OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA"

Transkriptio

1 OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA Hyvät harjoittelunohjaajat, Åbo Akademin psykologian ja logopedian laitos (IPL) työskentelee projektin parissa, jonka tavoitteena on kehittää opetusta (kts tarkemmin Projektiin liittyen myös psykologiharjoitteluun on lisätty elementtejä. Yksi näistä elementeistä on kehityskeskustelu harjoittelunohjaajan ja harjoittelijan välillä. Kehityskeskustelun pitäisi mieluiten tapahtua suunnilleen harjoittelun puolivälissä, toisin sanoen kolmannen harjoittelukuukauden aikana. Kehityskeskustelulla on kaksi tarkoitusta. Ensinnäkin keskustelu palvelee harjoittelijan työpanoksen ja kykyjen väliarviointina. Koska palaute on keskeinen elementti kaikessa oppimisessa ja jopa ratkaisevaa käytännön kokemuksen kautta tapahtuvassa oppimisessa, kehityskeskustelu antaa harjoittelunohjaajalle mahdollisuuden antaa sekä positiivista että rakentavaa palautetta harjoittelujakson loppua varten. Tämä elementti on lisätty myös koska aiempina vuosina on osoittautunut, että harjoittelunohjaajilla ei ole ollut tiedossa tarkkoja struktuureja toimenpiteille, mikäli harjoittelijan työssä esiintyisi vakavia ongelmia. Luonnollinen yhteys IPL:n ja harjoittelupaikkojen välillä on puuttunut ja poikkeustapauksissa on esiintynyt tilanteita, joissa harjoittelunohjaajalla ei ajoissa ole ollut mahdollisuutta ilmoittaa IPL:lle että on olemassa mahdollisuus, että harjoittelua ei voida hyväksyä. Kehityskeskustelu antaa strukturoidun mahdollisuuden ensin keskustella harjoittelijan kanssa mahdollisista ongelmista ja sitten kertoa keskustelun tuloksista IPL:lle. Kehityskeskustelun tiimoilta harjoittelunohjaajan on myös mahdollista ottaa suoraan yhteyttä IPL:n harjoitteluvastaavaan, mikäli tarvetta tähän ilmenee. Kehityskeskustelun toinen tarkoitus on antaa harjoittelijalle mahdollisuus esittää toiveita ja näkökulmia harjoittelunohjaukseen ja työtehtäviin. Taustana tämän elementin lisäämiselle on se, että aikaisemmin on osoittautunut että harjoittelijat eivät aina ole onnistuneet kertomaan tarpeistaan tarpeeksi tehokkaasti harjoittelupaikalla. Kun konkreettiset kysymykset asiakastapauksista luonnollisesti vievät suuren osan ohjausajoista, osa harjoittelijoista on kokenut että aika, jolloin kokonaisvaltaisesti keskustella ohjauskokemuksesta, työtehtävistä ja harjoittelijan tarpeista on puuttunut. Kehityskeskustelun on tarkoitus olla mahdollisuus, jonka aikana rauhassa keskustella näistä kysymyksistä, ja yhdessä löytää uusia ratkaisuja mikäli harjoittelija kokee, että jokin asia ei ole toiminut tai mikäli uusia tarpeita tai toiveita on noussut. Keskustelulle kannattaa varata aikaa pari tuntia. Allaolevan lomakkeen on tarkoitus toimia keskustelun lähtökohtana, mutta myös kysymyksistä, joita ei löydy lomakkeesta, saa keskustella mikäli ne tuntuvat tärkeiltä. Keskustelun yhteydessä harjoittelunohjaaja ja harjoittelija täyttävät lomakkeen yhdessä antamalla lyhyen yhteenvedon siitä, mitä kysymyksistä on keskusteltu. Ohjaajalla on lopuksi mahdollisuus kehityskeskustelun ulkopuolella itse kirjoittaa ylös näkökulmia harjoittelijan työstä, jotka ohjaaja toivoo tulevan harjoitteluvastaavan tietoon. Harjoittelunohjaaja

2 voi myös pyytää harjoitteluvastaavan ottavan yhteyttä ohjaajaan. Täytetty lomake tulee lähettää postitse kirjekuoressa, jossa on merkintä "Utvecklingssamtal/psykologpraktik" osoitteeseen Institutionen för psykologi och logopedi Åbo Akademi Praktikansvarig Katarina Finnilä Biskopsgatan Åbo Lomakkeet käsitellään luottamuksellisesti. Jos lomakkeesta ilmenee huoli tilanteesta, joka vaatii IPL:lta aktiivisia toimenpiteitä harjoitteluvastaava ottaa yhteyttä harjoittelunohjaajaan keskustellakseen mahdollisista ratkaisuista. Jos sinulla on kysymyksiä kehityskeskustelusta voit ottaa yhteyttä harjoitteluvastaavaan sähköpostitse tai jättämällä soittopyynnön IPL:n kansliaan ( ). Ystävällisin terveisin, Katarina Finnilä PsD, leg. psykolog

3 IPL/ÅA: LOMAKE PSYKOLOGIHARJOITTELUN KEHITYSKESKUSTELUA VARTEN Harjoittelijan nimi: Ohjaajan nimi: Harjoittelupaikka: Harjoittelun ajankohta: Kehityskeskustelun pvm: Osa I: Harjoittelijan työpanos 1. Miten harjoittelija ja ohjaaja kokevat, että harjoittelija on onnistunut työssään? 2. Mitkä ovat harjoittelijan ja ohjaajan mielestä harjoittelijan vahvuudet?

4 3. Mitkä osa-alueet ovat harjoittelijan ja ohjaajan mielestä sellaisia, missä harjoittelijalla on vielä parannettavaa? 4. Onko osa-alueita harjoittelutyössä mitä harjoittelija ja ohjaaja kokevat ettei harjoittelija vielä hallitse? 5. Arvioi seuraavat taidot pisteyttämällä: 1= hyvät taidot, 2 = Riittävät taidot, 3 = Puutteelliset taidot Teoreettiset taidot niillä osa-alueilla, jotka ovat olennaisia harjoittelun kannalta: Juridinen ja eettinen tuntemus ja soveltaminen ajankohtaisissa kysymyksissä töissä: Kyky oman työpanoksensa itsearviointiin: Taito luoda kontakti ja toimia asiakkaiden kanssa: Sosiaaliset vuorovaikutustaidot ja yhteistyökyky työyhteisössä: Taito tehokkaaseen ajansuunnitteluun ja ajankäyttöön: Työn käytännönsääntöjen noudattaminen, esim. työaikojen noudattaminen:

5 Dokumentaatio ja potilaiden tietojen kirjaaminen: 6. Jos on tarvetta muutoksiin, kehitykseen tai toimenpiteisiin harjoittelun jatkoa ajatellen, mitä harjoittelija ja ohjaaja ovat sopinet asiasta kehityskeskustelun aikana? 7. Muuta koskien harjoittelijan työpanosta?

6 Osa II: Toiveita ja tarpeita koskien työnohjausta 1. Kuinka usein ja kuinka paljon harjoittelija on saanut työnohjausta? 2. Onko harjoittelija saanut työnohjausta pääsääntöisesti omalta ohjaajaltaan vai muiltakin työntekijöiltä? 3. Onko harjoittelija saanut sekä yksilöllistä että työnohjausta ryhmässä? Jos on, kuinka paljon yksilöllistä ja kuinka paljon ryhmässä? 4. Miten harjoittelija ja ohjaaja ovat kokeneet työnohjauksen?

7 5. Kokeeko harjoittelija saaneensa tarpeeksi työnohjausta kaikilla tarvitsemillaan osaalueilla? Jos ei, millä alueella harjoittelija kokee tarvitsevansa lisää työnohjausta? 6. Onko erikoistyönohjauksen tarvetta ilmennyt (esim. onko työpaikalla ollut asiakkaita joilla on ollut poikkeuksellisia ongelmia mitä työpaikalla ei yleensä kohdata, missä myös valmistuneet psykologit konsultoivat erikoistyöntekijöitä)? Jos kyllä, onko asia ollut järjestettävissä? 7. Ovatko harjoittelija ja ohjaaja sitä mieltä että heidän välinen kommunikointi on sujuvaa ja että he ymmärtävät toisiaan? Jos ei, miten kommunikaatiota voisi parantaa?

8 8. Onko harjoittelijan mielestä olemassa aiheita mistä on erityisen vaikea keskustella ohjaajan kanssa, tai asioita, joita harjoittelija ei lainkaan ole ottanut puheeksi? Jos on, niin miten näitä aiheita voisi käsitellä? 9. Muita epäselvyyksiä, tarpeita tai odotuksia mitä harjoittelijalla tai ohjaajalla on koskien työnohjausta tai työtehtäviä? 10. Mahdollisia sopimuksia jotka ovat syntyneet kehityskeskustelussa?

9 11. Muuta työnohjausta koskevaa?

10 Osa III: Harjoittelunohjaajan kommentit (Ohjaaja täyttää itsenäisesti) Onko jotain mitä harjoittelunohjaaja katsoo tärkeäksi, että harjoitteluvastaava psykologian laitoksella saa tietoonsa koskien harjoittelijan työpanosta tai työskentelyä kliinisten tehtävien parissa? Jos on, kuvaile alla olevaan ruutuun mitä. Kirjoita myös yhteydenottopyyntö jos haluat että harjoitteluvastaavaa ottaa sinuun suoraan yhteyttä. Muista myös siinä tapauksessa kirjata yhteystietosi. Psykologian laitos kiittää avustasi.

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari Arviointikeskustelut 29.10.2016 Arviointi Elisa Puoskari Arviointikeskustelu Oppilas on oman oppimisensa, opettaja opettamisen ja huoltaja vanhemmuuden asiantuntija, ja keskustelutilanteessa he jakavat

Lisätiedot

Harjoittelusta sanottua

Harjoittelusta sanottua Harjoittelun tavoite Turun yliopiston opiskelijoiden opintoihin liittyy pakollinen tai vapaavalintainen harjoittelu, jolla on merkittävä positiivinen vaikutus opiskelijan urasuunnitelmiin ja opiskelumotivaatioon.

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

KEHITYS- JA KASVATUSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO

KEHITYS- JA KASVATUSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO HAKULOMAKE 1/6 KEHITYS- JA KASVATUSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO Hakuaika päättyy 14.2.2014 klo 15.45. Hakemus ja sen liitteet jätetään 3 kappaleena

Lisätiedot

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Tämä lomake on kehityskeskustelua varten laadittu mallilomake, jota voidaan käyttää keskustelun sisällön jäsentämiseen ja joka auttaa keskittymään olennaisiin kysymyksiin.

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA pe 28.10 - nauhoite d Pekka Matilainen ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-osan aihepiirit Erityiskasvatus varhaislapsuudessa Erityisopetus perusopetuksessa Erityiskasvatus

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille

Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Oulun kaupunki maksaa yleishyödyllisille kuntalisää palkkatuella työllistettävän oululaisen henkilön palkkakuluihin. Kuntalisän maksamisessa noudatetaan Oulun kaupungin

Lisätiedot

KUVApuhelinhanke alkukyselyt:

KUVApuhelinhanke alkukyselyt: Liite 2 (1/5) KUVApuhelinhanke alkukyselyt: OSIO I: Taustatiedot, teknologiasuhtautuminen ja teknologiaosaaminen 1. Sukupuoli: Nainen, Mies 2. Ikä: vuotta 3. Sosiaali- ja terveysalan koulutus: 4. Työtehtävät

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

2. PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS

2. PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS HAKULOMAKE 1/6 Hakuaika päättyy 14.2.2014 klo Hakemus ja sen liitteet jätetään 4 kappaleena sen yliopiston psykologian oppiaineeseen, johon hakija ensisijaisesti pyrkii. Kuoreen merkintä Haku erikoispsykologin

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA HARJOITTELUKIRJA

LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA HARJOITTELUKIRJA LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA HARJOITTELUKIRJA 2 Harjoittelujaksoista Tutkintoon kuuluvan harjoittelun kokonaislaajuus on 24 op (4kk). Harjoittelu suoritetaan opiskelijan itse valitsemissa paikoissa vähintään

Lisätiedot

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT Sosiaali- ja terveysala/päivitys 12.4.2011 HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATU 1. Tiedonkulku Suunnitellulla tiedonkululla varmistetaan yhteistyö harjoittelupaikan ja oppilaitoksen välillä. - harjoittelupaikassa

Lisätiedot

Liite 2. KEHITYSKESKUSTELU

Liite 2. KEHITYSKESKUSTELU Liite 2. KEHITYSKESKUSTELU Yleistä Kehityskeskustelut ovat yksi suunnittelun, arvioinnin ja kehittämisen väline. Näitä keskusteluja esimiehen ja alaisen välillä kutsutaan myös tavoite-, tulos-, arviointi-,

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

HARJOITTELU II INFOTILAISUUS 1.10.2015 MERVI JEHKONEN

HARJOITTELU II INFOTILAISUUS 1.10.2015 MERVI JEHKONEN HARJOITTELU II INFOTILAISUUS 1.10.2015 MERVI JEHKONEN Osaamistavoitteet Opiskelija osaa soveltaa psykologin työssä vaadittavia työtapoja ja menetelmiä jollakin psykologian sovellusalueella. Hän pystyy

Lisätiedot

Taustatiedot. Sukupuoli. Pidän perhevalmennuskertoja keskimäärin (kpl/kuukausi) Nainen. Mies alle vuosi

Taustatiedot. Sukupuoli. Pidän perhevalmennuskertoja keskimäärin (kpl/kuukausi) Nainen. Mies alle vuosi Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies * Ikä 20-29 30-39 40-49 50-59 60+ * Valmistumisvuosi terveydenhoitajaksi (kirjoita vuosi ruutuun) * Työvuosien määrä äitiys- ja/tai lastenneuvolassa alle vuosi 1-5 6-10

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN HARJOITTELUOPAS

VALTAKUNNALLINEN HARJOITTELUOPAS VALTAKUNNALLINEN HARJOITTELUOPAS psykologiharjoittelijoille, harjoittelun kenttäohjaajille sekä psykologian laitoksille Päivittänyt: Annukka Niemelä (2015) SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 3 2. HARJOITTELU

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus

Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän hyvinvointi ja jaksaminen työssä

Sosiaalityöntekijän hyvinvointi ja jaksaminen työssä Sosiaalityöntekijän hyvinvointi ja jaksaminen työssä Kunta1-tutkimuksen osahanke Otso Rantonen, PsM, Tutkija otso.rantonen@ttl.fi Paula Salo, Professori paula.salo@ttl.fi Sosiaalityöntekijän hyvinvointi

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

HARJOITTELU II. Infotilaisuus 10.10.2012 Mervi Jehkonen

HARJOITTELU II. Infotilaisuus 10.10.2012 Mervi Jehkonen HARJOITTELU II Infotilaisuus 10.10.2012 Mervi Jehkonen Perustietoa: PSYS8 Vain psykologian pääaineopiskelijoille Kesto: 5 kokonaista, yhtäjaksoista kuukautta; esimerkiksi 7.1. 6.6.2013 tai 1.8. 31.12.2013

Lisätiedot

Yleisopas. Suomi. IQWBL - Improving Quality in Work-Based Learning 2010-1-FI1-LEO05-03042 LLP 2007-2013 Leonardo da Vinci Transfer of Innovation

Yleisopas. Suomi. IQWBL - Improving Quality in Work-Based Learning 2010-1-FI1-LEO05-03042 LLP 2007-2013 Leonardo da Vinci Transfer of Innovation Yleisopas Suomi IQWBL - Improving Quality in Work-Based Learning 2010-1-FI1-LEO05-03042 LLP 2007-2013 Leonardo da Vinci Transfer of Innovation Sisältö 1 Yleistietoutta työssäoppimisesta... 3 2 Osapuolten

Lisätiedot

Esikoulu on lastasi varten ESITE ESIKOULUN OPETUSSUUNNITELMASTA

Esikoulu on lastasi varten ESITE ESIKOULUN OPETUSSUUNNITELMASTA Esikoulu on lastasi varten ESITE ESIKOULUN OPETUSSUUNNITELMASTA Sinä olet tärkeä Sinä olet lähimpänä omaa lastasi. Sen vuoksi sinun mielipiteelläsi on merkitystä esikoululle. Kertomalla oman mielipiteesi

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

Vaikeat tilanteet esimiestyössä

Vaikeat tilanteet esimiestyössä Vaikeat tilanteet esimiestyössä Workshop esimiehille ja tiiminvetäjille 1.-3.10.2014 Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14, Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä www.sya.fi www.sya.fi

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Etelä-Suomen työpajojen ALU-STARTTI 27.1.2016 Sovari tuottaa laadullista vaikutustietoa

Lisätiedot

HARJOITTELU I: ammatillinen tai tutkimusharjoittelu. Infotilaisuus 25.9.2014 Mervi Jehkonen

HARJOITTELU I: ammatillinen tai tutkimusharjoittelu. Infotilaisuus 25.9.2014 Mervi Jehkonen HARJOITTELU I: ammatillinen tai tutkimusharjoittelu Infotilaisuus 25.9.2014 Mervi Jehkonen TUTUSTUMINEN PSYKOLOGIN TYÖHÖN: PSYA9 -opintojakson yksi osa Opintojakso koostuu 3 osasta (yht. 5 op) 1) Ammatissa

Lisätiedot

Asiakkaiden avustaminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: Opiskelija

Asiakkaiden avustaminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: Opiskelija Asiakkaiden avustaminen 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: suunnittelee oman työnsä palvelusopimuksen ja asiakkaan toiveen ja tarpeen mukaan. toimii eri-ikäisten ja toimintakyvyltään

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Kehityskeskustelut urasuunnittelun välineenä

Kehityskeskustelut urasuunnittelun välineenä Kehityskeskustelut urasuunnittelun välineenä Tohtorit ja työelämä 29.10.2008 Kehityskeskustelu Kehityskeskustelulla tarkoitetaan ennalta sovittua ja suunniteltua esimiehen ja hänen alaisensa välistä keskustelua,

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Työhyvinvointikyselyn tulosten käsittely ja hyvinvointisuunnitelman laatiminen työyksikön hyvinvointipajassa Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Lapin sairaanhoitopiirin työhyvinvointisyke

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf. Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf. Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

Liikunnanohjaus. Ammattitaidon osoittamistavat. Utbildning Ab

Liikunnanohjaus. Ammattitaidon osoittamistavat. Utbildning Ab 1/6 Liikunnanohjaus Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla liikunnan ohjaustehtävissä. Hän hankkii tarvittavan tiedon, osallistuu tapahtuman

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

Raportti ulkomaan työssä oppimisjaksosta

Raportti ulkomaan työssä oppimisjaksosta Pro Europass Apprentice Across the Border MALLI Raportti ulkomaan työssä oppimisjaksosta Miksi? Opiskelijan suorituksien arviointi ulkomaan työssä oppimisjakson aikana on olennainen osa korkeatasoista

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE SISÄLTÖ 1 HARJOITTELURAPORTIN RAKENNE JA ULKOASU.. 3 1.1 Rakenne. 3 1.2 Ulkoasu 3 2 HARJOITTELUKERTOMUS.. 4

Lisätiedot

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin Viestintä strategian mahdollistajana Elisa Juholin 1.9.2016 Karu totuus Jopa yhdeksän kymmenestä strategian toimeenpanosta epäonnistuu Jopa yhdeksän ihmistä kymmenestä ei pysty konkreettisesti sanomaan,

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ HARJOITTELUN OHJAUKSESTA HOITOTYÖN AMMATTIKORKEAKOULUOPINNOISSA

OPISKELIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ HARJOITTELUN OHJAUKSESTA HOITOTYÖN AMMATTIKORKEAKOULUOPINNOISSA OPISKELIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ HARJOITTELUN OHJAUKSESTA HOITOTYÖN AMMATTIKORKEAKOULUOPINNOISSA Himanen, Sari, TtM, esh, koulutuspäällikkö, TAMK Mäkinen, Tiina, KL, THM, SHO, esh, koulutuspäällikkö, TAMK Seitsamo,

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ

HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ Seuraavassa luettelossa on Tako-ryhmän käyttämiä ja toimivia aihepiireja eli teemoja kysymyksineen ja mahdollisia lisäkysymyksiä vapaasti sovellettavaksi. Ensin esittelemme kaikille

Lisätiedot

Ylläpitosiivous 25 osp

Ylläpitosiivous 25 osp Ylläpitosiivous 25 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden mukaan.

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet

Lisätiedot

tulkitsee musiikillisen muokkaa musiikkia esittämistä

tulkitsee musiikillisen muokkaa musiikkia esittämistä ARVIOINNIN KOHDE 1. Työprosessin Musiikkiohjelmiston harjoittelu Musiikillisen ilmaisun yleisimpien tulkintatapojen tulkitseminen Musiikin muokkaaminen esitystä varten Itsearviointi ARVIOINNIN KOHDE 2.

Lisätiedot

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sari H. Pitkänen ja Taina Rytkönen-Suontausta Opinto- ja opetuspalvelut Itä-Suomen yliopisto Miten sosiaalinen

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAN HARJOITTELUPOLKU

AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAN HARJOITTELUPOLKU Vantaan kaupunki Perhepalvelut Vantaan Praksis Lasten suojelun Praksis Heidi Tondi Laura Kivistö 14.01.2010 AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAN HARJOITTELUPOLKU 1. YHTEYDENOTTO Opiskelija / oppilaitos ottaa

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Liikuntatapahtuman järjestäminen

Liikuntatapahtuman järjestäminen 1/7 järjestäminen Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla liikunta- tai kilpailutapahtuman suunnittelu-, järjestely- ja ohjaustehtävissä. Hän

Lisätiedot

Työssäoppimisen lomake Wilmaohje. 17.9.2015 Turun ammatti-instituutti Sami Mäkelä

Työssäoppimisen lomake Wilmaohje. 17.9.2015 Turun ammatti-instituutti Sami Mäkelä Työssäoppimisen lomake Wilmaohje 17.9.2015 Turun ammatti-instituutti Sami Mäkelä Työssäoppiminen Opettaja voi täyttää ja tarkastella työssäoppimistietoja Wilman kautta. Myös opiskelijalle annetaan oikeus

Lisätiedot

OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY

OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY Mistä osaamis- ja osaamistarvekartoituksessa on kysymys Yhteiskunta ja työelämän ilmiöt muuttuvat ympärillämme kovaa vauhtia. Usein joudumme kysymään ja ihmettelemään, mitä

Lisätiedot

Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä:

Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Joensuu 2.12.2014 Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Työssä Kotona Harrastuksissa Liikkumisessa (esim. eri liikennevälineet) Ym. WHO on kehittänyt

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KEHITYSKESKUSTELU

HENKILÖKOHTAINEN KEHITYSKESKUSTELU 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN KEHITYSKESKUSTELU Työntekijä Nimike Esimies Keskustelun päivämäärä Kehityskeskusteluun valmistautuminen: - Mitkä ovat tehtävät ja vastuut? - Mitä on aiemmin sovittu? Miten tavoitteet

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

YHTEISTYÖKYVYN ARVIOINTI

YHTEISTYÖKYVYN ARVIOINTI Karl-Magnus Spiik Ky YT-arvio / sivu 1 YHTEISTYÖKYVYN ARVIOINTI Tämä työkalu sopii kaikille organisaatioiden avainhenkilöille, joiden tehtävänä on tehdä tulosta ihmisten kanssa ja joiden työssä yhteistyön

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin

Lisätiedot

TIIMINVETÄJÄN ARVIOINTI

TIIMINVETÄJÄN ARVIOINTI Karl-Magnus Spiik Ky TV-arvio / sivu 1 TIIMINVETÄJÄN ARVIOINTI Tämä työkalu sopii kaikille tiiminvetäjille ja vastaavassa tehtävässä toimiville. Ryhmän ohjaaminen ilman muodollisia esimiesvaltuuksia on

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Juha Koikkalainen

Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Juha Koikkalainen Vuorovaikutustaidot työnhaussa Päivän tavoite Tiedostamme vaikuttamisen merkityksen ja keinot työnhakuprosessissa sekä osaamme täsmentää omaa osaamistamme tulevia työnhakutilanteita varten Päivän sisältö

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen

Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Sata vuotta suomalaista insinöörikoulutusta -seminaari 4. 5.10.2012 Forma Eeva-Leena Tiimityö ja esiintymistaidot Asiantuntijaviestinnässä

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO 2015. 10.2.2014 klo 12 SIMSPACE

HARJOITTELUINFO 2015. 10.2.2014 klo 12 SIMSPACE HARJOITTELUINFO 2015 10.2.2014 klo 12 SIMSPACE Rooleissa Paavo Arvola (vastuuopettaja) Harjoittelun sisältöasiat, harjoittelutuki Kati Koivu (koordinaattori) Muut asiat Harjoitteluinfon sisältö Harjoittelutuki

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Ateria- ja kahvituspalvelut 20 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus. Näytön tehtävät: Opiskelija

Ateria- ja kahvituspalvelut 20 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus. Näytön tehtävät: Opiskelija Ateria- ja kahvituspalvelut 20 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee oman työnsä palvelusopimuksen ja asiakkaan toiveen ja tarpeen mukaan. valmistautuu asiakaskohteen

Lisätiedot

TERVEYSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO

TERVEYSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO HAKULOMAKE 1/6 TERVEYSPSYKOLOGIAN ALAN ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUKSEN SISÄLTÄVÄ PSYKOLOGIAN LISENSIAATIN TUTKINTO Hakuaika päättyy 14.2.2014 klo 15.45. Hakemus ja sen liitteet jätetään 3 kappaleena sen yliopiston

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2.

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2. POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) Hyvät vanhemmat, Lapsellenne on varattu tutkimusaika OYS:n lastenneurologian yksikköön. Toivomme, että pyydätte opettajaa täyttämään oheisen lomakkeen lapsenne koulunkäynnistä.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Erikoispsykologikoulutuksen sisältävän psykologian lisensiaatin tutkinnon hakumenettely ja valintaperusteet vuonna 2014

Erikoispsykologikoulutuksen sisältävän psykologian lisensiaatin tutkinnon hakumenettely ja valintaperusteet vuonna 2014 Erikoispsykologikoulutuksen sisältävän psykologian lisensiaatin tutkinnon hakumenettely ja valintaperusteet vuonna 2014 A. HAKUMENETTELY Näille erikoisaloille otetaan Kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoisala

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

Raportointi: Vuoden 2015 tulokset

Raportointi: Vuoden 2015 tulokset Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU ry JÄSENTUTKIMUS 2015/Yhteenvetoraportti 13.4.2015 Raportointi: Vuoden 2015 tulokset Jäsentutkimus Tutkimusprosessi ja rakenne Jäsentyytyväisyystutkimuksessa vastaajaa

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Tekniikan toimiala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE 7/2010 jn SISÄLTÖ 1 HARJOITTELURAPORTIN RAKENNE JA ULKOASU.. 3 1.1 Rakenne. 3 1.2 Ulkoasu 3 2 HARJOITTELUKERTOMUS..

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla

Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla OPPISOPIMUS Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla Palaute jokapäiväisessä työssä Työssä oppimisen arviointi - työpaikkakouluttaja Tutkinnon suorittaminen Aikuisilla tutkintotilaisuudet Nuorilla

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Gailla Oy

Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Gailla Oy Vuorovaikutustaidot työnhaussa Paritehtävä Esittele itsesi ja ammatillinen osaamisesi vasemmalla puolella istuvalle vierustoverillesi Aikaa 2 min Paritehtävä Esittele (uusi tuttavuus) äskeinen toverisi

Lisätiedot

Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa Kymenlaakson keskussairaalassa

Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa Kymenlaakson keskussairaalassa Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa Kymenlaakson keskussairaalassa liikunta- ja vaikeavammaisten lasten kuntoutuksen suunnittelussa lastenneurologisella osastolla vuodesta 2010 vanhemmat ja lapsi

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

Näyttöympäristö: Esimerkiksi kodinomaiset laitokset (kuten Ruusakoti), päiväkodit tai asiakaskodit (yksityiskodit, palveluasunnot).

Näyttöympäristö: Esimerkiksi kodinomaiset laitokset (kuten Ruusakoti), päiväkodit tai asiakaskodit (yksityiskodit, palveluasunnot). Asiointipalvelut ja erityisryhmien avustaminen 20 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: suunnittelee työtään asiakaskohteen toiminnan, palvelusopimuksen ja asiakkaan toiveen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU Voimavarana luonto - kasvuvoimana sijainti LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU Lapsen nimi: _ Syntymäaika: _ LAPSEN VASUN SISÄLTÖ ALKUSANAT LAPSEN OMAT SIVUT PÄIVITT ÄISTOIMINNOT LEIKIT JA SOSIAALISET

Lisätiedot

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Tutkinnon osa SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN Tutkinnon osan suorittaja Nimi

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Tytti Solantaus 2016 1 I LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELUUN VALMISTAUTUMINEN 1. Lapset puheeksi keskustelun tarkoitus Lapset puheeksi keskustelun pyrkimyksenä on

Lisätiedot

Kotiruokapalvelut 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: Opiskelija

Kotiruokapalvelut 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: Opiskelija Kotiruokapalvelut 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: toteuttaa asiakaskodeissa sovitun toimintatavan mukaan ateriapalveluja ja toimii erilaisissa kotiruokapalvelutilanteissa

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Tutkinnon osa Osaamispisteet 15 Opetussuunnitelma Hyväksymismerkinnät 1 (6) Lapin urheiluopisto Tanssijantyö musiikkiteatterissa - josta Näyttö- 5 työssäopp. jaos 24.2.2015

Lisätiedot

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Erityisesti Sinulle Työyhteisötaitoja tarvitaan Työpaikka on töiden tekemistä varten. Jokainen varmistaa omalta osalta töiden sujuvuuden. Sujuvaan työn tekemiseen kuuluvat

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu

Lisätiedot

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi Esimiehen opas kehityskeskusteluihin Irma Meretniemi Talentum Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Irma Meretniemi Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: Anni Palotie ISBN

Lisätiedot

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Tutkija Heli Niemi Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden seudullinen kehittäminen

Lisätiedot

Opintori Erilaisten oppijoiden oppimisen tukeminen

Opintori Erilaisten oppijoiden oppimisen tukeminen Opintori 15.12.2012 Erilaisten oppijoiden oppimisen tukeminen Heli Kiema Yliopisto-opettaja (jatko-opiskelija) (psykologia ja kasvatuspsykologia) Research Unit of Psychology Kehityspsykologia1 - kehittämishankkeena

Lisätiedot