Historiikin osa 1/3. Tapahtumakalenteri. Muisteluja vuodelta 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Historiikin osa 1/3. Tapahtumakalenteri. Muisteluja vuodelta 2012"

Transkriptio

1 Liikuntaopiston oma juhlavuoden lehti. a t t o u v 0 3 Historiikin Tapahtumakalenteri Muisteluja vuodelta 2012 OPUBLIAM ET SILLIAM Enatoressi siliam huid me et intiaes erena, ut conduconit nostium et? Ut venim quisim exero cortin ut

2 2 BLA BLA BLA Exero 01, 5555 LIIKUNTAOPISTON TERVEHDYS HISTORIIKKI LIIKUNTAOPISTON PERUSTAMISEN JA TOIMINNAN ENSIMMÄINEN VUOSIKYMMEN Parituhatta vuotta sitten alkoi Virpiniemen alue syntyä maankohoamisen myötä merestä. Aluksi alue erottui saarena, ja noin tuhat vuotta sitten saaren ja mantereen välinen salmi kohosi kuiville. Merituuli tuiversi rantojen yllä, siirteli hiekkaa ja kerrosti sitä dyyneiksi. Rannoille meri muotoili hiekasta rantavalleja. Ajan myötä kasvillisuuden lisääntyminen pysäytti hiekan kulkeutumisen. Otolliset olosuhteet tulevien aikojen vapaa-ajan liikunnan harrastamiselle olivat syntyneet. Uusi vuosi, juhlavuosi. PEXIN TERVEHDYS / HLÖKUNNAN TER- VEHDYS??? Magazine julkaistaa 4 kertaa vuoden 2013 aikana. Tämä ensimmäinen Magazine julkaistiin helmikuussa. Seuraavat Magazinet julkaistaan toukokuussa, syyskussa ja joulukuussa. Jokainen magazine sisältää Historiikki-osion, joka on tarina Virpiniemen liikuntaopiston historiasta ja tiestä alkuajoilta vuodesta 1983 aina tähän päivään, vuoteen 2013 asti. Lisäksi Magazine sisältää tapahtumakalenterin lähikuukausille sekä muuta tietoa liikuntaopistolla tapahtuvista, saatavista ja järjestettävistä palveluista, tapahtumista ja muista tiedotettavista asioista. Ure feu feum dolenibh essim velestrud delesequis nim quisit vulputpate quatums andrem vel ulpute tem deliquamet delit autpat. Duis nos nit, se do er aciliquatum vel ea con heniscipit aciduis amet aciduis sequis nim nullutp atuerci liscillaorem iuscipsum veraessit nim vero consequat ipsum ipsumsa ndreet inibh enim irit at veliquatet, sisit ulla feugiam quat. Endre tat. To essecte do euguercilit, quipit atuerosto od ercin ullummolore modipit adio et, qui ex ea augiam, quat. Ut aut nos ercidunt veros eummodipsum quatums andrem vel ulpute tem deliquamet dolor in vulputpation henibh et lummy nulput eugiam, quam, velisit wismodo loreetum nibh erostie velit delisl ulpute dolestio dio od ting eugiam, senim iure te et ilit, si. Is alis dolestrud dolore consectem quat irit ut vulputpate mod molorerosto er inibh et, corem vent nit duis dolobor sum dit adiamet, quatums andrem vel ulpute tem deliquamet acidunt essequisl diamet volobore te corper sustincilit veraess isissis aliquate conulla feugait lor aliquat. Amet, consed tat. Utate tat wiscidunt wisis nis autem ipsuscing erit nulputat nosto dolortie vel il ute dolobore del utem zzrilit autat. Ut wissit atumsan ullaor alis nulla am dolesecte vel esenim il dignis augiat praesto eros diamcore do dolenit augait laore consecte ver sequis ea core molutat Rannikkoalueen hiekkaa on sittemmin hyödynnetty pohjoispohjanmaalaiseen tie- ja talorakentamiseen varsin mittavasti. Virpiniemen alueelta hiekanotto on ollut vähäisempää kuin hieman pohjoisempana, mutta Virpiniemi on ollut monen muunlaisen teollisuuden ja maankäytön intresseissä. PERHELIIKUNTAA MAANANTAISIN LIIKUNTAOPISTOLLA. Klo ohjlemassa liikunnallista ohjelmaa lapsille ja aikuiselle. HUOM! Perhepäivä 11.3., jolloin yhteinen ohjema lapsille ja aikuisille. VIRPINIEMEN LIIKUNTAOPISTON PERHELIIKUNTA MAANANTAISIN LIIKUNNALLISTA OHJELMAA LAPSILLE JA AIKUISILLE KLO Päivä Lapset Aikuiset Seinäkiipeily Chiball Kaupunkisota Toiminnallinen jumppa 4.2. Palloilu Palloilu Ryhmäytyminen Ohjattu kuntosali Voimistelurata Chiball Palloilu Lumikenkäily Perhepäivä Perhepäivä Sisäliikuntaa Seinäkiipeily Sisäliikuntaa Kuntopiiri 8.4. Toivepäivä Kahvakuula Sisäliikuntaa Kehonhuolto Suunnistus Suunnistus 6.5. Palloilu Kuntopiiri SmartUs+ulkopelit Frisbeegolf Elämysrata (ulkona) Seikkailurata (ulkona) Osallistumismaksu ei päätä huimaa! Lapset: 4 /kerta tai koko kevät 40 /lapsi Aikuiset: 5 /kerta tai koko kevät 50 /aikuinen Meriniemen luonnon muovaaman syväväylän yhteydessä sijaitsi Esson öljysatama aina vuoteen 1982 asti. Meriniemeä kaavailtiin myöhemminkin syväsataman paikaksi. Virpiniemen alue oli vuoden 1993 osayleiskaavamuutokseen asti merkitty suurteollisuuden alueeksi, ja alueelle on kaavailtu vuosien varrella typpitehdasta, yliopistoa, lentokenttää, ydinvoimalaa, rau- ILMOITTAUTUMISET ENNAKKOON KULUVAN MAANANTAIN KLO 14 MENNESSÄ: VIRPINIEMEN LIIKUNTAOPISTO - Puh. (08) taruukkia, turkistarhoja ja rauta-

3 LIIKUNTAOPISTOLLA TAPAHTUU Exero 01, 5555 BLA BLA BLA 3 HISTORIIKKI tietä Virpiniemi voisikin näyttää Virpiniemen liikuntaopistolla järjestetään monenlaisia tapahtumia, kursseja ja muita liikuntaan liittyvä päiviä. Internetsivulta näet realiaikaisen tapahtumakalenterinäkymän tapahtumista kuukausittain. tänä päivänä tyystin toisenlaiselta kuin nykyinen virkistys- ja ulkoilualue! Paikkakuntalaiset ovat vuosi- TAMMIKUU KLO 9 LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSKURSSI (LOP) ALKOI KLO 16 ALKAEN INBODY KEHONKOOSTUMUSMITTAUS KLO PERHELIIKUNTA KLO 9-11 JA PÄIVÄKOTILAISTEN VAUHTIVIIKKO Ilmoittautumiset: puh KLO 17 FRISBEEOLFKURSSI ALKOI KLO KOE TANSSI! -KURSSI KLO PERHELIIKUNTA KLO SEMINAARI: LIIKUNTA OPPIMISEN TUKENA Lisätietoja: Ilmoittautumiset jenni.eskelinen@virpiniemi.fi TENAVASÄHLY -KOULUTUS Lisätietoja ja ilmoittautuminen: HELMIKUU KLO PERHELIIKUNTA KLO PERHELIIKUNTA KLO 16 ALKAEN INBODY KEHONKOOSTUMUSMITTAUS KLO PERHELIIKUNTA KLO MAASTOHIIHTOKOULU Perinteinen hiihtotyyli (alkeet) Lisätietoja: KLO MAASTOHIIHTOKOULU Perinteinen hiihtotyyli (edistyneet) Lisätietoja: KLO MAASTOHIIHTOKOULU Vapaa hiihtotyyli (alkeet) Lisätietoja: KLO MAASTOHIIHTOKOULU Vapaa hiihtotyyli (edistyneet) Lisätietoja: SHERBORNE KOULUTUS Lisätietoja: KLO PERHELIIKUNTA MAALISKUU KLO 9-15 JUOKSUKARUSELLIN TALVILEIRI Lisätietoja: VALJAKKOURHEILULIITON POHJOISMAIDEN AVOIMET MESTARUUSKILPAILUT SOC KLO PERHELIIKUNTA KLO 16 ALKAEN INBODY KEHONKOOSTUMUSMITTAUS KLO PERHELIIKUNTA KLO PERHELIIKUNTA PARTERRE TRAINING -KOULUTUS Lisätietoja: HUHTIKUU KLO PERHELIIKUNTA KLO PERHELIIKUNTA KLO 16 ALKAEN INBODY KEHONKOOSTUMUSMITTAUS KLO PERHELIIKUNTA SENIORITANSSIN PERUSKURSSI Lisätietoja: KLO PERHELIIKUNTA TOUKOKUU KLO PPERHELIIKUNTA 7.5. JUOKSUKARUSELLIN KEVÄTKARUSELLI Lisätietoja: KLO PERHELIIKUNTA KLO 16 ALKAEN INBODY KEHONKOOSTUMUSMITTAUS KLO PERHELIIKUNTA KLO SEMINAARI: PAINONHALLINTA Lisätietoja: mahd. pian osoitteessa: KESÄKUU KLO 16 ALKAEN INBODY KEHONKOOSTUMUSMITTAUS JUOKSUKARUSELLIN SUURLEIRI ELOKUU KLO SEMINAARI: TYÖHYVINVOINTI Lisätietoja: mahd. pian osoitteessa: LOKAKUU LIIKUNTAOPISTO 30-VUOTTA! LIIKUNTATAPAHTUMA JA SEMINAARI kymmeniä osanneet hyödyntää Virpiniemen harjujen tarjoamia korkeuseroja hiihtoon ja mäenlaskuun. Haukiputaan Veikot järjesti ensimmäiset Virpiniemen kisat jo vuonna Alueelle rakennettiin hiihtomaja vuonna 1953 ja ensimmäinen hyppyrimäki vuonna luvulla virisi keskustelu urheilun harjoittelu- ja valmennuskeskuksen perustamisesta Pohjois-Pohjanmaalle. Maaherra Määtän johtama työryhmä perustettiin vuonna 1965 pohtimaan asiaa, mutta se ei kokoontunut kertaakaan. Keskikaupunginjohtaja Kuuranhalla kutsui aiheesta koolle alustus- ja keskustelutilaisuuden. Muutamat vuodet keskusteltiin ja jopa väiteltiinkin tällaisen valmennuskeskuksen sijainnista. Esillä olivat Rokua Utajärvellä, Iso-Syöte Pudasjärvellä, Virpiniemi Haukiputaalla ja Kalajoki. Lopullinen vääntö tehtiin Virpiniemen ja Kalajoen välillä. Vuonna 1973 perustettiin Pohjois-Pohjanmaan liikunta- ja urheiluopistosäätiö, jonka perustajina olivat Haukiputaan kunta, Oulun kaupunki, Oulun Yliopisto, Suomen Palloliiton Oulun piiri ry, Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto ry, Suomen Voimistelu- ja ja Urheiluliiton Pohjois-Pohjanmaan

4 4 BLA BLA BLA Exero 01, 5555 HISTORIIKKI piiri ry sekä Työväen Urheiluliitto LIIKUNTAOPISTO VIIME VUONNA (2012) ry:n Oulun piiri ry. Haukiputaan kunta lupautui lahjoittamaan 15 hehtaarin suu-ruisen maa-alueen liikuntaopiston tonttimaaksi. Läänin urheilulautakunta teki päätöksen valmennuskeskuksen Virpiniemeen sijoittamisen puolesta vuonna Oulun ja Haukiputaan ohella kaikki urheilun keskus- ja piirijärjestöt, Urheilun Kalottikeskus, Oulun Yliopisto, Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliitto ja puolustuslaitos antoivat tukensa hankkeelle. Urheiluopistoja oli perustettu eri puolille Suomea vuodesta 1919, jolloin Varalan Urheiluopiston toiminta käynnistyi, vuoteen 1972, jolloin Lapin Urheiluopisto aloitti toimintansa. Vuoden 1976 liikuntalakikomitean mietinnössä Vuosi 2012 oli liikuntaopistolla muutosten ja kasvun vuosi. Mitä silloin siis tapahtuikaan? Liikuntaopistolla tapahtui koulutuksen osalla iso askel eteenpäin. Opisto sai koulutuspäällikön, TtT Katri Virtasen. KERROTAANKO TÄSTÄ ENEMMÄN??? Syksyllä 2012 aloitettiin historian ensimmäinen liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvojakoulutus oppisopimuskoulutuksena. Koulutuksen pituus on 120ov ja kesto 2 vuotta. Koulutukseen valittiin 40 opiskelijaa, jotka työskentelevät pääsääntöisesti peruskouluissa, mutta myös urheiluseuroissa ja yksityisissä liikunta-alan yrityksissä. Kerran kuussa opiskelijat kokoontuvat viikon mittaiselle lähiopetusjaksolle Virpiniemen liikuntaopistolle. Koulutuksen aloittaminen on alueen päättäjien ja toimijoiden yhteinen vastaus liikuntakoulutuksen tarpeeseen Oulun alueella. Koulutuksella täytetään liikunta-alan koulutuksen vajausta ja vahvistetaan alueen toimijoiden liikuntaosaamista. Koulutuksella mahdollistetaan yhteiskuntatakuun toteutumista alueella ja ehkäistään nuorten syrjäytymistä. Koulutuksen järjestävät Oulun seudun ammattiopisto (OSAO), Pohjois-Pohjanmaan oppisopimustoimisto (PoPo) ja Ylivieskan oppisopimustoimisto. Toiminnassa ovat mukana myös Oulun kaupunki ja TE-keskus, joka on tarjonnut nuorten työllistäjille palkkatukea. Näyttötutkintotilaisuudet järjestää yhteistyökumppanina Lapin Urheiluopisto. Virpiniemen alueelle rakennettiin syksyllä 2012 virallinen 18-väyläinen frisbeegolfrata, DiscGolfPark. Rata on tasoltaan A2 ja on erittäin monipuolinen, haastavakin, mutta rataprofiililtaan mielekäs pelattava. Hiihtokauden ajan rata on suljettu. Annetaan hiihtäjille harrastusrauha, eivät hekään frisbeeheittäjiä häiritse kesäaikaan. todettiin, ettei urheiluopistojärjestelmä kata alueellisesti tarkoituksenmukaisesti koko maata. Valtion urheiluneuvosto totesi samoin lausunnossaan, että erityistä tarvetta urheiluopiston perustamiseksi oli mm. Pohjois-Pohjanmaalla. Virpiniemen osalta laadittiin liikuntaopistolle toiminnallinen suunnitelma vuonna Pohjois- Pohjanmaan liikuntaopistosäätiö perustettiin Perustajajäseninä olivat Oulun kaupunki, Haukiputaan kunta, Oulun yliopisto, Suomen Valtakunnan Urheiluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry, Työväen Urheiluliitto ry:n Oulun piiri ry ja Suomen Palloliiton Oulun piiri ry. Säädekirjassa liikuntaopiston tarkoitukseksi on määritelty tukea ja edistää liikunta- ja terveyskasva- HIO JA HIIHDÄ HIIHTOTEKNIIKKASI KUNTOON MAASTOHIIHTOKOULU HELMIKUUSSA 2013 Maanantaina Tiistaina Keskiviikkona Torstaina klo PERINTEINEN hiihtotyyli, alkeet klo PERINTEINEN hiihtotyyli, edistyneet klo VAPAA hiihtotyyli, alkeet klo VAPAA hiihtotyyli, edistyneet 10 /kerta/aikuinen EI PAKKASRAJAA! Ilmoittautumiset: tai puh Omat välineet mukaan. Kokoontuminen hyppyrin juurella olevalle Ylämajalle, jossa myös pukutilat. TERVETULOA! VIRPINIEMEN LIIKUNTAOPISTO - Puh. (08) J U O K S U K A R U S L I E L N TALVILEIRI Virpiniemen liikuntaopistolla Leirillä ohjelmassa monipuolista liikuntaa, pääpainona talviliikunta. KATSO LEIRIOHJELMA JUOKSUKARUSELLI vuotiaille lapsille! Osallistuja saa mukaan t-paidan Leirimaksu 50 /hlö sisältäen ohjatun toiminnan ja ruokailut. ILMOITTAUTUMINEN mennessä puh sirpa.pehkonen@virpiniemi.fi L E A D E R

5 Exero 01, 5555 BLA BLA BLA 5 KOULUTUS HISTORIIKKI tustyötä ensisijassa Pohjois- Tammikuussa alkanut liikunnanohjauksen peruskurssin (LOP) päiväopinnot Pohjanmaan tarpeita silmälläpitäen sekä eri valtioiden ns. kalottialueita käsittävästi ja myös koko maata käsittävästi niillä liikunnan aloilla, joiden Kuten jo viimeisenä 5 vuotena, tänäkin vuonna on tammikuussa alkanut liikunnanohjauksen peruskurssi (LOP) päiväopintoina. Koulutuksen kesto on 4kk. Koulutus on suunnattu peruskoulun tai lukion päättävälle, eri oppilaitosten pääsykokeisiin valmentautuvalle (mm. liikunta-, opetus-, sosiaali-, ja terveys- sekä suoja-alat), ammatillista täydennyskoulutusta haluavalle, ammatinvaihtoa suunnittelevalle tai niille, jotka haluavat kartuttaa tietojaan ja taitojaan liikunnan eri osa-alueilla. Liikunnanohjauksen peruskurssi valmentaa sinut monipuoliseksi liikunnan osaajaksi. Kouluttajina toimivat ammattitaitoiset liikunnanohjaajat ja kouluttajat, valmentajat sekä liittojen edustajat, mikä takaa parhaat mahdolliset oppimistulokset yhdessä loistavien puitteiden kanssa. Opiskelu on käytännönläheistä ja yhteistoiminnallista opiskelua ja sopii erityisesti opiskelijoille, jotka oppivat parhaiten tekemisen kautta. Kurssin tavoitteena on lii kunnan ohjaustaitojen hallinnan lisäksi parantaa myös omia liikunnallisia taitoja sekä kuntotekijöitä. Koulutuksen käytyä voi opiskelija halutessaan toimia ohjaajana esimerkiksi urheiluseuroissa. Syksyllä alkaa myös liikunnanohjauksen peruskurssi, mutta opiskelu toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Sisällöltään ja tavoitteiltaan kurssi on sama kuin päiväopinnot, mutta opiskelu toteutetaan kerran kuukaudessa pidettävinä lähijaksoina. Tämä opiskelumuoto sopii hyvin aikuisopiskelijoille ja työssäkäyville. Haku on jo käynnissä! harjoittamiseen Pohjois- Pohjanmaalla on erityisen hyvät edellytykset. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö hallitsee, omistaa ja ylläpitää Virpiniemen liikuntaopistoa, harjoittaa kurssikeskustoimintaa sekä toimii kunto- ja virkistyspalvelujen luomiseksi ja parantamiseksi sekä terveyskasvatustyön Syksyllä 2013 alkavia koulutuksia edistämiseksi. Liikuntaopiston tehtäväksi on säädetty antaa eri liikuntamuotojen valmennusta ja Kuten jo viimeisenä 5 vuotena, tänäkin vuonna on tammikuussa alkanut liikunnanohjauksen peruskurssi (LOP) päiväopintoina. Koulutuksen kesto on 4kk. Koulutus on suunnattu peruskoulun tai lukion päättävälle, eri oppilaitosten pääsykokeisiin valmentautuvalle (mm. liikunta-, opetus-, sosiaali-, ja terveys- sekä suoja-alat), ammatillista täydennyskoulutusta haluavalle, ammatinvaihtoa suunnittelevalle tai niille, jotka haluavat kartuttaa tietojaan ja taitojaan liikunnan eri osa-alueilla. Liikunnanohjauksen peruskurssi valmentaa sinut monipuoliseksi liikunnan osaajaksi. Kouluttajina toimivat ammattitaitoiset liikunnanohjaajat ja kouluttajat, valmentajat sekä liittojen edustajat, mikä takaa parhaat mahdolliset oppimistulokset yhdessä loistavien puitteiden kanssa. Opiskelu on käytännönläheistä ja yhteistoiminnallista opiskelua ja sopii erityisesti opiskelijoille, jotka oppivat parhaiten tekemisen kautta. Kurssin tavoitteena on lii kunnan ohjaustaitojen hallinnan lisäksi parantaa myös omia liikunnallisia taitoja sekä kuntotekijöitä. Koulutuksen käytyä voi opiskelija halutessaan toimia ohjaajana esimerkiksi urheiluseuroissa. Syksyllä alkaa myös liikunnanohjauksen peruskurssi, mutta opiskelu toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Sisällöltään ja tavoitteiltaan kurssi on sama kuin päiväopinnot, mutta opiskelu toteutetaan kerran kuukaudessa pidettävinä lähijaksoina. Tämä opiskelumuoto sopii hyvin aikuisopiskelijoille ja työssäkäyville. Haku on jo käynnissä! koulutusta. Uudentyyppisten, alueellisten harjoituskeskusten puolesta otti kantaa valtion urheiluneuvoston asettama työryhmä vuonna Työryhmä totesi, ettei uusien urheiluopistojen perustamiselle ollut tarpeita, mutta että nykyisten urheiluopistojen sijainti asetti maan eri osat eriarvoiseen asemaan. Samoihin aikoihin Virpiniemen lii- PARTERRE-TRAINING KOULUTUS AIKA: su klo PAIKKA: Virpiniemen liikuntaopisto HINTA: Tule tutustumaan Parterre on harjoitusmuotoon! Tällä harjoitusmuodolla kehität taitoa, liikehallintaa, tasapainoa sekä ehkäiset loukkaantumisia. Parterre on jaettu kolmeen eri osa-alueeseen, joita ovat koordinaatio, tasapaino ja lihashuolto. Lasten ja nuorten liikunnassa on tärkeää kiinnittää huomiota erityisesti kehon- ja liikehallinnan kehittämiseen, sillä ne luovat perusedellytykset kaikkiin liikuntamuotoihin. Ilman hyvää tukilihaksistoa ei voi olla hyvää kehonhallintaa. Ilman hyvää kehonhallintaa ei voi olla hyvää liikehallintaa. Ilman hyvää liikehallintaa ei voi olla hyvää liikkeiden yhdistelykykyä, saati sitten siirtovaikutusta. Parterre antaa siis edellytyksiä kehittyä myös muissa lajeissa. 45 /hlö sisältää koulutuksen, materiaalin ja sämpyläkahvit OSALLISTUJIA MAX 20. ILMOITTAUTUMINEN MENNESSÄ: info@virpiniemi.fi tai VIRPINIEMEN LIIKUNTAOPISTO - Puh. (08) MOTORISTEN JA SOSIAALISTEN TAITOJEN KEHITTÄMINEN SDM-LIIKUNTAOHJELMALLA PERUSKURSSI AIKA PAIKKA Virpiniemen liikuntaopisto KOULUTTAJA Sari Kuivas, Sherborne-kouluttaja, fysioterapeutti (AMK), NDT-terapeutti SISÄLTÖ Peruskurssi sisältää - Sherborne-harjoitusten teoreettiset perusteet - käytännön harjoituksia kehon ja tilan hahmotukseen, voimankäytön hallintaan sekä sosiaalisiin tilanteisiin ja aktivaatiotason säätelyyn - kurssimateriaalin ja todistuksen Koulutus antaa tietoa kehitykseen liittyvistä ongelmista ja valmiuksia käyttää Sherborne-harjoituksia motoristen ja sosiaalisten taitojen kehittämisessä sekä oppimisvalmiuksien tukemisessa. Koulutus on hyvin käytännönläheinen. HINTA 200 /hlö (sisältää kahvit koulutuspäivinä) OHJELMA Perjantai Kehosta liikkeeseen kehontuntemuksen ja liiketuntemuksen harjoituksia. Osallistujien lähtökohdat Lounas (omakustanteinen) Tarinan taustaa mistä kiikastaa, kun ei onnistu? Menetelmien perusteemat Missä mennään ja miten liiketuntemuksen ja spatiaalisuuden harjoituksia Lauantai Yksin ja yhdessä kokemuksia kontakteista Harjoituksista ohjelmaksi Sherborne-ohjelman periaatteet Yhdessä yllättäen sosiaalisia luovuusharjoituksia Lounas (omakustanteinen) Sherborne in action Tuumasta toimeen opitun soveltaminen omalle ryhmälle Paussi Tuumasta toimeen opitun soveltaminen omalle ryhmälle Palautekeskustelu ja todistusten jako Huom! Molempina päivinä sisäliikuntavarustus, ei jalkineita! ILMOITTATUMINEN maanantaihin mennessä MITÄ ON SHERBORNE? Veronica Sherbornen kehittämä liikuntamenetelmä on kokonaisvaltainen harjoitusmenetelmä, joka tukee monipuolisesti motoriikan ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Alun perin Sherborne kehitettiin kehitysvammaisten lasten ja aikuisten tarpeisiin, mutta sitä käytetään nykyisin laajalti yleis- ja peruspetuksessa. Sherborne soveltuu myös aikuisten ja iäkkäiden liikuntaan. Harjoitteet ovat fyysisesti monipuolisia ja kuormittavia, vaikka perusopetuksessa ei korostetakaan lihaskuntoa, nopeutta tai kestävyyttä. Peruskurssi sopii henkilöille, jotka osallistuvat eri ikäisten ihmisten liikunnalliseen tukemiseen koulutoimessa, varhaiskasvatuksessa tai muussa liikunnallisessa toimessa, esim. fysioterapeutit, opettajat, toimintaterapeutit. Virpiniementie 525, Kiviniemi - Puh. (08) Faksi (08) info@virpiniemi.fi - kuntamahdollisuudet kehittyivät entisestään hiihtokeskuksen huolto- ja toimitsijarakennuksen rakentamisen sekä kuntakeskuksen, Virpiniemen ja Kiviniemen yhdistävien ulkoilureittien rakentamisen myötä. Opetusministeriö teki päätöksen harkinnanvaraista valtionapua saavien harjoituskeskusten perustamisesta Virpiniemeen, Joensuuhun ja Kokemäelle. Virpiniemessä toiminta käynnistettiin

6 6 BLA BLA BLA Exero 01, 5555 HISTORIIKKI , jolloin liikuntaopiston ensimmäinen rehtori Jussi Saarela aloitti työt. Varsinainen kurssitoiminta saatiin käyntiin LIIKUNTAOPISTON TUOTTEITA Ohjattua toimintaa esimerkiksi yrityksen virkistypäiville, synttäreille, tai polttareihin. seuraavan vuoden alusta. Koulutus ja majoittuminen toteutettiin aluksi ahtaassa, kunnostetussa hirsimajassa, minkä vuoksi uusien toimitilojen suunnittelu aloitettiin välittömästi. Päätös valtionavun saamiseksi saatiin opetusministeriöstä Lokakuussa 1984 rehtorin toimi vakinaistettiin, valittiin liikuntaopistolle kurssisihteeri sekä tehtiin majoitus- ja kurssitilan rakentamispäätös. Päärakennuksen suunnittelijana oli Arkkitehtuuritoimisto Olavi Ylipahkala. Joulun jälkeen pidettiinkin jo päärakennuksen harjannostajaiset, ja rakennus valmistui Rakennuksen kokonaiskustannukset olivat 2,1 miljoonaa markkaa. Pohjois-Pohjanmaan liikuntaopistosäätiö merkittiin säätiörekisteriin Oulun Diakonissalaitoksen säätiö liittyi liikuntaopistosäätiön jäseneksi vuoden 1993 alussa valtioneuvosto hyväksyi Virpiniemen liikuntaopiston lakisääteiseksi alueelliseksi liikunnan VIRKISTY VIRPINIEMESSÄ! TIIMITUJAUS Tiimitehtävät koostuvat erilaisista hauskoista yhteisistä tehtävistä, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan koko ryhmää. Ryhmähenkeä- ja työskentelytaitoja parantavat tehtävät suunnitellaan osallistujien tarpeiden mukaan. LUONNON LUMOUS Lähde luonnon helmaan! Irrottaudu arjesta vaelluksella kauniiden maisemien Runtelinharjulle, sauvakävele, lumikenkäile, suunnista tai kokeile suosittua frisbeegolfia tai koe maastojumpan lumo. SEIKKAILUSYSÄYS Kokeile itseluottamusta ja uskallusta kehittävää seikkailuliikuntaa turvallisesti ohjaajan opastuksella. Yläköysivarmistettuja pisteitä, joissa pääset kiipeämään hirviön hampaita, kokeilemaan trapetsihyppyä tai vaikka tanssimaan nuoralla. Sisällä 9,5-metrinen kiipeilyseinä saa sydämen sykkimään tavallista tiheämmin. Huimapäisimmille tarjolla laskeutuminen Virpiniemen 30-metrisestä mäkihyppytornista. RYHMÄRYMÄYS Nimensä mukaisesti ryhmäliikunnanohjaus, jonka kesto on 60 min. Valittavana on mm. jokin seuraavia lajeja: kahvakuula, kehonhuolto, keppijumppa, pallojumppa, gymstick, toiminnallinen jumppa ja ChiBall. Jumppien kuvaukset alla. PALLOPOMAUS JA PERINNEPELAUS Tutuista ja tuntemattomistakin pallopeleistä koostuva hauska tunteroinen. Tuntisisältö rakennetaan ryhmän mukaan ja voi koostua esimerkiksi sulkapallosta, tenniksestä, jalkapallosta tai vaikka norsuntopsista, jättifutiksesta ja pyllypallosta. Hupaa tekemistä kaikenikäisille! Muistatko vielä kymmenen tikkua laudalla? Entäpä konkkasta? Näitä ja paljon muita perinteikkäitä pihapelejä. TEEMATUNNIT OPI HUOLEHTIMAAN HYVINVOINNISTASI Teematunnit sisältävät 20min teoriaa ja 40min käytännön harjoittelua valitusta aiheesta. TEEMATUNTI VAIHTOEHDOT MM. - Tasapainoharjoittelu ja sen merkitys - Palautuminen istumatyöstä - Selän hyvinvointi ja liikkuvuus - Hyvän olon kehonhuolto ja syvävenyttely - Kehon syvien lihasten toiminta ja harjoittelu HYVINVOINTIPAKETIT Hyvinvointipakettien teemoja muun muassa: - painonhallinta - luontoliikunta - istumatyö - kehonhuolto - tasapaino Lisätietoja hyvinvointipaketeista Terveys ja hyvinvointi -väilehden alta. koulutuskeskukseksi. KAIKKEA KAIKEN IKÄISILLE! KAIKKI TUNNIT SUUNNITELLAAN ASIAKASRYHMÄN TARPEIDEN MUKAAN. Kiitokset ja lähteet: Heikki Seppälä, Tuomo Metsäranta, Jorma Pietilä ja Jussi Saarela; Leo Koutaniemi: Maankohoaminen ja pinnanmuodot, teoksessa Haukipudas (työryhmä Martti Asunmaa, Liisa Ervasti-Julku ja Heikki Viironen), Gummerus 1986.

7 Exero 01, 5555 BLA BLA BLA 7 Hyvinvointipaketit Terveyttä edistävä liikunta on nykyisin kuuma puheenaihe vasinkin työhyvinvoinnin näkökulmasta. Liikuntaopistolla on mahdollisuus erilaisiin hyvinvointipaketteihin tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Hyvinvointipaketit koostuvat tietopuolesta luennon merkeissä. Luentoja ei kuitenkaan toteuteta kalvosulkeisia vaan tarkoituksena on osallistaa osallistujat aktiiviseen pohdintaan ja osallistumiseen, yhteistoiminnallisena työtapana. Lisäksi paketit sisältävät aina liikuntaa, tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Paketista riippuen kestot ovat muutamasta tunnista useamman kuukauden kokonaisuuksiin. Hyvinvointipakettien aihealueita ovat mm. Työhyvinvointi omassa työyhteisössä, Palautuminen istumatyöstä, Painonhallinta ja Luonnossa liikkuminen. Hyvinvointipakettien on toteutetaan asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Vaikka Virpiniemen liikuntaopistolla on hyvät tilat, loistavat puitteet niin siä- kuin ulkoliikuntaan voidaan hyvinvointipaketit toteuttaa myös muualla LIIKUNTAOPISTO Virpiniementie Kiviniemi Puh Fax LIIKUNNALLISIA TUOTTEITA Aukioloajat: Ma-Pe: La-Su: katso OMA OHJAAJA AIKALISÄ 3kk, 150 /kk JATKOAIKA 6kk, 142 /kk LAATUAIKA 9kk, 135 /kk Alkutestaus: kestävyys ja lihaskuntotestit, joiden pohjalta rakennamme sinulle henkilökohtaisen liikuntaohjelman Harjoitusohjelma kuudelle kuukaudelle Tapaamiskertoja kolme (3) / kuukausi (sisältäen mm. lajitutustumisia valitsemiisi lajeihin) Ravintoneuvonta, -analyysi ja kirjalliset ravitsemusohjeet Lopputestaus; totea harjoittelun vaikutukset RAVINTO-OHJAUS, 150 Kolmen (3) vrk ruokapäiväkirja Yksi (1) tapaaminen (75min) Analyysi ravintolaskentaohjelmalla Kirjalliset ravitsemusohjeet HENKILÖKOHTAINEN KUNTOSALIOHJELMA, 50 Harjoitusohjelma tavoitteesi mukaan Laiteopastus Viikonlopun aukioloajat päivi - tetään nettisivuille viimeistään torstaisin. SEURAAVA VIRPINIEMI MAGA- ZINE ILMESTYY LAJITUTUSTUMISET Rohkeasti kokeilemaan uutta tai vahvistamaan vanhaa. Lajitarjonta on kattava, ulkoliikunnasta sisäliikuntaan; frisbeegolfista seinäkiipeilyyn. Paketti koostuu tunnin teoriaosuudesta, jossa tutustutaan lajiin, sen sääntöihin, tekniikoihin ja saloiin. Lajkokeilua käytännössä ohjaajan ohjauksella sekä neuvoilla hallitsemaan laji kokonaisuudessaan. Käytännön kokeilun kesto 2h. Tule yksin tai ryhmässä!

8 8 BLA BLA BLA Exero 01, 5555 MAJOITUS Virpiniemen liikuntaopistolla on majoitustilaa n. 90 henkilölle. Majoitusta hostellimajoituksesta huoneistoihin. Majoitusmahdollisuus vuoden ympäri. LIIKUNTAOPISTO Virpiniementie Kiviniemi Puh Fax Retkeilyhotellissa on 14 kahden hengen huonetta, joihin voi tarvittaessa saada myös lisäpatjan kolmannelle henkilölle. Huoneissa on kaksi vuodetta, kaappi ja pöytä. Yhteinen oleskelutila, keittiö ja WC/suihku muiden asukkaiden kanssa. Osassa huoneista on myös oma WC/suihku. Sauna on lämmitettävissä päärakennuksessa. Paritalohuoneistoihin mahtuu majoittumaan maksimissaan 10 henkilöä. Huoneistoissa on 1-2 makuuhuonetta, tupakeittiö, oleskelutila sekä WC/ suihku. Huoneistoja on yhteensä 4 kpl, joista kahdessa on oma sauna. Paritalohuoneistot sijaitsevat n. 200 metriä liikuntaopiston päärakennukselta golfklubille päin. Hyvätasoiset Villas-huoneistot on rakennettu vuonna 2009 ja sijaitsevat n. 1,5km liikuntaopistolta. Huoneistoissa on kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö, WC/suihku ja sauna. Aukioloajat: Ma-Pe: La-Su: katso Viikonlopun aukioloajat päivi tetään nettisivuille viimeistään torstaisin. SEURAAVA VIRPINIEMI MAGAZINE ILMESTYY XX.XX Varaa aikasi Inbody kehonkoostumusmittaukseen. Mittauket toteutetaan Virpiniemen liikuntaopistolla seuraavin aikatauluin: Torstaisin 14.2., 14.3., 18.4., ja Testi toteutetaan pienryhmissä, max. 4 hlöä/ryhmä. Testausajat ovat: 16.00, 16.30, 17.00, 17.30, 18.00, Varaa aikasi: kuntotestaus/inbodykehonkoostumusmittaus INBODY KEHONKOOSTUMUSMITTAUKSET Kehonkoostumus arvioidaan InBody -kehonkoostumusanalyysilaitteella, josta saa monipuolisen raportin mm. - kehon nesteistä - lihaksista - lihastasapainosta - rasvan osuudesta kehonpainosta Palautteessa saat tietoa siitä kuinka ravitsemuksella ja liikunnalla on mahdollista vaikuttaa kehon koostumukseen. Suosittelemme testiä urheilijoille, kuntoilijoille, laihduttajille ja kaikille painonhallinnasta kiinnostuneille. Mittaus ei sovellu henkilöille, joilla on sydämen tahdistin. Testin hinta: 20 /hlö ILMOITTAUTUMINEN: tai Ryhmät täydennetään ilmoittautumisjärjestyksessä! SENIORITANSSIN PERUSKURSSI ohjaajakoulutus Aika: Paikka: Kouluttaja: Kohderyhmä: La klo Su klo 9-15 Virpiniemen liikuntaopisto, Haukipudas Erja Paakkari, senioritanssin aluekouluttaja Kuusamon Senioritanssijat ry Kaikki senioritanssista kiinnostuneet henkilöt; urheilu seurat, naisvoimistelijat, ikäihmisten ja myös lasten ja nuorten kanssa työskentelevät henkilöt. Senioritanssit ovat pieniä koreografioita, jotka on suunniteltu erityisesti ikääntyville henkilöille sopiviksi harrastetanssiksi. Helpot tanssisommitelmat sopivat myös lasten ja nuorten opetustilanteisiin sekä taukoliikunnaksi. Kurssilla annetaan perustietoa Senioritanssista Suomessa, Seniori-tanssien ohjaamisesta sekä ikääntymisen ja liikunnan välisestä yhteydestä. Kurssi pitää sisällään myös Senioritanssin historiaa, tanssiharjoittelua, opetusharjoituksia ja istumatansseja. Kurssin suoritettuaan voi toimia senioritanssiohjaajana ja perstaa oman ryhmän. Hinta: 95 /hlö Hinta sisältää kurssimateriaalin, johon kuuluu musiikki cd:n, ohjevihkon ja tans siavaimen. Materiaali sisältää myös 14 senioritanssia muunnelmineen. Tämä ma teriaali on mahdollista saada vain kurssille osallistuvat. Materiaalin arvo 35. Materiaali: Ruokailu: Ikäinstituutti Alueella ravintola-elintarvikekioski, jossa lounas klo 1215 välisenä aikana. Hinta 8,10-10,10. Ilmoittautuminen: tai puh (Virpiniemen liikuntaopisto) mennessä ta 30 vuot VIRPINIEMEN LIIKUNTAOPISTO, Virpiniementie 525, Kiviniemi VIRPINIEMEN LIIKUNTAOPISTO, Virpiniementie 525, Kiviniemi Puh. (08) Faksi (08) info@virpiniemi.fi - Puh. (08)

9 ILMOITUKSIA Exero 01, 5555 BLA BLA BLA 9

10 10 BLA BLA BLA Exero 01, 5555 FEU FEUM DOLENIBH ESSIM VELESTRUD TE TIN EUGIAM Incilit et vel dolore exer irit velessed ex exer ipsuscip esenis nis am quis alisisit la feu faccumm olorem vel dolendit doluptat ute minit wisit iliquam digna aut dolobor at. Pationsenim num in er se dolesequamet delit alisl irit incin utpatet et nos nosto esto coreet, veliquat landion hent eraestie feu faccum dit dolorercil utat irit irit praessed delit ut lor acipit nonsed diam adigna aliquisse volobor eraestis augiat. Ure feu feum dolenibh essim velestrud delesequis nim quisit vulputpate delit autpat. Duis nos nit, se do er aciliquatum vel ea con heniscipit aciduis amet aciduis sequis nim nullutp atuerci liscillaorem iuscipsum veraessit nim vero consequat ipsum ipsumsa ndreet inibh enim irit at veliquatet, sisit ulla feugiam quat. Endre tat. To essecte do euguercilit, quipit atuerosto od ercin ullummolore modipit adio et, qui ex ea augiam, quat. Ut aut nos ercidunt veros eummodipsum dolor in vulputpation henibh et lummy nulput eugiam, quam, velisit wismodo loreetum nibh erostie velit delisl ulpute dolestio dio od ting eugiam, senim iure te et ilit, si. Is alis dolestrud dolore consectem quat irit ut vulputpate mod molorerosto er inibh et, corem vent nit duis dolobor sum dit adiamet, quatums andrem vel ulpute tem deliquamet acidunt essequisl diamet volobore te corper sustincilit veraess isissis aliquate conulla feugait lor aliquat. Amet, consed tat. Utate tat wiscidunt wisis nis autem ipsuscing erit nulputat nosto dolortie vel il ute dolobore del utem zzrilit autat. Ut wissit atumsan ullaor alis nulla am dolesecte vel esenim il dignis augiat praesto eros diamcore do dolenit augait laore consecte ver sequis ea core molutat ummodigna ad eugiamet num del eugait la faciduisis duisl iriustrud ea autet, cortie doloreet eui esequat acillandre vel dolor sis ad eummodi gnissequat. Ut etumsan vel utpatie diamet pratie eu feu feuguercing exerostin utatio commod dolore molummy numsan volore dolobor perostio dolum ex eu feuisse et, susto core modiamcommy nostie modolor tionsequat, venis nullutpat. Ed dolobortio odolorper susci blandiam, lisl iriustin heniam, sum velenim adionse quisi. Tio od duis dolore magna facipit, conse min henim quis augue magna conum euis ametum quam, vel erat, conullaorem ex eugiamcon velit la consed tem dolutatio ea amet, velit velessi et lam zzrit, si te velessim er augue tem at aut lut at. Ex erostrud deliquat, si tismodi amconsecte eugait numsandiate velenim dipit venibh er incip eliquatin er ipsum zzrilluptat autem dolore Ullam, quisse mincipsusto duissi. quis nulla feugiat adipsusci blam, si. exer ipsuscip esenis nis am Te tin eugiam incilit et vel dolore Lis eu facilit, quatue dio odolum zzrillam, exer irit velessed quis alisisit la feu quis at ulla faciliqui blaortionum autpat, faccumm olorem vel commolobor summy num dolestrud dolestie tio odolest ionsed te consecte euismol sisit la feu faccumm olorem vel dolendit Ex exer ipsuscip esenis nis am quis ali- dolendit doluptat ute minit wisit iliquam oreet, volorem iriliquat. Ut acilluptat volor doluptat ute minit wisit iliquam digna aut digna aut dolobor at. aut nostrud modit Pationsenim lortin vent lan et num aut landre eu facing euis se ex euisi. dolesequamet delit lesequamet delit alisl irit incin in er dolobor at. Pationsenim num in er se do- Core feuissi alisl exercid irit incin uismod utpatet et utpatet et nos nosto esto coreet, veliquat landion hent era- modipit dignit nos nis nosto alis esto acilisit coreet, vendre dolessi veliquat tisim eui landion tem diam hent estie feu faccum dit dolorercil dolore faci ea eraestie at. feu faccum utat irit irit praessed delit ut lor Lobore dipis dit numsandiam dolorercil utat in acipit nonsed diam adigna aliquisse volobor eraestis augiat. vulputpat velisi irit irit bla praessed consent delit augue endre dolese ut lor acipit tetum nonsed zzrilit Ure feu feum dolenibh essim diam adigna aliquisse aliquat. Duipit autat in vent wisci- velestrud delesequis nim quivolobor eraestis augiat. senis nis am quis alisisit u faccumm olorem vel ndit doluptat ute minit t iliquam digna aut dolobor ationsenim num in er se sequamet delit alisl irit incin atet et nos nosto esto coreet, quat landion hent eraestie faccum dit dolorercil utat irit raessed delit ut lor acipit sed diam adigna aliquisse bor eraestis augiat. dolenibh essim velestrud deuisit vulputpate delit autpat. do er aciliquatum vel ea con uis amet aciduis sequis nim liscillaorem iuscipsum veraessequat ipsum ipsumsa ndreet t veliquatet, sisit ulla feugiam. euguercilit, quipit atuerosto päiväopinnot. od ercin ullummolore modipit adio et, qui ex ea augiam, quat. Ut aut nos ercidunt veros eummodipsum dolor in vulputpation henibh et lummy nulput eugiam, quam, velisit Liikunnanohjauksen peruskurssin päiväopinnot alkoivat Päiväopinnot wismodo loreetum nibh erostie velit delisl kestävät 4kk ja kurssi valmistaa xxxxxxxx ulpute dolestio dio od ting eugiam, senim xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx iure te et ilit, si. xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Is alis dolestrud dolore consectem quat irit xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx ut vulputpate mod molorerosto er inibh et, xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx corem vent nit duis dolobor sum dit adiamet, xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx quatums andrem vel ulpute tem deliquamet xxxxxxxxx irit irit praessed delit ut lor acipit nonsed diam adigna aliquisse volobor sustincilit veraess isissis aliquate conulla feu- acidunt essequisl diamet volobore te corper eraestis augiat. gait lor aliquat. Amet, consed tat. Ure feu feum dolenibh essim velestrud Utate tat wiscidunt wisis nis autem ipsuscing erit nulputat nosto dolortie vel il ute delesequis nim quisit vulputpate delit autpat. Duis nos nit, se do er aciliquatum vel dolobore del utem zzrilit autat. Ut wissit ea con heniscipit aciduis amet core exerci aciduis ea feuisim atumsan quis ullaor dolor alis ing nulla endre am dolesecte vel sequis nim nullutp atuerci faccum liscillaorem zzril do commy esenim nullummy il dignis augiat non henit praesto eros diamcore do aut dolenit niam ip augait enim zzrit laore consecte ver lam am, conulla feugait nulputpat. Ed minciliquis adipit velisl ilit lumsan ex eummy niam, vulla feugait dolent endre eugait essecte commod etum quat dionsequat. Ut nullam num ip ercinci psummy nostie et, cor sisse doluptat lum veliquatet, velendrero odignissisit praesto ex eu faccum quat non ullum ip etue exercing enisl ullum quam quatum quiscid. Ipisi tat la commodipisi eriureetum quat accum quat nonulputat augiam aut adipsustis nit autem nostrud do- lore do odiat, quat utem quat. Bore ming et elessit, verostrud tat praessed mod minci eriustrud tat. Ullandio od tat, quam do dolutatin ullam, commy nos vulputpate delit autpat. Duis nos nit, se do er aciliquatum vel ea con heniscipit aciduis amet aciduis sequis nim nullutp atuerci liscillaorem iuscipsum veraessit nim vero consequat ipsum ipsumsa ndreet inibh enim irit at veliquatet, sisit ulla feugiam quat. To essecte do euguercilit, quipit atuerosto od ercin ullummolore modipit adio et, qui ex ea augiam, quat. Ut aut nos ercidunt veros eummodipsum dolor in vulputpation henibh et lummy nulput tie eu feu feuguercing exerostin utatio commod La feugue ea feu feugiat nullutpatem nisit nibh elit aut incipit lortin ut eliquam zzrit ulla facidunt lum nosto do dunt. Put nit nisci te duis aliquat ulla feugue velenisi. Acilit wis et, consequamet ip et. Idunt lobortin velent luptat venis dolutem nulput n u l l a n et loboreet, consequipit ipisciliquam velit at aliquis dolore vul-

Leikkuuvarat ja PDF:n teko painoon

Leikkuuvarat ja PDF:n teko painoon Leikkuuvarat ja PDF:n teko painoon Kun luot uuden dokumentin, leikkuuvarat määritellään heti ensimmäisenä. Voidaan tehdä myös jälkikäteen: File -> Document Setup. (Avautuu samanlainen ikkuna.) Yleinen

Lisätiedot

Magazine. Historiikki osa 1/3. Tapahtumakalenteri. Muisteluja vuodelta 2012. Liikuntaopiston oma juhlavuoden lehti.

Magazine. Historiikki osa 1/3. Tapahtumakalenteri. Muisteluja vuodelta 2012. Liikuntaopiston oma juhlavuoden lehti. Magazine a t t o u 30 v Liikuntaopiston oma juhlavuoden lehti. Historiikki Tapahtumakalenteri Muisteluja vuodelta 2012 2 BLA BLA BLA Exero 01, 5555 LIIKUNTAOPISTON TERVEHDYS, PÄÄKIRJOITUS HISTORIIKKI Uusi

Lisätiedot

La augait ulla facidui eum zzrilit, quisis exerosto consequis nim ate magna

La augait ulla facidui eum zzrilit, quisis exerosto consequis nim ate magna KATSE 3 Kasvanut yrittajäksi si s ä l l y s l u e t t e l o KATSE -syksy 2010 TOIMITUS: päätoimittaja La augait ulla facidui eum zzrilit, quisis exerosto consequis nim ate magna autpatue del iniamet, volore

Lisätiedot

rico tubbs aadee juhlijan uusi aamu ruokasnobi eeva kolu Joulukuu 2011

rico tubbs aadee juhlijan uusi aamu ruokasnobi eeva kolu Joulukuu 2011 rico tubbs aadee juhlijan uusi aamu ruokasnobi eeva kolu Joulukuu 2011 Esteetikon unelmatyö Eeva värtö The life issue 3 Esteetikon unelmatyö Tatuointitaitelija Aadee tekee parhaansa. 4 UUSI AAMU Susanna

Lisätiedot

K ATSE. Syksy/2010. Tuomarihaaveita. hevospoika ranskasta. Dubain kautta Toijalan metsiin

K ATSE. Syksy/2010. Tuomarihaaveita. hevospoika ranskasta. Dubain kautta Toijalan metsiin K ATSE Syksy/2010 Dubain kautta Toijalan metsiin hevospoika ranskasta Tuomarihaaveita TYTTÖ, joka halusi oikeussaliin Ingressi aina kahdelle riville. kirjoittajan nimi kuvaajan nimi Niscipsustrud enibh

Lisätiedot

A. Ahlström Oy Vuosikertomus

A. Ahlström Oy Vuosikertomus A. Ahlström Oy Vuosikertomus 2009 Olosuhteet vaihtelevat - maa tarjoaa satonsa oikein hoidettuna. Sisällysluettelo Toimitusjohtajan katsaus 4 Halltuksen toimintakertomus 6 Morbi commodo 6 Ipsum sed 8

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Kaarinan kaupunki

Graafinen ohjeisto. Kaarinan kaupunki Graafinen ohjeisto Kaarinan kaupunki INFO Graafisen ohjeiston tehtävä on helpottaa Kaarinan kaupungin jokapäiväistä viestintää. Ohjeistossa määritellään mm. käytettävät värit, graafiset elementit, typografia

Lisätiedot

SAAREN GRAAFISET OHJEET KEMIÖN- VISUAALINEN IDENTITEETTI

SAAREN GRAAFISET OHJEET KEMIÖN- VISUAALINEN IDENTITEETTI VISUAALINEN IDENTITEETTI KEMIÖN- SAAREN GRAAFISET OHJEET Tunnus ja graafinen ilme viestivät Kemiönsaaren kunnan arvoja: avoimuutta, aktiivisuutta ja uudistumiskykyä. Päivitetty graafinen ilme on raikas

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Mainostoimisto Bock's Office Oy VAASANSEUDUN KEHITYS OY VASAREGIONENS UTVECKLING AB VAASA REGION DEVELOPMENT COMPANY

Graafinen ohjeisto. Mainostoimisto Bock's Office Oy VAASANSEUDUN KEHITYS OY VASAREGIONENS UTVECKLING AB VAASA REGION DEVELOPMENT COMPANY Graafinen ohjeisto Mainostoimisto Bock's Office Oy Johdanto Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK elää ajan hengessä on avoin ja helposti lähestyttävä, mutta kuitenkin ryhdikäs, määrätietoinen ja terävä koko seudun

Lisätiedot

Taittokurssin lopputyö syksy 2010 Ville Koivisto

Taittokurssin lopputyö syksy 2010 Ville Koivisto K A T S E Taittokurssin lopputyö syksy 2010 LÄHIKUVA: MIES JOKA EI VIIHTYNYT INTIASSA SIVUT 2-3 FOKUS: KERTOVAT TARINAN SIVUT 4-5 YLEISKUVA: GANDHILAISTA CAPOIERAA SIVUT 6-7 LÄHIKUVA SUVADEEP DAS MIES

Lisätiedot

Ohjeita Skanskan logon ja värien käytöstä

Ohjeita Skanskan logon ja värien käytöstä Ohjeita Skanskan logon ja värien käytöstä Lisätietoja antaa Skanskan Oy:n viestintä, Sari Perento sari.perento@skanska.fi, puh. 020 719 2620 tai Mainostoimisto EastStreet Oy, Kari Rissanen kari.rissanen@eaststreet.fi,

Lisätiedot

weela.net graafinen ohjeisto

weela.net graafinen ohjeisto weela.net graafinen ohjeisto Sisällys Weela.net SISÄLLYS: Logo sivu Värimääritykset... 2 Suoja-alueet... 3 Typografia... 4 Materiaali malleja Posteri, pöytäständi A ja B... 5 Julistepohja, käyntikorttimalli

Lisätiedot

Osaamisen uusi Aalto. Aalto-yliopiston varainhankinta

Osaamisen uusi Aalto. Aalto-yliopiston varainhankinta Osaamisen uusi Aalto Aalto-yliopiston varainhankinta Aalto-yliopisto uudella osaamisella nostetta kilpailukykyyn Aalto-yliopisto on Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen

Lisätiedot

kouvolan kaupungin graafinen ohjeisto versio 1.0

kouvolan kaupungin graafinen ohjeisto versio 1.0 kouvolan kaupungin graafinen ohjeisto versio 1.0 julkaistu 1.2.2009 Esipuhe Hyvä Kouvolan viestinnän tekijä, Kouvolan kaupungin julkisella kuvalla on suuri rooli uuden Kouvolan rakentamisessa. Julkisen

Lisätiedot

Vaalilehti. Tässä lehdessä on vihreitä ajatuksia! Eduskuntavaalit Vaihda henkilöautosi

Vaalilehti. Tässä lehdessä on vihreitä ajatuksia! Eduskuntavaalit Vaihda henkilöautosi Vaihda henkilöautosi suksiin! s. 4 Kuivat korret rapisevat mukavasti s. 5 Monet puut ovat hassuja ja kippuraisia s. 7 Vaalilehti Tässä lehdessä on vihreitä ajatuksia! Eduskuntavaalit 2007 www.gronskanvihreat.net

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNGIN GRAAFINEN OHJEISTO

YLIVIESKAN KAUPUNGIN GRAAFINEN OHJEISTO YLIVIESKAN KAUPUNGIN GRAAFINEN OHJEISTO 1 SISÄLLYSLUETTELO TAUSTAA TUNNUKSESTA 3 MERKKI 4 LOGO 5 TYPOGRAFIA 6 TUNNUKSEN VÄRIT Nelivärisenä CMYK 7 Nelivärisenä RGB 8 Kaksivärisenä 9 Yksivärisenä 10 MERKIN

Lisätiedot

Tunnus. Tiedosto: 4ctunnus.eps

Tunnus. Tiedosto: 4ctunnus.eps Tunnus Yleiset ohjeet Tunnus esiintyy aina tekstillisenä. Tunnuksen värit ovat identtiset EU-lipun värien kanssa. Värit: Pantone Reflex Blue ja Pantone Process Yellow ja neliväripainatuksessa seuraavasti:

Lisätiedot

K AT SE. Mihin mennä? Menovinkit s.3. Päivät täynnä paitoja s.2. Kaupungilla vailla näköä s.4. Taittokurssin lopputyö syksy 2010, Tiia Trogen

K AT SE. Mihin mennä? Menovinkit s.3. Päivät täynnä paitoja s.2. Kaupungilla vailla näköä s.4. Taittokurssin lopputyö syksy 2010, Tiia Trogen K AT SE Taittokurssin lopputyö syksy 2010, Tiia Trogen Kaupungilla vailla näköä s.4 Mihin mennä? Menovinkit s.3 Päivät täynnä paitoja s.2 1 Sustincin utpat, quat duisi te con ut utatum volorpero cor sisim

Lisätiedot

1 GRAAFINEN OHJEISTO

1 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1 2 GRAAFINEN OHJEISTO sisällysluettelo JYTYN Brändi Tunnus Versiot Suoja-alue ja minimikoko Värit Typografia Kirjasinperheet Tekstityylit Sovellukset Ilmoituspohjat Sähköinen lomakepohja

Lisätiedot

Eduskuntavaalien 2011

Eduskuntavaalien 2011 Perusvärejä, Suomen 4 kpl, voidaan käyttää muodostamalla vaihtuvia R.P. väri yhdistelmiä. Älä käytä muita värejä. Normaali käytössä riittää 2 3 värin yhdistelmä. Eduskuntavaalien 2011 Kun halutaan ehdokasilmoittelun

Lisätiedot

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit Kirjaudu sisään / Rekisteröidy TUOTTEET Y R ITY S OTA YHT EYT TÄ Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit Nulla facilisi. Aenean ac LO R E M I P S U M Etsi tuotetta... MYYMÄL Ä K A L U ST

Lisätiedot

TOMMOLANSALMI CAMPING - GRAAFINEN OHJEISTO 2. Alkusanat

TOMMOLANSALMI CAMPING - GRAAFINEN OHJEISTO 2. Alkusanat TOMMOLANSALMI CAMPING - GRAAFINEN OHJEISTO 2 Alkusanat Tämä graafinen ohjeisto antaa ohjeet ja mallit siitä, miltä Tommolansalmi Camping näyttää visuaalisesti. Graafinen ohjeisto pitää sisällään yrityksen

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen vaakuna / Hihamerkki

Pelastuslaitoksen vaakuna / Hihamerkki GRAAFINEN OHJE 1 Sisältö 3 Johdanto 4 Vaakuna / Hihamerkki 7 Vaakunatunnus 9 Tunnus 10 Tunnus ja tekstin käyttö 13 Tunnuksen värit ja tuunnusten nimet 14 Päävärit 15 Yhdessä hyvään turvallisuuteen -tunnus

Lisätiedot

AUTTAJIEN VERKOSTO. Graafinen ohjeisto CMY

AUTTAJIEN VERKOSTO. Graafinen ohjeisto CMY AUTTAJIEN VERKOSTO Graafinen ohjeisto CMY 1.1. VISUAALISEN ILMEEN PERUSELEMENTIT Tunnus Vapaaehtoisen pelastuspalvelun tunnus muodostuu sinisellä pohjalla olevasta valkoisesta risti- ja nuolikuviosta sekä

Lisätiedot

Lue tämä Kauniaisten kaupunki -tunnusoriginaalien käytöstä

Lue tämä Kauniaisten kaupunki -tunnusoriginaalien käytöstä Lue tämä Kauniaisten kaupunki -tunnusoriginaalien käytöstä 1. 2. 2. Kauniaisten kaupungin tunnus Kauniaisten kaupunki -tunnuskokonaisuus muodostuu seuraavista osista: 1. Pelkästä Kauniaisten vaakunasta,

Lisätiedot

Värit. Punainen Pantone: 179 CMYK: 0C 90M 80Y 0K RGB: 199R 55G 53B Hex: #C73735

Värit. Punainen Pantone: 179 CMYK: 0C 90M 80Y 0K RGB: 199R 55G 53B Hex: #C73735 Graafinen ohjeisto Tunnus Pinskujen tunnusta voidaan käyttää värillisenä tai mustavalkoisena. Tunnusta suositellaan käytettäväksi vaalealla tai Pinskujen keltaisella pohjalla. Mustavalkoista tunnusta voi

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1

Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto 1 Salon yhtenäinen ilme Graafisen ohjeiston tehtävänä on yhtenäistää Salon kaupungin visuaalista ilmettä. Harkittu värimaailma, ennalta valittu typografia ja valmiiksi määritellyt reu

Lisätiedot

Magazine. Historiikki osa 3/3. Tapahtumakalenteri. Työhyvinvointi. Syksyn haaste. Liikuntaopiston oma juhlavuoden lehti.

Magazine. Historiikki osa 3/3. Tapahtumakalenteri. Työhyvinvointi. Syksyn haaste. Liikuntaopiston oma juhlavuoden lehti. Magazine a t t o u 30 v Liikuntaopiston oma juhlavuoden lehti. Historiikki osa 3/3 Tapahtumakalenteri Työhyvinvointi Syksyn haaste 2 BLA BLA BLA Exero 01, 5555 LIIKUNTAOPISTON TERVEHDYS, PÄÄKIRJOITUS HISTORIIKKI

Lisätiedot

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15 KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA

Lisätiedot

oma katse joulukuu 2011 mari mäkelä paniikkihäiriö musiikki nicky kivilinna iina turoma tanssi dj sarppa iida ruoko

oma katse joulukuu 2011 mari mäkelä paniikkihäiriö musiikki nicky kivilinna iina turoma tanssi dj sarppa iida ruoko KATSE oma katse joulukuu 2011 mari mäkelä paniikkihäiriö musiikki nicky kivilinna iina turoma tanssi dj sarppa iida ruoko 1 harrastaja TANSSIA TEHTAAN VARJOSSA Moona Klemola Commy nos ad tat. Ad dolor

Lisätiedot

Tervetuloa yhteiskunta-alan visuaaliseen maailmaan

Tervetuloa yhteiskunta-alan visuaaliseen maailmaan Graafinen ohjeisto Tervetuloa yhteiskunta-alan visuaaliseen maailmaan Tämän oppaan tavoitteena on esitellä Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n ilmeen perusasiat ja niiden kautta ohjata, kannustaa ja

Lisätiedot

GRAAFINEN MANUAALI.

GRAAFINEN MANUAALI. www.liberaalipuolue.fi/media LOGO Puolueen logo koostuu kolmesta eri elementistä ja niiden asettelusta. Oikein -merkki, Liberaalipuolue -teksti ja vapaus valita -teksti. Logoa pitää käyttää täysin sille

Lisätiedot

PHT Hyvinvointiloma PAINONHALLINTA

PHT Hyvinvointiloma PAINONHALLINTA PHT Hyvinvointiloma PAINONHALLINTA PÄÄJAKSO Sunnuntai 13.00 14.00 Tuloinfo: tutustuminen ja tulokahvit. 14.15 15.30 Pääjakson tavoitteet ja ohjelma sekä talon esittely. 16.00 17.00 Ulkoilu ja ympäristöön

Lisätiedot

Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry

Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry Meidän perheen loma 5 vrk täysihoito (Muutokset mahdollisia, lopullinen ohjelma käydään läpi tervetuloinfossa!) Sunnuntai klo 14.00 alkaen

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS 2017

GRAAFINEN OHJEISTUS 2017 GRAAFINEN OHJEISTUS 2017 Logo vaaka Logo pysty Logo slogan Logo Varten logoa käytetään ensisijaisesti värillisenä, mutta sen käyttäminen yksivärisenä on suositeltavaa, jos se näin sopii käyttökohteeseen

Lisätiedot

VALMIS SUORA KUSTANNUSTEHOKASTA MAINONTAA

VALMIS SUORA KUSTANNUSTEHOKASTA MAINONTAA VALMIS SUORA KUSTANNUSTEHOKASTA MAINONTAA VALMISSUORA HELPPOA JA TEHOKASTA Kohderyhmäsi kotiosoitteeseen jaettu esite tai lehti on tehokas tapa toteuttaa viestintää ja mainontaa. Voit esittää asian juuri

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. Mainostoimisto Bock s Office Oy, syyskuu 2012

GRAAFINEN OHJEISTO. Mainostoimisto Bock s Office Oy, syyskuu 2012 GRAAFINEN OHJEISTO Mainostoimisto Bock s Office Oy, syyskuu 2012 Kuntatunnus ja värimääritykset CMYK liukuvärinen CMYK liukuvärinen heittovarjolla Säteittäinen liuku CMYK C100 M0 Y100 K70 C40 M0 Y100 K0

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto Salon kaupunki 1076/ /2016 1

Graafinen ohjeisto Salon kaupunki 1076/ /2016 1 Graafinen ohjeisto 1 Salon yhtenäinen ilme Graafisen ohjeiston tehtävänä on yhtenäistää Salon kaupungin visuaalista ilmettä. Harkittu värimaailma, ennalta valittu typografia ja valmiiksi määritellyt reu

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS 1

GRAAFINEN OHJEISTUS 1 GRAAFINEN OHJEISTUS 1 Sisällysluettelo GRAAFISET PERUSELEMENTIT JA VÄRIMAAILMA LOGOT JA VÄRIMÄÄRITYKSET 4 TYPOGRAFIA 7 LOMAKKEISTO WORD-KIRJELOMAKE POHJA 9 KIRJEKUORI 10 POWERPOINT POHJA 10 PAINOTUOTTEET

Lisätiedot

Aktiviteetit ryhmille

Aktiviteetit ryhmille Aktiviteetit ryhmille Tiimihenkeä nostattavaa kisailua ja hauskanpitoa Puhalletaan yhteen hiileen 60 min, max 30 hlöä 135 Kisaillaan tiimin nostatus hengessä hauskojen tehtävien parissa. Aktiviteetti toteutetaan

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

WSP DESIGN STUDIO PORTFOLIO 2012

WSP DESIGN STUDIO PORTFOLIO 2012 WSP DESIGN STUDIO PORTFOLIO 2012 Design Studio Julkisen tilan muotoilu Muotoilu Esteettömyys & käytettävyys Laatukäsikirjat Valaistussuunnittelu Silta & taitorakenne WSP on kansainvälinen, monialainen

Lisätiedot

SAMK GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUS. Tunnus on aina vaakamallinen. Merkkiä ei saa nostaa SAMK-päälogon yläpuolelle.

SAMK GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUS. Tunnus on aina vaakamallinen. Merkkiä ei saa nostaa SAMK-päälogon yläpuolelle. GRAAFINEN OHJEISTO SAMK GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUS Tunnus on aina vaakamallinen. Merkkiä ei saa nostaa SAMK-päälogon yläpuolelle. 1 SAMK GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUKSEN OSIEN ESITTELY merkki päälogo alalogot

Lisätiedot

TYPOGRAFIA 1.2.2016 WWW-VISUALISOINTI - IIM60110 - TYPOGRAFIA

TYPOGRAFIA 1.2.2016 WWW-VISUALISOINTI - IIM60110 - TYPOGRAFIA TYPOGRAFIA 1.2.2016 Kirjain on ylivoimaisesti useimmin nähtävä visuaalisen viestinnän väline Kirjainmuodot ja niiden kehitys ovat aina olleet tiiviisti yhteydessä käytettyihin kirjoitusmenetelmiin. Papyrus/ruokokynä,

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Kutsu Professoriluennot torstaina L U O N N O N T I E T E E L L I N E N T I E D E K U N TA

Kutsu Professoriluennot torstaina L U O N N O N T I E T E E L L I N E N T I E D E K U N TA Kutsu Professoriluennot torstaina 2.4.2011 L U O N N O N T I E T E E L L I N E N T I E D E K U N TA Ohjetekstit "Ohje" tasolla. Poista taso näkyvistä ennen tulostamista tai painoon lähettämistä pdf-muodossa.

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja santasport.fi Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat pakollisista tutkinnon osista 105 osp, valinnaisista tutkinnon osista 30 osp, yhteisistä tutkinnon osista 35 osp sekä vapaasti valittavista tutkinnon

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

PAREMPI VOIDA HYVIN. TULES hyvinvointivalmennus Peurungassa (5 + 3 pvä)

PAREMPI VOIDA HYVIN. TULES hyvinvointivalmennus Peurungassa (5 + 3 pvä) PAREMPI VOIDA HYVIN TULES hyvinvointivalmennus Peurungassa (5 + 3 pvä) Kiitämme yhteydenotostanne ja tarjouspyynnöstänne. Suosittelemme Teille alla olevaa tuki- ja liikuntaelimistön hyvinvointiin keskittyvää

Lisätiedot

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

Tältä Uusikaupunki näyttää

Tältä Uusikaupunki näyttää Tältä Uusikaupunki näyttää Sisältö Graafinen ohjeisto pitää sisällään yleisimmät visuaalisen ilmeen käyttöohjeet ja koostuu seuraavista osa-alueista: Johdanto 01. Tunnus 02. Värit 03. Kirjasintyypit 04.

Lisätiedot

Teksti, kuvat ja taitto: Otto Ponto Taittokurssilla syksyllä 2011 graafikko jussi kiiskilän opastuksesssa. Mopo avartaa maalaisteinin näkymiä s.

Teksti, kuvat ja taitto: Otto Ponto Taittokurssilla syksyllä 2011 graafikko jussi kiiskilän opastuksesssa. Mopo avartaa maalaisteinin näkymiä s. KATSE Teksti, kuvat ja taitto: Otto Ponto Taittokurssilla syksyllä 2011 graafikko jussi kiiskilän opastuksesssa Mopo avartaa maalaisteinin näkymiä s. 4 1 Kosken Minja laulaa Lahdesta Tuleekohan tällä ingressillä

Lisätiedot

Jean Ramsay ei voita ikinä finlandiaa ompelukone sanoo

Jean Ramsay ei voita ikinä finlandiaa ompelukone sanoo KATSE Jean Ramsay ei voita ikinä finlandiaa ompelukone sanoo surrurrurrur o s k a r i o n n i s n u m e r o S Y K S Y 2010 1 EI-KIRJAILIJA Jean Ramsayn piti kirjoittaa paksuja kirjoja, koska hän on itsekin

Lisätiedot

GODKÄND VERSION HYVÄKSYTTY VERSIO GRAFISK PROFIL GRAAFINEN OHJEISTO KORSHOLM MUSTASAARI

GODKÄND VERSION HYVÄKSYTTY VERSIO GRAFISK PROFIL GRAAFINEN OHJEISTO KORSHOLM MUSTASAARI GODKÄND VERSION HYVÄKSYTTY VERSIO GRAFISK PROFIL GRAAFINEN OHJEISTO 2Grafisk profil - Korsholms kommun Innehåll 3 Korsholms kommuns grafiska profil 4 Kommunvapnet 6 Användning av kommunvapnet 7 Korsholm-logo

Lisätiedot

Päivitetty 08.12.2008. graafinen ohjeisto

Päivitetty 08.12.2008. graafinen ohjeisto Päivitetty 08.12.2008 graafinen ohjeisto 1 Tämän graafisen ohjeiston tarkoituksena on opastaa sinua K-Plussan visuaalisten elementtien käytössä. Ohjeisto pitää sisällään logon käyttöohjeet sekä ohjeet

Lisätiedot

Sisällysluettelo. TunnuS 3 Versiot... 3 Suoja-alue... 4 Käyttö kuvien kanssa... 5 Virheellinen käyttö... 6. VäriT 7 Käytettävät värit...

Sisällysluettelo. TunnuS 3 Versiot... 3 Suoja-alue... 4 Käyttö kuvien kanssa... 5 Virheellinen käyttö... 6. VäriT 7 Käytettävät värit... Graafinen ohjeisto Sisällysluettelo TunnuS 3 Versiot... 3 Suoja-alue... 4 Käyttö kuvien kanssa... 5 Virheellinen käyttö... 6 VäriT 7 Käytettävät värit... 7 Typografia 8 Käytettävät fontit... 8 Kielletyt

Lisätiedot

Heinäkuu Maiju Liehu. Vedenkestävä hevostyttö. Mari Siukonen Töissä televisiossa. Muusikko Roope Mäenpää Keikkatahti on kova

Heinäkuu Maiju Liehu. Vedenkestävä hevostyttö. Mari Siukonen Töissä televisiossa. Muusikko Roope Mäenpää Keikkatahti on kova KATSE Heinäkuu 2011 Maiju Liehu Vedenkestävä hevostyttö Mari Siukonen Töissä televisiossa Muusikko Roope Mäenpää Keikkatahti on kova 1 Ammatit Ratsastuksenopettaja Maiju Liehu hyppäsi jo lapsena satulaan,

Lisätiedot

Päivitetty 17.04.2009. graafinen ohjeisto

Päivitetty 17.04.2009. graafinen ohjeisto Päivitetty 17.04.2009 graafinen ohjeisto 1 Tämän graafisen ohjeiston tarkoituksena on opastaa sinua K-Plussan visuaalisten elementtien käytössä. Ohjeisto pitää sisällään logon käyttöohjeet sekä ohjeet

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

Pieni suuri kaupunki. GRAAFINEN OHJEISTO KERAVAN KAUPUNKI 2017

Pieni suuri kaupunki. GRAAFINEN OHJEISTO KERAVAN KAUPUNKI 2017 Pieni suuri kaupunki. GRAAFINEN OHJEISTO KERAVAN KAUPUNKI 2017 TUNNUS pystytunnus PYSTY- JA VAAKATUNNUS vaakatunnus Keravan kaupungin tunnus muodostuu kahdesta elemen stä: vihreästä käpyaiheisesta merkistä

Lisätiedot

Intranet Työtilat Etuustyö Siiri Suomalainen > Haku sivustolta. Ma 14.5. 9.00 Yhteispalvelun teemaviikko. Ti 15.5. 9.00 Kelan palkkapäivä. Ke 16.5.

Intranet Työtilat Etuustyö Siiri Suomalainen > Haku sivustolta. Ma 14.5. 9.00 Yhteispalvelun teemaviikko. Ti 15.5. 9.00 Kelan palkkapäivä. Ke 16.5. Kelan puhelinpalvelussa on häiriö. Vikaa selvitellään. Valitse tapahtumat > dolor sit amet, consectetur adipiscing elit 12.5.2012 dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Vestibulum sem augue, pulvinar

Lisätiedot

Palvelun rakenne sekä sivumääritykset on työstetty toteutusprojektissa yhdessä Asiakkaan kanssa.

Palvelun rakenne sekä sivumääritykset on työstetty toteutusprojektissa yhdessä Asiakkaan kanssa. 500m - Palvelun kuvaus - vaihe Thu Feb 6 06 Palvelun kuvaus.. Käyttötarkoitus. Käyttörajoitukset Palvelun rakenne sekä sivumääritykset on työstetty toteutusprojektissa yhdessä Asiakkaan kanssa. Tarjottavan

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Mediatiedotteen laatiminen Meri Rova, Viestintäasiantuntija, Oulun yliopisto. Oulun yliopisto

Mediatiedotteen laatiminen Meri Rova, Viestintäasiantuntija, Oulun yliopisto. Oulun yliopisto Mediatiedotteen laatiminen Meri Rova, Viestintäasiantuntija, lähettää medialle tiedotteen jokaisesta väitöstilaisuudesta ja valmistuvasta väitöskirjasta. Tiedotetta varten jokaisen väittelijän tulee täyttää

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö Neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisprojekti NUOVE (ESR 2008-2011):

Työ- ja elinkeinoministeriö Neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisprojekti NUOVE (ESR 2008-2011): Työ- ja elinkeinoministeriö Neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisprojekti NUOVE (ESR 2008-2011): Elinikäinen ohjaus Keski-Uudellamaalla 13.10.2011 Projektisuunnittelija Jaana Puuronen Neuvonta- ja ohjauspalvelujen

Lisätiedot

Uudet Internet-sivustot ja sähköiset työvälineet TEtoimistojen neuvonta- ja ohjauspalvelujen tueksi

Uudet Internet-sivustot ja sähköiset työvälineet TEtoimistojen neuvonta- ja ohjauspalvelujen tueksi Uudet Internet-sivustot ja sähköiset työvälineet TEtoimistojen neuvonta- ja ohjauspalvelujen tueksi Työ- ja elinkeinoministeriö/ Neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisprojekti NUOVE (ESR 2008-2013),

Lisätiedot

Harppaa elämäsi muutokseen!

Harppaa elämäsi muutokseen! Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? KEVÄÄN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS KEVÄÄN 2012 UUDET RYHMÄT Tietokone tutuksi, opiskelutaidot käyttöön!

Lisätiedot

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla!

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! 2014 LAJIKOKEILUJA SENIOREILLE VIIKOILLA 47 & 48 Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! Osaan lajikokeiluista on ilmoittautuminen pe 14.11.2014 klo: 12.00 mennessä. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Tammelan päiväkoti: Haitulat, Leinikki, Maahiset, Sinikello, Taikatassu ja luontoliikuntaryhmä Ilvekset. Tammitarhan päiväkoti: 4 ryhmää ja metsäeskari metsätontut. Portaan

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö. Graafinen ohjeisto 1.6.2007

Ulkoasiainministeriö. Graafinen ohjeisto 1.6.2007 Ulkoasiainministeriö Graafinen ohjeisto 1.6.2007 Sisällysluettelo Johdanto 1. Tunnus 1.1 Tunnus 1.2 Suoja-alue 1.3 Tunnuksen koko ja osien suhteet 1.4 Tunnuksen esiintyminen ilman palkkia 1.5 Tunnus yhteistyömateriaaleissa

Lisätiedot

Keravan kaupunki. :: graafinen ohjeisto

Keravan kaupunki. :: graafinen ohjeisto Keravan kaupunki :: graafinen ohjeisto Esipuhe 1 Graafinen ohjeisto on yhtenäisen viestinnän perustyökalu 1. Tunnus 2 1.1 Tunnus vaaka 3 1.2 Tunnus pysty 4 1.3 Tunnuksen käyttö pienenä 4 1.4 Tunnuksen

Lisätiedot

Ohjeet Joutsenmerkin käyttämiselle. tuotteissa ja palveluissa

Ohjeet Joutsenmerkin käyttämiselle. tuotteissa ja palveluissa Ohjeet Joutsenmerkin käyttämiselle tuotteissa ja palveluissa VERSIO 1.0 / KESÄKUU 2017 Tervetuloa Näissä ohjeissa esitellään perussäännöt Pohjoismaisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin käyttämiselle tuotepakkauksissa,

Lisätiedot

KONEEN FAMILY FLOW VIIKONLOPUT AIKUISILLE 22. 24.4.2011 & 1. 3.7.2011 LAPSIPERHEILLE 25. 27.2.2011, 8. 10.7.2011 JA 21.- 23.10.

KONEEN FAMILY FLOW VIIKONLOPUT AIKUISILLE 22. 24.4.2011 & 1. 3.7.2011 LAPSIPERHEILLE 25. 27.2.2011, 8. 10.7.2011 JA 21.- 23.10. KONEEN FAMILY FLOW VIIKONLOPUT AIKUISILLE 22. 24.4.2011 & 1. 3.7.2011 LAPSIPERHEILLE 25. 27.2.2011, 8. 10.7.2011 JA 21.- 23.10.2011 Koneen Family Flow viikonloppujen aikana perheet saavat viettää kiireetöntä,

Lisätiedot

Tiera Pöytäkirja 6/ (7) Testilautakunta Aika , klo 22:49-22:52. Käsitellyt asiat

Tiera Pöytäkirja 6/ (7) Testilautakunta Aika , klo 22:49-22:52. Käsitellyt asiat Tiera Pöytäkirja 6/2016 1 (7) Aika 21.06.2016, klo 22:49-22:52 Paikka A1 Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus 29 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus

Lisätiedot

Kainuun liitto. Graafiset elementit ja ohjeet

Kainuun liitto. Graafiset elementit ja ohjeet Kainuun liitto Graafiset elementit ja ohjeet Logot Kainuun liiton logo esitetään ylläolevalla tavalla. Logoa ei esitetä missään muussa muodossa tai väreissä, lukuunottamatta mustavalkoisia esityksiä,

Lisätiedot

Turun yliopiston ylioppilaskunnan graafinen ohjeisto 2008 Suunnittelu: Aura Vuorenrinne Hyväksytty hallituksen kokouksessa 29.2.2008.

Turun yliopiston ylioppilaskunnan graafinen ohjeisto 2008 Suunnittelu: Aura Vuorenrinne Hyväksytty hallituksen kokouksessa 29.2.2008. GRAAFINEN OHJEISTO Turun yliopiston ylioppilaskunnan graafinen ohjeisto 2008 Suunnittelu: Aura Vuorenrinne Hyväksytty hallituksen kokouksessa 29.2.2008. SISÄLLYS 1. TYYN TUNNUS...2 1.1. TUNNUKSEN KÄYTTÖ...3

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 HY:N JA AALLON YHTEISET LIIKUNTAPALVELUT SYKSYSTÄ 2011 kuudella kampuksella 355 päivää vuodessa 7 päivää viikossa aamusta iltaan yli 250 ohjattua

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat ammatillisista opinnoista 90 ov, ammattitaitoa täydentävistä opinnoista 20 ov ja vapaasti valittavista opinnoista 10 ov. Kansainvälinen vaihto-opiskelumahdollisuus

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat ammatillisista opinnoista 90 ov, ammattitaitoa täydentävistä opinnoista 20 ov ja vapaasti valittavista opinnoista 10 ov. Kansainvälinen vaihto-opiskelumahdollisuus

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston. Graafinen ohjeisto

Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston. Graafinen ohjeisto Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston Graafinen ohjeisto Logo Liekkireunat Otsikkoteksti Luetteloteksti Osoite Graafisen ilmeen osat Valkeakosken ammatti- ja aikuiskoulutuskeskuksen visuaalinen ilme muodostuu

Lisätiedot

PHT Hyvinvointiloma LIIKKUMAAN

PHT Hyvinvointiloma LIIKKUMAAN PHT Hyvinvointiloma LIIKKUMAAN PÄÄJAKSO Sunnuntai 13.00 14.00 Tuloinfo: tutustuminen ja tulokahvit. 14.15 15.30 Pääjakson tavoitteet ja ohjelma. 16.00 17.00 Ulkoilu ja ympäristöön tutustuminen. Askelmittarien

Lisätiedot

Vuosi 2019 on myös Lakimiesliiton 75. juhlavuosi, jonka osana kampanja toteutetaan.

Vuosi 2019 on myös Lakimiesliiton 75. juhlavuosi, jonka osana kampanja toteutetaan. Graafinen ohjeisto Oikeus kuuluu kaikille -kampanjalla herätetään keskustelua siitä, milloin oikeus ei ole toteutunut saavutettavuudesta johtuen. Kohderyhmän halutaan jakavan tarinansa siitä, milloin oikeus

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien

Lisätiedot

SOMMITTELU & WWW-LAYOUT WEB-VISUALISOINTI - TTMS0400.6S0V2

SOMMITTELU & WWW-LAYOUT WEB-VISUALISOINTI - TTMS0400.6S0V2 SOMMITTELU & WWW-LAYOUT 27.9.2016 Sivuston layoutin suunnittelu on sisältöelementtien välisten suhteiden määrittelyä. Sommittelu on kuvallisten elementtien järjestämistä mielekkääksi kokonaisuudeksi kuvapinnalla.

Lisätiedot

KESKIMAAN HENKILÖSTÖN JA KOKO PERHEEN HYVÄN OLON PÄIVÄ PEURUNGASSA 9.3.2008

KESKIMAAN HENKILÖSTÖN JA KOKO PERHEEN HYVÄN OLON PÄIVÄ PEURUNGASSA 9.3.2008 Hei! Keskimaan henkilöstön ja koko perheen vuosittainen Hyvän Olon Päivä järjestetään tuttuun tapaan Kylpylähotelli Peurungassa sunnuntaina 9.3. klo 9.30-16. Päivän aikana Sinulla ja perheelläsi on mahdollisuus

Lisätiedot

TerveysInfo. tanssi. Liito 2015 DVD DVD + moniste 25 + toimituskulut, videolinkki + moniste 20

TerveysInfo. tanssi. Liito 2015 DVD DVD + moniste 25 + toimituskulut, videolinkki + moniste 20 TerveysInfo tanssi Bollspel och spelanpassningar Pallopelejä ja pelisovelluksia vihkossa esitellään pallopelejä, leikkejä ja pelisovelluksia eri ikäisille kerholaisille. Vihkossa on runsaasti harjoituksia

Lisätiedot

Maaseudun Terveys- ja lomahuolto malliohjelmat Härmän Kylpylässä 2018

Maaseudun Terveys- ja lomahuolto malliohjelmat Härmän Kylpylässä 2018 Maaseudun Terveys- ja lomahuolto malliohjelmat Härmän Kylpylässä 2018 KAIKKI LOMAMUODOT SISÄLTÄVÄT: majoitus kahden hengen huoneessa 5x aamiainen, 5x lounas, 5 x päivällinen (perhelomilla lisäksi iltapalat)

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väyläviraston liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Kainuun sote. Graafiset elementit ja ohjeet

Kainuun sote. Graafiset elementit ja ohjeet Kainuun sote Graafiset elementit ja ohjeet Logot Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän logo esitetään ylläolevalla tavalla. Logia ei esitetä missään muussa muodossa tai väreissä, lukuunottamatta

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kestävyys on kykyä työskennellä pitkään väsymättä Ja tällä kertaa pääosin maastossa! Lajin vaatimukset: 1. Sileän juoksussa kestävyysjuoksijan vauhti

Lisätiedot