Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.
|
|
- Veikko Kinnunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun lopuksi haastattelija voi yhdessä täyttää kohdat haastatteluteemat ja mitä paikkakuntaa tieto koskee. I Elämäntarinan kertomuspyyntö kuuluu: Haluaisin kuulla sinun elämäntarinasi. Kerro vapaasti elämäsi varrella sattuneista tapahtumista ja kokemuksista, jotka ovat olleet sinulle tärkeitä. Voit aloittaa mistä haluat ja kertoa niin pitkään kuin haluat. Minä kuuntelen keskeyttämättä mutta teen muutamia muistiinpanoja myöhempiä kysymyksiä varten. Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. II Haastattelun toisessa vaiheessa, haastateltavan kerrottua tarinansa haastattelija kysyy tarkentavia kysymyksiä tarinan pohjalta ja pyytää kertomaan lisää haastateltavan ohimennen mainitsemista aiheista. III Haastattelun kolmannessa vaiheessa haastattelija kysyy seuraavat kysymykset, elleivät ne tavalla tai toisella ole jo aiemmissa vaiheissa tulleet käsitellyksi. Työura o Teitkö töitä lapsena? Miltä tuntui tehdä töitä lapsena? o Millaisia kotitöitä teit lapsena? o Milloin ja minkä ikäisenä aloitit palkkatyössä käynnin? o Mikä oli ensimmäinen työpaikkasi? o Miten ja miksi etenit urallasi / työpaikasta toiseen? o Millaisen koulutuksen sait työtäsi varten tai millä muulla tavoin pätevöidyit työhösi? o Oliko työ koulutustasi vastaavaa? o Mikä työpaikka tai työ oli mieluisin? Miksi? o Mikä työpaikka tai työ oli epämieluisin? Miksi? o Miten sota vaikutti työntekoon? o Mitä töitä teit sodan aikana? o Oletko ollut elämäsi aikana työttömänä? miltä se tuntui silloin ja miltä se tuntuu nyt?
2 Koti ja työ o Teitkö palkkatyötä kotona? o Kuka huolehti kotitöistä käydessäsi palkkatyössä? o Millaisena koit kotitöiden arvostuksen perheessäsi? o Miten vietit työstä vapaaksi jäänyttä aikaa? o Millainen rooli vapaa ajalla oli sinulle työn vastapainona? Kysymyksiä naisille o Millaisia eroja olet elämäsi aikana huomannut miesten ja naisten töillä? o Oletko tehnyt niin sanottuja miesten töitä? Miksi ja mitä? Miltä se tuntui? o Millaista oli yhdistää työssä käynti äitinä ja vaimona olemiseen? o Kuka huolehti lasten hoidosta käydessäsi työssä? o Millä tavalla työnteko ja työssä käynti vaikuttivat naisen saamaan arvostukseen? o Millainen on hyvä työnainen? Kysymyksiä miehille o Millaisia eroja olet elämäsi aikana huomannut miesten ja naisten töillä? o Oletko tehnyt niin sanottuja naisten töitä? Miksi ja mitä? Miltä se tuntui? o Millä tavalla työnteko ja työssäkäynti vaikuttivat miehen saama arvostukseen? o Oliko perheessäsi eroa miehen ja naisen työn arvostuksella? o Millainen on hyvä työmies? Kysymyksiä naisille ja miehille o Oliko perheessäsi eroa miehen ja naisen työn arvostuksella? o Oliko molempien työssäkäynti taloudellisesti välttämätöntä vai kävikö jompikumpi töissä muista syistä? o Oliko itse tienattu raha omaa vai käytettiinkö kaikki perheen yhteiseen talouteen? o Oliko miehen ja naisen tienaamalla rahalla ja sen käytöllä eroa? Millä tavalla? Työn merkitys o Oliko työssä käynti sinulle oikeus vai välttämättömyys? Miksi? o Miten työ vaikutti itsenäisyyteesi esimerkiksi rahankäytön suhteen? o Millaista sisältöä työ toi elämään? o Nautitko työnteosta? o Oliko oikea elämä työn ulkopuolella? o Koitko työnteon lisänneen arvostusta perheessäsi tai laajemmin elinyhteisössäsi? o Mitä mieltä sinä ja läheisesi olivat ja ovat ihmisistä, jotka eivät käy työssä? o Millaisena näet itsesi työntekijänä? o Miten koit työn päättymisen ja eläkkeelle jäännin? o Jäitkö eläkkeelle omasta tahdostasi vai muista syistä? (esim. sairaus, työn ikäraja, työttömyyseläke) o Jäikö kaipaamaan työtä, työpaikkaa tai työkavereita? o Ovatko työasiat yhä ajatuksissasi?
3 o Tapaatko vanhoja työkavereitasi? o Miten nykypäivän työ eroaa oman aikasi työstä?
4 Kysymykset ryhmähaastatteluun o Millaiset työtaustat haastateltavilla on? Minkälaisia töitä haastateltavat ovat tehneet? o Millainen työpaikka X oli? o Millaista X:n (esim. piian, emännän, rengin, tukkijätkän) työ oli? o Millainen oli tyypillinen työpäivän kulku? o Mitä työvaiheita työhön kuului? o Millainen työaika työssäsi oli? Urakka/vuorotyö/säännöllinen työaika? o Oliko töitä myös viikonloppuisin? o Tehtiinkö työ urakkana vai tuntityönä? Oliko jompikumpi mieluisampaa? o Miten ja kuinka usein palkka maksettiin? Oltiinko palkkaan tyytyväisiä? o Miten tauot vietettiin? Liittyykö taukoihin erityisiä muistoja tai perinteitä? o Mistä tauoilla puhuttiin? Saiko puhua työstä vai oliko tauot pyhitetty muille jutuille? o Miten työpaikalla ruokailtiin? Oliko työntekijöillä omat eväät mukanaan vai oliko työpaikalla ruokala? o Oli työpaikalla työsuhde etuja? Millaisia? o Miten sota vaikutti työhön? o Millainen työyhteisö X oli? o Millä tavalla työyhteisö ja työkaverit vaikuttivat työssä viihtymiseen? o Millainen työnjohtaja oli ja millaiset välit työntekijöillä oli työnjohtajaan? o Oliko johtajia useita ja oliko heidän välillään eroja? o Millainen oli työntekijöiden keskinäinen hierarkia? Vaikuttiko työntekijän arvostukseen esimerkiksi sukupuoli, ikä, tai työtehtävä? o Millaisia nimityksiä työkavereilla oli toisilleen ja työnjohtajille? Oliko eri työvaiheiden tai tehtävien tekijöille erityisiä nimityksiä? o Miten työntekijät organisoituivat? Osallistuttiinko esimerkiksi ammattiyhdistystoimintaan? o Miten ammattiyhdistystoimintaan suhtauduttiin työntekijöiden ja työnjohtajien keskuudessa? o Oliko työpaikallasi työtaisteluja? Millaisia keinoja käytettiin? Lakko/työnseisaus tms.? o Miten lakkoilijoihin suhtauduttiin? Entä lakkorikkureihin? o Minkälaisia muutoksia työtaistelut toivat työntekijöiden asemaan? o Miten miesten ja naisten työt erosivat toisistaan? Oli miehillä ja naisilla selkeästi eritellyt työt vai tekivätkö molemmat kaikkea? o Oliko miehen ja naisen välillä eroa työntekijänä? Jos oli, niin mitä?
5 o Minkälaiset olivat naisten ja miesten välit työpaikalla? Oliko kilpailua, kiusoittelua tai työpaikkaromansseja? o Järjestivätkö työntekijät keskenään vapaa ajantoimintaa? o Viettivätkö työntekijät aikaa yhdessä työajan ulkopuolella? o Millainen oli/on hyvä työntekijä? Millainen on hyvä työnainen/työmies? o Millaista oli jäädä eläkkeelle? o Kaipaatko työtä/työpaikkaa/työyhteisöä? o Mikä on käsityksesi nykypäivän työnteosta? Onko jokin muuttunut? Jos on, niin mikä?
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/
FSD1325 SOTA-AJAN PIKKUPOJAT 1999-2001 FSD1325 FATHER-SON RELATIONSHIPS AND THE WAR 1999-2001 Tämä dokumentti on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa.
Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava
Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava 10-12 asiantuntijaluentoa vuosittain 1 000 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun uudet tuulet, työnantajien
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien
lehtipajaan! Oppilaan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja
ESS-KONTAKTILOMAKE tutustumista varten
TILASTOKESKUS..00 Haastattelu- ja tutkimuspalvelut 000 TILASTOKESKUS ESS-KONTAKTILOMAKE tutustumista varten Haastattelija: Kohdehenkilö: Kohdenumero: Kohdehenkilön puhelinnumero:.. Ei puhelinta salainen
Täydellinen osoite: Siviilisääty: naimaton avio/avoliitossa eronnut. Puolison tilanne: työssä työtön kotona opiskelemassa
1 Alla on työhön, koulutukseen, omiin suunnitelmiisi ja elämäntilanteeseesi liittyviä kysymyksiä. Pohdi kysymyksiä etukäteen vaikka et niihin kaikkiin vastaisikaan. Etukäteen mietityt asiat helpottavat
Sukupuolijakauma. Työllisyys KOULUTUSPALAUTTEET. Sukupuoli. Työllisyys
KOULUTUSPALAUTTEET Koulutus Osallistujia Palautteita Elintapamuutokseen sitoutuminen 2.8.215 48 25 Miestyön abc 1.9.215 62 4 Syömishäiriöt 19.11.215 94 49 Poikatyö 14.1.216 5 9 Ikääntyneen ravitsemushoito
Miesten kokema väkivalta
Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen
20-30-vuotiaat työelämästä
Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn
Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015
RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna
Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?
tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 1 tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 2 tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 3 Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?
PERUSTIETOLOMAKE Tuo täytetty lomake mukanasi haastatteluun
1 Alla on työhön, koulutukseen, omiin suunnitelmiisi ja elämäntilanteeseesi liittyviä kysymyksiä. Pohdi kysymyksiä etukäteen vaikka et niihin kaikkiin vastaisikaan. Etukäteen mietityt asiat helpottavat
Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa
Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä
Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)
Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) SUKUPUOLINÄKÖKULMA Tämä miesten ja naisten välisten erojen
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä
KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto
KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:
o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun
Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto
Isyyttä arjessa ja ihanteissa KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Mitä on tehty ja miksi? Tilannekatsaus tämän hetken isyyden tutkimuksen sisältöihin ja menetelmiin Tarkoituksena vastata kysymyksiin mitä
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
Onnistu työhaastattelussa. Leena Erola
Onnistu työhaastattelussa Leena Erola Haastattelun tarkoitus Työnantaja selvittää haastateltavan Osaamisen Motivaatio, sitoutuminen Työyhteisöön sopivuuden, oikea tyyppi Haastateltava saa tietoa Tehtävänkuvasta
Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille
Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja
TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI
TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012
PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014
Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin
LÄHTÖVAIHEEN KYSELY - HIV-POSITIIVINEN MIES
OHJEET TUTKIMUSHENKILÖKUNNALLE: Antakaa tutkimukseen osallistujien täyttää tämä lähtövaiheen kysely tutkimukseen ilmoittauduttaessa. Varmistakaa, että annatte oikean kyselylomakkeen. Kun kyselylomake on
Tehtävät. stressiin liittyvät tehtävät 1 5. Minun stressini. Stressin monet puolet
Tehtävät 1 Minun stressini stressiin liittyvät tehtävät 15 A. Mikä sinua stressaa? Voit ajatella, mitkä asiat tämänhetkisessä arjessasi, elämäntilanteessasi tai vaikkapa yksittäisissä tilanteissa aiheuttavat
Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta
Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/
bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kiina
Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. 祝 贺, 愿 你 们 幸 福 快 乐 Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne 致 以 我 对 你 们 婚 姻
-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti.
Faijan BMW Tunnin roolipeli menetetystä nuoruudesta. Pelaajien hahmot (3-5 pelaajaa) olivat kavereita yläkoulussa ja vielä muutaman vuoden senkin jälkeen. Sitten jatko-opiskelut ja työelämä heittivät hahmot
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä
Minun arkeni. - tehtäväkirja
Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
Millainen on kamalin kottero, jonka kyydissä olet ollut? Oletko käynyt kauppa-autossa tai jäätelöautolla? Mikä auto on sinusta klassikko?
AUTOILUKYSYMYKSET Autoilijoille ja pelkääjän paikalla istujille Kaikki kysymykset sopivat autoilijoille, ajokortittomille sopivissa kysymyksissä on Kleinbus-kuva. Tulosta, leikkaa suikaleiksi, pidä kädessä
Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden
MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA
MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA Olli Opiskelija Raportti Helmikuu 2013 SISÄLLYS sivu 1 MINÄ JA OSAAMISENI 1.1 Henkilökuva 1.2 Vahvuuteni ja kehittämiskohteeni (lisää sivunumerot
VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä
VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön
Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen
Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen ESITYKSEN AGENDA Osa I: Kenestä oikein puhutaan Osa II: Työpaikkaa etsimässä, mielikuva rakentuu
TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan
Osa-aikatyö ja talous
Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa NIKK:n tietolehtinen Namn på kapitlet 1 NIKK:n tietolehtinen Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa Naiset
Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!
LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen
Ennen haastattelua: Mitä olet kuullut tästä tutkimuksesta opettajaltasi? Oletko saanut kirjallisen tiedotteen?
HAASTATTELURUNKO Ennen haastattelua: Mitä olet kuullut tästä tutkimuksesta opettajaltasi? Oletko saanut kirjallisen tiedotteen? Tutkimuksen kuvaus: Olemme tässä tutkimuksessa kiinnostuneita nuorten opiskelijoiden
Naisten ja miesten käsityksiä henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista ja työn muutoksista kasvu- ja muissa yrityksissä
Naisten ja miesten käsityksiä henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista ja työn muutoksista kasvu- ja muissa yrityksissä Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen toimintamalleja pk-yrityksille (KetteräHR)
KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:
KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu
Kotoportfolio on suunnattu maahanmuuttajakoulutusten opettajille ja ohjaajille.
KOTO PORTFOLIO Kotoportfolio on teemoitettu ohjauksen työväline opiskelijan kotoutumisprosessin ja oman osaamisen näkyväksi tekemiseen. Se tukee maahanmuuttajan kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan
VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012
VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 0 Palautteen yhteenveto Marja Leena Nurmela/ Tukeva -hanke.5.0 Vanhemman neuvo vertaistukiryhmät Rovaniemellä keväällä 0 Päiväryhmä 8...4.0, kokoontumisia
Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä
Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question
Haluaisin, että kirkko johon kuulun on
VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,
Liite 2: Opiskelijakysely
Liite 2: Opiskelijakysely Sukupuoli ( ) Nainen ( ) Mies Ikä ( ) 18-24 ( ) 25-30 ( ) 31-44 ( ) 45-59 ( ) yli 60 Mistä maasta olet kotoisin? (pudotusvalikko, maat) Mikä on äidinkielesi? (pudotusvalikko,
Trappan-modellen Portaat-malli
Trappan-modellen Portaat-malli Kuopio 17.8.2012 Åsa Carlsson & Janiina Mieronkoski Miten Portaat-malli syntyi? Barn som vittne till våld (suom. Lapsi väkivallan todistajana)- projekti 1990-luvulla Tavoitteena
Aikuiskoulutustutkimus 2006
Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui
SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI
SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI Kunnes kaupunki meidät erottaa / HS 23.11.2008 2 TÄLLÄ LUENNOLLA (1) Aiheena
SUOKI TOIMINTA PASSI
I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:
TYÖ JA KOULUTUS. Lämmittely
TYÖ JA KOULUTUS Lämmittely Mikä on sinun ammatti? Missä olet töissä / koulussa? Mitä kieltä sinä puhut töissä? Mitä ammatteja sinun kotimaassa on? Mikä ammatti on arvostettu kotimaassasi? Millaisia töitä
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean
Johdatus Ohjelmointiin
Johdatus Ohjelmointiin Syksy 2006 Viikko 2 13.9. - 14.9. Tällä viikolla käsiteltävät asiat Peruskäsitteitä Kiintoarvot Tiedon tulostus Yksinkertaiset laskutoimitukset Muuttujat Tiedon syöttäminen Hyvin
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017
NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 GRADUATES AT WORK Millaisia ajatuksia ja odotuksia nuorilla osaajilla on työelämästä? Nuoret Osaajat työelämässä -tutkimus on Studentworkin vuosittain toteuttama selvitys
LÄÄKÄRI 2013. Kyselytutkimus lääkäreille
LÄÄKÄRI 2013 Kyselytutkimus lääkäreille Tutkimusryhmän jäsenet Teppo Heikkilä LL, tutkijalääkäri Kuopion yliopistollinen sairaala Jukka Vänskä VTM, tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto Hannu Halila LKT,
Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua?
Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? STTK:N TULEVAISUUSLUOTAIN Tavoitteena on hakea tuoreita näkemyksiä vuoden 2012 kunnallisvaalien ohjelmatyötä varten sekä omaan edunvalvontaan. Luotaus oli avoinna
Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Gailla Oy
Vuorovaikutustaidot työnhaussa Paritehtävä Esittele itsesi ja ammatillinen osaamisesi vasemmalla puolella istuvalle vierustoverillesi Aikaa 2 min Paritehtävä Esittele (uusi tuttavuus) äskeinen toverisi
ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE
As ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE Oulun kaupungin lastensuojelupalvelut on mukana Pohjois-Suomen Lasten kaste hankkeessa. Lastensuojelun kehittämisen kohteena ovat lasten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen,
Omat rajat ja turvaohjeet
Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa
Rikoksen kuvaus ja menettelytapa
Rikoksen kuvaus ja menettelytapa Nimi: Päivämäärä: Vastaa alla oleviin kysymyksiin, jonka jälkeen voidaan jatkaa aiheesta keskustellen. Mistä rikoksesta/rikoksista sinut tuomittiin viimeksi? Milloin, missä
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja lastenpsykiatrian poliklinikan yhteistyö. Eeva Vermas 2010
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja lastenpsykiatrian poliklinikan yhteistyö Eeva Vermas 2010 Itäinen perhekeskus Sörnäisten lastenpsykiatrian poliklinikka Lastensuojelu on sosiaaliviraston lapsiperheiden
Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille
Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä
Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi?
Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Kesäkuussa 2017 Lappeenrannassa nähdään ja koetaan sirkusta, kansantanssia ja teatteria lasten ja nuorten esittämänä, kun Nurtsi-nuorisosirkusfestivaali,
JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA
JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN
VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ
VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ Parasta Lapsille ry @marjukkak @taru69myth 1. TAVOITE JA SISÄLLÖT KUNTOON MITÄ JA MIKSI? KENELLE MISSÄ, MILLOIN? tavoite vastaanottaja välineet MITEN? viestin sisältö ja formaatti,
Jamk Innovointipäivät
Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan
Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus
Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi
Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS
Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä
Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe. Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka
Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka Venäläiset maahanmuuttajat Suomessa Venäläisiä maahanmuuttajia
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:
FSD2373 OPETTAJIEN AMMATTIROOLI, AMMATTI-IDENTITEETTI JA TIEDONHANKINTA 2003-2004 FSD2373 PROFESSIONAL ROLE, IDENTITY AND INFORMATION ACQUISITION OF TEAC- HERS 2003-2004 Tämä dokumentti on osa yllä mainittua
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä
Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos
Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Miksi työnjako perheessä ei muutu vai muuttuuko? Isän työt, äidin työt Onko tasa-arvolla väliä:
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.
Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa
KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi
Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?
Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
Ammattiportfolio. Projektiin liittyvät seuraavat kurssit:
Ammattiportfolio Ammattiprojektissa tutustutaan 3 5 ammattiin. Lisäksi projektin on tarkoitus auttaa löytämään omia vahvuuksia ja helpottaa tulevaa ammatinvalintaa. Projekti antaa myös valmiuksia työnhakuun.
Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi
Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän
Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella
Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti
Osastonjohtajakurssi Kouluttaminen
Osastonjohtajakurssi j Kouluttaminen 16.5.2010 Arttu ja Waahtis Pitkäjärven Vaeltajat Ry Esittelyt Waahtis Partio TKK Nokia Armeija Isän rooli Arttu Järeänä koulutuspäällikkö Kuljetuspäällikkö 2 Sisältö
Ilo ja oppiminen näkyviksi
Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.
Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS
Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS Kysely opettajille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin yhdyshenkilö Yleistä Tämä toteutettu Johtamisen arviointi oli uuden Seinäjoen opetustoimen
ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa III: Tekninen raportointi
ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Osa III: Tekninen raportointi Sisältö Raportoinnin ABC: Miksi kirjoitan? Mitä kirjoitan? Miten kirjoitan? Muutamia erityisasioita 1 Miksi
LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015
LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015 Henkilöstömäärät Ikäjakauma Poissaolot Työtapaturmat Henkilöstömäärän kehitys Kokonaishenkilöstömäärä 31.12.2014 972 Kokonaishenkilöstömäärä 31.12.2015
Oikotie Työpaikat asiakastilaisuus , Joonas Pihlajamaa Johtaja, Oikotie Työpaikat
Oikotie Työpaikat asiakastilaisuus 5.12.2017, Joonas Pihlajamaa Johtaja, Oikotie Työpaikat Johtopäätökset vuodelle 2017* revisited 1. Rekrytointiprosessin mittaaminen tuo kanaviin läpinäkyvyyttä, joka
Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus - tutkimuskavalkadi. J.P. Roosin Suomalainen elämä (1987)
Vanhenemisen tutkimuksen johdantokurssi 8.11.2016 Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus - tutkimuskavalkadi J.P. Roosin Suomalainen elämä (1987) toi sukupolvet suomalaiseen yhteiskuntatutkimukseen Aineistona
TYÖHAASTATTELIJANA ONNISTUMINEN. 30.6.2015 I Risto Kökkö Kevätkarkelot 2012
TYÖHAASTATTELIJANA ONNISTUMINEN I Risto Kökkö Kevätkarkelot 2012 MIKSI HAASTATELLA? - Rekrytointi on arvaamista, tarvitaan tietoja työnhakijoista! - Tiedonkeruun tärkein menetelmä 2 HAASTATTELUMENETELMÄT
Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio
Oppimispäiväkirja. Nimi: Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Huomaa että oppimispäiväkirjan tekeminen on huomioitu kurssin mitoituksessa osaksi
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus
Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää
Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Media ja edunvalvonta Kari Klemm KLEMM.IT Julkisuus on päivän sana * Media * Mediassa * Median kanssa Media(kin) on muutoksen kourissa *runsaat 2000 toimittajaa irtisanottu
TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: 1. Millainen sää oli uudenvuodenaattona? 2. Miten tyttö oli menettänyt puukenkänsä? 3. Millaiset hiukset tulitikkutytöllä oli?