Voit kirjoittaa vapaasti, mutta toivon, että koskettelet seuraavia teemoja:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Voit kirjoittaa vapaasti, mutta toivon, että koskettelet seuraavia teemoja:"

Transkriptio

1 Materiaalipyyntö KIRJOITA USKONNOSTA PSYKOTERAPIASSA! Itä-Suomen yliopistossa teologian osastolla on käynnistymässä hanke, jossa tutkitaan uskonnollisten mielensisältöjen käsittelyä psykoterapioissa. Itse teen tässä hankkeessa väitöskirjaa. Tutkimukseni kuuluu käytännöllisen teologian alueeseen Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan teologian osastolla. Ohjaajani ovat käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen sekä psykoanalyytikko, pastoraalipsykologian dosentti, TT Matti Hyrck. Psykoterapiakoulutuksen ollessa murrosvaiheessa sen siirryttyä yliopistoihin vuoden 2012 alusta, on merkittävää saada tietoa siitä, miten uskonnollisia aiheita käsitellään psykoterapioissa. Pyydän, että sinä psykoterapeutti-nimikettä käyttämään oikeutettu psykoterapeutti osallistuisit tutkimukseeni kirjoittamalla omista kokemuksistasi psykoterapioiden antajana. Olen kiinnostunut siitä, miten itse psykoterapeuttina tätä aihepiiriä lähestyt, miltä se sinusta itsestäsi tuntuu psykoterapiatyötä tehdessäsi. Voit kirjoittaa vapaasti, mutta toivon, että koskettelet seuraavia teemoja: - Omat ajatuksesi, käsityksesi ja tunteesi, kun potilas ottaa esille uskonnollisia asioita. - Toimintatapasi silloin, kun potilas haluaa tutkia uskonnollista mielensisältöään. - Psykoterapian settingin vaikutukset uskonnollisten asioiden käsittelyyn hoidossa. - Uskonnollisten asioiden käsittely omassa koulutushoidossasi, psykoterapiakoulutuksessasi ja työnohjauksessa. - Toimintatapojesi mahdolliset muutokset asiakkaan uskonnollisten kysymysten käsittelyssä psykoterapeutti-urasi aikana - Uskonnollisuuden ja psykoterapian herättämät kysymykset omassa elämässäsi yleensä. - Hengellisen yhteisön (omasi ja potilaan) ja suomalaisen asenneilmaston vaikutus toimintatapoihisi. Liitä kirjoitukseen taustatiedoiksi ikäsi, sukupuolesi, psykoterapeutiksi valmistumisvuotesi ja koulutusyhteisön nimi, sekä myös pohjakoulutuksesi. Samoin kerro, mikä on psykoterapeuttinen viitekehyksesi. Mikäli voit osallistua myöhemmin myös mahdolliseen haastatteluun, laita mukaan yhteystietosi. Tietoja käsitellään ja säilytetään luottamuksellisesti. Mahdollinen tunnistettavuus poistetaan tulostekstistä. Kerättyä tutkimusmateriaalia voidaan käyttää myös muihin hankkeen tutkimuksiin Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan teologian osastolla, mutta tällöinkään henkilöllisyytesi ei paljastu. Lähetä kirjoituksesi huhtikuun 2013 loppuun mennessä joko sähköisesti: psykoterapeutti.tutkimus@uef.fi tai postitse: Kohmankaari 2 E Tampere. Voit myös kysyä lisätietoja sähköpostitse edellä mainitun osoitteen kautta. Peppi Sievers Itä-Suomen yliopiston teologian jatko-opiskelija, psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, psykoanalyytikko (IFPS), TM, pastori 1

2 Uskonnollisten aiheiden käsittely psykoterapiassa...2 Johdanto...2 Psykoterapia ja hengellisyys...3 Spiritualiteetin sisältöjen integrointi psykoterapiaan...5 Pastoraalipsykologia...6 Psykoterapeuttikoulutus Suomessa ja uskonnolliset aiheet...7 Johtopäätökset...7 Kirjallisuus...8 Uskonnollisten aiheiden käsittely psykoterapiassa Psykoanalyyttisen psykoterapian perusteeseihin kuuluu, että potilas voi puhua ja hänen edellytetäänkin puhuvan vapaasti kaikesta siitä, mitä hänen mielessään liikkuu. Psykoterapeutti tai analyytikko on hänen apunaan tässä hänen mielensisältöjensä jäsentämisessä ja tutkimisessa. Olen toiminut psykoterapeutin työssä noin kaksitoista vuotta, ja kuullut usein hoitoon hakeutuvalta potilaalta kysymyksen: Pystytkö puhumaan myös uskonnollisista asioista? Tämä kysymys on joskus aivan se ensimmäinen, joka minulle puhelimitse tai sähköpostitse esitetään. Kuulen taustalla olevan ihmisen huolen siitä, otanko hänet terapiahuoneessa vastaan aivan kokonaisena, kaikkine niine sisältöineen mitä hänessä on. Vai onko hänen jätettävä jotakin erityistä ja tärkeää terapiahuoneen ulkopuolelle siitä syystä, että minä hänen psykoterapeuttinaan en tällaisten asiasisältöjen tutkimista ja tarkastelua koe omaan alueeseeni kuuluvina tai etten osaa itse niitä käsitellä. Muiden alueiden kysymyksiä, esimerkiksi seksuaalisuuden tai aggressio-problematiikan asioita, ei oman kokemukseni mukaan nosteta samalla tavoin esiin hoitoon hakeutumisen kynnyskysymyksinä. Johdanto Vuonna 2011 Kelan harkinnanvaraista psykoterapiakuntoutusta sai yhteensä työikäistä henkilöä kustannuksen ollessa 28 miljoonaa euroa (kela.fi). Tämän lisäksi lukuisat potilaat maksavat psykoterapiansa itse, ja psykoterapiatyötä tehdään myös julkisella sektorilla, psykiatrian poliklinikoilla ja osastoilla (Valkonen & Henriksson & Tuuliohenriksson & Autti-Rämö 2011, 5 11). Samaan aikaan esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu edelleen 77,2 % ( suomalaisista. Tämän lisäksi Suomessa on miltei tuhat erilaista uskonnollista yhteisöä 2

3 ( Näidenkin lukujen valossa on selvää, että hengellisyys ja oma tapa uskoa tai olla uskomatta ovat merkittäviä jokaiselle. Ateistisen elämänkatsomuksenkin omaksunut henkilö on muodostanut kuvaa siitä, mihin hän ei usko tai mitä hän ei pidä totena. Ihmisen uskonnollisuus tai sen puuttuminen on osa hänen tapaansa elää. Tätä olemisen ulottuvuutta ihminen ilmentää psyykkisen koneistonsa kautta ja avulla. Käytämme samoja psyykkisiä työvälineitä työstäessämme uskonnollisuuttamme kuin esimerkiksi muodostaessamme identiteettiämme. Siten uskonnollisuudenkin alueeseen kuuluu sekä negatiivista että positiivista sisältöä. Toisille uskonto on elämää rakentava ja toisille elämää kuormittava asia. Noam ja Wolf (1993, ) puhuvat uskonnollisen mielensisällön tabu-luonteesta. Tällä he tarkoittavat, että monien on vaikea näitä aiheita lähestyä. Uskonnollisten aiheiden tutkimisen mahdollisuus psykoterapiassa voi kuitenkin olla monille tarpeellista ja he voivat hyötyä siitä. Esimerkiksi mormonivaltaisessa Utahin osavaltiossa Brighamin yliopiston tutkijaryhmä teki meta-analyysin psykoterapiahoidoista, joissa hoitoihin oli integroitu spiritualiteetin alueen eritasoisia interventioita. Analyysissä käsiteltiin 31 tutkimusta vuosilta Meta-analyysin yhtenä tuloksena oli tilastollisesti merkitsevä potilaiden kokema hyöty verrattuna psykoterapiaan, jossa spiritualiteettia ei otettu huomioon. (Smith & Bartz & Richards 2007, 651.) Esittelen tässä katsausartikkelissa viimeiseltä vuosikymmeneltä olevaa, lähinnä amerikkalaista psykodynaamista psykoterapiakirjallisuutta, jossa uskonnollisuus on huomioitu integroidusti psykoterapiahoidoissa sekä alan koulutuksissa ja työnohjauksissa. Pohdin myös, mikä asema näillä tiedoilla ja taidoilla on suomalaisen psykoterapiakoulutuksen ja työnohjauksen näkökulmista. Vaikka kiinnostus ihmisen uskonnollisuuden huomioimiseen psykoterapiassa on kansainvälisesti kasvanut, ei vielä ole suoraa empiiristä tutkimusta siitä, miten psykoterapeutit näitä asioita hoitotyössään lähestyvät. Psykoterapia ja hengellisyys Suomessa psykoanalyyttisten koulutusten sisällöt pohjaavat edelleen paljolti psykoanalyyttisen teorian isän, Sigmund Freudin työhön ja hänen kehittämiinsä teorioihin. Freudin suhde uskontoon ja Jumalaan oli kuitenkin torjuvaa, jopa kielteistä. Freudin elämäkertakirjoittajan Gayn (1996, 28-36) mukaan erityisesti roomalaiskatolisuus tuntui ärsyttäneen tätä juutalaista syntyperää olevaa tiedemiestä, joka kuvasi omaa vakaumustaan juutalaisuudeksi ilman uskontoa. Freud oli kuitenkin samalla tästä aihepiiristä erityisen kiinnostunut ja hän kehitteli teorioitaan uskonnon 3

4 merkityksestä koko aktiivisen työuransa ajan. Freud myös kirjoitti uskonnon psykologiasta viisi kirjaa. 1 Muun muassa ajatus uskonnosta aina henkilön omaan isään liittyvänä ja universaalina neuroosina, siis primitiivisen seksuaalisuuden torjuntana, laajeni niin että Freud lopulta näki uskonnonharjoituksen ytimessä oidipuskompleksin ja isänmurhan sekä isän ruumiin syömisen (Palmer 1997, 18-26). Freud myös katsoi, että tiede ja uskonto ovat ylipäänsä täysin yhteen sovittamattomia. Tämä asia käy selkeästi ilmi muun muassa Freudin kirjeenvaihdosta pappi-psykoanalyytikko ystävänsä Oskar Pfisterin kanssa lokakuussa 1927 (Psycho-Analysis and Faith 1963, ). Freud kirjoittaa Pfisterille kertoakseen tälle etukäteen kirjastaan The future of an Illusion. Freudin ja Pfisterin kirjeenvaihtoon painottuva ystävyys kesti vuosikymmeniä. Miehet keskustelivat myös uskon ja uskonnon sekä psykoanalyysin suhteista, ja siitä mikä kuuluu psykoanalyytikon tehtävään ja mikä ei. Näin jo Freudin aikalaisissa oli psykoanalyysin pioneereja, jotka pohtivat uskonnollisen mielensisällön olemusta ja tutkimisen mielekkyyttä. Millä tavoin suomalaisissa psykoterapiahoidoissa edelleen vaikuttavat nämä psykoanalyysin varhaisen historian uskontokielteiset virtaukset niin, että psykoterapeuttien on vaikea tutkia ja ottaa puheeksi uskonnollisia aiheita samaan tapaan kuin potilaan muuta mielensisältöä? Perustellusti voidaan myös kysyä, riippuuko psykoterapeutin tai analyytikon toimintatavat hoidoissa enemmän hänen psykoterapiakoulutuksensa monista sisällöistä vai hänen henkilökohtaisista käsityksistään uskonnosta ja uskosta. Tässä suhteessa mielenkiintoinen onkin yhdysvaltalaisen Randall Sorensonin (2004, 90-98) tutkimustulos koulutettavien kliinisten psykologien asenteista uskonnollisuutta kohtaan. Hänen tutkimuksensa mukaan koulutettavien asenteet periytyivät enemmän siitä, miten hänen koulutushoitonsa terapeutti oli uskonnollisuuteen suhtautunut kuin lapsuuden perheen asenteista Psykonalyyttisen psykoterapian settingin vaatimukset anonymiteetista, neutraliteetista ja distanssista voivat vaikuttaa siihen, että tätä aluetta on monesti pidetty ongelmallisena. Psykoterapian setting on tarkoitettu mahdollistamaan ja suojaamaan terapeuttinen hoitosuhde. Mielenkiintoinen tarkastelun kohde on se, mikä on psykoterapeutin tulkinta näistä settingin vaatimuksista. 1 Obsessive Act and Religious practices 1907, Totem and Taboo 1913, The Future of an Illusion 1927, Civilization and its Discontents 1930 ja Moses and Monotheism

5 Spiritualiteetin sisältöjen integrointi psykoterapiaan Ana-Maria Rizzutto - Yhdysvaltoihin kotiutunut argentiinalainen lääkäri ja psykoanalyytikko - on ensimmäisiä, joka kiinnostui ihmisen jumalakuvien muotoutumisesta, ja alkoi pitää tärkeänä uskonnollisuuden kehittymisen huomioon ottamista hoidoissa jo 1970-luvulla. Rizzutto kirjoittaa, että Freud teki itsestään tarkoituksellisesti tai tarkoittamattaan vahvan mallin tuleville psykoanalyytikkopolville siinä, ettei kypsän ihmisen enää kuuluisi tarvita uskontoa. Rizzutton (1979,4) mukaan tulevat analyytikot ovat näin joutuneet jättämään uskontonsa instituuttinsa ulkopuolelle. Jos he eivät ole siihen pystyneet, he ovat dissosioineet uskonsa koulutuksestaan ja työstään psykonalyytikoina saaden aikaan surullisen tilanteen, jota he ovat sitten käytännön työssään vieneet eteenpäin potilailleen ja tuleville analyytikkopolville. Psykoanalyyttisissa psykoterapioissa on viime vuosikymmeninä yhä enemmän alettu kansainvälisesti kiinnittää huomiota myös uskonnollisten asioiden käsittelyn mahdollisuuteen hoidoissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on julkaistu aihepiiristä useampia psykoterapeuteille tarkoitettuja opaskirjoja, muun muassa: Griffith & Griffith: Encountering the Sacred in Psychotherapy 2002, Kenneth Pargament: Spiritually integrated psychotherapy 2007, David R. Matteson: Exploring the spiritual; Paths for Counselors and Psychotherapists 2008 ja Spirituality and the therapeutic process A comprehensive resource from intake to termination Näissä kirjoissa korostetaan psykoterapeutin oman spiritualiteetin työstämisen tärkeyttä ja toisena tärkeänä teemana näiden aiheiden käsittelyä psykoterapeuttikoulutuksissa. Esimerkiksi David Matteson on psykoterapeutti ja pappi, joka pohtii kirjassaan spiritualiteettia hyvin monelta eri näkökannalta. Hän esittää ideaaliksi multikulturaalisesti eettisen psykoterapeutin, joka kykenee avarakatseisesti olemaan potilaansa käytössä tämän hoitoprosessissa. Mattesonin mukaan tämä on mahdollista, mikäli terapeutti keskittyy enemmän prosessin kulkuun kuin sen sisältöön. (2008, ) Tutkimuksellisesti olisi mielenkiintoista selvittää, onko tämä kasvanut mielenkiinto uskonnollisuuden käsittelyyn yhteydessä siihen, että psykoterapeutit/analyytikot muidenkin alueiden osalta nykyisin korostavat hoitovuorovaikutuksen oman osuutensa tarkastelua, vastatransferenssityöskentelyä. Psykoterapeutin mieli on hänen tärkein työkalunsa ja sen avaramielinen ja avoin tutkiminen on avainasemassa hänen työssään. Kaikki se, mitä potilas herättää psykoterapeutin mielessä, tulisi olla sellaista, jota hän voisi itsessään tutkia. Jos psykoterapeutti kategorisesti kieltää tietoisesti tai tietämättään potilaan uskonnollisen puheen ja sen tutkinnan, sillä on vastineensa psykoterapeutin mielessä. 5

6 Pastoraalipsykologia Teologiassa pastoraalipsykologinen ajattelutapa on viimeisen vuosisadan aikana noussut yhä enemmän esiin jopa maailmanlaajuisena liikkeenä. Pastoraalipsykologian juuret ovat 1930-luvun Yhdysvalloissa, jossa Anton T. Boisen oli mielisairaalan potilaana ja siellä koki pappien kyllä tietävän paljon uskonnosta, mutta heiltä puuttui kyky keskustella potilaiden kanssa. Boisen otti elämäntehtäväkseen auttaa pappeja parempaan ihmistuntemukseen. (Kettunen 1994, 14.) Euroopassa niin sanottu pastoraalilääketiede yhdisteli psykologiaa, psykiatriaa ja psykosomatiikkaa jo 1800-luvun lopussa. Freud ja Oskar Pfister toivat Euroopassa pastoraalipsykologiaan psykoanalyyttisiä elementtejä. (Schafenberg, 2000, ja ) Pastoraalipsykologian ytimessä on yritys hahmottaa psykologiaa ja teologiaa niin, että ne nähdään yhteenkuuluvina, mutta ei toisiinsa sekaantuvina erilaisina tulokulmina ihmiseen (Scharfenberg 2000, 17-21). Näin ihmisen hengelliset kysymykset ovat aina myös psykologisia, tai ihminen esittää ja demonstroi hengelliset kysymyksensä aina omalla tavallaan psyykkisen koneistonsa kautta. Pastoraalipsykologia on kiinnostunut Jumalan ja ihmisen suhteessa siitä, mitä tapahtuu tämän suhteen ihmisenpuoleisessa päässä (Kettunen 2003, 371). Tällä ei sinänsä oteta mitään kantaa Jumalan olemassaoloon tai Jumalan toimintaan ihmisessä. Pastoraalipsykologiassa voidaan uskon ja vakaumusten ohitse tarkastella ja tutkia sitä, miten ihminen näkee maailman omalla erityislaatuisella tavallaan. Se on ala, joka liikkuu aina immanentin alueella ja tarkastelee sitä, miten ihminen kokee Jumalan, transendenssin. Immanentin ja transendenssin raja on kiinnostanut myös psykoanalyytikoita erityisesti Jumalakonseptin ja sen muotoutumisen kannalta tämän suhteen ihmisenpuoleisessa päässä. W.W. Meissner (2009, 225), lääkäri, psykoanalyytikko ja jesuiittateologi, on koostanut erilaisia ajatuksia tästä aihepiiristä ja kiteyttää ne seuraavasti: Psykoanalyysi on kiinnostunut ainoastaan Jumalakonseptin sisäisestä psyykkisestä realiteetista, ei sen ulkoisesta todellisuudesta; uskomuksen psykologiasta, eikä sen asemasta todellisuudessa. Tässä mielessä voidaan ajatella pastoraalipsykologian ja psykoanalyysin toimivan saman periaatteen alaisena. Suomessa Therapeia-säätiön koulutusanalyytikko, teologi ja pastoraalipsykologian dosentti Matti Hyrck (2003, 31 33) on kehittänyt pastoraalipsykologisen suhteessaolon perusmielikuvien teorian, joka selittää ihmisen jumalakuvia, sitä miten ihminen elää suhteessa Jumalaan. Hyrck havaitsi kliinisessä työssään, että henkilön kokemus ja mielikuva Jumalasta ja hänen kokemuksensa ihmissuhteista, ovat varsin usein vahvasti sidoksissa toisiinsa. 6

7 Psykoterapeuttikoulutus Suomessa ja uskonnolliset aiheet Psykoterapeuttikoulutus on Suomessa siirtynyt yliopistojen täydennyskoulutukseksi vuoden 2012 alusta alkaen (Sosiaali- ja terveysministeriön muistio ). Siirtymään on ollut yhtenä syynä psykoterapeuttikoulutuksien laadun valvonta ja yhtenäistäminen. Psykoterapeuttikoulutus on näin meillä murrosvaiheessa, ja ehkä vaikuttamisen mahdollisuudet koulutuksien sisältöjen suunnitteluun ja uudistamiseen ovat aiempaa suuremmat. Olen vakuuttunut siitä, että kaikilla psykoterapeuteiksi ja/tai psykoanalyytikoiksi kouluttautuvilla on halu ja tarve tutkia ja nähdä sekä itsensä että potilaansa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kaikkine puolineen. Uskonnollisessa mielensisällössä on kuitenkin jotain erityistä, joka tekee siitä vaikean lähestyä. Tämä alue on säilyttänyt tabu-luonnettaan ajassa, jossa esimerkiksi seksuaalisuus ja aggressioproblematiikka ovat jo hyvin helposti lähestyttäviä sekä julkisissa että yksityisissä keskusteluissa. Ihmisen kehitys hengellisenä olentona on kuitenkin myös yksi ihmisen ulottuvuus. Ateistisenkin maailmankuvan omaksunut ihminen on muodostanut kuvaa siitä, mihin hän ei usko tai minkä kanssa hän ei halua olla suhteessa. Psykoterapiahoidoissa olisi tärkeää antaa potilaalle tilaa ja mahdollisuus tuoda esiin myös kasvuaan, kehitystään, pulmiaan ja kysymyksiään hengellisyydestään, mikäli hän kokee siihen tarvetta. Suomessa on tehty pioneerityötä sellaisten psykoterapiaopintojen kanssa, joihin on yhdistetty pastoraalipsykologisia opintoja. Therapeia-säätiön koulutuskeskus ja Itä-Suomen yliopisto (käytännöllinen teologia ja täydennyskoulutuskeskus) lähtivät yhteistyössä tähän hankkeeseen ensimmäisen kerran Toukokuussa 2012 päättyi toisen tällaisen psykoterapeuttikoulutuksen teoriajakso. Johtopäätökset Psykoanalyyttisessa psykoterapiassa on viime vuosikymmeninä oivallettu, että uskonnolliset mielensisällöt ovat ihmisille tärkeitä ja niitäkin tulisi psykoterapiassa voida tutkia ja niistä puhua samansävyisesti kuin muusta mielensisällöstä. Tämän aihepiirin yhdysvaltalaisissa ohjekirjoissa on jopa ohjelmia varsin selkeistä potilaan kirkkokunnan tai uskontokunnan mukaisista hengellisistä interventioista esimerkiksi rukouksen, tekstiehdotusten tai meditaatioharjoitusten alueella. Psykodynaamisen psykoterapian näkökulmasta tällaisia suoria interventioita voidaan pitää ongelmallisina, koska potilas on aina se, joka määrittelee puheenaiheen, eikä yleensäkään tehdä 2 Ensimmäinen psykoterapiakoulutus, jossa oli pastoraalipsykologisia opintoja, järjestettiin Opintojen alkamisesta tiedottaa Joensuun yliopiston lehdistötiedotus

8 suosituksia siitä, mitä potilaan tulisi lukea tai tehdä. Tästä huolimatta voidaan perustellusti kysyä, miten tätä mielensisältöä relevantisti tutkitaan psykodynaamisessa psykoterapiassa. Psykoanalyyttisen psykoterapiahoidon yhtenä tärkeänä tehtävänä on pidetty, että potilas saisi mahdollisuuden tuoda esiin kaikkea mahdollista mielensisältöään. Uskonnollista materiaalia ja sisältöä potilas voi käyttää myös defensiivisesti tai voi olla olemassa sellaista uskonnollisuutta, joka vääristää hänen elämäänsä. Psykoterapeutilla on kuitenkin ihannetilanteessa mahdollisuus ja kyky tutkia potilaansa uskonnollista mielenmaisemaa sen positiivisine ja negatiivisine vaikutuksineen kuten muutakin mielensisältöä. Brasilialainen psykoanalyytikko Odilon de Mello Franco (1998, 120) kuvailee leikillisesti analyytikon uskonnollisuutta verraten tätä siihen, ettei psykoanalyytikon tarvitse myöskään olla itse sukupuoleton voidakseen tutkia puolueettomasti potilaansa seksuaalisuuden materiaalia. Väitöskirjatutkimuksessani, johon alla olevalla kyselyllä kerään materiaalia, tutkin niitä ilmiöitä, joita psykoterapeutit mieltävät esteiksi tai vaikeuksiksi potilaidensa uskonnollisen mielensisällön tutkimisessa. Tutkimusalue on merkittävä Suomessa juuri tällä hetkellä siksi, että koko psykoterapeuttikoulutus on murroksessa sen siirryttyä yliopistojen vastuulle vuoden 2012 alusta. Tässä yhteydessä koulutuksen sisältöjä mietitään ja uudistetaan. Kaiken yliopistollisen koulutuksen tulisi perustua tutkimukseen. Siksi on tärkeää selvittää, millaisia ovat psykoterapeuttien kokemukset ja tarpeet uskonnollisen materiaalin käsittelemisestä psykoterapioissa. Kirjallisuus Gay, Peter (1996). Freud. Keuruu: Otava. De Mello Franco, Odilon (1998). Religious experience and Psychoanalysis: From man-as-god to man-with-god. - International Journal of Psychoanalysis. 79: Griffith, James L. & Griffith, Melissa Elliott (2002). Encountering the Sacred in Psychotherapy. How to talk with people about their spiritual lives. New York: The Guilford Press. Hyrck, Matti (2003). Ihmismieli ja Jumala psykoanalyysin näkökulmasta. Helsinki: Kirjapaja. Joensuun yliopiston lehdistötiedote Internet-sivuilla (2004): Pastoraalipsykologisen erityistason psykoterapiakoulutus alkoi. (Luettu ). Kansaneläkelaitoksen internet-sivut: (Luettu ). 8

9 Kettunen, Paavo (1994). Mitä pastoraalipsykologia on. Pastoraalipsykologia ja suomalainen konteksti. - Sielunhoidon aikakauskirja 7. Helsinki: Hakapaino Kettunen, Paavo (2003). Hengellinen kokemus ja ihmisen kokonaisvaltaisuus. - Spiritualiteetin käsikirja. Toim. Seppo Häyrynen, Heikki Kotila ja Osmo Vatanen. Helsinki: Kirjapaja Matteson, David R. (2008). Exploring the spiritual; Paths for Counselors and Psychotherapists. New York: Routledge. Meissner, W.W. (2009). The God Guestion in Psychoanalysis. - Psychoanalytic Psychology American Psychological Association, 26 (2) Noam, Gil & Wolf, Maryanne (1993). Psychology and spirituality: Forging a new realtionship. - Exploring Sacred Landscapes, Ed. M. Randour. New York: Columbia University Press. Palmer, Michael (1997). Totem and taboo. - Freud and Jung on religion. London: Routledge Psychoanalysis and faith: The Letters of Sigmund Freud & Oskar Pfister (1963). New York: Basic Books. Pargament, Kenneth I. (2007). Spiritually integrated psychotherapy. Understanding and Addressing the Sacred. New York: The Guilford Press. Scharfenberg, Joachim (2000). Johdatus pastoraalipsykologiaan. Helsingin yliopisto, käytännöllisen teologian laitoksen julkaisuja 98. Helsinki. Smith, Timothy B & Bartz, Jeremy & Richards, Scott (2007). Outcomes of religious and spiritual adaptations to psychotherapy: A meta-analytic review. - Psychotherapy Research, 17 (6) Spirituality and the therapeutic process A comprehensive resource from intake to termination. Edited by Jamie D. Aten and Mark M. Leach. Washington DC: American psychological association. Sorenson, Randall L. (2004). Minding Spirituality. Hillsdale, NJ: The analytic Press. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon internetsivut: (Luettu ). Uskonnot Suomessa on Kirkon tutkimuskeskuksen yhdessä Uusien uskonnollisten liikkeiden tutkijaverkosto USVA ry:n kanssa tekemä hanke. Hankkeen internetsivut: (Luettu ). Valkonen, Jukka & Henriksson Mikko & Tuuliohenriksson Annamari & Autti-Rämö Ilona. (2011). Eri sektorit psykoterapiapalvelujen tuottajina. - Kuntoutus 3,

Perimmäisten kysymysten äärellä sairaalasielunhoidon etiikka ja käytäntö. Tampere

Perimmäisten kysymysten äärellä sairaalasielunhoidon etiikka ja käytäntö. Tampere Perimmäisten kysymysten äärellä sairaalasielunhoidon etiikka ja käytäntö Tampere 14.11.2017 Hengelliset kysymykset potilastyössä ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen Peppi Sievers Lääketieteen lisensiaatti

Lisätiedot

TEOLOGIAN PERUSTEOKSIA

TEOLOGIAN PERUSTEOKSIA TEOLOGIAN PERUSTEOKSIA Eksegetiikka (Raamatun selitysoppi) Yleisesityksiä, lähteitä ja metodikysymyksiä Kuula, Nissinen & Riekkinen, Johdatus Raamattuun (Kirjapaja 2003). Sollamo (toim.) Qumranin kirjasto

Lisätiedot

Käyttäytymistieteiden laitos

Käyttäytymistieteiden laitos HELSINGIN YLIOPISTO PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS AIKUISTEN PSYKOANALYYTTIKKO-PSYKOTERAPEUTTI SEKÄ PSYKOTERAPEUTTIKOULUTTAJAKOULUTUSOHJELMA 138 OP, 2016 2021 Psykologia Käyttäytymistieteiden laitos Käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

Heikki Salomaa. Soveltavien opintojen orientaatiojakson työelämäseminaari

Heikki Salomaa. Soveltavien opintojen orientaatiojakson työelämäseminaari Heikki Salomaa Soveltavien opintojen orientaatiojakson työelämäseminaari Intensiivijakson yhteiset osiot TYÖELÄMÄSEMINAARI Opettaja yliopistonlehtori Heikki Salomaa (8 t) To 5.9. klo 12.15 13.45 AT102

Lisätiedot

Therapeia-säätiön työnohjaajakoulutus psykoterapeuteille ja psykoanalyytikoille, 2,5 vuotta (60 op)

Therapeia-säätiön työnohjaajakoulutus psykoterapeuteille ja psykoanalyytikoille, 2,5 vuotta (60 op) Therapeia-säätiön työnohjaajakoulutus psykoterapeuteille ja psykoanalyytikoille, 2,5 vuotta (60 op) Työnohjaajakoulutuksen tavoitteet: Opiskelija saa tiedolliset, taidolliset ja asenteelliset jatkuvan

Lisätiedot

Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle

Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle Perehdytyspäivä 7.6.2016 Satu Valkonen Sairaalapastori, työnohjaaja Uskonnonvapauslaki O Uskonnonvapaus

Lisätiedot

Thanatos ELÄMÄN KIPEIN KOKEMUS. ISSN , vol. 1 2/2012 Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura

Thanatos ELÄMÄN KIPEIN KOKEMUS. ISSN , vol. 1 2/2012 Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura Thanatos ISSN 2242-6280, vol. 1 2/2012 Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura ELÄMÄN KIPEIN KOKEMUS Suvi Saarelainen Koskela, Harri (2011) Lapseni elää aina sydämessäni. Lapsen menetyksen merkitys vanhemman

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS Sydäntukihoitajien alueellinen koulutuspäivä 11.01.2016 Silvennoinen Tiina Seksuaaliterapeutti- ja neuvoja SEKSUAALISUUS - Mitä se on? * Seksuaalisuus liittyy kiinteästi ihmisen

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT TAUSTA PSYKOANALYYTTINEN AIKUISTEN YKSILÖPSYKOTERAPIA JA KOULUTUKSEN TAVOITE

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT TAUSTA PSYKOANALYYTTINEN AIKUISTEN YKSILÖPSYKOTERAPIA JA KOULUTUKSEN TAVOITE HELSINGIN YLIOPISTO PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS PSYKOANALYYTTINEN AIKUISTEN YKSILÖPSYKOTERAPIAN KOULUTUSOHJELMA 76 OP, 2013-2016 Psykologia Käyttäytymistieteiden laitos Käyttäytymistieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

Heikki Salomaa 10.12.2013. Minustako auttajaksi?

Heikki Salomaa 10.12.2013. Minustako auttajaksi? Heikki Salomaa 10.12.2013 Minustako auttajaksi? Älä pakene. Täältä ei voi paeta. Tämä on maailma. Me olemme maailmassa. Heaven, that s so simple! Merkitysten etsintä Tieteen filosofian peruskysymykset

Lisätiedot

Lyhyet kurssikuvaukset

Lyhyet kurssikuvaukset Uskonto, evankelis-luterilainen Pakolliset 1-2, syventävät 3-6, soveltava 7 Kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä. UE01 Uskonto ilmiönä kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin jäljillä

Lisätiedot

Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin

Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin Kaikki Nainen Mies 1 Raportti ISSP 2018 kyselystä / Kirkon tutkimuskeskus Julkaisuvapaa 13.3.2019 klo 7.00. Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin Suomalaisten uskonnollisuutta kartoittaneesta

Lisätiedot

ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA

ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA SEKSUAALISUUDEN SUUNTAUTUMINEN, 90 OP AIKA JA PAIKKA 22.10.2009 joulukuu 2012, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointiyksikkö, Piippukatu 3 / Keskussairaalantie

Lisätiedot

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 1) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SUKUPUOLISENA? 2) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SEKSUAALISENA?

Lisätiedot

Kognitiivis-analyyttisen psykoterapiayhdistys ry:n koulutuskriteerit ennen 1.1.2012 alkaneissa koulutuksissa (20.06. 2012 muokattu versio)

Kognitiivis-analyyttisen psykoterapiayhdistys ry:n koulutuskriteerit ennen 1.1.2012 alkaneissa koulutuksissa (20.06. 2012 muokattu versio) 1 Kognitiivis-analyyttisen psykoterapiayhdistys ry:n koulutuskriteerit ennen 1.1.2012 alkaneissa koulutuksissa (20.06. 2012 muokattu versio) KOGNITIIVIS-ANALYYTTISEN PSYKOTERAPIAN KOULUTUS Kognitiivis-analyyttinen

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA Hyvät harjoittelunohjaajat, Åbo Akademin psykologian ja logopedian laitos (IPL) työskentelee projektin parissa, jonka tavoitteena

Lisätiedot

5.12 Elämänkatsomustieto

5.12 Elämänkatsomustieto 5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT TAUSTA PSYKOANALYYTTINEN AIKUISTEN YKSILÖPSYKOTERAPIA JA KOULUTUKSEN TAVOITE VALINTAPERUSTEET

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT TAUSTA PSYKOANALYYTTINEN AIKUISTEN YKSILÖPSYKOTERAPIA JA KOULUTUKSEN TAVOITE VALINTAPERUSTEET HELSINGIN YLIOPISTO PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS PSYKOANALYYTTINEN AIKUISTEN YKSILÖPSYKOTERAPIAN KOULUTUSOHJELMA 76 OP, 2015-2019 Psykologia Käyttäytymistieteiden laitos Käyttäytymistieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Maahanmuuton psykodynamiikasta. Leo Ray, 2008 (author s permission granted)

Maahanmuuton psykodynamiikasta. Leo Ray, 2008 (author s permission granted) 1 Maahanmuuton psykodynamiikasta Leo Ray, 2008 (author s permission granted) 2 I Identiteetin vastavuoroisuuden psykodynamiikka Tietoinen ja tiedostamaton minuus 3 Libido Self-preservation Attachment Past

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011 1 RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Pirttirannan päiväkoti Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Peltopuiston päiväkoti Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Oulaisten

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Psykoterapian asema terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Juha Holma

Psykoterapian asema terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Juha Holma Psykoterapian asema terveydenhuollon palvelujärjestelmässä Juha Holma 16.12.2015 Psykoterapia Psykoterapia on tavoitteellista, mielenterveyden ongelman tai häiriön poistamiseen tai lieventämiseen tähtäävää

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset

Lisätiedot

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS. 10.9.2015. Terveystie 1, Auditorio. Vaikuttavuus tutkimusten valossa

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS. 10.9.2015. Terveystie 1, Auditorio. Vaikuttavuus tutkimusten valossa Psykodynaamisen terapian keskeiset periaatteet ja riippuvuudesta toipumista edistävät tekijät Vaikuttavuus tutkimusten valossa Psykodynaamisessa tai psykoanalyyttisessa terapiassa vaikuttavat tekijät:

Lisätiedot

Sielunhoidon kliininen koulutus ja potilaan kokonaisvaltainen hoito - hanke

Sielunhoidon kliininen koulutus ja potilaan kokonaisvaltainen hoito - hanke Sielunhoidon kliininen koulutus ja potilaan kokonaisvaltainen hoito - hanke Kari Ruotsalainen 5.11.2008 Taustaa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyvät uudeksi Itä-Suomen yliopistoksi vuoden 2010 alusta

Lisätiedot

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista YTM, suunnittelija Sanna Lähteinen Sosnet, Valtakunnallinen

Lisätiedot

Schulcurriculum Ethik

Schulcurriculum Ethik Schulcurriculum Ethik Klassen 10 bis 12 (Achtung: Lehrplan ist in finnischer Sprache verfasst, da Ethik in Klasse 10 bis 12 auf Finnisch unterrichtet wird.) Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100

Lisätiedot

Helsinki 26.5.2009. Sosiaali- ja terveysministeriö Meritullinkatu 8, Helsinki Kirjaamo PL 33 00023 Valtioneuvosto kirjaamo.stm@stm.

Helsinki 26.5.2009. Sosiaali- ja terveysministeriö Meritullinkatu 8, Helsinki Kirjaamo PL 33 00023 Valtioneuvosto kirjaamo.stm@stm. Sosiaali- ja terveysministeriö Meritullinkatu 8, Helsinki Kirjaamo PL 33 00023 Valtioneuvosto kirjaamo.stm@stm.fi Helsinki 26.5.2009 Lausunto Terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvottelukunnan esityksestä

Lisätiedot

Outi Maria Hietanen (o.s. Kemppainen) Psykologian lisensiaatti Tampereen yliopisto 22.8.2007

Outi Maria Hietanen (o.s. Kemppainen) Psykologian lisensiaatti Tampereen yliopisto 22.8.2007 ANSIOLUETTELO 16.8.2015 HENKILÖTIEDOT Nimi Outi Maria Hietanen (o.s. Kemppainen) KOULUTUS Psykologian lisensiaatti Tampereen yliopisto 22.8.2007 Psykologian maisteri Jyväskylän yliopisto 28.1.1999 Sivuaineet:

Lisätiedot

Lataa Psykoterapiat. Lataa

Lataa Psykoterapiat. Lataa Lataa Psykoterapiat Lataa ISBN: 9789516565197 Sivumäärä: 428 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.70 Mb Psykoterapiat on ainutlaatuinen yleisesitys Suomessa käytössä olevista psykoterapiasuuntauksista ja

Lisätiedot

TERAPIA MERKITYSTYÖNÄ MISTÄ RAKENTUU AUTTAVA KESKUSTELU? Jarl Wahlström Jyväskylän yliopiston psykologian laitos

TERAPIA MERKITYSTYÖNÄ MISTÄ RAKENTUU AUTTAVA KESKUSTELU? Jarl Wahlström Jyväskylän yliopiston psykologian laitos TERAPIA MERKITYSTYÖNÄ MISTÄ RAKENTUU AUTTAVA KESKUSTELU? Jarl Wahlström Jyväskylän yliopiston psykologian laitos Psykoterapiakeskustelujen tutkimus Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella 1 Laitoksen

Lisätiedot

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali Etiikan teoriat Katse s. 133-149 etiikka = 1) moraalin ja moraalikäsitysten tutkimista 2) tavat perustella sitä, mikä on moraalisesti hyvää tai oikein ja pahaa tai väärin arkikielessä etiikka on lähes

Lisätiedot

Psykoanalyysi ja psykoterapia - yhtäläisyydet ja erot. Psykoanalyyttinen kesäkoulu 2017 Leena Jaakkola psykiatrian erikoislääkäri psykoanalyytikko

Psykoanalyysi ja psykoterapia - yhtäläisyydet ja erot. Psykoanalyyttinen kesäkoulu 2017 Leena Jaakkola psykiatrian erikoislääkäri psykoanalyytikko Psykoanalyysi ja psykoterapia - yhtäläisyydet ja erot Psykoanalyyttinen kesäkoulu 2017 Leena Jaakkola psykiatrian erikoislääkäri psykoanalyytikko Esityksen sisältö Psykoterapian taustateoriat Psykoanalyysi

Lisätiedot

Kuntoutuksen tavoite. Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta:

Kuntoutuksen tavoite. Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta: PSYKOTERAPIAT Kuntoutuksen tavoite Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta: Hoidon tarpeen taustalla usein kehitysvuosien ylivoimaiset, traumaattiset kokemukset, ajankohtaiset menetykset tai muut ylivoimaiset

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen Aija Paakkunainen 1

Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen Aija Paakkunainen 1 Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen 3.12.2015 Aija Paakkunainen 1 Tunnista hallitsevat uskomukset ja tunnelukkosi Väärät uskomukset: itsestä, työstä, parisuhteesta, onnellisuudesta Uskomus

Lisätiedot

Lataa Normaaliudesta ja muista mielenhäiriöistä - Paul Verhaeghe. Lataa

Lataa Normaaliudesta ja muista mielenhäiriöistä - Paul Verhaeghe. Lataa Lataa Normaaliudesta ja muista mielenhäiriöistä - Paul Verhaeghe Lataa Kirjailija: Paul Verhaeghe ISBN: 9789525538199 Sivumäärä: 578 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 13.07 Mb Normaaliudesta ja muista mielenhäiriöistä

Lisätiedot

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi USKONTO Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

68 Kahden täyttämättä olevan sairaalapapin viran lakkauttaminen

68 Kahden täyttämättä olevan sairaalapapin viran lakkauttaminen 51/2015 68 Kahden täyttämättä olevan sairaalapapin viran lakkauttaminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää lakkauttaa kaksi täyttämättä olevaa sairaalapapin virkaa. Käsittely Asiasta käytettiin

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

Kuusi virheellistä käsitystä kirjoittamisesta (Boice, 1990)

Kuusi virheellistä käsitystä kirjoittamisesta (Boice, 1990) Kuusi virheellistä käsitystä kirjoittamisesta (Boice, 1990) Hyvät kirjoittajat eivät näytä tekstiään muille ennen kuin se on lopullinen ja täydellinen. Hyvät kirjoittajat eivät aloita kirjoittamista ennen

Lisätiedot

Miten pääsen alkuun?

Miten pääsen alkuun? 26.11.14 Miten pääsen alkuun? LL Markku Lehikoinen 27.11.2014 Sidonnaisuudet: HY, Akateeminen terveyskeskus ja Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto, Töölön ta Osa-aikaisen tutkijan arki Aikataulut uusiksi

Lisätiedot

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI VTT/ Sosiologi Hanna Vilkka Opetusmenetelmät ja opetuksen arviointi -seminaari/ Turun kesäyliopisto 11.12.2010 RAKENTEISTA TOIMIJAAN Oma kasvu merkityksissä,

Lisätiedot

Naturalistinen ihmiskäsitys

Naturalistinen ihmiskäsitys IHMISKÄSITYKSET Naturalistinen ihmiskäsitys Ihminen on olento, joka ei poikkea kovin paljon eläimistä: ajattelulle ja toiminnalle on olemassa aina jokin syy, joka voidaan saada selville. Ihminen ei ole

Lisätiedot

Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos

Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos Uskontotiede Kuolema oman elämän keskellä ja omien arvojen mukaisesti Ars moriendi; kuolemisen taito? Monikulttuurisuuden haasteet: islam ja buddhalaisuus

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

Lataa Leikki ja leikillisyys potentiaalisessa tilassa - Ritva Lintu. Lataa

Lataa Leikki ja leikillisyys potentiaalisessa tilassa - Ritva Lintu. Lataa Lataa Leikki ja leikillisyys potentiaalisessa tilassa - Ritva Lintu Lataa Kirjailija: Ritva Lintu ISBN: 9789525519273 Sivumäärä: 48 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.20 Mb Ritva Lintu tarkastelee analyytikon

Lisätiedot

Perheen vuorovaikutuksen näkökulma

Perheen vuorovaikutuksen näkökulma Kuulemistilaisuus ja seminaari lasten sosiaalisen ja tunne-elämän kehityksen ja sen ongelmien arvioinnista psykologin työssä 30.1.2013, klo 10.00 16.00 Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Kruununhaka, Helsinki

Lisätiedot

Vainon uhri vai vieraannuttaja?

Vainon uhri vai vieraannuttaja? Vainon uhri vai vieraannuttaja? Helinä Häkkänen-Nyholm, PsT, dosentti, psykoterapeutti PsyJuridica Oy, HY, UEF VARJO-hankkeen 4. seminaari 27.1.2015 Oulussa Lapsen vieraannuttaminen vanhemmasta - määritelmä

Lisätiedot

Helsingin Psykoterapiayhdistys ry Helsingfors Psykoterapiförening rf

Helsingin Psykoterapiayhdistys ry Helsingfors Psykoterapiförening rf Helsingin Psykoterapiayhdistys ry Helsingfors Psykoterapiförening rf KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2015 Helsingin Psykoterapiayhdistys pidättää oikeuden muutoksiin. Tarkemmat ohjelmat, osallistumismaksut ja

Lisätiedot

FILOSOFISIA NÄKÖKULMIA PSYKOTERAPIAN ETIIKKAAN

FILOSOFISIA NÄKÖKULMIA PSYKOTERAPIAN ETIIKKAAN FILOSOFISIA NÄKÖKULMIA PSYKOTERAPIAN ETIIKKAAN Uskallus kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä 25.3.2013 Päivi Kangas Ammattien filosofinen perusta ammatit ovat yhteiskunnan oikeuttamia ammatit ovat olemassa

Lisätiedot

KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE

KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE HENGELLINEN NÄKÖKULMA SAATTOHOIDOSSA Harri Heinonen Sairaalapappi, työnohjaaja TYKS ja Karinakoti www.harriheinonen.fi TEHOAA KAIKKIIN

Lisätiedot

Lataa Poika ja tammipelilauta - Donal Joseph Cotter. Lataa

Lataa Poika ja tammipelilauta - Donal Joseph Cotter. Lataa Lataa Poika ja tammipelilauta - Donal Joseph Cotter Lataa Kirjailija: Donal Joseph Cotter ISBN: 9789525718720 Sivumäärä: 107 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 23.00 Mb Tämä kirja on kertomus vain muutamia

Lisätiedot

Lataa Kehittyvä ihmiskuva ja tiede - Peter Heusser. Lataa

Lataa Kehittyvä ihmiskuva ja tiede - Peter Heusser. Lataa Lataa Kehittyvä ihmiskuva ja tiede - Peter Heusser Lataa Kirjailija: Peter Heusser ISBN: 9789526853925 Sivumäärä: 422 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.88 Mb Peter Heusser on lääketieteen professori ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 1 EFPP European Federation for Psychoanalytic Psychotherapy in the Public Sector Suomen kansallinen verkosto ry EFPP Suomen kansallinen verkosto ry Finlands nationella nätverk rf on psykoanalyyttista psykoterapeuttikoulutusta

Lisätiedot

Suomen nuorisopsykiatrinen yhdistys ry:n lausunto luonnoksesta ohjeeksi terveyden- ja sairaanhoidon arvonlisäverotuksesta

Suomen nuorisopsykiatrinen yhdistys ry:n lausunto luonnoksesta ohjeeksi terveyden- ja sairaanhoidon arvonlisäverotuksesta Verohallinto PL 325, 00052 VERO 14.11. 2013 Verohallinnon yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö kati.tamminen@vero.fi Suomen nuorisopsykiatrinen yhdistys ry:n lausunto luonnoksesta ohjeeksi terveyden-

Lisätiedot

Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla

Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla Child in the City konferenssi Firenzessä 27.-29. lokakuuta, 2010 Saija Turunen ja Kirsi Nousiainen Taustaa Child in the City 2010 konferenssin tavoitteena oli rohkaista

Lisätiedot

Psykoterapiakoulutusyhteisöt yliopiston resurssina ja yhteistyö. EFPP 30.9.2011 Helsinki Jukka Aaltonen

Psykoterapiakoulutusyhteisöt yliopiston resurssina ja yhteistyö. EFPP 30.9.2011 Helsinki Jukka Aaltonen Psykoterapiakoulutusyhteisöt yliopiston resurssina ja yhteistyö EFPP 30.9.2011 Helsinki Jukka Aaltonen Yliopistolaki 2 Tehtävät Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja

Lisätiedot

Lataa Psykoterapia ihmismielen löytöretkenä - Heikki Majava. Lataa

Lataa Psykoterapia ihmismielen löytöretkenä - Heikki Majava. Lataa Lataa Psykoterapia ihmismielen löytöretkenä - Heikki Majava Lataa Kirjailija: Heikki Majava ISBN: 9789525519235 Sivumäärä: 244 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.77 Mb Psykoterapia ihmismielen löytöretkenä

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

A. Hakuperusteena oleva tutkinto Jokin seuraavista tutkinnoista/koulutuksista:

A. Hakuperusteena oleva tutkinto Jokin seuraavista tutkinnoista/koulutuksista: 1 (4) Turun yliopiston lastenpsykiatrian oppiaine järjestää yhteistyössä Turun yliopiston Brahea-keskuksen kanssa perhe- ja paripsykoterapeuttikoulutusohjelman 2015 2019. Koulutus järjestetään Turussa

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

Psykoterapeuttikoulutus ja yliopistoyhteistyö

Psykoterapeuttikoulutus ja yliopistoyhteistyö Psykoterapeuttikoulutus ja yliopistoyhteistyö Jorma Piha EFPP Suomen kansallinen verkosto ry:n neuvottelupäivä Helsinki 8.2.2013 Konsortion toiminta Yliopistokohtaiset ratkaisut Asetuksen taustamuistio

Lisätiedot

Lataa Hevosnainen - Vamik D. Volkan. Lataa

Lataa Hevosnainen - Vamik D. Volkan. Lataa Lataa Hevosnainen - Vamik D. Volkan Lataa Kirjailija: Vamik D. Volkan ISBN: 9789525519198 Sivumäärä: 116 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 13.00 Mb Yhdysvaltalaisen psykoanalyytikon Vamik D. Volkanin Hevosnainen

Lisätiedot

9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen

9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen 9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen Hyvä ja paha 19.1.-30.3.2011 Helsingin suomenkielinen työväenopisto FM Jussi Tuovinen Luentoaineisto: http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Hyvä ja paha asenne

Lisätiedot

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 Käsiteltäviä näkökulmia Mitä muutos on? Mitä ihmiselle muutoksessa tapahtuu? Työkaluja muutoksessa kipuilevan tukemiseen. Muutos Tilanteen tai

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

Luontainen tyylisi. vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015. Juha. Malliraportti

Luontainen tyylisi. vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015. Juha. Malliraportti Luontainen tyylisi vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015 Juha Malliraportti Tämä ilmainen demoanalyysi antaa sinulle mielikuvan siitä, miten varsinainen Luontaisten Taipumusten Analyysi (LTA) on rakennettu

Lisätiedot

VALMENNUSOHJELMAN / INTERVENTION KUVAUS

VALMENNUSOHJELMAN / INTERVENTION KUVAUS Myötätunto itseä kohtaan - ohjelman tutkiminen ja kehittäminen suomalaisen työelämän tarpeisiin TSR hankenumero 115274 MYÖTÄTUNNON MULLISTAVA VOIMA HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIMUSHANKE VALMENNUSOHJELMAN

Lisätiedot

PÄIHTEILLÄ OIREILEVA KOGNITIIVISESSA PSYKOTERAPIASSA

PÄIHTEILLÄ OIREILEVA KOGNITIIVISESSA PSYKOTERAPIASSA PÄIHTEILLÄ OIREILEVA KOGNITIIVISESSA PSYKOTERAPIASSA PÄIHDELÄÄKETIETEENPÄIVÄT PSYKOTERAPEUTTI KAISLA JOUTSELA KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPIA Lyhyt- tai pitkäkestoista, muutamasta kerrasta useaan vuoteen. Tapaamiset

Lisätiedot

Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja,

Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja, Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja, Oulun Yliopisto Yhteys on työn perusta Auttaminen perustuu

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi? POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle Taustatiedot 1) Sukupuolesi? Nainen Mies 2) Mikä on ikäsi? vuotta 3) Mikä on nykyinen tehtävänimikkeesi? apulaisosastonhoitaja

Lisätiedot

Kirkonpalvelijat ry:n OPINTO- JA KOULUTUSPÄIVÄT Mikkelissä 29.06.2011. Keijo Toivanen

Kirkonpalvelijat ry:n OPINTO- JA KOULUTUSPÄIVÄT Mikkelissä 29.06.2011. Keijo Toivanen Kirkonpalvelijat ry:n OPINTO- JA KOULUTUSPÄIVÄT Mikkelissä 29.06.2011 Keijo Toivanen 2 KIRKONPALVELIJA HÄMMENNYSTEN KESKELLÄ Arvoristiriidat Erilaisuuden sietäminen 3 1. Jäsenmäärien kehitys( pako kirkosta

Lisätiedot

Isän kohtaamisen periaatteita

Isän kohtaamisen periaatteita TOIMIVAT KÄYTÄNNÖT Isän kohtaamisen periaatteita Isä määrittelee itse avun tarpeensa Voimavarakeskeisyys Sukupuolisensitiivisyys Ennaltaehkäisevyys Matala kynnys Dialogisuus Nopeasti yhteys myös isään,

Lisätiedot

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto 2. Teologia ja tiede akateeminen ja kirkollinen teologia perinteinen teologia esim. Augustinus, Luther yliopistot kristillisten hallitsijoiden palveluksessa 13 Tiede ja uskonto uskonto tieteen näkökulmasta

Lisätiedot

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä Tämä kirjanen yksilökeskeisen ajattelun työvälineistä tarjoaa lukijalle tilaisuuden tukea ihmisiä tavoilla, joilla on heille todellista merkitystä. Opas tarjoaa

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors. TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia

EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors. TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TAVOITTEET OPM mietintö 2003 koulutukseen tulee sisältyä psykoterapian

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä)

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 25.2.2016 kello 16.00 18.00 Paikka Osallistujat Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Seppo Ranta, asiakasraadin puheenjohtaja, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

Lataa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat - Kari Enqvist. Lataa

Lataa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat - Kari Enqvist. Lataa Lataa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat - Kari Enqvist Lataa Kirjailija: Kari Enqvist ISBN: 9789510354438 Sivumäärä: 205 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.04 Mb Kosmologi Kari Enqvist on popularisoinut

Lisätiedot

USKONTOJEN VÄLISESTÄ DIALOGISTA

USKONTOJEN VÄLISESTÄ DIALOGISTA USKONTOJEN VÄLISESTÄ DIALOGISTA Pekka Iivonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Mitä uskontojen välinen dialogi on? (Churches Commission for Migrants in Europe CCME ja Church & Society Commission of CEC

Lisätiedot

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Urbaani syrjäytyminen Koskaan ei ole ollut näin paljon tietoa ja tarjontaa eri opiskeluvaihtoehdoista. Oppilashuollon palvelut ovat parantuneet

Lisätiedot

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja ISBN

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja ISBN Huomaa, että alkavien opiskelijoiden kurssikirjat ovat lähes kaikki uuden opetussuunnitelman (LOPS 2016) mukaisia, joten käytettynä ostettu materiaali ei yleensä käy. Vanhaa opetussuunnitelmaa noudattavat

Lisätiedot

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien

Lisätiedot

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Tervetuloa www.a-klinikka.fi www.paihdelinkki.fi www.a-klinikka.fi/tietopuu/ika-paihteet-ja-mieli 1 Sisko Salo-Chydenius, TtM, kehittämiskoordinattori JOHDANTO

Lisätiedot

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri ÄIDINKIELI VANHA LO LO 2016 AKOLLINEN KOODI KOODI KURINIMI VANHA / Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI6 oveltavin osin; kieli kulttuuri

Lisätiedot