Tekijänoikeus kopiosto ry lyhyesti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekijänoikeus kopiosto ry lyhyesti"

Transkriptio

1

2 Tekijänoikeus lyhyesti 1 Kopiosto ry Tekijänoikeus syntyy, kun teos tehdään, ilman erityistä rekisteröintiä. Tekijänä on aina luonnollinen henkilö, ei koskaan yhteisö tai yritys. Teos on itsenäinen ja omaperäinen henkisen luomistyön tulos. Tekijänoikeus suojaa teoksen muotoa. Sen sijaan teoksen idea on vapaasti kaikkien käytettävissä. Suojaa eivät saa teoksen aihe, juoni tai tietosisältö. Siten esimerkiksi näytelmän juoni tai maalauksen aihe eivät ole tekijänoikeuden suojaamia. Tekijänoikeus on sananmukaisesti tekijän oikeutta määrätä teoksestaan, esimerkiksi erilaisista tavoista hyödyntää teosta kaupallisesti, ja saada korvaus teoksensa käytöstä. Teokset, kuten tekstit, kuvat ja musiikki, leviävät digitaalisessa muodossa nopeudella, jota emme aiemmin osanneet kuvitella. Uudet tekniikat ovat tehneet teoksen levittämisestä ja kopioinnista helppoa ja nopeaa. Laitteiden hinnat ovat laskeneet ja kuluttajien vaatimukset teosten käytön helpottamiseksi voimistuneet. Tekijänoikeus on korostunut. Nopeasti kehittyvä tekniikka ja digitalisoituminen asettavat uudenlaisia haasteita sille, miten teoksen käyttöluvat järjestetään ja kuinka teoksen tekijä saa korvauksen teoksensa käytöstä. Linkkinä teosten käyttäjien ja teosten tekijöiden, oikeudenomistajien, välillä toimivat tekijänoikeusjärjestöt. Tekijänoikeusjärjestö mahdollistaa sen, että teoksia pystytään joustavasti käyttämään ja että tekijä saa itselleen kuuluvan korvauksen tästä käytöstä. Kopiosto on esittävien taiteilijoiden, tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö, joka edustaa luovan työn kenttää laajasti. Kopiostoon kuuluu 44 eri kulttuurin ja viestinnän alojen jäsenjärjestöä. Jäsenjärjestöjensä kautta Kopiostolla on valtakirja noin suomalaiselta luovan työn tekijältä. Kopiosto edustaa ulkomaisten sisarjärjestöjensä kanssa tekemiensä vastavuoroisuussopimusten nojalla myös ulkomaisia luovan toimialan tekijöitä. Kopiosto on voittoa tavoittelematon järjestö, jossa päätösvaltaa käyttävät sen jäsenjärjestöt luovan työn tekijöiden ja yritysten omat järjestöt. Kopiosto järjestää teosten käyttöluvat kaikille yhteiskuntaelämän aloille; muun muassa oppilaitoksille, yrityksille, julkis- ja kunnallishallinnolle sekä kirkollishallinnolle. Kopiosto kerää korvauksia teosten käytöstä ja tilittää ne hallintokulujen vähentämisen jälkeen teosten oikeudenomistajille. Korvaukset maksetaan jäsenjärjestöjen sopimalla tavalla joko henkilökohtaisesti suoraan tekijöille (audiovisuaalisten teosten käytön korvaukset) tai näitä edustaville Kopioston jäsenjärjestöille (valokopioinnin korvaukset). Osa varoista jaetaan Kopioston yhteydessä toimivan Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin kautta tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin. Kopioston asema teosten käyttäjiä ja luovaa toimialaa yhdistävänä linkkinä perustuu yhtäältä jäsenistöltä saatuun kattavaan valtuutukseen ja toisaalta opetusministeriön päätökseen. Opetusministeriö hyväksyy tekijöitä edustavan järjestön tietyksi määräajaksi kerrallaan toimimaan käyttölupia myöntävänä ja korvaustuottoja keräävänä järjestönä.

3 2 Teosten k äy t töluvat Kopiosto myöntää lupia tekijänoikeuden suojaamien painotuotteiden kopiointiin ja audiovisuaalisten teosten jälkikäyttöön. Muuttuvan tiedonvälityksen haasteisiin vastataan kehittämällä aktiivisesti uusia luparatkaisuja. Kopioston luvalla yritykset ja julkishallinto kopioivat artikkeleita henkilökunnalleen ja opettajat monistavat kouluissa lehdistä ja kirjoista lisämateriaalia oppilailleen. Ulkomaisten televisiokanavien vastaanottoon ja välittämiseen tarvittavat luvat järjestyvät taloyhtiöille ja kaapelioperaattoreille Kopiostosta. Samoin televisio-ohjelmien tallentaminen opetuskäyttöä varten on mahdollista Kopioston luvalla. 3 Luvat valokopiointiin ja tulostamiseen Opetusministeriö sopii valtaosasta oppilaitosten kopiointilupia suoraan Kopioston kanssa. Nämä luvat kattavat kaiken maksuttoman opetuksen ja oppilaille ilmaiseksi jaetut valokopiot sekä digitaalisesta aineistosta otetut tulosteet niin peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa kuin korkeakouluissakin. Jos opetukseen tai kopiointiin liittyy maksuja, sovitaan luvista erikseen. Yritykset, kunnat ja valtionhallinto hankkivat nekin kopiointilupansa Kopiostosta. Kopioston lupahinnoittelu perustuu eri toimialoilla säännöllisesti toteutettaviin tilastollisiin tutkimuksiin valokopioinnin kokonaismääristä. Tutkimuksia käytetään apuna myös korvauksia jaettaessa. Erilaisten aineistolajien kaunokirjallisuuden, kuvan, lehtien, nuottien ja tietokirjallisuuden saamat korvaukset määritetään kopiointitutkimuksilla. Korvaustuotot tilitetään näiden tutkimusten osoittamien osuuksien mukaan eri aineistolajeja edustaville järjestöille, jotka jakavat varat edelleen jäsenilleen; kustantajat suorina korvauksina ja tekijäjärjestöt erilaisina apurahoina ja palkintoina.

4 lopussa lasketaan kullekin tekijälle kuuluvan henkilökohtaisen tilitysosuuden suuruus. Korvauksia maksetaan vastavuoroisuussopimusten perusteella myös ulkomaisille tekijöille, tv-yhtiöille ja tuottajille. Kopiosto tilittää tyhjistä dvd-levyistä, vhs-nauhoista ja tallentavista digisovittimista perittävää hyvitysmaksua av-teosten oikeudenomistajille. Näitä tilityksiä maksetaan vuoden aikana lähetetyistä ohjelmista keskimäärin 7 000:lle ohjelman tekijälle. Keskimääräinen korvaus henkilöä kohti on 350 euroa. 5 AVEK 4 Av-teosten k äy t töluvat Tv- ja radio-ohjelmien jälkikäyttöä on muun muassa tallennettujen tv- ja radio-ohjelmien käyttö oppilaitoksissa tv- ja radio-ohjelmien tallennekäyttö kirjastoissa ja laitoksissa tv-kanavien jakelu kaapeli- ja yhteisantenniverkoissa tv-kanavien edelleen lähettäminen maanpäällisessä verkossa. Kopiosto jakaa tv- ja radio-ohjelmien jälkikäytöstä perityt korvaustuotot henkilökohtaisina korvauksina ohjelmien tekijöille ja esittäjille. Yksittäisen oikeudenomistajan korvaussumman selville saamiseksi Kopiosto tallentaa vuoden aikana noin ohjelman tiedot kaikkine tekijöineen tietokantaan. Vuoden Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK toimii osana Kopiostoa. AVEK tukee muun muassa lyhyt- ja dokumenttielokuvan sekä mediataiteen tuotantoa ja levitystä ja jakaa vuosittain euron AVEK-palkinnon, joka on suurin mediataiteelle suunnattu palkinto Suomessa. AVEK tukee myös av-alan ammattilaisten jatko- ja täydennyskoulutusta, alan festivaalien ja muiden tapahtumien järjestämistä sekä kulttuurivientiä. AVEKin toiminta rahoitetaan pääasiassa hyvitysmaksuvaroilla. Hyvitysmaksu on nimensä mukaisesti luovan työn tekijöille suunnattu hyvitys siitä, että kuluttajat voivat korvauksetta kopioida yksityiseen käyttöönsä teoksia esimerkiksi musiikkia, elokuvia tai tv-ohjelmia. Hyvitysmaksua peritään analogisista ääni- ja kuvanauhoista sekä digitaalisista tallennusalustoista, kuten tyhjistä cd-, dvdja minidisc-levyistä. Maksu koskee myös muistillisia digitaalisia tallennuslaitteita, kuten mp3-soittimia ja digisovittimia. Hyvitysmaksun maksavat laitteen maahantuojat tai jälleenmyyjät. Valtioneuvosto tekee vuosittain päätöksen hyvitysmaksun suuruudesta ja maksun piiriin kuuluvista laitteista. Varojen jakamisesta päättää opetusministeriö. Kerätystä hyvitysmaksusta osa jaetaan Kopioston ja AVEKin edelleen tilitettäväksi. AVEK käyttää osuutensa elokuvan ja erityisesti dokumentti- ja lyhytelokuvan sekä mediataiteen tukeen. Kopiosto jakaa hyvitysmaksua henkilökohtaisina korvauksina tv- ja radio-ohjelmien tekijöille ja esittäjille.

5 6 kopioston arvot Kopioston ydinarvo on Luovan työn asialla. Muut arvot Avoin, Aktiivinen, Luotettava rakentuvat sen ympärille. Käytännössä Kopioston arvot ilmenevät muun muassa seuraavasti: Luovan työn asialla Kopiosto toimii teosten oikeudenomistajien valtuuttamana, keräten tekijänoikeuskorvauksia ja välittäen niitä eteenpäin. Näin Kopiosto myös mahdollistaa luovan työn tulosten monipuolisen käytön. Kopioston keräämistä teosten käytön korvauksista 85 % tilitetään edelleen oikeudenomistajille. Tilitysprosessin laajuuteen nähden Kopioston hallintokulut ovat varsin pienet, noin 15 %. Avoin Teosten käyttäjien maksamat lupahinnat ovat julkisia ja nähtävissä Kopioston verkkosivuilla. Kopioston tilitykset oikeudenomistajille perustuvat tutkimuksiin teosten käytön laajuudesta sekä jäsenjärjestöjen yhdessä sopimiin tilitysperiaatteisiin ja jakosuhteisiin. Esimerkiksi tv-ohjelmien suhteellista suosiota mitataan vuosittaisilla kotitallennustutkimuksilla. Mitä enemmän ohjelmatyyppiä tallennetaan, sitä enemmän sen tekijöille maksetaan korvauksia. Luotettava Kopiosto on alallaan yksi maailman vanhimmista tekijänoikeusjärjestöistä. Kopiointilupia on myönnetty oppilaitoksille jo 1980-luvun alusta alkaen ja tallennuslupia vuodesta Kopioston sopimuspolitiikka perustuu pitkäjänteiseen yhteistyöhön teosten käyttäjien ja heidän edustajiensa kanssa. Kopiosto pitää erityisen tärkeänä sitä, että teosten käytön määrää mittaavat tutkimukset toteuttavat korkeat tieteellisen tutkimuksen standardit. Aktiivinen Kopiosto pyrkii aktiivisesti luomaan tekijänoikeutta kunnioittavia ratkaisuja myös digitaaliseen maailmaan. Samalla lisätään ja helpotetaan tekijänoikeuden suojaamien teosten käyttöä ja luovan toimialan taloudellisia toimintaedellytyksiä.

6 KORVAUST UOTOT > JA T IL I T Y K SET TILITYS JÄRJESTÖILLE Kotimaiset korvaukset 7 Kopiosto kokoava voima Kopiosto edustaa tekijänoikeuksien omistajia monilta eri aloilta. Kopioston 44 jäsenjärjestöä ja niiden jäsenet toimivat laajasti kulttuurin ja viestinnän eri alueilla, mukaan lukien kirjallisuus ja lehdistö, musiikki, kuva ja liikkuva kuva. VA LO KO PI O I N N I N LISENSIOINTI Oppilaitokset Kopioston Suomen kääntäjien ja Kopioston jäsenjärjestöt tulkkien liitto ry verkkopalvelut Julkishallinto Elinkeinoelämä Muut Ulkomaiset korvaukset HENKILÖKOHTAINEN TILITYS Elektra Lainauskorvaus Aikakauslehtien Liitto ry Aikakauslehtien Päätoimittajat ry AKAVA ry Animaatioklinikka Suomen animaationtekijät ry Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX ry Finlands svenska Suomen Lavastustaiteilijain Liitto ry Suomen Musiikkikustantajat ry Suomen Muusikkojen Liitto ry Suomen Nuorisokirjailijat ry Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ry Suomen Näyttelijäliitto Finlands Skådespelarförbund ry Kopiosto Tarkempaa tietoa Kopioston toiminnasta sekä teosten käyttäjille että oikeudenomistajille Kopiraitti Tekijänoikeustietoa R A D I O - J A T V- O H J ELMIEN LISENSIOINTI Edelleen lähettäminen TILITYS YHTEISÖILLE författareförening rf Finlands Svenska Skådespelarförbund rf Freelance Suomen Säveltäjät ry Suomen Taiteilijaseura ry Suomen Tanssitaiteilijain Liitto ry koulumaailmaan Laulut.fi ja Kuorolaulut.fi Ohjelmatyöntekijät ry Suomen Teatteriohjaajien Laulujen sanoituksia Nauhoittaminen ja tallenteet Nuolen paksuus korreloi siirtyvän rahan määrän TILITYS KOURA - KO U LU T USR A H A S TO LLE H ENKILÖ KO H TA ISET T I LIT YK SET Muut Hyvitysmaksu Grafia ry Kuvittajat ry Paikallislehtien Päätoimittajayhdistys ry Päätoimittajien yhdistys ry Radio- ja televisiotoimittajien liitto ry Sanomalehtien Liitto ry Sarjakuvantekijät ry Liitto ry Suomen Tekniset Kustantajat ry Suomen tiedekustantajien liitto ry Suomen tiedetoimittajain liitto ry Suomen tietokirjailijat ry Suomen Valokuvajärjestöjen ja kuoronuotteja HY V I T YSMAKSU kanssa Suomen Radio- ja TV-Selostajat ry Suomen arvostelijain liitto ry Suomen Elokuva- ja Videotyöntekijäin Liitto ry Suomen Elokuvaajien Yhdistys ry keskusliitto Finnfoto ry Säveltäjien Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry Taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö Forum Artis ry AV EKIN MYÖNTÄMÄ TUKI Suomen Elokuvaohjaajaliitto TV-Kuvaajat ry SELO ry Visuaalisen alan Suomen Journalistiliitto ry taiteilijoiden tekijänoikeus Suomen Kirjailijaliitto ry yhdistys Kuvasto ry Suomen Kustannusyhdistys ry

7 gr a afinen su unnit telu : Hahmo ku vat: jenni kuokk a ja ant ti luos tarinen paino : erweko, 2010 paperi : munken pol a r 130 g KOPIOSTO Hietaniemenkatu 2, Helsinki Puhelin Faksi AVEK Hietaniemenkatu 2, Helsinki Puhelin Faksi

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto KOPIOSTO on tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se mahdollistaa julkaisujen ja av-teosten

Lisätiedot

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA Tekijänoikeusjärjestö on tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se mahdollistaa julkaisujen ja av- vaivattoman käytön ja varmistaa,

Lisätiedot

Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä

Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä 9/650/2013 Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä I LUKU. SOPIMUKSEN YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Sopimuspuolet 1. Opetus- ja kulttuuriministeriö, jäljempänä myös "valtio" 2. Kopiosto ry (y-tunnus:

Lisätiedot

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Kopioston oppilaitosluvat TEKIJÄNOIKEUS LYHYESTI Tekijänoikeus on luovan työn tekijälle kuuluva yksinoikeus. Tekijänoikeuden suojan kohteena on kirjallinen, suullinen

Lisätiedot

VALOKOPIOINTILUPA Lupa-asiakirja

VALOKOPIOINTILUPA Lupa-asiakirja VALOKOPIOINTILUPA Lupa-asiakirja Taiteen perusopetusta antavat oppilaitokset Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry on myöntänyt luvansaajalle luvan tekijänoikeuslain (404/61) suojaamien teosten osittaiseen

Lisätiedot

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma Lottaliina Lehtinen lakiasiainpäällikkö Suomen Muusikkojen Liitto ry Tekijäfoorumin työvaliokunnan jäsen Tekijäfoorumi Animaatioklinikka

Lisätiedot

KOPIOINTILUPA - LUPAEHDOT

KOPIOINTILUPA - LUPAEHDOT KOPIOINTILUPA - LUPAEHDOT Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry on myöntänyt luvansaajalle luvan tekijänoikeuslain (404/61) suojaamien teosten osittaiseen kopiointiin ja käyttöön

Lisätiedot

KOPIOINTILUPA YLIOPISTOILLE JA AMMATTIKORKEAKOULUILLE

KOPIOINTILUPA YLIOPISTOILLE JA AMMATTIKORKEAKOULUILLE KOPIOINTILUPA YLIOPISTOILLE JA AMMATTIKORKEAKOULUILLE YLIOPISTOJEN JA AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA Tekijänoikeuden suojaaman aineiston kopiointiin opetuksessa, tutkimuksessa ja organisaation hallinnollisessa

Lisätiedot

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Published: 17.9.2013 Kuuntelet musiikkia, suljet silmäsi ja alat nähdä mielessäsi elokuvan kohtauksia. Päähäsi muodostuu vähitellen täydellinen lyhytelokuva

Lisätiedot

VUOSI 2013. Luovan työn asialla

VUOSI 2013. Luovan työn asialla VUOSI 2013 Luovan työn asialla sisällys AVEKIN TEOSKAVALKAADI Tekijänoikeusjärjestö Kopioston yhteydessä toimii Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK. AVEKin tuella syntyy uusia dokumenttielokuvia,

Lisätiedot

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 0 SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus 2 Kopioston toiminnan tunnuslukuja 2014 7 Jäsenistö ja hallinto 10 Tilinpäätös - Tuloslaskelma 13 - Tase 14 - Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Kevätkokous 27.4.2016 Liite 2. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015

Kevätkokous 27.4.2016 Liite 2. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015 Kevätkokous 27.4.2016 Liite 2 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015 0 SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus 2 Toiminnan tunnuslukuja 2015 9 Jäsenistö ja hallinto 11 Tilinpäätös - Tuloslaskelma 14

Lisätiedot

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Kopioston oppilaitosluvat TEKIJÄNOIKEUS LYHYESTI Tekijänoikeus on luovan työn tekijälle kuuluva yksinoikeus. Tekijänoikeuden suojan kohteena on kirjallinen, suullinen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 25.1.2013. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausuntopyyntö 25.1.2013. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta Lausuntopyyntö OKM/5/010/2013 25.1.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää jakelussa mainituilta lausuntoa liitteenä

Lisätiedot

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tieteellisen kirjallisuuden tekijänoikeuspäivä Tieteiden talo 26.1.2016 Jukka-Pekka Timonen Harkitsetteko julkaisunne digiointia ja avaamista yleisön käyttöön verkossa

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1 Asia Hakija Teoksen käyttäminen, kirjasto A Annettu 3.1.1990 Tiivistelmä Tekijänoikeusneuvoston lausunto oppilaitoskirjaston materiaalihankintaa, materiaalin käsittelyä

Lisätiedot

Yleisradion. digisopimus 14.6.2007

Yleisradion. digisopimus 14.6.2007 1 Yleisradion digisopimus 14.6.2007 2 SOPIMUS 14.6.2007 1. Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan Yleisradion ja allekirjoittajajärjestöjen välillä solmitun Yhtyneet-sopimuksen piirissä tehtyyn suojattuun

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA. Annukka Havas 12.05.2011 1

TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA. Annukka Havas 12.05.2011 1 TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA Annukka Havas 12.05.2011 1 HAASTEITA JA RAJAPINTOJA -AVOIMET OPPIMISYMPÄRISTÖT JA TIETOVERKOT -SOSIAALINEN MEDIA: YHTEISÖPALVELUT, BLOGIT, KUVIEN JA VIDEOIDEN JAKOPALVELUT -KUKA

Lisätiedot

Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta

Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta 10/2013 Kopiosto ry Arttu Juselius Tekijänoikeuden syntyminen Tekijänoikeuden suoja syntyy heti kun teos on luotu Automaattisesti. Ei vaadi merkkiä.

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella

Lisätiedot

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Opetusministeriön hankkimat luvat

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Opetusministeriön hankkimat luvat LISÄTIETOJA KOPIOSTO Hietaniemenkatu 2 00100 Helsinki (09) 431 521 kopiosto@kopiosto.fi www.kopiosto.fi www.kopiraitti.fi OPETUSMINISTERIÖ PL 29 00023 Valtioneuvosto (09) 16 004 opmkirjaamo@minedu.fi www.minedu.fi

Lisätiedot

Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat

Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat Juha Kallanranta Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry Turku 11.10.2014 Juha Kallanranta 2003 Tekijänoikeuden sisältö Tekijänoikeuden

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 14.7.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi

Lausuntopyyntö 14.7.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi Lausuntopyyntö OKM/35/010/2014 14.7.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM063:00/2014 Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

V U O S I 2012. Luovan työn asialla

V U O S I 2012. Luovan työn asialla V U O S I 2012 Luovan työn asialla AVEKIN TEOSKAVALKAADI Tekijänoikeusjärjestö Kopioston yhteydessä toimii Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK. AVEKin tuella syntyy uusia dokumenttielokuvia,

Lisätiedot

Mitä on tekijänoikeus?

Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus

Lisätiedot

V U O S I 2012. Luovan työn asialla

V U O S I 2012. Luovan työn asialla V U O S I 2012 Luovan työn asialla SISÄLLYS AVEKIN TEOSKAVALKAADI Tekijänoikeusjärjestö Kopioston yhteydessä toimii Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK. AVEKin tuella syntyy uusia dokumenttielokuvia,

Lisätiedot

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö U P P H O V S R Ä T T S O R G A N I S A T I O N 1/6 KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE 1. LUVAN HAKIJA (Yritys / henkilö, joka suorittaa kopioimisen) Yritys: Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä HE 175/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain :n muuttamisesta sekä eräistä kuvataiteen tekijöille

Lisätiedot

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Ira Helkamäki Mediatekniikan seminaari 24.1.2012 Sisältö Kuvaaminen Julkisella paikalla ja muualla Tekijänoikeudet Valokuvat, musiikki, elokuvat Tekijänoikeusrikkomus Tekijänoikeusyhdistykset

Lisätiedot

Äänitteet ja tallenteet

Äänitteet ja tallenteet Äänitteet ja tallenteet Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: video, elokuva, tekijänoikeus, YouTube, lähioikeudet, TV-ohjelma, kuvauslupa, Creative Commons, CC, avoimet aineistot,

Lisätiedot

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 9.10.2014

Lausuntopyyntö 9.10.2014 Lausuntopyyntö OKM/56/010/2014 9.10.2014 Saaja Viite Asia Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää jakelussa mainituilta lausuntoa luonnoksesta hallituksen

Lisätiedot

V U O S I 2011. Luovan työn asialla

V U O S I 2011. Luovan työn asialla V U O S I 2011 Luovan työn asialla Juha Suonpää: Holy Melancholy: Uncommunicative 2010 Niina Suominen: Kutsun itseäni terveeksi 2010 SISÄLLYS Milla Moilanen: Cycle tekeillä oleva teos KOPIOSTO RY 2 TOIMITUSJOHTAJAN

Lisätiedot

Hallituksen toimintakertomus 1. Kopioston toiminnan tunnuslukuja 2012 5. Jäsenistö ja hallinto 8

Hallituksen toimintakertomus 1. Kopioston toiminnan tunnuslukuja 2012 5. Jäsenistö ja hallinto 8 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012 SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus 1 Kopioston toiminnan tunnuslukuja 2012 5 Jäsenistö ja hallinto 8 Tilinpäätös - Tuloslaskelma 11 - Tase 12 - Tilinpäätöksen

Lisätiedot

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS A

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS A MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS A (sopimus nro ) (säveltäjä), (sanoittaja), (sovittaja), (kääntäjä), jota/joita jäljempänä kutsutaan Tekijäksi tai tekstiyhteyden niin vaatiessa Säveltäjäksi, Sanoittajaksi, Sovittajaksi

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa 13.6.2013 Kesäkuun tilityksessä kotimaisille oikeudenomistajille maksetaan kaikkiaan Kotimaasta kerättyjä esityskorvauksia 12,4 miljoonaa

Lisätiedot

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011 Sisältö Hallituksen toimintakertomus 2011... 1 Kopioston toiminnan tunnuslukuja vuonna 2011... 5 Jäsenistö ja hallinto... 6 Tilinpäätös Tuloslaskelma... 9 Tase... 10

Lisätiedot

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä.

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Mikä tekijänoikeus? 1/10 Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Tekijänoikeus ja piratismi toinen oppitunti Mikä tekijänoikeus? 1/10 Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella

Lisätiedot

Tekijänoikeus ja piratismi

Tekijänoikeus ja piratismi Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta. YK:n

Lisätiedot

Arkkitehtuuri Aalto-yliopisto/Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu/arkkitehtuurin laitos Alvar Aalto -säätiö Arkkitehtuurikeskus ry/arkkitehtuurin

Arkkitehtuuri Aalto-yliopisto/Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu/arkkitehtuurin laitos Alvar Aalto -säätiö Arkkitehtuurikeskus ry/arkkitehtuurin Arkkitehtuuri Aalto-yliopisto/Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu/arkkitehtuurin laitos Alvar Aalto -säätiö Arkkitehtuurikeskus ry/arkkitehtuurin tiedotuskeskus Oulun yliopisto/arkkitehtuurin tiedekunta

Lisätiedot

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät. Lausuntomme pääkohdat

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät. Lausuntomme pääkohdat LYHTY Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lausuntomme pääkohdat EU-tutkimuksen mukaan tekijänoikeuden merkitys työllisyydelle on Suomessa toiseksi merkittävin koko EU-alueella. Siksi on myönteistä että tekijänoikeus

Lisätiedot

Teoston jakosääntö määrittelee teoksen oikeudenhaltijoiden väliset osuudet teokselle tilitettävistä korvauksista.

Teoston jakosääntö määrittelee teoksen oikeudenhaltijoiden väliset osuudet teokselle tilitettävistä korvauksista. TEOSTON JAKOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Hyväksytty kevätkokouksessa 16.4.2008 JAKOSÄÄNTÖ Teoston jakosääntö määrittelee teoksen oikeudenhaltijoiden väliset osuudet teokselle tilitettävistä korvauksista. ESITYSKORVAUSTEN

Lisätiedot

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion taiteilija-apurahoista annettua

Lisätiedot

Musiikkialan talous Suomessa 2013

Musiikkialan talous Suomessa 2013 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 7 Musiikkialan talous Suomessa 2013 Eero Tolppanen Lokakuu 2014 MUSIIKKIALAN TALOUS SUOMESSA 2013 Johdanto Musiikkialan talouden rahallinen kokonaisarvo Suomessa on vuonna 2013

Lisätiedot

Vuosikertomus 2014 2014 1

Vuosikertomus 2014 2014 1 Vuosikertomus 2014 2014 1 S I S Toimitusjohtajan katsaus 4 Strategia 8 Avaintapahtumia 10 Talous 12 Tuotteet ja asiakkaat 14 Tilitykset 18 Ä KOPIOSTO LYHYESTI Kopiosto ry on esittävien taiteilijoiden,

Lisätiedot

Ira Helkamäki. Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

Ira Helkamäki. Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Ira Helkamäki Kuvausluvat ja tekijänoikeudet TV09S1 Mediatekniikan seminaari Työelämän ja tutkimuksen kieli ja viestintä Tutkielma 5.2.2012 Sisällys 1 Johdanto 1 2 Kuvausluvat 1 2.1 Kuvaaminen julkisilla

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN K ATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN K ATSAUS KOPIOSTO RY Kopiosto on tekijöiden, kustantajien ja esittävien taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö, joka edustaa luovan työn alaa laajasti. Kopiostoon kuuluu 44 eri kulttuurin ja viestinnän alojen jäsenjärjestöä.

Lisätiedot

Sävel- ja AV-teosten käyttö opetustoiminnassa

Sävel- ja AV-teosten käyttö opetustoiminnassa Lauri Kaira 2.4.2010 Muistio kulttuuriopetuksen tekijänoikeusfoorumin 2010 alustusten ja paneelikeskustelujen pohjalta Sävel- ja AV-teosten käyttö opetustoiminnassa 1 Yleistä Yksikään kirja, laulu tai

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSLAIN 26 A :N MUKAISEN YKSITYISEN KOPIOINNIN HYVITYSMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN 1.1.2011 ALKAEN

TEKIJÄNOIKEUSLAIN 26 A :N MUKAISEN YKSITYISEN KOPIOINNIN HYVITYSMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN 1.1.2011 ALKAEN KUV/8427/48/2010 7.10.2010 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle TEKIJÄNOIKEUSLAIN 26 A :N MUKAISEN YKSITYISEN KOPIOINNIN HYVITYSMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN 1.1.2011 ALKAEN Asia Kuluttajavirasto on tekijänoikeuslain

Lisätiedot

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl. Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista

Lisätiedot

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Teosto Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry 1 Mikä Teosto on? Musiikin tekijöiden järjestö Aatteellinen voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka säveltäjät ja musiikinkustantajat perustivat vuonna

Lisätiedot

1 (7) Jakelussa mainituille

1 (7) Jakelussa mainituille Kirje TKT/9/511/2013 1 (7) 25.02.2013 Viite Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta Ehdotukset valtion taidetoimikuntien jäseniksi toimikaudelle 2013

Lisätiedot

Mitä tekijänoikeus on? Tekijänoikeuden ABC. Mitä tekijänoikeus ei suojaa? Mitä tekijänoikeus suojaa?

Mitä tekijänoikeus on? Tekijänoikeuden ABC. Mitä tekijänoikeus ei suojaa? Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeuden Tekijänoikeuden ABC Tässä esitteessä annetaan perustietoja tekijänoikeuksista. Esitteestä löytyy myös vastauksia ajankohtaisiin koulumaailman tekijänoikeuskysymyksiin. Kopiraitti on tekijänoikeusjärjestö

Lisätiedot

Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin

Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry Vuosikertomus 2006 Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin Yleiskatsaus Nopea tekninen kehitys on av-tuottajille sekä haaste että mahdollisuus. Suomalaiset

Lisätiedot

Kansallinen radio- ja televisioarkisto. Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009

Kansallinen radio- ja televisioarkisto. Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009 Kansallinen radio- ja televisioarkisto Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009 Lasse Vihonen 29.12.2008 Uusi kulttuuriaineistolaki Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä

Lisätiedot

KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN

KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN Digiaika talteen! seminaari 16.5.2008 jorma.walden@minedu.fi Kulttuuriaineistojen arkistointia koskeva lainsäädäntö (vapaakappalelaki ja elokuvien arkistointia

Lisätiedot

Miksi liittyisin Teostoon?

Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? TEOSTON asiakkaana saat kauttamme korvauksia, kun säveltämääsi, sanoittamaasi, sovittamaasi tai kustantamaasi musiikkia tallennetaan äänitteille tai

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp

Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp Helsinki 9.3.2010 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto E-kirjelmistä, jotka

Lisätiedot

Mitä tekijänoikeus on? Tekijänoikeuden ABC. Lisätietoja tekijänoikeusjärjestö. tekijänoikeusluvista www.kopiosto.fi

Mitä tekijänoikeus on? Tekijänoikeuden ABC. Lisätietoja tekijänoikeusjärjestö. tekijänoikeusluvista www.kopiosto.fi Tekijänoikeuden Tekijänoikeuden ABC Tässä esitteessä annetaan perustietoja tekijänoikeuksista. Esitteestä löytyy myös vastauksia ajankohtaisiin koulumaailman tekijänoikeuskysymyksiin. Kopiraitti on tekijänoikeusjärjestö

Lisätiedot

SOPIMUS 1.5.2010 1(8) Palkkiot 1.11.2012 NÄYTELMÄ- JA KUUNNELMAMUSIIKKI. Sopijapuolet

SOPIMUS 1.5.2010 1(8) Palkkiot 1.11.2012 NÄYTELMÄ- JA KUUNNELMAMUSIIKKI. Sopijapuolet Palkkiot 1.11.2012 1.5.2010 1(8) Sopijapuolet 1 Soveltamisala 2 Oikeudet Yleisradio Oy, jäljempänä Yleisradio ja Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry, jäljempänä Säveltäjät Sopimus koskee Säveltäjien jäsenten

Lisätiedot

Kesäkuun 2012 tilitys on maksettu

Kesäkuun 2012 tilitys on maksettu Kesäkuun 2012 tilitys on maksettu 14.6.2012 kesäkuun tilityksessä 14.6. maksamme kotimaisille oikeudenomistajille Kotimaasta kerättyjä esityskorvauksia 12,3 miljoonaa euroa. Korvaukset koskevat pääosin

Lisätiedot

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry Faktoja Teostosta säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry 2013 Tekijänoikeus lyhyesti Tekijä päättää teostensa käytöstä Teosto - yhdysside musiikin tekijöiden ja musiikin käyttäjien välillä. lakiin

Lisätiedot

Opetusministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO. Lausuntopyyntönne 14.8.2008 Dnro OPM2008-00228

Opetusministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO. Lausuntopyyntönne 14.8.2008 Dnro OPM2008-00228 Opetusministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: Lausuntopyyntönne 14.8.2008 Dnro OPM2008-00228 Asia: EU: Tekijänoikeus osaamistaloudessa, vihreä kirja, 16.7.2008 Lausunnon antajasta Kopiosto ry on tekijöitä,

Lisätiedot

ETUKANSI Kuvasto Vuosi 2013 1

ETUKANSI Kuvasto Vuosi 2013 1 ETUKANSI Kuvasto Vuosi 2013 1 Kannen kuva: 2Susanna Majuri Falling, 2011 Sisällysluettelo 1 1.1. 1.2. 2 2.1. 2.2. 2.3. 2.4. 3 3.1. 3.2. 4 4.1. 4.2. 4.3. 4.4. 5 5.1. 5.2. 6 7 8 Kuvasto ry visuaalisen alan

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Sopimusnumero 125 21991, voimassa 31.12.2016 asti Teosto on säveltäjien,

Lisätiedot

Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset

Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset Johanna Karppinen, toiminnanjohtaja Favex Finnish Film & Audiovisual Export FAVEX missio Favex edistää suomalaisen

Lisätiedot

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa:

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa: 1 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 25.4.2006 Televisiodirektiivin uudistaminen Valtioneuvoston kirjelmä U 14/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin

Lisätiedot

Vihreä kirja audiovisuaalisten teosten verkkolevityksestä KOM(2011) 427 lopullinen

Vihreä kirja audiovisuaalisten teosten verkkolevityksestä KOM(2011) 427 lopullinen European Commission Internal Market markt-d1@ec.europa.eu 15.11.2011 Asia: Vihreä kirja audiovisuaalisten teosten verkkolevityksestä KOM(2011) 427 lopullinen Kopiosto kiittää lausuntopyynnöstä ja lausuu

Lisätiedot

Tekijänoikeudet tietoverkossa ja

Tekijänoikeudet tietoverkossa ja Tekijänoikeudet tietoverkossa ja verkkojulkaisemisessa Mikko Raito, lakimies, Kopiosto ry Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 11.12.2008 Esityksen rakenne 1.Tekijänoikeuden perusteet Tekijänoikeus

Lisätiedot

Musiikin tekijänoikeusasiat

Musiikin tekijänoikeusasiat Musiikin tekijänoikeusasiat MUPE-seminaari 1 Esittely 2000-2003 IFPI Finland 2004- Oikeuspalvelu Vire 2007-2010 Kansanmusiikki-instituutti 2011- PKAMK 2 Miksi lupa-asiat ovat vaikeita? Juridiikan soveltaminen

Lisätiedot

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA?

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? Tekijänoikeudet ja tietosuoja verkossa Ella Kiesi 26.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vaikuttava lainsäädäntö Tekijänoikeuslaki 404/1961

Lisätiedot

TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE

TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE Tekijänoikeuden voimassaoloaika Teoston asiakkuus Tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa

Lisätiedot

Tekijänoikeudet miten käytän toisen työtä. Juha Kallanranta Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry Espoo 19.11.2013

Tekijänoikeudet miten käytän toisen työtä. Juha Kallanranta Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry Espoo 19.11.2013 Tekijänoikeudet miten käytän toisen työtä Juha Kallanranta Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry Espoo 19.11.2013 Tekijänoikeuden perusteet - Viranomaiset Opetus- ja kulttuuriministeriö Valmistelee kansallisen

Lisätiedot

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO Kokoelmapolitiikka Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto 1.1.2013 Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA

Lisätiedot

Luovan työn tekijät ja yrittäjät (LYHTY) Valtuuskunta

Luovan työn tekijät ja yrittäjät (LYHTY) Valtuuskunta Luovan työn tekijät ja yrittäjät (LYHTY) Valtuuskunta Helsingissä 15.12..2009 TUTKIMUSTULOKSET JA TASAPUOLISUUS EDELLYTTÄVÄT HYVITYSMAKSUA MUSIIKKIPUHELINTEN KALTAISIIN MONITOIMILAITTEISIIN Arvoisat tekijänoikeuspoliittisen

Lisätiedot

KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN UUSI VAPAAKAPPALELAINSÄÄDÄNTÖ HE 68/2007

KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN UUSI VAPAAKAPPALELAINSÄÄDÄNTÖ HE 68/2007 KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN UUSI VAPAAKAPPALELAINSÄÄDÄNTÖ HE 68/2007 Kulttuuriaineistojen tallettaminen ja säilyttäminen Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä

Lisätiedot

ACT Law Office Oy TEKIJÄNOIKEUS LIITTYY. tiedon muokkaukseen tiedonvälitykseen tiedon käyttöön tiedon arkistointiin tietoverkkoihin

ACT Law Office Oy TEKIJÄNOIKEUS LIITTYY. tiedon muokkaukseen tiedonvälitykseen tiedon käyttöön tiedon arkistointiin tietoverkkoihin TEKIJÄNOIKEUKSISTA ACT Law Office Oy 1 TEKIJÄNOIKEUS LIITTYY tiedon hankintaan tiedon muokkaukseen tiedonvälitykseen tiedon käyttöön tiedon arkistointiin tietoverkkoihin A 2 IMMATERIAALIOIKEUS tekijänoikeus

Lisätiedot

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS SUOMALAINEN MUSIIKKI ON EKOLOGINEN (VOIDAAN VALMISTAA ETÄTYÖNÄ. EI TOIMITUSKULUJA) JOKAISEEN MAKUUN AINA TUORETTA (EI PARASTA ENNEN -PÄIVÄÄ) EHTYMÄTÖN LUONNONVARA

Lisätiedot

Tekijänoikeudet miten käytän toisen työtä, yliopiston käyttöluvat. Juha Kallanranta Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry UEF 22-23.11.

Tekijänoikeudet miten käytän toisen työtä, yliopiston käyttöluvat. Juha Kallanranta Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry UEF 22-23.11. Tekijänoikeudet miten käytän toisen työtä, yliopiston käyttöluvat Juha Kallanranta Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry UEF 22-23.11.2012 Juha Kallanranta 2003 Tekijänoikeuden sisältö Tekijänoikeuden syntyminen

Lisätiedot

Esitysmateriaalit ja luentotallenteet

Esitysmateriaalit ja luentotallenteet Esitysmateriaalit ja luentotallenteet Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: esitysmateriaali, luentotallenne, avoimet aineistot, CC, Creative Commons, jakaminen, OER, tekijänoikeus

Lisätiedot

Kuvien käyttö opetuksessa

Kuvien käyttö opetuksessa Kuvien käyttö opetuksessa Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: teoskynnys, CC, kuvaruutukaappaus, kartat, kuvauslupa Creative Commons, kuva, Google, YouTube, Flickr, jakaminen,

Lisätiedot

Julkaisutiedonkeruu laadun työkaluna. Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta: kuinka kehittää toiminnan laatua

Julkaisutiedonkeruu laadun työkaluna. Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta: kuinka kehittää toiminnan laatua Julkaisutiedonkeruu laadun työkaluna Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta: kuinka kehittää toiminnan laatua Julkaisutiedonkeruu ja sen ohjeistus Osa rahoitusmallia Yleinen standardi julkaisujen luokitukselle

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 9.10.2014

Lausuntopyyntö 9.10.2014 Lausuntopyyntö OKM/56/010/2014 9.10.2014 Saaja Viite Asia Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää jakelussa mainituilta lausuntoa luonnoksesta hallituksen

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,

Lisätiedot

TIETOKESKUS VELLAMON HINNASTO 2016

TIETOKESKUS VELLAMON HINNASTO 2016 TIETOKESKUS VELLAMON HINNASTO 2016 TIETOKESKUS VELLAMON KIRJASTOPALVELUT Veroton hinta Alv 24 % Kaakkuri-maksut Myöhästymismaksu/aineistoyksikkö/pv 0,24 0,06 Lainat voi palauttaa ilman maksuja kahden arkipäivän

Lisätiedot

Yrityksen tekijänoikeusopas - -

Yrityksen tekijänoikeusopas - - Yrityksen tekijänoikeusopas - - 1 1. JOHDANTO OPPAASEEN... 3 2. TEKIJÄNOIKEUS, TYÖSUHDE JA TYÖEHTOSOPIMUS SEKÄ OIKEUKSIEN SIIRTYMINEN... 4 4 4 5 6 6 7 8 8 3. TEKIJÄNOIKEUDEN PERUSTEITA SEKÄ KYSYMYKSIÄ

Lisätiedot

Menneisyyden äänet nyt ja tulevaisuudessa

Menneisyyden äänet nyt ja tulevaisuudessa Menneisyyden äänet nyt ja tulevaisuudessa Audiovisuaalisten arkistojen käyttökokemuksia 1 Negatiivinen kuva arkisto kontrollivirastona, joka yrittää estää vapaata tutkimusta lainsäädäntö peikkona, joka

Lisätiedot

Mallisopimus. Sopimuksen allekirjoittavat molemmat osapuolet, ja niistä tehdään omat kappaleet molemmille.

Mallisopimus. Sopimuksen allekirjoittavat molemmat osapuolet, ja niistä tehdään omat kappaleet molemmille. Sopimukset Valokuvien myynnissä tarvitaan sopimuksia, jotta asiat eivät jäisi epäselviksi kaupantekijöiden kesken. Valokuvaaja ostaa asioita, vaikkapa mallien työtä, ja myy asioita, työtään, kuviaan ja

Lisätiedot

Kustantajien näkemyksiä digitaalisesta kopioinnista oppilaitoksissa

Kustantajien näkemyksiä digitaalisesta kopioinnista oppilaitoksissa Opetusministeriö Undervisningsministeriet Kustantajien näkemyksiä digitaalisesta kopioinnista oppilaitoksissa Opetusministeriön julkaisuja 2008:27 Kustantajien näkemyksiä digitaalisesta kopioinnista oppilaitoksissa

Lisätiedot

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 26.9.2012

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 26.9.2012 Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 26.9.2012 Katseet tulevaisuuteen: Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Televisio on katsojilleen tärkeä osa

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LUONNOS 14.7.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS A

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS A MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS A (sopimus nro ) (säveltäjä), (sanoittaja), (sovittaja), (kääntäjä), KÄYTÄ TÄTÄ SOPIMUSTA A, JOS TARKOITUS ON TEHDÄ KUSTANNETTAVASTA TEOKSESTA NUOTTI. jota/joita jäljempänä kutsutaan

Lisätiedot

Aikuiset 7,00 10,00. Opiskelija-, koululaisryhmät (päiväkotiryhmät ilmaiseksi) 1,00 2,00. Perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta alle 17 v.

Aikuiset 7,00 10,00. Opiskelija-, koululaisryhmät (päiväkotiryhmät ilmaiseksi) 1,00 2,00. Perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta alle 17 v. PALVELUHINNASTO 2015 PÄÄSYMAKSUT Norm.n Erikoisn. Aikuiset 7,00 10,00 Alennettu : eläkeläiset, ryhmät, erikoisryhmät (min.10h) 6,00 8,00 7-17 v. (alle 7 v. ilmaiseksi), työttömät, opiskelijat 3,00 5,00

Lisätiedot

Tuotoksen lausunto koskien tekijänoikeusjärjestelmän arviointia ja lainsäädännön kehittämistä Lausuntopyyntönne 1.3.2007, Dnro 4/670/2007

Tuotoksen lausunto koskien tekijänoikeusjärjestelmän arviointia ja lainsäädännön kehittämistä Lausuntopyyntönne 1.3.2007, Dnro 4/670/2007 Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto anna.vuopala@minedu.fi Tuotoksen lausunto koskien tekijänoikeusjärjestelmän arviointia ja lainsäädännön kehittämistä Lausuntopyyntönne 1.3.2007, Dnro 4/670/2007

Lisätiedot

Uudistunut kulttuuriaineistolaki Mikä Suomessa säilyy?

Uudistunut kulttuuriaineistolaki Mikä Suomessa säilyy? Uudistunut kulttuuriaineistolaki Mikä Suomessa säilyy? Televisio- ja radio-ohjelmien sekä elokuvien arkistointi Lasse Vihonen / Kansallinen audiovisuaalinen arkisto Tieteiden talo 19.5.2008 Laki kulttuuriaineistojen

Lisätiedot

Kotimainen yhteistyö

Kotimainen yhteistyö SUOMEN TEATTERIT FINLANDS TEATRAR Kotimainen yhteistyö Suomen Teatterit ry edistää jäsenteattereidensa asemaa toimimalla aktiivisena jäsenenä keskeisissä teatterialan organisaatioissa, edustaa jäsenteattereitaan

Lisätiedot