ETA-kelpoisuuskoe lukuvuonna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETA-kelpoisuuskoe lukuvuonna 2014 2015"

Transkriptio

1 ETA-kelpoisuuskoe lukuvuonna Opetushallitus päättää hakemuksesta toisessa ETA-valtiossa myönnetyn tutkintotodistuksen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään. Lisätiedot ja hakulomakkeet Toisessa ETA-valtiossa suoritetun tutkinnon perusteella on mahdollista saada kelpoisuus virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan oikeustieteen maisterin tai oikeusnotaarin tutkinto, suorittamalla ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY mukaisesta ammattipätevyyden tunnustamisesta ja palvelujen tarjoamisen vapaudesta annetun lain (1093/2007) 8 :n 3 momentissa tarkoitettu kelpoisuuskoe. Opetushallitus määrää hakijan hakemuksen perusteella kelpoisuuskokeen pääasiallisen sisällön sekä sen, tuottaako ETA-kelpoisuuskokeen suorittaminen kelpoisuuden virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan oikeustieteen maisterin vai oikeusnotaarin tutkinto. Päätöstä varten laaditaan luettelo aiheista, jotka sisältyvät Suomessa virkaan, tehtävään tai ammattiin vaadittavaan koulutukseen, mutta eivät ole sisältyneet hakijan koulutukseen. ETA-kokeen suorittaminen ei osoita sellaista suomen tai ruotsin kielen taitoa, josta säädetään Valtioneuvoston asetuksessa suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa (481/2003). Kyseisestä asetuksesta ilmenevät ne tavat, joilla suomen ja ruotsin kielen taidon voi osoittaa, jos haluaa osoittaa julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavan kielitaidon. Kelpoisuuskokeen toimeenpanee yliopiston tiedekunta, jossa voi suorittaa oikeustieteellisiä tutkintoja. Helsingin, Turun ja Lapin yliopistojen oikeustieteelliset tiedekunnat järjestävät kelpoisuuskokeita, joista saa lisätietoa kyseisistä tiedekunnista. Jos kokeen suorittaja haluaa saada koekysymykset ruotsin kielellä ja vastata ruotsin kielellä, koe suoritetaan Helsingin yliopistossa. Aiheluettelot ovat kelpoisuuskokeen toimeenpanevissa tiedekunnissa samat, mutta kukin taho päättää itse kelpoisuuskokeen aihealueiden tarkemman sisällön sekä tenttipäivät. Koska kyse on kelpoisuuskokeella osoitettavasta osaamisesta, ei hakijalle määrättyjen kelpoisuuskokeen osioiden suorittamisessa noudateta hyväksilukumenettelyä. Henkilö voi osoittaa aiemman ko. aihealueita koskevan, opintosuorituksilla tai työkokemuksella todennetun osaamisensa, hakuvaiheessa Opetushallitukselle, jolloin aiempi osaaminen voidaan ottaa huomioon ennen aihealueiden määräämistä. Mikäli koetta suorittava henkilö on suorittanut Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa pakolliset aineopinnot ko. aihealueessa, tiedekunta katsoo hänen suorituksensa vastaavan ko. aihealueen suoritusta, koska pakollisten aineopintojen osaamistavoite on riittävän samansisältöinen, mutta laajempi. Ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY mukaisesta ammattipätevyyden tunnustamisesta ja palvelujen tarjoamisen vapaudesta annetun lain mukaisen pakollisen kelpoisuuskokeen järjestäminen oikeustieteellisessä tiedekunnassa lukuvuonna / oikeusnotaarin tai oikeustieteen maisterin kelpoisuuskokeen vaatimukset. Oikeustieteen maisterin tai oikeusnotaarin kelpoisuuskokeen aiheluettelo Suomen oikeusjärjestelmän rakenne ja lähteet Velvoiteoikeus Esineoikeus

2 Perhe- ja jäämistöoikeus Rikosoikeus Prosessioikeus Valtiosääntöoikeus Hallinto-oikeus Aihealueiden suorittaminen Aihealueet muodostavat seuraavat osiot (suluissa ohjeellinen arvio työmäärästä opintopisteinä, suorituksesta ei kuitenkaan anneta opintopisteitä): Suomen oikeusjärjestelmän rakenne ja lähteet (1,5 op) Yksityisoikeuden osio (12 op) Rikosoikeuden osio (5 op) Prosessioikeuden osio (5 op) Julkisoikeuden osio (6 op) Opiskelija voi suorittaa aihealueiden tentit joko tenttimällä ne kerralla tai aihealuekohtaisesti erikseen tenttien ilmoitettuina tenttipäivinä. Tenttipäivät on määritelty niin, että kullekin osiolle on yksi suorituspäivä syksyllä ja yksi keväällä. Päivät on ilmoitettu kunkin aihealueen/osion kohdalla. Kunkin osion kohdalla on ilmoitettu onko tentti lakikirjatentti. Tentit arvostellaan asteikolla hyväksytty-hylätty. Suomen oikeusjärjestelmän rakenne ja lähteet (1,5 op) Osaamistavoitteet: Antaa yleiskuva Suomen oikeusjärjestelmän rakenteesta ja lähteistä. Ari Hirvonen: Oikeuden ja lainkäytön teoria. Forum Iuris 2012 (215 s.) tai Kimmo Nuotio, Sakari Melander & Merita Huomo-Kettunen (eds.): Introduction to Finnish Law and Legal Culture (Forum Iuris 2013), sivut ja (188 s.). Osio ei ole lakikirjatentti. Osion kuulustelusta vastaa OTT Ari Hirvonen. Koepäivät: klo PI ja klo sali PI. Laajuus sivuina: n. 200 sivua (1,5 op) Yksityisoikeuden osio (12 op)

3 Osaamistavoitteet: Velvoiteoikeus (1) Keskeisten velvoiteoikeudellisten käsitteiden kuten velkasuhde, saamisoikeus ja velvoite hallitseminen. (2) Velvoitteiden syntyminen oikeustoimiperusteisesti mukaan lukien edustus, oikeustointen tekeminen ja oikeustoimen pätemättömyys pääpiirteissään ja yksityiskohtaisemmin oikeustoimilain nojalla. (3) Velvoitteiden syntyminen muuten kuin oikeustoimiperusteisesti eritoten vahingonkorvausta sekä perusteettoman edun palautusta koskevien oppien nojalla. (4) Korko rahavelalle erityisesti korkolain nojalla. (5) Velkasuhteen muuttuminen ja lakkaaminen yleensä ja yksityiskohtaisemmin suorituksen, vanhentumisen sekä kuittauksen perusteella. (6) Henkilövaihdokset velkasuhteissa pääpiirteissään. Esineoikeus (1) Keskeisten esineoikeudellisten käsitteiden kuten esine, kiinteistö, ainesosa ja tarpeisto, hallinta ja erityinen oikeus hallitseminen. (2) Omistusoikeus sekä rajoitetut esineoikeudet (pantti- ja pidätysoikeus sekä käyttö- ja irrottamisoikeudet) varallisuusoikeuksina. (3) Omistusoikeuden saaminen yleisesti ja erityisesti luovutuksen nojalla. (4) Omistajanvaihdosilmiön teoreettinen hallitseminen mukaan lukien luovutuksen merkitys luovuttajan ulosmittaus- ja konkurssivelkojien näkökulmasta. (5) Luottokauppa omistuksenpidätysehdoin pääpiirteissään. (6) Rajoitettujen esineoikeuksien syntyminen, toteuttaminen ja lakkaaminen pääpiirteissään. (7) Rajoitettujen esineoikeuksien sivullissuoja erityisesti omistajanvaihdosta sekä ulosmittausta ja omistajan konkurssia ajatellen. Perhe- ja perintöoikeus (1) Lapsen asemaa koskevan sääntelyn pääpiirteet. (2) Holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan pääpiirteet. (3) Avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ja purkaminen sekä varallisuusoikeudelliset vaikutukset. (4) Avoliiton oikeusvaikutukset pääpiirteissään. (5) Lakisääteisen perimyksen pääpiirteet ja kuolinpesän hallinto. (6) Testamentin tekeminen ja peruuttaminen sekä testamentin oikeusvaikutukset. Velvoiteoikeus Hemmo, M. : Sopimusoikeuden oppikirja (2006 tai 2008) s ja Norros, O.: Velvoiteoikeus (2012) (512 s) Esineoikeus Tepora J.: Johdatus esineoikeuteen (2006) tai Tepora, J.: Inledning till grunderna för sakrätten (2009), Tepora, J Kaisto, J.-Hakkola, E.: Esinevakuudet (2009) sekä Tepora, J. Kartio, L. Koulu, R. Lindfors, H: Kiinteistön kauppa, muu luovutus ja kirjaus (2010) s Perhe- ja perintöoikeus Kangas, U.: Perhe- ja perintöoikeuden alkeet (2012)

4 Yksityisoikeuden osio ei ole lakikirjatentti. Osion kuulustelusta vastaa yliopistonlehtori Janne Kaisto (varahenkilö yliopistonlehtori Tapani Lohi). Koepäivät: klo PI ja klo PI. Laajuus sivuina: 1850 sivua (n. 12 op) Rikosoikeuden osio (5 op) Osaamistavoitteet: Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää Suomen rikosoikeuden yleisten oppien ja rikosten lajien perussisällön ja kykenee soveltamaan tätä tietämystään oikeudellisten ongelmien ratkaisemiseksi. a) Frände, D., Yleinen rikosoikeus (2012), s (luvut 1 11) tai Frände, D., Allmän straffrätt (2012), kap Fränden kirjan suomenkielinen laitos korvataan teoksella Melander, S., Rikosvastuun yleiset edellytykset (2014) sen ilmestyttyä. b) Lappi-Seppälä, T., ym., Rikosoikeus Oikeuden perusteokset (3. painos, 2008; luettavissa sähköisenä versiona SANOMApro:n online-palvelusta) s (RL luku), s ja (RL luku ja RL 30 luvun kirjanpitorikokset), s (RL luku), s (RL 36 luku), (RL 39 luku), s (RL 47 luku) ja s (RL 50 luku). Säädökset Opiskelijan tulee osata hyödyntää säädöksiä rikosoikeudellisesti relevanteilta osiltaan tentissä sallittavien lakikirjojen avulla. Tärkeimmät rikosoikeudelliset säädökset on Suomen Laki II - teoksen osastossa Ri ja vastaavasti Finlands Lag I -teoksen osastossa St. Rikosoikeuden ja sen lähioikeudenalojen keskeiset säädökset löytyvät myös Rikosoikeus ja oikeudenkäynti - eripainoksesta sekä Editan Lakikirjasta (Yksityis-, rikos- ja prosessioikeus). Seuraavassa esitetään rikosoikeuden kirjalliseen kuulusteluun valmistautumista helpottava luettelo säädöksistä, joiden hyödyntämisen osaamista voidaan tentissä edellyttää. Myös muita säädöksiä tulee siis osata hyödyntää rikosoikeudellisesti relevanteilta osiltaan. Tärkeimmät säädökset Rikoslaki /39. (Ri 101) A rikoslain 1 luvun 7 :n soveltamisesta /627. (RL 1:7:n alla, Ri 101) Laki rikesakkorikkomuksista /756 (Pr 213a) A rikoslain voimaanpanemisesta /39. (Ri 102) L yhdyskuntapalvelusta /1055. (Ri 202) L nuorisorangaistuksesta /1196. (Ri 204a) L liiketoimintakiellosta /1059. (Ri 207) Laki nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä /633. (Ri 209) Vankeuslaki /767. (Ri 215) Laki ehdollisen vankeuden valvonnasta /634 (Ri 219) L pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelystä /781. (Ri 220)

5 L ehdonalaisen vapauden valvonnasta /782. (Ri 221) Laki valvontarangaistuksesta /330 (Ri 226) Järjestyslaki /612. (Tu 608) L rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä /503. (Ri 308) L rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä /1383. (Ri 402) L rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä /1286. (Ri 403) L rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta /456. (Ri 404) L Suomen ja muiden pohjoismaiden välisestä yhteistoiminnasta rikosasioissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanossa /326. (Ri 405) L kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa /21. (Ri 407) L entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta /12 sekä sotarikostuomioistuimen perussääntö (esim. HE 278/1993:n liitteenä). L Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja perussäännön soveltamisesta /1284. (Ri 411) TPA Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön voimaansaattamisesta sekä perussäännön lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja perussäännön soveltamisesta annetun lain voimaantulosta /501 (Ri 411) sekä Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussääntö, SopS 56/2002. De viktigaste författningarna Strafflag /39. (St 101) F om tillämpningen av 1 kap. 7 strafflagen /627. (under SL 1:7, St 101) Lag om ordningsbotsförseelser (om ikraftträdandet bestäms skilt genom lag) /756 F om införande av strafflagen /39. (St 102) L om samhällstjänst /1055. (St 202) L om ungdomsstraff /1196. (St 204a) L om näringsförbud /1059. (St 207) Lag om utredning av unga brottsmisstänktas situation /633 (St 209) Fängelselag /767. (St 215) Lag om övervakning av villkorligt fängelse /634 L om förfarandet vid frigivning av långtidsfångar /781. (St 220) L om övervakning av villkorlig frihet /782. (St 221) Lag om övervakningsstraff /330 (St 226) Ordningslag /612. (Or 608) L om förhindrande och utredning av penningtvätt och av finansiering av terrorism /503 (St 308) L om utlämning för brott mellan Finland och de övriga nordiska länderna /1383. (St 402) L om utlämning för brott mellan Finland och de övriga medlemsstaterna i Europeiska unionen /1286. (St 403) L om utlämning för brott /456. (St 404) L om samarbete mellan Finland och de övriga nordiska länderna vid verkställighet av domar i brottmål /326. (St 405) L om internationellt samarbete vid verkställighet av vissa straffrättsliga påföljder /21. (St 407) L om behörighet för och rättshjälp till tribunalen som behandlar brott som begåtts i det forna Jugoslavien /12 samt tribunalens grundstadga (se t.ex. bilagan till RP 278/1993).

6 L om ikraftträdande av de bestämmelser som hör till området för lagstiftningen i Romstadgan för Internationella brottmålsdomstolen och om tillämpning av stadgan /1284. (St 411) RepPF om sättande i kraft av Romstadgan för Internationella brottmålsdomstolen och om ikraftträdande av lagen om ikraftträdande av de bestämmelser som hör till området för lagstiftningen i stadgan och om tillämpning av stadgan /501 (St 411) samt Romstadgan för Internationella brottmålsdomstolen, FördrS 56/2002. Rikosoikeuden osio on lakikirjatentti. Osion kuulustelusta vastaa professori Sakari Melander (varalla dekaani, professori Kimmo Nuotio). Koepäivät: klo PI ja klo PI. Laajuus sivuina: 752 sivua (n. 5 op) + säädökset Prosessioikeuden osio (5 op) Osaamistavoitteet Opiskelija tuntee Suomen lainkäyttö- ja insolvenssijärjestelmän rakenteen, ymmärtää järjestelmien tavoitteet ja niiden käyttöä ohjaavat periaatteet hallitsee keskeiset menettelysäännökset kummassakin järjestelmässä omaa valmiudet toimia tavallisimmissa lainkäyttömenettelyissä 1) Frände ym: Prosessioikeus (2012), ss , , , ja , 2) Koulu-Lindfors : Velkavastuun toteuttaminen luottoyhteiskunnassa (2013), kokonaan (206 s.) Prosessi- ja insolvenssioikeutta koskeva osio on lakikirjatentti. Kuulustelusta vastaa professori Risto Koulu (varalla yliopistonlehtori Tuomas Hupli). Koepäivät: klo PI ja klo PI. Laajuus sivuina: 730 sivua (n. 5 op) + säädökset Julkisoikeuden osio (6 op) Osaamistavoitteet: Valtiosääntöoikeus Peruskäsityksen antaminen 1) suomalaisesta valtiosääntöoikeudesta 2) ylimpien valtioelinten tehtävistä ja toimivaltasuhteista

7 3) laillisuusvalvonnasta 4) perustuslainmukaisuuden valvontajärjestelmästä 5) perusoikeusjärjestelmästä Hallinto-oikeus: 1) Hallintotoiminnan oikeudelliset puitteet 2) Hallintomenettelyn ja julkisuuden keskeiset lähtökohdat 3) Oikeusturva hallintoasioissa ja hallintoprosessin perusteet Valtiosääntöoikeus 1) Jyränki, Antero & Husa, Jaakko: Valtiosääntöoikeus (2012), s (ruotsinkielisistä koevaatimuksista sovitaan tarvittaessa erikseen vastuuopettajan kanssa) 2) Ojanen, Tuomas: Johdatus perus- ja ihmisoikeusjuridiikkaan. Forum Iuris (2009) (119 s) tai Ojanen, Tuomas: De grundläggande och mänskliga rättigheterna en introduktion. Forum Iuris 2010 (99 s). Hallinto-oikeus Mäenpää, Olli: Hallinto-oikeus Oikeuden perusteokset (2013) luvut III ja V, n. 500 s Ruotsinkielisistä koevaatimuksista sovitaan tarvittaessa erikseen vastuuopettajan kanssa. Säädökset ja kansainväliset sopimukset Valtiosääntöoikeus Suomen perustuslaki /731. (Va 101) Eduskunnan työjärjestys /40 v (Va 201) Laki valtioneuvostosta /175. (Va 306) Valtioneuvoston ohjesääntö /262. (Va 307) Vaalilaki /714. (Va 203) Laki valtioneuvoston oikeuskanslerista /193. (Va 321) Laki eduskunnan oikeusasiamiehestä /197. (Va 209) Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, SopS 6/1976. (Pe 104) Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, SopS 8/1976. (Pe 103) Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty yleissopimus, SopS 19/1990, myös muutettuna lisäpöytäkirjoilla. (Pe 102) Euroopan unionin perusoikeuskirja, EUVL C 303, Uudistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja, SopS 80/2002. (Pe 105) Tentissä edellytetään kykyä soveltaa luettelossa mainitsemattomiakin valtiosääntöön liittyviä säädöksiä sekä kansainvälisiä sopimuksia ja niihin liittyviä pöytäkirjoja siinä laajuudessa kun ne löytyvät tentissä sallittavista lakikirjoista (Talentum Oyj:n Suomen Laki ja Finlands Lag sekä Edita Oyj:n Lakikirja -teokset). Hallinto-oikeus Hallintolaki /434. (Yh 101) Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta /621 (Yh 107) Hallintolainkäyttölaki /586 (Pr 103)

8 Kuntalaki /365 (Ha 301) Valtion virkamieslaki /750 (Ty 103) Laki kunnallisesta viranhaltijasta /304 (Ty 106 a) Poliisilaki /872 (Tu 501) Uhkasakkolaki /1113 (Yh 102) Tentissä edellytetään kykyä soveltaa luettelossa mainitsemattomiakin säädöksiä siinä laajuudessa kun ne löytyvät tentissä sallittavista lakikirjoista (Talentum Oyj:n Suomen Laki ja Finlands Lag sekä Edita Oyj:n Lakikirja -teokset). Julkisoikeuden osion tentti on lakikirjatentti. Kuulustelusta vastaa professori Tuomas Ojanen (varahenkilö prof. Olli Mäenpää). Koepäivät: klo PI ja klo PI. Laajuus sivuina: n. 930 sivua (6 op) ETA-kokeen suorituskieli Koekysymykset toimitetaan sillä kielellä (suomi tai ruotsi), jolla suorittaja on ilmoittautunut kokeeseen. Kokeessa saa vastata kokeen suorittajan valinnan mukaan suomeksi tai ruotsiksi. Ruotsinkielisestä koekirjallisuudesta on mahdollista sopia vastuuopettajan kanssa niissä aineissa, joiden kohdalla on asiasta maininta. Koekirjallisuus on sovittavissa ruotsinkieliseksi sen mukaan, onko kyseisessä aineessa saatavilla ruotsinkielistä, Suomen kansallista lainsäädäntöä kokeen tarkoituksen mukaisesti käsittelevää kirjallisuutta. Vastuuopettajien yhteystiedot löydät täältä. Kuulustelut lukuvuonna Ilmoittautuminen on tehtävä e-lomakkeella viimeistään 8 päivää ennen koetta osoitteessa Myöhässä tulleita ilmoittautumisia ei käsitellä. Samalla voi ilmoittautua kaikkiin syksyn kokeisiin. Lisätietoja tenttimiseen liittyvistä käytänteistä ja tenttitulokset saa osoitteesta oikkanslia@helsinki.fi. Kelpoisuuskokeen suorittamista varten opetushallituksen päätöksen saaneen tulee toimittaa kopio päätöksestä tiedekunnan kansliaan ensimmäiseen kokeeseen ilmoittauduttaessa. Koekysymykset toimitetaan ilmoittautumiskielellä. Tenttisalin Päärakennus, sali 1 osoite on Fabianinkatu 33 ja tenttisalin P I osoite on Yliopistonkatu 3. Osallistujalla on oltava mukanaan henkilötodistus ja kirjoitusvälineet. Lakikirjojen mukaan ottamisen sallimisesta on maininta erikseen kunkin aihealueen kohdalla. Osiot saa suorittaa vapaassa järjestyksessä. Kun suorittaja on läpäissyt kaikki hänelle opetushallituksen päätöksessä määrätyt aihealueet, hän voi pyytää todistuksen ETA-kokeen hyväksytystä suorittamisesta tiedekunnan kansliasta toimistosihteeri Leena Isotalolta vastaanottoaikoina. Todistus toimitetaan kansliasta kokeen suorittajalle ja opetushallitukselle, joka todistuksen perusteella tekee lopullisen tunnustamispäätöksen.

9 ETA-kelpoisuuskokeen aihealueiden suorittamisesta tiedekunnassa peritään kokeen suorittajilta seuraavat maksut: yhden aihealueen hyväksytty suoritus: 50 euroa yhden aihealueen hylätty suoritus: 25 euroa yhden aihealueen hylätyn suorituksen uusinta: 25 euroa kokeen hyväksytystä suorituksesta annettava todistus: 20 euroa Yksittäiseltä suorittajalta peritään kuitenkin yhteensä enintään 500 euroa. Opiskelijan tulee ilmoittaa todistusta pyytäessään, mikäli kokonaissumma olisi ylittymässä. Maksu peritään suorittajalta, kun hän on suorittanut hyväksytysti kaikki opetushallituksen päätöksessä hänelle suoritettavaksi määrätyt aihealueet. Maksu perustuu valtioneuvoston asetukseen /1082.

ETA-kelpoisuuskoe lukuvuonna Lapin yliopisto oikeustieteiden tiedekunta

ETA-kelpoisuuskoe lukuvuonna Lapin yliopisto oikeustieteiden tiedekunta ETA-kelpoisuuskoe lukuvuonna 2016 2017 Lapin yliopisto oikeustieteiden tiedekunta Opetushallitus päättää hakemuksesta toisessa ETA-valtiossa myönnetyn tutkintotodistuksen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan

Lisätiedot

ETA-KELPOISUUSKOE 2013-2014

ETA-KELPOISUUSKOE 2013-2014 1 (8) 5.6.2013 Liite 2/ ETA-KELPOISUUSKOE 2013-2014 Toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa suoritetun tutkinnon perusteella on mahdollista saada kelpoisuus virkaan tai tehtävään,

Lisätiedot

ETA-kelpoisuuskokeen vaatimukset sekä tenttipäivät lukuvuonna

ETA-kelpoisuuskokeen vaatimukset sekä tenttipäivät lukuvuonna ETA-kelpoisuuskoe lukuvuonna 2017-2018 Lapin yliopisto oikeustieteidentiedekunta ETA-kelpoisuuskokeen vaatimukset 1.8.2017-31.12.2018 sekä tenttipäivät lukuvuonna 2017-2018 Opetushallitus päätti 1.1.2016

Lisätiedot

ETA-KELPOISUUSKOE 2015-2016

ETA-KELPOISUUSKOE 2015-2016 ETA-KELPOISUUSKOE 2015-2016 Toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa suoritetun tutkinnon perusteella on mahdollista saada kelpoisuus virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan oikeusnotaarin

Lisätiedot

Opetushallitus päättää hakemuksesta toisessa ETA-valtiossa myönnetyn tutkintotodistuksen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään.

Opetushallitus päättää hakemuksesta toisessa ETA-valtiossa myönnetyn tutkintotodistuksen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään. ETA-KELPOISUUSKOE 2012-2013 Liite 1/7B/2012 Toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa suoritetun tutkinnon perusteella on mahdollista saada kelpoisuus virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan

Lisätiedot

ETA-KELPOISUUSKOE

ETA-KELPOISUUSKOE 1 (6) ETA-KELPOISUUSKOE 1.8.2017-31.12.2018 Toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa suoritetun tutkinnon perusteella on mahdollista saada kelpoisuus virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 6 :n 3 momentti, sellaisena kuin

Lisätiedot

Hallinto-oikeuden opetus lukuvuonna Professori Olli Mäenpää Professori Leena Halila

Hallinto-oikeuden opetus lukuvuonna Professori Olli Mäenpää Professori Leena Halila Hallinto-oikeuden opetus lukuvuonna 2017-2018 Professori Olli Mäenpää Professori Leena Halila Syyslukukausi 2017, ensimmäisen vuoden opiskelijat Suoritus osana Julkisoikeuden temaattista kokonaisuutta

Lisätiedot

HALLINTO-OIKEUDEN OPETUS LUKUVUONNA

HALLINTO-OIKEUDEN OPETUS LUKUVUONNA HALLINTO-OIKEUDEN OPETUS LUKUVUONNA 2018-2019 Yleinen hallinto-oikeus: professori Olli Mäenpää, apulaisprofessori Ida Koivisto Hallintomenettely- ja hallintoprosessioikeus: professori Leena Halila Syyslukukausi

Lisätiedot

Rikosoikeus ja oikeudenkäynti

Rikosoikeus ja oikeudenkäynti Rikosoikeus ja oikeudenkäynti 2013 TOIMITTAJA KRISTIINA KAHRI TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2012 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 604/2012 (julkaisupäivä 13.11.2012) saakka. Julkaisija ja

Lisätiedot

Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa

Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa 18.1.2012 Yleistä tutkintojen tunnustamisesta Koulutus, tutkinnot ja ammattien sääntely vahvasti kansallisia Tunnustaminen jaetaan

Lisätiedot

Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa

Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa Hyväksytty tiedekuntaneuvoston kokouksessa 15.3.2011 Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa 1. Oikeustieteen maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 6 B/2014

Johtokunnan kokous 6 B/2014 Pöytäkirja 6 B/2014 1 (5) Johtokunnan kokous 6 B/2014 Aika tiistai klo 10.20 11.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Enges, Tiia, opintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet

Lisätiedot

Rikosoikeus ja oikeudenkäynti

Rikosoikeus ja oikeudenkäynti Rikosoikeus ja oikeudenkäynti 2015 TOIMITTAJA HENNA TOLVANEN TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2014 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 918/2014 (julkaisupäivä 12.11.2014) saakka. Julkaisija ja

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Suomen Laki I,II ja III -teoksia (Talentum).

Suomen Laki I,II ja III -teoksia (Talentum). 1 Lakikirjan käyttö Lakikirjatentti Tentti, johon saat ottaa lakikirjan mukaan. Kirjanpito, kauppaoikeus, esineoikeus, perhe- ja jäämistöoikeus, työoikeus, ympäristöoikeus, kv. yksityisoikeus, rikosoikeus,

Lisätiedot

Ammattipätevyyden tunnustaminen Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira

Ammattipätevyyden tunnustaminen Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira Ammattipätevyyden tunnustaminen Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira 10.5.2011 Pirjo Pennanen 1 Lainsäädäntö - Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan

Lisätiedot

TIETOSUOJA- LAINSÄÄDÄNTÖ

TIETOSUOJA- LAINSÄÄDÄNTÖ TIETOSUOJA- LAINSÄÄDÄNTÖ 2016 TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2016 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 663/2016 (julkaisupäivä 25.8.2016) saakka. Julkaisija ja kustantaja: Talentum Media Oy ISBN:

Lisätiedot

Hallinto-oikeuden opetus lukuvuonna Professori Olli Mäenpää Professori Leena Halila

Hallinto-oikeuden opetus lukuvuonna Professori Olli Mäenpää Professori Leena Halila Hallinto-oikeuden opetus lukuvuonna 2017-2018 Professori Olli Mäenpää Professori Leena Halila Syyslukukausi 2017, ensimmäisen vuoden opiskelijat Suoritus osana Julkisoikeuden temaattista kokonaisuutta

Lisätiedot

OHJEITA / ANVISNINGAR 18.5.2015

OHJEITA / ANVISNINGAR 18.5.2015 OHJEITA / ANVISNINGAR 18.5.2015 Ulkomaiset tutkinnot Kaikista ulkomailla suoritetuista korkeakoulututkinnoista on voitava esittää Opetushallituksen antama rinnastustodistus (www.oph.fi Koulutus ja tutkinnot

Lisätiedot

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

1(7) UEF 75/ /2011

1(7) UEF 75/ /2011 1(7) AY5311501 Rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus, perusopinnot 25 op verkko-opintoina avoimessa yliopistossa lukuvuonna 2011-2012 Basic Studies in Criminal Law and Judicial Procedure Opintojaksot

Lisätiedot

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2013 Juridica-kirjasarjan 20. teos 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2062-7 Kansi:

Lisätiedot

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Yliopistojen erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi tarkoitettuja,

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa MÄÄRÄYS 1 (1) 11.01.2018 OPH-54-2018 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Voimassaoloaika: 15.1.2018 alkaen toistaiseksi Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu: L 531/2017, 60 Kumoaa

Lisätiedot

2 Opinto-oikeuden hakeminen yleislääketieteen erityiskoulutukseen

2 Opinto-oikeuden hakeminen yleislääketieteen erityiskoulutukseen Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYISKOULUTUSTA (YEK) KOSKEVAT OHJEET 1.8.2015 alkaen 1 Johdanto Yleislääketieteen erityiskoulutuksen suorittaminen on edellytys oikeudelle

Lisätiedot

RIKOSOIKEUS JA OIKEUDENKÄYNTI

RIKOSOIKEUS JA OIKEUDENKÄYNTI RIKOSOIKEUS JA OIKEUDENKÄYNTI 2016 TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2015 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 1296/2015 (julkaisupäivä 3.11.2015) saakka. Julkaisija ja kustantaja: Talentum Media

Lisätiedot

ETA-KELPOISUUSKOE 2014-2015

ETA-KELPOISUUSKOE 2014-2015 ETA-KELPOISUUSKOE 2014-2015 Toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa suoritetun tutkinnon perusteella on mahdollista saada kelpoisuus virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan oikeusnotaarin

Lisätiedot

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO Osaamistavoitteet Oikeustieteen maisterin tutkinnon (120 op) suorittanut henkilö: - on syventänyt ja laajentanut oikeusnotaarin tutkinnossa hankkimaansa oikeudellista osaamista

Lisätiedot

PAKOLLISET AINEOPINNOT ERI OIKEUSTIETEELLISTEN KOULUTUSYKSIKÖIDEN TUTKINTOTODISTUKSISSA. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta

PAKOLLISET AINEOPINNOT ERI OIKEUSTIETEELLISTEN KOULUTUSYKSIKÖIDEN TUTKINTOTODISTUKSISSA. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta PAKOLLISET AINEOPINNOT ERI OIKEUSTIETEELLISTEN KOULUTUSYKSIKÖIDEN TUTKINTOTODISTUKSISSA Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta Oikeusnotaarin tutkinnon pakollisten aineopintojen opintokokonaisuudet:

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

3 Hallintojärjestelmä ja päätöksenteko. 4 Koulutuksen tavoitteet. 5 Koulutuksen rakenne ja sisältö

3 Hallintojärjestelmä ja päätöksenteko. 4 Koulutuksen tavoitteet. 5 Koulutuksen rakenne ja sisältö Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYISKOULUTUSTA (YEK) KOSKEVAT OHJEET 1.5.2016 alkaen 1 Johdanto Yleislääketieteen erityiskoulutuksen suorittaminen on edellytys oikeudelle

Lisätiedot

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Esityksen

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia 1 Siirtymäsäännökset Uusi tutkintoasetus (794/2004) tulee voimaan 1.8.2005. Tätä ennen oikeustieteelliseen tiedekuntaan tutkinnonsuoritusoikeuden saaneet ja opintonsa aloittaneet opiskelijat voivat valita,

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ

OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ 2014 TOIMITTAJA HENNA TOLVANEN TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2014 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 361/2014 (julkaisupäivä 5.5.2014) saakka. Julkaisija ja kustantaja:

Lisätiedot

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa

Lisätiedot

Ammatinharjoittamisoikeudet ja Terhikki-rekisteri

Ammatinharjoittamisoikeudet ja Terhikki-rekisteri Ammatinharjoittamisoikeudet ja Terhikki-rekisteri Maarit Mikkonen Ryhmäpäällikkö, Esittelijäneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira 29.10.2014 Maarit Mikkonen 1 Terhikki-rekisteri

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen (1) Opiskelijalle tulee järjestää mahdollisuus näytön tai muun osaamisen osoittamisen uusintaan tai hyväksytyn

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 6 B/2015

Johtokunnan kokous 6 B/2015 Pöytäkirja 6 B/2015 1 (8) Johtokunnan kokous 6 B/2015 Aika tiistai klo 12-13.05 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Enges, Tiia, opintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet Kumpula,

Lisätiedot

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Mukauttaminen ja erityinen tuki (1) Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee

Lisätiedot

OIKEUSNOTAARIN TUTKINTO

OIKEUSNOTAARIN TUTKINTO OIKEUSNOTAARIN TUTKINTO Osaamistavoitteet Oikeusnotaarin tutkinnon (180 op) suorittanut henkilö: - tuntee oikeudellista kulttuuria sekä oikeushistorian ja - teorian perusteita - tuntee kansallisen oikeusjärjestyksen

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

TURVALLISUUSOIKEUDEN TÄYDENNYSKOULUTUS (30 OP)

TURVALLISUUSOIKEUDEN TÄYDENNYSKOULUTUS (30 OP) OPETUSSUUNNITELMA TURVALLISUUSOIKEUDEN TÄYDENNYSKOULUTUS (30 OP) 2016-2017 2016 Hämeenlinna Turvallisuusoikeuden täydennyskoulutus 2016-2017 SISÄLLYS SISÄLLYS... 3 JOHDANTO... 4 ORGANISAATIOTURVALLISUUDEN

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 486. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 486. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä heinäkuuta 2008 N:o 486 490 SISÄLLYS N:o Sivu 486 Tasavallan presidentin asetus Georgian kanssa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen

Lisätiedot

Yleiset oikeusjärjestysopinnot 60 op (UEF, Itä-Suomen yliopisto)

Yleiset oikeusjärjestysopinnot 60 op (UEF, Itä-Suomen yliopisto) Yleiset oikeusjärjestysopinnot 60 op (UEF, Itä-Suomen yliopisto) YLEISET OIKEUSJÄRJESTYSOPINNOT (60 op) - J007000 opinto-oikeusaika: 2011 2013 Työelämässä olevia aikuisopiskelijoita ajatellen Kainuun kesäyliopisto,

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ

OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ OPETUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖ 2016 TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2016 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 173/2016 (julkaisupäivä 17.3.2016) saakka. Julkaisija ja kustantaja: Talentum Media Oy

Lisätiedot

Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset

Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Hallitusneuvos Maiju Tuominen Ammattipätevyysdirektiivi

Lisätiedot

OIKEUSTIETEIDEN OPETUSOHJELMA JA TENTTIPÄIVÄT 2011-2012

OIKEUSTIETEIDEN OPETUSOHJELMA JA TENTTIPÄIVÄT 2011-2012 YLEISET OIKEUSJÄRJESTYSOPINNOT Syyslukukausi 5311002 Johdatus oikeudellisiin opintoihin 2 op 6.-8.9., 28.9. suoritustapa: harjoitustehtävät 5311091 Valtiosääntöoikeus 5 op 12.9.-21.9. x x x x x x 5311304

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioijan opas

Näyttötutkinnon arvioijan opas Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

Toimikunta päättää aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta. (Näyttötutkintoopas 2015 s, 27)

Toimikunta päättää aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta. (Näyttötutkintoopas 2015 s, 27) OPETUSHALLITUS TUTKINTOTOI MIKUNN AT UTBILD NINGSSTYRELSEN E XAME NSKOMMISSIONERNA Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunta (8452) 1.8.2013 31.7.2016 Ohje näyttötutkinnon järjestäjille 11/2015

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO. Julkisoikeuden oppiaine SÄÄDÖSLUETTELOT Lukuvuosi 2011 2012

VAASAN YLIOPISTO. Julkisoikeuden oppiaine SÄÄDÖSLUETTELOT Lukuvuosi 2011 2012 VAASAN YLIOPISTO Julkisoikeuden oppiaine SÄÄDÖSLUETTELOT Lukuvuosi 2011 2012 Säädösluettelot on tarkoitettu opintoja tukevaksi materiaaliksi, joiden käyttöä opintojaksojen opettajat voivat täsmentää. Säädöksiä

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 232. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 232. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2003 N:o 232 236 SISÄLLYS N:o Sivu 232 Tasavallan presidentin asetus öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta

Lisätiedot

Kirjan rakenne ja tavoitteet... 3

Kirjan rakenne ja tavoitteet... 3 Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xiii Aluksi 1 Kirjan rakenne ja tavoitteet.................................. 3 I Yhteisomistajan oikeusasema 7 1. Omistusoikeuden ja -osuuden määräytyminen...................

Lisätiedot

Yleislääketieteen erityiskoulutuksen pituus on 3 vuotta kokopäiväisenä koulutuksena.

Yleislääketieteen erityiskoulutuksen pituus on 3 vuotta kokopäiväisenä koulutuksena. YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYISKOULUTUSTA KOSKEVAT OHJEET 2011-2012, 2012-2013 1. Johdanto Yleislääketieteen erityiskoulutuksen suorittaminen on edellytys oikeudelle toimia sairasvakuutuksen piirissä Euroopan

Lisätiedot

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmissa käsitellään lisäksi taiteellisia ilmaisukeinoja

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmissa käsitellään lisäksi taiteellisia ilmaisukeinoja KANDIDAATINTYÖ JA KANDIDAATTISEMINAARI Yleistä Kandidaattiseminaari ja siihen liittyvä kandidaatintyö on opintokokonaisuus, jonka tavoitteena on kehittää: tieteellisen ajattelun tiedonhaun tiedon jäsentämisen

Lisätiedot

Miten suunnittelen opintoni?

Miten suunnittelen opintoni? Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Miten suunnittelen opintoni? PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 2 SISÄLLYSLUETTELO Opintojen suunnittelu... 3 Tärkeitä

Lisätiedot

Rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus, 25 op (Itä-Suomen yliopisto)

Rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus, 25 op (Itä-Suomen yliopisto) Rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus, 25 op (Itä-Suomen yliopisto) Rikos- ja prosessioikeuden ja rikollisuuden tutkimus, perusopinnot 25 op (opinto-oikeus 1.8.2011 31.12.2012) Opintojen tavoitteena

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 HYVIÄ TÖITÄ! KIRKON UUSITTU REKRYTOINTIESITE ON ILMESTYNYT Kirkkohallitus on julkaissut Hyviä töitä maan ja taivaan väliltä! -rekrytointiesitteen uusittuna

Lisätiedot

Kielitaitotarkastajat ja kielitaitokokeelle asetettavat vaatimukset

Kielitaitotarkastajat ja kielitaitokokeelle asetettavat vaatimukset 1 (7) Antopäivä: 14.11.2013 Säädösperusta: Voimaantulopäivä: 29.11.2013 Voimassa: Toistaiseksi Ilmailulain (1194/2009) 45, 78, 119 ja 120, sellaisena kuin 45, 119 ja 120 on muutettu lailla ilmailulain

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

1. Yleistä... 2. 2. Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset... 2. 3. Tiedotus, neuvonta ja ohjaus... 2. 4. Tutkintosuoritusten arvioijat...

1. Yleistä... 2. 2. Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset... 2. 3. Tiedotus, neuvonta ja ohjaus... 2. 4. Tutkintosuoritusten arvioijat... Pysyväisohjeet tutkintojen järjestäjille Hyväksytty suntion tutkintotoimikunnan kokouksessa 19.3.2012 SISÄLLYS 1. Yleistä... 2 2. Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset... 2 3. Tiedotus, neuvonta ja ohjaus...

Lisätiedot

Näyttötutkintojen arviointipäätösten ja osaamisen tunnustamispäätösten toimitus tutkintotoimikunnille näyttötutkintojen suoritusrekisteriin

Näyttötutkintojen arviointipäätösten ja osaamisen tunnustamispäätösten toimitus tutkintotoimikunnille näyttötutkintojen suoritusrekisteriin Näyttötutkintojen arviointipäätösten ja osaamisen tunnustamispäätösten toimitus tutkintotoimikunnille näyttötutkintojen suoritusrekisteriin 28.2.2017 Opetushallitus Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Sisältö Yleiset periaatteet

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

SUOMEN LAKI STINA WIKBERG TALENTUM TOIMITTAJA

SUOMEN LAKI STINA WIKBERG TALENTUM TOIMITTAJA SUOMEN LAKI II TOIMITTAJA STINA WIKBERG HELSINKI 2013 TALENTUM Lainsäädäntöä on seurattu lakikirjan tekstissä säädöskokoelman numeroon 701/2013 (julkaisupäivä 2.10.2013) sekä Euroopan unionin virallisen

Lisätiedot

INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT

INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT 8.6.2015 Avoin yliopisto 1 INFON SISÄLTÖ Tutustut oikeustieteen opintoihin ja opiskeluun Avoimessa yliopistossa Mahdollisuus kysyä: paikalla myös tiedekunnan

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

Kuljettajien ammattipätevyys, ohjeita toimintaan alkaen. Timo Repo Yli-insinööri

Kuljettajien ammattipätevyys, ohjeita toimintaan alkaen. Timo Repo Yli-insinööri Kuljettajien ammattipätevyys, ohjeita toimintaan 1.1.2018 alkaen Timo Repo Yli-insinööri Sisältö Kuljettajien ammattipätevyys, yleistä Koulutustoiminnalta edellytettävä okm lupa Ammattipätevyyskoulutus

Lisätiedot

Ammattipätevyyden. Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. 2.2.2012 Pirjo Pennanen 1

Ammattipätevyyden. Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. 2.2.2012 Pirjo Pennanen 1 Ammattipätevyyden tunnustaminen Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira 2.2.2012 Pirjo Pennanen 1 Lainsäädäntö - Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014 KASVATUSTIETEIDEN TIE DEKUNT A KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014 2(10) SISÄLTÖ 1. Kasvatustieteiden maisteriohjelma.. 3 2. Luokanopettajan maisteriohjelma

Lisätiedot

Vastaavuustaulukko siirtyjille

Vastaavuustaulukko siirtyjille Vastaavuustaulukko siirtyjille Vastaavuustaulukko oikeusnotaarin koulutusohjelmassa 1.8.2017 aloittaville, joilla on aikaisempia opintosuorituksia tai uuteen koulutusohjelmaan siirtyville Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Opso ry:n syysseminaari 29.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Henkilökohtaistaminen 1.8.2015 alkaen Valtioneuvoston asetus 794/2015,

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 4 B/2015

Johtokunnan kokous 4 B/2015 Pöytäkirja 4 B/2015 1 (7) Johtokunnan kokous 4 B/2015 Aika tiistai klo 10-11.15 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Enges, Tiia, opintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet Kumpula,

Lisätiedot

KESKEISET MUUTOKSET AIKAISEMPAAN OPETUSSUUNNITELMAAN LUKUVUODELLE

KESKEISET MUUTOKSET AIKAISEMPAAN OPETUSSUUNNITELMAAN LUKUVUODELLE 1 KESKEISET MUUTOKSET AIKAISEMPAAN OPETUSSUUNNITELMAAN LUKUVUODELLE 2013 2014 1. Opintojaksojen nimiä koskevat muutokset Eurooppaoikeus 5311109 Sisämarkkinaoikeus I () 5311109 Internal Market Law () 5311112

Lisätiedot

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2013 Juridica-kirjasarjan 20. teos 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2062-7 Kansi:

Lisätiedot

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa *

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * P6_TA(2006)0373 Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi tuomioiden huomioon

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Hakuopas KHT-tilintarkastajaksi

Hakuopas KHT-tilintarkastajaksi Hakuopas KHT-tilintarkastajaksi Helmikuu 2015 Tilintarkastuslautakunta Keskuskauppakamari Aleksanterinkatu 17, PL 1000, 00101 Helsinki Puh. (09) 4242 6200 www.tilintarkastuslautakunta.fi tila@chamber.fi

Lisätiedot

Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa 6.6.2016

Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa 6.6.2016 Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa 6.6.2016 Tutkintotavoitteiset opinnot aikuiskoulutus Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen strateginen painopistealue

Lisätiedot

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta 12/1994 Annettu Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 1994

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 16.5.2019 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset ja määräykset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari

Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen 26.4.2018 Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen/osaamisen tunnustamisesta ja vertailusta:

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Vast. 2. Vankeuden yleinen minimi 14 päivää 7 v 6 kk (10 x ¾ [0,75 %]).

Vast. 2. Vankeuden yleinen minimi 14 päivää 7 v 6 kk (10 x ¾ [0,75 %]). SEURAAMUSJÄRJESTELMÄN LUENTOSARJA SL 2010 YLIOPISTONLEHTORI SAKARI MELANDER HARJOITUSTEHTÄVIÄ RANGAISTUSASTEIKON LIEVENTÄMINEN Kys. 1. 17-vuotiasta A:ta syytetään taposta (RL 21:1:n mukaan taposta tuomitaan

Lisätiedot

Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen

Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen Maakaari Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittajat 5., uudistettu painos Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto:

Lisätiedot