TAPRE-PERIAATTEET JA -SISÄLLÖT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAPRE-PERIAATTEET JA -SISÄLLÖT"

Transkriptio

1 TAPRE-PERIAATTEET JA -SISÄLLÖT VERSIO TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI TAPRE Tampereen kaupunki

2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO TAPRE-PERIAATTEET 5 3 TAPRE-TUOTERAKENNE TAPREN NIVOMINEN OSAKSI KIINTEISTÖNOMISTAJAN JA YRITYKSEN TOIMINTAJÄRJESTELMÄÄ 6-7 LIITELUETTELO Energiatehokkuustavoitteiden asetanta 8 Suunnittelu 8-9 Rakentaminen Käyttö

3 1 JOHDANTO Energiamääräykset muuttuvat kiivasta tahtia. Energia-asiat kiinnostavat entistä enemmän kiinteistön omistajia. Suunnittelijoilta, urakoitsijoilta ja palveluntarjoajilta odotetaan aikaisempaa energiatehokkaampaa rakentamista ja energiatehokkaampia kiinteistöjen käyttö- ja huoltopalveluita. Yksittäinen kiinteistönomistaja joutuu määrittelemään/kehittelemään energiatehokkaat hankintamenettelyperiaatteet, mikä vaatii resursseja ja osaamista. Urakoitsijat ja palveluntuottajat joutuvat vastaamaan eri tavoin tehtyihin tarjouspyyntömäärittelyihin, jotka on tehty energiatehokkuusnäkökulmasta monesti heikoin perustein. Tämä työllistää tarpeettomasti tarjouksien tekijöitä ja vaikeuttaa tuotekehittelyä sekä tarjousten oikeudenmukaista vertailua. Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi "Tapre"-hankkeen tavoite on luoda alueelliset energiatehokkuusmarkkinat, ts. yhtenäiset tavat energiatehokkuuden dokumentointiin, sen ottamiseen huomioon uudis- ja korjausrakentamisessa, rakennusten käytössä ja huollossa sekä rakentamiseen liittyviä hankintoja tehtäessä. Toimintatapoja yhtenäistämällä helpotetaan kaikkien osapuolien työtä. Rakennusalaa on tapana moittia aiheesta ja aiheetta huonosta laadusta, rakennusvirheistä ja rakennusten huonosta käytöstä ja huollosta. Jos aihetta on, syitä on monia. Laadukas ja energiatehokas lopputulos edellyttää riittäviä henkisiä ja aineellisia resursseja. Jos hankesuunnitteluun, suunnitteluun ja rakentamiseen ei ole riittävästi resursseja, syntyy alkuaan jo huonoa laatua, ja jos tätä jatketaan niukoilla resursseilla rakennuksen käytössä ja huollossa, riskinä on, että tuloksena on aikaa myöten ongelmarakennus. Kun käytössä ovat riittävät resurssit, Tapre on työkalu energiatehokkaaseen rakentamiseen kuvaamalla ja luomalla periaatteita ja sopimusmalleja, joiden mukaan toimittaessa rakennushankkeen energiatehokkuustavoitteet saavutetaan. Myös rakennuksen energiatehokkaaseen käyttöön on esitetty sopimusperiaatteet ja toimintamalleja. Tapressa ei oteta kantaa mikä on energiatehokasta ja mikä ei. Sen päättää rakennushankkeeseen ryhtyvä, kiinteistönomistaja tai heidän käyttämänsä asiantuntija. Markkinat eivät kehity, jos kaikki markkinoiden osapuolet, niin kiinteistöjen omistajat kuin heille palveluja tuottavat yritykset, eivät ole mukana. Tapressa on osapuolina kiinteistönomistajina Tampereen kaupunki ja Tampereen kaupunkiseudun muut kunnat, Kesko Oyj, Pirkanmaan osuuskauppa, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy. Rakennus- ja huoltoliikkeitä (Tapren yhteistyötahoja) on mukana 10, arkkitehtitoimistoja kaksi ja suunnittelu- ja konsulttitoimistoja kolme, kaikkiaan osapuolia on yli 30, kuva 1. Koossa on varsin kattava kokonaisuus pirkanmaalaisia rakennusalan toimijoita. Kiinteistönomistajatahojen kautta Pirkanmaan palvelurakennuskannasta on hankkeessa mukana selvästi yli 50 %. Vaikka Tapren lähtökohdat ovat palvelurakennuksissa, Tapre-periaatteita voidaan soveltaa kaikkeen rakentamiseen teollisuusrakennuksista asuinrakennuksiin. Hankkeen rahoitus on saatu kuvan 1 palvelutuottajilta, urakoitsijoilta ja kiinteistönomistajatahoilta tai heidän yhteistyöorganisaatioltaan. Suurin yksittäinen rahoittaja on ollut Tekes. Tapren käynnistysvaiheeseen rahoitusta saatiin ympäristöministeriöltä sekä työ- ja elinkeinoministeriöltä. Hankkeen ohjausryhmä on koostunut seuraavista henkilöistä ja tahoista: Ritva Asula-Myllynen, Tampereen kaupunkiseutu; Markku Viinamäki, Pirkkalan kunta; Sasu Karkiainen, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri; Aki Havia, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy; Jukka Huikari, Tekes; Pekka Niemi, Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä; Tom Frisk, Pirkanmaan ELY-keskus; Jukka Tornberg, Kesko Oyj; Tommi Terho, Pirkanmaan osuuskauppa; Tapio Jalo, Motiva Oy; Markku Kailanto, Tampereen kaupunki Tilakeskus Liikelaitos; Pauli Välimäki, Tampereen kaupunki, ECO 2 -hanke; Pertti Koivisto (puheenjohtaja), Tampereen Tilakeskus Liikelaitos ja Teuvo Aro (sihteeri), Axovaatio Oy/AX-Suunnittelu. 3

4 TAPRE-OSAPUOLET: Kiinteistöjä omistavat, 13 kpl: Tampereen kaupunki, Tilakeskus Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Vesilahti Ylöjärvi Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä Pirkanmaan Osuuskauppa Kesko Oyj Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Muut, 5 kpl: Tampereen kaupunkiseutu ECO 2 -hanke Tekes Motiva/TEM ELY-keskus/YM Yhteistyöryhmä, 12 kpl: YIT Oy TPI Control Oy Schneider Electric Buildings Finland Lassila&Tikanoja Oy NCC Rakennus Oy ARE Oy ISS Palvelut Oy Alasen Rakennus Oy Kaunisto-Yhtiöt Oy Siemens Oy Building Technologies Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy Aihio Arkkitehdit Oy Konsultit, 3 kpl: AX-Suunnittelu Airix Talotekniikka Granlund Tampere Muut asiantuntijat Kuva 1. Tapre-osapuolet. Tapre on työkalu. Kuten tunnettua vain ammattimiesten käsissä työkalulla syntyy hyvää jälkeä. Toisaalta työkalut kehittyvät ammattimiesten käsissä. Toive on, että Tapre aloittaa alueellisen kehityksen, joka omasyntyisesti edelleen kehittää Tapre-työkaluja ammattimiesten käsissä. Hyvä energiatehokkuus ei synny tyhjästä. Samalla on parannuttava myös rakentamisen laadun. Lopputuloksena on energiatehokkuuden ohella rakentamisen laadun yleinen parantuminen. Hyvää laatua ovat energia- tehokkuuden ohella muun muassa terveelliset sisäympäristöolosuhteet sekä rakennuksen helppo käytettävyys ja huollettavuus. Tapre-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja ja projektipäällikkö haluavat kiittää ensinnäkin rahoittajia ja samalla kaikkia Tapren hankeosapuolia hyvästä yhteistyöstä. Ilman heidän panostaan ja sitoutumistaan hanke ei tässä laajuudessa olisi ollut mahdollinen. Ohjausryhmässä käyty keskustelu on avartanut ja selkeyttänyt hanketta. Itse käytännön valmistelutyöstä kiitos kuuluu hankkeen kiinteistönomistajatahoja edustaville työryhmille. Työryhmiä on ollut kolme: yksi suunnitteluvaiheeseen, yksi rakentamiseen/toteutukseen ja yksi rakennuksen käyttöön ja huoltoon. Jokaisella on ollut apunaan konsultti. Yhteensä jäseniä työryhmissä on ollut 37. Tapre käynnistyi alkukesästä Tapressa tuotetun aineiston ohella Tapre on järjestänyt toimintansa aikana yhteensä 5 koulutustilaisuutta Tapressa mukana oleville tahoille. Kiitos tilaisuuksissa esityksiä pitäneille. Tapressa mukana olevat kiinteistönomistajatahot ovat sitoutuneet viemään Tapre-periaatteet omaan toimintaansa. Edellytykset paikallisten energiatehokkuusmarkkinoiden kehittymiselle ovat hyvät. Hienoa olisi, jos Tapre-periaatteet yleistyvät koko maassa. Tapressa on luotu energiatehokkaan toiminnan periaatteet. Soveltaminen tulee niitä muovaamaan. Tapre-periaatteiden kehittämisen kannalta on tärkeää saada palautetta, miten niitä aiotaan soveltaa ja mitkä ovat niiden käytöstä saadut kokemukset. Kysymykset ja palautteet voi välittää allekirjoittaneille. Tampereella Pertti Koivisto Ohjausryhmän puheenjohtaja Tampereen Tilakeskus Liikelaitos pertti.koivisto@tampere.fi Teuvo Aro Projektipäällikkö Axovaatio Oy/AX-Suunnittelu teuvo.aro@ax.fi 4

5 2 TAPRE-PERIAATTEET Tapressa tuotettua aineistoa kutsutaan Tapredokumentiksi tai Tapre-tuotteeksi. Tapre-dokumentit on jaettu kolmeen ryhmään: dokumentit, jotka liittyvät rakennuksen suunnitteluun; dokumentit, jotka liittyvät rakentamiseen ja dokumentit, jotka liittyvät kiinteistön käyttöön, huoltoon ja ylläpitoon. Energiatehokkuus lähtee kiinteistön omistajan tahtotilasta parantaa rakentamisensa ja olemassa olevien rakennustensa energiatehokkuutta. Tämän tahtotilan luomisen avuksi on Tapredokumentti Energiatehokkuustavoitteiden asetanta. Läpi Tapre-dokumentaation noudatetaan neljää keskeistä periaatetta: 1. Mahdollisimman selkeästi asetetut energiatehokkuusvaatimukset, koskien niin yksittäisiä materiaaleja, rakenteita, koneita, laitteita, järjestelmiä ja palveluita. 2. Samalla kun tehokkuusvaatimukset määritellään, määritellään myös, milloin ja miten esim. rakennushankkeen aikana energiatehokkuusvaatimus todennetaan. 3. Tapre-hankkeen tavoite on luoda paikalliset energiatehokkuusmarkkinat. Markkinoilla tavoitellaan yhteisiä periaatteita, joilla urakoitsijoiden, laitetoimittajien ja palveluiden tuottajien toimitusten energiatehokkuutta arvioidaan. Kun alueen kiinteistönomistajat käyttävät samoja periaatteita, on tarjouspyyntöjen ja tarjousten tekeminen sekä tarjousten arvioiminen helppoa. Vaikka Tapre luo toimintaperiaatteita, se ei rajoita toiminnan luovuutta. Tapre haluaa olla energiatehokkuuden innovaatioalusta. Markkinoiden syntymisen edellytys on, että Tapre-aineistot ovat julkisia. Jos ne olisivat vain Tapreosapuolien omaisuutta, ei syntyisi reiluja markkinoita. 4. Tapren energiatehokkuusperiaatteet on pyritty nivomaan osaksi nykyisiä rakentamisen käytäntöjä mm. hyödyntämällä jo olemassa olevia suunnitteluja muita työkaluja nykyistä systemaattisemmin energiatehokkuuden parantamiseksi. Kynnys Tapreperiaatteiden omaksumiseen on pyritty tekemään mahdollisimman matalaksi. Tapre-periaatteiden noudattaminen luo systemaattisuutta energiatehokkuustyöhön. Näiden periaatteiden noudattaminen edellyttää hyvää rakentamiskulttuuria, ja samalla se luo sitä. Energiatehokkuus ei synny pelkästään energiatehokkuudesta puhumalla, vaan se on jakamaton osa rakentamista ja kiinteistön ylläpitoa. 3 TAPRE-TUOTERAKENNE Tapre-tuotteita on valmisteltu rakennuksen elinkaarimallin mukaisesti suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Uudisrakennuksissa ja korjausrakennuskohteissa voidaan hyödyntää koko Tapretuoteperhettä suunnittelusta käyttöön asti. Olemassa olevan rakennuskannan suhteen hyödynnetään Tapren rakennuksen käyttöön liittyviä dokumentteja. Uudis- ja korjausrakennushankkeen käyttöönoton helpottamiseksi on kehitetty Tapre-tuote Rakennuksen (talotekniikan) toimivuustarkastelu. Kuvassa 2 on Tapre-tuotteiden käyttöalueet sijoitettu rakennuksen ja rakennushankkeen elinkaarelle. Uudis- ja korjausrakentamishankkeissa Tapren perusajatus on, että rakennushankkeessa on erillinen suunnitteluvaihe. Suunnitteluvaiheessa syntyvät Tapre-dokumentit ovat osa urakkasopimuksia. Tapre-dokumentaatio soveltuu parhaiten kokonaisurakka- ja jaettuun urakkamalliin, jossa suunnittelijat ovat tilaajaan sopimussuhteessa. Taprea voidaan soveltaa myös muihin rakentamisen malleihin. Tärkeää on, että suunnittelulla on selkeä erillinen rooli. Muuten energiatehokkuusmäärittelyt ja niiden todentaminen onnistuvat huonosti, ks. eri urakkamuodoista ja Tapre-periaatteista Tapre-dokumentti "Tapre ja urakkaohjelman laadinta", luku 2. Uudis- ja korjausrakentamishankkeissa suunnittelijoiden vastuu korostuu, koska he tuotttavat hankkeen vaatiman Tapre-dokumentaation, ts. energiatehokkuusmäärittelyt ja niiden todentamisperiaatteet. Tämä rooli sopii hyvin suunnittelijoille, koska rakentamisessa jo nyt heidän roolinsa on tuottaa rakennushankkeen keskeinen dokumentaatio. Rakennuksen käytön osalta Tapre-dokumentaation tekee kiinteistönomistaja tai hänen valtuuttamansa taho. 5

6 TAPRE-dokumentit rakennuksen elinkaarella Rakennuskannan politiikkatavoitteet Energiatehokkuustavoitteiden asetanta Tarveselvitys/ Hankesuunnittelu Energiatehokkuustavoitteiden asetanta Energiatehokkuussuunnittelu, energia- ja olosuhdelaskenta suunnittelutoimeksiannossa Suunnittelun enegiatehokkuus -tarjouspyynnöt, tarjoukset ja sopimukset Suunnittelu Suunnittelun enegiatehokkuus -tarjouspyynnöt, tarjoukset ja sopimukset Energiatehokkuussuunnittelu, energia- ja olosuhdelaskenta suunnittelutoimeksiannossa Tapre-todentamismenetelmät ja suunnittelijoiden työkalut ohjeita suunnittelijoille ja urakoitsijoille Tapre ja urakkaohjelman laadinta Mittarointiohje Toteutus Tapre-todentamismenetelmät ja suunnittelijoiden työkalut ohjeita suunnittelijoille ja urakoitsijoille Energiatehokkuussuunnittelu, energia- ja olosuhdelaskenta suunnittelutoimeksiannossa Toteutuksen enegiatehokkuus -tarjouspyynnöt, tarjoukset ja sopimukset Tapre ja urakkaohjelman laadinta Toimivuustarkastelu Käyttö Kiinteistöpalveluiden hankintaprosessi ja energiatehokkuus Huolto- ja kunnossapitosopimusten energiatehokkuusnäkökulmat Kiinteistöjen enrgiatehokas käyttö Energiahallinnan mittaukset Mittarointiohje Kuva 2. Tapre-tuotteiden käyttöalueet rakennuksen elinkaarella. Tapressa on valmisteltu 13 erillistä dokumenttia kuvan 2 mukaisesti. Jokaisessa Tapre-tuotteessa /dokumentissa on kuvauslehti, joka kertoo seuraavat asiat: o Tuotteen nimi o Kuka dokumentin/tuotteen mukaisen työn tekee o Kenelle ja mihin dokumentti on tarkoitettu o Dokumentin käyttäjävaatimukset: mitä osaamista dokumentin mukaiset tehtävät edellyttävät o Dokumentin edellyttämät resurssit: mitä henkisiä ja taloudellisia resursseja dokumentin edellyttämien tehtävien suorittaminen vaatii. o Tapre-tuotteen valmistelijat. Kuvauslehdet ovat liitteinä. 4 TAPREN NIVOMINEN OSAKSI KIINTEISTÖNOMISTAJAN JA YRITYKSEN TOIMINTAJÄRJESTELMÄÄ Hyvään yritys- ja kiinteistönomistajakulttuuriin kuuluu toiminta/laatujärjestelmä. Aina parempi, jos järjestelmä on ulkopuolisen sertifioima. Keskeinen osa toimintajärjestelmää on pyrkimys hyvään asiakastyytyväisyyteen. Kiinteistönomistajalle tärkeää ovat tyytyväiset kiinteistön käyttäjät ja urakointi- ja palvelualan yritykselle tyytyväiset kiinteistönomistajat ja rakennuttajat. Kaikessa yrityksen toiminnassa hyvän asiakastyytyväisyyden tavoite tulisi olla päällimmäisenä. Palveleeko Tapre tätä tavoitetta? 6

7 Tapressa on, kuten edellä on kuvattu, kaksi pääperiaatetta: 1. Mahdollisimman selkeästi asetetut energiatehokkuusvaatimukset, koskien niin yksittäisiä materiaaleja, rakenteita, koneita, laitteita, järjestelmiä ja palveluita. 2. Samalla kun tehokkuusvaatimukset määritellään, määritellään myös, milloin ja miten energiatehokkuusvaatimukset todennetaan. Kun kiinteistönomistaja määrittelee energiatehokkuusvaatimuksensa, hän samalla määrittelee sen, mitä hän haluaa ostaa. Hän on toimivien markkinoiden tärkein toimija, osaava ostaja. Kun hän lisäksi määrittelee, miten ja milloin hän voi todentaa sen, mitä on tilannut/ostanut, hänen toimintajärjestelmänsä tuottaa halutun ympäristön kiinteistön käyttäjille, siis hänen asiakkailleen. Yritykselle, joka tuottaa joko suunnittelu-, urakointitai kiinteistön ylläpitopalveluita rakennuttajille ja kiinteistönomistajille, Tapre-periaatteet tarjoavat oivan keinon saada jäsentynyttä asiakaspalautetta. Jos yrityksen toimitus on Tapre-periaattein todennettu vastaavan kiinteistön omistajan tai rakennuttajan asettamia vaatimuksia, yritys voi kirjata saaneensa toimituksestaan hyvän palautteen, ts. hyvän asiakastyytyväisyyden. Toimittaessa Tapre-periaattein niin kiinteistönomistajalla, rakennuttajalla kuin heille palveluja tuottavilla yrityksillä on kuvan 3 mukaisesti hauskaa. Kaikki ovat tyytyväisiä. Tapren systemaattisuus tuottaa tietoa, joka on hyödynnettävissä moneen käyttöön kuten rakennusten ympäristösertifiointijärjestelmissä, esim. LEEDissä ja BREEAMissa. Usein kuultu väite on, että parannusta rakentamisen laatuun saadaan hyvällä valvonnalla. Valvontaan Tapre tarjoaa hyvät valmiudet, koska energiatehokkuusvaatimusten ohella esitetään myös, milloin ja miten vaatimukset rakennushankkeen aikana todennetaan. Hyvä valvonta on myös oikeudenmukaisuutta. Tarjouskilpailussa toiseksi jääneet tietävät, että voittaneen on toimittava niin kuin tarjouspyynnössä oli vaadittu. Osaava ja oikeudenmukainen tilaaja ja ostaja on laadun paras kehittäjä. Tapre-näkemys, kun tilaajalla ja palveluntuottajalla menee mukavasti Tilaaja / Asiakas Osaava ostaja tietää mitä ostaa Suunnitelmat ovat ostoasiakirjoja (Tapre) Suunnitelmanmukaisuuden todentaminen (Tapre) Palveluntuottaja / Urakoitsija Toimintajärjestelmä hyvä asiakastyytyväisyys Tulee tietää asiakkaan tavoitteet/toiveet (Tapre) Asiakastyytyväisyys on todennettava (Tapre) Kuva 3. Tapre palvelee niin tilaajan kuin palveluntuottajan toimintajärjestelmän tavoitteita. 7

8 Energiatehokkuustavoitteiden asetanta ENERGIATEHOKKUUSTAVOITTEIDEN ASETANTA Koko kiinteistökanta: kiinteistönomistaja ja/ tai hänen valtuuttamansa ulkopuolinen asiantuntija. Yksittäisessä rakennuskohteessa: hankesuunnittelu-/ suunnittelutaho yhdessä kiinteistönomistajatahon kanssa. Kenelle ja mihin Dokumentti on tarkoitettu ohjeeksi kiinteistökannan energiatehokkuuden tarkoitettu politiikkatavoitteiden asetantaan sekä ohjeeksi yksittäisen rakennuksen energiatehokkuustavoitteiden asetantaan. Valmistelija Käyttäjä tarvitsee vankkaa osaamista rakentamisesta ja rakennuksista ja niiden energiatehokkuusriippuvuuksista sekä energialaskenta-, energiakatselmus- ja kuntoarvio-osaamista. Politiikkatavoitteiden asetanta voi kunnianhimosta ja kiinteistökannan laajuudesta ja erilaisuudesta johtuen laajeta viikon työstä useiden kuukausien suuruiseksi tai jatkuvaksi toiminnaksi. Tähän ei ole luettu energiakatselmus- yms. toimintaa, vaan se on lisätyö. Yksittäisen rakennuskohteen edellyttämä työpanos uudisrakennuksissa on osa normaalia energialaskentaa ja korjausrakentamisessa osa energialaskentaa ja kiinteistön kunnon tutkimusta. Teuvo Aro, AX-Suunnittelu Suunnittelu SUUNNITTELUN ENERGIATEHOKKUUS: TARJOUSPYYNNÖT, TARJOUKSET JA SOPIMUKSET hankkeeseen ryhtyvä, suunnittelutarjouksen tekijä Kenelle ja mihin energiatehokkuusasioiden huomioimiseen suunnittelutarjouspyynnössä tarkoitettu ja suunnittelusopimuksissa palkkio/sanktiomenettelyjen käyttöön suunnittelusopimuksessa. Valmistelijat Suunnittelutarjouspyynnön laatijan tulee tuntea Tapren toimintaperiaatteet. Hankkeella pitää olla energiankulutustavoite. Normaali suunnittelutarjouspyynnön, -tarjouksen ja -sopimuksen valmistelun edellyttämä työ. Tapre-periaatteiden tuominen em. valmisteluun vaatii lisäajankäyttöä mutta seuraavat vähemmän, kun "Tapre-rutiinit" ovat syntyneet. Teuvo Aro, AX-Suunnittelu Ulla Kaipainen, Granlund Tampere Oy 8

9 ENERGIATEHOKKUUSSUUNNITTELU, ENERGIA- JA OLOSUHDELASKENTA SUUNNITTELUTOIMEKSIANNOSSA hankkeeseen ryhtyvä tai hänen palkkaamansa asiantuntijat Kenelle ja mihin Kuvaa osana hankevalmistelua, miten olosuhde- ja energiasimulointeja tarkoitettu hyödynnetään Tapre-periaattein toteutetussa hankkeessa. Antaa ohjeita energia- ja olosuhdesimuloinnin lähestymistapavaihtoehdoista ja simuloinnin työnjaosta ja lähtötietojen toimittamisesta. Valmistelijat Käyttäjän tulee tuntea simulointiohjelma ja sen rajoitteet. Hankkeen olosuhde- ja energiatehokkuustavoitteet on hankkeeseen ryhtyvän selvästi tuotava laskijan tietoon. Hankkeessa tulee olla vähintään yksi taho, jolla on valmiudet energiaja olosuhdesimulointiin. Suunnittelijoiden on oltava valmiit toimittamaan simuloinnin edellyttämät lähtötiedot. Ulla Kaipainen, Granlund Tampere Oy (Teuvo Aro, AX-Suunnittelu) TAPRE-TODENTAMISMENETELMÄT JA SUUNNITTELIJOIDEN TYÖKALUT - OHJEITA SUUNNITTELIJOILLE JA URAKOITSIJOILLE suunnittelijat Kenelle ja mihin suunnittelijoille ohjeeksi energiatehokkuusvaatimusten määrittelyyn tarkoitettu ja todentamiseen urakoitsijoille/toimittajille tiedoksi, miten energiatehokkuus määritellään ja todennetaan työmaa-aikataulusta ja -johdosta vastaaville tiedoksi todentamissuunnitelman ja sen valvonnan ohjaamiseen. Valmistelijat Suunnittelijan tulee tuntea Tapre-periaatteet ja oman suunnittelualansa suunnittelu- ja ohjelmistokäytännöt. Urakoitsijan tulee tarjouksessaan varautua toimimaan Tapre-todentamisperiaatteiden mukaisesti. Suunnittelijan dokumentaation tulee vastata Tapre-vaatimuksia. Urakoitsijan on oltava valmis noudattamaan Tapre-periaatteita. Työmaanjohdon on tunnettava, miten Tapre-periaatteet tulee ottaa huomioon työmaan johtamisessa ja aikatauluttamisessa. Ulla Kaipainen, Granlund Tampere Oy Erno Haapio, Granlund Tampere Oy Jarkko Piiroinen, A-Insinöörit Suunnittelu Oy Teuvo Aro, AX-Suunnittelu Jyri Jyrkkäranta, AX-Suunnittelu Tero Tuomisto, AX-Suunnittelu Jarno Virolainen, AX-Suunnittelu 9

10 Rakentaminen TOTEUTUKSEN ENERGIATEHOKKUUS: TARJOUSPYYNNÖT, TARJOUKSET JA SOPIMUKSET hankkeeseen ryhtyvä, tarjouksen tekijä, urakoitsija Kenelle ja mihin urakkatarjouspyynnön valmisteluun energiatehokkuusasioiden huomioon tarkoitettu ottamiseksi urakoitsijalle urakkatarjouksen valmisteluun urakkasopimuksien valmisteluun. Valmistelijat Urakkatarjouspyynnön valmistelijan ja urakoitsijan tulee tuntea Tapren toimintaperiaatteet. Suunnitteludokumentaation tulee olla Tapren mukaista. Tulee varautua Tapre-mallin mukaiseen rakennusaikaiseen todentamiseen. Tarjouksen tekijän on otettava huomioon Tapren vaatimukset. Teuvo Aro ja Jyri Jyrkkäranta, AX-Suunnittelu TAPRE JA URAKKAOHJELMAN LAADINTA hankkeeseen ryhtyvä tai hänen palkkaamansa asiantuntija Kenelle ja mihin Antaa ohjeet urakkaohjelman laatijalle, miten Tapre-periaatteet tulee ottaa tarkoitettu huomioon urakkaohjelman laadinnassa. Valmistelija Urakkaohjelman laatijan tulee tuntea Tapren toimintaperiaatteet. Urakkaohjelman laatijalle tulee varata resursseja, jotta hän voi muokata käytössä olevaa urakkaohjelmarunkoa Tapre-vaatimusten mukaiseksi. Tämä on hankkeeseen ryhtyvälle kertaluontoinen tehtävä. Teuvo Aro, AX-Suunnittelu 10

11 RAKENNUKSEN (TALOTEKNIIKAN)TOIMIVUUSTARKASTELU hankkeeseen ryhtyvä tai hänen palkkaamansa asiantuntija Kenelle ja mihin Varmistaa, että uudis- tai korjausrakennuskohde vastaa mahdollisimman tarkoitettu hyvin rakennuksen todellisen käytön tarpeita erityisesti sisäympäristön suhteen ja että rakennus on hyvä käyttää ja huoltaa ja että sen energiatehokkuus vastaa asetettuja tavoitteita. Toimivuustarkastelun osapuolia ovat mm. toimivuustarkastelun vetäjä, rakennuksen käytöstä ja huollosta vastaavat, rakennuksen käyttäjät, suunnittelijat ja urakoitsijat. Toimivuustarkastelu tehdään vastaanottomenettelyiden ja käyttöönoton jälkeen 3-24 kuukauden aikana. Valmistelijat Toimivuustarkastelun vetäjän/vetäjien tulee tuntea talotekniikkaa, energiatehokkuuteen ja sisäympäristöön vaikuttavia tekijöitä ja rakennuksen käyttöä ja huoltoa. Vetäjällä voi olla avustajia esim. huollon arvioinnissa. Tekijöillä on oltava raportointivalmiudet. Toimivuustarkastelun vetäjän ajankäyttö pienissä ja yksinkertaisissa kohteissa on muutamasta päivästä viikkoon ja vaativissa ja isoissa kohteissa muutamia viikkoja tai kuukausia. Suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden on osallistuttava toimivuustarkastelun aloitus- ja päätöskokoukseen. Lisäksi heidän on autettava vetäjiä tarpeellisessa määrin. Arvio urakkasummasta on 0,1-3 % ja suunnittelijoilla muutamia päiviä. Tarve on kuitenkin tapaus- ja toimivuustarkastelun laajuuskohtainen. Rakennuksen käyttäjät ja käyttö- ja huoltohenkilökunta osallistuvat toimivuustarkasteluun. Teuvo Aro ja (Antti Mäkinen), AX-Suunnittelu Käyttö KIINTEISTÖPALVELUIDEN HANKINTAPROSESSI JA ENERGIATEHOKKUUS kiinteistön huolto- ja kunnossapidosta vastaava henkilö/organisaatio Kenelle ja mihin Dokumentti on tarkoitettu kiinteistön huolto- ja kunnossapito-organisaation tarkoitettu käyttöön suunniteltaessa ja kilpailutettaessa kiinteistönpidon sopimuksia. Valmistelija Kiinteistön huolto- ja kunnossapito-organisaation tulee tuntea kiinteistön huollon ja kunnossapidon perusteet ja tavoitteet ja tavoitteiden suhteet energiatehokkuuteen. Kiinteistön huolto- ja kunnossapito-organisaation tulee tuntea kiinteistön vaatimat palvelusopimukset. Kiinteistöpalveluiden hankinnan kohteena olevan kiinteistön palvelutarve täytyy selvittää ja tarjouspyyntöaineisto valmistella. Palvelunkuvauksia tulee täydentää energiatehokkuusvaatimuksilla. Teuvo Aro, AX-Suunnittelu 11

12 HUOLTO- JA KUNNOSSAPITOSOPIMUSTEN ENERGIATEHOKKUUSNÄKÖKULMAT kiinteistön huolto- ja kunnossapidosta vastaava henkilö/ organisaatio Kenelle ja mihin Dokumentti on tarkoitettu kiinteistön huolto- ja kunnossapito-organisaation tarkoitettu käyttöön laadittaessa ja kilpailutettaessa kiinteistön käytönajan sopimuksia. Valmistelijat Kiinteistön huolto- ja kunnossapito-organisaation tulee tuntea kiinteistön huollon ja kunnossapidon perusteet ja tavoitteet. Kiinteistöllä tulee olla sopimuksia tukeva huoltokirja, joka toimii sopimusten perustana ja palvelunkuvauksina. Kiinteistön huolto- ja kunnossapito-organisaation tulee tuntea kiinteistön vaatimat palvelusopimukset. Kiinteistön huoltokirja tulee saattaa ajan tasalle ja sopimussisältöjä tukevaksi. Palvelunkuvauksia tulee täydentää energiatehokkuusvaatimuksilla. Kim Eklund, AIRIX Talotekniikka Oy (Teuvo Aro, AX-Suunnittelu) HUOLTOKIRJAN ENERGIANÄKÖKOHDAT kiinteistön huolto- ja kunnossapidosta vastaava henkilö/organisaatio, huoltokirjakoordinaattori Kenelle ja mihin Dokumentti on tarkoitettu kiinteistön huolto- ja kunnossapito-organisaation tarkoitettu käyttöön kehitettäessä huoltokirjaa energiatehokkuuden työkaluksi ja kiinteistön hoidon ja huollon energia-asioiden yhdeksi sopimusdokumentiksi. Valmistelijat Kiinteistön huolto- ja kunnossapito-organisaation tulee tuntea kiinteistön huollon ja kunnossapidon perusteet ja tavoitteet ja tavoitteiden suhteet energiatehokkuuteen. Tulee tuntea huoltokirjan laadinnan perusteet ja käytössä olevat huoltokirjamallit ja -ohjelmat. Kiinteistön huolto- ja kunnossapito-organisaation tulee tuntea kiinteistön vaatimat palvelusopimukset. Uuden huoltokirjaohjelman kehittäminen on merkittävä työpanos. Jo käytössä olevan huoltokirjamallin/ohjelman vaatima tiedon keruu ja huolto-ohjelman laatiminen uudisrakennuksessa riippuu huoltokirjatyön valmistelun organisoinnista ja kohteen laajuudesta/vaativuudesta. Olemassa olevissa kiinteistöissä työmäärä on erityisesti riippuvainen suunnitteludokumenttien ajantasaisuudesta ja laite- ja muiden dokumenttien arkistoinnista. Ulla Kaipainen, Granlund Tampere Oy Kim Eklund, AIRIX Talotekniikka Oy Teuvo Aro, AX-Suunnittelu 12

13 KIINTEISTÖJEN ENERGIATEHOKAS KÄYTTÖ kiinteistön käytöstä ja ylläpidosta vastaava organisaatio Kenelle ja mihin Dokumentti on tarkoitettu kiinteistön käytöstä ja ylläpidosta vastaavan tarkoitettu organisaation ohjeeksi määritettäessä kiinteistön käytön palvelunkuvausta. Valmistelija Kiinteistön käytöstä ja ylläpidosta vastaavan organisaation tulee ymmärtää kiinteistön energiatehokkaan käytön perusteet ja tavoitteet. Kiinteistön käytöstä ja ylläpidosta vastaavan organisaation tulee määritellä kiinteistön energiatehokkaan käytön palvelunkuvaus hyödyntäen TAPRE-tuotteita. Kiinteistön käytöstä ja ylläpidosta vastaavan organisaation tulee viedä kiinteistön energiatehokkaan käytön palvelunkuvaus osaksi huoltokirjaa. Kim Eklund, AIRIX Talotekniikka Oy ENERGIANHALLINNAN MITTAUKSET suunnittelija/hankkeeseen ryhtyvä Kenelle ja mihin Dokumentti on tarkoitettu hankkeeseen ryhtyvälle taustatiedoksi energian tarkoitettu kulutusten sekä olosuhteiden mittaroinnin määrittelyä varten. Suunnittelijalle dokumentti on tarkoitettu ohjeeksi energian kulutusten sekä olosuhteiden mittaroinnin toteuttamiseksi sekä rakennusautomaatiojärjestelmän toteutuksen määrittelyn tueksi. Valmistelija Käyttäjän tulee tuntea LVISA-alaa sekä yleisiä käytäntöjä energia-, olosuhde- ja prosessien mittaroinnin suhteen. Käyttäjän tulee tuntea kiinteistön energiankäyttöä ja tunnistaa kiinteistönsä mittaustarpeet (energian kulutukset, olosuhteet, riskit ja prosessien toimivuuden valvonta). Hankesuunnitteluvaiheessa kiinteistön energia-, olosuhde- ja prosessien mittaustarpeet tulee selvitettää osana muuta taloteknistä suunnittelua. Kim Eklund, AIRIX Talotekniikka Oy 13

14 MITTAROINTIOHJE hankkeeseen ryhtyvä/suunnittelija Kenelle ja mihin tarkoitettu hankkeeseen ryhtyvälle ja suunnittelijalle määriteltäessä tarkoitettu uudis-/korjausrakennuskohteen mittarointia tarkoitettu hankkeeseen ryhtyvälle ja suunnittelijalle määriteltäessä olemassa olevan kohteen mittarointia tarkoitettu energia-, olosuhde-, käyttäjätyytyväisyys- ja prosessien mittausten ja mittaroinnin suunnittelun tueksi. periaatteet Valmistelija Hankkeeseen ryhtyvän tulee tuntea energiankulutuksen jakautumisen kiinteistössä sekä tunnistaa kiinteistönsä mittaustarpeet suhteessa energiankulutukseen ja sisäympäristöolosuhteisiin. Suunnittelijan tulee tuntea energiamittausten asentamisen vaikutukset energian jakeluverkoissa ja tuntea eri energiavirtojen ja olosuhteiden mittausmahdollisuudet ja -keinot. Hankkeeseen ryhtyvän tulee laatia suunnittelijaa varten periaatteet, joiden perusteella energian kulutusta tullaan mittaamaan kiinteistössä. Suunnittelijan tulee ottaa huomioon suunnitelmissaan energiamittausten vaikutukset energian jakeluverkoissa. Kim Eklund, AIRIX Talotekniikka Oy 14

15 Kiinteistönomistajan energiatehokkuustavoitteet Tarjouspyyntö Tarjous Sopimus Tarjouspyyntö Tarjous Sopimus SUUNNITTELU TOTEUTUS Hyvin toteutetut vastaanottomenettelyt Toimivuustarkastelun osapuolet: Kiinteistön omistaja Kiinteistön käyttäjät Hoidosta, huollosta ja kunnossapidosta vastaavat Urakoitsijat Suunnittelijat Kulutusseuranta Vertailu tavoitteeseen Tarjouspyyntö Tarjous Sopimus KÄYTTÖ TOIMIVUUS- TARKASTELU T o d e n t a m i s m e n e t e l m ä t j a - t y ö k a l u t Energiatehokkuustavoitteiden välittyminen Energiatehokkuustavoitteiden valvonta TAPRE - OSAPUOLET: Tampereen kaupunki, Tilakeskus Tampereen kaupunkiseutu Kangasala ECO 2 -hanke Lempäälä Tekes Nokia Motiva/TEM Orivesi ELY-keskus/YM Pirkkala Vesilahti AX-Suunnittelu Ylöjärvi Airix Talotekniikka Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Granlund Tampere Pirkanmaan Osuuskauppa Muut asiantuntijat Kesko Oyj Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä YIT Oy TPI Control Oy Schneider Electric Buildings Finland Lassila&Tikanoja Oy NCC Rakennus Oy ARE Oy ISS Palvelut Oy Alasen Rakennus Oy Kaunisto-Yhtiöt Oy Siemens Oy Building Technologies Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy Aihio Arkkitehdit Oy 15

Build Up Skills, Tampere 24.5.2012 Teuvo Aro: Tapre-työkaluilla hyvä energiatehokkuus tavaksi

Build Up Skills, Tampere 24.5.2012 Teuvo Aro: Tapre-työkaluilla hyvä energiatehokkuus tavaksi Build Up Skills, Tampere 24.5.2012 Teuvo Aro: Tapre-työkaluilla hyvä energiatehokkuus tavaksi Tapren perusajatus Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi Tapre - hankkeen tavoite on luoda

Lisätiedot

Teuvo Aro,Tapre-projektipäällikkö

Teuvo Aro,Tapre-projektipäällikkö Elinkaaritehokkuus & hankinnat 13.6.2013 Energiatehokkuustavoitteet suunnittelun ja urakoinnin hankinnoissa Teuvo Aro,Tapre-projektipäällikkö TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tapren

Lisätiedot

Teuvo Aro,Tapre-projektipäällikkö. Teuvo Aro,Tapre-projektipäällikkö Axovaatio Oy, AX-Suunnittelu

Teuvo Aro,Tapre-projektipäällikkö. Teuvo Aro,Tapre-projektipäällikkö Axovaatio Oy, AX-Suunnittelu Axovaatio Oy, AX-Suunnittelu TAPRE - taustaa Taloudelliset, ympäristölliset ja muut yhteiskunnalliset tavoitteet edellyttävät energiatehokkuuden parantamista. Se, miten tavoitteet saadaan jalkautettua,

Lisätiedot

TAPRE JA URAKKAOHJELMAN LAADINTA

TAPRE JA URAKKAOHJELMAN LAADINTA JA URAKKAOHJELMAN LAADINTA VERSIO 30.6.2014 TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tampereen kaupunki -ohje 06 30.6.2014 2 (8) -TUOTE: JA URAKKAOHJELMAN LAADINTA Kuka tekee Kenelle ja mihin

Lisätiedot

TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI

TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI MITTAROINTI- OHJE VERSIO 21.5.2013 TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tampereen kaupunki -TUOTE: Kuka tekee: Kenelle ja mihin tarkoitettu: Käyttäjävaatimukset: Resurssitarve: Valmistelija:

Lisätiedot

TOTEUTUKSEN ENERGIATEHOKKUUS: TARJOUSPYYNNÖT, TARJOUKSET JA SOPIMUKSET VERSIO 30.6.2014 TAPRE TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI

TOTEUTUKSEN ENERGIATEHOKKUUS: TARJOUSPYYNNÖT, TARJOUKSET JA SOPIMUKSET VERSIO 30.6.2014 TAPRE TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI TOTEUTUKSEN ENERGIATEHOKKUUS: TARJOUSPYYNNÖT, TARJOUKSET JA SOPIMUKSET VERSIO 30.6.2014 TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tampereen kaupunki -ohje 05 30.6.2014 2 (8) -TUOTE: TOTEUTUKSEN

Lisätiedot

Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi TAPRE

Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi TAPRE Tampereen kaupunkiseudun teknisten palveluiden seutuseminaari 23.3.2011 Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi TAPRE Teuvo Aro, AX-Suunnittelu AX-SUUNNITTELU Perustettu 1993 LVI TUTKIMUKSET

Lisätiedot

TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI

TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi - TAPRE LOPPURAPORTTI 13.10.2014 TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI TAPRE Tampereen kaupunki 13.10.2014 1 (10) 1 Johdanto 1.1

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUIDEN HANKINTAPROSESSI JA ENERGIATEHOKKUUS

KIINTEISTÖPALVELUIDEN HANKINTAPROSESSI JA ENERGIATEHOKKUUS KIINTEISTÖPALVELUIDEN HANKINTAPROSESSI JA ENERGIATEHOKKUUS VERSIO 30.6.2014 TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tampereen kaupunki -ohje 08 30.6.2014 2 (9) -TUOTE: KIINTEISTÖPALVELUIDEN

Lisätiedot

TAPRE-hanke ja Luhtaan päiväkoti. Pertti Koivisto 30.05.2012

TAPRE-hanke ja Luhtaan päiväkoti. Pertti Koivisto 30.05.2012 TAPRE-hanke ja Luhtaan päiväkoti Pertti Koivisto 30.05.2012 Asiantuntijaryhmä - antaa lausuntoja ja tietoja osaamisalueeltaan ORGANISAATIO Tampereen kaupunki, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos - hankkeen

Lisätiedot

SUUNNITTELUN ENERGIATEHOKKUUS: TARJOUSPYYNNÖT, TARJOUKSET JA SOPIMUKSET

SUUNNITTELUN ENERGIATEHOKKUUS: TARJOUSPYYNNÖT, TARJOUKSET JA SOPIMUKSET SUUNNITTELUN ENERGIATEHOKKUUS: TARJOUSPYYNNÖT, TARJOUKSET JA SOPIMUKSET VERSIO 30.6.2014 TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tampereen kaupunki -ohje 02 30.6.2014 2 (10) -TUOTE: SUUNNITTELUN

Lisätiedot

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017. Prof. Juha Vinha 28.1.2016

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017. Prof. Juha Vinha 28.1.2016 COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017 Prof. RAKENUSTEN ENERGIATEHOKKUUDEN PARANTAMISEN NYKYINEN AIKATAULU Uudisrakennukset 2016 lähes nollaenergiarakentamista koskevat määräykset tulevat lausunnolle. 2017

Lisätiedot

HUOLTOKIRJAN ENERGIANÄKÖ- KOHDAT

HUOLTOKIRJAN ENERGIANÄKÖ- KOHDAT HUOLTOKIRJAN ENERGIANÄKÖ- KOHDAT VERSIO 30.6.2014 TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tampereen kaupunki -ohje 10 30.6.2014 2 (12) -TUOTE: HUOLTOKIRJAN ENERGIANÄKÖKOHDAT Kuka tekee Kenelle

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS RAKENNUSTEOLLISUUDESSA- UUDET INNOVAATIOT. Pöyry Green Building 09.06.2011 Anna Kyyhkynen Pöyry Finland Oy

ENERGIATEHOKKUUS RAKENNUSTEOLLISUUDESSA- UUDET INNOVAATIOT. Pöyry Green Building 09.06.2011 Anna Kyyhkynen Pöyry Finland Oy ENERGIATEHOKKUUS RAKENNUSTEOLLISUUDESSA- UUDET INNOVAATIOT Pöyry Green Building Anna Kyyhkynen Pöyry Finland Oy PÖYRY GLOBAALI SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTI- KONSERNI Pöyry on maailmanlaajuisesti toimiva

Lisätiedot

Rakennushankkeiden energiajohtaminen

Rakennushankkeiden energiajohtaminen Rakennushankkeiden energiajohtaminen Ympäristö- ja toiminnallisen suunnittelujaoksen yhteisseminaari Teemu Salonen Mitä on rakennushankkeiden energiajohtaminen Prosessi Työkalut Tehtävät Vastuutahot Energiasimulointi

Lisätiedot

HYVÄ RAKENNESUUNNITTELU SISÄLTÖ JA ENERGIATEHOKKUUDEN HUOMIOIMINEN. nzeb Hankeosaaminen

HYVÄ RAKENNESUUNNITTELU SISÄLTÖ JA ENERGIATEHOKKUUDEN HUOMIOIMINEN. nzeb Hankeosaaminen SISÄLTÖ JA ENERGIATEHOKKUUDEN HUOMIOIMINEN Prosessi 1: Tavoitteet Tavoitteet, mahdollisuudet, toteutustapa, energiatehokkuus, hankeprosessi ja tehtävä Ota hankkeellesi mukaan rakennesuunnittelija jo hankesuunnitteluvaiheessa

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS- SUUNNITTELU, ENERGIA- JA OLOSUHDE- LASKENTA SUUNNITTELU- TOIMEKSIANNOSSA TAPRE VERSIO 30.6.2014

ENERGIATEHOKKUUS- SUUNNITTELU, ENERGIA- JA OLOSUHDE- LASKENTA SUUNNITTELU- TOIMEKSIANNOSSA TAPRE VERSIO 30.6.2014 ENERGIATEHOKKUUS- SUUNNITTELU, ENERGIA- JA OLOSUHDE- LASKENTA SUUNNITTELU- TOIMEKSIANNOSSA VERSIO 30.6.2014 TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tampereen kaupunki -ohje 03 30.6.2014

Lisätiedot

Build Up Skills Finland 19.11.12. Energiaosaamisen koulutus Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Build Up Skills Finland 19.11.12. Energiaosaamisen koulutus Metropolia Ammattikorkeakoulussa Build Up Skills Finland 19.11.12 Energiaosaamisen koulutus Metropolia Ammattikorkeakoulussa ENERGIATEHOKKUUS Kuuma aihe, monta näkökulmaa Kiinteistöalalle profiilin noston mahdollisuus! 19.11.2012 Piia

Lisätiedot

Tulevaisuuden rakennusten energiapalvelut tuottajan näkökulmasta. Rakennusten energiaseminaari 2014 Jarno Hacklin

Tulevaisuuden rakennusten energiapalvelut tuottajan näkökulmasta. Rakennusten energiaseminaari 2014 Jarno Hacklin Tulevaisuuden rakennusten energiapalvelut tuottajan näkökulmasta Rakennusten energiaseminaari 2014 Jarno Hacklin suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat. Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015

Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat. Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015 Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015 RAKLI Tilaa elämälle RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset.

Lisätiedot

Energiatehokas ja toimintavarma korjauskonsepti

Energiatehokas ja toimintavarma korjauskonsepti Energiatehokas ja toimintavarma korjauskonsepti Tutkimushanke TEKES:in Rakennettu Ympäristö ohjelman puitteissa Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, VTT 2 Tausta Ilmastomuutoksen mukanaan

Lisätiedot

Energiakonsepti. Janne Kurvinen Oulun Tilakeskus / e-lighthouse-projekti

Energiakonsepti. Janne Kurvinen Oulun Tilakeskus / e-lighthouse-projekti Energiakonsepti Janne Kurvinen Oulun Tilakeskus / e-lighthouse-projekti Toimintamalli energiatehokkaaseen käyttöönottoon Yhteinen toimintatapa käyttöönottovaiheeseen Pääpainona käytönaikaisen energiatehokkuuden

Lisätiedot

RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta. Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos

RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta. Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos Lähdekirjallisuutta RIL 249-2009 Matalaenergiarakentaminen

Lisätiedot

Ruokapalvelut: Energia ja vesi Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa

Ruokapalvelut: Energia ja vesi Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Ruokapalvelut: Energia ja vesi Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Sisällys 1. Kulutuksen seuranta 2. Ympäristösuunnitelma 3. Valaistus 4. Uusien keittiölaitteiden hankinta 5. Keittiön energiankulutuksen

Lisätiedot

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY Prof. Juha Vinha

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY Prof. Juha Vinha COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017 Prof. 10.11.2015 RAKENUSTEN ENERGIATEHOKKUUDEN PARANTAMISEN HAASTEET Energiankulutus kwh/(m 2 a) 2010 Muut vaikutukset Huomioon otettavien tekijöiden määrä kasvaa

Lisätiedot

10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen

10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen 10 Urakoitsijan ja urakkamuodon VAlinta 10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen Urakkatarjouspyynnön valmistelee projektinjohtaja suunnittelijoiden teknisten asiakirjojen pohjalta. Tarjouspyyntö määrittelee muun

Lisätiedot

Energiatehokkaan korjausrakentamisen hankintojen kompastuskivet. Lahden Tilakeskus Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola

Energiatehokkaan korjausrakentamisen hankintojen kompastuskivet. Lahden Tilakeskus Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola Energiatehokkaan korjausrakentamisen hankintojen kompastuskivet Lahden Tilakeskus Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola Henkilöstön määrä 35 Tilakanta (oma ja vuokrattu yht.) 453 000 m 2 TA 2014 Liikevaihto

Lisätiedot

Suomen Kiinteistöliitto ry. Korjausrakentamispalveluiden. taloyhtiössä. Suomen Kiinteistöliitto ry. TkT Jari Virta

Suomen Kiinteistöliitto ry. Korjausrakentamispalveluiden. taloyhtiössä. Suomen Kiinteistöliitto ry. TkT Jari Virta Korjausrakentamispalveluiden ostaminen taloyhtiössä TkT Jari Virta Korjausrakentamisen osapuolia Valtuudet palveluiden hankintaan Kuntotutkijat tms. Valvojat Materiaalin toimittajat Urakoitsijat Tilaaja

Lisätiedot

Energiatehokkuus elinkaarimalleissa. Rakennusten energiaseminaari Finlandia-talo Pekka Mairinoja

Energiatehokkuus elinkaarimalleissa. Rakennusten energiaseminaari Finlandia-talo Pekka Mairinoja Energiatehokkuus elinkaarimalleissa Rakennusten energiaseminaari Finlandia-talo 4.10.2017 Pekka Mairinoja Sisältö: Elinkaarihankkeen määritelmä Elinkaarihankkeen vaiheet Energiatehokkuus elinkaarimallissa:

Lisätiedot

Energiatehokkuus rakennustyömaalla nykytila ja haasteet. Build up Skills Workshop 6.6.2012 Helsinki Minna Kuusela TTS

Energiatehokkuus rakennustyömaalla nykytila ja haasteet. Build up Skills Workshop 6.6.2012 Helsinki Minna Kuusela TTS Energiatehokkuus rakennustyömaalla nykytila ja haasteet Build up Skills Workshop 6.6.2012 Helsinki Minna Kuusela TTS Analysis of the Status Quo Raportin sisältö Rakennusalan luonnehdinta Kansallinen politiikka

Lisätiedot

KIINTEISTÖN ENERGIATEHOKAS KÄYTTÖ

KIINTEISTÖN ENERGIATEHOKAS KÄYTTÖ KIINTEISTÖN ENERGIATEHOKAS KÄYTTÖ VERSIO 30.6.2014 TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tampereen kaupunki -ohje 11 30.6.2014 2 (13) -TUOTE: KIINTEISTÖJEN ENERGIATEHOKAS KÄYTTÖ Kuka tekee

Lisätiedot

Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy

Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Kiinteistöjen energiatehokkuus ja hyvät sisäolosuhteet Ajankohtaista tietoa patteriverkoston perussäädöstä sekä ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien energiatehokkuudesta Kirsi-Maaria Forssell, Motiva

Lisätiedot

Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi

Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Strategia Energiatehokkuus Huoltokirja Seuranta Elinkaari Suunnitelmat Korjaushanke Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Timbal Palvelut Oy Timbal palvelu rakennusten

Lisätiedot

OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA

OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA 2 1 YLEISTÄ Tämä opas toimii ohjeena käyttö- ja huolto-ohjeen (kutsutaan myös huolto-ohjekirjaksi tai huoltokirjaksi) laadinnassa. Opas on rakenteeltaan

Lisätiedot

Luotettava Laatutyömaa

Luotettava Laatutyömaa Luotettava Laatutyömaa Rakentamisen Laatu RALA ry Suomen Tilaajavastuu Oy Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Rakennusteollisuus RT ry Rakennusliitto Luotettava Laatutyömaa Alan järjestäytyneet

Lisätiedot

Green Building Council Finland

Green Building Council Finland Green Building Council Finland 12.6.2013 Green Building Council Finland Suomessa on maailman paras rakennettu ympäristö, joka toimii käyttäjilleen tehokkaasti ja kestävästi sekä on kiinteistö- ja rakennusalan

Lisätiedot

Kehittämisprojekti - Leppävaaran koulukokonaisuus

Kehittämisprojekti - Leppävaaran koulukokonaisuus Korjausrakentamisen kehittäminen 11.9-12.9.2013 Espoon kaupunki Tilakeskus liikelaitos Kehittämisprojekti - Juha Iivanainen hankepäällikkö Leppävaaran lukio Leppävaaran koulu (7-9 luokat) Veräjäpellon

Lisätiedot

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

Comprehensive development of municipal service buildings (COMBI)

Comprehensive development of municipal service buildings (COMBI) Comprehensive development of municipal service buildings (COMBI) Kohti resurssiviisasta yhdyskuntaa Hankkeiden esittely- ja keskustelutilaisuus Anssi Laukkarinen 27.10.2016 Syitä rakennusten energiatehokkuuden

Lisätiedot

Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen

Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla edessä suuria haasteita.

Lisätiedot

nzeb Hankeosaaminen - Tausta ja tavoitteet

nzeb Hankeosaaminen - Tausta ja tavoitteet nzeb Hankeosaaminen - Tausta ja tavoitteet Taustaa Tällä hetkellä pientalot suunnitellaan ja rakennetaan hyvin hajanaisesti organisoituna ja eri järjestelmäratkaisut suunnitellaan ja toteutetaan toisistaan

Lisätiedot

Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon

Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon Talokeskus Yhtiöt Oy Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2-hankkeen työpaja 11.6.2014 Stefan Fransman Kehityspäällikkö Suomen Talokeskus

Lisätiedot

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE Tarjoamme asiakkaillemme talotekniikan palvelut uudiskohteiden urakoinnista kiinteistön ylläpitoon ja huoltoon sekä korjausrakentamiseen. Yhteistyössä asiakkaan

Lisätiedot

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Matti Hellgrén Suomen Talokeskus Oy Pihlajistonkuja 4, 00710 Helsinki matti.hellgren@suomentalokeskus.fi p. 050 533 7127 Taloyhtiöiden hallitusforum 2010 18.9.2010

Lisätiedot

Taloyhtiö 2014 tapahtumassa

Taloyhtiö 2014 tapahtumassa Taloyhtiö 2014 tapahtumassa Ryhmäkorjaushanke Case Porvoo Näsin alue Tom Lindborg Rakennuttamis- ja valvontapalvelut Yksikön päällikkö Case Porvoo 3 taloyhtiötä, 1960-1970 luvulta 15 kerrostaloa, 3-9 kerrosta

Lisätiedot

Talotekniikan elinkaarimallit ja konseptit

Talotekniikan elinkaarimallit ja konseptit Talotekniikan elinkaarimallit ja konseptit Teknillinen Korkeakoulu LVI-laboratorio CUBENet Talotekniikan tulevaisuuden elinkaaripalvelut TKK LVI-laboratorio TKK Rakentamistalous VTT Tuotteet ja tuotanto

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TEKNISTEN PALVELUJEN YHTEISTYÖ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TEKNISTEN PALVELUJEN YHTEISTYÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TEKNISTEN PALVELUJEN YHTEISTYÖ Ilkka Ojala Toimitusjohtaja Tampereen Tilakeskus Liikelaitos TECHNOPOLIS 23.3.2011 Seutustrategia vs. tekniset palvelut Seudun suurista infrahankkeista

Lisätiedot

ENERGIAN- HALLINNAN MITTAUKSET

ENERGIAN- HALLINNAN MITTAUKSET ENERGIAN- HALLINNAN MITTAUKSET VERSIO 30.6.2014 TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tampereen kaupunki -hje 12 30.6.2014 2 (8) -TUOTE: ENERGIANHALLINNAN MITTAUKSET Kuka tekee Kenelle

Lisätiedot

STUL:n teemaseminaari 17.5.2016 Toimitusjohtaja Jari Syrjälä, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry. STUL 17.5.2016 I Jari Syrjälä I 1

STUL:n teemaseminaari 17.5.2016 Toimitusjohtaja Jari Syrjälä, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry. STUL 17.5.2016 I Jari Syrjälä I 1 STUL:n teemaseminaari 17.5.2016 Toimitusjohtaja Jari Syrjälä, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry STUL 17.5.2016 I Jari Syrjälä I 1 Yhteisen tekemisen palikat 1/4 Työmailla Ammattitaitoisen työvoiman ja

Lisätiedot

Arandur / Kaivomestarin hanke

Arandur / Kaivomestarin hanke 7.10.2010 Richard Malm Arandur / Kaivomestarin hanke Kaivomestari - ensimmäinen julkisen ja yksityisen sektorin kiinteistöalan kumppanuushanke Suomessa. Elinkaaritoimitus: mitä sopimus sisältää? Substanssipalvelut

Lisätiedot

Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen

Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille - seminaari Jälkiasennushissi, lisärakentaminen ja energiatehokkuus Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen Lemminkäinen Talonrakentaminen-toimiala 2012 liikevaihto

Lisätiedot

FinZEB työpaja 5.6.2014 Tämän hetken haasteet energiatehokkaassa suunnittelussa

FinZEB työpaja 5.6.2014 Tämän hetken haasteet energiatehokkaassa suunnittelussa Tämän hetken haasteet energiatehokkaassa suunnittelussa Kimmo Liljeström Yksikönjohtaja Optiplan Oy 5.6.2014 Kimmo Liljeström 1 Sisältö Tämän hetken haasteet energiatehokkaassa suunnittelussa 1. Prosessi

Lisätiedot

Peruskorjaushankkeen käyttöönotto ja takuu Talotekniikan käyttöönoton haasteet. 9.12.2014 Jyrki Vilmunen

Peruskorjaushankkeen käyttöönotto ja takuu Talotekniikan käyttöönoton haasteet. 9.12.2014 Jyrki Vilmunen Peruskorjaushankkeen käyttöönotto ja takuu Talotekniikan käyttöönoton haasteet 9.12.2014 Jyrki Vilmunen Korjausrakentamisen haasteita talotekniikalle Työmaan toteutusaikataulut ei realistisia Korjausrakentamisessa

Lisätiedot

ESPOO. the most sustainable city in Europe and the most sustainably innovative city in the world

ESPOO. the most sustainable city in Europe and the most sustainably innovative city in the world ESPOO the most sustainable city in Europe and the most sustainably innovative city in the world Mittaustiedon julkinen käyttö-menettely rakennusten energiatehokkuuden edistämiseksi aluerakentamishankkeissa

Lisätiedot

Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma

Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma Oulu 14.11.2013 Ari-Matti Jänkälä Projektipalvelu Prodeco Oy www.prodeco.fi www.prodeco.fi Yritys Projektipalvelu Prodeco Oy on Pohjois-

Lisätiedot

Ryhmäkorjaushankkeen kokoaminen, suunnittelu ja toteutus

Ryhmäkorjaushankkeen kokoaminen, suunnittelu ja toteutus Ryhmäkorjaushankkeen kokoaminen, suunnittelu ja toteutus E C D B A RK Useasta yksi RIL 260-2012 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry 7.8.2012 1 Ryhmäkorjaushankkeen kokoaminen, suunnittelu ja toteutus

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Elinkaarimallit kehityshanke ja sen tulokset. Pertti Valtonen Kauppa- ja teollisuusministeriö

Elinkaarimallit kehityshanke ja sen tulokset. Pertti Valtonen Kauppa- ja teollisuusministeriö Elinkaarimallit kehityshanke ja sen tulokset Pertti Valtonen Kauppa- ja teollisuusministeriö Kehityshankkeen organisointi Johtoryhmä Espoo, Helsinki, Tampere, Vantaa puolustus-, ympäristö- sekä kauppa-

Lisätiedot

Haluatko tehdä hankinnat kokonaistaloudellisemmin. ympäristövaikutuksia pienentäen?

Haluatko tehdä hankinnat kokonaistaloudellisemmin. ympäristövaikutuksia pienentäen? Haluatko tehdä hankinnat kokonaistaloudellisemmin ja ympäristövaikutuksia pienentäen? Motivan hankintapalvelu auttaa julkista sektoria energia- ja materiaalitehokkuuteen liittyvissä esim. energian, jätehuollon,

Lisätiedot

Antti Myyryläinen Timbal Palvelut Oy

Antti Myyryläinen Timbal Palvelut Oy Strategia Energiatehokkuus Huoltokirja Seuranta Elinkaari Suunnitelmat Korjaushanke Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Timbal palveluita tuottaa Timbal Palvelut

Lisätiedot

UUSI SAIRAALA. Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat. Matti Häyrynen 14.12.2012

UUSI SAIRAALA. Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat. Matti Häyrynen 14.12.2012 UUSI SAIRAALA Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat Matti Häyrynen 14.12.2012 Tehtäväksianto työryhmälle Ryhmä tarkastelee elinkaarimallin eri vaihtoehtoja ja niiden rahoituksen vaihtoehtoja

Lisätiedot

RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI Kunnat portinvartijoina

RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI Kunnat portinvartijoina CO 2? RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI Kunnat portinvartijoina CO 2? CO 2? CO 2? CO 2? Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Simon le Roux Rakentaminen tuottaa päästöjä EU:n tavoite:

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

buildingsmart Finland

buildingsmart Finland buildingsmart Finland Tero Järvinen buildingsmart Finland Talotekniikkatoimialaryhmä Finnbuild 2014 03.10.2014 TALOTEKNIIKKATOIMIALARYHMÄN KYSELY Kyselyn tarkoitus Kartoittaa talotekniikan tietomallikäytäntöjä

Lisätiedot

Kosteus rakentamisessa ja rakennuksissa

Kosteus rakentamisessa ja rakennuksissa Kosteus rakentamisessa ja rakennuksissa Terve talo -rakentamisen ohjauksen neuvottelupäivä ELY keskuksessa 13.11.2014 Erkki Aalto, RAKLI ry Kuivat rakennukset ja rakenteet suunnittelun, rakentamisen ja

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen julkisessa rakennuskannassa. 1.Tilakeskuksen rakennuskanta; toiminnan laajuus

Energiatehokkuuden parantaminen julkisessa rakennuskannassa. 1.Tilakeskuksen rakennuskanta; toiminnan laajuus Oulun kaupunki, Tilakeskus Energiatehokkuuden parantaminen julkisessa rakennuskannassa 24.2.2010 kiinteistöpäällikkö Johan Alatalo Energiatehokkuuden parantaminen julkisessa rakennuskannassa Esityksen

Lisätiedot

Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke

Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke Hallitusfoorumi 6.10.2012 Hallituksen jäsen Juhani Siikala, RI, Ekon, KJs Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat AKHA ry www.akha.fi

Lisätiedot

RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI. Kunnat portinvartijoina CO 2? Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011.

RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI. Kunnat portinvartijoina CO 2? Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011. CO 2? RAKENTAMISEN CO 2? HIILIJALANJÄLKI Kunnat portinvartijoina CO 2? CO 2? CO 2? Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Pekka Heikkinen Rakentaminen tuottaa päästöjä EU:n tavoite:

Lisätiedot

Energiatehokkuus kiinteistöjen omistajan näkökulmasta

Energiatehokkuus kiinteistöjen omistajan näkökulmasta Energiatehokkuus kiinteistöjen omistajan näkökulmasta 1 Sari Hildén, kiinteistöpäällikkö Tilakeskus Helsingin kaupungin rakennuskannan ikäjakauma Arvokiinteistöjä, palvelukiinteistöjä ja torppia, joissa

Lisätiedot

RAKENNUTTAJAKOULUTUS RAPS 1

RAKENNUTTAJAKOULUTUS RAPS 1 RAKENNUTTAJAKOULUTUS RAPS 1 Rakennushankkeen kokonaisuuden hallinta Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL, Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

Korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimukset

Korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimukset Korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimukset PIDÄ HUOLTA messuseminaari OMA KOTI messut 12.4.2013 Helsinki Suomen Omakotiliitto Rakennusneuvos Erkki Laitinen Hallitusohjelman ilmasto- ja energia-asioita

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä

Lisätiedot

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 4.11.2015 Lauri Penttinen Hoitokuluista energiaan ja veteen

Lisätiedot

Tilaisuuden järjestelyt: % % 3 1 3,4 % ,3 % ,3 % Total 129 Average 4,45

Tilaisuuden järjestelyt: % % 3 1 3,4 % ,3 % ,3 % Total 129 Average 4,45 Question Options Answer count Percentage YLEISTÄ: Paikka (1 tähti = peestä, 5 tähteä = 1 0 0 % 2 1 3,4 % 4 17 58,6 % 5 9 31 % Total 121 Average 4,17 Tilaisuuden järjestelyt: 1 0 0 % 3 1 3,4 % 4 14 48,3

Lisätiedot

Lisälämmöneristäminen olennainen osa korjausrakentamista

Lisälämmöneristäminen olennainen osa korjausrakentamista Lisälämmöneristäminen olennainen osa korjausrakentamista Energiatodistusten laatijoiden ajankohtaispäivä 16.5.2019 Tuomo Ojanen, VTT Esityksen sisältö Rakennuksen tehtävä Hyvin lämmöneristetty ulkovaippa

Lisätiedot

Koulujen energiankäyttö ja sen tehostamismahdollisuudet

Koulujen energiankäyttö ja sen tehostamismahdollisuudet Koulujen energiankäyttö ja sen tehostamismahdollisuudet Olof Granlund Oy Erja Reinikainen Save Energy työpaja 04.05.2009 : Energiansäästö julkisissa tiloissa Copyright Granlund 04.05.2009 www.granlund.fi

Lisätiedot

Energiatehokkuus ja kestävä rakentaminen. Kimmo Tiilikainen Asunto, energia ja ympäristöministeri

Energiatehokkuus ja kestävä rakentaminen. Kimmo Tiilikainen Asunto, energia ja ympäristöministeri Energiatehokkuus ja kestävä rakentaminen Kimmo Tiilikainen Asunto, energia ja ympäristöministeri 5.4.2018 Rakentamismääräyskokoelma uudistui Viiden vuoden työ: kokonaisuudessaan voimaan 1.1.2018 Kokoelma

Lisätiedot

Pientalon energiatehokkuus ja määräykset

Pientalon energiatehokkuus ja määräykset Pientalon energiatehokkuus ja määräykset Elvari päätöstilaisuus 5.10.2015, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Uuden pientalon sallittu E-luvun yläraja riippuu asunnon koosta 300 250 Ei täytä E-lukuvaatimusta

Lisätiedot

Esittäjän esittely. Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta

Esittäjän esittely. Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta Esittäjän esittely Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta Kantapään kautta onnistumiseen, kolmas kerta toden sanoo PJP ja PJU

Lisätiedot

Tarveselvityksestä takuuaikaan

Tarveselvityksestä takuuaikaan Korjausrakentaminen 2017- tapahtuma Tarveselvityksestä takuuaikaan 7.2.2017 Kari Uusikukka Sisällysluettelo 1. Tarveselvitys + esiselvitykset 2. Hankesuunnittelu 3. Toteutussuunnittelu 4. Rakentamisen

Lisätiedot

Seudullisen rakentamisen ja asumisen sähköinen palvelu

Seudullisen rakentamisen ja asumisen sähköinen palvelu Seudullisen rakentamisen ja asumisen sähköinen palvelu Yksityiskohtainen esittely Sisältö Pientalonlaadun kokonaisuuden yleisesittely Seudullisen rakentamisen ja asumisen palvelun yleisesittely Seudullisen

Lisätiedot

JUUAN POIKOLAN KOULUN JÄÄKIEKKOKAUKALON KATTAMINEN

JUUAN POIKOLAN KOULUN JÄÄKIEKKOKAUKALON KATTAMINEN JUUAN POIKOLAN KOULUN JÄÄKIEKKOKAUKALON KATTAMINEN Hankintasuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. RAKENNUTTAMINEN 3. SUUNNITTELU 4. TOTEUTUS 5. VIRANOMAISET 6. TOTEUTUSMUODON VALINTA 7. SUUNNITTELUMUODOT

Lisätiedot

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma Tarkastusinsinööri Timo Laitinen 24.5.2012 Rakennusvalvonnan tehtävät Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa ja ohjata rakentamista sekä huolehtia kaupunkikuvasta.

Lisätiedot

Alueellinen energiatehokkuus

Alueellinen energiatehokkuus Alueellinen energiatehokkuus Niittykummun energiastrategia osana BREEAM Communities -sertifiointityötä 29.1.2018, Siton Elävä kaupunki - seminaari Juha Viholainen, Granlund Consulting Oy Energia-asiantuntija

Lisätiedot

TaTe-toimivuustarkastelu ja toimivuustarkastuskortti Laatija: Pirkko Pihlajamaa TAMK

TaTe-toimivuustarkastelu ja toimivuustarkastuskortti Laatija: Pirkko Pihlajamaa TAMK 15.1.2019 TALOTEKNIIKAN TOIMIVUUSTARKASTELU JA TOIMIVUUSTARKASTUSKORTTI Toimivuustarkastelujen tarpeellisuus ja viestinnän merkitys Pirkko Pihlajamaa, Tampereen ammattikorkeakoulu 15.1.2019 2 Sisällys

Lisätiedot

Pirkanmaalla kerrotaan kaverille onnistumisista ja epäonnistumisista

Pirkanmaalla kerrotaan kaverille onnistumisista ja epäonnistumisista Pirkanmaalla kerrotaan kaverille onnistumisista ja epäonnistumisista Haasteina sisäilmaongelmat, säästöpaineet ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Näihin saamme yhteistyöstä vertaistukea, hiljaista tietoa,

Lisätiedot

LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN

LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN KONFERENSSI 8.5.2015 TAUSTAA: Työn rahoittajat: Kangasalan

Lisätiedot

Kiinteistön Ympäristösertifikaatit

Kiinteistön Ympäristösertifikaatit Kiinteistön Ympäristösertifikaatit Granlund Consulting Oy Tiina Kauppinen, ympäristöasiantuntija, DI OTM, Granlund Consulting Oy etunimi.sukunimi@granlund.fi 1 Ympäristöluokitus Työkalu ympäristöasioiden

Lisätiedot

Lahden monitoimitalot

Lahden monitoimitalot Lahden monitoimitalot Lahden kaupungin tavoitteet hankintaklinikalle Hankintaklinikan tulosseminaari 20.8.2013 Rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä, Lahden Tilakeskus Lähtökohta Lähtökohta - Kaksi 1970-luvun

Lisätiedot

Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy

Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy Esityksen sisältö Motivan kestävien julkisten hankintojen neuvontapalvelu Mitkä hankinnat kestäviksi ja miten;

Lisätiedot

Viritä rakennuksesi 2020-luvulle

Viritä rakennuksesi 2020-luvulle Viritä rakennuksesi 2020-luvulle Erotu eduksesi. Laske energiakustannuksia. Nosta rakennuksesi arvoa. Jukka Joensuu, energia-asiantuntija Ruukki Construction 1 www.ruukki.fi/korjausrakentaminen Mitä on

Lisätiedot

UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN

UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN 10.10.2012 Asiakkuusjohtaja Peter Ström, Suomen Talokeskus Oy Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto Liikevaihto 13 milj. Henkilöstö

Lisätiedot

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Kokemuksia hankintaklinikoista KEHTO-foorumi, Joensuu 24.5.2011 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia

Lisätiedot

Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus. Esittely

Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus. Esittely Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Esittely Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin joukkoliikenteelle elokuussa 2008. Sopimus on voimassa vuoden 2016 loppuun

Lisätiedot

Maatilojen energiasuunnitelma

Maatilojen energiasuunnitelma Maatilojen energiasuunnitelma Maatilojen energiasuunnitelma Maatilojen energiasuunnitelma on osa maatilojen energiaohjelmaa Maatilojen energiaohjelma Maatilan energiaohjelma: Maatilojen energiasäästötoimia

Lisätiedot

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016 Hankinnat ja kilpailuttaminen Leena Karjalainen 27.4.2016 Sivu 1 27.4.2016 Hanki huolella Nämä ohjeet koskevat maaseuturahastosta ohjelmakaudella 2014-2020 rahoitettavia hankkeita Muutoksia voi tulla,

Lisätiedot