähäisinä. Esimerkiksi kesäkuussa 2009 sikaloiden voimakkuudeltaan kuvotusta aiheuttava haju leijui tilojemme yllä lähes kolme viikkoa estäen kaiken normaalin toiminnan piha-alueilla, myös kesään kuuluvan luonnollisen tuuletuksen. Jo vähäinenkin ulko-oven avaaminen hajun lisäksi tuo satojen kärpästen parven sisätiloihin (kesällä 2006 asuintilasta tapettiin 283 kärpästä, kun ovi oli jäänyt hetkeksi vahingossa auki). Liikelaitoksen tulee huolehtia, että toiminnassa olevat sikalat saatetaan pikaisesti niin ilmastointiensa kuin lietealtaittensa osalta sellaiseen kuntoon, että jo kymmenen vuotta kestänyt naapureiden haju- ja kärpäsahdinko loppuu. Sikalakiintiö tällä alueella on jo mielestämme täynnä. Lisäksi Lounais- Suomen ympäristökeskus on myöntänyt Viiman Bioenergia Oy:lle ympäristöluvan biokaasulaitoksen rakentamiseen samalle tontille sikalan kanssa. Ottaen huomioon jätelaitoksesta tehty lupapäätös ja hakemuksen sikaloiden yhteissikamäärä kpl, joka on vain hiukan vajaa asetetusta YVA-rajasta, tulisi YVA-menettelyä mielestämme soveltaa tässä tapauksessa. 8

9 9 DD:n ja EE:n saapuneessa muistutuksen lisäyksessä esitetään Viiman Tila Oy:n lähialueen naapuritilojen omistajien allekirjoitukset aiemmin lähetetyn muistutuksen allekirjoittajiksi eli kaiken kaikkiaan yhteensä 24 tilaa. FF:n saapuneessa muistutuksessa todetaan seuraavaa: En hyväksy sikalan rakentamista hajuhaittojen vuoksi, tämä hanke alentaa asuintalojen mahdollisia myyntejä. GG:n ja 21 muun allekirjoittaneen saapuneessa muistutuksessa todetaan seuraavaa: Vastustamme sikalan laajennusta suunniteltuun paikkaan ja vaadimme toimivien sikaloiden epäkohtien korjaamista. Jo nykyisten sikaloiden hajuhaitta on merkittävä ja rajoittaa lähialueen asukkaiden normaalia elämää. Laajennus lisää hajuhaittaa väistämättä. Näin suuren sikalan paikka keskellä kylää, avoimella peltoaukealla ei voi olla oikea. Kokemuksemme perusteella haju leviää huomattavasti kauemmas kuin viranomaisten määrittämälle vaikutusalueelle. Lähimpien kiinteistöjen arvonalennus tulisi olemaan merkittävä. Myös lannanlevitysalan lisäystarpeen koemme uhkana. Hakijan kuuleminen ja vastine Annettujen lausuntojen johdosta hakijalle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi päivätyllä kirjeellä. Hakija toteaa saapuneessa vastineessa seuraavaa: Salon kaupunginhallituksen lausunto Hakijalla ei ole huomautettavaa Salon kaupunginhallituksen antamaan lausuntoon. Salon ympäristönsuojeluviranomaisen lausunto Hakijalla ei ole huomautettavaa Salon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan antamaan lausuntoon. Muistutukset ja mielipiteet DD:n ja EE:n muistutus Kohtaan Toiminnassa olevat sikalat Olemassa oleva ympäristölupa on lainvoimainen ja se on myönnetty laillisin perustein. Hakija ei katso entisen toiminnanharjoittajan nykyisten luottamustehtävien olevan oleellinen asia lupakäsittelyn kannalta.

10 Hakija ihmettelee, miksi muistutuksen jättäjät ovat hankkineet kiinteistön ( ) n. 500 metrin päästä eläinsuojasta ja sitten vielä myöhemmin toisen kiinteistön ( ) edellisen kiinteistön vierestä, ja vielä tämän lisäksi muuttaneet myöhemmin pysyvästi asumaan kiinteistöön, jos hajuhaitat ja ongelmat ovat olleet kuvatun kaltaisia. Muistutuksen jättäjien tilat sijaitsevat eteläpuolella (muistutuksessa kerrottu sijainti oli pohjoispuolella). Hakija tai aikaisempi toiminnanharjoittaja ei ole koskaan väittänyt toiminnan olevan hajutonta. Toiminnasta ei ole myöskään tietojemme mukaan tehty valitusta ympäristöviranomaiselle, eikä viranomaisella ole ollut noin 40 toimintavuoden aikana huomauttamista toiminnan suhteen. Hakija on myös sitoutunut maatalouden ympäristötukijärjestelmään, jonka puitteissa toiminnassa ei ole havaittu puutteita tai huomautettavaa. Hakija ei katso yritystoiminnan muodolla olevan merkitystä lupakäsittelyyn eikä sovellettavaan lakiin tai käytäntöön. Kohtaan Sikalatoiminnan laajennus Muistutuksen tekijän tulkinta on virheellinen koskien lietealtaita. Lietealtaita ei tule lainkaan mikäli biokaasulaitos toteutuu. Tällöin samaan kohtaan sijoittuu biokaasulaitoksen vastaavat rejektivesialtaat. Mikäli biokaasulaitosta ei toteuteta, sijoitetaan uudet lietealtaat merkittyyn paikkaan ja ne katetaan hakemuksen mukaisesti. Kattamistapana kelluva levykansi, kelluva kevytkate, leca-sora tai EPS-rouhe vähentää lietesäiliön päästöt lähes olemattomiksi verrattuna avoimeen lietepintaan. Hakija katsoo, että biokaasulaitoksen toteutuminen olisi positiivinen asia ympäristön kannalta. Näin varsinkin, koska laitokselle myönnetyn luvan mukaan laitoksessa käsitellään ainoastaan maatalousperäisiä jakeita (lantaa ja vihermassoja). Muistutuksessa esitetään, että tulvavesi huuhtoo lietealtaita keväisin. Tätä väitettä ei voi pitää totena, sillä vesi ei ole koskaan (viimeisten 50 vuoden aikana) noussut keväisin niin ylös, että se ulottuisi edes lietealtaiden ja joen välissä olevan talon pihalle. Muistutuksen jättäjän liitteinä (liitteet 5 ja 6) olevissa kuvissa tilanne havainnollistuu hyvin. Edes vuoden 2009/2010 poikkeuksellisen runsaslumisen talven jälkeen jonka jälkeen lumet vielä sulivat nopeasti ei joen vedenpinta saavuttanut vieressä olevaa tietä (tienpinnan korkeus merestä on m). Mainittu korkeus on mitattu siitä kohtaa missä kuvassa pelloilta tuleva sulamisvesi ylittää tien. Korkeusasema nykyisten eläinsuojien edessä olevalla pihalla on eli noin 1 metrin ylempänä kuin mainittu tien pinta. Lisäksi on huomattava, että lietesäiliöiden reunat ovat noin 1.5 metriä korkeammalla kuin pihan pinta, ja noin 2.5 metriä korkeammalla kuin tien pinta. 10

11 Hakija katsoo, että 2900 sian kokonaisuus ei ole suursikala. Nykyisin noin puolet Suomessa tuotettavasta sianlihasta tuotetaan tämän kokoluokan sikaloista. Hakija ei katso YVA-menettelyn olevan tarpeellista. Ylläolevan lisäksi hakija antaa seuraavan vastineen kaikkiin muistutuksiin: Kaikissa muistutuksissa oli yleisenä muistutuksen aiheena hajuhaitat, joiden voimakkuus perustuu hakijan mielestä pääasiassa neljään seikkaan: 1. Lantaloiden rakenne 2. Sikalan sisälämpötila -> Tuuletuksen määrä -> Hajut poistoilmassa 3. Kasvatuksen vaihe 4. Muut Hakijan mielestä hajupäästöjen määrään voidaan vaikuttaa merkittävästi uuden tekniikan ja rakennustavan ansiosta niin, että naapuruston mahdollisesti hajuhaitat jopa vähentyvät. Uusi investointi toisi siten lisäarvoa koko alueelle. Hakijan mielestä seuraavat ratkaisut ja lopussa mainitut lisäkeinot mahdollistavat eläinsuojan laajennuksen lupahakemuksen mukaisesti: 1. Lantaloiden sijainti ja rakenne Uudet lantalat rakennetaan poispäin lähimmistä naapureista pääsääntöisten ilmavirtausten yläpuolelle. Lantalat katetaan kevytkatteella (tai leca-soralla tai EPS-rouheella) ja ne täytetään altapäin. Kattamaton lantala edustaa käsityksemme mukaan merkittävää osaa kokonaishajupäästöstä (erityisesti kesäaikaan). Kattamalla kuvatulla tavalla voidaan lietteen varastoinnin aiheuttama hajuhaitta lähes poistaa. Lantaloista tehdään myös mahdollisimman syvät, jolloin lietepinnan pinta-ala jää mahdollisimman pieneksi. 2. Eläinsuojan sisälämpötila Eläinsuojan sisälämpötilan hallinta on keskeinen hajupäästöjen muodostumisen kannalta. Sisälämpötilan noustessa hajupäästöt kasvavat tuuletustarpeen kasvaessa. Samoin eläinten käyttäytyminen saattaa muuttua niiden hakiessa keinoja viilennykseen, jolloin karsinoiden siisteys kärsii ja hajuja muodostuu entisestään lisää. Hallitsemalla sisäilman lämpötilaa voidaan hajupäästöihin vaikuttaa merkittävästi. Tätä tarkoitusta varten tullaan eläinsuojan ilmastoinnin suunnittelu teettämään asiantuntijalla ja toteutuksessa käytetään parasta tämän päivän käyttökelpoista tekniikkaa. Ilmastointi tulee olemaan automatisoitua ja osastokohtaista. Samoin osastoille asennetaan viilennykseen ja pölyn sitomiseen tarkoitetut sumutusjärjestelmät. Lattiapintana käytetään osaritiläratkaisua, jolloin avoimen lietepinnan määrä minimoituu. 3. Kasvatuksen vaihe Eläinten koolla ja sisäilman lämpötilalla on lihasikalassa suora yhteys. Kesäaikaan lämpiminä päivinä kasvatusvaiheen lopussa - jolloin eläimet 11

12 ovat suurimmillaan - lämpötilan hallinta on vaikeinta. Talvella kylminä aikoina asia korostuu toisinpäin lisääntyneenä lämmityksentarpeena. Uudessa eläinsuojassa kasvatusosastot täytetään ja tyhjennetään erivaiheisesti. Tämä toimintamuoto tasaa hajukuorman muodostumista, eivätkä kuumat jaksot edellytä samanlaista tuuletusta kaikilla osastoilla. Uuden eläinsuojan myötä rakennettava uusi ruokintajärjestelmä mahdollistaa myös nykyisen 620-paikkaisen eläinsuojan ruokinnan järjestämisen niin, että tätä rakennusta voidaan täyttää ja käyttää osastoittain. Nykyisessä toiminnassa molemmat eläinsuojat täytetään ja tyhjennetään samanvaiheisesti. Tällöin eläinsuojassa on suurimman osan aikaa 900 eläintä. Laajentuneen toiminnan toimintaperiaate on osastokohtainen täyttö. Tällöin toiminta on jaettu useaan itsenäiseen osastoon, jotka tyhjentyvät ja täyttyvät omassa rytmissä. Osastokohtaisessa toiminnassa on käytännössä yleensä vähintään yksi noin 200 eläinpaikan osasto tyhjä tai vähintään vajaasti täytetty. Tämä perustuu seuraavaan malliin, jossa yhden eläinpaikan kiertonopeuden ollessa 3 ja osastojen määrän ollessa 14, on osaston vaihtoja vuodessa 42 kpl. Kukin osasto on tällöin tyhjentymisen jälkeen noin 1 viikon tyhjänä (yhteensä 42 viikkoa). Lisäksi yhden osaston tyhjentyminen kestää noin 3 viikkoa. Tällöin jokainen osasto on 3 kertaa vuodessa noin 50 % täyttöasteella kahden viikon ajan. Kokonaisuutena, vaikka eläinsuojan yhteenlaskettu koko on eläinpaikkaa, on todellinen eläinmäärä noin 10 % alhaisempi huomioiden osastojen vajaatäytön sekä tyhjät ajat. Osastokohtaisen toiminnan myötä myöskään keskimääräinen eläinten koko ei nouse eläinsuojassa kuin 2/3 tasolla verrattuna yhtenä eränä täytettävään eläinsuojan loppukasvatusvaiheen eläinkokoon. Hakija katsoo, että toimintamalli tasaa ja suhteellisesti alentaa hajukuorman muodostumista verrattuna kerralla täytettävään eläinsuojaan. 4. Muut Lannanlevityksestä aiheutuu hetkittäisiä hajuhaittoja pääosin keväällä ja syksyllä muutaman päivän ajan. Lannanlevityksessä käytetään joko sijoitusta tai letkulevitystä ja välitöntä multaamista, jolloin hajunmuodostus on mahdollisimman pientä. Biokaasulaitoksen toteutuessa poistuvat levityksenkin yhteydessä syntyvät hajuhaitat minimiin. Levityksistä on tähänkin saakka pyritty tiedottamaan naapurustoa etukäteen ja levitystä on vältetty juhlapyhinä ja viikonloppuisin. Myös ruokinnalla on merkityksensä hajupäästöissä. Sen osalta kaikki ruokinnassa käytetyt komponentit analysoidaan systemaattisesti ja optimoidaan kullekin osastolle kasvatusvaiheen osalta erikseen. 12

13 13 ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Hakijan esitys lisäykseksi hajupäästöjen hallintaa varten Mikäli eläinsuojan laajennus toteutetaan, on hakija suunnitellut varsinaisessa hakemuksessa ilmoittamiensa asioiden lisäksi toteutettavan seuraavia ympäristön eduksi tehtäviä lisätoimia: a) pienimmän ja vanhimman yksikön (280 sikapaikkaa) lopettaminen ja uuden rakennettavan eläinsuojan vastaava kasvattaminen. Toimenpide mahdollistaa ainakin pienimmästä nykyisestä lietesäiliöstä luopumisen. Hakija katsoo tällä muutoksella olevan hajupäästöjä vähentävä merkitys uuden eläinsuojan paremman tekniikan ansiosta sekä lietelantalan uuden sijainnin takia. b) nopeakasvuisen ja hitaampikasvuisen pidemmän puuston istuttaminen lietealtaiden ja eläinsuojien ympäristöön. Istutettavan puuston on oltava juuriltaan sellainen, että se ei tunkeudu pellon salaojakerrokseen. c) vesisumutusjärjestelmän asennus uuteen eläinsuojaan. d) lietekuiluihin asennetaan putkisto, jolla voidaan lietteen lämpötilaa alentamalla vähentää ilmanvaihdon tarvetta merkittävästi. e) vanhemman 620-paikkaisen eläinsuojan osalta siihen, että siihen asennetaan vesisumutusjärjestelmä seuraavan peruskorjauksen yhteydessä. f) uuden eläinsuojan yhteyteen rakennettavan uusimmalla tekniikalla varustetun ruokintakeskuksen liittäminen vanhempaan 620-paikkaiseen eläinsuojaan. Tällöin mahdollistetaan sama ruokintaoptimointi ja osastokohtainen täyttö myös vanhempaan eläinsuojaan. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myöntää Viiman Tila Oy:lle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen luvan 900 lihasian sikalan laajentamiseen lihasian sikalaksi Salon kaupungin Tattulan kylässä kiinteistöllä Haapaniemi RN:o 3:32. Toimintaa on harjoitettava hakemuksessa esitetyllä tavalla, ellei lupamääräyksissä toisin määrätä. Ikäjakaumakohtaisia eläinmääriä voidaan muuttaa edellyttäen, että lannantuotanto tai muut ympäristövaikutukset eivät ylitä edellä mainittujen eläinmäärien yhteistä lannantuotantoa ja ympäristövaikutuksia. Lausunnoissa ja muistutuksissa esitetyt vaatimukset on otettu huomioon lupamääräyksistä ja perusteluista ilmenevällä tavalla. Muistutuksissa esitettyjä vaatimuksia hakemuksen hylkäämisestä sikalan laajentamisen osalta ei ole otettu huomioon, koska luvan myöntämisen edellytykset ovat aluehallintoviraston käsityksen mukaan olemassa.

14 14 Lannan ja jätevesien varastointi ja käsittely 1. Sikalan toiminnassa muodostuva lanta on varastoitava vesitiiviissä lantavarastoissa. Lannan varastotilaa tulee olla käytettävissä niin paljon, että siihen voidaan varastoida 12 kuukauden aikana kertyvä lanta eli luvanmukaisella eläinmäärällä vähintään m 3 lietelantatilavuutta. Jos lietesäiliötä ei kateta siten, että sadevesien pääsy säilöön estyy, on säiliön tilavuuteen lisättävä säiliökorkeutta 300 mm. Lietelantasäiliöissä voidaan varastoida myös mädätettä tai separoidun mädätteen nestemäistä jaetta, mikäli alueelle rakennetaan biokaasulaitos. Sikalan lietelantasäiliöiden tilavuutta ei kuitenkaan saa lukea biokaasulaitokselle rakennettavaksi edellytettyjen varastosäiliöiden tilavuuteen. Mikäli tilan yhteyteen rakennetaan biokaasulaitos, on sikalassa muodostuva lanta toimitettava kyseiselle laitokselle käsiteltäväksi. Raakalietteen, mädätteen ja separoitujen mädätejakeiden varastoinnissa, käsittelyssä ja hyödyntämisessä on tällöin noudatettava myös biokaasulaitoksen ympäristölupamääräyksiä. Uuden sikalarakennuksen ja lietesäiliön lopulliset pääpiirustukset ja rakennuspiirustukset on toimitettava Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle viimeistään kuukautta ennen rakentamisen aloittamista. 2. Lanta ja pesuvedet on varastoitava, käsiteltävä ja hyödynnettävä siten, ettei niitä joudu peltolevityksen lisäksi muuhun ympäristöön eikä naapureille aiheuteta kohtuutonta rasitusta. Sikalarakennusten ja lietesäiliöiden rakenteiden tulee estää lannan, virtsan ja muiden jätevesien joutuminen pinta- ja pohjavesiin. Sikalarakennusten ja lietesäiliöiden salaojitus on järjestettävä siten, että vesinäytteiden ottaminen kuivatusvesistä on mahdollista. Vahingon tai onnettomuuden seurauksena ympäristöön joutunut lanta on välittömästi korjattava talteen. 3. Lannan kuormaaminen ajoneuvoon on tehtävä tiivispohjaisella alustalla. Rakenteiden ja laitteiden on lisäksi oltava sellaisia, ettei tyhjennysten, siirtojen ja kuljetusten aikana pääse tapahtumaan vuotoja. Lannan kuljetukseen käytettävät tiet on pidettävä siisteinä ja kunnossa. 4. Lantavarastot on tyhjennettävä perusteellisesti vuosittain. Tyhjennyksen yhteydessä on tarkastettava lantavarastojen kunto ja havaitut puutteet on korjattava välittömästi. Ulkopuolisen asiantuntijan laatima selvitys nykyisten lantavarastojen rakenteiden kunnosta ja tiiveydestä tulee toimittaa valvontaviranomaiselle vuoden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. 5. Eläinsuojan sosiaalitiloissa syntyvät pesuvedet ja WC:n jätevedet tulee käsitellä talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkos-

15 tojen ulkopuolisilla alueilla annetun valtioneuvoston asetuksen (542/2003) mukaisesti. WC:n jätevesiä ei saa johtaa lietelantasäiliöön. Lannan (mädätteen tai mädätejakeiden) hyödyntäminen 6. Lanta ja pesuvedet on käsiteltävä biokaasulaitoksessa, mikäli sellainen tilalle rakennetaan. Muussa tapauksessa lanta ja pesuvedet on hyödynnettävä lannoitteena pellolla. Niitä voidaan tämän lisäksi myös toimittaa käsiteltäväksi muuhunkin ympäristöluvan omaavaan laitokseen. Toiminnanharjoittajalla on oltava jatkuvasti käytettävissä lannanlevitykseen soveltuvaa peltoalaa eläinmäärään nähden riittävästi siten, että lantaa, mädätettä tai lingotun mädätteen kuivajaetta ei levitetä fosforiluvultaan korkeille pelloille. Luvan mukaiselle enimmäiseläinmäärälle on oltava käytettävissä lannan tai mädätteen levitykseen soveltuvaa peltoa vähintään 322 hehtaaria. Lannan tai mädätteen levitykseen käytettävän peltolohkon viljavuustutkimus ei saa olla 5 vuotta vanhempi. Luvan haltijan on tiedotettava lannan, mädätteen tai mädätejakeiden vastaanottajille lannan varastointia, käsittelyä, kuljetusta ja levitystä koskevista lupamääräyksistä. 7. Toiminnanharjoittajan on tehtävä lanta-analyysi lannan, mädätteen tai mädätejakeiden ravinnesisällön selvittämiseksi. Ravinnesisältö on selvitettävä vähintään 5 vuoden välein. 8. Lantaa, mädätettä tai mädätejakeita ei saa levittää luokitelluille pohjavesialueille. Lantaa, mädätettä tai mädätejakeita levitettäessä on talousvesikaivojen ympärille ja vesistöjen sekä lasku- ja valtaojien varsille jätettävä riittävän leveät suoja-alueet, joille niitä ei levitetä. Tulvaherkille pelloille lantaa, mädätettä tai mädätejakeita saa levittää vasta kevättulvien kuivuttua. Niiden syyslevitys tulvaherkille pelloille on kielletty. Hajuhaittojen vähentäminen 9. Lietesäiliöissä on oltava säiliön altapäin täyttöä varten tarpeelliset rakennelmat ja laitteet. Lietesäiliöt on katettava vähintään kelluvalla katteella ja pidettävä katettuina työteknisten syiden edellyttämiä ajankohtia lukuun ottamatta. Mikäli luvan haltijan suorittamista toimenpiteistä huolimatta ilmenee kohtuutonta haju-, pöly-, melu- tai kärpäshaittaa, on haitta arvioitava ja haitan torjuntaa tehostettava valvontaviranomaisen hyväksymällä tavalla. 10. Sikalarakennusten ja lietesäiliöiden ympärille on istutettava suojapuustoa. 11. Lannan, mädätteen ja mädätejakeiden käsittely- ja levitysajankohtaa sekä levityspellon sijaintia valittaessa tulee ottaa huomioon ympäristöviihtyisyystekijät ja naapureille aiheutuva hajuhaitta. Niiden käsittelyä ja 15

16 levitystä on vältettävä yleisinä juhlapäivinä ja juhlatilaisuuksien aikana. Niiden levityksestä tulee ilmoittaa valvontaviranomaiselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä mahdollisuuksien mukaan todennäköisille haitankärsijöille ennen levityksen aloittamista. Jätteiden käsittely ja kemikaalien varastointi 12. Eläinsuojassa syntyvä eläinjäte on toimitettava mahdollisimman nopeasti käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa tai sitä vastaavassa päätöksessä tällaisen jätteen vastaanotto ja käsittely on hyväksytty. Keräilyä odottava eläinjäte on välivarastoitava ja käsiteltävä kunnan terveysviranomaisen hyväksymällä tavalla. 13. Toiminnassa muodostuvat ongelmajätteet, kuten jäteöljy, akut ja loisteputket on toimitettava ongelmajätteiden vastaanottopisteeseen. Hyötykelpoiset jätteet, kuten paperi-, pahvi- ja muovijäte sekä metalliromu on toimitettava hyödynnettäväksi asianmukaiseen käsittelyyn. 14. Rehut ja niiden raaka-aineet, polttonesteet, kemikaalit ja jätteet on varastoitava ja käsiteltävä tilalla niin, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa, epäsiisteyttä tai päästöjä maaperään, vesistöön tai ilmaan. Polttonestevarastojen on sovelluttava käyttötarkoitukseensa ja niiden kunto tulee tarkistuttaa säännöllisesti. Kemikaalien, kuten torjunta- ja pesuaineiden varastoinnissa ja käytössä on noudatettava kunkin valmisteen käyttöturvallisuusohjeita. Haittaeläimiä, kuten rottia, hiiriä ja kärpäsiä tulee tarvittaessa torjua rehuhygieniaan, yleiseen viihtyisyyteen ja eläinsuojan rakenteisiin aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Paras käytettävissä oleva tekniikka 15. Toiminnanharjoittajan on seurattava toimialaansa liittyvän parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä, kuten ruokinta-, ilmanvaihto- ja lannankäsittelytekniikkaan liittyen, ja varauduttava tilan oloihin soveltuvan tällaisen tekniikan käyttöönottoon. Häiriötilanteet ja muut poikkeukselliset tilanteet 16. Mahdollisista häiriötilanteista, jotka saattavat aiheuttaa merkittävää haittaa, on ilmoitettava välittömästi valvontaviranomaiselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kemikaalivahingoista tulee tehdä ilmoitus myös alueelliselle palo- ja pelastusviranomaiselle. Toiminnanharjoittajalla on oltava riittävästi ympäristövahinkojen torjuntalaitteita ja -tarvikkeita aina saatavilla. 16

17 17 Raportointi 17. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa eläinsuojan toiminnasta. Edellistä vuotta koskeva raportti on toimitettava valvontaviranomaiselle vuosittain helmikuun loppuun mennessä. Raportissa on esitettävä: tiedot eläinmääristä ja vuotuisista tuotantomääristä (kpl/a, kg/a) tiedot lantamääristä tiedot lannan levitysaloista ja niiden ravinnetasoista, lannanlevityssuunnitelmassa tapahtuneista muutoksista ja mahdollisista uusista vastaanottosopimuksista tiedot kuolleiden eläinten määristä, käsittelytavoista ja toimituspaikoista tiedot jätelajeista ja määristä ja niiden toimituspaikoista Euroopan päästörekisteriin (E-PRTR) ilmoitettavat tiedot sikalan ammoniakkipäästöistä sekä niiden laskentaperusteet ja arvio luotettavuudesta tiedot lantavarastojen tyhjennysten yhteydessä tehdyistä rakenteiden kunnon tarkkailusta tiedot toiminnassa havaituista häiriötilanteista tai muista poikkeuksellisista tilanteista. Toiminnan muutokset ja muut määräykset 18. Toiminnanharjoittajan vaihtumisesta, tuotannon muuttamisesta, pitkäaikaisesta keskeyttämisestä tai lopettamisesta on ilmoitettava valvontaviranomaiselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tuotannon loppuessa tai keskeytyessä on varastoitu lanta ja muut jätteet toimitettava asianmukaiseen hyötykäyttöön tai keräykseen. RATKAISUN PERUSTELUT Toiminnanharjoittajan on viimeistään kuusi kuukautta ennen toiminnan lopettamista esitettävä valvontaviranomaiselle yksityiskohtainen suunnitelma vesiensuojelua, maaperänsuojelua ja jätehuoltoa koskevista toiminnan lopettamiseen liittyvistä toimista. Lupaharkinnan perustelut ja luvan myöntämisen edellytykset Hakemusasiakirjojen ja tämän päätöksen mukaisesti harjoitettu toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset sekä ne vaatimukset, jotka luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla on säädetty. Toimittaessa tämän päätöksen mukaisesti eläinsuojan toiminnasta ei ennalta arvioiden aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai ylei-

18 seltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Määräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan aiheuttama pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski. Hakemusasiakirjojen perusteella toiminnan voidaan arvioida täyttävän riittävästi parhaan käyttökelpoisen tekniikan vaatimuksen. Asiassa on otettu soveltuvin osin huomioon myös Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuoteen 2015, joka perustuu lakiin vesienhoidon järjestämisestä (1299/2004). YVA-menettelyä ei sovelleta tapaukseen, sillä hankkeen laajennus ei vastaa YVA-asetuksen hankeluettelon kaltaista muutosta. Lupamääräysten perustelut Lupamääräys 1 on annettu sen varmistamiseksi, että lannan käsittelystä tilalla ei aiheudu haittaa ympäristölle ja että lannan käsittely tapahtuu maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (931/2000) mukaisesti (lietelannan varastotilaa vähintään 2 m 3 /siitos- tai lihasika). Tilavaatimus sisältää eläinsuojien normaalit pesuvedet. Lietesäiliötilavuuteen voidaan laskea mukaan lietekuilujen varastotilavuus soveltuvin osin. Hakemuksessa on esitetty riittävästi lannan varastotilavuutta 12 kuukauden varastotarpeeseen nähden. Biokaasulaitoksen ympäristölupahakemuksessa on esitetty, että kaikilla niillä eläinsuojilla, joista lantaa biokaasulaitokseen tuodaan, on 12 kuukauden lantamäärälle mitoitetut lantavarastot. Biokaasulaitoksen ympäristöluvassa on määrätty, että laitoksella tulee olla 9 kk:n vuosituotantoa vastaava oma varastointitilavuus lietteelle (mädäte ja nestejae) ja vähintään 12 kk:n vuosituotantoa vastaava oma varastointitila kiintoaineelle. Biokaasulaitoksessa käsitellään hakemuksen ja myönnetyn ympäristöluvan mukaan lannan lisäksi myös vihermassa suhteessa t/a lantaa ja t/a vihermassaa. Sikalan ja tilalle mahdollisesti rakennettavan biokaasulaitoksen ympäristövaikutukset kokonaisuutena huomioon ottaen sikalan lietteet on käsiteltävä biokaasulaitoksessa, mikäli se rakennetaan. Lannan käsittely biokaasulaitoksessa on tällöin parasta käyttökelpoista tekniikkaa. (YSL 45, YSA 37, VNA 931/2000) Lupamääräykset 2 ja 3 Määräykset on annettu sen varmistamiseksi, että lantavarastojen käyttö ei aiheuta terveyshaittaa tai ympäristön pilaantumista. Lannan varastointi sekä lantavarastojen täyttö ja tyhjennys ovat toimintoja, joista saattaa aiheutua päästöjä vesiin, mikäli toimintaa ei harjoiteta riittävällä huolellisuudella ja varovaisuudella. 18

19 Mikäli epäillään vuotoja rakenteissa, salaojavesistä otettavalla vesinäytteellä voidaan asia tutkia. Kiinteistön kuivatusjärjestelyillä ja salaojien sulkumekanismeilla voidaan minimoida onnettomuustilanteissa lannan pääsy vesiuomiin. (YSL 4, 7, NaapL 17 ) Lupamääräys 4 Lantavarastojen vuosittaisella perusteellisella tyhjentämisellä varmistetaan varastojen hyötytilavuuden säilyminen ja samalla niiden rakenteet voidaan tarkastaa silmämääräisesti mahdollisten vaurioiden havaitsemiseksi. (YSL 4, 5, 7, 46 ) Lupamääräys 5 Määräyksellä varmistetaan, ettei jätevesien johtamisesta aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Myös eläinsuojan WC- ja sosiaalitilojen pesuvedet tulkitaan asetuksen (542/2003) mukaisiksi talousjätevesiksi, joiden puhdistusvaatimukset kyseisessä asetuksessa on annettu. (YSL 7, 45, VNA 542/2003) Lupamääräys 6 Lannan hyödyntämisellä lannoitteena pelloilla tarkoitetaan lannan käyttöä siten, että ei tapahdu peltojen ylilannoitusta eikä aiheudu siitä tai virheellisenä ajankohtana suoritetusta levityksestä johtuvaa ravinteiden huuhtoutumisriskiä. Lannan levitysala perustuu lannan keskimääräiseen fosforisisältöön sekä peltoviljelykasvien keskimääräiseen fosforilannoitustarpeeseen siten, että levitettävä lantamäärä mitoitetaan todellisen tarpeen mukaan ottaen huomioon viljeltävä kasvi, maaperä ja saavutettu keskimääräinen satotaso. Lannan vastaanottajille, sopimuspeltojen omistajille tai haltijoille ei voida asettaa ympäristöluvassa heitä sitovia määräyksiä. Luvan haltija on kuitenkin vastuussa tuottamastaan lannasta ja lannan asianmukaisesta sijoittamisesta silloin, kun lantaa ei toimiteta ympäristöluvan omaavaan laitokseen. Tähän perustuu luvan haltijan velvollisuus tiedottaa lannan vastaanottajille lannan varastointia, käsittelyä, kuljetusta ja levitystä koskevista lupamääräyksistä. (YSL 45, YSA 4, VNA 931/2000) Lupamääräys 7 Lannan ravinnesisältö on tunnettava, jotta vastaanottavat tilat voivat ottaa huomioon lannan sisältämät ravinteet lannoitussuunnitelmissaan ja siten ehkäistä myös vesien pilaantumista. (YSL 5, VNA 931/2000) Lupamääräys 8 Toiminnanharjoittaja on aina vastuussa siitä, ettei YSL 8 :n tarkoittamaa pohjaveden pilaantumista tapahdu. Lannan käyttö lannoitteena luokitelluilla pohjavesialueilla aiheuttaa riskin pohjavesien pilaantumisesta. Siksi lannan käyttö luokitellulla pohjavesialueella olevilla pelloilla on kielletty. Levittämällä lanta pääsääntöisesti keväällä ennen kylvöä ja kesantopellolle vasta välittömästi ennen kylvöä tai nurmen perustamista ja jättämällä peltojen viereisten vesistöjen rannoille, lasku- ja valtaojien varsille sekä talousvesikaivojen ympärille suoja-alueet voidaan ravinteiden pääsyä pinta- ja pohjavesiin ehkäistä. Suoja-alueen leveys määräytyy käytetyn lannan levitystekniikan ja monivuotisen kasvillisuuden peittämän 19

20 suojakaistan leveyden perusteella. Maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevan valtioneuvoston asetuksen (931/2000) liitteessä kolme suositellaan maaston korkeussuhteista, maalajista ja kaivon rakenteesta riippuen metrin levyistä suojakaistaa talousvesikaivojen ympärille. (YSL 8, VNA 931/2000) Lupamääräys 9 Lietesäiliön täyttämisellä altapäin sekä sen kattamisella voidaan merkittävästi pienentää ammoniakin ja muiden hajuyhdisteiden haihtumista ilmaan lannan varastoinnin ja sekoituksen aikana. (YSL 4, NaapL 17 ) Lupamääräys 10 Sikalarakennukset ja lantavarastot sijaitsevat lähellä asutusta. Puuston istuttamisella voidaan vähentää hajuhaittojen leviämistä. Myös luvan hakija on esittänyt puuston istuttamista. (YSL 4, NaapL 17 ) Lupamääräys 11 Levityksestä aiheutuva hajuhaitta on kestoltaan lyhytaikaista ja sitä voidaan vähentää suorittamalla multaus mahdollisimman nopeasti. Lannan käsittelystä ja levityksestä aiheutuvaa haittaa voidaan vähentää välttämällä levitystä sellaisina ajankohtina, jolloin siitä aiheutuisi ilmeistä haittaa. (YSL 4, NaapL 17 ) Lupamääräykset Määräykset on annettu estämään jätteiden aiheuttamat haitat. Jätelain mukaisen roskaamiskiellon perusteella ympäristöön ei saa jättää roskaa, likaa, käytöstä poistettua konetta tms. siten, että siitä voi aiheutua mm. vaaraa tai haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista tai viihtyisyyden vähentymistä. Jätteiden asianmukaisella käsittelyllä ja varastoinnilla sekä niiden toimittamisella asianmukaiseen käsittelyyn voidaan estää ennakolta haitallisten vaikutusten syntyminen. Ongelmajätteiden toimittaminen asianmukaiseen käsittelyyn vähentää niiden aiheuttamia terveyteen ja ympäristöön kohdistuvia riskejä. Jätelain 6 :n mukaan jäte on hyödynnettävä, jos se on teknisesti mahdollista ja jos siitä ei aiheudu kohtuuttomia lisäkustannuksia verrattuna muulla tavoin järjestettyyn jätehuoltoon. Jätelain 12 :n mukaan jätteen haltijan on huolehdittava jätteen hyödyntämisen tai käsittelyn järjestämisestä. (YSL 7, 8, 45, JäteL 4, 6, 12, 15, MMA 850/2005) Lupamääräys 15 Ympäristönsuojelulaki velvoittaa ennaltaehkäisemään ja minimoimaan haitat ja käyttämään parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja noudattamaan ympäristön kannalta parhaimpia työmenetelmiä. Toiminnanharjoittajan on otettava uutta käyttökelpoista tekniikkaa soveltuvin osin käyttöön jatkossa, mikäli siten voidaan päästöjä olennaisesti vähentää ilman kohtuuttomia kustannuksia. (YSL 4, 5, YSA 37 ) Lupamääräys 16 Lupamääräyksellä varmistetaan tiedonkulku viranomaiselle tilanteissa, joissa ympäristölle on aiheutunut tai on vaarassa aiheutua poikkeuksellisen suurta haittaa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi lantavarastojen rikkoontuminen ja öljyvahingot. Vahinkotilanteessa 20

21 voidaan haittoja vähentää asianmukaisella torjuntakalustolla. (YSL 62, YSA 30 ) Lupamääräys 17 Kirjanpito- ja raportointivelvollisuus on annettu viranomaisten toimintaa koskevan tiedonsaannin turvaamiseksi ja valvonnan järjestämiseksi. Toiminnasta saamiensa tietojen avulla viranomainen voi seurata toiminnan lainmukaisuutta ja luvassa annettujen määräysten noudattamista. Lannanlevitysalojen kirjaamisella ja raportoimisella varmistetaan, että käytössä olevien lannan levitysalojen määrä on aina riittävä suhteessa toiminnassa syntyvään lannan määrään. Ammoniakkipäästöjen raportointivelvollisuus perustuu IPPC-direktiivin 96/61/EY nojalla annettuun EU:n komission päätökseen 166/2006. (YSL 46, YSA 30, JäteL 5, 51, 52 ) Lupamääräys 18 Toiminnan olennainen muuttaminen tai lisääminen edellyttää uutta ympäristölupaa. Luvanhaltijan vaihtuessa on luvan uuden haltijan ilmoitettava vaihtumisesta. Toiminnan lopettaminen tilalla edellyttää muun muassa sitä, että toimintaan liittyneet ympäristöriskit ja varastoidut jätteet on poistettu. (YSL 28, 46, 83, YSA 30 ) LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Päätöksen voimassaolo Lupapäätös on voimassa toistaiseksi. Luvan mukainen toiminta on aloitettava viiden vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulosta tai muutoin lupa toiminnan laajentamiseen raukeaa. Toiminnan olennaiseen laajentamiseen tai muuttamiseen on oltava lainvoimainen ympäristölupa. Lupamääräysten tarkistaminen Korvattavat päätökset Luvan saajan on toimitettava aluehallintovirastolle hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi viimeistään Hakemukseen on liitettävä ympäristönsuojeluasetuksen 8 12 :ssä mainitut selvitykset soveltuvin osin. Tämä päätös korvaa Perttelin ympäristö- ja lupalautakunnan myöntämän ympäristölupapäätöksen. Lupaa ankaramman asetuksen noudattaminen Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla tämän lupapäätöksen määräyksiä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. 21

22 22 SOVELLETUT OIKEUSOHJEET KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Ympäristönsuojelulaki 4 8, 28, 31, 34, 36 38, 43, 45, 46, 51 57, 62, 83, 96, 97, 105 Ympäristönsuojeluasetus 1, 4, 5, 16 19, 23, 30 Terveydensuojelulaki 24 Jätelaki 4, 6, 12, 15, 51, 52 Laki eräistä naapuruussuhteista 17 Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristöministeriön asetus yleisimpien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta Valtion maksuperustelaki Ympäristöministeriön asetus alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1387/2006) Laki valtion aluehallinnon uudistamista koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (903/2009) 4 ja 5 Valtioneuvoston asetus aluehallintoviraston maksuista (1145/2009) Päätöksessä on otettu huomioon myös ympäristöministeriön antama ohje kotieläintalouden ympäristönsuojelusta, valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000) sekä maa- ja metsätalousministeriön asetus eräitä eläimistä saatavia sivutuotteita käsittelevien laitosten valvonnasta ja eräiden sivutuotteiden käytöstä (850/2005) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston (EY) antama asetus (1774/2002) muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä. Käsittelymaksu on euroa. Lasku lähetetään erikseen myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Joensuusta. Käsittelymaksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1145/2009) mukaisesti. Asetuksen 7 :n 2 momentin mukaan suoritteesta, jota koskeva asia on tullut vireille ennen , peritään maksu asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan. Ympäristöministeriön alueellisen ympäristökeskuksen maksullisia suoritteita koskevan asetuksen (1387/2006) maksutaulukon mukaan eläinsuojan, joka on tarkoitettu vähintään lihasialle, ympäristölupahakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on3 130.

8/YMPLA 26.02.2014. Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus:

8/YMPLA 26.02.2014. Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus: 8/YMPLA 26.02.2014 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Y2/2014 Ympla 26.02.2014 32 Ympäristölautakunta Annetaan julkipanon jälkeen Loimijoentie 74 03.03.2014 32440 Alastaro ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohta 11 a

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohta 11 a 1(10) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 33 YLO LOS-2004-Y-1002-131 Annettu julkipanon jälkeen 10.5.2005 ASIA Päätös Vehmaan Haikara Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka

Lisätiedot

ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus:

ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus: 9/YMPLA 26.02.2014 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Y3/2014 Ympla 26.02.2014 33 Ympäristölautakunta Annetaan julkipanon jälkeen Loimijoentie 74 03.03.2014 32440 Alastaro ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle

Lisätiedot

Sikalat sijaitsevat Loimaan kaupungin Haaroisten kylässä kiinteistöillä Hautaniitty RN:o 1:32, Peltomaa RN:o 1:121 ja Välimaa RN:o 1:28.

Sikalat sijaitsevat Loimaan kaupungin Haaroisten kylässä kiinteistöillä Hautaniitty RN:o 1:32, Peltomaa RN:o 1:121 ja Välimaa RN:o 1:28. 1(10) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 33 YLO LOS-2004-Y-1066-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.5.2007 ASIA Päätös Vesa ja Oili Onnelan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka

Lisätiedot

KOSKEN TL YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNTA 18.8.2011 KOSKEN TL YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNNAN KOKOUS

KOSKEN TL YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNTA 18.8.2011 KOSKEN TL YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNNAN KOKOUS 90 KOSKEN TL YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Torstai 18.elokuuta 2011, klo 18-19.30 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto Läsnä Poissa Puheenjohtaja Juhani

Lisätiedot

Päätös Nro 3/2011/3 Dnro ESAVI/321/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2011

Päätös Nro 3/2011/3 Dnro ESAVI/321/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 3/2011/3 Dnro ESAVI/321/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2011 ASIA Mari Korkeaoja-Nurmon ja Mika Nurmon ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka

Lisätiedot

ESKO KOIVISTON YMPÄRISTÖLUVAN LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN

ESKO KOIVISTON YMPÄRISTÖLUVAN LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 77 20.05.2014 ESKO KOIVISTON YMPÄRISTÖLUVAN LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN 72/64.641/2014 PJSYMPLK 77 HAKIJA Nimi: Esko Koivisto LAITOS/TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Ympäristölupamääräysten

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 11 a)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 11 a) Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2012/1 Dnro ESAVI/221/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA Jaana ja Vesa Majurin ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 240 emakon

Lisätiedot

Tipuset Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 78 000 broilerin kasvattamon perustamista Köyliön kunnassa.

Tipuset Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 78 000 broilerin kasvattamon perustamista Köyliön kunnassa. Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2010/3 Dnro ESAVI/353/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2010 ASIA Tipuset Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 78 000 broilerin

Lisätiedot

Toni Haavisto Mykorantie 198, 27430 Panelia Y-tunnus: 1903517-4. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Toni Haavisto Mykorantie 198, 27430 Panelia Y-tunnus: 1903517-4. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 68/2012/1 Dnro ESAVI/189/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.4.2012 ASIA Satamuna Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 29 999 munivan

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/PAPERINKERÄYS OY Paperinkeräys Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa keräyspaperin ja pahvin lajittelua ja varastointia Porin

Lisätiedot

Purolantie 200, 25460 Kisko Y-tunnus: 1311727-5. Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 11 a)

Purolantie 200, 25460 Kisko Y-tunnus: 1311727-5. Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 11 a) Etelä-Suomi Päätös Nro 89/2012/1 Dnro ESAVI/159/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 ASIA Jukka ja Ulla Huittisen ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 20 000

Lisätiedot

Jukka Nikula Ihamäentie 311, 31400 Somero Y-tunnus: 2260568-2. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Jukka Nikula Ihamäentie 311, 31400 Somero Y-tunnus: 2260568-2. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 171/2011/1 Dnro ESAVI/57/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2011 ASIA Kauriskallio Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 40 000 munivan

Lisätiedot

Jokioistentie 883, 31410 Ylöpirtti Y-tunnus: 1334678-0. Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 11 a)

Jokioistentie 883, 31410 Ylöpirtti Y-tunnus: 1334678-0. Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 11 a) Etelä-Suomi Päätös Nro 91/2011/1 Dnro ESAVI/425/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.9.2011 ASIA Antti Alitalon ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen lupahakemus, joka koskee 46 emakon ja 230 lihasian

Lisätiedot

Tomi ja Päivi Saineen eläinsuojan ympäristölupamääräysten tarkistaminen ja nykyisen toiminnan laajentaminen

Tomi ja Päivi Saineen eläinsuojan ympäristölupamääräysten tarkistaminen ja nykyisen toiminnan laajentaminen Ympäristö- ja terveyslautakunta 36 24.09.2015 Tomi ja Päivi Saineen eläinsuojan ympäristölupamääräysten tarkistaminen ja nykyisen toiminnan laajentaminen Ympäristö- ja terveyslautakunta 36 Valmistelija:

Lisätiedot

Päätös Nro 17/2010/3 Dnro ESAVI/343/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 19.5.2010

Päätös Nro 17/2010/3 Dnro ESAVI/343/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 19.5.2010 Etelä-Suomi Päätös Nro 17/2010/3 Dnro ESAVI/343/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 19.5.2010 ASIA Päätös Kari Niittysen ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPA / TIMO TUOMINEN

YMPÄRISTÖLUPA / TIMO TUOMINEN Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 121 26.08.2014 YMPÄRISTÖLUPA / TIMO TUOMINEN 60/64.641/2014 PJSYMPLK 121 LUVAN HAKIJA Nimi: Timo Tuominen LAITOS/TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Ympäristölupaa haetaan 15 600

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski. Hakija Maatalousyhtymä Isotalo Tapio ja Tero Synderkerintie 10 29900 Merikarvia

Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski. Hakija Maatalousyhtymä Isotalo Tapio ja Tero Synderkerintie 10 29900 Merikarvia Ympäristö- ja terveyslautakunta 17 19.05.2016 Maatalousyhtymä Isotalo Tapio ja Tero Ympäristö- ja terveyslautakunta 19.05.2016 17 Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski Hakija Maatalousyhtymä

Lisätiedot

Erkki ja Seija Hietaojan eläinsuojan ympäristölupamääräysten tarkistaminen ja nykyisen toiminnan laajentaminen

Erkki ja Seija Hietaojan eläinsuojan ympäristölupamääräysten tarkistaminen ja nykyisen toiminnan laajentaminen Ympäristö- ja terveyslautakunta 37 24.09.2015 Erkki ja Seija Hietaojan eläinsuojan ympäristölupamääräysten tarkistaminen ja nykyisen toiminnan laajentaminen Ympäristö- ja terveyslautakunta 37 Valmistelija:

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 586 05.09.2006 3 Ymp 10193-2006 (235) Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy Ympkaalk 586 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto 25.8.2006/Fredrik

Lisätiedot

Valmistelija: terveystarkastaja Elina Seppälä. Laitos Eläinsuoja Nykyisen toiminnan laajentaminen

Valmistelija: terveystarkastaja Elina Seppälä. Laitos Eläinsuoja Nykyisen toiminnan laajentaminen Ympäristö- ja terveyslautakunta 22 09.10.2014 Timo Mäkelän eläinsuojan ympäristölupa Ympäristö- ja terveyslautakunta 22 Valmistelija: terveystarkastaja Elina Seppälä Hakija Timo Mäkelä Löytöperäntie 121

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015

Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015 Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015 HAKIJA Haaja-Maito Oy Niemeläntie 338 69100 Kannus KIINTEISTÖ Alavainio 217-403-3-25

Lisätiedot

Santaojantie 31, 21310 Vahto. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 11 a)

Santaojantie 31, 21310 Vahto. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 11 a) Etelä-Suomi Päätös Nro 199/2012/1 Dnro ESAVI/87/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 3.12.2012 ASIA Sami Koivuniemen ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 24 lypsylehmän,

Lisätiedot

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA 1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Seppo Kankaanpään ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, Mannistentie 325, 32100 Ypäjä

Seppo Kankaanpään ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, Mannistentie 325, 32100 Ypäjä Etelä-Suomi Päätös Nro 115/2013/1 Dnro ESAVI/196/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.6.2013 ASIA Seppo Kankaanpään ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, Ypäjä. LUVAN HAKIJA Seppo

Lisätiedot

Mika ja Saila Tuiskusen maidontuotantotilan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus,

Mika ja Saila Tuiskusen maidontuotantotilan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Etelä-Suomi Päätös Nro 33/2010/3 Dnro ESAVI/452/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA HAKIJA HAKEMUS Mika ja Saila Tuiskusen maidontuotantotilan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2008 YMPÄRISTÖLUPA

PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2008 YMPÄRISTÖLUPA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2008 Dnro ESA 2008 Y 168 113 ASIA YMPÄRISTÖLUPA Ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen päätös, joka koskee eläinsuojan toiminnan olennaista laajentamista, Juva LUVAN

Lisätiedot

Kuninkaanlähteentie 817, 38800 Jämijärvi. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 11 a)

Kuninkaanlähteentie 817, 38800 Jämijärvi. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 11 a) Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2012/1 Dnro ESAVI/51/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 8.11.2012 ASIA Susanna ja Jyrki Koivumäen ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 80

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 16.3.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

HESAPORK OY Mika Ranta, Uudenkaupungintie 731, 23310 TAIVASSALO Puh.nro: 02 879164

HESAPORK OY Mika Ranta, Uudenkaupungintie 731, 23310 TAIVASSALO Puh.nro: 02 879164 1(14) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 78 YLO LOS-2004-Y-91-131 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2004 ASIA Päätös HESAPORK OY:n (perustettava yhtiö Järvi-Nasu Oy) ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta,

Lisätiedot

Eläinsuojan ympäristölupahakemus, Maatalousyhtymä V & V Juntunen

Eläinsuojan ympäristölupahakemus, Maatalousyhtymä V & V Juntunen Ympäristölautakunta 43 07.10.2015 Eläinsuojan ympäristölupahakemus, Maatalousyhtymä V & V Juntunen 1708/77.773/2015 YMPLA 43 Luvan hakija Maatalousyhtymä V & V Juntunen Osoite: Kovajärventie 58b, 89660

Lisätiedot

Karjarakennus sijaitsee Liperin kunnan Komperon kylän tilalla Kallio RN:o 8:30.

Karjarakennus sijaitsee Liperin kunnan Komperon kylän tilalla Kallio RN:o 8:30. LIPERIN KUNTA Ympäristölupapäätös 5 / 2014 Tekninen lautakunta / lupajaos Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2014 ASIA HAKIJA Lypsykarjanavetan laajentaminen Ari Hyttinen Kaarnalammentie 10 a 83400 VIINIJÄRVI

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI PÄÄTÖS 8 / 2016

MIKKELIN KAUPUNKI PÄÄTÖS 8 / 2016 MIKKELIN KAUPUNKI PÄÄTÖS 8 / 2016 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ympäristönsuojelulain PL 33, 50101 MIKKELI (527/2014) 27 :n mukaisessa lupa-asiassa. Antopäivä 20.6.2016 Päätöksessä on liitteineen 10 sivua. YMPÄRISTÖLUPA

Lisätiedot

Kanalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Somero.

Kanalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 95/2012/1 Dnro ESAVI/33/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.6.2012 ASIA Kanalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Somero.

Lisätiedot

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

TOIMINTAA KOSKEVAT SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

TOIMINTAA KOSKEVAT SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE K A A K K O I S S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S PL 1023, Kauppamiehenkatu 4 45100 KOUVOLA Puhelin 020 490105 Telefax 020 4904300 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(10) Nro A1027 Dnro KAS 2007 Y 244 113 Annettu

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp)

Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp) Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 11934-2012 (235) Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp) Tiivistelmä: - Ympkaalk 23 Ympäristönsuojelu 3.1.2013/

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b 1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 35 YLO LOS-2003-Y-1335-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.4.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Wipro Infrastructure Engineering Oy:n ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta muutoshakemuksesta,

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010

Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010 Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 101 :ssä tarkoitettu hakemus 17.3.2010 annetun ympäristölupapäätöksen nro 7/2010/3

Lisätiedot

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 N:o 931/ 2000 Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on

Lisätiedot

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008.

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2009 Dnro PPO 2003 Y 391 111 ASIA LUVAN HAKI JA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Haapaveden Ympäristöpalvelut Oy:n jätevesilietteen

Lisätiedot

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki Päätös Etelä-Suomi Nro 27/2012/1 Dnro ESAVI/321/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Altia Oyj:n Rajamäen tehtaiden vanhan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti. Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohtien 5 a) ja 11 a).

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti. Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohtien 5 a) ja 11 a). Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2013/1 Dnro ESAVI/134/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA Kiinteistöllä Korvenoja RN:o 26:1 sijaitsevan sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Forssa.

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 5/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 41801 KORPILAHTI Antopäivä 4.10.2005 ASIA Seppo Nirkkosen ympäristölupahakemus (YSL 35 )

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNTA Ympäristölautakunta PÄÄTÖS 1/2015 Ympäristönsuojelulain 27 :n mukaisessa asiassa.

KAUSTISEN KUNTA Ympäristölautakunta PÄÄTÖS 1/2015 Ympäristönsuojelulain 27 :n mukaisessa asiassa. 1 KAUSTISEN KUNTA Ympäristölautakunta PÄÄTÖS 1/2015 Ympäristönsuojelulain 27 :n mukaisessa asiassa. LIITE 2 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2015. Dnro 56/5.57.576/2014 ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa

Lisätiedot

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin

Lisätiedot

Haali Oy:n / Juho Korvenojan ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, Rekijoentie 611, 25380 Rekijoki Y-tunnus: 2387095-7

Haali Oy:n / Juho Korvenojan ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, Rekijoentie 611, 25380 Rekijoki Y-tunnus: 2387095-7 Etelä-Suomi Päätös Nro 6/2011/3 Dnro ESAVI/585/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.2.2011 ASIA Haali Oy:n / Juho Korvenojan ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 75

Lisätiedot

Marianne ja Marko Mänkin ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, Murronkulmantie 575, 30100 Forssa

Marianne ja Marko Mänkin ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, Murronkulmantie 575, 30100 Forssa Etelä-Suomi Päätös Nro 62/2013/1 Dnro ESAVI/91/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.3.2013 ASIA Marianne ja Marko Mänkin ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, Jokioinen. LUVAN

Lisätiedot

Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa 9.12.2011.

Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa 9.12.2011. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 46/2012/1 Dnro ISAVI/106/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2012 ASIA HAKIJA Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 69 12.06.2014. 69 Asianro 2333/11.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 69 12.06.2014. 69 Asianro 2333/11.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 69 Asianro 2333/11.01.00/2014 Päätös ympäristölupahakemuksesta / Maatila Suihkonen Oy / eläinsuoja, Paasvedentie 83, 77600 Suonenjoki, Hulkkolan kylä, Toivala 19:1

Lisätiedot

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Maanviljelijänä pohjavesialueella 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Esityksen sisältö 1. Pohjavesialueen sijainti 2. Nitraattiasetus 3. Kasvinsuojeluaineet

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Jyrki Takatalon eläinsuojaa koskeva ympäristölupahakemus, Salo

Jyrki Takatalon eläinsuojaa koskeva ympäristölupahakemus, Salo Etelä-Suomi Päätös Nro 48/2010/3 Dnro ESAVI/303/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2010 ASIA HAKIJA HAKEMUS Jyrki Takatalon eläinsuojaa koskeva ympäristölupahakemus, Salo Jyrki Takatalo Unostentie

Lisätiedot

14 KUISMA MIKKO, ELÄINSUOJA / PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA. KU-YK 14/9.2.2010 Päätös annetaan julkipanon jälkeen 15.2.

14 KUISMA MIKKO, ELÄINSUOJA / PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA. KU-YK 14/9.2.2010 Päätös annetaan julkipanon jälkeen 15.2. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 9.2.2010 51 Dno KYK:497 /2009 14 KUISMA MIKKO, ELÄINSUOJA / PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA KU-YK 14/9.2.2010 Päätös annetaan julkipanon jälkeen 15.2.2010

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 3/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 Antopäivä 4.10.2005 41801 KORPILAHTI ASIA Kari Ilmosen ympäristölupahakemus (YSL 35 ) 500

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 23.8.2004 Kokouspvm 19.8.2004 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimi

FORSSAN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimi 18.1.2012 1(4) YMPÄRISTÖVALVONTASUUNNITELMA Valvontasuunnitelmassa kuvataan Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset valvonnan tarpeet, valvontaan käytettävät resurssit ja valvonnan tavoitteet sekä raportoidaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka

Lisätiedot

Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on toimitettu Äänekosken kaupungin ympäristölautakunnalle 23.11.2009, jolloin se on tullut vireille.

Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on toimitettu Äänekosken kaupungin ympäristölautakunnalle 23.11.2009, jolloin se on tullut vireille. Ymp.ltk 16.3.2010 Liite nro 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Ympäristölupamääräysten PL 6 tarkistamisesta 44201 Suolahti Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 632 3318 Pvm 23.3.2010 Dnro

Lisätiedot

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 94 08.06.2016. Eläinsuojan ympäristölupa, Pasi Korhonen

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 94 08.06.2016. Eläinsuojan ympäristölupa, Pasi Korhonen Ympäristö- ja tekninen lautakunta 94 08.06.2016 Eläinsuojan ympäristölupa, Pasi Korhonen YMPTEKLT 94 86/11 01 00/2016 Ympäristötarkastaja ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, naudanlihantuotanto HAKIJA Pasi

Lisätiedot

TEIJO TERÄNEN; YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS / ELÄINSUOJAN LAAJENNUS; TAKAMETSÄNTIE 480, ASKOLA. Takametsäntie 480 2082430-6 07680 JUORNAANKYLÄ

TEIJO TERÄNEN; YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS / ELÄINSUOJAN LAAJENNUS; TAKAMETSÄNTIE 480, ASKOLA. Takametsäntie 480 2082430-6 07680 JUORNAANKYLÄ 1 Askolan kunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Askolantie 28 07500 Askola ASIA TEIJO TERÄNEN; YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS / ELÄINSUOJAN LAAJENNUS; TAKAMETSÄNTIE 480, ASKOLA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS (14 sivua) Annetaan

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg 13.12.2018 Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri Etelä-Suomi Päätös Nro 1/2011/4 Dnro ESAVI/494/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston 13.12.2006 antamassa päätöksessä nro 173/2006/3 rakentamistöiden

Lisätiedot

Päätös Nro 35/2010/3 Dnro ESAVI/339/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 5.7.2010

Päätös Nro 35/2010/3 Dnro ESAVI/339/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 5.7.2010 Etelä-Suomi Päätös Nro 35/2010/3 Dnro ESAVI/339/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.7.2010 ASIA Henrik Ala-Haaviston ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 1540 lihasian

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi 1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

Sikala sijaitsee Vampulan kunnan Kärväselän kylässä kiinteistöillä Heinilä RN:o 3:13 ja Huhtanen

Sikala sijaitsee Vampulan kunnan Kärväselän kylässä kiinteistöillä Heinilä RN:o 3:13 ja Huhtanen 1(9) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 67 YLO LOS-2006-Y-122-131 Annettu julkipanon jälkeen 11.9.2006 ASIA Päätös Jarno Vainion ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee

Lisätiedot

Sikala sijaitsee Punkalaitumen kunnan Sarkkilan kylässä tilalla Karimäki RN:o 4:124. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikala sijaitsee Punkalaitumen kunnan Sarkkilan kylässä tilalla Karimäki RN:o 4:124. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa. 1(10) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 113 YLO LOS-2004-Y-173-131 Annettu julkipanon jälkeen 2.12.2004 ASIA Päätös Kirsi-Marja ja Ari Ukkosen perustettavan yhtiön lukuun tekemästä ympäristönsuojelulain 35

Lisätiedot

Maatalousyhtymä Timo ja Juha Heikkilä ja Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä, Liukolantie 334, 21290 Rusko Y-tunnukset: 0589673-1 ja 0992322-3

Maatalousyhtymä Timo ja Juha Heikkilä ja Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä, Liukolantie 334, 21290 Rusko Y-tunnukset: 0589673-1 ja 0992322-3 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2011/3 Dnro ESAVI/596/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2011 ASIA Maatalousyhtymä Timo ja Juha Heikkilän ja Arto Heikkilän perikunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen

Lisätiedot

Oy Teboil AB:n ympäristölupahakemus

Oy Teboil AB:n ympäristölupahakemus TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 368 28.05.2002 1 Ymp 3118-2002 (235) Oy Teboil AB:n ympäristölupahakemus Ympkaalk 368 Ympäristönsuojelutoimisto 16.5.2002/EP 1. ASIA Oy

Lisätiedot

Mika Anderssonin ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee olemassa olevan sikalan toiminnan jatkamista Vehmaan kunnassa.

Mika Anderssonin ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee olemassa olevan sikalan toiminnan jatkamista Vehmaan kunnassa. Etelä-Suomi Päätös Nro 68/2010/3 Dnro ESAVI/399/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2010 ASIA Mika Anderssonin ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee olemassa olevan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nummi-Pusulan ympäristölautakunta Ympäristölautakunta 11.5.2010 46 Drno 93/24/247/2009 Annettu julkipanon jälkeen 19.5.

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nummi-Pusulan ympäristölautakunta Ympäristölautakunta 11.5.2010 46 Drno 93/24/247/2009 Annettu julkipanon jälkeen 19.5. Ympäristölautakunta 11.5.2010 46 Liite 20 1 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nummi-Pusulan ympäristölautakunta Ympäristölautakunta 11.5.2010 46 Drno 93/24/247/2009 Annettu julkipanon jälkeen 19.5.2010 Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Toppilan sataman toiminnan lopettamista koskevan määräajan jatkaminen, Oulu Oulun kaupunki / Oulun

Lisätiedot

Päätös Nro 21/2010/3 Dnro ESAVI/340/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 21/2010/3 Dnro ESAVI/340/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 21/2010/3 Dnro ESAVI/340/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2010 ASIA Markus ja Anu Ritakallion ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee 1056

Lisätiedot

Valmistelija: vs. ympäristösihteeri Maria Kukonlehto TOIMINTA JA SEN SIJAINTI LUVAN HAKEMISEN PERUSTE

Valmistelija: vs. ympäristösihteeri Maria Kukonlehto TOIMINTA JA SEN SIJAINTI LUVAN HAKEMISEN PERUSTE 111 42 YMPÄRISTÖLUPA / KOHMO VILLE Valmistelija: vs. ympäristösihteeri Maria Kukonlehto ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee olemassa olevaa lihasikalaa.

Lisätiedot

Ympäristölupa eläinsuojalle Ahti Hyvönen tilalle Haaparinne 38:2

Ympäristölupa eläinsuojalle Ahti Hyvönen tilalle Haaparinne 38:2 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 48 31.03.2010 Ympäristölupa eläinsuojalle Ahti Hyvönen tilalle Haaparinne 38:2 41/5/543/2010 YMPTEKLT 48 Ympäristötarkastaja ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2015. Nro N73/2015 Rak.- ja ymp. ltk. 18.8.2015 77 LIITE 7

Rakennus- ja ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2015. Nro N73/2015 Rak.- ja ymp. ltk. 18.8.2015 77 LIITE 7 LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT Rakennus- ja ympäristölautakunta YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2015 Nro N73/2015 Rak.- ja ymp. ltk. 18.8.2015 77 LIITE 7 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 mom. Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 mom. kohta 11 a)

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 mom. Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 mom. kohta 11 a) Mikkeli Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2004 DNro ESA-2004-Y-140-131 ASIA YMPÄRISTÖLUPA Ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen päätös, joka koskee lypsykarjapihaton laajentamista Punkaharjun kunnan Ruhvanan

Lisätiedot

Sikalarakennukset ja lantavarastot sijaitsevat Vampulan kunnan Punolan kylässä kiinteistöllä Vähäjoki RN:o 2:170 yllämainitussa osoitteessa.

Sikalarakennukset ja lantavarastot sijaitsevat Vampulan kunnan Punolan kylässä kiinteistöllä Vähäjoki RN:o 2:170 yllämainitussa osoitteessa. 1(10) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 86 YLO LOS-2006-Y-1291-113 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2007 ASIA Päätös Jukka-Pekka Sampolahden ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta,

Lisätiedot

TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Antopäivä: 20.5.2014 Lupanro: 2014-2 Dnro: 536/14 ASIA HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisesta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Turun kaupungin kiinteistölaitos

Ympäristölupahakemus / Turun kaupungin kiinteistölaitos TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 241 19.04.2005 1 Ymp 1451-2005 (235, 662) Ympäristölupahakemus / Turun kaupungin kiinteistölaitos Ympkaalk 241 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto

Lisätiedot

Päätös Nro 5/2011/3 Dnro ESAVI/352/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 16.2.2011

Päätös Nro 5/2011/3 Dnro ESAVI/352/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 16.2.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 5/2011/3 Dnro ESAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.2.2011 ASIA Kanax Oy:n / Juhani Laaksosen ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

YMPJAOST 19.04.2016 16 ASIA Ympäristönsuojelulain 27 :n mukainen ympäristölupa eläinsuojalle Sastamalan kaupungissa

YMPJAOST 19.04.2016 16 ASIA Ympäristönsuojelulain 27 :n mukainen ympäristölupa eläinsuojalle Sastamalan kaupungissa Ympäristöjaosto 16 19.04.2016 Ympäristöluvan myöntäminen Pauli Krapin eläinsuojalle 152/11.01.00/2016 YMPJAOST 19.04.2016 16 ASIA Ympäristönsuojelulain 27 :n mukainen ympäristölupa eläinsuojalle Sastamalan

Lisätiedot

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Purku & Piikkaus Oy:n purkujätteen käsittelytoimintaa koskevan ympäristöluvan

Lisätiedot