Täydennyskoulutuspalvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Täydennyskoulutuspalvelut 2015 2016"

Transkriptio

1 Täydennyskoulutuspalvelut

2 Kenelle? Täydennyskoulutuksemme on suunnattu opetus- ja ohjausalan henkilöstölle sekä pedagogisen osaamisen kehittämisestä kiinnostuneille eri alojen asiantuntijoille. Miten? Uuden oppiminen tapahtuu yhdessä muiden opiskelijoiden ja asiantuntijoidemme kanssa. Sisällöt pohjautuvat työelämässä ajankohtaisiin teemoihin ja asiakkaan tarpeisiin. Mitä? Toteutamme Opetushallituksen rahoittamaa koulutusta, maksullisia koulutuksia sekä organisaatioille räätälöityjä palveluja. Uusi osaaminen auttaa sinua ja työyhteisöäsi kehittymään. Missä? Meillä voit opiskella eri puolilla Suomea sekä verkossa. Lähiopiskelun lisäksi hyödynnämme e-oppimisen ja uusien oppimisympäristöjen mahdollisuuksia. Tuomme koulutukset asiakkaiden luo.

3 Osaaminen on yhteistä Mikä kutsuu sinussa olevan osaamisen esille? Oppiminen ja osaaminen rakentuvat aina yhdessä muiden kanssa. Itseään kehittävät osaajat hyödyttävät työyhteisöjä ja kehittävät myös ammattialaansa työelämän muutosten keskellä. Opetuksen ja ohjauksen taitoja tarvitaan kaikenlaisissa työympäristöissä. Meidän kanssamme voit kehittää omaa ja koko työyhteisösi pedagogista osaamista. Niin tekevät jo monet muutkin, sillä täydennyskoulutuksissamme on vuosittain yli 2000 osallistujaa. Tarjoamme laajan kattauksen koulutuksia opetusalan ajankohtaisista teemoista. Leikkimielinen Täykkäri kaikilla herkuilla -sloganimme on lupaus siitä, että saat meiltä hyviä reseptejä, laadukkaita raaka-aineita ja taitavia tekijöitä osaamisen kehittämiseen. Paras lopputulos syntyy yhdessä tekemällä. Tämän esitteen tarkoitus on esitellä tiiviisti täydennyskoulutustarjontaamme Kaikista teemoistamme toteutamme myös asiakkaan tarpeisiin muotoiltuja tilauskoulutuksia ja palveluja, joista juttelemme mielellään kanssasi lisää.

4 Täydennyskoulutustarjontaamme Lisätietoa koulutuksistamme ja ilmoittautumislinkit löydät osoitteesta Erityisopetus Hyvinvointia ja pedagogiikkaa siirtymävaiheisiin -seminaari Konsultatiivinen työote monialaisessa työyhteisössä 2 op Osallistavan ja yhteisöllisen toimintakulttuurin rakentaminen 2 op Ideoita ja hyviä käytäntöjä siirtymävaiheeseen -seminaari Ammatillisen erityisopetuksen alueelliset verkostot 6 op Kohti ammatillisen erityisopetuksen asiantuntijuutta Aikuinen monenlaisena oppijana Erityinen tuki näyttötutkintojen järjestämisessä Laaja-alaiset oppimisvaikeudet ammatillisessa koulutuksessa Erkkaa englanniksi sosiaalista mediaa hyödyntäen Erilainen oppija verkossa Ohjausosaaminen Identiteettityö urasuunnitteluvalmiuksien kehittämisessä 3 op Työelämätaidot ja työllistyvyysvalmiudet 3 op Portfolio urasuunnitteluvalmiuksien kehittymisen tukena 3 op Kokemuksellinen tieto uravalinnassa 3 op Henkilökohtaisen ohjauksen kehittäminen 5 op Ohjauspalvelujen kehittäminen oppilaitoksessa 3 op Opiskeluhuollon uudet toimintamallit 3 op Hyvinvoiva oppilaitos -seminaari Orientoituminen ohjaukseen Elinikäinen ohjaus Erilaisen oppijan ohjaus Verkostoyhteistyö ohjauksessa Onnistunut ryhmänohjaus verkossa Aktivoivat ja toiminnalliset ohjausmenetelmät TUTKEsta toimintaan Osaamisperusteinen opetussuunnitelma 3 op Osaamisperusteinen ohjaaminen ja osaamisen arviointi 3 op Osaamisperusteiset ja joustavat opintopolut 3 op Osaamisperusteisuuteen johtaminen 3 op Osaamisperusteisuus-teemapäivät

5 e-oppiminen ja uudet oppimisen tilat Muuntojoustavat oppimisen tilat 3 op Kamera- ja tallenneteknologia työssäoppimisen ohjaamisessa 5 op Sukellus uuteen opinmaisemaan Digitaaliset oppimateriaalit rikastuttamassa oppimista Yhteisölliset menetelmät muuntojoustavissa oppimisen tiloissa Näyttötutkinto-osaaminen Näyttötutkintomestarikoulutus 25 op Näin Toimii Mestari 5 op Näin Toimii Mestari -ajankohtaisseminaari Pedagogiset menetelmät Opetushallituksen / OKM:n rahoittama koulutus Tunne-, turva- ja sosiaaliset taidot kasvun tukena Lapsuuden muuttuvat toimintaympäristöt varhaiskasvatuksessa Yhdysluokkapedagogiikan uudet mahdollisuudet 4 op Osaava Verme 8 op Suurryhmäopetuksen työpaja Keinoja kaihtamatta aktivoivat ja toiminnalliset menetelmät Mindfulness -koulutukset ja -työpajat Pedagoginen sparraus Johtaminen ja esimiestyö Valmentava esimiestyö Pedagogisen yhteisön kehittäminen Toimiva johtoryhmä Moninaisuus ja monikulttuurisuus Diversiteettivalmentaja Kulttuurinen monimuotoisuus työyhteisön voimavarana Kansainvälisen opetusmateriaalin laatiminen S2-apupakki ammattiopettajalle: viestintä ja vuorovaikutus Verkosto- ja projektiosaaminen Näin toimii verkosto Näin toimii verkostovalmentaja Kehity koulutussuunnittelijana 5 op Kehittämistoiminnan ja projektien hallinta Tiimityö osaamisen kehittämisen välineenä organisaatiossa Konsultatiivinen työote

6 Tilaa koulutus organisaatioosi Millaista osaamista organisaatiossasi tulisi kehittää? Toteutamme kaikista teemoistamme asiakkaan tarpeisiin muotoiltuja koulutus- ja kehittämispalveluja, joista juttelemme mielellään kanssasi lisää. Ajan hermolla olevien koulutusten ja palvelujen lisäksi lupaamme sinulle myös sujuvaa yhteistyötä. Ensin koulutussuunnittelijamme käyvät kanssasi läpi työyhteisösi osaamistarpeita ja resursseja. Seuraavassa vaiheessa noin 80 asiantuntijan joukostamme prosessiin hyppäävät mukaan teille sopivat kouluttajat, jotka vievät työskentelyä eteenpäin. Yhdessä muokkaamme teille sopivan kokonaisuuden. Käytännön järjestelyt taas viilaavat loppuun tukipalvelujemme asiakaslähtöiset osaajat. Opetusalan ammattilaiseksi? Hae tammikuussa JAMKin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa voit opiskella ammatilliseksi opettajaksi, erityisopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi alueryhmissä eri puolilla Suomea. 60 opintopisteen laajuisiin koulutuksiin haetaan tammikuussa. Viime vuosina olemme olleet haun suosituin opekorkea! Lue lisää:

7 Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu Täydennyskoulutuspalvelut Kysy lisää koulutussuunnittelijoiltamme! Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa Tavoitat koko tiimimme myös osoitteesta Tutustu lisää: Täydennyskoulutuspäällikkö Jari Kalavainen p Johtaminen ja esimiestyö Tilauskoulutus Santtu Hartikainen p e-oppiminen ja uudet oppimisen tilat Moninaisuus ja monikulttuurisuus Päivi Kauppila p TUTKEsta toimintaan Sini Kauro p Näyttötutkinto-osaaminen Pedagogiset menetelmät Maija-Liisa Siitari p Ohjausosaaminen Verkosto- ja projektiosaaminen Lea Vilmi p Erityisopetus Milla-Maarit Salo *Äitiysvapaalla

8 Jyväskylän ammattikorkeakoulu ammatillinen opettajakorkeakoulu täydennyskoulutuspalvelut Piippukatu JYVÄSKYLÄ 7/2015/1500

Tule mukaan tarjoamiimme täydennyskoulutuksiin.

Tule mukaan tarjoamiimme täydennyskoulutuksiin. Täydennyskoulutuspalvelut 2016 2017 Sveitsiläinen kirjailija Rolf Dobelli kuvailee mainiossa kirjassaan Selkeän ajattelun taito ilmiötä, johon ihmisinä lankeamme toistuvasti. Muodostamme kuvan maailmasta

Lisätiedot

Palvelut. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Täydennyskoulutus

Palvelut. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Täydennyskoulutus Palvelut Ammatillinen opettajakorkeakoulu Täydennyskoulutus 2014 2015 Kenelle? Täydennyskoulutuksemme on suunnattu opetusalan henkilöstölle sekä pedagogisen osaamisen kehittämisestä kiinnostuneille eri

Lisätiedot

Palvelut. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Täydennyskoulutus

Palvelut. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Täydennyskoulutus Palvelut Ammatillinen opettajakorkeakoulu Täydennyskoulutus 2013-2014 1 Osaa ja onnistu Henkilöstön osaamisesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen korostuvat, kun ulkoiset paineet tai muuttunut toimintaympäristö

Lisätiedot

Kohti ammatillista huippuosaamista

Kohti ammatillista huippuosaamista Kohti ammatillista huippuosaamista HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu KOULUTUSPALVELUT YRITYKSILLE JA ORGANISAATIOILLE 2 hamk.fi Palvelumme yrityksille ja organisaatioille HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

Henkilöstön osaamisen kehittäminen

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Henkilöstön osaamisen kehittäminen Sirkka Salvi Jyväskylän kr. Opisto Carita Sirkka Seurakuntaopisto Minna Valtonen ja Jussi Murtovuori Diak Vesa Nuorva Centria Kirkon kasvatuksen päivät 9.1.2019 klo 16.30

Lisätiedot

Miten ammatillinen opettajankoulutus vastaa opettajuuden uusiin haasteisiin?

Miten ammatillinen opettajankoulutus vastaa opettajuuden uusiin haasteisiin? Miten ammatillinen opettajankoulutus vastaa opettajuuden uusiin haasteisiin? Pekka Risku Johtaja Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu #ammatti16-seminaari 2.11.2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Mari Räkköläinen HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Turengin asema 17.1.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen Opetushallitus / Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen Valtion

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 1 SAMIedun organisaatio Yhteensä noin 5500 Opiskelijaa

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon

Lisätiedot

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Ammattireitti Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Oulun seudun ammattiopisto OSAO on mukana Opetushallituksen rahoittamassa

Lisätiedot

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Minna Sillanpää Porvoo

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Minna Sillanpää Porvoo LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri 20.11.2018 Minna Sillanpää Porvoo 10.10.2017 Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja.

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Päivitetty ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen

Päivitetty ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen Päivitetty 20.5.2009 ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen Yhteistyössä on voimaa - ERKKERI valmentaa ja verkottaa! Hyvän aikuisten

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 4 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 6 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus

Lisätiedot

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Peruskoulupäivät 2014 Osaaminen monilukutaito, laaja-alainen osaaminen, teknologiaoppiminen, monialainen oppiminen, osallisuus Työskentelyn kulku Ajatuksia

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 11/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 11/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 11/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

ERITYISEN ÄÄRELLÄ - Ammatillisen erityisopetuksen -seminaari

ERITYISEN ÄÄRELLÄ - Ammatillisen erityisopetuksen -seminaari ERITYISEN ÄÄRELLÄ - Ammatillisen erityisopetuksen -seminaari 15.3.2016 Asiantuntijaorganisaatiot matkakumppanina - ammatillinen koulutus kohti inkluusiota Minna Seppälä TAMK, Ammattipedagoginen TKI 18.3.2016

Lisätiedot

Yhteistyössä Ammattiopisto Luovi. Hankefoorumi

Yhteistyössä Ammattiopisto Luovi. Hankefoorumi Yhteistyössä Ammattiopisto Luovi Hankefoorumi 16.1.2016 Haussa syksylle 2017 OPH:n rahoittama opetustoimen henkilöstökoulutus Hakuaika päättyy 31.1.2017 Hakuvaiheessa määritellään toteutettavan koulutushankkeen

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue Sivu 1 / 5 Tässä raportissa kuvaan Opintojen ohjaajan koulutuksessa oppimaani suhteessa koulutukselle asetettuihin tavoitteisiin ja osaamisalueisiin. Jokaisen osaamisalueen kohdalla pohdin, miten saavutin

Lisätiedot

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus 1 Alueellisen työskentelyn nostamat keskeiset kehittämisalueet 1. Oppilaitoskohtaisen opiskeluhuollon suunnitelman laatiminen 2. Yhteys lastensuojelulain mukaiseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan

Lisätiedot

OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä

OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä Yksilöllisen ja joustavan oppimisen tukeminen Sami Pirhonen projektipäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmälle 27.1.2010 Helena Kasurinen Osaamisen ja sivistyksen asialla OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OHJAUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 9/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle

Lisätiedot

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lisätiedot

Opeksi, opoksi vai erkaksi?

Opeksi, opoksi vai erkaksi? Opeksi, opoksi vai erkaksi? www.opintopolku.fi Tarjonnassamme Ammatillinen opettajankoulutus (60 op) opettajan pedagogiset opinnot Opettajien jatkokoulutus (60 op) ammatillinen erityisopettajankoulutus

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Opettajankoulutusfoorumin seminaari 16.4.2019 Anu Lyytinen, Johanna Liljeroos, Elias Pekkola, Jonna Kosonen, Mikko Mykkänen ja

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19-21.3.2012 OPH seminaari Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE)

KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE) ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA OHJAUS KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE) VARAATHAN KALENTERIISI AJANKOHDAT! OHJELMAT SAA MYÖHEMMIN. 20.8.2015 YHTEISTYÖSSÄ ASIAKKAAN PARHAAKSI! Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op)

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op) Ammatillinen opettajankoulutus (60 op): Ammattipedagogisen osaamisen (38 op) osaamistavoitteet ja arviointikriteerit AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA

Lisätiedot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

OPISTOSTA OSAAMISKESKUKSEKSI KOULUTTAJASTA ASIANTUNTIJAKSI TÄYDENNYSKOULUTUSHANKE 2011 2013

OPISTOSTA OSAAMISKESKUKSEKSI KOULUTTAJASTA ASIANTUNTIJAKSI TÄYDENNYSKOULUTUSHANKE 2011 2013 OPISTOSTA OSAAMISKESKUKSEKSI KOULUTTAJASTA ASIANTUNTIJAKSI TÄYDENNYSKOULUTUSHANKE 2011 2013 Hanke on Opetushallituksen rahoittama opetustoimen täydennyskoulutushanke vuosille 2011 2011 ja se toteutetaan

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin. työelämään

Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin. työelämään Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin ja osaavana oppijana työelämään Kaisa Karhu, Koulutuspalvelut, Opiskelun tuki .. Ja siitä se ajatus sitten lähti.. Opiskelun merkitys Opiskelutaidot 2 Mikä

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

1(5) Strategia 2016-2019. Hyväksytty yv 25.11.2015 32

1(5) Strategia 2016-2019. Hyväksytty yv 25.11.2015 32 1(5) Strategia 2016-2019 Hyväksytty yv 25.11.2015 32 2(5) Toimintaympäristö Strategiakausi on ammatillisessa koulutuksessa suurten muutosten aikaa. Ammatillisen koulutuksen resursseja leikataan voimakkaasti.

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?

Lisätiedot

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta. Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset

Lisätiedot

YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP

YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP Pertti Lepola YRITYS-OPPILAITOSYHTEISTYÖ Oppilaitososaaminen ja Työelämäosaaminen Työyhteisöosaaminen, oppiva organisaatioosaaminen

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa

Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa TAITO2017 Osaamisen ydintä etsimässä. Taitokeskus, Tampere 25.- 26.4.2017 Piia Silvennoinen & Outi Ahonen

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja

Lisätiedot

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa ITK-konferenssi 18.4.2008 Jouni Huotari & Annu Niskanen 18.4.2008, JH/IT & AN/AOKK 1 AIKAISEMMIN OPITUN TUNNISTAMINEN, ARVIOINTI JA TUNNUSTAMINEN

Lisätiedot

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Peruskoulu-työpaja

Peruskoulu-työpaja Peruskoulu-työpaja 16.5.2016 Strategisen hallitusohjelman Osaaminen ja koulutus -painopistealue kärkihanke 1: Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin toimenpide 1: Uudistetaan

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON KOULUTTAJALÄÄKÄRIN OPAS

TYÖTERVEYSHUOLLON KOULUTTAJALÄÄKÄRIN OPAS Ala-Mursula Leena, Heikkinen Jarmo, Horppu Ritva, Päätalo Kati & Toivonen Asta Kysy, kuuntele, kannusta ja kehity TYÖTERVEYSHUOLLON KOULUTTAJALÄÄKÄRIN OPAS Leena Ala-Mursula, Jarmo Heikkinen, Ritva Horppu,

Lisätiedot

Ammatillinen opettajankoulutus uudistuu Mitkä ovat sosiaali- ja terveysalan erityistarpeet?

Ammatillinen opettajankoulutus uudistuu Mitkä ovat sosiaali- ja terveysalan erityistarpeet? Ammatillinen opettajankoulutus uudistuu Mitkä ovat sosiaali- ja terveysalan erityistarpeet? Seija Mahlamäki-Kultanen HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Opettajankoulutusfoorumin tehtävät 1. Laaditaan

Lisätiedot

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Oppimisen ja koulun käynnin tuki Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen

Lisätiedot

Kuntaratkaisut Kuntamarkkinat 14. 15.9.2011 Mika Silvennoinen Miia Vahlsten

Kuntaratkaisut Kuntamarkkinat 14. 15.9.2011 Mika Silvennoinen Miia Vahlsten Kuntaratkaisut Kuntamarkkinat 14. 15.9.2011 Mika Silvennoinen Miia Vahlsten WSOYpro Oy on Suomen suurin painettujen ja sähköisten oppimateriaalien sekä työelämäpalveluiden tuottaja. Alan johtavana toimijana

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan

Lisätiedot

Ammatillinen reformi ja opettaja

Ammatillinen reformi ja opettaja Ammatillinen reformi ja opettaja Lauri Kurvonen OAJ 26.9.2018 26.9.2018 1 Sisällys Opettajan työn ydintehtävät Reformin tuki ja toteutus Toimintaympäristön muutokset Lähde: Kunnas 2005 Opettajan työssä

Lisätiedot

Opin ovista ELO-toiminnan hyödyksi

Opin ovista ELO-toiminnan hyödyksi Opin ovista ELO-toiminnan hyödyksi Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-,neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehittämisohjelmalla kehittämisohjelma (OKATNO) Alueellisten

Lisätiedot

Opettajat rakennemuutoksessa

Opettajat rakennemuutoksessa Opettajat rakennemuutoksessa SOTE-PEDA 2016 -seminaari "Motivoiva muutos" 4. - 5.2.2016 Tampere-talo Hanne Mäki-Hakola Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu OPETTAJAT RAKENNEMUUTOKSESSA

Lisätiedot

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ohjaava opettaja -osaajamerkki Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.

Lisätiedot

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014 Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa Outi Salo 3.10.2014 Koulutuksen järjestäjät ja oppilasmäärät Kaupungin koulut - Suomenkieliset - ruotsinkieliset Koulujen määrä 99 21 oppilasmäärä 37 379

Lisätiedot

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS Riitta Karusaari Pedagogiset huiput Levillä 16.9.2016 Mikä on Tulevaisuuden opettajan opas? Lähtökohtana pohdintaa - Millaista opettajan työ on tulevaisuudessa? - että opetus

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Konferenssi on osaamisen kehittämisen prosessi, jonka tavoitteena on 1. tuoda esille ne osaamiset, joita

Lisätiedot

Elisa Helin, 12.5.2014. Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta?

Elisa Helin, 12.5.2014. Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta? Elisa Helin, 12.5.2014 Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta? Opettajuus muutoksessa Nuohooja on tullut, nähnyt ja voittanut, sopipa se opettajalle tai ei, ja opettajan

Lisätiedot

FUTUREX Future Experts

FUTUREX Future Experts FUTUREX Future Experts 2010-2013 Työnantajahaastattelujen satoa miksi laajoja osaamiskokonaisuuksia tarvitaan, millaista osaamista tarvitaan? Sirke Pekkilä, Sibelius-Akatemia, Taideyliopisto Miksi laajoja

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

työpaikkaohjaajan opas

työpaikkaohjaajan opas työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia

Lisätiedot

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää 40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot