RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011"

Transkriptio

1 1 RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Pirttirannan päiväkoti Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Peltopuiston päiväkoti Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Oulaisten ammattiopisto/ Sosiaali- ja terveysala Kaisa Jääskeläinen

2 2 Sisällysluettelo Yhteenveto.3 Taustatiedot organisaatiosta...3 Työelämän tavoitteet, tehtävän kuvaus ja tulokset..4 Koulutukset jakson aikana..4 Itsearviointi.5

3 3 Yhteenveto KAMoon TYKE jaksoni toteutui heti vuoden 2011 alusta Jakson aikana työskentelin kahdessa päiväkodissa Nivalassa. Tammikuun olin Pirttirannan päiväkodilla ja helmikuun Peltopuiston päiväkodilla. Molemmat päiväkodit toimivat peruspalvelukuntayhtymä Kallion alaisuudessa. Ennen jakson alkua kävin tutustumassa päiväkotiin, henkilökuntaan ja lapsiin. Molemmat päiväkodit ovat minulle myös entuudestaan tuttuja paikkoja. Jakson alussa minut perehdytettiin päiväkodin toimintakulttuuriin, tapoihin ja lapsiin. Pääsin hyvän opastuksen avulla nopeasti töihin kiinni. Päiväkodeilla saman osaston väki työskentelee tiiminä, joten olin alusta asti mukana tiimissä. Päiväkodilla työ harvoin on itsenäistä tai yksin tehtävää, koska päivähoitoasetus velvoittaa työnantajaa pitämään huolen siitä, että työntekijöitä on tarpeeksi suhteessa lapsimäärään. Taustatiedot organisaatiosta Päiväkodit toimivat peruspalvelukuntayhtymä Kallion alaisuudessa. Pirttirannan päiväkodilla on johtajana Sari Suhonen, joka on myös Kallion päiväkotihoidon palvelupäällikkö. Sarin vastuulla on myös Knuutinpuhdon päiväkodin johtaminen. Peltopuiston johtajana toimii Helena Laitila, jonka vastuulla on myös Vilkunan päiväkoti Nivalassa. Pirttirannan päiväkodilla työskentelee kolme lastentarhanopettajaa, neljä lastenhoitajaa ja muutama avustaja. Lisäksi päiväkodilla on siistijä sekä keittäjä. 0-6 vuotiaita lapsia päiväkodissa on noin 36. Peltopuiston päiväkoto on hieman isompi yksikkö. Peltopuiston päiväkodissa on 60 kokopäiväpaikkaa 0-6 -vuotiaille lapsille. Päiväkodissa työskentelee keittäjän ja siistijän lisäksi neljä lastentarhanopettajaa, erityislastentarhanopettaja, kuusi lastenhoitajaa sekä avustajia.

4 4 Työelämäjakson tavoitteet, tehtävän kuvaus ja tulokset Tavoitteenani oli päivittää omia työelämätaitoja päiväkotihoidon osalta. Olen vähemmän työskennellyt pienten ryhmässä, joten tavoitteena oli päästä pienten puolelle jaksojen aikana. Tavoitteena oli päivittää lasten perushoitoon liittyvät asiat, erityisen tuen tarpeessa olevien lasten hoito sekä toimintatuokioiden järjestämiset. Tavoitteena oli myös tuoda lähihoitajakoulutuksen uutisia työpaikkojen tietoon sekä edesauttaa yhteystyötä päivähoidon ja oppilaitoksemme välillä. Tavoitteena oli myös kouluttaa tarvittaessa työpaikkaohjaajia. Toimin molemmissa yksiköissä pienten puolella (alle 3-vuotiaat lapset) lastenhoitajan tehtävissä. Osallistuin yhtenä työryhmän jäsenenä lasten perushoitoon, johon kuului mm. vessassa käymiset/vaipan vaihto, ruokailut, ulkoilut, päivälepo. Pienten ryhmässä toiminta keskittyy perushoidollisiin asioihin, koska lapset ovat pääsääntöisesti alle 3-vuotiaita. Molemmissa yksiköissä järjestin lapsille askartelun. Pienten ryhmässä ei voi askarteluun ottaa koko ryhmää, vaan yleensä toiminta järjestetään yhdelle tai kahdelle lapselle kerrallaan. Lapsia pitää ohjata kädestä pitäen, joten isomman ryhmän kanssa se ei onnistu. Molemmissa yksiköissä pääsin tutustumaan erityisen tuen tarpeessa oleviin lapsiin. Peltopuiston päiväkodissa toimii integroitu erityisryhmä, jonka toiminnasta minulle kertoi erityislastentarhanopettaja Riitta Salonen. Kummassakin yksikössä kävimme paljon keskusteluja opiskelijoista, työssäoppimispaikoista sekä opiskelijoiden ohjauksesta. Sain paljon terveisiä työpaikoilta vietäväksi oppilaitokseen ja toivottavasti sain myös vietyä oppilaitoksen viestiä työpaikoille mm. työssäopimisen jaksoista, jaksojen varauksesta sekä oppilaiden ohjauksesta. Koulutukset jakson aikana Pirttirannan päiväkodilla kerroin lähihoitajakoulutuksen uudistuksista sekä uusista näyttösuunnitelmista tiimin kokouksessa. Tiimiin kuuluivat kaksi lastenhoitajaa, lastentarhanopettaja sekä ryhmän avustaja. Esittelin uuden näyttösuunnitelman pienten

5 5 puolen tiimille ja avasin sen sisältöä. Työn lomassa keskustelimme yleisesti opiskelijoiden ohjauksesta. Pirttirannan päiväkodilla kaikki työntekijät ovat käyneet työpaikkaohjaajakoulutuksen. Peltopuiston päiväkodilla koulutin yhden työpaikkaohjaajan. Kaikki muut olivat siellä käyneet työpaikkaohjaajakoulutuksen. Keskustelimme koulutettavan kanssa työn lomassa työpaikkaohjaajakoulutukseen liittyvistä asioista, koulutuksen teemoista sekä käytin Moodle-alustalta löytyvää materiaalia koulutuksessa. Koulutettava teki Moodle-alustalla olevat tehtävät itsenäisesti ja minä tarkistin ne. Koulutus aloitettiin heti ensimmäisellä viikolla ja se kesti koko helmikuun ajan. Koulutettava käytti itsenäisiin tehtäviin aikaa noin 16h ja ohjausta hän sai noin 3h. Keskustelimme myös oman osastomme tiimissä uudistuneesta näyttösuunnitelmasta sekä yleisesti opiskelijoiden ohjauksesta. Kaikki tavoitteeni toteutuivat jakson aikana. Itsearviointi Jakso oli todella hyödyllinen ja antoisa. Opin paljon uusia käytäntöjä pienten lasten hoidosta. Sain paljon monipuolista tietoa päivähoidon järjestämisestä ja tarpeista. Mielenkiintoista oli huomata, miten paljon perhetilanteet olivat muuttuneet vajaa kymmenen vuoden aikana, jolloin olin viimeksi ollut päiväkodeissa töissä. Mielenkiintoista oli myös vertailla kahden eri yksikön toimintakulttuureita. Molemmat olivat saman organisaation alaisia ja samalla paikkakunnalla, mutta toimintaperiaatteet olivat kohtuullisen erilaiset molemmilla. Jakson eheyttä hieman häiritsivät ryhmänohjaajan tehtäväni, jotka seurasivat sähköpostissa tai työpuhelimessa jakson aikana. Varsinkin jakson alussa oli paljon sellaista asiaa, jotka vaativat huomioni koulun puolelle. Samoin jakson hieman katkaisi lisä- ja täydennyskoulutusryhmäni, joille oli opetusta tammikuussa ja helmikuussa kaksi päivää. Ilman näitä jakso olisi toiminut paremmin ja olisin pystynyt ajattelemaan vain tätä jaksoa ja siellä toimimista. Nyt sai hieman olla ajatuksissaan molemmissa paikoissa yhtä aikaa.

6 6 Tällainen jakso on kyllä hyvä, tarpeellinen ja antoisa kaikin puolin! Kaikkien opettajien olisi hyvä käydä jaksolla päivittämässä omat tiedot ja taidot. Sosiaali- ja terveysala on jatkuvassa muutoksessa ja yksikkökohtaiset erot ovat valtavat. Perusasiat pysynevät samoina, mutta aina tulee muutoksia ja uudistuksia. Meidän opettajien pitäisi niistä olla tietoisia ja pystyä välittämään nämä uudistukset myös opiskelijoille.

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu Jokilaakojen koulutuskuntayhtymä Oulaisten ammattiopisto/ sosiaali- ja terveysala Jukka Tervola Sisällysluettelo 1. Yhteenveto.. 3 2. Taustatiedot

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 22.10-16.11.2012

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 22.10-16.11.2012 RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 22.10-16.11.2012 NIVALAN KOTIHOITO KAMoon TYKE- hanke 2009-2012 Annika Pisano Ylivieskan ammattiopisto SISÄLTÖ: 1. YHTEENVETO 3 2. TYÖELÄMÄJAKSON TAVOITTEET, TEHTÄVÄNKUVAUS JA

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kunnille siirtyvät vakanssit Yhteiset vakanssit

Varhaiskasvatuksen kunnille siirtyvät vakanssit Yhteiset vakanssit Varhaiskasvatuksen kunnille siirtyvät vakanssit Yhteiset vakanssit 20000 Hallinto VPK 72698003 1 72698 Palvelujohtaja 10 0 99999999 73500004 1 73500 Palvelupäällikkö 10 0 99999999 73500003 1 73500 Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Työelämäjakso Saksan Klevessä

Työelämäjakso Saksan Klevessä Työelämäjakso Saksan Klevessä Yhteenveto Ulkomailla tapahtuvan työelämäjakson tarkoituksena itselläni oli kartuttaa ammattitaitoani autotekniikan opettajana, tutustua toisen maan opetusjärjestelmään ja

Lisätiedot

Kylpylähotelli Sani Kalajoen Hiekkasärkillä on 72 huoneen kylpylähotelli. Hotelli avattiin lomailijoille kesäkuussa 2007.

Kylpylähotelli Sani Kalajoen Hiekkasärkillä on 72 huoneen kylpylähotelli. Hotelli avattiin lomailijoille kesäkuussa 2007. Opettajan työelämäjakso/helena Troger, Kalajoen ammattiopisto Artema, matkailu 11.11.2010 31.12.2010 Kylpylähotelli SANI, Kalajoki 1.1.2011-18.2.2011 Kokkolan Matkailu Oy Työelämäjakson ajankohta ja paikat

Lisätiedot

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1 JÄRJESTÄJILLE 1 Taustatiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjätyyppi Kunta Kuntayhtymä Muu taustayhteisö Vastaajan nimi Vastaajan asema organisaatiossa Vastaajan sähköpostiosoite Vastaajan

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 17.9.-16.12.2012

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 17.9.-16.12.2012 RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 17.9.-16.12.2012 Kuntoutuskoti Taukokangas Oulainen KAMoon TYKE 2009-2012 Kari Sakko Ylivieskan Ammattiopisto 1 Sisällysluettelo 1.Yhteenveto 3 2.Työelämäjakson, tavoitteet, tehtäväkuvaus

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimus 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimuksen taustatiedot Tutkimuksen aihealueet: lääketieteen perusopetuksen laatu

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Hyvän ikääntymisen kehittämisympäristö Sonectus 1.1.2012-31.5.2014

Hyvän ikääntymisen kehittämisympäristö Sonectus 1.1.2012-31.5.2014 Hyvän ikääntymisen kehittämisympäristö Sonectus 1.1.2012-31.5.2014 Hankkeen toimijat Hallinnoi Oulun seudun ammattikorkeakoulu, terveyalan Oulaisten yksikkö Osatoteuttajina: Kalajoen SoTe yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote Perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla

Lisätiedot

TEEMA 2: Sisäiset organisatoriset muutokset

TEEMA 2: Sisäiset organisatoriset muutokset TEEMA 2: Sisäiset organisatoriset muutokset Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20

Lisätiedot

SOTE-ENNAKOINTI varhaiskasvatuksen tulevaisuuden

SOTE-ENNAKOINTI varhaiskasvatuksen tulevaisuuden SOTE-ENNAKOINTI varhaiskasvatuksen tulevaisuuden ennakointi Marja-Liisa Vesterinen, Ullamaija Kauppinen ja Maria Lankoski VARHAISKASVATUSHENKILÖSTÖN NYKYISET TEHTÄVÄT, TYÖNJAKO JA OSAAMINEN SOTE-ENNAKOINNIN

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 1 2 SISÄLLYS Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 5 Kasvatuskumppanuus... 6 Yhteistyö... 7 Kiusaamisen ehkäisy... 8 Varhainen puuttuminen... 9

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Työväline työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen toteutuksen arviointiin

Työväline työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen toteutuksen arviointiin Oppimistulosten arvioinnin kehittäminen sosiaali- ja terveysalalla Erja Kotimäki projektipäällikkö SOTE JÄRKEVÄ -projekti Projektissa kehitetään lähihoitajakoulutukseen soveltuva, näyttöjärjestelmään yhdistetty

Lisätiedot

Työelämäjakson raportti

Työelämäjakson raportti Työelämäjakson raportti Tapio Leskelä 24.8.2011 1 Yhteenveto... 3 2 Työelämäjakson tavoitteet... 3 3 Tehtäväkuvaus ja tulokset... 4 3.1 Tehtäväkuvaus... 4 3.2 Tulokset... 4 4 Taustatiedot StoraEnsosta...

Lisätiedot

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä)

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 25.2.2016 kello 16.00 18.00 Paikka Osallistujat Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Seppo Ranta, asiakasraadin puheenjohtaja, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KUNTOUTUMISEN TUKEMISEN TUTKINNON OSASSA / NÄYTÖN

Lisätiedot

Demokam 2. Opettajien työelämäjakso Espanjan Fuengirolassa. Lea Ollikainen. Nivalan ammattiopisto

Demokam 2. Opettajien työelämäjakso Espanjan Fuengirolassa. Lea Ollikainen. Nivalan ammattiopisto Demokam 2 Opettajien työelämäjakso Espanjan Fuengirolassa Lea Ollikainen Nivalan ammattiopisto OPETTAJIEN TYÖELÄMÄJAKSO ESPANJAN FUENGIROLASSA Sain tilaisuuden lähteä opettajien työelämäjaksolle Demokam

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Leena Lähdesmäki-Mäkinen Oulaisten ammattiopisto, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö. Työjaksolla Virossa Tarton Hooldekodussa.

Leena Lähdesmäki-Mäkinen Oulaisten ammattiopisto, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö. Työjaksolla Virossa Tarton Hooldekodussa. Leena Lähdesmäki-Mäkinen Oulaisten ammattiopisto, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö Työjaksolla Virossa Tarton Hooldekodussa Yhteenveto Olin työelämäjaksolla Virossa Tarton hoitokodissa 13.6. 10.7.2011.

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

Yleislääketieteen erityiskoulutuksen pituus on 3 vuotta kokopäiväisenä koulutuksena.

Yleislääketieteen erityiskoulutuksen pituus on 3 vuotta kokopäiväisenä koulutuksena. YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYISKOULUTUSTA KOSKEVAT OHJEET 2011-2012, 2012-2013 1. Johdanto Yleislääketieteen erityiskoulutuksen suorittaminen on edellytys oikeudelle toimia sairasvakuutuksen piirissä Euroopan

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 8.5.2008 DEMOKAM-HANKE, TYÖELÄMÄJAKSO ULKOMAILLA. Coleraine, Pohjois-Irlanti. Aika 4.4. 30.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 8.5.2008 DEMOKAM-HANKE, TYÖELÄMÄJAKSO ULKOMAILLA. Coleraine, Pohjois-Irlanti. Aika 4.4. 30.4. 1 Rahkola Soile Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö Raportti 8.5.2008 DEMOKAM-HANKE, TYÖELÄMÄJAKSO ULKOMAILLA Paikka Coleraine, Pohjois-Irlanti Aika 4.4. 30.4.2008 Matka Coleraineen Pohjois-Irlantiin

Lisätiedot

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian

Lisätiedot

Leena Lähdesmäki-Mäkinen Oulaisten ammattiopisto Sosiaali- ja terveysalan yksikkö. Työjaksolla Virossa Tarton Hooldekodussa.

Leena Lähdesmäki-Mäkinen Oulaisten ammattiopisto Sosiaali- ja terveysalan yksikkö. Työjaksolla Virossa Tarton Hooldekodussa. Leena Lähdesmäki-Mäkinen Oulaisten ammattiopisto Sosiaali- ja terveysalan yksikkö Työjaksolla Virossa Tarton Hooldekodussa Yhteenveto Olin työelämäjaksolla Virossa Tarton hoitokodissa 18.1.-15.2.2011.

Lisätiedot

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme?

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme? Edellisten ajankohtaisfoorumien palautteista: *Moniammatillinen työryhmä olisi tarpeellinen *Aikaa vaihtaa arjen kuulumisia *Käytännönläheistä problematiikkaa kaivataan, yhteisiä asioita, mitä oikeasti

Lisätiedot

Alle kouluikäisellä. lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa. mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta. Montessoripedagogiikka

Alle kouluikäisellä. lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa. mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta. Montessoripedagogiikka Alle kouluikäisellä lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta Rantakaisla on Tikkurilan kupeessa Hiekkaharjussa toimiva yksityinen päiväkoti.

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Muutos, mahdollisuus? -työnantajan näkemys koulutuksesta

Muutos, mahdollisuus? -työnantajan näkemys koulutuksesta Muutos, mahdollisuus? -työnantajan näkemys koulutuksesta 3.5.2013 Taustaa: Vuoteen 2020 mennessä KYSistä arvioidaan eläköityvän 588 hoitotyöntekijää, joka on noin 22% vuoden 2011 hoitohenkilökunnan keskimääräisestä

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Suunnittelija Tarita Tuomola, Metropolia Ammattikorkeakoulu Koulutuspäällikkö Mika Saranpää, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään 10-11.4.2014 TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus KOKONAISBUDJETTI: 981 761 euroa

Lisätiedot

VOO 2 ja 3 Opiskelijoiden palautekysely

VOO 2 ja 3 Opiskelijoiden palautekysely VOO 2 ja 3 Opiskelijoiden palautekysely 1. Olen opiskelijana * nmlkj Koulutuskeskus Salpauksessa nmlkj Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa (ent. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto) nmlkji Ylivieskan

Lisätiedot

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa RAPORTTI Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014 Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa Johdanto Työpajatoiminta matemaattisissa aineissa kurssiin kuului työskentely SciFest-tapahtumassa. Itse en päässyt

Lisätiedot

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma PIIRINIITYN TOIMINTA-AJATUS Päiväkotitoimintamme Piiriniityssä on alkanut syksyllä 2014. Ikurin päiväkodin kanssa yhdistyimme vuonna 2013. Päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Työpaikkaohjaajan palaute työssäoppimisesta / laajennetun työssäoppimisen kokeilusta

Raportointi >> Perusraportti Työpaikkaohjaajan palaute työssäoppimisesta / laajennetun työssäoppimisen kokeilusta . ( 66). 6 ( ). ( ). ( 6). ( 66) 6. ( ). ( ). 6 ( ). ( 6). ( ). ( 6). ( 6). 6 ( 66). 6 ( 6). ( 6) 6. ( 6). 6 ( 66). ( ). ( ). ( ). ( ). ( ). ( ). 6 ( ). ( 6) 6. ( 6). ( ). ( ). ( ). ( ). ( ). 6 ( ). (

Lisätiedot

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue Sivu 1 / 5 Tässä raportissa kuvaan Opintojen ohjaajan koulutuksessa oppimaani suhteessa koulutukselle asetettuihin tavoitteisiin ja osaamisalueisiin. Jokaisen osaamisalueen kohdalla pohdin, miten saavutin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Sievin pilotti. Tiedonsiirto päivähoidon ja. esiopetuksen välillä

Sievin pilotti. Tiedonsiirto päivähoidon ja. esiopetuksen välillä Sievin pilotti Tiedonsiirto päivähoidon ja esiopetuksen välillä Kehittämisprossessin käynnistäminen Kallion varhaiskasvatus on mukana Lapsen hyvä arki-hankkeessa Sievissä päivähoitopalvelut järjestää ppk

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Aika 11.03.2014 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 9 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 133 10 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Canorama 2008 projekti

Canorama 2008 projekti Canorama 2008 projekti Canorama Oy on erikoistunut toimistojen työnkulun, tiedonhallinnan, tiedon säilyttämisen ja jakelun ratkaisuihin. Canorama tuottaa ja ylläpitää sekä kehittää ratkaisuja, jotka parantavat

Lisätiedot

Canorama 2008 projekti

Canorama 2008 projekti Canorama 2008 projekti Kajaanin ammattikorkeakoulun kaikkiin pääaineisiin liittyy projektiopintoja, jotka tehdään yhteistyössä toimeksiantajien kanssa. Tässä yksi esimerkki. Canorama Oy on erikoistunut

Lisätiedot

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala)

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijoiden vastauksia PKSSK:n toimintaan liittyen: 14. Tukiko PKSSK:ssa järjestetty alkuperehdytys ja vastaanotto harjoitteluun tuloasi? 15. Oliko harjoitteluyksikössä

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

PERUSOPETUSLAKI. 2 luku. Kunta opetuksen järjestäjänä

PERUSOPETUSLAKI. 2 luku. Kunta opetuksen järjestäjänä PERUSOPETUSLAKI 2 luku. Kunta opetuksen järjestäjänä 4 3mom. Sairaalan sijaintikunta on velvollinen järjestämään sairaalassa potilaana olevalle oppilaalle opetusta siinä määrin kuin se hänen terveytensä

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS)

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) 1 (4) 1. OVTES -palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmällä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu palkkauksen eri perusteista

Lisätiedot

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko

Lisätiedot

ESR-HANKKEIDEN VERTAISARVIOINTIKOKEILU 2010-2011. Esko Lähde 28.10.2010 KV 2020 TULEVAISUUS SYNTYY VALINNOISTA

ESR-HANKKEIDEN VERTAISARVIOINTIKOKEILU 2010-2011. Esko Lähde 28.10.2010 KV 2020 TULEVAISUUS SYNTYY VALINNOISTA ESR-HANKKEIDEN VERTAISARVIOINTIKOKEILU 2010-2011 Esko Lähde 28.10.2010 KV 2020 TULEVAISUUS SYNTYY VALINNOISTA Vertaisarviointiprosessi Koordinoiva hanke Osaaminen käyttöön! -työvoimaa uudesta suunnasta

Lisätiedot

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Hallitus 3.5.2015 64 1 1 Järjestyssäännön tarkoitus Järjestyssääntö luo edellytykset opiskelun kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden saavuttamiselle

Lisätiedot

KAM OON TYKE-HANKKEEN TYÖELÄMÄJAKSO 14.6. - 9.7.2010 ST. JOSEPH S CARE HOME Albert Road, Bognor Regis, West Sussex, PO21 1NJ Englanti

KAM OON TYKE-HANKKEEN TYÖELÄMÄJAKSO 14.6. - 9.7.2010 ST. JOSEPH S CARE HOME Albert Road, Bognor Regis, West Sussex, PO21 1NJ Englanti KAM OON TYKE-HANKKEEN TYÖELÄMÄJAKSO 14.6. - 9.7.2010 ST. JOSEPH S CARE HOME Albert Road, Bognor Regis, West Sussex, PO21 1NJ Englanti Kuva 1 Työpari Tuula Taskinen rehtori Ylivieskan ammattiopisto 2010

Lisätiedot

TOPSIDE. Opas taustatuelle. Koulutusta kehitysvammaisille vertaistukijoille Euroopassa. www.peer-training.eu. Inclusion Europe

TOPSIDE. Opas taustatuelle. Koulutusta kehitysvammaisille vertaistukijoille Euroopassa. www.peer-training.eu. Inclusion Europe TOPSIDE Koulutusta kehitysvammaisille vertaistukijoille Euroopassa Opas taustatuelle Inclusion Europe www.peer-training.eu Tekijät: TOPSIDE kumppanit Hugh Savage, ENABLE Skotlanti Petra Nováková, Inclusion

Lisätiedot

Maahanmuuttajien joustava perusopetus

Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella Aija Vartiainen, Kontiolahden koulu, tammikuu 2008

Lisätiedot

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen)

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen) Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen) 1 Projektin tarve Lippukunnanjohtajan työtaakkaa kevennetään ja tukea kohdistetaan useammalle ja tehtäviä jaetaan. Tilanne ennen projektin käynnistämistä

Lisätiedot

Tarjouksen tulee olla voimassa jättämispäivästä helmikuun 2016 loppuun.

Tarjouksen tulee olla voimassa jättämispäivästä helmikuun 2016 loppuun. Perusturvakeskus TARJOUSPYYNTÖ PÄIVÄHOIDON OSTOPALVELUSTA Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta lasten päivähoidosta päiväkotihoidon osalta ajalle 1.1.2016-31.12.2017

Lisätiedot

8 29.01.2015 50 16.06.2016. Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017

8 29.01.2015 50 16.06.2016. Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta Kasvun ja oppimisen lautakunta 8 29.01.2015 50 16.06.2016 Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017 KASVOPPI 29.01.2015 8 Äänekosken

Lisätiedot

Yläkoulun samanaikaisopetus: iloja ja haasteita aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä

Yläkoulun samanaikaisopetus: iloja ja haasteita aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä Yläkoulun samanaikaisopetus: iloja ja haasteita aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä erityisopettaja Sari Granroth-Nalkki englannin ja saksankielen lehtori Kaisa Alila Kilpisen yhtenäiskoulu,

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2012 2013 PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI Työsuunnitelma hyväksytty:..20 Päiväkodin johtaja Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman toteutuksen arviointi:..20

Lisätiedot

ANOMUS SAIRAALAKOULUN AVO-OPPILASPAIKALLE

ANOMUS SAIRAALAKOULUN AVO-OPPILASPAIKALLE Rovaniemen sairaalakoulu ANOMUS SAIRAALAKOULUN AVO-OPPILASPAIKALLE Oppilas Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Henkilötunnus Kotikunta Koulu Koulu ja kunta Opettaja Luokka-aste Puhelin Rehtori

Lisätiedot

UPPO-NALLEN PÄIVÄKOTI - TOIMINNAN KUVAUS

UPPO-NALLEN PÄIVÄKOTI - TOIMINNAN KUVAUS UPPO-NALLEN PÄIVÄKOTI - TOIMINNAN KUVAUS Uppo-Nallen päiväkodissa järjestään päivähoitoa n.110 lapselle. Hoito- ja kasvatushenkilöstössä on - erityislastentarhanopettaja - seitsemän lastentarhanopettajaa

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

Loppuraportti OPET-projekti

Loppuraportti OPET-projekti Loppuraportti OPET-projekti HENKILÖTIEDOT Johanna Jussila Omnia, Lakelan toimipiste Tel: 046-8515142 email: johanna.jussila(a)omnia.fi TYÖYKSIKKÖ Hotelli Libyan Princess Main Street, Paleochora 73001,

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi

Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi -Esimerkkinä Kallion Vasu ja Arjen käytäntöjen opas - prosessit Lapsen hyvä arki - osahanke 8.6.2011 Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1. Toimijalähtöisyys

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

1 (5) Kiteen kaupungin OVTES-palkkaustyöryhmä 26.2.2014. Kiteen kaupungin OVTES-palkkausjärjestelmän kuvaus 1.8.2014 alkaen

1 (5) Kiteen kaupungin OVTES-palkkaustyöryhmä 26.2.2014. Kiteen kaupungin OVTES-palkkausjärjestelmän kuvaus 1.8.2014 alkaen Kiteen kaupungin OVTES-palkkausjärjestelmän kuvaus 1.8.2014 alkaen 1 (5) Kiteen kaupungin OVTES-palkkaustyöryhmä 26.2.2014 OVTES-palkkausjärjestelmän uudistamiseen on osallistunut työryhmä, jonka jäseninä

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 1. YLEISTÄ Useita kymmeniä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita suorittaa joka vuosi käytännön harjoitteluja

Lisätiedot

Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 08.04.2013. Andrus Sonnenberg, reumatologi. sonnenb9(at)gmail.com. Haydomin sairaala (HLH)

Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 08.04.2013. Andrus Sonnenberg, reumatologi. sonnenb9(at)gmail.com. Haydomin sairaala (HLH) Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 08.04.2013 Andrus Sonnenberg, reumatologi sonnenb9(at)gmail.com Haydomin sairaala (HLH) 06.01.2013 18.03.2013 Tämä oli toinen vierailuni vapaaehtoislääkärinä

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT Opiskelijan nimi Maija-Kerttu Sarvas Sähköpostiosoite maikku@iki.f Opiskelumuoto 1 vuosi Helsinki Tehtävä (merkitse myös suoritusvaihtoehto A tai B) KAS 3A osa II Tehtävän

Lisätiedot

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Sosnetin kevätseminaari, Jyväskylä 2014 Marjo Romakkaniemi, yliopistonlehtori Sanna Väyrynen, professori (ma.) Alustuksen rakenne Tarkastelemme tutkimusperusteista

Lisätiedot

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Ammattireitti Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Oulun seudun ammattiopisto OSAO on mukana Opetushallituksen rahoittamassa

Lisätiedot

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä Digitarinat Oppiminen on yhteispeliä Qr-koodi Youtube soittolistaan: Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen

Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen Semifinaalien käytännön järjestelyt Sami Karjalainen Esittely Sami Karjalainen 36v, Kainuun ammattiopisto, Kajaani Sähkö- ja automaatioalan opettaja Insinööri ylempi amk, master of engineering Opettajana

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

Erityisen hyvää. Ideoita ammatilliseen erityisopetukseen

Erityisen hyvää. Ideoita ammatilliseen erityisopetukseen Erityisen hyvää Ideoita ammatilliseen erityisopetukseen Lukijalle Ammatilliseen erityisopetukseen on vuosien varrella kehitetty paljon hyviä käytäntöjä. Toimivien käytäntöjen ei välttämättä tarvitse olla

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot