monta rautaa. Toimi ohjaajan antamien ohjeiden mukaan.
|
|
- Miina Honkanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 keskittyminen
2 monta rautaa. Toimi ohjaajan antamien ohjeiden mukaan. KESKITTYMINEN 9
3 Kuulaana pilvettömänä yönä voimme nähdä taivaankannen tähtikuviot. Meille tutuin tähtikuvio lienee Otava, joka on osa Ison karhun kuviota. Tähtitaivaan asento, ja kohdat joista tähtikuviot löytyvät, muuttuu yön edetessä, kun maapallo kiertää akseliaan. Taivaankannen teoreettista keskipistettä kutsutaan zeniitiksi, jonka ympäri tähtitaivas pyörii. Zeniitin kohdalla ei ole maahan asti näkyvää tähteä, mutta Pohjantähti sijaitsee sen läheisyydessä. Pohjantähteä on siis hyvä käyttää kiintopisteenä tähtitaivasta tutkittaessa. Leijona Iso karhu Karhunvartija Otava Herkules Lohikäärme Pieni karhu Pohjantähti Kassiopeja Kirahvi Lyyra Joutsen Kefeus Sisilisko Pegasus Tähtikuvioiden lisäksi taivaalta voi löytää avoimia tähtijoukkoja. Seulaset on yksi kirkkaimmista tähtijoukoistamme ja se sijaitsee Härän tähdistössä. Kaikkiaan taivaalla voi erottaa tähteä. Ekliptika on Auringon taivaankannella keskimääräisesti kulkema vuotuinen rata. Tähtitaivas ei ole kaikkialla ja kaiken aikaa sama. Oheinen tähtikartta kuvaa pohjoista taivasta talvella keskiyöllä. Tähtikartan piirtämisen lähteenä on käytetty mm. -sivustolta löytyvää kuvaa. Vesikäärme Kaksoset Iso koira Orion Ajomies Jänis Härkä Perseus Kolmio Oinas Seulaset Valas Eridanus EKLIPTIKA KESKITTYMINEN 12
4 KESKITTYMINEN 13
5 tähtikuviot. Piirrä tähtikuviot edellisen sivun tähtikarttaan. POHJOINEN Pohjantähti ETELÄ Seulaset EKLIPTIKA KESKITTYMINEN 14
6 tähtikuviot. Etsi ruuduista mallin mukainen tähtikuvio. Yhdistä pisteet kuvion mukaiseksi. A Malli OTAVA Malli LYYRA Malli SISILISKO KESKITTYMINEN 15
7 tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. A1 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 16
8 tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. A2 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 17
9 pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. A3 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 18
10 pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. A4 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 19
11 liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! A5 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 20
12 liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! A6 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 21
13 liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! A7 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 22
14 liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! A8 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 23
15 tähtikuviot. Etsi ruuduista mallin mukainen tähtikuvio. Yhdistä pisteet kuvion mukaiseksi. B Malli PIENI KARHU Malli ERIDANUS Malli LEIJONA KESKITTYMINEN 24
16 tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. B1 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 25
17 tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. B2 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 26
18 pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. B3 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 27
19 pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. B4 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 28
20 liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! B5 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 29
21 liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! B6 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 30
22 liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! B7 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 31
23 liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! B8 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 32
24 tähtikuviot. Etsi ruuduista mallin mukainen tähtikuvio. Yhdistä pisteet kuvion mukaiseksi. C Malli KARHUNVARTIJA Malli PERSEUS Malli SEULASET KESKITTYMINEN 33
25 tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. C1 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 34
26 tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. C2 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 35
27 pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. C3 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 36
28 pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. C4 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 37
29 liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! C5 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 38
30 liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! C6 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 39
31 liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! C7 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 40
32 liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! C8 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 41
33 tähtikuviot. Etsi ruuduista mallin mukainen tähtikuvio. Yhdistä pisteet kuvion mukaiseksi. D Malli OINAS Malli LOHIKÄÄRME KESKITTYMINEN 42
34 tähtikuviot. Etsi ruuduista mallin mukainen tähtikuvio. Yhdistä pisteet kuvion mukaiseksi. D Malli VALAS KESKITTYMINEN 43
35 tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. D1 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 44
36 tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. D2 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 45
37 pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. D3 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 46
38 pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. D4 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 47
39 liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! D5 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 48
40 liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! D6 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 49
41 liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! D7 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 50
42 liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! D8 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 51
43 KESKITTYMINEN 52
44 kaikki tähtikuviot pyörähtäneet. Etsi tähtitaivaalta edellisen sivun mallinmukaiset kuviot ja piirrä ne. HAASTA ITSESI! E1 KESKITTYMINEN 53
45 keskittymisen mukavaksi lopuksi ORIGAMI Taittele paperista sydänorigami ohjeen mukaan. KESKITTYMINEN 56
46 KESKITTYMINEN 57
monta rautaa. Toimi ohjaajan antamien ohjeiden mukaan.
keskittyminen monta rautaa. Toimi ohjaajan antamien ohjeiden mukaan. KESKITTYMINEN 9 Kuulaana pilvettömänä yönä voimme nähdä taivaankannen tähtikuviot. Meille tutuin tähtikuvio lienee Otava, joka on osa
Syvän Taivaan Kohteet
Syvän Taivaan Kohteet Päivitetty 25.12.2016 Pinta- NGC - Kohteet Koko Kirkkaus kirkkaus Tähdistö Nähty Pvm. 40 Planetaarinen sumu 38"X35" 11 Kefeus 8.1.2010 146 Avonainen tähtijoukko 7' 9.1 Kassiopeia
Deep Sky Object Information Päivitetty Pinta- NGC - Kohteet Koko Kirkkaus kirkkaus Tähdistö Nähty Pvm. 40 Planetaarinen sumu 38"X35" 11
Deep Sky Object Information Päivitetty 29.3.2014 Pinta- NGC - Kohteet Koko Kirkkaus kirkkaus Tähdistö Nähty Pvm. 40 Planetaarinen sumu 38"X35" 11 Kefeus 8.1.2010 185 Galaksi 11.7'X10.0' 10.2 14.4 Kassiopeia
Deep Sky Object Information Päivitetty Pinta- NGC - Kohteet Koko Kirkkaus kirkkaus Tähdistö Nähty Pvm. 40 Planetaarinen sumu 11 Kefeus
Deep Sky Object Information Päivitetty 18.7.2010 NGC - Kohteet Koko Kirkkaus kirkkaus Tähdistö Nähty Pvm. 40 Planetaarinen sumu 11 Kefeus 8.1.2010 185 29.8.2003 188 Avonainen tähtijoukko 5.9.2003 206 Knot,
Kaamoksen valot Juha Ojanperä Kuusamo, Kuusamo-Opisto
Kaamoksen valot Juha Ojanperä Kuusamo, Kuusamo-Opisto 24.2.2016 Illan ohjelma Johdanto Revontulet Revontulten synty mitä revontulet ovat? Revontulten värit Erilaiset revontulimuodot Revontulten esiintyminen
Mistä kaikesta tähtiharrastaja on kiinnostunut
Mistä kaikesta tähtiharrastaja on kiinnostunut Tähdistöjä ja niiden tarinoita Ismo Elo 2013 Otava Otava on verkkopato. Jotkut muut kansat näkivät Otavassa vaunut. Ruotsissa Karlavagnen, Virossa Vanker
Tähtitaivaan alkeet Juha Ojanperä H arjavalta
Tähtitaivaan alkeet Juha Ojanperä Harjavalta 6.10.2016.-8.12.2016 Kurssin sisältö 1. Kerta Taivaanpallo ja tähtitaivaan liike opitaan lukemaan ja ymmärtämään tähtikarttoja 2. kerta Tärkeimmät tähdet ja
Juha Ojanperä Har javalta
Tähtitaivaan alkeet Juha Ojanperä Harjavalta 06.10. - 08.12.2016 Kurssin sisältö 1. Kerta Taivaanpallo ja tähtitaivaan liike opitaan lukemaan ja ymmärtämään tähtikarttoja 2. kerta Tärkeimmät tähdet ja
Lataa Karttakeskuksen tähtikartasto. Lataa
Lataa Karttakeskuksen tähtikartasto Lataa ISBN: 9789522661784 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.67 Mb Kierresidottu opas tähtitaivaan tutkimiseen: kuukausittaiset tähtikartat kertovat taivaankappaleiden
1: Mikä alla kuvatuista puista tämä on?
LUONTOPOLKU, CYGNUS 2008 1: Mikä alla kuvatuista puista tämä on? a) harmaaleppä b) tervaleppä c) haapa (http://www.tampere.fi/ytoteto/yva/ymparistoverkko/bl_etusivu.html) 2: Kukissa pörrää monenlaisia
TAIVAANMEKANIIKKA IHMISEN PERSPEKTIIVISTÄ
TAIVAANMEKANIIKKA IHMISEN PERSPEKTIIVISTÄ ARKIPÄIVÄISTEN ASIOIDEN TÄHTITIETEELLISET AIHEUTTAJAT, FT Metsähovin Radio-observatorio, Aalto-yliopisto KOPERNIKUKSESTA KEPLERIIN JA NEWTONIIN Nikolaus Kopernikus
Taivaan merkit. To klo 16.50 18.20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 FM Jussi Tuovinen
Taivaan merkit To klo 16.50 18.20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 FM Jussi Tuovinen Luentosarjan idea Eläinradan 12 tähtikuviota ovat varmasti tunnetuimpia taivaan tähtikuvioita ja niihin on
Tarunhohtoinen tähtitaivas taivaankannen kauniit ja rohkeat. Juha Ojanperä Kuusamo, Kuusamo-Opisto
Tarunhohtoinen tähtitaivas taivaankannen kauniit ja rohkeat Juha Ojanperä Kuusamo, Kuusamo-Opisto 25.2.2016 Illan ohjelma Johdanto Tähtitaivaan nimistöä ja mytologiaa Tähtien ja tähdistöjen nimet Kreikkalais-(roomalainen)
spiraaligalaksi on yksi tähtitaivaan kauneimmista galakseista. Sen löysi Charles Messier 1773 ja siksi sitä kutsutaan Messierin kohteeksi numero
Messier 51 Whirpool- eli pyörregalaksiksi kutsuttu spiraaligalaksi on yksi tähtitaivaan kauneimmista galakseista. Sen löysi Charles Messier 1773 ja siksi sitä kutsutaan Messierin kohteeksi numero 51. Pyörregalaksi
Tähtitieteelliset koordinaattijärjestelemät
Tähtitieteelliset Huom! Tämä materiaali sisältää symbolifontteja, eli mm. kreikkalaisia kirjaimia. Jos selaimesi ei näytä niitä oikein, ole tarkkana! (Tällä sivulla esiintyy esim. sekä "a" että "alpha"-kirjaimia,
Kolmion kulmien summa. Maria Sukura
Kolmion kulmien summa Maria Sukura Oppituntien johdanto Oppilaat kuulevat triangelin äänen. He voivat katsoa sitä ja yrittää nimetä tämän soittimen. Tutkimme, miksi triangelia kutsutaan tällä nimellä,
Tähtitaivaan tarinoita
Tähtitaivaan tarinoita Sakari Lehtinen 2 Lukijalle Tämä vihkonen on tarkoitettu opettajille planetaarionäytösten tueksi. Ursan Starlab-pla netaarion varusteena on käsiprojektori, jolla planetaarion kuvulle
Ohjeita. Datan lukeminen
ATK Tähtitieteessä Harjoitustyö Tehtävä Harjoitystyössä tehdään tähtikartta jostain taivaanpallon alueesta annettujen rektaskensio- ja deklinaatiovälien avulla. Karttaan merkitään tähdet aina kuudenteen
ATK Tähtitieteessä 2017 Harjoitustyö
ATK Tähtitieteessä 2017 Harjoitustyö Tehtävä Harjoitystyössä tehdään tähtikartta rajatusta taivaanpallon alueesta annettujen rektaskensioja deklinaatiovälien avulla. Karttaan merkitään tähdet aina kuudenteen
PÄIVÄNVALO. Lue alla oleva teksti ja vastaa sen jäljessä tuleviin kysymyksiin.
ÄIVÄNVALO Lue alla oleva teksti ja vastaa sen jäljessä tuleviin kysymyksiin. ÄIVÄNVALO 22. KSÄKUUTA 2002 Tänään, kun pohjoisella pallonpuoliskolla juhlitaan vuoden pisintä päivää, viettävät australialaiset
Tähtitaivaan alkeet Juha Ojanperä Harjavalta
Tähtitaivaan alkeet Juha Ojanperä Harjavalta 14.1.-10.3.2016 Kurssin sisältö 1. Kerta Taivaanpallo ja tähtitaivaan liike opitaan lukemaan ja ymmärtämään tähtikarttoja 2. kerta Tärkeimmät tähdet ja tähdistöt
Luku 1. Kalevalan tähtimaailma. Antiikin maailmankartta. Sammon ryöstön pilvivene. Alisen eläinrata, keskisen kuunkierros ja ylisen kiintotähdet
Luku 1 Kalevalan tähtimaailma Antiikin maailmankartta Sammon ryöstön pilvivene Alisen eläinrata, keskisen kuunkierros ja ylisen kiintotähdet Kalevalan Sisältö KALEVALAN TÄHTIMAAILMA 15 alevala on hämmästyttävä
HÄRKÄMÄEN HAVAINTOKATSAUS
HÄRKÄMÄEN HAVAINTOKATSAUS 2008 Kierregalaksi M 51 ja sen seuralainen epäsää äännöllinen galaksi NGC 5195. Etäisyys on 34 miljoonaa valovuotta. M 51 löytyy l taivaalta Otavan viimeisen tähden t Alkaidin
AVOMERINAVIGOINTI eli paikanmääritys taivaankappaleiden avulla
AVOMERINAVIGOINTI eli paikanmääritys taivaankappaleiden avulla Tähtitieteellinen merenkulkuoppi on oppi, jolla määrätään aluksen sijainti taivaankappaleiden perusteella. Paikanmääritysmenetelmänäon ristisuuntiman
Ajan osasia, päivien palasia
Ajan osasia, päivien palasia Ajan mittaamiseen tarvitaan liikettä. Elleivät taivaankappaleet olisi määrätyssä liikkeessä keskenään, ajan mittausta ei välttämättä olisi syntynyt. Säännöllinen, yhtäjaksoinen
Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka)
sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä
1 Laske ympyrän kehän pituus, kun
Ympyrään liittyviä harjoituksia 1 Laske ympyrän kehän pituus, kun a) ympyrän halkaisijan pituus on 17 cm b) ympyrän säteen pituus on 1 33 cm 3 2 Kuinka pitkä on ympyrän säde, jos sen kehä on yhden metrin
Etäisyyden yksiköt tähtitieteessä:
Tähtitiedettä Etäisyyden yksiköt tähtitieteessä: Astronominen yksikkö AU = 149 597 870 kilometriä. Tämä vastaa sellaisen Aurinkoa kiertävän kuvitellun kappaleen etäisyyttä, jonka kiertoaika on sama kuin
IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO
IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO Ennemmin tai myöhemmin moni kuvaaja innostuu yötaivaan valopilkusta. Keräsimme vinkkejä, joiden avulla onnistut kuukuvauksessa. Mukana on myös tärkeitä päivämääriä.
Kenguru 2017 Ecolier (4. ja 5. luokka)
sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.
LÖYDÄ MAAILMANKAIKKEUS -materiaalia opetuksen tueksi
Aksela Maija, Hannula Irma & Hietala Irene (toim.) LÖYDÄ MAAILMANKAIKKEUS -materiaalia opetuksen tueksi Julkaisija: LUMA -keskus & MAOL ry SISÄLLYS Alkusanat I Toiminnallisia aktiviteetteja 1. Arkipäivän
Kenguru 2017 Ecolier: Ratkaisut (4. ja 5. luokka)
sivu 1 / 12 Oikeat vastaukset ovat alla. 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 7 VASTAUS C C E B C E A 4 pistettä TEHTÄVÄ 8 9 10 11 12 13 14 VASTAUS D B E A C A C 5 pistettä TEHTÄVÄ 15 16 17 18 19 20 21 VASTAUS
Pohjoinen tähtitaivas mielen kognitiivinen kartta
Juha Pentikäinen, puh. 041 433 1626, Helsingin yliopiston uskontotieteen emeritusprofessori, Lapin yliopiston pohjoisen etnografian ja kulttuurin dosentti, tutkimusjohtaja Pohjoinen tähtitaivas mielen
Johdanto: tähtitaivas
Johdanto: tähtitaivas Mitä kaikkea taivaalla voi nähdä: tähdet Aurinko, tavallinen tähti tähtien ryhmät (kaksoistähdet, avoimet joukot, pallomaiset joukot) tähtienvälinen aine Linnunrata muut galaksit
Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät
Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät by Matti Helin - Thursday, February 15, 2018 https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2018/02/15/tahdenpeitot-aldebaranin-ja-reguluksen-peittymisetpaattyvat/
Lataa Meteori ja madonreikä - Iain Nicolson. Lataa
Lataa Meteori ja madonreikä - Iain Nicolson Lataa Kirjailija: Iain Nicolson ISBN: 9789510326152 Sivumäärä: 224 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.90 Mb Tähtitaivas on kiehtonut ihmistä kautta aikojen. Jo
Tähtitieteen LUMA-työpaja
Tähtitieteen LUMA-työpaja (Ohje työpajaan, jota käsiteltiin MAOL:in syyspäivillä 2016) Pertti Rautiainen Tähtitieteen tutkimusyksikkö Oulun yliopisto Tähtitieteen LUMA-työpaja: Maa on planeetta taustatietoa
5.3 Suoran ja toisen asteen käyrän yhteiset pisteet
.3 Suoran ja toisen asteen käyrän yhteiset pisteet Tämän asian taustana on ratkaista sellainen yhtälöpari, missä yhtälöistä toinen on ensiasteinen ja toinen toista astetta. Tällainen pari ratkeaa aina
Lataa. Linnut tekevät sitä, mehiläiset tekevät sitä. Ja tiesitkö - piparit tekevät sitä myös.
Lataa Piparisutra - Jaye Edward Lataa Kirjailija: Jaye Edward ISBN: 9789525701371 Sivumäärä: 60 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.91 Mb Linnut tekevät sitä, mehiläiset tekevät sitä. Ja tiesitkö - piparit
Iida Kero. Pikku tähti loistoa etsimässä
Iida Kero Pikku tähti loistoa etsimässä Oletko koskaan katsonut iltaisin kimmeltäviä tähtiä taivaalla? Varmaan olet, niin minäkin. Ovathan ne niin häikäisevän kirkkaita ja mielenkiintoisia, tuntuu kuin
Lataa Yötaivaan opas - Philippe Henarejos. Lataa
Lataa Yötaivaan opas - Philippe Henarejos Lataa Kirjailija: Philippe Henarejos ISBN: 9783833146350 Sivumäärä: 255 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.20 Mb Opas, jota harrastajat ovat odottaneet! Kirjassa
PIKAOPAS 1. Kellotaulun kulma säädetään sijainnin leveys- asteen mukaiseksi.
Käyttöohje PIKAOPAS 1. Kellotaulun kulma säädetään sijainnin leveysasteen mukaiseksi. Kellossa olevat kaupungit auttavat alkuun, tarkempi leveysasteluku löytyy sijaintisi koordinaateista. 2. Kello asetetaan
Toni Veikkolainen Cygnus 2012 Naarila, Salo
Toni Veikkolainen Cygnus 2012 Naarila, Salo 28.7.2012 Ursan Syvä taivas jaosto on ollut toiminnassa vuodesta 1985 lähtien. Alkuvuonna 2012 jaosto sai uudeksi vetäjäkseen Toni Veikkolaisen Järvenpäästä.
LÖYDÄ MAAILMANKAIKKEUS -materiaalia opetuksen tueksi
Aksela Maija, Hannula Irma & Hietala Irene (toim.) LÖYDÄ MAAILMANKAIKKEUS -materiaalia opetuksen tueksi Julkaisija: LUMA -keskus & MAOL ry SISÄLLYS Alkusanat I Toiminnallisia aktiviteetteja 1. Arkipäivän
Lataa Ympyräkuvien piirtäminen - Studio Musigfi. Lataa
Lataa Ympyräkuvien piirtäminen - Studio Musigfi Lataa Kirjailija: Studio Musigfi ISBN: 9789526787886 Sivumäärä: 48 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.24 Mb Luo kiehtovia taidekuvia harpin avulla aloittaen
Havaintomatka La Palmalle
Havaintomatka La Palmalle Kauan itänyt ajatus lähteä havaitsemaan johonkin maailmalla tunnettuun paikkaan konkretisoitui maaliskuussa 2008, kun kahden viikon matkamme (minä + Jaakko Saloranta) kohti La
Kosmos = maailmankaikkeus
Kosmos = maailmankaikkeus Synty: Big Bang, alkuräjähdys 13 820 000 000 v sitten Koostumus: - Pimeä energia 3/4 - Pimeä aine ¼ - Näkyvä aine 1/20: - vetyä ¾, heliumia ¼, pari prosenttia muita alkuaineita
tuotenumero hinta sis alv korkeus halkaisija pituus paino 80 290,00 80 cm 67 cm 70 kg 41 900,00 113cm 110cm 250kg 17 260,00 52 cm 52 cm 106kg
Eläimet 80 290,00 80 cm 67 cm 70 kg Aasi 41 900,00 113cm 110cm 250kg Hevonen 17 260,00 52 cm 52 cm 106kg Karhu 29 1 700,00 165cm 750kg Karhu, iso 95 700,00 135cm 300kg Karhu, keskikokoinen 42 160,00 61
Tervetuloa Aikuisten suunnistuskouluun 2019
Tervetuloa Aikuisten suunnistuskouluun 2019 Koskaan ei eksy helpommin kuin silloin kun luulee tietävänsä tien Kiinalainen sananlasku Suunnistaminen on koko ajan tapahtuvaa havainnointia, analysointia ja
Numero 38. Turun Ursa r.y.
Numero 38 Turun Ursa r.y. Ceres 38-2/03 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Toimittaja: Juhana Ahlamo Ilmestyminen: 2 kertaa vuodessa Painos: 250 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y. Iso-Heikkilän tähtitorni 20200
Lataa Eläinten maassa tapahtuu kummia! Eläinten maa 2 - Marsa Pihlaja. Lataa
Lataa Eläinten maassa tapahtuu kummia! Eläinten maa 2 - Marsa Pihlaja Lataa Kirjailija: Marsa Pihlaja ISBN: 9789526735955 Sivumäärä: 51 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.72 Mb Tässä Eläinten maa -kirjasarjan
Miten kirjasto voi tukea tutkijoita ja tutkijaryhmiä.
Miten kirjasto voi tukea tutkijoita ja tutkijaryhmiä juha.himanka@helsinki.fi Tausta Käytäntö Tilanne Platon 2 Menon 84E 1 2 85A 4 3 Tutkimus: uuden tiedon löytämistä (totuus) mitä sitten on tieto? "ne
Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa
Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta
Liike pyörivällä maapallolla
Liike pyörivällä maapallolla Voidaan olettaa: Maan pyöriminen tasaista Maan rataliikkeen näennäisvoimat tasapainossa Auringon vetovoiman kanssa Riittää tarkastella Maan tasaisesta pyörimisestä akselinsa
Tottelevaisuuskokeiden KV-säännöt 1 ja 2 luokka 1
Tottelevaisuuskokeiden KV-säännöt 1 ja 2 luokka 1 HUOM! NÄMÄ SÄÄNNÖT EIVÄT OLE VOIMASSA TOTTELEVAISUUSKOKEIDEN KV-SÄÄNNÖT 1- JA 2-LUOKKA Tottelevaisuuskokeissa on useassa FCI-maassa otettu käyttöön uudet
4. Varastossa on 24, 23, 17 ja 16 kg:n säkkejä. Miten voidaan toimittaa täsmälleen 100 kg:n tilaus avaamatta yhtään säkkiä?
Peruskoulun matematiikkakilpailu Loppukilpailu perjantaina 3.2.2012 OSA 1 Ratkaisuaika 30 min Pistemäärä 20 Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin.
Tapahtumia Maassa ja taivaalla
Tapahtumia Maassa ja taivaalla Tapahtumia Maassa ESOP XXXVI Tapahtumia taivaalla Tähden peittyminen pikkuplaneetan taakse Kirkkaita pikkuplaneettoja Huomattavia tähdenpeittoja Sivuavia tähdenpeittoja Tähdenpeittojulkaisuja
Lataa Avaruussää - Heikki Nevanlinna. Lataa
Lataa Avaruussää - Heikki Nevanlinna Lataa Kirjailija: Heikki Nevanlinna ISBN: 9789525329520 Sivumäärä: 133 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.00 Mb Avaruussää on uusi käsite, joka laajentaa tuttua sään
Kenguru 2017 Student lukio
sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.
Kenguru 2019 Ecolier 4. ja 5. luokka
sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Tunnistekoodi (ope täyttää): Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta
ELEC-A3110 Mekaniikka (5 op)
Yliopistonlehtori, tkt Sami Kujala Syksy 2016 Luento 2: Kertausta ja johdantoa Suoraviivainen liike Jumppaa Harjoituksia ja oivalluksia Ajankohtaista Presemokyselyn poimintoja Millä odotuksilla aloitat
istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.
M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja
Geometriaa GeoGebralla Lisätehtäviä nopeasti eteneville
Geometriaa GeoGebralla Lisätehtäviä nopeasti eteneville Tutki GeoGebralla Näkymät->Geometria a) Kuinka suuria ovat kolmion kulmat, jos sen sivut ovat 5, 7 ja 9. Vihje: Aloita kolmion piirtäminen yhdestä
Lataa Aikakirja Heikki Oja. Lataa
Lataa Aikakirja 2013 - Heikki Oja Lataa Kirjailija: Heikki Oja ISBN: 9789521089961 Sivumäärä: 272 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.32 Mb Ajan olemusta on pohdittu jo tuhansia vuosia. Asialla ovat olleet
Tarina-tehtävän ratkaisu
- tämä on esimerkki siitä, kuinka Pähkinä-lehdessä julkaistavia Tarina-tehtäviä ratkaistaan - tarkoitus ei ole esittää kaikkein nokkelinta ratkaisua, vaan vain tapa, jolla tehtävä ratkeaa Tehtävä: Pääsiäiskortit
Etunimi. Sukunimi. Oppimistavoite: ymmärtää, kuinka positiiviset ja negatiiviset magneettiset navat tuottavat työntö- ja vetovoimaa.
1 Magneettiset navat Oppimistavoite: ymmärtää, kuinka positiiviset ja negatiiviset magneettiset navat tuottavat työntö- ja vetovoimaa. 1. Nimeä viisi esinettä, joihin magneetti kiinnittyy. 2. Mitä magneetin
5. Laske lopuksi pisteet yhteen ja katso, minkä palkintoesineen keräämilläsi kultahipuilla tienasit.
KULTAKISA Tervetuloa pelaamaan Heurekan Maan alle -näyttelyyn! Kultakisassa sinun tehtävänäsi on etsiä näyttelystä kultahippusia eli geologiaa, kaivostoimintaa ja maanalaisia tiloja koskevia tiedonmurusia.
Timantteja taivaalla Sirius-vuoden päätös Puheenjohtajan palsta Uudet avaruusteleskoopit. Universumi taskussa
Valkoinen Kääpiö Jyväskylän Sirius ry 4 Talvi 2009 1 4 Talvi 2009 26. vuosikerta Timantteja taivaalla 4 Sirius-vuoden päätös 6 Puheenjohtajan palsta 8 Uudet avaruusteleskoopit 10 Sarjakuva 11 Universumi
1. Sananselitys. 2. Ohjelmointi. 3. Keskustelu. 4. Medialukutaito
OpETuKsELliNeN S I s Ä L T ö 1. Sananselitys 2. Ohjelmointi 3. Keskustelu 4. Medialukutaito Vinkkejä opettajille Linnanmäki -päivän opetukselliseen puoleen. 2 0 1 7 1. Helsinki-sanaselityspeli TAIDOT:
Kenguru 2019 Benjamin 6. ja 7. luokka
sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Koodi: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai
Tervetuloa Varkauteen !
Tervetuloa Varkauteen 7.-8.5.16! La 1-2 lk, su 3-lk Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka). Tuomariksi saapuu Anne Savioja.
Talvi OP:n lehti lapsille TÄHTÄIMESSÄ TÄHTITAIVAS RAKENNA TOIMIVA TULIVUORI LUMESTA ASKARTELE AVARUUS- DOMINO-PELI
Talvi 2018-19 OP:n lehti lapsille TÄHTÄIMESSÄ TÄHTITAIVAS ASKARTELE AVARUUS- DOMINO-PELI RAKENNA TOIMIVA TULIVUORI LUMESTA 2 TIIRAILLAAN TÄHTIÄ! S.4 5 KIVAT KOKKAILUVINKIT S.6 7 HIPPO-TALVILEHTI 2018 Vitsivieteri
Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka
3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta
Lataa Polaris - Heikki Oja. Lataa
Lataa Polaris - Heikki Oja Lataa Kirjailija: Heikki Oja ISBN: 9789525329759 Sivumäärä: 159 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.55 Mb Tule mukaan jännittävälle retkelle läpi tähtitaivaan maailmojen. Opi tuntemaan
Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !
Tervetuloa Varkauteen kisaamaan 27.-28..2014! Kaikille luokille kolme rataa Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka).
Matematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 Väliarvolause Oletetaan, että funktio f on jatkuva jollain reaalilukuvälillä [a, b] ja derivoituva avoimella välillä (a, b). Funktion muutos tällä välillä on luonnollisesti
Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)
sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua
P 5 km K 7 km P 5 km 7 km K K K K P P 7 6 5 4 3 2 8 250 m 1500 9 10 11 12 13 Kertakoealarypäillä mitataan koealat 2-13 Pysyvillä rypäillä mitataan koealat 3-12 P 6 km 8 km K P 6 7 1200 8 9 10 6 km K K
AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE
AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE Tavoite: Tarkkaillaan auringon vaikutusta valon lähteenä ja sen vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Oppilaat voivat tutustua myös aurinkoenergian käsitteeseen.
Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN
Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN Oppilaiden ennakkokäsityksiä avaruuteen liittyen Aurinko kiertää Maata Vuodenaikojen vaihtelu johtuu siitä,
Metsopoika 2009 tulokset
Koira Ohjaaja Tuomari/ Opas/Maasto Kekkeruusin Raiku Pasi Lyyra Ari Pylkkänen/ Reijo Kivelä/ Soini suudet Aika haukah- haukut Yhteis- Kpl Pisteet/ 0 - - - - - - - 1 1 VOI0/7 10/10 Kekkeruusin Pinni Pertti
TYÖPAJA 1: Tasogeometriaa GeoGebran piirtoalue ja työvälineet
TYÖPAJA 1: Tasogeometriaa GeoGebran piirtoalue ja työvälineet Valitse Näkymät->Geometria PIIRRETÄÄN KOLMIOITA: suorakulmainen kolmio keksitkö, miten korostat suoraa kulmaa? tasakylkinen kolmio keksitkö,
SYDÄMELLISESTI TERVETULOA TIETOA CHAKROISTA VERKKOKURSSILLE!
SYDÄMELLISESTI TERVETULOA TIETOA CHAKROISTA VERKKOKURSSILLE! Sana Chakrat on sanskritinkieltä ja tarkoittaa pyörää. Chakralla tarkoitetaan kaltaisia pyörteitä, jotka perinteisen Intialaisen lääkinnän mukaan
Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa
Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta
Maan ja avaruuden välillä ei ole selkeää rajaa
Avaruus Mikä avaruus on? Pääosin tyhjiön muodostama osa maailmankaikkeutta Maan ilmakehän ulkopuolella. Avaruuden massa on pääosin pimeässä aineessa, tähdissä ja planeetoissa. Avaruus alkaa Kármánin rajasta
Kenguru 2019 Student lukio
sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Koodi (ope täyttää): Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta
Meidän koulu. Isojoen koulukolmio 6-9lk. Saima Herrala 8lk
Meidän koulu Isojoen koulukolmio 6-9lk Saima Herrala 8lk 24..216 1 Sisällysluettelo Meidän koulu...1 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan
päättely jatkuva sarja. Päättele miten sarja jatkuu. Jatka sarjaa ainakin kahdella luvulla tai kuviolla. A. 7 8 9 0 0-00 99 98 97 - - - 0 B. 8 0 0 0 9 0 8 00 80 0 0 C. PÄÄT TELY 9 jatkuva sarja. Päättele
Kenguru 2015 Student (lukiosarja)
sivu 1 / 9 NIMI RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä
MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 23.9.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ
MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 3.9.05 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa
Matematiikkakilpailut Suomessa
Matematiikkakilpailut Suomessa Anne-Maria Ernvall-Hytönen Turun yliopisto Kerkko Luosto Helsingin yliopisto Anne-Maria.Ernvall@utu.fi Kerkko.Luosto@Helsinki.FI Matematiikkakilpailut Suomessa p.1/13 Kilpailutoiminnan
Kertaus. x x x. K1. a) b) x 5 x 6 = x 5 6 = x 1 = 1 x, x 0. K2. a) a a a a, a > 0
Juuri 8 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty 8.9.07 Kertaus K. a) 6 4 64 0, 0 0 0 0 b) 5 6 = 5 6 = =, 0 c) d) K. a) b) c) d) 4 4 4 7 4 ( ) 7 7 7 7 87 56 7 7 7 6 6 a a a, a > 0 6 6 a
KONE Mix & Match Komponentit
KONE MONOSPACE KONE Mix & Match Komponentit Mahdollisuutesi ovat lähes rajattomat Mikäli et löydä sopivaa KONE C-sarjan sisustuskokonaisuutta, voit yhdistellä KONE Mix & Match valikoimasta haluamasi näköisen
JoSePa PaRi 01. Noormarkun Koitto KuPS JL 01
2001 MuurY Team LKP JoSePa PaRi 01 WJK/sininen Komeetat Noormarkun Koitto KuPS JL 01 FC Saarijärvi OrPa Haaste Kenttä 1 (2001) 8:30 Team LKP PaRi 01 01B 9:20 MuurY JoSePa 01A 10:10 OrPa Haaste KuPS JL
Kenguru 2018 Ecolier: Ratkaisut (4. ja 5. luokka)
sivu 0 / 14 Oikeat vastaukset ovat alla. 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 7 VASTAUS E C E D D D B 4 pistettä TEHTÄVÄ 8 9 10 11 12 13 14 VASTAUS D A B E A C C 5 pistettä TEHTÄVÄ 15 16 17 18 19 20 21 VASTAUS
Lataa Voiko Linnunradalla kävellä? - Risto Heikkilä. Lataa
Lataa Voiko Linnunradalla kävellä? - Risto Heikkilä Lataa Kirjailija: Risto Heikkilä ISBN: 9789524753784 Sivumäärä: 158 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.29 Mb Mitä kaikkea ihmeellistä yläpuoleltamme löytyykään?
Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu)
Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com