Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston. Graafinen ohjeisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston. Graafinen ohjeisto"

Transkriptio

1 Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston Graafinen ohjeisto

2 Logo Liekkireunat Otsikkoteksti Luetteloteksti Osoite Graafisen ilmeen osat Valkeakosken ammatti- ja aikuiskoulutuskeskuksen visuaalinen ilme muodostuu seuraavista elementeistä: logo, liekkireunat ja niiden variaatiot, värisävyt, typografia ja kuvat. Tunnistettavan, yhtenäisen visuaalisen linjan säilyttämiseksi on tärkeää, että jokaista elementtiä käytetään tämän ohjeen mukaisesti. 2

3 Logojen suoja-alueiden määrittely Logo-originaalit Logon käyttö Logosta voidaan käyttää sekä punaisella väripohjalla olevaa versiota että taustatonta vanhaa versiota. Logoa käytetään aina alkuperäisistä tiedostoista. Skaalattaessa logoja mittasuhteiden ja niissä käytettyjen värien tulee säilyä alkuperäisinä. Logojen ympärille on hyvä jättää suoja-alue tai sijoittaa ne rauhalliselle värialueelle kuvassa. Punaisella väritaustalla oleva logo soveltuu paremmin sijoitettavaksi kuvan tai kuvituselementin päälle. Molemmat logot soveltuvat myös negakäyttöön tummalla taustalla. Taustattoman logon yhteydessä voi käyttää koulun koko nimeä tai nimeä ja osoitetta ohjeistetulla tavalla. Logon väri: PMS 192C C 0; M 100; Y 68; K 0 R 193; G 0; B 62 Logon fontti: Strayhorn MT Std Regular Osoitteen fontti: Strayhorn MT Std Light Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto 3

4 Otsikko Alaotsikko Lor susci tie ming el ulla faci tionsed et ut dolesequatem at, volesendigna feumsan digniat. Duisis augiam num vel ipis amet dolortionsed tatis nullan ea alisisc illaore conummod. Otsikot, ingressit, kuvatekstit: Strayhorn-kirjasinperhe Typografia. Vaao:n kirjasimet ovat Strayhorn ja Futura. Mikäli Futura-kirjasinta ei ole saatavilla, käytetään leipäteksteissä Arialia. Painomateriaaleissa pyritään aina käyttämään näitä kirjasinleikkauksia. Joissain tapauksissa sähköisissä esityksissä voidaan otsikoissa käyttää Timesia, jos Strayhorn-fonttia ei löydy. Lor susci tie ming el ulla faci tionsed et ut dolesequatem at, volesendigna feumsan digniat. Duisis augiam num vel ipis amet dolortionsed tatis nullan ea alisisc illaore conummod endit doluptat, senibh el ute tet at. Ut velent nis adipit utatummy nis nullum veliquam iurem. Leipäteksti: Futura-kirjasinperhe Lor susci tie ming el ulla faci tionsed et ut dolesequatem at, volesendigna feumsan digniat. Duisis augiam num vel ipis amet dolortionsed tatis nullan ea alisisc illaore conummod endit doluptat, senibh el ute tet at. Ut velent nis adipit utatummy nis nullum veliquam iurem iriure dio. Toissijainen leipäteksti: Arial-kirjasinperhe 4

5 PMS 192C C 0; M 100; Y 68; K 0 R 193; G 0; B 62 PMS 192C ja sen sävyt: PMS 192C 50% PMS 192C 20% PMS 137C C 0; M 35; Y 91; K 0 R 231; G 177; B 52 Sanomalehdessä: C 0; M 20; Y 100; K 0 PMS 396C C 11; M 0; Y 94; K 0 R 237; G 227; B 46 Sanomalehdessä: C 5; M 0; Y 100; K 0 Värit. Logon väri. Logon väri on punainen: PMS 192C C 0; M 100; Y 68; K 0 R 193; G 0; B 62 Taustavärit. Syvättyjen kuvien taustaväreinä (esim. ilmoituksissa) käytetään sekä aikuisten että nuorten puolella punaista PMS 192C, oranssia PMS 137C ja keltaista PMS 396C Liekkireunojen värit. Erottaakseen aikuiskoulutuksen materiaalit nuorille suunnatuista käytetään liekkireunoissa allaolevia värejä. Aikuiskoulutuksen värit: punaisen PMS 192C eri sävyt Nuorten koulutuksen värit: punainen PMS 192C oranssi PMS 137C keltainen PMS 396C Koko koulutuskeskuksen materiaaleissa käytetään kaikkia täällä määriteltyjä värejä. Ilmoitus, nuorten koulutus Ilmoitus, aikuiskoulutus 5

6 Pysty- tai vaakamalliset liekkireunat. Liekkireunat muodostuvat aina logon liekkikuvioista, jotka skaalataan ja sijoitetaan sivun reunoihin osittain päällekkäin ja siten, että osa liekeistä leikkautuu pois. Aikuiskoulutuksen liekit: punaisen PMS 192C eri sävyt Nuorten koulutuksen liekit: punainen PMS 192C oranssi PMS 137C keltainen PMS 396C 6

7 Kallistetut liekkireunat. Liekkireunat muodostuvat aina logon liekkikuvioista. Kallistettuja liekkireunoja varten otetaan logon keskimmäinen liekki, kallistetaan sitä -33 ja skaalataan sopivaan kokoon. Samaa kallistettua liekkikuviota monistetaan, skaalataan ja sijoitetaan liekit osittain päällekkäin siten, että aina säilyy sama muoto ja kallistus. Liekkiryhmät sijoitetaan sivujen kulmiin siten, että osa liekeistä leikkautuu pois. Yleensä käytetään aina samoja tässä ohjeessa kuvailtuja kolmen liekin ryhmiä (katso esim. esitteiden ja rullataulujen kulmissa), joissain tapauksissa liekkien asettelu saa olla hieman erilainen, muistaen kuitenkin -33 kallistuksen ja liekin pysyvän muodon. Aikuiskoulutuksen liekit: punaisen PMS 192C eri sävyt tarvittaessa voidaan käyttää tehostevärinä keltaista PMS 396C Nuorten koulutuksen liekit: punainen PMS 192C oranssi PMS 137C keltainen PMS 396C 7

8 Kallistetut liekkireunat. Tarvittaessa ahtailla sisäsivuilla voidaan käyttää pystypalkkiin sijoitettuja kallistettuja liekkireunoja (katso ohjeistus edellisellä sivulla), jotka pystypalkki leikkaa

9 Syvätyt isot kuvat Syvätyt käsikuvat Pienet neliön muotoiset kuvat Kuvat. Syvätyt isot kuvat - harkittuja tilanteita, joissa pääosassa opiskelijat tulevaan ammattiin viittaavan työvälineen kanssa; iloisia ilmeitä, liikettä ja tekemisen meininkiä - käsikuvat osoittamassa erilaisia positiivisia merkkejä, sormissa eri ammatteihin viittaavat päähineet Pienet neliön muotoiset kuvat - aitoja tilanteita opiskelijoitsa työympäristössä - sijoitetaan aina vierekkäin ilman välejä tai shakkilautamuodostelmassa 9

10 Kirjelomakkeet, käyntikortti. - kirjelomakkeissa käytetään pysty- tai vaakamallisia liekkireunoja - väri: punaisen PMS 192C eri sävyt 10

11 Ilmoitukset. Ilmoituksissa käytetään pysty- tai vaakamallisia liekkireunoja. Värit. Syvättyjen kuvien taustaväreinä käytetään sekä aikuisten että nuorten puolella punaista PMS 192C, oranssia PMS 137C ja keltaista PMS 396C. Liekkireunojen värit. Erottaakseen aikuiskoulutuksen materiaalit nuorille suunnatuista käytetään liekkireunoissa allaolevia värejä. Aikuiskoulutuksen värit: punaisen PMS 192C eri sävyt Nuorten koulutuksen värit: punainen PMS 192C oranssi PMS 137C keltainen PMS 396C Koko koulutuskeskuksen materiaaleissa käytetään kaikkia täällä määriteltyjä värejä. 11

12 Powerpoint-esitys. Fontit Otsikot: Times LT Std Bold Leipätekstit: Arial Liekkireunojen värit Erottaakseen aikuiskoulutuksen materiaalit nuorille suunnatuista käytetään liekkireunoissa allaolevia värejä. Aikuiskoulutuksen värit: punaisen PMS 192C eri sävyt Nuorten koulutuksen värit: punainen PMS 192C oranssi PMS 137C keltainen PMS 396C Koko koulutuskeskuksen materiaaleissa käytetään kaikkia täällä määriteltyjä värejä. Kuvat Käytetään isoja syvättyjä kuvia ja pieniä neliön muotoisia kuvia. 12

13 Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston Toimintakertomus Kannen kulmissa samanlaiset liekkireunat (halutessaan myös sisäaukeaman kulmissa) Esitteet. - kuvia ja typografiaa käytetään kuten aikaisemmilla sivuilla ohjeistettu - kansien reunoihin sijoitetaan samanlaiset kallistetut liekkikuviot (värit saavat vaihdella, pysytään kuitenkin tässä ohjeessa määritellyissä punaisessa, keltaisessa ja oranssissa, niiden sävyissä ja liukuväreissä) Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto PL 119, Valkeakoski Puh. (03) etunimi.sukunimi@vsky.fi 13

14 Aikuiskoulutuksen rullataulu Nuorten koulutuksen rullataulut Rullataulut. Koko: cm 14

15 Messuseinäke Koko: cm 15

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti.

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti. YLEISTÄ Graafisen ohjeiston tarkoitus on toimia tukivälineenä eri sidosryhmille sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Ohjeistossa on esitelty ohjein ja esimerkein Epilepsiatutkimussäätiön visuaalinen

Lisätiedot

TUNNUS TUNNUS. Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS

TUNNUS TUNNUS. Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS Tunnus - Kehrä Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnukseen kuuluu kaksi osaa: kuviollinen kehrä-tunnus ja toiminnan/tapahtuman

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Päivitetty tammikuussa 2015

Graafinen ohjeisto. Päivitetty tammikuussa 2015 Graafinen ohjeisto Päivitetty tammikuussa 2015 Sisällys Sisällys Esipuhe Liikemerkki ja logo Värit korteille ja kirjepohjalle Typografia Fontit korteille ja kirjepohjalle Kirje- ja esityspohja Käyntikorttipohjat

Lisätiedot

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko Sisällys Sisällys 1. Esipuhe Teksti 2. Liikemerkki ja värit eri käyttötilanteissa 2.1 Esimerkkejä liikemerkin käytöstä eri taustoissa 3. Liikemerkin mitat ja suoja-alue 4. Logo ja liikemerkki 5. Slogan

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA

SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA 2 3 4 5 6 Suomen Lions-liitto ry:n graafinen ohjeisto on tehty yhtenäistämään järjestön

Lisätiedot

Logo. 2. Toissijainen käyttö. 1. Ensisijainen käyttö. YTN graafinen ohjeisto

Logo. 2. Toissijainen käyttö. 1. Ensisijainen käyttö. YTN graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Logo YTN:n logosta on kaksi versiota. Ensisijaisesti käytetään logon versiota numero 1. Versiota 2 käytetään erityistilanteissa, kuten erittäin pienessä koossa. 1. Ensisijainen käyttö

Lisätiedot

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,

Lisätiedot

Arvokas. Graafinen ohjeistus

Arvokas. Graafinen ohjeistus Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä

Lisätiedot

SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO

SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ Johdanto...3 Logo...4 Logon käyttö...6 Logo ja sloganit...8 Typografia...10 Värit...12 Valokuvien käyttö...14 2 Suomen Vapaakirkon lapsi-

Lisätiedot

Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme

Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme Graafinen ohje visuaalinen ilme Sisällysluettelo 2. Saatesanat 3. Tunnus 4. Värit 5. Typografia 6. Tunnuksen kieliversiot ja juhlatunnus 7. Esimerkkejä graafisen ilmeen sovelluksista Graafinen ohje visuaalinen

Lisätiedot

SISÄLLYS. Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11. Uusimaa hanke Graafinen ohjeistus

SISÄLLYS. Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11. Uusimaa hanke Graafinen ohjeistus GRAAFINEN OHJEISTUS SISÄLLYS Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11 Uusimaa 2019 -hanke Graafinen ohjeistus TUNNUS Uusimaa 2019 -hankkeen tunnus on kaksikielinen.

Lisätiedot

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 Johdanto Graafiset ohjeistot ovat viestinnän alan yleinen käytäntö. Kaikessa järjestöviestinnässä käytetään organisaatiokohtaisia graafisia ohjeistuksia, jotta

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 2017

GRAAFINEN OHJEISTO 2017 GRAAFINEN OHJEISTO 2017 Graafinen ohjeisto ja sen käyttötarkoitus Sisällys Tullinkulman Työterveys Oy:n uusi aputoiminimi on Pirte ja se otetaan käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen markkinoinnissa ja muussa

Lisätiedot

G R A A. Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus

G R A A. Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus G R A A FI O HJ E IS Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus N E N T US Logo Kaarinan Pojat ry:n logon tulee näkyä kaikissa KaaPon materiaaleissa, myös joukkueiden tuottamissa materiaaleissa. Logoa käytetään

Lisätiedot

Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto

Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto 7.3.2017 Tämä on vuonna 2017 uusitun Kauneimpien Joululaulujen visuaalisen ilmeen ohjeisto. Ohjeiston mukana toimitetaan alkuperäiset logotiedostot,

Lisätiedot

1 Graafinen ohjeisto

1 Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Johdanto... 2 Tunnuksen versiot... 3 Tunnuksen suoja-alue... 4 Tunnuksen käyttö... 5 Slogan... 6 Graafiset elementit ja niiden käyttö... 7 Värimaailma... 8 Typografia... 9

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu

Lisätiedot

Tunnus. 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan

Tunnus. 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan Graafiset ohjeet 1 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan Tunnus Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus on järjestön nimen alkukirjaimista muodostettu nimilogo,

Lisätiedot

Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14. Sisällys

Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14. Sisällys Graafinen ohjeisto Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14 Sisällys 3 Sanaston ilme 4 Logo 5 Logon käyttö 6 Värit 7 Värien käyttö 8 Typografia 10 Typografian käyttö 11 Graafiset elementit 12 Graafisten elementtien

Lisätiedot

Logon perusmuoto ja käyttö

Logon perusmuoto ja käyttö Logon perusmuoto ja käyttö 100% musta 80% musta Ensisijaisesti pyritään aina käyttämään tällä sivulla esitettyä vihreän väristä logon perusmuotoa. Sivun oikealla puolella on esiteltynä logon toimivuus

Lisätiedot

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT Graafinen ohjeistus 28.10.2016 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. VAAKUNA... 4 3. TUNNUKSET... 5 3.1. Puolangan logo... 5 3.2. Slogan... 6 4. TYPOGRAFIA... 7 5. VÄRIT... 8 6. GRAAFINEN ELEMENTTI... 9 7. SÄHKÖPOSTIN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Logon suoja-alue...2. Logot...3. Värit...5. Typografia...6. Julisteet...8. Kisapassi...9. Paidat Käsiohjelma & Web layout...

Sisällysluettelo. Logon suoja-alue...2. Logot...3. Värit...5. Typografia...6. Julisteet...8. Kisapassi...9. Paidat Käsiohjelma & Web layout... Graafinen ohjeisto: Ohjeiston tarkoitus on auttaa Squash:in Euroopan mestaruuskisojen graafisen ilmeen hallinnassa. Sisällysluettelo Logon suoja-alue...2 Logot...3 Värit...5 Typografia...6 Julisteet...8

Lisätiedot

HANHIKIVI 1 GRAAFINEN OHJEISTO

HANHIKIVI 1 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS Logo 4 Suoja-alue 5 Väriversiot 6 Hierarkia 7 Värit 8 Osavärit ja suhteet 9 Typografia 10 Sähköinen esitys 11 LOGO Hanhikivi 1 -logossa on kaksi elementtiä: tunnus sekä logoteksti,

Lisätiedot

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Graafiset ohjeet Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Sisältö Tunnus...3 Typografia...4 Värit...5 Käyntikortit ja sähköinen allekirjoitus...6 Lomakkeet

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus Taidekaupunki-logo

Graafinen ohjeistus Taidekaupunki-logo Graafinen ohjeistus Taidekaupunki-logo Ohjeistuksessa määriteltyjä raja-arvoja ja värejä tulee noudattaa aina mahdollisuuksien mukaan ellei toisin sovita. SUOJA-ALUE Suoja-alue määräytyy merkissä olevan

Lisätiedot

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väyläviraston liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta

Lisätiedot

Graafisen ohjeiston sisältö 2

Graafisen ohjeiston sisältö 2 Graafinen ohjeisto Graafisen ohjeiston sisältö 2 Tämä on Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Paja Gallerian graafinen ohjeisto, jota tulee noudattaa aina tehtäessä siihen liittyvää materiaalia. Graafisen

Lisätiedot

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k)

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k) PMS 288 C PMS 360 C PMS 220 C PMS 1525 C PMS 143 C SANOMALEHTIIN 95c, 50m, 10y, 5k 35c, 0m, 100y, 0k 15c, 85m, 17y, 5k 10c, 45m, 95y, 2k 100c, 0m, 50y, 5k 0c, 20m, 100y, 0k KÄYTÖSSÄ ON KAKSI ISKULAUSETTA.

Lisätiedot

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm Graafinen ohje Tunnus Oulu Sinfonian tunnuksena käytetään ensisijaisesti ohessa kuvattua liikemerkin ja nimilogon kiinteää yhdistelmää. Käytössä on huolehdittava, että tunnuksen mittasuhteet sekä nimilogon

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 4/2013

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 4/2013 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 4/2013 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia

Lisätiedot

Jämsän graafinen ilme on raikas, moderni ja keveä, mutta myös perinteisiin nojaava ja visuaalisesti aikaa kestävä ja klassinen.

Jämsän graafinen ilme on raikas, moderni ja keveä, mutta myös perinteisiin nojaava ja visuaalisesti aikaa kestävä ja klassinen. Graafinen ohjeisto Uuden yhdistyneen Jämsän yhtenäinen graafinen ilme vahvistaa omalta osaltaan kaupungin tunnettavuutta ja vetovoimaisuutta. Alueelta löytyy mielenkiintoista ja vahvaa historiaa, mutta

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 11/2012 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1

GRAAFINEN OHJEISTO 1 GRAAFINEN OHJEISTO 1 LIEHUTA LIPPUAMME YLPEYDELLÄ. Alkusanat 3 Tunnus 4 Värit 9 Typografia 10 Kaari 12 Sovelluksia 13 2 LIPULLINEN RATKAISU Aktiivinen ja valveilla oleva ammattiyhdistysliike tukee työntekijää

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia 4. Visuaalinen

Lisätiedot

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212 LOGON PERUSVERSIO PERUSVERSIO Ensisijaisesti käytettävä versio logosta. Käytetään valkoisella tai hyvin vaalealla pinnalla. PERUSVERSIO PUNAINEN NEGA Käytetään tässä ohjeistossa määritellyllä punaisella

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015

GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015 GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015 2 Sisällys: LOGO, VÄRIT JA TYPOGRAFIA Logo... 4 Logon käyttö... 5 Värimaailma... 6 Typografia... 7 LOMAKKEISTO JA MUU MATERIAALI Käyntikortti... 8 Facebook-materiaalit...

Lisätiedot

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019 A-KILTOJEN LIITTO RY A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liitto ry:n tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

Paikallisen nuorisoseuran. graafinen ohjeisto. Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys

Paikallisen nuorisoseuran. graafinen ohjeisto. Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys Paikallisen nuorisoseuran graafinen ohjeisto Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys Graafinen ohjeisto tukee Suomen Nuorisoseurojen visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä.

Lisätiedot

Graafinen. ohjeistus

Graafinen. ohjeistus Graafinen ohjeistus 1/2015 A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liiton tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 5 Logon eri versiot... 7 Kuinka logoa ei tule käyttää... 11 Logon suoja-alue... 13 Slogan... 15 Typografia... 17 Värimaailma... 19 Käyntikorttipohja...

Lisätiedot

SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI

SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI 1.1 Vaakunan ja logotyypin mittasuhteet ja suoja-alue 1.2 Vaakunan ja logotyypin värit 1.3 Vaakuna ja logotyypin käyttö 1.4 Typografia 2. LOMAKKEISTO

Lisätiedot

Saatesanat...3. Liikemerkki...4. Värit...5. Logo suomenkielisenä...6. Logo ruotsinkielisenä...6. Liikemerkin käyttötapoja...7. Logon käyttötapoja...

Saatesanat...3. Liikemerkki...4. Värit...5. Logo suomenkielisenä...6. Logo ruotsinkielisenä...6. Liikemerkin käyttötapoja...7. Logon käyttötapoja... Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Saatesanat...3 Liikemerkki...4 Värit...5 Logo suomenkielisenä...6 Logo ruotsinkielisenä...6 Liikemerkin käyttötapoja...7 Logon käyttötapoja...8 Tunnuksen suoja-alue...9 Typografia...10

Lisätiedot

suomen palopäällystöliiton jäsenmatrikkeli

suomen palopäällystöliiton jäsenmatrikkeli gr a a f ine n oh je is t o suomen palopäällystöliiton jäsenmatrikkeli l ogo Suomen Palopäällystöliiton logo on sinetin ja tekstin yhdistelmä. Tässä on esitettynä sen perusversio jota pyritään käyttämään

Lisätiedot

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 2013

Graafinen ohjeisto 2013 Graafinen ohjeisto 2013 Yritystunnus Äänekosken Energian yritystunnus muodostuu kolmesta osasta: sinisestä ja oranssista muodosta, sekä logosta. Ensisijainen yritystunnus Ensisijainen yritystunnus Toissijainen

Lisätiedot

Oikeusministeriön sähköisten demokratiapalveluiden graafinen ohjeisto

Oikeusministeriön sähköisten demokratiapalveluiden graafinen ohjeisto Oikeusministeriön sähköisten demokratiapalveluiden graafinen ohjeisto Johdanto Oikeusministeriön sähköiset demokratiapalvelut on koottu osoitteen demokratia.fi alle. Tästä ohjeistosta löydät sekä demokratia.fi:n

Lisätiedot

TEKIN VISUAALINEN OHJEISTUS

TEKIN VISUAALINEN OHJEISTUS TEKIN VISUAALINEN OHJEISTUS VISUAALINEN OHJEISTUS Visuaalinen ilme on osa TEKin brändiä. Visuaalinen ilme symboloi organisaatiota, vahvistaa tavoiteltuja mielikuvia, lisää näkyvyyttä ja erottuvuutta. Ulkoisille

Lisätiedot

Kainuun liitto. Graafiset elementit ja ohjeet

Kainuun liitto. Graafiset elementit ja ohjeet Kainuun liitto Graafiset elementit ja ohjeet Logot Kainuun liiton logo esitetään ylläolevalla tavalla. Logoa ei esitetä missään muussa muodossa tai väreissä, lukuunottamatta mustavalkoisia esityksiä,

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY Ohjeiston sisältö Tämän ohjeiston tarkoitus on antaa selkeät suuntaviivat Ollila Trans Oy:n viestinnälle. Annettuja ohjeita noudattamalla yrityksestä annetaan yhtenäinen,

Lisätiedot

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Graafinen Ohjeisto Sisältö Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Ella Nurminen Työssäoppimisen näyttötyö

Lisätiedot

Eläinsuojeluliitto Animalian graafinen ohjeisto

Eläinsuojeluliitto Animalian graafinen ohjeisto Eläinsuojeluliitto Animalian graafinen ohjeisto Sisällys Logo 3 Logon käyttö 4 Värit 6 Typografia 7 Graafiset elementit 8 Esitteet 9 2 Logo Animalian logo muodostuu suorakulmiosta jossa on animalia -tekstin

Lisätiedot

Kainuun sote. Graafiset elementit ja ohjeet

Kainuun sote. Graafiset elementit ja ohjeet Kainuun sote Graafiset elementit ja ohjeet Logot Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän logo esitetään ylläolevalla tavalla. Logia ei esitetä missään muussa muodossa tai väreissä, lukuunottamatta

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto* KESKENERÄINEN PIRAATTIPUOLUE. Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään

Graafinen ohjeisto* KESKENERÄINEN PIRAATTIPUOLUE. Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään versio 0.8 2010 Graafinen ohjeisto* PIRAATTIPUOLUE * Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään Alkusanat G raafiset ohjeistot ovat viestinnän alan

Lisätiedot

Graafinen OHJEISTO V

Graafinen OHJEISTO V Graafinen OHJEISTO V 1.0 23.4.2018 1 Sisältö 1. Johdanto 2. Hiedanrannan ja Tampereen kaupungin yhteinen tunnus 3. Hiedanrannan tunnus 4. Värit 5. Typografia 6. Muut graafiset elementit 7. Valokuvat 8.

Lisätiedot

esittely Tunnusta ei saa skaalata eikä mittasuhteita vääristää.

esittely Tunnusta ei saa skaalata eikä mittasuhteita vääristää. GRAAFINEN OHJEISTO Päivitys: maaliskuu 2017 TUNNUS esittely Muistiliiton tunnus muodostuu punaisesta ympyrä- ja kaari-teemasta (liikemerkki) sekä Muistiliittotekstiosuudesta (logo) täydennettynä ruotsinkielisellä

Lisätiedot

1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE VÄRILLINEN LOGO LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA MUSTA LOGO 7 1.

1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE VÄRILLINEN LOGO LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA MUSTA LOGO 7 1. 1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE 4 1.2 VÄRILLINEN LOGO 5 1.3 LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA 6 1.4 MUSTA LOGO 7 1.5 EI NÄIN 8 3 1.1 Logo ja turva-alue neste jacobsin logo Neste Jacobsin uusi tekstilogo

Lisätiedot

Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön

Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön Johdanto sisällysluettelo Logo... 3 Logon käyttö... 4 Logon sovellukset... 5 Väripaletti... 6 Joensuun kaupunginteatteri on saanut uuden visuaalisen

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS 2017

GRAAFINEN OHJEISTUS 2017 GRAAFINEN OHJEISTUS 2017 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 LOGO.... 4 VÄRIT.... 5 MUUT GRAAFISET ELEMENTIT... 6 KUVAT & VÄRIT.... 7 TYPOGRAFIA.... 8 LATAA TIEDOSTOT................... 9 2 JOHDANTO Tervetuloa tutustumaan

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 KIRJEKUORET 10

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1

GRAAFINEN OHJEISTO 1 GRAAFINEN OHJEISTO 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO Johdanto... 3 Logon eri versiot... 4 Kuinka logoa ei tule käyttää.... 5 Logon suoja-alue... 6 Slogan.... 7 Typografia... 8 Tämän manuaalin tarkoitus on ohjeistaa

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO

GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 8..06 Sisältö Merkki ja tekstiosa 3 Suoja-alue 4 Tunnuksen värit (värillinen tunnus) 5 Tunnuksen värit (harmaasävyinen tunnus) 6 Tunnuksen sähköiset originaalit toimisto-ohjelmiin 7

Lisätiedot

Sisältö. Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7

Sisältö. Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7 Graafinen ohjeisto Sisältö Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7 2 Tunnus Vaakaversio Kompaktiversio Suojaetäisyydet Logon suoja-alue Grönä Åretin versaali

Lisätiedot

Graafinen. ohjeisto. Laureamkon Brändikirja Graafinen ohjeisto

Graafinen. ohjeisto. Laureamkon Brändikirja Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto Liitteenä Laurea-ammattikorkeakoulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ohjeiston mukaiset mallit, joiden pohjalta visuaalista ilmettä toteutetaan. Sisällys 2

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO

GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ LEIRITUNNUS 3 LEIRITUNNUKSEN KÄYTTÖ 4 SUOMEN PARTIOLAISTEN TUNNUS 5 TYPOGRAFIA & VÄRIT 6 VÄRIEN, KUOSIEN JA TYPOGRAFIAN KÄYTTÖ 7 ILME-ESIMERKKI 8 KUVIEN KÄYTÖSTÄ 9 KÄYTTÖOHJE:

Lisätiedot

SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Graafinen ohjeisto Versio 1, Huhtikuu 2017

SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Graafinen ohjeisto Versio 1, Huhtikuu 2017 GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1, Huhtikuu 2017 2 Sisällys: Logo, värit ja typografia Logo... 4 Logon käyttö... 5 Värimaailma... 8 Typografia... 9 3 LOGO & LIIKEMERKKI Suomen Jouosiampujain liiton logo koostuu

Lisätiedot

Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.

Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. GRAAFINEN OHJEISTO Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. 2 TUNNUS RAY:N KÄYTTÖÖN JÄRJESTÖJEN JA RAY:N KÄYTTÖÖN

Lisätiedot

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä:

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä: GRAAFINEN OHJEISTO VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE Turun yliopisto perustettiin vuonna 1920 suomalaisten lahjoitusvaroilla. Alusta asti Turun yliopisto on tehnyt työtä koko yhteiskunnan palvelemiseksi.

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 2013

GRAAFINEN OHJEISTO 2013 GRAAFINEN OHJEISTO 2013 GRAAFINEN OHJEISTO 1 Johdanto Kainuun ammattiopiston yhtenäinen graafinen ilme vahvistaa kuvaa laadukkaasta ja luotettavasta toiminnasta ja sitä kautta lisää vetovoimaisuutta ja

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. kesä 2017 / v.1.0

GRAAFINEN OHJEISTO. kesä 2017 / v.1.0 GRAAFINEN OHJEISTO kesä 2017 / v.1.0 JOHDANTO Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus on ohjeistaa Eläinterapeutin visuaalisen ilmeen käyttöä ja määritellä ulkoasua, sekä visuaalista viestiä. Graafisen ohjeistoon

Lisätiedot

LOGON MITTASUHTEET. Pirkan Isännöintikeskus Oy:n logoa voidaan käyttää 4-värisenä tai mustavalkoisena.

LOGON MITTASUHTEET. Pirkan Isännöintikeskus Oy:n logoa voidaan käyttää 4-värisenä tai mustavalkoisena. GRAAFINEN OHJEISTO Pirkan Isännöintikeskus ISA Oy:lle on luotu uusi graafinen linjaus ja ohjeistus tammikuussa 2006, samalla kun yrityksen nimi muuttui ISA-auktorisoinnin yhteydessä. (ISA on Isännöitsijöiden

Lisätiedot

KORVATUNTURI SAVUKOSKI

KORVATUNTURI SAVUKOSKI KORVATUNTURI SAVUKOSKI Graafinen ohjeisto / 1 Sisällysluettelo Logon käyttö 3 Logoversiot 7 Brändivärit 21 Typografia 25 Kuvankäyttötapa 28 / 2 Logon käyttö / 3 Logo ja liikemerkki LIIKEMERKKI koostuu

Lisätiedot

Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia

Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Suunnittelijan sana 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Suunnittelijan sana Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus

Lisätiedot

2 reserviläisliitto.fi

2 reserviläisliitto.fi GRAAFINEN OHJEISTO 2 reserviläisliitto.fi RESERVILÄISLIITON GRAAFINEN OHJEISTO Uudistetun graafisen ilmeen ja logon tarkoituksena on helpottaa yhdistyksen tunnistettavuutta, erottuvuutta ja omalta osaltaan

Lisätiedot

HKL:N UUSI ILME. kuin kehittämis- ja investointihankkeissa.

HKL:N UUSI ILME. kuin kehittämis- ja investointihankkeissa. Graafinen ohjeisto HKL:N UUSI ILME HKL ilme uudistui organisaatiomuutoksen yhteydessä vuoden 2016 alussa. Muutoksen taustalla on halu pysyä mukana metro- ja raitioliikenteen voimakkaassa kasvussa ja laajenemisessa

Lisätiedot

Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti

Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO Selvitystyön raportti Päivitetty 3/2015 GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUS 3 TUNNUKSEN VERSIOT JA KÄYTTÖ 4 VÄRIT 5 GRAAFINEN ELEMENTTI

Lisätiedot

INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO

INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO 11.01.2019 SISÄLLYSLUETTELO Saatesanat...3 01 Tunnus Tunnuksen osat ja versiot...4 Suoja-alueet...5 Alueyhdistysten tunnukset...6 Tunnuksen virheellinen käyttö...7 Musta ja

Lisätiedot

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville.

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville. Graafinen ohjeisto Miten graafisilla sovelluksilla viestitään ja opastetaan? Toimiva graafinen ilme sovelluksineen kiteyttää yrityksen imagon, yhtenäistää yrityskulttuuria ja vapauttaa tärkeitä resursseja

Lisätiedot

G r a a f i n e n o h j e i s t u s

G r a a f i n e n o h j e i s t u s Graafinen ohjeistus Naisten Valmiusliiton graafinen ilme on merkittävä osa yleisölle välittyvästä mielikuvasta. Graafisen ohjeistuksen avulla luodaan huoliteltu ja yhtenäinen ilme, joka antaa Naisten Valmiusliitosta

Lisätiedot

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa hengittäjistä Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa Graafiset ohjeet yhdistyksille Tästä paketista löydät graafisia ohjeita ja neuvoja materiaalien tuottamiseen oman yhdistyksesi

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0

GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0 GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0 THE VOICE The Voice on hyväntuulinen ja positiivinen ystävä jonka elämäntehtävä on viihdyttäminen! The Voicen idea on soittaa uptempoista pop-musiikkia, jota höystetään mielenkiintoisilla

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö.

Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. GRAAFINEN OHJEISTO Graafinen ohjeisto Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. Se tarjoaa työkalut sekä yrityksen sisäiseen brändin kehittämiseen että tavoitteelliseen

Lisätiedot

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tunnus ja värisymboliikka Merkin muoto perustuu lentävään kuukkeliin, joka on Kuusamon metsien onnea tuova seuralainen. Lennon suunta on positiivisesti ylös vasemmalle, joka on kokonaisuutta

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Päivitetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1

Graafinen ohjeisto. Päivitetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1 Graafinen ohjeisto Päivitetty 4.6.2018 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1 Tavoitteena yhtenäinen ja tunnistettava järjestöilme Graafinen ohjeisto antaa ohjeet ja mallit siitä,

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO KEVYT

GRAAFINEN OHJEISTO KEVYT päivitetty 25.6.2015 MESSUJEN GRAAFINEN OHJEISTO KEVYT YLEISET 21 SARKA-MESSUT 4 Messutunnukset 7 Liikemerkki / synty 8 Liikemerkki / ryhmässä 9 Liikemerkki / kuosipinta 1 10 Liikemerkki / kuosipinta 2

Lisätiedot

isto nen ohje aafi Gr 1

isto nen ohje aafi Gr 1 Graafinen ohjeisto 1 Yritystunnus Porin Seudun Matkailu Oy MAISAn yritystunnus muodostuu maisa - tunnuksesta ja Porin Seudun Matkailu Oy -logosta. Yritystunnuksen pyöreät ja vahvat muodot viestivät yrityksen,

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1.0

Graafinen ohjeisto 1.0 Graafinen ohjeisto 1.0 01 01 Peruselementit Logo POP vakuutuksen logo on suunniteltu digitaaliseen ympäristöön ja siksi digitaalinen näkyvyys määrittelee ilmeen. Play-elementti Play-elementti painikkeenomaisena

Lisätiedot

Kanta graafinen ohje. Versio

Kanta graafinen ohje. Versio Kanta graafinen ohje Versio 3.0 17.3.2014 Sisältö Kirjoitusasu Tunnus Värillinen, musta valkoinen, värillisellä taustalla ja pohjalla sekä suoja-alue, mittasuhteet ja kieliversiot Tunnus ja nimi aukikirjoitettuna

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Graafinen ohjeisto

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Graafinen ohjeisto Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Tunnus 3 Tunnuksen suoja-alueet 4 Tunnuksen käyttö 5 Värit 6 7 Kaakkolennokit 8 Sovellukset Käyntikortit 9 Asiakirjapohja

Lisätiedot

MAASEUDUN SIVISTYSLIITON GRAAFINEN OHJEISTO 1.1. Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1

MAASEUDUN SIVISTYSLIITON GRAAFINEN OHJEISTO 1.1. Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1 Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1 Hahmo Design Oy 2.3.2018 Sisällysluettelo Ydinilme MSL:n tunnus 3 Tunnuksen käyttö 4 Tunnusoriginaalitiedostot 5 Värit 6 Typografia 7 2 ydinilme > tunnus

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN. Päivitetty

GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN. Päivitetty GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN Päivitetty 26.1.2018 SISÄLLYS ELEMENTTIEN KÄYTTÖ VIDEOSSA... 3 TEKIJÄNOIKEUDET... 4 TUNNUS... 5 Ei-toivottu käyttö...6 VÄRIMAAILMA... 7 TYPOGRAFIA... 8 KUVAMAAILMA...

Lisätiedot

Ohjeita Skanskan logon ja värien käytöstä

Ohjeita Skanskan logon ja värien käytöstä Ohjeita Skanskan logon ja värien käytöstä Lisätietoja antaa Skanskan Oy:n viestintä, Sari Perento sari.perento@skanska.fi, puh. 020 719 2620 tai Mainostoimisto EastStreet Oy, Kari Rissanen kari.rissanen@eaststreet.fi,

Lisätiedot

Kanta-palvelut graafinen ohje , versio 6.0

Kanta-palvelut graafinen ohje , versio 6.0 Kanta-palvelut graafinen ohje 18.9.2017, versio 6.0 Sisältö Kirjoitusasu Palvelut, taivutus, kieliversiot Tunnus Värillinen, musta valkoinen, värillisellä taustalla ja pohjalla sekä suoja-alue, mittasuhteet

Lisätiedot

Tunnus. Tunnusta käytetään ensisijaisesti valkoisella pohjalla vihreä-mustana. Hyrräkuvio on aina vihreä. Tunnuksen minimileveys on 30 mm.

Tunnus. Tunnusta käytetään ensisijaisesti valkoisella pohjalla vihreä-mustana. Hyrräkuvio on aina vihreä. Tunnuksen minimileveys on 30 mm. Tunnus Tunnusta käytetään ensisijaisesti valkoisella pohjalla vihreä-mustana. Hyrräkuvio on aina vihreä. Tunnuksen minimileveys on 30 mm. Tunnuksen negatiivi-versiota käytetään vain, jos tunnus on pakko

Lisätiedot

Yhtenäinen ja johdonmukainen visuaalinen ilme heijastaa Fennovoiman toiminnan laatua, luotettavuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Yhtenäinen ja johdonmukainen visuaalinen ilme heijastaa Fennovoiman toiminnan laatua, luotettavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Graafinen ohjeisto 2 Johdanto Sisältö Graafinen ohjeisto on apuväline, jota noudattamalla Fennovoiman visuaalisesta ilmeestä rakentuu tunnistettava ja laadullisesti yhtenäinen kokonaisuus. Yhtenäinen ja

Lisätiedot

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0 Esipuhe Tämä kevyt graafinen ohjeisto antaa perusohjeet ABMcompositen visuaalisten elementtien käytöstä markkinointiviestinnässä. Eri viestintätilanteissa harkitusti ja johdonmukaisesti käytetty visuaalinen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Johdanto 3

Sisällysluettelo. 1 Johdanto 3 GRAAFINEN OHJEISTO Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Logon/liikemerkin rakenne 3 2.1 Logon/liikemerkin rakenne 4 markkinointiviestinnässä 2.2 Suoja-alue 4 2.3 Värit ja esitystavat 5 2.4 Värit markkinointiviestinnässä

Lisätiedot

MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO

MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO 2011 Tämä graafinen ohjeisto esittelee Makulihan logon ja sen sovellukset, sekä antaa ohjeet yritysilmeen käyttöön. Ohjeistoa ja sähköisiä originaaleja käytetään

Lisätiedot

Sisällys Yritystunnus...3 Tunnusvärit...4 Typografia...5 Lomakkeisto...6

Sisällys Yritystunnus...3 Tunnusvärit...4 Typografia...5 Lomakkeisto...6 Graafinen ohjeisto Sisällys Yritystunnus...3 Tunnusvärit...4 Typografia...5 Lomakkeisto...6 Yritystunnus Corpon yritystunnusta käytetään aina oheisessa muodossa. Logotekstiä ei saa latoa (kirjoittaa) eikä

Lisätiedot