Johtokunnan kokous 6 B/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Johtokunnan kokous 6 B/2014"

Transkriptio

1 Pöytäkirja 6 B/ (5) Johtokunnan kokous 6 B/2014 Aika tiistai klo Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Enges, Tiia, opintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet Kumpula, Anne (Viljanen, Pekka) Mähönen, Jukka (Korhonen, Outi) Tapani, Jussi (Tuomisto, Jarmo) Viljanen, Veli-Pekka (Koskinen, Seppo) Heikkonen, Johannes (Iire, Tero) Helminen, Anna-Maija Ojala, Aino Kainulainen, Heini (Viljanen, Mika) Salminen, Janne (Raitanen, Elina) Sjöblom, Jussi (Ridha, Sheima) Lustig, Mikael (Auressalmi, Teemu) Mikkola, Jaana Nynäs, Niko Mäkilä, Sanna (Luikku, Ella) Sihteeri Enges, Tiia 1. ETA-kelpoisuuskokeen vaatimukset Toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa suoritetun tutkinnon perusteella on mahdollista saada kelpoisuus virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan oikeusnotaarin tai oikeustieteen maisterin tutkinto, vain suorittamalla ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain (1093/2007) 8 :n 3 momentissa tarkoitettu pakollinen kelpoisuuskoe. Opetushallitus päättää hakemuksesta toisessa ETA-valtiossa myönnetyn tutkintotodistuksen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään. Opetushallitus määrää hakijan hakemuksen perusteella kelpoisuuskokeen pääasiallisen sisällön sekä sen, tuottaako ETA-kelpoisuuskokeen suorittaminen kelpoisuuden virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan oikeusnotaarin tai oikeustieteen maisterin tutkinto. tä varten laaditaan luettelo aiheista, jotka sisältyvät Suomessa virkaan, tehtävään tai ammattiin vaadittavaan koulutukseen, mutta eivät ole sisältyneet hakijan koulutukseen. Kelpoisuuskokeen toimeenpanee yliopiston tiedekunta, jossa voi suorittaa oikeustieteellisiä tutkintoja. ETA-kelpoisuuskokeessa noudatetaan pääosin samoja vaatimuksia aiheluettelon ja

2 Pöytäkirja 6 B/ (5) koekirjallisuuden osalta kaikissa Suomen oikeustieteellisissä tiedekunnissa. Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa muutettiin ETA-kokeen rakennetta lukuvuodesta alkaen. Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa on aiemmin päätetty, että Turussa suoritettava ETA-koe säilyy entisessä mallissaan. Turussa oikeudenalojen tenttejä ei liitetä Helsingin tapaan suurempien kokonaisuuksien alle alakokonaisuuksiksi. Turussa ei myöskään siirrytä lakikirjatentteihin. Liite 1/6B/2014 ETA-kokeen vaatimuksia on vain hieman tarkistettu lukuvuoteen verrattuna. Kuulusteluiden yleisohjeisiin on lisätty niiden korvaamisesta muilla suorituksilla vastaava teksti kuin Helsingin yliopiston ohjeissakin on. ETA-kokeen kuulusteluajankohdiksi ehdotetaan lukuvuodeksi seuraavia: , , ja Kuulustelujen kustannuksina ehdotetaan perittäväksi kokelaalta kunkin osion (aihealueen) suorittamisesta maksu jokaiselta osallistumiskerralta (hyväksytty tai hylätty). Kustannukset laskutetaan kokelaalta puolivuosittain. Johtokunta päättää hyväksyä ETA-kelpoisuuskokeiden vaatimukset, tenttipäivät ja perittävät kustannukset lv liitteen 1/6B/2014 mukaisesti. Johtokunta päätti hyväksyä ETA-kelpoisuuskokeiden vaatimukset, tenttipäivät ja perittävät kustannukset lv liitteen 1/6B/2014 mukaisesti. 2. Tenttipäivät lukuvuodelle Liitteet 2/6B/2014, 3/6B/2014 ja 4/6B/2014 Peruskoulutustoimikunta on kokouksessaan käsitellyt liitteiden 2-4/6B/2014 mukaiset tenttipäiväehdotukset lukuvuodelle Johtokunta on kokouksessaan 3/2014 hyväksynyt aineopintojen oikeudenalojen perusteiden ja perusopintojen tenttipäivät. Aivan kaikkia tietoja ei ole saatu opetus- ja tutkimushenkilökunnalta kerättyä, joten tenttipäivälistaa täydennetään kesällä puuttuvien tietojen saamisen jälkeen.

3 Pöytäkirja 6 B/ (5) Johtokunta päättää hyväksyä lukuvuoden tenttipäivät liitteiden 2/6B/2014, 3/6B/2014 ja 4/6B/2014 mukaisesti. Johtokunta päätti hyväksyä lukuvuoden tenttipäivät liitteiden 2/6B/2014, 3/6B/2014 ja 4/6B/2014 mukaisesti. Opintohallinnolle delegoitiin oikeus täydentää puuttuvat tiedot kesän aikana. 3. Opiskelijavalinta 2015 / Valintaperusteet 2015 Turun yliopiston johtosäännön 21 :n mukaan tiedekunnan johtokunnan tehtävänä on tehdä esitys tiedekuntaan vuosittain otettavien uusien opiskelijoiden määrästä ja päättää valintaperusteista. Yliopistoon valittavien opiskelijoiden määrästä päättää yliopiston hallitus (Turun yliopiston johtosääntö, 11 ). Turun yliopiston tiedekuntia on pyydetty tekemään yliopiston hallitukselle mennessä esitykset aloituspaikkamääristä 2015 ja toimittamaan vuoden 2015 valintaperusteet opiskelija- ja hakijapalveluihin mennessä. Liite 5/6B/2014 Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan hallitusohjelman mukaisesti kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa, alkaen syksyn 2014 opiskelijavalinnasta valittaessa opiskelijoita keväällä 2015 alkavaan koulutukseen, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen erilliset hakujärjestelmät yhdistetään yhdeksi korkeakoulujen sähköiseksi hakujärjestelmäksi (KSHJ), jossa hakija voi hakea yhteensä enintään kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteet tulee asettaa hakutoive- eli ensisijaisuusjärjestykseen. Hakijalle tullaan tarjoamaan yhteishaussa (entinen päävalinta) enintään yhtä opiskelupaikkaa, korkeinta, johon hakijan valintamenestys riittää. Lisäksi ensimmäisessä vaiheessa korkeakoulujen on mahdollista varata osa aloituspaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville. Uudistuksen ensimmäisen vaiheen toteuttavat yliopistolain, ammattikorkeakoululain sekä opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain muutokset on vahvistettu kesäkuussa Uudistuksen toisen vaiheen on tarkoitus koskea ensimmäistä kertaa kevään 2016 opiskelijavalintoja, jossa valitaan opiskelijat syksyllä 2016 alkavaan koulutukseen. Toista vaihetta koskevan luonnoksen hallituksen esitykseksi lausuntokierros päättyi toukokuussa. Luonnoksen mukaan korkeakoulut velvoitetaan varaamaan riittävä määrä aloituspaikkoja ensimmäistä

4 Pöytäkirja 6 B/ (5) korkeakoulupaikkaansa hakeville. Samaan aikaan korkeakoulujen tulee tarjota joustavia siirtomahdollisuuksia koulutuksesta toiseen korkeakoulun sisällä alalta toiselle tai korkeakoulusta toiseen siirtoa haluaville niin, ettei siirtoa tarvitsisi hakea uuden opiskelupaikan hakemisen kautta. Korkeakouluissa opiskelevien ja korkeakoulututkinnon jo suorittaneiden mahdollisuudet hakeutua ja tulla valituksi uuteen koulutukseen tulee myös turvata. Peruskoulutustoimikunta on kokouksessaan käsitellyt liitteen 5/6B/2014 mukaisen ehdotuksen vuoden 2015 opiskelijavalinnan perusteiksi. Yhteishaun valintaperusteita on muutettu vastaamaan haku-uudistuksen asettamia ehtoja eli esimerkiksi valintamenettelyssä kuvataan se, miten hakijat asetetaan keskinäiseen paremmuusjärjestykseen eli valintajärjestykseen. Valintajärjestyksen tiedot ajetaan KSHJ:ään ja ensimmäisen sijoittelukierroksen tuloksena valinnan tulokset ovat hakijan nähtävillä järjestelmässä Lisäksi opiskelupaikan vastaanottamisen määräaika muuttuu. Muita olennaisimpia muutoksia valintaperusteissa on lisäpisteiden eli ylioppilastutkinnosta saatavien pisteiden laskentatapaan esitetty muutos niin, että suomi tai ruotsi toisena kielenä koe rinnastetaan pisteytyksessä äidinkielen kokeeseen. Erillisvalintojen valintaperusteisiin on tehty vain vähäisiä tarkistuksia ja korjauksia vuoden 2014 valintaperusteisiin verrattuna. Valintaperusteissa on mukana valintaperusteet Turun kauppakorkeakoulussa KTK-tutkinnon yritysjuridiikka pääaineena suorittaneiden kiintiölle siltä varalta, että Turun kauppakorkeakoulun johtokunta kokouksessaan päättää pitää vastaavan ON-tutkinnon suorittaneiden kiintiön ennallaan. Johtokunta päättää hyväksyä liitteen 5/6B/2014 mukaiset valintaperusteet vuodelle Johtokunta päätti muuttaa valintakoevaatimukset muotoon: Valintakoeaineisto julkaistaan maanantaina Aineiston voi tilata Turun yliopiston verkkokaupassa UTUshopissa https://utushop.utu.fi > Oikeustiede. Valintakoeaineiston tilauksen voi tehdä verkkokaupan kautta maaliskuun alusta alkaen. ON- ja OTM-tutkintojen erillisvalinnoista poistetaan Turun kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon suorittaneiden kiintiön valintaperusteet, mikäli Turun kauppakorkeakoulu päättää avata tai poistaa vastaavan ONtutkinnon suorittaneille tarkoitetun erillisvalinnan kiintiönsä KTMtutkintoon. Johtokunta päätti muilta osin hyväksyä liitteen 5/6B/2014 mukaiset valintaperusteet vuodelle 2015.

5 Pöytäkirja 6 B/ (5) Puheenjohtaja Jukka Mähönen Opintopäällikkö Tiia Enges

Johtokunnan kokous 6 B/2015

Johtokunnan kokous 6 B/2015 Pöytäkirja 6 B/2015 1 (8) Johtokunnan kokous 6 B/2015 Aika tiistai klo 12-13.05 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Enges, Tiia, opintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet Kumpula,

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 4 B/2015

Johtokunnan kokous 4 B/2015 Pöytäkirja 4 B/2015 1 (7) Johtokunnan kokous 4 B/2015 Aika tiistai klo 10-11.15 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Enges, Tiia, opintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet Kumpula,

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 6 A/2014

Johtokunnan kokous 6 A/2014 Pöytäkirja 6 A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous 6 A/2014 Aika tiistai klo 10.20 11.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 2 A/2015

Johtokunnan kokous 2 A/2015 Pöytäkirja 2 A/2015 1 (6) Johtokunnan kokous 2 A/2015 Aika tiistai klo 12.15-12.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 7 C/2015

Johtokunnan kokous 7 C/2015 Pöytäkirja 7 C/2015 1 (5) Johtokunnan kokous 7 C/2015 Aika tiistai klo 13.15-13.50 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Ruotsalainen, Mirkka, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan

Lisätiedot

Korkeakouluhaun muutokset 2014

Korkeakouluhaun muutokset 2014 Korkeakouluhaun muutokset 2014 16.9.2013 Joni Penkari, Opetushallitus Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaut nykytilassa Hakeutujan palvelut Yliopistojen erillishaut AMK:t Ylempi AMK YLIOPISTOT

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut. Ilmari Hyvönen 29.4.2014

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut. Ilmari Hyvönen 29.4.2014 Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut Ilmari Hyvönen 29.4.2014 Opiskelijavalintauudistus: hallitusohjelma, KESU, I vaihe Hallitusohjelman mukaan korkeakouluopintoihin

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteishaku 2014 Mikä muuttuu ja millä aikataululla?

Korkeakoulujen yhteishaku 2014 Mikä muuttuu ja millä aikataululla? Korkeakoulujen yhteishaku 2014 Mikä muuttuu ja millä aikataululla? 7.5.2013 infotilaisuus Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Nykytila: Ammattikorkeakoulut Yhteishaun haut (yhden korkeakoulupaikan

Lisätiedot

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 SARI PULKKINEN LÄHDE: OPH/PENKARI Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi-

Lisätiedot

17.12.2013. Liite 1/2/10A/2013. Johtokunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen. Johtokunta merkitsi ilmoitusasiat tiedokseen.

17.12.2013. Liite 1/2/10A/2013. Johtokunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen. Johtokunta merkitsi ilmoitusasiat tiedokseen. Pöytäkirja 10 A/2013 1 (6) Johtokunnan kokous 10 A/2013 Aika tiistai klo 10.15-11.00 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Viljanen, Veli-Pekka, varadekaani

Lisätiedot

Uusi korkeakouluhaku syksyllä 2014. Joni Penkari, Opetushallitus 29.8.2014 Opintopolku.fi

Uusi korkeakouluhaku syksyllä 2014. Joni Penkari, Opetushallitus 29.8.2014 Opintopolku.fi Uusi korkeakouluhaku syksyllä 2014 Joni Penkari, Opetushallitus Esityksen sisältö Korkeakouluhaku 2014, mikä ja miksi? Mikä muuttuu, mikä ei Keskeisiä kysymyksiä? Mitä tarkoittaa tiedotukselle? 2 Korkeakoulujen

Lisätiedot

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa?

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa? 9. Usein kysytyt kysymykset Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa korkeakoulut voivat oman päätöksensä mukaan varata paikkoja

Lisätiedot

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana 1/3 09/ 2013 Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana Opiskelijavalinnat uudistuvat vaiheittain kaikilla koulutusasteilla alkaen syksystä 2013. Yhdistävänä asiana uudistuksessa on uuden Opintopolku.fi

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen. Joni Penkari, Opetushallitus 11.10.2013 Opintopolku.fi

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen. Joni Penkari, Opetushallitus 11.10.2013 Opintopolku.fi Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Joni Penkari, Opetushallitus 11.10.2013 Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? 2 15.10.2013 Alatunnisteteksti Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? 3 15.10.2013

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 2 B/2013

Johtokunnan kokous 2 B/2013 Pöytäkirja 2 B/2013 1 (6) Johtokunnan kokous 2 B/2013 Aika tiistai 26.2.2013 klo 10.30 11.10 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Minna Vuorio-Lehti, opintopäällikkö Mähönen, Jukka,

Lisätiedot

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia)

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan samassa korkeakouluje nyhteishaussa, yhdellä sähköisellä

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Bruttokansantuote Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 120 115 110 105

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian

Lisätiedot

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Uudistuksen ensimmäinen vaihe v. 2014 6.11.2012 1 Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään (H.Siren OKM) Tavoitteet: Korkeakouluista valmistuneiden

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi YHTEISHAKU 2015 Aikataulut Valintaperusteet YHTEISHAKU Hakupalvelu (suomi) (ruotsi) (englanti) Yhteishaun aikataulut 1. hakuaika 7.1.- 27.1.2015 klo 15.00 (vieraskieliset koulutukset) 2. hakuaika 17.3.

Lisätiedot

Ohjauksen ajankohtaisinfo Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut

Ohjauksen ajankohtaisinfo Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut 1 Ohjauksen ajankohtaisinfo 22.1.2016 Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut 2 Korkeakoulujen yhteishaku Yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen

Lisätiedot

Miksi osa opiskelupaikoista varataan henkilöille, joilla ei ole vielä opiskelupaikkaa tai tutkintoa korkeakoulussa?

Miksi osa opiskelupaikoista varataan henkilöille, joilla ei ole vielä opiskelupaikkaa tai tutkintoa korkeakoulussa? VASTAUKSIA USEIN ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN KORKEAKOULUJEN OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMISESTA Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa

Lisätiedot

Haku korkeakouluihin 2014. Opintopolku.fi

Haku korkeakouluihin 2014. Opintopolku.fi Haku korkeakouluihin 2014 Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaut, kevät 2014 2 Kevään 2014 yhteishaut korkeakouluihin Keväällä 2014 haetaan vielä erillisissä yhteishauissa ammattikorkeakouluihin

Lisätiedot

Opetushallitus päättää hakemuksesta toisessa ETA-valtiossa myönnetyn tutkintotodistuksen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään.

Opetushallitus päättää hakemuksesta toisessa ETA-valtiossa myönnetyn tutkintotodistuksen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään. ETA-KELPOISUUSKOE 2012-2013 Liite 1/7B/2012 Toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa suoritetun tutkinnon perusteella on mahdollista saada kelpoisuus virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan

Lisätiedot

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö)

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN ERILLISVALINTOJEN VALINTAPERUSTEET 2012 1. TUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSTEN ERILLISVALINNAT 1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Yliopistojen opintoasiainpäivien työpaja Työpajan rakenne Ajankohtaista opiskelijavalintojen kehittämisen yleisestä

Lisätiedot

ETA-KELPOISUUSKOE 2015-2016

ETA-KELPOISUUSKOE 2015-2016 ETA-KELPOISUUSKOE 2015-2016 Toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa suoritetun tutkinnon perusteella on mahdollista saada kelpoisuus virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan oikeusnotaarin

Lisätiedot

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys)

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys) Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika Paikka tiistai 28.4.2015 klo 10.00 10.28 Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys) Jäsenet prof. Marja

Lisätiedot

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset 22.3.2013 Katariina Männikkö Uusi lainsäädäntö 1047/2012: VnA ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annetun

Lisätiedot

Korkeakoulujen kansallinen tietovaranto: Viranomaistietovarasto ja KSHJ. KOTA-AMKOTA -seminaari Antti Mäki

Korkeakoulujen kansallinen tietovaranto: Viranomaistietovarasto ja KSHJ. KOTA-AMKOTA -seminaari Antti Mäki Korkeakoulujen kansallinen tietovaranto: Viranomaistietovarasto ja KSHJ KOTA-AMKOTA -seminaari 26.10.2011 Antti Mäki Korkeakoulujen tietojen yhteismitallisuus ja yhteentoimivuus tietojärjestelmien välillä

Lisätiedot

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2016 (ennakkotieto)

TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2016 (ennakkotieto) 1 TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2016 (ennakkotieto) Valtioneuvoston asetuksen yliopistojen tutkinnoista (794/2004) mukaan opiskelemaan

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi Opo-info 27.11.2015 Sirkku Mäntyniemi Yhteishaku, kevät 2016 1. hakuaika 8.1.-27.1. 2016 klo 15 Vieraskieliset koulutukset (Bachelor) 2. hakuaika 16.3.-6.4.2016 klo 15 AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat

Lisätiedot

Abipäivän opotilaisuus 15.1.2015 Katja Arola

Abipäivän opotilaisuus 15.1.2015 Katja Arola Abipäivän opotilaisuus 15.1.2015 Katja Arola AJANKOHTAISTA TURUN YLIOPISTOSSA Abien vanhempien infoilta järjestettiin marraskuussa 2014 toista kertaa. Luentotallenne utu.fi-sivuilla. Opiskelijalähettiläät

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015 OPISKELIJAVALINTA 2016 Arja Hiltunen 9.11.2015 Opiskelijavalinta uudistuksen II vaihe koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta osa korkeakoulupaikoista varataan ensikertalaisille yhdenpaikan säännös koskee

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteishaku. Opintopolku.fi

Korkeakoulujen yhteishaku. Opintopolku.fi Korkeakoulujen yhteishaku Miksi korkeakouluhaku uudistuu? Pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää Pyritään saamaan korkeakoulutukseen entistä enemmän aidosti uusia opiskelijoita Pyritään

Lisätiedot

Pohdintoja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaiheesta Ilmari Hyvönen 17.10.2012

Pohdintoja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaiheesta Ilmari Hyvönen 17.10.2012 Pohdintoja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaiheesta Ilmari Hyvönen 17.10.2012 Aiheita Valtioneuvoston linjaukset Käsitteet Miten toinen vaihe toteutettaisiin Miten iso osuus valituista

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta Opiskelijavalinta ja opiskelu Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta Missä voi opiskella diplomi insinööriksi ja arkkitehdiksi? DIA yhteisvalintaan kuuluvat yliopistot OULU Vaasa

Lisätiedot

Yhteishaun sujuvuus ja toteuttaminen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset I

Yhteishaun sujuvuus ja toteuttaminen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset I 2.12.2013 Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisryhmä 1/6 Yhteishaun sujuvuus ja toteuttaminen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset I Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan

Lisätiedot

Yhteishaun aikataulu

Yhteishaun aikataulu Yhteishaun aikataulu Opiskelupaikka otettava viimeistään vastaan Kevään hakuaika vieraskieliseen koulutukseen ja taideyliopistoon 7.1.-27.1. 2015 Syksyn haun tulokset Syksyn yhteishaku Kevään yhteishaku

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 8 A/2013

Johtokunnan kokous 8 A/2013 Pöytäkirja 8 A/2013 1 (7) Johtokunnan kokous 8 A/2013 Aika tiistai klo 10.15 10.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Viljanen, Veli-Pekka, varadekaani

Lisätiedot

Opintopolku.fi. korkeakoulujen viestinnän välineenä. Joni Penkari, Opetushallitus 26.9.2013. Opintopolku.fi

Opintopolku.fi. korkeakoulujen viestinnän välineenä. Joni Penkari, Opetushallitus 26.9.2013. Opintopolku.fi korkeakoulujen viestinnän välineenä Joni Penkari, Opetushallitus 26.9.2013 Esityksen sisältö Opintopolku, mikä ja miksi? Katsaus palveluiden toteuttamisen tilanteeseen Uusi korkeakouluhaku, mikä muuttuu

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN YLEISET VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 OPISKELIJAVALINTA Opiskelijavalintaan vaikuttavat koulumenestys,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Yliopistojen yhteishaku 2011

Yliopistojen yhteishaku 2011 Yliopistojen yhteishaku 2011 Hakijamäärä 2010, 66 300 (2009, 63 900) Hakijat koulutusaloittain I koulutusala 2010 2009 muutos Eläinlääketieteellinen 708 Farmasia 1526 Hammaslääketieteellinen 948 Humanistinen

Lisätiedot

Opoinfo 14.1.2016. AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia

Opoinfo 14.1.2016. AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia Opoinfo 14.1.2016 AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia Ohjelma Yleistä yhteishausta Kysymykset ja keskustelu Ennakkoon tulleet kysymykset Muut kysymykset Kevään 2016 yhteishaun

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 Hakijan opas Uudet opiskelijat Vuonna 2012 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön (suomenkielinen), ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa

Lisätiedot

Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010

Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Hakukohteet: Sosiologian yhteisvalinnassa voi keväällä 2010 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Tampereen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014 KASVATUSTIETEIDEN TIE DEKUNT A KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014 2(10) SISÄLTÖ 1. Kasvatustieteiden maisteriohjelma.. 3 2. Luokanopettajan maisteriohjelma

Lisätiedot

Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet 2010

Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Hakukohteet: Sosiaalityön yhteisvalinnassa voi keväällä 2010 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Tampereen

Lisätiedot

Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi

Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen opiskelijavalintaan vaikuttavat

Lisätiedot

luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta JOENSUUN KAMPUS Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Aineenopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Biologia

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 INSINÖÖRIKOULUTUS (*) JA LABORATORIOANALYYTIKKOKOULUTUS (*) merenkulkualan koulutusta lukuun ottamatta OPISKELIJAVALINTA Kaikki hakukelpoiset hakijat

Lisätiedot

ETA-KELPOISUUSKOE 2013-2014

ETA-KELPOISUUSKOE 2013-2014 1 (8) 5.6.2013 Liite 2/ ETA-KELPOISUUSKOE 2013-2014 Toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa suoritetun tutkinnon perusteella on mahdollista saada kelpoisuus virkaan tai tehtävään,

Lisätiedot

Valintaperusteet 2016 1 (6)

Valintaperusteet 2016 1 (6) Valintaperusteet 216 1 (6) LÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO Lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 153 uutta opiskelijaa. HAKEMINEN HAKIJARYHMÄT Hakea voivat ylioppilaat, IB-, EB-

Lisätiedot

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) (asiankohdat 1 4, 7 10)

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) (asiankohdat 1 4, 7 10) Kokouskutsu 9/2015 1 (5) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika tiistai 24.11.2015 klo 10.00 Paikka Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) Jäsenet prof. Marja

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2015

Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2015 Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2015 Minea Wilo-Tanninen Opetushallitus Kevään 2015 haun aikataulut Yhteishaun koulutustarjonta julkaistaan 31.10.2014 Hakuaika I 7.1.-27.1.2015 klo 15 Hakuaika II 17.3.-9.4.2015

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINNAT. Liiketalouden kehittämispäivät 10.11.2010

OPISKELIJAVALINNAT. Liiketalouden kehittämispäivät 10.11.2010 OPISKELIJAVALINNAT Liiketalouden kehittämispäivät 10.11.2010 Opiskelijavalinnat 1. Valintaperusteet 2011 ja 2012 2. Valintakokeet 3. Tulevaisuuden näkymiä 2 Valintaperusteet 2011 ja 2012 Avoimen amk:n

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 Liiketalouden alaan kuuluvat seuraavat koulutuksen osa-alueet.: 1. Liiketalous 2. Johdon assistenttityö ja kielet 3. Tietojenkäsittely

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen

Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan osasto 27.5.2013 Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen

Lisätiedot

BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNTA VALINTAPERUSTEET 2016

BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNTA VALINTAPERUSTEET 2016 1 BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNTA VALINTAPERUSTEET 2016 Koulutustarjonta ja hakukohteet Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekuntaan valitaan korkeakoulujen sähköisessä yhteishaussa (opintopolku.fi)

Lisätiedot

Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta. Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot

Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta. Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot 2. vuositason vanhempainilta Pohjois-Tapiolan lukio Rehtori Sinikka Luoma, sinikka.luoma@espoo.fi Opinto-ohjaaja,

Lisätiedot

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN ABI-INFO KEVÄT 2014 Suomen koulutusjärjestelmä Ylioppilas voi hakea 1. Yliopistoon 2. Ammattikorkeakouluun 3. Ammatilliseen peruskoulutukseen 1.- 2.

Lisätiedot

KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 OPISKELIJAVALINTA Kulttuurialalla opiskelijavalinnassa valintakokeella on suuri painoarvo. Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan valintakokeeseen tai hakijat

Lisätiedot

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta ABI-päivät 14.-15.11.2012 Koulutuspäällikkö Minna Hallia Lääketieteellinen tiedekunta minna.hallia@oulu.fi p. 0294 48 5102 Lääketieteellisen

Lisätiedot

HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5)

HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5) Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5) Hakeminen ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen Ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteinen haku on 7. 27.1.2015. Sähköinen hakemus tulee

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillistieteellinen koulutusala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillistieteellinen koulutusala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Opiskelijavalinta ja opiskelu Teknillistieteellinen koulutusala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Missä voi opiskella diplomi-insinööriksi ja arkkitehdiksi? DIA -yhteisvalintaan kuuluvat yliopistot OULU Vaasa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin

Lisätiedot

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikka on tieteenala, joka yhdistää kasvatustieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen näkökulman. Se tarkastelee kasvun

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013. 29.3.2011 Ilmari Hyvönen

Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013. 29.3.2011 Ilmari Hyvönen Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013 29.3.2011 Ilmari Hyvönen Opiskelijavalintojen uudistaminen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset syksyltä 2009 Opintoihin siirtymistä

Lisätiedot

Ammattipätevyyden tunnustaminen Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira

Ammattipätevyyden tunnustaminen Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira Ammattipätevyyden tunnustaminen Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira 10.5.2011 Pirjo Pennanen 1 Lainsäädäntö - Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015 HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Opintopolku ja muut oppijan palvelut -infotilaisuus Messukeskuksessa 6.11.2015 Syksyn 2015 yhteishaku - ajankohtaista Valintojen tulokset julkaistaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa peruskoulutuksessa annetun opetus-

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Talousjohtajan viran täyttäminen 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 8..0 talousjohtajan viran

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen Abiturienttien vanhempainilta KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen AIKATAULUA ABEILLE Kurssit (vähän pakollisia, syventävät, soveltavat, kertaukset) 75

Lisätiedot

KEVÄT 2012. KYL Hannele Viljakainen

KEVÄT 2012. KYL Hannele Viljakainen ABI-INFO KEVÄT 2012 1. Yliopistoon 2. Ammattikorkeakouluun 3. Ammatilliseen peruskoulutukseen Eläinlääketiede Farmasia Hammaslääketiede Humanistinen ala Kasvatustieteet Kauppatieteet Kuvataide Liikuntatieteet

Lisätiedot

Valinta, sijoittelu ja opiskelupaikan vastaanottaminen

Valinta, sijoittelu ja opiskelupaikan vastaanottaminen Joonas Mäkinen Valinta, sijoittelu ja opiskelupaikan vastaanottaminen 4.5.2011 Valinta ja sijoittuminen, mitä edellyttää? Hakija ilmoittaa hakemuksessa hakukohteiden prioriteetit Korkeakoulu muodostaa

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN ERILLISVALINTOJEN VALINTAPERUSTEET 2013 TUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSTEN ERILLISVALINNAT

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN ERILLISVALINTOJEN VALINTAPERUSTEET 2013 TUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSTEN ERILLISVALINNAT KASVATUSTIETEIDEN TIE DEKUNT A KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN ERILLISVALINTOJEN VALINTAPERUSTEET 2013 TUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSTEN ERILLISVALINNAT 1 SISÄLTÖ 1. Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA 2014

OPISKELIJAVALINTA 2014 TURUN YLIOPISTO Oikeustieteellinen tiedekunta OPISKELIJAVALINTA 2014 I PÄÄVALINTA / ON / OTM VALINTAKOKEEN PERUSTEELLA VALITTAVAT OIKEUSNOTAARIN TUTKINTO / OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO Aloituspaikkamäärät

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillinen tiedekunta Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillinen tiedekunta Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Opiskelijavalinta ja opiskelu Teknillinen tiedekunta Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Missä voit opiskella diplomiinsinööriksi ja arkkitehdiksi? OULU Vaasa Turku Tampere Helsinki Lappeenranta Koulutusohjelmat

Lisätiedot

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys)

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys) Kokouskutsu 12/2014 1 (5) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika tiistai 2.12.2014 klo 10.00 Paikka Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys) Jäsenet prof. Marja Vauras,

Lisätiedot