RAPORTTI 1 (27) TULOSRAPORTTI TOIMINNAN KEHITTYMISESTÄ ALKUVUONNA 2004
|
|
- Martta Keskinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAPORTTI 1 (27) TULOSRAPORTTI TOIMINNAN KEHITTYMISESTÄ ALKUVUONNA 2004 Yhteenveto Seuraavat säädösmuutokset tulivat voimaan alkuvuonna 2004: o Uusi laki ja asetus rakennustuotteiden hyväksynnästä. Laissa säädetään rakennustuotteiden CE-merkintäjärjestelmän, tyyppihyväksynnän ja muiden tuotehyväksyntäjärjestelmien perusteista. o Sähköturvallisuussäädöksiä tarkennettiin tekemällä muutoksia sähköturvallisuuslakiin ja -asetukseen sekä kauppa- ja teollisuusministeriön päätökseen. Muutokset koskivat sähkölaitteistojen käyttöönottoa ja käyttöä. o Ilotulitteiden vaarallisuusluokituksia muutettiin. Muutokset koskevat erityisesti kaupan yhteydessä tapahtuvaa varastointia. o Vakausasetusta muutettiin. Sähkö- ja kaasumittareilta vaaditaan tyyppihyväksyntä, mikäli mittaria käytetään hinnan määritykseen o Tuoteseloste tuli pakolliseksi osalle jalometallituotteista jalometallituoteasetuksen muutoksen myötä. Toiminta on edennyt pääosin suunnitelmien mukaisesti kaikilla toimialoilla. Erillissopimusten perusteella on valvontatehtäviä hoidettu myös sisäasianministeriön, ympäristöministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta. Toimialojen turvallisuustilanteessa ei ole ollut ensimmäisen puolivuotisjakson aikana merkittäviä muutoksia. Onnettomuuksissa kuoli alkuvuoden aikana 3 henkilöä, joista 2 henkilöä nestekaasun käytön yhteydessä ja yksi henkilö putoamisonnettomuudessa kemiantehtaassa. Vuoden jälkipuoliskolla on (20.8. mennessä) tullut lisäksi tietoon 4 sähkötapaturman aiheuttamaa kuolemantapausta. Valvonta Laitosvalvontayksikön toimialaan liittyvät määräaikaistarkastukset sekä valvontakäynnit ovat pääosin toteutuneet suunnitelmien mukaisesti. Kemikaalilaitosten ja räjähdetehtaiden valvontakäyntien lukumäärä on suunniteltua alhaisempi henkilövaihdosten vuoksi. Tavoite pyritään kuitenkin saavuttamaan vuoden loppuun mennessä. Painelaitteisiin sekä asennus- ja huoltoliikkeisiin liittyvät valvontakäynnit painottuvat loppuvuoteen. Yksikön vuositavoitteet arvioidaan saavutettavan. Tuotevalvonnan valvontakäynnit ovat toteutuneet suunnitelman mukaisesti. Yksikön vuositavoitteet arvioidaan saavutettavan Viestintä ja kehittäminen Viestintää on toteutettu suunnitelman mukaisesti. Toiminnanharjoittajille on viestitty uusista muuttuneista säädöksistä ja kuluttajille on jaettu turvallisuustietoa mm. nestekaasun käytöstä. Kemikaalikohteita valvoville paikallisviranomaisille on tuotettu tiedotemateriaalia ja järjestetty koulutustilaisuuksia. TUKESin viestinnän kysyntä on kasvanut, tämä näkyy mm. kyselyihin vastaamiseen käytetyn työajan lisäyksenä. Systeemiset riskit hanketta lukuunottamatta tulossopimuksessa mainitut kehittämis- ja tutkimushankkeet ja ohjelmat (Turvallisuusindikaattorit, TUKESin proses-
2 RAPORTTI 2 (27) sit ja asiakkuudet (TUPA), Kuluttajien turvallisuusasenteet, Jakeluasemasäännösten seuranta, Sähköturvallisuuden tutkimus- ja kehittämisohjelma ja Prosessiteollisuuden turvallisuuden kehittämisohjelma) etenevät suunnitelman mukaisesti. Systeemiset riskit hankkeen toteuttamiseksi on laadittu suunnitelma yhteistyössä VTT:n kanssa, mutta hankkeen toteutus on avoin. Säädöstö ja yhteistyöverkosto Kauppa- ja teollisuusministeriötä sekä muita yhteistyöministeriöitä on avustettu säädösvalmisteluissa. Pääpaino on ollut sähkö- ja kemikaaliturvallisuuden sekä mittauksia koskevien säädösten valmistelussa. Asiakastyytyväisyys Pelastuslaitosten tiedontarvetta ja tyytyväisyyttä TUKESin toimintaa selvitettiin. Asiakaspalvelu ja viestintä saivat arvosanaksi 3,96 asteikolla 1-5. Toiminnan ja tietohallinnon kehittäminen Toimintaprosessin kartoittamishanke (TUPA) ja tietohallinnon kehittämishankkeet ovat edenneet suunnitelmana mukaisesti. Tietohallintostrategian uusiminen aloitettiin. Vuositavoitteet arvioidaan saavutettavan. Henkilöstö ja talous Vuoden 2003 henkilöstötilinpäätös valmistui. Tulokset eivät antaneet aihetta erityistoimenpiteisiin. Palkkausjärjestelmän toimivuutta on selvitetty osana Teknillisen korkeakoulun tutkimushanketta. Tuloksia on hyödynnetty tulos- ja kehityskeskustelumenettelyn ajanmukaistamisessa. Maksullisen toiminnan tulokehitys on alkuvuonna jäänyt jonkin verran arvioitua pienemmäksi. Talousarviossa vuodelle 2004 esitetty kokonaistuloarvio toteutunee. Alkuvuoden menokehitys on ollut hieman suunniteltua pienempää. Koko vuoden menokertymän arvioidaan olevan suunnitelman mukainen.
3 RAPORTTI 3 (27) TULOSRAPORTTI TOIMINNAN KEHITTYMISESTÄ ALKUVUONNA 2004 Sisällysluettelo Yhteenveto 1 Tulostavoite 1: Laitosten turvallisuus- ja luotettavuustaso 4 Kemikaaliturvallisuus ja kaivostoiminta 4 Maakaasun siirto, jakelu ja käyttö 5 Painelaiteturvallisuus 5 Sähkölaitteet ja hissit 5 Tekniset palvelut, asennus ja huolto 6 Laitosvalvonnan toiminnan tunnuslukuja 7 Tulostavoite 1: Tuotteiden turvallisuus- ja luotettavuustaso 8 Räjähdysvaarallisiin aineisiin liittyvät tuotteet 8 Vaarallisten aineiden kuljetussäiliöt ja pakkaukset suunnitteluvaiheessa 8 Painelaitteet 9 Sähkölaitteet, emc, atex, ja energiamerkinnät 10 Mittauslaitteet 12 Jalometallituotteet 13 Pelastustoimen laitteet 14 CE-merkityt rakennustuotteet 15 Tulostavoite 2: Kehittämis- ja tutkimustoiminta sekä viestintä 16 Tutkimus- ja kehityshankkeet 16 Viestintä 18 Viestintähankkeet 19 Tulostavoite 3: Säädösten kehittäminen ja sidosryhmäyhteistyö 20 Kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö 21 Tulostavoite 4: Asiakastyytyväisyys 23 Tulostavoite 5: Tietohallinto 24 Tulostavoite 6: Henkilöstö 25 Tulostavoite 7: Toimintaprosessien kehittäminen 26 Talous 27
4 RAPORTTI 4 (27) Tulostavoite 1: Laitosten turvallisuus- ja luotettavuustaso säilyy korkeana. Valvonnan tavoitteena vuonna 2004 on varmistaa, että laitoksien ja laitteistojen käytössä ja rakentamisessa noudatetaan säädösten turvallisuusvaatimuksia ja niiden toimintaperiaatteissa otetaan huomioon turvallisuus ja niissä on käytössä toimintatavat, jotka tukevat turvallista toimintaa. Varmistaa, että sähkölaitteistojen ja painelaitteiden määräaikaistarkastuksien laiminlyöntien määrä vähenee Ehkäistä ja vähentää onnettomuuksia; erityiskohteina ovat prosessiteollisuus sekä sähköpalot ja iskut. Toteutetaan suunnitelman mukaiset valvontatoimenpiteet. Määrälliset tavoitteet on esitetty taulukoissa. Tavoitetilan saavuttamiseksi on toteutettu säädösten edellyttämää valvontaa sekä käynnistetty hankkeita valvonnan toteuttamiseksi. Seuraavassa yhteenveto laitosvalvonnan toteutumisesta ja valvontahavainnoista alkuvuonna Kemikaaliturvallisuus ja kaivostoiminta Kemikaali- ja räjähdelaitosten ja kaivosten turvallisuustaso on pääsääntöisesti hyvä, kehittämistarvetta toiminnassa kuitenkin on. Tarkemmat arviot toiminnasta esitetään vuosiraportissa. Alkuvuonna sattui kemiantehtaassa henkilön kuolemaan johtanut putoamisonnettomuus. Liimatehtaan kattilaräjähdyksessä loukkaantui kaksi työntekijää. Molemmat onnettomuudet sattuivat huolto- ja korjaustöiden aikana. Näiden lisäksi TUKES on tutkinut pintakäsittelylaitoksella sattuneen tulipalotapauksen. Syynä tulipaloon oli pintakäsittelyaltaan kuumentimen ylikuumeneminen. TUKES on tutkinut tapauksen, jossa nestekaasua käyttävän keittimen toimintahäiriön seurauksena kaksi henkilöä menehtyi häkäkaasuun kesämökillä. Onnettomuuksien tutkinnan perusteella vaadittavista toimenpiteistä päätetään myöhemmin. Tutkittujen onnettomuustapausten lisäksi TUKES on valvonnan yhteydessä pyytänyt toiminnanharjoittajilta selvityksiä sattuneista onnettomuuksista ja vaaratilanteista. Terästehtaan sulatolla (2003) sattuneen, kolmen henkilön kuolemaan johtaneen happilinjan tulipalon onnettomuustutkintaraportti valmistui. TUKES on vaatinut yhtiöltä selvitykset välittömistä toimenpiteistä vastaavien onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi sekä selvitykset siitä, miten yhtiö parantaa happilaitteistojen käyttöön ja huoltoon liittyvää ohjeistoa ja henkilöstön tietämystä. Lisäksi turvallisuusselvityksen päivityksessä on edellytetty kuvaus happijärjestelmään liittyvistä onnettomuusskenaarioista. Nestekaasusäiliöihin liittyneillä valvontakäynneillä on edelleen havaittu puutteita nestekaasusäädösten noudattamisessa. Myös lupakäsittelyn yhteydessä on havaittu puutteellisuuksia esimerkiksi vaarojen tunnistuksessa ja riskien arvioinnissa. Nestekaasuturvallisuuden parantamiseksi on käynnistetty nestekaasutoimijoihin kohdistuva tiedotus- ja kehityshanke vuonna 2004, minkä lisäksi jatketaan valvontakäyntejä keskisuuriin nestekaasusäiliökohteisiin. Kemikaali- ja räjähdetehtaiden ja -varastojen tarkastusohje uusittiin alkuvuoden aikana. Samassa yhteydessä valvontahavaintojen keräys tehtiin järjestelmällisem-
5 RAPORTTI 5 (27) mäksi, minkä lisäksi johtamisjärjestelmän toimivuutta, menettelytapoja ja toteutusta arvioidaan numeerisesti. Arviointeja käytetään jatkossa yhtenä kriteerinä tarkastusten taajuutta määritettäessä sekä tehtäessä toimialueen turvallisuustason kokonaisarviota. Kemikaalilaitosten ja räjähdetehtaiden valvontakäyntien lukumäärä on suunniteltua alhaisempi. Tähän on syynä henkilövaihdokset; tavoite pyritään kuitenkin saavuttamaan vuoden loppuun mennessä. Öljynjalostamon uuden tuotantolinjan lupakäsittelyä varten perustettiin hanke, jossa hyödynnetään yksikön eri alueiden osaamista. Ilotulitusnäytäntöjen valvontatarkastuksia koskeva raportti valmistui. Maakaasun siirto, jakelu ja käyttö Painelaiteturvallisuus Maakaasun turvallisuustaso on pysynyt hyvänä eikä vakavia onnettomuuksia ole tapahtunut alkuvuonna. Maakaasun valvontakäyntejä tehdään jakelu- ja käyttöputkistokohteisiin. Määräaikaistarkastuksissa on havaittu vähäisiä puutteita. Sähkölaitteistot ja hissit Painelaitteiden turvallisuustaso on pysynyt hyvänä. TUKES on tutkinut kahta painelaiteonnettomuutta alkuvuonna. Lisäksi on selvitetty vähäisempiä tapauksia. Määräaikaistarkastusten tekemistä on valvottu painelaiterekisterin perusteella. Viivästyneiden määräaikaistarkastusten kyselytarpeen arvioidaan vähenevän tänä vuonna. Tänä vuonna on painelaitteiden valvontakäyntikohteisiin lisätty hengityslaitteiden pullojen täyttöpaikat. Kattilalaitosten valvontakäynneillä on selvitetty vaaran arvioinnin velvoitteen noudattamista. Seuraavat painelaiteturvallisuuteen liittyvät valvontahankkeet ovat käynnissä. Hankkeet valmistuvat vuoden loppuun mennessä: Kattilalaitosten vaaran arvioinnin velvoitteen noudattamista ja toteutusta selvitettävä hanke Painelaitteiden valvontakohteiden jaottelua ja valvontahavaintojen järjestelmällistä keräämistä kehittävä hanke. Painelaitteiden valvontakäynnit painottuvat loppuvuoteen. Sähkön aiheuttamia tapaturmailmoituksia on saapunut suunnilleen vastaava määrä kuin muinakin vuosina. Kuolemaan johtaneita sähkötapaturmia ei ole sattunut alkuvuonna. Kunnossapidon puutteet sähkölaitteistojen kenttävalvontakohteissa ovat olleet lievässä laskussa useamman vuoden, ja alkuvuoden havaintojen pohjalta samansuuntainen kehitys näyttäisi jatkuvan.
6 RAPORTTI 6 (27) Käynnissä on TUKESin rekisterin perusteella v erääntyvien puuttuvien sähkölaitteistojen määräaikaistarkastustietojen kerääminen, n 70 kpl, sekä sen tarkistus, ovatko kaikki laitteistoluokan 3b kohteet (vaativat lääkintätilat) TUKESin rekisterissä. Lisäksi kahden kunnan palotarkastajat on perehdytetty keräämään yksityiskohtaista tietoa palotarkastusten yhteydessä määräaikaistarkastusten toteutumisesta. Käytönjohtajakohteista kerätään valvontakäynneillä tietoa, jolla pyritään selvittämään, vaikuttaako toiminnassa havaittuihin puutteisiin se, onko käytönjohtaja palvelussuhteessa laitteiston haltijaan vai muuhun yritykseen. Käsiteltiin käytön johtajia koskeneet ilmoitukset sekä tarkastusilmoitukset. Hoidettiin asiakirjavalvonnalla kuntoon puuttuneet käytön johtajat (työpaikanvaihdokset yms.). Määrät vastasivat edellisten vuosien tasoa. Tekniset palvelut, asennus ja huolto Kenttävalvonnassa havaitut sähköurakoitsijoiden käyttöönottotarkastusten puutteet ovat olleet edellisiä vuosia vähäisemmät. Sähköurakointia koskevia ilmiantotyyppisiä tapauksia on ollut vuosi vuodelta hieman enemmän. Sama kehityssuunta näyttää jatkuvan. Kuluvana vuonna kerätään sähköurakoitsijoiden valvontahavaintoja ensimmäistä kertaa segmenttikohtaisesti. Tärkeimmät segmentit ovat talonrakennus, teollisuus, verkonrakennus ja laitekorjaus. Lisäksi otetaan huomioon yrityksen koko. Hissien markkinavalvonta on aloitettu. TUKES on osallistunut aktiivisesti komission teettämään hissidirektiivin evaluointiin. Kenttävalvonnan teemakohteena sähköurakointikohteissa ovat sellaiset sähkötöiden johtajat, jotka toimivat vastuuhenkilönä useille toiminnanharjoittajille. Aiemmat kokemukset viittaavat siihen, että näissä on eniten ongelmia. Alkuvuoden havaintomääristä ei voi vielä vetää johtopäätöksiä. Käsiteltiin asennusliikkeiden toimintailmoitukset, vastuuhenkilöiden pätevyystodistukset ja tutkinnot sekä tarkastajien lupahakemukset. Hoidettiin asiakirjavalvonnalla kuntoon toiminnanharjoittajilta puuttuneet vastuuhenkilöt (työpaikanvaihdokset yms.). Määrät vastasivat edellisten vuosien tasoa. Kylmälaiteliikkeiden ilmoituksia on tullut vuosina yhteensä 1200 kpl, joista yhteensä 550 kpl on täyttänyt säädösten vaatimukset. Muista on pyydetty lisäselvityksiä. Vuoden alussa voimaantullut asetusmuutos antaa vanhoille toiminnanharjoittajille aikaa täydentää toimintailmoituksiaan vuoden loppuun mennessä. Asennus- ja huoltoliikkeisiin liittyvät valvontakäynnit painottuvat loppuvuoteen.
7 RAPORTTI 7 (27) Laitosvalvonnan toiminnan tunnuslukuja Kemikaaliturvallisuus ja kaivostoiminta Valvontakäynnit yhteensä (tarkastusohjelman mukaiset määräaikaistarkastukset) Tavoite (koko vuosi) Toteuma Kpl kemikaali- ja nestekaasulaitokset, räjähdetehtaat räjähdevarastot kaivokset Käyttöönottotarkastukset Lupien ja ilmoitusten määrät kuulutus- ja lausuntomenettelyä edellyttävät luvat ja ilm. 50 (arvio) muut laitosluvat ja ilmoitukset 89 pätevyysarvioinnit ja henkilömuutokset 145 räjähteiden siirtotodistukset 184 Maakaasuturvallisuus Valvontakäynnit 20 8 Lausuntoa edellyttäneet rakentamisluvat 5 Muut rakentamisluvat ja biokaasuluvat 41 Muovisten kaasuputkien asennusliikkeet 7 Käytön valvojan ilmoitukset 26 Käytön valvojan pätevyyskokeen suorittaneet 31 Painelaiteturvallisuus Valvontakäynnit Määräaikaistarkastuskyselyt Luvat 13 Ilmoitukset 16 Sähkölaitteistot ja hissit Valvontakäynnit/Sähkölaitteistot Käytönjohtajien ilmoitusten lukumäärä 287 Tekniset palvelut (asennus- ja huoltoliikkeet) Valvontakäynnit: sähköurakoitsijat hissiurakointi 20 5 sähkö- ja hissialan tarkastustoiminnan harjoittajat 30 8 muut tarkastus- ja ilmoitetut laitokset 7 1 öljysäiliöiden tarkastusliikkeet 5 2 paloilmoitinasennus- ja huoltoliikkeet 30 1 käsisammutinliikkeet 40 3 sammutinlaitteistojen asennus- ja huoltoliikkeet 10 2 öljylämmityslaitteisto- ja kaasuasennusliikkeet 30 6 Ilmoitusten ja lupien määrät: sähköurakointi-ilmoitukset
8 RAPORTTI 8 (27) käsisammutinliikkeiden ilmoitukset 24 öljysäiliöiden tarkastusliikkeet 5 kylmälaiteliikkeiden ilmoitukset 320 Tulostavoite 1: Tuotteiden turvallisuus- ja luotettavuustaso säilyy korkeana. Vuoden 2004 toiminnallisina tavoitteina ovat erityisesti: Varmistaa, että turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehditaan tuotteiden valmistuksessa, maahantuonnissa ja kaupankäynnissä ja että, tuotteiden ensivalvonta on kattavaa. Ehkäistä ja vähentää onnettomuuksia; erityiskohteina ovat prosessiteollisuus sekä sähköpalot ja iskut. Toteutetaan suunnitelman mukaiset valvontatoimenpiteet. Määrälliset tavoitteet on esitetty taulukoissa. Yleisarvio tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta Tuotteiden turvallisuus- ja luotettavuustasossa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia edelliseen vuoteen nähden. Tuotteiden keskimääräinen turvallisuus- ja luotettavuustaso on edelleen hyvä. Joillakin tuotealueilla on edelleen ongelmia. Puutteellisissa tuotteissa on ollut teknisiä ongelmia, laiminlyöntejä vaatimustenmukaisuuden osoittamisessa, merkintä- ja käyttöohjepuutteita. TUKESin valvonnassa olevat tuotteet eivät vaatimustenvastaisuuden takia ole aiheuttaneet vakavia onnettomuuksia. Kaasulaitteiden ja ilotulitteiden onnettomuudet ovat aiheutuneet virheellisestä käytöstä. Räjähdysvaarallisiin aineisiin liittyvät tuotteet Markkinoilla olevat kaasulaitteet ovat määräysten mukaisia. Kaasulaitteiden käytössä sattuu kuitenkin vuosittain vahinkoja. Valvonnan painopiste on nestekaasukäyttöisissä kotitalouslaitteissa (kuluttajatuotteet). Merkintöjen ja käyttöohjeiden tarkastaminen ei ole tuonut esille vakavia turvallisuuspuutteita. Palavan nesteen säiliöiden osalta kenttävalvonnassa säiliöt ovat yleensä teknisesti kunnossa, mutta yleisin määräystenvastaisuus on tarkastuslaitoksen tarkastuksen puuttuminen tai tarkastus on tehty ulkomailla. Säiliöiden valmistajilla on ollut epätietoutta missä määrin voi käyttää valmistuksessa vahvistettuja ENstandardeja vai pitääkö käyttää SFS-standardeja. Räjähteiden mukana toimitettavissa asiakirjoissa on ollut puutteita. Ilotulitteet ovat olleet vaatimusten mukaisia, mutta käytössä on sattunut onnettomuuksia. Silmävammojen määrä kasvoi edellisestä vuodesta. Syynä tähän oli lauha vuodenvaihde ja runsaampi tuotteiden myynti ja käyttö. Tuotevalikoima ei ole muuttunut. Ilotulitteiden muuttuneen vaarallisuusluokituksen johdosta kuljetus ja varastointi vastaavat paremmin tuotteista aiheutuvaa vaaraa. Kuluttajille ei ole ai-
9 RAPORTTI 9 (27) na täysin selvää, että ulkomailta tuotuja ilotulitteita ei saa käyttää ja ETA-alueen ulkopuolelta vaaditaan lisäksi maahantuontilupa Toiminnan tunnuslukuja: Valvontakäynnit: tavoite koko vuosi toteuma Kaasulaitteet Kemikaalisäiliöt 20 5 Räjähteet Ilotulitteet 5 1 Vaarallisten aineiden kuljetussäiliöt ja pakkaukset suunnitteluvaiheessa TUKESin, tarkastuslaitosten ja ajoneuvokatsastuksen tekemä valvonta kattaa hyvin Suomessa valmistetut ja maahantuodut tuotteet. Valvonnan monivaiheisuuden takia puutteellisia tuotteita pääsee harvoin markkinoille. Onnettomuuksien määrä on pysynyt aikaisempien vuosien tapaan alhaisella tasolla. Keväällä 2003 voimaantullut velvoite ilmoittaa TUKESille aikaisempaa lievemmistä onnettomuuksista antaa pidemmällä aikavälillä nykyistä tarkemman käsityksen VAK-säädösten vaikutuksesta teknisen turvallisuuden ohjaamisessa. Pienet ja keskisuuret yritykset eivät ole vielä täysin omaksuneet onnettomuusilmoitusvelvollisuutta. Pakkauksien ja säiliöiden VAK-tarkastuslaitoksien toiminta on vakiintunut niiden ensimmäisten 2-3 toimintavuosien aikana. Näyttää siltä, että nykyisten tarkastuslaitosten palvelut riittävät kattamaan Suomen teollisuuden tarpeet. Säiliöiden VAKtarkastuslaitosten ja kuljetettavien painelaitteiden ilmoitettujen laitosten kanssa on aloitettu yhteistyö ADR/VAK-määräyksien tulkintojen yhtenäistämiseksi, koska 2001 ja 2003 ADR-määräyksiin on tullut aikaisempaa laajempia muutoksia ja kuljetussäiliöille ja kuljetettaville painelaitteille ja niiden varusteille ei ole vielä täysin kattavia viitestandardeja. Toiminnan tunnuslukuja: Koko vuoden tavoite toteuma 30.6 Valvontakäynnit 4 10 Poikkeusluvat 5 Painelaitteet Painelaitteiden suunnitteluun ja valmistukseen liittyvissä menettelyissä, samoin kuin harmonisoitujen standardien käytössä esiintyy vaihtelevaa käytäntöä. Osa valmistajista käyttää kansallisia standardeja (DIN, BS, ASME, CODAP, SFS + direktiivin olennaisia turvallisuusvaatimuksia), osa harmonisoituja EN standardeja. Markkinoille saatetut painelaitteet ovat olleet turvallisia, mutta vaatimustenmukaisuudessa on ollut hajontaa. Puutteita on esiintynyt merkinnöissä, vaatimustenmukaisuusvakuutuksissa, käyttö-ohjeissa sekä painelaitteiden rakenteissa (potentiaalisia käytönaikaisia vaaratekijöitä). Painelaitedirektiivin mukaan valmistetuista painelaitteista on markkinavalvonnan tarpeisiin vielä suhteellisen vähän kokemusperäistä tai tilastollista tietoa. Pyritään
10 RAPORTTI 10 (27) hyödyntämään myös muualta Euroopasta yhteistyöstä saadut havainnot, kokemukset markkinavalvonnasta ja suhteutetaan valvonnan tehokkuus ja menettelyt niitä vastaaviksi huomioiden omien valvontakohteiden erityispiirteet. Sovellettiin suojalausekemenettelyä trukkien nestekaasusäiliöerään (29 kpl): säiliöiden päädyt olivat vaatimustenvastaisia ja säiliöt palautettiin valmistajalle. Aerosolien valvonta kohdistuu lähinnä puutteellisiin merkintöihin ja alan onnettomuustapauksiin. Yksinkertaisten painesäiliöiden valvontaa on kohdennettu lähinnä Kiinasta tuleviin säiliöihin. Markkinoille on tullut yksinkertaisten painesäiliöiden direktiivin mukaisia kiinalaisia säiliöitä, joita ei ole arvioitu ja merkitty direktiivin mukaisesti. Italialaisen valmistajan valmistama ilmasäiliö räjähti, syyn (rakenne, virheellinen käyttö jne.) selvittäminen on vielä kesken. Kattiloiden hyötysuhdemerkinnät ovat olleet kunnossa. Toiminnan tunnuslukuja: Valvontakäynnit: Koko vuoden tavoite toteuma Painelaitteet Yksinkertaiset Kattiloiden hyötysuhde Vuositavoitteet tullaan saavuttamaan. Sähkölaitteet, emc, atex ja energiamerkinnät LVD: Tuotteiden turvallisuustaso on säilynyt korkeana. Testauksissa löytyi kuitenkin 40 %:sta tapauksista puute tai puutteita, jotka saattavat vaarantaa turvallisuuden. Koko viime vuoden vastaava luku oli 36 %. Ero ei ole merkittävä ja osuus voi hyvinkin laskea koko vuoden 2004 tilastossa. Vakavien puutteiden osuus on viimevuotisella tasolla 3 %:ssa, mutta viimevuotista suurempi osa on jouduttu määräämään kerättäväksi pois myös kuluttajilta. TUKESille ilmoitetut sähkölaitteiden aiheuttamat sähkötapaturmat ovat edelleen harvinaisia eikä ainoakaan tuotteen aiheuttama sähköisku ole tänä vuonna johtunut vaatimusten vastaisena markkinoille tulleesta sähkölaitteesta. Sähkölaitteiden aiheuttamista tulipaloista saadaan uutta tietoa sähköpalojen seurantatutkimuksen valmistuttua keväällä Uusille sähkötuotealan toiminnanharjoittajille kerrotaan tuotteiden vaatimistenmukaisuuden varmistamisesta. Neuvonta on hyvin yksityiskohtaista, esimerkiksi uudelle maahantuojalle lähetetään sähköpostilla tietopaketti "Sähkötuotteen markkinoille saattaminen". Se sisältää suomeksi ja englanniksi kaiken oleellisen tiedon jotta hän voi hoitaa tuotteen turvallisuusvarmennuksen kuntoon toimittajan kanssa. EMC: vaatimustenmukaisuustaso on säilynyt jokseenkin ennallaan. Sähkölaitteiden aiheuttamien EMC-häiriöiden määrä on pysynyt ennallaan.
11 RAPORTTI 11 (27) ATEX: sähkölaitteiden vaatimustenmukaisuus on säilynyt ennallaan; muiden kuin sähkölaitteiden osalta tietämys vaatimuksista on lisääntynyt ja vaatimustenmukaisuuden taso on parantunut. ATEX-direktiivin mukaisiksi merkittyjen laitteiden ei tiedetä aiheuttaneen yhtään onnettomuutta. ATEX-valvonta vaatii edelleen kehittämistä, etenkin yhteistoimintaa TUKESin kemikaalitarkastajien kanssa. Energiamerkin esillepanossa on edelleen puutteita. Tilanne on edellisvuotta huonompi. On yrityksiä jotka laittavat tunnollisesti merkinnän esillä oleviin tuotteisiin, mutta paljon on myymälöitä joissa ei niin tehdä, huomautuksesta huolimatta. LVD ja EMC: Nykyinen valvontajärjestelmämme, joka on edelleen myymälävalvontapainotteinen, toimii hyvin monivuotisella rutiinilla. Yhteistyö testauslaboratorioiden (pääasiassa SGS Fimko Oy ja ITL Semko Ab) kanssa sujuu yleensä mutkattomasti ja sitä kehitetään vuosittain sopimusneuvotteluissa. Valvontahavaintojen kehitys samoin kuin alhaiset tapaturmaluvut antavat aiheen uskoa, että myös toiminnan vaikuttavuus on hyvällä tasolla. Nykyinen valvontajärjestelmä ei välttämättä tue toiminnanharjoittajien motivoitumista oma-aloitteiseen varmistumiseen tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta. Asianmukaisesti toimivat toiminnanharjoittajat hoitavat osaltaan tuotteidensa ensivalvonnan. On mahdollista, että jotkut toiminnanharjoittajat eivät miellä tuotteidensa riskejä tai sitten jättävät tuoteriskien hallintastrategian markkinoiden tai viime kädessä TUKESin markkinavalvonnan varaan. Viimeksi mainitussa tapauksessa toiminnanharjoittajalle ei aiheutuisi vaatimustenmukaisten tuotteiden testauttamista kustannuksia. Tilanteen kehittymistä on syytä seurata tarkkaan, sillä vaarana on, että maahantuojat tai valmistajat vähentävät ensivalvontaansa ja tukeutuvat tuoteriskiensä hallinnassa pääosin TUKESin markkinavalvontaan. Tällainen kehityssuunta olisi säädösten tarkoitusperien vastainen ja ensivalvontansa hoitavien toiminnanharjoittajien osalta myös epäoikeudenmukainen Hankkeet: Maataloudessa eläintenhoitoon käytettävät laitteet -hanke toteutetaan toisella vuosipuoliskolla. Energiamerkin paikkansapitävyystestaushanke: Työtehoseuran oman hankkeen (vesitiiviys) rinnalla TUKES teetti 11 astianpesukoneelle energiamerkin paikkansapitävyystestauksen. Kaikkien mallien merkintä oli totuudenmukainen. Joidenkin mallien pesutulos- ja kuivausteho poikkesi teknisestä erittelystä. Akkulaturien ja muiden pienitehoisten teholähteiden EMC-hanke on valmistunut ja raportti esitetty Wroclawin EMC-konferenssissa. TUKES on lähtenyt mukaan Itämeren alueen maiden yhteisvalvontahankkeeseen, jonka kohteena ovat halvimmat veden- ja kahvinkeittimet sekä uppokuumentimet. Hanke tarjoaa mahdollisuuden kansainvälisen valvontayhteistyön kehittämiseen
12 RAPORTTI 12 (27) Toiminnan tunnuslukuja: Valvontakäynnit: koko vuoden tavoite toteutunut 30.6 Myymäläkäynnit Valmistajat ja maahantuojat lisäksi toteutettu 5 kpl ATEXlaitteiden maahantuoja/valmistajakäyntiä Mittauslaitteet TUKESin valvonnassa puutteita on havaittu vain vähän, joten yleistilanne on eräitä ongelma-alueita lukuun ottamatta hyvä. Lääninhallitukset havaitsevat poikkeamia suhteellisesti selvästi enemmän, mikä johtuu paikallistuntemuksesta ja osin siitä, että osa valvontahavainnoista jää raportoimatta, kun puutteita ei ole todettu. Vakaamattomia ja myös vakauskelvottomia vaakoja on yleisimmin käytössä erikoistavaramyymälöissä. Ravintoloissa on käytössä paljon säädösten vastaisia alkoholimittareita ja olutta tai siideriä anniskellaan vakaamattomilla laitteilla. Asiaa selvitetään vakauslainsäädännön uudistamisen yhteydessä. Voiteluöljymittauksiin liittyvistä tulkintaongelmista on keskusteltu KTM:n kanssa. Laitosmittausten (vesi, kaukolämpö ja myöhemmin myös kaasu ja sähkö) valvonta on alkuvaiheessa. Kattavaa tietoa tilanteesta ei vielä ole. Vesimittareiden ja lämpöenergiamittareiden tyyppihyväksynnästä lähetetyn kyselyn alustavien tulosten perusteella vesimittareissa on puutteita eniten pienissä vesiosuuskunnissa. Lämpöenergiamittareiden osalta tilanne lienee parempi, koska laitteiden toimittaja ovat tietoisia lakisääteisistä vaatimuksista. TUKESin ja läänihallitusten yhteistyöhön perustuva valvontajärjestelmä toimii pääosin hyvin. Extranetin käyttöä ollaan laajentamassa antamalla lääninhallituksille entistä laajemmat käyttöoikeudet. Ei-automaattisten vaakojen markkinavalvontaa on muutaman viime vuoden ajan tehty vain reaktiivisesti. Erityistä syytä testien teettämiseen ei ole tullut ilmi eikä niitä ole teetetty vuoden 2001 jälkeen. Uskottavuuden säilyttämisen kannalta on syytä hakea aktiivisesti testattavaksi soveltuvia (epäilyttäviä) vaakoja. Pohjoismaisena yhteistyönä saatetaan toteuttaa suurien ajoneuvovaakojen eli siltavaakojen valvontahanke osittaisella Nordtest-rahoituksella. Hankkeet: 2003 aloitettu vesimittareiden määräaikaistarkastuksista suositusta laativa hanke valmistui.
13 RAPORTTI 13 (27) Toiminnan tunnuslukuja: Valvontakäynnit (kpl) koko vuoden tavoite toteutunut Tarkastettavat mittauslaitteet (ei sisällä lääninhallitusten osuutta) Teollisuustarkastukset, mm. valmispakkauksia tuottavat yritykset Vakauskehotteiden seuranta (arvio 300) Öljymittauksiin liittyvien tulkintaepäselvyyksien takia on poikkeuksellisen paljon avoimia tapauksia vuodelta Kauden lopussa avoimia tapauksia oli kaikkiaan 170, joista 129 on ylittänyt annetun määräajan. Vajaa sata näistä odottaa KTM:n tulkintaa. Vuoden 2004 osalta tilanne on tyydyttävä. Alkuvuoden aikana tuli 109 uutta tapausta, joista enemmistö hoidettiin kuntoon annetussa määräajassa tai määräaikaa oli vielä jäljellä. Alkuvuoden aikana 72 tapauksessa toiminta korjattiin säädösten mukaiseksi. Jalometallituotteet Alipitoisten tuotteiden havaintojen määrä (3 näytettä) on alle 4 % kaikista ostetuista näytteistä. Jakson suurin kultatuotteen alipitoisuus (7 massan tuhannesosaa) havaittiin alle 1 g painoisessa riipuksessa, jossa ei ollut lainkaan leimoja. Jalometallituotteiden runsaslukuisimmat puutteet ovat edelleenkin tuotteiden merkinnöissä. Noin 42 %:ssa valvontakohteista annettiin suullinen huomautus kokonaan tai osittain puutteellisesti leimatuista tuotteista. Rekisteröity nimileima puuttuu varsinkin ulkomaisista hopeakoruista. Jalometallisten kellojen leimamerkinnöissä on ilmennyt jälleen puutteita. Ko. maahantuojalle lähetettiin velvoittava selvityspyyntö, mikä on jo käynnistänyt maahantuojan vapaaehtoiset korjaavat toimenpiteet. Poliisia (Tampere) on avustettu jalometallituotteina myytyjen epäjalojen korujen tutkinnassa. Tuotteissa oli erittäin harhaanjohtavat leimat, jotka matkivat jalometallituotteiden pitoisuus-, vuosi- ja paikkakuntaleimoja. Toiminnan tunnuslukuja: Valvontakäynnit: koko vuoden tavoite toteutunut Jalometallituotteiden myymälät käyntikohdetta, ja valmistajat 76 näytettä Uusien nimileimojen rekisteröinti Nimileiman rekisteröinti vahvistettu Nimileiman rekisteröinti lopetettu 34 kpl 138 kpl 44 kpl (asiakkaan pyynnöstä 31 kpl, virkatyönä 13 kpl)
14 RAPORTTI 14 (27) Pelastustoimen laitteet Vaatimusten vastaisia tuotteita on ollut sekä käsisammuttimissa että palovaroittimissa. Palovaroittimien puutteet olivat lähinnä merkinnöissä, käsisammuttimien osalta myös eräissä toimintaominaisuuksissa. Tammi-maaliskuun 2004 aikana markkinoille tuli edelleen käsisammuttimia, joissa ei mainittu niiden olevan käsisammuttimia. TUKESin kerrottua säädöksistä maahantuojat vetivät kyseiset käsisammuttimet pois myynnistä. Puutteiden ja virheellisyyksien määrät ovat pysyneet viime vuoden tasolla. Tehdasvalmisteisten tulisijojen osalta annettiin väliaikainen myyntikielto kiukaalle, joka aiheutti palonvaaraa. Lisäksi kahdelle muulle tulisijavalmistajalle TUKES toimitti selvityspyynnöt (2 kpl) koskien tuotteiden turvallisuusriskejä. Selvityspyynnöt johtivat tuotteissa havaittujen puutteiden korjaamiseen. Tehdasvalmisteisten tulisijojen turvallisuusriskit ovat TUKESille toimitettujen tietojen mukaan kasvaneet Hankkeet: Palovaroittimien toiminta-hanke jatkuu useampivuotisia paristoja, kennoja ja akkuja sisältävien palovaroittimien osalta. Käynnistettiin valvontahanke, jossa selvitetään kaasusammutusjärjestelmissä käytettävien sammutuskaasujen koostumuksia, haitallisuutta ja niiden markkinointikäytäntöjä. Hankkeessa selvitetään myös valvontavastuita edellä mainituissa kohdissa Valvontakäynnit: koko vuoden tavoite kpl toteutunut 30.6 kpl Selvityspyynnöt kpl Toimituskiellot kpl Käsisammuttimet/valmistajat ja maahantuojat Käsisammuttimet/myymälät Myyntikiellot Käsisammuttimet/messut Käsisammuttimet/tuotetestaukset Palovaroittimet/maahantuojat 2 Palovaroittimet/myymälät Palovaroittimet/messut Palovaroittimet/tuotetestaukset Lämminilmakehittimet/valmistaja Lämminilmakehittimet/messut Savunpoistolaitteet ei lukumääräisiä tavoitteita Tehdasvalmisteiset tulisijat 2 2 Väestönsuojan laitteet ja varusteet Sammutuslaitteistot Turvavalaistus 1 Paloilmoittimet 1
15 RAPORTTI 15 (27) CE-merkityt rakennustuotteet Kesäkuun 2004 loppuun mennessä CE-merkinnän käyttö on ollut mahdollista 136 rakennustuoteryhmässä (89 kesäkuussa 2003). Merkittävimpiä tuoteryhmiä Suomen markkinoilla ovat olleet rakennussementti, geotekstiilit, erilaiset lämmöneristetuotteet, sekä puupohjaiset rakennuslevyt. Markkinoilla ei ole havaittu vaatimustenvastaisia tuotteita. Sen sijaan tuotemerkinnöissä ja valmistajien dokumenteissa on ilmennyt puutteita ja epäselvyyksiä. Osaan tuotemerkinnöissä ja valmistajien dokumenteissa ilmenneistä epäselvyyksistä ovat vaikuttaneet ilmoitettujen laitosten väärät tulkinnat, mikä on vaikeuttanut markkinavalvonnan toimintaa kyseisissä tapauksissa. Markkinavalvonnan yhteistyötä ilmoitettujen laitosten kanssa tulee tiivistää. On sovittu TUKESin osallistumisesta kansallisten ilmoitettujen laitosten tukiryhmän toimintaan (YM:n vetämä). Sekä valmistajien että maahantuojien tietämys ja valmius CE-merkinnän käyttöön siirtymiseen on hyvin vaihtelevaa ja osittain heikkoa. Tietämystä on parantanut TUKESin ja muiden tahojen (YM, alan etujärjestöt, SFS) harjoittama informointi, mutta CE-merkintäjärjestelmän laajetessa uusiin tuoteryhmiin tietämyksen taso on pysynyt keskimäärin alhaisena. Hankkeet: Valvontahanke: betonin lisäaineet (valmis). Dokumenttivalvontahankkeet: laattojen kiinnityslaastit (valmis), puupohjaiset rakennuslevyt (käynnistetty). Toiminnan tunnuslukuja: valvonta-alueen laajuus tuoteryhmiä kpl harmonisoituja tuotestandardeja 120 teknisiä hyväksyntäohjeita 16 kumi- ja muovi 18 kiviaines 34 metalli 37 kemian 9 puunjalostus 7 muu (laitteet, 'kits') 31 yhteensä 136 valvontasuoritteet tavoite 2004 toteuma valvontahankkeet 2 2 tehty, 1 käynnissä valvontakäynnit valmistajat / maahantuojat vähittäismyyjät messut (betonin lisäainevalvonta) selvityspyynnöt ei tavoitetta yht. 31 (37) (6) 2 (ei hankkeet)
16 RAPORTTI 16 (27) Tarkastaja-arviointi Tieto Tahto Teot hyvä kohtalainen heikko hyvä kohtalainen heikko hyvä kohtalainen Rakennustuotteet 30% 40% 30% 35% 35% 30% x heikko Tulostavoite 2 Toiminnanharjoittajien ja kansalaisten edellytykset ja mahdollisuudet tunnistaa, hallita ja ennaltaehkäistä turvallisuus- ja luotettavuusriskejä parantuvat. Toiminnanharjoittajien ja kansalaisten turvallisuusmyönteisyys sekä laitteiden, laitteistojen ja laitosten turvallinen käyttö ja kunnossapito lisääntyvät. Selvitetään kehittämis- ja tutkimushankkeilla valvonnan toteutumista ja vaikuttavuutta sekä toimijoiden turvallisuusasenteita. Toiminta kohdennetaan ja mitoitetaan todellisen tarpeen mukaan. Yhteistyöverkkoa ja ulkopuolisia palveluja hyödynnetään. Viestintähankkeilla, ohjeistuksella ja koulutuksella parannetaan toiminnanharjoittajien ja kansalaisten tietämystä säädösvelvoitteista ja turvallisista toimintatavoista. Vuoden 2004 toiminnallisina tavoitteina ovat erityisesti: Vaikuttaa toiminnanharjoittajien asenteiden ja käyttäytymisen kehittymiseen turvallisuusmyönteisiksi sekä siihen, että yritykset ja kansalaiset käyttäisivät vain pätevyysvaatimukset täyttäviä ja laadukkaasti toimivia teknisiä palveluntarjoajia ja että tuotteiden hankintapäätöksissä turvallisuus olisi tärkeä valintakriteeri Toteuttaa kohdistettuja viestintähankkeita uusista ja muuttuneista säädöksistä, jotta toiminnanharjoittajat ovat tietoisia uusista velvoitteista ja osaavat varautua ennakolta näiden velvoitteiden täyttämiseen Merkittävimmät viestintä-, kehittämis- ja tutkimushankkeet ovat vuonna 2004 seuraavat: o Turvallisuusindikaattorit o Systeemiset riskit o TUKESin prosessit ja asiakkuudet (TUPA) o Sähköturvallisuuden tutkimus- ja kehittämisohjelma o Prosessiteollisuuden turvallisuuden kehittämisohjelma o Kuluttajien turvallisuusasenteet o Jakeluasemasäännösten seurantahanke Tutkimus- ja selvityshankkeet Turvallisuusindikaattorihanke etenee hankesuunnitelman mukaisesti. Nykytilan kartoituksessa on selvitetty TUKESin turvallisuustilanteen arvioimiseksi käytettyjä/ mahdollisia indikaattoreita, tilastotietoa, tietojen keruun järjestämistä ja tietojen rekisteröintiä. Nykyinen tietojen keruu on järjestetty teknologia-alueittain (sähkö, painelaitteet, vaaralliset aineet). Onnettomuustietojen keruu kattaa kaikki teknologiaalueet. Teknisten puutteiden ja organisaatioiden menettelytapojen järjestelmällisessä arvioinnissa ja tietojen keruun järjestämisessä on eroja. Tältä osin valvontamenettelyjen ja rekistereiden kehittämistoimia on aloitettu. Kansallisia vertailutietoja on parhaiten saatavissa lähinnä onnettomuustapauksista. Kansainvälisten vertailutietojen hankinta on käynnissä. Alustavien tutkimustietojen mukaan varsi-
17 RAPORTTI 17 (27) naisia turvallisuusindikaattorijärjestelmiä ei muista maistakaan ole löydettävissä, mutta vastaavaa kehittämistyötä on käynnissä Ruotsissa, Englannissa ja Kanadassa. Systeemiset riskit tutkimus- tai kehittämishanketta ei ole alaoitettu. Systeemiset (teknologiset) riskit on aihealueena laaja ja edellyttää onnistuakseen eri hallinnon alojen organisaatioiden yhteistyötä. Yhteistyössä VTT:n kanssa on laadittu suunnitelma hankkeen toteuttamiseksi, mutta hankkeen toteutus on avoin. Systeemisten riskien tunnistamista on onnettomuustapauksissa edistetty julkaisemalla "Onnettomuustutkinnan menetelmiä" koskeva TUKES-julkaisu (6/2004). Menetelmiä soveltamalla onnettomuustapauksista voidaan oppia laajemmin ja syvällisemmin. Sähköturvallisuuden tutkimus- ja kehittämisohjelma Sähkö palon syttymissyynä seurantatutkimus etenee suunnitellusti. Tutkinnassa on ollut 130 palotapausta, joista 90 % on ollut sähköpaloja. Koko maan alueelta on tullut palauteraportteja kuukausittain noin 220 palokunnasta ja 70 kihlakunnasta. Kuukausittain on sähköpaloja ollut koko maassa noin 100 (ei tilastotieto). Rakennuspaloja on ollut vuonna 2003 noin 3600 kpl. Sähkö näyttäisi olevan syttymissyynä noin joka kolmannessa rakennuspalossa, kuten edellisessä tutkimuksessa todettiin. Hanketta on esitelty neljässä koulutustilaisuudessa, joissa on ollut yhteensä noin 200 kuulijaa. Tutkimushanke sähköammattilaisten tapaturmista etenee suunnitellusti. Nostokoneiden teknisen turvallisuuden kehittämistä koskeva hanke etenee suunnitellusti. Hankkeessa kartoitetaan teknisiä ratkaisuja ilmajohtoonnettomuuksien ehkäisemiseksi tai pienentämiseksi (diplomityö). Osallistutaan tutkimukseen hajautetun sähköntuotannon haasteista sähköverkon suojaukselle (Merinova) Turvallisuus verkottuneessa toiminnassa (V12) VERTO-tutkimushankkeessa selvitettiin verkottuneen toiminnan tunnuspiirteitä prosessi- ja sähköturvallisuuden alueella. Hankkeessa tehtiin yrityskäyntejä sekä haastateltiin TUKESin asiantuntijoita. Tältä pohjalta laadittiin verkottuneen toiminnan yleismalli. Hanke päättyy elokuussa, jolloin tunnistetaan TU- KESin toiminnan kannalta tärkeimmät kehityshaasteet. V12-esihankkeessa valmisteltiin verkottuneeseen toimintaan liittyvä laajempi kehitysohjelma. Tarkoituksena on kehittää toimintatapoja teollisuuden, palveluntarjoajien ja viranomaisyhteistyön alueella. Esihankkeessa haastateltiin lähes 50 yritys- ja viranomaistoiminnan vaikuttajaa sekä järjestettiin kaksi seminaaria. Näistä oli tuloksena yhteinen halu kehittää kokonaisuutta. Esihankkeessa tunnistettiin myös ne ohjelmateemat, jotka olivat kaikkia tahoja kiinnostavia ja joiden pohjalle haetaan syksyllä eri tahojen sitoutumista. Ohjelma pyritään käynnistämään syksyn aikana ja se painottuu prosessiturvallisuuteen, jatkaen näin aiemman "prosessiturvallisuuden kehittämisohjelman" linjoilla. Ohjelman keskeiset teemat ovat tuotantoketjun ja -elinkaaren hallinta, palveluverkon turvallisuus, viranomaisvalvonnan verkko sekä säädösvaatimusten verkko. Ympäristöriskit hanke etenee suunnistellusti. Hankkeen tavoitteena on tehdä ympäristöriskianalyysiä selventävät kriteerit eri osapuolille.
18 RAPORTTI 18 (27) Turvallisuusjohtaminen kaivosteollisuudessa (diplomityö) etenee suunnitellusti Kuluttajien turvallisuustietoa ja asenteita koskevat seurantatutkimukset valmistuvat tammikuussa Tutkimusten teemoina ovat sähköturvallisuus, ilotulitteet ja nestekaasu. Ilotulitteita koskevan tutkimushankkeen osalta on jo ennakkotietoja, jotka osoittavat tulosten parantuneen edellisestä tutkimuksesta. Esimerkiksi suojalasien käyttöaste on lisääntynyt noin 33 %sta noin 40 %:iin. Jakeluasemien säännösten noudattamisen seurantahanke etenee suunnitellusti. Hankkeessa on haastateltu öljy-yhtiöiden edustajia, jakeluasemien yrittäjiä ja asemista vastaavia sekä paloviranomaisia toukokuussa Tulosten analysointi ja johtopäätösten teko toteutetaan syksyllä Muut suunnittelukaudella valmistuneet tai käynnistetyt tutkimus- tai selvityshankkeet Valmistuneet hankkeet: Pelastustoimen säädösselvityshanke sisäasiainministeriölle valmistui suunnitel- lusti. Hankkeessa valmistui ensimmäisen vaiheen loppuraportti, lainsäädäntöselvitys ja ehdotukset koskien neljää tuoteryhmäkohtaista asetusta (tehdasvalmisteiset tulisijat, lämminilmakehittimet, palovaroittimet ja poistumisvalais- tus). Hankkeen loppuraportti luovutettiin sisäasianministeriölle helmikuussa Poistumisvalaistuksen nykytilan tarkastelu ja toimintaedellytykset hanke valmistui. Hankkeessa tarkasteltiin poistumisvalaistuksen vaikutuksia sattuneiden onnettomuuksien poistumisturvallisuuteen sekä nykyisen poistumisvalaistuksen yleisiä toimintaedellytyksiä. Savunpoistolaitteiden toimintaa tulipalotilanteissa ja syitä savunpoiston toimimattomuuteen koskeva selvitys on valmistunut. Aineisto kerättiin pelastusvi- ranomaisten, vakuutusyhtiöiden sekä maahantuojien ja valmistajien kautta. Tulisijatutkimus valmistui helmikuussa Tutkimuksessa selvitettiin tulisijojen aiheuttamien tulipalojen lukumääriä, vahinkojen suuruuksia ja syttymissyitä. Tutkimuksesta valmistui loppuraportti, artikkeli sisäasiainministeriön asiakaslehteen ja lehdistötiedote. Meneillään olevat hankkeet: Maankäytön suunnittelutilanne hankkeen tulokset julkaistaan lokakuussa 2004 TUKES aloitti yhdessä Kuluttajaviraston kanssa hankkeen, jossa selvitetään sammutuspeitteiden sammutusominaisuuksia ja niiden vähimmäiskokoa. Räjähdysvaarallisten tilojen ei-sähkölaitteista hanke etenee suunnitellusti (diplomityö) Viestintä TUKESin aktiivisuus viestinnässä on havaittu niin kuluttajien kuin toiminnanharjoittajien keskuudessa. Tarjonta on luonut kysyntää niin, että viestintään käytettävän työajan määrä, esimerkiksi erilaisiin kyselyihin vastaaminen kasvaa jatkuvasti. Oman lisänsä resurssitarpeeseen tuovat uudet säädökset ja toimialueet. Erityistä tiedottamistarvetta ammattilaisille on ollut esimerkiksi ATEX-direktiivin soveltamisesta, Seveso-direktiivin muutoksesta, muuttuneista sähköturvallisuussäädöksistä,
19 RAPORTTI 19 (27) pelastustoimen laitteita koskevista vaatimuksista, rakennustuotteiden CEmerkinnästä, sähköenergiamittareiden tyyppihyväksyntävaatimuksista sekä jalo- nimileimoista ja tuotevaatimuksista. Viestintää onkin kohdennettu metallituotteiden näihin teemoihin. Sähkön paloriskeistä on viestitty jatkuvasti esimerkiksi luennoimalla ja tiedotusvälineiden kautta. Sähkön paloturvallisuuden oletetaan parantuneen mm. televisioiden palosuojauksen, koulutuksen (esim. Sähköpeto-koulutusohjelma) ja jatkuvan aktiivisen viestinnän kautta. Tarkempaa tietoa saadaan sähkön paloturvallisuuden seurantatutkimuksen valmistuessa vuoden 2005 alussa. GSM-tarvikeakkujen räjähdykset vuoden 2003 lopulla synnyttivät tarpeen akkujen valvontahankkeelle ja sitä seuranneelle viestinnälle. Akuille alkuvuonna 2004 tehdyt testit eivät osoittaneet mitään dramaattista ongelmaa akuissa, mutta tulosten aktiivisen tiedottamisen seurauksena monet tarvikeakkujen maahantuojat ilmoitti- aikovansa vastaisuudessa tilata akkuja, jotka on varustettu toimivalla yli- vat paineventtiilillä. Viestintähankkeet TUKES viestii aktiivisesti toimialojensa asioista toiminnanharjoittajille ja kansalaisille käyttäen monipuolisesti eri viestintäkanavia. Jatkuvaan perusviestintään kuuluvat esitteet, oppaat ja julkaisut, tiedotteet ja asiantuntija-artikkelit, TUKES-ohjeet, www-sivut sekä luennot. TUKES julkaisi alkuvuonna 7 varsinaista lehdistötiedotetta ja yhteensä 26 verkkouutista. Lehdistötiedotteiden teemat olivat yleensä hyvin esillä tiedotusvälineissä: keskimäärin 20 juttua/tiedote. TUKES-julkaisusarjassa julkaistiin alkuvuonna 4 julkaisua ja sarjan ulkoasu uudistettiin. Luentojen määrä on ollut mittava: esimerkiksi kemikaaliturvallisuuden toimialalla TUKESin asiantun- tijat pitivät alkuvuonna yhteensä 54 luentoa Alkuvuonna 2004 toteutetuista toimialojen viestintähankkeista laajimpia ovat olleet: - Nestekaasun turvallista käyttöä koskeva tiedottaminen kuluttajille (oppaan laaja jakelu, artikkelit ja tiedotteet) - Jalometallituotteiden nimileimarekisterin sekä kuluttajaoppaan verkkoversiot (puhelinkyselyt nimileimojen haltijoista ovat selvästi vähentyneet rekisterin internetjako ja koulutustilaisuudet). version julkaisun jälkeen, mikä osoittaa palvelun olevan tarpeellinen ja vastaavan käyttäjien odotuksia) - Kemikaalikohteita valvovien paikallisviranomaisten työn tukeminen (tiedotemateriaalin - Esite oikeudettomien sähkötöiden ehkäisemiseksi saneerauskohteissa (laaja jakelu) - Sähköturvallisuuden säädösmuutoksista tiedottaminen (ammattilaistiedotteet, tiedotusmateriaalin uusiminen) Vuodelle 2004 suunniteltu termipankin valmistelu on lopetettu säästö- ja priorisointisyistä. Sen sijaan TUKES on liittynyt tekniikka.info palveluun tiedontuottajaksi ja tulee käyttämään hyväksi tuon palvelun termipankkia.
20 RAPORTTI 20 (27) Tulostavoite 3 Toimialan säädöstö on ajan tasalla, velvoitteet on suhteutettu oikein riskien vaikutuksiin nähden ja säädösten soveltamiskäytännöt ja menettelyt ovat tarkoituksenmukaisia. Vuoden 2004 toiminnallisina tavoitteina on erityisesti: Avustaa ministeriötä säädösvalmistelussa ja osallistua kotimaisiin ja kansainvälisiin säädöstöä kehittävien elinten työskentelyyn Varautua uudesta kansallisesta ja eurooppalaisesta lainsäädännöstä mahdollisesti aiheutuviin uusiin tehtäviin, kuten esimerkiksi energiaa käyttävien tuotteiden ekologista suunnittelua (EuP) koskevan direktiivin ja vaarallisten aineiden käytön rajoittamista sähkö- ja elektroniikkalaitteissa koskevan direktiivin osalta Ylläpitää ja hyödyntää hyviä yhteyksiä kansallisiin, pohjoismaisiin ja eurooppalaisiin vastinviranomaisiin turvallisuuden ja luotettavuuden kehittämiseksi Osallistua aktiivisesti toimialan kansallisten neuvottelukuntien, toimikuntien TUKESin foorumeiden ja muiden vastaavien yhteistyöelinten toimintaan Seurata toimialueen standardisointitoimintaa ja osallistua siihen tarpeen mukaan Tukea paikallisten viranomaisten (pelastusviranomainen, kunnan kemikaalivalvontaviranomainen) toimintaa niiden valvontatoiminnassa sekä tehostaa näiden viranomaisten toiminnan koulutusta, ohjausta ja koordinointia. Kemikaaliturvallisuuden toimialalla TUKES on ollut mukana työryhmässä, joka valmistelee uusia maakaasusäädöksiä. Säädösuudistuksen on suunniteltu valmistuvan vuonna TUKES on avustanut kauppa- ja teollisuusministeriötä teollisuuskemikaali-, räjähde- ja ammoniumnitraattiasetusten muutosten valmistelussa. Muutokset liittyvät Seveso II direktiivin toimeenpanoon. Lisäksi TUKES on avustanut kauppa- ja teollisuusministeriötä ja ympäristöministeriötä kaivannaisjätedirektiiviin liittyvien kommenttien valmistelussa. Pyroteknisten välineiden markkinoille saattamisesta on valmisteilla yhteisötason asetus. Asetus sisältäisi säännöksiä mm. tuotevaatimuksista ja testausjärjestelmästä (tuotteet testataan ilmoitetussa testauslaitoksessa ja ne saavat CE-merkinnän). Suomessa vaikutukset näkyisivät mahdollisesti uusina tuoteryhminä sekä tuotteiden vapaana liikkuvuutena. Asetuksen valmistelua on seurattu TENKin (turvallisuustekniikan neuvottelukunta) ilotulitejaostossa, jossa on varauduttu asetuksen edellyttämiin kansallisiin toimiin. TEN- Kin laitejaostossa on puolestaan valmisteltu asetusta prosessilaitteiden teknisistä vaatimuksista ja vaatimustenmukaisuuden osoittamisesta. Sähköturvallisuuden toimialalla TUKES on laatinut yhteistyössä kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa vertailutaulukon, jonka avulla on kartoitettu uuden kuluttajaturvallisuuslainsäädännön aiheuttamia muutostarpeita sähköturvallisuuslakiin. Kiireellisiä muutostarpeita ei ole tullut esiin. TUKESin edustaja on ollut mukana pienjännitedirektiivin uudistamistyötä tekevässä työryhmässä (LVD Working Party) ja sen alaisessa ryhmässä. Tähän mennessä kaikki TUKESin tärkeinä pitämät uudistustavoitteet ovat olleet mukana työryhmän luonnoksissa. TUKES on aloittanut ympäristöministeriön aloitteesta selvityksen siitä, miten RoHs direktiiviin (vaarallisten aineiden käytön rajoittaminen sähkö- ja elektroniikkalaitteissa) liittyvä markkinavalvonta voitaisiin toteuttaa Suomessa. TUKES on osallistunut kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla EuP-direktiivin (Energy-Using Products) valmisteluun Suomessa.
21 RAPORTTI 21 (27) Painelaiteturvallisuuden toimialalla TUKES on osallistunut komission WGP- ja WPG kokouksiin, joissa on valmisteltu painelaitedirektiivin soveltamisohjeita. Pelastustoimen säädösselvityshanke sisäasiainministeriölle valmistui suunnitelmien mukaisesti. Hankkeessa valmistui ensimmäisen vaiheen loppuraportti, lainsäädäntöselvitys ja ehdotukset, jotka koskivat neljää tuoteryhmäkohtaista asetusta (tehdasvalmisteiset tulisijat, lämminilmakehittimet, palovaroittimet ja poistumisvalaistus). Hankkeen loppuraportti luovutettiin sisäasiainministeriölle Lisäksi TUKES on avustanut sisäasiainministeriötä paloilmoitinmääräyksen uudistamisessa ja määräyksen muuttamisessa ministeriön asetukseksi. Vaarallisten aineiden kuljetusasiain neuvottelukunnassa on osallistuttu seuraavien säädösten valmisteluun: Valtioneuvoston asetus vaarallisten aineiden kuljetuksesta ja tilapäisestä säilytyksestä satama-alueella sekä VAK-määräysten uudistaminen vuoden 2005 ADR/RID määräysten mukaisiksi. Vakausasetuksen muutos (sähköenergia-, vesi- ja kaasumittaukset) tuli voimaan TUKES on osallistunut asetuksen muutoksen valmisteluun. Lisäksi kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa on neuvoteltu vanhojen TTK-määräysten korvaamisesta ja vakauslainsäädännön uudistamisesta. Metrologian neuvottelukunnassa käynnistyi sähköenergiamittareiden määräaikaistarkastuksia selvittelevän työryhmän työ. Jalometallituotteista annetun asetuksen muutosta on käsitelty mm. Jalometallituotefoorumissa. Asetuksen muutos tuli voimaan TUKES on avustanut kauppa- ja teollisuusministeriötä ja osallistunut Wienin sopimuksen pysyvän komitean työhön. Kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö TUKES on osallistunut seuraaviin yhteistyöhankkeisiin: Kemikaalisäädösten paikallisviranomaisten toimintaa ohjaava hanke. Hankkeen suunnitteluosuus on saatu valmiiksi. Hanke jatkuu opastus- ja tiedotustilaisuudella, johon sisältyy mm. paikallisviranomaisten koulutusta. Hissidirektiivin evaluointi. Komission valitsema konsultti teki kolme päivää kestäneet haastattelut Suomessa. TUKES vastasi pääosin käytännön järjestelyistä sekä teki parannusehdotuksia direktiiviin. Sammutuspeitteiden sammutusominaisuudet ja vähimmäiskoko. Hanke on aloitettu Kuluttajaviraston kanssa. LVD- ja EMCD luennot Turkissa. TUKESin edustaja on pitänyt luennot komission pyynnöstä. Nikkelipitoisten jalometallituotteiden valvontahanke. Yhteistyötä Kuluttajaviraston kanssa on jatkettu. Hankkeessa on selvitetty valkokultaisten kaulaketjujen nikkelipitoisuutta ja myyjien tietämystä tuotteiden ominaisuuksista. TUKES on osallistunut seuraavien yhteistyöelinten toimintaan: Turvallisuustekniikan neuvottelukunta TENK Kemikaalineuvottelukunta KENK Kemian työsuojeluneuvottelukunta KETSU Sähköturvallisuuden neuvottelukunta STNK Vaatimustenmukaisuuden arviointiasioita käsittelevä neuvottelukunta VANK
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2013 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011
TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005
TULOSSOPIMUS Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot Visio Turvatekniikan
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi 11.5.2011 Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Sisältö - YLEISTÄ TUKESISTA - MARKKINAVALVONTA - TUKESIN SÄHKÖTUOTEVALVONTA - MARKKINAVALVONNAN
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010
TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille
Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.
Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.2014 Tuiri Kerttula Johtaja Tuote- ja laitteistovalvonta 2 Markkinavalvonta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2015 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011
Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta
Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta TUKES ENTISTÄ LAAJEMPI TUOTEVALVONNAN KESKUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) aloitti toimintansa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013 EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Esityksen sisältö Tukesista lyhyesti Ekosuunnittelun ja energiamerkinnän
Turvatekniikan keskus 5364/13/2004
13.12.2004 Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000 Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2005 Rakennustuotteiden markkinavalvontaa toteutetaan vuonna 2005 liitteenä olevan toimintasuunnitelman
Rakennustuotteiden -merkintä
Rakennustuotteiden -merkintä Eurooppalainen käytäntö rakennustuotteiden kelpoisuuden osoittamiseen Rakennustuotteiden CE-merkintä perustuu rakennustuotedirektiiviin Euroopan komission rakennustuotedirektiivin
Toimialan onnettomuudet 2009
Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 1 Johdanto PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin (Turvatekniikan
Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi
Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi Tukes valvoo ja edistää tuotteiden, palveluiden ja tuotantojärjestelmien turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta. Toimintamme kohteita ovat Sähkö ja hissit Kemikaalituotteet
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Johdanto Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2016 sattuneista onnettomuuksista.
Toimialan onnettomuudet 2010
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 20 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2005
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014. Rakennustuotteiden markkinavalvonta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014 Rakennustuotteiden markkinavalvonta Tukes Perustettu vuonna 1995 Toimipaikat: Helsinki, Tampere, Rovaniemi, Lahti, Oulu ja Kuopio Henkilöstön
Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 6.10.2016 Karoliina Meurman Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta Paloklusteri, Lahti 1 Tukesin organisaatio 6.10.2016 Karoliina
Toimialan onnettomuudet 2012
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 212 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna
Toimialan onnettomuudet 2011
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 211 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna
Turvatekniikan keskus 1411/13/2005 20.12.2005. Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000. Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006
20.12.2005 Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000 Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006 Rakennustuotteiden markkinavalvontaa toteutetaan vuonna 2006 liitteenä olevan toimintasuunnitelman
Toimialan onnettomuudet 2013
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 213 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Onnettomuudet ja vaaratilanteet
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 016 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011
TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille
ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa. STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen
ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen ATEX-foorumi kouluttaa pk-yrityksiä Sisältö ATEX lainsäädännöstä ja sen erikoispiirteistä
TULOSSOPIMUS 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN JA SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON VÄLILLÄ
TULOSSOPIMUS 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN JA SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON VÄLILLÄ 1 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TEHTÄVÄ, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA PAINOPISTEALUEET 2005 2009 1.1 Laissa ilmastu tehtävä
Tukesin laajenevat tehtävät ja
Tukesin laajenevat tehtävät ja kehitysnäkymiä Seppo Ahvenainen 4.11.2009 PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN (09) 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI TUKESin tehtävät TUKES
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2012 Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely
Vierasainevalvontaprosessi. OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma
Vierasainevalvontaprosessi OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma Evira/843/0411/2014 Eviran raportti Hyväksymispäivä X.X.2014 Tuoteturvallisuus Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007
TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2006 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 285
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta
Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi
Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi Pohjois-Savon pelastuslaitos Kuopio 10.4.2019 Palotarkastaja Hannu Korhonen Valvontatoiminta Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät 27 PelL 1) pelastustoimelle
Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp.
Eduskunta Talousvaliokunta 15.9.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi HE 117/2016 vp. Sami Teräväinen hallitussihteeri, TEM Nykytilanne VOIMASSA OLEVA LAINSÄÄDÄNTÖ 1) Painelaitelaki (869/1999)
Viestintää on toteutettu suunnitelman mukaisesti. Tutkimus- ja kehittämistoiminta on toteutunut pääosin suunnitelman mukaisesti.
RAPORTTI ().9. OSAVUOSIRAPORTTI Yhteenveto TUKESin toiminta on edennyt pääosin suunnitelman mukaisesti. Erillissopimusten perusteella on valvontaa hoidettu kauppa ja teollisuusministeriön lisäksi myös
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN VALVONNASTA VUODELLE 2008
1/5 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN VALVONNASTA VUODELLE 2008 16.5.2008 N:o 612/71/2008 Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) ja
Tehdasvalmisteiset tulisijat,
Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät 26.-27.11. Tehdasvalmisteiset tulisijat, savuhormit ja pelastustoimen laitteiden CE CE rakennustuotedirektiivin t ktii i mukaan 2008 CE-merkinnän perusteet CE-merkinnän
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Loppuseminaari 12.4.2016 1 Hankkeen valvonnan tavoitteet Keskeisenä tavoitteena
Tukes edistää teknistä turvallisuutta Suomen elinkeinoelämässä sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita.
Tulossopimus 11.11. TEM/2773/00.03.01.02/ TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 1 Yleistä 1.1 Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Turvatekniikan
RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014
RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014 RISKIENHALLINTA, JAOSTON JOHTOKUNTA Liiton puheenjohtaja, pelastusjohtaja Jari Sainio, Varsinais-Suomen pelastuslaitos Turku (2014-2017) Jaoston puheenjohtaja
PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA
PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA Palotarkastusinsinööri Tapio Stén Pirkanmaan pelastuslaitos, pvm. 27.9.2017 Pelastusviranomaisen rooli väestönsuojien
TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi
TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN Savunhallintaprojekti 12/2008 03/2010 Status 1. Savunhallintalaitteistojen määrittely ja kartoitus valmis 2. Savunhallintalaitteiden tarkastustoiminnan nykytilanne
Markkinavalvonta. Uusi EMC-direktiivi. CE-merkki ja vaatimustenmukaisuusvakuutus
Markkinavalvonta Uusi EMC-direktiivi CE-merkki ja vaatimustenmukaisuusvakuutus PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Valvontaviranomainen,
HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta Harri Roudasmaa TEM
HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta 27.4.2018 Harri Roudasmaa TEM HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018
Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin
Sivu 1/5 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM-1999-00636/Tu-311 Annettu 13.10.1999 Voimassa 15.9.1999 alkaen toistaiseksi Säädösperusta Pelastustoimilaki (561/1999 31 ja 88 Kumoaa Sisäasiainministeriön
Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne
Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Kirsi Rajaniemi Palonehkäisyn perinnepäivät, 25.-26.5.2011 Padasjoki 25.5.2011 1.7.2011 voimaan tulevat asetukset VN asetus pelastustoimesta (407/2011) VN asetus
Henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen 2013 loppuraportti
Henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen 2013 loppuraportti Kuva: Unto Kärkkäinen Työsuojelunäyttely Sivu 2 / 7 Sisällys Tiivistelmä. 3 1 Hankkeen tausta ja tavoite.3 1.1 Hankkeen taustaa 3 1.2 Hankkeen
KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007
Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot TUKESin visio 2015 Muut asiat
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Painelaitteet
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista esim. valvontakäynneillä,
Keskustelutilaisuus pelastustoimen laitteista annetun lain uudistamisesta. Kirsi Rajaniemi / Jaana Rajakko Helsinki
Keskustelutilaisuus pelastustoimen laitteista annetun lain uudistamisesta Kirsi Rajaniemi / Jaana Rajakko 10.4.2019 Helsinki Keskustelutilaisuuden ohjelma 1) Lakihankkeen uudistamisen tavoitteet ja alustavat
Uusi sähköturvallisuuslaki
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 8.5.2017 Hannu Mattila Uusi sähköturvallisuuslaki - talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet 1 Uusi sähköturvallisuuslaki mitä? Laki 1135/2016 Asetukset
Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote
Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote VERMON VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Vermon lämpökeskuksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä. Tiedotteessa
Ajankohtaispäivät pelastusviranomaisille. 11.11.2010 Asennusliikkeiden ja tarkastuslaitosten valvonta
Ajankohtaispäivät pelastusviranomaisille 11.11.2010 Asennusliikkeiden ja tarkastuslaitosten valvonta Tukes valvontaviranomaisena Tukes:n valvontatoimet perustuvat laitelakiin 10/2007 Paloilmoittimien ja
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2013. 636/2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2013 636/2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus Turvallisuus- ja kemikaaliviraston maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 27 päivänä
Sähkölaitteiden markkinoille saattaminen Markkinavalvonnassa usein löydettyjä puutteita
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi 21.11.2013 Sähkölaitteiden markkinoille saattaminen Markkinavalvonnassa usein löydettyjä puutteita Sisältö 1. Muodolliset puutteet (DoC, CE-merkintä)
Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet.
1 2 3 4 Kaivoksissa sattuneet tapaturmat Vuoden 2012 tiedot kaivoksissa sattuneista tapaturmista eivät ole vielä saatavilla. Tapaturmasta on aiheutunut yli kolme työkyvyttömyyspäivää, kuolemaan johtaneet
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,
Toimialan onnettomuudet 2014
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014 Osa 6 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista tiedottamalla
Markkinavalvonnan kausiraportti
Kenttävalvonta Valvontakäynnit yhteensä 3369 Valvontakäynnit lajeittain: Myymäläkäynti (vähittäismyyjäkäynnit) 3315 Maahantuojakäynti 21 Valmistajakäynti 18 Messu-näyttelykäynti 12 Energiamerkinnät-käynti
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähkö- ja hissiturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009
TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka
Äänievakuointilaitteiden vaatimukset ja markkinavalvonta. Karoliina Puolanne Koulutuspäivä paloilmoittimista (ERHE-hanke)
Äänievakuointilaitteiden vaatimukset ja markkinavalvonta Karoliina Puolanne 14.4.2010 Koulutuspäivä paloilmoittimista (ERHE-hanke) Tukesin markkinavalvonta Tukesin pelastustoimen laitteet ja CE-merkityt
Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä
PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus rautatiejärjestelmän turvallisuudesta ja yhteentoimivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan rautatiejärjestelmän turvallisuudesta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014. Urho Säkkinen
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014 Urho Säkkinen Valvontahavaintoja Valvonta satunnaisotokseen perustuvaa tai kentältä saatuun palautteeseen Pienehköt asiat jääneet hoitamatta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014. Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014 Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta
Tervetuloa pohtimaan paloilmoittimia. Toivottaa Kari Koskela@spek.fi
Tervetuloa pohtimaan paloilmoittimia Toivottaa Kari Koskela@spek.fi 29.11.2012 Paloilmoittimen toteutus Esisuunnittelu Rakennushankkeeseen ryhtyvä - Toteutuspöytäkirja Suunnittelu Yleensä sähkösuunnittelija
Pelastustoimen laitteet. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki,
Pelastustoimen laitteet Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200 Palovaroitinasetus Kotimainen lausuntokierros kesällä 2008 EU -ilmoitus uusitaan (min 3 kk) Pelastuslain (468/2003) mukaan hankittavat
LNG-turvallisuus Mitä on opittu ja mihin on syytä kiinnittää huomiota Kaasualan neuvottelupäivät, Arto Jaskari
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) LNG-turvallisuus Mitä on opittu ja mihin on syytä kiinnittää huomiota Kaasualan neuvottelupäivät, 10.5.2017 Arto Jaskari Tukes Painelaitteet-ryhmä / Maakaasu Painelaitteet
Ajankohtaista säädöksistä
Ajankohtaista säädöksistä Kirsi Rajaniemi Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista, Tukes 8.-9.11.2011 Sisältö Voimassa olevat asetukset ja laitteita koskevat pelastuslain säännökset
Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3
Liite I Liite I 2 (7) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Tarkastukset... 3 a) Elintarvikehuoneistojen ilmoitusten ja hakemusten käsittelyyn liittyvät tarkastukset 3 b) Säännöllisen valvonnan tarkastukset...
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax 28.3.2012 Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Kemikaalilaitosten selvitysvelvoite ja tarkastustaajuus Kemikaalien määrä ja luokitus Laajamittainen
Koulun työturvallisuuden viranomaisvalvonnan käytännöt
Koulun työturvallisuuden viranomaisvalvonnan käytännöt Tarkastaja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 19.11.2010 1 STM:n Strategiset tavoitteet - Toiminta suuntautuu terveyden
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 5.12.2017 Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet 1 Markkinavalvonta Mitä? Markkinavalvonnalla tarkoitetaan viranomaisten
Tukesin rooli kosmetiikan turvallisuuden varmistamisessa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Tukesin rooli kosmetiikan turvallisuuden varmistamisessa Sovellettava lainsäädäntö Laki kosmeettisista valmisteista 492/2013: 4 : Toimivaltainen viranomainen:
Hyväksytyt asiantuntijat
1(4) Hyväksytyt asiantuntijat Pätevyysalue Pätevyysluokat Tarkastuskohteet Tässä muistiossa käsitellään ajoneuvolain 1090/2002 (muutettuna viimeksi 1042/2014) 48 2 momentin nojalla Liikenteen turvallisuusviraston
Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet.
1 2 3 4 Kaivoksissa sattuneet tapaturmat Tapaturmasta on aiheutunut yli kolme työkyvyttömyyspäivää, kuolemaan johtaneet onnettomuudet eivät ole mukana näissä lukumäärissä Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet
Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote
Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote JOENSUUN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Joensuun voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.
SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS Pelastusosasto SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS 2006
SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS 2006 1 16.1.2006 SM-2005-02529/Va-423 SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS 2006 1. Yleistä 1.1 Toiminta-ajatus 1.2 Arvot
Turvallisuuskulttuuri ja ydinlaitosrakentaminen
ja ydinlaitosrakentaminen - Tsernobyl 1986 - Onnettomuustutkinnan yhteydessä luotiin Turvallisuuskulttuuri -käsite - Turvallisuuskulttuuri -käsite määriteltiin 1991 ensimmäisen kerran 1991 IAEA:n (The
EV 6/2011 vp HE 6/2011 vp. (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 765/2008.
EDUSKUNNAN VASTAUS 6/2011 vp Hallituksen esitys laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta
Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote
Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote MERI-PORIN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Meri-Porin voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.
Tukes-Syystapaaminen 5.11.2008
Tukes-Syystapaaminen 5.11.2008 Tukesin ajankohtaisasioita i it Ylijohtaja Seppo Ahvenainen PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN (09) 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Ajankohtaista
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Mika Toivonen. Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet (sähkölaitteet)
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Mika Toivonen Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet (sähkölaitteet) Sisältö 1. Markkinavalvonta Mitä?, Miksi? ja Miten? Markkinavalvonnan muodot Markkinavalvonnan
TUKES on avustanut ministeriötä evaluoinnin johtopäätösten käsittelyssä ja priorisoinnissa.
RAPORTTI 1 (16) TULOSRAPORTTI TOIMINNAN KEHITTYMISESTÄ ALKUVUONNA 2003 Yhteenveto Valvonta Viestintä ja kehittäminen TUKESin toimintaympäristössä ei alkuvuonna 2003 tapahtunut toimintaan vaikuttavia muutoksia.
KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008
Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot TUKESin visio 2015 Turvatekniikan
PÄÄTÖS 23.4.2015 6641/31/2014. Metarno Oy. Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI. Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015
Metarno Oy Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Räjähteiden pysyvä varasto, Hämeenlinna Kannila Metarno
Yleistä Toimialan turvallisuustilanteessa ei alkuvuonna tapahtunut oleellisia muutoksia.
RAPORTTI 1 (18) 19.8.2002 TULOSRAPORTTI TOIMINNAN KEHITTYMISESTÄ ALKUVUONNA 2002 Yhteenveto Yleistä Toimialan turvallisuustilanteessa ei alkuvuonna tapahtunut oleellisia muutoksia. Asiakastyytyväisyystutkimuksen
ERHE -hanke. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista. Helsinki 13.11.2007 Jaana Rajakko
ERHE -hanke Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista Helsinki 13.11.2007 Jaana Rajakko 19.11.2007 ERHE -hanke Hanke erheellisten paloilmoitusten vähentämiseksi erheellinen paloilmoitus
Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman 03.10.2013
Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman voimaan 1.7.2013, kaupan esteiden poisto jäsenmaiden välillä pakollinen CE-merkintä koskee niitä rakennustuotteita, joille
KANSALLINEN MARKKINAVALVONTAOHJELMA 2016. Suomi
KANSALLINEN MARKKINAVALVONTAOHJELMA 2016 Suomi Sisällysluettelo 1. MARKKINAVALVONNAN YLEINEN ORGANISAATIO JA INFRASTRUKTUURI... 3 1.1. Kansallisten markkinavalvontaviranomaisten tiedot ja vastuualueet...
TURVALLISUUSTIEDOTE 2013
RÄJÄHDEKESKUS TEKNINEN OSASTO HAAPAJÄRVEN TOIMIPISTE POHJOIS-SUOMEN HUOLTORYKMENTTI VARASTO-OSASTO HAAPAJÄRVEN VARASTO TURVALLISUUSTIEDOTE 2013 Puolustusvoimien räjähdetuotannosta ja -varastoinnista aiheutuvista
Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp. Eduskunnan talousvaliokunta Sari Rapinoja TEM
Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp Eduskunnan talousvaliokunta 18.3.2016 Sari Rapinoja TEM Hissiturvallisuussäädösten nykytilanne 1) Sähköturvallisuuslaki (410/1996)
ATEX-direktiivit. Tapani Nurmi SESKO ry www.sesko.fi
ATEX-direktiivit Tapani Nurmi SESKO ry www.sesko.fi ATEX direktiivit ATEX-laitedirektiivi (Euroopan yhteisön direktiivi 94/9/EY) Direktiivin tarkoituksena on yhtenäistää EU:n jäsenvaltioiden räjähdysvaarallisten
Tuotelainsäädäntö. 2015 / Mika Kapanen
Tuotelainsäädäntö 2015 / Mika Kapanen Perusprinsiipit Yritysten toiminnassa lainsäädännön suhteen on kolme perusprinsiippiä : Lainsäädäntö, myös ympäristölait, on yrityksen jokapäiväistä elämää Vastuuta
Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA
Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot
Äänievakuointilaitteiden vaatimukset ja markkinavalvonta. Karoliina Puolanne Äänievakuointistandardien julkistamistilaisuus
Äänievakuointilaitteiden vaatimukset ja markkinavalvonta Karoliina Puolanne 15.12.2009 Äänievakuointistandardien julkistamistilaisuus Tukesin markkinavalvonta Tukesin pelastustoimen laitteet ja CE-merkityt
Conformité Européenne.
Conformité Européenne. 11.3.2014 CE-merkintä, harmonisoitu tuotestandardi CE-merkinnällä tuotteen valmistaja tai valtuutettu edustaja ilmoittaa viranomaisille, että tuote täyttää Euroopan unionin direktiivien
Palonilmaisu sekä sammutuslaitteistojen toimintaan vaikuttavista tekijöistä tehdyt huomiot tarkastuksilla
[presentation title] via >Insert >Header & Footer Palonilmaisu sekä sammutuslaitteistojen toimintaan vaikuttavista tekijöistä tehdyt huomiot tarkastuksilla Kiwa Inspecta Antero Peltomaa Aluepäällikkö Palonilmoitintarkastukset
-merkintä käytännössä: Vaatimustenmukaisuus ilmoitetun laitoksen näkökulmasta. CE-seminaari 11.5.2011/SGS Fimko Oy
-merkintä käytännössä: Vaatimustenmukaisuus ilmoitetun laitoksen näkökulmasta. CE-seminaari 11.5.2011/SGS Fimko Oy MAAILMAN JOHTAVA TARKASTUS-, VERIFIOINTI-, TESTAUS- JA SERTIFIOINTIYRITYS Yli 64.000 työntekijää
Katsaus säädöstilanteeseen. Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät 26.11.2008 Helsinki Jaana Rajakko
Katsaus säädöstilanteeseen Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät 26.11.2008 Helsinki Jaana Rajakko Palovaroitinasetus (1/2) Lausuntokierros päättyy 15.12.2008 www.pelastustoimi.fi/valmisteilla Tavoite
Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa
Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa Moduuli 1: Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa Turvallisuus mahdollisten
Riippumattomat arviointilaitokset
Riippumattomat arviointilaitokset CSM Riskienhallinta -asetuksen mukainen riippumaton arviointi Komission asetus (352/2009/EY) yhteisestä turvallisuusmenetelmästä, CSM riskienhallinta-asetus, vaatii rautatiejärjestelmässä