Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto Suomea edustaa kokouksessa eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho. Kokouksen pääaiheena on kesäkuun Eurooppa-neuvoston ( ) valmistelu. Neuvosto ottaa tiedoksi Eurooppa-neuvoston asialistaehdotuksen. Kesäkuun Eurooppa-neuvoston on määrä käsitellä muuttoliikettä, turvallisuutta ja puolustusta sekä työllisyyttä, kasvua ja kilpailukykyä. Lisäksi Eurooppa-neuvosto voi käsitellä ajankohtaisia ulkosuhdekysymyksiä. Suomi ottaa Eurooppaneuvoston asialistan tiedoksi. Neuvostolle annetaan myös katsaus maaliskuun 2017 Eurooppa-neuvoston seurannasta. Lisäksi komissio antaa neuvostolle selvityksen jatkotoimistaan Euroopan tulevaisuutta käsittelevän valkoisen kirjan pohjalta. Suomi ottaa komission selvityksen tiedoksi. Muut asiat -asiakohdassa komissio tiedottaa oikeusvaltioperiaatteen turvaamista koskevan toimintakehyksensä soveltamistilanteesta Puolaan. Suomi ottaa komission selvityksen tiedoksi.

2 Asialista: 2(19) Esityslistan hyväksyminen Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) A-kohtien luettelon hyväksyminen A-kohtien luettelon hyväksyminen Muut kuin lainsäädäntöasiat Päätöslauselmat ja päätökset, jotka Euroopan parlamentti hyväksyi istuntojaksoillaan Brysselissä maaliskuuta 2017 ja Strasbourgissa maaliskuuta 2017 ja huhtikuuta ja 23. kesäkuuta 2017 kokoontuvan Eurooppa-neuvoston valmistelu 8 = Selityksin varustettu esityslistaehdotus Eurooppa-neuvoston jatkotoimet 10 Komission selvitys Euroopan tulevaisuutta käsittelevän valkoisen kirjan jatkotoimista 12 Muut asiat 15

3 3(19) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Asia Euroopan parlamentin päätöslauselmat, päätökset ja lausunnot istuntojaksoilla , ja Kokous Yleisten asioiden neuvosto U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Yleisten asioiden neuvosto ottaa tiedoksi Euroopan parlamentin istuntojaksollaan , ja tekemät päätöslauselmat, päätökset ja lausunnot. Päätöslauselmat ovat asialistalla B-kohtana, jotta jäsenvaltiot voivat halutessaan kiinnittää erityistä huomiota joihinkin niistä. Näin tapahtuu kuitenkin harvoin. Esille nostetut päätöslauselmat liittyvät yleensä toimielinten välisiin suhteisiin, kohdistuvat johonkin jäsenvaltioon asiassa, joka ei kuulu unionin toimivaltaan, tai ovat muuten unionin kannalta merkittäviä. Unionin päätöksentekoprosesseihin liittyvät päätöslauselmat käsitellään asianmukaisella tavalla komissiossa ja neuvostossa. Suomen kanta Otetaan päätöslauselmat, päätökset ja lausunnot tiedoksi. Pääasiallinen sisältö Torstai 2. maaliskuuta Bryssel Marine Le Penin koskemattomuuden pidättämistä koskeva pyyntö EU:n ja Libanonin välinen assosiaatio (Kroatian liittyminen) *** Ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen liittyviä täydentäviä sääntöjä koskeva EU:n ja Liechtensteinin sopimus *** Energia-alalla tehtyjä hallitustenvälisiä sopimuksia ja ei-sitovia välineitä koskeva tietojenvaihtomekanismi ***I Velvoitteet viisumien vastavuoroisuuden alalla Vaihtoehdot lääkkeiden saatavuuden parantamiseksi

4 Luova Eurooppa -ohjelman täytäntöönpano Kansalaisten Eurooppa -ohjelman täytäntöönpano EU:n yhteinen kauppapolitiikka ja luonnonvaraisten lajien kestävyyden asettamat ehdottomat vaatimukset 4(19) Tiistai 14. maaliskuuta Strasbourg Hevoseläinten vastuullinen omistajuus ja hoito Elohopea ***I Osakkeenomistajien pitkäaikainen vaikuttaminen ja hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää koskeva selvitys ***I Aseiden hankinnan ja hallussapidon valvonta ***I Romuajoneuvot, käytetyt paristot ja akut sekä sähkö- ja elektroniikkalaiteromu ***I Jätteet ***I Kaatopaikat ***I Pakkaukset ja pakkausjätteet ***I Naisten ja miesten tasa-arvo EU:ssa Miesten ja naisten yhdenvertainen kohtelu tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla EU:n varoja sukupuolten tasa-arvoon Massadatan vaikutukset perusoikeuksiin Tuotantokanien suojelun vähimmäisvaatimukset Keskiviikko 15. maaliskuuta Strasbourg EU:n ja Brasilian välinen sopimus: Kroatian myönnytysluettelossa olevien myönnytysten muuttaminen Kroatian Euroopan unioniin liittymisen johdosta *** Ajoneuvorekisteritietoja koskevan automaattisen tietojenvaihdon aloittaminen Tanskan kanssa * DNA-tietoja koskevan automaattisen tietojenvaihdon aloittaminen Kreikan kanssa * Elintarvike- ja rehulainsäädäntö ja eläinten terveyttä ja hyvinvointia, kasvien terveyttä ja kasvinsuojeluaineita koskevat säännöt ***II MHz:n taajuusalueen käyttö unionissa ***I EU:n kansalaisten vapautta liikkua ja työskennellä sisämarkkinoilla rajoittavat tekijät Saksan tiemaksuja koskevan tarkistetun suunnitelman hyväksyminen komissiossa Vuoden 2018 talousarvion suuntaviivat pääluokka III Torstai 16. maaliskuuta Strasbourg

5 Zimbabwe ja pastori Evan Mawariren tapaus Ukrainalaiset poliittiset vangit Venäjällä ja Krimin tilanne Filippiinit ja senaattori Leila M. De Liman tapaus EU:n painopisteet YK:n ihmisoikeusneuvoston istunnoissa vuonna 2017 Konfliktialueilta ja korkean riskin alueilta peräisin olevien mineraalien ja metallien toimitusketjuun sovellettava tuojien due diligence -järjestelmä ***I Kalatalousalan tietojen keruuta, hallintaa ja käyttöä koskevat unionin puitteet ***I Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perustuslailliset, oikeudelliset ja institutionaaliset vaikutukset: Lissabonin sopimuksen antamat mahdollisuudet Arktista aluetta koskeva EU:n yhdennetty politiikka Montenegroa koskeva vuoden 2016 kertomus Sähköinen demokratia EU:ssa: mahdollisuudet ja haasteet 5(19) Tiistai 4. huhtikuuta Strasbourg Kalastusalusten ominaisuudet ***I Moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen sekä tällaisiin ajoneuvoihin tarkoitettujen järjestelmien, komponenttien ja erillisten teknisten yksiköiden hyväksyntä ja markkinavalvonta ***I Palmuöljy ja sademetsien metsäkato Naiset ja heidän asemansa maaseutualueilla Autoalan päästömittauksia käsittelevä tutkimus Keskiviikko 5. huhtikuuta Strasbourg Päätös olla vastustamatta delegoitua säädöstä: vähittäismarkkinoille tarkoitetut paketoidut ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita (PRIIP-tuotteita) koskevat avaintietoasiakirjat Neuvottelut Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa sen Euroopan unionista eroamista koskevasta aikomuksesta antaman ilmoituksen johdosta Tietyt yhtiöoikeuden osa-alueet ***I Vaarallisia ja haitallisia aineita koskevan sopimuksen vuoden 2010 pöytäkirjan ratifiointi ja siihen liittyminen, lukuun ottamatta oikeudelliseen yhteistyöhön siviilioikeudellisissa asioissa liittyviä seikkoja *** Vaarallisia ja haitallisia aineita koskevan sopimuksen vuoden 2010 pöytäkirjan ratifiointi ja siihen liittyminen oikeudelliseen yhteistyöhön siviilioikeudellisissa asioissa liittyvien seikkojen osalta *** Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltaminen Kroatiassa * Lääkinnälliset laitteet ***II

6 In vitro -diagnostiikkaan tarkoitetut lääkinnälliset laitteet ***II Rahamarkkinarahastot ***I Arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkaistava esite ***I Monivuotinen rahoituskehys *** Monivuotinen rahoituskehys (päätöslauselma) Ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotto Ennakkoarvio tuloista ja menoista varainhoitovuodeksi 2018 Pääluokka I Euroopan parlamentti Lisätalousarvioesitys nro 1/2017 ehdotus Euroopan unionin solidaarisuusrahaston käyttöön ottamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan, Kyproksen ja Portugalin hyväksi Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotto: EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta annettava tekninen tuki Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotto tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle, Kyprokselle ja Portugalille Sormenjälkitietoja koskeva automaattinen tietojenvaihto Latviassa * DNA-tietoja koskeva automaattinen tietojenvaihto Slovakiassa, Portugalissa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Virossa, Unkarissa, Kyproksessa, Puolassa, Ruotsissa, Maltassa ja Belgiassa * Sormenjälkitietoja koskeva automaattinen tietojenvaihto Slovakiassa, Bulgariassa, Ranskassa, Tšekissä, Liettuassa, Alankomaissa, Unkarissa, Kyproksessa, Virossa, Maltassa, Romaniassa ja Suomessa * Ajoneuvorekisteritietoja koskeva automaattinen tietojenvaihto Suomessa, Sloveniassa, Romaniassa, Puolassa, Ruotsissa, Liettuassa, Bulgariassa, Slovakiassa ja Unkarissa * Ajoneuvorekisteritietoja koskeva automaattinen tietojenvaihto Maltassa, Kyproksessa ja Virossa * Muuntogeeniset maissituotteet Bt MIR GA21 Pakolais- ja muuttovirtojen käsittely: EU:n ulkoisten toimien merkitys 6(19) Torstai 6. huhtikuuta Strasbourg Aleksei Navalnyin ja muiden mielenosoittajien pidätys Venäjällä Valko-Venäjä Bangladesh ja lapsiavioliitot Verkkovierailujen tukkumarkkinat ***I Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja kolmannet maat, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske (Ukraina) ***I Euroopan solidaarisuusjoukot EU:n ja Yhdysvaltojen Privacy Shield -järjestelyn tarjoaman suojan riittävyys

7 7(19) EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Täysistunnot , ja EU-ministerivaliokunta Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat 6516/17 PE-RE /17 PE-RE 3 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Heli Siivola (VNEUS), etunimi.sukunimi@vnk.fi, EUTORI-tunnus Liitteet Viite

8 8(19) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Eteläpää Mari(VNK) Asia YAN; Kesäkuun Eurooppa-neuvoston ( ) asialista Kokous Yleisten asioiden neuvosto U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Yleisten asioiden neuvosto ottaa kesäkuun Eurooppa-neuvoston asialistan tiedoksi. Suomi ottaa asialistan tiedoksi. Eurooppa-neuvosto käsittelee seuraavia aiheita: 1. Muuttoliike Eurooppa-neuvosto arvioi keskisen Välimeren reitin osalta tehtyjen toimenpiteiden osalta saavutettua kehitystä, erityisesti Maltan julkilausuman, kumppanuuskehyksen ja Vallettan toimintasuunnitelman pohjalta. Se arvioi myös itäisen Välimeren reitin tilannetta ja EU-Turkki -julkilausuman toimeenpanoa. Eurooppa-neuvosto palaa Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tarkistamiseen, erityisesti miten soveltaa vastuullisuuden ja solidaarisuuden periaatteita tehokkaasti tulevaisuudessa. Eurooppa-neuvosto arvio niin ikään saavutettua kehitystä muuttoliikkeen juurisyihin puuttumiseksi luotujen välineiden osalta. 2. Turvallisuus ja puolustus Eurooppa-neuvosto tarkastelee aiempien päätelmien pohjalta EU:n ulkoisen turvallisuuden ja puolustuksen vahvistamista koskevassa yhteistyössä saavutettua kehitystä ja antaa tarvittaessa strategista ohjausta. 3. Työllisyys, kasvu ja kilpailukyky Eurooppa-neuvosto tarkastelee sisämarkkinoiden syventämistä ja identifoi alueita, joissa etenemistä tulee nopeuttaa, jotta sisämarkkinoita, digitaalisia sisämarkkinoita, päämarkkinaunionia ja energiaunionia koskevat strategiat saadaan toimeenpantua

9 9(19) vuoteen 2018 mennessä. Esille voi tulla myös Euroopan strategisia investointeja koskeva rahasto sekä tulevan G20-kokouksen kannalta relevantteja kysymyksiä. Eurooppa-neuvosto vahvistaa niin ikään maakohtaiset suositukset ja saattaa loppuun vuoden 2017 ohjausjakson. 4. Ulkosuhteet Eurooppa-neuvosto voi käsitellä ajankohtaisia ulkosuhdekysymyksiä. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu EU-ministerivaliokunta Eduskuntakäsittely Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat 8790/17 CO EUR-PREP 20 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot EUTORI-tunnus VNEUS/Eteläpää Liitteet Viite 8790/17 CO EUR-PREP 20

10 Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Eteläpää Mari(VNK) (19) Asia YAN; Maaliskuun ( ) Eurooppa-neuvoston seuranta Kokous Yleisten asioiden neuvosto U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Yleisten asioiden neuvostossa annetaan katsaus maaliskuun Eurooppa-neuvoston seurannasta sihteeristön laatiman yhteenvedon pohjalta. Suomi pitää tarpeellisena tehostaa unionin päätösten toimeenpanoa. Tällä edistetään EU:n legitimiteettiä ja uskottavuutta. Tarvitaan jäsenvaltioiden ja instituutioiden vahvempaa sitoutumista toimeenpanon varmistamiseen. Eurooppa-neuvoston rooli toimeenpanon tehostamisessa on keskeinen. Eurooppaneuvoston päätelmien tulisi tarpeen mukaan sisältää selkeä vastuunjako kunkin asiakysymyksen seurannan, monitoroinnin ja raportoinnin osalta. Keskeisiä asiakokonaisuuksia koskeva seurantamekanismi olisi hyödyllinen. Sihteeristöllä tulisi olla keskeinen rooli tämän osalta jatkuvuuden turvaamiseksi. YAN:lla on tärkeä rooli seurannan varmistamisessa, erityisesti horisontaalisten kysymysten osalta. Sektorineuvostojen tulisi vastaavasti varmistaa keskeisten sektorikohtaisten asiakysymysten seurantaa. Eurooppa-neuvoston, yleisten asioiden neuvoston ja sektorineuvostojen välisen vuorovaikutuksen on oltava koordinoitua ja tehokasta. Toimeenpanon tehostaminen edellyttää myös, että komissio tekee tarvittavat aloitteet asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, että EU:n lainsäädäntömenettelyssä tuotetaan vähemmän mutta parempaa sääntelyä ja että jäsenvaltiot kantavat vastuunsa EUsääntelyn oikea-aikaisesta täytäntöönpanosta ja oikeasta soveltamisesta. Komission tulisi hyödyntää täysimääräisesti EU-sääntelyn täytäntöönpanon ja soveltamisen valvontaan liittyvät välineet, mukaan lukien rakentava dialogi jäsenvaltioiden kanssa. Keskustelun taustana on neuvoston sihteeristön laatima yhteenveto maaliskuun Eurooppa-neuvoston seurannasta. Maaliskuussa ei voitu hyväksyä päätelmiä yhteisesti

11 11(19) vaan ne annettiin puheenjohtajan päätelminä. Päätelmiin sisältyvät työllisyys, kasvu ja kilpailukykymuuttoliike, turvallisuus ja puolustus, muuttoliike sekä Länsi-Balkan. Yhteenvedossa käydään läpi päätelmiin sisältyvät tehtäväksiannot ja niiden pohjalta käynnistetyt toimenpiteet. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu EU-ministerivaliokunta Eduskuntakäsittely Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Sihteeristön laatima numeroimaton asiakirja, jota ei ole vielä jaettu. Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VNEUS/Eteläpää EUTORI-tunnus Liitteet Viite

12 Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) (19) Asia Komission selvitys Euroopan tulevaisuutta käsittelevän valkoisen kirjan jatkotoimista Kokous Yleisten asioiden neuvosto U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Komissio antaa neuvostolle selvityksen jatkotoimistaan Euroopan tulevaisuutta käsittelevän valkoisen kirjan pohjalta. Suomi ottaa komission selvityksen tiedoksi. EU27:n valtion ja hallitusten päämiesten sekä Eurooppa-neuvoston, Euroopan parlamentin ja Euroopan komission johtajien Roomassa allekirjoittama julistus EU:n tulevaisuudesta saattoi päätökseen päämiesten kesäkuussa 2016 käynnistämän tulevaisuuspohdinnan. Rooman julistuksessa nostetaan esille neljä päätavoitetta: turvallinen Eurooppa, vauras ja kestävä Eurooppa, sosiaalinen Eurooppa ja globaalisti vahvempi Eurooppa. Kunkin otsikon alla esitellään erilaisia keinoja ja välineitä asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. Kyse on pitkälti jo käynnissä olevan lainsäädäntötyön ja muiden hankkeiden jatkamisesta ja tehostamisesta. Allekirjoittajat toteavat varmistavansa Eurooppa-neuvostossa ja toimielinten kesken yhteistyötä tehden julistuksessa asetettujen tavoitteiden toteutuksen niin, että niistä tulee huomispäivän todellisuutta. Komission julkaisema valkoinen kirja Euroopan tulevaisuudesta oli komission panos Rooman julistuksen valmisteluun. Samalla komissio halusi kannustaa laajempaa Euroopan tulevaisuudesta käytävää keskustelua muun muassa kansallisten parlamenttien ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Komission valkoista kirjaa ei ole käsitelty EU27- päämiesten kesken eikä neuvostossa. Siihen ei ole tarkoitus jatkossakaan palata. Komissio aikoo esittää valkoisen kirjansa pohjalta viisi keskustelupaperia (sosiaalinen ulottuvuus, globalisaation hallinta, talous- ja rahaliitto, puolustus ja EU:n rahoitus).

13 13(19) Komission ajatuksena on ollut, että keskustelupaperit muistuttaisivat ajatushautomoiden tuotteita. Niissä ei puututa jo käynnissä oleviin prosesseihin. Komission keskustelupaperi Euroopan sosiaalisen ulottuvuuden kehittämisestä julkaistiin samassa yhteydessä Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilaria koskevan tiedonannon sekä lainsäädäntöaloitteiden kanssa. Suomen kantoja aiheeseen on esitetty valtioneuvoston E-jatkokirjelmässä EJ 6/2017 vp ( ). E-jatkokirjelmän pohjalta laadittu Suomen vaikuttamispaperi jaettiin komissiolle ja muille jäsenvaltioille Komission keskustelupaperi globalisaation hallinnasta julkaistaan Komissio esittelee keskustelupaperin kauppaministereille ulkoasiainneuvoston (kauppa) kokouksessa asialistan muut asiat -kohdassa. Suomen kantoja aiheeseen on esitetty valtioneuvoston E-kirjelmässä E 33/2017 vp ( ). E-kirjelmän pohjalta laadittu Suomen vaikuttamispaperi jaettiin komissiolle ja muille jäsenvaltioille Komission keskustelupaperi talous- ja rahaliiton (EMU) kehittämisestä on määrä julkaista Aihetta on käsitelty mm. neljän puheenjohtajan raportissa "Kohti todellista talous- ja rahaliittoa" (2012) ja viiden puheenjohtajan raportissa Euroopan talous- ja rahaliiton viimeistelystä (2015). Eurooppa-neuvosto sitoutui joulukuussa 2015 työskentelemään kohti EMU:n viimeisteltyä. Neuvostoa pyydettiin tarkastelemaan erityisesti lyhyemmän aikavälin ehdotuksia, joita komissio oli esittänyt viiden puheenjohtajan raportin jatkotoimina. Eurooppa-neuvosto katsoi, että raporttiin sisältyvien pidemmän aikavälin ehdotusten oikeudellisia, taloudellisia ja poliittisia näkökohtia on vielä tutkittava tarkemmin ja että näiden tarkasteluun palataan vuoden 2017 loppuun mennessä. Komission keskustelupaperi puolustuksen kehittämisestä on määrä julkaista Eurooppa-neuvosto linjasi joulukuussa 2016, miten EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sekä puolustusyhteistyön vahvistamisessa edetään. Korkeaa edustajaa ja komissiota pyydettiin tekemään vuoden 2017 alkupuolella ehdotuksia tulevan päätöksenteon pohjaksi. Komissio ja korkea edustaja ovat jo esittäneet ehdotuksia aiheesta. Eurooppa-neuvosto palaa aiheeseen kesäkuussa 2017 antaakseen strategista lisäohjausta. Tätä ennen ulkoasiainneuvosto käsittelee aihetta toukokuussa. Eurooppaneuvosto aikoo pitää turvallisuus- ja puolustuskysymykset asialistallaan ja arvioida edistymistä säännöllisesti sekä määrittää tältä pohjalta asianmukaiset strategiset ja poliittiset prioriteetit. Komission keskustelupaperi EU:n rahoituksen tulevaisuudesta on tarkoitus julkaista Keskustelupaperi kytkeytyy EU:n tulevan rahoituskehyksen valmisteluun. Komission tulisi esittää vuoden 2017 loppuun mennessä ehdotus uudeksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi (2021 ). Brexit-neuvotteluista johtuen on mahdollista, että komission ehdotus esitetään vasta ensi vuoden puolella. Vaikuttamista tulevaan monivuotiseen rahoituskehykseen on käsitelty valtioneuvoston E-kirjelmässä E 34/2017 vp ( ). Osa komission keskustelupapereiden aiheista on jo Eurooppa-neuvoston asialistalla. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ei ole ilmoittanut, onko komission keskustelupapereita tarkoitus käsitellä Eurooppa-neuvostossa näiden aiheiden käsittelyn yhteydessä tai jollain muulla tavalla. On myös huomattava, että keskustelupapereiden aiheista puuttuu useita keskeisiä ajankohtaisia teemoja, kuten muuttoliikkeen hallinta ja sisämarkkinoiden loppuun saattaminen.

14 EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely 14(19) Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Komission puheenjohtaja Juncker esitteli komission valkoisen kirjan Euroopan tulevaisuudesta Euroopan parlamentin täysistunnossa EU-ministerivaliokunta Suuri valiokunta E 29/2017 vp E 33/2017 vp E 34/2017 vp EJ 6/2017 vp Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot EUTORI-tunnus Heli Siivola (VNEUS), etunimi.sukunimi@vnk.fi, Liitteet Viite

15 Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Möller Tia-Maaret(VNK) (19) Asia Yleisten asioiden neuvosto : muut asiat Kokous Yleisten asioiden neuvosto U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Komissio tiedottaa muissa asioissa oikeusvaltioperiaatteen turvaamista koskevan toimintakehyksensä soveltamistilanteesta Puolaan. Suomi ottaa tiedoksi komission selvityksen. Hallitusohjelman mukaan EU:n tärkein tehtävä on rauhan, turvallisuuden, vaurauden ja oikeusvaltion turvaaminen maanosassamme. EU perustuu yhteisiin arvioihin, joita ovat muun muassa vapaus ja kansanvalta, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen sekä oikeusvaltioperiaate. On tärkeää, että EU:n jäsenvaltiot ovat täysin sitoutuneita näihin arvioihin ja EU:n perussopimusten noudattamiseen. Suomi on korostanut eri yhteyksissä tarvetta vahvistaa EU:n yhteisiä arvoja, mukaan lukien oikeusvaltioperiaate. Suomi toimii aktiivisesti oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseksi. Perusoikeuksia kunnioittava Euroopan oikeuden alue tukee sekä talouskasvua ja investointeja että kansalaisten ja yritysten luottamusta oikeuksiensa toteutumiseen. Vastavuoroiseen tunnustamiseen perustuvan oikeudellisen yhteistyön edellytyksenä on jäsenvaltioiden keskinäinen luottamus toistensa järjestelmiin. Tämä korostaa entisestään oikeusvaltioperiaatteen tärkeyttä. Suomi tukee komission keskeistä roolia oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen seurannassa. Komission toimintakehys mahdollistaa tarkoituksenmukaisella tavalla puuttumisen oikeusvaltioperiaatetta koskeviin järjestelmätason uhkiin. Komission toimintakehyksestä erillinen neuvostossa jo toteutettu näkemystenvaihto oikeusvaltioperiaatteesta tulee vakiinnuttaa ja sitä tulee kehittää edelleen kohti pysyvää ja säännöllistä kaikki jäsenvaltiot tasavertaisesti kattavaa menettelyä oikeusvaltioperiaatteen ja muiden arvojen kunnioittamisen jatkuvasta seurannasta.

16 16(19) Pääasiallinen sisältö Komissio hyväksyi vuonna 2014 oikeusvaltioperiaatteen turvaamista koskevan toimintakehyksen. Se sisältää ns. varhaisvaroitusjärjestelmän tilanteisiin, joissa periaatteeseen kohdistuu tietyssä jäsenvaltiossa järjestelmätason uhka. Tarkoituksena on löytää komission ja jäsenvaltion välillä yhteinen ratkaisu ja ennaltaehkäistä tarve turvautua SEU 7 artiklan mukaiseen järeämpään menettelyyn. Toimintakehys sisältää kolmivaiheisen menettelyn (1. arvio ja lausunto, 2. suositus, 3. seuranta). Puolan tilanne on ensimmäinen tapaus, jossa komissio on käyttänyt oikeusvaltioperiaatteen turvaamista koskevaa toimintakehystä. Komissio on selostanut lyhyessä neuvostoa varten antamassaan tausta-asiakirjassa toimiaan ja tilannetta. Komissio on antanut Puolalle toimintakehyksen puitteissa lausunnon , suositukset ja Komission suositukset ovat liittyneet erityisesti perustuslakituomioistuimen toimintaan (tuomareiden nimittäminen ja tähän liittyvien perustuslakituomioistuimen tuomioiden täytäntöönpano, perustuslakituomioistuinta koskevaan lakimuutokseen ja perustuslakituomioistuimen jälkeen antamien tuomioiden kunnioittaminen sekä lainsäädännön perustuslaillisen tarkastelun tehokkuuteen). Komissio tuo esille, että sen suosituksissa on otettu huomioon Euroopan neuvoston Venetsian komission Puolan tilannetta koskevat lausunnot. Komissio katsoo, että sen esittämiin huoliin ei ole vastattu ja että oikeusvaltioperiaatteeseen kohdistuu edelleen järjestelmätason uhka. Komissio kiinnittää asiakirjassaan huomiota myös viimeaikaisiin lakimuutosehdotuksiin, joilla voi olla vaikutusta oikeuslaitoksen riippumattomuuteen. Puolassa on vireillä kansallisen tuomioistuinneuvoston ja sen toimintaa koskevan lain muuttaminen. Tuomioistuinneuvoston keskeisiä tehtäviä on varmistaa oikeusjärjestelmän riippumattomuus, ja se nimittää ehdokkaat tuomarivirkoihin. SEU 7 artiklan mukaisessa menettelyssä neuvosto voi neljän viidesosan enemmistöllä ensi vaiheessa todeta vaaran, että jokin jäsenvaltio loukkaa vakavasti ja jatkuvasti EU:n perustana olevia arvoja. Kun kyse ei ole enää vaarasta vaan tosiasiallisesta rikkomisesta, jonka Eurooppa-neuvosto yksimielisesti toteaa, neuvosto voi päättää sanktioista. Asianomaiselle jäsenvaltiolle kuuluvat oikeudet, mukaan lukien äänioikeus neuvostossa, voidaan tällöin pidättää väliaikaisesti. Menettely on käytännössä viimekätinen keino ja sen soveltamiskynnys on korkea. Sitä ei ole sovellettu kertaakaan. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely KOM(2014) 158 lopullinen, komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle uusi toimintakehys oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseksi. Kyse on komission toimintakehyksestä, jossa Euroopan parlamentilla ja neuvostolla ei ole päätöksentekoasemaa. Tiedonannon mukaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle tiedotetaan säännöllisesti ja tiivisti edistymisestä kussakin toimintakehyksen vaiheessa. Asian käsittely perustuu keskeisesti SEU 2 artiklaan, jossa määrätään unionin arvoista sekä SEU 7 artiklaan, jossa määrätään menettelyistä arvojen turvaamiseksi. Käsittely Euroopan parlamentissa

17 17(19) Euroopan parlamentin täysistunto on käsitellyt Puolan tilannetta viimeksi Lisäksi aihe on ollut esillä mm. LIBE-valiokunnassa ja AFCO-valiokunnassa Euroopan parlamentin päätöslauselma Puolan tilanteesta (2015/3031(RSP)). Euroopan parlamentin päätöslauselma Puolan viimeaikaisista tapahtumista ja niiden vaikutuksesta Euroopan unionin perusoikeuskirjassa vahvistettuihin perusoikeuksiin (2016/2774(RSP)) Euroopan parlamentti on pitänyt tarpeellisena vahvistaa unionin arvojen toteutumista ja tämän seurantaa jäsenvaltioissa. Se on hyväksynyt päätöslauselman suosituksista komissiolle demokratiaa, oikeusvaltiota ja perusoikeuksia koskevan EU:n järjestelmän perustamisesta (2015/2254(INL)). Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely EU-ministerivaliokunta Suomen kantoja oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseksi EU:ssa on mm. valtioneuvoston EU-vaikuttamisstrategiassa 2017, tätä koskevassa SuVL 2/2017 vp, E 29/2017 vp. E 66/2013 vp. Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Oikeusvaltioperiaate ja perusoikeuksien kunnioittaminen ovat Suomen valtiosäännön keskeisiä periaatteita, joihin Suomi on sitoutunut myös Euroopan unionin jäsenenä sekä osana kansainvälisiä sopimusvelvoitteitaan. Oikeusvaltioperiaate ja perusoikeudet on vahvistettu perustuslaissa. Niistä säätäminen kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain 27 :n 1 ja 2 kohdan mukaan valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Taloudelliset vaikutukset - Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat - Komission tausta-asiakirja (ei asiakirjanumeroa tai päiväystä). Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Tia Möller, VNEUS, tia-maaret.moller@vnk.fi,

18 Heidi Kaila, VNEUS, Tanja Leikas-Botta, UM, Sonya Walkila, OM, Tapio Puurunen, SM, (19) EUTORI-tunnus Liitteet Viite

19 19(19) LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi EU:n tulevaisuus, Euroopan parlamentti, Eurooppa-neuvosto, YAN Yleisten asioiden neuvosto, Oikeusvaltioperiaate VNK ALR, EUE, LVM, MMM, OKM, OM, PLM, SM, STM, TEM, TPK, TULLI, UM, VM, VTV, YM

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Pietarinen Päivi(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Pietarinen Päivi(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00447 VNEUS Pietarinen Päivi(VNK) 18.06.2018 Asia Oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisen varmistamista koskevat kehittämistoimet unionissa Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00229 VNEUS Siivola Heli(VNK) 13.03.2018 Asia EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset Kokous U/E/UTP-tunnus E 96/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Pietarinen Päivi(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Pietarinen Päivi(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00443 VNEUS Pietarinen Päivi(VNK) 18.06.2018 Asia Oikeusvaltiotilanne Puolassa; komission ehdotus neuvoston päätökseksi Kokous U/E/UTP-tunnus E 7/2018 vp

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2019-00189 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 14.03.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous Eurooppa-neuvosto (Artikla 50) 21.03.2019 U/E/UTP-tunnus E 125/2016

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2017-00239 VNEUS Siivola Heli(VNK) 28.04.2017 Asia EU27-päämiesten tulevaisuuspohdinnan ja Rooman julistuksen seuranta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00915 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 02.01.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous U/E/UTP-tunnus E 125/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2018-00294 VNEUS Siivola Heli(VNK) 10.04.2018 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 17.4.2018 Suomea edustaa kokouksessa pysyvä edustaja Marja Rislakki. Neuvoston on

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11265/19 PV CONS 42 AGRI 393 PECHE 332 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Maatalous ja kalastus) 15. heinäkuuta 2019 11265/19

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Kokouksen ainoana aiheena on Ison-Britannian eroprosessi EU:sta.

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Kokouksen ainoana aiheena on Ison-Britannian eroprosessi EU:sta. Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2018-00556 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 11.07.2018 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto (artikla 50) Suomea kokouksessa edustaa pysyvä edustaja Marja Rislakki. Kokouksen

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. huhtikuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 7093/16 LIMITE PV/CONS 17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3458. istunto (YLEISET ASIAT), Bryssel,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00933 VNEUS Kojo Veera(VNK) 21.01.2019 Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK2017-00050 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 19.05.2017 Asia Komission tiedonanto Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin perustamisesta Kokous U/E/UTP-tunnus E 59/2016

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en) CIG 1/12 Asia: Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista CIG 1/12 HKE/phk PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II) c) Perusoikeudet Päätelmät EU:n perusoikeuskirjan soveltamisesta vuonna 2017 Hyväksyminen

Asiat, joista käydään keskustelu (II) c) Perusoikeudet Päätelmät EU:n perusoikeuskirjan soveltamisesta vuonna 2017 Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. lokakuuta 2018 (OR. en) 12902/18 OJ CRP2 34 COMIX 543 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 10. lokakuuta 2018 (klo

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu

Asiat, joista käydään keskustelu Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. helmikuuta 2019 (OR. en) 6512/19 OJ CRP2 7 COMIX 107 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 20. helmikuuta 2019 (klo

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Kumpuvaara Outi(TEM)

Kumpuvaara Outi(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 1/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-JATKOKIRJE VNEUS VNEUS Haanpää Tiina Eduskunta Suuri valiokunta.

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-JATKOKIRJE VNEUS VNEUS Haanpää Tiina Eduskunta Suuri valiokunta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-JATKOKIRJE VNEUS2010-00366 VNEUS Haanpää Tiina 12.05.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU:n perussopimusten muuttaminen; Eurooppa-neuvostossa sovittujen Euroopan

Lisätiedot

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00418 PO Puiro Johanna(SM) 10.11.2015 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia EU; Neuvottelumandaatin antaminen komissiolle aloittaa neuvottelut sopimusten tekemiseksi EU:n sekä Sveitsin

Lisätiedot

PUBLIC /17 mn/pmm/akv 1 GIP 1B LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10501/17 LIMITE PV/CONS 39

PUBLIC /17 mn/pmm/akv 1 GIP 1B LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10501/17 LIMITE PV/CONS 39 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10501/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 39 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3552. istunto (yleiset asiat), Luxemburg,

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0042 (NLE) 6964/16 COEST 63 ELARG 19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista 1796 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Protokoll in finnischer Sprachfassung (Normativer Teil) 1 von 10 JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en)

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (Coreper II)

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (Coreper II) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. lokakuuta 2003 (08.10) (OR. en) 13260/03 OJ/CRP2 35 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2024. kokous (Coreper II) Päivä: Bryssel, torstai 9. lokakuuta

Lisätiedot

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00)

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14760/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 63 TRANS 456 TELECOM 252 ENER 398 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3505. istunto (liikenne, televiestintä

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM Opetus ja kulttuuriministeriö MINVA OKM201700046 KAS Ruso Henrik(OKM) 07.02.2017 Viite Asia Koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheiluneuvosto 17.2.2017 Suomea kokouksessa edustaa opetus ja kulttuuriministeri

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00034 VNEUS Siivola Heli(VNK) 16.01.2018 Asia EU:n kehittämistä koskeva kansalaiskeskustelu; Ranskan ehdotus Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 13529/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 858 DAPIX 184 CRIMORG 135 ENFOPOL 361 ENFOCUSTOM 170 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS ajoneuvorekisteritietoja

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 101/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 1018/2014) Valtioneuvoston asetus Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2004 (07.09) (OR. en) 12140/04 OJ/CRP2 31

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2004 (07.09) (OR. en) 12140/04 OJ/CRP2 31 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2004 (07.09) (OR. en) 12140/04 OJ/CRP2 31 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2064. kokous (Coreper II) Päivämäärä: Bryssel, keskiviikko

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI ESITYSLISTA

EUROOPAN PARLAMENTTI ESITYSLISTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2014 2019 Istuntoasiakirja ESITYSLISTA Keskiviikko 17. toukokuuta 2017 17/05/17 FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI Menettelyjen selitykset Käsitellyistä teksteistä äänestetään seuraavassa

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0091/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0091/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0091/2017 28.3.2017 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi DNA-tietoja koskevasta automaattisesta tietojenvaihdosta Slovakiassa, Portugalissa,

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293. EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293. EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293 EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Yhteisön säädösten mukauttaminen Bulgarian tasavallan ja Romanian

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevan I-kohdan hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevan I-kohdan hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2017 (OR. en) 12978/17 OJ CRP1 34 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2644. kokous (Coreper I) Päivä: 11. lokakuuta 2017 Aika: klo 9.30

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Suomi pitää tarpeellisena, että komissio aloittaa neuvottelut heti kun se on UK:n puolesta mahdollista.

Suomi pitää tarpeellisena, että komissio aloittaa neuvottelut heti kun se on UK:n puolesta mahdollista. Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2017-00287 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 10.05.2017 Asia ISON-BRITANNIAN EROPROSESSI EU:STA; Neuvoston päätös komission valtuuttamisesta aloittamaan neuvottelut ja

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00749 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 05.11.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; neuvoston 18 kuukauden ohjelma 1.1.2019-30.6.2020 (ns. trion ohjelma)

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Suomella on tarkasteluvarauma esityksen yksityiskohdista.

Suomella on tarkasteluvarauma esityksen yksityiskohdista. Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00026 ALUE Osenius Johanna(TEM) 15.01.2016 JULKINEN Asia Ehdotus rakenneuudistusten tukiohjelman perustamisesta vuosille 2017-2020 ja Euroopan rakenne-

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Pietarinen Päivi(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Pietarinen Päivi(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00028 VNEUS Pietarinen Päivi(VNK) 16.02.2018 Asia Oikeusvaltiotilanne Puolassa; komission ehdotus neuvoston päätökseksi - komission esittely Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 91 final ANNEX 2 LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan talousalueeseen koskevan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2013-00035 STO Närhi Ulla(STM) 30.01.2013 Eduskunta Viite Asia EU; terveys; komission täytäntööpanodirektiivi 2012/52/EU toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa

Lisätiedot

8417/17 team/mn/ts 1 GIP 1B

8417/17 team/mn/ts 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2017 (OR. en) 8417/17 OJ CRP2 15 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN (Coreper II) 2625. kokous Päivä: 26. huhtikuuta 2017 Aika: klo 10.00

Lisätiedot

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille

Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2015-00346 TYO Porkka Pauliina(TEM) 25.09.2015 Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille Kokous Työllisyys-,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2017-00217 VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK) 07.04.2017 Asia Eurooppalaisen hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen perustaminen Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot